Seyana
14.9.2002, 20:26:27
Innostuin nyt sitten tälläistä aikani kuluksi kirjoittelemaan.. Katsotaan nyt sitten mitä tästä tulee.
Palautetta otetaan vastaan^^;;.
Kyseessä siis dekkarin aloitelma. kirjoitustyylini on vähän outo, yrittäkää tottua siihen..
Herra Matias Korhonen ja hänen viehättävä vaimonsa Helena Korhonen seisoivat Helsigin katuvilinässä. Auto toisensa jälkeen ajoi heidän ohitseen, mutta sitä oikeaa autoa ei näkynyt.
-Kuinka tämä voi olla mahdollista? Olemme odottaneet tässä ties kuinka kauan, eikä taksia kuulu. Mehän myöhästymme lennolta! Minähän olen aina sanonut, että tälläiset suurkaupungit ovat petollisuutta täynnä! Varmastikin taksinkuljettaja on jättänyt meidät, sano minun sanoneen, täällä me nyt sitten seisomme! Sano minun sanoneen!
-Hän on varmasti vain jumiutunut ruuhkaan. Meillä on vielä rutosti aikaa.
-Rutosti aikaa! Lähtöselvitys ja kaikki vielä tekemättä! Rutosti aikaa... Onkohan niillä kissoillakaan tarpeeksi ruokaa?! Ei siihen Tellervoon kannattaisi luottaa. 16-vuotias vasta, ei vielä osaa kissoja hoitaa. Sano minun sanoneen!
-Tellervo on luotettava tyttö, Helena. Kyllä kissoilla kaikki hyvin on. Ja sieltähän se taksikin tulee!
musta mersu kaarsi heidän eteensä ja ovi avautui.
-Herra Korhonen, oletan. Sallinette minun ottaa matkalaukkunne.
-Parasta ottaakin, me emme suvaitse moista myöhästelyä! Mieheni on sentäs yksityisetsivä! Yhteyksiä Skotlannin Jaardiinkin!
-Noh, noh, Helena. ei nyt sentäs ihan niinkään..
-Oletteko te siis itse etsivä Korhonen? Se joka ratkaisi sen suuren rahanväärennysjutun muutava vuosi sitten?
-Minähän se. Mutta nyt olen viettänyt rauhallista elämää, ei ole ollut salaperäisiä taloja ja merkillisiä kassavirkailijoita meidän kunnassamme.
-Aivan! Kyllä tuo meidän Littoinen on niin hyvää aluetta. Toista se on täällä Helsinginmaalla, rikollisuutta ja väkivaltaa harva se päivä. Kyllä sitä Littoisten sanomatkin raportoi näistä suurten kaupunkien jutuista joka numerossa. Taitavia toimittaja tuossa Littoisten sanomissa. Ei mitään suurkaupunkien murhilla pilattuja, osaavat kertoa Littoisten kylämarkkinoistakin niin hyvin. Olin muuten Littoisten markkinoiden arvontakomitean puheenjohtaja! Ei sitä suurkaupunkilaisellekaan joka päivä sellaista kunniaa suoda!
Taksinkuljettaja nosti Korhosten matkalaukut auton takakontille ja avasi ovet. Pian musta mersu oli osa Helsingin katuvilinää.
-Nyt se Vienokin on tänne muuttanut. ei kyllä minusta ollut oikein hyvä ratkaisu. Lähettivät sen Tapanin kanssa kortinkin, osoite muuttuu. Aleksanterinkadulla asuvat nykyään. Olikos se nyt Aleksanterinkatu 13 B. Kerrostalossa asuvat. ei siitä mitään tule, että kerrostalossa asutaan, sano minun sanoneen. kyllä Littoisissa on kunnon taloja saatavilla, ja Vienon isäkin nimismies. Kyllä pitäisi silloin Littoisissa asua, eikö se nyt ole ihan selvää.
-niin kai sitten Helena.. Niin kai sitten..
Helsigin lentokenttä oli täynnä. Herra Korhonen lastasi matkalaukut suureen tavarakärryyn ja lähti etsimään lähtöselvitystä. Lentokoneen lähtöön oli enää pari tuntia. Lähtöselvitys sujui ongelmitta, ja Korhoset päättivät tutustua lentokentän palveluihin. Tämä oli heidän ensimmäinen kertansa lentokentällä, vaikka kummallakin oli ikää jo yli 50-vuotta.
-Matias! Tuolla on kahvila. Menemme sinne syömään aamiaista. Onhan sinulla nyt varmasti passit, Matias?
-Passit ovat taskussani. Käyn tilaamassa, mene sinä jo vaikka pöytään.
-Osta päivän lehtikin! Täällä tuskin myydään Littoisten sanomia.. Osta Helsigin Sanomat, Matias.
-Helena! Mitä sinä täällä!
-Marketta! Minä ja Matias olemme lähdössä Venetsiaan. Eikö ihanaa?
-Oi, että ihan Venetsiaan! Minä olen lähdössä Hollantiin1 Tiedäthän, sinne kukkien ja tuulimyllyjen pariin. Mutta kuinkas Littoisissa? Markkinat..?
-Hyvinhän siellä. Olin markkinoiden arvontakomitean virallinen puheenjohtaja! Oli kovasti työtä ja tehtävää, tiedäthän, piti varmistaa että oikea rouva saa oikean kahvipaketin ja paljon muuta. Mutta markkinat olivat menestys, väkeä kuin Talikkalan markkinoilla.
Rouva Korhonen naureskeli omalle vitsilleen aikansa ja jatkoi sitten.
-kuulitko jo siitä Vienon ja Tapanin muutosta? Helsinkiin.
-Kyllähän minä, lähettivät kortinkin. Onhan se vähän kummallista kyllä, muuttaa nyt sillä tavalla suoraan pääkaupunkiin.
Rouvat jaarittelivat niitä näitä, juorusivat nimismiehen vävypojan kolaroinnista, Hulkkoisten isännän baarissa nuokkumisesta ja kaikista muistakin peräkylän kiinnostavista asioista, kunnes Matias keskeytti heidät.
-Helena, koneemme kuulutetaan ihan näillä minuuteilla. Meidän on syytä pitää kiirettä.
-Hyvä on, Matias. Tapaamisiin, Marketta! Muistathan lähettää minulle sellaisen hienon kortin, jossa on punaisia tulppaaneja. Postimerkissä mieluiten keltainen tulppaani.
-tottakai Helena. Soittelemisiin!
Herra korhonen työnsi matkalaukkukärryä edellään, ja rouva korhonen huomautteli jotakin epämääräistä vastaantulijoiden liian paljastavasta pukeutumisesta, Matiaksen tyytyessä nyökkäilemään.
Matka oli korhosten kaikkien aikojen ensimmäinen, ja siihen oli todella säästetty rahaa. Niinpä pariskunta ohjattiin ensimmäiseen luokkaan, ja pian hymyilevä tarjoilijakin sipsutti heidän luokseen.
-Saisiko olla kenties jotakin?
Neljän tunnin kuluttua lentokone alkoi hiljakseltaan lähestymään Venetsian lentokenttää, kaarrellen kaupungin ympärillä. Kaikki oli kuin suoraan matkaesitteen valokuvasta. Kondolit, torit, vanhat rakennukset. Jokin jysähti..
Palautetta otetaan vastaan^^;;.
Kyseessä siis dekkarin aloitelma. kirjoitustyylini on vähän outo, yrittäkää tottua siihen..
Herra Matias Korhonen ja hänen viehättävä vaimonsa Helena Korhonen seisoivat Helsigin katuvilinässä. Auto toisensa jälkeen ajoi heidän ohitseen, mutta sitä oikeaa autoa ei näkynyt.
-Kuinka tämä voi olla mahdollista? Olemme odottaneet tässä ties kuinka kauan, eikä taksia kuulu. Mehän myöhästymme lennolta! Minähän olen aina sanonut, että tälläiset suurkaupungit ovat petollisuutta täynnä! Varmastikin taksinkuljettaja on jättänyt meidät, sano minun sanoneen, täällä me nyt sitten seisomme! Sano minun sanoneen!
-Hän on varmasti vain jumiutunut ruuhkaan. Meillä on vielä rutosti aikaa.
-Rutosti aikaa! Lähtöselvitys ja kaikki vielä tekemättä! Rutosti aikaa... Onkohan niillä kissoillakaan tarpeeksi ruokaa?! Ei siihen Tellervoon kannattaisi luottaa. 16-vuotias vasta, ei vielä osaa kissoja hoitaa. Sano minun sanoneen!
-Tellervo on luotettava tyttö, Helena. Kyllä kissoilla kaikki hyvin on. Ja sieltähän se taksikin tulee!
musta mersu kaarsi heidän eteensä ja ovi avautui.
-Herra Korhonen, oletan. Sallinette minun ottaa matkalaukkunne.
-Parasta ottaakin, me emme suvaitse moista myöhästelyä! Mieheni on sentäs yksityisetsivä! Yhteyksiä Skotlannin Jaardiinkin!
-Noh, noh, Helena. ei nyt sentäs ihan niinkään..
-Oletteko te siis itse etsivä Korhonen? Se joka ratkaisi sen suuren rahanväärennysjutun muutava vuosi sitten?
-Minähän se. Mutta nyt olen viettänyt rauhallista elämää, ei ole ollut salaperäisiä taloja ja merkillisiä kassavirkailijoita meidän kunnassamme.
-Aivan! Kyllä tuo meidän Littoinen on niin hyvää aluetta. Toista se on täällä Helsinginmaalla, rikollisuutta ja väkivaltaa harva se päivä. Kyllä sitä Littoisten sanomatkin raportoi näistä suurten kaupunkien jutuista joka numerossa. Taitavia toimittaja tuossa Littoisten sanomissa. Ei mitään suurkaupunkien murhilla pilattuja, osaavat kertoa Littoisten kylämarkkinoistakin niin hyvin. Olin muuten Littoisten markkinoiden arvontakomitean puheenjohtaja! Ei sitä suurkaupunkilaisellekaan joka päivä sellaista kunniaa suoda!
Taksinkuljettaja nosti Korhosten matkalaukut auton takakontille ja avasi ovet. Pian musta mersu oli osa Helsingin katuvilinää.
-Nyt se Vienokin on tänne muuttanut. ei kyllä minusta ollut oikein hyvä ratkaisu. Lähettivät sen Tapanin kanssa kortinkin, osoite muuttuu. Aleksanterinkadulla asuvat nykyään. Olikos se nyt Aleksanterinkatu 13 B. Kerrostalossa asuvat. ei siitä mitään tule, että kerrostalossa asutaan, sano minun sanoneen. kyllä Littoisissa on kunnon taloja saatavilla, ja Vienon isäkin nimismies. Kyllä pitäisi silloin Littoisissa asua, eikö se nyt ole ihan selvää.
-niin kai sitten Helena.. Niin kai sitten..
Helsigin lentokenttä oli täynnä. Herra Korhonen lastasi matkalaukut suureen tavarakärryyn ja lähti etsimään lähtöselvitystä. Lentokoneen lähtöön oli enää pari tuntia. Lähtöselvitys sujui ongelmitta, ja Korhoset päättivät tutustua lentokentän palveluihin. Tämä oli heidän ensimmäinen kertansa lentokentällä, vaikka kummallakin oli ikää jo yli 50-vuotta.
-Matias! Tuolla on kahvila. Menemme sinne syömään aamiaista. Onhan sinulla nyt varmasti passit, Matias?
-Passit ovat taskussani. Käyn tilaamassa, mene sinä jo vaikka pöytään.
-Osta päivän lehtikin! Täällä tuskin myydään Littoisten sanomia.. Osta Helsigin Sanomat, Matias.
-Helena! Mitä sinä täällä!
-Marketta! Minä ja Matias olemme lähdössä Venetsiaan. Eikö ihanaa?
-Oi, että ihan Venetsiaan! Minä olen lähdössä Hollantiin1 Tiedäthän, sinne kukkien ja tuulimyllyjen pariin. Mutta kuinkas Littoisissa? Markkinat..?
-Hyvinhän siellä. Olin markkinoiden arvontakomitean virallinen puheenjohtaja! Oli kovasti työtä ja tehtävää, tiedäthän, piti varmistaa että oikea rouva saa oikean kahvipaketin ja paljon muuta. Mutta markkinat olivat menestys, väkeä kuin Talikkalan markkinoilla.
Rouva Korhonen naureskeli omalle vitsilleen aikansa ja jatkoi sitten.
-kuulitko jo siitä Vienon ja Tapanin muutosta? Helsinkiin.
-Kyllähän minä, lähettivät kortinkin. Onhan se vähän kummallista kyllä, muuttaa nyt sillä tavalla suoraan pääkaupunkiin.
Rouvat jaarittelivat niitä näitä, juorusivat nimismiehen vävypojan kolaroinnista, Hulkkoisten isännän baarissa nuokkumisesta ja kaikista muistakin peräkylän kiinnostavista asioista, kunnes Matias keskeytti heidät.
-Helena, koneemme kuulutetaan ihan näillä minuuteilla. Meidän on syytä pitää kiirettä.
-Hyvä on, Matias. Tapaamisiin, Marketta! Muistathan lähettää minulle sellaisen hienon kortin, jossa on punaisia tulppaaneja. Postimerkissä mieluiten keltainen tulppaani.
-tottakai Helena. Soittelemisiin!
Herra korhonen työnsi matkalaukkukärryä edellään, ja rouva korhonen huomautteli jotakin epämääräistä vastaantulijoiden liian paljastavasta pukeutumisesta, Matiaksen tyytyessä nyökkäilemään.
Matka oli korhosten kaikkien aikojen ensimmäinen, ja siihen oli todella säästetty rahaa. Niinpä pariskunta ohjattiin ensimmäiseen luokkaan, ja pian hymyilevä tarjoilijakin sipsutti heidän luokseen.
-Saisiko olla kenties jotakin?
Neljän tunnin kuluttua lentokone alkoi hiljakseltaan lähestymään Venetsian lentokenttää, kaarrellen kaupungin ympärillä. Kaikki oli kuin suoraan matkaesitteen valokuvasta. Kondolit, torit, vanhat rakennukset. Jokin jysähti..