Kreifi
17.5.2008, 12:53:10
Jeh, uusin kujein pelissä mukana! Aiheesta joku ketju taitaa jo ollakin, mutta ajattelin nyt tuoda tämänkin teeman Sananurkkaan, jos vaikka saisimme hiukan keskustelua inspiraatiosta (tai sen puutteesta!) ja sen saamisesta. Eli inspiraatiosta vouhaamaan!
---
Mistä sitä inspiraatiota sitten tulee? Itselläni ehdoton ykkönen on musiikki, jaetusta ykköspaikasta taistelee kovasti elokuvat. Musiikin kohdalla saan yleensä jonkinlaisen tunnetilan tai vastaavan, josta lähden kehittelemään jotain tai jonka liitän sitten johonkin tekstiin. Elokuvista taasen irtoaa paljon erilaisia ideoita, paljon mm. visuaalisia juttuja, tavallaan saa sen homman toimimaan päässään, niin voi sen sitten luoda jotenkin paperillekin. Muuten inspiraatiota löytyykin sitten sekalaisesti kaikkialta.
Ehkä paras keksintöni onkin ollut ottaa elokuvasta joku visuaalinen juttu ja viedä se totaalisen överiksi. <3 Ah sitä maukkautta.
Jotkut menestyneetkin kirjailijat ovat sanoneet, että he tarkkailevat ihmisiä ja saavat heistä inspiraatiota, varmasti ihan totta, mutta itse saan ihmisiä tarkkailemalla vain pikemminkin sellaista "laatua". Eli jos seuraan kadulla baari-illan jälkeen naisen ja miehen tappelua, tuskin siitä mitään sen suurempaa inspiraatiota saan, mutta saan materiaalia kirjoittaa uskottava vuoropuhelu/kohtaus johonkin tekstiin. Eli ihmisten tarkkailu tosiaankin kannattaa, heistä saa kovin paljon irti.
Entä mites se sitten iskee ja miten se otetaan talteen? Itselläni on koneella tekstitiedosto, johon kirjailen kaikkia juttuja ylös. Parin vuoden päästä suurin osa niistä ideoista vaikuttaakin sitten jo uskomattoman typeriltä. :P Lisäksi kohtasin ongelman, kun lähdin työstämään jotain, että on aika vammasta nousta sängystä/töllön edestä/mista ikinä, pistää mahdollisesti kone päälle ja kirjoittaa ideoita ylös, joten nappasin vihkon tohon viereen, johon voi ideoita sitten lykätä. Ja kun vihkon vieläpä organisoi hyvin, niin siitä tulee aika kompakti paketti. Joskus kannoin mukana myös pientä muistikirjaa, mutta se idea kaatui omaan päähäni, sillä muistin pitää sitä mukana noin kerran kymmenestä. Ei ihme, että sitä kutsutaan muistikirjaksi. :P :D
Toki osa nerokkaista keksinnöistä pysyy mielessä, mutta kun lähtee työstämään jotain tekstiä, niin ne pikkujutut helposti katoavat mielestä, ellei niitä pistä ylös. Suuri juonenkäänne voi olla vaikea unohtaa, mutta sen sijaan jotkut fantasian pikkuriikkiset kulttuurikysymykset (kuten esimerkiksi seinämaalauksen yksi tietty kuva) menevät kyllä samantien kadotukseen jos niitä ei kirjoita ylös.
Inspiraation laadusta on jotenkin vaikea sitten sanoa mitään. Äärimmäisen harvoin lähden kirjottamaan tekstejä, jotka myöhemmin paljastuvat täysin kelvottomiksi. Toki niitä paskojakin sinne mahtuu, mutta ne kuolevat yleensä ennen kuin pääsevät paperille asti itseään esille tuomaan. Mikä on enemmän kuin hyvä!
Mutta jos tämä olisi tällainen alkusysäys, heittäkää läppää, niin ehkä saadaan jotain vekkulia aikaiseksi. ^-^