Naskali
11.3.2008, 0:32:40
Yritän nostaa kirjoitustaitojani uudellaan enempi pintaan. Saattekin nauttia rappio-angst-kertomuksestani.
-----------------------------------------------------------------------
Hyvä elämä
MP3:ssa soi Kim Wilde. En oikein tykkää nykymusiikista. Se on joko turhaa meuhkaamista, tai sitten sen tarkoitus on pahentaa ihmisten mieltä entisestään. Itse en ainakaan kaipaa lisää melankoliaa elämääni. Musa soi liian hiljaisella. Näpäytän äänen voimakkuutta pari kertaa korkeammaksi. En kestäisi hiljaisuutta. Ohi ajavien autojen ja kännyköihinsä pulisevien ihmisten mälinää vielä vähemmän. Onneksi on yö. Maailma ei ole auringon valon raiskaamaa. Kuun säteiden ja katulamppujen luomat silhuetit ovat jotenkin siedettäviä. Päivisin joutuisi katsomaan hymyileviä ihmisiä, muurahaisia, jokainen niin vitun tärkeänä luomassa elämästään ”elämisen arvoista”. Hyi saatana.
Sitten saavun määränpäähäni. Kaikki näyttävät nauttivan tanssimisesta. Tiedän heidän näyttelevän. Meneillään on ihmisten soidintanssit. Ja minä olen vitun kaukana ukkometsosta. Valot vilkkuu ja taustamusiikki on täyttä paskaa. Soittolista on sekoitus liijaksi soitettuja ”ikivihreitä” sekä turhaa räminää, josta kukaan ei tykkäisi jollei melodiaa taottaisi 1000 kertaa päivässä radion kautta mieleen. Voin pahoin. Haisee pahalle, ja tiedän ettei tässä paikassa käynti anna minulle mitään. Kunhan saan hyvän omantunnon siitä että teen edes jotai.
Kännykkäni piippaa. ”Nääksä meit, me ollaan tääll nurkkapöydäss”. Katselen ympärilleni ja erotan pirteät kasvot ja vilkuttelevat kädet. Istun pöytään. ”Sua harvoin näkee ulkona, tosi kiva ett tulit” mongertaa yksi seurueesta. En kehtaa sanoa etten olisi tullut jos en kaipaisi seuraa niin kipeästi. Ihan kuka tahansa olisi käynyt. Nämä lampaat olivat helpoin saalis. Siinä ne meuhkaa, nauraa ja riehuu. Vähän väliä saan kuulla kysymyksiä elämästäni, vastailen muutamalla sanalla. Suurentelen hiukan asioita. En kehtaa sanoa maanneeni sängyssä niin kauan kuin muistini kantaa.
Ja niin siinä käy. Juon alkoholia. Noi vitun nyhvöt kostuttelee kurkkuaan. Minä juon. Ja vähän ajan päästä olen puolustuskyvytön. Teen mitä tahansa saadakseni yksinäisyyden pois. Liehittelen ja lepertelen, kehuskelen ja imartelen. Silmissäni hän on silti pelkkä vitun huora jonka tulisi tutustua paremmin maailmaan. Kieleni työntyy kurkkuun ja kämmeneni upputuvat tytön rasvoihin. Tytön hiukset tuoksuvat hyvälle, jollekin halvalle mutta pehmeän tuoksuiselle shampoolle.. Muuten inhoan hetkeä. Ei tunnu miltään. Teen tämän vain jotteivat muut tajuaisi miten säälittävä olen. Omatuntoni yskäisee kuin Ladan moottori ylämäessä, ja tekosyyn nojalla painun vittuun. Olisi loukkaus huoraa kohtaan jos olisin jatkanut vaikken nauttinutkaan. Katson kännykkääni, ei tekstareita. Edessäni joku porukka kulkee jonkun kämpille jatkoille. Katson kaupunkia. Kaikki valot loistavat niin kauniina. Ihminen on jättänyt jälkensä. Oksennan Tiimarin seinälle.
Saan jotenkin hoidettua itseni takaisin kotia. Sytytän röökin ja panen telkkarin päälle. Joku tv-chatti siellä taas meneillään. Television hohto valaisee huoneen kauniisti. Täällä yläkerroksissa on ihan hiljaista: köyhät vuokralaisperheet nukkuvat jo ja liikenne on kaukana. Olen nyt yksin tämän betonitornin valtias. Lähetän tekstarin tv-chattiin. ”Huontaja on kaunis, oispa mullakin tollanne nainen” kuuluu viestini sanoma. Toivon juontajan sanovan rakastavansa minua. Tiedän ettei niin tapahdu, mutta haave lohduttaa.
Nukahdan television ääreen. Tupakka putoaa suupielestäni matolle. Aistin unissanikin kuumuuden ja keuhkoihini tunkeutuvan häkän. En kuitenkaan pakota itseäni hereille. Valehtelen itselleni ettei mitään ole tapahtumassa, jottei henkiinjäämis vaistoni pakottaisi minua pelastautumaan. Pian on jo liian myöhäistä. Viimeinen ilmeeni on hymy. Elämäni ei päättynytkään itsemurhaan, se on jo yksi vitun iso voitto.
-----------------------------------------------------------------------
Hyvä elämä
MP3:ssa soi Kim Wilde. En oikein tykkää nykymusiikista. Se on joko turhaa meuhkaamista, tai sitten sen tarkoitus on pahentaa ihmisten mieltä entisestään. Itse en ainakaan kaipaa lisää melankoliaa elämääni. Musa soi liian hiljaisella. Näpäytän äänen voimakkuutta pari kertaa korkeammaksi. En kestäisi hiljaisuutta. Ohi ajavien autojen ja kännyköihinsä pulisevien ihmisten mälinää vielä vähemmän. Onneksi on yö. Maailma ei ole auringon valon raiskaamaa. Kuun säteiden ja katulamppujen luomat silhuetit ovat jotenkin siedettäviä. Päivisin joutuisi katsomaan hymyileviä ihmisiä, muurahaisia, jokainen niin vitun tärkeänä luomassa elämästään ”elämisen arvoista”. Hyi saatana.
Sitten saavun määränpäähäni. Kaikki näyttävät nauttivan tanssimisesta. Tiedän heidän näyttelevän. Meneillään on ihmisten soidintanssit. Ja minä olen vitun kaukana ukkometsosta. Valot vilkkuu ja taustamusiikki on täyttä paskaa. Soittolista on sekoitus liijaksi soitettuja ”ikivihreitä” sekä turhaa räminää, josta kukaan ei tykkäisi jollei melodiaa taottaisi 1000 kertaa päivässä radion kautta mieleen. Voin pahoin. Haisee pahalle, ja tiedän ettei tässä paikassa käynti anna minulle mitään. Kunhan saan hyvän omantunnon siitä että teen edes jotai.
Kännykkäni piippaa. ”Nääksä meit, me ollaan tääll nurkkapöydäss”. Katselen ympärilleni ja erotan pirteät kasvot ja vilkuttelevat kädet. Istun pöytään. ”Sua harvoin näkee ulkona, tosi kiva ett tulit” mongertaa yksi seurueesta. En kehtaa sanoa etten olisi tullut jos en kaipaisi seuraa niin kipeästi. Ihan kuka tahansa olisi käynyt. Nämä lampaat olivat helpoin saalis. Siinä ne meuhkaa, nauraa ja riehuu. Vähän väliä saan kuulla kysymyksiä elämästäni, vastailen muutamalla sanalla. Suurentelen hiukan asioita. En kehtaa sanoa maanneeni sängyssä niin kauan kuin muistini kantaa.
Ja niin siinä käy. Juon alkoholia. Noi vitun nyhvöt kostuttelee kurkkuaan. Minä juon. Ja vähän ajan päästä olen puolustuskyvytön. Teen mitä tahansa saadakseni yksinäisyyden pois. Liehittelen ja lepertelen, kehuskelen ja imartelen. Silmissäni hän on silti pelkkä vitun huora jonka tulisi tutustua paremmin maailmaan. Kieleni työntyy kurkkuun ja kämmeneni upputuvat tytön rasvoihin. Tytön hiukset tuoksuvat hyvälle, jollekin halvalle mutta pehmeän tuoksuiselle shampoolle.. Muuten inhoan hetkeä. Ei tunnu miltään. Teen tämän vain jotteivat muut tajuaisi miten säälittävä olen. Omatuntoni yskäisee kuin Ladan moottori ylämäessä, ja tekosyyn nojalla painun vittuun. Olisi loukkaus huoraa kohtaan jos olisin jatkanut vaikken nauttinutkaan. Katson kännykkääni, ei tekstareita. Edessäni joku porukka kulkee jonkun kämpille jatkoille. Katson kaupunkia. Kaikki valot loistavat niin kauniina. Ihminen on jättänyt jälkensä. Oksennan Tiimarin seinälle.
Saan jotenkin hoidettua itseni takaisin kotia. Sytytän röökin ja panen telkkarin päälle. Joku tv-chatti siellä taas meneillään. Television hohto valaisee huoneen kauniisti. Täällä yläkerroksissa on ihan hiljaista: köyhät vuokralaisperheet nukkuvat jo ja liikenne on kaukana. Olen nyt yksin tämän betonitornin valtias. Lähetän tekstarin tv-chattiin. ”Huontaja on kaunis, oispa mullakin tollanne nainen” kuuluu viestini sanoma. Toivon juontajan sanovan rakastavansa minua. Tiedän ettei niin tapahdu, mutta haave lohduttaa.
Nukahdan television ääreen. Tupakka putoaa suupielestäni matolle. Aistin unissanikin kuumuuden ja keuhkoihini tunkeutuvan häkän. En kuitenkaan pakota itseäni hereille. Valehtelen itselleni ettei mitään ole tapahtumassa, jottei henkiinjäämis vaistoni pakottaisi minua pelastautumaan. Pian on jo liian myöhäistä. Viimeinen ilmeeni on hymy. Elämäni ei päättynytkään itsemurhaan, se on jo yksi vitun iso voitto.