carnaviero
21.9.2006, 16:30:17
Hihhei olen itsekin ajatellut kirjoittaa pientä tarinaa. Tämä on vasta ensimmäinen kirjoitukseni joten virheitä varmastikin löytyy. No tässä se nyt olisi. Hahmoista en ole oikein kirjoittanut tietoa vielä, mutta se on tarkoituskin. Nuo paikat ovat ihan oiekassa Tanskassa paitsi tuo Odensen metsä. Sen minä keksin itse. Saa kommetoidakin, jos haluaa.
ensimmäinen luku
"Mitä sinä oikein teet?" kysyi Flub.
"Mistä voisin tietää? En pysty kontroloimaan itseäni. Juokse Flub!"
"Selvä."
Flub juoksi hämärässä kirotussa metsässä kuin päätön kana, eikä hän tiennyt minne mennä.
Hän oli aivan yksin.
Kukaan ei voinut auttaa häntä.
On normaali päivä Tanskassa.
Liikemiehet ovat puhelimen ääressä bisneksiä tekemässä ja lapset hyppelehtivät onnellisena Legolandissa.
Mutta on yksi paikka jonne ei moni ole uskaltanut.
"Odensen metsä. Se on salaperäinen ja vaarallinen paikka, mutta se kiehtoo minua." Flub sanoi parhaalle kaverilleen Cankerille.
Canker vastasi: "Tiedän kyllä, mutta et saa mennä sinne, koska siellä on vaarallista. Kukaan ei ole palannut sieltä."
Flub katsoi Cankeria, joka hikoili ja vapisi. "Hyvä on. En aio karata sinne."
Canker rauhoittui.
Hän oli kiitollinen ja lähti kotiinsa.
Flub jäi kuitenkin muistelemaan, miksi Odensen metsä oli niin vaarallinen?
"Siellä on jokin otus, se on varma. Mutta miksi sitä kutsuttiin?" hän tuumi.
Jonkin ajan päästä hänkin päätti lähteä kotiin.
Flubin astuttua sisään, häntä odotti siellä hänen perheensä.
"Äiti iskä tuli kotiin, nyt voidaan pelata Kimbleä." sanoi Flubin tytär Ana.
"Missä oikein olet ollut? Kello on vaikka kuinka paljon eikä sinua ole näkynyt. Eikö sinulla ole edes nälkä?" Elena riehui.
"Kyllä pihvi maistuisi." Flub sanoi iloisena.
"Mutta isi, pelataanko me Kimbleä tänään?" Ana kysyi malttamattomana.
"Nyt on jo niin myöhä, että sinun on aika mennä nukkumaan. Huomenna sitten." Flub vastasi.
"Lupaatko?"
Sitten tuli hetken hiljaisuus "Lupaan."
Ana meni nukkumaan ja Flub istuuntui ruokapöytään syömään pihviään.
Elena sanoi Flubille: "Onpas Anakin jo vanha, kohta koululainen."
"Kyllähän siihenkin on vielä aikaa. Eipäs nyt kuitenkaan vielä aleta miettimään tulevaisuutta. Ai niin. Menen tapaamaan Esteriä Ströget kadulle huomenna." Flub kertoi.
toinen luku
Kun kello kähestyi kahdeksaa, Ana heräsi.
Hän vei Kimblen olohuoneen pöydälle ja laati suunnitelmansa.
Hän hiipi kohti Flubin ja Elenan huonetta.
Yhtäkkiä hän pomppasi heidän päälle kuin tiikeri saaliiseen.
"On aika pelata Kimbleä. Sinähän lupasit."
Elena ja Flub säikähtivät ja haukkoivat henkeään.
"Ai niinpä taisinkin luvata." Flub hymyili ja hieroi tukkaansa.
Niinpä he lähtivät olohuoneeseen.
"Oho! Oletkin jo järjestänyt kaiken valmiiksi. Olet sinä kyllä fiksu tyttö." Elena ihmetteli.
"Totta kai" Ana punastui. "Minä olen vaaleanpunainen, äiti on keltainen ja iskä on sininen."
Flub naurahti: "Voi pirskatti, kun olet etevä."
Perhe alkoi pelaamaan Kimbleä tyytyväisinä.
"Niin Ana. Miltä sinusta tuntuu mennä kouluun?" Elena kysyi.
"Ajattelin, että on hauskaa kun saan uusia kavereita ja voin opetella puhumaan muitakin kieliä."
Flub ja Elena katsoivat toisiinsa silmät pyöreinä.
"Mistä on saanut kaiken tiedon päähänsä?" Elena kuiskasi.
"En minä tiedä. Ihmeellistähän se on."
"Hei pelaatteko te ollenkaan? Äiti on sinun vuoro." Ana komensi.
Pelin loputtua Flub muistutti tapaamisestaan Esterin kanssa.
"Äläkä sitten tule taas myöhään kotiin." Elena lisäsi.
Flubin päässä muhi paljon erilaisia kysymyksiä joihin halusi vastauksen.
Ester on nähkääs viiisain ihminen koko Tanskassa.
Hän jopa on nähnyt vilauksen vanhasta pahasta hengestä joka vilistelee metsässä.
Kun viimein Flub pääsi vihdoin Ströget kadulle, Esteriä ei näkynyt missään.
Yhtäkkiä hän näki jotain pientä ja se kiilsi, koska aurinko heijastui sitä vasten.
Flub ihmetteli sitä. Se kasvoi koko ajan, koska se lähestyi niin nopeasti.
Ja kuin taikaiskusta tikari osui Flubin käteen.
Hän kaatui maahan ja hän vuosi verta jonkin verran.
Joku mies sattui paikalle ja soitti hätänumeroon ja lähti juoksemaan sen jälkeen pakoon peloissaan.
Jonkin ajan päästä ambulanssi pääsi paikalle. Juuri silloin Flub pyörtyi.
Hänet nostettiin paareilla ylös autoon ja hänen omaisilleen kerrottiin asiasta.
kolmas luku
Sairaalassa Flub nukutettiin ja häneltä kiskaistiin tikari pois kädestä. Verta tuli nyt ruiskuen ja lääkärit ajattelivat, että onko mahdollista enään pitää tätä kättä? Siispä Flub kiidätettiin oikopäätä teho-osastolle. Flubin käsi amputoitiin ja tilalle laitettiin kylmä metallinen käsi. Hänen herättyään alkoi pieni sekasorto. Aluksi hän kuitenkin oli vähän uninen. Flub katsoi kättään ja huomasi, että ei vuotanut verta, mutta sitten näki sen metallisen käden. "Mitä oikein olette tehneet hyvälle kädelleni?" Hoitaja osoitti pöydällä lojuvaa veristä kättä. "Valitettavasti se oli pakko amputoida. Kätesi ei edes pystynyt liikkua, se oli mennyt sijoiltaan." Flub hymyili, katsoi naista ja sekosi täydellisesti. Hän heitteli lasisia tavaroita, jotka pirstoutuivat tuhansiksi sirpaleiksi. Hän katsoi hoitajaa kieroutuneella katseella. Hoitaja oli paniikissa eikä voinut tehdä mitään. Flub kaatoi petinsä ja sen jälkeen taittoi hoitajan niskat sijoiltaan. Muut huoneen lähellä olevat lääkärit tulivat katsomaan tilannetta, mutta Flub oli jo kerennyt kadota näkymättömiin. Elena ja Ana ilmaantuivat myös paikalle. "Äiti? Minne isi katosi?" "Voi pienokaiseni, en minä tiedä."
Ana ja Elena menivät sairaalasta suoraan puistoon ja he tapasivat Cankerin. "Hei oletko nähnyt Flubia?" Elena kysyi. "No kyllähän minä näin hänet silloin, kun hän juoksi tästä minun ohi. Sanoi menevänsä kotiin.". Elena rauhoittui ja istahti penkille. "Äiti? Mennäänkö me jo kotiin? Minua pelottaa." "No, jos sinua pelottaa niin kai meidän täytyy lähteä." Elena vastasi. Canker oli jo kerennyt hävitä, kun Elena ja Ana lähtivät kotiinpäin. Matkaa oli vielä vähän aikaa kunnes Ana kuuli jotain narinaa pimeästä kujasta. "Äiti. Tuolla on jotain." Ana kuiskasi. "Älä katso taakse tai muuten ne voivat hyökätä." Elena kuiskasi takaisin.
"Mikä tuo oikein on?" Flub ihmetteli. Hän yritti kiivetä puuhun, jonka kautta saattaisi päästä pois metsästä, mutta puu oli liian laho ja hän putosi satuttaen jalkansa. "Mitä sinä oikein haluat minusta?". "Mikä kysymys tuo nyt oli? Etkö tajua, että te saastaiset ihmiset tuhositte metsääni ja tapoitte samalla tietämättänne jotain mikä on arvokasta minulle. Aion kostaa sen teille tappamalla kaikki, jotka tulevat metsääni. Ja sinä saat tietää kohta salaisuuden jota kukaan ei tiedä." Metsännielijä kertoi. Hän astui esiin ja Flub hämmästyi ja meinasi saada sydänkohtauksen. "En voi uskoa. Miten voit olla? Tämä ei voi olla totta." Flub kaatui maahan ja alkoi lyömään maata. Hän karjui ja alkoi vähitellen menettää ääntänsä. Hän...
Yhtäkkiä joku löi Elenaa ja katsoi Anaa kierolla katseella. Ana alkoi itkeä ja mies nappasi hänet. Elena juoksi hänen perään. Saavutettuaan miehen hän otti kenkänsä ja heitti sillä häntä takaraivoon. Mies irrotti otteensa Anasta ja kääntyi. Silloin Anan ilme muuttui. Hänen katseensa oli tappava. Ana potkaisi kaikin voimin miestä kasseille ja otti maasta kepin ja tunki sen tämän kurkkuun niin että kaikki sisälmykset räjähtivät miehen sisällä. Lopuksi hän alkoi vielä potkimaan maassa olevaa kuollutta miestä ja sanoi häntä ötökäksi. "Tuollaiset ötökät eivät voi minulle mitään." Ana mumisi. Elena oli kauhuissaan. Hän ajatteli kuinka Ana pystyi tehdä tuollaista? Ja, kun itse oli saanut heitettyä vain kenkänsä miestä päin. Ana palasi äitinsä luo ja sanoi: "Mennään kotiin. On jo myöhä." Elena nyökkäsi. He palasivat kotiin, mutta eivät kertoneet Flubille mitään tapahtuneesta.
neljäs luku
Kaikkien nukkuessa rauhallisesti lämpimissä vuoteissaan. Kuului rätsähdys ja toinenkin. Se ääni voimistui koko ajan ja lähestyi keittiötä. Flub heräsi. Hän meni katsomaan ja huomasi, että lattia tärisi hieman. Hän otti kaulimen laatikosta ja jäi odottelemaan. Pian lattia aukesi ja multaa tuli lattialle. "Hei Frank. Taidetaan olla perillä." joku sanoi. Jonkin ajan päästä ilmaan nousi myös lusikka ja likainen käsi. Flub meni vilkaisemaan ja näki kaksi parrakasta miestä kuilussa. "Ette kai te ole mitään karkureita?" Flub kysyi. Frank vastasi: "Mistä te nykyään tiedätte kaiken? Ja mikäs paikka tämä on?". Miehet tulivat istumaan keittiön lattialle ja ottivat kupin maasta ja alkoivat syödä siitä. "Se on kyllä kissanruokaa." Flub naurahti. "Mitä väliä. Kunhan se on ruokaa." toinen mies sanoi. He katsoivat toisiinsa ja he ajattelivat, että olisi hyvä myös esitellä itsensä. "No minä olen Frank." ja toinen sanoi: "Minä taas olen Ferb.". Onpas siinäkin parivaljakko. Syövät kotieläinten kotiruokaa, mutta heillä oli kuitenkin normaalit, vaikka multaiset vaatteet. Flub päätti kysyä: "Siis, miksi tulitte juuri tänne?". Ukot nauroivat. "Voi sinua. Me tulemme paikasta, joka on melkoisen ikävä." Ferb sanoi. Flub tajusi heti mistä he puhuivat. He varmasti tarkoittivat Odensen metsää. "Mutta miten te pystyitte päästä takaisin elävinä? Sehän on mahdotonta.". "Hei meillähän oli lusikkamme." Frank selitti.
"Katsos olimme tavallisella piknikillä emmekä olleet kuulleet näistä tarinoista. Lumouduimme tuohon metsään ja menimme sinne. Syötyämme pääruuan aloimme kahmia jälkiruokaa. Silloin kuulimme oudon äänen. Joku puhui, mutta emme saaneet selvää. Lähdimme juoksemaan karkuun ja huomasimme pienen aukon ison puun vieressä. Aloimme kaivaa kuoppaa isommaksi lusikoillamme samalla, kun paholainen oli perässämme. Päästyämme tarpeeksi syvälle, peitimme sisäänpääsyaukon ettei se epäilisi mitään. Kaivoimme puun kohdalle ja päästyämme ylös, huomasimme, että puu oli aivan ontto ja valtava. Pystyimme olla siellä turvassa jonkin aikaa, mutta emme selviäisi ilman maittavaa ruokaa. Siellä hioimme suunnitelmaamme ja päästiin yhteisymmärrykseen, päätettiin kaivaa metsän läpi johtavan tunnelin lusikoilla. Siispä kaivoimme kaksi päivää ja nyt vihdoin pääsimme pois sieltä pimeästä. Onneksi kuitenkin täälläkin on hämärää, sillä emme pystyisi katsomaan valoa jonkin aikaa. Sen pituinen se. Muuten, saataisiinko lisää tätä ruokaa? Se on mahtavaa.". Totta kai." Flub vastasi. Hän kävi kaapilla ja otti kissanruokapussin sieltä ja laittoi kupin täyteen. "Sieltä siis voi päästä poiskin." hän ajatteli. Parin minuutin päästä Elena ja Anakin heräsivät.
"Huomenta, ollaanpas sitä aikaisin hereillä. Mitä!?" Elena hämmästeli ja melkein pyörtyikin matolle huomatessaan aukon. "Voi vitsit, kun on jännää." Ana riemuitsi. Flub meni kertomaan Elenalle asiasta: "Et ikinä usko, mutta nuo vanhukset selvisivät metsän armoilta.". "Ei tuo voi olla mahdollista." Elena sanoi varmana, mutta katsoessaan noita kahta miestä hän alkoi vähitellen uskoa. Ana oli vieläkin riemuissaan ja meni katsomaan miehiä. Hän kuiskasi Flubille: "Iskä. Miksi nuo ukulit syövät kissanruokaa?". "Se johtuu siitä, että he pitävät siitä.". Ana virnisti naamaansa ja lupasi miehille olla kertomatta asiasta. Flub alkoi remontoimaan lattiaa, mutta silloin ikkuna meni rikki ja joku illmestyi paikalle.
viides luku
Elena nappasi sen saman kaulimen, joka oli ollut myös Flubin hyppysissä ja oli valmiina heittämään sen otusta päin. Kun se oli tullut näkyviin, Elena laski kaulimen lattialle. "Miaau." maukui mustavalkoinen ja tuuhea kissa. "Ai se olikin vain sinä." sanoi Ana tylsistyneenä. "Tänään voitaisiin sitten pysyä kotona ettei tule taas vaikeuksia." Elena sanoi. Yhtäkkiä Frank tuli kovin mietteliääksi. Hän pohti ja pohti kunnes muisti. "Vielä yksi juttu. Siellä metsässä me kuulimme sen otuksen puhuvan eräälle...". Frank makasi maassa ilman mitään haavaa. Hän oli ilmiselvästi myrkyttynyt. Ferb huolestui ja hän alkoi surra Frankia. "Mitä sinä nyt teit? Miksi menit kuolemaan senkin, senkin." Flub oli saanut melko suuren aukon lattiassa korjattua. "Hyvää työtä. Nyt se näyttää paljon paremmalta." Elena totesi. Ana, Elena ja Flub jättivät Ferbin yksin keittiöön. Kissa söi vähän ruokakupistaan ja sähisi Ferbille, sitten se meni takaisin lämpimään ja hienoon petiinsä. Flub ja Elena pelasivat korttia sillä aikaa, kun Ana oli leikkimässä teekestejä lelujensa kanssa. "Hemmetti! Miksi minä aina häviän tässä?" Flub ihmetteli ja katsoi kylmää rautakättään.
...huitaisi sitä kädellään ja lähti taas juoksemaan syvemmälle metsikköön. Hän kärsi ja tuska näkyi hänen silmistään. "Mitä nyt? Etkö pysty parempaan kuin pakenemaan?" nielijä kysyi. Salamannopeasti Flub kaatui ja yritti saada otetta puusta, mutta ei voinut mitään köynnöksien voimalle. "Hähhää. Terve taas, Flub." se naureskeli. "Pysy kaukana minusta!" Hän juoksi kaikin voimin pakoon. Flub näki synkän järven, joka näytti aivan kuolleelta. Silti hän hyppäsi veteen ja ui pienelle saarelle asti samalla, kun hait tulivat hänen perässään. Hän kiipesi palmuun muistuttavaan puuhun, joka alkoi hehkua. "Mitä nyt?" kysyi Flub. Pian puu oli taas tutussa muodossaan. nimittäin itse pahana henkenä. Takaa-ajo jatkui taas kunnes se alkoi leijua vielä nopeammin.
Alkoi hämärtää ja kuului taas jälleen kerran ääniä. Tällä kertaa Ana meni katsomaan. Hän huomasi Ferbin olevan vieläkin syömässä. Ana sanoi: "Hei vieläkös sinä syöt tuota kissanruokaa? Etkö jo kyllästy siihen?". Ferb kääntyi hitaasti ja hän oli aivan tuhkan peitossa. Ana kauhistui ja koski häntä. Ferb vain kasaantui lattialle suurena tuhkakasana. Pikkutyttö oli aivan peloissaan, hänen silmänsä pullistui ja hän juoksi kirkuen takaisin huoneeseensa. Kellon tullessa kymmenen yöllä, Elena nousi ylös. Hän meni keittiöön laittamaan jotain leipää ja huomasi kissan nuuhkivan tuhkakasaa. "Voi voi. Kylläpä tästä meidän talosta on tullut varsinainen kummitustalo." hän voihki. Elena otti rikkalapion ja harjan sekä hätisti kissan kasan luota. Hän lakaisi tuhkat ja lappasi ne roskikseen. Hän mumisi: "Onpa ollut rankka viikko.". Syötyään leivän, hän meni Kööpenhaminaan asti istuskelemaan puistonpenkille. Hän yritti rauhoittua ja savukkeen taskustaan, mutta hänellä ei ollut tulta. "Sentään keuhkot pysyy terveenä." hän totesi. Elena oli noin tunnin siellä puistossa ja sitten hän päätti lähteä kotiin.
Junamatka oli aika puistattava. Kaikki mulkoili Elenaa, mutta hän pysyi kovana. Yksi poika tuiotti häntä kauankin ja silloin hän komensi: "Mitä siinä mulkkaat pentu? Menes nyt vain rauhassa istumaan paikallesi.". Poika lähti toiseen vaunuun ja meni istumaan. Hän alkoi piirrellä kuvia junasta ja muista paikoista, missä oli ollut päivän aikana. "Ainakin se rauhoittui." Elena ajatteli tyytyväisenä ja hyppäsi pois junasta, kun se oli pysähtynyt. Sitten taas joku hämäräveikko tuli hänen luo. Elena löi häntä naamaan ja lähti kotiin päin: "Ei nyt huvittanut pelleillä!" hän huusi miehelle. Kun hän oli päässyt kotikulmille hän huomasi, että kaikissa muissa taloissa paloi valo, paitsi heidän talossaan. "Onneksi sentään ne eivät ole heränneet. Ihme porukkaa täällä. Elena ajatteli. Hän meni takaisin makuuhuoneeseen ja meni nukkumaan. He nukkuivat rauhallisina tämän yön.
ensimmäinen luku
"Mitä sinä oikein teet?" kysyi Flub.
"Mistä voisin tietää? En pysty kontroloimaan itseäni. Juokse Flub!"
"Selvä."
Flub juoksi hämärässä kirotussa metsässä kuin päätön kana, eikä hän tiennyt minne mennä.
Hän oli aivan yksin.
Kukaan ei voinut auttaa häntä.
On normaali päivä Tanskassa.
Liikemiehet ovat puhelimen ääressä bisneksiä tekemässä ja lapset hyppelehtivät onnellisena Legolandissa.
Mutta on yksi paikka jonne ei moni ole uskaltanut.
"Odensen metsä. Se on salaperäinen ja vaarallinen paikka, mutta se kiehtoo minua." Flub sanoi parhaalle kaverilleen Cankerille.
Canker vastasi: "Tiedän kyllä, mutta et saa mennä sinne, koska siellä on vaarallista. Kukaan ei ole palannut sieltä."
Flub katsoi Cankeria, joka hikoili ja vapisi. "Hyvä on. En aio karata sinne."
Canker rauhoittui.
Hän oli kiitollinen ja lähti kotiinsa.
Flub jäi kuitenkin muistelemaan, miksi Odensen metsä oli niin vaarallinen?
"Siellä on jokin otus, se on varma. Mutta miksi sitä kutsuttiin?" hän tuumi.
Jonkin ajan päästä hänkin päätti lähteä kotiin.
Flubin astuttua sisään, häntä odotti siellä hänen perheensä.
"Äiti iskä tuli kotiin, nyt voidaan pelata Kimbleä." sanoi Flubin tytär Ana.
"Missä oikein olet ollut? Kello on vaikka kuinka paljon eikä sinua ole näkynyt. Eikö sinulla ole edes nälkä?" Elena riehui.
"Kyllä pihvi maistuisi." Flub sanoi iloisena.
"Mutta isi, pelataanko me Kimbleä tänään?" Ana kysyi malttamattomana.
"Nyt on jo niin myöhä, että sinun on aika mennä nukkumaan. Huomenna sitten." Flub vastasi.
"Lupaatko?"
Sitten tuli hetken hiljaisuus "Lupaan."
Ana meni nukkumaan ja Flub istuuntui ruokapöytään syömään pihviään.
Elena sanoi Flubille: "Onpas Anakin jo vanha, kohta koululainen."
"Kyllähän siihenkin on vielä aikaa. Eipäs nyt kuitenkaan vielä aleta miettimään tulevaisuutta. Ai niin. Menen tapaamaan Esteriä Ströget kadulle huomenna." Flub kertoi.
toinen luku
Kun kello kähestyi kahdeksaa, Ana heräsi.
Hän vei Kimblen olohuoneen pöydälle ja laati suunnitelmansa.
Hän hiipi kohti Flubin ja Elenan huonetta.
Yhtäkkiä hän pomppasi heidän päälle kuin tiikeri saaliiseen.
"On aika pelata Kimbleä. Sinähän lupasit."
Elena ja Flub säikähtivät ja haukkoivat henkeään.
"Ai niinpä taisinkin luvata." Flub hymyili ja hieroi tukkaansa.
Niinpä he lähtivät olohuoneeseen.
"Oho! Oletkin jo järjestänyt kaiken valmiiksi. Olet sinä kyllä fiksu tyttö." Elena ihmetteli.
"Totta kai" Ana punastui. "Minä olen vaaleanpunainen, äiti on keltainen ja iskä on sininen."
Flub naurahti: "Voi pirskatti, kun olet etevä."
Perhe alkoi pelaamaan Kimbleä tyytyväisinä.
"Niin Ana. Miltä sinusta tuntuu mennä kouluun?" Elena kysyi.
"Ajattelin, että on hauskaa kun saan uusia kavereita ja voin opetella puhumaan muitakin kieliä."
Flub ja Elena katsoivat toisiinsa silmät pyöreinä.
"Mistä on saanut kaiken tiedon päähänsä?" Elena kuiskasi.
"En minä tiedä. Ihmeellistähän se on."
"Hei pelaatteko te ollenkaan? Äiti on sinun vuoro." Ana komensi.
Pelin loputtua Flub muistutti tapaamisestaan Esterin kanssa.
"Äläkä sitten tule taas myöhään kotiin." Elena lisäsi.
Flubin päässä muhi paljon erilaisia kysymyksiä joihin halusi vastauksen.
Ester on nähkääs viiisain ihminen koko Tanskassa.
Hän jopa on nähnyt vilauksen vanhasta pahasta hengestä joka vilistelee metsässä.
Kun viimein Flub pääsi vihdoin Ströget kadulle, Esteriä ei näkynyt missään.
Yhtäkkiä hän näki jotain pientä ja se kiilsi, koska aurinko heijastui sitä vasten.
Flub ihmetteli sitä. Se kasvoi koko ajan, koska se lähestyi niin nopeasti.
Ja kuin taikaiskusta tikari osui Flubin käteen.
Hän kaatui maahan ja hän vuosi verta jonkin verran.
Joku mies sattui paikalle ja soitti hätänumeroon ja lähti juoksemaan sen jälkeen pakoon peloissaan.
Jonkin ajan päästä ambulanssi pääsi paikalle. Juuri silloin Flub pyörtyi.
Hänet nostettiin paareilla ylös autoon ja hänen omaisilleen kerrottiin asiasta.
kolmas luku
Sairaalassa Flub nukutettiin ja häneltä kiskaistiin tikari pois kädestä. Verta tuli nyt ruiskuen ja lääkärit ajattelivat, että onko mahdollista enään pitää tätä kättä? Siispä Flub kiidätettiin oikopäätä teho-osastolle. Flubin käsi amputoitiin ja tilalle laitettiin kylmä metallinen käsi. Hänen herättyään alkoi pieni sekasorto. Aluksi hän kuitenkin oli vähän uninen. Flub katsoi kättään ja huomasi, että ei vuotanut verta, mutta sitten näki sen metallisen käden. "Mitä oikein olette tehneet hyvälle kädelleni?" Hoitaja osoitti pöydällä lojuvaa veristä kättä. "Valitettavasti se oli pakko amputoida. Kätesi ei edes pystynyt liikkua, se oli mennyt sijoiltaan." Flub hymyili, katsoi naista ja sekosi täydellisesti. Hän heitteli lasisia tavaroita, jotka pirstoutuivat tuhansiksi sirpaleiksi. Hän katsoi hoitajaa kieroutuneella katseella. Hoitaja oli paniikissa eikä voinut tehdä mitään. Flub kaatoi petinsä ja sen jälkeen taittoi hoitajan niskat sijoiltaan. Muut huoneen lähellä olevat lääkärit tulivat katsomaan tilannetta, mutta Flub oli jo kerennyt kadota näkymättömiin. Elena ja Ana ilmaantuivat myös paikalle. "Äiti? Minne isi katosi?" "Voi pienokaiseni, en minä tiedä."
Ana ja Elena menivät sairaalasta suoraan puistoon ja he tapasivat Cankerin. "Hei oletko nähnyt Flubia?" Elena kysyi. "No kyllähän minä näin hänet silloin, kun hän juoksi tästä minun ohi. Sanoi menevänsä kotiin.". Elena rauhoittui ja istahti penkille. "Äiti? Mennäänkö me jo kotiin? Minua pelottaa." "No, jos sinua pelottaa niin kai meidän täytyy lähteä." Elena vastasi. Canker oli jo kerennyt hävitä, kun Elena ja Ana lähtivät kotiinpäin. Matkaa oli vielä vähän aikaa kunnes Ana kuuli jotain narinaa pimeästä kujasta. "Äiti. Tuolla on jotain." Ana kuiskasi. "Älä katso taakse tai muuten ne voivat hyökätä." Elena kuiskasi takaisin.
"Mikä tuo oikein on?" Flub ihmetteli. Hän yritti kiivetä puuhun, jonka kautta saattaisi päästä pois metsästä, mutta puu oli liian laho ja hän putosi satuttaen jalkansa. "Mitä sinä oikein haluat minusta?". "Mikä kysymys tuo nyt oli? Etkö tajua, että te saastaiset ihmiset tuhositte metsääni ja tapoitte samalla tietämättänne jotain mikä on arvokasta minulle. Aion kostaa sen teille tappamalla kaikki, jotka tulevat metsääni. Ja sinä saat tietää kohta salaisuuden jota kukaan ei tiedä." Metsännielijä kertoi. Hän astui esiin ja Flub hämmästyi ja meinasi saada sydänkohtauksen. "En voi uskoa. Miten voit olla? Tämä ei voi olla totta." Flub kaatui maahan ja alkoi lyömään maata. Hän karjui ja alkoi vähitellen menettää ääntänsä. Hän...
Yhtäkkiä joku löi Elenaa ja katsoi Anaa kierolla katseella. Ana alkoi itkeä ja mies nappasi hänet. Elena juoksi hänen perään. Saavutettuaan miehen hän otti kenkänsä ja heitti sillä häntä takaraivoon. Mies irrotti otteensa Anasta ja kääntyi. Silloin Anan ilme muuttui. Hänen katseensa oli tappava. Ana potkaisi kaikin voimin miestä kasseille ja otti maasta kepin ja tunki sen tämän kurkkuun niin että kaikki sisälmykset räjähtivät miehen sisällä. Lopuksi hän alkoi vielä potkimaan maassa olevaa kuollutta miestä ja sanoi häntä ötökäksi. "Tuollaiset ötökät eivät voi minulle mitään." Ana mumisi. Elena oli kauhuissaan. Hän ajatteli kuinka Ana pystyi tehdä tuollaista? Ja, kun itse oli saanut heitettyä vain kenkänsä miestä päin. Ana palasi äitinsä luo ja sanoi: "Mennään kotiin. On jo myöhä." Elena nyökkäsi. He palasivat kotiin, mutta eivät kertoneet Flubille mitään tapahtuneesta.
neljäs luku
Kaikkien nukkuessa rauhallisesti lämpimissä vuoteissaan. Kuului rätsähdys ja toinenkin. Se ääni voimistui koko ajan ja lähestyi keittiötä. Flub heräsi. Hän meni katsomaan ja huomasi, että lattia tärisi hieman. Hän otti kaulimen laatikosta ja jäi odottelemaan. Pian lattia aukesi ja multaa tuli lattialle. "Hei Frank. Taidetaan olla perillä." joku sanoi. Jonkin ajan päästä ilmaan nousi myös lusikka ja likainen käsi. Flub meni vilkaisemaan ja näki kaksi parrakasta miestä kuilussa. "Ette kai te ole mitään karkureita?" Flub kysyi. Frank vastasi: "Mistä te nykyään tiedätte kaiken? Ja mikäs paikka tämä on?". Miehet tulivat istumaan keittiön lattialle ja ottivat kupin maasta ja alkoivat syödä siitä. "Se on kyllä kissanruokaa." Flub naurahti. "Mitä väliä. Kunhan se on ruokaa." toinen mies sanoi. He katsoivat toisiinsa ja he ajattelivat, että olisi hyvä myös esitellä itsensä. "No minä olen Frank." ja toinen sanoi: "Minä taas olen Ferb.". Onpas siinäkin parivaljakko. Syövät kotieläinten kotiruokaa, mutta heillä oli kuitenkin normaalit, vaikka multaiset vaatteet. Flub päätti kysyä: "Siis, miksi tulitte juuri tänne?". Ukot nauroivat. "Voi sinua. Me tulemme paikasta, joka on melkoisen ikävä." Ferb sanoi. Flub tajusi heti mistä he puhuivat. He varmasti tarkoittivat Odensen metsää. "Mutta miten te pystyitte päästä takaisin elävinä? Sehän on mahdotonta.". "Hei meillähän oli lusikkamme." Frank selitti.
"Katsos olimme tavallisella piknikillä emmekä olleet kuulleet näistä tarinoista. Lumouduimme tuohon metsään ja menimme sinne. Syötyämme pääruuan aloimme kahmia jälkiruokaa. Silloin kuulimme oudon äänen. Joku puhui, mutta emme saaneet selvää. Lähdimme juoksemaan karkuun ja huomasimme pienen aukon ison puun vieressä. Aloimme kaivaa kuoppaa isommaksi lusikoillamme samalla, kun paholainen oli perässämme. Päästyämme tarpeeksi syvälle, peitimme sisäänpääsyaukon ettei se epäilisi mitään. Kaivoimme puun kohdalle ja päästyämme ylös, huomasimme, että puu oli aivan ontto ja valtava. Pystyimme olla siellä turvassa jonkin aikaa, mutta emme selviäisi ilman maittavaa ruokaa. Siellä hioimme suunnitelmaamme ja päästiin yhteisymmärrykseen, päätettiin kaivaa metsän läpi johtavan tunnelin lusikoilla. Siispä kaivoimme kaksi päivää ja nyt vihdoin pääsimme pois sieltä pimeästä. Onneksi kuitenkin täälläkin on hämärää, sillä emme pystyisi katsomaan valoa jonkin aikaa. Sen pituinen se. Muuten, saataisiinko lisää tätä ruokaa? Se on mahtavaa.". Totta kai." Flub vastasi. Hän kävi kaapilla ja otti kissanruokapussin sieltä ja laittoi kupin täyteen. "Sieltä siis voi päästä poiskin." hän ajatteli. Parin minuutin päästä Elena ja Anakin heräsivät.
"Huomenta, ollaanpas sitä aikaisin hereillä. Mitä!?" Elena hämmästeli ja melkein pyörtyikin matolle huomatessaan aukon. "Voi vitsit, kun on jännää." Ana riemuitsi. Flub meni kertomaan Elenalle asiasta: "Et ikinä usko, mutta nuo vanhukset selvisivät metsän armoilta.". "Ei tuo voi olla mahdollista." Elena sanoi varmana, mutta katsoessaan noita kahta miestä hän alkoi vähitellen uskoa. Ana oli vieläkin riemuissaan ja meni katsomaan miehiä. Hän kuiskasi Flubille: "Iskä. Miksi nuo ukulit syövät kissanruokaa?". "Se johtuu siitä, että he pitävät siitä.". Ana virnisti naamaansa ja lupasi miehille olla kertomatta asiasta. Flub alkoi remontoimaan lattiaa, mutta silloin ikkuna meni rikki ja joku illmestyi paikalle.
viides luku
Elena nappasi sen saman kaulimen, joka oli ollut myös Flubin hyppysissä ja oli valmiina heittämään sen otusta päin. Kun se oli tullut näkyviin, Elena laski kaulimen lattialle. "Miaau." maukui mustavalkoinen ja tuuhea kissa. "Ai se olikin vain sinä." sanoi Ana tylsistyneenä. "Tänään voitaisiin sitten pysyä kotona ettei tule taas vaikeuksia." Elena sanoi. Yhtäkkiä Frank tuli kovin mietteliääksi. Hän pohti ja pohti kunnes muisti. "Vielä yksi juttu. Siellä metsässä me kuulimme sen otuksen puhuvan eräälle...". Frank makasi maassa ilman mitään haavaa. Hän oli ilmiselvästi myrkyttynyt. Ferb huolestui ja hän alkoi surra Frankia. "Mitä sinä nyt teit? Miksi menit kuolemaan senkin, senkin." Flub oli saanut melko suuren aukon lattiassa korjattua. "Hyvää työtä. Nyt se näyttää paljon paremmalta." Elena totesi. Ana, Elena ja Flub jättivät Ferbin yksin keittiöön. Kissa söi vähän ruokakupistaan ja sähisi Ferbille, sitten se meni takaisin lämpimään ja hienoon petiinsä. Flub ja Elena pelasivat korttia sillä aikaa, kun Ana oli leikkimässä teekestejä lelujensa kanssa. "Hemmetti! Miksi minä aina häviän tässä?" Flub ihmetteli ja katsoi kylmää rautakättään.
...huitaisi sitä kädellään ja lähti taas juoksemaan syvemmälle metsikköön. Hän kärsi ja tuska näkyi hänen silmistään. "Mitä nyt? Etkö pysty parempaan kuin pakenemaan?" nielijä kysyi. Salamannopeasti Flub kaatui ja yritti saada otetta puusta, mutta ei voinut mitään köynnöksien voimalle. "Hähhää. Terve taas, Flub." se naureskeli. "Pysy kaukana minusta!" Hän juoksi kaikin voimin pakoon. Flub näki synkän järven, joka näytti aivan kuolleelta. Silti hän hyppäsi veteen ja ui pienelle saarelle asti samalla, kun hait tulivat hänen perässään. Hän kiipesi palmuun muistuttavaan puuhun, joka alkoi hehkua. "Mitä nyt?" kysyi Flub. Pian puu oli taas tutussa muodossaan. nimittäin itse pahana henkenä. Takaa-ajo jatkui taas kunnes se alkoi leijua vielä nopeammin.
Alkoi hämärtää ja kuului taas jälleen kerran ääniä. Tällä kertaa Ana meni katsomaan. Hän huomasi Ferbin olevan vieläkin syömässä. Ana sanoi: "Hei vieläkös sinä syöt tuota kissanruokaa? Etkö jo kyllästy siihen?". Ferb kääntyi hitaasti ja hän oli aivan tuhkan peitossa. Ana kauhistui ja koski häntä. Ferb vain kasaantui lattialle suurena tuhkakasana. Pikkutyttö oli aivan peloissaan, hänen silmänsä pullistui ja hän juoksi kirkuen takaisin huoneeseensa. Kellon tullessa kymmenen yöllä, Elena nousi ylös. Hän meni keittiöön laittamaan jotain leipää ja huomasi kissan nuuhkivan tuhkakasaa. "Voi voi. Kylläpä tästä meidän talosta on tullut varsinainen kummitustalo." hän voihki. Elena otti rikkalapion ja harjan sekä hätisti kissan kasan luota. Hän lakaisi tuhkat ja lappasi ne roskikseen. Hän mumisi: "Onpa ollut rankka viikko.". Syötyään leivän, hän meni Kööpenhaminaan asti istuskelemaan puistonpenkille. Hän yritti rauhoittua ja savukkeen taskustaan, mutta hänellä ei ollut tulta. "Sentään keuhkot pysyy terveenä." hän totesi. Elena oli noin tunnin siellä puistossa ja sitten hän päätti lähteä kotiin.
Junamatka oli aika puistattava. Kaikki mulkoili Elenaa, mutta hän pysyi kovana. Yksi poika tuiotti häntä kauankin ja silloin hän komensi: "Mitä siinä mulkkaat pentu? Menes nyt vain rauhassa istumaan paikallesi.". Poika lähti toiseen vaunuun ja meni istumaan. Hän alkoi piirrellä kuvia junasta ja muista paikoista, missä oli ollut päivän aikana. "Ainakin se rauhoittui." Elena ajatteli tyytyväisenä ja hyppäsi pois junasta, kun se oli pysähtynyt. Sitten taas joku hämäräveikko tuli hänen luo. Elena löi häntä naamaan ja lähti kotiin päin: "Ei nyt huvittanut pelleillä!" hän huusi miehelle. Kun hän oli päässyt kotikulmille hän huomasi, että kaikissa muissa taloissa paloi valo, paitsi heidän talossaan. "Onneksi sentään ne eivät ole heränneet. Ihme porukkaa täällä. Elena ajatteli. Hän meni takaisin makuuhuoneeseen ja meni nukkumaan. He nukkuivat rauhallisina tämän yön.