FFfin-fanfic: Atmis ja Kurkikitara

[Kreifi]

Njoo, työ alkaa olla viimeisillä sivuilla, niin tämänkin julkaisemin voi hyvin mielin aloittaa. Se _vähän_ venähti, joten luultavasti kukaan ei jaksa lukea loppuun asti. :P Huumori on kuivaa ja huonoa, kirjoitusvirheitä riittävästi ja tyyli muuttuu noin viiden sivun välein, joten niistä asioista ei tarvitse huomauttaa. :I

rtf-tiedosto tulee tarjolle, kun koko tarina on julkaistu, en jaksa sitä pätkiä jonnekin ladattavaksi. Ja niille, jotka eivät tosiaan jaksa lukea on luvassa ilouutisia, sillä lopuksi ilmestyy myös mukava lyhennelmä.

Tarinaa julkaistaan pikkuhiljaa 3-5 sivun rykäyksissä. Näin siksi, että sitä on varmaan mukavampi lukea tavallaan sarjana kuin lyödä 30 sivua suoraan nenukin eteen.

Olisi myöskin varsin hubaa, jos joku grafiikkapuolen taitaja jaksaisi väsäillä jotain tarinaan liittyvää fanfic-kuvatusta. :)

Mutta nyt asiaan:

-----





ATMIS JA KURKIKITARA: OSA I – MATKA ISOILLE AREENOILLE



Rikun käsi laskeutui sängylle hänen viereensä. Se etsi jotain, mutta aukenevat silmät kertoivat, ettei etsittyä kohdetta löytynyt. Pimeydestä päätellen yö oli kulkenut jo jonkin matkaa. Riku huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan kelloa: 3:26. Riku tuijotti hetken kelloa, niin kauan, että numerot olivat muodossa 3:33, ja sitten hän sulki jälleen silmänsä.

Atmis otti pitkän kulauksen kaljastaan. Pieni huone täyttyi puheensorinasta, mutta Atmis ei erottanut yhtään sanaa sorinan joukosta. Hänen ajatuksensa olivat jossakin aivan muualla kuin tässä huoneessa. Hän tuijotti tatuointiaan, otti hörpyn kaljasta ja jatkoi tatuointinsa tuijottamista.
Atma Weapons, rokkipändi Turusta oli bäkkärillä. Atmis ja kolme muuta bändin jäsentä, ja luonnollisesti lauma vähäpukeisia tyttöjä, jotka olivat saaneet kutsun tuhoamaan valtavaa kaljalastia takahuoneeseen.
”No, Atmis, mikä on?” bändin toinen kitaristi David kysyi.
”Tajuutteko jäbät, tää homma on ihan perseestä”, Atmis vastasi.
Bändin jäsenet hiljentyivät ja kääntyivät katsomaan Atmista. Suurin osa bändäreistäkin hiljentyi ja nauliintui katsomaan Atmista, paitsi Puhvi, jonkä kätönen näytti olevan enemmän kiinnostunut Yosen housujen sisällöstä kuin siitä mitä Atmiksella oli sydämellään.
”Äläs nyt, odota hetki, Atmiksella on jotain asiaa”, Yose sanoi siirtäen samalla Puhvin kättä.
Puhvi oli silminnähden pettynyt, ja hän tokaisikin, että basisteilla nyt oli muutenkin peinet vehkeet.
”Turpa kiinni nyt!” Atmis huudahti. ”Tajuutteko jäbät, tää on ihan paskaa?”
”Kuinka niin paskaa?” viivotinrumpalina kuuluisaksi tullut Atma Weaponsin rumpali Kippe kysyi.
”Laskiko teistä kukaan kuinka monta ihmistä yleisössä oli?” Atmis kysyi.
”Joku viistoista”, Yose sanoi.
”Juu, sen verran”, David varmensi tiedon.
”Vittu kuus. Kelatkaa jäbät, kuus”, Atmis puhisi.
”No kuus kuus kuus, mutta ne rokkas kovemmin kuin kuusikymmentä”, David puolusteli yleisön vähäistä määrää.
Atmis katseli hetken arvioiden Davidia. Ei hän oikein voinut väittää vastaakaan, joten hän siirtyi seuraavaan ongelmaan: ”Paljonko tehtiin hynää tästä keikasta?”
Bändin jäsenet painoivat katseensa lattiaan. Jokainen heistä tiesi, etteivät he tehneet keikalla rahaa senttiäkään, päinvastoin, he tekivät tappiota. Toki he saivat ilmaiset kaljat, mutta matkat, ruuat ja kaikki muut kulut lankesivat bändin maksettavaksi.
”Vuokrat on kolmelta kuukaudelta rästissä ja keikoista tulee tappiota. Tää tilanne on kestämätön”, Atmis sanoi, mutta jatkoi heti samaan hengenvetoon. ”Ei sillä, tää elämä on siistiä, keikkojen vetäminen on siistiä, bäkkärillä kaljan kittaaminen on siistiä, mutta jostain pitää saada rahat elämiseenkin. Lisäksi mä haluan vetää kunnon show’n isolle yleisölle.”
Bändin jäsenet nyökyttelivät ymmärtäväisinä. Loppujen lopuksi he olivat kaikki samaa mieltä.
”Äh, vitut, lähdetään ajamaan kotiin”, Atmis sanoi ja lopetti samalla keskustelun aloittamastaan aiheesta.
”Kuka ajaa?” Kippe kysyi.
”Kuka on eniten kännissä?” David vastasi kysymykseen kysymyksellä.
”Sinä”, tuli kaikkien suusta samaan aikaan.
”Okei, minä ajan”, David tokaisi. Ja hyvin David ajoikin. Saalis oli kaksi kettua, yksi lonkkamurtumasta toipuva mummo (jälkeenpäin huhuttiin, että kyseessä olisi ollut Mikin mummo, mutta asiasta ei ikinä saatu varmuutta), yksi susi, muutama peura ja hirvi, jonka sarvet Atmis otti kotiinsa sisustuselementiksi, ja lahjaksi.

Kello oli puoli seitsemän, kun Atmis kaivautui peiton alle Rikun viereen. Huone pyöri ja oksennuskin yritti hyökätä Atmiksen suusta ulos, mutta kokenut ja taitava mies tiesi mitä tuli alkoholinkäyttöön, joten hän pulautti oksennuksen keuhkoihin, missä siitä ei ollut haittaa, mitä nyt hengittäminen tuntui paikoin omituiselta.

Mustaan asuun pukeutunut Darth Jesh koputti valkoiseen isoon oveen.
”Sisään”, kuului vastaus koputukseen ja Jesh asteli sisään huoneeseen.
Huone oli kauttaaltaan valkoinen ja sisustus oli minimaalista. Huoneessa oli pöytä, jonka takana oli iso nojatuoli, jossa Lord Jan Frimodig istui. Lord JF:n takana oli valtava taulu, jossa seisoi itse keisari alla mustan taivaan ja hänen eteensä oli kumartuneena miljoona lammasta. Taulu oli Pinchin näkemys Jan Frimodigin tulevaisuudesta. Tauluun oli joku käynyt myöhemmin lisäämässä tekstin ”D4rK SiZe 0wnS U 4ll”, mutta ”töhrijästä” ei ollut sen tarkempia tietoja, ei edes kahden vuoden intensiivisen tutkimuksen jälkeen. Jotkut epäilivät, että se olisi ollut viesti Jumalalta, mutta JF oli vastannut näihin väitteisiin olevansa itse Jumala.
Pöydän edessä oli kaksi tuolia. Jesh katseli niitä kävellessään kohti pöytää. Hän kuitenkin päätti olla istumatta.
”Saimme tällaisen raportin 15 minuuttia sitten”, Darth Jesh sanoi ja laski paperin keisarin eteen.
JF katsoi hetken huppunsa alta uskollisinta ja luotettavinta alamaistaan arvioiden tämän kasvoista oliko luvassa hyviä, huonoja vai erittäin hyviä uutisia.
”Hyviä uutisia, näemmä”, JF sanoi ja otti paperin käsiinsä aloittaen lukemaan sen sisältöä.
”Loistavaa, loistavaa, aivan mahtavaa”, Lord JF sanoi ja nauroi päälle.
”Herra, olen aloittanut jo valmistelut. Olen ottanut yhteyttä Gabriel von Cascanokseen, hän pystyy järjestämään kuljetuksen huomaamattomasti”, Jesh sanoi ylpeänä itsestään.
”Hyvä.”
”Jätin valinnan tehtävän suorittajasta sinulle. Arvelin, että sinulla on mielessäsi joku”, Jesh lisäsi.
”Kyllä. Minulla tosiaankin on mielessä joku”, JF sanoi ja piti pienen tauon. ”Gabriel, hän ei tainnut suostua auttamaan pelkästä ystävyydestä?”
”Ikävä kyllä ei. Ikävä kyllä edes pelottelu ei tehonnut. Jouduin turvautumaan kaupankäyntiin”, Jesh totesi näyttämättä kuitenkaan kovinkaan huolestuneelta.
”Ja?” JF:n tyly ääni kuului.
”Gabriel halusi ruotsin kuninkaan, Kaarle Kustaa ÖRF ensimmäisen pään”, Jesh sanoi.
”Ja oliko tämä kauppa jotenkin haitallinen meille?”
”Ei herra, saimme imettyä ÖRF:in päästä tarvittavat tiedot. Pystymme koodaamaan niillä tiedoilla tarvittavat ohjelmistot välittömästi. Itse asiassa, työ on jo aloitettu”, Jesh sanoi jälleen kerran ylpeänä. Hän oli palvellut keisaria hyvin.
”Hyvä. Sinua ei ruoskita tänään”, JF sanoi ja Jeshin ilme kirkastui välittömästi hivenen. ”Hae minulle sämpylä, soitan puhelun, sitten käynnistämme projektin Kurkikitaran kotiutus.”
”Asia selvä, herra”, Darth Jesh sanoi ja poistui huoneesta sämpylänhakuun.
Lord Jan Frimodig puristi kätensä nyrkkiin ja repesi suureelliseen pahisnauruun.

Riku heräsi Atmiksen puhelimen soittoääneen ja hän havahtui heti todellisuuteen, jossa Atmis oli hänen luonaan.
”Atmis, sun puhelin soi”, Riku sanoi.
”Hä?”
”Puhelimes soi.”
”Mitä kello on?”, Atmis ihmetteli.
”Puoli yhdeksän”, Riku vastasi.
”Kuka perkele soittelee tähän aikaan?” Atmis sanoi.
”En tiedä, mutta vastaa nyt jo”, Riku sanoi ja ojensi Atmikselle tämän puhelimen.
”Joo joo”, Atmis sanoi ja vastasi puhelimeen: ”Atmis pöhelimessä.”
”Hä? Ai? Nytkö? Eh? Okei, mä tuun”, Atmis sopersi puhelimeen ennen kuin laski sen sängylle kädestään.
”Kuka se oli?” Riku kysyi.
”Lord JF”, Atmis vastasi hiukan hämmentyneenä, ja hämmennys tarttui välittömästi Rikuunkin.
”JF? Miksi se sulle soitti?”
”Haluaa tavata.”
”Miksi?”
”En tiedä. Käski tulla välittömästi.”
”Mitä meinaat tehdä?”
”No, mikä olisikaan parempi tapa hoitaa krapulaa kuin tapaaminen Lord JF:n kanssa”, Atmis sanoi, naurahti ja nousi sängynlaidalle istumaan.
”Tule sitten pian takaisin. Teen sinulle paahtoleipiä”, Riku sanoi.
”Okei”, Atmis vastasi, pöyhi hiukan tukkaansa ja totesi katsottuaan peilikuvaansa, että oli lähtövalmis.

Atmis istui autoonsa, sytytti tupakan ja rauhoittui hetken. Jos joku, niin Lord JF voisi auttaa häntä tavoitteessaan. Ehkä tuleva tapaaminen oli se onnenpotku, jota Atmis oli odottanut jo joitakin vuosia. Levytyssopimus ja kunnollinen kiertue tuntui nyt hyvinkin mahdolliselta.
”Vitun omakustanteet”, Atmis tokaisi ja käynnisti autonsa.

[Lord JF]

Ihan cool, etenkin kun olin itse mukana. Tämän ensimmäisen osan perusteella on vähän hankala sanoa sen enempää, sillä tämä oli vähän lyhyt. Heti kun tarinaan oli päässyt sisään ja odotti mitä seuraavaksi tapahtuu, se ikään kuin töksähti poikki. Eli toivottavasti seuraavaan osaan saadaan vähän pituutta. Itse olisin ainakin jaksanut vallan hyvin lukea kaksinkertaisenkin määrän tekstiä.

Mutta ihan hyvää tekstiä oli tuo mitä tähän oli laitettu. Tykkäsin varsinkin Yosen housuja kaivelevasta Puhvista, sekä kohdasta missä Atmis ryömi Rikun viereen nukkumaan.

[Kreifi]

Ihan cool, etenkin kun olin itse mukana. Tämän ensimmäisen osan perusteella on vähän hankala sanoa sen enempää, sillä tämä oli vähän lyhyt. Heti kun tarinaan oli päässyt sisään ja odotti mitä seuraavaksi tapahtuu, se ikään kuin töksähti poikki. Eli toivottavasti seuraavaan osaan saadaan vähän pituutta. Itse olisin ainakin jaksanut vallan hyvin lukea kaksinkertaisenkin määrän tekstiä.Njoo, yleensä vaan jos tekstiä on ollut yli kolme sivua, niin tullut palautetta, ettei jaksa lukea. :/ Voin pistää seuraavan pätkän (tässä lähipäivinä) hiukan pidempänä.

//Niin, ja mainittakoon se, että tämä eka pätkä on tavallaan "prologi", jossa ei vielä paljasteta mitään, eikä kerrota yhtään mitään. :P


Last edited by Kreifi : 27.4.2008 at 14:44:18.Jep, tietty voin editoida vastaukseni aina sinun postiisi. ^-^

[Atmis]

MWAHAHAA! Ihan helvetin hyvä. Toivottavasti kurkikitaralla voi ampua raketteja!!! Jatkoa odotellaan jo kovasti. Pari kysymystä tämä kuitenkin herätti. Onko meikä olevinaan laulajaskebailija?

ja

”Tule sitten pian takaisin. Teen sinulle paahtoleipiä”, Riku sanoi.
Ootko sinä tehnyt minusta ja Rikusta homoja? ;D;D

[Riku]

Wtf Niko? Muuten ok tekstiä, mutta Atmiksen ja minun välit on tuossa vielä turhan heteromaiset, olen pettynyt. :(

Ok, oikeasti koukuttava, en muuten olisi lukenut, mutta kun tuo on FFfin-painoitteinen, niin se on mielenkiintoinen. Jatkoa odotellaan kieli pitkänä. :)

[Kreifi]

Onko meikä olevinaan laulajaskebailija?Joo. Se ei tainnut käydä ihan selväksi. Sori. :/ Mä en ymmärrä näistä rokki- ja bändijutuista mitään, kuhan ukot näyttää maalipönttöön pudonneilta ja musiikista ei saa selvää ni meikä diggaa. :P


Ootko sinä tehnyt minusta ja Rikusta homoja? ;D;DNo hyi mikä väite!

[Berrycake]

Mitäh! Eikö Atmis ja Riku ole oikeasti muka homppelssoneita? Minua on johdettu harhaan. :murjotus::shok:=/=):):cool::prkl::lovetus::huh:

Ei mutta joo, tämän jaksoin lukea ja vieläpä mielenkiinnolla. Olisi oikeastaan ollut mukava lukea vähän pidempäänkin, sillä minua alkoi kiinnostamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Viihdyttävää tekstiä enihau ja erikseen mainittavana tykkäsin noista sivuhuomioista, kuten hirvensarvista ja huhutuista Mikin Mummoista lonkkavaivoineen. Hihi! Toivottavasti tässä tarinassa tullaan käyttämään monipuolisesti FFfinin tuttuja ja tuntemattomampiakin henkilöhahmoja hyödyksi, niin että jaksaa senkin suhteen yllättää ja huvittaa uudelleen ja uudelleen. Ja jos tuolta tarinasta joku muhevan hupaisa tilanne tulee eteen, niin josko inspiroisi vaikkapa tuhertamaan jotakin ja postaamaan tuotoksia tännekin pitkästä aikaa. :3 Alku ainakin vaikuttaa lupaavalta.

[Ze Shoopuf]

Tuntuu vähän hassulta, kun välillä tyypit vetää puhekieltä ja välillä taas yleiskieltä. Ainakin sinä- ja minä-sanojen käyttä tuntuu omituiselta, muuten puhellaan tajuumisesta ja bäkkäristä. Jotenkin vain tuo sellaista sekavuutta. Ei kukaan varmana käytä sanoja minä ja sinä, jos muuten puhuu täysin puhekieltä.

Mutta, ihan hyvä alku. Hankala vielä mitään tarkempaa lähteä sanomaan, mutta kiinnostusta on lukea enempikin. Ja että kuvituksia? Hm, ehkä minä jotain voin vääntää, jos osaan. ;}

Basisteilla on pienet vehkeet.

[Mr.Fahrenheit]

Loistavaa matskua! Nauroin kuollakseni! :D

[Kreifi]

Nyt vähän pidempi osa, oikeastaan yli kaksi kertaa pidempi. :P Vastaan Puhville myöhemmin, osui naulan kantaan tavallaan, mutta nyt siihen asiaan taas kerran:





Salaisen poliisin päämajaa ei voinut pitää mitenkään kovinkaan salaisena, sillä se oli yksi Suomen suurimmista rakennuksista. Aluksi kyseisessä rakennuksessa oli tilaa joitakin satoja neliöitä, mutta kun JF:stä tuli salaisen poliisin johtaja, rakennuksen koko kasvoi joka vuosi ja salaisen poliisin nimi, SUPO, vaihdettiin STWA:ksi, Suomen Totaalinen Waltion Avustaja. Myöhemmin ehdotettiin, että salaisen poliisin nimi olisi muutettu STWJ:ksi, Suomen Totaalinen Waltion Johtaja, mutta JF oli todennut kirjainyhdistelmän olevan pyhä, eikä sitä saisi muuttaa kukaan.
Atmis katseli tuota valtavaa rakennusta, joka kohosi aina pilvien yläpuolelle. Pituuttakin rakennuksella oli niin paljon, että monet olivat vitsailleet sen jokin päivä ylettyvän Helsingistä Ouluun, mikä ei ollutkaan ehkä niin kaukana totuudesta kuin äkkiseltään voisi kuvitella.
Atmis asteli rempseästi salaisen poliisin päämajan aulaan. Tai oikeastaan ”rempseästi”, sillä Atmiksella kului neljä tuntia turvatarkastuksissa, mutta se aika kului nopeasti, sillä samalla sai katsoa pornoa, joka oli tietenkin STWA:n hyväksymää. Kaupoissa tämän hyväksynnän huomasi siten, että hyväksytyissä elokuvissa oli tarra, jossa luki ”STWA suosittelee!” ja pieni kuva, jossa oli JF:n peukku pystyssä. Suosituin STWA:n hyväksymä elokuva oli Kakaramiitti, josta ilmestyi uusi osa joka kuukausi ja jokaista osaa myytiin miljoonia (4,95 miljoonaa ollessa ennätys)
Lopulta Atmis pääsi ilmoittautumaan vastaanottotiskille.
”Onko kaljaa?” Atmis kysyi vastaanottoapulaiselta, joka tyytyi vain katselemaan Atmista alta kulmien.
”Niin, mulla ois tapaaminen ton JF:n kanssa.”
”Nimenne?”
”Atmis.”
”Selvä”, vastaanottoapulainen sanoi ja tarkasteli tietoja päätteeltä. ”Tuo hissi, ylimpään kerrokseen. Ottakaa tämä lappu, näyttäkää sitä vartijoille, niin pääsette keisarin puheille.”
Atmis teki työtä käskettyä ja pääsi kuin pääsikin Lord JF:n huoneeseen.
”Istu toki, Atmis”, JF:n jylisevä ääni sanoi.
”Leikkaa paskaa ja kerro mistä on kyse?” Atmis sanoi ja jäi seisomaan.
”Usko pois, rokkimieheni, sinä haluat istua.”
Atmis ihmetteli mistä tässä voisi olla kyse. Hän halusi ehdottomasti tietää ja teki kuten JF oli käskenyt ja istui toiselle tuoleista.
”No?”
”Mitä sinä tiedät Kurkikitarasta?” JF kysyi.
”Tietenkin!” Atmis huudahti, aivan kuin häntä olisi loukattu. ”Kurkikitara on kaikkien sähkökitaroiden isä… ei, kaikkien sähkökitaroiden Jumala. Se on tehty pelkästään kurjen ruumiinosista ja se soi kauniimmin/kamalammin kuin yksikään toinen kitara. 30-luvulla se oli natsien hallussa, mutta kun toinen maailmansota päättyi, se katosi jäljettömiin, eikä siitä ole sen koommin kuultu.”
”Aivan. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Kurkikitara on löydetty”, JF sanoi ja naulitsi katseensa Atmikseen nähdäkseen hänen reaktionsa.
”Mitä vittua?!”
Lord JF naurahti.
”Niinku mitä vittua?” Atmis hämmästeli ja melkein tippui tuolilta.
”Kyllä. Natsit kätkivät kurkikitaran muiden aarteidensa mukana. Vuosien saatossa noita aarteita on löydetty pikkuhiljaa. Nyt Kurkikitara on löydetty.”
”Olet siis vakavissasi? Mutta mutta, miten tämä liittyy minuun?” Atmis ihmetteli.
”Sinä olet se, jonka olen valinnut kantamaan Kurkikitaraa”, Lord JF tokaisi. ”Sinä olet Kurkikitaran tuleva omistaja.”
”Minä? Saisin soittaa tuolla kitaralla, joka villitsee kansan. Saa sen huutamaan suu vaahdossa ja sekoamaan totaalisesti. Minä saisin tuon kitaran?”
”Kyllä”, JF sanoi omituinen hymy kasvoillaan.
”Odotas, miksi juuri minä?” Atmis mietti puoliksi ääneen.
”Kun natsit piilottivat Kurkikitaran, he pyysivät mustalaisia kiroamaan sen niin että vain aito puhdassydäminen natsi voisi sitä käyttää. Tämä tarkoittaa, että vain seuraava Der Führer voi käyttää kitaran voimia”, JF valaisi.
”En minä ole natsi? Saati mikään fyyreri”, Atmis puolustautui omituista tarjousta vastaan.
”Totta, mutta sinä olet rokkari. Aito ja rehellinen rokkari. Tietojemme perusteella sellainenkin käy, olihan kitara alun perin luotu muusikon käteen. Sinä olet tuolle kitaralle sen arvoinen kantaja.”
”Vittu joo. Jäbä, tää on hyvä sauma. Missä se skitta on?”
”Sveitsissä, hyvässä piilossa. Olemme järjestäneet kaiken valmiiksi. Sinun ei tarvitse huolehtia mistään, sen kuin otat kitaran ja hymyilet”, JF sanoi.
”Sveitsissä? No, mikäs siinä, en olekaan käynyt siellä ennen. Milloin pitäisi lähteä?”
”Nyt.”
”Nyt?”
”Välittömästi. Siis jos haluat kitaran. Ja sinä haluat sen kitaran”, Lord JF sanoi itsevarmana.
”Pitäisi käydä kotona, Riku--"
”Ei. Sinun pitää lähteä nyt. Amerikkalaiset ovat myös perillä Kurkikitarasta ja muista aarteista. Jos emme pidä kiirettä, he ehtivät ensin. Uskon myös, että venäläiset saavat saman tiedon hyvin piakkoin, elleivät ole jo saaneet. Kiinakin on kiinnostunut Kurkikitarasta (ja muista aarteista, kuten kultaisista eläinpornokorteista). Meillä ei ole aikaa leikkiä kotia”, keisari ilmoitti tiukkaan sävyyn ja lisäsi vielä, ”sinä lähdet nyt.”
Atmis kallisti päätään ja tokaisi: ”Mitä vain Kurkikitaran vuoksi.”
”Sinulle on valmisteltu paikka lentokoneeseen, joka lähtee Tallinnaan. Siellä sinua vastassa on Gabriel von Cascanos. Hän antaa tarkempia ohjeita sinulle.”
”Wiiroon? Sosialistiseen neuvostotasavaltaan? Huh?” Atmis ihmetteli, ihmetteli ehkä jopa hiukan peloissaan.
”Älä murehdi, olet hyvissä käsissä ja kuolemasi on äärimmäisen epätodennäköinen”, keisari lohdutti Atmista.
”Ok, ei sulla ois sit matkakaljaa antaa?” Atmis kysyi, mutta sai vastaukseksi vain hyvin ilkeän ja tiukan katseen.
”Jaa, no jos kysyn tuota lentoemolta…”

Atmis kaahasi, sikäli mikäli kahdenkympin vauhtia nyt kaahaamiseksi voi sanoa, lentokentälle. Auto parkkeerattiin invapaikalle ja Atmis länttäsi tuulilasiin lapun ”ROKKARI”. Se oli sillä selvä.
Atmis nousi autosta ja sytytti tupakan. Hän veti savua syvään henkeen ja puhalsi sen lopulta ulos.
”Voi vittu, Kurkikitara”, Atmis sanoi ja naurahti. Sitten hän kaivoi kännykän käsilaukustaan, joka oli hiukan huonossa kunnossa oltuaan lainassa Jubeilla armeijassa.
”Ootko tulossa kotiin?” Riku vastasi kysymyksellä puhelimeen.
”Tota en. Olis yks homma”, Atmis vastasi hiukan varovasti.
”Keikka? Mitä JF sanoi?”
”Eräänlainen keikka tosiaankin. Muistatko kun silloin kerran alla tähtitaivaan kerroin sinulle Kurkikitarasta ja siitä kuinka haluaisin soittaa sitä edes kerran elämässäni?”
”Toki muistan.”
”No, JF on löytäny ton kitaran. Lähden hakemaan sitä”, Atmis sanoi selvästi iloa äänessään.
”Loistavaa. Unelmastasi tulee totta”, Riku sanoi innostuneena, mutta jatkoi hiukan vaimeammin, ”milloin tuut kotiin?”
”En osaa sanoa, en laisinkaan. Tulen mahdollisimman pian ja soittelen sinulle väliaikatietoja.”
”Selvä. Tajuuteni on 140.95 ja jos haluat tallentaa, niin soita Fahrenheitille, hänen taajuutensa on 144.95”, Riku valaisi.
”Homma selviö. Mutta nyt mun pitää mennä, kone lähtee piakkoin. Soitellaan.”
”Okka, moro, ja pidä ittestäs huolta.”
”Aina. Moro.”
Riku huokasi syvään ja hänen päänsä meinasi räjähtää (kuvainnollisesti pösilöt!). Toki oli hienoa, että Atmis asteli kohti unelmaansa, mutta se polku vei Atmista yhä kauemmas ja kauemmas Rikusta.

Atmiksen lento sujui hyvin, tai no, niin hyvin kuin Copterlinen lennolla hyvin voi sujua. Ilmaiset juomat kuitenkin olivat omiaan piristämään jotakuinkin kauhuntäyteistä lentomatkaa. Yleensä Copterlinellä matkustivat ne, joista JF halusi päästä eroon syystä tai toisesta. Tällä kertaa tosin oli tarkoitus pysyä ilmassa, joten voitannee sanoa, että lento oli onnistunut.
Wiiron päässä Atmista oli vastassa mies 34 metrisen pinkin limusiinin kanssa, joka oli rakennettu vain ja ainoastaan WTC-tornien jäännöksistä. Mies piteli kädessään kylttiä ”Atmish”.
”Hei jäbä, ootko sä Gabriel?” Atmis kysyi mieheltä.
”En sentään, olisinkin”, mies naurahti. ”Olen Gabrielin palkollinen. Voit kutsua minua Echoksi.”
”Jep jep, Echo. Oot typottanu mun nimen”, Atmis sanoi katsoen kylttiä.
”Aijaa?” Echo sanoi ja katsoi itsekin kylttiä. ”Tämä on kyllä Lizzien kirjoittama. Hän tekee kaikki Gabrielin käyntikortit yms. painotuotteet. Hän on päätoimittajana Gabrielin lehdessä Vürst Rääkida. Hän toimii myöskin--"
”Joo joo, mitä jos hypätään kärryyn ja lähdetään kohti Gabrielin kämppää?”
”Homma selvä”, Echo sanoi ja avasi oven Atmikselle, joka kömpi kohtalaisen makean limusiinin kyytiin.
”Kuinkas kauan tässä matkassa oikein menee? Ja mikä tärkeempää, minne me ollaan oikein menossa?” Atmis kysyi Echolta, joka oli juuri pistämässä jotain jumputusta paukuttamaan ihan vain Atmiksen kiusaksi.
”Vöruun menemme. Tämä on normaalisti sellainen 2,5 tunnin ajomatka, mutta käytän nitroa jolloin ajoaika lyhenee yli puolella. Jos ei ole ruuhkaa, niin olemme varmaan perillä hiukan päälle tunnissa.” Echo vastasi ja painoi kaasua raskaasti
Puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen Atmis alkoi kyllästyä vain auton moottorin jylinään ja varsin mielenkiintoiseen bassojumputimusiikkiin ja avasi suunsa: ”Tota Ekko, kuulin pari vuotta sitten, että olisit kuollu USA:n riveissä, kun ne valtas koko Lähi-Idän.”
”Paskapuhetta! Tai no, ei nyt ihan täysin paskapuhetta, menetin toisen käteni, keuhkoni, joitakin sisäelimiä - mitä lienee, ja puolet päästäni. Kaukana kuolemisesta kuules!”
”Ai, mutta näytät aikas normaalilta tälleen ku kattelee”, Atmis sanoi hiukan ihmettelevään äänensävyyn.
”Niin. Muistatko kun Nokia myi ruumiinlämmöllä toimivien mikroprosessoreiden valmistusosastonsa Wompatille?” Echo kysyi.
”Juu, muistan toki, Wompatti perusti Kybeerin, joka kai menestyi aika hyvin markkinoilla. Kai…”
”Muistat ihan oikein. Tosin yrityksen nimi muutettiin pian Kyprokiksi. No kuitenkin, Wompatti teki minulle pienen palveluksen ja korvasi menettämäni ruumiinosat kyberneettisillä vastaavilla. Ja elämä sai jatkua”, Echo kertoi.
”Vitun käheetä”, Atmis sanoi ja nauroi päälle. "OSTAisinko tuon lafkan osakkeita, kun tommosia projekteja niillä on."
”No, en valita. Voin paljon paremmin näin, ja tulihan minusta sotasankari”, Echo kertoi ylpeänä.
”Sotasankari? En mä vaan semmosta ole kuullut”, Atmis ihmetteli.
”No, se sotasankaruus käsitti lähinnä vain USA:n”, Echo mutisi.
Ja hljaisuus laskeutui jälleen autoon, mutta vain hetkeksi. Atmis ei voinut olla hiljaa auton kaahatessa pientareelle ja pistäen palasiksi parisataa metriä puuaitaa.
”Mitä vittua, Ekko?” Atmis huudahti.
”Hä?”
”Mitä sä puuhaat pösilö?”
”Kuinka niin?”
”Ajat ojassa, ja pistät jonkun maajussiparan aitaa palasiksi aika tehokkaasti. Ei kovin reilua”, Atmis sanoi tiukkaan sävyyn. Ylistys Atmiksen moraalille!
”Kerään nitroa”, Echo totesi kuin asia olisi ollut päivänselvä.
”Niin, nitroa, joo”, Atmis sanoi tuntien itsensä hiukan hölmöksi.

”Oletko sä lukenu tätä?”
”Tota, mä oon kirjottanu sen?”
”Hirveetä paskaa!”
”Kuinka niin?”
”Ihme jaarittelua ja paskanjauhantaa. Mene asiaan!”
”Nyt?”
”Nyt!”
”Mutta…”
”Ei muttia, asiaan, juoneen, etene mies, vai mikä pojankoltiainen oletkaan.”
”Humm, joo”, pojankoltiainen sanoi, painoi päänsä ja palasi hommiin toivoen, että ruokatauko olisi tällä viikolla.

Lopulta varsin erikoinen ja vaikeasti ajettava ja muutenkin kaikin puolin totaalisen epäkäytännöllinen munanjatke nytkähti viimeisillä nitroillaan Gabrielin kartanon pihaan.. Siitä toki voidaan kiistellä (ja kiistelläänkin, joskus jopa teräasein) oliko kyseessä kartano, linna vai niiden lapsi. Parhaiten Gabrielin asumusta kuvaisi kivilinna, jonka rakentamisvaiheessa kivi on loppunut kesken ja rakennus on viimeistelty puulla. Ei sillä, kartanolinna ei näyttänyt lainkaan pahalta, päinvastoin, se oli varsin upea luomus, mutta linnakkeena se oli paikoin varsin säälittävä ilmestys. Tosin, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, ei Gabriel pahemmin tarvinnut minkäänlaista linnoitusta. Sillä edes ohjukset eivät pystyneet tuhoamaan Gabrielia ja hänen linnoitustaan, miehellä oli niin sanotusti ässä hihassa, mutta hyvin toisella tapaa kuin Kipen pokeriuran aikana Kipellä.

”Hei, tota…”
”Ruoka-aika?”
”Hä?”
”Niin, että onko ruoka-aika?”
”Ruoka-aika?”
”Niin niin, olisi katsos nälkä. Olen painanut hommia tauotta kaksi päivää ja alkaa vähän jo mahassa kurnia.”
”Raul!”
Vastausta ei kuulunut.
”Raul!” kuului kaksi kertaa voimakkaampi huuto.
”Hä?”
”Tarviiko meijän ruokkia tota?”
”Ruokkia? Ei kai nyt sentään. Tai no, kuinka paljon se on kirjottanu?”
”Ei paljon paskaakaan.”
”No ei sille sitten mitään ruokaa anneta.”
”Okei. Joo, ei ole mikään ruoka-aika, tulin puhumaan ihan muista asioista.”
”Ahaa”, kirjoittaja vastasi.
”Tässä on spoileri.”
”Niin?”
”Ota se pois.”
”Se on taiteellinen kohta! Ei sitä voi pois ottaa.”
Fidel oli hiljaa hyvin pitkään ja vain tuijotti. Hänen karismansa alkoi kasautua huoneeseen pikkuhiljaa, mutta varmasti sen täyttäen, kunnes se vuoti ikkunoista lämpimään ulkoilmaan.
”Okei, teen muutoksen”, kirjoittaja vastasi.
Fidel nyökkäsi, sytytti sikarinsa ja poistui puolen neliön huoneesta.

Atmis nousi autosta ja samalla hänen kännykkänsä alkoi soittaa Underwater World –kappaletta.
”Juu”, Atmis vastasi rennosti NOKIAN kännykkään.
”Naskali tässä moro. Ootko Atmis?”
”Joo, kuinkas niin?”
”Olen tässä soitellu ympäriinsä koko päivän, eikä ole oikein tärpänny, ni ajattelin sitten kokeilla sua”, Naskali selosti.
”No, mikä olis homman nimi sitten?” Atmis kysyi ja nojautui autoa vasten. Hän oli aika puhki pitkän matkan jälkeen ja osasi ajatella lähinnä sänkyä, toki kaljan ja kitaran lisäksi.
”Noo, pääsi käymään silleen hassusti, että jäin Karalahden Jerelle hiukan velkaa--"
”Sille huumemogulille?” Atmis kysyi keskeyttäen Naskalin.
”No sillepä juuri”, Naskali vastasi hiukan vaitonaisena.
”Ja miten mä mahdan liittyä tähän?” Atmis kysyi ehkä jo tietäen mistä oli kyse.
”Jos pystyisit parikymmentä tonnia lainaamaan?”
”Euroa?”
”Niin, euroa.”
”Hah, mulla on tilillä ehkä euron verran rahaa, jos oikein tuuri käy, niin neljä”, Atmis totesi, omituisesti hiukan ylpeyttä äänessään, mutta vain hiukan. Itse asiassa niin hiukan, ettei Naskali sitä edes huomannut.
”Mutta sähän oot rokkari!” Naskali huudahti, aivan kuin hänen huudahduksensa olisi muuttanut kaiken. Näin ei ihan kuitenkaan ollut.
”Mä olen (vielä) köyhä rokkari. Meitä köyhiä rokkareita on aika paljon, Tilastokeskuksen mukaan jopa 98,7 % rokkareista on köyhiä”, Atmis selosti asian oikein laidan.
”No vittu. Siinä lähti sitten seuraava sormi”, Naskali sanoi itkuisella äänellä ja Atmis oli aistivinaan, että keskustelu kääntyisi pian hyvin hyvin epämiellyttäville raiteille, joten hän sulki puhelimensa. Sulkeminen tapahtui juuri oikeaan aikaan, sillä Gabriel asteli ulos asumuksensa noin kymmenen metriä korkeista ja neljä metriä leveistä hyvin koristeellisista puisista valkoisista ovista.
Gabriel von Cacanos oli pukeutunut, miten sen nyt ilmaisi, erittäin massiiviseen asuun, joka vähintäänkin viisinkertaisti tuon jo muutenkin vaikuttavan miehen koon. Gabriel ei ollut vain isokokoinen fyysisesti, hän oli sitä myös kaikilla muilla tavoilla. Jos joku mies oli vaikuttava (kuten Fidel), se oli Gabriel. Siitä hyvänä osoituksena oli se, että Gabriel oli ottanut haltuunsa Wiiron, Latvian ja Liettuan. Sen lisäksi Gabriel oli kietonut sormensa Valko-Venäjän ja Puolan ympärille ja niidenkin lisäksi Gabrielin varpaat koskettivat Ukrainaa. Toki Gabriel totteli Neuvostoliiton käskyjä, mutta käytännössä hän oli hallitsija. Mainittakoon nyt kuitenkin sekin, että Puolan suhteen asia ei ollut ihan niin yksinkertainen, sillä joitakin kuukausia sitten Gabrielin palveluksessa ollut Kalypso oli niin sanotusti puukottanut Gabrielia selkään ja ottanut Puolan omistukseensa. Puolassa olikin ilmennyt viime aikoina erittäin paljon väkivaltaisuuksia ja sotakin tuntui olevan väistämätön, Gabrielilla oli Neuvostoliiton tuki, joten homma vaikutti olevan sillä selvä.
Viime aikoina oli liikkunut myös paljon huhuja, mielenkiintoisia huhuja, jotka perustuivat joihin epämääräisiin salaisiin asiakirjoihin, joita oli löydetty Wiirosta ja Neuvostoliitosta. Niiden mukaan Gabrielilla oli niin suuri varallisuus, ettei Neuvostoliittokaan uskaltanut komennella miestä ihan miten lystäsi. Asiakirjojen mukaan Gabriel oli saanut omaisuutensa kasaan mm. Wii-nimisillä pelikonsoleilla Toki virallisen kannan mukaan Wii ja Nintendo olivat puhtaasti japanilaisten omistuksessa, mutta Gabrielin nimi oli tullut esiin hyvinkin omituisissa Nintendo-yhteyksissä.
Jos nyt vielä aiheesta hiukan jaaritellaan ja paneudutaan todenteolla filosofisiin maailmaa järisyttäviin kysymyksiin, niin kerrottakoon, että Wii oli Nintendon lanseeraama konsoli, joka rikkoi kaikki rajat. Sen avulla pystyi pelaamaan pelejä monella tavalla, liikuttamalla ohjainta, ajatuksen voimalla ja jopa supistelemalla sulkijalihasta. Se oli myös lähteestä riippuen noin 10-17,2 kertaa tehokkaampi kuin Nokian, Motorolan tai Erikston konsolit. (Ericssonin toki oli vaihtanut nimensä erään varsin ikävän tapauksen takia, jossa Jackalilla oli paljonkin tekemistä, mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina, eikä meillä todellakaan ole aikaa paneutua ruotsalaisten ongelmiin kannettavan tietokoneen ilmoittaessa juurikin nyt akkua olevan jäljellä vielä kolmeksi ja puoleksi minuutiksi.)
Wii olisi varmaankin valloittanut koko maailman, mutta Nintendolle tuli lieviä toimitusongelmia, sillä konsolien määrä oli rajattu, meinaan konsolin teho perustui Omenarosvon soluihin, joista prosessorit olivat rakennettuja. Omenarosvon solut riittivät kuitenkin vain noin 1,5 miljardiin konsoliin, maailman väkiluvun ollessa lähteestä riippuen 4-10 miljardia. Nintendo oli tutkinut muita mahdollisuuksia toteuttaa Omenainen-prosessoria, mutta pitkistä, vaikeista ja varsin hintavista tutkimuksista huolimatta tulokset olivat olleet varsin mitättömiä. Toki asiassa oli sekin puoli, että Japanin ja Suomen välit kiristyivät melkoisesti, kun Suomen silloinen hallitus ei hyväksynyt suomalaisten käyttämistä Nintendon prosessoreissa. Asia kuitenkin ratkesi, kun JF epävirallisesti syrjäytti Suomen hallituksen. Niin kauan kuin keisari JF sai uuden Wiin ja kymmenen peliä kuukaudessa, hänelle oli ihan okei, että Omenarosvo pilkottiin myyntihittikonsolin sisään.
”Tervetuloa, Atmis”, Gabriel sanoi. ”Tervetuloa valtakuntaani.”
Atmis katseli vaikuttavaa kartanoa ja totesi väsyneenä: ”Kiitos kiitos, tämmösessä mestassa on kiva asustaa, vaikkakin vain hetken.”
”Hetken tosiaan, sillä kyytisi lähtee huomenaamulla seitsemältä”, Gabriel sanoi.
”Niin aikaisin, huh?” Atmis kauhisteli.
”No, älä sitä murehdi, me pidämme sinusta huolta. Hovimestarini ohjaa sinut huoneeseesi. Ota pienet unet ennen ruokaa. Sitten esittelen sinulle suuren kokoelmani, josta harvemmin puhutaan”, Gabriel sanoi hymyillen pelottavan omituisesti. Atmis ei kuitenkaan jaksanut välittää Gabrielin omituisesta hymystä, hän jaksoi välittää vain lähinnä sängystä, johon pääsisi makuulle, ja ehkä hiukan ummistamaan silmiäänkin.
”Tännepäin, huoneesi on kolmannessa kerroksessa”, Echo sanoi.
”Ai, olet myös Gabrielin hovimestari”, Atmis sanoi.
”Juu, ja paljon muuta, mutta tulepas nyt sieltä, niin pääsen pannuhuoneeseen vetämään hiukan pössyä.”
Normaalisti Atmis olisi liittynyt seuraan, mutta ei nyt, ei tänään, ei tässä talossa, eikä tällä matkalla.
Ei kestänytkään montaa minuuttia Atmiksen päästyä vierassängylle, kun hänen mielensä antoi periksi väsymykselle ja nuori (ainakin suhteellisen nuori) rokkari vaipui uneen. Olisi ollut varsin mukavaa sanoa, että Atmis näki miellyttäviä unia, mutta näin ei ollut. Ensin hän näki painajaisia siitä kuinka Riku hylkäsi hänet, tai pikemminkin siitä kuinka hän hylkäsi Rikun, jonka jälkeen Riku hylkäsi hänet… no molemmat hylkäsivät toisensa kuitenkin. Atmis näki myös varsin epämiellyttäviä unia kuolemastaan. Siitä johtuen Atmiksen ensimmäiset sanat hänen herätessään olivatkin ”vittu, kaljaa! (ja kahvia)”
”Ikävä kyllä Gabriel ei hyväksy alkoholia taloonsa, joten juomme illallisella kotikaljaa”, Echo vastasi Atmiksen huudahdukseen. Atmis oli mitä luultavammin herännyt juurikin siihen, kun Echo oli tullut huoneeseen. Tai sitten Echo oli ollut siinä koko ajan.. kuka tietää..
Atmiksen olisi tehnyt mieli väittää vastaan, mutta hän tiesi olevansa vieras varsin arvostetun miehen talossa, joten hän päätti pitää turpansa kiinni ja lompsia mörssäämään safkaa, jota oli tarjolla. Ja voi pojat, sitä olikin tarjolla. Ei maailmasta löytynyt mitään mitä ei Gabrielin pöydässä olisi ollut. Joten ei ollut mikään suuri yllätys, että Atmis ahtoi kupuunsa ruokaa kuin ei olisi sitä koskaan ennen nähnytkään. Gabriel yritti aloitella jotain keskustelua, mutta hän ei saanut oikein minkäänlaista kontaktia tuohon ahmattiin, joten Gabriel tyytyi toteamaan ennen hiljaisuutta vain jotain Atmiksen mahtavasta ruokahalusta. Ja se ruokahalu olikin mahtava, joskin sitä hiukan vaimensi ikkunasta näkyvät seivästetyt ruumiit. Atmis kuitenkin keskittyi olennaiseen, eli syömiseen.
”Haluatko nähdä jotain vaikuttavaa”, Gabriel kysyi, kun Atmis oli harrastanut harrasta syömistä lähemmäs tunnin.
”Joo, heti tän villisian jälkeen, ok?”
Gabriel nyökkäsi hyväksyvästi ja vei punaviinilasin (alkoholitonta, mikä olikin varsin suosittu myyntiartikkeli, etenkin kun se oli lääke syöpään) huulilleen.
”Nonni, nyt ois maha täynnä. Missä täällä voi vetää ruokasauhut?” Atmis kyseli. Toki virallisen tiedotteen (www.atmaweapons.fi [myös .com oli paikoitellen toiminnassa]) mukaan Atmis poltti vain ja ainoastaan crackia ja joskus kannabista.
”Menkäämme tupakkasalonkiini”, Gabriel totesi hyvin vähäeleisesti ja nousi pöydästä johdattaakseen Atmiksen tupakkasalonkiin, jossa tosin yleensä poltettiin sikareita, sillä tupakka oli hyvinkin epämuodikasta sen jälkeen kun paljastui, että se laski älykkyysosamäärää lähteestä riippuen 10-25 %.
Atmiksen edessä avautui kymmeniä metrejä korkea huone, joka oli koristeltu bysanttilaisella taiteella. Yksi seinä tosin oli täysin valkoinen ja varattu valkokankaaksi, mutta harvemmin sitä käytettiin, ei nytkään, sillä Atmis vetäisi hätäisesti henkosensa ennen kuin Gabriel vei miehen kellarikerrokseen katsomaan sitä suurinta aarretta.
Jos oli Gabrielin kartano iso korkeussuunnassa, se oli sitä myös syvyyssuunnassa. Kellarikerroksia meinaan oli ainakin 8. Atmis ja Gabriel kulkivat kierreportaita pitkin aina alimpaan kerrokseen, jolloin heidän eteensä avautui valtavat rautaiset (vai mitä metallia lieneekään, kuka niistä mitään selvää ottaa kun näyttävät ihan samalta). Gabriel kaivoi avaimen parrastaan (joku oli joskus kehdannut väittää partaa lonkeroiksi, kyseinen herra oli nyt siirretty uusiin tehtäviin, joihin kuului mm. pahalta haiseminen ja toisten ruokahalun häiritseminen, sinänsä ihan vastuullinen tehtävä jos sitä oikein tarkkaan miettii, mutta ei mietitä sitä nyt).
Atmis huomasi isojen rautaisten ovien lisäksi pienen puisen oven, niin pienen, että ehkä vain kissa siitä mahtuisi. Oven takaa kuului omituista näpyttelyä, aivan kuin joku tai jokin olisi kirjoittanut tieto- tai kirjoituskoneella jotakin.
”Mitä tuolla on?” Atmis kysyi Gabrielin edelleen kaivaessa avainta varsin massiivisesta parrastaan.
”Tezzy se siellä. Hän on kirjanpitäjäni jo toista vuotta. Varsin uskollinen ja ahkera työntekijä. Voin lainata joskus jos satut tarvitsemaan”, Gabriel vastasi.
”Kirjanpitäjää?”
”Niin.”
”Epäilenpä.”
”Aa, tässä se on”, Gabriel sanoi löytäessään avaimen. ”Oletko valmis?”
Atmis nyökkäsi hiukan epäileväisenä.
Valtavat rautaiset ovet aukenivat pikkuhiljaa. Hitaasti, mutta varmasti. Niiden takaa paljastui… pimeyttä, kunnes Gabriel sytytti valot huoneeseen. Jos joku on joskus käynyt Ikean suurissa varastoissa, hän tietää hyvin minkälaisesta huoneesta oli kysymys. Itse asiassa, huoneeseen oli otettu mallia Ikean varastoista aika paljonkin. Huone oli yksinkertaisesti valtava. Se ei ollut pelkästään pitkä tai leveä, se oli myös harvinaisen korkea. Ja se oli täynnä jotain mitä Atmis ei ihan heti hahmottanut.
”Mitä tääl oikein on?” Atmis kysyi hiukan hämmentyneenä huoneen valtavasta koosta.
”Mennään katsomaan lähempää”, Gabriel vastasi, selkeästi ylpeyttä roimasti äänessään.
Kun Atmis pääsi lähemmäs ”esineitä” hän hahmotti mistä oli kyse; päistä. Niin juuri, päistä. Huone oli täynnä toinen toistaan merkittävimpien ihmisten päitä. Jokainen ihminen, joka oli edes jotenkin vaikuttanut maailmaan ja maailmanhistoriaan oli päätynyt tänne, tai ainakin hänen päänsä oli päätynyt tänne.
”Mi-miten ihmeessä?” Atmis sanoi ja katseli Muhammedin päätä todeten samalla, ettei mies nyt mitenkään niin erityiseltä vaikuttanut.
”Noo, se pysykööt salaisuutena”, Gabriel sanoi ja hymyili, lisäten kuitenkin samaan hengenvetoon: ”Ja tässä on kokoelmani uusin jäsen, Jackal von ÖRF.”
”Jackal? Eikö hänen pitäisi olla elossa tai jotain?” Atmis kummasteli.
”Niinhän sitä luulisi”, Gabriel totesi hiukan välinpitämättömästi.
”Herää vain kysymys, tai oikeastaan parikin. Mitä sä teet oikein näillä päillä? Ja toiseksi, päätyykö munkinn pääni tänne?” Atmis ihmetteli.
”No, jos saat Kurkikitaran haltuusi, niin luultavasti pääsi liittyy kokoelmaani hamassa tulevaisuudessa. Jos taasen et saa sitä käsiisi, niin on hyvin epätodennäköistä, että teen päälläsi yhtään mitään. Ja mitä tulee näiden päiden merkitykseen minulle, kaikki niiden tieto on minun”, Gabriel rehenteli.
”Hummm, okei”, Atmis mutisi mietteissään.
”Mutta mutta, ehkä sinun on aika painua yöpuulle, kello alkaa olla jo paljon ja sinulla on huomenna aikainen nousu”, Gabriel sanoi ja suuntasi askelluksensa kohti ovia.
”Ehkäpä niin. Ei iltabissee varmaankaan? Tulis meinaan uni hyvin”, Atmis uteli mahdollisuudesta saada edes yksi kaljapullo käsiinsä.
Gabriel kuitenkin vastasi kysymykseen omituisilla murahduksilla, jotka olivat huomattavasti informatiivisempia kuin olisi voinut äkkiseltään kuvitella.

[Dorianthem]

Muuten hyvä, mutta Atmis on puolivirallisesti minun kanssani naimisissa. Meidät vihittiin FFXII:n ilmestymisen jälkeen #fffin_hentai-kanavalla (yllättäen Atmis oli kännissä, mites muutenkaan). :(

Mutta varsin viihdyttävää tekstiä kaiken kaikkiaan. Vaikka minua itseäni ei ole tuolla vielä ilmestynyt (tuskin ilmestyykään) niin olen nauttinnut paljon tätä lukiessani. Tahtoo lisää. Teksti on sujuvaa ja vaihteeksi kivaa nähdä jotain FFfin-fanficciäkin.

[Kreifi]

Toivottavasti tässä tarinassa tullaan käyttämään monipuolisesti FFfinin tuttuja ja tuntemattomampiakin henkilöhahmoja hyödyksi, niin että jaksaa senkin suhteen yllättää ja huvittaa uudelleen ja uudelleen.Njoo, tässä suhteessa on varmasti edessä jonkinlainen pettymys. :/ Jos jaksaa kahlata koko stoorin läpi, niin hahmokaarti on kyllä laaja, mutta tuntemattomammat jäsenet loistavat pitkälti poissaolollaan.


Tuntuu vähän hassulta, kun välillä tyypit vetää puhekieltä ja välillä taas yleiskieltä. Ainakin sinä- ja minä-sanojen käyttä tuntuu omituiselta, muuten puhellaan tajuumisesta ja bäkkäristä. Jotenkin vain tuo sellaista sekavuutta. Ei kukaan varmana käytä sanoja minä ja sinä, jos muuten puhuu täysin puhekieltä.Njuu, ongelmahan on siinä, että minä en yksinkertaisesti osaa kirjoittaa dialogia puhekielellä, jo siitäkin syystä, että saan siitä näppylöitä. o.o; Tämä johtaa siihen, että puhekieli ei ole sujuvaa ja eheää, vaan se alkaa kääntymään automaattisesti kirjakielimäisemmäksi. Tarkoitus oli kuitenkin, että Atmis ja muut "rennommat" hahmot puhuvat jotain puhekielentynkää, kun taas JF, Gabriel ja muut viralliset "arvokkaat" hahmot kirjakieltä. Lipsuntaa on varmasti sattunut.

Mitä tulee itse tekstiin, niin siinä paikoin viljelin vähän rennompaa kieltä, tosin se vaihteli kovasti. Ehkä se on sekoittavaa, mutta piti välillä vähän vaihdella tyyliä, kun alkoi olla paikoin vähän puisevaa. :P


Muuten hyvä, mutta Atmis on puolivirallisesti minun kanssani naimisissa. Meidät vihittiin FFXII:n ilmestymisen jälkeen #fffin_hentai-kanavalla (yllättäen Atmis oli kännissä, mites muutenkaan). :(Todellisuus on tarua ihmeellisempää. o.o ^-^ =)


Vaikka minua itseäni ei ole tuolla vielä ilmestynyt (tuskin ilmestyykään) niin olen nauttinnut paljon tätä lukiessani. Tahtoo lisää. Teksti on sujuvaa ja vaihteeksi kivaa nähdä jotain FFfin-fanficciäkin.No äläs nyt, kuten sanoin, teksti ei ole vielä valmis, vaan kirjoitusvaiheessa edelleenkin. Loppu on jo kirjoitettu, mutta tuossa on semmonen 184 sivun kolo, joka on täyttämättä. Eli jos kehuja tulee, niin tarinaan voi vielä päästä. ;)

[Atmis]

Kyllä! Tykkäilen. Kreifi on jännästi, ehkä jopa vahingossa, saanut vangittua osan meikää itseään tuohon Atmiksen hahmoon. Tykkään siitä.

Tämä oli paras:

Huone pyöri ja oksennuskin yritti hyökätä Atmiksen suusta ulos, mutta kokenut ja taitava mies tiesi mitä tuli alkoholinkäyttöön, joten hän pulautti oksennuksen keuhkoihin, missä siitä ei ollut haittaa, mitä nyt hengittäminen tuntui paikoin omituiselta.

Tuo kuvastaa helvetin hyvin meikän "ei oo niin tarkkaa"-mentaliteettia. Jos omiin keuhkoihin oksentamisesta selviäisi hengissä, niin todennäköisesti tekisin mieluummin niin, kuin siivoisin oksennusta sängystä :D.

Paikoitellen tässä on kyllä vähän turhaa selittämistä ja huumoria on yritetty väkertää väkisin. Esimerkiksi koko tämä pätkä:

Gabriel von Cacanos oli pukeutunut, miten sen nyt ilmaisi, erittäin massiiviseen..... sulkijalihas...... Nokia, Motorola..........keisari JF sai uuden Wiin ja kymmenen peliä kuukaudessa, hänelle oli ihan okei, että Omenarosvo pilkottiin myyntihittikonsolin sisään.
WTF? Ihan hyvä, että Kaapin hahmoa syvennetään, mutta miten helvetissä siitä voidaan eksyä Omenarosvon soluista tehtyihin pelikonsoleihin? Tuli vähän semmoinen maku, että yritettiin väkisin tunkea finiläisiä mukaan ja yrittää repiä niistä huumoria. Eikä tuo nyt valitettavasti mennyt ihan nappiin :(.

Mutta älä Kreifi stressaa. Fanitan tätä stooria edelleen ihan kybällä.

[Törö(loi)nen]

Pelottavaa vähän kirjoittaa mitään Atmiksen viestin jälkeen, mutta kai sitä pitää joskus jotain rohkeaa tehdä. Luinpahan molemmat osat pötköön, eivätkä ne vielä yhdessäkään olleet mitään sellaista, mitä ei kerralla saisi ahmaistua.

Kappalejako on vähän niin ja näin. Välillä on hirveitä tekstimöykkyjä, kun sattuu dialogia tulemaan (mitä onkin runsaasti =/). Mutta ei tuo nyt maailmaani kaatanut, selkeyttäisi vaan vähän.

Toistit aika paljon tuota "tai no, niin *beep* kuin voi sanoa". Toki näin pitkässä tekstissä saattaa huomaamattaan toistella itseään. Mutta kirjoittamallahan vaan sitä kehittyy kirjoittamisessa!

Mukavaa huumoria, joskin joissain kohdin ehkä vähän väkisin väännettyä, jota lukee hymysuin.

P.S. Me wants in! ^^ Laita vaikka näin:


Atmis katsahti likaisiin jalkoihinsa, joiden ympärillä kuhisi Törö(loi)nen ja hänen tuhatpäiset Törö-serkkunsa. Atmis polkaisi inhoissaan kolme loista lyttyyn, joiden tilalle tuli kuusi uutta.

[Kreifi]

Joo, tulee, mahdollisimman pian. Ei ole vaan jaksanut edes avata tekstinkäsittelyohjelmaa, kun on ollut niin saatanan väsynyt, nytkin menossa nukkumaan, että jaksaa katsoa pelin.


Kappalejako on vähän niin ja näin. Välillä on hirveitä tekstimöykkyjä, kun sattuu dialogia tulemaan (mitä onkin runsaasti =/). Mutta ei tuo nyt maailmaani kaatanut, selkeyttäisi vaan vähän.Valitukset voit suunnata Kaalille tai Wompatille, tosin Kaali taisi perustella sen jotenkin niin, ettei sisennyksiä pysty Internetissä (tahi foorumilla) toteuttamaan mitenkään kovin toimivasti automaattisesti. Minähän se olin muistaakseni Kaapin ohella niiden perään eniten huutamassa, sillä kyllä, foorumilta näiden tekstien lukeminen on paikoin kyllä niin totaalista persettä (olisikin kiva jos kirjoittelijat pistäisivät mukaan ladattavan tekstitiedoston, jossa tätä ongelmaa ei ole). Jos paljon ottaa päähän, niin kuten olen yleensä sanonut (nyt jostain syystä unohdin), niin rtf-tiedostossa on tosiaan kunnollinen kappalejako (sitä onko se kieliopillisesti oikein en voi luvata), foorumilla se näkyy vain siten, että (tuurin käydessä) rivi menee poikki ennen aikojaan.


Toistit aika paljon tuota "tai no, niin *beep* kuin voi sanoa". Toki näin pitkässä tekstissä saattaa huomaamattaan toistella itseään. Mutta kirjoittamallahan vaan sitä kehittyy kirjoittamisessa!Juu, meni vähän tomseks kun tuli tekstiä paikoin tyyliin sulkijalihas rikku ja kauhea ripulitauti päällänsä. :/ Ja siinä olet ihan oikeassa, että pidemmässä tekstissä tuo alkaa maistumaan aika puurolta, lyhyemmissä teksteissä toimien varsin hyvin.


Mukavaa huumoria, joskin joissain kohdin ehkä vähän väkisin väännettyä, jota lukee hymysuin.En tainnut kommentoida tähän aikasemmin, vaikka piti, mutta siis, hiukan kummastelen tätä näkemystä, sillä kirjoitusfilosofiaani ei kuulu koskaan kirjoittaa yhtään mitään, ellei se tule kuin vettä vaan (minkä takia joskus olen puolikin vuotta kirjoittamatta mitään), eli mitään ei ole väkisin väännetty. Ehkäpä ne jutut ovat olleet vain huonoja tai jotenkin muuten ei-niin-onnistuneita, eivät iskeneet sinuun tai et ole päässyt niihin sisälle, mutta väkisinväännettyinä niitä ei voi pitää. :< Ni! Perkele. :P

Mut joo, koitan ihan aikuisten oikeasti saada tällä viikolla pläjäyksen aikaseksi, eihän siinä ole kuin ehkä 10 minsan homma, mutta.. kyllä te tiedätte. ^-^

Seuraavaan Awardsiin pitää saada kategoria "paras kritiikinantaja grafiikassa/fiktiossa"... viitaten vain erään nuoren miehen varsin iskevään viestiin. :P

[Törö(loi)nen]

Joo, tulee, mahdollisimman pian. Ei ole vaan jaksanut edes avata tekstinkäsittelyohjelmaa, kun on ollut niin saatanan väsynyt, nytkin menossa nukkumaan, että jaksaa katsoa pelin.

On tämäkin kun ei edes enää lukijoita ajatella, on vaan nyt näitä kirjailijan ihmisoikeuksia nykyään. Mihin on kadonnut vanha kunnon demokratia, jossa enemmistö määrää ja vähemmistö vikisee?:saarna:


*seli seli seli*

Ahaa ahaa, nielen tämän selityksen. Itse kun olen joitakin tarinanrumiluksia joskus jonnekin laittanut, niin olen jättänyt sisennyksen kokonaan pois ja erottanut kappaleet ihan kahdella entterillä. Ei pitäisi edes surkeimman foorumin onnistua sitä poistamaan.


Juu, meni vähän tomseks kun tuli tekstiä paikoin tyyliin sulkijalihas rikku ja kauhea ripulitauti päällänsä. :/ Ja siinä olet ihan oikeassa, että pidemmässä tekstissä tuo alkaa maistumaan aika puurolta, lyhyemmissä teksteissä toimien varsin hyvin.

Näitä kirjailijantauteja, tuskinpa niistä kukaan ikinä eroon pääsee, pitää vaan yrittää oikoluetuttaa jollakulla raukalla. :P


En tainnut kommentoida tähän aikasemmin, vaikka piti, mutta siis, hiukan kummastelen tätä näkemystä, sillä kirjoitusfilosofiaani ei kuulu koskaan kirjoittaa yhtään mitään, ellei se tule kuin vettä vaan (minkä takia joskus olen puolikin vuotta kirjoittamatta mitään), eli mitään ei ole väkisin väännetty. Ehkäpä ne jutut ovat olleet vain huonoja tai jotenkin muuten ei-niin-onnistuneita, eivät iskeneet sinuun tai et ole päässyt niihin sisälle, mutta väkisinväännettyinä niitä ei voi pitää. :< Ni! Perkele. :P

Anteeksi hirvittävä väärinkäsitykseni, oikea muoto siis olisi ollut "väkisin väännetyn oloisia". Syvät pahoittelut, toivottavasti eliitti ei nyt hirtä minua käsivarrestani.


Seuraavaan Awardsiin pitää saada kategoria "paras kritiikinantaja grafiikassa/fiktiossa"... viitaten vain erään nuoren miehen varsin iskevään viestiin. :P

Hahah! :D Toivottavasti heitit tuon vitsillä, sillä ainakin oma viestini/arvosteluni (lol) nyt oli vähän puolisäälittävä piperrys. Mutta kiitos silti.

[Kreifi]

On tämäkin kun ei edes enää lukijoita ajatella, on vaan nyt näitä kirjailijan ihmisoikeuksia nykyään. Mihin on kadonnut vanha kunnon demokratia, jossa enemmistö määrää ja vähemmistö vikisee?:saarna:Demokratia on kuollut. Eiku se olikin Jumala, no kuitenniin.


Ahaa ahaa, nielen tämän selityksen. Itse kun olen joitakin tarinanrumiluksia joskus jonnekin laittanut, niin olen jättänyt sisennyksen kokonaan pois ja erottanut kappaleet ihan kahdella entterillä. Ei pitäisi edes surkeimman foorumin onnistua sitä poistamaan.Jeh, noin minulle on opetettu, mutta koska tiedän itse aina paremmin kuin kukaan opettaja, niin olen valinnut helpomman tien ja pykään tosiaankin ulos yleensä sen rtf-tiedoston, jonka ihmiset saavat sitten ladata. Enemmän toki vaivaa heille, muttaa... Aukeasta taisin tämän tavan oppia, kun siellä on se sivustokin suunniteltu tätä silmälläpitäen.


Näitä kirjailijantauteja, tuskinpa niistä kukaan ikinä eroon pääsee, pitää vaan yrittää oikoluetuttaa jollakulla raukalla. :PEn haluaisi kuullostaa siltä, että tämmöset fanficit nyt on paskoja B-luokan tekstejä, mutta sanompa kuitenkin, ettei tällaisia kirjotelmia viitsi oikoluetuttaa kenelläkään, muita tekstejä tulee ihmisille tarjottua, mutta menekki on heikko. Paikka on vapaana jos kiinnostaa. ;)


Anteeksi hirvittävä väärinkäsitykseni, oikea muoto siis olisi ollut "väkisin väännetyn oloisia". Syvät pahoittelut, toivottavasti eliitti ei nyt hirtä minua käsivarrestani.Noniin! Nyt alkaa kuulostaa oikealta! No ei, oli vain pakko avautua tuosta, kun oli jo kai kolmas viesti missä aiheesta sanottiin. Tuli ihan paha mieli. :<


Hahah! :D Toivottavasti heitit tuon vitsillä, sillä ainakin oma viestini/arvosteluni (lol) nyt oli vähän puolisäälittävä piperrys. Mutta kiitos silti.Vitsillä? Luuletko tosiaan, että mä on oikea paikka vitsailla?

Mutta siis, viittasiin kylläkin Atmikseen. :P Ja luulin, että sinä olet tyttö.. joten siis unohda se mitä sanoin niissä PM:ssä, en haluaisi olla kanssasi alasti ristipissalla. :/

[Kreifi]

Kuten luvattua. Toivottavasti pahimmat lapset ovat riisuttuja. Eiks katkeeki jännästä paikasta? ;) :P :D

-----


Sillä välin kun Atmis vetää unta kaaliin, voimmekin keskittyä aivan muihin tapahtumiin, kuten Atmiksen autoon. Ja ennen kuin te lukijat sekoatte ja alatte heitellä jotain mahdollisimman kovaa kohti urakan uurtajaa, niin pidettäköön nyt kuitenkin mielessä, että Atmiksen auto on tärkeä ja merkityksellinen osa tarinaa ja tämä asia on vain yksinkertaisesti käsiteltävä. Asiaan siis:
Olipa meinaan käynyt niin hassusti, että yö oli saapunut Suomeenkin, mikä oli niillä leveysasteilla nykypäivänä aika harvinaista auringon alettua osoittamaan oireita muuntautumisesta turvallisesta pienestä pallukasta punaiseksi jättiläiseksi.
Ja yleensä kun pimeys laskeutuu, niin alkaa tapahtua, niin tässäkin tapauksessa, sillä Atmiksen yksinäinen auto ei ollutkaan enää niin yksinäinen.
”Maw, Maw, tuu kattoo”, pieni tyttö sanoi Mawille, joka ähersi parkkipaikalla Bentleyn kimpussa. Bentleystä Atmiksella oli vielä hyvin paljon maksamatta, hyvin hyvin paljon.
”Maw! Tuu kattoo!”
”Hä? Mitä nyt? Wau, toi otetaan”, Maw tokaisi nähtyään Atmiksen auton.
”Saatko oven auki?” Yaoi kysyi.
”Helppo homma”, Maw tokaisi ja alkoi äheltää Atmiksen auton oven kimpussa.
Jokunen vartti siinä menikin, mutta lopulta ovi aukesi, ikävä kyllä hälyttimen äänen saattelemana. Yaoi ei oikein innostunut hälyttimestä, joten hän säntäsi karkuun siitäkin huolimatta, että Maw yritti huudoillaan estellä tätä toimitusta. Sillä kuten on tapana, ei kukaan reagoinut autohälyttimiin millään tavalla, paitsi hiukan pelokas varkaamme.
Ei mennyt kauaakaan aikaa (jos ajatellaan, että maapallo syntyi joitakin miljardeja vuosia sitten) ja auto oli jo käynnissä, eikä hälyttimetkään enää soittaneet varsin kaunista musiikkia, jota muuten esitettiin kulttuuritalolla perjantaisin yhdeksältä ja tiistaisin noin neljältä, ajankohta heitteli tunnilla parilla suuntaan jos toiseenkin.
Kun nyt kulttuuritalo tuli puheeksi, niin käydään nyt sitten samalla koko kuvio nopeasti läpi. Kulttuuritalolla oli mennyt huonosti jo jonkin aikaa, kunnes Vodoun oli ostanut sen itselleen ja alkanut järjestämään siellä konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia, jotka ihan oikeasti olivat vetäneet kansaa sisälle kyseiseen rakennukseen. Ikävä kyllä Vodounin mielenterveys kääntyi ns. laskuun, kuten tapahtui kulttuuritalon suosiollekin. Lippujen hinnat kolminkertaistuivat, yleinen kulttuuritarjonnan taso tipahti kuin lehmän kikkare maan vetovoiman ollessa viisikertainen normaaliin verrattuna. Viimeinen niitti kulttuuritalolle oli kuitenkin, kun Sydneystä raijattiin oopperatalon katto koristamaan meidän niin ihanaa arkkitehtuurisen suunnittelun kukkasta.
No, palatkaamme nyt kuitenkin Mawiin ja hänen kerrankin onnistuneeseen keikkaansa mistä tosin ei ole paljon enempää kerrottavaa. Miekkonen nappasi naisensa kyytiin, joka oli ehtinyt juosta jo hyvänmatkaa, nopea tyttönen kun oli ja ajeli sitten uudenkarhealla autolla hyvin roimaa ylinopeutta kuka ties minne.

”Riku”, Riku vastasi puhelimeen. Hän oli jo hetken puhelimen soidessa kuvitellut, että Atmis soittaisi hänelle, ikävä kun painoi Rikun niskat kyyryyn, ja pahasti, sillä mies alkoi näyttää siltä ukolta, jonka nimeä tuskin kukaan muistaa, mutta kelloja se soitteli ja ruma se oli. Tosin kaikki rumuus pois Rikusta, olihan mies Mr. Finland vuodelta 2013. Asian tiimoilta ei kuitenkaan voi olla mainitsematta, ettei Riku ollut nyt ihan samassa kunnossa kuin tuolloin, mutta varsin timmi ukko oli kuitenkin kyseessä, noin kaiken kaikkiaan.
Mr. Finland -titteli, niin arvotettu kuin kaikkien ja Rikun mielestä olikin, jäi silti toissijaiseksi muiden titteleiden rinnalla. Kuvake.netin komein mies vuosimallia -12, -13 ja -14, sekä Irc-Gallerian halutuin mies vuosina -13 ja -14.
”Kuka siellä?” Riku kysyi soittajalta. ”Hä? Ei voi olla totta, Kaamoz on kuollut. Kuka sinä oikein olet?” Riku jatkoi hyvin hämmentyneenä.
”En ymmärrä”, Riku ihmetteli. ”Huomenna Phazonin kannabiskahvilassa kolmelta? Sopii hyvin. En siltikään--", Riku ei ehtinyt lopettaa lausettaan, kun puhelu jo katkaistiin.

Atmis venytteli hyvin nukutun yön jälkeen. Ei susien ulvonta, ei seinille kiipeilleet naiset (olkoonkin, että Atmista alkoi kovasti panettamaan), kissan kokoiset hämähäkit tai yleensäkään mikään varsin omituinen toiminta Gabrielin kartanossa häirinnyt nuoren sankarimme unta.
Ja sen pitemmittä puheitta Gabriel lähetti Atmiksen matkaan, Echo saattajanaan. Echolla oli kaikki tarvittavat tiedot matkareitistä sekä Kurkikitaran sijainnista. Atmiksen ei tarvinnut kuin istua, miettiä sanoituksia ja melodioita ja loppujen lopuksi napata Kurkikitara kouraansa. Eeppiset seikkailut harvemmin ovat kovinkaan haastavia loppupeleissä, etenkin jos taistelusysteemi on helposti omaksuttavissa.

Ovi avautui ja Fidel astui sisään huoneeseen ehkäpä hiukan huolestuneen näköisenä.
”Luin tämän pätkän Atmiksen matkasta Wiirosta Sveitsiin, 824 sivua kaiken kaikkiaan.”
”Joo, eikö ollut mahtava!” kirjoittaja ylpeili.
”Aika pitkä”, Fidel sanoi ja piteli käsissään mukavaa paperinippua. ”Paljon asiaa.”
”Eikös olekin aika jännä matka. Otin siihen ideoita Lord of the Ringsistä.”
”Huomasin. Atmis heittää lopussa kihlasormuksensa laavaan. Tässä on myös örkkejä, peikkoja, joku laavahirviö--"
”Balkock.”
”Hä?”
”Sen nimi on Balkock.”
”Oli mikä tahansa. Kuitenkin. Haltioita, velhoja (mustia, siis neekereitä), massiivisia joukkotaisteluita… oikeastaan ihan kaikkea”, Fidel sanoi silmäillen tekstiä.
”Niinpä! Aika mahtavaa.”
”Niin. Voisikohan tätä vähän lyhentää, ja juonenkäänne per sivu on aika tiukka tahti.”
”Mutta se on jo lyhennelmä. Ajattelin, että julkaistaan sitten myöhemmin Extended edition. Ajattelin sen nimeksi Directors Extended Full Awesome Edition VOL 2.1, Only For True Fans, mukana tulisi sitten patsas minusta, sinusta ja Atmiksesta ryyppäämässä puistossa ja ehkä pari sikaria jos vain sinulle sopii?”
”Pistetäänkö mukaan myös pernaruttoa?” Fidel ehdotti sarkastisesti.
”Humm, enpä tiedä, kaipa senkin saisi jotenkin toimimaan.”
”Jos nyt kuitenkin lyhentäisit tätä.”
”En tiedä onnistuuko se.”
”Onnistuu”, Fidel sanoi (ja sitten se sama juttu siitä karismasta ja blaa blaa laa).

Atmis ja Echo lensivät helikopterilla Wiirosta Sveitsin Adula-vuorelle.
”Tässä se sitten olisi”, Echo sanoi.
”Okei”, Atmis tokaisi ja katsoi alas helikopterista. ”Tuonne ei taideta laskeutua?”
”Ei, laskeudut vaijeria pitkin alas. Jos olen laskenut ihan oikein (ja minähän olen), niin sinun pitäisi päätyä juuri sen luolan eteen, josta löydät Kurkikitaran.”
”Jeppis”, Atmis sanoi ja alkoi vetämään kamppeita niskaansa.
”Yksi juttu, tai oikeastaan kaksi”, Echo sanoi. ”Sinulla on 48 minuuttia aikaa tehdä tepposesi. Sillä se on aika jonka odotan tässä. Sitten helikopterin pitää lähteä, tai päädymme jonnekin vuorenseinänään koristeeksi.”
”Hä? Kui?” Atmis ihmetteli.
”Bensa loppuu”, Echo selvensi asian laitaa.
Atmis nyökkäsi, hän oli (oletettavasti) ymmärtänyt.
Laskeutuminen oli oikeastaan aika helppoa, sen kun meni vain alas vaijeria pitkin. Erilaisista turvavarusteista irrottautuminen olikin sitten jo haaste aivan omaa luokkaansa. Vartin kuluttua Atmis oli kuitenkin selvittänyt ongelmanratkaisutehtävän (onneksi puzzlet olivat asetettu tasolle normal).
Luola oli, no, sellainen kuin luolat yleensä ovat. Ei siinä ollut mitään sen erikoisempaa. Mikä olikin ehkä ihan hyvä, kun ottaa huomioon, että kyseinen luona oli kätkö.
Aina valmis Atmis ei paljon luolan pimeyttä säikähtänyt, sillä uljas uroksemme oli tietenkin valmistautunut, kuten hän aina oli, taskulampulla.
Atmiksen suureksi onneksi luola ei jaksanut haarautua missään vaiheessa, vaan se oli yhtenäinen käytävä aina loppuun asti ja lopussa kiitos sitten seisoikin, suuremmanpuoleisen lammikon muodossa tässä tapauksessa. Atmikselta ei vienyt kauaakaan aikaa päätellä, että aarre ja itse Kurkikitara sijaitsivat suossa lammikossa. Toki siellä asusti myös vesihiisi ja joitakin iilimatoja, mutta niillä ei ollut niin väliä tässä tapauksessa.
Muutaman sukelluksen jälkeen Atmiksen katse osuikin jo tuohon suureen aarteeseen, kurjen luusta tehtyyn kitaraan.
”Hahaa, täältä minä tulen, maine ja mammona (eli huumeet, rokki ja naiset)”, Atmis huudahti ja nosti kitaran päänsä yläpuolelle.
Rempseästi löntystellen Atmis lähti kohti ulkoilmaa ja tulevaa kotimatkaa, mutta jonkin pysäytti Atmiksen. Moni oli erehtynyt luulemaan Atmista tavalliseksi rokkariksi. Ehei, asian laita ei ollut lainkaan niin, sillä Atmiksen aistit muistuttivat hyvin pitkälti kissojen aisteja, mies kuuli, haistoi ja tunsi kaiken lähiympäristössään. Johtuiko se sitten kurkikitarasta vai miehestä itsestään, se jääköön arvoitukseksi (ainakin jatko-osaan asti).
Atmis kuuli jotain, aivan kuin jossakin olisi soinut musiikki. Mies otti kengät pois ja paljasti kauniit vaaleanpunaiset polkuanturansa ja lähti hiipimään kohti luolan suuta musiikin koko ajan voimistuessa. Atmis kuuli nyt myös vaimeaa kuorsausta. Pian äänien lähde selvisikin. Luolan suulle oli ilmestynyt pari amerikkalaista sotilasta. Toinen nojaili seinään ja kuunteli uudenkarhealla iPodillaan musiikkia toisen maatessa maassa nukkumassa. Atmis mietti olivatko nuo sotilaat olleet siinä jo hänen tullessaan, mutta ainakaan miehen muistilokeroista ei löytynyt mitään merkintää aiheesta, eikä topic ollut niin järin tärkeäkään, sillä nyt tärkeintä oli päästä noiden miesten ohi.
Hiljaa hiipien Atmis lähti ohittamaan tätä varsin laadukasta vartiota ja juuri kun näytti siltä, että Atmikselle koitti vapaus ja mukava lentokyyti kotiin/Wiiroon, toinen sotilaista älähti: ”Who goes there?”
”Vittu”, Atmis tokaisi nukkuvan sotilaan herätessä.
Atmis tiesi olevansa kusessa. Katseellaan hän etsi ampiaispesää, pahvilaatikkoa tai jotain muuta näppärän ovelaa keinoa hoidella sotilaat, mutta Atmiksen epäonneksi mitään sellaista ei ollut näköpiirissä.
”Kädet ylös”, toinen sotilaista sanoi.
Atmis katsoi sotilaita, sitten kitaraa kädessään, sitten jälleen sotilaita, sitten kitaraa ja hänen kasvoillensa nousi paljonpuhuva hymy. Sotilaat tiesivät, että kusilammikko oli siirtynyt heidän allensa.
Atmis otti kitaran kaulasta otteen ja iski kitaraa sellaisella voimalla, että Herculeskin olisi ollut kateellinen. Kitara parahti ja Atmis huusi: ”I wanna rock!” jolloin sotilaat lensivät alas vuorelta iskeytyen maahan joitakin satoja metrejä alempana.
Ei ollut Atmiksen ylpeydellä rajoja, kun hän asteli ulos luolasta, puki turvavarusteet päällensä ja palasi helikopteriin joitakin sekunteja ennen määräajan umpeutumista.
”Oliko ongelmia? Näin jotain liikettä siellä”, Echo kysyi.
”Ei mitään mitä en olisi saanut hoidettua. Nyt nokka kohti kotia, mulla on keikka vedettävänä. Tätä vehjettä on pakko päästä veivaamaan oikein urakalla”, Atmis sanoi.
Echo heittikin Atmiksen Tallinnaan, mikä olikin se matkan turvallinen osuus, sillä nyt oli vielä edessä Copterlinen lento kotimaahan. Pari läheltä piti tilannetta siihen matkaan mahtui, mutta ei mitään liian pelottavaa. Tai ainakaan mitään mistä olisi voinut jonkinlaisia korvauksia vaatia.

”Keisari, keisari, täällä Jesh”, JF:n sisäpuhelimesta kuului.
”Niin?” kuului tyly, kylmyyttä huokuva vastaus.
”Tietojemme mukaan Atmis saapuu Suomeen tunnin kuluttua. Olen jo valmistanut auton. Voimme lähteä häntä vastaan”, Jesh ilmoitti.
”Onko Olvi-areena valmiina Atmista ja Atma Weaponsia varten?” keisari kysyi.
”Kyllä, ihan kaikki on valmiina.”
”Hyvä, tulen alas heti kun saan tämän samperin kaavun jotenkin fiksusti päälleni”, JF mutisi.
”Kyllä, keisari, autokuski jaksaa kyllä odottaa.”
”Kuka meillä on tänään kuskina?”
”Joku nyyppä, sillä on alle 50 postia”, Jesh vastasi ehkä hiukan keisarinpelkoa äänessään, mutta vain hiukan, sillä Jesh tiesi olevansa JF:n luottomies, siis täysin platonisessa mielessä.
”Voimmeko luottaa häneen?” JF kysyi.
”Ehdottomasti. Jos emme voisi, hän olisi jo kaasukammiossa”, Jesh vastasi ylpeänä tehokkuudestaan.
”Käytämmekö me kaasukammioita?”
”No juu, emme keksineet Vasemmistoliiton toimitiloille juuri muutakaan käyttöä”, Jesh totesi.
”Asia selvä. Loppu.”
”Loppu.”

Kyllä, kaikkien harmiksi* Fidel asteli jälleen tuohon pieneen koppiin (johon oli muuten tuotu pulla joitakin tunteja sitten, sillä kirjoittaja oli osoittanut merkkejä vakavasta aliravitsemuksesta, jonka tilan pulla oli korjannut täysin).
”En ole järin vakuuttunut näistä hahmoistasi”, Fidel totesi.
”Ai, mistäköhän hahmosta on kyse?”
”No kaikista, mutta lähinnä mielessä nyt on tuo JF. Hänen pitäisi kai olla paha, evil and stuff, tiedäthän?”
”Mutta niinhän hän onkin, tosi paha.”
”En nyt noinkaan sanoisi. Tai ehkä hän onkin, mutta se ei oikein tule esille. Etkö voisi lisätä jotain mistä tulisi se vaikutelma, että JF olisi tosi tosi paha?”
”Ehkä se onnistuu. Kuinka paljon aikaa ja rivejä?”
”Viisi minuuttia ja keksikymmentäseitsemän.”
Kirjoittaja nyökkäsi ja ryhtyi toimeen, uskollisesti kuten aina. Pistäen sielunsa, sydämensä, kaikkensa tähän projektiin. Hänen sormensa vuosivat verta, häntä pyörrytti, välillä hän oksenteli, mutta silti hän vain jatkoi. Joskus hän kirjoitti pakkasessa, joskus helteessä, joskus myrskyssä ja joskus tyynellä, mutta aina hän kirjoitti. Hänellä oli vain yksi päämäärä, tyydyttää Fidel ja luoda jotain ainutlaatuista, joka säilyisi sukupolvelta toiselle. Jotain jolle ihmiset voisivat hurrata, jotain mikä muuttaisi maailmaa, sellaista mikä tekisi universumista eheän, yhden kokonaisuuden, jonka alle kaikki maailman olennot voisivat asettua, ottaa toisiaan käsistä kiinni ja laulaa yhdessä.

* Etenkin jos joukossa on lukijoita, jotka eivät pidä näistä varsin nerokkaista hetkistä, jolloin kerrotaan miten tarina on syntynyt. Siksi kirjoittaja onkin tehnyt palveluksen kaikille ja merkinnyt nämä kohdat kursiivilla, jotta ne olisi helppo hypätä yli. Ei kestä. o/

Keisari asteli alas valtakunnansalistaan (eli huoneestaan, joka ei missään mielessä ollut mitenkään vaikuttava, mutta se huokui pahuutta. Seinistä valui verta, joka oli vuodatettu viattomista lapsista (useimmiten tytöistä), jonka jälkeen veri johdettiin putkia pitkin JF:n huoneeseen ja valutettiin seiniä pitkin alas lattialle huomattavasti karmivamman näköisesti kuin eräässä nimeltä mainitsemattomassa kauhupelissä, joita parempi Prjoect Zero on (tästä on maksettu!).
”Keisari JF”, sihteeri uskaltautui puhumaan.
”Niin”, JF vastasi katsomatta edes sihteerin suuntaan.
”Teille on kirje, kuulemma tärkeä”, sihteeri sanoi.
”En ehdi nyt, minulla on muuta tekemistä juuri nyt, myöhemmin."
"Mutta tämä on tärkeää, teidän pitäisi--"
JF tarrasi naista (ei miehet ole sihteereitä) kurkusta kiinni ja puristi niin lujaa, että naisella alkoi olla hengittämisvaikeuksia.
"Sanoin, etten ehdi nyt, silloin sinä nyökkäät ja pidät turpasi kiinni. Onko selvä?"
Nainen mitä luultavammin yritti vastata myöntävästi, mutta kiitos keisarin voimakkaan käden, jolla olisi pystynyt tuhoamaan tähtiä, nainen ei saanut sanaa suustaan.
"Vastustat minua?!" JF:n epäuskoinen huudahdus kuului (aina alakertaan asti).
"Krrruuuaahahuuauahauuakkkkrrrmmmhhhhhh."
"Kuole."
Nainen tipahti kuolleena maahan keisarin irrottaessa otteensa.
Matkalla autolle JF tappoi vielä kolme muuta työläistään, potkaisi yhtä kissaa, valeli koiran bensalla ja sytytti tuleen, varasti lapselta karkin (mikä sinänsä ei ollut niin ilkeää kuin olisi voinut aluksi kuvitella, sillä lapsi ei alunperinkään tykännyt koko karkista, mutta hänen äitinsä oli pakottanut sitä syömään, joten tavallaan JF vahingossa teki jotain hyvää, mutta siitä ei kuulemma saisi puhua sen enempää, joten annetaanpa asiaan olla). Saipa osansa JF:n pahuudesta eräs täysin viaton keinuhevonen, joka päätyi takkaan.
Lopulta ultimaalisen pahuuden matka huoneestaan autolle oli käyty ja kaikki olivat äärimmäisen vakuuttuneita tästä läpitunkevasta pahuudesta, joka oli täyttävä pian koko maan.

Atmis astui ulos lentokoneesta ja veti syvään henkeä nenänsä kautta.
"Ah, Suomen tuoksu. Suomi, maa josta maailmanvalloitukseni lähtee käyntiin. Kalpene Mötley Crue, Atmis on tulossa!"
Nuo sanat sanottuaan Atmis huomasi Jeshin ja JF:n, jotka selvästikin odottivat häntä. Atmis ei pitänyt tästä tilanteesta. Jos häneltä olisi kysytty, niin nuo kaksi olisivat saaneet kadota koko planeetalta. Ikävä kyllä häneltä ei kysytty, joten siinäpähän nuo nököttivät valmiina ottamaan Atmiksen vastaan. Atmis saattoi vain toivoa, ettei häntä mestattaisi... ainakaan ihan vielä.
"Tervetuloa takaisin Suomeen, rakas sankarini", JF sanoi hymy herkässä, vaikka tuota hymyä ei hupun alta näkynytkään.
Atmis nyökkäsi vaisusti ja katseli hiukan peloissaan ympärille.
"Entäs nyt?" Atmis tunnusteli maata (siis kuvainnollisesti).
"Sinulla on tänään keikka", JF sanoi. "Iso keikka."
"Hä? Keikka? Nyt jo? Rajua!" Atmis sanoi ja rentoutui huomattavasti. Jos jokin saa miehen rentoutumaan ja siihen ainoaan oikeaan tilaan, jossa mies voi olla, niin se on rokki, rankka rokki.
"Niin. Olvi-areenalla", keisari sanoi ylpeänä järjestelyistään (jotka käytännössä oli hoitanut Jesh).
"Olvilla?" Atmis kysyi. Olvihan oli Suomen suurin areena ja kaikki haluavat vetää setin juuri siellä, siis ihan kaikki.
"Sielläpä juurikin", JF sanoi.
"Ehdinkö käydä kotona?" Atmis kysyi.
"Ikävä kyllä et, keikka alkaa tunnin päästä. Muut bändin jäsenet ovat jo paikalla. Meillä alkaa kohta olla kiire", JF totesi tiukkaan sävyyn, mikä tarkoitti, että nyt toimittaisin tasan hänen määräämällään tavalla, eikä muita vaihtoehtoja olisi. "Autoon siis", JF jatkoi Jeshin avatessa oven Atmikselle.
Atmis hiukan kummasteli omituista hoppua, ja muutenkin kaikki ei ollut ihan kohdallaan, itse asiassa oikein mikään ei tuntunut olevan kohdallaan, mutta keikka Olvilla, jeh, Atmis ei jaksanut murehtia nyt mistään, mutta ei hän ollut Rikua unohtanut, sillä Atmis alkoi kaivaa kännykkäänsä esille. Hänen oli pakko soittaa Rikulle, sillä hän oli laiminlyönyt tätä nuorta miestä pahalla tavalla.
"Atmis!" Riku huudahti puhelimeen. "Sinusta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Oletko tulossa kotiin?"
"No siitä mun pitikin juuri puhua sulle", Atmis sanoi.
"Et ole tulossa kotiin?" Riku huudahti epäuskoisena.
"Siis oon kyllä jo Suomessa, mutta mulla on keikka Olvilla tunnin päästä--"
"Oikeastaan 58 minuutin, 24 sekunnin", Jesh korjasi.
"Kiitos", Atmis vastasi sarkastisesti.
"Olvi-areenalla keikka? Et ole tosissasi?" Rikun epäusko jatkui.
"Olen olen, ajattelin, että varmaan haluisitt tulla katsomaan maailman parasta rokkiaktia", Atmis vinkkasi silmäänsä (mitä Riku ei kylläkään nähnyt, sillä näköpuhelimet eivät olleet sallittuja kaistan mennessä johonkin muuhun käyttöön, kuin ihmisten hupailuun).
"Tietenkin tulen!" Riku huudahti. "Lähden välittömästi."
"Hyvä, nähdään sitten bäkkärillä", Atmis sanoi ja lopetti puhelun.

Lopulta joukkio saapui areenalle. Ihmisiä oli jo alkanut tulvia lyhyestä varoitusajasta huolimatta. Mikä taisi kyllä johtua siitä, että keisarin joukot olivat hakeneet ihmiset kotoaan katsomaan tätä mullistavaa keikkaa. Valinnanvaraa oli siis ollut hyvin vähän. Ei sillä, että ihmiset olisivat olleet pakotettuja, pikemminkin niin, että JF:n joukot olivat tehneet tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä. Elämä on helppoa, kun omistaa nallekarkkitehtaan. Ei turhaan Arisal aikoinaan sanonut: "Jos sinulla on nallekarkkeja, sinulla on kaikki." Nallekarkkilahjuksia sen sijaan varmasti enemmän vaikutti se, että kun tulit Atma Weaponsin keikalle, seuraavalla viikolla postiluukustasi kolahti Final Fantasy DLXXC-3.2 beta.
Lava oli valtava, kuten koko areenakin. Valoja, Pyrot, mitä ikinä saatoitkin kuvitella, se löytyi. Atmis ei malttanut odottaa, sen vuoksi hän ryntäsikin mahdollisimman pian lavalle, nappasi mikin käteensä ja alkoi lämmittää yleisöä.
"ARE YOU WITH ME TONIGHT?"
"WHAT?"
"WHAT? I CAN'T HEAR YOU!"
"ARE YOU FUCKING WITH ME TONIGHT?!"
Eikä kauaakaan kulunut, kun keikka lähti käyntiin. Atmis kidutti ja rääkkäsi kurkikitaraa kaikella voimallansa ja energiallansa. Yleisö hullaantui. Ei, se ei hullaantunut, se sekosi aivan totaalisesti. Atmiksen biisit menivät suoraan ihmisten sydämiin ja mieliin. Tämä oli kuin iso joukkosuggestio. Ihmismassat olivat Atmiksen ja Kurkikitaran hallussa. Atmis oli päässyt lähemmäs Jumalaa kuin kukaan koskaan aikaisemmin.
"Jesh."
"Niin keisari?"
"Käynnistäkää vaihe kaksi."
Jesh nyökkäsi.

[Pinchi]

Hih, mukava tarina! Jopa niin hyvä, että sen itseisarvo, foorumilaiset, pääsevät unohtumaan ja sitä tuntee lukevansa jotain ihan muuta kuin fanficciä. Monasti fffin fanficit vaan silmäilee nopsaan jos oma nimi sattuu esiintymään (ja ihan saleen tätä tekevät muutkin kuin minä, myöntäkää pois!), mutta tämän jostain syystä luin tunnollisesti alusta melkein loppuun (puolet vielä lukematta tuosta uudemmasta pätkästä).

Tykkään huumorista, nitrot oli hyvin lisätty (vois jopa olla enemmänkin viittauksia peleihin tai jopa elokuviin!)

Keep up the good work! :up:

[Kreifi]

Tykkään huumorista, nitrot oli hyvin lisätty (vois jopa olla enemmänkin viittauksia peleihin tai jopa elokuviin!)Joo, tarkoitus oli viljellä peli-, elokuva- ja musiikkiviittauksia. Niitä oli siellä muutama enemmänkin, mutta puhtaaksikirjoitusvaiheessa (jonka laatu näkuu suoraan lopullisessa tekstissä :P) napsin niitä pois, koska tuntui, etteivät oikein toimineet.

btw. Alunperin ihan uhmalla ajattelin, että perkele, yhtään FF-juttua en sinne heitä, mutta taivuin lopulta. :< Minä heikko ihminen.

[Atmis]

Saakelin runQ! Oliko pakko jättää se noin jännään kohtaan :(.

Hauskaa luettavaa. Peliviittaukset toimii. Tällä kertaa jopa nuo kirjailian koettelemuksetkin oli hauskoja. Amerikkalaisten sotilaiden teilaaminen olisi toiminut siistimmin kurkikitaralla ammutuilla raketeilla, tuo "I wanna rock" oli jo hitusen mauton. Mutta missä on jäbä? Tuossa pätkässä ei ollut yhtäkään :(.

Meikän ja Rikun suhteessa on aistittavissa tietynlaista yksipuolisuutta. En ehkä olekaan homo :O!


Mötley Crue
Se on Crüe, mutta edellisen pätkän Underwater World-soittari oli bingo. Koko stoori on bingo. Mä rakastan sua <3.

PS.
http://img142.imageshack.us/img142/9541/lislg8.png

[Kreifi]

Se on Crüe--Se oli tahallinen. Katoin et kuka huomaa. ;) ;)


Amerikkalaisten sotilaiden teilaaminen olisi toiminut siistimmin kurkikitaralla ammutuilla raketeilla, tuo "I wanna rock" oli jo hitusen mauton.Ihme wänkkäri olet!

Mutta tätäkin ehkä lukee muutama, jotka eivät ole nähneet tätä upeutta: http://uk.youtube.com/watch?v=Gs37NSLy3z4&feature=related

Pakko nyt lykätä tämäkin ihan vaan mahtavuutensa vuoksi: http://uk.youtube.com/watch?v=QL3C_eAtlS0&feature=related \,,/

[Törö(loi)nen]

Perhana, unohdin jo tämän kokonaan haukkua lyttyyn. :( En enää muista tarinasta kaikkea tarkkaan, mutta yritetään nyt jotain vääntää.

Noh, tarinahan jatkui niin kuin pystyi odottamaankin, eli Atmis sai Kurkikitaran ja ownasi sillä kaikki. Jee. Jäin kaipaamaan jotain ODOTTAMATONTA, KUTEN TÄMÄN JÄRKYTTÄVÄN NÄKÖISEN CAPS LOCK -RAISKAUKSEN. Mutta hauskaa huumoria tarinassasi vieläkin oli, eikä mielestäni sotilaiden järkyttäminen oli hauska tapa voittaa. Jos kitarasta olisi tullut ohjuksia pääni olisi luultavasti räjähtänyt näyttöpäätteelle.

Riku on samaan aikaan säälittävä ja suloinen kun se kaipaa Atmistaan niin paljon. Älä kiduta sitä liikaa. :lovetus:

Aah ja en muista nähneeni typoja kamalasti. \o/

[Kreifi]

Jos kitarasta olisi tullut ohjuksia pääni olisi luultavasti räjähtänyt näyttöpäätteelle.Tietenkin sen takia, koska se olisi ollut lähes yhtä hienoa, kysy vaikka Rodriguezilta!

[Defiler]

Whoa... :shok:
Aikas lailla paras fanfic mihin olen surkean lyhyen elämäni aikana törmännyt.

Olen tätä pääasiassa lukenut koulun kirjaston koneella ja saanut useita kummastuneita katseita, kun repeilen täällä itsekseni.
Ainakin Atmiksen räikeähkö persoona välittyy usein aika mainiosti, vaikka "jäbä"-sanaa ei tekstissä ole tarpeeksi viljeltykään.

Muutkin foorumilaisista revityt hahmot ovat aikas hauskoja ja mielenkiintoisia. Keisari JF on kyllä aika pahis, kun kissojakin potkii.

Mutta tässähän tulee paha mieli, kun Atmiksen ja Rikun suhde tuntuu menevän hidasta alamäkeä. Atmis, kyllä Rikun nyt pitäisi olla tärkeämpi kuin kurkikitara (vaikka se aika kova vehje on)!

Mutta... Missä on jatko???
Tämähän on jummannut tähän jo ihan liian pitkäksi aikaa. Pääni räjähtää pian jännityksestä, ellen saa tietää mitä JF juonii!

[Kreifi]

Mutta... Missä on jatko???Jatko on (ja tulee ehkä olemaan hamassa tulevaisuudessa), koska vanhan koneen kovalevy meni paskaksi ja kaikki mitä olin kirjoittanut samalla, enkä ole löytänyt minkäänlaista motivaatiota kirjoittaa samoja juttuja uudelleen. :I

Enkä kyllä koululta/työharjoittelulta edes ehtisi tai jaksaisi.

[Defiler]

Jatko on (ja tulee ehkä olemaan hamassa tulevaisuudessa), koska vanhan koneen kovalevy meni paskaksi ja kaikki mitä olin kirjoittanut samalla, enkä ole löytänyt minkäänlaista motivaatiota kirjoittaa samoja juttuja uudelleen. :I

Enkä kyllä koululta/työharjoittelulta edes ehtisi tai jaksaisi.

:'<

Tämähän on harvinaislaatuisen suolesta.
Kovalevy tappoi kaiken työn tähän asti? Shit...

Mukava olisi kyllä jatkoa tähän saada silloin joskus.