View Full Version : Paras urheilupeli
Kaikkien aikojen paras on minun mielestäni Nindendo World cup, tätä, kun on pelannut ei tule edes mieleen pelata muita jalkapallopelejä tarvitse pelata. Muutamaa jalkapallopeliä olen kokeillut, muttei niistä ole ollut vastustusta.
Kesällä aloin pelaamaan tätä, mutta meno tökkäsi jonnekkin kahdeksanteen kenttään, koska yritin pelata ilman super-potkuja ja se Argentiinan joukkue oli hirveä vastus, ettei niiden ukoista päässyt yli eikä ympäri.
Silloin pienenä pääsin sen läpi vähän huijaamalla eli tehtiin pari maalia, että oltiin johdossa ja sitten yritettiin saada aikaan semmoinen luuppi, missä vastusta taklaa kokoajan oman ukon ja pallon välistä ja sitten vain odotettiin erän loppuun.
DjCloud
13.9.2002, 12:50:35
paras urheilu peli on tietenkin track and field I & II
Edit: Perusteluja poika, perusteluja -Ilezki
yksisiipi
13.9.2002, 13:58:52
Paras urheilupeli on Crush Deluxe. Vuoropohjainen fantasia-aiheinen pallottelupeli. Vastustajia saa hakata, lisävarusteita saa ostaa ja mieluiten saada pallo (joku elävä ötö) haltuun ja kiikuttaa se maaliin (yksi areenan neljästä kulmasta, kullakin joukkueella oma) turvaten pallonviejää muilla monstereilla. Mukavaa ajanvietettä. Muusta urheilusta en sitten kovin paljoa pidäkään lukuunottamatta joitain extreme-lajeja (THPS).
RBelmont
13.9.2002, 16:59:45
Paras urheilupeli Super Tennis. Ohjattavuus on parasta mitä voi tennis pelissä olla. Eikä ole vanhentunut päivääkään.
Kreifi
13.9.2002, 21:15:21
En ole oikein urheilupelien ystävä, mutta aikoinaan tuli NHL sarjaa hakattua todella kovasti. Se varmaan onkin se suosikkini. *hymy* Tai pikemminkin _oli_ kun en semmoista enää pelaile.
Nintendolla oli aikoinaan sellainen peli kuin Gold medal challenge 92. Sitä tuli aina pelattua kavereitten ja naapurin poikien kanssa. Grafiikat ei ole päätä huimaavia, mutta tunnelmaa löytyy senkin edestä. Meillä pelattaisiin vieläkin sitä peliä jos vain nintendo toimisi...
Paras urheilu peli on ja oli nhl 96 ;D . Muistan kun pelasimme sitä kaverillani aina puolpäivää. Ehkä tämä on paras urheilupeli mielestäni, koska en ole sen jälkeen niitä oikein pelaillut.
Eiköhän se ollut Speed Ball Amigalla.
Sen ajan urheilupelit olivat kamalia. Jos osasi rämpyttää nappia tarpeeksi nopeasti niin oli mestari.
Gameboyllä oli tuo joku Marion tennispeli. Se oli hirvittävä mutta koska en pidä urheilupeleistä niin se on kakkosena Speed Ballin jälkeen.
bigspin
14.9.2002, 20:58:17
No täytyy sanoa että paras urheilu peli ehdottomasti 8 bittisen Nindendon peli nimeltä Tennis =) Siinä pelissä on kaikki hyvää:ohjattavuus, haastavuus sekä hauskuus :)
Myös pleikkarilla on hyvä urheilu peli nimeltä Track and Field 2 :D
Paras urheilu peli on ehdottomasti nintendon Arch rivals - korispeli. aivan loistolaatua. suosittelen kaikille :)
Perusteluja, kiitos. -volt
marvin
24.9.2002, 16:07:22
Originally posted by Leevi
Kaikkien aikojen paras on minun mielestäni Nindendo World cup, tätä, kun on pelannut ei tule edes mieleen pelata muita jalkapallopelejä tarvitse pelata. Muutamaa jalkapallopeliä olen kokeillut, muttei niistä ole ollut vastustusta.
Mielipiteethän ovat mielipiteitä--niistä ei voi kiistellä, mutta kannatan että kokeilet PSonen ISS Pro Evolution fudispeliä. Siinä on (yhtään liioittelematta) ylivoimaisesti paras urheilupeli mitä on koskaan koodattu. Realismi ja pelattavuus kulkevat käsikädessä eikä tylsistyminen iske ihan heti: itse olen omistanut peli jo muutaman vuoden ja vieläkin tulee aha-elämyksiä pitkin matkaa. Tässä tekeleessä yhdistyy pelaamisen ydin: Easy to learn, hard to master, impossible to quit.
Mutta ei sen puoleen, on World Cup:kin viihdyttävä tekele. Tulee Nintendon Golden Age mieleen... =)
ShadowZero
3.10.2002, 11:02:29
paras urheilupeli (ainakin nessin) on ice hockey, koska siinä on niin gauskat hahmot.
lihavalla hamolla lähtee komeat laukaukset :D
Turha attachment pois.. -volt
bastard
4.10.2002, 18:49:02
Pro Evolution Soccer
Yksinkertaisesti paras urheilupeli ikinä.
25. tätä kuuta tulee Pro Evolution Soccer 2 ja se on sitten varmaankin parempi.
edit. ainii T.Haukat 1-3. Nelonen ei oikeastaan enää kiinnosta. Graffatkin näyttäis olevan jo vanhentuneen näkösiä, eikä realistisuus oo parantunu tippaakaan...
Jos skeittaus lasketaan mukaan niin silloin on kyllä nuo Toni Haukat aika kohtuullisia. Tykkään skeittauksesta ja tykkään pelata skeittausta(eipä siihen muita perusteluja tartte :P). Ja sitten on nuo NHL:ät aika hyviä. Niihin olen tottunut kun pikku-veli pelaileen niitä aiva hirveästi joten minäkin olen sitten joutunut pelaamaan. NHL:issä on hyvää musiikkia ja sitten niissä on koko-ajan vauhti päällä ja varsinkin nuo uudet ovat aika realistisia.
Adl2000
9.10.2002, 12:05:35
Hyviä urheilupelejä ei oikeastaan ole, mutta tietysti nämä vuostittaiset NHL/NBA-pelit on joskus pelattavia... Ei niihin tosiaan jää koukkuun...
Njoo, lisää sisältöä ka perusteluja, tack -Ilezki
No okei sit:
Nykyiset urheilupelit muistuttavat entistä enemmän actionpelejä, esim. Tony Hawk. Kerätään bonuksia, kehitetään statseja, ja hypitään ihan ihme hyppyjä... Vuosittaiset NHL-pelitkin on silkkaa huijausta, eihän kaikki kahdella näppäimellä suju (tai parilla muullakin). Niissä on enemmän huumoria kuin urheilua. Taklaukset ja yksinläpimaalit ovat hirmu kivoja :) Vastusta saa pelaamalla vaikeimmalla tasolla.
NBA-pelit ovat siitä hyviä, koska näppäimiä (ainakin tietokoneella) on enemmän kuin liikaa, joten peliin saa tutustua tarpeeksi paljon. Eihän Jordanin Michael varmaan päivässä koripalloa opetellut?
Supah
11.10.2002, 16:28:26
NES aikoina parhaat urheilupelit olivat ehdottomasti ice hockey,track and field 2,se nintendon jalkapallopeli missä pystyi tappamaan pelaajan kun tarpeeksi monta kertaa sen kaatoi :D
ja tecmo pro wrestling (paras wrestlingpeli mielestäni edelleen.)
Ainoa urheilupeli NES aikojen jälkeen mistä pidän on pleikkarin track and field koska tykkään rämpyttelystä eikä lätkä- ,jalkapallo- tai koripallopelit enään tunnu niin hyviltä kuin ennen sitäpaitsi rämpyttelemällä tulee tosi urheilijaksi. :D
(Jos et ole vielä testannut jotain mainitsemaani peliä niin suosittelen lämpimästi testaamista.)
Liquid
15.10.2002, 15:33:42
En yleensä urheilipelejä paljonkaan pelaa, mutta ainoa mitä oon joskus pelaillu on ollu EA sportin NHL sarja. Varsinkin NHL 2002:sen grafiikka on ensinäkemältä häkellyttävän hienoa. ;D
Tontse
15.10.2002, 19:55:50
NHL2001 on paras urheilu peli ja tulee aina olemaankin siis PC:llä
Okej, perusteleppa tätä postia poika, olettaen siis että katsot vielä tätä uudelleen. -Iso, kauhea ja jotkakuinkin ärsyyntynyt moderaattori Ilezki
Samon85
16.10.2002, 10:58:22
No kyl NHL 2002 sen ainakin voittaa!!!
Ihanko tosi? En saanut tästä mitään selvää, ja perusteluja puuttuu. Korjaa se siis! -Ilezki
Roakel
16.10.2002, 15:53:05
Kesällä kun olin Italiassa niin pelasin ydessä baarissa Virtua Tennistä, se oli kolikkopeli. Se on mielestäni niin realistinen ja mukavaa ajan vietettä että siitä ei millään päässyt eroon, tekijä on Sega.
Tordragon
16.10.2002, 17:26:54
Originally posted by nox
Eiköhän se ollut Speed Ball Amigalla.Aamen, nox, aamen!
Speedball 2: Brutal Deluxe tarkemmin ottaen, kyllähän ykkönenkin oli, mutta ei todellakaan mitään kakkoseen verrattuna. Tässä olen juuri retroillut sen verran, että Amiga emulaattorin kautta olen tuotakin pelannut, kaverin kanssa. Kyllä minä olen kanssa vihannut urheilupelejä niin kauan kuin vain tietoisuus omasta elämäntyylistä heräsi, tuo Speedball nyt ei kovin perinteinen urheilupeli olekaan, ei ainakaan meidän maailmassamme. Ja tässä kakkosessakin oli suhteellisen toimiva manageri-optio vieläpä. Että olisin onnellinen kun jonkun remake-version tekisivät tästä, ei tosin syytä siihen ole, mutta kuitenkin.
Ja minä sanon minne voitte nuo Änhooällänne työntää, tässä pelissä sitä urheilua on.
Kyllä se vain on niin loistava! Rauta ja metalli kolisevat tutulla Bitmap Brothers -osaamisella.
Tar_Minastir
17.10.2002, 17:41:32
Parhaat urheilupelithän ovat:
NES:in Blades of Steel: hauskaa kun kiekon saa riistää tappelemalla :D
PC:n Faceoff: Siinä oli(siihen aikaan)hienot maalitilanteet
eZRoller
29.10.2002, 18:56:51
hmm paras ever on gameboyn legendaarinen tennis. ei mitään ylimääräistä mut silti säilyttää sen addiktiivisuuden :D sitä on tullut pelattua montamonta vuotta eikä vieläkään kyllästytä.
toinen ihan ylivoimanen on megadrivelle NHL94, muistan vieläkin sen joulun kun sain sen, sitä on tullut hakattua ihan näihin päiviin asti. Viimeksi kesällä otettiin kavereiden kanssa turnaus :) tosin alkaa olla kone vähän huonossa kunnossa jo, tilttailee joka 20min.
Daim the Damned
10.11.2002, 21:46:42
En pahemmin urheilupelejä pelaa, mutta seuraavat on jääny silti pelihistoriaan:
1. Nintendon Tecmo cup (varmaan ainoa futis-roolipeli tähän mennessä!)
2. Gameboyn Tennis
3. Nintendo World Cup
4. Gameboyn Track & Field
Nämä pelit biittaa helposti nykyiset urheilupelit. Yksi merkittävä syy on, että silloin ei lisenssipelejä kovin edes tunnettu ja pelit oli pelejä eikä interaktiivisia mainoksia, kuten kaikki änhooällät, joita tulee joka vuosi enemmän tai vähemmän "uudistunut" versio.
Yleisesti ottaen en urheilupeleistä pidä, mutta muutama mukava muistuu mieleen vanhoilta hyviltä ajoilta.
-California Games. Vaikka siinä olikin jokunen aika kuiva laji (frisbii whii!) niin esim. surffaus oli kyllä mahtava kokemus.
-Summer/Winter Games. Kunnon vanhat veteraanit. Siinä vatkatessa meinasi tikku hajota ja kunto kasvaa.
-Future Basketball. Oli todella mukava nostaa oma Killer Sharks (hyi mikä nimi :P ) joukkue kolmos divarista mestaruussarjaan.
-Speed Ball 2. Vissiin väkivaltaiset pallopelit olivat enemmänkin minun mieleeni. Tämä vain oli enemmän hakkaamista kuin Future Basketball.
-James Pond 3: Aquatic Games. :D
-IK+ (International Karate+). Karate on urheilua joo. Tämä kyllä hakkaa mortal wompatit tänäkin päivänä ihan viisnolla.
Siinä on vähän listaa hyvistä peleistä. Paremmuusjärjestyksestä en sitten sanokkaan mitään.
Vodoun
13.11.2002, 15:54:34
en yleensä tykkää mistään urheilupeleistä (joten ei mitään suurempia kokemuksiakaan ole..), mutta SSX (ei tricky) oli kyllä aikas hjuva. Sitä tuli pelattua aikas lailla.
timmy87
21.11.2002, 9:28:46
Parhaita urheilupelejä ovat kyllä aivan selvästi
NES:in legendat WorldCup sekä Blade of Steel. :D
Kurt Zisa
21.11.2002, 14:34:08
1 On NHL2003 hyvä grafiikka,paljon uusia torjuntoja,toden tuntuinen ja ei bugeja .2 On WWF Smackdown just bring it grafiikka hyvä,ei bugeja ja laaja alue tapella.3 On Saltlake city2002 monta lajia ja hyvä grafiikka.
Kookasi
22.11.2002, 20:25:27
1. Pro Evolution Soccerit.... pelanneet ei varmaan tarvi mitään perusteluja.
2. Liian pitkä lista, esimakua antaa mm. Track & Field, NHL 2003 jne
Jos nyt kuitenkin perustelisit, minä esim. en ole pelannut sitä :p. -Ilezki
//edit: No VOI VOI, hanki sit ja pelaa... pfft.
blind
22.11.2002, 21:00:47
SNES:in NHL 94:ä pelattiin pienempänä veljen kanssa aika addiktiivisesti. Mutta nykyään lätkäpelit ei oikeen enää jaksa kiinnostaa. Super Tennis on myös hyvä peli. Tennispelien suppeassa valikoimassa se on iästään huolimatta vieläkin ehdoton ykkönen.
NHL '99. Yksi maailman parhaita moninpelejä. Siinä on ilo ylimmillään, kun kavereitten kanssa pelataan samassa jengissä.
mogvisti
15.5.2004, 21:07:39
Paras urheilupeli on PS2:lla NHL 2004. Mahtaavt grafiikat, pelattavuus ja tietysti päivitetyt joukkueet. Myös se on hyvää että aina ei syötöt onnistu, vaan ne voi kimmota pois lavasta ( NHL 98 asia olivat toisin ).
Mutta peli on hyvillä grafiikoilla höystetty pelipaketti jokaisen jääkiekko fanin makuun. Suosittelen lämmöllä!
Julppa
15.5.2004, 21:14:01
Paras minun pelaamani urheilupeli on NHL '99. Se on vain jotenkin parempi kuin uudemmat osat. Parhaimmillaan se on kaverin kanssa pelatessa erä 20 min ja jäähyt täysillä professional vaikeustasolla. Nannaa.
Toinen hyvä on International Track & Field. Sitä on mukavaa pelata turbo-ohjaimella helpoimmalla vaikeustasolla heittäessä maailmanennätyksiä.
Nitromethane
15.5.2004, 23:23:45
Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että se on NHL 2004. Muihin NHL peleihin verrattuna se on monessa suhteessa paljon edellä muita. Tekoäly, grafiikka jne. on hyvin toteutettu, eikä pelissä ole mitään pahempia puuteitakaan, joten itse voisin ristiä NHL 2004 tämän hetkeb parhaaksi urheilupeliksi. Katsotaan asiaa sitten uudelleen kun NHL 2005 ilmestyy kauppojen hyllyille.
Von Wiensburgh
17.5.2004, 10:43:39
NHL 2004, tämä se on. Grafiikat ja pelattavuus ovat kaikki kohdallaan. Sm-liigan mukana olo on kanssa suuri bonus pelille. NHL 2005 on taas luvannut paljon uudistuksia pelin Dynasty-moodiin, ja X-Boxille, jolla minä tätä pelaan, niin on luvattu myös moninpeli. Eli Liveen alkaa sitten pääsemään myös EA:n peleillä, jota onkin tullut jo odoteltua.
Eli tällä hetkellä se on NHL 2004 (XB) ja varmasti syksyllä se on NHL 2005 (XB).
Retropeleistä paras urheilupeli on ilman muuta Blades Of Steel (NES).
M1green1
3.6.2004, 0:30:59
Mielestäni NHL 2002 on kova sana. Ihan hieno grafiikka, vaikeusaste on hyvä, ei ole kunnollista maalitaktiikkaa ja kortitkin on myös pieni huvi pelissä. Mukavaa ajan vietettä myös moninpelinä, varsinkin kun pelaa vastakkain. Paras kaikista NHL sarjoista. Tosin en ole testannut tästä uudempia NHL:lliä..
Pitää vielä mainita, lempijoukkueeni Nhl:ssä on Chicago Blackhawks. ;)
Täällähän on varsinainen läjä NHL faneja.. Missä kaikki PES fanit? Itse olen pelannut sitä, vaikka normaalisti olen kaikkia urheilupelejä vastaan. Tämä peli on ainoa sellaine urheilupeli minkä pariin voisin palata.
En ole vielä kertaakaan kohdannut realistista urheilupeliä. PES:stä sanotaan että se on täysin realistinen, mutta itse 16 vuotta pelanneena voin sanoa että kaukana se on realistisuudesta.
No minä kun en kovin paljon urheilu pelejä omista/pelaa, mutta minusta
NHL 2003 on.... no ihan hyvä urheilu peliksi. Siinä on hauskoja ostettavia Cheatteja ja kaikenlaisia turnauksia Play-offeista Kansainvälisiin turnauksiin. Jos pitäisi antaa numero väliltä 0-10 antaisin kyseselle pelille 8:in joka on minun arvostelu asteikollani aika hyvä koska en suosi urheilupelejä. Kympin urheilupeliä ei minusta ole vielä olemassakaan.
Paras urheilupeli mielestäni on Pro evolution soccer 3, se on melkeimpä täydellinen jalkapallopeli. Grafiikat ovat mukavaa katsella ja pelattavuus on mahtava. Parasta antia peli on, kun pelaa kaverin kanssa kunpikin yhdellä pelaajalla ;D . Ainoa varjopuoli on lisenssin puute, koska joukoeet sekä pelaajien nimet ovat jotain ihan muuta kuin mitä pitäisi olla, se ärsyttää jonkin verran muttei pilaa pelinautintoa :D . Pes rulaa ja muut kulaa sen jalkoihin.
ijikemushi
6.6.2004, 16:33:08
Varmaankin vapaapaini fanille se on WWE Smackdown! Here Comes The Pain. Tietty siinäkin on vielä parantamisen aihetta. Seuraava osa saa luvan paikkailla taas kerran asioita. Se mistä tykkään tässä pelissä on se että hahmot todellakin näyttävät kärsivän jokaisen iskun kuin se olisi oikea. Ja kun on ensimmäinen WWE peli missä veri "roiskuu" niin sekin on vain plussaa. Ja laaja määrä liikkeitä on myös mukava asia. Paini fanille mukava peli.
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.