AlkoTanko
11.9.2002, 14:54:44
Missä kulkee ihmisen sietokyky? Ja kun se ylittyy, miten hän sen purkaa? Tässä tapauksessa purkaus tapahtuu pahimmalla mahdollisella tavalla.
Kaikkea olen elämässäni sietänyt,
paskaa olen joka päivä niellyt,
työpaikalla, kaduilla, jopa kotonani,
olen nöyrtynyt tahtoon orjuuttajani.
Vaimoni, se huora vieraissa käy,
poikaani ei usein kotonani näy,
ja harvoin käydessään se kurja
rahaa pyytää ollakseen hurja.
Mutta nyt siitä tulee loppu!
Ja tuleepa kaikille melkoinen hoppu,
koska nyt panen kaikki kärsimään,
eikä kukaan heistä jää elämään.
Kun vaimoni sängyssäni makailee,
vierasta miestä siellä huvittelee,
tartun uskolliseen kirveeseeni
ja marssin makuuhuoneeseeni.
Kumpikaan ei ehtinyt edes säikähtää,
kun huoran pää seinään lennähtää.
Verisen kirveeni kohotan kattoon,
ja heilautan sen miehen kalloon.
Mutta nyt kuulen auton jarruttavan,
arvaanpa pummipoikani saapuvan.
Sehän sopii, ajattelen minä.
Saatkin kokea yllätyksen, sinä.
Odotan oven vieressä sen avautuvan,
ja poikani siitä astuvan.
Raukka ei edes huomaakaan,
kun kirveeni rusahtaa selkärankaan.
Poika valahtaa maahan, vollottaen,
katsoen minua silmiin, rukoillen.
Villisti huutaen kirveeni mahtia,
halkaisen paskiaisen kahtia.
Astelen kaapille avaten sen,
ja uskolliseen hirvikivääriini tarttuen.
Patruunoita taskuuni ahtaen,
menen autolle sen käynnistäen.
Ajan toimiston pihaan parkkiin,
ja nousen luoteja tunkien kivääriin.
Marssin toimistoon virne kasvoillani
ja alan nauraa puhdasta raivoani.
Ensimmäinen hölmö tielleni astuu,
mutta äkkiä hän sitä katuu.
Tai oikein kovasti katuisi
jos vielä elää saisi.
Kiväärini aloittaa surmanhaukunnan,
ja kajahdukset hukuttavat tuskanulvonnan.
Kuolema saa tänään ylitöitä,
ja henkiinjääneet viettävät unettomia öitä.
Lopulta, kun hiljaisuus laskeutuu,
savun hälvetessä tekoni paljastuu.
Piru saa minusta oivan sotilaan,
kun sähkötuolissa aivoni poltetaan.
Mutta minua ei mikään haittaa,
voin huoletta lopulle nauraa.
Minut voidaan kyllä teloittaa,
mutta pahuuttani ei voida koskaan lopettaa.
Paluu pimeälle puolelle, kuten "Lihasta ja verestä", heh...
Kaikkea olen elämässäni sietänyt,
paskaa olen joka päivä niellyt,
työpaikalla, kaduilla, jopa kotonani,
olen nöyrtynyt tahtoon orjuuttajani.
Vaimoni, se huora vieraissa käy,
poikaani ei usein kotonani näy,
ja harvoin käydessään se kurja
rahaa pyytää ollakseen hurja.
Mutta nyt siitä tulee loppu!
Ja tuleepa kaikille melkoinen hoppu,
koska nyt panen kaikki kärsimään,
eikä kukaan heistä jää elämään.
Kun vaimoni sängyssäni makailee,
vierasta miestä siellä huvittelee,
tartun uskolliseen kirveeseeni
ja marssin makuuhuoneeseeni.
Kumpikaan ei ehtinyt edes säikähtää,
kun huoran pää seinään lennähtää.
Verisen kirveeni kohotan kattoon,
ja heilautan sen miehen kalloon.
Mutta nyt kuulen auton jarruttavan,
arvaanpa pummipoikani saapuvan.
Sehän sopii, ajattelen minä.
Saatkin kokea yllätyksen, sinä.
Odotan oven vieressä sen avautuvan,
ja poikani siitä astuvan.
Raukka ei edes huomaakaan,
kun kirveeni rusahtaa selkärankaan.
Poika valahtaa maahan, vollottaen,
katsoen minua silmiin, rukoillen.
Villisti huutaen kirveeni mahtia,
halkaisen paskiaisen kahtia.
Astelen kaapille avaten sen,
ja uskolliseen hirvikivääriini tarttuen.
Patruunoita taskuuni ahtaen,
menen autolle sen käynnistäen.
Ajan toimiston pihaan parkkiin,
ja nousen luoteja tunkien kivääriin.
Marssin toimistoon virne kasvoillani
ja alan nauraa puhdasta raivoani.
Ensimmäinen hölmö tielleni astuu,
mutta äkkiä hän sitä katuu.
Tai oikein kovasti katuisi
jos vielä elää saisi.
Kiväärini aloittaa surmanhaukunnan,
ja kajahdukset hukuttavat tuskanulvonnan.
Kuolema saa tänään ylitöitä,
ja henkiinjääneet viettävät unettomia öitä.
Lopulta, kun hiljaisuus laskeutuu,
savun hälvetessä tekoni paljastuu.
Piru saa minusta oivan sotilaan,
kun sähkötuolissa aivoni poltetaan.
Mutta minua ei mikään haittaa,
voin huoletta lopulle nauraa.
Minut voidaan kyllä teloittaa,
mutta pahuuttani ei voida koskaan lopettaa.
Paluu pimeälle puolelle, kuten "Lihasta ja verestä", heh...