Wompatti
28.6.2007, 23:01:30
FFfinin sivustoa ollaan lähiaikoina (no okei, ehkä tänä vuonna) uusimassa, ja samalla olisi tarkoitus parantaa nykyisiä alueita. Tätä varten tarvitaan kansikuvia FF-sarjan peleistä, sekä pelien uudelleenjulkaisuista ja eri versioista. Ensisijaisesti tarvitaan PAL-versioiden kuvia, mutta jos pystyy tarjoamaan myös NTSC- ja/tai JPN-versioiden etu-/takakansikuvia, nekin otetaan ilomielin vastaan.
Pelit, joista kuvia tarvitaan, ovat kaikki FF-sarjan pelit ykkösestä uusimpaan kahteentoista, sekä sen lisäksi Origins- ja Dawn of Souls-versiot sekä muut uudelleenjulkaisut. Kuvia voi joko skannata omista peleistään, jolloin saataisiin mahdollisimman hyvälaatuisia kuvia, tai sitten voi lähettää netistä löytämiään kuvia. Kuvissa ei kuitenkaan saisi olla mitään merkintöjä tai vesileimoja, mitkä eivät kuulu alkuperäiseen kansikuvaan. Kuvien tulisi myös olla mahdollisimman suuria, ainakin 500 x 500 pikseliä tai jotain siihen suuntaan.
Hahmoista olisi myös hyvä saada kuvia enemmän kuin sivuilla jo on. Jos joku tämän lisäksi keksii jotain muita mahdollisia uudistuksia tai muita kohteita, joiden yhteyteen voisi laittaa kuvia, niin saa vapaasti ehdottaa.