shaiana
19.12.2006, 21:48:44
Olen hidas ja postaan tämän vasta nyt tänne. (Tosiasiassa en vain ollut varma, viitsinkö, ja tämän monimutkaisen ongelman pohtimiseen kului aikaa.) Kirjoitin tämän Sagulle (synttärit viime viikolla, muistattehan) joulukuun alussa synttärilahjaksi, ja se löytyy sekä lj -arkistostani (http://f-awareness.livejournal.com/5856.html) että nettisivuiltani (http://www.gale-warning.org/gw/txt/tt-rakastan.html). En ole tosin muistanut jaksanut linkittää sitä itse sivustolle. Mutta sillähän ei ole väliä juuri nyt.
Title: Rakastan
14.12.2006 Sagulle
Author: Shaiana/Tiia
Fandom: Final Fantasy VIII
Status: valmis
Rating: k-13
Pairing: Squall x Zell
Genre: romance, fluff
Warnings: homoja ne kaikki on. H o m o i l u a. Ymmärsit varmaan jo?
Disclaimer: Tämä on viaton fanitekele, eikä tämän ole tarkoituksena kuin antaa hieman iloa ihmisille. FFVIII kuulukoon aina tekijöilleen silloisella Squaresoftilla, mie vaan leikin pojilla.
Summary: Mitä Squallille jää Rinoan jälkeen?
A/N: Oijoi kun tykkäsin tämän kirjoittamisesta. <3 Jäihän tämä hieman lyhyeksi, mutta mie en selvästikään ole pitkien tarinoiden kirjoittaja. Onnee Sagu, tämä perustuu yhdelle ainoalle kommentille Deviantartissa, jossa mainitsit pitäväsi varsinkin Squall x Zellistä. ;>
Prologi
Aamuaurinko oli yksi asioista, joita Squall Leonheart halusi vältellä. Hän ei pitänyt auringon valaisemista aamuista. Zell Dincht kuitenkin piti. Vaaleatukkainen, energinen ilopilleri jaksoi aina herättää unisen poikaystävänsä ja pyyhkiä ärtyneen mulkaisun pois kevyellä suudelmalla.
Squall ei muistanut aamuja ennen Zelliä. Niitä oli ollut. Monia. Mutta enää hän ei muistanut, miltä oli tuntunut herätä yksin sälekaihtimien raoista tunkeutuviin ärsyttäviin auringonsäteisiin. Nyt hän ei oikeastaan edes halunnut muistaa niitä, sillä nyt hän oli onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Koko ikänään, kenties. Vaikkei hän vieläkään rakastanut aamuja, hymy Zellin pirteillä kasvoilla ja tämän huulien kevyt kosketus saivat hänet aina ylös.
Zell rakasti aamuja, sillä hänelle ne tarkoittivat uusia tilaisuuksia, uusia mahdollisuuksia sekä aina uusia kokemuksia. Hän oli aina rakastanut niitä säteitä, jotka ryömivät hänen silmiinsä verhojen läpi ja herättivät hänet aikaisin. Nyt hän rakasti niitä kuitenkin vielä enemmän, sillä hän piti Squallin myrtyneestä aamuilmeestä, sekoittuneista hiuksista ja unisesta katseesta. Hän rakasti sitä, miten pystyi pyyhkimään toisen miehen unisuuden ja ärtyneisyyden pois parilla suudelmalla ja katseella. Ilman toista miestä, jota hän oli katsellut salaa pitkään ennen kuin oli lopulta saanut tämän vierelleen, hänen aamuistaan puuttuisi se kaikista parhain tekijä. Hän halusi muuttaa Squallin mulkoilun sulaksi hymyksi, joka ylsi aina hänen silmiinsä asti.
Aina aurinko ei kuitenkaan herättänyt nukkuvia. Silloin herätyskello pärähti soimaan ja Squall sai olla se, joka pyyhki pettyneen ilmeen Zellin kasvoilta. Squall ei pitänyt aurinkoisista aamuista, eikä hän pitänyt sateisistakaan; hän ei pitänyt aamuista ollenkaan. Mutta hän ei voinut olla puhkeamatta hymyyn nähdessään Zellin kiukkuisen mulkoilun ikkunaan ja herätyskelloon. Hän suuteli vaaleatukkaista rakastettuaan, kunnes molempien huulilla sykkivät hymyt. He tasapainottivat toisiaan eikä yhtäkään heidän yhteistä päiväänsä ollut kirjoitettu harmaaksi.
-----------------------------------------------------------
RAKASTAN
Squall seisoi Training centerin ovien edessä ja katseli, miten hänen... ystävänsä - sana maistui hyvältä entisen yksinäisen suden suussa - Zell ja Irvine väittelivät jostakin jonkin matkan päässä. Heidän jaloissaan oli joitakin harjoitusvastusten ruumiita kertomassa niiden kohtaloista, jotka olivat heidän tielleen tämän harjoitussession aikana sattuneet. Äkkiä Irvine vilkaisi Squalliin, joka oli alkanut ympäristöään tarkkaillen lähestyä heitä. Hän sanoi jotakin Zellille, joka kääntyi ja puhkesi leveään hymyyn nähdessään tummatukkaisen tulijan.
"Squall!" tatuoitu mies huudahti iloisesti samalla, kun Squall heilautti kättään tutun vähäsanaisesti. Irvine tervehti ystäväänsä myös omaan rentoon tapaansa. Kun Squall saapui miesten luo, Zell ja Irvine vaihtoivat pikaisen katseen, josta tulokas ei päässyt jyvälle. Äkkiä hänestä tuntui epämukavasti siltä, että hän oli keskeyttänyt jotakin.
Zellin hymy pyyhkäisi kuitenkin epämiellyttävän tuntemuksen mennessään. "Sinäkinkö meinasit antaa hieman selkään näille yliaktiivisille plantuille?" hän kysyi potkaisten maassa makaavan kasvihirviön ruumista. Squall hymyili aidosti vastatessaan.
"Sellainen oli oikeastaan aikomus. Mikään ei ole parempaa kuin pieni lihastreeni paperihommien lomassa..."
"Niin mekin ajattelimme. Vai mitä, Zell?" Irvine hymyili tietäväistä hymyä ja vilkuili ystävästään toiseen. Zell yski äkkiä ja osoitti kiireesti läheistä pusikkoa kuullessaan sieltä varsin pahaenteilevää ääntä.
"Miten minusta tuntuu, että tuolta on nyt tulossa jotakin aivan muuta kuin mummon puutarhasta karannut kehäkukka..." hän mutisi. Squall oli kääntynyt äänen suuntaan ja hänen kasvoilleen tuli keskittynyt ilme.
"Miten minusta tuntuu, että sinä olet oikeassa. Tuollaista ryskettä ei pidä kuin tuli hännän alla kulkeva T-Rex", Irvine mutisi tuijottaen hänkin pensaikon varjoihin. "Mutta mitä hittoa sellainen tekee näin lähellä sisäänkäyntiä..?"
Squall ei jäänyt pohtimaan vastausta Irvinen kysymykseen lähtiessään pelottomasti ääntä kohti. Zell tuijotti silmänräpäyksen ajan miehen perään, kunnes sitten sai jalkansa toimimaan ja otti juosten tummatukkaisen nuorukaisen kiinni. "Squall!"
Irvine kohautti hartioitaan ja seurasi näitä kahta. He tunkeutuivat pensaiden läpi ja olivat törmätä heitä kohti rynnistävään T-Rexiin. Viisi koulun oppilasta jahtasi haavoittunutta liskoa. Squall pysähtyi kuin seinään ja melkein nauroi näylle. T-Rex pakeni oppilaita... Hänen siirtyessään muutamia askelia sivummalle pois hirmuliskon reitiltä Zell huomio jotakin, joka oli jäänyt Squallilta huomaamatta.
Irvine oli tehnyt myös saman huomion. "Squall! Minusta tuntuu, että meidän on parasta ottaa ohjat tästä."
Squall vilkaisi uudestaan oppilaita ja tajusi, että he olivat haavoittuneita myös. Nyt hänen pasmansa menivät toden teolla sekaisin - miksi koko laitoksen vaarallisin otus pakeni muutamaa haavoittunutta oppilasta, ja miksi nämä oppilaat eivät jättäneet takaa-ajoa sikseen vaan näyttivät olevan valmiita heittämään henkensä tuolle otukselle? Zell pyöräytti kerran silmiään, vilkaisi ystäviään, nyökkäsi ja kiersi vastustajan ympäri oppilaita kohti. Irvine tähtäsi liskon silmiin ja ampui samalla, kun Squall hyökkäsi pelottomasti miekallaan olennon jalkoihin. Zell pysäytti oppilaat ja tarkasteli heitä hieman tarkemmin. Hän ei ollut huolestunut ystävistään. Kaiken heidän kokemansa jälkeen T-Rex olisi vain kärpänen, joka pystyttiin nitistämään päivän lehdellä.
"Hei! Meidän expat-" aloitti yksi kärkäs, punatukkainen poika, joka heristi kivääriään vihaisena keskeytyksestä. Zelliä kunnioitettiin kuitenkin Balamb Gardenissa paljon, eikä hänen tiukka katseensa jäänyt keltäkään uhkarohkealta tajaa-ajajalta huomaamatta.
"Tajuatteko te, ettei ole häpeä paeta T-Rexiltä, kun on haavoittunut?" Zell sihisi hampaidensa välistä painottaen jokaista sanaa erikseen. Oppilaat näyttivät kadottavan rohkeutensa ja tiivistivät rivejään. "On toki hieno suoritus saada T-Rex niin pelkoihinsa, että se pakenee. Mutta älkää koskaan - KOSKAAN - seuratko haavoittunutta hirmuliskoa. Varsinkaan, kun itse olette haavoittuneita. Mahdolliset kokemuspisteet T-Rexin taposta eivät vastaa ihmishenkiä." Oppilaat näyttivät nyt kohtalaisen nöyriltä, ja Zell käänsi heille selkänsä katsoakseen ystäviensä kamppailua tuota hirmuliskoa vastaan. He pärjäsivät hienosti. Irvinen ja Squallin taistelutekniikat olivat hioutuneet yhteen eivätkä he astuneet toistensa tielle missään vaiheessa.
Taistelu teki Squallista tavallistakin kauniimman. Ajatus sai vaalean nuorukaisen melkein punastumaan. Squall oli muutenkin hyvin kaunis jopa arpeaan myöten, mutta taistelun tuoksinnassa hän näytti vapautuneemmalta, seksikkäämmältä, villiltä ja vapaalta, samalla kun oli kurinalainen ja harkitsi jokaista liikettään tarkoin sekunnin murto-osissa. Välillä Zell vain toivoi pääsevänsä pitämään tuota lihaksikasta vartaloa sylissään. Välillä... Oikeastaan aina.
Kun T-Rex kaatui suihkuttaen eräästä syvästä haavastaan verta Squallin päälle, Zell havahtui. Hän tajusi unohtaneensa kaikki muut keskittyessään salaiseen ihastukseensa. Kiusaantuneena hän vilkaisi nopeasti taakseen varmistaakseen oppilaiden läsnäolon - ja siellähän he olivat, katsellen kunnioittavasti otuksen verta kasvoiltaan pyyhkivää Squallia. Yhdellä oli pettynyt ilme ja hän mulkoili Zelliä. Välittämättä tästä Zell löi kätensä yhteen ja näytti ystävilleen peukaloaan virnistyksen sävyttämänä. Sitten hän heilautti kättään osoittaakseen nuoremmilleen, että heidän pitäisi palata takaisin sisälle. Hitaasti he tottelivatkin äänetöntä käskyä.
"Teitte hyvin, mutta muistakaa vain, ettei T-Rexiä tule ikinä aliarvioida", Zell huusi heidän peräänsä rohkaisevasti, "ja muistakaa näyttää haavojanne tohtori Kadowakille."
Pian jäljellä olivat enää paikalle sattuneet sankarit. Zell syöksyi halaamaan molempia ystäviään hyväntuulisesti.
"Olisitte voineet ottaa minut mukaanne hauskanpitoon", hän nauroi halatessaan Squallia. Sitten hän kapsahti Irvinen kaulaan, mikä sai Squallin rypistämään tuskin huomattavasti kulmiaan. Irvine kuitenkin huomasi tämän taputtaessaan Zelliä olalle huvittuneena. Hän hymyili jälleen tietäväisesti ja vastasi ystävänsä kommenttiin.
"Mikään ei estänyt sinua valitsemasta eri roolia", hän sanoi nauraen. "Mutta tunnuit valitsevan tarkkailijan ja opettajan osan varsin säyseästi. Yllättävää sinulta, kun tietää sinun kuumapäisyytesi..."
Zell näytti pitkätukkaiselle cowboylle kieltään. Squall nauroi, eikä Zell voinut vastustaa kiusausta katsoa tummatukkaisen ystävänsä ystävällisiä kasvoja salaa suurta lämpöä tuntien.
Irvine potkaisi T-Rexin liikkumatonta ruhoa ja päätti palata hissuksiinsa takaisin sisälle. Ehkä hänen ystävänsä osaisivat pariutua, jos hän olisi poissa maisemista...
Squall huomasi kuitenkin Irvinen etääntymisen. "Hei!" hän huudahti. "Minne matka?"
Miehen vastaus oli hieman välttelevä. "Nooh, minä olen ollut täällä jo vähän liian pitkään, minulla on nimittäin treffit ja minun pitäisi käydä suihkussa ja..."
Squall katsoi tätä hetken, kohautti sitten hartioitaan ja kääntyi Zellin puoleen. Kohdatessaan hetimmiten toisen silmät hän häkeltyi hieman. Tuo katse sai hänen ajatuksensa melkein aina sekaisin, mutta nyt sanat tulivat varsin luonnollisesti hänen suustaan. "Ei kai sinulla vain ole sovittuja treffejä, joihin sinun pitäisi lähteä valmistumaan ja jättää minut yksin lahtaamaan viherkasveja?" Omalla tavallaan hän alkoi nyt pelätä vastausta.
Zell hymyili lämpimästi ajatuksen herättämille tuntemuksille - hän, treffeille, jättää Squall yksinään treenaamaan? Ei ikinä. "Älä unta näe, minä en ole päässyt vielä kunnolla vauhtiin." Squall nyökkäsi virnistäen lähes poikamaisesti ja heittäen aseensa olkapäälleen. Yhdessä he marssivat syvemmälle Training centeriin tappaen lukuisia kasvivihulaisia.
Squall venytteli nautinnollisesti ojentamalla kätensä pitkiksi yläpuolelleen. Hänen miekkansa nojasi Training centerin seinää vasten. Hän ja Zell olivat tehneet pienen kierroksen ympäri vihreää harjoittelualuetta ja palanneet lähelle ovia. Zell seurasi katseellaan ystävänsä hoikkaa vartaloa ja pystyi tukahduttamaan vain vaivoin halunsa kietoa kätensä tuon vartalon ympärille. Melkein laiskasti Squall vastasi Zellin katseeseen, hän tunsi lihastensa rentoutuvan ja fyysisen väsymyksen pistelevän mukavasti lihaksiaan. Edes nopea katsekontakti vaalean miehen kanssa ei saanut hänen pulssiaan kiihtymään. Zell käänsi katseensa äkkiä pois kiusaantuneena yrittäen rauhoittaa pamppailevan sydämensä. Squall näytti yksinkertaisesti liian hyvältä ilta-auringon valaistessa hänen piirteitään!
Squall tarkensi katseensa kunnolla Zellin piirteisiin ja oli näkevinään toisen reaktioissa jotain tuttua omasta itsestään. Juuri kun hän oli tavoittamaisillaan ajatuksen, mistä oli kyse, Zell kääntyi takaisin ja vastasi Squallin kysyvään, hellään katseeseen. Squall liikahti alitajuntansa ohjaamana hieman lähemmäs, ei paljon, mutta tarpeeksi. Zellin päässä naksahti.
Tatuoitu mies otti heitä kahta erottavat askeleet ennen kuin kerkeäisi katumaan ja painoi huulensa Squallin huulille. Tummatukkainen nuorukainen tunsi punastuvansa ja hänen silmänsä laajenivat. Zell vetäytyi taaksepäin, kun Squall seisoi paikallaan jähmettyneenä liikauttamatta edes sormenpäätään. Hetken he katsoivat toisiaan silmiin, ja Squall tunsi rauhoittuvansa samalla kun puna alkoi levitä toisen tatuoiduille kasvoille. Zell ryntäsi liikkeelle äkkiseltään ennen kuin Squall ehti sanoa sanaakaan. Hän rynnisti sisälle ja sieltä suoraa päätä omaan huoneeseensa lukiten oven takanaan. Hän nojasi oveen hiki otsalleen kohonneena. Mitä helvettiä minä... minä... Squall... ei! Hänen teki mielensä itkeä. Squall ei ollut odottanut sitä. Squall ei ollut varmastikaan halunnut sitä. Squall ei varmasti enää ikinä puhuisi hänelle. Ei siitä ollut edes kauaa, kun hän ja Rinoa erosivat! Zell kirosi itseään ja valui ovea pitkin lattialle istumaan. Hän tunsi olonsa niin tavattoman typeräksi.
Kun Zell lähti lattia paukkuen, Squallilla kesti hetken ennen kuin hän sai jalkansa toimimaan ja hän kykeni lähteä ystävänsä perään. Zellin etumatka oli kuitenkin jo sen verran iso, ettei hän voinut kuin juosta, sillä huuto ei mitä todennäköisimmin olisi kuulunut, ja vaikka olisikin, mies tuskin olisi pysähtynyt. Hän oli näyttänyt niin... haavoittuvalta. Squall kirosi mielessään omaa reaktiotaan. Mutta hän oli yllättynyt! Hän ei ikinä olisi voinut uskoa, että-
Ilo alkoi hiljaa poreilla jossakin huolen ja häpeän alla. Hän ei ollutkaan tunteineen yksin. Kaikki tuntui loksahtavan hänen päässään kohdalleen. Hän hidasti vauhtinsa kävelyksi, eikä hän voinut olla hymyilemättä itsekseen. Ne ensin viattomilta vaikuttaneet unet, jotka olivat pikkuhiljaa muuttuneet joksikin aivan muuksi olivat saaneet hänen ja Rinoan tiet eroamaan, mutta toisin kuin hän oli pelännyt, Zell ei mitä ilmeisimmin pistäisi niitä pahakseen. Tihentäen askeleitaan Squall kulki kohti ystävänsä huonetta, sillä hän olisi voinut vaikka vannoa, että sinne mies oli mennyt.
Zell istui lattialla tuijottaen eteensä tylsänä. Hän pakotti itsensä rauhoittumaan tekniikoilla, jotka hänelle oli opetettu ikuisuuksia sitten, tai siltä tuntui. Hän yritti päästä tunteidensa yli ja katsoa tilannetta objektiivisesti. Keskittyessään joku koputti hänen oveensa. Jokin sai hänet uskomaan, että se olisi ehkä Squall -
Hän avasi oven vapisivin sormin, mutta sen takana seisoikin Irvine. Pitkätukkainen mies katsoi häntä kerran päästä varpaisiin ja näytti sitten myötätuntoiselta. Zell näytti avoimen pettyneeltä, peräytyi ja istahti sänkynsä laidalle. Irvine seurasi perässä sulkien oven.
"Hän siis ei-"
"Ei."
"Mitä tapahtui?"
"Minä-" Zell veti henkeä. "Minä... suutelin häntä." Irvine katsoi häntä terävästi, mutta antoi sitten olla ja halasi sydänsuruista kärsivää ystäväänsä.
"Ei sinun tarvit-"
Oveen koputettiin. Tai oikeastaan koputus oli vaativaa jyskettä. Zell ja Irvine vilkaisivat toisiaan ja toivo syttyi taas Zellin siniharmaisiin silmiin. Irvine nousi sängyltä ja avasi oven kohdaten kiivaasti hengittävän Squallin silmästä silmään.
Squall yllättyi nähdessään Irvinen. Hänen katseensa sivuutti kuitenkin miehen lähes heti ja katsoi Zelliä. Vaalea mies nousi hitaasti seisomaan vastaten Squallin vakaaseen katseeseen, jossa oli jokin loiste, jollaista hän ei ollut ollut ennen ystävällään nähnyt.
Irvine siirtyi sivuun ja Squall liikkui täysin hallitsemattaan kohti Zelliä. Seuraavassa hetkessä hän oli ystävänsä sylissä suutelemassa tätä. Irvine puhkesi leveään virneeseen. Hän oli tiennyt, ettei Zell jäisi ilman vastakaikua!
Kun Zell ja Squall irrottautuivat saadakseen ilmaa, Irvine oli kadonnut ja ovi sulkeutunut. Zell katsoi Squallin kauniita kasvoja ja tunsi sydämensä jättävän pari lyöntiä välistä. Squall hymyili nostaessaan kätensä Zellin tatuoidulle poskelle. He suutelivat toisen, kolmannen, neljännen kerran, kunnes he kumpikin sekosivat laskuista. Zell tunsi sydämensä olevan lähellä räjähdyspistettä Squallin kietoessa kätensä hänen selkänsä ympäri yhä tiukemmin.
Kumpikaan ei tiennyt, miten pitkään he vain seisoivat siinä toistensa sylissä suutelemassa, mutta ei se oikeastaan kumpaakaan kiinnostanut. Lopulta Zell kuitenkin irrottautui hieman Squallin otteesta ja painoi kätensä miehen rinnalle. Hänen katseensa oli melkein ujo hänen katsellessaan Squallin aavistuksen turvonneita huulia ja silmiä.
"Squall..."
Squall painoi huulensa vielä kerran Zellin huulia vasten nostaen molemmat kätensä tämän poskille. Hän piti vaaleaa miestä paikallaan tutkiessaan huulillaan jokaisen sopukan toisen huulista, antaen tunteidensa ohjata tutkivaa kieltään, jolla maistoi Zellin huulia ja suuta. Suudelma oli syvä ja syveni vielä lisää, Zell oli paikallaan antaen hetken paisua hänen päässään yhä suuremmaksi ja ruusunpunaisemmaksi. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Squall vetäytyi taaksepäin ja avasi silmänsä, jotka olivat painautuneet kiinni antaakseen hänen keskittyä vain tuntoaistiinsa. He molemmat näyttivät humaltuneilta.
Squall siirsi kätensä Zellin vyötärölle. Vaalea nuorukainen painoi päänsä muutamia senttejä pidemmän miehen olkapäälle ja hipaisi huulillaan miehen kaulaa. Värähdys kulki läpi Squallin kehon.
"Squall..." Zell toisti hiljaa. Squall halasi ystävänsä vartaloa entistäkin tiukemmin.
"Zell... minä olen pahoillani, että annoin sinun lähteä sillä tavalla", Squall kuiskasi hiljaa. Zell hymyili ja suuteli hänen kaulaansa kevyesti.
"Squall... sinä tuskin tajuat, miten pitkään minä olen halunnut tätä."
"Enpä tiedä. Jos pitempään kuin minä... nää, voin kyllä kuvitella."
Zell naurahti kevyesti ja liikutti toista kättään Squallin hienopiirteisellä selällä piirrellen sormellaan kuvioita. Hän upotti kasvonsa miehen takin karvareunukseen.
"... Zell, mitä sinä tunnet minua kohtaan?" Squall kysyi kuin unessa, kasvot painuneina lähelle Zellin vaaleita hiuksia. Zell mietti hetken sopivia sanoja. Aivan kuin niissä olisi oikeastaan ollut mitään miettimistä.
"Minä rakastan sinua, Squall."
Squall veti syvään henkeä ja rutisti Zellin vartaloa omaansa vasten entistäkin lujemmin.
"... minäkin... rakastan... sinua."
Zell kohotti kasvojaan suorastaan sädehtien. Hän suuteli Squallia pitkään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kun he vihdoin ottivat ilmaa, molemmat olivat hengästyneitä.
Ovi heidän takanaan aukeni, ja Irvine kurkisti sisään. Nähdessään ystävänsä edelleen lähes samassa paikassa kuin lähdettyään, hän virnisti.
"Oletteko te seisoneet siinä koko illan?" hän kysyi huvittuneena. Squall ja Zell kääntyivät hieman nähdäkseen tulijan ja tajusivat, että huone oli hieman pimentynyt ja ovenraosta tulviva valo oli kirkasta heidän silmilleen. Zell ei laskenut irti näyttäessään kieltään pitkätukkacowboylle. Squall hymyili kallistaen päätään. Sitten he katsoivat taas toisiinsa ja Zell siirsi hiuksia Squallin silmien edestä.
"Nähtävästi. Tulin lähinnä toivottamaan hyvää yötä... te siis vihdoin löysitte toisenne? Pitkään se kestikin, paksukalloiset ystäväni." Irvine nauroi hyväntahtoisesti. "Ei vainen, olen onnellinen teidän puolestanne. Mutta Zell, saanko huoneesi, jos muutat Squallille?"
Kysymys yllätti toisiinsa kietoutuneet rakastavaiset, ja he vilkaisivat toisiaan pilkkeet silmäkulmissa kimaltaen. Sitten Squall käänsi katseensa Irvineen ja vastasi heidän kummankin puolesta: "Saat toki. Kunhan pidät siitä hyvää huolta."
Irvine virnisti. "Toki, onko nykyinen huoneeni muka sottainen? Olen vain aina ollut sitä mieltä, että Zellin huone on ollut paremmalla paikalla." Zell näytti taas kieltään ja Irvine nauroi vapautuneesti kääntyessään kannoillaan ja palatessaan ulkopuolelle. Squall kaappasi Zellin kielen omallaan ja antoi lyhyen kielisuudelman, joka sai Irvinen virnuilemaan entistä leveämmin.
"Minä muutan tänne sitten huomenna. Sitä ennen ihan vain vinkkinä, lukitkaa ovi."
Squall ja Zell tuijottivat hetken sulkeutunutta ovea, katsahtivat sitten toisiinsa ja puhkesivat hyväntuuliseen nauruun.
-----------------------------------------------------------
A/N: Voi juma, Irvine, tuppasit sisään vaikka siellä olisi voinut olla lie mitä käynnissä! PERV.
Title: Rakastan
14.12.2006 Sagulle
Author: Shaiana/Tiia
Fandom: Final Fantasy VIII
Status: valmis
Rating: k-13
Pairing: Squall x Zell
Genre: romance, fluff
Warnings: homoja ne kaikki on. H o m o i l u a. Ymmärsit varmaan jo?
Disclaimer: Tämä on viaton fanitekele, eikä tämän ole tarkoituksena kuin antaa hieman iloa ihmisille. FFVIII kuulukoon aina tekijöilleen silloisella Squaresoftilla, mie vaan leikin pojilla.
Summary: Mitä Squallille jää Rinoan jälkeen?
A/N: Oijoi kun tykkäsin tämän kirjoittamisesta. <3 Jäihän tämä hieman lyhyeksi, mutta mie en selvästikään ole pitkien tarinoiden kirjoittaja. Onnee Sagu, tämä perustuu yhdelle ainoalle kommentille Deviantartissa, jossa mainitsit pitäväsi varsinkin Squall x Zellistä. ;>
Prologi
Aamuaurinko oli yksi asioista, joita Squall Leonheart halusi vältellä. Hän ei pitänyt auringon valaisemista aamuista. Zell Dincht kuitenkin piti. Vaaleatukkainen, energinen ilopilleri jaksoi aina herättää unisen poikaystävänsä ja pyyhkiä ärtyneen mulkaisun pois kevyellä suudelmalla.
Squall ei muistanut aamuja ennen Zelliä. Niitä oli ollut. Monia. Mutta enää hän ei muistanut, miltä oli tuntunut herätä yksin sälekaihtimien raoista tunkeutuviin ärsyttäviin auringonsäteisiin. Nyt hän ei oikeastaan edes halunnut muistaa niitä, sillä nyt hän oli onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Koko ikänään, kenties. Vaikkei hän vieläkään rakastanut aamuja, hymy Zellin pirteillä kasvoilla ja tämän huulien kevyt kosketus saivat hänet aina ylös.
Zell rakasti aamuja, sillä hänelle ne tarkoittivat uusia tilaisuuksia, uusia mahdollisuuksia sekä aina uusia kokemuksia. Hän oli aina rakastanut niitä säteitä, jotka ryömivät hänen silmiinsä verhojen läpi ja herättivät hänet aikaisin. Nyt hän rakasti niitä kuitenkin vielä enemmän, sillä hän piti Squallin myrtyneestä aamuilmeestä, sekoittuneista hiuksista ja unisesta katseesta. Hän rakasti sitä, miten pystyi pyyhkimään toisen miehen unisuuden ja ärtyneisyyden pois parilla suudelmalla ja katseella. Ilman toista miestä, jota hän oli katsellut salaa pitkään ennen kuin oli lopulta saanut tämän vierelleen, hänen aamuistaan puuttuisi se kaikista parhain tekijä. Hän halusi muuttaa Squallin mulkoilun sulaksi hymyksi, joka ylsi aina hänen silmiinsä asti.
Aina aurinko ei kuitenkaan herättänyt nukkuvia. Silloin herätyskello pärähti soimaan ja Squall sai olla se, joka pyyhki pettyneen ilmeen Zellin kasvoilta. Squall ei pitänyt aurinkoisista aamuista, eikä hän pitänyt sateisistakaan; hän ei pitänyt aamuista ollenkaan. Mutta hän ei voinut olla puhkeamatta hymyyn nähdessään Zellin kiukkuisen mulkoilun ikkunaan ja herätyskelloon. Hän suuteli vaaleatukkaista rakastettuaan, kunnes molempien huulilla sykkivät hymyt. He tasapainottivat toisiaan eikä yhtäkään heidän yhteistä päiväänsä ollut kirjoitettu harmaaksi.
-----------------------------------------------------------
RAKASTAN
Squall seisoi Training centerin ovien edessä ja katseli, miten hänen... ystävänsä - sana maistui hyvältä entisen yksinäisen suden suussa - Zell ja Irvine väittelivät jostakin jonkin matkan päässä. Heidän jaloissaan oli joitakin harjoitusvastusten ruumiita kertomassa niiden kohtaloista, jotka olivat heidän tielleen tämän harjoitussession aikana sattuneet. Äkkiä Irvine vilkaisi Squalliin, joka oli alkanut ympäristöään tarkkaillen lähestyä heitä. Hän sanoi jotakin Zellille, joka kääntyi ja puhkesi leveään hymyyn nähdessään tummatukkaisen tulijan.
"Squall!" tatuoitu mies huudahti iloisesti samalla, kun Squall heilautti kättään tutun vähäsanaisesti. Irvine tervehti ystäväänsä myös omaan rentoon tapaansa. Kun Squall saapui miesten luo, Zell ja Irvine vaihtoivat pikaisen katseen, josta tulokas ei päässyt jyvälle. Äkkiä hänestä tuntui epämukavasti siltä, että hän oli keskeyttänyt jotakin.
Zellin hymy pyyhkäisi kuitenkin epämiellyttävän tuntemuksen mennessään. "Sinäkinkö meinasit antaa hieman selkään näille yliaktiivisille plantuille?" hän kysyi potkaisten maassa makaavan kasvihirviön ruumista. Squall hymyili aidosti vastatessaan.
"Sellainen oli oikeastaan aikomus. Mikään ei ole parempaa kuin pieni lihastreeni paperihommien lomassa..."
"Niin mekin ajattelimme. Vai mitä, Zell?" Irvine hymyili tietäväistä hymyä ja vilkuili ystävästään toiseen. Zell yski äkkiä ja osoitti kiireesti läheistä pusikkoa kuullessaan sieltä varsin pahaenteilevää ääntä.
"Miten minusta tuntuu, että tuolta on nyt tulossa jotakin aivan muuta kuin mummon puutarhasta karannut kehäkukka..." hän mutisi. Squall oli kääntynyt äänen suuntaan ja hänen kasvoilleen tuli keskittynyt ilme.
"Miten minusta tuntuu, että sinä olet oikeassa. Tuollaista ryskettä ei pidä kuin tuli hännän alla kulkeva T-Rex", Irvine mutisi tuijottaen hänkin pensaikon varjoihin. "Mutta mitä hittoa sellainen tekee näin lähellä sisäänkäyntiä..?"
Squall ei jäänyt pohtimaan vastausta Irvinen kysymykseen lähtiessään pelottomasti ääntä kohti. Zell tuijotti silmänräpäyksen ajan miehen perään, kunnes sitten sai jalkansa toimimaan ja otti juosten tummatukkaisen nuorukaisen kiinni. "Squall!"
Irvine kohautti hartioitaan ja seurasi näitä kahta. He tunkeutuivat pensaiden läpi ja olivat törmätä heitä kohti rynnistävään T-Rexiin. Viisi koulun oppilasta jahtasi haavoittunutta liskoa. Squall pysähtyi kuin seinään ja melkein nauroi näylle. T-Rex pakeni oppilaita... Hänen siirtyessään muutamia askelia sivummalle pois hirmuliskon reitiltä Zell huomio jotakin, joka oli jäänyt Squallilta huomaamatta.
Irvine oli tehnyt myös saman huomion. "Squall! Minusta tuntuu, että meidän on parasta ottaa ohjat tästä."
Squall vilkaisi uudestaan oppilaita ja tajusi, että he olivat haavoittuneita myös. Nyt hänen pasmansa menivät toden teolla sekaisin - miksi koko laitoksen vaarallisin otus pakeni muutamaa haavoittunutta oppilasta, ja miksi nämä oppilaat eivät jättäneet takaa-ajoa sikseen vaan näyttivät olevan valmiita heittämään henkensä tuolle otukselle? Zell pyöräytti kerran silmiään, vilkaisi ystäviään, nyökkäsi ja kiersi vastustajan ympäri oppilaita kohti. Irvine tähtäsi liskon silmiin ja ampui samalla, kun Squall hyökkäsi pelottomasti miekallaan olennon jalkoihin. Zell pysäytti oppilaat ja tarkasteli heitä hieman tarkemmin. Hän ei ollut huolestunut ystävistään. Kaiken heidän kokemansa jälkeen T-Rex olisi vain kärpänen, joka pystyttiin nitistämään päivän lehdellä.
"Hei! Meidän expat-" aloitti yksi kärkäs, punatukkainen poika, joka heristi kivääriään vihaisena keskeytyksestä. Zelliä kunnioitettiin kuitenkin Balamb Gardenissa paljon, eikä hänen tiukka katseensa jäänyt keltäkään uhkarohkealta tajaa-ajajalta huomaamatta.
"Tajuatteko te, ettei ole häpeä paeta T-Rexiltä, kun on haavoittunut?" Zell sihisi hampaidensa välistä painottaen jokaista sanaa erikseen. Oppilaat näyttivät kadottavan rohkeutensa ja tiivistivät rivejään. "On toki hieno suoritus saada T-Rex niin pelkoihinsa, että se pakenee. Mutta älkää koskaan - KOSKAAN - seuratko haavoittunutta hirmuliskoa. Varsinkaan, kun itse olette haavoittuneita. Mahdolliset kokemuspisteet T-Rexin taposta eivät vastaa ihmishenkiä." Oppilaat näyttivät nyt kohtalaisen nöyriltä, ja Zell käänsi heille selkänsä katsoakseen ystäviensä kamppailua tuota hirmuliskoa vastaan. He pärjäsivät hienosti. Irvinen ja Squallin taistelutekniikat olivat hioutuneet yhteen eivätkä he astuneet toistensa tielle missään vaiheessa.
Taistelu teki Squallista tavallistakin kauniimman. Ajatus sai vaalean nuorukaisen melkein punastumaan. Squall oli muutenkin hyvin kaunis jopa arpeaan myöten, mutta taistelun tuoksinnassa hän näytti vapautuneemmalta, seksikkäämmältä, villiltä ja vapaalta, samalla kun oli kurinalainen ja harkitsi jokaista liikettään tarkoin sekunnin murto-osissa. Välillä Zell vain toivoi pääsevänsä pitämään tuota lihaksikasta vartaloa sylissään. Välillä... Oikeastaan aina.
Kun T-Rex kaatui suihkuttaen eräästä syvästä haavastaan verta Squallin päälle, Zell havahtui. Hän tajusi unohtaneensa kaikki muut keskittyessään salaiseen ihastukseensa. Kiusaantuneena hän vilkaisi nopeasti taakseen varmistaakseen oppilaiden läsnäolon - ja siellähän he olivat, katsellen kunnioittavasti otuksen verta kasvoiltaan pyyhkivää Squallia. Yhdellä oli pettynyt ilme ja hän mulkoili Zelliä. Välittämättä tästä Zell löi kätensä yhteen ja näytti ystävilleen peukaloaan virnistyksen sävyttämänä. Sitten hän heilautti kättään osoittaakseen nuoremmilleen, että heidän pitäisi palata takaisin sisälle. Hitaasti he tottelivatkin äänetöntä käskyä.
"Teitte hyvin, mutta muistakaa vain, ettei T-Rexiä tule ikinä aliarvioida", Zell huusi heidän peräänsä rohkaisevasti, "ja muistakaa näyttää haavojanne tohtori Kadowakille."
Pian jäljellä olivat enää paikalle sattuneet sankarit. Zell syöksyi halaamaan molempia ystäviään hyväntuulisesti.
"Olisitte voineet ottaa minut mukaanne hauskanpitoon", hän nauroi halatessaan Squallia. Sitten hän kapsahti Irvinen kaulaan, mikä sai Squallin rypistämään tuskin huomattavasti kulmiaan. Irvine kuitenkin huomasi tämän taputtaessaan Zelliä olalle huvittuneena. Hän hymyili jälleen tietäväisesti ja vastasi ystävänsä kommenttiin.
"Mikään ei estänyt sinua valitsemasta eri roolia", hän sanoi nauraen. "Mutta tunnuit valitsevan tarkkailijan ja opettajan osan varsin säyseästi. Yllättävää sinulta, kun tietää sinun kuumapäisyytesi..."
Zell näytti pitkätukkaiselle cowboylle kieltään. Squall nauroi, eikä Zell voinut vastustaa kiusausta katsoa tummatukkaisen ystävänsä ystävällisiä kasvoja salaa suurta lämpöä tuntien.
Irvine potkaisi T-Rexin liikkumatonta ruhoa ja päätti palata hissuksiinsa takaisin sisälle. Ehkä hänen ystävänsä osaisivat pariutua, jos hän olisi poissa maisemista...
Squall huomasi kuitenkin Irvinen etääntymisen. "Hei!" hän huudahti. "Minne matka?"
Miehen vastaus oli hieman välttelevä. "Nooh, minä olen ollut täällä jo vähän liian pitkään, minulla on nimittäin treffit ja minun pitäisi käydä suihkussa ja..."
Squall katsoi tätä hetken, kohautti sitten hartioitaan ja kääntyi Zellin puoleen. Kohdatessaan hetimmiten toisen silmät hän häkeltyi hieman. Tuo katse sai hänen ajatuksensa melkein aina sekaisin, mutta nyt sanat tulivat varsin luonnollisesti hänen suustaan. "Ei kai sinulla vain ole sovittuja treffejä, joihin sinun pitäisi lähteä valmistumaan ja jättää minut yksin lahtaamaan viherkasveja?" Omalla tavallaan hän alkoi nyt pelätä vastausta.
Zell hymyili lämpimästi ajatuksen herättämille tuntemuksille - hän, treffeille, jättää Squall yksinään treenaamaan? Ei ikinä. "Älä unta näe, minä en ole päässyt vielä kunnolla vauhtiin." Squall nyökkäsi virnistäen lähes poikamaisesti ja heittäen aseensa olkapäälleen. Yhdessä he marssivat syvemmälle Training centeriin tappaen lukuisia kasvivihulaisia.
Squall venytteli nautinnollisesti ojentamalla kätensä pitkiksi yläpuolelleen. Hänen miekkansa nojasi Training centerin seinää vasten. Hän ja Zell olivat tehneet pienen kierroksen ympäri vihreää harjoittelualuetta ja palanneet lähelle ovia. Zell seurasi katseellaan ystävänsä hoikkaa vartaloa ja pystyi tukahduttamaan vain vaivoin halunsa kietoa kätensä tuon vartalon ympärille. Melkein laiskasti Squall vastasi Zellin katseeseen, hän tunsi lihastensa rentoutuvan ja fyysisen väsymyksen pistelevän mukavasti lihaksiaan. Edes nopea katsekontakti vaalean miehen kanssa ei saanut hänen pulssiaan kiihtymään. Zell käänsi katseensa äkkiä pois kiusaantuneena yrittäen rauhoittaa pamppailevan sydämensä. Squall näytti yksinkertaisesti liian hyvältä ilta-auringon valaistessa hänen piirteitään!
Squall tarkensi katseensa kunnolla Zellin piirteisiin ja oli näkevinään toisen reaktioissa jotain tuttua omasta itsestään. Juuri kun hän oli tavoittamaisillaan ajatuksen, mistä oli kyse, Zell kääntyi takaisin ja vastasi Squallin kysyvään, hellään katseeseen. Squall liikahti alitajuntansa ohjaamana hieman lähemmäs, ei paljon, mutta tarpeeksi. Zellin päässä naksahti.
Tatuoitu mies otti heitä kahta erottavat askeleet ennen kuin kerkeäisi katumaan ja painoi huulensa Squallin huulille. Tummatukkainen nuorukainen tunsi punastuvansa ja hänen silmänsä laajenivat. Zell vetäytyi taaksepäin, kun Squall seisoi paikallaan jähmettyneenä liikauttamatta edes sormenpäätään. Hetken he katsoivat toisiaan silmiin, ja Squall tunsi rauhoittuvansa samalla kun puna alkoi levitä toisen tatuoiduille kasvoille. Zell ryntäsi liikkeelle äkkiseltään ennen kuin Squall ehti sanoa sanaakaan. Hän rynnisti sisälle ja sieltä suoraa päätä omaan huoneeseensa lukiten oven takanaan. Hän nojasi oveen hiki otsalleen kohonneena. Mitä helvettiä minä... minä... Squall... ei! Hänen teki mielensä itkeä. Squall ei ollut odottanut sitä. Squall ei ollut varmastikaan halunnut sitä. Squall ei varmasti enää ikinä puhuisi hänelle. Ei siitä ollut edes kauaa, kun hän ja Rinoa erosivat! Zell kirosi itseään ja valui ovea pitkin lattialle istumaan. Hän tunsi olonsa niin tavattoman typeräksi.
Kun Zell lähti lattia paukkuen, Squallilla kesti hetken ennen kuin hän sai jalkansa toimimaan ja hän kykeni lähteä ystävänsä perään. Zellin etumatka oli kuitenkin jo sen verran iso, ettei hän voinut kuin juosta, sillä huuto ei mitä todennäköisimmin olisi kuulunut, ja vaikka olisikin, mies tuskin olisi pysähtynyt. Hän oli näyttänyt niin... haavoittuvalta. Squall kirosi mielessään omaa reaktiotaan. Mutta hän oli yllättynyt! Hän ei ikinä olisi voinut uskoa, että-
Ilo alkoi hiljaa poreilla jossakin huolen ja häpeän alla. Hän ei ollutkaan tunteineen yksin. Kaikki tuntui loksahtavan hänen päässään kohdalleen. Hän hidasti vauhtinsa kävelyksi, eikä hän voinut olla hymyilemättä itsekseen. Ne ensin viattomilta vaikuttaneet unet, jotka olivat pikkuhiljaa muuttuneet joksikin aivan muuksi olivat saaneet hänen ja Rinoan tiet eroamaan, mutta toisin kuin hän oli pelännyt, Zell ei mitä ilmeisimmin pistäisi niitä pahakseen. Tihentäen askeleitaan Squall kulki kohti ystävänsä huonetta, sillä hän olisi voinut vaikka vannoa, että sinne mies oli mennyt.
Zell istui lattialla tuijottaen eteensä tylsänä. Hän pakotti itsensä rauhoittumaan tekniikoilla, jotka hänelle oli opetettu ikuisuuksia sitten, tai siltä tuntui. Hän yritti päästä tunteidensa yli ja katsoa tilannetta objektiivisesti. Keskittyessään joku koputti hänen oveensa. Jokin sai hänet uskomaan, että se olisi ehkä Squall -
Hän avasi oven vapisivin sormin, mutta sen takana seisoikin Irvine. Pitkätukkainen mies katsoi häntä kerran päästä varpaisiin ja näytti sitten myötätuntoiselta. Zell näytti avoimen pettyneeltä, peräytyi ja istahti sänkynsä laidalle. Irvine seurasi perässä sulkien oven.
"Hän siis ei-"
"Ei."
"Mitä tapahtui?"
"Minä-" Zell veti henkeä. "Minä... suutelin häntä." Irvine katsoi häntä terävästi, mutta antoi sitten olla ja halasi sydänsuruista kärsivää ystäväänsä.
"Ei sinun tarvit-"
Oveen koputettiin. Tai oikeastaan koputus oli vaativaa jyskettä. Zell ja Irvine vilkaisivat toisiaan ja toivo syttyi taas Zellin siniharmaisiin silmiin. Irvine nousi sängyltä ja avasi oven kohdaten kiivaasti hengittävän Squallin silmästä silmään.
Squall yllättyi nähdessään Irvinen. Hänen katseensa sivuutti kuitenkin miehen lähes heti ja katsoi Zelliä. Vaalea mies nousi hitaasti seisomaan vastaten Squallin vakaaseen katseeseen, jossa oli jokin loiste, jollaista hän ei ollut ollut ennen ystävällään nähnyt.
Irvine siirtyi sivuun ja Squall liikkui täysin hallitsemattaan kohti Zelliä. Seuraavassa hetkessä hän oli ystävänsä sylissä suutelemassa tätä. Irvine puhkesi leveään virneeseen. Hän oli tiennyt, ettei Zell jäisi ilman vastakaikua!
Kun Zell ja Squall irrottautuivat saadakseen ilmaa, Irvine oli kadonnut ja ovi sulkeutunut. Zell katsoi Squallin kauniita kasvoja ja tunsi sydämensä jättävän pari lyöntiä välistä. Squall hymyili nostaessaan kätensä Zellin tatuoidulle poskelle. He suutelivat toisen, kolmannen, neljännen kerran, kunnes he kumpikin sekosivat laskuista. Zell tunsi sydämensä olevan lähellä räjähdyspistettä Squallin kietoessa kätensä hänen selkänsä ympäri yhä tiukemmin.
Kumpikaan ei tiennyt, miten pitkään he vain seisoivat siinä toistensa sylissä suutelemassa, mutta ei se oikeastaan kumpaakaan kiinnostanut. Lopulta Zell kuitenkin irrottautui hieman Squallin otteesta ja painoi kätensä miehen rinnalle. Hänen katseensa oli melkein ujo hänen katsellessaan Squallin aavistuksen turvonneita huulia ja silmiä.
"Squall..."
Squall painoi huulensa vielä kerran Zellin huulia vasten nostaen molemmat kätensä tämän poskille. Hän piti vaaleaa miestä paikallaan tutkiessaan huulillaan jokaisen sopukan toisen huulista, antaen tunteidensa ohjata tutkivaa kieltään, jolla maistoi Zellin huulia ja suuta. Suudelma oli syvä ja syveni vielä lisää, Zell oli paikallaan antaen hetken paisua hänen päässään yhä suuremmaksi ja ruusunpunaisemmaksi. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Squall vetäytyi taaksepäin ja avasi silmänsä, jotka olivat painautuneet kiinni antaakseen hänen keskittyä vain tuntoaistiinsa. He molemmat näyttivät humaltuneilta.
Squall siirsi kätensä Zellin vyötärölle. Vaalea nuorukainen painoi päänsä muutamia senttejä pidemmän miehen olkapäälle ja hipaisi huulillaan miehen kaulaa. Värähdys kulki läpi Squallin kehon.
"Squall..." Zell toisti hiljaa. Squall halasi ystävänsä vartaloa entistäkin tiukemmin.
"Zell... minä olen pahoillani, että annoin sinun lähteä sillä tavalla", Squall kuiskasi hiljaa. Zell hymyili ja suuteli hänen kaulaansa kevyesti.
"Squall... sinä tuskin tajuat, miten pitkään minä olen halunnut tätä."
"Enpä tiedä. Jos pitempään kuin minä... nää, voin kyllä kuvitella."
Zell naurahti kevyesti ja liikutti toista kättään Squallin hienopiirteisellä selällä piirrellen sormellaan kuvioita. Hän upotti kasvonsa miehen takin karvareunukseen.
"... Zell, mitä sinä tunnet minua kohtaan?" Squall kysyi kuin unessa, kasvot painuneina lähelle Zellin vaaleita hiuksia. Zell mietti hetken sopivia sanoja. Aivan kuin niissä olisi oikeastaan ollut mitään miettimistä.
"Minä rakastan sinua, Squall."
Squall veti syvään henkeä ja rutisti Zellin vartaloa omaansa vasten entistäkin lujemmin.
"... minäkin... rakastan... sinua."
Zell kohotti kasvojaan suorastaan sädehtien. Hän suuteli Squallia pitkään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kun he vihdoin ottivat ilmaa, molemmat olivat hengästyneitä.
Ovi heidän takanaan aukeni, ja Irvine kurkisti sisään. Nähdessään ystävänsä edelleen lähes samassa paikassa kuin lähdettyään, hän virnisti.
"Oletteko te seisoneet siinä koko illan?" hän kysyi huvittuneena. Squall ja Zell kääntyivät hieman nähdäkseen tulijan ja tajusivat, että huone oli hieman pimentynyt ja ovenraosta tulviva valo oli kirkasta heidän silmilleen. Zell ei laskenut irti näyttäessään kieltään pitkätukkacowboylle. Squall hymyili kallistaen päätään. Sitten he katsoivat taas toisiinsa ja Zell siirsi hiuksia Squallin silmien edestä.
"Nähtävästi. Tulin lähinnä toivottamaan hyvää yötä... te siis vihdoin löysitte toisenne? Pitkään se kestikin, paksukalloiset ystäväni." Irvine nauroi hyväntahtoisesti. "Ei vainen, olen onnellinen teidän puolestanne. Mutta Zell, saanko huoneesi, jos muutat Squallille?"
Kysymys yllätti toisiinsa kietoutuneet rakastavaiset, ja he vilkaisivat toisiaan pilkkeet silmäkulmissa kimaltaen. Sitten Squall käänsi katseensa Irvineen ja vastasi heidän kummankin puolesta: "Saat toki. Kunhan pidät siitä hyvää huolta."
Irvine virnisti. "Toki, onko nykyinen huoneeni muka sottainen? Olen vain aina ollut sitä mieltä, että Zellin huone on ollut paremmalla paikalla." Zell näytti taas kieltään ja Irvine nauroi vapautuneesti kääntyessään kannoillaan ja palatessaan ulkopuolelle. Squall kaappasi Zellin kielen omallaan ja antoi lyhyen kielisuudelman, joka sai Irvinen virnuilemaan entistä leveämmin.
"Minä muutan tänne sitten huomenna. Sitä ennen ihan vain vinkkinä, lukitkaa ovi."
Squall ja Zell tuijottivat hetken sulkeutunutta ovea, katsahtivat sitten toisiinsa ja puhkesivat hyväntuuliseen nauruun.
-----------------------------------------------------------
A/N: Voi juma, Irvine, tuppasit sisään vaikka siellä olisi voinut olla lie mitä käynnissä! PERV.