Purity
10.9.2002, 18:59:20
Omistettu minun mummulleni. Tai itseasiassa emme ole mitään sukua, vaan hän on pikkusisko puoleni mummo, mutta olen aina pitänyt häntä kuin kolmantena mummonani. Emme kyllä ole nähneet moneen vuoteen, eikä hän nyt pääse edes kuulemaan tätä runoa ikinä.
Ei ole tarkoituskaan rimmata, ja ajattelin kerrankin tehdä edes vähän lyhyemmän runon, vähän vaihteluiksi näihin pitkiin. Kirjoitettu eilen aamulla kun olin menossa kouluun bussilla.
Taustana kerron tarinan lyhyesti: kyseinen henkilö kuoli viime viikolla. Hän oli ollut erittäin huonossa kunnossa ja kamalissa kivuissa jo pitkään, ja oli itsekin sanonut, että tahtoisi vain nyt kuolla nopeasti pois. Tätä oli jatkunut kuukausia, joten kai minun pitäisi olla onnellinen hänen puolestaan. Toivottavasti hänellä on hyvä olla siellä missä ikinä onkin nyt.
(jos ei tuosta nyt tajua, niin runo on kirjoitettu kuin kertojana olisi ollut mummoni)
Kello tikittää,
muttei liiku eteenpäin,
kello tikittää,
en kestä kuunnella.
Päivästä päivään,
on elämäni eilisen toistamista,
päivästä päivään
on elämäni jo menneen uudelleen elämistä,
päivästä päivään
näen luonnon kauniit ihmeet,
päivästä päivään
kuolen uudelleen.
En enää aidosti tiedä,
milloin oli eilinen,
En enää aidosti tiedä,
milloin tulee huominen,
aika kulkee eteenpäin,
mutta minä en.
Pimeys saapuu,
kietoo minut hellästi sisäänsä,
kello tikittää
ja viimein pysähtyy.
Ei ole tarkoituskaan rimmata, ja ajattelin kerrankin tehdä edes vähän lyhyemmän runon, vähän vaihteluiksi näihin pitkiin. Kirjoitettu eilen aamulla kun olin menossa kouluun bussilla.
Taustana kerron tarinan lyhyesti: kyseinen henkilö kuoli viime viikolla. Hän oli ollut erittäin huonossa kunnossa ja kamalissa kivuissa jo pitkään, ja oli itsekin sanonut, että tahtoisi vain nyt kuolla nopeasti pois. Tätä oli jatkunut kuukausia, joten kai minun pitäisi olla onnellinen hänen puolestaan. Toivottavasti hänellä on hyvä olla siellä missä ikinä onkin nyt.
(jos ei tuosta nyt tajua, niin runo on kirjoitettu kuin kertojana olisi ollut mummoni)
Kello tikittää,
muttei liiku eteenpäin,
kello tikittää,
en kestä kuunnella.
Päivästä päivään,
on elämäni eilisen toistamista,
päivästä päivään
on elämäni jo menneen uudelleen elämistä,
päivästä päivään
näen luonnon kauniit ihmeet,
päivästä päivään
kuolen uudelleen.
En enää aidosti tiedä,
milloin oli eilinen,
En enää aidosti tiedä,
milloin tulee huominen,
aika kulkee eteenpäin,
mutta minä en.
Pimeys saapuu,
kietoo minut hellästi sisäänsä,
kello tikittää
ja viimein pysähtyy.