Ronin
9.9.2002, 8:02:29
Elikkä tätä voisi jatkaa loputtomasti mutta aina on hyvä joskus lopettaa.
Tämä kirjoitus kertoo ja kertoo mielettömästi tuntemuksista tuntemattomiin asioihin,joita ei voi nähdä vain sen tuntee.
En ole oikein jaksanut laittaa lisää kirjoituksia tänne,koska ei sillä ole väliä.
Mutta tuo on minun yksi suosikki kirjoitus,koska se on jotain mitä minä en voisi koskaan saavuttaa itsessäni.
Kirjoituksia han tulee ja menee eikä kaikkia voisi edes sanoihin laittaa.
Tuo oli pitkä kirjoitus joten lyhensin sitä.
Ovi
Lukitut ovet,kylmien kyyneleiden murtumattomat huudot.
Sisään astua kukaan ei saa,salaisuudet lukitaan
ovien sisään jossa hiljaisuus on rikkaus.
Lukittuja osia,lukittujen ovien sisään
odottaien autuutta.
Suorat olivat seinät,kylmiä olivat seinien kulmat,ovi
vain oli paikoilaan.
Minä olin ovi,sisääni kätken erillaisia tuntemuksia suljettuina
omiin huoneisiin.
Miten kuluinkaan saranoistani,kestin omia aikojani
mutta aina jaksoin olla.
Lukittujen huoneiden sisältämät tunteet,
pakatuissa laatikoissa,olemattomissa oloissa,
olivat kylmiä niin kuin kivi jolla ei ole elämää.
Niiden tuhansien tuskaisten ääniä,kaikuvina mielessä
loputtomassa tietämättömyydessä.
Hukkaan kulujettujen ajan määrä oli
loputon,loputtomia olivat tunteiden ajatus maailma
jossa minä niitä lukitsen itseeni.
Tuuli aina kostetti oveni kahvaan,niin kuin
se haluasi tietää,mitä se ei tiedä.
Näin kaiken sen mikä on edessä
ja takana,myös sivullekkin vain silloin kuin
ovi on auki.
Loputon,loputtomat sanat mielettömästi erillaisissa suunissa
minne voisi mennä jos olisi avain kaikkeen lukittuun,
mikäli ei lukitse kaikkea itseltään.
No tässä se sitten on kun kerran tahdoitte,en ymmärrä vieläkään miksi ?Te sen haluatte lukea loppuun.
Verhot peittivät ikkunan,pimeys oli paikka
niin sanottu turva joka suoja kaiken sen
mitä en halua nähdä.
Aika meni menojaan ja niin minäkin,
loputtomasti sitä mitä minä olen.
Mutta entäs sinä,ymmärrätkö
mitä selitän sinulle vain mitä tahdon sanoa.
Huutoja oven takaa,niin kuin sillä
olisi ollut merkitystä.
Huone ei vastannut vaikka siihen huusi,
peili sentään heijasti itseään,
katson peiliin se kertoo kaiken sen mitä
minä näin.
Se katsoo samallalaila kuin minä,
se liikkuu samallalaila kuin minä,
se tekee kaiken se mitä minäkin,
kunnes minä katoan sekin katoaa.
Kaikki tämä,menee sisääni ja lukittautuu
minuun niin kuin sillä olisi merkitystä.
Jokaisella on huone,jokaisella asialla
mitä se huomaa.
Minä olen vain se ovi joka kertoo kaiken sen,
mikä ympärillä on jotain näkymätöntä.
Kaikki nämä taas,lukittuu
johonkin mihin kukaan eikä tiedä.
Kipua sormessa sitä sanotaan tunnoksi,
kaikki tämä taas on yksistään selvää,
kuitenkaa ei todistettua.
Vastauksia,ne tulee itsestään niin kuin ilmaa
jota hengitämme.Eikä yhtään ajatusta
se vain on joki muu joka voi hallita
jotain muuta.
Olen kuin vanki,joka koittaa paita
kaikelta siltä mitä ei tiedä.
Elämällä ei ole tehtävää jos
sitä ei tee.
On luotava jotain omaa mihin voi
turvautua,mutta vain
mikäli se on todellista.
En usko mihinkään,
en luota tyhjiin sanoihin,
mutta on jotain kuitenkin.
Olen jumalan virhe,en hän usko jumalaan
miksi olisin virhe.
Olen vain elämän yksi niistä ovista,
joka yhdistää muut ovet muihin.
Loputtomasti sanoja,Loputtomaan
elämään joissa kaikki on lukittua ja piiloteltua
asioita.
Tämä kirjoitus kertoo ja kertoo mielettömästi tuntemuksista tuntemattomiin asioihin,joita ei voi nähdä vain sen tuntee.
En ole oikein jaksanut laittaa lisää kirjoituksia tänne,koska ei sillä ole väliä.
Mutta tuo on minun yksi suosikki kirjoitus,koska se on jotain mitä minä en voisi koskaan saavuttaa itsessäni.
Kirjoituksia han tulee ja menee eikä kaikkia voisi edes sanoihin laittaa.
Tuo oli pitkä kirjoitus joten lyhensin sitä.
Ovi
Lukitut ovet,kylmien kyyneleiden murtumattomat huudot.
Sisään astua kukaan ei saa,salaisuudet lukitaan
ovien sisään jossa hiljaisuus on rikkaus.
Lukittuja osia,lukittujen ovien sisään
odottaien autuutta.
Suorat olivat seinät,kylmiä olivat seinien kulmat,ovi
vain oli paikoilaan.
Minä olin ovi,sisääni kätken erillaisia tuntemuksia suljettuina
omiin huoneisiin.
Miten kuluinkaan saranoistani,kestin omia aikojani
mutta aina jaksoin olla.
Lukittujen huoneiden sisältämät tunteet,
pakatuissa laatikoissa,olemattomissa oloissa,
olivat kylmiä niin kuin kivi jolla ei ole elämää.
Niiden tuhansien tuskaisten ääniä,kaikuvina mielessä
loputtomassa tietämättömyydessä.
Hukkaan kulujettujen ajan määrä oli
loputon,loputtomia olivat tunteiden ajatus maailma
jossa minä niitä lukitsen itseeni.
Tuuli aina kostetti oveni kahvaan,niin kuin
se haluasi tietää,mitä se ei tiedä.
Näin kaiken sen mikä on edessä
ja takana,myös sivullekkin vain silloin kuin
ovi on auki.
Loputon,loputtomat sanat mielettömästi erillaisissa suunissa
minne voisi mennä jos olisi avain kaikkeen lukittuun,
mikäli ei lukitse kaikkea itseltään.
No tässä se sitten on kun kerran tahdoitte,en ymmärrä vieläkään miksi ?Te sen haluatte lukea loppuun.
Verhot peittivät ikkunan,pimeys oli paikka
niin sanottu turva joka suoja kaiken sen
mitä en halua nähdä.
Aika meni menojaan ja niin minäkin,
loputtomasti sitä mitä minä olen.
Mutta entäs sinä,ymmärrätkö
mitä selitän sinulle vain mitä tahdon sanoa.
Huutoja oven takaa,niin kuin sillä
olisi ollut merkitystä.
Huone ei vastannut vaikka siihen huusi,
peili sentään heijasti itseään,
katson peiliin se kertoo kaiken sen mitä
minä näin.
Se katsoo samallalaila kuin minä,
se liikkuu samallalaila kuin minä,
se tekee kaiken se mitä minäkin,
kunnes minä katoan sekin katoaa.
Kaikki tämä,menee sisääni ja lukittautuu
minuun niin kuin sillä olisi merkitystä.
Jokaisella on huone,jokaisella asialla
mitä se huomaa.
Minä olen vain se ovi joka kertoo kaiken sen,
mikä ympärillä on jotain näkymätöntä.
Kaikki nämä taas,lukittuu
johonkin mihin kukaan eikä tiedä.
Kipua sormessa sitä sanotaan tunnoksi,
kaikki tämä taas on yksistään selvää,
kuitenkaa ei todistettua.
Vastauksia,ne tulee itsestään niin kuin ilmaa
jota hengitämme.Eikä yhtään ajatusta
se vain on joki muu joka voi hallita
jotain muuta.
Olen kuin vanki,joka koittaa paita
kaikelta siltä mitä ei tiedä.
Elämällä ei ole tehtävää jos
sitä ei tee.
On luotava jotain omaa mihin voi
turvautua,mutta vain
mikäli se on todellista.
En usko mihinkään,
en luota tyhjiin sanoihin,
mutta on jotain kuitenkin.
Olen jumalan virhe,en hän usko jumalaan
miksi olisin virhe.
Olen vain elämän yksi niistä ovista,
joka yhdistää muut ovet muihin.
Loputtomasti sanoja,Loputtomaan
elämään joissa kaikki on lukittua ja piiloteltua
asioita.