View Full Version : David Lynch
Mitä mieltä olette tästä loistavasta kirjottajasta ja ohjaajasta?
Mitä hänen elokuviaan olet nähnyt ja mistä pidit eniten?
Koin jälleen pienen Lynch-heräämisen kun kävin katsomassa Mulholland Driven. Olen aina ollut suuri Twin Peaks fani. Nämä kaksi mainitsemaani ovat Lynchin parhaimpia mielestäni.
Kaikki muut olen nähnyt paisi Blue Velvetin ja EraserHead on nähty vain osaksi. Ehkä sekin pitää katsastaa kun vain uskaltaa. Löytyy kyllä nauhalta.
yksisiipi
15.9.2002, 14:14:00
No, Twin Peaksia en osaa muuta kuin kehua, mutta en kykene kuvaamaan sanoin sitä. Mielettömän hyvä sarja. :)
Elokuvista en ole nähnyt tiettävästi kuin yhden, ja se on "Lost Highway". Sekava oli elokuva, mutta sitäkin parempi. Musiikit olivat elokuvan taustalle aika erikoista. :D
ehdottomasti lukeutuu suosikkiohjaajiini (yhdessä Darren Aronofskyn kanssa :) )
siis mieshän on sanalla sanoen nero
katsastettuani Mulholland Driven toistamiseen olen kyllä valmis nostamaan sen aina Lost Highwayn ja Eraserheadin rinnalle kärkikastiin
tokihan myös Blue Velvet ja Wilt At Heart ovat loistavia pätkiä kuten myös Straight Story vaikka kovin erilainen miehen muuhun tuotantoon verrattuna onkin
kyllähän Twin Peakskin kehunsa ansaitsee
marvin
22.9.2002, 17:00:41
En muista että olisin nähnyt yhtään Lynchin leffaa, mutta Twin Peaksiä olen niidenkin edestä.
Twin Peaks on ehkä paras televisio-sarja mitä olen ikinä seurannut. Twin Peaksin pikkukaupunkiin on saatu niin karismaattinen tunnelma, kiitos loistavien roolihahmojen, että sen eri friikahtavien asukkaiden suhteita ja meininkiä seuraa erityisen addiktoituneena. Juoni oli kirjoitettu niin hyvin että ennen muutamaa viimeistä jaksoa (ensimmäinen tuotantokausi) Laura Palmerin murhaajaa ei millään osannut arvata. Harmiksi toisen, mielestäni väkisin kyhätyn, tuotantokauden jaksot eivät yltäneet lähellekkään edeltäjän tasolle. Se pilattiin sekoittamalla liikaa henkimaailman juttuja juoneen, valkoisen ja mustan majan olisin ihan hyvin voinut jättää vain kuvaamaan ihmismieltä eikä lähteä konkretisoimaan niitä hyvän ja pahan paikkoina, sanon minä.
Täytyy varmaan lainata tuo Mulholland Drive kun se vuokrattavaksi tulee, mikäli se on yhtä outo ja sekava mitä NYT-liitteen arvostelussa niin hubaa tulee...
Pyramid Head
4.10.2002, 17:28:07
Lynch on nero. Yksi maailman parhaita ohjaajia ja kirjoittajia. Kaikki hänen elokuvansa ovat niin mielenkiintoisia, että ne on pakko katsoa vähintään kahteen kertaan, eikä niitä voi unohtaa noin vain, kuten joitain tyypillisiä hollywoodjännäreitä. Lynchin elokuvat, niissä esiintyvät tapahtumat ja henkilöt jäävät mieleen kytemään. Toki on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä Lynchin taidetta ollenkaan, esimerkiksi kaverini, joka ei ole yhtäkään Lynchin elokuvaa jaksanut katsoa loppuun saakka (tai niin hän ainakin väittää..). En kuitenkään yhtään vähättele niitä, jotka eivät Lynchistä pidä, sillä jokaisellahan meillä on omat makumme niin elokuvien kuin musiikin suhteen - ja kaiken muunkin :)
Lynchin elokuvista olen nähnyt Eraserheadin (http://us.imdb.com/Title?0074486), The Elephant Manin (http://us.imdb.com/Title?0080678), Blue Velvetin (http://us.imdb.com/Title?0090756), Wild at Heartin (http://us.imdb.com/Title?0100935), Lost Highwayn (http://us.imdb.com/Title?0116922) ja Mulholland Driven (http://us.imdb.com/Title?0166924).
Nämä kaikki elokuvat ovat aivan loistavia, Lost Highway on suosikkini. Toiseksi paras on minusta Lynchin uusin eli Mulholland Drive. Eraserhead on ehdottomasti oudoin elokuva jonka olen koskaan nähnyt. Olen nähnyt sen vain kerran ja se ärsyttää suuresti (ei ole edes julkaistu Suomessa DVD:llä! Blah!). The Elephant Man on erittäin surullinen ja koskettava elokuva, ja on varmasti Lynchin tavallisin elokuva heti The Straight Storyn jälkeen. Wild at Heart on mielestäni heikoin Lynchin elokuvista, mutta ei missään tapauksessa huono. Rujo, rankka ja erilainen rakkauselokuva todellakin. Blue Velvet toimi varmasti jonkinlaisena Twin Peaksin "esitarinana" sillä tarina on aika samantyylinen - tapahtumat sijoittuvat pikkukaupunkiin, jossa on jotain pahasti vialla..
Vain kolmea Lynch elokuvaa en ole nähnyt, jotka ovat siis Dune, Twin Peaks: Fire Walk With Me ja The Straight Strory. Eniten näistä kiinnostaisi nähdä tuo The Straight Story, koska sen sanotaan olevan niin erilainen Lynch elokuva ja sitä on myös paljon kehuttu. Dunea on puolestaan haukuttu huonoksi elokuvaksi ja myös Lynch on sanonut pettyneensä sen lopputulokseen. Twin Peaks: FWWM sijoittuu aikaan ennen tuon loistavan sarjan tapahtumia, ja se olisikin erittäin mielenkiintoista nähdä..
Tuo Straight Story on minunkin mielestäni erilaisen Lynch elokuva minkä olen nähnyt. Tiesin jo ennen kuin näin että se ei ole se aivan perinteisin Lynchi mutta se yllätti erilaisuudessaan silti. Pelästyin silloin että ei kai kaikki seuraavat leffat tule olemaan tälläisiä. Onneksi Mulholland sai taas vanhan kunnon Lynch-tunnelman palaamaan.
Kyllähän se kannataa katsoa mutta mihinkään todella jännittävään elämykseen ei kannata varautua. Muistaakseni se leffa on vielä Disneyn tuottama.
Eraser Head pitäisi edelleen kaivaa tuolta hyllyltä ja katsoa se kokonaan. Aina kun sitä on ryhtynyt katsomaan, on tullut toisiin aatoksiin. Miksiköhän...
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.