Kissaprinssi

[Kreifi]

KISSAPRINSSI
(18.3.05 -19.4.07)




Aamuaurinko paistoi himmeästi lävitse mustien verhojen. Valo laskeutui Kredin kasvoille, mutta poika ei tuntunut olevan moisesta moksiskaan, vaan jatkoi syvää uneksimistaan rauhaisana. Pian kuitenkin Kred heräsi, kun karhea kieli lipoi hänen poskeaan. Kred mutisi jotain ja työnsi kissan sivuun, mutta kissa ei antanut periksi ja tuli nuolemaan Kredin kasvoja yhä uudestaan. Lopputulos oli juuri sellainen kuin kissa oli halunnutkin, poika heräsi.
"Mitä mitä?" Kred mutisi unissaan.
"Prinssi, teitä tarvitaan", valkoinen pitkäkarvainen hovikissa sanoi pehmeällä kauniilla äänellään.
"Ai sinä Amidala", Kred hymyili. "Mihinkäs minua nyt tarvitaan?"
"Ulkona on pienoinen ongelma parin kissan kesken. Minä pahoin pelkään, että se voi äityä tappeluksi."
"Tappeluksi?" Kred oli hämmästynyt. "Mutta eihän Kissalassa ole tapeltu ainakaan viiteen vuoteen."
"Niinpä. Siksi sinua tarvitaankin siellä. Että vedäpäs poju vaatteet päälle ja tule katsomaan", Amidala sanoi, hyppäsi alas sängyltä ja hipsi ulos Kredin makuuhuoneesta.
"Mikä poika mä sulle hei oon?" Kred huusi Amidalan perään ja naurahti.
Prinssi nousi peiton alta ja hänen laiha luiseva ruumiinsa siirtyi suoraan auringonvaloon.
"Piru täällä onkin kirkasta", Kred mutisi yksikseen ja veti mustat silkkiset housut jalkaansa.
Hetken Kred katseli ympärilleen yrittäen löytää paitaansa, mutta prinssin katse ei millään tavoittanut housuihin sopivaa paitaa.
"Äh."
Kred avasi parvekkeensa ovet, astui parvekkeelle ja tarrasi köyteen, jonka avulla hän laskeutui viisi metriä korkealta parvekkeelta alas maahan melkein astuen Hampun, tuon valtavan kokoisen leijonan päälle. Hamppu heräsi Kredin alastuloon ja mutisi jotain siitä, kuinka poika alkoi muistuttaa kissaa.
"Huomenta sinullekin Hamppu", Kred sanoi hyväntuulisena.
Hampun takaa nousi oranssisen nuoren tyttökissan pää.
"Kas kas, prinssimme. Oletko sinä laihtunut?" kissa kysyi ja tarkasteli kauniilla silmillään prinssin yläruumista ja selkeästi näkyviä kylkiluita.
"Kukapa minulle täällä kokkaisi Ninya", Kred vinkkasi ja lähti kävelemään kohti paikkaa, josta kuului valtava sihinä ja meteli.
"Mikäs on oikein homman nimi?" Kred kysyi ja sai aluksi vain lukuisia samankaltaisia vastauksia: "Huomenta prinssi."
"Toi vei mun linnun!" mustavalkoinen kissa huusi.
"Ei siinä lukenut sun nimeä!" valkomusta kissa vastasi syytökseen.
"No, olisiko se päivä Kissalassa jos Sam Sam ja Purri ei riitelisi?" Kred virnisti ja istui alas riitelevien kissojen viereen.
"Kertokaapas nyt mitä tapahtui?"
Alkoi valtava selitys.
"Mielellään yksi kerrallaan", Kred naurahti kissoille.
"No, minä olin vaaninut yhtä lintua koko aamupäivän, kunnes tuo tuli ja vei sen. Se lintu oli minun saaliini. Minun vaanimani ja minulle valmisteltu", mustavalkoinen kissa kertoi.
"Eipäs. Minä bongasin linnun ja sitten nappasin sen kiinni. Ei sitä ollut kenellekään varattu", valkomusta kissa kertoi oman versionsa tarinastaan.
"Vai niin", Kred sanoi mietteliäänä. "Ikävä kyllä minulla ei ole ratkaisua tähän ongelmaan --", väki ihmetteli prinssin puheita ääneen, "-- mutta minä tiedän uuden kissanminttuesiintymän."
"Mitäh?" mustavalkoinen ja valkomusta kissa huudahtivat yhteen ääneen. "Missä, kerro heti!"
Kred kuiskasi jotain riitapukareille. Ne katsoivat hetken prinssiä ja säntäsivät sitten juoksuun kohti Karjuvuoria. Hetken kaikki paikallaolijat tuijottivat Krediä ja sitten pois juoksevia kissoja, kunnes ne säntäsivät kahden kissan perään.
Kred nauroi ja kaatui selälleen jääden tuijottamaan kohti taivasta. Pilvet lipuivat hiljalleen ohi ja valtakunnassa oli rauha.
Valkoisen kissan pää tuli Kredin näkökenttään.
"Hyvin toimittu, prinssi", Amidala sanoi.
"Kiitos", prinssi hymyili. "Ainakin saatiin rauha aikaiseksi."
"Luuletko, että siellä on rauha mihin sinä tuon kissalauman lähetit", Amidala sanoi.
Kred repesi nauramaan.
"No ainakin heillä on hauskaa siellä. Eikö sinua yhtään kissanminttu houkuta?" Kred sanoi.
"Eipä juuri. Olen saanut haistella sitä eläessäni jo niin paljon. Ja sitä paitsi, minulla on täällä velvollisuuksia hoidettavana. Mistä tulikin mieleeni, että minun pitäisi tästä palata töihin", Amidala sanoi.
"Töihin? Onko täällä töitäkin?" Kred kysyi.
"Minun tehtäväni on huolehtia, että valtakunta, etenkin palatsi, pysyy pystyssä, eikä kaikki romahda niskaan. Muistathan tehtäväni?" Amidala sanoi.
"Muistan toki. Ja minun tehtäväni?"
"Laiskotella", Amidala mutisi kävellessään pois.
Kred naurahti jälleen, mutta hän ei voinut sanoa Amidalan olevan väärässä. Kissaprinssi useimmiten vain laiskotteli. Toki hän hoiti vastuullisesti virkaansa, mutta hän oli hoitanut sen niin hyvin, ettei juurikaan mitään tehtävää löytynyt enää.
Ninya, tuo erittäin söpö kissanpentu tassutteli Kredin luokse ja kysyi: "Saanko minä mennä kissanmintulle?"
"Vain jos Hamppu lähtee mukaasi. Olet vielä niin pieni, että et saa lähteä yksiksesi Karjuvuorille asti", Kred vastasi.
"Hamppuu!" kuului kissatytön huuto.
"Joo joo, lähdetään lähdetään", Hamppu sanoi noustessaan hitaasti pystyyn. Leijona oli valtavan kokoinen ja hänen vierellensä laskeutui iso varjo, joka pimensi Kredin auringolta.
"Heeei, mihin aurinko katosi?" Kred huudahti.
"Katson tuon pikkuisen perään. Tee sinä niitä tärkeitä juttujasi täällä", Hamppu sanoi Kredille ja lähti tallustamaan innokas pikkukissa kintereillään.
"Nopeemmin, nopeemmin!" pikkukissa huusi isommalle serkulleen.

Kred katseli palatsin seiniä valtaistuimelleen lyyhistyneenä. Hänellä oli tylsää, tavattoman tylsää. Hän nappasi lyhytmiekan valtaistuimen viereltä, heilutteli sitä ja mutisi jotain siitä, että elämässä saisi olla jotain toimintaa. Ei sillä, että Kred olisi ollut niinkään tyytymätön nykyiseen elämäänsä, hän rakasti sitä, kun sai olla kissojensa parissa rennosti ja laiskotella päivät pitkät, mutta nyt hän kaipasi jotain muutakin sen lisäksi. Olihan eräs kissafilosofi sanonut, että laiskottelu vaatii raskasta työtä. Kred koki nuo sanat juuri parhaillaan.
Kredin kutsuun vastattiin, kun hätääntynyt Amidala säntäsi kruunusaliin. Kissa tuli niin yllättäen ja niin kauhuissaan, että Kred melkein pudotti kruununsa hypähtäessään pystyyn.
"Kamalaa, aivan hirveää", Amidala huusi ja itki.
"Mitä on tapahtunut?" Kred kysyi huolestuneena.
"Siskoni, Alynx, on kidnapattu. Varjojen nähtiin vievän hänet metsänlaidalta. Kauheaa, mitä me teemme", Amidala parkui.
"Siis mitä? Siskosi on kidnapattu? Varjot ovat tehneet sen? Vihervaan laidalta? Mutta mutta..." Kred ei saanut sanaa suustaan.
"Mitä me teemme?" Amidala sanoi hyvin hätääntyneenä.
Pian kruunuhuoneeseen tuli muutama muukin hovikissa, Erik ja Pallo. He olivat paljon enemmän järjissään kuin Amidala, joka hoki koko ajan vain samoja lauseita itkien.
"Erik, Pallo, miten tämä on mahdollista? Ei Kissalassa tapahdu kidnappauksia. Varjoista emme ole kuulleet minun saapumiseni jälkeen."
Kred oli saapunut Kissalaan varsin erikoisella tavalla, vain siten kun ihminen voi Kissalaan saapua. Pieni kori oli ajautunut Rajajoen rantaan ja siellä korissa oli ollut Kred. Koirat ja kissat olivat tapelleet siitä kuka tuon korin saisi pitää ja kissat voittivat tuon taiston. Kred kasvoi kissojen parissa aikuiseksi - jos nuorta miehenalkua nyt aikuiseksi saattoi sanoa - ja yhtenä päivänä hänet kruunattiin Kissalan prinssiksi, kun kuningas, jonka hoivissa Kred oli ollut, kuoli.
"En tosiaan tiedä, mutta tämä on varma tieto", Erik sanoi.
"Ihan vissi", Pallo toisti.
"Silminnäkijöitä on useampikin. Tietoa ei voi käydä kiistämään. Mitä aiotte tehdä, sir?" Erik kysyi.
"Niin, tietoa ei voi kiistää, ei sitten mitenkään", Pallo toisti.
"Meillä ei ole kuin yksi vaihtoehto. Meidän on haettava Alynx takaisin ja selvitettävä mitä varjoilla on mielessään", Kred vastasi itsevarmana.
"Mutta sir, varjot asuvat Mustassa maassa, jota hallitsee paha noita, tuo hullu vanha eukko", Erik sanoi.
"Se on ihan totaalisen pimeä", Pallo lisäsi.
"Tiedän kyllä, mutta meillä ei ole vaihtoehtoa. Hakekaa Hamppu välittömästi tänne", Kred käski ja Erik ja Pallo tekivät kuten oli käsketty Kredin jäädessä lohduttamaan Amidalaa.
"Luota minuun, me saamme hänet takaisin. Luotat vain minuun, kaikki järjestyy", Kred sanoi.
Amidala rauhoittui hieman, mutta vain hieman. Hän oli edelleen hysteerinen. Lopulta monien sanojen jälkeen Kred sai hovineidon rauhoitettua kunnolla. Amidala ei enää itkenyt ja hän uskoi siihen, että hänen siskonsa saataisiin takaisin. Hän jopa julisti: "Minun siskoni, minä lähden mukaan", eikä Kredin auttanut vastusteluista huolimatta kuin päästää hovikissa mukaan retkelle.
"Minä, sinä ja Hamppu siis", Kred sanoi.

Kun Hamppu saapui paikalle, Kred ja Amidala olivat jo odottamassa laukku pakattuna linnan pihalla. Hän laski laukun käsistään ja kumartui toisen polvensa varaan ja katsoi Hamppua suoraan silmiin.
"Tiedäthän, sinun ei ole pakko lähteä, tämä on täysin vapaaehtoista", Kred sanoi.
"Tiedän, mutta jos kissa on pulassa, niin minä tarjoan kaiken apuni. Sinä tiedät, prinssi, että voit luottaa minuun. Voit aina laskea varaani", Hamppu vastasi.
"Toivoinkin sinun sanovan noin, sillä sinä tuot paljon turvaa", Kred sanoi.
"Minäkin tulen!" pikkukissa huusi.
"Ei, Ninya, sinä et tule", Kred vastasi tiukasti.
"Tulenpas", tyttökissa intti.
"Et tule. Olen päätökseni tehnyt. Olet aivan liian pieni. Hus kotiisi siitä", Kred sanoi. Hän ei millään voisi päästää alle vuoden ikäistä kissaa matkalle mukaan. Hän ei haluaisi riskeerata sen enempää kissoja kuin oli pakollista.
"Jännityksenhakuiset pikkukissat", Kred tuhahti ja kiinnitti huomionsa Hamppuun ja Amidalaan. "Meidän on aika lähteä matkallemme. Kuljemme läpi Vihervaan metsän, aina Heleän veden tuolle puolen ylitse Karkotettujen kissojen maan Mustaan maahan. Matka on varmasti vaarallinen, eikä ketään pakoteta siihen. Osallistuminen on vapaaehtoista. Nyt kannattaa kieltäytyä, kun se on vielä mahdollista."
Kumpikaan kissoista ei kieltäytynyt. Molemmat halusivat mukaan tälle matkalle.
Kred nappasi laukun olallensa.
"Matkaan siis", hän sanoi.

Kolmen joukko vaelsi ongelmitta Vihervaan läpi. Se oli rauhaisa pieni metsä, jossa ei kylläkään lintuja asustellut. Metsä kuitenkin kuhisi elämää, siellä oli matoja, perhosia ja muita pieniä eliöitä. Niillä ei ollut tarpeeksi älliä pysyä pois metsästä ja kissojen kynsistä, toisin kuin esimerkiksi hiirillä ja linnuilla. Joskus kuitenkin joku lintu tai hiiri eksyi Kissojen valtakuntaan ja silloin sen kohtalo oli yleensä hyvinkin karmiva ja raaka.
"Menemme nopeinta tietä Mustaan maahan", Kred sanoi. "Meillä on kiire jos meinaamme pelastaa Alynxin. Jokainen hetki on tärkeä."
Kaksi matkalaista nyökyttelivät. He olivat Kredin kanssa täysin samaa mieltä.
"Mutta pysähdytään nyt hetkeksi syömään", Kred sanoi ja laski laukkunsa maahan..
Laukusta kurkisti Ninyan pää.
"Mitä ihmettä?" Kred huudahti. "Sinunhan piti jäädä kotiin."
"Tuota eksyin johonkin pimeään koloon ja löysin nyt vasta ulos. Näköjään se pimeä kolo sattui olemaan laukkusi. Mikä hassu sattuma", Ninya sanoi.
"Uhmasit prinssin sanaa", Amidala sanoi.
"Niin tuota, se oli vahinko. Ihan totta", Ninya puolusteli.
"Sinua ei usko kukaan", Kred vastasi samalla kun Hamppu kävi maaten.
"Mutta kun minä halusin niin kovasti mukaan. Kaipaan seikkailua. Ja kuinka ihanaa onkaan olla seikkailulla juuri teidän kanssanne", Ninya sanoi.
"No, nyt sinä olet seikkailulla ja kautta rottien häntien, sinä pysyt siellä kassissa, onko selvä?" Kred sanoi.
"Juu juu, kassissa tietenkin. Kai täältä saa sitten kurkkia? Pitäähän minun tietää missä milloinkin mennään", Ninya sanoi.
"No kurkkia sinä saat", Kred sanoi ja naurahti.
Sitten Kred kaivoi kassistaan evästä kaikille matkalaisille. Hamppu luonnollisesti vei ruokatarpeista suorastaan leijonanosan.
"Riittävätkö ruokavaramme varmasti?" Hamppu kysyi.
"Mitoitin ne niin, että niiden pitäisi riittää. Vaikka meillä onkin ylimääräinen matkustaja, ruuat riittävät silti, sillä otin hiukan ylimääräistä mukaan.", Kred vastasi.
"Meidän tulisi jatkaa jo matkaa, Alynx--", Amidalan ääni katosi jonnekin.
"Olet oikessa", Kred sanoi ja nousi seisomaan. "Meillä ei toisaan ole aikaa hukattavaksi. Matkaan siis, kohti siltaa."
Kissalan ja Karkotettujen kissojen maan eristi toisistaan Heleä virta, jonka päälle oli rakennettu silta, joka voitiin nostaa tarvittaessa. Silta laskettiin alas vain kun kissoja karkotettiin Kissalasta. Karkotettujen kissojen maassa asuivat kaikki kissat, jotka olivat karkotettuja Kissalasta. Moiseen riitti syyksi pelkästään toisen kissan vahingoittaminen. Tällaista ei kylläkään ollut tapahtunut enää viimeiseen viiteen vuoteen.
Viisi vuotta sitten tapahtunut viimeisin karkotus oli kohdistunut Remuun ja hänen jengiinsä. Remu oli vaatinut kauppiailta ja muilta suojelurahoja ja jos näitä ei ollut maksettu, oli hän käyttänyt korstojaan kynnenkatkomiseen. Kred karkotti Remun ja hänen koko joukkionsa ikuisiksi ajoiksi Kissalasta ilman mahdollisuutta armahdukseen.
Kissala oli ollut aikanaan hyvinkin rauhatonta aluetta, osittain kissojen erimielisyyksien takia, osittain johtuen sodasta koiria vastaan, mutta kun Kred kymmenen vuotta sitten astui valtaan 10-vuotiaana alkoi Kissala rauhoittua. Suurin osa siitä oli Kredin ansiota. Tuo nuori poika toi rauhan Kissalaan aluksi lopettamalla sodan koiria vastaan ja sitten yhdistämällä kaikki kissat. Ei kestänyt montaakaan vuotta kun Kred oli rauhoittanut Kissalan tyystin. Siitä oli tullut hyvä ja rauhaisa paikka asua.

"Lasken sillan", Kred sanoi. "Edetään mahdollisimman hiljaa, sillä emme tahdo vetää karkotettujen kissojen huomiota itsemme. He mitä luultavammin eivät ole ystävällismielisiä karkottajaansa ja hänen ystäviään kohtaan."
Amidala nyökytteli.
Ninya sen sijaan innostui. "Nähdäänkö me niitä renttukissoja?" hän hihkaisi.
Ninya ei ollut koskaan nähnyt noita pahoja kissoja, jotka olivat karkotettu, sillä hän oli vasta alle vuoden ikäinen ja Karkotettujen kissojen maahan oli kiellettyä mennä - turvallisuussyistä tietenkin johtuen.
"Toivottavasti emme. Säästyisimme paljolta harmilta", Kred totesi.
Kaverukset saivatkin matkata rauhassa. Vaikka heidän olisi tullut mennä suorinta reittiä kohti Mustaa maata, he tekivät pienen koukkauksen. He kiersivät Karkotettujen kissojen kaupungin, tai kuten karkotetut kissat itse sitä kutuivat: Kirn, joka tarkoitti vanhalla kissakielellä vihaa.

"Oletteko poikki?" Kred kysyi.
"Ei vielä", vastasivat Hamppu ja Amidala yhteen ääneen. Kred kuitenkin näki heidän silmistään, että molemmat valehtelivat. He olivat matkanneet pitkään ilman lepoa tai hyvin vähäisellä levolla, jotenjossakin välissä heidän oli pakko levätä kunnolla, sillä Mustassa massaa saattoi olla mitä tahansa edessä..
"Levätään", Kred sanoi. "Mutta nuotiota emme voi sytyttää, se näkyisi varmasti Kirniin asti ja sitä riskiä emme halua ottaa.
Kaverukset lepäsivät, mutta jokainen vuorollaan - paitsi Ninya - piti vahtia muiden nukkuessa levollisesti. Aamulla lempeä Hampun tassuntöytäisy herätti Kredin.
"Huomenta prinssi", Hamppu sanoi.
"No huomenta. Olipas muhkurainen peti. Ei tämmöisessä voi nukkua sitten laisinkaan", Kred sanoi ja venytteli itseään Amidalankin herätessä.
"Miten sinä nukuit Amidala? Meinaan, jos peti oli minulle epämieluisa, voin vaan kuvitella mitä se oli sinulle", Kred sanoi.
"Jaa, sainko minä nukuttuakin?" Amidala kysäisi hiukan ivaa äänessään.
"Tiedän, tämä ei ole helppo matka ja sen helpoimman osuuden olemme jo kulkeneet. Jos haluat, voit vielä kääntyä takaisin", Kred sanoi.
"En todellakaan käänny. Minä olen lähtenyt matkaan pelastaakseni siskoni ja sen toden totta aion tehdäkin. Minä en anna periksi, en vaikka mikä olisi."
Kred nyökkäsi. Hän ymmärsi hovikissan sanoja. Ne tulvivat rakkautta ja välittämistä, mutta Kred aisti myös pelon. Kuinka rohkea tuo mukavuuksiin tottunut kissa olikaan, hän mietti.
"Saiskos sitä aamupalaa? Ja herätetäänkö me tuo yksi unikeko?" Hamppu sanoi katsoen ensin laukkua ja sitten Ninyaa, joka oli tullut puoliksi laukusta ulos.
Kred silitti hellästi kissanpentua. Eikä kauaakaan kun tyttökissa heräsi silitykseen. Se venytteli pitkästi ja sanoi sitten: "Jos viitsit tuosta vielä hiukan rapsuttaa."
Kred naurahti kissalle, mutta teki työtä käskettyä.

Matkalaiset jatkoivat matkaa, kunnes he saapuivat pienen metsän laitaan.
"Tämän metsän jälkeen tulee Musta joki ja sen toisella puolella on Musta maa. Alamme lähestyä määränpäätämme. Nyt reippaasti vaan matkaan", Kred sanoi.
"Saanko jalotella?" Ninya kysyi.
"Et, aivan liian vaarallista siihen. Jaloittelemaan pääset sitten taas kun olemme kotona. Onko selvä?"
"Juu juu", kissanpentu vastasi hiukan pettyneenä.
Hamppu pysähtyi. Hän kuuli jotain.
"Mitä nyt?", Kred kysyi.
"Metsässä liikkuu joku, ainakin neljä olentoa", Hamppu vastasi terävänä.
"Usvametsässä, älä nyt viitsi ei siellä elä kukaan", Kred sanoi.
"Paitsi--", Amidala aloitti
"Paitsi me", kuului pusikon takaa ja pian esille astui musta kissa, jolla oli valkea laikku rinnassa.
"Remu", Kred sanoi hiukan yllättyneenä.
"Minäpä minä. En oli uskonut kissaprinssi, että tapaamme vielä. Tämähän on varsin mieluisaa", Remu sanoi ja samalla metsiköstä ilmestyi lauma kissoja ja kaksi mustaa pantteria.
Kred nielaisi.
"Kuinka minusta tuntuu, että tämä tapaaminen ei ole meille järin mieluisa", Kred sanoi.
"Oi, minä takaan sen", Remu sanoi.
Pantterit asettuivat Kredin joukkion ja Remun väliin. Ne olivat paljastaneet hampaansa ja nostaneet hännät pystyyn, kuin valmiina hyökkäämään. Tavalliset kissat asettuivat Remun taakse, kuin hiukan suojaan.
Kred vei kätensä lyhytmiekkansa kahvalle. Hän kyllä tiesi mitä tuleman pitää. Varovasti Kred laski kassin ja samalla Ninyan maahan.
"Pysy takanani Amidala", Kred sanoi ja Amidala toimi kuten käsky kävi.
"Ja nyt", Remu piti pienen tauon. "Tappakaa ne."
Molemmat pantterit loikkasivat kohti uhrejaan, toinen Kredin kimppuun ja toinen Hampun kimppuun.
Hamppu hyppäsi pantteria vastaan ja niiden isot kehot törmäsivät toisiinsa voimakkaasti ja paiskautuivat sitten sivuun.
Kred teki pienen loikan sivulle ja huitaisi miekallaan kohti pantteria, mutta ei osunut tähän nopealiikkeiseen eläimeen. Pantteri käännähti ketterästi ja huitasi tassullaan Krediä. Kred otti muutaman askeleen taaksepäin ja väisti iskun. Sitten hän huitoi miekallansa eteenpäin estääkseen pantteria tulemasta lähelle - ja se toimikin, pantteri katseli hiukan kauempaa ja yritti kiertää Kredin selustaan huonolla menetyksellä. Se ei päässyt tarpeeksi lähelle kissaprinssiä, jotta olisi saanut mitään vahinkoa aikaiseksi. Siinä he pyörivät ja Kred alkoi väsyä.
Parin metrin päässä oli käynnissä todellinen tanssi; väistöjä, tassuniskuja, hyppyjä ja taas lisää väistöjä ja tassuniskuja. Leijona ja pantteri iskivät vuoronperään ja väistivät vuoronperään. Ulkopuolisen silmin se oli todellista tanssia, näille kahdelle se oli kamppailua elämästä ja kuolemasta.
Pantteri hyökkäsi kohti Hamppua molemmat tassut ojossa. Hamppu teki ratkaisunsa, hän huitasi tassullansa toisen pantterin iskun sivuun ja otti toisen vastaan, näin saaden tilaisuuden käyttää kaikki voimansa iskuun pantterin päähän. Hampun yritys onnistuikin, hän sai pienen haavan kylkeensä, mutta pantteri lennähti iskusta kyljelleen hiukan sekavana. Hampun tilaisuus. Hän hyökkäsi suoraan pantterin kaulaan hampaillaan ja puri niin lujaa kuin jaksoi. Pantteri huitoi tassuillaan ilmaa ja yritti päästä otteesta irti - turhaan. Lopulta pantteri ei pistänyt enää vastaan.
Hampun tehdessä oman ratkaisunsa Kredin kanssa taisteleva pantteri teki omansa. Se hyökkäsi läpi miekkaverkon, jonka Kred oli eteensä kutonut. Miekka viilsi sen lapaa, mutta se onnistui tavoitteessaan ja sai iskettyä Krediä käpälällään olkapäähän. Veri ruiskahti ja Kred kaatui maahan. Pantteri teki loikan Kredin päälle, mutta yllätyksekseen törmäsi maata vasten tuettuun miekkaan, joka upposi syvälle sen rintaan. Pantteri ei kuitenkaan kuollut, vaan se vetäytyi heti sivuun niillä voimilla, mitä sillä oli vielä jäljellä. Kred oli kiitollinen, ettei heidän tanssinsa ollut jatkunut pidempään, sillä hän ei olisi jaksanut sitä enää kauan.
"Bravo, loistavaa", Remu sanoi. "Ikävä kyllä nyt loppu leikkiminen."
Hamppu käännähti, heidän takanaan näkyi iso lauma kissoja juosten heitä kohti.
"Prinssi, kyytiin, nyt mennään!" Hamppu huusi.
Kred nappasi kassinsa, hyppäsi Hampun selkään ja huusi: "Amidala, seuraa meitä - ja seuraa sitten lujaa."
Hamppu säntäsi juoksuun, hän juoksi melkein Remun yli, joka väisti viimetipassa kohti juoksevaa leijonaa. Amidala seurasi ihan kannoilla, niin lujaa kuin tassuistaan pääsi, ja lujaa hän pääsikin, melkein Hampun ohi.
"Ottakaa ne kiinni!" Remu huusi laumalle isoja kissoja. "Repikää ne kappaleiksi. Kostakaa niille. Kostakaa!"
"Aika villi tilanne", kuului ääni laukusta. "Todella jännittävää."
"Ole hiljaa, nyt juostaan", Kred sanoi ja tarrautui yhä tiukemmin Hampun harjaan kiinni, ettei vain putoaisi kyydistä, sillä se jos jokin olisi kohtalokasta.
Joukko juoksi läpi metsän, nuo pelottavat kapiset kissat kannoillaan, aivan heidän perässään. Hamppu ei kuitenkaan hiljentänyt hetkeksikään, vaikka hänen tassujaan alkoi jo sattua. Hän vain painoi eteenpäin niin lujaa kuin pääsi. Hän juoksi elääkseen.
Lopulta edessä oli musta virta.
"Mitä nyt?", Amidala sanoi puuskutuksen ohesta.
"Hypätään sinne", Kred sanoi.
"Veteen?" Amidala kauhistui.
"No onko paljon vaihtoehtoja?" Kred kysyi.
"No mutta... veteen?" Amidala pisti vastaan.
"Ei veteen", kuului kassista.
"Sinne nyt vain. Minä ainakin menen ja te seuraatte kyllä perässä", sanoi Hamppu, joka oli siitä outo kissa, että hän tykkäsi kylpeä. Tosin Musta virta ei ollut se kaikista mieluisin paikka hänellekään.
Sinne Mustaan virtaan koko joukkio molskahti.
Ja se toinen joukko pysähtyi rannalle.
"Kosto elää!" Remu huusi vihaisena, mutta niin voimattomana. Edes hänen käskynsä eivät saaneet kissoja hyppäämään Mustaan virtaan, ja vaikka jos ne olisivatkin sinne hypänneet, ne eivät olisi mistään hinnasta nousseet toiselle rannalle. Ne tiesivät hyvin mikä Musta maa oli, ja sinne he eivät menisi.

Musta maa. Kuollut paikka, jossa kasvit eivät kasvaneet. Pelkkää kiveä, tulivuoria ja tuhkaa. Tunnettu myös nimellä Kuollut maa, hyvinkin osuva nimi tuolle elottomalle seudulle, jossa oudot varjot asustivat ja kammottavat äänet huusivat itsensä kuuluviin. Siellä tuo joukkiomme nyt oli, märkinä ja väsyneinä - pian myös pelokkaina.
Hamppu heristi korviaan, kuten Amidalakin. He molemmat kuulivat monia erikoisia ja pelottavia ääniä, jotka kimpoilivat kalliosta toiseen luoden hyvinkin aavemaisen tunnelman.
"Tämä on ilkeä paikka", Amidala sanoi Hampun nyökätessä.
Kred katseli ympärilleen. Taivas oli muuttunut mustaksi, eikä auringonvalo tavoittanut kivistä ja tuhkaista maata. Kred siristeli silmiään, sillä hänellä oli vaikeuksia nähdä hämärässä, toisin kuin kissakumppaneillaan.
"Hamppu, sinä tarkkanäköisenä saat johdattaa minua. Edetään äänettömästi ja piilossa. Parempi kun emme kohtaa mitään ongelmia"; Kred sanoi.
"Luuletko meidän välttyvän ongelmilta?" Hamppu kysyi.
"No, ongelmia tulee vastaan viimeistään noidan asumuksessa, se on vissi se", prinssi vastasi.
Joukko eteni hiljaa, hitaasti ja äärimmäisen varovasti. He näkivät monia omituisia varjoja. Niillä oli punaiset silmät ja mustat pitkät kynnet, jotka repisivät kissan kappaleiksi muutamissa sekunneissa. Ne olivat kammottavia pimeyden olentoja. Onneksi pelastusjoukko kuitenkin onnistui välttää nuo olennot, aina noidan tornille asti. Siellä odotti masentava näky, sillä nuo varjot partioivat satapäisinä noidan tornin juurella. Siitä ei ollut hiipiminen ohitse.
"Mitä nyt?" Amidala sanoi.
Kred mietti. Hän pohti ja pohti, mutta ei millään keksinyt keinoa millä he pääsisivät ohi noista varjoista. Kred yritti miettiä yhä kovemmin ja kovemmin, mutta varjojen riipivät äänet häiritsivät hänen keskittymistään.
"Hyi, onpas tassuni likaiset", Amidala sanoi.
"Hiljaa, yritän ajatella", Kred tiuskaisi tuskastuneena.
"Mutta kun ne on ihan tuhkassa, ihan pikimustat", Amidala vastasi moitteisiin.
"Sinäpä sen sanoit, pikimustat", Kred huudahti - tai no kuiskasi huudahtaen. "Hiillostetaan itsemme, sitten olemme ihan mustia ja menemme varjoista ja pääsemme noidan torniin."
"Hiillostetaan itsemme?" Hamppu ihmetteli.
Kred naurahti, mutta tilanteen epätoivoisuus sai hänet pian vakavoitumaan.
"Se on ainoa keino minkä keksin", hän sanoi.
Kred näytti esimerkkiä. Hän kävi maahan makuulle ja pyöriskeli tuhkassa. Sitten hän nousi pystyyn, otti käsiinsä tuhkaa ja sotki ne paikat, jotka olivat vielä puhtaita ja pian yleensä niin kovin siisti kissaprinssi oli ihan musta, yltä päältä tuhkassa. Kissat tekivät samoin, he suttasivat itsensä tuhkaan, kunnes olivat aivan mustia, paitsi Ninya, joka sai pysyä kassissa puhtoisena.
Sitten joukko lähti vain rohkeasti kävelemään kohti tornin suuria ovia. Varjot pyörivät heidän ympärillään, välillä joku niistä koskettikin - se tuntui kylmältä viimalta, joka tuntui purevan aina luihin asti. Mutta suunnitelma onnistui, varjot eivät kiinnittäneet joukkioon sen suurempaa huomiota, ne hyväksyivät nämä tuhkaiset, pikimustat olennot osaksi joukkoaan ja Kred kissoineen pääsi noidan torniin ilman sen suurempia ongelmia.
"Huh, se oli jännä paikka", Kred sanoi suljettuaan oven takanaan.
"Katso minun kaunista turkkiani", Amidala valitti.
Kred katsoi Amidalaa. Hovikissa valitti turkistaan, vaikka hänen siskonsa oli kidnapattu. Kred oli mielissään siitä, että Amidalalla oli selvästi uskoa retken onnistumiseen ja hän pystyi olemaan oma mielenkiintoinen itsensä. Kissaprinssi hymyili. Hänen olisi tehnyt mieli halata tuota uutteraa apulaistaan, mutta nyt piti keskittyä johonkin aivan muuhun.
Kred lähti nousemaan kierreportaita ylös kissat kannoillaan.
"Ihan hiljaa sitten", Kred kuiskasi.
Hetken edettyään rappusia Kred alkoi kuulla ääniä, jotka Hamppu ja Amidala olivat kuulleet jo aikoja sitten. Selvästi naisen ääni, joka tuntui puhelevan yksikseen.
Lopulta joukkio saapui ovensuuhun ja Kred kurkkasi ovensuusta sisään. Hän näki sekaisen ison huoneen, jossa oli jos jonkinmoista kippoa ja pannua. Huone näytti, no noidan taikahuoneelta. Pöydällä oli häkki, jossa Alynx oli. Se selvästikin pelkäsi ja tärinästä päätellen paljonkin.
"Noniin, sitten pistetään tämä aine ruiskuun ja hahahaha tietenkin päästetään sinut vapaaksi", noita sanoi ja imi ruiskuun jotain nestettä yhdestä monista putkiloistaan.
Kred hyppäsi esiin Hampun ja Amidalan tullessa hänen perässään.
"Hei, sinä--", Kred aloitti.
"Alynx!" Amidala huudahti.
"Siinä meni hieno pelastuspuheeni", Kred tokaisi.
Alynx kääntyi ahtaassa häkissään.
"Sisko, prinssi!" se huudahti iloisena. "Tulitte pelastamaan minut."
"Tasan tarkkaan tulimme", Kred vastasi.
"Pelastamaan? Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Miten te pääsitte tänne? Oletko sinä se kissaprinssi?" noita kyseli hiukan hädissään.
"Toden totta olen ja minä olen tullut hakemaan Alynxin takaisin kotiin", Kred sanoi.
"Saatte hänet tuotapikaa", noita virnisti ja otti askeleen kohti Alynxin häkkiä ruisku kädessään.
Valpas Kred lähti välittömästi juoksuun ja ehti hätiin ennen kuin noita sai pistettyä Alynxia ruiskullaan. Kred taklasi noidan maahan, joka parahti vanhojen luiden kolistessa lattian kivetystä vasten. Samassa rytäkässä Alynxin häkki tippui lattialle ja aukesi. Kissa pinkoi välittömästi siskonsa luokse turvaan.
"Saastainen pikku prinssi saastaisine kisuineen", noita manasi.
Kred kyyristyi noidan viereen ja tarrasi tätä rinnuksista kiinni.
"Mitä sinä oikein aiot", Kred kysyi.
"Mitäkö aion, no sen kerron", noita sanoi ja iski piikin prinssin käsivarteen ja tyhjensi sen sen sisältämän nesteen Kredin verenkiertoon.
"Auts", Kred sanoi. "Mitä ihmettä sinä--", sitten Kred tunsi omituisen olon valtaavan kehonsa.
"Mitä tuossa oikein oli?" hän kysyi.
"Mitäkö, hahahah, kissarutto. Sairaus, joka vie kissalta kaikki voimat ja ajaa kuolemaan. Sinä kannat sitä nyt ja tartutat kaikki kissat. Alunperin tuon pikkuisen riiviön piti toimia kantajana, mutta toimiihan tämä näinkin. Kissojen päivät ovat luetut ja Kissala on pian minun omistuksessani ja tämä maa on vapaa teistä saastaisista elukoista. Seuraavaksi onkin vuorossa sitten koirat ja pian--"
"Turpa kiinni akka", Kred sanoi ja riuhtaisi noitaa rinnuksista.
Sitten Kred tajusi mitä hänellä oli aivan vierellään, Ninya. Kred repi kassin olkapäältään ja heitti sen lattialle. Hänen oli vain äkkiä päästävä kauas Ninyasta, ettei hän tartuttaisi tuota söpöä kissanpentua.
Ninya kömpi esille repusta.
"Prinssi?" se sanoi surullisella äänellään.
Hamppu otti muutaman askeleen kohti prinssiä.
"Seis, älä tule lähemmäs. Etkö kuullut mitä tämä akka sanoi, levitän kissaruttoa. Sinun on pysyttävä kaukana minusta. Teidän kaikkien on", Kred sanoi epätoivoisena. "En voi ottaa sitä riskiä, että joku teistä sairastuu ja kuolee."
"Mutta--", Amidala aloitti, muttei saanut sanaa suustaan. Hän etsi oikeita sanoja ja viimein löysi ne: "Mutta sinä olet prinssimme, sinä hallitset meitä, asut meidän kanssamme."
"Ei. Minä en asu enää teidän kanssanne. En voi tulla Kissalaan, olen riski kaikille kissoille. Minun on, minun on etsittävä jokin parannuskeino tähän, sitten voin palata teidän luoksenne", Kred sanoi.
"Parannuskeinoa ei ole. Kissarutto on kissarutto. Turha etsiä pelastusta", noita sanoi.
Kredin olisi tehnyt mieli iskeä miekka noidan sydämeen. Noita oli yhdellä pienellä teolla vienyt Krediltä kaiken mikä oli hänelle tärkeää. Kaiken millä oli jotain väliä. Noita oli vienyt Krediltä hänen elämänsä.
"Parannuskeino on oltava. Sellainen on pakko olla", Kred intti. "Menkää, palatkaa Kissalaan ja kertokaa, että minä palaan vielä. Ihan varmasti palaan. Tiedän jo mitä teen. Menkää."
Kissat vain seisoivat paikallaan. Ne katsoivat Krediä surullisina. Ne eivät halunneet menettää prinssiään, sitä heille tärkeintä. Rakastavaa, kilttiä ja oikeudenmukaista prinssiä, joka oli tehnyt Kissalasta niin hyvän paikan, kuin mitä se nykyään oli.
"Menkää!" Kred huusi ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
Hyvin vastentahtoisesti kissat lähtivät kävelemään rappusia alas päät alaspainettuina.
"Pitäkää huolta Ninyasta", Kred huusi heidän peräänsä. "Ja toisistanne. Muistakaakin se. Tämä on käsky."
Kred kääntyi katsomaan noitaa ja sanoi: "Ja sinä noita, sinä komennat nuo varjot pois ja päästät nuo kissat matkaamaan rauhassa kotiin, onko selvä?"
"Miksi minä niin tekisin?" noita kysyi.
Kred veti lyhytmiekkansa esille.
"Koska muutoin sinä kuolet, äläkä hetkeäkään epäile, etten minä olisi valmis tappamaan noiden kissojen puolesta. Minä olen, takaan sen sinulle", Kred sanoi selvästi vihaisena.
"Selvä, selvä", noita vastasi ja telepaattisesti komensi varjoja päästämään kissat kulkemaan vapaasti..
Sitten Kred löi miekankahvalla noitaa päähän ja tämä menetti tajunsa.
"Parempi näin, ei ole sinustakaan enää harmia", Kred sanoi.
Kred katseli ikkunasta kissajoukkoa, joka loittoni pikkuhiljaa. Varjot hiipivät aivan heidän kannoillaan ja päästelivät kammottavia huutojaan, mutta jättivät kissat täysin rauhaan, kuin käskystä - ja käsky heille oli annetukin.
Kun kissoja ei enää näkynyt, Kred lähti omalle matkalleen. Kohti Rottalaa, Vanhan viisaan rotan luokse, jolla oli kaikki tieto maailmassa. Jos jokin, niin tuo rotta saattoi auttaa häntä. Kred toivoi, etteivät rotat tunnistaisi häntä, sillä jos niin kävisi, apua ei tippuisi. Rotat vihasivat kissoja yli kaiken, eikä mikään ihme, niin monta rottaa oli kuollut kissojen kynsissä.

Kredin saappaat upposivat mutaan. Tuuli piiskasi nuorta prinssiä ja vettä satoi melkein vaakasuoraan. Prinssi kulki pää painuksissa, melkein kaiken toivonsa menettäneenä. Häneltä oli viety kaikki arvokas, kaikki millä oli mitään väliä. Nyt se oli poissa. Jokin miehen sisällä sai tämän kuitenkin ottamaan aina uuden askeleen, yksi toisensa jälkeen. Jokin sai hänet jatkamaan matkaa eteenpäin, aina Rottalaan asti.
Vaikka se vaativaa olikin Kredin mielentilassa, paikoin hän pysähtyi metsästämään itselleen ruokaa. Ruokavarat olivat loppuneet, sillä niitä ei ollut mitoitettu näin pitkään reissuun ja siksi Kred joutui paikoin metsästämään. Vaikka metsästäminen ei tuttua puuhaa palvelusväen keskellä elämiseen tottuneelle prinssille ollutkaan, hän selvisi siitä yllättävän hyvin, pienistä kommelluksistakin huolimatta.

Suurvuoret, tuo massiivinen vuoristo. Kredin oli ylitettävä se. Harva oli siitä hengissä säilynyt, paitsi tietenkin iso lauma rottia, jotka olivat muuttaneet Suurvuorten toiselle puolelle pakoon kissoja. Kulku oli hidasta ja vaivalloista. Välillä Kredin ote lipsahti ja hän tipahti muutaman metrin, mutta hän ei antanut periksi, vaan yritti yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes pääsi eteenpäin.
Kred oli aivan puhki kun hän oli päässyt vuoriston yli. Hän ei enää tiennyt kuinka monta päivää oli mennyt, hän oli mennyt sekaisin laskuissa jo aikoja sitten. Eipä silti, ei päivillä niin väliä ollutkaan, ainoastaan päämäärällä.
Vihdoinkin Rottalan valtakunnassa. Nyt pitäisi suunnistaa enää pääkaupunkiin ja mennä Vanhan viisaan rotan luokse. Kred oli kerran aikaisemmin käynyt Vanhan viisaan rotan luona. Hän oli kysynyt apua siihen, miten saisi kaikki kissat yhdistettyä ja rakennettua Kissalan uudelle pohjalle. Tuolloin apua ei ollut herunut, päinvastoin, rotat olivat sylkeneet prinssin päälle ja ivanneet tätä. Tuolloin Kred oli vielä nuori poika, varsin erinäköinen, mutta silti oli olemassa riski, että rotat tunnistaisivat hänet. Kred toivoi, hän toivoi todella lujasti, ettei näin tapahtuisi.
"Ihminen."
"Katsokaa, ihminen, täällä."
"Hyi, se haisee kamalalle."
"Mitä ihminen täällä teet?"
Kred ei välittänyt rottien puheista, vaan kulki sitä samaa reittiä, jota hän oli kulkenut vuosia sitten. Pian hän olikin päämäärässään, Vanhan viisaan rotan oven takana.
Prinssi koputti oveen.
"Sisään, sisään", kuului ääni sisältä.
Kred avasi oven ja astui sisään. Sisällä ollut rotta selvästikin hämmästeli luoksensa saapunutta matkamiestä. Rotta mittaili Krediä katselleen pitkän tovin.
"Tunnenko minä sinut?" se kysyi.
"Oletko sinä Vanha viisas?" Kred kiirehti kysymään.
"Humph, olenhan minä", rotta sanoi ja mittaili edelleenkin Krediä. "Martsilixhopitthoplipina minut myös tunnetaan."
"Vanha viisas käynee?" Kred sanoi.
"Eiköhän se sovi. Kerropas nuorukainen, miksi olet tullut minun luokseni. Minun, jolla on kaikki tieto. Et kai vain ole tullut neuvoa kysymään?" rotta sanoi.
"Neuvoapa hyvinkin. Olen hiukan pulassa. Minulla katsos on semmoinen sairaus ja tarvitsisin siihen parannusta. Toivoisin, että sinä osaat auttaa minua", Kred sanoi.
"Millainen sairaus?" Vanha viisas kysyi.
"Sellainen sairaus vain", Kred vastasi.
"No miten minä voin sen parantaa jos en tiedä mikä sairaus on kyseessä?" rotta ihmetteli.
"No siis, jokin keino on oltava. On pakko olla", Kred sanoi epätoivoisena.
"Olet selvästi epätoivoinen ja salaat jotakin. Eihän se minun asiani ole. Tiedän jotain, joka saattaisi auttaa sinua, mutta millä sinä maksat palvelukseni?"
Kred kaivoi taskujaan ja heitti pöydälle pari kultakolikkoa ja napin.
"Minulla ei ikävä kyllä ole muuta kuin nämä--", Kred aloitti.
"Kultaa! Kiiltävää kultaa. Oi, nämä käyvät maksuksi oikein hyvin", rotta sanoi ja tarrasi kultakolikoihin kuin kaikista rakkaimpaansa.
"Matkaa itään, ylitä Rajajoki ja saavut sitten sumuvuorille. Siellä asustaa Ty niminen lohikäärme. Hän osaa varmasti auttaa sinua ongelmassasi. Tai sitten hän syö sinut", rotta sanoi.
"Syö minut? En minä halua tulla syödyksi", Kred sanoi.
"Se riski sinun on ehkä otettava. Kysymys kuuluukin, kuinka epätoivoinen olet?"
Kred painoi päänsä. Hän tiesi, ettei hänellä ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin valita tämä tie. Ehkä Vanha viisas rotta osaisi parantaa hänet, mutta silloin hänen pitäisi kertoa mistä sairaudesta on kyse ja se taas ei oikein tullut kysymykseen.
"Kiitos avustasi", Kred sanoi ja katosi ovesta ulos.
Rotta jäi pohtimaan. Omituinen vieras oli tuntunut jotenkin hyvin tutulta, mutta Rotta ei saanut päähänsä miksi. Sitten hän sai kaivettuaan ikivanhan muistinsa lokeroista tiedon, ettei hän ollut kohdannut elämässään kuin yhden ihmisen.
"Voi hyvänen aika sentään!"

Kred matkasi itään, ylitse Rajajoen aina Sumuvuorille asti. Sumuvuoret eivät olleet kovinkaan suuri vuoristo, ainakaan jos Suurvuoriin verrattiin - ja jopa Karjuvuoriinkin verrattuna ne eivät olleet kovinkaan kummoiset.
Kred etsi luolaa, jotain paikkaa jossa tämä Ty saattaisi asua. Häneltä meni päiviä, kun hän kierteli vuoristoa. Lopulta hän näki savua putkahtelevan jostain ja lähti sitä paikkaa kohden. Ei hän tiennyt mistä savu tuli, mutta parempi jokin päämäärä kuin ei päämäärää ollenkaan.
Kredin eteen avautui hyvinkin vaikuttava näky. Lohikäärme, jonka sieraimista tuprusi sankkaa savua, usvaa. Lohikäärme ei ihan asunut luolassa, lohikäärme oli itse vuoristo. Yhtäkkiä Kredin mielestä tuo pieni vuoristo alkoikin näyttää kovin massiiviselta.
Prinssi lähestyi varovaisesti lohikäärmettä. Ei hän nyt ihan hiipinyt, mutta hiljaa käveli kuitenkin. No, sanotaanko nyt, että varovaisesti.
"A-anteeksi", Kred sanoi ääni hiukan vapisten.
Lohikäärme vain korahti. Se näytti nukkuvan. Itse asiassa se nukkuikin, kuten se oli tehnyt viimeiset 20 vuotta. Se katseli varsin näyttäviä unia, jossa se tuhosi kokonaisia kuningaskuntia ja yksikään ei voinut vastustaa sen mahtia.
Kred taputti lohikäärmettä ja toisti anteeksipyyntönsä. Toinen silmä rävähti auki ja sitä seurasi toisenkin silmän avautuminen. Kred hypähti muutaman askeleen verran taaksepäin - no, itse asiassa pari ruumiinmittaa ja vieläpä kauhuissaan.
"Tuota, oletko sinä Ty?" Kred sai rohkaistua mielensä ja kysyttyä.
"Olen. Kuka sinä olet?" lohikäärme kysyi.
"Kred, Kissalan prinssi", Kred vastasi ylpeänä.
"Kissala. Tiedän paikan. Kävin joskus syömässä siellä. Miksi sinä häiritset untani?" lohikäärme sanoi jylisevällä äänellään.
"Tuota, taidan tarvita hiukan apua. Minulla on sellainen tila. No siis, kannan kissaruttoa ja se pitäisi saada pois ja ajattelin josko sinä osaisit auttaa minua siinä", Kred sanoi.
"Kissarutto, ikävä sairaus kissoille. Johtaa kuolemaan. Hyvin ikävä", lohikäärme sanoi hiukan pohdiskelevaiseen sävyyn. "Minä tosiaan pystyn auttamaan sinua, ei ole mitään mitä Ty ei pystyisi tekemään."
"Hienoa", Kred huudahti.
"Mutta se maksaa."
"Yllätys."
"Sinun pitää tuoda minulle uhrilahja, yksi kissa", Ty sanoi.
"Uhrilahja? Kissa?" Kred kysyi. Hän tavallaan käsitti mistä oli kysymys. Siis, hän käsitti mistä oli kysymys, muttei saattanut uskoa kuulemaansa.
"Niin, ruuaksi", lohikäärme sanoi.
"Kissa sinulle ruuaksi?" Kred kysyi hiukan hämmentyneenä.
"Niin."
"En ikinä tuo", Kred sanoi itsevarmana. "Saat syödä vaikka minut, mutta kissaa en sinulle ruuaksi tuo."
"Sepä ikävää. Tiedäthän kissojen prinssi, ettet voi ikinä palata kissojen pariin?" Ty sanoi.
Kred painoi päänsä. Hän tunsi epätoivon valtaavan kehonsa.
"Sitten olkoot niin. Minä en tapata yhtään kissaa, etenkään itseni vuoksi. Kissat pärjäävät kyllä ilman minuakin. Olen opettanut heille kaiken mahdollisen. He löytävät uuden johtajan. He selviävät kyllä", Kred sanoi.
"Yritätkö sanoa, etten saa uhrilahjaani?" lohikäärme puhkui ja nosti hiukan päätänsä.
"Kyllä. Minä en yhtään kissaa uhraa, se on varma."
Lohikäärme hengitti syvään ja katsoi tuimasti prinssiä.
"Olet uskollinen kansallesi. Olet hyvä johtaja. Ehkä jonain päivänä arvollinen vastustaja minulle. Minä parannan sairautesi", lohikäärme sanoi.
"Ihanko totta?"
"Kyllä. Sulje silmäsi, tämä voi polttaa hiukan."
Kred teki kuten käskettiin. Sen lisäksi hän puristi kätensä nyrkkiin. Hän ei yhtään tiennyt mitä tuleman piti, mutta hän oletti sen sattuvan.
Lohikäärme veti syvään henkeä ja puhalsi sitten kuumaa ilmaa kohti Krediä. Kred tunsi kihelmöintiä ihollaan - se kihelmöinti eteni aina ruumiin sisäosiin saakka.
"Ole hyvä, arvoisa prinssi", Ty sanoi.
Kred avasi silmänsä.
"Se oli siinä?" hän kysyi hiukan hämmentyneenä.
"Kyllä. Sinä olet terve", lohikäärme vastasi. "Et kanna enää kissaruttoa."
"Ihanaa. Kiitos paljon", Kred hihkaisi ja säntäsi juoksuun, kohti Kissalaa.
"Yksi juttu", lohikäärme sanoi ja Kred pysähtyi niille sijoilleen ja hänen sydämensä hypähti kurkkuun.
"Älä enää ikinä häiritse untani", lohikäärme sanoi vakavana. "Älä enää ikinä."
Kred nyökkäsi. Hän lupasi olla häiritsemättä lohikäärmeen unta.

Kredin taival kotiin oli pitkä. Se tuntui vielä pidemmältä mitä se oikeasti oli, sillä Kred paloi halusta nähdä kaikki ne kissat. Hän ei olisi millään malttanut tuhlata aikaa kävelemiseen (ja ajoittain juoksemiseen), vaan olisi tahtonut olla perillä silmänräpäyksessä.
Lopulta hän palasi kotiin.

"Prinssi on palannut!" kuului iloinen huuto.
"Prinssi!" kissat huusivat.
"Sinä olet tullut takaisin", iloinen musta naaraskissa sanoi.
"Totta tosiaan olen", Kred sanoi hymyillen.
Pian Krediä vastaan tuli Ninya, Hamppu, Amidala ja Alynx. Ne kaikki säteilivät onnellisuutta ja olivat silminnähden iloisia prinssin paluusta.
"Ihana nähdä sinua", Amidala sanoi ja loikkasi Kredin syliin.
"Prinssi, kiva saada sinut takaisin", Ninya sanoi ja alkoi kiivetä pitkin Kredin punttia.
Kred laski Amidalan maahan ja astui Hampun eteen.
"Minä tiesin sinun palaavan", Hamppu sanoi. "Jotenkin vain tiesin sen."
"Sinä se jaksat aina luottaa, Hamilton", Kred sanoi ja kietoi kätensä leijonan kaulan ympärille.
Kred nousi ylös kyyrystä ja katseli kissoja, jotka olivat kerääntyneet hänen ympärilleen. Ne olivat kaikki iloisia ja onnellisia. Juuri sellaisia kuin millaisina Kred oli tottunut heidät näkemään. Hän oli niin iloinen, että kaikki oli lopulta kääntynyt parhain päin. Kred oli onnellinen.
"Tänä iltana juhlitaan!" kissaprinssi huusi.
Ja niin oli jälleen rauha Kissalassa, kissojen valtakunnassa.

[Aiona]

Voi kuinka suloinen. Ihana satu. Piti lukea loppuun asti kun kerran aloitinkin. Hyvin kirjoitettu, ei mitään pahaa sanottavaa siitä. Hymyilytti paljon tätä lukiessa.
Osaat kirjoittaa, sen sanon, ja vielä hyvin.
Erh, piti jotain muutakin tähän sanoa, mutta en nyt justiin pysty. Sanon sitten kun tulee jotain mieleen, pitää ehkä lukea tämä uudestaan. Ensin täytyy antaa sen muhia mielessä jonkin aikaa. ^_^