AlkoTanko
16.9.2002, 19:36:30
Tämä runo on omistettu niille, jotka ovat menettäneet jonkun perheestään tai ystävistään.
Kylmänvaaleassa huoneessa,
joka rypee keinotekoisessa puhtaudessa,
makaa vanha sairas mies koneissa,
jotka pitävät häntä toivottomasti elossa.
Paljon hän on tässä elämässä kokenut,
kaiken tietänyt, nähnyt ja kuullut.
Kun on aika jättää tämä maailma taakseen,
hän tekee sen hymyillen.
Mitä hänellä on enää kaduttavaa?
Miksi pitäisi pelätä kuolemaa?
Kaikkihan me, loppujen lopuksi,
muutumme madonsyömiksi ruumiiksi.
Hän on kyllä jättänyt merkkinsä olemassaolostaan.
Hän on kasvattanut hyvin lapsiaan, kuten he omiaan.
Heistä ei tullut samanlaisia kuin hänestä,
Loppuun kulunutta hourivaa rauniota.
Niin hän tekee päätöksensä,
nousee istualleen ja kurottaa kätensä,
tarttuen koneiden johtoihin lujasti
ja kiskaisten ne irti rajusti.
Kylmänvaaleassa huoneessa,
joka rypee keinotekoisessa puhtaudessa,
makaa kuollut vanha mies irti koneista,
jotka vinkuvat merkkinä kuolemasta.
:(
Kylmänvaaleassa huoneessa,
joka rypee keinotekoisessa puhtaudessa,
makaa vanha sairas mies koneissa,
jotka pitävät häntä toivottomasti elossa.
Paljon hän on tässä elämässä kokenut,
kaiken tietänyt, nähnyt ja kuullut.
Kun on aika jättää tämä maailma taakseen,
hän tekee sen hymyillen.
Mitä hänellä on enää kaduttavaa?
Miksi pitäisi pelätä kuolemaa?
Kaikkihan me, loppujen lopuksi,
muutumme madonsyömiksi ruumiiksi.
Hän on kyllä jättänyt merkkinsä olemassaolostaan.
Hän on kasvattanut hyvin lapsiaan, kuten he omiaan.
Heistä ei tullut samanlaisia kuin hänestä,
Loppuun kulunutta hourivaa rauniota.
Niin hän tekee päätöksensä,
nousee istualleen ja kurottaa kätensä,
tarttuen koneiden johtoihin lujasti
ja kiskaisten ne irti rajusti.
Kylmänvaaleassa huoneessa,
joka rypee keinotekoisessa puhtaudessa,
makaa kuollut vanha mies irti koneista,
jotka vinkuvat merkkinä kuolemasta.
:(