Tahratut siivet

[Kreifi]

TAHRATUT SIIVET
(17.9.06 - 17.9.06)
Niko Silander





"Sisko, älä mene."
"Minun on pakko."
"Et enää ikinä..."
"Tiedän."

Enkeli laskeutui talon katolle. Hän tutkaili ympäristöä tarkasti. Se oli sille tuttu, mutta siltikin täysin tuntematon. Vuosisatoja hän oli ollut ihmisten parissa, mutta se oli ollut aivan erilaista. Nyt hän ei ollut ihmisten maailmassa ihmisten takia, vaan itsensä vuoksi.
Hän oli kaunis, kauniimpi kuin yksikään ihminen koskaan. Valo säteili hänestä ulos ja hänen vaaleat hiuksensa hulmusivat luoden ilmaan taikaa. Ihmisnaisen kauneus ei ollut verrattavissa hänen kauneuteensa. Ehkä juuri siksi hän oli enkeli.
Hän ei ollut nähnyt rakastettuaan kahteen viikkoon. Se oli liian pitkä aika. Se tarkoitti, että jotain oli tapahtunut. Hän oli tullut tänne selvittämään mitä, sillä ilman rakastettuaa hän kuolisi pian.

Yksin minä hukun. Minun maailmani on pelkkää mustaa. Se täyttää kaiken ja peittää minut allensa. En saa henkeä. En pysty liikkumaan. Olen halvaantuneena mustassa öljyssä. Mielessäni on tie vapauteen, mutta se on tukittu. Haluaisin niin kovasti tavoitella sitä. Yritän ja yritän, mutta joka kerta minut vedetään alas kylmään pimeyteen. Voin vain kuolla.

Ihmisten maailmassa oli järviä. Enkelit näkivät joskus nuo järvet hyvin erilaisina. Kaunis valo oli laskeutunut katolta järven rannalle. Pikemminkin lammikon. Enkelin näkökulmasta saastaisen lätäkön.

"Rakkaani, olen etsinyt sinua."
"Auta minua."
"Auttaisin, mutta olet tahriintunut tuohon mustaan mönjään. Siipesi ovat vastenmieliset. Sinä olet kääritty piikkilankaan."
"Pyydän, rakkaani. Voin pelastua vain jos sinä autat minua."

En voi sanoin kuvailla tätä tuskaa. Henkinen voima, joka painaa jäseneni maahan. Se valtaa koko kehon, eikä anna mitään armoa. Kuin piikkilankaa kierrettynä ympärilleni. Vyyhti pelkkää kärsimystä.

"Minun on käännettävä sinulle selkäni. Sinä kävelit väärää polkua. Et voi palata kanssasi."
"Sinun on autettava minua. En selviä ilman sinua."
"Sinun siipesi ovat mätäiset. Olet kastettu mustalla paksulla vedellä. Kuinka ikinä voisin enää rakastaa sellaista? Me olemme kauniita. Me olemme ylivertaisia. Sinä et ole. Olet ruma ja säälittävä. En voisi elää kanssasi."
"Minä en enää koskaan..."
"Tiedän."

Oksensin piikkilankaa, ja siitä tuli osa minua. Nielin mustaa mutaa ja se kovetti sydämeni. Harkitsin itsemurhaa, mutta en kyennyt liikkumaan. Minä en enää koskaan.

Jos enkeli joskus rikkoo rakkauden hän ei enää koskaan pysty rakastamaan. Hän ei kirjoita enää ikinä rakkausrunoja. Enkeli kuolee. Hiljalleen rapistuu pois ja katoaa olemattomiin. Enkelit eivät ikinä kuole kauniisti.

[Eev!]

Luin tämän juuri äsken ja pitää sanoa, että kyllä oli koskettava. Hiljenin pariksi minuutksi täysin. Enkelin siivet tahritut...:( (hymiöt ei oikein sovi, ei) Kuvaukset olivat hyviä. Varsinkin nuo väli kohdat. Missä (ainakin minun mielestäni) kerrottiin Enkelin tuntemuksista. Pystyin kuvittelemaan sen kivun ja tuskan...Ja vielä tuohon kellonaikaan!Oletko kirjoittanut tämän oikeasti aamuviideltä, vai tallensitko, ja sitten viideltä postasit? Toivottavasti ei haittaa,että annan melkein kaikkiin kirjoituksiin vaan positiivista palautetta. Mutta siis,koulu arvo-sanana antaisi 9 tai 9½.

[Kreifi]

Oletko kirjoittanut tämän oikeasti aamuviideltä,vai tallensitko,ja sitten viideltä postasit?Kyllä se on tuohon aikaan on kirjoitettu. Olen tainnut palata vanhaan kaavaan, jolloin tekstejä tulee kirjoitettua yöllä ja aamuyöllä.

Sen verran voisi tekstistä sanoa, nyt kun ei enää ole ihan samanlaisissa fiiliksissä kuin viimeyönä, niin olen jo pitkään halunnut ("taas") kirjoittaa enkelitarinan. Ja sain mielikuvan päähäni, jossa enkeli on öljyä muistuttavassa mönjässä ja oksentaa tuota mustaa tavaraa ja piikkilankaa. Piti sitten tuottaa se ulos kirjallisesti, kun kuvataiteessa olen niin saatanan paska.

[Tessy]

Sinun tarinassasi on pieni kirjoitusvirhe.

Oksensin piikkulankaa...
Ehkä itse tuotoksestasikin pitäisi sanoa jotain; dramaattista ja surullista tuotosta sinulta jälleen. Tässäkin oli varmaan jokin sanoma, mutten oikein ymmärtänyt sitä mikä se oikein olisi. Mutta olet kuitenkin kovin taitava laittamaan tunteesi tekstiksi. Sitä ihailen joka kerta. :)

[*osteri*]

Tuo ei ollut kauneinta mitä olen lukenut, mutta kuitenkin ihana surumielistä tekstiä. Oli pakko lukea se kokonaan kun aloitin lukemaan sitä ja olen ihan vau nyt.Tuo oli salaperäistä ja hyvin kaunista omalla tavallaan. Sinä ossoot kirjottoo!

[Lacrima]

Kaunis ja surullinen. Luulen, että ymmärrän myös sen ajatuksen tämän takana. Todella kaunis.

Ihailen kyllä todella kirjoitustaitoasi. Itse en nykyisillään vain jaksa kirjoittaa, joten en voi myöskään kehittyä suuntaan tai toiseen. Mutta silti, ihailen totisesti tuota kaikkea.

Olen hukkunut sanojen virtaan ja ne sanat eivät minusta pidä, vaan karkailevat ulottuviltani. En saa sanoja kerrotuksi, kirjoituksi, tai sanotuksi.

Minulla oli muuten myös ennen sama tyyli kirjoittamisessa. Yöllä ja aamuyöllä kirjoittaminen siis.

[Delirium]

Nam. Aivan upea. Varsinkin tuo "Oksensin piikkilankaa...". Jotenkin vaan vetoava. Ja kuka sanoi että enkelit ovat mukavia? Tunnelma ja vertauskuvat olivat ihania. Kaunista, synkää, rappeutunutta. Mitä sitä muuta kaipaakaan?

Ja öisin kirjoittaminen on ilmeisesti hyvin suosittua. Yksi ystävistäni on aloittanut kirjan kirjoittamisen (siis ihan kunnon kirjan, voin vakuuttaa. hänellä on jo uskomaton määrä taustamateriaalia ja itse tekstiä) ja kirjoittaa aina öisin. Ei muun elämän kannalta kovinkaan järkevää, mutta jälki on uskomatonta. Parhaat ajatukset tulevat aina öisin.

[Kreifi]

Tässäkin oli varmaan jokin sanoma, mutten oikein ymmärtänyt sitä mikä se oikein olisi.Tarkoitettua sanomaa siinä on aika niukasti. Kuten sanottu, teksti syntyi hyvin pitkälti yhdestä kuvasta mielessäni ja sen sitten kirjoitin tietyssä tunnetilassa, mikä tulee varmasti tekstistä aika voimakkaasti läpi. :P Sen sijaan myöhemmin ajateltuna siitä voi löytyäkin jotain sanomaa, rakkaudesta ja ehkä jostain muusta mistä tullaan kuulemaan lisää... :]
Olen jo pitkän aikaa miettinyt myyttistä tarinaa ja nämä enkelit voisivat olla osana sitä.

Ja kiitoksia paljon positiivisista kommenteista. Olen aika yllättynyt, kun odotin pikemminkin teilaavaa tuomiota tämän tyyppiselle tekstille. :)

[Tessy]

Tarkoitettua sanomaa siinä on aika niukasti. Kuten sanottu, teksti syntyi hyvin pitkälti yhdestä kuvasta mielessäni ja sen sitten kirjoitin tietyssä tunnetilassa, mikä tulee varmasti tekstistä aika voimakkaasti läpi. :P Sen sijaan myöhemmin ajateltuna siitä voi löytyäkin jotain sanomaa, rakkaudesta ja ehkä jostain muusta mistä tullaan kuulemaan lisää... :]
Ajattelinkin että jokin sanoma siinä täytyi olla, kun jäi sellainen olo, sellainen jännä tiedäthän, kun luin tuon tekstin. Nyt sitten välähti kun kerroit että siinä voi olla sanomaa rakkaudesta ja muusta. Laitatko kaikki tähän kuuluvat teoksesi pieneen nippuun ja lähetät tänne vai laitatko ne kaikki tällaisina osina?

[Yaca]

Kaunis ja koskettava. Sopivan pituinen minun makuuni, mutta tietenkin enemmän tekstiä hyvin kirjoitettuna olisi myös kovin hyvä vaihtoehto.
Jos joskus aiot tehdä lisää tällaista niin sano minulle.

Otsikko 'tahratut siivet' sopii kovin hyvin tähän runomaiseen tarinaan. Olisin voinut ahmia lisää tekstiäkin, kun on noin hyvin kirjoitettu. : D Anteeksi, jos tämä kuulostaa liian ylistämiseltä, mutta tämä oikeasti tuntui sydämessä asti.

[Real Emotion]

Luin tämän joskus yöllä ennen kuin menin nukkumaan. Ei jäänyt mikään iltasatu-fiilis. Hirveän ahdistavaa tekstiä, mätäneviä siipiä ja piikkilangan oksentamista. Mahtoi olla aika omituinen tunnelma tällaista kirjoittaessa. Lopetus oli kiva, yksinkertainen toteamus: Enkelit eivät ikinä kuole kauniisti.

Synkkyydestä huolimatta kirjoituksessasi oli kauniitakin piirteitä. Pidin ehkä eniten tuosta kappaleesta, jossa puhutaan järvistä. Se herätti uteliaisuuden ja tuo "Ihmisten maailmassa oli järviä." kuulosti jotenkin todella hienolta tässä yhteydessä. Kun tämä kerran joitakin tunteita herätti, niin luokittelisin hyväksi kirjoitukseksi. Ja olihan tämä sopivan mittainenkin, kun näin moni on vaivautunut kommentoimaan. :p

[Silweri]

Kirjoititko eläytyen ja fiilistellen?
Tarkoitan sitä tunnetta, kun oikeasti keskittyy vain kirjoittamiseen ja siihen tarinaan. Se tunne on kyllä aivan loistava.

Tuo nimittäin vaikutti sellaiselta tarinalta, jonka kirjoittaa ajantajunsa menettäen ja tunteet kuohuen. Yleensä moiset tarinat eivät vaikuta yhtä hyviltä jälkikäteen kun kirjottaessa. Samoiten kun moisia tarinoita lukee, tulee myös lukijan eläytyä tunnelmaan, tai tarinasta ei jää mitään käteen.

Mahtava pieni novelli. Luin sen moneen kertaan, jotta en hukkaisi mitään.

[Kreifi]

Kirjoititko eläytyen ja fiilistellen?
Tarkoitan sitä tunnetta, kun oikeasti keskittyy vain kirjoittamiseen ja siihen tarinaan. Se tunne on kyllä aivan loistava.Hyvinkin pitkälti juuri tuollaisesta oli kyse. Siksi meinasinkin jättää tämän kokonaan näyttämättä, mutta jostain kumman syystä sen nyt kuitenkin näytille pistin.
Tosin tässä tunteessa ei ollut mitään loistavaa. :P

[Silweri]

Hyvinkin pitkälti juuri tuollaisesta oli kyse. Siksi meinasinkin jättää tämän kokonaan näyttämättä, mutta jostain kumman syystä sen nyt kuitenkin näytille pistin.
Tosin tässä tunteessa ei ollut mitään loistavaa. :P

Ahdistuksen vallassa sitä kuitenkin helpottaa, kun saa muutettua ilkeän tuntemuksen novelliksi. Ainakin hetkellisesti helpottaa. Hyvä että laitoit näytille, hienoa huomata että on muitakin, jotka harrastavat luovaa tunteen purkamista^^

[-AE]

Hyvin Kreifi-tyylistä tekstiä jälleen kerran, tällä kertaa ainoastaan hyvässä mielessä. Tavanomainen vaikeaselkoisuus ja inhimillisen käsityskyvyn ylittävä tapahtumakuvailu loistivat poissaolollaan. Tarina oli täydellinen fiilistelypala, jota vahva, lyhytsanainen, tunteisiin ja aistihavaintoihin perustuva kerronta tukee erinomaisesti. Lukijan oman tulkinnan varaan jätetään sopivasti asioita, ei liikaa. Muut ovat tainneet sanoa kaiken muun oleellisen.

Tällä kertaa tarina osuu maaliin just eikä melkein. Hyvää työtä.