Sananurkka: tekstin suunnittelu ja luominen

[Kreifi]

Tervetuloa kaikki, siis ihan kaikki, keskustelemaan teksteistä ja niiden kirjoittamisesta. Tänään aiheenamme on tekstin suunnittelu ja kirjoittaminen (aiheesta oli aikoinaan keskustelua yhdessä ketjussa, mutta uskon, että tästä voisi saada enemmänkin irti kuin pari viestiä).

Eli millaisia tekniikoita tämän asian tiimoilta on olemassa? Kuinka pitkälle teksti tulisi suunnitella ennen sen varsinaista luomisprosessia? Mitkä ovat kyseisen tekniikan hyödyt ja haitat?

Itselläni on muutamia tekniikoita, joita olen jo käyttänyt.

1) Tekstin kirjoittaminen yhden idean ympärille sen enempää suunnittelematta.

Huonoja puolia tässä voi olla, mutta olen keksinyt vain muutaman. Tällainen teksti ei välttämätä aina kanna/toimi. Toki sen kanssa voi sitten painia lukuisia tunteja, mutta yleensä itse hiukan kyllästyn (liiankin helposti?) ja jätän tekstin pölyttymään jonnekin ja luultavasti en sitä ikinä enää jatka. Eli tämäkin ongelma poistuisi varmasti ahkeruudella.

Joku varmasti haluaa nostaa esille, että teksti ei olisi ihan niin ehyt ja toimiva, kun sitä ei ole suunniteltu tarkasti, vaan ideoitu kirjoittaessa. En kuitenkaan näe mitään todisteita siitä, että näin automaattisesti olisi, mutta jos näin joillakin kirjoittajilla käy, niin asia on varmasti korjattavissa hyvällä korjailulla ja viilaamisella, paitsi jos teksti hajoaa siinä vaiheessa kasaan.

Harmittavan usein idea myös paljastuu... huonoksi tai toteuttamiskelvottomaksi (ainakin sillä tavalla mitä on ajatellut).

Tälla tavalla kirjoitettu teksti tuppaa myös usein jäämään ehkä hiukan laimeaksi, ellei idea sitten ole aivan helvetin hyvä! Tosin sitäkin pystyy paikkaamaan, kun hiukan ajattelee kirjoittaessaan.

Hyvistä puolista mainittakoon joustavuus. Voit mennä siihen suuntaan mihin ikinä lystäät ja kaikki ovet ovat avoinna. Ja kai niitä muitakin hyviä puolia on, mutta en ole pahemmin kiinnittänyt niihin huomiota, sillä tärkeimpänä seikkana on se, että kirjoittaminen tällä tekniikalla on aivan helvetin kivaa. Voi heitellä villejä ideoita kehiin, pykätä ulos puhdasta tajunnanvirtaa kuin transsissa ja tavallaan, ei itsekään aina tiedä mitä tulevan pitää. Yllättävyys on aina hauskaa!

2) Tekstin pyörittely päässä, ilman suurempaa tarkkaa nysväämistä. Ideaa pyöritellään päässä suhteellisen rennosti. Sitä maistellaan ja kokeillaan hiukan juttuja, jotka voisivat toimia tekstissä, ilman kuitenkaan sellaista mikronysväämistä. Vähän samaan tyyliin kuin kaveriporukalla kirjoitetaan kännissä synopsis filmattavaksi.

Ideat ovat huomattavasti parempia, sillä ne käyvät kovemman sensuurin läpi kuin edellisessä tekniikassa, lisäksi niihin tulee rikkautta lisää. Elementtejä, jotka kehittyvät ehkä vain mietinnällä ja pienellä suunnittelulla. Tarinoista tulee eheämpiä ja toimivampia. Tosin tämä ei missään nimessä tarkoita, että edellisellä tekniikalla ei voisi saada aikaan hyviä eheitä toimivia tekstejä, ei missään nimessä.

Tässä tekniikassa sen sijaan voi olla ongelmallista päättää milloin ryhtyä kirjoittamaan ja usein suunniteluvaihe tuppaa venyä vuosiin, vaikka se tuskin on tarkoitus, pikemminkin antaa idean hiukan muhia, jotta sen laatu selviää ja siitä saisi eheämmän kokonaisuuden. Toki on yksilöllistä kuinka kauan tämä vie, mutta yksilöstä riippumatta, se vie varmasti liian kauan. :P

Jos tällä tekniikalla on paljon tekstejä mielessä, osa katoaa ellei niitä kirjoita ylös. Mitä olette mieltä ideoiden ja muiden tekstiin liittyvien juttujen kirjoittamisesta ylös? Minulle ainakin tulee hiukan sellainen tunne, että nyt se on kiveen kirjoitettu ja siitä ei enää luisteta. Minkä takia karsastan hiukan niiden kirjoittamista ylös. Tekstejen ideoita kirjoitan kyllä ylös (yksi kaksi lausetta), mutta en varsinaisesti mitään sisällöstä, en ikinä (nyt olen tehnyt senkin, yksi lause kokonaiseen romaaniin :P).

No joo, koitetaanpa lopettaa jaarittelu ja päästä asiassa eteenpäin. Seuraavaksi puhunkin jo tekniikoista, joista minulla ei ole kokemusta tai on hyvin vähän kokemusta.

4) Tarkka suunnittelu, jossa teksti suunnitellaan hyvinkin tarkasti ennen kuin se kirjoitetaan.

En nyt tästä hyviä ja huonoja puolia listaa, kun en niistä oikein tiedä, mutta jotenkin tämä vaikuttaa todella tylsältä tavalta kirjoittaa. Toki ideointi- ja kehittelyvaihe on mielenkiintoinen ja hauska, mutta itse työstä, kirjoittamisesta tulee todella puuduttavaa hommaa, mikä voi tappaa kokonaan motivaation kirjoittaa. Itselläni on nyt yksi teksti alla, joka kaiketi käyttäisi tätä tekniikkaa (tai ainakin tähän asti on käyttänyt). Olen alkanut miettimään, että mitä jos antaisin olla ja alkaisin pikkuhiljaa kirjoittamaan, taustatutkimuksenkin voi tehdä samalla. Laskeskelin, että jos jatkan tällä tekniikalla, kyseisen tekstin valmistumiseen menee arviolta viisi vuotta, mahdollisesti jopa kaksi kertaa kauemmin.

Epäilen myöskin, että tämä tekniikka on kovin kankea ja aiheuttaa paljon ylimääräistä työtä. Jos alkuperäisessä suunitelmassa Petteri hajottaa television luvussa 7, mutta olenkin aikaisemmin kirjoitusvaiheessa muuttanut käsikirjoitusta niin, että Petteri kuoli luvussa 3, niin se ymmärrettävästi vaikuttaa myöhempiin tapahtumiin, jotka pitää myöskin suunnitella uudestaan. Ja tuleeko tällä tekniikalla tuo "kiveen kirjoitettu" -efekti?

4) Tietynlainen vapaa assosiaatio, mutta ei sinne päinkään. :P Kehität tarinaa samalla kuin kirjoitat sitä, annat sen kehittyä omaa tahtiaan, etkä suunnittele mitään. Hyvin samanlainen kuin ensimmäinen, mutta tarkoitus on haastaa kirjoittaja ja tarjota "viihdettä". Tämä ei ehkä aukea ilman esimerkkiä.

Kirjoittaja ajaa päähenkilön tilanteeseen, jossa hän on suljetussa huoneessa vankina. Kirjoittaja ei ole uhrannut pienintäkään ajatusta sille, miten päähenkilö pääsee pois huoneesta ja selviää tilanteesta (vai selviääkö?). Kirjoittaja joutuu miettimään päänsä puhki keksiessään toimivan tavan vapauttaa päähenkilö tai toimivan tavan laukaista tilanne.

Turhaa työtä voi tulla paljonkin, sillä jumiin jäämisen mahdollisuus on suuri. Joskus voi joutua leikkaamaan isojakin pätkiä pois ja kirjoittaa ne uudelleen, mutta uskon, että tämä on kaiken sen hauskuuden arvoista.

Että semmosia ajatuksia ja tekniikoita. Tuleeko mieleen muuta tai onko jotain sanottavaa näihin jo mainitsemiini? Tekniikoita on kyllä varmasti miljoonia erilaisia, mutta nämä ovat tällaisia suurpiirteisiä.

[Jubei]

Itse kun yleensä alan kirjoittamaan niin minulla on jonkinlainen idea päässäni siitä mistä haluan kirjoitaa ja millainen tarina tulee olemaan. Yleensä kirjoitan ensin juonen selkärangan, eli raa'an lyhennelmän päätapahtumista ja siitä miten tarina etenee ja miten se loppuu. Tämä on siis erilliselle paperille (vai pitäisikö nykyaikana sanoa erilliseen word asiakirjaan) tehty luonnos tarinan päätapahtumista ja juonenkulusta. Yleensä tässä kohtaa tiedän vähintään tarinan päähenkilöt, pääpaikat ja päätapahtumat. Tässä kohtaa lähden kirjoittamaan tarinaa ja tapahtumia pohjaten aiemmin kirjoittamaani selkärankaan. Kirjoittaessani pääjuonen ympärille lisää juonta, uusia paikkoja ja tapahtumia aina sitä mukaan kun etenen tarinassani. Yleensä niitä tulee aika näppituntumalta kun kokoajan juonta edetessään miettii että mitä asioita sopisi mihinkin kohtaan.

Toisaalta en ole mikään hirveän kokenut kirjoittaja, lähinnä olen vääntänyt muutaman sisäpiirijuttuihin pohjautuvan novellin. Ideoita on kyllä luomispuuskissa tullut vaikka minkälaisiin romaaneihin, mutta enpä ole oikein jaksanut alkaa niitä kirjoittamaan kun olen melkein kaikissa tapauksissa ollut varma etten jaksa kirjoittaa niitä loppuun.

[Sisko ja sen Sisar]

Sisar: Minulla toimii tilannenovellejen kanssa tuollainen "vapaa assosiaatio" (kohdassa alempi nelonen) Nehän ovat vain pätkiä vailla minkäänlaista historiaa ja loppukin jää auki. Niitä on siksi kiva kirjoitella. Hahmoillakaan ei tarvitse olla minkäänlaisia ulottuvuuksia, koska tarina kestää niin vähän aikaa. Noihin ei tarvitse mitään suunnitella.
Myös tuollainen tyyli mistä puhuttiin kohdassa kaksi(vähän sekoitettuna ylempään kohtaan neljä) on miulle tuttu. Olen tässä parisen vuotta pyöritellyt jotain tarinaa päässäni ja nyt se on melko lailla valmis. Minulla on selkäranka ja kasa väinäisiä kohtauksia kirkkaana mielessä, mutta en ole vielä onnistunut kokoamaan niistä kokonaisuutta.
Minulla onkin tuo ongelma, että osaan oikeastaan raapustaa vain tilannenovelleja. Nuo tarinani jo valmiit kohtaukset ovat esimerkiksi sellaisia. Toki se tarinan selkäranka tuo niille jonkinlaisen historian ja menosuunnan, mutta. Minulla ei ole hajuakaan mitä kirjoittaisin pätkien väliin. Yksi vaihtoehto tosin on vain tökätä nuo kohtaukset riviin hieman rikotussa aikajärjestyksessä milloin tarinasta tulisi ihan toimiva.

Mutta ensimmäinen asia mitä tarinoista ikinä suunnittelen ovat hahmot. Joskus ne syntyvät jopa ennen ideaa, ja idea alkaa sitten syntyä niiden ympärille(Kunnes teilaan sen idean, koska joku on jo käyttänyt sitä ja tullut kuuluisaksi sillä .___.) Piirreltyä tulee sen verran, ja kun tulee erittäin käytettävän näköinen hahmo/ tilannekuva lähden ideoimaan siitä.

[-AE]

Nyt ensimmäisen romaanini julkaistuani (Dreamland - Aavekomppania, n. 340 sivua, Myllylahti Oy, tulossa ulos huhtikuussa) ja saatuani nimeni Helsingin Sanomien "kevään esikoisteokset" -listalle voisin kai hieman yrittää valaista pidempiä tarinoita kirjoittelevia tai sellaisten tekemisestä haaveilevia tekstin suunnittelun saralla.

Kreifin listaamien tekstinsuunnittelutapojen plus- ja miinuspuolista puuttui mielestäni yksi tärkeä kohta: minkä tyyppisten ja pituisten tekstien kirjoittamiseen mikäkin suunnittelutapa soveltuu. Käytän tässä nyt samoja otsikkoja kuin Kreifi, joka mielestäni summasi olemassaolevat tekniikat varsin kattavasti, ja annan niistä oman mielipiteeni.

1) Tekstin kirjoittaminen yhden idean ympärille sen enempää suunnittelematta.

Tällä tekniikalla saa aikaan omaperäisiä tajunnanvirtatekstejä ja tekstiä voi lähteä toteuttamaan ihan vain istumalla koneen ääreen ja alkamalla kirjoittaa. Nopeimpana kaikista suunnittelutavoista tämä sopii eritoten lyhyiden novellien tekoon ja äkillisen kirjoitushimon tyydyttämiseen. Tekstiinsä saa helposti sisällytettyä sen tunteen tai ajatuksen, joka kirjoittajan päässä oli idean saamishetkellä ja siksi kirjoittaminen on yleensä helppoa ja hauskaa.

Ymmärrettävistä syistä tämä suunnittelutekniikka ei sovi vähänkään pidempien tarinoiden (romaanit, monimutkaisia juonenkäänteitä sisältävät pidemmät novellit) kirjoittamiseen. Jos esimerkiksi romaania lähtee tekemään ilman selvää suunnitelmaa, niin homman saa kyllä kulkemaan jokusen kymmenen sivua, sitten yleensä loppuu ideat, kiinnostus, ja tarinakin tuntuu rönsyilevän minne sattuu ja romaani päätyy ikuiseen unohdukseen pöytälaatikon ö-mappiin. Don't try this at home, kids.

2) Tekstin pyörittely päässä, ilman suurempaa tarkkaa nysväämistä. Ideaa pyöritellään päässä suhteellisen rennosti. Sitä maistellaan ja kokeillaan hiukan juttuja, jotka voisivat toimia tekstissä, ilman kuitenkaan sellaista mikronysväämistä.

Tätä suunnittelutekniikkaa pitäisin ehdottomana minimivaatimuksena vähänkään pidemmän tarinan kirjoittamisen aloittamiselle. Kun sen "kuningasidean" kerran saa, niin sen eteenpäin kehittely ja ideoiden pallottelu pään sisällä on mielestäni se kaikkein hauskin osa luomisprosessia (itse kirjoittaminen maistuu aina vähän liikaa työltä =)), josta voi ja pitääkin nauttia. Tämä on se suunnittelutekniikka, jota itse käytin omaa kirjaani tehdessäni. Suunnittelu eteni suunnilleen seuraavassa järjestyksessä:

#1 KUNINGASIDEA
Tarinan suunnittelun laittaa aina liikkeelle ns. kuningasidea, joka yleensä pullahtaa päähän aivan yllättäen. Se voi olla jokin tapahtumapaikka (miljöö), henkilö tai juonikuvio, joka on yksinkertaisesti liian hyvä jätettäväksi pöytälaatikkoon. Kuningasideat erottaa tavallisista ideoista siten, että ne lähtevät kasvamaan ja kehittymään melkeinpä omia aikojaan pään sisällä: jos aluksi oli pelkkä päähenkilö, hänen ympärilleen on vähitellen alkanut kasvaa myös jonkinlainen tarina ja mahdollisesti muita henkilöitä. Hyvä idea kiinnostaa kirjoittajaa itseään, mikä antaa voimia niin suunnitteluun kuin siihen kaikkein tärkeimpäänkin vaiheeseen eli itse kirjoittamiseen (omalla kohdallani kirjoitustunteja kertyi nelisensataa, eli motivaation ylläpito projektin läpi ei todellakaan ole mikään pikkujuttu, jota kannattaisi ylenkatsoa).

#2 ALKU JA LOPPU, MUUT AVAINTAPAHTUMAT
Kun idea kasvaa ja kehittyy, kirjoittajalle alkaa vähitellen muodostua kuva tarinan kulusta ja avaintapahtumista. Itse suunnittelen aina ensimmäiseksi alun ja lopun, sillä molempien tulee olla iskeviä ja dramaattisia ja siksi niiden suunnitteluun on helpoin pistää kaikki se tunnelataus, mikä tarinaan liittyy. Kun alku ja loppu on ideoitu, päässä saattaa olla jo montakin asiaa jotka tarinassa kuuluisi tapahtua näiden kahden pisteen välillä. Nämä ovat ns. avaintapahtumia, joilla kuljetetaan tarinaa eteenpäin. Kaikista näistä on hyvä pitää kirjaa paperilla (lause tai pari riittää varsin hyvin) - siitä niitä on sitten helppo joko ottaa mukaan tarinaan tai jättää siitä pois vähän sen mukaan, miten juttu tuntuu lähtevän etenemään.

#3 HENKILÖT
Omat mieltymykset vetävät minua kirjoittamaan suurista, maailmoja mullistavista (fiktiivististä) tapahtumista, joten henkilöt ovat minulle enemmänkin tapa tuoda esille maailmaa kuin toisinpäin. Joillekin kirjoittajille voi olla helpompaa vaihtaa #2 ja #3 vaiheen paikkaa. Yhtä lailla tarinan henkilöt ovat aina se työkalu, jonka kautta tarina kerrotaan. Henkilöt tarjoavat lukijalle kohteita, joihin samaistua, joita pelätä ja joita vihata. Hyvät henkilöt vetävät lukijan mukaan muuten melko kliiniseenkin tarinaan. Henkilöiden suunnitteluun ja näiden välisten konfliktien luomiseen kannattaakin nähdä eniten vaivaa kaikista suunniteluvaiheista - tämä maksaa aina itsensä takaisin kirjoitettaessa. Lennossa luodut hahmot tuppaavat jäämään aina turhan ohuiksi ja stereotyyppisiksi ja hahmojen syventämiseen joutuu sitten näkemään ylimääräistä vaivaa tekstin ensimmäisen vedoksen valmistuttua (tästä on siis ihan henkilökohtaista kokemusta. Säästäkää itseänne turhalta vaivalta ja suunnitelkaa henkilöt kunnolla, ennen kuin alatte kirjoittaa - tarvittaessa ihan paperille asti.)

#4 YHDISTÄ PISTEET
Kun koossa on avaintapahtumat, avainhenkilöt ja tarina tuntuu edelleen siltä, että sen haluaa pistää paperille asti, on aika yhdistää pisteet. Avaintapahtumat sijoitellaan aikajanalle, joka on hyvä pistää paperille (jälleen ihan lause tai pari per kohta riittää - tärkeintä että itse muistaa, mitä kyseisessä kohdassa pitää tapahtua). Kootaan yksinkertainen henkilökartta, jossa näkyvät tarinan henkilöt ja näiden väliset vaikutussuhteet (viha, rakkaus yms.) ja sitten voikin ryhtyä kirjoittamaan. Tarinassa on avaintapahtumien välillä edelleenkin suuria aukkoja, joihin pitää keksiä järkevää ja lukijaa kiinnostavaa täytettä. Kirjoittaja joutuu koko ajan käyttämään päätään, jotta juoni etenee luontevasti - tämä voi olla hauskaa, mutta myös turhauttavaa oikein pahan jumipaikan tullessa eteen. Vähän kerrassaan kuitenkin syntyy tarinan ensimmäinen vedos.

#5 PALAUTE
Ensimmäisestä vedoksesta on hyvä hankkia hieman lukijapalautetta esimerkiksi kavereilta. Pyydä kommentteja erityisesti henkilökuvista, tapahtumien rytmityksestä (teksti ei saa laahata suvantokohdissa liian kauan) mutta ennen kaikkea viihdyttävyydestä: jaksaako tekstiä lukea? Miksi/miksi ei? Saatuun kritiikkiin pitää osata myös suhtautua oikein - jokainen saatu vinkki ei välttämättä paranna tekstiäsi, vaan päinvastoin huonontaa sitä - palautteen joukosta tulee osata poimia tärkeimmät asiat. Hyvä ohjenuora on, että jos yksi henkilö kritisoi jotakin asiaa niin se on OK, mutta jos useampi kiinnittää huomiota samaan epäkohtaan niin sitten kannattaa olla jo hereillä.

#6 LOPULLINEN VERSIO
Palautteen pohjalta tarinasta kirjoitetaan finaaliversio. Vähän kaikkea lauserakenteista juonenkuljetukseen ja henkilöihin korjaillaan. Tekstistä ja juonesta kannattaa myös rankasti eliminoida kaikki vähänkään turha, jotta tarinan punainen lanka tulee paremmin esiin (jos tätä ei tee, niin ensimmäinen kustantajalta saatu korjausohje on yleensä kuulemma "lyhennä tätä kolmannes, niin katsotaan mitä tälle voi tehdä sen jälkeen"). Tämän vaiheen kesto riippuu omasta viitseliäisyydestä ja perfektionismin tasosta. Omalla kohdallani korjailussa vierähti 80 tuntia, eli noin neljännes koko kirjan tekoon käytetystä ajasta. Paremmalla ennakkosuunnittelulla olisi varmasti päässyt vähemmällä työllä.

3) Tarkka suunnittelu, jossa teksti suunnitellaan hyvinkin tarkasti ennen kuin se kirjoitetaan.

Ensimmäisen romaanini kohdalla eniten päänvaivaa aiheuttivat henkilöiden ja joidenkin juonenkäänteiden kehno ennakkosuunnittelu, mistä aiheutui moneen otteeseen ylimääräistä työtä. Tämä "tarkka suunnittelu" on se lähestymistapa, jota olen suunnitellut käyttäväni seuraavassa romaanissani. Koska Kreifi ei henkilökohtaisen kokemuksen puutteessa ollut paneutunut tämän lähestymistavan hyviin ja huonoihin puoliin, niin minä yritän listata ne tässä.

+ Tapahtumat ovat kutakin kappaletta kirjoitettaessa jo selkeästi hahmoteltuina paperille: kirjoitustyö on tapahtumien osalta nopeaa ja mutkatonta, mikä sallii syventyä paremmin kohtausten tunnelmaan ja tunteisiin.
+ Henkilöt ovat moniulotteisia ja käytännössä kaikilla on jokin tarkoitus tarinassa, sillä suunnitteluvaiheessa turhaksi havaitut hahmot on jätetty pois tarinasta.
+ Maailman ja henkilöiden tarkka suunnittelu on hauskaa (minusta, mutta tuskin kaikista).

- H-I-D-A-S-T-A.
- Kärsivällisyys voi loppua välillä kesken ja tuntuu, ettei itse kirjoittamisen pariin pääse ikinä.



Tässäpä minun panokseni tähän ketjuun. Jatkakaa.

[Kreifi]

Ah, hyvää panosta AE:lta. :)


Nyt ensimmäisen romaanini julkaistuani (Dreamland - Aavekomppania, n. 340 sivua, Myllylahti Oy, tulossa ulos huhtikuussa) ja saatuani nimeni Helsingin Sanomien "kevään esikoisteokset" -listalle voisin kai hieman yrittää valaista pidempiä tarinoita kirjoittelevia tai sellaisten tekemisestä haaveilevia tekstin suunnittelun saralla.Ja "onnea" julkaisusta ja "nimityksestä". Toivottavasti itse seuraan vielä joskus perässä. Olisi todella mukavaa jos viitsisit perustaa ketjun, pistää PM:ää tai vaikkapa postata tähän ketjuun pienen jutun miten kirjasi päätyi tietokoneelta julkaisuun. Mitä lähettelit kustantajille, kuinka monelle ja mikä oli suhtautuminen?


Kreifin listaamien tekstinsuunnittelutapojen plus- ja miinuspuolista puuttui mielestäni yksi tärkeä kohta: minkä tyyppisten ja pituisten tekstien kirjoittamiseen mikäkin suunnittelutapa soveltuu.Totta. Mietin kirjoittaessani millaiset tekstit soveltuisivat mihinkin tekniikkaan, mutta en oikein saanut puettua asiaa sanoiksi, osittain siksikin, etten ole edes romaania kirjoittanut. Jubein viestin jälkeen kirjoitin jo asiasta, mutta pyyhekumi tuli ja pyyhki kaiken tekstin pois, eikä se ikinä päätynyt ihmisten luettavaksi, mikä on varmasti hyvä, sillä en saanut ajatuksiani jäsenneltyä oikein mitenkään ymmärrettävään tai järkevään muotoon.

Mielestäni jonkun tavan/tekniikan/tyylin toimivuutta ei voi mitata siten, että kuinka paljon tai vähän se aiheuttaa työtä. Joillekin yksinkertaisesti sopii se, että työtä tehdään enemmän, olkoonkin, että toinen tapa voisi olla tehokkaampi. Sitä paitsi, ei kirjoja julkaista kerran vuodessa. =)

Ja myönnän sen, että minulla on ollut sisälläni joku dissausvimma tuota tarkkaa suunnittelua kohtaan, onneksi AE onnistui hiukan riisumaan tekstillään tuota mustaa möykkyä sydämeni vierestä, ja ehkä tajusin joitakin juttuja.


- Kärsivällisyys voi loppua välillä kesken ja tuntuu, ettei itse kirjoittamisen pariin pääse ikinä.Hih, tästä sanoinkin jo edellisessä viestissäni. Olisi kauhea palo päästä jo kirjoittamaan, vaikka suunnitteluvaihe on kohtalaisen pahasti kesken.

No, olen kuitenkin tässä nyt miettinyt muita juttuja. Olen tutkiskellut asioita ihan huvikseni hiukan romaanini aiheen sivusta, ihan vain tutkimisen ilosta. Olen suunnitellut novelleja välissä (tuo yksi pitäisi kyllä kirjoittaa alta pois heti!) ja olen myös suunnitellut jatko-osaa (hei, se kuulostaa kamalammalta mitä on).

Entä mihin tämä kaikki lässytys johtaa? Siihen, että homma on H-I-D-A-S-T-A (eiku... se sanottiinkin jo), mutta onko se negatiivista? Jos se ei olisi hidasta, niin olisiko se pakotettua ja kun se on pakotettua, onko se enää hyvää? Kehittelen tarinaa ihan omaan tahtiini, poimin siihen asioita ympäröivästä maailmasta, yksi ainoa hahmo musiikkivideossa voi antaa minulle jonkin idean, jolla saan tuotua tekstiä yhä lähemmäs sitä kokonaisuutta, jolloin voin sanoa, että siinä se on.

Mutta hitaus on silti tuskaisaa ja kuten sanoit, kärsivällisyys meinaa loppua ja tekisi mieli hypätä tekstin kimppuun. Toistaiseksi minua on rajoittanut juuri se, että pelkään pilaavani koko homman tai ajautuvani lopulta niin suureen työurakkaan, etten oikeasti ikinä saa mailman hienointa romaania aikaiseksi. ;)

[Hawie]

Hienoa, oivallinen ketju ainakin mulle, tämmöiselle... no, en nyt sanoisi harrastelijalle, koska en ole päässyt minkään tarinani kanssa alkuun hyvin.

Siis, minulla on tällä hetkellä ikuisuusprojektina nimetön fantasia-tarina. Se on alkuajoistaan muuttunut ihan totaalisesti. Paitsi että tarinan pahis hahmot ovat pysyneet melko samana. Päähenkilöitä olen (kaverini kanssa) muuttanut ties kuinka monta kertaa, tosin ollaan tehty niistä syvällisempiä ja kiinnostavimpia hahmoja. Tarinan maailma on mielestäni muuttunut ainakin kolmesti: ensin oli vain yksi planeetta, sitten oli useampia planeettoja joissa seikkailtaisiin, sitten tiivistin ne taas yhdeksi planeetaksi mikä osoittautui kaikkein toivimimmaksi ratkaisuksi.

Tarinan suunnitteluni pyörii piirtämieni kuvien, lyhyiden tekstien (mitä voisi tapahtua siinä ja siinä vaiheessa, hahmojen taustat jne.) ja hahmojen kehittelyn äärellä. Ikinä en ole kunnolla päässyt kirjoittamaan (taas uudestaan) koko tarinaa, sillä en millään keksi miten aloittaisin mahdollisimman kiinnostavasti. Kun ekan kerran kirjoitin tarinan, siitä tuli tosi tönkkö. Se johtunee siitä, että silloin olin nuorempi. Sen jälkeen on tullut näitä "ja taas" - vaiheita, eikä mikään niistä ole edennyt kunnolla. Tarina on pyörinyt suunnitteluiden varassa ja joku kerta haluaisin todella päästä työstämään sitä. En vain yksinkertaisesti keksi ideoita aloittaa.

Nyt olen päättänyt suunnitella hahmot kunnolla ihan loppuun asti. Samalla keksisin lisää ideoita mitä voisi tapahtua alun ja lopun välissä. Alkua on vain vaikea aloittaa ja loppu... Vaikka tiedän mitä lopussa pitäisi tapahtua, se ei olisi valmis.

Omasta mielestäni olen aika evottaja kirjoittamisessa. Olen silti halukas kirjoittamaan juuri tämän tarinan. Ajattelin tekeväni siitä fantasia trilogian. Voi olla että sekin supistuu yhdeksi. Ei sitä koskaan tiedä, miten epätoivoiset suunnitteluni edistyvät.

Gysyttävää?

// ÄÄ ja sitten tuo kärsivällisyys. Jos nyt sanon että tätä tarinaa oon kehittäny ehkä noin about neljä tai viisi vuotta, niin kyllä siinä on tullut oltua kärsivällinen ja vähemmän kärsivällinen. Niin minä kuin kaverini, enimmäkseen toinen.

[Kreifi]

Humm, olisi ehkä paljonkin sanottavaa ja kysyttävää, mutta ne menisivät niin paljon ohi ketjun aiheesta, että ehkä sitten jossakin toisessa sananurkassa.

Sen sijaan jotain aiheeseen liittyvää tuli mieleeni. Niillä, jotka osaavat piirtää on suuri etu puolellaan kirjoittamisessa, etenkin suunnittelussa. He voivat tehdä hienoja suunnitelmia piirtämällä ja omien kokemuksieni mukaan visuaalisista tarinanpalasista (keksikää joku nyt hyvänen aika parempi termi) saa lisää inspiraatiota, ideoita ja motivaatiota. Itseäni harmittaa, että joudun tätä hakemaan muiden kuvista. Käytännössä se voi tarkoittaa 8 tuntia kuvien selaamista, taiteen tutkimista jne jne. ennen kuin löydän jotain sopivaa, kun taas ihminen, joka osaa piirtää, vain piirtää sen. Toki piirtämiseenkin kuluu aikaa, mutta samalla siinä saa jotain aikaan.

[Hawie]

Joo, sitä hieman pelkäsinkin tuota edellistä kirjoittaessani, että toivottavasti tämä ei mene offiksi, mutta kun minulla tosissaan on se ongelma että en tiedä mistä aloittaa. Kärsivällisyyttä siis tämän tarinani kanssa... Ja seuraavaa sananurkkaa odotellessa. ;)

Tämmöinen himopiirtäjä ja parantumaton romantikko kun olen, niin minä yleensäkin kuvittelen kaiken mielessäni: Kohtauksen, mitä siinä tapahtuu, käyn läpi mahdollisen keskustelun (mikä sen hieno nimi nyt ikinä onkaan)... Mutta sitten en pysty työstämään sitä muuta kuin kuvin. Minä piirrän sen kohtauksen ja kirjaan useimmiten englanniksi, koska se on kiva kieli, lyhyen kuvauksen tai sen mitä henkilöt sanovat.

Voinkin sanoa että tuollainen kikka, että piirtää ensin kuvan ja sitten ehkä kirjoittaa siihen jotain tekstiä, toimii erittäin hyvin kun sitten työstää sitä eteenpäin eli rupeaa kirjoittamaan ko. kohtausta. Kuitenkin eri tavalla kuin itse kuvassa, koska toinen kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö? (jaa, mitähän tuolla yritän tarkoittaa...?)

Muiden tarinoineni ideat tulevat esim. unista, koska jos muistan jonkun unen ja pidän siitä unesta, niin totta kai minun täytyy PIIRTÄÄ jonkinmoinen kuva siitä unesta. Näitäkin piirustuksia on aika monta. Ja varmasti tulee olemaan lisääkin.

Ehkä ainut huono puoli tässä "piirustuksesta/piirrustuksista tarinaksi/tarinoiksi" ns. tekniikassa on se, että piirustukset eivät pysy kasassa ja ne menee hukkaan ja sekoittuu helposti. Siinä samalla menee hukkaan hyvät ideat, mutta toisaalta kun löytää nämä hukkaan menneet paperit, kokee semmoisen "Ahaa" -elämyksen ja innostuu taas tekemään, koska muistaa mitä oli keksinyt.

Jeps.

[-AE]

Olisi todella mukavaa jos viitsisit perustaa ketjun, pistää PM:ää tai vaikkapa postata tähän ketjuun pienen jutun miten kirjasi päätyi tietokoneelta julkaisuun. Mitä lähettelit kustantajille, kuinka monelle ja mikä oli suhtautuminen?
Pistän PM:ää kunhan jossakin sopivassa välissä ehdin. Häpeilemättömän mainostuksen täyttämän PR-ketjun perustan kirjalleni siinä vaiheessa, kun olen päässyt pitelemään ensimmäistä painettua kappaletta käsissäni. :D


Mielestäni jonkun tavan/tekniikan/tyylin toimivuutta ei voi mitata siten, että kuinka paljon tai vähän se aiheuttaa työtä. Joillekin yksinkertaisesti sopii se, että työtä tehdään enemmän, olkoonkin, että toinen tapa voisi olla tehokkaampi.
Tämä mitä luultavimmin loukkaa henkilökohtaisia taiteilija-arvojasi, mutta kyllä niitä voi mitata ihan vain työmäärän perusteella - viimeistään siinä 100-150 työtunnin paikkeilla. =) Tai silloin, kun päähän on alkanut kertyä kasapäin ideoita novelleihin ja uusiin romaaneihin mutta entinen on hädintuskin edes puolivälissä. (Näin kirjoittamisesta puhuttaessa, siis - suunnittelutyössä ideoidensa päällä kannattaa istua tarvittaessa vaikka vuosia. Eri asia, tahtooko odottaa niin pitkään.) Pitkään tarinaan mahtuu aina jaksoja, joita on kirjoittajasta tylsempää tehdä kuin toisia. Niiden kirjoittaminen maistuu työltä ja ainoa tapa estää kirjoittamisprojektinsa jumittuminen on kylmä itsensä piiskaaminen jatkamaan eteenpäin. Pian edessä on taas joku mielessä pitkään muhineista tarinan avainkohdista ja fiilis nousee takaisin kymppiin. Se on sitä ammattikirjoittajan arkea: vaikka homma ei olisi aina kivaa, töitä pitää pystyä tekemään siitä huolimatta. Ja oma asenne tekstiä kohtaan myös muuttuu ajan kanssa: loppukorjailuvaiheessa sain ihan uudenlaista intoa joidenkin aikaisemmin tylsältä tuntuneiden episodien paranteluun. Kirjoitusvaiheessa päivän- parin tauon pitäminen kirjoittamisesta saattaa tehdä saman tempun. Kirjoittaminen saa tuntua työltä, mutta sen pitää tuntua sellaiselta työltä, että sitä haluaa tehdä. Työmotivaatio pitää oppia säilyttämään - tähän on olemassa yhtä monta tapaa kuin on kirjoittajiakin. Omalla kohdallani paras kannustin oli usein ihan se, että halusin saada sen perhanan paperinivaskan valmiiksi ennen koulujen alkamista uudelleen ja hukkumistani muihin töihin. :)


Entä mihin tämä kaikki lässytys johtaa? Siihen, että homma on H-I-D-A-S-T-A (eiku... se sanottiinkin jo), mutta onko se negatiivista? Jos se ei olisi hidasta, niin olisiko se pakotettua ja kun se on pakotettua, onko se enää hyvää?
Kuten mainitsin, pakottaminen voi joskus olla ainoa tapa edetä eteenpäin pahoista jumipaikoista, niin suunnittelussa mutta eritoten itse kirjoittamisessa. Yleensä pakottamista tarvitsee vain alkusysäyksen antamiseen, tylsähkönkin episodin kirjoittaa kerran liikkeelle päästyään ihan mielellään. Jonkinlaisen järkevän kokoisen ja -pituisen deadlinen ("järkevä" pitää osata arvioida itse - liian isoa palaa ei kannata yrittää haukata ettei tule itku, mutta myös liian pienessä palassa on haittansa) asettaminen itselleen suunnittelu- ja kirjoitusvaiheiden kestoksi saattaa toimia yllättävänkin hyvänä motivaattorina ja tehostaa ajankäyttöä. Ja eihän kukaan huonon itsekurin omaava henkilö edes yrittäisi kirjoittaa romaania, eiks jeh? ;)


Niillä, jotka osaavat piirtää on suuri etu puolellaan kirjoittamisessa, etenkin suunnittelussa. He voivat tehdä hienoja suunnitelmia piirtämällä ja omien kokemuksieni mukaan visuaalisista tarinanpalasista (keksikää joku nyt hyvänen aika parempi termi) saa lisää inspiraatiota, ideoita ja motivaatiota.
"Kohtausten visualisoinnista", ehkä?

Piirtämisestä voi tietyissä tilanteissa olla apua, mutta ei se mitenkään merkittävää etua anna. Oma ilmoitustauluni oli kirjan kirjoittamisvaiheen aikoihin täynnä piirroskuvia tarinassa käytettävistä power armoureista, aseista ja joistakin tärkeimmistä tapahtumapaikoista. Henkilöpiirroksia aion käyttää seuraavassa romaanissa tekstisuunnittelun rinnalla apuna. Tästä on lähinnä se hyöty, että jotakin kohtaa kirjoittaessa henkilöiden ulkonäköön liittyvät seikat ("hänen RUSKEAT hiuksensa hulmusivat tuulessa") voi tarkistaa nopeasti kuvasta ilman paksujen tekstinippujen selailua.