Jackal von ÖRF
9.10.2007, 12:45:21
FFfinin uusi palvelin otetaan käyttöön lähipäivinä. Domainin nimipalvelintietojen muuttumisessa on aina pieni viive, joten eri henkilöt saattavat nähdä vaihdoksen hieman eri aikaan. Foorumit ovat toiminnassa tällä vanhalla palvelimella kunnes nimipalvelinmuutokset alkavat näkyä, jonka jälkeen foorumit suljetaan vanhalla palvelimella ja siirretään uudelle. Foorumeille on odotettavissa päivän tai parin käyttökatkos.
Samalla foorumin merkistö muutetaan ISO 8859-15:stä UTF-8:aan, jonka takia vanhoissa viesteissä käytetyt merkit ¤ ¦ ¨ ´ ¸ ¼ ½ ¾ näkyvät väärin, kunnes ne korjataan myöhemmin lähiviikkoina. Jos jollakulla on noita merkkejä käyttäjänimessään, niin kirjautumisessa voi olla ongelmia. Ongelmalliset käyttäjänimet pyritään korjaamaan palvelinvaihdoksen yhteydessä, mutta jos ongelmia silti syntyy, niin kirjautuminen pitäisi onnistua siten, että kopioit käyttäjänimesi kirjautumisruutuun sellaisena kuin se näkyy jäsenlistassa (http://foorumit.fffin.com/memberlist.php).
Vanhoilla palvelimilla oleva kuvagalleria on jo suljettu. Sinne viimeisten kuukauden tai parin aikana tehdyt muutokset eivät ole ehtineet uusille palvelimille (yksi sinä aikana lisätty kuva siirrettiin uusille palvelimille käsipelillä, mutta muuten siirroksessa on käytetty yli kuukauden vanhaa versiota albumeista), joten albumien omistajien on hyvä tarkistaa oman albuminsa tila. Galleria on jatkossa integroitu sivustoon ja samat käyttäjätunnukset käyvät molempiin. Myöhemmin kerrotaan lisää ohjeita, miten gallerian vanhat käyttäjät pääsevät taas muokkaamaan omia albumejaan.
Sivusto toimii ilman käyttökatkosta. Samalla sivuston ulkoasu vaihtuu vaaleansävytteiseksi. Tässä pientä esimakua sivuston ulkonäöstä: