View Full Version : Pokémon
LegendKiller
22.7.2006, 17:24:00
Heh, Itse innostuin taas näitä pelejä pelaamaan. Ostin jopa uuden Pokemon Emerald version.
Onkos jokin muukin narahtanut tähän?
Pokemonejahan on siis nykyisin yli 300 kappaletta. Pokemon idean on kehitellyt 13.v poika joka keräsi erilaisia ötököitä ja piirsi niistä omatversiot nimeineen päivineen. Alussa oli pokemoneja 150 mutta myöhemmin saatiin 151 pokemon mukaan. Nintendo aloitti aluksi hiukan epäilyttävästi markinnan mutta heidän yllätyksensä menestys oli jo kuukaudensisällä taattu. Pokemon sarja aloitettiin ja myöhemmin kehitettiin myös ekojapelejä. Gameboy Colorin tultua Nintendo valmisti seuraavat pelit:
Pokemon Yellow
Pokemon Red
Pokemon Blue
Nämä käsikonsolipelit villitsi maailman ja fanit eivät malttaneet odottaa seuraavia versioita. Gameboy colorille saatiin myös 3 uutta versioita uusine tarinoineen ja uusine pokemoneineen.
Nyt oli kasassa 251 pokemonia versioissa:
Pokemon GOLD
Pokemon SILVER
Pokemon Crystal
Pokemon julkaisi myös pari elokuvaa tässä välissä ja aloitti Pokemon sarjan 2 tuotantokauden.
Sitten alkoi Nintendolla vuoto. Netissä alettiin myydä piraatti versioita Gameboy Colorille sekä ensimmäistä kertaa koneelle. Amerikkalaiset julkaisivat jutun jonkamukaan Pokemon aiheuttaisi syöpää. ja tämän syövän nimeksi annettiin yllätys yllätys '' Pokémon '' . Nintendo on haastanut nämä oikeuteen ja tietääkseni käynti on vielä kesken.
Nintendo ei luovuttanut vielä vaan kehitti uudet versiot:
Pokemon SAPPHIRE
Pokemon RUBY
Näissä versioissa yli 300 pokemonia
Sitten nintendo teki uudet versiot ekoista peleistä
Pokemon FIRE RED
Pokemon LEAF GREEN
JA Sapphirea ja Rubya yhdistävä:
Pokemon EMERALD
Nintendo on tehnyt myös:
Pokemon Stadium
Pokemon Stadium 2
Pokemon Colosseum
Pokemon XD
www.serebii.com on julkaissut myös muutamia uusia pokemoneja. Kuten Elektabuzz 3 muoto. Snorlaxin 1 muoto jne jne.
LizzieFox
23.7.2006, 10:38:49
vau hei! En osanntu arvatakkana että tietäisit noin paljon Pokemon alkuperästä ja peleistä kun PM:mme Pokemon peleistä. Minua on kummastuttanut pitkään jo tuo Pokemonien aluperä ja se että kumpi oli ensin; Peli vaiko ohjelma? Mutta nyt jos ymmärsin viestisi oikein niin sarja oli ensin?
Minun Pokemon peli kokemukseni eivät yllä vielä kovinkana pitkälle koska en omista yhtään ainutta Pokemon peliä joka voi olla monille suuri ihmetys lukuisine Pokemon ava ja signu valintojeni nähneille. Sekä fanituksilleni. Hih. Pokemon Blueta ja Yellowta olen vain pelannut koska ystävällinen ystäväni lainasi minulle Gameboynsa sekä kyseiset pelit. En osaa sanoa miten pitkälle pelissä pääsin mutta koetin napata monta Pokemonia (eihän kaikkialta päässyt edes eteenpäin jso ei ollut jotain tiettyä Pokemonia! Esteiden ylitykseen monesti tarvitsee tietyntyypin Poken joka voi esimerkiksi leikata pensasta yms.) ja päästä pelissä eteenpäin. Apunani oli onneksi semmoinen virallinen Pokemonin läpipeluu ohje jota käytin aina vaikean paikan tullen. Tiedän tiedän olen ihan nönerö. Mutta Pokemonit olivat ensimmäisiä pelejä joita koskaan olen pelannut millään pienellä kannettavalla käsikonsolilla!
Haluaisin itselleni kaikki Pokemon pelit jotka on julkaistu Suomessa jotta saisin koko sarjasta kunnolla irti. Jollekkin konsolille oli julkaistu tuo Pokemon Stadium ja jos olen ihan oikein ymmärtänyt siinä voi otella omilla Gameboyssa nappaaillaan Pokemoneilla jos ne siirtää jollain kaapelilla peliin. Muutenkin tuo kaapeli systeemi kuulosti aika hienolle että Pokemoneja voi vaihtaa ja voi otella muiden kanssa. Monipuolisia pelejä ja söpöjä ja ei niin söpöjä otuksia. Nam.
Antendo
23.7.2006, 17:18:56
Pädenpäs vähän:D
Onkos jokin muukin narahtanut tähän?kyllä...
Pokemonejahan on siis nykyisin yli 300 kappaletta.
krhm386krhm
Gameboy colorille saatiin myös 2 uutta versioita uusine tarinoineen ja uusine pokemoneineen. krhmkolmepaskrhm
Nyt oli kasassa 252 pokemonia versioissa:
Pokemon GOLD
Pokemon SILVER251 ja Pokémon CRYSTAL
Nintendo on tehnyt myös:
Pokemon Stadium
Pokemon Stadium 2
Pokemon Colosseum
Pokemon XDNoi Stadiumit on N64 pelejä ja Colosseum ja XD on Cubelle. XD koko nimi oli Pokemon XD: Gale of Darkness ja toi XD tarkottaa Extra Dimensionia
Nuita Pokémon pelejä on tullu jo DS:ällekkii muutama. Täällä (http://www.gamefaqs.com/search/index.html?game=Pokemon&platform=All+Platforms) on listaa niistä, täällä (http://www.serebii.net/index2.shtml) on kyllä varmaa parempaa. Siellä on juttuu niistä leffoista ja sarjasta ja muusta sälästä kans.
//Nii siis onha nuita tullu aikasen paljo pelailtua. Yleensä se ryhmä on sit silee et se iha alku poke on lvl 70 tienoilla ja muut sitte enintää 40 ku meen liigaan :p Kerra vähä treenasin tota Cyndaquilia, ku kehitin siitä sen Typhlosionin jo enne sitä varas äijää tos Crystalissa :p 32 lvl Typhlosion vs. lvl 5 Totodile :D Monta kertaa oon vetäny ton Crystalin läpi, mut aina on hävinny savet (pelaan emulaattoreilla), viimeimmäks ku kone formas ittesä -_-
Yellow on 2-3 kertaa läpi, KERRAN IHA OIKEELLA COLORILLA. Sain kaverilta lainaa. Siinä ei nii hirveesti tuu sitä alku pokee (Pikachua) kehitettyy, siinä ku saa ne kolme OIKEETA alotus pokee (Bulbasaur, Charmander ja Squirtle) aika alussa. Niillä sitte.
Sapphire on 2 tai 3 kertaa ja menty läpi. Yllätys yllätys, savet hävinny. Siinä on parhaimmillaa ollu lvl 90 Blaziken ja about 70 Exploud, muuta taas 40 kieppeillä :p
Emerald savet ei oo hävinny, joten sitä ei oo menty ku kerra läpi. Jos muistan ni otan parhaista screenin. Siinä on kyllä vähä xiitattu. Sen verra vaa et saan ne pokemonit mitä ei oo mahollista napata tai mitkä pitää vaihtaa, esim. Bulbasaur, Mewtwo, Gengar, Alakazam jne jne.
Leaf Greeniä oon pelannu iha pikkuse vaa ja Fire Rediä en ollenkaa.
Pokemon Colosseum löytyy tuolta hyllystä, mut sitä ei oo kans hirveesti pelattu. Paras poke on lvl 59 Meganium, sitte on 53 Suicune.
HeavyLord
23.7.2006, 18:46:23
Onhan noita tullut pelattua, nytkin on kesken emulla Sapphire (ei jaksa expata, seuraava olisi se psychic sali siellä saarella) ja Leaf Green (Expausta, expausta :P Tuli sali seuraavana, pokeni ovat tavallista huonommilla levuilla).
Ja kyllä, pelaan emulla ROMeja enkä häpeä sitä ^^
Mutta asiaan, olen pelannut Pokemoneista: Red, Blue (Muista vieläkin huippuryhmäni, kaikki yli 70lvl ja parhaat: Kadabra lvl 90 ja Articuno lvl 93. Liiga pelattua aivan jumalattoman monta kertaa läpi), Yellow, Silver, Gold, Crystal (Paras ryhmäni ikinä. Kaikki kolme koiraa (Suicune, Raikou ja Entei)+Tyranitar lvl 100. 2 vikaa pokea en muista) , Ruby, Sapphire, Emerald, Leaf Green ja Fire Red.
Ärsyttävää, että Pearl ja Diamond ilmestyy DS:lle :( E pääse GBA emulla pelaamaan ja DS emusta on turha uneksia (ainakaan vielä)
Pokemonit ovat hyviä pelejä, koska pokemoneja on sen verran paljon, että täysin samanlaista ryhmää ei kovin helposti tule. Pelit ovat ehkä hiukan helppoja, mutta se ei juurikaan haittaa. Loppua kohden expaaminen hidastuu sen verran, että ei jaksaisikaan joka salin jälkeen hommata kaikille pokeille +20 levua.
Laitan nyt vielä huvin vuoksi loppuun mitkä poket minulla on nyt ryhmässä Leaf Greenissä ja Sapphiressa :P
Leaf Green
Dewgong lvl 43
Victreebel lvl 42
Dodrio lvl 40
Primeape lvl 40
Marowak lvl 40
Raichu lvl 45
Sapphire
Manectirc lvl 38
Sandslash lvl 35
Grumpig lvl 35
Crawdaunt lvl 35
Sceptile lvl 40
Swellow lvl 40
Gettostara
24.7.2006, 1:26:08
Nyt on kyllä aivan pakko tulla kolmanteenkin ketjuun tulla jaarittelemaan kuinka erinomainen olen ollut pelaamaan näitä (tai sitten vain kusettamaan kaveria vaihtamaan hyvät poket huonoihin paskoihin)
Juu eli hallussa on Gold, Crystal ja Yellow. Yellowi on monta kertaa aloitettu alusta vaikka siinä on ollut hyviäkin pokeja mutta sanon crystallistani sen verran että jos joku tallentaa nykyisen tallennukseni päälle tai poistaa sen, olen valmiina kiduttamaan ja tappamaan. Pelaamiseen on uhrautunut lähes 500 tuntia, pokemoneja löytyy 200/250, pokemon liiga yli saa kertaa lävitse, 5 100 tasoista pokemonia ja noin 30 yli 70 tasoista. Paljon rahaa, paljon esineitä.
Juu mutta oliko tämä ketju edes tähän leijumiseen? Ei.
Uudet pokemonit ovat liian monimutkaisia, kaikilla on mielikuvitukseton nimi, kaikki näyttävät vain modernailta versioilta vanhoista eikä niissä ole juuri tämän jälkeen mitään eroa. Paljon kaikkea turhaa lisä härpäkettä vain tullut vanhan hyvän kaavan päälle. Minusta koko pelisarja olisi saanut jäädä ainakin käsikonsolien osalta ja varmaan muutenkin noihin 2001 - 2002 ilmestyneisiin eikä jatkua hamaan tulevaisuuteen. Rahastushan on melkein koko hommassa maistunut alusta asti kaikkialla paitsi peleissä mutta nykyään jopa kaikki pelitkin pumpataan täyteen kakkaa ja itsensätoistamista.
Haistakaa paska, sanon minä.
// Yleisin (ja mieluisin) tiimini Crystallissa:
1. Mewtwo, lv 100
2. Charizard, lv 100
3. Blastoise, lv 86
4. Venusaur, lv 86
5. Aerodactyl, lv 98
6. Vaihtelee, yleensä joko pokemon-muna tai koulutettava huonotasoinen.
ascalon
24.7.2006, 8:18:08
Isoveljellä on Gold, Yellow ja Red, itsellä Blue ja Yellow. En ole jaksanut hommata niitä uudempia. Joskus olen sitä Goldia kokeillut, mutta se nyt ei suuremmin napannut. Peli-iloa vie se, että ne uudet Pokémonit ovat tosiaankin niin tajuttoman mielikuvituksettomia, ettei niistä viitsi innostua. Niitä alkaa olla jo aivan tarpeeksi.
Yellowia ja Blueta aloin taas tänä kesänä hieman pelaamaan. Pelasin ensin Bluen läpi ja perään aloitin Yellown. Kieltämättä oli sinänsä hankala päätös, sillä Yellowissa minulla sattui olemaan se Täydellinen 150 Pokémonin Kokoelma. Notta sillai.
LegendKiller
25.7.2006, 16:24:18
Korjasin virheeni. ( ei kaikkea voi muistaa xD )
jeep Pokemon Yellowssa mulla on tällähetkellä
71 lvl mewtwo
60 lvl Blastoise
47 lvl Charizard
47 lvl venusaur
50 lvl Zapdos
48 lvl Nidoking
SeymourSlayer
25.7.2006, 16:36:52
Nuh, musta noi poket on aika tylsiä nykyään. Sapphire, Emerald ja Ruby on täynnä tyhmiä ja tylsiä pokeja ja niissä ei ole kunnon pahiksia!!! >_< Lisäks peli etenee liian nopeasti, jonka takia pokemoneja joutuu kouluttamaan ihan sairaasti, jotta pääsis eliitin läpi O.o Ellei sitten käytä koodeja joita on koko netti täynnä ^^ Tosin se on hauskaa sillä silloin saa kaikki lempparit partyyn ja pääsee rokkaan oikein kunnolla.
Musta ainoa ja oikea on ensimmäinen peli-sarja! Siinä on kivoja pokeja, kiva tarina ja Gary, jota on kivaa kiusia 8D Pokemon Yellowsta mä en sitten muuten perusta... Musta se et Pikachu seuraa koko ajan perässä on ihan hemmetin ärsyttävää >_< Tosin sen päältä on nautinnollista kävellä.
Mä oon myös pelannut Silveriä, mutta jostain syystä se ei oikein napannut O.o Vaikka musta sen legendaarinen poke on koko pelin pelaamisen arvoinen ^^
Hahaa! Mä omistan noi kaikki pelit ja oon pelannukki läpi (paitsi silveriä, joka jäi eliittiin. Mä en jaksanu vaivautua 83). Ja mä aion myös hankkia ton tulevan pelin, pearlin tai diamondin. Vaikka musta sen jälki näyttää ihan himmeeltä. No mutta! Ainakin musta jotkut niiden tekemät parannukset ja keksinnöt vaikuttaa ihan kivoilta. Täytyy kuiteski kattoo sitten vasta kun saa jomman kumman käsiin.
Siis täällä keskustellaan itse pelisarjasta?
Pokemon sarja aloitettiin ja myöhemmin kehitettiin myös ekojapelejä.
Eikös ensin tullut Blue ja Red (joista muistaakseni toinen oli vielä Japanissa Green), ja menestyksen myötä väsättiin tuo Anime-sarja? Tämän jälkeen tehtiin noiden kahden alkuperäisen Pokémon-pelin rinnalle Yellow-versio, joka on enemmän anime-sarjaa mukaileva: mm. Pikachu on aloitus Pokémonina ja se seuraa pelihahon perässä, ja myös Bulbasaur, Charmander sekä Squirtle on mahdollista saada haltuun muutoinkin kuin vaihtamalla kaverilta.
Gameboy Colorin tultua Nintendo valmisti seuraavat pelit:
Pokemon Yellow
Pokemon Red
Pokemon Blue
Ensin tuli tosiaan vain Red ja Blue, ja myöhemmin näiden kaveriksi Yellow. Mutta nämä kolme tehtiin ihan alkuperäiselle Gameboylle, ja vasta Silver, Gold ja Crystal olivat Colorille. Jos en nyt ihan muista väärin, niin itse nimittäin pelailin veljen Blue'ta by original Gameboy, ja Color piti ostaa ihan Silver-versiota varten.
***
Itse omistan Yellow'n, Blue'n (sain veljeltä synttärilahjaksi kun sitä vielä aikaisemmin halusin ostaa), Silverin, Crystalin, Sapphiren, LeafGreenin ja Emeraldin. Listataan nyt tähän jotain noiden GBA-pelien tallennuksista, sillä ilman taustavaloa en voi aikaisempia tarkistella, ehkä myöhemmin (ne tosin ovatkin hieman huonommin läpäistyjä tällä hetkellä). Emeraldin ostin vasta vähän aikaa sitten kun iski taas mieli pelata Pokémon-pelejä, joten tallennus on vielä vähän huono.
Sapphire
Latias, lvl. 82
Blaziken, lvl. 82
Kyogre, lvl. 81
Breloom, lvl. 82
Salamence, lvl. 81
Milotic, lvl. 85
-
Pokédex: 205/384
Playtime: 83:35
LeafGreen
Charizard, lvl. 89
Blastoise, lvl. 89
Venusaur, lvl. 89
Raichu, lvl. 91
Dragonite, lvl. 90
Tyranitar, lvl. 91
-
Pokédex: Kanto: 150/150, National: 220/384
Playtime: 124:46
Emerald
Ninetales, lvl. 46
Xatu, lvl. 47
Swampert, lvl. 46
Tropius, lvl 45
Magneton, lvl. 46
Regice, lvl. 41
-
Pokédex: 105/384
Playtime: 44:38
Kyllä täytyy myöntää, että Pokémon-pelit ovat loistavaa viihdettä kaikki, kuten pelitunneista sattaa huomata -- olkoon rahastusta tai ei. Juoni on jokaisessa pohjimmiltaan se sama, ja aivan uusimmissa versioissa noita möllejä alkaa olla jokaisen keräämiseksi hieman liikaa, mutta silti noita jaksaa vääntää mahdollisimman täydellisesti versio toisensa jälkeen. Itse kun olen tämän kaltaisissa peleissä melko perfektionisti, niin kaikki Pokémonithan ne pitäisi hankkia ja kehittää satalevelisiksi ja ties mitä. On vaan aika rasittavaa yrittää hankkia ihan kaikkia Pokémoneja, kun ei riitä, että pelaajia kiusataan kaiken maailman linkkikaapeleilla ja adaptereilla, vaan pitää vielä järjestää jotain ihme tapahtumia, joissa pitäisi jonottaa jonkin harvinaisuuden eteen tuntikausia. Vaan kun noita tapahtumia ei edes täällä Suomessa ole järjestetty niin, että olisin päässyt käymään, joten sinne on jäänyt ne Mew't ja Deoxysit. Tänään kun tuossa tutkin LeafGreenini tallennusta, niin siitä löytyy ne ensimmäiset 150 Pokéa, mutta National Dex on melko lailla tyhjyyttään ammottava. Sen täydentämiseksi pitäisi pelata samaan aikaan joitain muitakin GBA:n Pokémon-pelejä ja olla koko ajan vaihtelemassa, eikä se kovin innosta. Tuossa versiossa nimittäin jokaisen Pokémonin hankkiminen menee jo liiallisuuksiin, sillä suurimpaa osaa niistä ei edes saa itse siinä pelissä pyydystettyä.
Eikä noita loppujen lopuksi ole niin hirveästi tullut vaihdeltuakaan kavereiden kanssa, se kun sattuu olemaan loppujen lopuksi järkyttävän hidasta ja tylsää puuhaa. Alussa pitäisi aina (ei Yellow) vaihdella ne aloitus Pokémonit kaikki kasaan, mikä on myös tylsää hommaa. Sitten on vielä kaikki nämä fossiilit ja vastaavat, jotka pitää valita kaverin kanssa tarkkaan eri, ja vielä vahtaa ennen kuin kehittää seuraavaan muotoon. The point is, tässä pitäisi olla koko ajan kaveri GBA:n ja adapterin kanssa vieressä pelaamassa vastakkaista versiota kuin itsellään, sopia nämä jutut ja vielä lopuksi vaihtaa ne kaikki mitä tarvitsee. Ja kun näin ei ole, on se melko turhauttavaa yrittää hankkia jok'ikistä Pokémonia, jos vähänkään nopeammin haluaa edetä itse pelissä. Lisäksi yksi tallennuspaikka on melko paska juttu.
Vanhemmissa versioissa on tosiaan sitä tiettyä paremmuutta, ja ne on mukavampia tahkota täydellisesti lävitse kuin nämä uudemmat (jos ei muuten, niin vähäisemmän Pokémonmäärän ansiosta ainakin), mutta itse pelattavuudesta täytyy myöntää pisteet uudemmille versioille. Kun on niitä vähän aikaa pelannut, ei enää teekään niin mieli palata takaisin aiempiin osiin. Tämä ei johdu niinkään grafiikan tai värimaailman lievästä tai vähemmän lievästä parannuksesta, vaan oikeasti pelattavuudesta. Olen pelannut Yellow'n, Silverin ja Crystalin lävitse, ja pidän niiden maailmoista ja muusta sisällöstä varmasti enemmän (etenkin noista Colorin versioista), mutta vieläkään en ole jaksanut aloittaa mitään noista ihan kunnolla uudestaan alusta. Varmaankin tässä sitten joku päivä kuitenkin pitää aloittaa, on ne muuten sen verta parempia. Yellow'n Pokédexinhän voi kartuttaa täydellisesti ilman vaihtojakin, joka on ihanaa.
Varmaankin paras versiosarja näistä on Silver/Gold(/Crystal). Pidän vain niiden maailmasta eniten, ja Pokémoneja on tässä vaiheessa melko sopivasti.
Niin, ja odotan tietysti Diamondia ja Pearlia mielenkiinnolla, ja toinen tulee melko varmasti ostettua. Kenelläkään mitään tietoa näistä, päivämäätiä tai kuvia tms?
LegendKiller
29.7.2006, 15:11:14
No tuo on kyllä totta että Blue, Red & Yellow on original gameboylle.. Mutta minun Yellowssani lukee '' Gameboy color '', Tämä taas johtuu siitä että uusintapainos tuli Gameboy:n Colorin mukana jotta markkinoille saataisiin edes jokunen peli. Pokemon Gold - Silver - Crystal Taas tuli Suomeen hiuhkasen myöhässä. Sain synttärilahjaksi tämän Gameboy Colorin suoraan maahatuojalta koska kyseinen laite oli loppu. Yellow tuli tämän Colorin mukana...
Mutta isäni oli ostanut samaan sussuun uuden pokemon GOLD versionin.
GOLD on ehkä paraspeli tarinaltaan ja pokemoneiltaan.. Minulla oli ensimmäisenkerran GOLD:ia pelatteassa kaikki 6 pokeani 100 lvl ja pelattu ennenkuin aloitin alusta noin 600 tuntia.
Tässä on minun komppania Emeraldissa tällä hetkellä :D
Lvl 41 Blaziken
Lvl 47 Azumarill
Lvl 70 Rayquaza
Lvl 38 Swellow
Lvl 37 Hariyama
Lvl 30 Bellasseom
// Varalla: lvl 32 Kadabra sekä lvl 36 Keckleon
Pokemon Liiga / The elite 4. on siis edessä mutta ensin pitäisi saada kaikkiväh. 40 lvl :>
Pokémon Diamond/Pearl ovat tulossa Serebii.netin (http://www.serebii.net/diamondpearl/) mukaan Japaniin 28. syyskuuta tänä vuonna, Amerikan julkaisuksi on ilmoitettu vain vuosi 2007. No joka tapauksessa, melko paljon tietoa on jo tuolla Serebii.netissä, joiden seassa melko litanja kuviakin. Aika mielenkiintoisena, ja omasta mielestäni erittäin hyvänä uudistuksena on Pokémonien vaihto GBA-peleistä (http://www.serebii.net/diamondpearl/3rdgentrade.shtml), joka hoidetaan näköjään yksin, tai ainakin yhdellä koneella. Sen sijaan Itse DS-versioiden välinen tiedon siirto pitää tietysti tehdä kaverin kanssa, mutta tällä kertaa ei varmastikaan ole mitään adaptereja saati linkkikaapeleita. :)
Itse olen iloinen, että nämä näyttävät sentään melko samalta kuin aiemmat käsikonsoleille tehdyt Pokémon-pelit -- kuvakulma on kuitenkin yläviistosta ja taistelut ovat melko saman tyylisiä, toivottavasti vain hieman dynaamisempia tai ainakin näyttävämpiä. Itse grafiikat ovat enemmän 3D:tä, mutta minusta tuo näyttää oikein hyvältä uudistukselta. Sietääkin käyttää DS:n tehoja hyväksi. Tiedän, nuo uudet Pokémonit alkavat olla melko väkisinväännettyjä ja nimetkin vaikeita, ja samalla pohjalla oleva juoni melko loppuunkäytetty, mutta olkoot. Itse haluan lähinnä päästä pelaamaan ja tutkimaan tämän uuden maailman, Shinoun, läpi. Lisäksi toki kasata jälleen hyvän tiimin, tutkia paikat tarkkaan ja tietysti yritän myös kartuttaa Pokédexini mahdollisimman täyteen. Itse nimittäin pidän suunnattomasti tämänkaltaisista peleistä. :)
Lord JF
3.8.2006, 23:39:36
Aah, Pokemon on niitä pelejä joihin liittyy hyvin vahvoja muistoja, vaikka en olekkaan Goldin ja Silverin jälkeisiin versioihin tutustunut, ja viime pelikerrastakin on jo useampi vuosi. Toimivatpahan Pokemonit myös ensimmäisinä kokemuksinani "rpg-peleihin".
Ensikosketukseni Pokemon peleihin taisi olla erään kaverini luona, joka oli hankkinut Blueversion (ainakin muistelisin sen olleen blue) Game Boy Colorilleen. Kaveri kehui kovasti miten oli tajunnut hankkia kyseisen pelin jo ennen kaikenmaailman piirrettyjä ja korttipelejä, ja minä katselin sitä sitten kuola valuen. Sitten pari muutakin kaveria hankki pokemonit ja GBC:t, ja itse jouduin tyytymään vain korttipeleihin, kun ei minulla ollut mitään Game Boyta. Kunnes eräänä kauniina päivänä sain ostettua eräältä toiselta kaveriltani käytettynä alkuperäisen Game Boyn. Siinä menin sitten aika äkkiä ostamaan itsekin Pokemonin ja Blue sieltä hyllystä tarttui mukaan.
Olinkin sitten melko innoissani, kun pääsin vihdoinkin pelaamaan tuota niin kauan kuolaamaani peliä ihan itse ja omalla koneella. Tiedä sitten oliko tuo pitkäaikainen Pokemontyrkytys jotenkin vaikuttanut arviointikykyyni, mutta Pokemon Blue oli tosiaan eräs parhaita pelikokemuksiani ikinä. Koko tuo pyydystämis ja kouluttamiskonsepti iski todella vahvasti, jonka lisäksi Pokemon oli myös ensimmäinen pelaamani peli, jossa oli kaupunkeja, jossa oli ihmisiä, joilla oli minulle tehtäviä. Pelimaailma siis tuntui ainakin jossain määrin elävältä, joka sai minut uppoamaan tuohon peliin entistäkin tiukemmin. En koskaan saanut kerättyä niitä kaikkia, sillä kaveriporukassamme olivat bluet selvästi ylikansoitettuja redeihin nähden, eikä linkkikaapaleitakaan pahemmin ollut kellään. Tosin en varmaan saanut edes kaikkia bluen omia pokemoneja, mutta eipä se minua toisaalta haitannutkaan.
Game Boy Advancen hankittuani oli Pokemon Gold sitten ensimmäisiä pelihankintoja. Tässä oli (joskin vain vähän) paremmat grafiikat, sekä kellonaikajärjestelmä, joka määritti pelin sisäisen kellonajan oikean maailman kellon mukaan. Olin siis aivan "wau tää näyttää hienommalta ja tässä on enemmän Pokemoneja", mutta myös kellonaikajärjestelmä toi pelin maailmaan entistäkin enemmän elävyyttä ja se oli muutenkin laajempi. Etenkin tässä minuun iski oikein syvästi miten elävältä se pelimaailma minulle silloin tuntui. Vuorokauden ajat vaihtelivat, ja näiden mukana vaihtuivat myös tapahtumat.
Lopulta se innostukseni Pokemoneihin kuitenkin lopahti, ja tulin sitten jossakin vaiheessa myös vaihtaneeksi pois molemmat pelini. Melkoinen sääli, sillä nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tekisi oikeastaan mieli pelata noita pelejä taas uudestaan.
carnaviero
3.8.2006, 23:48:53
Omg Pokémoneja! Ne on niin hauskoja pelejä. Omistan Goldin ja Sapphirin.
Poképelit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, koska, vaikka olisi päässyt jo läpi niin täytyy vielä napata kaikki pokét.
Goldissa minulla on lähes voittamaton joukkio:
Espeon 70
Mewtwo 70
Articuno 70
Snorlax 72
Ho-oh 71
ja paras Lugia 100
Kuten huomaa jo omistamastani pokemoneista olen jo melkein huipulla pelissä kaikki 16 badgea on ja Redkin voitettu.
Suunnilleen ainoa hupi on kaverien kanssa tappelut. (Tämä ryhmäni on vaihtunut vähäsen. Ja Ho-oh ja Snorlaxilla oli väärät lv.)
Ja sitten Sapphire. Joukko huonompi kuin Goldissa:
Sceptile 59
Kyogre 63
Flygon 59
Aggron 55
Pelipper 60
Waily (Wailord) 50
Joukkoni ei ole hämmästyttävä, koska olen aloittanut alusta, sillä ennen huonoin oli 70 lvl poke.
Olen päässyt pokéliigan läpi ja kaikki Regit on hallussani myös Latias on mukana.
Okei kummatkin pelit ovat laatukamaa. Ostakaa ihmeessä edes yksi poképeli joohan? On aina hauskaa pelata näitä pelejä, kun tulee mieleen pelata.
Ainoa miinus vain, että en raaski enään aloittaa alusta, mutta silloin taas olisi enemmän haastetta. Kunpa tallennuspaikkoja olisi 2 eikä 1. Ai niin tyttö rulettaa Sapphirissa, sillä olen kyllästynyt poikaan joten hyvä tyttö!
Elokuvista olen nähnyt 1, 2, 3 ja 4. Ei saa haukkua, koska olen nähnyt noin paljon noita elkuvia. (puuttuu vain vitonen)
// Anime ja FF-fani. Tarkoitin juuri suomessa ilmestyneitä elokuvia. En kyllä edes tiennyt, että niitä on yhdeksän, sillä luulin, että seitsemän. En ollut muistanut kaikkia leveleitä tarkasti joten parantelin.
Xionheat
4.8.2006, 8:42:40
kerronpa oman ruby teamini... alotin alusta joten se ei ole vielä hyvä... paras vanhassa tallennuksessa oli 100 lvl Kyogre. Eli mun teami on:
lvl 42 Altaria
lvl 42 Blaziken
lvl 36 Sceptile
lvl 48 Groudon
lvl 40 Mawile
lvl 41 Swampert
... ja pokedex on ...
30/130
mutta meillä onkin pokemon pelejä perheessä muutama tässä luettelo vanhimmasta uusimpaan:
Pokemon Blue
Pokemon Yellow
Pokemon Silver
Pokemon Gold
Pokemon Crystal
Pokemon Sapphire
Pokemon Leaf Green
Pokemon Ruby
Pokemon Emerald
Tässä välissä meille ostettiin Game Cube
Pokemon Colosseum
ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä:
Pokemon XD: Gale Of Darkness
siinä pitkä litanja. siis pelejähän on yhteensä 10 pelattavana joten pelattavaa ei puutu.
Kommentteja sarjasta:
mielenkiintoinen mutta juoni kulkee vähän hitaasti, joksenkin hyvä ettei katsottavaa puutu.
TCG:
Monihan näitä kortteja vain keräilee mutta minä pelaankin joskus kun voin.
Mm...
Pokepeli-friikkejä olemme kaikki.
Sapphire:
Lvl. 100 Kyogre
Lvl. 83 Jirachi
Lvl. 80 Rayquaza
Lvl. 76 Magneton
Lvl. 67 Salamence
Lvl. 66 Gyarados
Pokedex: 148/180
Playtime: Jtn. 283 tuntia -.-' (Paljon 50+ lvl pokeja)
-----
Muista peleistä en muista mitään.
Hyllystä löytyy:
Pokemon Yellow
Pokemon Red
Pokemon Silver
Pokemon Ruby
Pokemon Silver
Pokemon FireRed
Pokemon Emerald (Emulaattorilla)
Pokemon Flipper
Pokemon Stadium 1
Pokemon Stadium 2
Pokemon Colosseum
Pokemon Box
Pokemon Channel
Pokemon Diamond (EBayn feikki [Emulaattorilla])
Heh. Näitä on kerääntynyt aika paljon vuosien varrella. Pelit ovat hauskoja, vaikka ohjelma onkin vähän nuoremmille. (Kait)
Vaikka ennen olin friikkinä pokemoniin. Leffat 1-5 katsottuna. ^^^
Ps. Joka gameboy pelissä (paitsi flipperissä) on kaikki tarupoket jotka voi saada ilman koodeja. Deoxys tuli jakotilaisuudesta.
Xionheat
4.8.2006, 14:40:39
mirage kerrotko tuon sivun mistä latasit pokemon pelisi emulaattorille? (tarkoitan tuota sinun fake diamondia.)
ja sitten kysymys kaikille!
ketkä täällä tykkää pelata pokemon TCG:tä ja asuu tampereelle annalan lähistössä? voitais otella joku kerta =)
Nytkin on teossa jo PC:lle yksi fani Pokemon Online peli. Peli vaikuttaa todella hyvältä ja eniten kiehtoo se, että voi käydä eri kaupungeissa, paikoissa,nappailla pokemoneita ruohikosta ja taistella kouluttamillaan taskuhirviöillä muita pelaajia vastaan.
http://pokemonol.net/
Tätä peliä kyllä odotan! :)
LegendKiller
5.8.2006, 14:02:12
Mm...
Pokepeli-friikkejä olemme kaikki.
Sapphire:
Lvl. 100 Kyogre
Lvl. 83 Jirachi
Lvl. 80 Rayquaza
Lvl. 76 Magneton
Lvl. 67 Salamence
Lvl. 66 Gyarados
Pokedex: 148/180
Playtime: Jtn. 283 tuntia -.-' (Paljon 50+ lvl pokeja)
-----
Muista peleistä en muista mitään.
Hyllystä löytyy:
Pokemon Yellow
Pokemon Red
Pokemon Silver
Pokemon Ruby
Pokemon Silver
Pokemon FireRed
Pokemon Emerald (Emulaattorilla)
Pokemon Flipper
Pokemon Stadium 1
Pokemon Stadium 2
Pokemon Colosseum
Pokemon Box
Pokemon Channel
Pokemon Diamond (EBayn feikki [Emulaattorilla])
Heh. Näitä on kerääntynyt aika paljon vuosien varrella. Pelit ovat hauskoja, vaikka ohjelma onkin vähän nuoremmille. (Kait)
Vaikka ennen olin friikkinä pokemoniin. Leffat 1-5 katsottuna. ^^^
Ps. Joka gameboy pelissä (paitsi flipperissä) on kaikki tarupoket jotka voi saada ilman koodeja. Deoxys tuli jakotilaisuudesta.
Jep.. Ainahan niitä kerääntyy..
Ja omamielipiteeni tohon ohjelmaan: Se on Aamuvirkuille.. itse en pystyisi heräämään hmm 8.30 kö se tuli lauantaisin? no joskus niihinaikoihin :d.
Emerald tiimi muuttunut:
78 lvl Rayquaza
71 lvl Groudon
71 lvl Gyogre
50 lvl Blaziken
58 lvl azumaril
40 lvl Megagross
-----------------
Emerald aloitettu nyt alusta... huomasin tehneeni virheitä pelattuani sen loppuun :>
Emerald nyt:
10 lvl Poochyena ( nimi meni ehk väärin :S )
15 lvl Mudkip ( menihän noin xD )
--------------------------------------------
No jaa nyt on sitten ainakin pelattavaa ja itse aion hankkia jommankumman noista uusista. Ilmeisesti Pearlin :S. Riippuu kumman mirage hankkii.. Hankin toisen sitte hankitaan jonkunsortin kaapeli ja jne jne :>
Hankin toisen sitte hankitaan jonkunsortin kaapeli ja jne jne :>
Ei noihin enää mitään kaapeleita tarvita, jos nyt oikein ymmärsin mitä tarkoitat. GBA-peleistä tiedonsiirto luonnistuu samalla koneella ja DS-versioissa käytetään varmasti DS:n sisäänrakennettua langatonta yhteyttä. Tiedä sitten miten taistelu GBA-versioiden kouluttajien kanssa onnistuu.
Itse ostan sitten tuon sinikantisen (http://www.serebii.net/diamondpearl/3rdgentrade.shtml). Näyttää kivemmalta, mitä tuosta pienestä kuvasta nyt näkee. :)
Anime ja FF-fani
5.8.2006, 18:51:24
Elokuvista olen nähnyt 1, 2, 3 ja 4. Ei saa haukkua, koska olen nähnyt noin paljon noita elkuvia. (puuttuu vain vitonen)
Tuotas noin... Selailin tätä topiccia huvikseni, enkä aikonut vastata, mutta tähän pitää kuitenkin pistää korjaus, syytelkää sitten miksi vaan. Pokémon elokuvia on yhdeksän. Enkä laskenut specialeita, OAV:tä, sun muita mukaan. Tässä (http://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/anime.php?id=270) todiste asiasta, laske vain moviet. Tosin saattaa olla, että tarkoitit suomessa ilmestyneitä, mutta hälläväliä.
Mutta, itse aiheeseen. Olen kyllä pelannut Pokémon-pelejä, melko läpikin. Blue, Red, Yellow, Silver, Gold ja Crystal on kaikki menny läpi, vaikkei Pokédexiä olekkaan saatu täyteen. Ihan mukavia pelejä, ei tosin enää kamalasti huvita pelata. Ja sitten omistuksessa on N64:n ja sille vain kaksi peliä, molemmat Stadiumit=) .
LegendKiller
5.8.2006, 21:30:46
No en miekään jaksa ikinä sitä pokedexiä täyteen tunkea... mutta yellowssa olen saannut 149/151 :S. Puuttui vain mewtwo ja mew -.-'
( en tienny silloin että mewtwo:n saa sielt luolasta ) xD. toisaalta kamut olivat silloin aika kovia siin... he halusi sen lainaan jne jne siks se täyttyki aika mukavasti. Kamut tekee työn ja minä otan kunnian niin se menee :D
mirage on saannu tuon Jirachin koulutuksesta minulta 40 lvl apua ja omistan sitä 40% jos oisin jaksanu ne puuttuvat 10 lvl pistää oisin ommannu siit puolet mut en jaksanu :d
( Ja älkää kysykö mikä 40% juttu xD mirage ymmärtää sen ainoastaan )
heh, Olen taas kuullut huhuja noista uusista peleistä että Team Rocket palaisi jo 4 kerran pilaamaan pelin rauhaa :). No itse en kyllä usko tuohon... ja en ala niistä lupailemaan yhtään mitään :D.
heh, Olen taas kuullut huhuja noista uusista peleistä että Team Rocket palaisi jo 4 kerran pilaamaan pelin rauhaa :). No itse en kyllä usko tuohon... ja en ala niistä lupailemaan yhtään mitään :D.
Ei, vaan kysessä on ihan uusi ryhmä, Team Galaxy. Kuvia täällä (http://www.serebii.net/diamondpearl/pics.shtml). Tuo ryhmä siis varmaan itse pääpahana, joten tuskin Team Rocket on mukana. Se olisi vähintäänkin outoa.
LegendKiller
6.8.2006, 10:09:08
Aika makee 3D tunnelma nois Male in town/ Female in town kuvissa.
jos noi on nyt totta mitä serebii väittää ostanpelin samantien. Mutta hassua on että Team Galaxyn kätyrit näyttää ihan normaaleilta kadullakulkevilta ihmisiltä. Olen aina tottunut että kaikki nää pahikset on oman näköisiä.
Linkittäjä
6.8.2006, 20:13:54
Juu Pokemon pelit Red, Blue ja Yellow on läpi tahkottu. Muistaakseni viimeisen kerran Blueta pelatessani ryhmäni oli:
Mewtwo: lvl 100
Mew : lvl 100 (bugi)
Kangashan: lvl 100
Golbat: lvl 128 (bugi)
Snorlax: lvl 141 (bugi)
Missingo: lvl 169 (bugi)
Gameboy Colorin olen aina lainannut kaveriltani. Pidän näistä peleistä lähinnä sen takia kun ne ovat niin RPG:en kaltaisia en niinkään välitä siitä, että ne on Pokemon pelejä.
Tietääkö, joku mikä aiheuttaa Redissä ja Bluessa Missingot ja muut yli sata leveliset Pokemonit. Missingon jos pyydystää niin menee pelistä grafiikat sekaisin, onko tämä vain jonkinlainen bugi?
HeavyLord
6.8.2006, 20:47:58
Tietääkö, joku mikä aiheuttaa Redissä ja Bluessa Missingot ja muut yli sata leveliset Pokemonit. Missingon jos pyydystää niin menee pelistä grafiikat sekaisin, onko tämä vain jonkinlainen bugi?
Pokémon glitches - Wikipedia (http://en.wikipedia.org/wiki/Missingno)
Tuolta löytyy selitykset aiheista Missingno, Mew glitch ja Glitch City
LegendKiller
7.8.2006, 21:30:31
Hmm, mun goldissa on tapahtunut joku maailman ihmeellisin bugi :O !
En kyl tosissani tiedä miten se tapahtui mutta tein näin. Kysessä saattoi olla sattuma.
Pistin Ditton PC:lle jonka olin pyytäny. Vaihoin boxia ja vaihoin takaisin pistin sinne Koffingin ja vaihoin taas boxia että saisin oikeet poket kasaan. Sitten sammutin Colorini ehkä hiukkasen liian aikaisin.. Tarkistin että save ei mennyt pilalle.. aluksi näytti hyvältä MUTTA SITTEN ! PC:lläni oli KOFFING ! pelkästään Mihin Ditto oli kadonnu ?!. no katoin sitä Koffingia... WTF?!?! SE KOFFIN OLI 100 lvl Mutta se oli DITTO ! Diton nimi oli siis vaihtunut Koffingiksi ja oli 100 lvl ja expit oli ?? ?? ?? ??. Kun tätä pokemonia käyttää esim nyt liikettä Transsform se muuntautuu mutta vastustajan poke kuolee ja tulee teksti
One Hit Ko.
ööh? Poistin nopeasti tallennuksen... Toi oli nimittäin aika paha :S
carnaviero
7.8.2006, 22:55:03
En totta tosiaan usko tuota. (tai uskon, mutta siis tiedättehän mitä tarkoitan) Aivan ihmeellistä tuo homma. Hyvä, että poistit tallennuksen, sillä olisi se aika tylsää, kun voittaisi jokaikisen tappelun ilman mitään jännitystä.
Tiedän kyllä itsekin yhden kivan bugin jota käytän aika useasti. (useiten pkemonien pyydystämisessä) Se mullistaa koko pelin. Ja arvatkaa mikä se on. Se on bugi, jolla voi kloonata esineitä. Jopa Master balleja sekä Rare Candyjä. Täällä foorumissa sitä en tohdi kertoa, mutta voin sanoa halukkaille. Lähettäkää vaan Pm:ää jos joku haluaa sen tietoonsa. Kyllä uskon, että joku muukin tietää tämän bugin tai sitten en. En saanut tietoa mistään. Yhtäkkiä vain ihmettelin, että mites näin kävi? Tosin olihan siinä myös onneakin matkassa mukana, sillä selitys kuulostaa aivan oudolta.
Ps. Tuota bugia on rasittava kyllä tehdä, mutta on se vaivan arvoinen.
//Juu arvasin, että muutkin osaavat tuon pokékloonauksen. :) Se on sellainen kiva juttu. Niin se tavaroitten kloonaus liittyykin tuohon pokémonien kloonaukseen. Enpäs kerro miten, mutta arvaatte kyllä miten. (olette sen verran älykkäitä tyyppejä. Laitoin tuo Pm jutun siksi, koska jotkut ei välttämättä halua tietää sitä ja jos laittaisin spoilerin, niin kuitenkin jotkut haluaisivat katsoa sen.
Tavaran kopiointi ei sitten toimi Crystalissa, vain goldissa ja silverissä. Sillä keinolla voi myös kloonata pokemoneja 8D. Jos sitä tarkoitit.
Asiaan. Pokemon-pelit ovat aivan mahtavia, olen rakastanut niitä 7-vuotiaasta asti, kun sain silloin Bluen. Bluessa, Redissä ja Yellow'ssa en ole mitään erikoisempaa tehnyt, mitä nyt hankkinut yli 100 pokemonia ja pari sata levelistä. En oikein jaksa pelata niitä. Silverissä minulla on 250 pokemonia omana, vain Celebi puuttuu (ja kaikkihan tietävät etten saa sitä enää oikein mitenkään =).) ja Rubyssä on 200 pokemonia ja kaikki maalaukset Lilycoven museossa, enää pitäisi Battle Tower voittaa niin saisin kultakortin ^^.
Minulla on aina tapana ottaa vesipokemon aluksi ja sitten pelata peli läpi, pitää taukoa ja ostaa sitten se toinen versio ja pelata se läpi. Sitten nappaan kaikki pokemonit ja vaihdan ne siihen saveen missä on paremmat pokemonit, teen tutkimusta netissä ja hankin kaikki Pokemonit. Tuntuu mahtavalta, kun 200+ tunnin jälkeen pokedexi on vihdoin täynnä ^^! Uusia Pokemon-pelejä odotan kuola valuen, sillä olen huomannut että jokainen tähän mennessä on ollut edelistä parempi, Ruby on se suosikkini :).
En pidä Pokemon-pelejä mitenkään lapsellisena, ne kuuluvat pelihyllyni aarteisiin enkä myy niitä pois mistään hinnasta.
Suosikki-Pokemonit joita aina käytän partyssä ovat yleensä aloituspokemon, joku lintu (pidgey, Taillow), joku söpö, joku iso ja pelottava, yksi ruoho pokemon ja sitten joku jonka nappaukseen näin niin paljon vaivaa, ettää en raaski sitä laittaa Boxille. Näin on käynyt Blisseylle ja Miloticille - minulla oli kamalasti vaikeuksia Chanseyn kaunistamisessa ja Feebasin nappaamista en kommentoi. Kiersin kaikki vesipläntit alhaata ylös ja löysin Feebasta sieltä vesioutouksen päältä =.=. Nappasin kymmeniä kappaleita ja olen vaihtanut kavereille niitä kiskurimaisiin hintoihin (pokemon jolla on master ball eguipattuna =P).
Muoks: Redissä oleva Missingo-juttu pelottaa minua, oikeasti >.< Minulle tuli 148 levelinen Clefable, vaikka Clefableja ei pitäisi pystyä nappaamaan, ei ainakaan yli 100 levelistä T_T Sitten jossain Random-Battlessa rattata oli ihan väääristynyt ja koko peli kaatui aikanaan. En ole uskaltanut vaihtaa uusiin pokemon-peleihin, mitäköhän Missingolle käy? Any Idea? Etenkin Fire redin kanssa haluaisin kokeilla XD;.
Linkittäjä
8.8.2006, 10:20:13
Muoks: Redissä oleva Missingo-juttu pelottaa minua, oikeasti >.< Minulle tuli 148 levelinen Clefable, vaikka Clefableja ei pitäisi pystyä nappaamaan, ei ainakaan yli 100 levelistä T_T Sitten jossain Random-Battlessa rattata oli ihan väääristynyt ja koko peli kaatui aikanaan. En ole uskaltanut vaihtaa uusiin pokemon-peleihin, mitäköhän Missingolle käy? Any Idea? Etenkin Fire redin kanssa haluaisin kokeilla XD;.
Se on myös Bluessa. Nii-in, Missingo on vissiin poistettu Fire Rediin sun muihin kun se on vain "bugi". Vähän niinkuin Super Mario Bros 1:ssä se World -1. Sekin poistettiin uudenpaan versioon. Pokemon Redissä ja BLuessakin voi kopioida kamaa silleen että pistät haluamas kamas slot 6:seen ja menet Missingoa vastaan niin niitä kamoja tulee 99 :)
Juu, kyllä Pokemoneja on tullut pelattua. Itse omistan seuraavat pelit. Red, Yellow, Gold, Ruby, versiot. Parhaimpana pidän Red versiota, tästä se Pokemonien pelaaminen sai alkunsa ja mielestäni tässä ovat ne parhaimmat Pokemonit. Kyllä originaali 1-151 on se parhain Pokemon ''pesue'', mutta ei näissä uusimmissakaan mitään vikaa ole, osa alkaa jo näistä uusimista vaan muistuttamaan toisiaan. Mutta kyllä sieltä joukosta jonkun uuden ''kivan'' näköisen ''monsterin'' aina jaksaa ''bongata''. Ja ihmeen hyvä mielikuvitus pelin tekijöillä on kun jaksavat keksiä uusia Pokemoneja vaikka suurin osa alkaa muistuttamaan toisiaan, mutta kyllä sieltä joukosta joitain harvinaisen omaperäisiä ilmestyksiä löytyy. Näin RPG pelinä Pokemon pelit ovat myös hyviä, Pokemonien kouluttaminen on kivaa hommaa, ja se palkitsee positiivisesti kun on tunnin kouluttanut jotain tiettyä ''monnia'' niin siitä pikku ''ötökästä'' kasvaa vihdoinkin lv50 kunnon ''karpaasi monsteri''. Eli hauskaa ja palkitsevaa puuhaa. Tarpeeksi pitkiä pelit ovat myös, pelikellossa on yleensä jotain 100h, varsinkin jos tulee paljon pyydysteltyä ja koulutettua Pokemoneja. Lempi ''poket'' ovat minulla Bulbasaur, Charmander, Squirtle. ''Klassikko kokoonpano'' jyrää aina. Parhaimmat levelit minulla on ''pokeilla'' siinä lv50-70 paikkeilla, noin yleensä joka pelissä. Kyllä tuo DS:sän Pokemon pitää hankkia sitten kun ilmestyy täällä Suomessa.
LegendKiller
8.8.2006, 10:55:57
En totta tosiaan usko tuota. (tai uskon, mutta siis tiedättehän mitä tarkoitan) Aivan ihmeellistä tuo homma. Hyvä, että poistit tallennuksen, sillä olisi se aika tylsää, kun voittaisi jokaikisen tappelun ilman mitään jännitystä.
Tiedän kyllä itsekin yhden kivan bugin jota käytän aika useasti. (useiten pkemonien pyydystämisessä) Se mullistaa koko pelin. Ja arvatkaa mikä se on. Se on bugi, jolla voi kloonata esineitä. Jopa Master balleja sekä Rare Candyjä. Täällä foorumissa sitä en tohdi kertoa, mutta voin sanoa halukkaille. Lähettäkää vaan Pm:ää jos joku haluaa sen tietoonsa. Kyllä uskon, että joku muukin tietää tämän bugin tai sitten en. En saanut tietoa mistään. Yhtäkkiä vain ihmettelin, että mites näin kävi? Tosin olihan siinä myös onneakin matkassa mukana, sillä selitys kuulostaa aivan oudolta.
Ps. Tuota bugia on rasittava kyllä tehdä, mutta on se vaivan arvoinen.
Kyseinen bugi on minulle tuttu... mutta en minäkään viitsi tässä jakamaan sitä.
Siinä on myös omat vaarat.. Kuten Save voi poistua tai Pokemonisi Kadota jne jne.
Taas löytynyt uus bugi ! Tämä on taas kaverini Ruby:ssä. Hänellä ei ole yhtään pokemonia ja taistelee kaikkia vastaan (?) Pokemonilla :S
Oon nähnyt myös samanlaisen videon Youtubessa.. voin ettiä sen tähän jossain vaiheessa mutta bugeja on näis käsikonsolipeleis pikkasen liikaa..
Sisko ja sen Sisar
8.8.2006, 20:07:12
Sisar: Muistan sen aika hyvin kun tuossa... ööö..... aika nuorena tuli seurattua Pokémonia TV:stä... ja pitihän niitä pelejäkin kinuta vanhemmilta. Ihan ensimmäinen pelini oli tuo Red.... noh, pienenä taaperona en vielä älynnyt yhtään mitään englannista, joten en pystynyt nauttimaan pelistä täydellisesti... sitten myöhemmin tuli enklanttia opittua ja toisella läpipeluukerralla älysinkin jotain asioista. Bluenkin sain... ja olin niin rakastunut Blastoiseeni, etten raaskinut aloittaa uutta peliä sen läpäistyäni. (on vieläkin se seivi tallella..... kaikkien näiden vuosien jälkeen) Höm, kyllähän miulta se Silverkin löytyy... siinä vasta tykästyinkin pokejen kasvattamiseen! Se oli vain niin ihana tunne kun sai koulutettua jostain 15 lvl pokesta semmosen 100 lvlisen.... se miten te ihmiset olette saaneet örvelöistänne yli 100 lvlisiä, on minulle täysi arvoitus. En ole sen pahemmin pelien maailmaan uppoutunut, että tietäisin mitään mistään.... bugeista? (ötököitä????? yarrr)
No kyllä minä sitä Blueta parhaana pelinä pidän, siinä kun oli ne ensimmäiset ja alkuperäiset poket.... jotkut näistä uusimmista alkaa kyllä olemaan aika persoonattomia, mutta monia, monia hyviäkin olen nähnyt.... vaikkakaan en ole nähnyt yli puoliakaan näistä "uusimmista" otuksista, vain muutaman ja harvan.
"Bulbasaur, käytä siemensyöksyä!" >.< (ööööööö off-topic)
LegendKiller
12.8.2006, 23:47:14
Sisar, Se on yksinkertaista.
Eka vetää itse pokeaanläpi kokopelin eli perjaatteessa silloin pitäis olla jo 40 - 60 lvl poket :D. Sitten kamut haluu pelaa sitä ja ne kouluttaa niit jne jne.
Aika helposti ne saa 100 lvl ^^D. toinen on että jos lähtee esim mökille tjs.
Niin autos voi pelata sit ;D
. Sekin poistettiin uudenpaan versioon. Pokemon Redissä ja BLuessakin voi kopioida kamaa silleen että pistät haluamas kamas slot 6:seen ja menet Missingoa vastaan niin niitä kamoja tulee 99 :)
minun muistaakseni tuli niitä 1X6 (X = en muista)...
olipa minullakin pitkä viesti...
Diamondin ja Pearlin nettiominaisuuksia
Tulevan Nintendo DS -pokemonkaksikon, Diamondin ja Pearlin nettituesta on saatavilla taas lisää tietoa. Ennen on jo tiedetty, että ystävien kanssa voi joko taistella, vaihdella Pokemoneja tai seikkailla yhdessä ja paljon muuta. Ystävien välisessä nettipelissä on myös puhekeskusteluominaisuus.
Tuntemattomia vastaan pelaaminen on myös hyvin mielenkiintoista ja toimiessaan todella hyvä. Pokemonien vaihtaminen tapahtuu siten, että haet jotain tiettyä Pokemonia, jolloin DS etsii sinulle kouluttajia, jotka voisivat vaihtaa sinulle haluamasi Pokemonin. Voit jättää hänelle tarjouksen, jonka hän hyväksyy tai kieltää. Jos teet tarjouksen kouluttajalle joka ei ole juuri online, hänelle menee viesti tarjouksestasi, jonka hän näkee ensi kerralla kirjautuessaan Nintendo Wi-Fiin. Ilmeisesti vaihto onnistuu vaikka molemmat eivät ole yhtä aikaa online.
Taistelutkin onnistuvat tuntemattomia vastaan. Voit ladata omat Pokemonisi Nintendon serverille, jotta muut voivat taistella sinun Pokemoneitasi vastaan, vaikka et olisi edes paikalla. Luonnollisesti tässä on huonona puolena tietokone vs. ihminen -ottelut, jotka ovat varmasti huonompia kuin ihminen vs. ihminen -ottelut. Toinen miinus on, että otteluvastustajia haettaessa voit valita vain lähes omantasoisiasi pokemoneja vastustajiksi.
Legendary Atvi
13.8.2006, 19:23:50
Itsekin pienempänä tätä ilmiötä fanitin. Nykyään tv-sarja on jo vähän lässähtänyt (eka oli paras) ,mutta pelit jaksavat silti vain viehättää.itse omistan kaikki "sarjat" elikkä siis useamman pelin julkaisut(mm.Silver,gold tai red,blue) tai siis ainakin yhden jokaisesta ja lisäksi kaikki ekstrat(crystal,yellow) GBA:lle ja GBC:lle. Ja stadiumit sun muutkin hyviä ovat (kaverien luona niitä olen testannut).Pitää tunnustaa ,että korttejakin tuli joskus kerättyä. Nykyään About eskari-4luokkaiset serkut eivät päästä niitä unohtamaan. Aikoinaan GBC:kin tuli vain pokemonien takia homattua.
Slay'a
13.8.2006, 23:24:02
oe voe... kai sitä pitää "tunnustaa =^_^= että pokèmon on vieläkin semmosta ajankulua jota harrastan vieläkin...
omistan:
Pkmn Red
Blue
Yellow
Gold
Silver
Crystal
TGG 1&2
Ruby
Sapphire
Emerald
Pinball
(mut en yhtään stadiumia :'( tai muita ku GB,GBC ja GBA versiot eli nuo jotka tuossa jo luettelin)
LegendKiller
14.8.2006, 14:45:14
Täytyy myöntää että aika makeet uudistukset Nintendo DS:n tuleviin pokepeleihin. Mutta miten tämä nettiyhteys saadaan on ainakin minulle mysteeri. Pitääkö ostaa erikseen joku kaapeli o.O?
Täytyy myöntää että aika makeet uudistukset Nintendo DS:n tuleviin pokepeleihin. Mutta miten tämä nettiyhteys saadaan on ainakin minulle mysteeri. Pitääkö ostaa erikseen joku kaapeli o.O?
Edelleenkin DS:ssä on sisäänrakennettu, langaton yhteys.
// Äh, niin. Nettiin pääsemiseen ja siellä DS:llä seikkailemiseen tarvitsi siis tämän Wi-Fi-connector jutun, joka pitää erikseen ostaa ja josta minä en niinkään tiedä. Mutta mitä tuosta nopeasti asiasta tältä foorumilta etsin (kun muistan asian olleen esillä jossain välissä) löytyi pari vastauksen tapaista: 1 (http://foorumit.fffin.com/showpost.php?p=324163&postcount=140) ja 2 (http://foorumit.fffin.com/showpost.php?p=324266&postcount=141). Pokémonien vaihtamiseen ja kavereita vastaan taistelemiseen tavalliseen ja aiemmista versioista totuttuun tapaan riittää siis vain tuo DS:n wlan. Sorry, my mistake. :)
LizzieFox
14.8.2006, 17:03:26
Täytyy myöntää että aika makeet uudistukset Nintendo DS:n tuleviin pokepeleihin. Mutta miten tämä nettiyhteys saadaan on ainakin minulle mysteeri. Pitääkö ostaa erikseen joku kaapeli o.O?
Nettiin pääsee erillisen laitteen avulla joka pitää luultavasti liittää tietokoneeseen ja toinen Ds:n (ehkä edes ei tarvitse laittaa ds:n mitään??)? Eli ne ovat toiminnassa keskenään jotenkin. DS:ssahan on sisäänrakennettu langatonyhteys (wlan) kuten Plop sanoi mutta se ei riitä nettiin pääsemiseksi silti jos haluaa pelata tyyppien aknssa jotka ovat langattoman verkkoyhteyden ulottumattomissa. Silloin tarvitaan sitä toista yhteyttä josta en vielä tiedä paljoa mitään. Nintendo Wi-FI Connection –palvelun avulla pääsee nettiin. Mie en oo ihan varma vielä että miten mutta se on joku lisä sydeemi silti. Ei toimi samaan tapaan kuin kannettavissa tietokoneissa sentään kait. :D En mie edes tiedä mitä selitän koska aloittaessani kirjoittamaan tätä viestiä muka tiesin mitä kirjottaisin mutta sitten en tiennytkään enää näköjään mistään mitään.
Ah ihanaa jos DS:lle tehdään Poke-pelejä. Miekin haluUuUuUuuuuuun. :lovetus: Ja Gamecube poke-pelit myös pakko ostoksia! Toivottavasti löytyisi ale-koresita jotain ihanaa.
LegendKiller
19.8.2006, 20:09:49
Sain pikkuvelheni kaverilta lainaan nintendo 64 :D. Siinä on pokemon Stadium 2 :lovetus: :lovetus: Pikkasenko hyväpeliku ei oo tullu pelattua sitä pitkään aikaan. Viimeks joskus miragella :).
huh huh no ok Grafiikkapuoli ei oo sen pelin vahvinala xD mutta peliä on silti hauska pelailla... ainakin minun mielestäni. Pelissä on tutut pokemonit Goldista/silveristä, ja iskutkin kohallaan. paitsi joidenkin pokemonien iskut ovat kyllä ihan oudosti päätetty -.-''
nojaa peli saa minulta 8. Arvostelen peliä lissää kun olen paremmin tutustunut :D
Sain pikkuvelheni kaverilta lainaan nintendo 64 :D. Siinä on pokemon Stadium 2 :lovetus: :lovetus: Pikkasenko hyväpeliku ei oo tullu pelattua sitä pitkään aikaan. Viimeks joskus miragella :).
huh huh no ok Grafiikkapuoli ei oo sen pelin vahvinala xD mutta peliä on silti hauska pelailla... ainakin minun mielestäni. Pelissä on tutut pokemonit Goldista/silveristä, ja iskutkin kohallaan. paitsi joidenkin pokemonien iskut ovat kyllä ihan oudosti päätetty -.-''
nojaa peli saa minulta 8. Arvostelen peliä lissää kun olen paremmin tutustunut :D
Minusta grafiikka Pokemon Stadiumissa oli todella upeaa siihen aikaan. Varmaan missään PS pelissä ei ollut niin hyvää grafiikkaa. :|
LegendKiller
20.8.2006, 9:50:17
Niin no silloin, mutta jos nyt alkaa vertailemaan niin... :D
Toisaalta peli on melko aidontuntinen muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta.
Itsekin olen pienimuotoinen Pokémon-pelien fanittaja, ensimmäinen omistamani oli Pkmn Crystal Game Boy Colorille ja myöhemmin sitten on tullut hankittua Advancelle Sapphire, Leaf Green sekä Emerald, ja löytyypä Cubellekin Colosseum sekä XD: Gale of Darkness vaikka mielestäni Pokémonit ovat aina olleet parhaita käsikonsoleilla.
Paitsi sadat erilaiset pokémonit, peleissä viehättää mm. niiden taktinen puoli kun pitää miettiä mitkä, minkä tyyppiset jne. poksut haluaa tiimiinsä sekä ylipäätään pelien muokkailtavuus pelaajan mielen mukaan niin päähenkilön, pokémon-valintojen kuin itse pokémonien ominaisuuksien sekä liikkeiden mukaan. Itse olen ajan saatossa tykästynyt eritoten myrkky -sekä pimeys monstereihin. Tällä hetkellä odotuslistan kärjessä on DS:lle julkaistava Pokémon Diamond.
Critis
20.8.2006, 15:27:35
Tässä olisi pari videota tästä uudesta DS:sän Pokemon Pearl and Diamond pelistä.
Pokemon Pearl and Diamond commercial (http://www.youtube.com/watch?v=tHER6Lixf-Q)
Pokemon Pearl and Diamond Trailer (http://www.youtube.com/watch?v=myafh4Npb70)
Hyvältä näyttää, grafiikastakin on tehty hiukan tuollainen 3d tyylinen vaikka pelin grafiikka silti onkin suurimmaksi osaksi vielä 2d grafiikkaa, tai ainakin sellaisen kuvan minä tuosta sain. Uudet Pokemonit olivat ihan hienoja, vaikka ei tuossa edes montaa näytetty joten varmaan niitä vielä hienompiakin ''monstereja'' on tulossa. Stylys kynällä tehdään kaikki taistelussa olevat valinnat joka on hyvä asia, onhan tämä DS peli niin tottakai Stylysiä ja kosketusnäyttöä pitää hyödyntää. Wi-Fi palvelu on myös kiinnostava, pääsee löylyttämään porukkaa ympäri maailmaa. :D
carnaviero
20.8.2006, 20:35:00
Whooa! Tuo traileri on aivan uskomaton.:P Aivan selvästi on taas panostettu peliin. Vähäsen jo 3d maailma ja uusia pokémoneja. Sekä sitten löytyy vielä hienot grafiikatkin sekä hauskoja minipelejä. Sokerina pohjalla on nuo kaikki pienet uutuukset kuten hauskat pikkuefektit ja olikos siinä jokin juttu missä pystyi vaihtamaan joko pojaksi tai tytöksi pelin aikana? Nyt olen nähnyt kaiken. Pienistä Greenistä, Bluesta ja Redistä alkava suuri pokémaailma kohtaa tällaisen. Tämähän vaikuttaa jossakin mielessä hienommalta kuin jotkut psone pelit. Ainoa miinus on se, että minun täytyisi ostaa pelin myötä myös se itse Nintendo DS. Onko kenelläkään muuten tietoa paljon tämä vehje nykyään maksaa?
Dorianthem
21.8.2006, 6:41:55
Pearl ja Diamond näyttävät kyllä kieltämättä aika herkullisilta. Mutta siinä on vieläkin se sama vanha juttu. Taistelut ovat juuri niin samanlaisia, kuin muissakin pokemoneissa. Se hirvittää. Olisivat voineet edes panostaa taistelusysteemiin enemmän. Olisivat pistäneet jonkinlaisia uudistuksia. Tai no tässä vaiheessa on vielä vähän vaikeaa tietää koko taistelusysteemin sisältöä, mutta toivon sydämeni pohjasta, että ne eivät ole sitä tuttua ja tavallista, vaan jotain uutta ja mahtavaa. Kuitenkin olen aika monta eri pokemonia pelannut, niin taistelusysteemi alkaa pikku hiljaa ärsyttämään.
Muuten maailma ja kaikki näyttivät aivan loistavilta. Juuri tuollaista kunnon pientä 3d:tä peleissä on kaivattukin. _b
Nautilus
22.8.2006, 12:49:57
pelasin tuossa sitä 64:lle tehtyä pokemon stadiumia...eikö siinä ole mitään muuta kun sitä tappelemista ja minipelejä yms...eikö niitä voi missään kohtaa treenata, vangita tai kehittää??
löysin tuossa muhkean hyvän listan 64:sen peleistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Nintendo_64_-peleist%C3%A4
Yukimaru
22.8.2006, 19:10:34
Onhan noita pokemoneja tullut pelattua, tosin silver meni väni vähän liian helpoksi kun siirsin Bluen 100lv hirviöni siihen(iso moka)
Meillä oli tossa kesällä kaveri porukan kanssa turnaus N64 Pokemon Stadium 2:ssa ja se Metronome vastaan metronome taistelu oli kyl jotain ihan muuta(snorlax nousi ilmaan Flyllä ja Fearow kaivautui maan alle Digillä)
GolliM
22.8.2006, 19:24:57
Jos trailerin kertojaan on luottamista, saamme nauttia myös (edes jotenkin) uudistetusta taistelusta, mutta yleensähän trailereissa liioitellaan. Todennäköisesti Bag on vaihtunut itemiksi ja item ja switch ovat vaihtaneet paikkaa -_-;. Atarashii battlet kertojalle siitä.
Muuten näyttää mahtavalta, ainakin taisteluanimaatiot kiinnittivät huomion. POkemon contesteja odotan innolla, nähän on uudistettu <3! Rubyn contestit olivat jo jotain niin ihanaa n_n. DS tulee hommattua vain tämän ja new super mario brosin takia.
Tuskin sukupuolta voi vaihtaa :/ Siinä oli kai vain menossa vaihto silverin/goldin ja uuden pelin välillä. Toivottavasti tähän saa pokemonit redistä, silveristä ja rubystä. Kaikki 400+ mitä niitä onkaan <3!
Jos trailerin kertojaan on luottamista, saamme nauttia myös (edes jotenkin) uudistetusta taistelusta, mutta yleensähän trailereissa liioitellaan.
Tuolla serebii.net (http://www.serebii.net/diamondpearl/battlecontrol.shtml)issähän on jo pidemmän aikaa ollut tietoa Diamondin ja Pearlin taistelusta. Tuolla siis lähinnä taistelun kontrolloimisesta, joka näyttäisi olevan pitkälti hienosäätöä ja "ohjauksen" helpotusta kosketusnäyttöä hyödyntäen. Muutenhan itse taistelusysteemi vaikuttaisi tuon trailerin ja kuvien perusteella melko samalta mitä aiemmissa osissa on totuttu näkemään.
LegendKiller
22.8.2006, 21:06:47
Samaa mieltä. Saa nähdä hyödyntääkö Pearl mitenpaljon kosketusnäyttöä sekä sisäänrakennettua mikkiä O_O.
no kysymykset ovat suuria ja vastaukset lyhyitä. Ajan kanssa sitten.
hehee Toi Pokestadium 2 on kyllä TODELLA HYVÄ ! olen koukussa peliin.
Harmi että tarupoket Ho-oH:ia Ja Lugiaa en ole kerennyt saada :S.
Jos jaksais olla PRO pelaaja niin voisis isolla V: kirjaimella, niin saada sen.
hmm. Milloinkohan saadaan selville elekidin 3, muodon nimi. Se näyttää makeelta minusta.
hmm. Milloinkohan saadaan selville elekidin 3, muodon nimi. Se näyttää makeelta minusta.
Se on Erekiburu (http://en.wikipedia.org/wiki/Erekiburu). ewikipediassa (http://en.wikipedia.org/wiki/Pokemon_Diamond_and_Pearl#New_Pok.C3.A9mon) on melko hyvä artikkkeli, ja tieto nyt on suhteellisen luotettavaa vaikka siihen voikin kirjoittaa mitä vain...
LegendKiller
23.8.2006, 14:04:09
Se on Erekiburu (http://en.wikipedia.org/wiki/Erekiburu). ewikipediassa (http://en.wikipedia.org/wiki/Pokemon_Diamond_and_Pearl#New_Pok.C3.A9mon) on melko hyvä artikkkeli, ja tieto nyt on suhteellisen luotettavaa vaikka siihen voikin kirjoittaa mitä vain...
No joo mutta en vielä menisi takuuseen. Vasta silloinkun nimi ilmestyy serebiin sivuile virallisesti :D.
Ja Wiki:ssä on ollu ennenkin vääräätietoa mm. Lugian nimi piti mukamas olla '' Aeroy '' Mutta eipäs ollutkaan...
Tattip
24.8.2006, 19:33:05
Minä pelaan aktiivisesti pokemoneja GBA:lla mutta on muutama asia, jota olen miettinyt ja kauan.
1. Mitä tekee Moon ja Fire Stonella? minulla on nämä...
2. Minne pitää mennä Rubyssa kun on voittanut sen oman isänsä eli Normanin?
3. Oliko viisasta ottaa torchik rubyssa alkuun?
4. Millainen pokemon se Gyrados oikein on kun kaverini Gyrados (siis se vesikäärme) osaa Fire Blastin, Thunderin, Blizzardin ja Hydro Pumpin???
1. Mitä tekee Moon ja Fire Stonella? minulla on nämä...
Niillä voi kehittää tiettyjä Pokémoneja seuraavaan muotoonsa, kuten myös Thunder, Leaf ja Water Stonella. Moon Stonella voi kehittää Jigglypuffin Wigglytuffiksi, Clefairyn Clefablekin ja Skittyn Delcattyksi. Fire Stone kehittää ainakin Eeveen Flareoniksi (huom, Water Stone kehittää Vaporeoniksi ja Thunder Stone Jolteoniksi), Vulpixin Ninetalesiksi ja Growlithen Arcanineksi.
2. Minne pitää mennä Rubyssa kun on voittanut sen oman isänsä eli Normanin?
Tuon jälkeen sai Wallyn vanhemmilta näiden kotoa (vasemmanpuoleinen talo salista) Surf-HM:n, jota voi käyttää taistelun ulkopuolellakin kunhan olet tuon Normanin voittanut. sillä pääsee -- mikäli siis heti eteenpäin haluat -- sähkösali kylästä (en tähän hätään muista nimeä) oikealla olevasta vesialueesta eteenpäin.
3. Oliko viisasta ottaa torchik rubyssa alkuun?
Mikäli itse pidät sitä hyvänä.
4. Millainen pokemon se Gyrados oikein on kun kaverini Gyrados (siis se vesikäärme) osaa Fire Blastin, Thunderin, Blizzardin ja Hydro Pumpin???
No sehän on tyypiltään Dragon/Flying, jonka takia sille voi opettaa myös esimerkiksi Fire Blastin. Dragon-tyyppiset Pokémonit kun noita elementtipohjaisia iskuja yleensä voivat oppia (itsellänikin on Dragonitella Thuinderbolt ja Blizzard).
Xionheat
25.8.2006, 6:23:46
Minä pelaan aktiivisesti pokemoneja GBA:lla mutta on muutama asia, jota olen miettinyt ja kauan.
1. Mitä tekee Moon ja Fire Stonella? minulla on nämä...
2. Minne pitää mennä Rubyssa kun on voittanut sen oman isänsä eli Normanin?
3. Oliko viisasta ottaa torchik rubyssa alkuun?
4. Millainen pokemon se Gyrados oikein on kun kaverini Gyrados (siis se vesikäärme) osaa Fire Blastin, Thunderin, Blizzardin ja Hydro Pumpin???
1: Moon stonella ja Fire stonnella kehitetään tiettyjä pokemoneja. Moon stonella esimerkiksi Skitty ja Fire stonella vaikkapa Vulpix
2: Kun olet voittanut Normanin eli viidennen salipäällikön, sinun pitää mennä Fortree cityyn jonne pääsee kun menet Mauvilleen siihen pokecenterin kohdalle ja lähdet oikealle. Sitten surffaat vähän aikaa ja tulet maalle. Heti kun voit lähde kiipeämään vain ylöspäin ja ylöspäin.
3: No Mudkipilla olisi pärjännyt saleilla paremmin, mutta liigassa Blaziken on tosi hyvä! Blazikeniä pelkää lähes jokainen liigan monstro paitsidrake ja sen lohikäärmeet.
4: Vesi/Lento pokemon joka pelkää vain sähköä.
no pistäkääs paremmaks: mulla on redissa ja yellowissa (eli siis molemmissa 1) on khangaskhan joka osaa 1 sky attackin ja 2 water blastia/gunia (yellowissa osaa myös flyn) huomatkaa: en ole käyttänyt yhtään koodia, koodilaitetta (minulla nimittäin ei ole...), tai jotain sellaista, vaan kaappasin vain missingon 80 lvl ja käytin rare candya niin muuttu khangaskhanille.. jos ihmettelette miten sain yellowssa missingon niin käytin vaan mew koodia :) ps. mullapas tulikin ruohossa vastaa 7lvl mew :) onneks oon kloonannu masterpallot et pystyin niillä sen kaappaa :)
LegendKiller
26.8.2006, 14:36:26
no pistäkääs paremmaks: mulla on redissa ja yellowissa (eli siis molemmissa 1) on khangaskhan joka osaa 1 sky attackin ja 2 water blastia/gunia (yellowissa osaa myös flyn) huomatkaa: en ole käyttänyt yhtään koodia, koodilaitetta (minulla nimittäin ei ole...), tai jotain sellaista, vaan kaappasin vain missingon 80 lvl ja käytin rare candya niin muuttu khangaskhanille.. jos ihmettelette miten sain yellowssa missingon niin käytin vaan mew koodia :) ps. mullapas tulikin ruohossa vastaa 7lvl mew :) onneks oon kloonannu masterpallot et pystyin niillä sen kaappaa :)
Njääh itse en jaksa tehä moisia koodeja.
Byahhah. repikääs tätä:
GOLD and the new team:
1. 100lvl Gyarados
- Hyperbeam,
-Blizzard
-Hydropump
-Fireblast
2. 100 lvl Feraligatr
-Surf
-Hydropump [8/8] O_O
-Slash
-Cut
3. 80 lvl Raichu
-Thunder
-ZapCannon
-Thunderbolt
-Slam
4. 90 lvl Mewtwo
-Psychick
-Psybeam
-Teleport
-Recover
5.100 lvl Lugia
- Hyperbeam
- Surf
- Fly
- Hydropump
6. 79 lvl Ho-oH
-Sacredfire
-Fireblast
-Dragonbreath
-Recover
Aika mukava tiimi. Toimii erittäin hyvin. hihhei ja pokemonin maailmanmestaruus turnaus on päättynyt
ONNEKSI OLKOON
Miska Saari ! #1
Pokemon TCG:n Maailmanmestari 2006
Ikäsarjassa:11-14.v
gaara9
26.8.2006, 18:24:58
korjaan vähän sanoja: ne ei tullu koodista kuin bugista... niin kuin jos joku käyttää missingon kloonaus toimintaa hyödyksi (esim. nuggetteja tai master balleja 169) niin se ei ole huijausta... enemmänkin vian hyväksikäyttämistä... niin kuin minä teen...
ps. voisiko missingo. olla lyhenne sanasta "missing number" tai jotain tommosta... lueskelin netistä niin voishan olla...
LegendKiller
27.8.2006, 15:17:00
Näin kloonaat Pokémonejasi Emeraldissa:
1) Mene Battle Frontier alueelle ja Battle Tower rakennuksen sisään
2) Laita kloonattavat Pokét (enintään 5) tyhjään Boxiin PC:lläsi. Pidä huoli, että tiimissäsi on tilaa noille Pokémoneille. Ja varmista että boxi on tyhjä.
3) Tallenna peli tässä vaiheessa. ( Siltävaralta jos jokin menee pieleen )
4) Ota kaikki Pokémonit pois tuosta Boxista että se menee taas tyhjäksi. ÄLÄ missään tapauksessa pistä mitään Pokémonejasi tiimistä boxiin tässä kohtaa tai ne häviävät lopullisesti!
5) Mene puhumaan ekalle Battle Tower leidille oikealta katsottuna (Multi Battle).
6) Vastaa: Challenge, Open level ja valitse kaksi mitä tahansa Pokéa.
7) "Before entering a Battle Room, your progress must be saved. Is that okay?" Vastaa YES. Jos tämän jälkeen kuvaruutu jää normaaliksi noin kolmeksi sekunniksi ennenkun tulee seuraava teksti niin olet tehnyt oikein tähän asti
8a) Tässä kohtaa peli kysyy "Would you like to save the game?". ÄLÄ PAINA MITÄÄN! Sammuta pelikonsolista virta. Käynnistäessäsi pelin nuo Pokét mitkä heitit PC:lle kohdassa 2 ovat nytten tiimissäsi, sekä PC:lläsi siinä boxissa mihin laitoit ne!
Itse en todellakaan käytä tätä emeraldissani! Tämä koodi on löydetty vastikään ja tämä kerrottiin minulle vajaa 2, päivääsitten.
Minäkin katsoin tuon trailerin. Eivätkö ne todellakaan osaa tehdä parempaa. Grafiikka voisi olla paljon hienompaa, ja ehkä olisi aika pujuttaa jotain uutta. Taistelut näyttivät samanlaisilta kuin aiemmissakin. Ja tuskinpa nämä hitusen turhat uudistukset saavat ainakaan minua tätä peliä ostamaan. Koko Pokémon-saaga on jynnännyt jo vuosia paikoillaan. Gold & Silver olivat viimeiset pelit joita minäkin pelasin kunnolla. Sen jälkeen ei ole pelisarja kiinnostanut pätkän vertaa juuri siitä syystä että pelit eivät tarjoa mitään uutta. Voisin ehkä ostaa tämän jos näen tuon joskus tarjouksessa, muuten jätän väliin tämänkin. On se Pokémon niin wanha juttu jo.
CereCere
8.9.2006, 20:48:46
Haha,minä olen sitten tämmöinen Pokémonin mini-fani.
Olen pelaillut kaverien pelejä kun itselleni ei olla suostuttu ostamaan.=)
Ensiksi pelaamani oli kaiketi Yellow... *oi niitä aikoja*
Kattelin trailerit. En usko että taistelut ovat kovasti erilaisia Diamondissa ja Pearlissa (kauniit nimet muuten,Timantti ja Helmi:shy:),mutta ainahan elämä osaa yllättää... Ajattelin joka tapauksessa moiset hommata,ihan omaksi... kun kaverit ei meinaa niin ei voi lainatakaan.:D
Tjaa, juttua Pokémoneista... Ei ole jaksanut innostaa vuosikausiin, alkuinnostukseen lopahti. Pelasin kyllä Sinistä sellaiset 80 tuntia, kunnes tallennus hävisi/hävitettiin. Myöhemmin pelasin myös hopeaisen läpi, sitten päättyi Pokémoninpelaus kun myin mokomat pois.
En lukenut ketjua kokonaan, joten en tiedä josko joku on tämän asian jo korjannut mutta: Eikö Pokémonien keksijöitä ollut kaksi pojua? Ja mainittava fakta on että Shigeru Miyamotolla oli ainakin alunperin näppinsä Pokémon-projektissa. Kaikkihan tuntevat miehen, mitä häh?! Näin muistan lukeneeni Super Powerista (tai Konsolipelaajasta tms.).
1, 4, 6, 7, 8, 9, 10, 10-2, Tactics läpi, muita pelattu 10-2:een asti
Olen pelannut kolme Pokemon-peliä läpi kolmesti ja pelaan niitä edelleen. Kaikki ovat Game Boy Advancella, paitsi Gold on Colorin ajoilta jäänyt. Tykkään pelien helppoudesta, ne pääsee aina läpi eikä jää jumittamaan mihinkään. Grafiikka on värikästä ja söpöä, tykkään;). Musiikki on sellaista pimpelipomia, ei jää mieleen. Tarina on aina sama ja se ottaa päähän. Mutta erilaisia monstereita on niin paljon, että niitä tulee hinku nappailla kiinni. Söpöys se minulle pelit tekee ja puhuminen, ei raakuus.
Hayzel
19.9.2006, 16:12:02
Ihan ensimmäinen Pokemon jota pelasin oli meidän serkun ja se oli Blue. ,3
Se oli kauan sitten enkä osannut pelata sitä edes, kunhan vain rämpyttelin.
Ihan ensimmäinen konsoli jolla Pokemonia voi pelata oli meillä tavallinen mustavalkoinen GameBoy. Sitten tuli GameBoy Color ja sillä pelailin kaikenlaisia 101 Dalmatialaista ja Lucky Lukea jne. Ja ensimmäinen meidän OMA Pokemon oli Yellow.
Tässä ehkä joku 3-4 vuotta sitten innostuin todella pelaamaan Pokemoneja. Sain ekan oman Pokemonini joka oli Red. Mielestäni paras koko sarjasta. Ei siihen kyllästy kun se vain on niin hyvä. Kouluttamisessa tosin menee hermot useammankin kerran. Olen nyt sitten mennyt läpi 4 Pókemonia, Blue on vielä vaiheessa ja Silver melkein loppusuoralla. Meillä on Red, yellow, Silver, Gold ja Blue.
Kaikissa peleissä melkein joka Pokemon 100 levelinen. Kun niitä on pelattu niin paljon.
Grafiikka on nättiä ja sööttiä, ja Ash näyttää myös söpöltä. Gold ja Silver on aika vaikeita! ;>
Nykyään pelaan Pokemoneja meidän uudella GameBoylla joka on sellainen musta hieno läppätsydeemi mutta en nyt muista sen nimeä.
Red tuli muuten aloitettua alusta Bulgarian matkalla. Pelattiin veljen kanssa vuorotellen. Autossa matkalla helsinkiin aloitettiin ja pelattiin melkein koko matka, koko lennon ajan, ja Bulgariassakin päivällä ja öisin. Koko reissun aikana yhteesä 72 h + kotiintulolento- ja ajomatka. Sen jälkeen en olekaan oikein pelannut, ja muuta en muista kuin että Nidoking 84 lv ;p
Noihin uusimpiin Pokemoneihin en ole koskenut koska inhoan niitä uusia Pokemoneja, koska ne on rumia ja niillä on tyhmät nimet joita ei muista. Ja millään isommilla konsoleilla en ole pelannut kuin Prismassa, ja kökköä oli ja kammoan niitä. Tavallinen GameBoy käteen ja pelaamaan vanhoja Pokemoneja! ;>
Ne Hedelmäpelit on ihan huippuja!! 8 D
Onhan niitä tullut pelattua. Yksi suosikkipelisarjoistani, toistakoon sitten sitä samaa vanhaa ja samaa joka pelissä, mutta ainakin se toimii. Tai no, kelpaa minulle. Saisihan toisaalta peleihin tulla joku uusi juoni, joskaan en ole sen takia pelejä pelannut vaan kouluttamisen. Minusta on aivan älyttömän mukavaa kehittää poket viimoiseen muotoonsa [joskin sen jälkeen ei enää välillä jaksaisi kouluttaakaan] ja yrittää tehdä mahdollisimman hyvä tiimi.
Ensimmäinen Pokémon -pelini ikuna [ja ensimmäinen peli kaiken kaikkiaan] oli Red. Muistan, kun en pienenä osannut mennä siitä talosta ulos. En tajunnut mennä sen maton päälle. Enkä englantiakaan toisella [vai kolmannen ja toisen luokan välissä] luokalla osannut olleskaan, joten välillä peli oli pelkkää sähellystä.
Sitten ostin Yellowin, Bluen, Goldin, Crystalin [tästä löytyy myös Mew, josta olen ylpeä] , Sapphiren ja Fire Redin, jotka kaikki useamman kerran tullut pelattua läpi. Pikkusiskoltani löytyy myös Silver, Ruby ja Emerald, joten nekin on tullut pelattua läpi. Löytyypä myös tuo Pokémon Colosseum, jota nyt toista kertaa menossa läpi. Ho-Ohia tavoittelen.
Tiimini Fire Redissä
[Ok, vähän useampi pokémon, joita käytän tiimissäni tilanteen mukaan]
Charizard lv. 100
Flamethower
Earthquake
Slash
Wing Attack
Quagsire lv. 86
Ice Beam
Earthquake
Slam
Surf
Raichu [Atsui] lv. 69
Thunderbolt
Slam
Quick Attack
Thunder Wave
Flygon lv. 74
Crunch
Flamethower
Earthquake
Dragonbreath
Espeon lv. 83
Psychic
Morning Sun
Swift
Psybeam
Noctowl lv. 73
Steel Wing
Confusion
Take Down
Fly
Altaria lv. 64 [Käytän pokémoneja pyydystettäessä Singin takia]
Ice Beam
Dragonbreath
Sing
Sky Attack
Rayquaza lv. 87 [Kun pitää Pokéliigaa tahkoamalla saada rahaa. Tappaa useamman vastustajan yhdellä Outragella, joten ihan hyödyllinen]
Fly
Rest
Extremespeed
Outrage
Vaporeon [Arashi] lv. 67
Surf
Bite
Ice Beam
Quick Attack
Magcargo lv. 69
Sunny Day
Yawn
Rock Slide
Flamethower
//Pieniä muutoksia tasoihin.
LegendKiller; Joo, onhan noiden iskuihin [etenkin Earthquakeiden] hankkimiseksi tullut nähtyä vaivaa jonkin verran. Tavoitteena olisi vielä kaikki tiimipoket saada tasolle 100.
LegendKiller
28.9.2006, 23:05:53
Crys, Olen melkein jopa kateellinen tiimivalinnoistasi ja iskuvalinnoistasi.
Iskut ovat hyvin ja tarkasti valittuja jokaiselle pokemonille. lvl ovat suuria joka on tietystu pääasia =)
Tittidii Aloitin Emeraldin taas vaihteeks alusta..
Pelasin myös Pokemon Goldiani pitkästäaikaa..
Sain kehitettyä Wartotleni Blastoiseksi ( vihdoin ja viimein )
LizzieFox
2.10.2006, 9:50:22
Eilen hengailin Anttilan peliosastolla ja löysin alennuskorista pelin nimeltä Pokemon Dashin DS:lle. Onko jollain kokemusta kyseistä pelistä? Se maksaisi vain 20 ¤ joten jos joku teistä tietäisi onko se yhtään hyvä peli niin käyn hakemassa sen jo tänään. En tajunnut itään siitä takakannesta mutta luultavasti siinä ei ainakana napata Pokeja? Minä en tied muttakun se on silti Pokemon ja DS:lle. :doggy:
Haluun kaikki Poke pelit mitä löytyy.
Eilen hengailin Anttilan peliosastolla ja löysin alennuskorista pelin nimeltä Pokemon Dashin DS:lle. Onko jollain kokemusta kyseistä pelistä? Se maksaisi vain 20 ¤ joten jos joku teistä tietäisi onko se yhtään hyvä peli niin käyn hakemassa sen jo tänään. En tajunnut itään siitä takakannesta mutta luultavasti siinä ei ainakana napata Pokeja? Minä en tied muttakun se on silti Pokemon ja DS:lle. :doggy:
Haluun kaikki Poke pelit mitä löytyy.
En ole pelannut, mutta se on tietojeni mukaan surkea peli ja siinä pelissä vain juostaan kilpaa ym.. Pikatchulla ja tehdään jotain ihmeellistä. Kohta ilmestyvä Diamon ja Pearl taas ovat "aitoja" pokemoneita ja ne saikin famitsu lehdessä 35/40 pisteet. Pokemon Trozei on kuulema ihan hyvä peli, vaikka pokemonit siinä ovatkin vaik palikoita.
Nautilus
9.10.2006, 11:12:26
Miten nintendo 64 pokemon stadium ykkösessä niin saako siinä muka käyttöönsä kaikki 151? siis mew ja mewtwo? minulla on kyllä mew muttei mewtwota...auttaako se mitään jos menee sen taivaalla leijuvan mewtwon läpi? menin sen vaan ei tapahtunut mitään....
Ja sitten vielä että jos nollaan saven joka on siihen peliin niin häviääkö pelistä pokemoneja miten paljon?
Xionheat
9.10.2006, 14:47:40
Jos ketään kiinnostaa saada tietoo Diamond & Pearl pokemoneista on hyvä ja surffaa serebiin sivuille (http://www.serebii.net) ja sieltä vasemmalta Video Games osuudesta ottaa Diamond & Pearl ja sieltä sitten kun olet klikannut katsot vuorostaan oikealle ja etsit sieltä kohdan new pokemon. Siellä on monen monta yksilöä.
LegendKiller
11.10.2006, 13:56:40
Eilen hengailin Anttilan peliosastolla ja löysin alennuskorista pelin nimeltä Pokemon Dashin DS:lle. Onko jollain kokemusta kyseistä pelistä? Se maksaisi vain 20 ¤ joten jos joku teistä tietäisi onko se yhtään hyvä peli niin käyn hakemassa sen jo tänään. En tajunnut itään siitä takakannesta mutta luultavasti siinä ei ainakana napata Pokeja? Minä en tied muttakun se on silti Pokemon ja DS:lle. :doggy:
Haluun kaikki Poke pelit mitä löytyy.
No se riippuu pelaajasta tietenkin.. Minunmielestäni hauskatoteutus.
Eihän se oikein muuta ole kuin kilpajuoksua mutta eihän Pokemon Gold & Silver ollu muutakun salien vetämistä ja pokejen kouluttamista. Toiset tykkää toiset ei. Minun mielestäni peli on melko onnistuneesti toteutettu ja hyvä lisä DS:n pelikokoelmaan.
Jos ketään kiinnostaa saada tietoo Diamond & Pearl pokemoneista on hyvä ja surffaa serebiin sivuille ja sieltä vasemmalta Video Games osuudesta ottaa Diamond & Pearl ja sieltä sitten kun olet klikannut katsot vuorostaan oikealle ja etsit sieltä kohdan new pokemon. Siellä on monen monta yksilöä.
Joo serebii on aika kattava ja yleisesti ensimmäisten joukossa joka ilmoittaa huhuja näistä peleistä. Kumminkin minulla on edelleen peitossa tarina? Päähahmo? Kenties uusisaari? jne jne. Mutta eiköhän nekin pian selviä.
Kumminkin minulla on edelleen peitossa tarina? Päähahmo? Kenties uusisaari? jne jne. Mutta eiköhän nekin pian selviä.
Kuinkahan tarkasti olet tuota Serebiitä tai näitä posteja lukenut? Tai ylipäätänsä Pokémoneja pelannut, sillä tarina pääjuoneltaan on varmasti ihan sama kuin kaikissa aiemmissakin käsikonsoli-Pokémoneissa, päähahmolla tuskin on mitään syvempää taustaa kuten yleensä ja saari on nimeltään Shinou. Tosin eihän sitä koskaan tiedä jos päähahmon tarinaan onkin panostettu, tarinalla tarkoitit ei-niin-tärkeitä sivujuonia ja uudella saarella halajit mahdollista karttaa sellaisesta. :P No, tuota Serebiitä kannattaa tiedonhaluisten tutkia hieman tarkemminkin.
Clacier
21.10.2006, 19:22:36
Mitäää~??! Näen kamalasti vaivaa: pyydystän kaikki unownit, teen kaikki palapelit, pääsen läpi vihjeistä ja näen unown-tekstit, pyydystän kolme legendakoiraa ja Ho-ohin, aikeenani on lopultakin mennä Crystal ihan kunnolla kokonaisuudessaan läpi ja ottaa selvää mikä se niin paljon puhuttu unownien - jollakin tavalla Suicuneen yhteydessä oleva - arvoitus on. Ja mitä saan? Läjän jotain "#¤%& psncureberryjä ja energy rooteja sekä kyvyn käyttää jotain "#¤%& unown printteriä joka ei voisi vähempää kiinnostaa? Sekö oli se suuri salaisuus, mitä Ruins of Alphin luolien ulkopuolella seisokelevat tyypit olivat juosseet kauhuissaan pakoon? Älkää nyt viitsikö.
Mistään ei ole toistaiseksi löytynyt ketään, joka olisi kaikesta siitä vaivasta jotain oikeasti hyödyllistä saanut. Sitä "#¤% mysteeriä on hehkutettu niin paljon eikä kukaan ole suostunut kertomaan mikä koko mysteeri ylipäätään on, että odotin vähintäänkin mahdollisuutta pyydystää Celebi tai Mewtwo tai jotain. Sanokaa nyt kiltti joku, että tässä pitää vielä tehdä jotain sen ratkaisemiseksi niin minulle tulee parempi mieli, tai sanokaa että siinäpä se arvoitus oli ja kääntäkää vain veistä haavassa.
Ja varsinaisesta vuodatuksesta poiketen, osaisiko joku myöskään kertoa, mistä olisi ostettavissa FireRed tai LeafGreen -versioita? Olen etsinyt niitä jo ties kuinka pitkään, mutta kauppojen hyllyillä on vain kasakaupalla jotain "#¤%& Emeraldeja, ja niiden näkeminenkin on alkanut jo ärsyttää.
folder
21.10.2006, 21:39:04
En tiedä auttaako tämä, mutta Celebiä ei voi pyydystää muussa kuin Crystalin japsiversiossa. Että siitä on turha haaveilla paitsi jos omistat juuri tuon japsiversion. Ja jos asut oulussa niin ihan citymarketista tai sitten pelimiehestä pitäisi löytyä LeafGreen ja FireRed pelit.
/Btw se mysteeri taisi olla siinä. ;_; Mutta kerrohan saitko selville jonkun viestin minkä Unownit olivat jättäneet kun ratkaisit mysteeriä vai olenko käsittänyt väärin. Eikä Mewtwotakan voi pyydystää Crystalissa.
carnaviero
21.10.2006, 23:12:10
Käännänpäs veistä haavassasi mur.:)
Siinähän se taitaaa olla. Minun Goldissanikin pyydystin kaikki unownit ja sain käyttöön vain sen saakelin unown printerin. Ei siinä mielestäni mitään järkeä ole. Minulla on Goldin/Silverin läpipeluuopas ja siinäkin hehkutettiin Crystalille omistetuilla sivuilla, että Unownien salaisuus on nyt entistä mysteerisempi. Siis täyttä huijausta.
Mutta tuohon fire red/leaf greeniin, että minä tiedän hyvinkin mistä niitä saa. Minun vakiopaikastani, josta käväisen ostamaan suunilleen kaikki pelini: VPD = Videopelidivari. Itse käyn aina Tikkurilassa sijaitsevassa, koska sinne on täältä lyhyin. Ja voin antaa linkin. (http://www.vpd.fi/) Mahtava paikka^^ ja sieltä ne löytyy. Olen itsekin ihaillut niitä, kun ne komeilevat hyllyllä, mutta en ole ostanut. Kannattaa kuitenkin pitää varasi, sillä sielläkin on se samperin Emerald. Että se tunkee joka paikkaan.>:D
//
Celebiä ei voi pyydystää muussa kuin Crystalin japsiversiossa.
Jep. Sen pystyi nappaamaan japsiversion Ilex Forestista.
LegendKiller
22.10.2006, 0:27:37
Siinähän se koko mysteeri oli mutta ehkä siinä on jokin puuttvapalanen jota emme ymmärrä tai sitten Japanilainenversio oli paljontäyttävämpi kuin tämä Englanniksi käännetty? Ja minusta tuntuu että koko gold/silver/Crystal:in sarja on lyhennetty Japanilaisesta versiosta.
Clacier
24.10.2006, 16:09:38
Viesti kuului näin:
"Our words shall remain here for the ages.
Thus we shall erect a Pokemon statue outside.
They possess great insight and refuse the outside world.
We humans must learn to walk in harmony with them.
We depart for their sakes."
Mjoo, kyllä tiesinkin tuon että Celebin saa vain japsiversiossa ja ettei Mewtwoakaan saa, mutta heitin sen vain esimerkkinä siitä minkä tasoista "yllätystä" olisin itse Unown-juttujen ratkaisemisesta vähintään odottanut. x3 Mutta huijausta tosiaan. Jos olisin tiennyt ettei tästä saa mitään, en olisi ensimmäistäkään Unown-rääpälettä pyydystänyt.
LegendKiller
30.10.2006, 14:36:25
No en olisi minäkään tehnyt yhtään niitä palapelejä enkä pyydystänyt näitä unowneja. Nykyään en edes käy sielläpäinkään vaan menen aina suoraan ohi.
Tosin osallahan on Celebejä mutta nekin on saatu jakotilaisuuksista joskus 1999 vuonna tai jotain sinneppäin.
Sitten itse loistouutisiin. Nintendo on ilmoittanut vihdoin ilmoittanut että pokemon Diamond Ja Pearl julkaistaan Japanissa 26 päivä syyskuuta 2006 Nintendo DS:lle. Suomen ilmestymispäivälle ei ole vielä tarkkaa ajankohtaa.
Sitten pieniä juttuja ranskalaisinviivoin.
- Pelit sijoittuvat uuteen maailmaan, jonka nimi japaninkielisissä versioissa on Shin'ou.
- Uusia tyyppejä ei tähän peliin ole tulossa mutta nytten saamme maistaa uusia tyyliyhdistelmiä kuten Steel-Fighting.
- Ja yllätys yllätys, pelissä tulee olemaan uusia liikkeitä.
- Kuten tiedämme normaalisti peleissä on Yö ja Aamu mutta nämä pelit saavat
lisäksi vielä Iltapäivän ja illan. ( tieto perustuu Google.fi: kuvista )
- Ja yksi hauskimmista lisäyksistä on pokemonien sukupuolien fyysiset erot kuten esimerkiksi: Kokoeroja. Ilmeisesti pokemon Wooperissa näemme antennin koon eroja.
Toivottavasti pelin ilmestyminen eurooppaan tulee pian selville.
Tattip
31.10.2006, 19:12:36
No niin aloitin tässä joku päivä hieman Legendaaristen pokemonejen etsintää... Itselläni on jo se Rayquaza, ne 3 niistä oudoista kielistä ja feebas, mutta nytten tulee ongelma... Missä on Latios ja deustox??? (en ole varma nimistä) samoin missä se saatanan miracle islands oikein on??? Ja pelihän on ruby... Ai niin riitääköö Noiden kahden nitistämiseen lvl 75 Blaziken ja Gyrados(joka on lvl 40 ja omistaa Fire blastin, Thunderin, Blizzardin ja Surfin...) sekä 70lvl Rayquaza??
carnaviero
31.10.2006, 19:37:56
Kolme outoa kieltä? Tarkoitatko niitä Regejä joita löytyy luolista?
Latios löytyy melko helposti/vaikeasti. Kun on päässyt Pokéliigan niin tultuasi kotiin tulee uutislähetys, jossa kerrotaan isosta lentävästä Pokemonista Hoenin ympärillä. Nyt täytyy vain kohdata Latias(sapphire)/Latios(ruby).
Helpoin tapa varmaan on mennä sinne meren vierellä olevaan kaupunkiin. En muista onko tätä taktiikkaa jo selitetty. Taisi olla Lilycove City. Se kannattaa pitää "päämajana". Lähde sieltä vain Surfilla oikealle ja oleskele Routeilla ja pyöri yhdellä Routella jonkin aikaa, että kohtaat Pokéja. Jos ei löydy niin siirry seuraavaan. Jatka tätä tarpeeksi kauan. Sitten, kun ensimmäisen kerran olet löytänyt Latioksen/Latiaksen niin voit aina pokedexin avulla katsoa sen sijainnin. Kannattaa silti pitää sama päämaja.
Deoxys taas... siitä en osaa oikein paljon neuvoa, mutta eikös sen saanut jollain ihme koodilla??? Minullekkin tämä on erittäin mysteerinen olento. Vai pystyikö sen saamaan Fire Red/Leaf Green versioissa? Jotenkin sellainen mielikuva on jäänyt.
//
Ja kun sen Latiaksen/Latioksen sitten random encounterina kohtaa, kannattaa se Master Ball käyttää siihen, sillä se karkaa heti tilaisuuden tullen, ja taitaa olla sen verta nopeakin, että ei siinä mitään iskua kerkeä heittämään (tai ainakaan itse en riskeerannut niin). Tietysti voi kikkailla jollain Trapichin tai Golbatin Arena Trap -abilityillä, jotka estävät villin Pokémonin taistelusta karkaamisen, mutta tuossa on tietysti taas omat riskinsä, joten varmin keino on ehdottomasti Master Ball.
Usko pois, mutta sain napattua sen ensimmäisellä peluukerralla Ultra Ballilla^^. Se oli aika rasittavaa, mutta ihme kyllä. Nykyään napsin sen itsekin Masterilla.
Ja kun sen Latiaksen/Latioksen sitten random encounterina kohtaa, kannattaa se Master Ball käyttää siihen, sillä se karkaa heti tilaisuuden tullen, ja taitaa olla sen verta nopeakin, että ei siinä mitään iskua kerkeä heittämään (tai ainakaan itse en riskeerannut niin). Tietysti voi kikkailla jollain Trapichin tai Golbatin Arena Trap -abilityillä, jotka estävät villin Pokémonin taistelusta karkaamisen, mutta tuossa on tietysti taas omat riskinsä, joten varmin keino on ehdottomasti Master Ball.
Ja mitä tulee Deoxykseen, sen voi saada vähän Mew'n ja Celebin tapaan vain Nintendo-tapahtumasta lataamalla jonkin lipukkeen itse peliin, jolla sitten pääsee uudelle saarelle mistä sen voi pyydystää. Sama pätee Jirachiin. Noita tapahtumia vaan tuskin on lähiaikoina ainakaan Suomeen tulossa, joten se siitä. :confused:
LegendKiller
5.11.2006, 10:15:52
Jos nyt oikeinmuistan näitä Celejä saa mm. Pokemon Colosseumista. Kannattaa lukea Serebiin sivulta enemän. Ainakin Pokemon Colosseumista saa Celebin.
http://www.serebii.net/colosseum/celebi.shtml
Kannattaa lukea ohjeet.
Ja Pokemon Channelista saa kaiketi Jirachin. En ole tästä nyt ihan varma mutta kyllä näitä saa muutenkin kuin tapahtumista ;)
Clacier
5.11.2006, 10:27:27
Jep, Jirachin saa Pokémon Channelista. Nimim. minullapas on Jirachii~ P:
Ostin ihan vähän aikaa sitten FireRedin ja Serebii-netin mukaan Navel Rock -nimisestä paikasta olisi saatavissa Lugia ja Ho-oh, mutta sinne päästäkseen tarvittaisiin Mysteryticket. Saako tätä lippua itse pelistä vai pitääkö hakea jostain typerästä Nintendo Eventistä? (Minua ärsyttää jo koko event, kun ensin olivat vain Mew ja Celebi sellaisia jotka tarvitsi hakea sieltä, mutta nykyisin niin monesta pokémonista on tehty noin vaikeasti tavoiteltava.)
Saako tätä lippua itse pelistä vai pitääkö hakea jostain typerästä Nintendo Eventistä?
Taitaapi tuonnekin tarvita sen lipun jostain eventistä. :blah: Ainakin kun joskus noita sivuja selailin, niin sain sellaisen käsityksen, että noissa versioissa on kaksi sellaista saarta joihin pääsee jostain tapahtumasta hankkimallaan ticketillä; toinen on tuo Deoxyksen saari ja toinen tuo missä on Lugia ja(/tai?) Ho-oh.
LegendKiller
9.11.2006, 15:27:10
Eventistähän nuo on haettava. Ei siinä muukaan auta, ja tuskin tämänkeksijää kiinnostaa hankintavaikeudet. Minustavain tuntuu, että hän tekee tuon tahalleen saadakseen vain lisää markkinointia ja rahaa takataskuun. Mutta en ymmärrä kyllälainkaan miksi pitää olla tollasia mysterytickets juttuja. Eikö näitä tarupokeja voi sijoittaa vaikka mysteeriksi peliin ja ratkoa se siellä. Alkaa itekkin ottaa päähän tollaset...
LizzieFox
13.11.2006, 22:42:05
!! OI JOI !!
Kävin tänään piipahtamassa Anttilan peliostastolal ja minkä ihanan pelin esitteitä näinkään joka paikassa? UUDEN POKEMONIN!! Mystery Dungeon! LOVEE HEU! Rakastuin jo nähdessäni pelkästään ne julisteet. Peli löytyi sinisenä versiona DS:lle ja punaisena versiona Gameboy advancelle. Ihan hyvä idea periaatteessa koska Advancen pelejä voi pelata DS:lla ja Advancen pelaajatkin saivat uuden pelin ihkutettavakseen. Se on pakko hankinta heti seuraavasta palkastani. Eli siinä pelissä pelaaja itse on myös Pokemon. Mikä voisikaan olla ratkiriemukkaampaa kuin se? Awh! <3
What kind of Pokemon are you? (http://www.pokemon.com/Dungeon/PersonalityTest/)
Itse olen Squirtle. ;)
LegendKiller
13.11.2006, 23:02:48
Onnea Lizzulle pelinbongaamisesta :P . Toivottavasti tulee peliarvostelua tänne.
Tein ton lizzun linkkaaman testin ja olen Mudkip <3
Ja tuokohan pukki yhtään pokepeliä minulle :D. Jos vaikka vihjaisin hieman Pokepelejä DS:lle niin saattaisi sieltä tullakkin. Ainoo ongelma minkä o.O
HeavyLord
14.11.2006, 19:19:18
En osannut päättää pitäisikö tämä laittaa tänne vai "yleistä peliapua"-ketjuun, joten arpomalla täällä ollaan. Jos modeille ei ole muuta tekemistä, siirtäkää jos siltä tuntuu ^^
Kumminkin, aloitin tuossa yksi päivä Pokemon Crystalin. Olen jo saanut kaikki 16 salimerkkiä, mutta minulla ei vieläkään ole 6 pokea ryhmässäni. Syy? Haluan Larvitaren joukkoni viimeiseksi linkiksi. Mutta olen nyt piru vieköön pari tuntia Mt. Silverillä seikkaillut ja yhtään Larvitaria ei ole vastaan tullut. Tiedän että se on harvinainen mutta silti, onko Mt. Silverissä paikkaa jossa kyseinen möllikkä tulisi useammin vastaan? Ja ei kai siihen vaikuta päivänaika, itselläni on nyt menossa yö. Jos joku osaa auttaa, niin kiitän ja kumarran tosi nätisti.
Ja se kasinolta ostettava ei kelpaa, se piru on valmiina lvl 40. Tahtoo alempi levuisen!
Ja jos kiinnostaa ryhmäni on:
Umbreon lvl 61
Quagsire lvl 60
Jynx lvl 60
Crobat lvl 60
Dragonite lvl 65
Mt. Silveriltähän sitä löytää, eikä mielestäni vuorokaudenajan pitäisi vaikuttaa kuin korkeintaan yleisyyteen, mitä sitäkin epäilen. Harvinainen se kyllä on, joten ei sitä ihan parissa tunnissa pakosti löydäkään. ;) Riippuu toki tuuristakin vähän, mutta kyllä sen sieltä ennen pitkää pitäisi putkahtaa.
(Minua ärsyttää jo koko event, kun ensin olivat vain Mew ja Celebi sellaisia jotka tarvitsi hakea sieltä, mutta nykyisin niin monesta pokémonista on tehty noin vaikeasti tavoiteltava.)
Mutta onneksi Bluessa ja Redissä on löydetty bugi, joka mahdollistaa Mewin saamisen pariinkin otteeseen yhden (normaalin) pelin aikana ;).
Ei kellääm muuten ole tietoa että onko Gold/Silver/Crystalissa löydetty mitään saman kaltaista bugia millä voisi saada Celebin?
Slay'a
11.12.2006, 2:51:05
kawaii! postaan minäkin hetkestä aikaa :D yritän löytää regejä emeraldissa mutta en löydä niitä (en löytänyt rubyssa enkä sapphiressakaan...)joten mistä ne voisi löytää (pelaan emulaattorilla)
ja jos jotakuta kiinnostaa tiimini emulaattorilla pelaamastani emeraldista niin (http://img223.imageshack.us/img223/9683/poketiimizo2.jpg)
ei yhtään "uutta" pokemonia ;D ;D
yritän löytää regejä emeraldissa mutta en löydä niitä (en löytänyt rubyssa enkä sapphiressakaan...)joten mistä ne voisi löytää (pelaan emulaattorilla)
No ensinhän pitää mennä sinne Pacifidlog Townista länteen surffatessa löytyvään kohtaan, josta voi sukeltaa alas. Sinne pääseminen voi ottaa pari kertaa ennen kuin niistä virroista ohjautuu juuri siihen oikeaan kohtaan. Kun olet sukeltanut, nouse pintaan siinä kohdassa, missä on jotain pistekirjoitusta. Luolassa johon päädyit, tarvitsee Dig-iskua jollakin Pokémonillasi, jonka lisäksi tiimissäsi täytyi olla Relicanth ja Wailord. Tarkemmat ohjeet löytyy itse merenalaisesta luolasta pistekirjoituksella seinästä, joiden tulkitseminen voikin olla vähän vaikeaa jos ei omista pelin mukana tullutta ohjekirjaa, jossa on jokaisen kirjaimen pisteversio käännettynä. :P
Noh, jos sinulla tuota ohjekirjaa ei ole, niin siellä luolassa missä nyt olet, ensimmäisen pistekirjoitusseinän kohdalla pitää käyttää sitä Digiä. Toisen kohdalla piti muistaakseni täytyi sitten laittaa ne tiimissä olevat Wailord ja Relicanth järjestykseen ensimmäiseksi ja viimeiseksi ja puhua sille seinälle (en muista kumpi piti pistää ekaksi, mutta kokeilemalla se selviää). Nyt pitäisi kuulua jotain jyrähtelyä ja tulla ruutuun ilmoitus jostain ovien aukeamisesta. Pääset siis sisään niihin luoliin joista Regit löytää. Olet ehkä nähnytkin jossain sellaisia kolmion muotoisia isoja kiviä, joiden ympärillä on pienempi kiviä. Joikaisen Regin luolassa on omanlainen pistekirjoitus, jossa kerrotaan mitä pitää tehdä jotta edessä oleva seinä tuhoutuu ja pääsee pyydystämään sen takaa löytyvän Regin.
-Regirock löytyy Route 111:n aavikon alaosasta. Ohje: "Left, left, down, down. Then, use Rock Smash."
-Regice löytyy Route 105:ltä vasemmalta ylhäältä, melko läheltä Petalburg Cityä. Ohje: "Stay close to the wall. Run around one lap."
-Registeel taas majailee Route 120:llä. Kohdassa missä tie kääntyy oikealle Fortree Citystä Lilycoveen mentäessä, mene vasemmalle pienelle kukkulalle. Ohje: "Those who inherit our will. Shine in the middle."
Noin siis Emeraldissa. Rubyssa ja Sapphiressa on muuten samalla tavalla, mutta muistaakseni nuo Regien omat ohjeet poikkesivat hieman Emeraldista.
Mikäs on paras/helpoin tapa saada shiny pokemoneja Crystalissa?
Minulla on jo yksi shiny, Butterfree (male), eli hoituuko se jotenkin breedauksen kautta helpoiten vai täytyykö vain ottaa 5000 matsia jossain paikassa ja toivoa parasta?
EDIT: Luin jostain, että shiny pokemonit ova hiukan/jokseenkin heikompia kuin normaalit. Pitääkö tämä paikkaansa, tietääkö kukaan?
Roxas
31.12.2006, 15:59:43
Mikäs on paras/helpoin tapa saada shiny pokemoneja Crystalissa?
Minulla on jo yksi shiny, Butterfree (male), eli hoituuko se jotenkin breedauksen kautta helpoiten vai täytyykö vain ottaa 5000 matsia jossain paikassa ja toivoa parasta?
EDIT: Luin jostain, että shiny pokemonit ova hiukan/jokseenkin heikompia kuin normaalit. Pitääkö tämä paikkaansa, tietääkö kukaan?
No paras/helpoin tapa saada shiny pokemoneja on että etsit jostain shiny diton(joka tosin on aika vaikeaa). Sitten viet sen diton ja jonkun muun pokemonin siihen keskukseen jossa ne voivat saada munia. Näin shiny pokemonin saanti on HUOMATTAVASTI helpompaa.
En ole varma tästä asiasta mutta itse olen kuullut että toisin kuin normaaleilla pokemoneilla joilla kaikki arvot ovat epätasaisia esim. hyökkäys voima on korkea mutta puolustus on heikko. Shiny pokemoneilla on tietääkseni arvot tasaisia esim. hyökkäys: 40 , puolustus: 43 ja nopeus: 39.
Voisko joku kertoo miten sai kloonattuu pokemoneit ja tavararoit??
Itse en muista :( .
Anna Pokémonille kannettavaksi haluamasi tavara ja mene Pokémon Centteriin ja laita haluttu Pokémon laatikkoon. Kun kone käskee tallentaa, katkaise koneesta virta. Toimii ainakin Gold, Silver & Crystal-versiossa.
LegendKiller
14.1.2007, 22:24:11
Anna Pokémonille kannettavaksi haluamasi tavara ja mene Pokémon Centteriin ja laita haluttu Pokémon laatikkoon. Kun kone käskee tallentaa, katkaise koneesta virta. Toimii ainakin Gold, Silver & Crystal-versiossa.
Hieman hatarat ohjeet, mutta selitän ne tarkemmin :).
1. Otat Cloonattavan pokemonisi 6, pokemonin listallesi. ( laita sille haluamasi esine joka cloonautuu myös )
2. Vaiha oletus boxi (esimerkiksi boxi nro.2)
3. Lisää pokemonisi sinne.
4. Vaihda oletusboxisi (esimerkiksi boxi nro.3 )
5. Kun se alkaa tallentaa sitä ilmestyy texti. '' Don't turn off the power, game saved the game '' olisi hyvä katkaista virta '' off the power. game '' jossain tuossa kohdassa.
VAROITUS:
Peli saattaa poistaa pokemonit ja esineen. Ole siis tarkka.
Xionheat
15.1.2007, 6:49:42
Kenelläkään mitään havaintoo, koska tulee Pearl ja Diamond? Siis Suomeen? sehän ilmesty jo ajat sitten jonnekkin Japaniin, mutta Suomeen?
Omenarosvo
15.1.2007, 7:52:54
Kenelläkään mitään havaintoo, koska tulee Pearl ja Diamond? Siis Suomeen? sehän ilmesty jo ajat sitten jonnekkin Japaniin, mutta Suomeen?Tuosta on varmaan aika paha sanoa vielä tässä vaiheessa mitään tarkkaa. Ja jos jostain joku päivämäärä löytyy niin se on varmasti vain veikkaus.
Pearl/Diamond ilmestyy jenkkilässä keväällä, eli kai toukokuuhun mennessä. Euroopassa on kai realistista odottaa jouluun mennessä.
Pearl/Diamond ilmestyy jenkkilässä keväällä, eli kai toukokuuhun mennessä. Euroopassa on kai realistista odottaa jouluun mennessä.
Mutta eikös DS-pelit ole aluekoodittomia? :huh: Eli mikäli haluaa pelin käsiinsä mahdollisimman pian -- ja niin että jotain ymmärtääkin, jos ei japania taida -- niin voihan sitä aina Ameriikoista tilata, jonne nämäkin pelit varmasti saapuvat kuukausia ennen Eurooppaa.
Mutta kannattaa tuokin jostain tarkistaa, samoin kuin mahdolliset muut pelien poikkeavuudet eri mantereiden eri versioissa, jos tosiaan on tilaamassa sitten sieltä Jenkkilästä (kunhan sinnekin ilmestyy).
Omenarosvo
15.1.2007, 14:11:54
Mutta eikös DS-pelit ole aluekoodittomia? :huh: Eli mikäli haluaa pelin käsiinsä mahdollisimman pian -- ja niin että jotain ymmärtääkin, jos ei japania taida -- niin voihan sitä aina Ameriikoista tilata, jonne nämäkin pelit varmasti saapuvat kuukausia ennen Eurooppaa.DS todellakin on aluekooditon, joten kiireisimmät voivat tilata pelin jenkeistä. Tai ostaa Huuto.netistä suunnilleen heti USA-julkaisun jälkeen. Siellä kun on pari myyjää jotka kauppaavat näitä pelejä.
Minä itse ostelen vain PAL-pelejä. Jenkkilän DS-peleissä on sitäpaitsi rumemmat kannet (mustat) :D
Clacier
27.1.2007, 22:57:42
Noniin, aikani kuolailtuani ostin sitten Emeraldin. Ja nyt melkein heti tulen tänne valittamaan.
Tämä ihme puhelinsysteemi. Rubyssa navigaattorissa oli nähtävissä Trainer's Eyesissa merkinnät, missä ja kuka halusi milloinkin tapella. Tappeluja pystyi saamaan sitä tiheämpään tahtiin mitä enemmän käveli/juoksi/pyöräili, ja jos halusi oikein helposti päästä kouluttamaan niin ravasi vain Mauville Cityn ja sen viereisten reittien välisiä rajoja niin kaikki halusivat saman tien otella.
Nyt tässä Emeraldissa, jossa pelkän navin selaamisen sijaan keräilläänkin puhelinnumeroita, on pakko ottaa melkein kaikkien vastaan tulleiden kouluttajien numerot ylös ja nämä soittelevat vähän väliä, kuinka olivat käyneet hurjaa taistoa Magicarpeja vastaan tai muuta vastaavaa mikä ei voisi vähempää kiinnostaa. Tapella ei saa enää koska tahansa, vaan pitää odottaa milloin tyypit suvaitsevat soittaa. Minulle ei ole kukaan soittanut otellakseen vielä kertaakaan vaikka olen pelannut jo lähemmäs kymmenen tuntia, eikä innokkaimpia turhan takia soittelijoita voi edes poistaa listasta.
Kuka ääliö tuon systeemin on oikeasti suunnitellut? Heti tuli vaikeuksia kun ei enää voinutkaan kunnolla kouluttaa ennen Wattsonia, ja nyt en pääse sitä sen vesikauhuista Magnetonia läpi vain siksi ettei kukaan halua tapella enkä voi kouluttaa ketään tarpeeksi korkealle tasolle. Torchicia en valinnut aloituspokémoniksi, joten minulla ei ole ketään joka olisi steel/electriciin etulyöntiasemassa. Geoduden voisi tietysti kouluttaa, mutta siinä menisi todella kauan pelkissä ruohikoissa villejä pokémoneja mättämällä. Jos ruohikoissa yritän noita jo mukana oleviakaan kouluttaa, niin expaa tulee enintään milli kerrallaan. Tässä menee jo ikä ja terveys.
Ja kysehän ei ole siitä, etteikö nykyinen ryhmä yhdessä pystyisi saamaan Magnetonin HP:ita alas. Wattson vain käyttää joka ikinen kerta Super Potionin kun HP:t menevät tarpeeksi alas, eikä kukaan ryhmästä pysty viemään Magnetonilta kerralla niin paljon energiaa että tämän voisi välttää.
Sitten vielä toiseen murheenkryyniin, eli tuohon linkkikaapeliini. Linkkailtiin ihan sujuvasti FireRedin, Rubyn ja Sapphiren välillä, mutta sitten kun Silverin ja Crystalin välillä oltiin linkkailtu ja oltaisiin taas uudemmissa versioissa tarvittu kaapelia, niin ei suostunut enää toimimaan. Käytiin kyselemässä kaupastakin että mistä tällainen johtuu, mutta mies mutisi vain jotakin siihen suuntaan kuin "...no jos te olette niitä vanhempia versioita menneet sillä sorkkimaan..."
Mitä hittoa? Pitäisikö siis Redille, Bluelle, Yellowille, Goldille, Silverille ja Crystalille hommata erikseen oma linkkikaapeli? Ettei sama niinkus käy uudempien versioiden välillä linkkaamisessa? En ole ikinä kuullutkaan moisesta, eikä ohjeissakaan missään lukenut ettei näin voisi tehdä. No, kaapeli ei kuitenkaan ota toimiakseen, eikä kukaan tunnu tietävän mitä sille on tapahtunut tai mitä sille voisi tehdä.
Ja tän takia en siis voi linkata Rubysta tai Sapphiresta mitään pokémoneja tuohon Emeraldiin jotta voisin päästä sen naurettavan 22 levelisen Magnetonin läpi. Vastaavia tapauksia, anyone? Dissatkaa muutkin tota Emeraldin puhelinsysteemiä niin tulee ainakin vähän parempi mieli. \o/
Jean Tula
28.1.2007, 9:45:36
Noniin, aikani kuolailtuani ostin sitten Emeraldin. Ja nyt melkein heti tulen tänne valittamaan.
* Kysymys 1 *
* Kysymys 2 *
* Kysymys 3 *
Ja tän takia en siis voi linkata Rubysta tai Sapphiresta mitään pokémoneja tuohon Emeraldiin jotta voisin päästä sen naurettavan 22 levelisen Magnetonin läpi. Vastaavia tapauksia, anyone? Dissatkaa muutkin tota Emeraldin puhelinsysteemiä niin tulee ainakin vähän parempi mieli. \o/
vastaus 1:
Kyllähän niitä vastaan pääsee todella usein. Ainakin minun emeraldissa.
Jos porkasta löytyy joku lighningrodin osaava, niin pistä se ensimmäiseksi ja lähde kävelemään ympäri paikkaa.
vastaus 2:
ei se nyt niin mahdoton ole. Minulla se ei yhtä super potionia enempää käytä. Omien ppoksujen kehittämisessä saattaa mennä aikaa, mutta mieti sitä riemua, kun rasittava mangeton kaatuu hetken yrityksen jälkeen. Geodude noin Lv 20 pärjää jo erittäin mainiosti 15 saattaa riittää, jos osaa joitain grond iskuja.
vastaus 3:
Gba-pelit tarvitsevat GBA-linkkikaapelin ja GBC-pelit GBC-linkkikaapelin. Joten eikun kauppaan uutta linkkikaapelia ostamaan. Keskenään GBC ja GBA-pelit eivät voi linkittyä.
Siinä ävähn apuja. Toivottavasti helpotti. Jos ei, niin lueppa tämä:
Minäkin inhoan niitä turhia puheluita.
Mikäs on paras levelauspaikka Emeraldissa? Ei kai se vain ole se Victory Road?
Tarkoituksena on siis kehittää pokemoneja, joita ei löydy luonnosta Exp. Sharen kanssa. Ja tämä kun tuntuu hyvin tuskaiselta tuolla Victory Roadilla. Ei vaan tule tarpeeksi expaa. (ahne mikä ahne ;P)
carnaviero
25.2.2007, 15:14:44
Mikäs on paras levelauspaikka Emeraldissa? Ei kai se vain ole se Victory Road?
Tarkoituksena on siis kehittää pokemoneja, joita ei löydy luonnosta Exp. Sharen kanssa. Ja tämä kun tuntuu hyvin tuskaiselta tuolla Victory Roadilla. Ei vaan tule tarpeeksi expaa. (ahne mikä ahne ;P)
Hah, eipä uskoisi, että yksi parhaimmista paikoista kouluttaa niitä heikoimpia lenkkejä on, kun menee Mauvillesta oikealle ja vasemmalle. Kouluttajat nimittäin halajavat melko usein ottelua. :)
Mutta luultavasti se melkein ainoista paikoista on Ever Granden Pokéliiga tai sitten Mt. Chimneyn luona oleva henkilö. En vain tiedä voiko häntä vastaan tapella uudestaan, kun ei ole vielä tarpeeksi vahvat pokemonit. :<
Minulla on kolme Pokemon-peliä, Gold, Ruby ja Leafgreen. Goldin sain Game Boy Colorin mukana vuonna 2001, olin silloin älyttömän hullaantunut Pokemoneihin (siis ostin kaikkea, missä sana vain esiintyi;)). Gold oli myös eka peli ikinä, jonka vedin läpi ja moneen otteeseen vielä. Lugian nappaaminen Great Ballilla oli mahtavin kohta minusta.
Ruby tuli Game Boy Advancen mukana vuonna 2003, ja pelasin sitä erinäisiä tunteja. Olin hulluna siihen, ja se on minusta kaikkein paras osa. Pokejakin oli kasoittain kerättäväksi ja niitä sai käyttää niissä kisoissa. Paras kohta oli Groudonin nappaaminen.
Leafgreenin taasen ostin, koska olin aina halunnut saada alussa Charmanderin (ensimmäinen Poke, jonka olin koskaan nähnyt). Pieni liekkilisko apunani pelasin taasen erinäisiä tunteja. Parasta oli Elite Fourin läpäisy, tunsin oloni mahtavaksi.
Pokemon-pelit ovat olleet minusta erittäin hyviä, vaikka juoni ja Pokemonit toistavatkin itseään. Lisäksi osa otuksista pitäisi vaihtaa kaverien peleistä, mikä masentaa, koska kellään kavereilla ei ole edes GBA:ta tai GBC:tä. Musiikki on sellaista mukavaa hilipatihippaata, mikä saa useimmiten iloiselle mielelle. Pitäisi kyllä joskus hankkia Pokemon Yellow, jotta saisi iki-ihanan pikku Pikachun kipittämään kannoillaan.
Pokemon oli muutamia vuosia sitten erittäin kiinnostava peli. Ehkäpä liiankin kiinnostava. Koulussa välitunneilla me aina vaihtelimme kortteja. Sitten ne kiellettiin kun niitä varastettiin liikaa. Kotona pelasin aina serkun kanssa Rediä ja Blueta. Nekin tuli mentyä kymmenesti läpi. Nyt en jaksa enään pelata niitä yhtään.
LegendKiller
1.3.2007, 12:49:44
Pokemon oli muutamia vuosia sitten erittäin kiinnostava peli. Ehkäpä liiankin kiinnostava. Koulussa välitunneilla me aina vaihtelimme kortteja. Sitten ne kiellettiin kun niitä varastettiin liikaa. Kotona pelasin aina serkun kanssa Rediä ja Blueta. Nekin tuli mentyä kymmenesti läpi. Nyt en jaksa enään pelata niitä yhtään.
No näinhän se yleensä menee. Mutta sitten taas joskus huomaa jossain rojukaapin alta kyseisen pelin, ja siitä se taas lähtee :P.
Aloitin uudelleen vääntää Emeraldia just vähä-aikaa sitten. Parin alkujäätymisen jälkeen alko taas jopa sujua :D.
LizzieFox
3.3.2007, 14:38:37
Olen nyt pelaillut yli 22 tuntia Pokemonia ja tuntuu että en etene siinä enää yhtää. Taisteluja tulee muidne tyyppien kanssa aika randomisti koska jotkun haastavat minut uusiksi ja jotkun taas eivät. Kukaan Pokeistani ei ole oppinut SURF-liiketta ja jotenkin veikkaan että tarvitsen sitä päästäkseni eteenpäin. Ja missä ihmeessä on NEW MAUVILLE?!? Mie en löydä sitä mistään. Karttakin näyttää että teitä olisi mutta niitä ei oikeasti ole.
Huomasin eilen hassun jutun partystani. Siihen kuuluu melkein vain sinisiä Pokemoneja, lukuunottamatta Pluslea. Pokemon jolla aloitin oli Mudkip joka nyt on kehittynyt jo viimeiseen muotoonsa (lvl 44). Se on se pääpokemonini ollut kokoajan mutta nykyisemmin olen koettanut kehittää Bluslea, Gloomia, yhtä sinistä lentävää pokemonia jonka nimeä en muista ja yhtä tolloa joka ei osaa mitään vaikka sne leveli on yli kahdenkymmenenviiden.
Kuulin joskus huhun että GBC ja GBA Pokemon versioiden välillä ei pysty vaihtamaan pokeja. Pitääkö tämä paikkaansa?
Eli voinko vaihtaa esimerkiksi GBA (SP) + Pokemon Goldin ja GBA (SP) + Pokemon Emeraldin välillä pokemoneja?
Kukaan Pokeistani ei ole oppinut SURF-liiketta ja jotenkin veikkaan että tarvitsen sitä päästäkseni eteenpäin. Ja missä ihmeessä on NEW MAUVILLE?!?
Surf HM:n saa Petalburg Citystä, Wallyn vanhemmilta.
New Mauvillesä en tiedä, mutta Mauville City löytyy melkein keskeltä karttaa.
EDIT: Selvitimpä tuossa että mikä/missä se New Mauville on. Se löytyy Mauvillesta hieman alas, ja Surffilla oikealle. Tarvitset sisäänpäästäksesi avaimen Mauville Cityn gym leaderilta.
(PS. New Mauvillesta kannattaa ottaa mukaan Magnemite, steel-electric roxor)
Kuulin joskus huhun että GBC ja GBA Pokemon versioiden välillä ei pysty vaihtamaan pokeja. Pitääkö tämä paikkaansa?
Eli voinko vaihtaa esimerkiksi GBA (SP) + Pokemon Goldin ja GBA (SP) + Pokemon Emeraldin välillä pokemoneja?. Ei suoraan.. en oo varma mut ainakin emerald - diamond pystyy (gba peli - nds peli) colosseumin kautta mikä on gamecubelle. en oo varma et pystyykö gbc pelein pokeja pistää colosseumiin..
vielä vähän ylpeilyä kehään: MULLAPAS ONKIN 10 MEWII POKEMON REDIS ILMAN KOODEJA LÄLLÄLLÄÄ!!:P :P :P :P
vielä vähän ylpeilyä kehään: MULLAPAS ONKIN 10 MEWII POKEMON REDIS ILMAN KOODEJA LÄLLÄLLÄÄ!!:P :P :P :PIhan selkeesti.
vielä vähän ylpeilyä kehään: MULLAPAS ONKIN 10 MEWII POKEMON REDIS ILMAN KOODEJA LÄLLÄLLÄÄ!!:P :P :P :P
Eipä ole kovin ihmeellistä. Kuka vain pystyy hankkimaan Mewejä Redissä/Bluessa. Itsekkin pyydystin joskus muinoin pari, tosin emulaattorilla.
Eipä ole kovin ihmeellistä. Kuka vain pystyy hankkimaan Mewejä Redissä/Bluessa. Itsekkin pyydystin joskus muinoin pari, tosin emulaattorilla.Niin, hyödyntämällä bugia, jota en laskisi ihan normaaliksi pelaamiseksi. Brassaile sit siinä.
Stormheart
4.3.2007, 15:28:31
Joku Pokemon-pelikin on lähitulevaisuudessa varmasti ostoslistallani, jahka ostan FFVI Advancen ja GBA:n/Nintendo DS:n. Muistelen jostakin lukeneeni, että Bluesta/Redistä oli tehty uudet versiot myöhemmin. Valaiskaapa tyhmää ja kertokaa mitkä? FireRed ja LeafGreen kenties? Pelien uudistuksia koskevasta infosta olisin myös ihan kiitollinen.
LizzieFox
4.3.2007, 21:41:34
Surf HM:n saa Petalburg Citystä, Wallyn vanhemmilta
New Mauvillesä en tiedä, mutta Mauville City löytyy melkein keskeltä karttaa. Ou jeah!! Eilettäin sitten sain suffin aj tänänä olen surffaillyt ympäri poke maailmaa. Huisaaaaaaa! Swamperini on jnyt jo 50 levelillä. KAsvoi surffatessa kauheiden vastustajien takia tosi nopeaa vanhvaksi pokeksi. Ärsyttää vaan kun iskuja on tyyliin 15 jokaista että en uskalla pelata pelkästään sillä. Partystani nakkasin sen tollon pois ja tilalle otin meriltä kinni nappaamani pelikaanin näköisen POken joka oli vamiiksi jo levelillä 29. Oli muuten aika hankala voittaa se tappamatta sitä kokonaan koska jouduin hakkaamaan sen kipeäksi muilla, heikoimmilla Pokeillani.
NEW MAUVILLE oli kaamea paikka! LÖysin sne muuten vahingossa suffaillessani missä sattuu. Onneksi olin saanut avaimen sinne kellariin jo aikaisemmin. Onneksi selvisin sieltä ehjin nahoin pois. Nappasin Wortoxin ja Magnemiten itselleni. Sieltä sai onnekseni myös pari kivaa ylläriä.
Kohtu uusia haasteita!!
Partystani nakkasin sen tollon pois ja tilalle otin meriltä kinni nappaamani pelikaanin näköisen POken joka oli vamiiksi jo levelillä 29!Älä vain sano, et se tollo oli tämä (http://serebii.net/pokedex-rs/328.shtml)?
LizzieFox
5.3.2007, 7:46:29
Älä vain sano, et se tollo oli tämä (http://serebii.net/pokedex-rs/328.shtml)?
Eiih. Toi on ihan kiva mut ei kulje minun mukana. Wobbuffet on se tollo. Vaikka kuinka pidän sillä kasvatus kiveä mukana ei se saa ikinä liikkeitä joista olisi hyötyä kellekkään. Piti oikein aukaista DS että sain atrkistettua nimen. Muistelin kokoajan että se olisi Wooblebuff. :D
Eiih. Toi on ihan kiva mut ei kulje minun mukana. Wobbuffet on se tollo. Vaikka kuinka pidän sillä kasvatus kiveä mukana ei se saa ikinä liikkeitä joista olisi hyötyä kellekkään. Piti oikein aukaista DS että sain atrkistettua nimen. Muistelin kokoajan että se olisi Wooblebuff. :D No Wobbuffethan ei koskaan opi iskuja. Ainoastaan vastaiskuja ja vastaavia. Omalla tavallaan kätevä kuin mikä, mut ei niin helppokäyttöinen. :)
Clacier
5.3.2007, 11:13:27
Vaikka kuinka pidän sillä kasvatus kiveä mukana ei se saa ikinä liikkeitä joista olisi hyötyä kellekkään.
Mitää, Wobbyhan on yksi kamalimpia tappajia Pokémon-pelien historiassa. Itselläkin aina melkein kuset tulee housuun ja sydän hyppää kurkkuun kun jollain vastustajalla on Wobby eikä itsellä olekaan mitään Dark-tyypin pokéa siinä ulkona parhaillaan. :D Onneksi eivät tietokonevastustajat sentään osaa sitä pahimmalla mahdollisella tavalla käytellä.
Paras liikesarja Wobbylle olisi omasta mielestäni Counter, Mirror Coat, Encore ja Safeguard/Destiny Bond (kummasta nyt tykkää enemmän.) Sitten ensiksi vain Wobby kehiin -> Shadow Tag -> vihollinen ei voi paeta -> odota että vihollinen tekee hyökkäyksen -> encore -> vihollisen hyökkäyksestä riippuen sitten Counter tai Mirror Coat. Ei helvetti sillä hakkaa kaikki. xD Tosin se ei liene hauskaa missään muualla kuin Battle Towerissa, kun koko pokémon on niin epäreilu. Sen käytössä ei oikeastaan mitään muuta "taitoa" tarvitse kuin tiedon siitä mitkä hyökkäykset ovat attackia ja mitkä specialia.
LizzieFox
6.3.2007, 21:41:26
En tajuu noista Poke blocks -jutuista mitään. Kaipa ne jotenkin niihin marjoihin liittyy? Voisiko joku valaista asiaa, versio on Sapphire.
Minulla on vaikka kuinka paljon erilaisia marjoja, mutta en osaa käyttää niitä Poke Block ingredient -marjoja.
En tajuu noista Poke blocks -jutuista mitään. Kaipa ne jotenkin niihin marjoihin liittyy? Voisiko joku valaista asiaa, versio on Sapphire.
Minulla on vaikka kuinka paljon erilaisia marjoja, mutta en osaa käyttää niitä Poke Block ingredient -marjoja.
ÖÖH... Poke blockit niitä marjoja vai?? Niitä voi käyttää healingeina ja ainakin rubyssa yksi vanha pappa yhdessä pokemon Contestissa (kauan aikaa, en muista mikä niistä se on...) antaa sulle blenderin sillon pitää vaan painaa oikeella hetkellä A:ta ja silloin saa sekoituksia, joka nostaa jotain Contest taitoa, jolloin voitto mahdollisuudet nousevat.
LizzieFox
9.3.2007, 14:22:21
ÖÖH... Poke blockit niitä marjoja vai?? Niitä voi käyttää healingeina ja ainakin rubyssa yksi vanha pappa yhdessä pokemon Contestissa (kauan aikaa, en muista mikä niistä se on...) antaa sulle blenderin sillon pitää vaan painaa oikeella hetkellä A:ta ja silloin saa sekoituksia, joka nostaa jotain Contest taitoa, jolloin voitto mahdollisuudet nousevat.
Muistatko mitään enempää? Berryblender kuulostaa mysö tutulle. Minulla on vissiin sellainen mutta siellä ei ole mitään. Kaikkia lämpötila juttuja tai jotian semmoisia siellä on. :O Miepä tarkisatn vielä kun pääsen kotiin illalla. Meinaan yhdellä Safarilla jossa voi pyydystää pokepalloilla taistelematta harvinaisempiakin pokeja niin sinne tarvittaisiin niitä pokeblock marjoja koska pokemonit eivät silloin karkaisi niin helposti. Siellä oli myös Pika Piiiiii! Pikapikapikaaa. Mutta se meni minua karkuun. :(
Muistatko mitään enempää? Berryblender kuulostaa mysö tutulle. Minulla on vissiin sellainen mutta siellä ei ole mitään. Kaikkia lämpötila juttuja tai jotian semmoisia siellä on. :O Miepä tarkisatn vielä kun pääsen kotiin illalla. Meinaan yhdellä Safarilla jossa voi pyydystää pokepalloilla taistelematta harvinaisempiakin pokeja niin sinne tarvittaisiin niitä pokeblock marjoja koska pokemonit eivät silloin karkaisi niin helposti. Siellä oli myös Pika Piiiiii! Pikapikapikaaa. Mutta se meni minua karkuun. :(
sinulla on jo berryblender, jos pääset Safarille, itse etsin sitä 2 tuntia... Elikä kun menet sinne Poke contest paikkaan, siellä on sellaisia masiinoita maassa, ja valitse marjat ja paina oikealla hetkellä A:ta (nyt en muista pitääkö siinä olla vastapäätä toinen tyyppi, sillä GBA lainassa)..itse en ikinä käytä niitä siellä Safarilla yritän ryömiä ja heittää...
Nectrien
9.3.2007, 18:53:02
Pokemon sarja on hyvä ainoastaan pelisarjana ei piirretynä:eh:
Menivät pilamaan hyvän sarjan minulla on pelkkä Ruby.jossa minulla on ollut parhaillaan 70 leveliset pokemonit.nykyään pokemon täysin huono sille ei mahda mitään.
No pokemon sarjassahan on joka jakso melkein sama. Ne tapaa jonkun + rakettiryhmä tulee+ oma tai tavatun kaverin pokemon pieksee ne+ jatkaa matkaa.
Pokemon Diamondia odoton paljon ja sehän tulee huhtikuussa amerikkaan, niin ei mene enää pitkään =)
Keyblade Master Sora
13.3.2007, 13:57:26
Pokemon sarjaa katsoin lapsena,korttejakin keräsin siis joskus 7-9v.
Nyt pelaan pelejä,omistan GBA:N,Rubyn,Sapphiren,Emeraldin ja FireRedin.
Pelit ovat hyviä,tosin 3D:nä voisi olla kivempaa.
Minulla on pelitunteja emeraldissa&sapphiressa kummassakin yli 150,ja yli 280 pokemonia on.Melkein yksi partyllinen satalevusia.:P
Pokemon pelit ovat ensinnäkin,aikaa vieviä,eivätkä mitään: päivässäläpinytontylsää-pelejä.Kun Pokemon Leaguen pääset läpi,peli vasta alkaa kunnolla,saat uusia paikkoja,pääset seikkailemaan,osa "Only One in Game" pokemoneista ilmestyy seikkailemaan,vanhoista paikoista löytyy uusia vihollisia.Ja ainahan jos peli muuten on kunnossa,niin voi alkaa kehittämään Pokemoneja&Napata uusia.
Pokemoneja emeraldiin mahtuu yli 380 minulla on melkein täysi hoenn dex.About 30 more.
Pokemon pelejen ainoat heikkoudet ovat Grafiikka 2D(Ei mikään huono) ja Satunnaistaistelut&Jotkin Pokemonit saa vain Nintendon Eventeistä.
Tässä siis oma Arvosteluni Emeraldista,ja tässä yhteenveto + ja - puolet.
Hyvät puolet:
+Paljon Pokemoneja
+Laaja Alue
+Alkutarinan Pokemonliigan jälkeen Vanhatkin paikat saavat uusia vihollisia
+Grafiikka ei huonoimmasta päästä
+Vie aikaa
Huonot Puolet:
-Välillä Pokemonejen määrä tuntuu liialta
-Nintendon Eventeistä vain saatavat Hirviöt.
-Jatkuva vanhoissa paikoissa hyöriminen tylsää
-Battle Arena tai se homma raastaa hermoja.
-Alue ei tarpeeksi laaja
-Grafiikka ei parasta
-Vie Aikaa.
__________________________________________________ ______________
Tiimissäni minulla on Emeraldissa tällä hetkellä:
Charizard lvl 100
Meganium lvl 100
Rayquaza lvl 84
Nidoking tai Kyogre lvl 100 vaihtelee
Joku koulutettava,tällä hetkellä lvl 86 Venusaur.
Badges 8 OFC.
Pokemonliiga vaan 17 kertaa läpi.Sapphiressa 284 kertaa.
Playtime: 159h jotain
Pokedex:
Hoenn Dex: Seen:Kaikki. Own:kaikki paitsi about 30
National: Seen:320 Own:281
~Avenger
__________________________________________________ _______
LegendKiller
5.4.2007, 21:32:55
Huonot Puolet:
-Välillä Pokemonejen määrä tuntuu liialta
-Nintendon Eventeistä vain saatavat Hirviöt.
-Jatkuva vanhoissa paikoissa hyöriminen tylsää
-Battle Arena tai se homma raastaa hermoja.
-Alue ei tarpeeksi laaja
-Grafiikka ei parasta
-Vie Aikaa.
__________________________________________________ ______________
Hassua, Minusta pokemonien määrä ei tunnu liialta, mitä enemmän sen mielenkiintoiseksi aina menee :)
No joo NIntendo eventistä saa vain ne kaikkein harvinaisimmat pokemonit eli
Mew, Serebii, Jirachi paitsi että, mewin saa koodilla ja JIrachin Gamecube pelistä :D.
Jos tarkoitat GBA - pelejä niin siinähän mapit vaihtuvat jokaísen uuden pelisarjan kohdalla :)
Battle Arena ~ Eli Pokemon Liiga ilmeisesti, sen kuuluukin olla haastava, onhan peli lähes vedetty sen jälkeen :I
Alue on mikä on, täysin hyvä GBA peleihin.
Mitä tässä nyt Grafiikasta alkaa puhumaan käsikonsoli peleistä, ellet sitten näihin Nintendon peleihin viittaa, ja nekin on ihan omaaluokkaansa hyviä.
Viehän se aikaa, mutta eipähän tule tunnissa vedettyä läpi :)
Ja lissulle tiedoks ku aina on jumissa, että kannattaa vierailla täällä:
www.serebii.net <- löydät apua ongelmiisi ;)
Keyblade Master Sora
6.4.2007, 11:49:40
Hassua, Minusta pokemonien määrä ei tunnu liialta, mitä enemmän sen mielenkiintoiseksi aina menee :)
No joo NIntendo eventistä saa vain ne kaikkein harvinaisimmat pokemonit eli
Mew, Serebii, Jirachi paitsi että, mewin saa koodilla ja JIrachin Gamecube pelistä :D.
Jos tarkoitat GBA - pelejä niin siinähän mapit vaihtuvat jokaísen uuden pelisarjan kohdalla :)
Battle Arena ~ Eli Pokemon Liiga ilmeisesti, sen kuuluukin olla haastava, onhan peli lähes vedetty sen jälkeen :I
Alue on mikä on, täysin hyvä GBA peleihin.
Mitä tässä nyt Grafiikasta alkaa puhumaan käsikonsoli peleistä, ellet sitten näihin Nintendon peleihin viittaa, ja nekin on ihan omaaluokkaansa hyviä.
Viehän se aikaa, mutta eipähän tule tunnissa vedettyä läpi :)
Ja lissulle tiedoks ku aina on jumissa, että kannattaa vierailla täällä:
www.serebii.net (http://www.serebii.net) <- löydät apua ongelmiisi ;)Serebii,paras Pokemonpeli sivusto.
Joo mitä enemmän pokemoneja,sitä parempi,mutta joskus ottaa päähän "vielä satanelkytyks pokemonii" tyyliin.
Siihen koodiinkin tarvitsi jonkun laitteen.
Battle Arena ei ole Pokemon Liiga,pokemon liiga on waytooeasy.
Battle Arena on se paikka jossa saa niitä symboleita niistä paikoista esim.Battle Dome,Battle Pike,Battle Factory,Battle Pyramid jne.
Ajan vieminen on hyvä sekä huono puoli.
LAV-Kitsune-
11.4.2007, 13:40:59
Ooo mahtavaa! Ihan oma pokemon keskustelu! Tämä minun pitää lukea joskus ihan ajan kanssa *maaninen virne naamalla*. Myönnettäköön että olen ihan hurahtanut tuohon peliin ja omistan 5 eli pokemon peliä, jotka ovat: Pokemon Sapphire ja leaf green gameboylle ja Pokemon colosseum, colosseum xd ja channel (ihan vain siksi, että siitä sai Jiracjin) gamecubelle.
Aivan mahtavia pelejä ovat nuo (paitsi channel) ja todella harmittaa, kuinka moni pitää niitä vain lapsellisina söpöily peleinä. Pokemonissa nimittäin löytyy ihan hurjasti erilaisia stragesisia elementtejä, ja kunnon tappaja porukan luominen vaatii aikamoista pähkäilyä, vaikkei sitä ehkä heti uskoisikaan. Peli menee vielä paremmaksi kun sitä alkaa ihan todenteolla tahkoamaan, breedaamaan super pokemoneja ja kehittelemään omia move settejä. Hitsi että on hauskaa, varsinkin sitten kun pääsee niillä mättämään muita *virne*.
Omassa porukassa on tällä hetkellä mukana:
Zangoose (Swords dance vain rulettaa, ja zangoose on ehkä tyylikkäin pokemon ikinä)
Starmie (surf, thunderbolt, psuchic ja ice beam. Jos joku ei kuole yhdestä iskusta tätä vastaan niin se on jo aika kova tyyppi)
Kyogre (calm mind kyogre, ehkä epäreiluin pokemon koko pelissä)
Ninetales (Aika huono oikeastaan, mutta kun se on kettu...)
Wobbuffet (Mikään ei ole hauskempaa kun hakata vastustajat itkevällä mololla *nauraa*, ja wobby on niin epäreilu että muitakin alkaa itkettämään)
Ludicolo (Toimii tankkina ja kyogre stopparina)
Toki minulla on muitakin, mutta nuilla tykkään pelailla eniten, varsinkin dueleita ja battle toweria ^_^
National dexissä on jotakuinkin 300 pokea tällä hetkellä. Tarkkaa lukua en muista.
örrimörri.. nyt on tuo wobbuffet tuntunut olevan kova keskustelunaihe joten heitämpä kysymystä kyseistä otusta koskien:
Mitä tekee hyökkäyksellä Mirror Coat? Olen saanut käsityksen että se toimii samaan tyyliin kuin counter mutta ei se miula ainakaan ole ikinä sillai onnistunut x_x
LAV-Kitsune-
12.4.2007, 9:26:07
örrimörri.. nyt on tuo wobbuffet tuntunut olevan kova keskustelunaihe joten heitämpä kysymystä kyseistä otusta koskien:
Mitä tekee hyökkäyksellä Mirror Coat? Olen saanut käsityksen että se toimii samaan tyyliin kuin counter mutta ei se miula ainakaan ole ikinä sillai onnistunut x_x
Mirror coat toimii samalla tavalla kuin counter, eli iskee tuplana vahingon mitä itseensä iskettiin. Kun Counter toimii attackeihin (esim. fly, normal, ghost, rock), niin mirror coat toimii special attackeihin (esim. fire, leaf, water, psychic).
Syy miksi pro pelaajat ylistävät wobbya on sen kestävyys ja monipuolisuus tiimissä. Ensinnäkään wobbyltä ei voi paeta sen mainion poke powerin vuoksi. Toiseksi se voi joko teurastaa monta vastustajan pokea, tai valmistaa omat pokemonit hyökkäykseen. Ensimmäisenä hyökkäyksenä wobby tekee yleensä aina encoren, joka pakottaa vastustajan tekemään hyökkäyksiä uudelleen. Eli jos ensimmäinen hyökkäys jonka vastustaja teki oli jonkinlainen hyökkäys, voi wobby seuraavalla vuorolla käyttää counteria tai mirror coattia ja iskeä kuolettavasti takaisin. Wobby kestää vielä niin tuskaisen paljon, ettei se vain tunnu kuolevan mitenkään (varsinkin jos sillä on left overs). Wobby pieksää esim alakazamin, joka on tosi vahva poke, ihan yksi nolla encorella ja mirror coatilla.
Toinen tapa käyttää wobbya on valmistaa sillä oma porukka hyökkäykseen. Tämä tapahtuu taas aloittamalla encorella. Eli jos vastustaja tekee jonkun ei hyökkäys liikkeen (esim calm mind, swords dance, agility), niin encore pakottaa vastustajan jatkamaan taas sitä turhaan. Sen jälkeen sinä et jääkään wobbyllä kehiin, vaan heität vastaan vaikkapa charichardin. Vastustaja jatkaa (jos on tyhmä) encore boostin tekemistä, tai vaihtaa pokemonin toiseen viisaana. Sinulle jää kuitenkin vuoro aikaa käyttää vaikkapa belly drum (tai calm mind, agility, tai ihan vain hyökkäys joka tappaa vastustajan), jolloin charichardista tulee tappaja. Sitten onkin ihan sama miten paljon vastustaja on otustaan buustinut, tai mitä se on vaihtanut tilalle, koska charichard vain sweeppaa kaikki loput sen jälkeen. Julmaa, tehokasta, ja aika pelkurimaistakin.
Kolmas julma wobby tekniikka on heittää taas aluksi encore ja sitten vaihtaa vastaan joku poke joka kestää vastustajan iskuja hyvin ja on vahva sitä vastaan itsekin: esim. alakazam käyttää psychicciä, wobby tekee encoren. Sinä vaihdat wobbyn houndoomiin, alakazam käyttää psychicciä joka ei tehoa. Houndoom käyttää crunchia, alakazam kuolee ja vastustajaa vituttaa *nauraa ja virnuaa pirullisesti*.
Eli siinä pähkinänkuoressa muutamia syitä miksi wobby on aika ihana otus ^_^
LegendKiller
14.5.2007, 20:33:45
Toinen aika suosittu on keckleon. Keckleonhan ottaa joka vastustajanliikkeen jälkeen sen liikkeen formin itelleen :D. Esim jos vaikka Pikachu hyökkää sähköllä Keckleon muuttuu sähköformaatiksi, jolloin seuraava sähköisku ei tehookkaan niin hyvin kuin äskön. Melko kätevä pokemon minun mielestä. Sen aina pyydän omaan kokoelmaani :D.
Mutta päätin tuossa viikonloppuna pelaa Yellowta hetken. Tuli aika hyvii muistoi mieleen, miten yksinkertainen peliki voi olla niin ilahduttava. Ja oli hauskaa kattoa ku Pikachu kulkee siinä hahmono perässä :D.
Nectrien
15.5.2007, 6:56:46
Southern island?
Katsoin tuolta serebii.netistä
Niin siinä näytettiin kuva siitä mutta ei kerrottu miten sinne pääsee :(
eekkelund
15.5.2007, 18:14:34
Nii ois muutamia kysymyksiä. Miten saa Jirachin, Mewin, Deoxysin, Ho-ohin ja Lugian ilman sinne USA:han menemistä? Ja miten ne XX koodit toimii saphiressä? Ja kun oli niistä parhaimmista pokeista kyse nii täs:
Saphire
Magneato 100lv
Kyorge 100lv
Raygyaza 89lv
Alakazam 72lv
Groundon 70lv
Latias 70lv
Löytyy möys Latios ja kaikki 3 alku pokee vikal muodol. Mä tartteisin Entein, Raikoun, Suicune, Mewin, Jirachin, Deoxysin, Ho-ohin ja Lugian. Asun joensuun lähel jos kiinnostaa linkittää lähetä mailii osoitteeseen eetuveikko@luukku.com
eikös se southern island ollu se missä rubyssä jne. sai mewin? jotta pääsee SI:lle pitää olla yks tiketti ja viedä se laivaan, mutta sen tiketin sai vaan amerikasta jostain eventistä...
XX koodit? tarkotatko esim. 7703F025 00394020 ? noi on game shark tai jonkun muun vastaavan koodeja... jos joku ihmettelee minkä koodin pistin tohon nii se on emeraldiin ja vie southern islandii.
Keyblade Master Sora
16.5.2007, 11:51:26
eikös se southern island ollu se missä rubyssä jne. sai mewin? Mun mielestä Southern oli se mistä sai Rubyssa Latiaksen ja Sapphiressa Latioksen.
gaara9
16.5.2007, 13:37:12
... molemmat voi saada sieltä.. sillon ku peli on loppunu niin kato kotona tv ja sitten ku se on loppunu nii joku kysyy sulta et oliko se lintu punanen vai sininen, ja se minkä valihet saat jostain egginä ja toisen joudut hakee jostain muualta..
Keyblade Master Sora
16.5.2007, 13:55:57
... molemmat voi saada sieltä.. sillon ku peli on loppunu niin kato kotona tv ja sitten ku se on loppunu nii joku kysyy sulta et oliko se lintu punanen vai sininen, ja se minkä valihet saat jostain egginä ja toisen joudut hakee jostain muualta..Emeraldissa on se TV:n kattomis juttu. Hahmon äiti kysyy ja se minkä valitset saat villinä luonnosta, toinen Southern Islandilta.
Jean Tula
16.5.2007, 19:01:42
Southern island?
Katsoin tuolta serebii.netistä
Niin siinä näytettiin kuva siitä mutta ei kerrottu miten sinne pääsee :(
Southern Island on saari, jonne saa/sai ticketin vain Nintendo eventistä tai mixaamalla recordseja jonkun kanssa, jolla on se (ticket). Täältä saa sen toisen latin, jota sinulla ei ole + sillä on esine nimeltää soul dew, joka nostaa latien sp. attackia.
LAV-Kitsune-
17.5.2007, 11:08:53
Toinen aika suosittu on keckleon. Keckleonhan ottaa joka vastustajanliikkeen jälkeen sen liikkeen formin itelleen. Melko kätevä pokemon minun mielestä.
Argh! Keckleon ei todellakaan ole niin hyvä kuin jotkut ihmiset väittävät. Sen pokemon power tekee siitä juuri ihan uskomattoman surkean. Itseltäni pääsee aina helpotuksen huokaus vain kun vastustaja pelaa sen. Miksi? Esimerkiksi starmieta vastaan. Ensin starmie ampuu surfin ja tekee paljon vahinkoa. Surffia seuraa thunderbolt = instant kill, koska keckleon viisaana muuttui äsken vesi pokeksi. Kekli on ihan kiva poke jos vastustaja ei ole ikinä breedannut pokeja ja sillä on vain yhden tyyppisiä hyökkäyksiä. Mutta huomaat kyllä miten huono se oikeasti on, kun menet vaikka battle toweriin sillä.
Nii ois muutamia kysymyksiä. Miten saa Jirachin, Mewin,Deoxysin, Ho-ohin ja Lugian ilman sinne USA:han menemistä? Ja miten ne XX koodit toimii saphiressä?
Jirachin saa euroopassa pokemon channel nimisestä pelistä. Se on sellainen söpö peli, joka saa aivot vuotamaan ulos korvista. Äärimmäisen söpö ja lapsellinen, mutta palkintona pelin läpi peluusta saa jirachin, jonka voi linkata sitten rubyyn tai saphireen. Ho-ohin saa pokemon colosseum ykkösestä, kun on puhdistanut kaikki pokemonit ja mennyt sen 100 trainerin challengen läpi colosseum modessa. Lugian saa pokemon colosseum 2:sta shadow lugiana. Kun sen on puhdistanut kokonaan, sen voi linkata gameboylle. Mew ja deoxyx pitäisi valitettavasti hakea jostain eventistä. Tietääkseni niitä ei saa mistään muualta (jos ei huijaa).
Southern Island on saari, jonne saa/sai ticketin vain Nintendo eventistä tai mixaamalla recordseja jonkun kanssa, jolla on se (ticket). Täältä saa sen toisen latin, jota sinulla ei ole + sillä on esine nimeltää soul dew, joka nostaa latien sp. attackia.
Totta. Tuon ticketin voi saada tosin kuuleman mukaan myös jollain cheatti laitteella (olikohan e-card reader). Kannattaa tosin olla varovainen, sillä se voi kuulemani mukaan poistaa koko peli tallennuksen.
Jean Tula
17.5.2007, 12:35:45
Totta. Tuon ticketin voi saada tosin kuuleman mukaan myös jollain cheatti laitteella (olikohan e-card reader). Kannattaa tosin olla varovainen, sillä se voi kuulemani mukaan poistaa koko peli tallennuksen.
E-card reader on täysin laillinen vehje eikä se tuhoa pelitallennusta(ainakaan minun tietääkseni). Sitä ei vain ole PAL-versioille. Enpä tiennytkään, että sillä saisi tickettejäkin. Tähän mennessä tiesin, että sillä saa marjoja ja minipelejä.
LAV-Kitsune-
17.5.2007, 18:07:52
Kiitoksia sivistyksestä. Nyt olen taas vähän tietäväisempi. Tuosta e-card readeristä en tiedä muuta kuin sen mitä olen lueskellut jostain gamefaqeista ja niissä on mainittu, että sillä saa kaikkea kivaa. Netissä pitäisi olla jotain sivuja, mistä voi ladata kaikki ne readeriin tarvittavat jutut joilla saa kamaa. Mutta kuten sanoit, se ei tainnut toimia pal versioissa. Todella harmi.
LegendKiller
17.5.2007, 22:56:50
27.06.2007 nämä pearlit ja diamondit saapuvat suomeenkin, päätin tässä vähän jo katsastella minkälaisesta pelistä loppujen lopuksi on kysymys.
http://www.youtube.com/watch?v=cCahIku1Vlw
Aika upea peli tulossa, pakkohankinta :P
Onkos kellään paljon kokemusta siitä GameSharkista tai ActionReplaysta?
Mietiskelin vain että mistä sellaisen voisi saada kohtuu hintaan ja voiko se oikeasti tuhota kasetin vai riittääkö pelkkää uuden pelin aloittaminen korjaamaan sen aiheuttamat sivuvaikutukset.
Eli kaikki mahdollinen tieto GS:stä ja AR:stä tännepäin! :)
Jean Tula
19.5.2007, 20:45:58
Onkos kellään paljon kokemusta siitä GameSharkista tai ActionReplaysta?
Mietiskelin vain että mistä sellaisen voisi saada kohtuu hintaan ja voiko se oikeasti tuhota kasetin vai riittääkö pelkkää uuden pelin aloittaminen korjaamaan sen aiheuttamat sivuvaikutukset.
Eli kaikki mahdollinen tieto GS:stä ja AR:stä tännepäin! :)
Nämähän ovat koodinmuuntelulaitteita, eikä niille tietääkseni saa mistään PAL-versioita. Voit tietenkin pelata venäläistä rulettia ja kokeilla american tai japan-versioita laitteista. Siinä voi olla vaarallisiakin sivuvaikutuksia, jotka eivät välttämättä lähde mitenkään pois. Omalla vastuullasi...
Nämähän ovat koodinmuuntelulaitteita, eikä niille tietääkseni saa mistään PAL-versioita. Voit tietenkin pelata venäläistä rulettia ja kokeilla american tai japan-versioita laitteista. Siinä voi olla vaarallisiakin sivuvaikutuksia, jotka eivät välttämättä lähde mitenkään pois. Omalla vastuullasi...
Mmm... GBC/GBA pelithän ovat aluekoodittomia, tarkoittaen että voit pelata Suomesta ostetulla konsolilla vaikkapa japanilaisia pelejä ilman mitään ongelmia (itsellä on jopa pari).
Satuin myös löytämään että Puolenkuunpelit myy Action Replayta GBA:lle: http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/product_info.php?manufacturers_id=18&products_id=5089
Olisi siis kiva tietää että kuinka pysyviä haittavaikutuksia siitä voi seurata. Tosin en tiedä, että onko se sen arvoista maksaa 40¤, että saa koko pokedexin täyteen.
LAV-Kitsune-
20.5.2007, 17:12:59
Olen lukenut, että se voi maksimissaan vain tuhota tallennuksen. Eli tuskimpa se kuitenkaan pelikasetille mitään tekee, se olisi jo aika outoa. Ja sitten vielä tuosta yhteensopivuudesta. En ole varma siitä, kun kerran näin huuto netissä japanilaisia pokemon pelejä, ja siinä vielä erikseen mainittiin, että pitää olla myös japanilainen gbc. Ja jos ei se, niin sitten ainakin ikävä puoli on se, ettei sellaisella japsi versiolla ainakaan pääse koskaan linkkailemaan ja pelailemaan muita kavereita vastaan.
Ah ja voih. Diamond ja pearl taitavat ollakin sitten syy, miksi hommataan se uusi gameboy. Olkoon sitten kuinka kallis tahansa, niin pitää se saada ^.^ Tosin, aika moni poke, jota niissä peleissä tulee, on aika typerän näköisenä, ykkösenä se virtahepo, jonka nenästä valuu hiekkaa kuin räkää, tai nosepassin toinen muoto *itkee verisiä kyyneleitä*
No siinä tapauksessa voisi oikeasti harkita sen AR:n ostoa, jos se kerran voi aiheuttaa hallaa vain tallennukselle (mikä sinäänsä kuullostaa ihan järkevältä). Tosin sitä ennen vois hankkia kaikki mahdolliset poket ihan rehdisti mitä nyt Emeraldissa ja FireRedissä yksinään pystyy keräämään. Voi kumpa olisi joku kenen kanssa pääsisi vaihtamaan...
Kyllähän se Nintendo DS hiukan houkuttaisi, mutta ei taida budjetti ihan antaa periksi kun tuon GBA (SP):n ostin tuossa pari kuukautta sitten ja Wiikin on tähtämessä :D. Ja tosiaan voisi kuluttaa E:n ja FR:n loppuun ennen kun lähtee uutta pokemonia shoppailemaan.
LAV-Kitsune-
21.5.2007, 8:25:22
Tule Kupo miittiin kesällä, niin pääset vaihtelemaan ja ottelemaan ainakin minun kanssa ^.^
LegendKiller
22.5.2007, 21:02:54
Ah ja voih. Diamond ja pearl taitavat ollakin sitten syy, miksi hommataan se uusi gameboy. Olkoon sitten kuinka kallis tahansa, niin pitää se saada ^.^ Tosin, aika moni poke, jota niissä peleissä tulee, on aika typerän näköisenä, ykkösenä se virtahepo, jonka nenästä valuu hiekkaa kuin räkää, tai nosepassin toinen muoto *itkee verisiä kyyneleitä*
jep :F, mutta nämähän menee aina vain surkeampaan päin... Mutta joukossa on myös mielenkiintoisia ratkaisuja.. Esim, monelle pokemonille on asetettu vielä korkeammat muodot.
Esim: magnemitelle on pistetty yksi muoto lisää.. www.serebii.net <- tuol on vähä lisää noist uusist pokemoneist.
LAV-Kitsune-
22.5.2007, 21:32:41
Itse olen jo jotenkin päässyt nuiden tyhmän näköisten pokemonien ulkonäöstä yli. Nykyisin yritän nähdä kaikki poket vain kykyjen ja liikkeiden monipuolisuuden perusteella. Kuten esimerkiksi ennen vihasin ludicoloa hirveästi, koska se oli vain uskomattoman typerän näköinen. Sitten huomasin, että sillä on 4x resistance vettä vastaan, se kestää hyvin jäätä ja sillä on special defenceä, leech seed, toxic, protect yms. Ja powerina saa sateesta voimaa, eli täydellinen kyogren ja suicunen tappaja. Ei enää niin sietämätön, vaikka näyttääkin typerältä. Sama homma kävi vähän wobboffetin kanssa. Näyttää tyhmältä mutta on hyvä. Luulen siis kestäväni kaikki typeränkin näköiset poket, jos niillä vain on hyviä ominaisuuksiakin ^_^
LegendKiller
24.5.2007, 20:27:48
Itse olen jo jotenkin päässyt nuiden tyhmän näköisten pokemonien ulkonäöstä yli. Nykyisin yritän nähdä kaikki poket vain kykyjen ja liikkeiden monipuolisuuden perusteella. Kuten esimerkiksi ennen vihasin ludicoloa hirveästi, koska se oli vain uskomattoman typerän näköinen. Sitten huomasin, että sillä on 4x resistance vettä vastaan, se kestää hyvin jäätä ja sillä on special defenceä, leech seed, toxic, protect yms. Ja powerina saa sateesta voimaa, eli täydellinen kyogren ja suicunen tappaja. Ei enää niin sietämätön, vaikka näyttääkin typerältä. Sama homma kävi vähän wobboffetin kanssa. Näyttää tyhmältä mutta on hyvä. Luulen siis kestäväni kaikki typeränkin näköiset poket, jos niillä vain on hyviä ominaisuuksiakin ^_^
jep. Mutta tällähetkellä silmään pistään magnemiten kolmasmuoto, niin hyvin kuin kaksi ekaa muotoa on tehty, niin sitten tehään oikea hutilo teos... se ärsyttää eniten minua :F. Jes.. löysin DS:ni repusta =D. Nyt vain odottelemaan että Diamond ja pearl saapuu hyllyille. Vielä on hankala päättää kumman tästä hankkisi :D, mutta aikanaan... :D
Juripa
26.5.2007, 22:52:51
Heh, ajattelinpa tässä nyt pistää jonkun näistä GBA:n peleistä tilaukseen noita Diamond ja Pearlia odottaessa. Lähinnä ajattelin Emeraldia kun se on näistä uusin. Onko tuo mistään kotoisin. Gold & Silver olivat viimeiset jotka juuri ja juuri jaksoin tahkota läpi, muut olen jättänyt suosiolla kaupan hyllylle kun niistä paistaa rahastus aika pahasti läpi. Pelit kävivät liian puuduttaviksi eikä enään pelattavaa pahemmin löytynyt, eli pelkkää saman toistoa alusta loppuun. Onkohan tämä Emerald sitten kuinka erillainen? Onhan tämä sentään GBA:n peli :D
Onnistuuko Pokémonien vaihto näissä uusissa ilman mitään linkkikaapeleita sun muita härveleitä? Minulla kun ei ole yhtään kaveria kenen kanssa näitä sitten pelata. Tuo yksinpeli kun tuskin kauaa jaksaa meikäläistä viihdyttää. Ja saako sitä Celebiä ja Mewiä pyydystettyä ilman mitään glitcheja ja koodeja? :D
LizzieFox
27.5.2007, 10:50:29
Itse olen jo jotenkin päässyt nuiden tyhmän näköisten pokemonien ulkonäöstä yli. Minä en. >:[ Ärsyttää muutenkin kun noissa uusimissa Poke pelissä (ja sarjassa myös) on ihan tyhmän näköisiä Pokemoneja. En halua partyyni semmoisia. Kaikki kerätään kaikki kerätään mutta mukaan ei pääse kuin söpöimmät ilmestykset. Jos nyt oikein villiksi rupean niin otan väreinä ne mukaani. :D
Sama homma kävi vähän wobboffetin kanssa. Näyttää tyhmältä mutta on hyvä. Luulen siis kestäväni kaikki typeränkin näköiset poket, jos niillä vain on hyviä ominaisuuksiakin ^_^Miusta taas se on söpö mutta tollo, vaikka väittäisittekin että se on hyvä taistelussa. Ylivertainen tai mitenkäs Clacier sanoikaan. En vaan osaa. ;(
Hitsi kun tuon Animnal Crossing pitää minua edelleen pauloissaan enkä ehdi olla selvillä enää Pokemon peleistä. Ärsyttävää koska vielä pari kk sitten olin ihan koukussa siihen.
LAV-Kitsune-
27.5.2007, 18:32:53
Lähinnä ajattelin Emeraldia kun se on näistä uusin. Onko tuo mistään kotoisin.
Emeraldissa on muutamia aivan uskomattomian ihania puolia. Jos olisin tiennyt niistä silloin kun ostin saphiren, en olisi edes harkinnut asiaa vaan kaapannut mukaan emeraldin. Siinä saa ensinnäkin kaikki legendat mitä rubyssa ja saphiressa, eli groudoun, kyogre, rayquaza ja regit. Lisäksi siinä on ehkä maailman ihanimmat poke powerit. Ne eivät nimittäin vaikuta vain taistelussa, vaan myös taisteuilden ulkopuolella. Esim. magma armour puolittaa munien kuoriutumis ajan, intimidate pelottaa pokemoneja tiehensä, magnet pull vetää steel tyypin pokemoneja puoleensa ja tekee niistä ihan yleisiä paikoissa joissa niitä on yms. Niitä on vaikka mitä kivoja, enkä edes muista kaikkea. Lisäksi maailma ja juoni on pikkuisen erilaisia, ja siinä on vähän lisää erilaisia areenoja. Siinä voi myös saada paljon kivaa kamaa taistelemalla battle towerissa ja niillä areenoilla. Lisäksi pokemonit voivat pick up kyvyllä saada vaikka mitä huippua kamaa, kuten earth quake tm:iä ^.^
Onnistuuko Pokémonien vaihto näissä uusissa ilman mitään linkkikaapeleita sun muita härveleitä? Minulla kun ei ole yhtään kaveria kenen kanssa näitä sitten pelata. Tuo yksinpeli kun tuskin kauaa jaksaa meikäläistä viihdyttää. Ja saako sitä Celebiä ja Mewiä pyydystettyä ilman mitään glitcheja ja koodeja? :D
Ei voi ilman linkkikaapelia vaihtaa. Wireless adapter on toinen vaihtoehto, mutta siihenkin tarvitaan kaksi. Wiillä tulee kuulemani mukaan joku sisäinen netti juttu tai jotain, jolla voi yhdistää jonnekin maailmanlaajuiseen paikkaan jossa voi vaihdella.... tai sitten olen nähnyt unta. Ei oli se jossain trailerissa ihan. Celebiä ja Mewiä ei saa ilman huijauksia tai glitchejä muualta kuin nintendo eventeistä.
Kaikki kerätään kaikki kerätään mutta mukaan ei pääse kuin söpöimmät ilmestykset. Jos nyt oikein villiksi rupean niin otan väreinä ne mukaani. :D
Jep, kuulostaa aika tutulta touhulta. Sitä on saanut hymynkareet suunpielessä seurailla sivusta itsekin *hymisee*. Itsekin tykkään aina enemmän cooleista pokeista. Plussaa vain jos ne on myös vahvoja. Palvokaa siis Zangoosea, koska se on sekä cool että hyvä ^^
Yukimaru
29.5.2007, 23:22:40
Celebiä ja Mewiä ei saa ilman huijauksia tai glitchejä muualta kuin nintendo eventeistä.
Celebistä en tiedä, mutta Mewin saa pyydystettyä vapaana Pokemon emeraldissa Faraway islandeilta. Pokemon emeraldissa saa myös Lugian ja Hoh-ohin.
Itse olen ollut pokemon fani jo ainakin 8- vuotta ja tänäänkin ostin lisää pokemon boostereita (jos ketään nyt kiinnostaa sain mageen Steel/Psychic Espeon foilin XD)
Pelejä minulla on Blue, Silver ja Emerald, mutta tuo Diamond on pakko ostos ostin nimittäin DS-sän sen takia, Diamondi siksi koska, vain siinä saa Gradioksen. Olen itse henkilö kohtaisesti innoissani Leafeonista (Eeveen kasvimuodosta) ja minulla onkin aika monessa pokemon tiimissäni ainakin yksi Eeveen muoto (Bluessa/Jolteon, Silverissä/Espeon).
Celebistä en tiedä, mutta Mewin saa pyydystettyä vapaana Pokemon emeraldissa Faraway islandeilta. Pokemon emeraldissa saa myös Lugian ja Hoh-ohin.Jep, joihin tarvitsee juurikin näitä erilaisia tickettejä, jollaisen voit saada nintendo eventistä. Ja itseasiassa min muistelisin että Lugian ja Ho-Ohin voi napata vain Leaf Greenissä / Fire Redissä. Ja oiskohan ollut sama vielä Mewin kanssa, evm.
LAV-Kitsune-
30.5.2007, 15:19:26
Jep, joihin tarvitsee juurikin näitä erilaisia tickettejä, jollaisen voit saada nintendo eventistä. Ja itseasiassa min muistelisin että Lugian ja Ho-Ohin voi napata vain Leaf Greenissä / Fire Redissä. Ja oiskohan ollut sama vielä Mewin kanssa, evm.
Jep, lippuja tarvitsee joko eventeistä tai gamesharkilla huijattuna. Kaikkiin nuihin legendoihin pitää siis olla event tai huijaus. Old sea chart muistaakseni mewiin, ja island 8:lta löytyy nuo muut legendat. Niihin tarvitsi jonkun navel itemin tai jotain jos en väärin muista. Mutta niille lohduksi tosiaan jotka eivät asu amerikassa, ja siksi eivät pääse kaiken maailman ärsyttäviin eventteihin, että todellakin colosseum ykkösestä saa Ho-Ohin ja lugian saa kakkosesta ^^ (ja jirachi channelista ^.^)
Jean Tula
30.5.2007, 21:18:56
Emeraldissa on muutamia aivan uskomattomian ihania puolia. Jos olisin tiennyt niistä silloin kun ostin saphiren, en olisi edes harkinnut asiaa vaan kaapannut mukaan emeraldin. Siinä saa ensinnäkin kaikki legendat mitä rubyssa ja saphiressa, eli groudoun, kyogre, rayquaza ja regit. Lisäksi siinä on ehkä maailman ihanimmat poke powerit. Ne eivät nimittäin vaikuta vain taistelussa, vaan myös taisteuilden ulkopuolella. Esim. magma armour puolittaa munien kuoriutumis ajan, intimidate pelottaa pokemoneja tiehensä, magnet pull vetää steel tyypin pokemoneja puoleensa ja tekee niistä ihan yleisiä paikoissa joissa niitä on yms. Niitä on vaikka mitä kivoja, enkä edes muista kaikkea. Lisäksi maailma ja juoni on pikkuisen erilaisia, ja siinä on vähän lisää erilaisia areenoja. Siinä voi myös saada paljon kivaa kamaa taistelemalla battle towerissa ja niillä areenoilla. Lisäksi pokemonit voivat pick up kyvyllä saada vaikka mitä huippua kamaa, kuten earth quake tm:iä ^.^
Siis tuota emeraldiahan ei ole ollut varmaankaan silloin, kun otit sapphiren, sillä se on tullut vasta 2005 (tai 2006). Tämä olikin harvinaisen epäreilua meitä Eurooppalaisia kohtaan, sillä Japanissa emerald ilmestyi hyvin pian rubyn ja sapphiren jälkeen.
LAV-Kitsune-
31.5.2007, 15:41:35
Siis tuota emeraldiahan ei ole ollut varmaankaan silloin, kun otit sapphiren, sillä se on tullut vasta 2005 (tai 2006). Tämä olikin harvinaisen epäreilua meitä Eurooppalaisia kohtaan, sillä Japanissa emerald ilmestyi hyvin pian rubyn ja sapphiren jälkeen.
*Nauraa* No ihan ensimmäinen saphire mikä minulla oli, oli melkein silloin kun peli ilmestyi, mutta se saphire jäi myös sitten exälle. Sitten kun ostin nyt uudemman kerran tuon pelin, niin silloin oli jo emerald siinä hyllyssä vieressä myynnissä, ja vieläpä samaan hintaan. Usko pois, se harmittaa nyt *kyyneleet valuvat vesiputouksina poskille*
LizzieFox
4.6.2007, 10:33:24
Auttakaa minuuuu. Jostain pitäisi saada liikee pokelle jossa voisi "kiivetä" vesiputouksen yli. En osaaaa. :cry:
Sapphire versio on kyseessä.
Yukimaru
4.6.2007, 10:43:29
Auttakaa minuuuu. Jostain pitäisi saada liikee pokelle jossa voisi "kiivetä" vesiputouksen yli. En osaaaa. :cry:
Sapphire versio on kyseessä.
Sinun pitää mennä Sootpolis Cityyn, Puhua Gym leaderille, joka käskee sinun mennä Cave of originiin ja sitten saat sieltä HM7 Waterfallin jolla voit kiivetä vesiputouksia pitkin.
LAV-Kitsune-
8.6.2007, 19:22:02
Lueskelin tänään juuri serebii netistä vähän statseja ja hyökkäyksiä nuilta uusilta pokemoneilta. Näyttää pahasti siltä, että nintendo ei ottanut lainkaan opiksi saphiren ja rubyn pokemoneista ja sama idiootti linja jatkuu vieläkin. Tällä meinaan siis sitä, että sweeper pokemoneilla (siis sellaisia joiden tarkoitus on tappaa yhdellä tai kahdella iskulla ja nopeasti), on pelissä tehty lähes kaikista aivan surkeita. Pokeilla on esimerkiksi hyvä attack ja special attack, ja uskomattoman huono speed. GAH! Ei kunnon sweepperi tarvitse kuin jommankumman hyökkäyksen hyväksi ja jos ei ole speediä, ei ole paljon iloa sweepata. Toinen huono sweeper juttu oli tämä "katso minua olen Blaziken/sharpedo), eli otetaan poke, annetaan sille hyvä sa ja at, kohtalainen speed ja sitten ihan raato puolustukset. Ei näin! Jos on niin surkeat defencet, että pokemon ei kestä yhtä vastaiskua, on parempi jos sitä ei olisit tehtykään.
Sitten uudessa pelissä löytyy taas näitä loistavia wannabe tankkeja (sellaisia pokeja jotka tappavat vastustajan uuvuttamalla ja kestävät hulluna iskuja). Statsit on kohdallaan, mutta hahmo ei vain opi kunnon liikkeitä, tai sitten oppii loisto liikkeet, mutta statsit suckaa. Ei tankit tarvitse atackia tai nopeutta, ne vain tankkaa *meh*.
No joo, näin sitä taas ränttäilee jostain pokemonista joku 24 vuotias ukko. Ehkä pitäisi tehdä välillä jotain järkevämpääkin *hikitippa*. No anyway, oli siellä muutama todella hyväkin pokemon, kuten erityisen mukava ylläri oli nosepassin toinen muoto, sekä joku steel/psychic poke, joka kestää vielä tultakin hyvin. Epäreilua, vaikka molemmat olikin aika tyhmän näköisiä. Legendat oli ihan *DROOL*, kuten myös muutama muu perus pokemoni. Odotan innolla pelin ilmestymistä, mutta sitten lisää kun sitä lopulta pääsee pelaamaan.
Yukimaru
8.6.2007, 20:51:16
En malta odottaa Pokemon D/P ^^
Uusista pokeista sen verran, että oli kiva huomata, että joillekin pokemoneille oli lisätty justiinsa uusia muotoja esim. Duskullin kolmas muoto Dusknoir on magee ja lempi psychic pokemonini Raltsin miespuolinen kolmas muoto Gallade on mahtava poke Fightin/Psychic tyyppinä (nyt en enään ihmettele mies Gardevoiria). Turhiakin uusia muotoja löytyy kuten Magnemiten kolmas muoto Magnezone, joka on oikeasti mielikuvitukseton ja Rhyhornin kolmas muoto Rhyperion. Olen kuiteskin onnelinen, että Murkrow ja Misdreavus saivat toiset muodot.
Olen tyytyväinen noihin uusiin statseihin ja efecteihin, koska Game Freak juuri tekee pelistä enemmän monipuolisemman (niinkuin he tekevät myös korttipelille Diamond & Pearl Seteissä). En ole ikinä oikein välittänyt sweeppauksesta sillä minun tyylini on taktikoida ja manipuloida vastustajaa käyttäen aika paljon statsien alentamis/ylentämis liikkeitä. He eivät viellä kuitenkaan ole saaneet poistettua kokonaan tätä ärsyttävää "heikkoutta" mutta kyllä tuo kaks typesyys aina tilannetta vähän pelastaa. Ai miksikö heikkous on huono juttu? Koska se tekee pelistä liian helpon kun jokaisen salivalmentajan voi hakata käyttämällä hänen heikkouttaan ja se ajaa vähän käyttämään tiettyjä pokeja.
Jos ihmetellään tätä miksi vahvemmilla pokeilla on huono speedi niin se on aika loogista. Game Freak yrittää tehä pokemoneista tasa-vertaisia, koska nettiyhteyden takia pokemon taistelut laajentuvat ja he haluavat mielenkiintoisempia taisteluita eikä semmosia (Mewtwo hakkaa jokaisen poken yhellä iskulla). Heikoimmilla pokeilla pitää juuri olla isompi speedi, että he kerkeävät hyökkäämään.
Olisi Ruby/Saphire/Emerald kysymys: Mistä saa pokemonin nimeltään nosepas?
Kartassa se näkyy siinä luolassa lähellä taistelusalia, mutta en ikinä ole onnistunut löytämään sitä. Missä se piileskelee :<
//Mulla on Diamond :3
LAV-Kitsune-
9.6.2007, 11:21:01
Uusista pokeista sen verran, että oli kiva huomata, että joillekin pokemoneille oli lisätty justiinsa uusia muotoja esim. Duskullin kolmas muoto Dusknoir on magee ja lempi psychic pokemonini Raltsin miespuolinen kolmas muoto Gallade on mahtava poke Fightin/Psychic tyyppinä (nyt en enään ihmettele mies Gardevoiria).
Tuo Duskullin kolmas muoto oli ihan sairaan hyvä! Kuola putoili vain näppikselle kun katselin sitä. Jo pelkkä dusklopskin on ihan ylihyvä tankki. Se ei vain kuole, niin tehdään siitä vielä parempi. Gallade oli kanssa tosi hyvä, vähän parempi versio medichanista omasta mielestäni. Mutta miespuolinen gardevoir? J-rockarit anyone? Se on ihan kuin mana ^.^
Turhiakin uusia muotoja löytyy kuten Magnemiten kolmas muoto Magnezone, joka on oikeasti mielikuvitukseton ja Rhyhornin kolmas muoto Rhyperion. Olen kuiteskin onnelinen, että Murkrow ja Misdreavus saivat toiset muodot.
Magnemiten kolmas muoto näyttää kyllä vähän mielikuvitoksettomalta, mutta kun ajattelee asian niin, että se on magnetonista parempi steel tyypin pokemonien trapperi, niin se alkaa kuulostamaan aika hullun hyvältä. Nuissa uusissa oli joku toinenkin magnet pull pokemon, joka oli aika hyvä. Saas nähdä kumpi syrjäyttää kumman. Sääli sinänsä Murkrowin uutta muotoa, sillä sen statsit oli vieläkin ihan hirvittävät, Misdreavus oli jo ihan pelattava.
Jos ihmetellään tätä miksi vahvemmilla pokeilla on huono speedi niin se on aika loogista. Game Freak yrittää tehä pokemoneista tasa-vertaisia, koska nettiyhteyden takia pokemon taistelut laajentuvat ja he haluavat mielenkiintoisempia taisteluita eikä semmosia (Mewtwo hakkaa jokaisen poken yhellä iskulla). Heikoimmilla pokeilla pitää juuri olla isompi speedi, että he kerkeävät hyökkäämään.
Jos kaikista pokeista haluttaisiin tehdä tasavertaisempia, niin vanhempia pokeja, jotka voi linkata pearliin, pitäisi nerffata ja paljon. Esimerkiksi Alakazam, Starmie, Espeon, Salamence, Zangoose yms. omaavat uskomattoman hyvän nopeuden ja hyvän hyökkäyksen, joten ne putsaavat nuo uudet pokemonit tätä menoa ihan armotta. Ainut mahdollisuus saada uusia pokeja (kuten esim tuo rhydonin kolmas muoto) toimimaan on heittää baton passilla paljon speediä sille ja sitten vain jyrätä. Huono nopeus teke sweeppereistä lähinnä tuskallisen huonoja, ne kun eivät voi oikein hoitaa hommiaan kunnolla silloin. Hidas sweepper hyökkää, vastustaja iskee ensin thunder bolt paralyzen, seuraavaksi confu rayn, vaihtaa jonkun paremman poken tilalle ja luuttua sitten lattiaa wannabe sweepperillä. Meh.
Olisi Ruby/Saphire/Emerald kysymys: Mistä saa pokemonin nimeltään nosepas?
Kartassa se näkyy siinä luolassa lähellä taistelusalia, mutta en ikinä ole onnistunut löytämään sitä. Missä se piileskelee :<
Se piileskelee ihan siinä luolassa, missä kartta näyttääkin sen piileskelevän. Siellä luolassa on muutamia kiviä, jotka voit rikkoa rock smashilla. Pilko niitä hetken aikaa, niin nosepass ilmestyy jostakin niistä.
Yukimaru
9.6.2007, 12:38:59
Tuo Duskullin kolmas muoto oli ihan sairaan hyvä! Kuola putoili vain näppikselle kun katselin sitä. Jo pelkkä dusklopskin on ihan ylihyvä tankki. Se ei vain kuole, niin tehdään siitä vielä parempi. Gallade oli kanssa tosi hyvä, vähän parempi versio medichanista omasta mielestäni. Mutta miespuolinen gardevoir? J-rockarit anyone? Se on ihan kuin mana ^.^
Gallade on erittäin hyvä vastapeluri tälle uudelle Steel/Fightin pokemonille Lucariolle, joka on yksi näistä hulluista, jotka omaavat Extremespeedin. Duscnoir on mahti pokemon ja sillä on Presure, joka kuluttaa vastustajan PP1 sijasta PP2 kun siihen hyökkää.
Magnemiten kolmas muoto näyttää kyllä vähän mielikuvitoksettomalta, mutta kun ajattelee asian niin, että se on magnetonista parempi steel tyypin pokemonien trapperi, niin se alkaa kuulostamaan aika hullun hyvältä. Nuissa uusissa oli joku toinenkin magnet pull pokemon, joka oli aika hyvä. Saas nähdä kumpi syrjäyttää kumman. Sääli sinänsä Murkrowin uutta muotoa, sillä sen statsit oli vieläkin ihan hirvittävät, Misdreavus oli jo ihan pelattava.
En sinäänsä sanonut, että Magnezone on huono se on vaan niin väkisin tehty pokemon XD. Joudun ikävä kyllä olemaan Honckrowin asiasta eri mieltä, koska sen statsit ei ole sen idea. Honchkrow on aika hyvä flying-pokemon jolle voi opettaa Flyn ja Aerial Acen, jotka tekevät aika tuhottomasti lämää. Honckrow on myös psychic-tappaja Dark-tyyppinsä ansiosta ja se kykenee hakkaamaan alakazaminkin Faint attackilla ja Aerial Acella. Honchkrow on muutenkin immuuni Asleepille eli se on Hypnojen ja hauntereiden painajainen. Mismagus on ok haamupokemoniksi.
Jos kaikista pokeista haluttaisiin tehdä tasavertaisempia, niin vanhempia pokeja, jotka voi linkata pearliin, pitäisi nerffata ja paljon. Esimerkiksi Alakazam, Starmie, Espeon, Salamence, Zangoose yms. omaavat uskomattoman hyvän nopeuden ja hyvän hyökkäyksen, joten ne putsaavat nuo uudet pokemonit tätä menoa ihan armotta. Ainut mahdollisuus saada uusia pokeja (kuten esim tuo rhydonin kolmas muoto) toimimaan on heittää baton passilla paljon speediä sille ja sitten vain jyrätä. Huono nopeus teke sweeppereistä lähinnä tuskallisen huonoja, ne kun eivät voi oikein hoitaa hommiaan kunnolla silloin. Hidas sweepper hyökkää, vastustaja iskee ensin thunder bolt paralyzen, seuraavaksi confu rayn, vaihtaa jonkun paremman poken tilalle ja luuttua sitten lattiaa wannabe sweepperillä. Meh.
Jooh no sait minut ylipuhutuksi tässä asiassa, mutta kyllä uudet legendaryt on aika tappokoneita. Itselläni tuli mieleen se aika kun hakkasin Silverin lopussa Redin Charizardin Jumpluffillani kun ekaks pistin sen confuseen Gengarilla ja sitten kylvin Jumpilla siihen Leech Seedit ja imin sen hengiltä Gigadrainilla.
LAV-Kitsune-
9.6.2007, 14:23:47
Joudun ikävä kyllä olemaan Honckrowin asiasta eri mieltä, koska sen statsit ei ole sen idea.
Honchowin perus defence ja special defence on säälittävät 52, sen perus nopeus on 72. Alakazamilla esim. on SA 135 ja Speed 120. Jos Zammy on breedattu, niin sillä on psychicin lisäksi todennäköisesti jotain seuraavista Thunder punch/ Fire punch/ Ice Punch/ Calm mind. Eli siis Alakazam iskee noin kaksi kertaa nopeammin kuin tuo lintu, ja melkein kolme kertaa tehokkaammin kuin sen defence kestää, vieläpä super effectivenä.
Eli edellisessä postissani, kun puhuin pokemonien huonoudesta, niin mainittakoon, että niillä pärjää ihan ok meiningillä pelin tarinan läpi. Sitten kun aletaan siirtyä battle toweriin ja muita pelaajia vastaan otteluihin, saa huomatakkin, ettei niillä tee juuri mitään, koska vastustaja on samalla tasolla, ja sillä on yksinkertaisesti vain paremmat statsit siellä, missä niillä on merkitystä.
Muutenkin, e pidä mixed sweeppereistä paljoa, koska silloin kärsii aina tuhovoima monipuolisuuden hinnalla. Eli pokemon joka käyttää sekä attackia ja special attackia on vähän heikompi, koska se käyttää molempia hyökkäystapoja. Miksi? Kunnon luonne esim. special atackeja käyttävälle pokemonille on modest, eli Attack down special attack up. Kun pokemonin vielä kehittää oikeilla effort valueilla, eli tappaa vain olentoja joista saa lisää SA:ta ja speediä, ollaan vieläkin kovempia. Ja jos vielä jaksoi nysvätä breedaamisen kanssa, niin sitäkin kautta saa pokemonien arvoja vielä korkeammalle. Eli siis lyhyesti hyvin rakennetulla sweepperillä on noin 40-60 enemmän hyökkäysvoimaa (ja monipuolinen liikevalikoima) kuin mixed sweepperillä, koska sen ei tarvitse keskittyä kuin yhteen hyökkäystyyliin.
Yukimaru
9.6.2007, 21:02:55
Honchowin perus defence ja special defence on säälittävät 52, sen perus nopeus on 72. Alakazamilla esim. on SA 135 ja Speed 120. Jos Zammy on breedattu, niin sillä on psychicin lisäksi todennäköisesti jotain seuraavista Thunder punch/ Fire punch/ Ice Punch/ Calm mind. Eli siis Alakazam iskee noin kaksi kertaa nopeammin kuin tuo lintu, ja melkein kolme kertaa tehokkaammin kuin sen defence kestää, vieläpä super effectivenä.
Alakazam on nyt vähän Alakazam, mutta kyllä tuo lintu sen pieksee jos on oikea taktiikka. Minä olen piessyt 70lv Alakazamin 70lv Furretilla vaikka Furret ei monen mielestä ole statseiltaan kannattava, mutta furretille voi opettaa aika hyviä liikkeitä ja kyllä Alakazam kaatui minun Furretini Thunderii^^. Pointinihan on siinä siis, että mistä tahansa pokemonista saa kannattavan jos vain käyttää aikaa. Turha ottaa esimerkiksi Magicarppia koska minä olen kehittänyt sellaisen everstonen avulla ja kyllä sekin hakkaa ja kovaa vaikka liike onkin vaan tackle.
Eli edellisessä postissani, kun puhuin pokemonien huonoudesta, niin mainittakoon, että niillä pärjää ihan ok meiningillä pelin tarinan läpi. Sitten kun aletaan siirtyä battle toweriin ja muita pelaajia vastaan otteluihin, saa huomatakkin, ettei niillä tee juuri mitään, koska vastustaja on samalla tasolla, ja sillä on yksinkertaisesti vain paremmat statsit siellä, missä niillä on merkitystä.
Kyllähän tuo on asiaa, mutta jotkut eivät pidä tätä battletoweria niin välttämättömänä vaan tykkäävät kehittää pokeja ja kerätä niitä. Pokemoninhan suurin tarkoitus on ollut aina se seikkailu ja se, että tutustuu eri pokemoneihin ja jotkut pitävät Dexin täyttöä tärkeämpänä kuin tappelut. En tiedä diamondista/pearlista niin paljoa viellä, mutta olen kokeillut jokaista näitä tähän mennessä olevaa pokemonia ja saanut kaikki kannattamaan. Yleensä en tee pää-tiimiä statsien perusteella vaan teen sen mistä pokemonista pidän ja jos ihmettelet Furrettia pää-tiimissä niin satun pitämään Furretista^^
Muutenkin, e pidä mixed sweeppereistä paljoa, koska silloin kärsii aina tuhovoima monipuolisuuden hinnalla. Eli pokemon joka käyttää sekä attackia ja special attackia on vähän heikompi, koska se käyttää molempia hyökkäystapoja. Miksi? Kunnon luonne esim. special atackeja käyttävälle pokemonille on modest, eli Attack down special attack up. Kun pokemonin vielä kehittää oikeilla effort valueilla, eli tappaa vain olentoja joista saa lisää SA:ta ja speediä, ollaan vieläkin kovempia. Ja jos vielä jaksoi nysvätä breedaamisen kanssa, niin sitäkin kautta saa pokemonien arvoja vielä korkeammalle. Eli siis lyhyesti hyvin rakennetulla sweepperillä on noin 40-60 enemmän hyökkäysvoimaa (ja monipuolinen liikevalikoima) kuin mixed sweepperillä, koska sen ei tarvitse keskittyä kuin yhteen hyökkäystyyliin.
Ainakin sinun päämääräsi näissä peleissä tuli selväksi tähtäät pokemon mestaruuteen! Ja se on ok on monia jotka niin tekee. Minä taas tykkään siitä seikkailusta ja käyttää erillaisia pokemoneja ja tehdä niistä hyviä kuin taisteluissa myös pokemon kilpailuissa ja haluan myös täyttää pokedexiani ja omistaa ne kaikki. Eli siis olen sitä tyyppiä mikä katsoo kelloa "jahas nyt on yö. Aika mennä yöpokemon jahtiin" Tai "Jes sain espeonin ja umbreonin eli nyt vaan breedaamaan eeveitä et saan loputkin muodot".
En tiedä noista Mixed sweepper jutuista paljoa, mutta tyydyn aina keksimään oman tyylinXD
Turha ottaa esimerkiksi Magicarppia koska minä olen kehittänyt sellaisen everstonen avulla ja kyllä sekin hakkaa ja kovaa vaikka liike onkin vaan tackle.Kyllähän Magikarp oppii Flailinkin, tasolla 30. ;P
Itse tässä juuri olen huuto.netistä koittanut huudella noita uusia poksuja, katotaan jos saisin ostettua vaikka molemmat. Tyttöystävälle toinen niin voidaan pelata sit yhdessä. :söpöä:
LAV-Kitsune-
9.6.2007, 23:07:57
Ainakin sinun päämääräsi näissä peleissä tuli selväksi tähtäät pokemon mestaruuteen!
*Suuria hikitippoja* Jepjep. Minulle se todellinen peli alkaa vasta sitten, kun liika on menty ensimmäisen kerran läpi ja kaikki pokemonit on jo kerätty. Sitten alkaa täydellisyyden hiominen ja kaikista parhaiten puolien etsiminen. Ihan niin fanaattinen en ole vielä kuin kaverini, joka jaksaa breedata 28 tuntia putkeen pokemonia, jotta saa vain sen oikean luonteen täydellisillä tasoilla. Lähelle menee siltikin minun pelaaminen. Sitten on vain ihan huippu tunne, kun pääsee taistelemaan huippuunsa koulutetuilla teurastajilla toista samanlaista friikkiä vastaan *maanista naurua*. Mutta kuten sanoin, ingamessa, eli ihan siinä tarinassa ja varsinaisessa pelissä, kun ei ota battletowereita, näyttelyitä ja pvp otteluita mukaan, kaikki pokemonit voivat olla hyviä. Itse tykkään ihan mielettömästi Linoonesta, scytheristä ja Ninetalesista (vaikka se onkin ehkä tulipokemon). Aaa kettuja <3 Kaikilla siis pärjää, mutta minulla on vain pieniä täydellisyyden fixaumia ^.^
Yukimaru
10.6.2007, 9:38:43
Kaikilla siis pärjää, mutta minulla on vain pieniä täydellisyyden fixaumia ^.^
No jooh, ehkä esitin tämän mielipiteeni vähän liiaan vakaalta kannalta ^_^'
Juuh no kuitenkin ootan aika innolla tuota Battlerevolutioniakin (yksi syy miksi oon hankkimassa Wiin). Yleensä vanhoissa peleissä rahastus kaava meni tällälailla:
GB , GBC , GBA , DS (uusi konsoli aina uudelle pokelle)
R/B, G/S/C ,R/S/E, D/P (Uusi pokemon mukanaan taas 100 uutta poksuu)
Linkki kaapeli, että voit vaihdella pokeja (D/P ei tarvitse tämmöistä)
N64, GC, Wii (Konsoli jotta voit viedä pokemon taistelun uudelle tasolle)
Stadium 1-2, Colosseum/XD, Battlerevolution (Peli jossa vaan tappelet pokemoneillasi vähän niinkuin parempi graffanen pokemon liiga).
Lopputulos = Rahanmenoa ei voi estää ja sitä on mennyt ja paljon. Ei tosin haittaa kun saa näinkin kivaa ajanvietteä XD
Tulipas mieleen, että kun Everstone kerran estää poksua kehittymästä, niin muuttuuko se silloin edes vaihdossa (esim. Kadabra -> Alakazam) tai jos sille antaa jonkin kiven?
LAV-Kitsune-
11.6.2007, 15:52:41
Mielestäni se ei kehity, koska tavaroiden pitäisi toimia myös vaihdossa. Tavaroillahan kehittyy muutama pokemoni vaihdon aikana ihan muutenkin. Everstonen pitäisi siis toimia. En ole kuitenkaan kokeillut, joten en voi sanoa tätä varmuudella.
LegendKiller
11.6.2007, 17:03:34
Mielestäni se ei kehity, koska tavaroiden pitäisi toimia myös vaihdossa. Tavaroillahan kehittyy muutama pokemoni vaihdon aikana ihan muutenkin. Everstonen pitäisi siis toimia. En ole kuitenkaan kokeillut, joten en voi sanoa tätä varmuudella.
100% varmaatietoa. Pokemon ei vaihdu vaihdossa jos sisältää Everston kiven.
Näin ainakin Pokemon Gold/silver/crystal/emerald. Mutta osa pokeista kehittyy myös kiven ja vaihdon kautta. Golem muistaakseni on tälläinen, Kingrock Politoelle -> vaihtoon -> Politoed. Tjs.
100% varmaatietoa. Pokemon ei vaihdu vaihdossa jos sisältää Everston kiven.
Näin ainakin Pokemon Gold/silver/crystal/emerald. Mutta osa pokeista kehittyy myös kiven ja vaihdon kautta. Golem muistaakseni on tälläinen, Kingrock Politoelle -> vaihtoon -> Politoed. Tjs.King's Rock. Ja Poliwhirl -> Politoed. =P
Ja noista vanhoistahan normaalisti vaihdossa muuttuvat ovat Machoke, Kadabra, Haunter ja Graveler. GSC:ssä on sit
Seadra -> Kingdra (Dragon Scale)
Poliwhirl -> Politoed (King's Rock)
Slowpoke -> Slowking (King's Rock)
Onix -> Steelix (Metal Coat)
Scyther -> Scizor (Metal Coat)
Porygon -> Porygon 2 (Up-grade)
Uudempia onkin sitten jo sen verran, etten jaksa luetella. =P
Juripa
11.6.2007, 18:46:13
Whee, Pokémon Pearl & Diamond julkaistaan ensi kuussa. Enpäs ostakkaan sitä Emeraldia vielä. Uskomatonta että halvin Emerald minkä näin Helsingin alueella oli vähän päälle 53 euroa! Törkeä hinta GBA-pelistä. Varmaan kiva loikkaus suoraan G/S-versiosta D/P:n, meinana kun silloin Poksuja taisi olla 251, paljonkon niitä nyt sitten on? :D
Whee, Pokémon Pearl & Diamond julkaistaan ensi kuussa. Enpäs ostakkaan sitä Emeraldia vielä. Uskomatonta että halvin Emerald minkä näin Helsingin alueella oli vähän päälle 53 euroa! Törkeä hinta GBA-pelistä. Varmaan kiva loikkaus suoraan G/S-versiosta D/P:n, meinana kun silloin Poksuja taisi olla 251, paljonkon niitä nyt sitten on? :D493 on tarkka määrä, eli melko määrä lisää. :b
Omat Diamond ja Pearl tulee huomenna postilaatikkoon. En vain voinut odottaa heinäkuun loppuun. ^^
Ei noille nyt niin erityisen suuret odotukset ole, mutta peruspoksuactionia kuitenkin lienee luvassa, eli vähintään kivaa. Tuntuu vähän, että aloitan Turtwigilla. Vihdoinkin grass-starter joka ei ole pelkkä grass-tyyppi. \o/
//
Oooh. Kerro sitten ensi kokemuksiasi pelistä. Kettu tahtoo tietää kovasti *heiluttaa häntäänsä vimmatusti*. Ja vanhoista grass starttereista Venusaur oli ainakin Grass/poison ^^Hoh, niin tietty. En tullut edes ajatelleeksi, kun suuri osa vanhoista grasseista olivat juurikin grass/poisoneita. =P
LAV-Kitsune-
11.6.2007, 20:59:26
Oooh. Kerro sitten ensi kokemuksiasi pelistä. Kettu tahtoo tietää kovasti *heiluttaa häntäänsä vimmatusti*. Ja vanhoista grass starttereista Venusaur oli ainakin Grass/poison ^^
LegendKiller
12.6.2007, 1:11:30
Jes <33 vieläkään ei ole selvää kumman ostan, mutta koska miragen kanssa aina ostetaan eriversiot vertailunvuoksi, päätämme sitten myöhemmin. Mutta pian ne tulevat! minä ainakin jaksan odottaa :lovetus:
www.serebii.net <- sielt pokedex. Kattokaa miten rumia ne uudet on :(
Hitsi et ne on menny pilaamaan hienosti suunnitellut poket pahvilaatikoilla :(
Xionheat
12.6.2007, 7:12:32
Jes <33 vieläkään ei ole selvää kumman ostan, mutta koska miragen kanssa aina ostetaan eriversiot vertailunvuoksi, päätämme sitten myöhemmin. Mutta pian ne tulevat! minä ainakin jaksan odottaa :lovetus:
www.serebii.net <- sielt pokedex. Kattokaa miten rumia ne uudet on :(
Hitsi et ne on menny pilaamaan hienosti suunnitellut poket pahvilaatikoilla :(
sen voi kattoo kans new pokemon sarakkeesta, sieltä näkee ne kaikki uudet isommassa koossa ja ne on aika rumia suurin osa mut sitte ne hienot on tietenkin pilattu oudoilla nimillä =/
Yukimaru
12.6.2007, 11:09:12
Nooh eipä tuo kuukauden odotus paljoo paina, kun joudun oottaamaan saman verran uutta Pokemon leffaakin "Diaruga vs Parukia vs Darkurai".
Itse olen varmaan alottamassa Pochamalla (Piplup). En vaan pysty sanoo taikka sitten kirjoittamaan sen enkku nimeä, koska olen tottunut siihen alkuperäiseen nimeen D/P animea katsoessa.
Argh meni kaikki vaan vähän mönkään kun vanhoista peleistä ei voikkaan siirtää uuteen pokeen kun Pal-parkin kautta ja sen saa vasta kun on piessyt eliitti 4 ja kerännyt Sinnoh Dexin täyteen. Noh pitää vaan tyytyy siihen mitä alussa saa XD
The Guardian
12.6.2007, 12:29:15
Originally posted by Memo
Omat Diamond ja Pearl tulee huomenna postilaatikkoon. En vain voinut odottaa heinäkuun loppuun. ^^
Mistä tilasit nuo, ja paljonko maksoi lähetyskuluineen päivineen?
Ärsyttää kyllä hieman että nuo julkaistaan vasta 27.7. kun lomaa on enää pari viikkoa jäljellä. Syksyllä ei taas ehdi pelaamaan niin paljoa kun koulu painaa päälle :l Ja jos tahtoo käyttää tuota DS:n WiFi:n välityksellä toimivaa pokemonien vaihtosysteemiä niin pitääkö ostaa se noin 50¤ maksava WiFi Max, vai onko DS:ssä valmiina WiFi ominaisuus mikä ei vaadi mitään lisälaitteita? (Joo pitäs toi DS:kin hommata samalla kun saa tuon Diamondin käsiinsä 8D)
Mistä tilasit nuo, ja paljonko maksoi lähetyskuluineen päivineen?
Ärsyttää kyllä hieman että nuo julkaistaan vasta 27.7. kun lomaa on enää pari viikkoa jäljellä. Syksyllä ei taas ehdi pelaamaan niin paljoa kun koulu painaa päälle :l Ja jos tahtoo käyttää tuota DS:n WiFi:n välityksellä toimivaa pokemonien vaihtosysteemiä niin pitääkö ostaa se noin 50¤ maksava WiFi Max, vai onko DS:ssä valmiina WiFi ominaisuus mikä ei vaadi mitään lisälaitteita? (Joo pitäs toi DS:kin hommata samalla kun saa tuon Diamondin käsiinsä 8D)Miun käsittääkseni DS:ssä toimii tuo WiFi-ominaisuus ihan vakiona, tarvitsee vaan langattoman verkon johon yhdistää. Tai sit on kans semmonen usb-liitin jolla voit liittää DS:n tietokoneeseen, ja sen kautta voit käyttää WiFi-toimintoja.
Omat poksuni ostin ihan huuto.netistä, ja kyllähän tuosta jonkin verran enemmän sai maksaa, kuin mitä noi lähtöhinnaltaan olis ollut (eli yht. ~90e).
Nyt on sitten tosiaan aloiteltu Pearl, Turtwigilla mennään ja ensimmäinen sali hakattu. Hyvältä vaikuttaa, tosin tuo Pal Park ketuttaa itseänikin (vaikken vanhempia pelejä omistakaan). Lienee kuitenkin siinäkin melkoisesti hommaa, että saa Sinnoh-dexin täyteen. :E
Voisi varmaan kohta kokeilla tyttiksen kanssa noita langattomia juttuja, mitä nyt bookletista katsoin niin melko yksinkertaiselta vaikutti.
LizzieFox
13.6.2007, 18:32:00
Sinun pitää mennä Sootpolis Cityyn, Puhua Gym leaderille, joka käskee sinun mennä Cave of originiin ja sitten saat sieltä HM7 Waterfallin jolla voit kiivetä vesiputouksia pitkin.Tää on nini raivostuttavaaaaaa. Ensin koetin etsiä sitä Gymiä Saltportcitystä tai vastaavasta (tietty muistin nimen väärin). Sitten kun tajusin tsekkailla oikean kylän nimen täältä hoksasin että enhän minä pääse sinne koko Gymiin sisälle! Miksi en pääse? Koko kylän olen mielestäni tutkinut. Ja koetin käydä mt pyressäkin koska jossain sanottiin että ne paikat ovat yhteydessä toisiinsa jollain lailla. Äh. Help?
LAV-Kitsune-
13.6.2007, 19:04:55
Käsittääkseni olet nyt siinä vaiheessa, missä pelin legenda kyogre on jo lähtenyt rellestämään ja maailmassa sataa vimmatusti. Sootopoliksen saliin et pääse ennenkuin olet pyydystänyt tai tappanut tuon poken. Suosittelen kovasti pyydystämistä, koska niitä ei ole kuin yksi. Pääset sen luokse sootopoliksessa, kun lähdet gymistä vasemmalle ja sitten ylös. Sieltä nousee sellaiset rappuset ylös, ja sitten tie oikealle. Siellä pitäisi olla luola, jonka suulla (ehkä muistaakseni) odottaa kaksi tyyppiä. Mene luolaan ja ota flash pokemoni mukaan. Sieltä löytyy sitten waterfall tm sekä legenda pokemon. Joten varustaudu suurella määrällä ultrapalloja. Sen jälkeen pääset salille.
Ja jotta varmasti olet oikeassa paikassa. Niin sootopolis cityhän on se paikka, minne mennään sukeltamalla veden alta ensimmäisellä kerralla. Sellainen paikka, missä kaikki talot on sellaisia valkoisia, ja keskellä on suuri vesi alue missä voi surffata.
Keyblade Master Sora
13.6.2007, 21:04:29
Joo, ja by the way lisäisin vielä että Groudoniin/Kyogreen ei kannata käyttää master ballia, vaan ultra balleilla hoitelet. Itse nappasin Kyogren Poké Ballilla:ooh: kun se ensin teki restin. Emeraldissa. Kyllä multa löytyy sen nyk. lvl 70 Kyogren lisäksi myös lvl 100 Kyogre jonka Sapphiresta treidasin.
Latios ja Latias menevät alas Ultrilla, kannattaa ottaa vaikka Golbat/Dugtrio niin ne ei pääse karkuun.;D Deoxys/Mew Master Ball ehkä.
LizzieFox
14.6.2007, 11:15:59
Siellä pitäisi olla luola, jonka suulla (ehkä muistaakseni) odottaa kaksi tyyppiä. Mene luolaan ja ota flash pokemoni mukaan. Sieltä löytyy sitten waterfall tm sekä legenda pokemon. Joten varustaudu suurella määrällä ultrapalloja. Sen jälkeen pääset salille.Juu kyllä minä Sootpoliksessa olen. :)
Mutta sen luolan suuaukossa seisoo valkopartainen mies joka sanoo että tämä on CAVE OF ORGIN ja käskee minun lähteä pois. Eli en pääse kyseiseen luolaan.
Jossain muualla veden lähettyvillä tosin on luola jonka edessä seisoo kaksi tyttöä. Luolan sisällä on mies joka haluaa että kerään hänelle jotain. Käympäs tutkimassa sitä luolaa hiukkasen. Muistaakseni en sieltä mitänä tärkeää kyllä löytänyt.
// Siis meinasin Sootopolis enkä Sootopoli. ;D onneksi yksi kirjain ei paljon hämää teitä fiksuja Pokemon tietäjiä.
JEE S ELUOLA LÖYTYI!! Se issä on sukellusvene. ^-^ ->
LegendKiller
14.6.2007, 23:11:52
Juu kyllä minä Sootpoliksessa olen. :)
Mutta sen luolan suuaukossa seisoo valkopartainen mies joka sanoo että tämä on CAVE OF ORGIN ja käskee minun lähteä pois. Eli en pääse kyseiseen luolaan.
Jossain muualla veden lähettyvillä tosin on luola jonka edessä seisoo kaksi tyttöä. Luolan sisällä on mies joka haluaa että kerään hänelle jotain. Käympäs tutkimassa sitä luolaa hiukkasen. Muistaakseni en sieltä mitänä tärkeää kyllä löytänyt.
EDITOIN HIEMAN PAREMMAKSI!
Kun saavut Routelle 121 mene käymään Mt. Pyrellä mene torniin sisään ja lähde kävelemään vasemmalle ja vastaasi tulee ovi josta pääsee ulos, mene siitä ja lähde kulkemaan rinnettä ylös ja vastaasi tulee muutama Team Aquan jäsen jotka haastavat sinut. Voita heidät ja jatka matkaa huipulle jossa tapaat Team Aquan johtajan Archien ja kaksi vanhusta, joilta Archie on varastanut Red Orbin jonka pitäisi herättää unesta muinaisen legendaarisen Pokemonin, Kyogren. Haasta Archie ja voita hänet ja hän lähtee karkuun Red Orbin kanssa. Kun hän on mennyt antaa toinen vanhuksista sinulle Blue Orbin toivoen että estät Archien katalan juonen. Nyt lähde kohti Lilycove Cityä. Kun olet ajanut Team Aquan pois Lilycove Citystä he pakenevat veden alaiseen luolaan Routelle 128 jonne pääset käyttämällä Diveä jota voi käyttää kun on voittanut Mossdeep Cityn salijohtajat. Mene Routelle 128 kohtaan jossa voi käyttää Diveä. Käytä Diveä ja etsi veden alta luola, mene sinne sisään jos luolan pohjassa on sukellusvene olet tullut oikeaan paikkaan. Nouse pintaan ja taistele tiesi Team Aquan johtajan Archien luokse, muistaakseni matkalla Archien luokse tarvitset myös HM-liikettä Strengthiä. Kun saavut Archien luo hän haastaa sinut otteluun, piekse hänet ja yhtäkkiä Archien Red Orb alkaa loistaa ja Kyogre herää unestaan ja pakenee luolaan Sootopolis Cityyn. Kun olette saapuneet jälleen meren pinnalle on kaikkialla alkanut satamaan paljon joten lähde surfaamaan Sootopolis Cityyn. Kun saavut Sootopolis Cityyn mene vasemmalle puolen kaupunkia ja lähde kävelemään ylös kaupunkiin. Pian sinun pitäisi huomata Stevenin ja Wallacen seisoskelevan keskellä katua, puhu heille ja he vievät sinut Cave of Originin sisään käynnille ja toivovat että nappaat Kyogren tai voitat sen. Kulje läpi luolan ja saavut pian huoneeseen jossa Kyogre lepää pienessä vesi altaassa, mene Kyogren eteen ja Blue Orbisi alkaa loistamaan ja tasolla 45 oleva Kyogre hyökkää kimppuusi. Auttoiko?
//edit:
Lissu osas ^-^
Pystyykö kahdella GameBoy Advance konsolilla vaihtamaan pokemoneja Goldin ja Silverin välillä? Jos pystyy niin millaisen kaapelin siihen tarvitsee, kelpaako GBA Link Cable?
LAV-Kitsune-
16.6.2007, 8:39:25
EDIT: en lukenut aluksi ihan kunnolla ja sanoin väärin.
Pystyy vaihtamaan, jos siis toisella on silver ja toisella gold. Siihen käy ihan tavallinen advancen linkkikaapeli. Meillä ainakin toimi hyvin, kun toisella oli gba ja toisella oli tuo gameboy player, joka pistetään cuben pohjaan. Pitäisi toimia siis ihan normaalisti.
LizzieFox
17.6.2007, 13:54:06
VIHDOINKIN TEIN SEN!!!
Pelasin Pokemon Sapphiren läpi tänään, äskettäin! :lovetus: Säikähdin että peli loppuisi siihen, loppuvastukset olivat yllättävän helppoja, mitä nyt kokoajan koettivat confused mun Poksuja. Ilkimykset. Onneksi omat Pokemonit ovat vielä tallella kun keotin lopputekstien THE ENDin jälkeen katsoa mitä talletuksessani olisi. Huh huh! :)
Sepäs oli kivaa.
LegendKiller
17.6.2007, 18:24:43
VIHDOINKIN TEIN SEN!!!
Pelasin Pokemon Sapphiren läpi tänään, äskettäin! :lovetus: Säikähdin että peli loppuisi siihen, loppuvastukset olivat yllättävän helppoja, mitä nyt kokoajan koettivat confused mun Poksuja. Ilkimykset. Onneksi omat Pokemonit ovat vielä tallella kun keotin lopputekstien THE ENDin jälkeen katsoa mitä talletuksessani olisi. Huh huh! :)
Sepäs oli kivaa.
Eikä tähän kulunut kun vaivasen 50 tuntia. :D. Itse vedin juuri emeraldin öö en osaa kaiketi laskea niin pitkälle monettako kertaa, mutta 14 tunnissa tälläkertaa. kaikki peket on 50+ lvl :P vaikka niitä onkin vain 4... en jaksanut oikee pyytää enempää. Vaikka on tuo PC täynnä niitä. Nyt jälleen alusta eri alkupokella.. muuten aikaa ei kulu tarpeeksi :D.
LizzieFox
17.6.2007, 20:10:23
Eikä tähän kulunut kun vaivasen 50 tuntia. :D. Itse vedin juuri emeraldin öö en osaa kaiketi laskea niin pitkälle monettako kertaa, mutta 14 tunnissa tälläkertaa. kaikki peket on 50+ lvl :P vaikka niitä onkin vain 4... en jaksanut oikee pyytää enempää. Vaikka on tuo PC täynnä niitä. Nyt jälleen alusta eri alkupokella.. muuten aikaa ei kulu tarpeeksi :D.Noh noh, olihan tämä vasta ensimmäinen kerta kun pelasin Pokemon pelin Läpi asti. :] harmitti vain kun Poket oppivat vain neljä liikettä, oli vähän ongelmia saada tiettyjä tärkeitä liikkeitä mukaan porukkaani. Gloomiakin pidin mukanani vain siksi että se oppi ja osasi Flashin ja Cutin. Oikeastaan minä välitin vain Swampertistani, Vulpixista ja Pluslesta. Onneksi sain jostain (tai löysin, en enää muista) Expa sharen jota vaihtelin noidne pokejen välillä. Swampert kasvoi levelille 71 viimeisissä taisteluissa. Vulpix taisi päästä 55 levelilel ja Plusle vain 48 suunnilleen. Kun olin saanut Waterfall HM:n minua kirotutti se että kukaan Pokeistani ei pystynyt oppia sitä liikettä, onneksi nappasin muinaisen Pokemonin jonka liikkesiiin sain sisällettyä Waterfallin. Onneksi! Muuten olisi ärsyttänyt suunnattomasti.
Kyllähän ne DSn omat Pokemon pelit pitää ostaa heti kun on rahaa. ^____^
HM:t on kyllä perseestä. Ja ihan kunnolla.
Surf ja Fly on sellaisia joita saatan jopa pitääkin poksuilla, joissain tapauksissa Strength. Mut esim Cut on niin sukasta, ettei siitä ole mitään hyötyä. HM-huorat onkin hyvä valinta, harvoin kun tarvitsee missään paikassa niin montaa HM:ää, etteikö yksi poksu voisi niitä kaikkia oppia.
Olin muuten pirun iloinen DP:ssä tehdystä uudesta HM-valinnasta. Eli Flash ei ole enää HM, vaan TM jonka voi ostaa kaupasta (kuten Rock Smash oli GSC:ssä). \o/
Omat poksut on nyt 36/37-levelisiä ja kuusi salia on takana. Tiimi alkaa olla kokonaan kasassa varmaan, vaik harmittaakin ettei ole mukana yhtään jää- tai tulipoksua. Voisi tosin tuon miun sähköpoksun dumpata, kun se on oikeasti aika turha. Mut osaapahan ainakin Crunchin.
Olen nyt pelaillut Sapphirea n. 60 tuntia. Oli hauska kyllä, kun oli niin paljon pientä tekemistä, kun pelin oli mennyt läpi. Olen mennyt sen monta kertaa läpi, mutta nyt en viitsi uhrata nykyistä savea, kun kaikki on siinä niin täydellisesti. memo:n kanssa samaa mieltä noista HM:stä. Surf on todella hyvä isku, mutta joku rock smash josta menettää niin minimaalisen määrän. No keksinkin siihen ns. roska pokemonin jolle opetin kaikki ei-halutut liikkeet. Ihan hyödyllinen. Jos vois sen Diamondin tai Pearlin hankkia. Edelliset osat olivat niiin hyviä vaikka samanlaisia.
Keyblade Master Sora
18.6.2007, 6:10:49
Olen nyt pelaillut Sapphirea n. 60 tuntia. Oli hauska kyllä, kun oli niin paljon pientä tekemistä, kun pelin oli mennyt läpi. Olen mennyt sen monta kertaa läpi, mutta nyt en viitsi uhrata nykyistä savea, kun kaikki on siinä niin täydellisesti. memo:n kanssa samaa mieltä noista HM:stä. Surf on todella hyvä isku, mutta joku rock smash josta menettää niin minimaalisen määrän. No keksinkin siihen ns. roska pokemonin jolle opetin kaikki ei-halutut liikkeet. Ihan hyödyllinen. Jos vois sen Diamondin tai Pearlin hankkia. Edelliset osat olivat niiin hyviä vaikka samanlaisia.Ittellänikin Sapphiressa oli Linoonella (sori Linoone-fanit) vain HM:iä, ns.Orja.
Cut, Surf ja jotkut muut joita en muista.
LegendKiller
18.6.2007, 23:07:26
Ainoat HM iskut mitä emeraldissa voi Fly ja strenght. Mitään muuta en pidä, muille varataan Oma HM-poke, joka on psyduck. Koska se voi oppia melkein kaikki noist :'D. Cut oli turha Emeraldissa... toisin taas Goldissa välttämätön. Mutta näin se aika etenee, ja näihin uusiin tulee uudet HM:t kuten Rock Climp... mielenkiintoista :'D
Clacier
19.6.2007, 14:32:13
Hei, tehkää Rubyssa/Sapphiressa/Emeraldissa Wailordista ja Tropiuksesta HM-orjat. Ne on molemmat ihan surkeita (joten soveltuvat mitä parhaimmin orjiksi) ja ne oppivat kaikki HM:t. 8D Pistää aina huvittamaan kun tulee niitä pokémon-uutisia, missä selostaja höpisee, kuinka pokémonin lempinimi kertoo kouluttajan rakkaudesta ja välittämisestä sitä kohtaan ja toteaa lopuksi että "I hope that Clacier will continue treating HM-Slave with love." Yeah right. XD
Olen kai ollut liikaa Kitsunen seurassa, kun en enää voi sietää huonosti breedattuja ja koulutettuja pokémoneja silmissäni. Effort valueiden pitää mennä täsmälleen oikeisiin kykyihin tai muuten ei tule mistään mitään. Joitakin legendojakaan en väärien luonteidensa takia vaivautuisi kouluttamaan ollenkaan, elleivät ne olisi legendoja. Jirachin kerkesin kouluttaa jotain 62-levelille asti ja kunnes sitten valaistuin liian myöhään, ei enää mitään ollut tehtävissä. On se aika murhaaja noinkin mutta kyrpii silti. ;_;
Lähden battle toweriin heti kun olen jonkun fyysisen sweeperin saanut breedattua. Sit saan pinkkiin Skitty-majaani hienoja pokaaleja bt-haasteiden voittamisesta ja voin kehuskella ihmisille. 8D
Nectrien
19.6.2007, 17:55:33
Tietääkö miten saan pokemonin nimeltä Bagon napattua Rubyssa?
se on siellä meteor falleilla mutta kun ei tuu sitten millään:doggy:
Ja mitä muita legenda poksuja on mahdollista napata rubyssa kuin
Regi-poksut, Rayquaza, Groudon, Latios.
Muita en tiedä.
Keyblade Master Sora
19.6.2007, 18:58:54
Tietääkö miten saan pokemonin nimeltä Bagon napattua Rubyssa?
se on siellä meteor falleilla mutta kun ei tuu sitten millään:doggy:
Ja mitä muita legenda poksuja on mahdollista napata rubyssa kuin
Regi-poksut, Rayquaza, Groudon, Latios.
Muita en tiedä.Latias. Deoxysista en ole varma.
Latiaksen saaren "Southern Island" saa Nintendon Eventeistä, sama koskee Sapphiressa Latiosta.
Clacier
19.6.2007, 21:56:37
Tietääkö miten saan pokemonin nimeltä Bagon napattua Rubyssa? se on siellä meteor falleilla mutta kun ei tuu sitten millään
Mene waterfallilla sitä vesireittiä ylös ja sieltäkin vielä niin pitkälle kuin vain pääset. Siellä viimeisessä huoneessa tulee bagoneja, jotka tosin ovat aika harvinaisia. =3
LAV-Kitsune-
20.6.2007, 8:55:55
Noh noh, olihan tämä vasta ensimmäinen kerta kun pelasin Pokemon pelin Läpi asti. :]
Nuita kommentteja lukiessa ei voi muuta kuin hymyillä. Todella söpöä kun joku on niin tohkeissaan ja innoissaan siitä kun pääsi lopultakin pokemonin läpi ^.^ Onnittelut sinulle siitä. Nyt sitten vain breedailemaan ja harjoittelemaan battle toweria varten. Se on se seuraava haaste *heittelee serpentiiniä ilmaan*.
Olin muuten pirun iloinen DP:ssä tehdystä uudesta HM-valinnasta. Eli Flash ei ole enää HM, vaan TM jonka voi ostaa kaupasta (kuten Rock Smash oli GSC:ssä).
/quote]
Eikös d/p sarjassa tullut joku uusi hm tilalle taas. Joku Defog tai jotain sellaista, että vieläkin pitää kaikesta huolimatta raahata hm-orjia mukana.
[quote=Clacier;373177]
Olen kai ollut liikaa Kitsunen seurassa, kun en enää voi sietää huonosti breedattuja ja koulutettuja pokémoneja silmissäni.
*Rapsuttaa toista korvan takaa ja hymyilee* Sinä olet oppinut nuo jujut niin nopeasti, että sinusta saa olla ylpeä. Hyvä hyvä. Seuraavaksi käännytän sinut pitämään näyttelyistäkin ^.^
Ja mitä muita legenda poksuja on mahdollista napata rubyssa kuin
Regi-poksut, Rayquaza, Groudon, Latios.
Muita en tiedä.
Toinen lati ja deoxys saadaan nintendo eventeistä. Niitä saattaa tietääkseni joskus olla helsingissäkin jopa. Jirachin, ho-ohin ja lugian voit saada vielä jos sinulla on game cube, ja sille pokemon channel, pokemon colosseum 1 & 2.
Mene waterfallilla sitä vesireittiä ylös ja sieltäkin vielä niin pitkälle kuin vain pääset. Siellä viimeisessä huoneessa tulee bagoneja, jotka tosin ovat aika harvinaisia. =3
Ja niitä pagoneita löytyy sieltä viimeisestä huoneesta vain siitä kohdalta, mistä otit dragon claw tm:n. Eli ota vaikka acro bike mukaan ja pompi siinä kohdalla vain, niin kyllä se sieltä jossain vaiheessa ilmestyy.
Yukimaru
21.6.2007, 2:12:32
Tämä nyt sinäänsä ei liittyy/ei liity pokemoniin pelinä, mutta katsoin juuri Pokemon movie 9 "Pokemon Ranger and Manamphy the prince of sea" ja kyynelehdin kun mikäkin sade-ränni XD Hirveen koskettava leffa.
Pakko hankkia tämän takia pokemon ranger, että saan Mananmphyn:).
Sinäänsä on hauska huomata, että Leffa seuraa kuitenkin Manamphy missionia pokemon rangerissa samalla tavalla kuin se seuraa animessa Pokemon rangerin Celebi ja Deoxys missionia.
Japskeilla on kyl hauskaa kun, jokainen uuden poke leffan Diaruga vs Parukia vs Darkurai katsoja saa ladattua leffateatterista Deoxyksen ja Darkrain Diamondiinsa/Pearliinsa. Darkrailla on muuten ainoa, joka omaa tämän hirveän "Bad Dreams" Abilityn jonka takia vihollinen menettää nukkuessaan energiaa samanlailla kuin poisonissa.
Juripa
23.6.2007, 22:14:15
Whee, vähänkö muuten ostan Pearlin tai Diamondin. Innostuin älyttömästi tuosta WiFi-systeemistä. Tässä (http://uk.youtube.com/watch?v=5jdaN04UwXc&mode=related&search=) videossa kaksi pelaajaa pelaa netissä toisiaan vastaan (kerrankin kuunneltavia piipitysmusiikkeja!). Peli tukee myös DS:n mikrofonia joten pelissä pystyy kommunikoimaan samalla kun matsataan toisiaan vastaan. Vähänkö siistiä. Vähän kyllä pelottaa saako tuota mikrofonijuttua sitten pois päältä. Ties mitä Pokémonfriikkejä vastaan pääsee pelailemaan ja saa hävetä sitten silmät päästä kun vastustaja huutaa kurkku suorana ja porukat sitten saa ihmetellä mistä se möly tulee. "Äiti, mä pelaan vaa Pokémonia täällä WiFin kautta!" :D Taidanpa ostaa tuon Pearlin kun se kansipoksu näyttää hienommalta kuin Diamondissa. Myöhemmin tulee kuitenkin joku Pokémon Rubin missä saa sitten molemmat, mutta eiköhän yhdessä noissa riitä vähäksi aikaa pelattavaa. Vielä kun saisi sen WiFi-palikan jostain. Se oli viikolla loppunu melkein kaikista kaupoista :(
Dorianthem
23.6.2007, 22:26:16
Minäkin himoitsen noita uusimpia Pokemon-pelejä tässä. Rakastan pokemoneja, olen rakastanut siitä lähtien, kun ne Suomeen ensimmäisen kerran ilmestyivät. Silloin tuhlasin rahojani kaikkeen pokemon-krääsään ja äiti jaksoi muistuttaa, että tämä on vain villitys, joka menee ohi ja parin vuoden päästä et enää ole yhtään kiinnostunut noista. Valitettavasti äiti sai kokea karvaan tappion, koska pokemonit ovat jotain niin parhautta, että niistä en ihan heti eroon pääsekään.
Pokemon-pelit varsinkin olen todennut äärimmäisen viihdyttäviksi ja hyviksi. Tällä hetkellä olen pelannut useimmat läpi tietokoneella, oikeastaan Crystalin jälkeen oli vähän pakko, kun ei konsolia enää löytynytkään. Nyt kuitenkin DS:n ostettuani ajattelin ostaa toisen noista pokemoneista itselleni. Paras tunne on oikeasti se, että saa voitettua kaikki ihan omin avuin ilman mitään super-nopeita tiloja, joita tietokoneella saa aikaiseksi, mukaanlukien äärimmäisen xiit-tallennustilat.
En ole vielä päättänyt, kumman uusimmista pokemoneista ostan eikä sillä ole minulle niin hirveästi edes väliäkään, koska pokemon kuin pokemon. Minä haluan sen. Mahdollisesti joskus tulevaisuudessa tulen ostamaan kaikki mahdolliset pokemon-pelit. Ainakin toivon niin. Tällä hetkellä rahatilanne kannustaa jättää ostamatta noita pelejä, mutta joskus tulen vielä ostamaan ne kaikki. Kyllä minä joskus sen verran tulen tienaamaan, että tuskin tulee hirveitä rahahuolia, kun ostan nuo itselleni. :)
LAV-Kitsune-
24.6.2007, 10:20:13
Innostuin älyttömästi tuosta WiFi-systeemistä. Tässä (http://uk.youtube.com/watch?v=5jdaN04UwXc&mode=related&search=) videossa kaksi pelaajaa pelaa netissä toisiaan vastaan (kerrankin kuunneltavia piipitysmusiikkeja!).
Katsoin kanssa tuon videon, ja hitsti että näytti hyvältä! Online pelit on jo muutenkin koukuttavia, niin entä sitten kun pääsee pelaamaan jotain pokemonia onlinena toisia vastaan! JES! Unelmien täyttymys *Virnuaa*. Hemmetin hauska video muutenkin, kun tuo toinen oli kokoajan ottamassa hirmuita turpalöylyä ja huutelee siellä ihan tuskissaan "I hate you I hate you!!!!". Ihan jo pelkästään sen takia tuon pelinkin voisi ostaa *lisää virnuamista ja pahaenteistä myhäilyä*. Toisen voittamisessa on oma viehätyksensä, mutta lisäksi tuolta voisi vihdoinkin löytyä jotain pelaajia jotka haluavat otella minuakin vastaan. Perhana kun kukaan ei täällä enää uskalla ^.^;;;;;;
Ostin tuossa juuri Action Replay (http://us.codejunkies.com/shop/product.asp?c=GB&cr=GBP&cs=%A3&r=1&l=1&ProdID=898)n, mutta minulla on pieni ongelma. En ole saanut ensimmäistäkään netistä (GameFAQs, supercheats...) löytämääni koodia toimimaan, vaikka kaikki lelun mukana tulleet huijaukset kyllä toimii ihan hyvin. Eli haluaisiko joku neuvoa kädestä pitäen tätä nuubia, että miten tuota Action Replayta oikein käytetään? :D
Enimmäkseen kiinnostaisi saada ne ticketit, että pääsisi kokeilemaan niitä legenaarisia harvinaisuuksia :).
Yukimaru
25.6.2007, 14:05:20
Pojat, pojat jos olette innostuneita tuosta diamondin/pearlin Wifi-tappelusta niin katsokaa vaan kun Battlerevolutionin tappelu räjäyttää aivonne^^ http://www.youtube.com/watch?v=Fsh5A7V7h3s&mode=related&search= (http://www.youtube.com/watch?v=Fsh5A7V7h3s&mode=related&search=)
Ja Wifi tappelu
http://www.youtube.com/watch?v=FaXc9CMV9CA&mode=related&search=
(http://www.youtube.com/watch?v=Fsh5A7V7h3s&mode=related&search=)
LegendKiller
25.6.2007, 16:55:08
Pojat, pojat jos olette innostuneita tuosta diamondin/pearlin Wifi-tappelusta niin katsokaa vaan kun Battlerevolutionin tappelu räjäyttää aivonne^^ http://www.youtube.com/watch?v=Fsh5A7V7h3s&mode=related&search= (http://www.youtube.com/watch?v=Fsh5A7V7h3s&mode=related&search=)
Ja Wifi tappelu
http://www.youtube.com/watch?v=FaXc9CMV9CA&mode=related&search=
(http://www.youtube.com/watch?v=Fsh5A7V7h3s&mode=related&search=)
JEAH! Loistavalta näyttää! Vielä kun eurooppaan asti tulisi ;D mutta luonnollisesti tässä tulee taas kestämään... Mutta upeaa jälkeä! varsinkin toi paritaistelu O_O
Juripa
29.6.2007, 21:15:21
Minusta nuo "Pokémon Stadium" kopiot ovat aika tylsiä. Itselläni on tällä hetkellä Gale of Darkness meneillään mutta kun en vaan jaksa sitä. Se on saman tyyppinen peli kuin vaikka Red ja Blue, mutta taistelut käydään Stadiumin tyyliin. Minusta se on vain niin tylsää. Yksi matsi kestää melkein 5 minuuttia. Aika hassua että äitini haluaa ostaa minun kanssa puoliksi Wiin vaikkei hän edes pelaa konsoleita. Ehkä tämän voi sitten joku kaunis päivä hankkia. Vähän epäilen.
Grr, alle kuukausi enään Diamondiin ja Pearliin ja minä revin jo hiuksia päästä. Onneksi maanantaina tulee palkka. Saas nähdä jaksanko säästää noin pitkän ajan niitä. En voi kuvitella että odotan täällä jotain Pokémon peliä kieli pystyssä. En vain pysty sille mitään, nämä vaikuttavat niin hyviltä. Pitäisikö ennakkovarata Pearl Tilt kaupasta niin saan sellaisen hienon Pokémon stylys-kynän? Minä jo mietin valmiiksi mitä Poksuja alan käyttää. Tosin tiedän vain ne 1-251 ensimmäistä mutta eiköhän noista löydy jotain kaikille, jos niitä on kerran yli 400 jo :D Odotan innolla myös ensimmäistä WiFi-matsia. Meidän pitää ottaa semmonen mestaruuskisa niin kuin joskus 5 vuotta sitten kun pidimme meidän pihan kesken sellaisen mestaruuskilpailun. Kaikilla oli Colorit ja linkkikaapelit. Se oli aika hauskaa. Tunnen itseni taas ihan lapseksi kun ajattelen tämmösiä *huudattelee Advanced Challengea*! Jos joltain löytyy tuo suomiversio koneelta niin saa vapaasti lähettää sen mulle! :D
Menin sitten sortumaan ja tilaamaan Castlevania: Dawn of Sorrowin, mikä johtaa siihen että täytyy ostaa Nintendo DS, mikä puolestaan johtaa siihen että täytyy ostaa Pokemon D/P :D.
Nyt haluaisin saada selville näiden versioiden erot, jotta osaisin päättää kumman ostaisin. Eli voisiko joku opastaa oikeaan osoitteeseen tai yksinkertaisesti kertoa mitä poksuja löytyy mistäkin ja onko mahdollisesti jotain muitakin eroja?
Menin sitten sortumaan ja tilaamaan Castlevania: Dawn of Sorrowin, mikä johtaa siihen että täytyy ostaa Nintendo DS, mikä puolestaan johtaa siihen että täytyy ostaa Pokemon D/P :D.
Nyt haluaisin saada selville näiden versioiden erot, jotta osaisin päättää kumman ostaisin. Eli voisiko joku opastaa oikeaan osoitteeseen tai yksinkertaisesti kertoa mitä poksuja löytyy mistäkin ja onko mahdollisesti jotain muitakin eroja?
Serebii (http://www.serebii.net/) kertoo kaiken. Minä en ole halunut "spoilata" itseäni. Ostan jomman kumman samalla perusteella kuin ekan, eli sen kumman kansipokemon on hienompi. Tällä hetkellä Pearl on ostoslistassa vaikka Diamond-nimi on taas on coolimpi. Lapsellista, eikö? :D
Raha kyllä polttaa taskussa pahemman kerran. Tilillä on joku 90 euroa ja saisin nyt viimeinkin hankittua sen Emeraldin, mutta sitten taas jää puuttumaan pari kymppiä että saisi jomman kumman. Mutta kun ei vaan jaksa odottaa. Eniten ketuttaa tuo WiFi-systeemi joka ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin luulin. Eihän tuo jaska edes toimi tässä. Samalla katosi kaikki hohto näistä uusista. Toivon todella että joku osaisi neuvoa sen kanssa.
Meinasin kyllä jotain hieman selvempää linkkiä. Serebiistä kyllä löytyy paljon asiaa, mutta ajattelin jotain taulukkomaita, mistä näkisi yhdellä silmäyksellä niiden erot, eikä tarvitsisi selata monta sivua vertaillakseen niitä. Tällaista en ainakaan itse löytänyt Serebiistä.
EDIT: Näyttää Serebiillä sittenkin olevan tällainen sivu: http://www.serebii.net/diamondpearl/exclusives.shtml
Eli suomennettuna tämän postin saa jättää huomioimatta :).
The Guardian
3.7.2007, 18:03:16
Tulenpa heittämään jotain kommenttia tuosta Diamondista kun se aamupäivällä postiluukusta ilmestyi. ^__^ (Minäkään en jaksanut odottaa sitä eurojulkaisua vaan matkin Memoa ja tilasin Diamondin Huuto.Netistä)
Ensimmäinen sali on nyt takana. Pelin alku on tuntunut erittäin lupaavalta. Grafiikat ja musiikki ainakin toimivat pelissä hyvin. Taustamusiikit ovat kivoja ja niitä jaksaa kuunnella(ainakin tähänastisia), nuo pokemonien huudot vähän rikkovat musiikkia mutta itseäni se ei hirveästi haittaa. Grafiikka on paranneltua peruspokemonia, mikä ei missään mielessä ole huono asia, päinvastoin, 3d-rakennukset ovat kyllä kiva lisä.
Ihan pelin ensivaiheilla koin pienen pettymyksen kun sieltä oman huoneen PC:ltä ei löytynytkään Potionia! :l Olin ihan varma että tähänkin osaan olisi laitettu sinne PC:lle piiloon Potion kun kaikissa edellisissä osissa näin on ollut. Njoo, myönnän että minussa asuu ihan pikkuinen perfektionisti ^^' Starteriksi valitsin Turtwigin ja tähän asti valintani on pelittänyt varsin hyvin. Ainakin ekalla salilla se ounasi 6-0
Aluksi kesti hetki totutella siihen, että ensin valitaan komennot alemmalta ruudulta ja sitten katsotaan kun poksu toteuttaa ne ylemmällä ruudulla. Kyllä siihenkin tottui tunnin-parin pelailun jälkeen. Kohta voisi mennä tutkimaan mitä kivoja poksuja illalla löytyy. ->
Aika monet on puhunu siitä et on tilannu DS:lle pelejä amerikasta niin kysynpä tämän: tarvitseeko DS:ään jonkun laitteen/piirin, että toimii ei-samanmaalaiset pelit? niinkuin esim. ps2 tarvitsee modpiirin/jonkun vastaavan että eurooppalaisessa pleikassa toimii amerikkalaiset/japanilaiset pelit. Ja jos tarttee jonkun laitteen niin minkä ja mistä semmoisen saa? :)
Aika monet on puhunu siitä et on tilannu DS:lle pelejä amerikasta niin kysynpä tämän: tarvitseeko DS:ään jonkun laitteen/piirin, että toimii ei-samanmaalaiset pelit?
Ei tarvitse. DS:n pelit ovat aluekoodittomia, eli esimerkiksi USA:sta tilatut pelit toimivat yhtälailla Euroopasta ostetussa DS:ssä kuin eurooppalaisetkin pelit. :)
Yukimaru
5.7.2007, 21:41:04
Tuli tuossa mieleen lähteä metsästämään Feebas, mutta loppujen lopuksi tuollaisen kahden tunnin ramppaamisen jälkeen luovuin ideasta ja päätin sit alkaa emeraldissani kehittämään Sharpedoani. Ei sinäänsä muuten, mutta vaikka saisinkin Feebasin on sen kehittäminen Miloticiksi melkein yhtä vaikeaa kun sen saaminen, että ei nyt tällä kertaa sitten.
Yay! Diamondiin ja Pearliin onkin sitten enään 3 viikkoa jäljellä, mutta ei minua kyllä haittaa (olisin voinut hankkia vaikka milloin, mutta päätin odottaa). Tilasin tuolta Amazon.comista Pokemon Diamond & Pearl official guidebookin, joka maksoi jopa nopean kuljetuksen kanssa vajaa 20 euroo. Minulla on kyseinen kirja koneella, mutta Sugimorin fanina halusin kirjan jossa on hänen töitään ja tuossa guidessa sitä onkin aika lailla. Lisäksi siinä tulee mukana mahtava Sinnohin pokedex juliste jossa on kaikki uudet poket eli voin pistää sen seinälle Ruby & Saphire pokedex julisteeni viereen^^.
Kaikki 9 pokemon leffaa on katsottu ja parhaat oli "Mew and the hero of wave Lucario ja "Pokemon ranger and Manamphy the prince of sea". Nyt odotan innolla 10:että leffaa Dialga vs Palkia vs Darkrai.
LegendKiller
5.7.2007, 22:46:31
Tuli tuossa mieleen lähteä metsästämään Feebas, mutta loppujen lopuksi tuollaisen kahden tunnin ramppaamisen jälkeen luovuin ideasta ja päätin sit alkaa emeraldissani kehittämään Sharpedoani. Ei sinäänsä muuten, mutta vaikka saisinkin Feebasin on sen kehittäminen Miloticiksi melkein yhtä vaikeaa kun sen saaminen, että ei nyt tällä kertaa sitten.
Yay! Diamondiin ja Pearliin onkin sitten enään 3 viikkoa jäljellä, mutta ei minua kyllä haittaa (olisin voinut hankkia vaikka milloin, mutta päätin odottaa). Tilasin tuolta Amazon.comista Pokemon Diamond & Pearl official guidebookin, joka maksoi jopa nopean kuljetuksen kanssa vajaa 20 euroo. Minulla on kyseinen kirja koneella, mutta Sugimorin fanina halusin kirjan jossa on hänen töitään ja tuossa guidessa sitä onkin aika lailla. Lisäksi siinä tulee mukana mahtava Sinnohin pokedex juliste jossa on kaikki uudet poket eli voin pistää sen seinälle Ruby & Saphire pokedex julisteeni viereen^^.
Kaikki 9 pokemon leffaa on katsottu ja parhaat oli "Mew and the hero of wave Lucario ja "Pokemon ranger and Manamphy the prince of sea". Nyt odotan innolla 10:että leffaa Dialga vs Palkia vs Darkrai.
Joo tätä leffaa kans odotan =D. Mäki oisin voinnu huutaa omani huuto.netistä, mutta päätin kans odottaa. Mieleeni on muuten juolahtanu, ku jokaisen asteen versioon on tullut tämä kolmas versio nykyään, tuleeko Diamondin ja Pearlin rinnalle myös joku kolmas? jollain tietoa? :huh:
Yukimaru
7.7.2007, 14:12:25
. Mieleeni on muuten juolahtanu, ku jokaisen asteen versioon on tullut tämä kolmas versio nykyään, tuleeko Diamondin ja Pearlin rinnalle myös joku kolmas? jollain tietoa? :huh:
Tässähän siis voisi alkaa spekuloimaan vaikka kuinka paljon XD. Kyllähän siis varmasti tulee, mutta nimestä en ole varma. Otetaan siitä kun Bluen ja Redin wannabe yhdistys oli Yellow, Goldin ja Silverin Krystal ja Rybyn ja Saphiren emerald.
Blue & Red, Yellow = Värejä
Gold & Silver, Krystal = Luonnon rikkautta/mineraalia
Ruby & Saphire, Emerald = Helyjä
Diamond & Pearl = Luonnon rikkauksia taas/ Helyjä
Eli siis vaihtoehtoja joita ei ole käytetty viellä ovat ainakin Ametyst ja Topaz. Siinähän sittes spekuloi vaikka maailman ääriin.
Keyblade Master Sora
7.7.2007, 15:11:00
Tässähän siis voisi alkaa spekuloimaan vaikka kuinka paljon XD. Kyllähän siis varmasti tulee, mutta nimestä en ole varma. Otetaan siitä kun Bluen ja Redin wannabe yhdistys oli Yellow, Goldin ja Silverin Krystal ja Rybyn ja Saphiren emerald.
Blue & Red, Yellow = Värejä
Gold & Silver, Krystal = Luonnon rikkautta/mineraalia
Ruby & Saphire, Emerald = Helyjä
Diamond & Pearl = Luonnon rikkauksia taas/ Helyjä
Eli siis vaihtoehtoja joita ei ole käytetty viellä ovat ainakin Ametyst ja Topaz. Siinähän sittes spekuloi vaikka maailman ääriin.Pokémon Lapis Lazuli Version. ;D Onhan niitä aika paljon jäljellä, tuleekohan vielä lisää pokémon mappeja, 4-vuotiaasta about Pokémonia katsonut (lopetin katsomisen joskus 2002) ja kortteja keräillyt (lopetettu aikoja sitten). Myös pelejä ostellut, alkuperäiset Blue ja Red olisi kiva saada, kuten myös Green englanniksi käännettynä (joo, toi green englanniksi menee jo vähän fantasian puolelle :D), jellovi olisi myös hyvä kokoelmiin.
Itselläni on FireRed, Ruby, Sapphire ja Eme. Noi Goldit, Silverit Crystalit jne olisi hauska löytää halvalla. :P
fernircide
16.7.2007, 23:14:53
tarvisin apua crystallissa olen justiin siä gymissä missä tulee niitä psyykkiseen iskuihin nojautuvia vastaustaja nii se leaderi on jonkun kolmen kiven takana enkä pysty tekemään niille mitään apua
tarvisin apua crystallissa olen justiin siä gymissä missä tulee niitä psyykkiseen iskuihin nojautuvia vastaustaja nii se leaderi on jonkun kolmen kiven takana enkä pysty tekemään niille mitään apua
Tarvitset Strenght-HM:n, sai muistaakseni sieltä pieneltä saarelta jossa oli tai fighting-pokemonsali. En taas muista tähän hätään paikan nimeä mutta sinne surffattiin aika pitkän matkan. Sen ison tornin jälkeinen paikka. Kuitenkin, siellä saarella yksi tyyppi antaa tämän HM:n, sai muistaakseni talosta vielä :)
LegendKiller
17.7.2007, 13:25:59
Tarvitset Strenght-HM:n, sai muistaakseni sieltä pieneltä saarelta jossa oli tai fighting-pokemonsali. En taas muista tähän hätään paikan nimeä mutta sinne surffattiin aika pitkän matkan. Sen ison tornin jälkeinen paikka. Kuitenkin, siellä saarella yksi tyyppi antaa tämän HM:n, sai muistaakseni talosta vielä :)
Olivine Cityn Pokemonsentteristä seuraava talo. Siellä on muistaakseni semmonen mies joka antaa sen, tämä talo oli pokemonsentteristä vasemmalle.
[Ravintola jos oikeinmuistan oli talon sisustus]
Critis
29.7.2007, 19:00:05
Tulipa eilen ostettua nyt tämä uusin Pokemon peli. Nyt kun kerran olen jo ensimmäisen Gym Leaderin voittanut, niin ajattelin pitää hiukan taukoa ja kertoa tänne vähän fiiliksiä kyseisestä pelistä. Ostin siis Pearl version näistä, kun kerran kaksi versiota on kerran tarjolla. Diamond ja Pearl. Ei minulla ole mitään muuta erityistä syytä kuin, että Pearl version kansi Pokemon on vain hienompi, kuin Diamondin. Niin siksipä ostin Pearlin. :D
Grafiikka on siinä mielessä muuttunut, että jotkin kohteet kuten vaikka talot ovat saaneet pientä 3d:tä osakseen, vaikka ei se 3d tässä pelissä niin näyttävää ole. Hyvä on jos sen juuri ja juuri huomaa. Hahmot ja Pokemonit nyt mm:ssa ovat onneksi vielä tuttua ja turvallista 2d:tä, ja hyvä niin.
Pelattavuudessa ei ole mitään moitittavaa tällä hetkellä, ja varsinainen hyvä uutuus mitä ei tietääkseni edellisissä Pokemoneissa ollut, on että hahmo pystyy kerrankin jouksemaan!!! :shok: Stylyksellä on kerrankin käyttöä, ja sitä saa käyttää jos haluaa, tai olla käyttämättä jos ei halua. Stylystä siis voi käyttää taisteluissa ja sen ulkopuolella, kuten mm:ssa item valikkojen selaamiseen. Päivän ja Yön vaihtuminen oikean kellon mukaan, on myös hyvä lisä. Jonka avulla saa haluamansa Pokemonit oikeaan aikaan.
WiFi systeemiä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, ja tuskin vielä vähän aikaan kokeilenkaan. Koska olen juuri nyt fiiliksissä ihan tähän ''pääpeliin.'' Ihan hyvältä peli vaikuttaa tähän asti, mutta en siltikään usko että tämäkään päihittää Red ja Blue:ta. :)
Ei minulla ole mitään muuta erityistä syytä kuin, että Pearl version kansi Pokemon on vain hienompi, kuin Diamondin.
Heh, itse ostin samasta syystä Diamondin. :)
Grafiikka on siinä mielessä muuttunut, että jotkin kohteet kuten vaikka talot ovat saaneet pientä 3d:tä osakseen, vaikka ei se 3d tässä pelissä niin näyttävää ole. Hyvä on jos sen juuri ja juuri huomaa.
Jep, ja esim. salit (jotkin ainakin) ovat sisältä saaneet hieman 3D-päivitystä osakseen. Itse en sellaisesta niin välitä, koska pelaaminen muuttuu jotenkin vaikeammaksi kun näkee jotenkin vähemmän ja huonommin, mutta en valita. Tulin kyllä kieltämättä iloiseksi kun huomasin yhdessä paikkaa hienoja 3D-mallisia tuulimyllyjä. :) Yleensäkin näiden uusimpien Pokémon-pelien muutokset kolmiulotteisuuteen ovat juuri sopivia, eivät muuta liiaksi pelien pelattavuutta (huonompaan suuntaan) aiempiin nähden.
Pelattavuudessa ei ole mitään moitittavaa tällä hetkellä, ja varsinainen hyvä uutuus mitä ei tietääkseni edellisissä Pokemoneissa ollut, on että hahmo pystyy kerrankin jouksemaan!!! :shok:
Minua itseäni häiritsi hieman ainakin sisälläkävely, joka tuntui jotenkin tökkivältä. Mutta joko siihen on tottunut tai juostessa sitä ei huomaa, koska ei se enää häiritse. Nykyään hieman häiritsee juostessa tai pyöräillessä kääntyminen, jossa vauhti aina loppuu ja liike töksähtää inhottavasti. Välillä tuppaa myös rasittamaan taisteluiden hidas tempo, jonka huomaa useimmiten jatkuvissa peräkkäisissä satunnaistaisteluissa -- etenkin luolissa. Ja btw, Sapphiressa, Rubyssa ja Emeraldissa pystyi juoksemaan Running Shoes'illa, uusimmissa versioissa tosin pystyy juosta sisälläkin.
Stylyksellä on kerrankin käyttöä, ja sitä saa käyttää jos haluaa, tai olla käyttämättä jos ei halua. Stylystä siis voi käyttää taisteluissa ja sen ulkopuolella, kuten mm:ssa item valikkojen selaamiseen.
Käyttö on kyllä melko vähäistä, mutta ainakaan kosketusnäytön käytöstä ei olla tehty ihan turhan väkinäistä.
***
Kolmen salimerkin ja ~18 tunnin jälkeen fiilikset on oikeinkin hyvät. Ihan perus Pokémon-pelihän tämä on, kaikki pääkuviot on ihan samat kuin aiemminkin pienillä kasvonkohotuksilla ja lisillä. Suurimmat muutokset ovat väistämättä tietenkin uusi maa sille rakennettu tarina sekä uudet Pokémonit. Jotain sellaista toivoinkin ja osasin odottaa, joten ei ole millään tavalla pettymys tai tylsistymisen aiheuttaja. Mikä ei tietenkään tarkoita etteikö pelissä olisi tarvittavia yllätyksiä.
Myöhemmin ehkä enemmän ja tarkempaa kommenttia, nyt voisi mennä jatkamaan pelaamista. ;)
Juripa
30.7.2007, 11:57:22
Noniin, nyt on Pearl (ostin Pearlin myös tuon kansipokemonin hienouden takia) hankittu tähän huusholliin ja pelitunteja on vaivaiset yksi. Eli mitään suuremman luokan arviota en pysty kertomaan. Tässä meikäläisen ensivaikutelma.
Ihan kivalta tämä vaikuttaa, heti alussa tuli vain sellainen fiilis että tämä ei varmaan poikkea aiemmista ollenkaan. Minä kun pelasin Redit ja Silverit totaalikyllästymiseen asti ja Sapphiret lisäosineen jätin kokonaan väliin. Alku tuntui aika hutaisesti tehdyltä. Tapa millä pelaaja sai ensimmäisen Pokémonin oli aika laimea verrattuna vanhempiin.
Ja tuo käveleminen! Voi jessus se on hidasta, jopa juostessa! Ehkä tämä vaatii pientä totuttelua. Pientä totuttelua vaativat myös hitaat taistelut ja tallentaminen Uskomatonta että se kysyy vieläkin haluanko tallentaa edellisen tallennuksen päälle. Oli kauhea shokki että ne valikot näkyvät alemmalla ruudulla. Minusta Pokémonpelien suurin kompastuskivi on juuri nämä yksitoikkoiset taistelut. Pelaajan on jälleen kerran opittava sadan uuden Pokémonien lajityypit ja heikkoudet. Vastahan minä opin Goldin ja Silverin Pokémonit! Minulla on siis vielä paljon opittavaa kun en edes tiedä Rubyn ja Sapphiren Pokémoneista muuta kuin Sphealin. Taidanpa pelata Pearlini läpi söpöllä Pokémon-meiningillä ja jättää ne hyperhyvät Pokémonit vasta myöhemmälle. Toivottavasti tässä saa sen Rubyn ja Emeraldin kansipokemonit. Ne näyttävät kivoilta. Taistelut vaativat minusta yhä vähän enemmän muutosta. Minua ärsyttää todella paljon että jokainen Pokémon pitää voittaa yhdellä iskulla koska muuten oma Pokémon ei pärjää muille kouluttajille jos sillä on HP:t puolessa välissä. Siispä pitää juosta Pokécentterissä parantelemassa vähän väliä. P/D-versioissa ongelma on ihan sama kuin aiemmissakin. Plussaa tulee kyllä taisteluiden grafiikoissa. Ja vielä se siisti pieni taisteluryntäys on ihan kiva. Ja kerrankin näkee kunnolla sen Poképallon kun pelaaja heittää örkkinsä matsiin. Uudet taistelugrafiikat tuovat paremman tunnelman taisteluihin. Kuten tuolla aikasemmin valitin, olen varma että ehdin ärsyyntyä siihen taistelumusiikkiin moneen otteeseen. Se on niin tylsä!
Peli on söpön värikäs. Siitä pitää ehdottomasti antaa plussaa. Toki olihan aiemmat mutta nyt peli tuntuu paljon eloisammalta ja selvemmältä. Katsastin juuri ekan trailerin ennen kuin juoksin kauppaan ostamaan tämän. Pelissä näkyy kuulemma sadetta, iltaa, auringonpaistetta ja lumimyrskyjä. Siistiä! Toivottavasti nämä tarjoavat paljon pelattavaa, en minä turhaan halunut maksaa 49 euroa tästä. Hassua että samassa Tilt-kaupassa kaupiteltiin Emeraldia 55 euron hintaan! Olin vielä muutama viikko sitten ostamassa sitä, ja tarkoituksena oli siirtää Pearlin osto myöhemmäksi juuri tuon lajityyppiongelman takia. Hullu minä, onneksi ostin Pearlin. Oli ihan pakko kun tuo WiFi-ominaisuus houkutti niin paljon. En malta odottaa ensimmäisiä vaihtoja- ja taisteluja. Onneksi linkkikaapeliaika on nyt ohi! (Haluaako joku vaihtaa minulle Abran?). Koska en ole pelissä pitkälle edennyt, ei tuo WiFi ole vielä mahdollista joten ystäväkoodint yrkkäsen tänne myöhemmin.
Näistä DS:n hyötyhökötyksiä en ole kerennyt näkemään. Olen piirtänyt oman trainercardin, siitä tuli hirveä. Mikrofonia nyt tyskin pelin aikana tarvitsee.
Takaisin pelaamaan! :)
Tapa millä pelaaja sai ensimmäisen Pokémonin oli aika laimea verrattuna vanhempiin.
Jep, lame tuo oli juurikin sen takia, että S/R/E-versioissa tapa on melko samanlainen.
Pientä totuttelua vaativat myös hitaat taistelut ja tallentaminen. -- Minusta Pokémonpelien suurin kompastuskivi on juuri nämä yksitoikkoiset taistelut. -- Taistelut vaativat minusta yhä vähän enemmän muutosta. Minua ärsyttää todella paljon että jokainen Pokémon pitää voittaa yhdellä iskulla koska muuten oma Pokémon ei pärjää muille kouluttajille jos sillä on HP:t puolessa välissä.
Aivan totta. Samaa mieltä olen etenkin siitä, että isku on huono / Pokémon on heikko jos se iskee alle puolet pois. Nauttisin taisteluista paljon enemmän jos se ei olisi kannattavia vain 1-hit-KO -iskuja lyövillä Pokémoneilla. Samalla tempoa saisi nostaa roimasti ja iskuja saisi saada enemmän kuin neljä. Yleensäkin enemmän taktikointia peliin, ei niillä Tail Whipeillä ja Grow'leilla nykyisellään mitään tee.
Kuten tuolla aikasemmin valitin, olen varma että ehdin ärsyyntyä siihen taistelumusiikkiin moneen otteeseen. Se on niin tylsä!
Musiikit todellakin ovat aina olleet ja ovat edelleenkin lähes poikkeuksetta ihan kamalia.
(Haluaako joku vaihtaa minulle Abran?)
Muistaakseni Oreburgh Citystä pystyi vaihtamaan Abran Machopia vastaan yhdeltä tyypiltä. :) Abraa esiintyy villinäkin, mutta Teleportinsa takia se saattaa olla hieman hankala pyydystää. Machopia sen sijaan löytyy minun mielestäni hieman enemmän ja pyydystäminenkin käy kätevästi.
Mikrofonia nyt tyskin pelin aikana tarvitsee.
Oikeastaan... :D Sellainen lintu-Pokémon kuin Chatot oppii iskun nimeltä Chatter, jolla voi opettaa tälle sanoja. Opetetun sanan se toistaa omana äänenään (esim. taisteluun tullessaan) ja kun käyttää taistelussa Chatteria. Yksi Chatot voi osata kerralla vain yhden opetetun sanan ja ainakaan minä en parin kokeilukerran jälkeenkään saanut kovinkaan selvää äänitystä tallennettua, joten eipä tuosta paljon iloa saati hyötyä saa irti. Tiedä sitten missä muualla tuota mikrofonia saattaa joutua käyttämään.
***
Itselläni on myös jälleen opittavana liuta uusia Pokémoneja, mikä pohjimmiltaan on oikein mukavaa. Toisaalta taas on melko inhottavaa huomata monen kymmenen levelin jälkeen että kehitettävä Pokémon ei tule koskaan kehittymään mihinkään suuntaan vaikka niin toivoisi. Näin on käynyt jo kaksi kertaa kolmesta, mutta eipä tuo liiemmin haittaa, koska veikkaan vahvasti että vaikka ne olisivatkin olleet kehittyvää sorttia, ne olisivat lentäneet tiimistä jossain vaiheessa kuitenkin.
Keräsin tänään muuten kaikki 26+2 Unownia vaikka loppua kohden olikin melko tylsää hommaa. Eihän siinä saa kuin jotain kirjaimia joilla ilmeisesti koristaa poképallojaan (=turhaa), mutta keräsinpä silti. Perfektionisti mikä perfektionisti.
Nyt on Pearl vedetty läpi,vaikka tekemistä riittää vielä vaikka kuinka paljon. Olin aika yllättynyt pelin pituudesta. Ainakin ekan ja toisen sukupolvien Pokémonpelit pystyi läpäisemään jossain 10 tunnissa, Pearlissa minulla meni juonen läpäisyyn 32 tuntia! Kuitenkin tuntuu ettei tätä jaksa pelata enää kun eliittinelikko on kaatunut. Ainakaan se Battle Tower ei kauaa jaksanut minua viihdyttää. Johtuu varmaan siitä että otin joka kerta nokkiini siellä. Oli myös melkoinen pettymys että Battle Towerin wifi-ominaisuus onkin pelkästään tilastotietojen tallennus maanlaajuisesti. Miksei tässä voinut matsata pelaajia vastaan ilman ettei tarvitsisi vaihtaa kaverikoodia ja päivystää Pokécentterissä kunnes joku sinne vaivautuu tulemaan. Tylsää! Siinä ajassa ehtisi kehittää omia Poksuja vaikka kuinka kauan. Ja nup pahuksen HM-huorat! Vihaan niitä! Varsinkin kun peliin vielä ängettiin uusia HM-tekniikkoja joita ei tarvitse kuin sen parin kerran. Esimerkiksi Defog, tämä on ihan turha mutta et koskaan tiedä milloin tarvitset sitä seuraavaksi. Waterfalliakin tarvittiin omien laskujen mukaan tasan kerran! Se mikä kiipeilytaito oli ihan kiva, mutta hyvin olisi pärjätty ilman sitäkin. Ja ne musiikit! Jessus ne ovat ärsyttäviä. Ainoastaan Pyöräteema, Team Galactic Battle ja Cynthia Battle oli kuunneltavia. Cynthiassa tuli vähän pupu pöksyyn kun se musiikki antoi siitä sellaisen kuvan että tämä on oikeasti vaikea. Ainiin, ja Game Cornerin musiikki (http://uk.youtube.com/watch?v=XKvl_5fOOOM). Se on ihan paras! Oli pakko ostaa kolikoita ja pelata niitä pelejä kun halusin kuunnella sitä musiikkia :D
Se mikä Pearlissa yllätti oli oikeastaan sen vaihteleva vaikeustaso. Pitkästä aikaa tuli sellainen wtf-fiilis ja piti todella miettiä mitä tekee. Esimerkiksi Team Galacticin viimeinen matsi, se oli oikeasti vaikea. Seuraavaksi Palkia pitää vielä napata uupuneilla Pokémoneilla. Ja eliittinelikko oli tuskaisen vaikea. En kyllä tiennyt mitään taktiikkaa vihollisten poksuihin joten vedin ne ihan tuurilla. Suurin osa heidän poksuista minulle oli tuntemattomia.
Wifille kyllä pitää antaa plussaa. Varsinkin GTS! Se auttaa todella paljon saamaan kaikki puuttuvat normipokemonit. Varsinkin kun voit jättää sen ilmoituksen eikä wifiä tarvitse jättää 24/7 päälle, vaan jos joku haluaa vaihtaa Pokémonisi, kyseinen pelaaja saa sen heti, ja itse saat sen kun käynnistät GTS:n uudestaan. En kyllä suosittele etsimään itse haluamaasi Poksua tuolta. Tyypit ympäri maailmaa vaativat aika liikoja. Esimerkiksi jos etsit vaikka 4-tasoisen Pikachun, se ei irtoa ellet vaiha sitä 100-tasoiseen Mewiin. Reilua? Ei todellakaan! Sen sijaan kannattaa aina laittaa se oma ilmoitus. Minäkin sain Alakazamin, Gengarin, Golemin ja Machampin reilusti vaihtamalla ne samaan minkä itsekin haluan. Kerran sain Cleffan joltain japanilaiselta. On myös kivaa seurata sieltä isosta maapallosta mistä kaikkialta olet saanut Pokémoneja. Minä olen saanut Suomesta, Ruotsista, Englannista, Japanista, Ranskasta, Saksasta ja Yhdysvalloista :D
Sitten tähän minun henk.koht ongelmaan. Pelissä on aivan liikaa Pokémoneja kehitettävänä! Minun ongelma on, että haluan väkisinkin kehittää jotain hyvää vaikken tiedä siitä mitään. Ryhmäni näyttää tälläiseltä: Palkia, Raichu, Infernape, Staraptor, Gabite ja Gyarados. Staraptor on ryhmäni turhin poksu. Ainoa syy miksi se on mukana, on Fly-kyky. En uskaltanut opettaa sitä Palkialle koska sillä on muutenkin hyvät liikkeet ennestään. Gyarados on vähän samanlainen tapaus. Sillä on Surf ja Strenght. Tuon voisi vaihtaa Empoleoniin. Infernape on taas todella huono. Sillä on ennestään aivan liikaa heikkouksia ja se ei tahdo pärjätä eliittinelikossa. Strenghtikään ei ole parhaasta päästä. Tulipokemonit ei muutenkaan ole koskaan olleet minun juttuni, paitsi Charizard jonka otin aina kun pelasin niitä vanhempia. Raichu on taas oma kestosuosikki. Pakko olla mukana. Gabite on taas kivan näköinen ja hitaasti kehittyvä. Sillä on hyvät statukset ja uskon että tällä saattaisi jopa pärjätä. Palkialla sama juttu.
Pitäisikö kuitenkin ostaa vielä se Emerald? Haluan Groudonin ja sen Rayqyazan. Tiltin foorumeilla joku kyllä sanoi että pystyisi vaihtamaan nuo minulle mutta silti :D
LegendKiller
5.8.2007, 0:40:59
Pääsen kyseisen pelin kimppuun vasta 15, päivä :(. Palkka kun juolahtaa tilille silloin. Tähtäimessä: Pearl.
Vielä pitää se WiFI - Connection hankkia, vaikka ei mitäänhajua mikä sen hintakin on.
LizzieFox
6.8.2007, 10:10:08
Sain eilen Diamondin tyttöystävällisyys lahjaksi Omenarosvolta. :love: Awwwwwwwwh. Tässä eilettäni hiukan kokeilin peliä, tänänä varmasti tulee pelattua enemmänkin jos aika riittää.
Peli on söpön värikäs. Siitä pitää ehdottomasti antaa plussaa. Toki olihan aiemmat mutta nyt peli tuntuu paljon eloisammalta ja selvemmältä.Saman huomasin minä! Tuntuu todella hyvälel pelta Sapphiren jälkeen näinkin selkeä väristä Pokemon peliä. Lueskelin ohjekirjaa hiukkasen ennen pelin aloitusta ja hihittelin onnelsta kun huomasin pelin olevan yhteensopiva vanhempien osian kanssa (paitsi ei red, blue, yellow, gc-pelit ja nintendo69 ja olikohan vielä joku muukin..?) joten voin luultavasti jossian vaiheessa ottaa Sapphirella kouluttamiani Pokseuja tähän peliin mukaan. LOISTAVAA! Olisi kurja jättää kovalla työllä kouluttamiani Pokemoneja tylsistymään.
Aloitin Piplupilla koska se oli mielestäni niistä kolmesta kaikista söpöin. Tällä hetkellä minulla on 6 Pokemonia. Jännittäääää.
Otetaan Wifeilya joskus ja vaihdellaan Pokeja? :)
Pääsen kyseisen pelin kimppuun vasta 15, päivä :(. Palkka kun juolahtaa tilille silloin. Tähtäimessä: Pearl.
Vielä pitää se WiFI - Connection hankkia, vaikka ei mitäänhajua mikä sen hintakin on.
Wifi hyppelee siinä 35-45e hinnoilla.
Itsellä loppu jo innostus aikoja sitten, kun pääsin pokeliigaan asti ja huomasin, että mun poket on 5-20v vihollisia huonompia :(
Gengar(56lvl) on muuten mulla kovaa shittiä, piti synnyttää monta gastlya, jotta sain sille Hypnose iskun. Tällä hetkellä iskut ovat: Hypnose,Nightmare,curse ja dream eater. Toimii taktisessa mielessä hemmetin hyvin. Eka nukuttaa, sit tekee nightmaren(menettää 1/4 MAX HP:sta) ja imee loput enkat dream eaterilla itelleen, jos on enkasta pulaa. Curse(menettää 1/4 MAX HP:sta) sitten aina hätätapauksissa peliin :)
LegendKiller
9.8.2007, 22:06:53
Aloitin Piplupilla koska se oli mielestäni niistä kolmesta kaikista söpöin. Tällä hetkellä minulla on 6 Pokemonia. Jännittäääää.
Otetaan Wifeilya joskus ja vaihdellaan Pokeja? :)
Jollain on erityisen kummatapa valita pokemoneja, tosin voihan sen noinkin.. yleensä valitsen pokemonit niiden vahvuuksian ja hyötyjen mukaan :P
Vois joskus kokeilla napata vaan rumimmat poket, ja vetää niin läpi. 6, päivää ja pearl on mun. Rock! ja joo, melko kallis toi WiFi:kin näyttää olevan. Noh.. raha on tehty mulle vain tuhlattavaksi.
Jollain on erityisen kummatapa valita pokemoneja, tosin voihan sen noinkin.. yleensä valitsen pokemonit niiden vahvuuksian ja hyötyjen mukaan :P
Heh, tuo sinun tyylisi tuntuu enemmän poikamaiselta tavalta, kun taas LizzieFoxilla kriteerit kuulostavat minun korvaani väistämättä enemmän tyttömäisiltä. :)
Jeh, minäkin valitsin Piplupin koska se näytti söpöltä. Hetken kamppailin Turtwigin ja Piplupin välillä, mutta päädyin vesityyppiin kuitenkin. Vaikka hieman harmittaa, että sen jälkimmäiset muodot ja etenkin viimeinen ovat vastoin ensimmäistä muotoa harvinaisen rumia. Tiimiin kyllä yritän ottaa käyttöön mahdollisimman monipuolisia ja vahvoja Pokémoneja, joten ei se söpöys minulla ainakaan ole vaatimuksista suurin. Noista alkuvaihtoehdoista tulee ensimmäisellä pelikerralla valinta tehtyä näyttävyyden perusteella.
Jes, sain viimeinkin National Dexin! Edes jotain uutta pelattavaa peliin. Kannattaako muuten Master Ball käyttää Giratinaan? Yritin sitä eilen pyydystää Ultra Balleilla muutaman tovin mutta ei se millään halunut jäädä sinne. Ja mistä sen pahuksen Super Rodin saa?
Mikä on teidän lempipokenne? Minun tiimin ehdoton ykkösuosikkini on Garchomp vaikka mitään yberiskuja sitlä ei (vielä) löydykkään. Olen niin pihi noiden TM-hyökkäyksien kanssa etten ole uskaltanut käyttää kun en oikein ymmärrä näitä status ev- juttuja. Mitä lie, joten kertokaas nyt samalla hyvä setti tuolle. Lisäksi se pyörähti eilen 70-tasoiseksi ja on suuritasoisin Pokémon jonka omistan. Palkia tulee hyvänä kakkosena. Nyt pitäisi keksiä joku hyvä lintupokemon joka oppii Flyn Staraptorin tilalle. En tykkää siitä ollenkaan. Tiimissäni on/oli myös Raichu mutta sillä oli niin huonot statukset 55-levelisenä ettei se tahtonut pärjätä liigassa. Groudon tappelee samasta asiasta. Gyarados lensi tiimistänii jo ajat sitten :D
Otetaan Wifeilya joskus ja vaihdellaan Pokeja? :)
Todellakin!
LizzieFox
10.8.2007, 11:29:59
Juripa miten paljon sie oikeen pelaat päivässä kun jo noin isoilla leveleillä poket>?! äÄKS. Itse olen pelannut nyt 11 tuntia (ulkona puolet ja sisällä puolet että saa raitista ilmaa) ja ennen niin söpö Piplupini on nyt 30 levelinen Prinplup joka ei olekkaan enää kovinkaan söpö. :{ Yhyy.
Nappasin eilen Ponytan mutta se ei osaa vielä yhtänä tuli-iskua jotenka aika hyödytön. Leveliä vasta 14. Mutta se on kaunis. <3
Olen tällä hetkellä toisella Gymillä hengaillut jo pari päivää! En vaan saa tapettua sitä gym leaderin viimeistä Pokemonia, se parantaa aina itsensä ja murskaa minun pokeni lyttyyn. Tämän aamun ja eilisen illan koetin vaan kasvattaa pokejeni leveleitä. Kyllä minä sen vielä voitan. Junassa ehtii tänänä treenata. Ahihuu.
Juripa miten paljon sie oikeen pelaat päivässä kun jo noin isoilla leveleillä poket>?!
Elite Four ja se Battle Tower- saari on aika kova sana. Siellä tulee n. 55 levelisiä villejä Poksuja vastaan. Elite Fourissa tuli eniten kehitettyä koska se oli ekalla kerralla niin pahuksen vaikea. Pelasin sitä niin kauan kunnes lopulta pääsin sen. Koska Garchomp on tällä hetkellä lempparini, on se ollut eniten käytössä. TV-sarjassa Garchomp on musta, se on paljon hienompi kuin tuo sininen. Pelitunteja löytyy jotain 58 :D
Olen tainut löytää uuden ihastuksen kohteen Jessien ja konstaapeli Jennyn rinnalle. Cynthia! Jessus mikä muija! Se perhana rökittää minut aina! TV-sarjassa hän on vielä parempi :D
Noneko
11.8.2007, 10:20:50
Hohoo, Ostin viime maanantaina Pokemon Diamondin ja olen nyt ihan koukussa siihen. Itsekin otin alkupokemoniksi Piplupin koska se vaan oli söpö. Ja muutenkin tykkään paljon vesipokemoneista.
Peli on tosi kivan näköinen, eivät ole liian häiritseviä nuo 3d jutut.
Ärsyttävää on yhä tosin nuo tappelut ja ainainen pokemonien kouluttaminen. Olen laiska enkä paljoa jaksa niitä koulutella joten yleensä menen salitkin 10-7 leveliä huonommilla pokemoneilla käyttäen hyväksi salien heikkouksia. Olen ihan liian laiska.
Ärsyttää myös se että meidän tuo ihmeen mikälie langaton nettilaatikko ei tykkää DS:tä joka takia en voi vielä käyttää Wi-fiä. Minun pitää ehkäpä ostaa se wi-fi connector höskä. Tai sitten minun pitää odottaa että iskä ostaa uuden semmoisen laatikon. Mutta siitä nyt ei tiedä koska se tapahtuu.
EDIT: Hahaa, Nyt toimii Wi-fi! ^__^
LegendKiller
16.8.2007, 0:19:46
Pokemon Pearl ostettu 15.8.2007
ja ensisilmäyksen tunnelmat olivat:
Heti peliin astuessa ei voinnut olla huomaamatta hieman erilaista 3D tunnelmaa. Aikaisemmat Yellow,Gold,Emerald versiossahan oli HIEMAN eri tunnelma ^^'. Sitten oli demon jälkee demoa ja odottamista kunnes vihdoin sai tylsällä tavalla pokemonin... ihan liian samanlainen systeemi kuin Emeraldissani :(. Mutta otin turtwigin. En oikeen keksi mitäänsyytä miksi, mutta kilpikonnat on kivoja.. ( eh.. wtf? )
No.. 7 tuntia väännetty, siellä ruohosalinkaupungissa ollaan.. en ole kyllä saliin astunut mutta pokemonit näyttää tällähetkellä tältä:
Grotle: lvl 21
Zubat: lvl 20
Kadabra: lvl 21
Eli ihan mukavasti on mennyt toistaiseksi, ei ole hirveesti ollut ongelmia vastassa... no postaan lisää jahka pääsen taas nolifettää pelin ääreen.
EDIT//
En viiti tuplapostata joten:
tänään koin aika ilosen yllätyksen luolassa ^-^. Sain vastaani Kultasen Geudoden ^_^ SHINY <3<3<3<3 nyt tämä on lvl 16 ja ottaa kovasti kiinni minun muita pokeja. hihiii kelläskaikilla on shinypoke Pearlis? <3
Clacier
19.8.2007, 14:09:55
Noniin, nytpä on mullakin tämä kauan odotettu Diamond. ^.^ Diamond-siksi, koska Dialga on Suicune/Duran-wannabe ja se on niin c00l~ Ainakin tähän saakka on vastannut odotuksia ihan kaikin puolin. Musiikit ja maisemat on varsinaista silmien ja korvien ruokaa ja hahmo liikkuu ihanan nopeasti paikasta toiseen juosten ja pyöräillen. Ja siinä pyörässä on vaihteetkin, iiih! <3 Uudet pokémonit ovat olleet todella hienoja (paitsi ne heinäsirkat ja majavat, yöh), samoin animaatiot, jotka ovat tässä Crystalin tapaan paljon persoonallisempia eivätkä samanlaista venytystä, pomppimista ja tärinää kuten Emeraldissa oli.
Ja ihanaa, berrysysteemi is back! FR:ssä oli jo vähän orpoa kun ei saanut berryjä kasvatella. Ja mie rakastan myös noita vuorokaudenaikojen vaihteluita ja sääilmiöitä. Maltan tuskin odottaa että pääsen sinne lumimaailmaan puhumattakaan varsinkaan sitä kun saan Glaceonin Ja Dialgan. <3 <3 8D *hype* Starter-valinnassa oli vaikeuksia, kun olisin halunnut yhtä paljon Turtwigin ja Piplupin. Päädyin sit jälkimmäiseen, kun ajattelin etten jaksa mennä tankilla ensimmäistä kertaa peliä läpi. Apina ei olisi tullut kymysykseenkään kun on kerta tyyppinsä fire/fight puolesta heikko miljoonalle eri asialle ja sellaisia otuksia ei tueta. Rumakin vielä on. >8D Ja nähtiinhän se jo ettei Blazikenkaan mihinkään muuhun kuin Elite Fouriin kelpaa, vaikka c00l olikin.
Party tällä hetkellä:
Karasu/Empoleon: level 39
Kaze/Staraptor: level 36
Sekhmet/Luxray: level 36
Arthas/Kadabra: level 24
Olen kuullut hirveästi juttuja että tää peli olisi ylihelppo, ylivaikea tai liian lyhyt. Mie en ole samaa mieltä mistään noista. Alkupuolella tuli indeed pari Team Galacticin kovanpuoleista tyyppiä vastaan mutta itsepä menin malttamattomuuksissani sinne liian pienillä tasoilla ja huonoilla liikkeillä, joten sitä en luettele vaikeudeksi. Mitään läpitunkevaa helppouttakaan en ole missään vaiheessa huomannut, ja tämä on sentään kahdeksas poképeli jota nyt väännän menemään. XD Tosin minä en sitäkään luokittele helppoudeksi, että pysähdyn aina ennen uuteen paikkaan lähtöä kouluttamaan korkeimman tasoiseen vastaan tulleeseen pusikkoon levelin tai kaksi ja hakkaan sitten gym leaderit yhdellä iskulla super effective moveilla. Jos mä jotain olen gym leadereista oppinut niin sen että jos ei niitä tapa isompilevelisillä pokéilla ennen kuin ne ehtivät tehdä mitään, seuraa lähes varmasti kiroilua, hiustenrepimistä ja lopulta pelikoneen lentäminen seinään. Lienisikö Wattson Rubyssa joka aikoinaan eniten tämmöistäkin aiheutti. X3
Lyhyysväitteitä kuullessani räjähdän melkein aina räkänauruun. Lyhyt Pokémon-peli? Sen ihmeen kun näkisikin. X'D No jos nyt puhutaan pelin pituutena ajasta jona päästään Elite Fourille, niin kuka tahansa voi kouluttamalla mahdollisimman pientä (parhaassa tapauksessa yhden pokén) porukkaa kirjaimellisesti juosta pelin "läpi." Jos taas pyydystää matkan varrelta kaikki uudet pokémonit, etsii ja keräilee kaikki esineet, tutkii joka paikan, puhuu kaikille ja kouluttaa partyaan tasaisesti, niin ei sinne Elitellekään enää niin nopeasti mennä. Naureskelin tossa just kun nyt on peliaikaa kertynyt jotain 17 ja puoli tuntia, niin mulla on pokédexissä nähty 75 pokéa, pyydystetty 42 pokéa ja kahdeksastatoista kaupungista/kylästä vasta kymmenessä käyty. Että sellaista lyhyyttä. ;D
Sit löytyi vielä aivan taivaallinen paikka grindata special sweepereitä ja (voi tätä uskomatonta mäihää) pyydystin ensimmäisestä vastaan tulleesta abrapusikosta modestin abran jolla on pokémon powerina synchronize. 8D *pahisnaurua* Kunhan noi effort valuet on kohdallaan niin eliitin pokémoneista ei jää edes märkiä plänttejä jäljelle kun tulen sieltä takaisin. >XD *bwaahaahaa*
Mutjoo, palailen asiaan joskus myöhemmin kun olen päässyt kaikille alueille ja mennyt pelin juonellisesti läpi. Takaisin no-lifettämään. ^^; ->
Juripa
19.8.2007, 14:25:32
Kuka kehtasi väittää tätä lyhyeksi? Minulla meni pelkän tarinan läpäisyyn kivat 50 tuntia. Tosin siinä välissä ehti olla jumissa milloin missäkin kun en löytänyt Mt. Coronetin toista reitiä vuoren huipulle. Enkä löytänyt sitä Team Galactikin äijää sieltä pikkukylästä jolle piti puhua jotta peli lähtee taas etenemeään ja Uxien ja Azelfin pyydystämiseen meni yhteensä varmaan tunti.
Heh, odotappa vain kun pääset sinne Eliitti Nelikon luokse. Pearlin ja Diamondin yksi uudistuksista on nämä spesiaalihyökkyksien puutteet. Esimerkiksi Ice Punch ei ole lähellekkään yhtä tehokas kuin aikaisemmin koska Pokémon on siinä fyysisessä "kontaktissa" viholliseen eikä tämä sen takia lyö paljon jaskaakaan viholliselta pois. Ellei se sitten ole super effect. Tämä on siinä mielessä kivaa että se tuo realistisemman tuntuman kun pelkkä Legendaarinen Pokémon ei olekaan niin vahva miltä se näyttää.
Noniin, koskas me aletaan ottamaan niitä wifi-matseja? Alkaa peli maistumaan vähän puulta kun en keksi mitään tekemistä. Tässä yrittänyt Battle Toweria tahkomaan mutta se on tylsä kuin mikä.
Clacier
19.8.2007, 21:35:12
Heh, odotappa vain kun pääset sinne Eliitti Nelikon luokse. Pearlin ja Diamondin yksi uudistuksista on nämä spesiaalihyökkyksien puutteet. Esimerkiksi Ice Punch ei ole lähellekkään yhtä tehokas kuin aikaisemmin koska Pokémon on siinä fyysisessä "kontaktissa" viholliseen eikä tämä sen takia lyö paljon jaskaakaan viholliselta pois.
Joo tiedän, mutta juuri siksi en aiokaan tehdä thunder/fire/icepunch Alakazamia. Ja tän pyydystin villinä, joten ei ole breedattu enkä aio siihen tm:iä tuhlata. Sillä vain sattuu olemaan se Alakazamille paras mahdollinen luonne joten kehitän vain special attackin huippuunsa ja räiskin yyberpsychiciä. 8P Eliten jälkeen sitten ne breedaussysteemit, kun kaikki reitit ovat auenneet jne. ;3
LegendKiller
25.8.2007, 1:13:19
Eliittiset nelikot viel kohdattava hyah. Ei ole hirveesti aikaa pelailla kouluntakia ja ihan omanelämän säätöjenkin ansiosta, mutta välillä löytyy tuollekkin rako.
Noh.. ensiksi pitäisi saada ne poket sinne 50 tasoon. Tällähetkellä on pokemonia 47 - 50 lvl. Ah niin sitä vielä, että elvistelynvuoksi Azelfin nappasin ihan tavalliseen pokepalloon ^___^
Listataas tähän vähän mun Pearl munkituksista.
- Shiny Golem
- Azelf pokepalloon napattuna.
- Spiritomb löytyy.
- Crobat löytyy
Nojaa munkituksia ja munkituksia...
Tiimi Pearlissa 8 salin jälkeen:
- Palkia lvl 48
- Torterra lvl 47
- Golem lvl 47 [Shiny]
- Crobat lvl 47
- Alakazam lvl 47
- Spiritomb lvl 25
- Azelf lvl 50
- Uxie lvl 50
- Riolu lvl 9 <3
Tämmöinen pläjäys tälläkertaa. Infoon taas jahka kerkeän ^^'
LizzieFox
26.8.2007, 13:59:06
Olen jumissa enkä tiedä minne mennä. Oeln ollut jumissa jo yli viikon!! >:[ En silti aijo kysyä teiltä apua enkä mistään games faq (?) sivustolta jonne minua on kehotettu menemään kiroiluni lomassa. Olen päihittänyt kolme gym leaderia. Nyt olen vaan leikkinyt tekemällä poffinsseja Poksuilleni ja voittaen normal rank kilpailuja. Pitää kasvattaa paljon berryjä että saan vaihdettua niitä tavaroihin. Joku paikka on hyvin hukassa. Psydocit tukkivan tien. Yhdessä kaupungissa ei ole ollenkaan gymleaderia paikalla.
Sain vihdoin napattua ensimmäistä kertaa elämässäni Pichun. <3 Se on niiiin söpö ja aijon kasvattaa sen Picachuksi jos se vaan on mahdollista. Se vaan söpöilee kokoajan.
Olen jumissa enkä tiedä minne mennä. Oeln ollut jumissa jo yli viikon!! >:[ En silti aijo kysyä teiltä apua enkä mistään games faq (?) sivustolta jonne minua on kehotettu menemään kiroiluni lomassa.
Heh. :DSeuraava Gym Leader löytyy Pastoria Citystä. Hänet päihitettyäsi puhu Team Galactic gruntille joka pälyilee Great Marshin edessä (se Safarin tapainen) ja seuraa tätä.
Sain vihdoin napattua ensimmäistä kertaa elämässäni Pichun. <3 Se on niiiin söpö ja aijon kasvattaa sen Picachuksi jos se vaan on mahdollista. Se vaan söpöilee kokoajan.
Minäkin nappasin Pichun omassa pelissäni ja kehitin sen Pikachuksi (joka on nyt Raichu, vaikkei olekaan enää niin kivan näköinen). :) Pichun kehittäminen Pikachuksi tosiaan on mahdollista, mutta ilman mitään hierontoja tai muita tykkäämistä parantavia asioita se voi viedä hetken. Omani taisi kehittyä joskus 30-40 levelillä.
LizzieFox
29.8.2007, 11:21:36
Joo sisi WANHA mä oon saanu tjo 6 gymbadgea nytten. ;D VItsi mutta ainaskin sain koulutettu apokejani matkalla etsien sitä yhtä tyyppiä sieltä mitä Plopkin sanoi. Yksi poke on 54 levelillä jo.
Pichuni on nyt 26lvl että kyllä se siitä vielä kehittyy Picapicapikcaaaaaksi ^________^
LegendKiller
29.8.2007, 11:43:25
Joo sisi WANHA mä oon saanu tjo 6 gymbadgea nytten. ;D VItsi mutta ainaskin sain koulutettu apokejani matkalla etsien sitä yhtä tyyppiä sieltä mitä Plopkin sanoi. Yksi poke on 54 levelillä jo.
Pichuni on nyt 26lvl että kyllä se siitä vielä kehittyy Picapicapikcaaaaaksi ^________^
Lizzukin osaa melkein kirjoittaa selkeästi O___o.
Lizzu on 2 salia minua jäljessä, kuitenkin tuo lvl 54 pokemon on vahvempia kuin minun o__O. omani on juuri ja juuri 45lvl+.
Olen hätiköinnyt? :P
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.