PDA

View Full Version : Kirjani julkaistiin (Dreamland - Aavekomppania)



-AE
11.4.2008, 8:14:27
Nyt se sitten on lopultakin saapunut kauppoihin - esikoisromaanini "Dreamland - Aavekomppania" ! Aiemmin Sananurkassa antamani lupaukseni mukaisesti pistän nyt kyseiselle kirjalle ketjun pystyyn.

Tänne voitte postailla kaikkea aina onnitteluista ja kysymyksistä omiin arvosteluihinne teoksesta. Kaikki kritiikki, niin hyvä kuin huonokin, otetaan ilomielin vastaan - Aavekomppania tuskin tulee olemaan viimeinen kirjani ja pyrin koko ajan kehittymään kirjoittajana. Juuri siinä teidän lukijoiden antama palaute on ensiarvoisen tärkeää.

Pistän tähän loppuun pakollisen, lyhyen esittelyn. Sana on vapaa.

Teoksen nimi: Dreamland - Aavekomppania
Kirjoittaja: Antti Eronen
Kustantaja: Myllylahti
Tyylilaji: Militaristi-scifi
Sivuja: 384

"Totuudella ei ole merkitystä. Ainoastaan sillä, minkä uskotaan olevan totuus."

Vuonna 2032 on Yhdysvaltojen maaperällä käyty sotaa kahdeksan vuotta. Entisestä suurvallasta on jäljellä enää kapea kaistale itärannikkoa, jota totalitaarinen hallitus pitää rautaisessa otteessaan asevoimien avulla. Läntisen suojamuurin, Vallin, takana väijyvä vihollinen ei ole ihminen, vaan hyönteinen - Sirkka, sääliä tuntematon tappaja, jolla on kyltymätön ruokahalu. Virallisten tahojen mukaan Sirkat ovat luonnonoikku, mutta jotkut epäilevät niitä geneettisesti tuotetuksi aseeksi. Yhtä lailla valtio on voimaton taustelemaan uhkaa vastaan. Kuolemaantuomitulle armeijan kapteenille, Richard Washingtonille, on kuitenkin juuri selviämässä, että syvällä lännessä toimii yhä yksi tukikohta, jonka ihmiset jatkavat valtion hävityksi julistamaa sotaa - ja he aikovat voittaa sen.

Tukikohdan isänmaallisen ulkokuoren alla tapahtuu kuitenkin myös asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa - asioita, jotka saavat Washingtonin ennen pitkää kyseenalaistamaan kaiken sen, mitä hän oli oppinut kutsumaan "totuudeksi".


Jos Salaiset kansiot (X-Files) ja/tai Starship Troopers (joko kirja tai elokuva) ovat tuttuja, niin Dreamland - Aavekomppania on pitkälti pakko-ostos (tai -lainaus, sikäli kun tätä paikalliskirjastosta löytää), sillä tarina on hakenut innoitustaan molemmista. Suosittelen kirjaa varauksetta myös kaikille niille, joita sotaisat tieteistarinat kiehtovat noin ylipäätään, sukupuoleen katsomatta (kyllä, koelukijoina oli tyttöjäkin!).

Pyro
11.4.2008, 8:19:15
Hoo onnee onnee! ^_^
Ehdotinkin tuossa ukkoselleni että kipaistaan tuo lukemiseksi jostain hakemassa, toivottavasti löytyy isommistakin kaupoista ._.
Vai saako tätä vain jostain tietystä mestasta?...gruu.
Kuulostaa mielenkiintoiselta.

Lilitu
11.4.2008, 8:26:41
Onnittelut kirjan julkaisusta! :) Oliko kovakin urakka? Itsellä on tarina työn alla ja jossain vaiheessa se pitäisi yrittää kustantajalle tunkea. Saa nähdä miten käy...

Voisin melkein tuon kirjasi ostaa miehelle lahjaksi. Hän kun tykkää tuontyyppisistä tarinoista. Eipä sillä, voisin itsekin tuon lukaista.

Minäkin mietin, mistä kirjaa voi ostaa. Isoimmista kaupoista? Tai esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta? Toivottavasti löytyy täältä Lahden suunnaltakin. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta tuo kuvaus tarinasta, vaikka olenkin enemmän fantasia- kuin sci-fi-ihmisiä.

Mikä muuten mahtaa olla teoksen ovh? Vai saako sitä kysyä? x)

-AE
11.4.2008, 8:58:10
Onnittelut kirjan julkaisusta! :) Oliko kovakin urakka? Itsellä on tarina työn alla ja jossain vaiheessa se pitäisi yrittää kustantajalle tunkea. Saa nähdä miten käy...
Aika tarkasti neljänsadan työtunnin urakka. :) Välillä kiroiltiin, mutta aina sitä vain jotenkin sai piiskattua itsensä jumipaikkojen yli ja kohta edessä oli taas joku niistä euforiaa aiheuttavista avainkohdista, joiden kirjoittamista oli suunnitellut viimeisen vuoden. Onnea ja jaksamista omaan kirjoittamisurakkaasi! Kustantajan löytäminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta - minäkin lähetin teokseni kymmenelle kustantajalle, joista yksi hyväksyi sen julkaisuohjelmaansa (ja osa isoimmista kustantamoista ei ole vielä edes vastannut minulle :P).


Minäkin mietin, mistä kirjaa voi ostaa. Isoimmista kaupoista? Tai esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta? Toivottavasti löytyy täältä Lahden suunnaltakin. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta tuo kuvaus tarinasta, vaikka olenkin enemmän fantasia- kuin sci-fi-ihmisiä. Mikä muuten mahtaa olla teoksen ovh? Vai saako sitä kysyä? x)
Teoksesta on otettu 550 kappaleen painos, joka on minun käsitykseni mukaan levitelty ympäri Suomea. En tiedä tarkasta saatavuudesta, mutta ainakin Akateemisen Kirjakaupan nettisivuilta sitä saa, joten luulisi, että myös kyseisen ketjun liikkeistä teosta olisi mahdollista löytää. Kustantaja Myllylahdelta teosta saa tilattua suoraankin, OVH 26.50. Nettihinnat vaihtelevat.

Ode
11.4.2008, 12:59:21
Onnittelut. Nyt ainakin tavallaan tunnen jonkun, joka on julkaissut kirjan. Olen melko varma, että kirjat on vaikeampia saada julkaistua, mitä levyt. Itseänikin kiinnosta hyvin paljon kirjoittaminen, ja kun pääsen aiheeseen kiinni, niin saan kirjoitettua itse todella hyvin. Saatampa joku kaunis päivä kirjastosta lainata, tai ostaa, vaikka en ole muutakuin fantasiaa lukenut, niin luulen, että Sci-fi ajaa melkein saman asian. Onnitelen vielä kerran suurest :up:.

Physe
11.4.2008, 22:33:03
Onnittelut! :)

Lukemisesta kun pidän niin ongelmana on vain teoksien löytäminen (as in mielenkiinnon herääminen) ja enköhän tuon joskus lue. Vähemmän kirjoja ostelevana ja enemmän kirjastosta lainailevana pitää katsoa jos sinne päätyisi jokin kappale joskus tai sitten jotain muuta kautta (Pyrolta lainaten...?)

Voin kommentoida aikanani jos muistan. Mutta hieno homma!

Merya
11.4.2008, 22:46:44
Onnittelut kirjan julkaisusta!

Kävin tänään Oulun Akateemisessa kirjakaupassa tutkimassa löytäisinkö kirjaasi, mutta ei ainakaan miun silmiin sitä osunut. Ehkä minä sen joskus sieltä löydän tai sitten kirjastosta. Mielelläni kyllä kirjan lukisin tuon esittelyn perusteella.

-AE
23.6.2008, 15:58:20
Niin, onko kukaan 'finiläisistä saanut tätä vielä käsiinsä ja/tai luettua? Jopa tänne kotipaikkakunnan takapajulaan teosta on nyt (lopultakin) saatu, joten aikaisemmin oharit tehneillä voisi olla hyvä sauma yrittää uusintavierailua paikalliseen kirjakauppaansa/kirjastoonsa.

Päätin myös yrittää alkaa pitämään blogia, jossa kertoilen niitä näitä menneistä ja tulevista kirjoitusprojekteistani ja yritän siinä sivussa antaa yleispäteviä neuvoja muille tarinankerronnasta kiinnostuneille. Blogi löytyy osoitteesta:

http://anttieronen.blogspot.com/

Aki
23.6.2008, 17:06:54
Ainakin Espoo, Kauniainen, Helsinki & Vantaa ovat ottaneet opusta jokusen kappaleen. Kirjastot siis. Katsoin juuri, miltä Helmetin tilanne (http://helmet.fi/search*fin?/XEronen%2C+Antti&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D/XEronen%252C+Antti&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D&SUBKEY=Eronen%252C%20Antti/1%2C41%2C41%2CB/frameset&FF=XEronen%252C+Antti&searchscope=9&m=&l=&b=&Da=&Db=&SORT=D&1%2C1%2C) näytti.

Voisin itsekin lukaista tämän, kun se joku suo palauttaa sen.

Echo
23.6.2008, 20:38:45
Onnittelut näin ensimmäisenä. :) Hienoa, että olet saanut tällaisen ainakin mielestäni suurprojektin valmiiksi ja ihan oikeasti julkaistuksikin. Pelit-lehden juttu sai kiinnostumaan kirjasta vielä enemmän ja näytti tuota olevan kirjastossa ihan hyllyssäkin, joten taidanpa tehdä varauksen että saan sen tänne lähikirjastoon. Aihepiiri ja alkuasetelma vaikuttaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun X-Files ja Starship Troopers (elokuva) ovat lähellä sydäntä. Kommenttia annan varmasti, mutta siinä saattaa nyt vielä kestää kun ensin saan kirjan edes käsiini.

Ode
24.6.2008, 10:14:53
Näyttää tuolta kirjastosta löytyvän, mutta lainattuna, kuhan lainasta tullut, ja Tuusulasta tullut, niin sen käyn sieltä nappaamassa.

E: Kylläpä se tuolta Oulun Suomalaisesta kirja kaupasta löytyi, mutta eivät suostuneet ostamaan. Hankinta Kirjastosta siis.

Snickerick
27.6.2008, 16:00:56
Onnitteluni!

Kuulostaa sangen mielenkiintoiselta kirjalta, ja varmasti ostan/ lainaan jos satun löytämään kaupasta/kirjastosta. Toivottavasti löytyy Jyväskylästä päin :D

Hmm... Tuli tässä vaan mieleen (toivottavasti et nyt käsitä minua millään lailla väärin, ei ole tarkoitus kyseenalaistaa, arvostella tai yhtään mitään), mutta oliko sulla koskaan sitä tunnetta, että ideat loppusisivat kesken tai että tulisi "kopioitua" (tai muuten matkittua/apinoitua) jo valmiiksi keksittyä juttua jostain enemmän tai vähemmän tunnetusta teoksesta (kirjasta, tv-sarjasta, elokuvasta, pelistä tms.)...? Viaton kysymys vain, en tarkoita että olisit niin tehnyt tai mtn, mutta kun tämä on itselleni niin tuttu tunne =) sunnuntaifanfictionkirjoittelija kun olen =)

-AE
27.6.2008, 18:25:06
Hmm... Tuli tässä vaan mieleen (toivottavasti et nyt käsitä minua millään lailla väärin, ei ole tarkoitus kyseenalaistaa, arvostella tai yhtään mitään), mutta oliko sulla koskaan sitä tunnetta, että ideat loppusisivat kesken tai että tulisi "kopioitua" (tai muuten matkittua/apinoitua) jo valmiiksi keksittyä juttua jostain enemmän tai vähemmän tunnetusta teoksesta (kirjasta, tv-sarjasta, elokuvasta, pelistä tms.)...?

Otin kirjassani jo aivan alusta saakka Hollywood-B-elokuva -tyylin, joka hyödyntää populaarikulttuuriviittauksia ja tiettyjä televisiosarjoista ja elokuvista tuttuja kerronnallisia kikkoja - toisin sanoen kirjani käyttää kliseisyyttään hyväkseen, sillä sen avulla lukija voi helpommin kuvitella tapahtumat silmiensä eteen. "Tämähän voisi hyvin olla jostakin leffasta!" oli aika yleinen lukijapalaute. Kaikki kirjassa on kuitenkin omaa kädenjälkeäni, mitään ei ole varastettu mistään. Eihän siinä olisi mitään hauskaa!

Innoittajia toki on ollut montakin, esimerkiksi mainitsemani X-Files ja Starship Troopers, joiden vaikutuksen teokseni maailmaan ja henkeen varmasti hyvin näkee.

Niin, ja kaikki tarinat on myös jo kerrottu. Tätä nykyä voi lähinnä yrittää yhdistellä niitä tuttuja palasia ja elementtejä toisiinsa vähän eri tavalla toivoen saavansa aikaan jotakin edes uudelta tuntuvaa.

Substance
28.6.2008, 8:16:47
Hienoa!

Mikään lukutoukka en kyllä todellakaan ole, mutta.. Jos löydän kirjastosta ja pidän lukemastani, saatan investoida suomalaiseen kirjallisuuteen.

Physe
29.6.2008, 19:13:00
Kirja odottaa pöydällä. Viimeistelen vain ensin tuon Orwellin 1984 niin ei tarvi useampaa kirjaa sotkea päällekkäin.

PS. ainakin Orwell on hyvä. Ja Aavekomppanian kansi voisi olla vähän hienompi :(

-AE
29.6.2008, 19:26:26
PS. ainakin Orwell on hyvä. Ja Aavekomppanian kansi voisi olla vähän hienompi :(

Minä en osaa piirtää paremmin, minkäs teet. =)

1984 on hyvä, itse luin sen käytännön pakosta lukiossa (mikä tietysti hieman laski lukuintoa). Itselle siitä tuli hyvin elävästi Half-Life 2:n maailma mieleen. Mikäs siinä, toimivaa konseptia sopii aina lainata.

-AE
28.9.2008, 20:15:10
Pikaviesti copypastena toiselta foorumilta ennen takaisin inttiin kahdeksi viikoksi siirtymistä...

Eli eli, Joensuun Suomalainen kirjakauppa pyysi minua kirjailijahaastatteluun, eli yhteen niistä tilaisuuksista, joissa kirjoittajaa haastatellaan kaupassa yleisön ihmetellessä vierestä. Tapahtuma pidetään 11.10 kello 12:00 maissa, ymmärtääkseni siinä Ison Myyn liikkeessä.

Jos joku siis haluaa tulla ihmettelemään pärstääni ja outoja turinoitani (tarinoitani) livenä, niin tervetuloa paikalle!


//Nyt armeijaan. BRB.

Firaga
8.1.2009, 14:56:59
Ostin tämän kirjan jonkiin aikaa sitten, vaikuttaa mielenkiintoiselta = )

Sitron
13.2.2009, 9:49:23
Noooniin, vihdoinkin. Ensimmäistä kertaa kävin Tikkurilan kirjastossa joskus syys-lokakuussa ja kirjasi sattui olemaan hyllynpäädyssä josta sen bongasin. Noh, muuten hyvä mutta kirjastot päivittivät silloin jotain tietokantaansa enkä siis voinut opusta lainata, luin kuitenkin prologin ja ensimmäisen luvun. Sen jälkeen tuolla kirjastossa on tullut rampattua useaan mutta kokoajan ollut lainassa enkä ole jaksanut muualta lähtiä etsimään. Mutta vihdoinkin sain sen käsiini ja suoraan sanottuna ahmein sen.

Ja koska en jaksa koko tekstiäni SPOILER tageihin kääriä niin SPOILEREITA!

Olen vaikuttunut. Aluksi olin vähän epäileväinen tuon scifiluokituksen ja x-files & troopers huomautuksen takia. Mutta aika nopeaan tuo epäilys haihtui kun totesin että ihan hyvin tämän olisi voinut luokitella jonnekkin jännityksen puolellekkin. Lisäksi tästä tuli mieleen pari ihan hyvän tuntuista peliä josta sai ammennettua päässä kuvitelmia miltä kaikki mahdollisesti näyttää. Ei niin että se olisi huonosti kerrottu, koska kuvauskerronta oli ihan hyvää, mutta silti aivoni luovat aina omia kuvia. : D Niin ja mielestäni kansi oli ihan hyvä, auttaa kuvitelmissa. Kielestä sen verran että se oli sujuvaa, joskus tuntuu että lukee oikein palikkatekstiä, mutta tämä oli siitö kaukana.

Yleensä salaliittoteoriat eivät iske kauhean hyvin, mutta tämä oli aika pop. Kivaa kun kokoajan sai olla ihan päästänsä pyörällään että missä nyt mentiinkään. Mitään kauhean syvää kommenttia en tästä osaa antaa, mutta tykkäsin kyllä paljon. Ehdottomasti luen seuraavankin opuksen jos sillainen on luvassa. :3

Vähän kyllä jäin lopun jälkeen ymmälleni. Mikä on ollut mukana aina ihmiskunnan syntymästä lähtien? o.O

// No ei siinä nyt kyllä näemmä ollutkaan mitään spoilaavaa kun ajatukseni näemmä karkas kaikki jonnekkin. Johtuu varmaan siitä että sain tuon loppuun vasta puolisen tuntia sitten ja pyörittelen sitä vieläkin päässäni. Hyvät kirjat herättävät ajatuksia lopun jälkeenkin ~

Merya
17.3.2009, 11:56:59
Tuossa parisen viikkoa sitten kävin kirjastossa ja ajattelin sitten huvikseni vilkaista, löytyisikö kirjaa hyllystä ja kyllähän se löytyi. Päädyin sitten lainaamaan sen ja sain sen tässä juuri luetuksi loppuun.

Ensimmäisten parin luvun jälkeen mietin, että onkohan tämä nyt kannattavaa lukea loppuun. Alku ei oikein siis innostanut minua jatkamaan lukemista. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja nyt olen kyllä tyytyväinen, että sen riskin otin.

Washington oli mielenkiintoinen hahmona. En nyt ihan kuitenkaan pystynyt samastumaan häneen, mutta olin koko ajan hänen puolellaan. Kaikki jotka yrittivät vahingoittaa häntä, saivat minulta ilkeitä ajatuksia. ¬__¬

Muutamat kohdat kirjassa olivat hieman ennakoitavissa, mutta se nyt ei ole kirjailijan vika, sillä sitä esiintyy jokaisessa kirjassa. Salaliittoteoria oli hyvä, itselläkin kävi samoja asioita mielessä jo ennen kuin ne tulivat ilmi kirjassa. Ja mitä tulee Sirkkoihin, niin sanottaisiinko, että en kyllä haluaisi niihin törmätä. En välttämättä haluaisi edes kuollutta Sirkkaa nähdä. Sen verran hurjilta otuksilta kuulostivat.

Arvosanaksi antaisin 4/5.



Onnittelut loistavasta työstä ja toivottavasti pääsemme vielä joskus lukemaan lisää tekeleitäsi.

Echo
21.7.2009, 22:25:34
Yli vuosi on mennyt viime viestistä ja jopa tämän vuoden puolella sain tämän lainattua ja luettua.

Parhaat puolet:
-Hyvä päähahmo, johon oli saatu syvyyttä sen verran että pystyi samaistumaan ihan hyvin, ja hahmo tuntui kiinnostavalta ja miellyttävältä
-Pidän salaliittojuonista ja kirja tarjosi sitä täyslaidallisen. Juoni mielestäni paljastui vielä sopivaa tahtia tarjoten yllätyksiä loppuun asti.
-Videopeliviittaukset :up:
-Eteni reippaasti eikä missään vaiheessa tullut sellaista tunnetta, että olisi halunnut jättää kesken.

Ei-niin hyvää:
-Jotkut hahmot olivat liian kliseisiä. MIT oli juuri sellainen yli-innostunut tekniikkanörtti joka löytyy joka tv-sarjasta tai elokuvasta ja latinoveljekset kuin Predatorista tai jostain muusta kasaritoimintaleffasta. Kyllähän ne sopivat kirjaan, eikä kai kaikkiin hahmoihin yhtä paljon voi panostaa, muttah. Toisaalta monet muut hahmot olivat hyviä.
-En nyt muuta keksi. :D

Kokonaisuutena sanoisin, että erittäin viihdyttävä ja mukava luettava ja sujuvaa tekstiä. Jos toisen kirjan joskus päädyt tekemään, niin voit olla varma että luen kyllä senkin.