Haunting Ground

[Gabriel]

Tämä on kirjoitettu läpipelanneen näkökulmasta, mutta teksti ei sisällä erityisiä spoilereita. Käsittelen peliä lähinnä pelimekaniikan näkökulmasta ja kerron vähän hahmoista, mutta tarkempi syventyminen juoneen jää myöhemmäksi.

Haunting Ground on Capcomin vuonna 2005 julkaisema peli. Firma on tunnetumpi Resident Evil -sarjasta ja HG on saanut huomattavasti vähemmän huomiota, mikä on harmi, koska se on Ressoja paljon parempi. Myös Haunting Ground on kauhupeli, mutta siihen yhtäläisyydet Resident Eviliin jäävätkin ja tyylillisesti peli on paljon lähempänä Clock Tower 3:a.

Pelin päähahmo, Fiona Belli, on nätti nuori nainen, joka on juuri aloittanut yliopisto-opinnot. Automatka vanhempien kanssa katkeaa ikävästi kolariin ja seuraavaksi Fiona herää ikävän näköisesti linnasta, jota ei tunnista. Paikka osoittautuu vähän vaaralliseksi, mutta onnekseen tyttö saa seuraksi koiran, joka kykenee puolustautumaan paikan uhkia vastaan.

Hewie on valkoinen saksanpaimenkoira ja pelimekaanisesti Fionan ainoa ase. Koiraa ei voi ohjata suoraan, mutta sille voi antaa komentoja oikealla analogitatilla ja itsenäisenä olentona se ei aina reagoi samalla tavalla. Hewieta on mahdollista kehua ja moittia, mikä oikeissa tilanteissa kehittää koiran suhdetta Fionaan. Hewie osaa olla avuksi myös ongelmanratkaisutilanteissa ja sen käyttäytymisestä on mahdollista havaita vihollisen lähestyminen.

http://i110.photobucket.com/albums/n97/The_Hammer_of_The_Emperor/Pelikuvat/fiona.jpg
Fiona & Hewie

Haunting Ground eroaa Capcomin parhaiten tunnetusta pelisarjasta myös vihollisrepertuaariltaan. Toisistaan poikkeamattomien vihollismassojen sijaan pelissä on vain muutama uhka, jotka kaikki ovat omia monipuolisia hahmojaan. Vihollisilla on motiivinsa, jotka kehittyvät pelin aikana, joten Haunting Ground todella nojaa juoneen ja hahmojen välisiin suhteisiin eikä niitä ole vain ympätty lisukkeeksi tietyn genren pelin päälle (vrt. Resident Evil kaikessa geneerisyydessään). Tämä kaikki tekee pelistä intensiivisen ja oikeasti mielenkiintoisen. Fionaan pystyy samaistumaan, mutta vastapuolikaan ei ole mikään kasvoton mörkö ainoana luonteenpiirteenään se, että se on vastapuoli, kuten peleissä turhan usein on.

http://i110.photobucket.com/albums/n97/The_Hammer_of_The_Emperor/Pelikuvat/hg1.jpg
Pelikuvaa

Fiona pystyy kyllä puolustautumaan ilman koiraakin, mutta hänen asearsenaaliinsa kuuluu vain rajallinen joukko suhteellisen heikkotehoisia itemeitä ja ei kovin tehokas potku. Linna on kuitenkin iso ja vanha paikka, jossa on monia otollisia kohtia piiloutumiseen, ja niiden paikkojen hyödyntäminen on yksi tapa päästä vihollisista eroon. Ne kuitenkin jäävät etsimään ja mikäli pelatessa turvautuu aina samoihin piiloihin, Fiona löytyy ennen pitkää. Piileskely myös kannattaa, sillä Fiona ei jaksa juosta loputtomiin ja koirakin väsyy alati hyökkäillessä. Fiona rupeaa myös pelkäämään erityisesti silloin, kun häneen hyökätään, ja tämä ilmenee muutoksina peliruudussa. Tilanteen ollessa tarpeeksi paha Fiona voi mennä täydelliseen paniikkiin ja niin sanotusti lose it, jolloin kontrolleista ei ole mitään apua.

http://i110.photobucket.com/albums/n97/The_Hammer_of_The_Emperor/Pelikuvat/hg2.jpg
Lisää pelikuvaa

Minusta parasta pelissä on Fiona. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että hän suorastaan tihkuu sex appealia, vaikka sekin on iso juttu. Fiona on myös paljon muuta kuin isotissinen blondi, jolla on nätti naama. Hän ei ole mitenkään räiskyvä ja äänekäs päähenkilö, mutta hänen kommenteissaan on sukkeluuksia ja nokkeluutta, mikä on niin hienovaraista, että se menee varmasti helposti joiltain ohi. Hänen tapansa käsitellä asioita on ellei sarkastinen niin sellaisella tietyllä tavalla ironinen. Fiona on oikeasti varsin fiksu ja älykäs nuori nainen, mutta tämä käy ilmi hänen normaalista ulosannistaan eikä mistään sherlockholmesmaisesta päättelyketjuilla herkuttelusta. Tämä luonnollisesti nostaa hänen sex appealinsa n:nteen potenssiin, sillä nokkela, hauska ja fiksu nätti nainen? Yes please! Mahtavaa, että kerrankin pelintekijät ovat luoneet oikeasti mielenkiintoisen ja moniulotteisen hahmon. Ehkä asia ei ole pelihistoriassa ainutkertainen, mutta kerrankin on hahmo, joka iskee minuun täysillä. Jos Fiona olisi oikea, veisin sen varmaan vihille. :love:

Ajattelin aluksi kirjoittaa myös analyysia juonesta ja kaikista sen nyansseista, mutta keskustelua palvelee paremmin, jos jätänkin ne myöhemmäksi enkä kirjoita kerralla jotain esseetä. Haunting Ground kannattaa kuitenkin hommata ellei sitä ole pelannut, se on hyvä peli. :)

[Amira]

Oho oho oho. Hiphei, kun yllätyin nähdessäni tämän otsikon täällä. Minulla kun tuntuu olevan peliuutisia täysin ei-seuranneena kumma tapa hankkia erikoisemmat pelit, joita ei ihan jokaiselta vastaantulijalta löydy.

Haunting Ground on yksi edesmenneistä peleistäni, josta ehdinkin nauttia pari vuotta sitten, kun kukaan isokynsinen ei vielä ollut sitä minulta varastanut. T_T Se tuli ostettua juuri ilmestyneenä ja uunituoreena, nyyh. Kuten jo sanottu, kovin on taas persoonallinen tapaus. Jännittävää tunnelmaa pitää yllä jatkuva varovaisuus ja ympäristön huomioiminen, että sitten hikviön iskiessä voi syöksyä vaikkapa sängyn alle piiloon, mikä jo itsessään luo selkäpiitä karmivan jännityksen siitä ettei örmy vain huomannut minun vilahtavan piilosille. :> Koiran ohjailu tuo peliin haastavuutta, itselläni ainakin tuntui olevan lievästi sanottuna kivan totuudenmukaista koirankoulutusta heijastaen kontaktivaikeuksia, kun koira otti ja lähti heittämään hyläten minut-raukan leikkimään yksin Survivoria tai sitten juoksi ympyrää kutsu huudoistani huolimatta. Alku menikin aika vilkkaasti koiran kanssa hosumiseen.

Tehtävien suorittamisen mauste on ehdottomasti Hewie. On ihana tuntea pöljää onnistumisen riemua, kun huomaa jonkin koiran mentävän aukon vaikkapa aidassa ja saa sitten sieltä yritellä ohjata koiraa oikeaan suuntaan. Koiran elekielen lukemisen kautta saa myös infoa ympäristöstä mikä taas luo aivan omanlaisensa riippuvuudeen Hewiestä, kun itse päähenkilö on täysin riippuvainen kaikenlaisista ulkoisista tekijöistä sen sijaan, että hänellä olisi suuri konekivääri aina valmiina ladattuna. Haastavuutta (ja turhautumista) sekä lievää kauhua ja pakenemisvalmiutta luo Hewien itsenäinen meno ja tulo. Täyttä nannaa. >:33

Suurin kappale aloitusteksistä näyttää olevan pyhitetty... päähahmon Sex-appealille. No ainakin myyntivaltti siis näyttää toimivan. Onhan hän söpö, hiukka aneeminen, mutta söpö. Siroilla naishahmoilla on aina hauska seikkailla pelottavissa isoissa linnoissa. Koiran lisäksi tyttöpuolinen hahmo oli yksi syy, joka sai huomioni kiinnitettyä kaupan pelihyllyllä seilattuani siitä ohitse. Tämä olikin harvinainen hetken mielijohteesta koitunut ostos, joka on kaveripiirissäkin ollut hitti persoonallisen otteensa vuoksi. Pitää varmaankin jossain vaiheessa säästää muutamat kympit ja hankkia uusiksi tuo niin saa ehkä läpikin pelattua vielä. :)

Kuulin joskus jotain huhuja lepsokohtailuista tuossa pelissä, totta vai tarua?

[Gabriel]

[COLOR=Silver]Haastavuutta (ja turhautumista) sekä lievää kauhua ja pakenemisvalmiutta luo Hewien itsenäinen meno ja tulo. Täyttä nannaa. >:33
Etenkin turhautuminen allekirjoitetaan, sillä paikoin Hewien omapäisyys on eräs pelin harvoja huonoja puolia. Mieleen on jäänyt erityisesti eräs kohta loppupuolelta, jolloin on kiire ja eteneminen riippuu täysin Hewiesta. Siinä alkaa lentää kirosanoja, kun piskiä käskee eikä se tajua mitä sen pitää tehdä.

Ohjaus osaa olla aika rasittava myös. Fiona ei osaa komentaa koiraa liikkuessaan vaan kesken juoksunkin on pysähdyttävä ja esteeseen osuessa tulee aina kömpelö kompurointianimaatio. Todellisuudessa ihminen liikkuisi vähän sujuvammin.


Suurin kappale aloitusteksistä näyttää olevan pyhitetty... päähahmon Sex-appealille. No ainakin myyntivaltti siis näyttää toimivan.
Fionassa on paljon muutakin kuin peleihin ympätyissä silmäkarkkinaisissa yleensä. :) Jos tuollaisia myyntivaltteja olisi enemmän, seksillä myynti ei häiritsisi ollenkaan. Tai silloin nimenomaan myytäisiin paljon muullakin kuin seksillä.

Tietysti pelaajien kosiskelua on helppoa kritisoida niin kauan kuin kosiskelu ei iske itseensä. Olenhan minäkin nyt Fionan takia fanipoikailemassa. Ei se mitään kuitenkaan, ei haittaa.


Tämä olikin harvinainen hetken mielijohteesta koitunut ostos, joka on kaveripiirissäkin ollut hitti persoonallisen otteensa vuoksi.
Onkin todella outoa, miten tuntematon tämä peli on missään. Vastaavasti Halon tuntevat kaikki, mutta sehän onkin jotain räiskintää, mitä voi markkinoida miljoonilla.


Kuulin joskus jotain huhuja lepsokohtailuista tuossa pelissä, totta vai tarua?
http://i110.photobucket.com/albums/n97/The_Hammer_of_The_Emperor/Pelikuvat/hg3.png

[Echo]

Kiinnitin peliin ensimmäisen kerran huomiota Pelitin arvostelussa vuonna 2005, mutta syystä tai toisesta peliä ei tullut ostettua. Onneksi tänä vuonna sain sen synttärilahjaksi, niin pääsi vihdoin pelaamaan. Arvostelusta minulle jäi mieleen etenkin muista vastaavantapaisista peleistä poikkeava pelityyli, tai tarkemmin se ettei pelissä pysty hyökkäämään juuri mitenkään, vaan pääasiallinen tapa selviytyä hirviöistä on paeta ja pysyä piilossa. Kuten arvata saattaa, tästä kehkeytyy helposti jännittäviä tilanteita, kun tietää olevansa avuton jos joutuu vastakkain suuren örmelön kanssa ja siksi on pelatessaankin tavallista enemmän varuillaan.

Huomio kiinnittyi myös tietysti Fionaan joka on suurempia kehuja sanomatta varsin viehkeä neito. :shy: Peliä pelatessa oli mukava huomata, että hahmolle on kehitetty kunnon persoonallisuus, eikä se olekaan vain stereotyyppinen isotissinen blondi, vaikka jälkimmäistä toki onkin. Tämä tulee ilmi Fionan nokkelista kommenteista ja reaktioista tapahtumiin. Myös hyvällä animoinnilla on saatu sellaista hienostuneen ja viattoman aatelisneidin tunnelmaa. :) Fiona tosin ottaa oudot tapahtumat ehkä liiankin tyynesti, mutta toisaalta kun Fiona kommentoi jotain oikeasti todella järkyttävää tapahtumaan tyyliin "Oh well, what can you do" niin saahan se pienen virneen kasvoille. :D Hewie, Fionan apuna oleva koira on sympaattinen tapaus, ja mainio lisä peliin. Monet pulman perustuvat jollain tavalla koiran käyttämiselle ja ovat loogisia tavaran hakemisia ahtaasta raosta tai vastaavia tehtäviä. Hewieta voi myös komentaa hyökkäämään vihollisia päin, jolloin saa aikaa juosta pakoon. Oikeastaan tuo Kaapin mainitsema pulma pelin lopussa on ainoa, joka pistää miettimään että onko sitä edes kukaan pelannut muuta kuin kokeillakseen, että se teknisesti toimii.

Juoni on Resident Evilien tapaista japanilaista huttua, johon yhdistyvät hämärät sukulaissuhteet, muinaiset kokeet ja löydökset, vanha kartano ja muuta sellaista. Lopussa tarina menee jo todella oudoksi ja vähän överiksi mielestäni. Juoni kuitenkin pursuaa (hienovaraisesti) peleissä harvoin, jos koskaan nähtyjä asioita, jotka saattavat jäädä huomaamattakin, jos ei satu kiinnittämään niihin huomiota. Moni asia jää kuitenkin mietityttämään jos niitä tarkemmin ajattelee, eikä niitä varmasti ole sinne heitetty ihan huvikseen, vaan harkiten. Tästä pystyy ammentamaan aika paljon enemmän kuin pelillä on pintapuolisesti tarjottavanaan.

Täytyy myös kehua linnaa ja sen lähialueita johon peli sijoittuu. Arkkitehtuuri on kautta linjan komeaa ja ympäristöt vaihtelevia, mutta kuitenkin yhtä yksityiskohtaisesti laadittuja. Kuvasuunnittelu on siis onnistunutta ja väreinä on käytetty hailakan harmaaseen ja sinertävään kallistuvia sävyjä, ja tuloksena on utuisen ja salaperäisen oloinen tunnelma. Värejä on kuitenkin uskallettu onneksi käyttää rohkeasti monin paikoin, ja sanoisin että mielestäni pelimaailma on ehdottomasti hienoimpia mitä on tullut vastaan. Kauhupeleissä maisemat ovat monesti ankeita ja ahdistavia ja ihan tarkoituksella, mutta tässä ne ovat pikemminkin mystisiä ja arvoituksellisia (ja toki paikoin aika älyttömiä :D).

Ei peli kuitenkaan täydellinen ole, sillä ohjaus on RE-tyylisen tönkköä ja loppu ei ihan istu muuhun peliin ja tuntuu kiirehdityltä. Grafiikka on kuitenkin upeaa etenkin PS2-peliksi ja ääninäyttely melko hyvää. Peli ei mikään myyntimenestys ole ollut, mutta toivottavasti Capcom palaa vielä pelin pariin uuden osan muodossa, sillä hahmoissa ja maailmassa on sitä jotain.

Peli on hyvä esimerkki siitä, miten arvostelut ovat hyvin subjektiivisia. Pelitin 89 pistettä on lähellä sitä mitä itse antaisin, mutta yleisesti (http://www.metacritic.com/games/platforms/ps2/hauntingground) peli on saanut keskinkertaisia arvosanoja, mikä ei todellakaan vastaa minun pelikokemustani. Suosittelen kovasti tutustumaan, jos survival horror -pelit maistuvat.

[Azu]

Meninpäs sitten tämänkin ostamaan, kun tätä täällä niin suitsutettiin. Saas nähdä missä vaiheessa ehdin pelata. Kauhupelit kun ovat heikkouteni, joten yritän lykätä niiden parissa pelkäämistä mahdollisimman pitkään (nimimerkillä "Silent Hill 2 edelleen kesken"). Minä vain olen pelkuri, mitä näiden pelaamiseen tulee. RE3:n Nemesis oli suorastaan helvetillinen vastus, kun se hyppäs yhtäkkiä seinän jos toisenkin läpi, mikä johti siihen että peli piti usein laittaa pauselle joksikin aikaa, että pulssi tasaantuisi.

Jos Haunting Groundissa on hieman samanlaisia koko pelin läpi kohdattavia vihollisia, niin saas nähdä miten hermoni kestävät sen pelaamista... :doggy:

[Amira]

Tietysti pelaajien kosiskelua on helppoa kritisoida niin kauan kuin kosiskelu ei iske itseensä. Olenhan minäkin nyt Fionan takia fanipoikailemassa. Ei se mitään kuitenkaan, ei haittaa.
Nii. No mä oonki kade. Eiks ois muka paljon hienompaa jos jossain kauhupelissä olisi söpö pikku mies niiden ainaisten köriläiden ja pumppuhaulikoiden tilalla? Mitähä, ois se. Pikkuruisissa shortseissaan ilman asetta ja revityssä paidan riekaleessa siellä hirmuisten hirviöiden armoilla.. :> Vaikka kumma kyllä, jopa minäkin huomioin aina ensimmäisenä pelit joiden pääroolissa on naispuolinen henkilö. Se tekee pelistä kiinnostavan.



Onkin todella outoa, miten tuntematon tämä peli on missään. Vastaavasti Halon tuntevat kaikki, mutta sehän onkin jotain räiskintää, mitä voi markkinoida miljoonilla.
Se on harmi etteivät tuollaiset omaperäisen idean omaavat pelit oikein pärjää näille kaikille suuremman luokan perusräiskinnöille, joita mainostetaan samoilla kauhu elementeillä. Samoin oli minulla kun joskus aloitin keskustelua silloin aika tuntemattomasta tapauksesta, Project Zero (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=13300)sta, joka on ehdottomasti kauhistuttavimpia kauhu-pelejä koskaan, mutta kovin tuntematon suurelle yleisölle.

Olin jo täysin unohtanut sen kuinka kömpelö Fiona olikaan. Toki, sehän se tarkoitus hyvin suuresti onkin kun kyse on tuon tapaisesta kauhusta, mutta tässä tosiaan se meni paikoin hiukan häiritseväksi. Muistan myös useasti hävittäneeni Hewien, kun juostessa sitä ei ehdi kiljua mukaansa tai sitten joutuu nousemaan tai laskemaan jotkin tikkaan ja ainoa puolustuskeino jää ihmettelemään sitten kerrosta ylemmäs, että siellä se juoksee karkuun. Saikin tosissaan ajatella ja huomioida ympäristöä koko ajan jos meinasi selviytyä yllättäviltä käänteiltä. Se ylisuuri köriläsmörkö on häiritsevän nopea kokoisekseen.

[Gabriel]

Fiona tosin ottaa oudot tapahtumat ehkä liiankin tyynesti, mutta toisaalta kun Fiona kommentoi jotain oikeasti todella järkyttävää tapahtumaan tyyliin "Oh well, what can you do" niin saahan se pienen virneen kasvoille. :D
Tuo voisi hyvinkin olla järkyttävien asioiden käsittelemistavan ainoa näkyvä pintapuoli. Kuittaamalla välinpitämättömästi Fiona saattaa pitää itsensä kasassa, vaikka pinnan alla kuohuisi enemmänkin. Itsesuggestiota, ja asioista on helpompi selvitä mikäli niitä ei ajattele.

Tämä on tietysti vähän turhaa ylianalysointia, mutta Fiona on joka tapauksessa sellainen luonne, että tuo voisi olla sen tapa selvitä. :)


Juoni on Resident Evilien tapaista japanilaista huttua, johon yhdistyvät hämärät sukulaissuhteet, muinaiset kokeet ja löydökset, vanha kartano ja muuta sellaista. Lopussa tarina menee jo todella oudoksi ja vähän överiksi mielestäni.
Voisinkin sanoa jotain juonesta. Koska tähän ketjuun on jo postannut ihmisiä, jotka eivät ole pelin pelanneet, laitan spoilereihin. Ei kannata kurkkia jos tahtoo yllättyä!

Juoni oli perushuttua, mutta samalla se oli hyvin erikoinen. Tykkäsin siitä, miten kaikki viholliset olivat kukin tavallaan lopulta vain yhden asian perään - Fionan haaravälin. Ja tykkäämisellä tarkoitan siis myös sitä, että tällaisia asioita on peleissä aivan liian harvoin. Jossain kirjallisuudessa tai elokuvissa moinen teema ei ole mitään uutta, mutta pelit ovat todella kypsymättömiä mitä tulee seksuaalisuuden käsittelyyn. Final Fantasyissa pussataan, Metal Gear Solideissa heitetään pikkutuhmaa läppää ja Mass Effectissa jopa harrastetaan seksiä. Haunting Ground kuitenkin erottuu näistä peleistä siinä, että koko lähtöasetelmana on vihollisten halu pistää nätti nuori nainen paksuksi tai viedä siltä naiseus.

Fionan nätille ulkonäölle annetaan juonessa myös perustelu toisin kuin monessa muussa pelissä. Mystinen Azoth, josta puhutaan paljon, on ilmeisesti hyvin sidonnainen sukupuolisiin asioihin. Se voi antaa kuolemattomuuden, mutta sitä haluavien on ilmeisesti pantava Fionaa. Oikeaksi naiseksi haluavan Daniellan on puolestaan ilmeisesti kaikesta päätellen leikattava Fiona auki ja otettava siltä kohtu (tai missä Azoth onkaan), mikä on pelintekijöiltä rohkea veto. Jos kerran tuo, mitä Fiona pitää sisällään, on niin sidoksissa seksuaalisuuteen, on vain järkevää että Fiona on todella nätti. Mielenkiintoista on myös tekeekö se Fionasta kuolemattoman.

Minusta on oikein mahtavaa, että peleissä uskalletaan vihdoin käsitellä asioita, joita muilla viihteenaloilla on uskallettu käsitellä vuosikymmeniä ja -satoja. Ikävä kyllä Haunting Ground ei läheskään välttämättä tarkoita, että vastaavaa herkkua tulisi pian lisää, eikä peli ole luultavasti edes merkki alan kasvavasta kypsyydestä. Metacriticin vaihtelevista peliarvosteluista (http://www.metacritic.com/games/platforms/ps2/hauntingground) toiseksi alin kuvastaa todella hyvin sekä pelintekijöiden, pelaajien että arvostelijoiden keskenkasvuisuutta. Ellei pysty Haunting Groundin tapaisesta pelistä muuta sanomaan kuin että päähahmo on hyvin muodostunut ja pitää pelin alussa muutaman minuutin ajan pyyhettä, minkä vuoksi pelisuunnittelijan on täytynyt olla teini-ikäinen, ei saisi oikeasti kirjoittaa arvosteluja peleistä. Ei HG sisällöltään mikään renessanssiin palautuva taideteos ole, mutta siinä on joka tapauksessa enemmän sisältöä kuin peleissä keskimäärin, joista kyseinen "arvostelija" löytää varmaan enemmän sanottavaa. Mutta minkäpä sille mahtaa, jos on jotenkin pieni maailma ja kykenee sivuuttamaan yhden ihmisluonnon perustavammanlaatuisimmista piirteistä turhana murrosiän juttuna. Mahtaa tulla tyypille yllätyksenä, että ihmiset ovat seksuaalisia keski-ikäisinä ja myöhemminkin. =)


Täytyy myös kehua linnaa ja sen lähialueita johon peli sijoittuu. Arkkitehtuuri on kautta linjan komeaa ja ympäristöt vaihtelevia, mutta kuitenkin yhtä yksityiskohtaisesti laadittuja. Kuvasuunnittelu on siis onnistunutta ja väreinä on käytetty hailakan harmaaseen ja sinertävään kallistuvia sävyjä, ja tuloksena on utuisen ja salaperäisen oloinen tunnelma. Värejä on kuitenkin uskallettu onneksi käyttää rohkeasti monin paikoin, ja sanoisin että mielestäni pelimaailma on ehdottomasti hienoimpia mitä on tullut vastaan.
Kyllä. Yllätyin tosin siitä, että kuvaputkitelevisiolla värit ovat paljon täydemmät kuin taululla. Tämä on tuskin telkkarin asetuksista kiinni vaan ehkä kuvaputket kykenevät toistamaan pelin aika haaleat värit syvemmin.


Peli ei mikään myyntimenestys ole ollut, mutta toivottavasti Capcom palaa vielä pelin pariin uuden osan muodossa, sillä hahmoissa ja maailmassa on sitä jotain.
Toivottavasti, mutta minun on vaikea kuvitella miten tämä tapahtuisi. Tuo kyseinen tarina oli aika lailla siinä ja jonkin uuden samantapaisen tilanteen käynnistäminen tuskin toimisi. Se on minusta todella ikävää, sillä kaipaan lisää Fionaa. :murjotus:


Minä vain olen pelkuri, mitä näiden pelaamiseen tulee. RE3:n Nemesis oli suorastaan helvetillinen vastus, kun se hyppäs yhtäkkiä seinän jos toisenkin läpi, mikä johti siihen että peli piti usein laittaa pauselle joksikin aikaa, että pulssi tasaantuisi.

Jos Haunting Groundissa on hieman samanlaisia koko pelin läpi kohdattavia vihollisia, niin saas nähdä miten hermoni kestävät sen pelaamista... :doggy:
Nemesis on kuitenkin suunniteltu vastukseksi, joka on vaikea voittaa ja jolta on melkein mahdotonta päästä karkuun tai piiloutua. Haunting Groundissa viholliset eivät ole yhtä... päälle vyöryviä ja niissä on paljon muutakin substanssia.


Nii. No mä oonki kade. Eiks ois muka paljon hienompaa jos jossain kauhupelissä olisi söpö pikku mies niiden ainaisten köriläiden ja pumppuhaulikoiden tilalla? Mitähä, ois se. Pikkuruisissa shortseissaan ilman asetta ja revityssä paidan riekaleessa siellä hirmuisten hirviöiden armoilla.. :> Vaikka kumma kyllä, jopa minäkin huomioin aina ensimmäisenä pelit joiden pääroolissa on naispuolinen henkilö. Se tekee pelistä kiinnostavan.
Niin, mistä kukin tykkää. Itse olen kuitenkin oikein tyytyväinen. :D Fiona oli makuuni ja kun kerran pelissä oli myös muita juttuja, jotka osuivat hieman erikoisemman laatuiseen mielenkiintooni, niin ei ole valittamista.

Rupesin miettimään missä muissa peleissä on naispuolinen päähahmo ja mieleen tuli Tomb Raider. Lara ei kuitenkaan ole niitä kaikkein naisellisimpia hahmoja. Silent Hill 3:stakaan ei tehnyt erikoista se, että pelattiin tytöllä. Useimmiten nainen päähahmona ei taida olla mielestäni erityisen mahtava hahmo, mutta se voisi toki olla.

Project Zerot ovat pelejä, joille minun on annettava joskus mahdollisuus. Sitä ennen on silti paljon muutakin kokeiltavaa.

[Riku]

Mitä hiukan ehdin töissä Wikipediasta lukaisemaan, niin Haunting Ground on aika pitkälti Clock Tower-sarjan kanssa samankaltainen. Hahmon paniikkikohtaukset, panostaminen tarinaan ja tutkimiseen ynnä muuta. Onko joitain muitakin yhtäläisyyksiä? Anyone?

Peliä en kommentoi itsessään, kun en ole sitä edes kokeillut. Meinaan kyllä hankkia, poltettuna. :)

[Gabriel]

Peliä en kommentoi itsessään, kun en ole sitä edes kokeillut. Meinaan kyllä hankkia, poltettuna. :)
Ei muuten maksa Play.comissa kuin 17 euroa, postikulut mukaan luettuna (http://www.play.com/Games/PlayStation2/4-/581866/Haunting-Ground/Product.html?cur=258). Visaa ei edes tarvita, electron riittää. Jos on tottunut hankkimaan pelinsä poltettuina, HG:n kohdalla voisi tehdä poikkeuksen, koska se on sen verran hyvä, halpa ja ehkä Capcomilla heräisi huomio, että tämähän myy. Silloin voisi tulla lisää yhtä hyviä pelejä.

Vaikea sanoa muista yhtäläisyyksistä Clock Toweriin, sillä en ole pelannut. Mutta myös se on ymmärtääkseni puolustautumiseen keskittyvä peli.

[Echo]

Jos on tottunut hankkimaan pelinsä poltettuina, HG:n kohdalla voisi tehdä poikkeuksen, koska se on sen verran hyvä, halpa ja ehkä Capcomilla heräisi huomio, että tämähän myy. Silloin voisi tulla lisää yhtä hyviä pelejä.
Ikävä olla kyyninen, mutta en usko Capcomin kiinnittävän minkäänlaista huomiota kolme vuotta vanhan pelin myyntiin, oli se sitten vanhaksi peliksi tavallista parempaa tai ei. Ei se kuitenkaan myy edes tuhansia saati kymmeniä tuhansia enää. Pelien hyllyikä (aktiivinen myynnissäoloaika) kun on keskimäärin ehkä parisen vuotta.

Toki silti kannustan Rikua peliin pistämään rahansa, kuten muihinkin peleihin. Varsinkin kun kyseessä on näin pätevä peli.

[Amira]

Rupesin miettimään missä muissa peleissä on naispuolinen päähahmo ja mieleen tuli Tomb Raider. Lara ei kuitenkaan ole niitä kaikkein naisellisimpia hahmoja. Silent Hill 3:stakaan ei tehnyt erikoista se, että pelattiin tytöllä. Useimmiten nainen päähahmona ei taida olla mielestäni erityisen mahtava hahmo, mutta se voisi toki olla.
Joskus omistin tuon Silent Hill -boxin, jossa oli useampaa sarjan osaa, mutta eniten tykästyin juuri tuohon jossa sai hyppelehtiä tällä naishahmolla. Siinä on se jokin elementti joka antaa mahdollisuuden samaistua päähenkilöön. Yleensä se antaa pelille myös vähän sellaista pippurisuutta ja persoonallisuutta, jotenkin kun automaattisesti osaa olettaa kuinka ne mieshenkilöt tilanteista selviävät ja miten toimivat, naishenkilöiden kohdalla taas useimmiten on käytetty enemmän mielikuvitusta ja vaihtelua. Rehellisesti, onhan se kiva hyppelehtiä mieshahmoilla, mutta sellainen neuvokas ja aivot omaava naishahmo on aina vienyt huomioni miespäähenkilöiden ylitse, kunhan tätä ei ole pilattu liian isoilla etuvarustuksilla vaikka mitäs minäkään sille jos ne oikein viehkeästi osaavat pomppia siinä hahmon mukana. Sirot hahmot ovat aina olleet mieleeni ja Lara Croft pelejäkin on kokeiltu, vaikkakin muistan alkuaikoina sen hankalan ohjaussysteemin, joka tappoi peli-intoni. Naishahmon ei tarvitse mitenkään olla liian naisellinen, se taas olisi toinen ääripää mikä ärsyttäisi kun niistä tupataan tehdä liian "sankaritar pulassa" -tyyppisiä hahmoja. Ainoa peli, jossa olen oikeasti osannut antaa arvoa miespäähenkilölle on ollut Metal Gear Solid -sarja, jossa kaikki on vain jotenkin napsahtanut kohdalleen.

[Arwie]

.:Postaus omistettu Kaapille. Ensi kerralla saat tosin pyytää kauniisti ;p :.

Tutustuin Haunting Groundiin ihan takapenkkiläisenä, elikkä pistin nää mun pojat (Kaapin ja pääasiassa Echon) pelaamaan peliä puolestani. Pelin pelattavuudesta ja ohjattavuudesta yms. en voi siis sanoa kauheasti, mitä nyt satunnaisia hassuja juttuja mitä pistin merkille.

Alunperin kiinnostuin pelistä, koska siinä oli päähenkilönä tosi kivanoloinen ja söpö tyttö, jolla oli vielä kivemmanoloinen ja söpömpi koira. Sitten kun pelin idea alkoi selkeytyä, niin pidin siitä vielä enemmän. Pelin sankaritar ei saakaan heti alussa hirvitöntä läjää arsenaalia (paitsi vaihtoehtopukujen mukana, mutta ignooraan ne nyt) ja ala listimään vihollisia kuin armeijan naisupseeri, vaan hän tekee mitä kuka tahansa normaali 18-vuotias tyttö tekee kun muniaan raapiva epämuodostunut puutarhuri käy päälle: Saa paniikkihäiriön ja juoksee piiloon.

Minä menen _aina_ ammuskelupelejä pelatessa niin paniikkiin itsekin, ettei mistään tule mitään ja juoksen piiloon vaikka pitäisi räiskiä, ja nyt minulla on peli jossa niin on tarkoituskin, vain yksi vihollinen kerrallaan joten on vähän helpompaa pitää silmällä sen liikkeitä, samaistuttava kiva tyttö ja plussana vielä söpö söpö koira, joten ajattelin että tämä olisi niiiiiiin minun pelini, varsinkin kun minulle uskoteltiin että siinä ei muka saa kuolla... vaan jostain syystä en siltikään uskaltanut pelata. http://foorumit.fffin.com/images/smilies/biggrin.gif Debilitas ei ole vielä mitään- koin sen jopa aika suloiseksi, #2 oli aivan ihana vaikka olikin tosi pelottava, mutta erityisesti #3 oli aivan liian pelottava perverssifriikki. :o Sigh, ehkä minusta ei vaan koskaan tule actionpelaajaa.

Semmoisia pelillisiä ansioita voi kuitenkin mainita, että tykkään siitä miten piilopaikkojen käyttöä on "rajattu", eli jos menee 10 kertaa peräkkäin samaan kaappiin, niin tokihan vihollinen jossain vaiheessa hoksaa sinne katsoa, ja jos on löytänyt sinut sieltä kerran, niin tokihan vielä uudestaankin. Plus se että jos näkyvissä on piilo, se ei tarkoita että se on hyvä piilo- kukapa nyt oikeasti menisi puistonpenkin alle olettaen, että ohikävelevä psykopaatti ei sieltä löydä?

Mutta mutta, koska olin tosiaan peliä seuratessa takapenkkeilijä, niin minun pelielämykseni koostui lähinnä elokuvallisista ansioista. Eli kaikkein suurin tekijä mielenkiinnon ylläpitämiseksi on edelleenkin duo FionaHewie. En pelaa paljoa, mutta yleensä olen kokenut Metal Gearejä lukuunottamatta pelien naishahmot kovin tylsiksi, ja Fiona tekee tässä kovan poikkeuksen (sillä on mielestäni aika huonot puskurit, mutta sillä ei olekaan mitään tekemistä persoonallisuuden kanssa). Hän on yksinkertaisen kiva, luonnollinen ja hauska tyttö, jolle toivoo pelkkää hyvää. Olen fani, more girls like this please. :)

Tarinasta pidin kovasti myös, vaikka elämykseni vähän kärsikin siitä että minulle pelattiin melkein koko peli putkeen, jolloin juonenkäänteitä ei ehdi sulattaa. Tosin uskon että vaikka se olisi pelattu minulle tipoittain, se ei olisi muuttanut sitä, että en pitänyt oikein mistään mitä tapahtui tornikohtauksen jälkeen. Kaikki muuttui jotenkin tosi kiireiseksi, tunnelma särkyi ihan täysin ja kaikki papparaisen kohtaamisen jälkeen oli jo vähän liian surrealistista. Viimeisen neljänneksen olisi voinut jättää kokonaan pois. Loppuratkaisujahan on tietysti useita, ja tokihan minä olen jo käynyt nuuskimassa kaikki netissä. Ensin se "onnellisin" loppu, mikä minun nähteni pelattiinkin, tuntui tylsältä, nyttemmin olen sitä mieltä että se on söpö vaikka onkin tylsä. "Puolionnelliset" olivat vähän mitäänsanomattomia, yksi aiheutti vain WTF-tunteen. "Onneton"-loppu on ehkä kaikkiaan se jännittävin ja kiinnostavin. Huono puoli siinä on, että se on oikeasti hirveän masentava.

Ällö-Riccardo kokeilemassa raskaana olevan Fionan massua viirahtaneen neidon nauraessa katkeransuloisesti on inhottavinta, mitä muistan peleissä nähneeni. :(

Mut joo, siinä taisikin tulla kaikki. :} Kiva tarina, kiva idea, kiva Fiona, kiva koira, kivat Debilitas ja Daniella, kaikkiaan kiva peli muutenkin. Vielä kun sitä motivoisi itsensä oikeasti _pelaamaan_ sitä.





Onx se Kaappi nyt tyytyväinen?