FFfin yhteinen Fan Ficci

[absinthe]

<span style='color:#888888'>Ajattelin että aloitettaisiin pitkästä aikaa taas fan ficci. Sellainen, johon saavat kaikki osallistua :P juuh, ihan kaikki, niin ei tule turhia kysymyksiä. Mutta että olisi jotain aloitetta, niin pistetään vähän sääntöjä kehiin.

# Kukaan ei saa kirjoittaa itseään sisään, eli Matti ei saa kirjoittaa &#39;olipa kerran suuri ja mahtava Matti&#39;. Kuitenkin saat jatkaa tarinaa, ja kertoa itsestäsi vasta kun joku muu on tuonut sinut mukaan.</span>
# <span style='font-size:10pt;line-height:100%'><span style='color:red'>Koska meitä on PALJON ja jotta jokainen pääsisi kirjoittamaan, saa yksi henkilö jatkaa tarinaa vain yhdellä viestillä/sivu.</span></span>
<span style='color:#888888'># Sama vanha juttu, eli ennenkuin jatkatte tarinaa, jättäkää viesti siitä, että jatkatte, ja editoikaa sitten, niin ei tule päällekkäisyyksiä.
# Jos joku ei tiedä, mikä on Fan Fic, postatkoon kysymykset vaikka minulle pm:nä.
# Tapahtumapaikkana saa käyttää itsekeksittyä/FF-aiheista, mutta hahmot eivät saa olla FF:stä. Myös turhat sivuhenkilöt voisi jättää pois, että kaikki halukkaat mahtuvat mukaan.
# Ketään, paitsi itsensä, ei saa tappaa tarinassa.
# Ennen kuin aloitatte, käykää lukemassa muiden profiilit ja lisäämässä omanne täällä (http://youzen.fffin.com/cgi/ikonboard/ikonboard.cgi?act=ST;f=8;t=2754).

Jos joku kuitenkin töhrii täällä sääntöjen vastaisesti, min kylmästi poistan ne viestit.

Ok, let&#39;s write a story :&gt;</span>





<span style='color:red'>-Mitä jos yritetään pitää stoori sillä tavalla kasassa, että tuollaiset &#39;ja sitten muinainen ja mahtava soturi saapui&#39;-tyyliset peelot viestit deletoidaan?</span>


<span style='color:#888888'>Kultaseni, tipuin kärryiltä pahan kerran.</span>

<span style='color:red'>-Meinaan siis sellaisia joista juoni vain kärsii. Jos joku hahmo on täysin litteä ja yksiulotteinen, niin. Noh, muistatko kaikken ensimmäisen fan ficin ja Rolandin entré:n? SE oli peeloa. Sitä minä meinaan.</span>

<span style='color:#888888'>Antaa niiden nyt olla vaan, en usko että kukaan rupeaa kamalaa pellotarinaa tästä luomaan. Minä voin kyllä huolehtia ketjun &#39;siisteydestä&#39;. Ole ystävällinen, jos edittaat, ota hymiöt pois käytöstä :p</span>



<!--EDIT|Ally|20.5.2002 21:21-->

[Eetupatukka]

Ihan kiva olisi kyllä taas päästä tarinoimaan. MUTTA eikö ole aika tyhmää rajoittaa viestien määrää? Vaikka moni tätä Fiksöniä kirjoitaisikin harva sitä kovin  aktiivisesti kumminkaan jaksaa. Typerää, jos pitää turhaan odottaa ja hidastella. Onpahan vaan minun mielipiteeni.

<span style='color:#888888'>No tottakai se on Eetun mielestä typerää. Jos kokeillaan nyt ensin näin ja sitten jos ei toimi, otetaan rajoitukset pois, hm?</span>

Olenkos minä saanut valittajan maineen <!--emo&:shy:--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/shy.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':shy:'><!--endemo--> Hyvä on, kokeillaan niitä rajoituksia enstekse.

Niin, ja minä uskon, ettet ole spammari, vaikka pistäisit oman viestin. Ole kilti, älä edittaa viestejäni...se...sattuu.


<span style='color:#888888'>Okei :&gt;</span>

Hihii, nyt se alkaa. *täten lahjoitan tonttini edittauksille*

<span style='color:teal'>Miksi tämän nimi on fan fiction jos kerran mukana ei saa olla FF hahmoja? Ja minkä pelin/tarinan/elokuvan (joukko) fani fictio tämä oikeastaan on?</span> <!--emo&:huh:--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/huh.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':huh:'><!--endemo-->


<span style='color:#888888'>Se on vaan yleisnimitys <!--emo&:P--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/tounge.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':P'><!--endemo--></span>

<span style='color:teal'>Eivätköhän nämä joukkotarinoina (tai jonain) ole paremmin tunnettuja. No, ihan sama.
Ja hymiöt päälle&#33;</span>

<span style='color:red'>Tuli mieleen että yrittäisin olla nokkela ja sanoa jotain, mutta sitten tulikin mieleen etten sanokaan. <!--emo&:P--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/tounge.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':P'><!--endemo--></span>

Juuri niin Gab, juuri niin.



<!--EDIT|Eetupatukka|19.5.2002 12:55-->

[Mickey]

Aloitan tämän sitten, kun kukaan muu ei sitä tee.


Tarholin kylä lähellä Gretanjan vuoria. Pilvet verhoilevat kylän ja aurinko lämmittää nuoren miehen kasvoja. 18 vuoden iän saavuttanut vuorukainen juoksee metsikössä kylän lähistöllä. Hiki valuu hänen kasvojaan pitkin ja hän kompastelee puiden juuriin ja kiviin. Puiden kuivat, terävät oksat ovat repineet hänen paitaansa ja tehneet haavoja hänen sileille poskilleen. Olette juuri tutustuneet Croppolaan.
Hän juoksee edelleen kuin henkensä hädässä. Pian hän saapuu aukoille. Hän seisahtuu keskelle aukeata ja vetää miekkansa esiin. Tiukasti hän katselee ympärilleen, kunnes kuulee oksan katkeavan takanaan. Croppola nappaa maasta kiven ja silmäilee ympäristöään. Käden nopea heilautus sinkoaa kiven pusikkoon.
- AUTS&#33; huusi ääni puskasta.
Croppola alkoi nauraa kovaan ääneen.
Pensaista nousi esiin jonkin verran Croppolaa vanhempi mies. Hänen kasvonsa olivat tuimat ja hän hieroi otsaansa saamaansa kuhmua.
- Alan olla liian vanha tähän sinun kouluttamiseesi, hän sanoi.
Mies käveli Croppolan luo ja laski kätensä hänen harteilleen. Sinusta tulee paljon taitavampi kuin minusta, se on varmaa.


Tuossa olisi aloitus. Katsotaanpa mitä tästä tulee...



Edited by Mickey on 19.5.2002 09:58

[Gabriel]

Mies kääntyi kohti länttä ja tunsi kuinka aamuraurinko lämmitti hänen selkäänsä. Hän katsoi lännen mahtavaa ja jollain tavalla myös melankolista maisemaa. Aluksi tuli kilometrien kaupalla tavallista tasankoa, sitten taas tuli eteen kuilu - satojen metrien syvyinen ja pystyseinäinen - ja kuilun toisessa päässä, noin samalla korkeudella oli mahtava näkymä.

Sitä kutsuttiin Jumalten Muinaiseksi Kaupungiksi, siellä oli harmaita jopa pilviin asti ulottuvia rakennuksia - suurin osa tosin sortuneina maahan jättikaduille jotka erottuivat tännekin asti ja osassa taas oli suuria aukkoja kyljessään - joista lähti joissain paikoissa toisiinsa pitkiä köysiä - Croppolalle oli tuttu voimajohto, mutta ne eivät voineet sitä olla, hän ei uskonut että voimajohto voi olla yli 100 metriä pitkä - ja jos erittäin tarkasti katsoi saattoi erottaa kaduilla olevia ja kaatuneita kulkuneuvojen tapaisia koneita. Croppola tunsi ne, kylän takana oli pieni metallivarasto ja siellä oli muutamia nelipyöräisiä kulkuneuvoja jotka olivat olleet siellä paljon, paljon pidempään kuin kukaan kylässä.

Kaupunkiin oli kuitenkin mahdotonta päästä, siitä lähti silta kohti kuilua, mutta puolet sillasta - kylänpuolinen puoli - oli romahtanut kuilun syvyyksiin. Croppola ei tiennyt olisiko edes uskaltanut moiselle mahtisillalle nousta, sen leveys ulottui yli sataan metriin ja paksuus ainakin kymmeneen. Sillan irtopäästä lähti suuria köysiä jotka roikkuivat alas kohti kuilua ja joitakin ilmeisesti teräksisiä osia jotka kannattelivat muuten romahtamaisillaan olevia sillanlohkareita.

&quot;Minä en ole koskaan siellä käynyt, eikä ole kukaan muukaan.&quot;, mies sanoi Croppolalle, &quot;Mutta joskus - toivottavasti minä elän vielä - uskon sinun käyvän ja sitten haluaisin sinun tulevan takaisin ja kertovan siitä.&quot;, mies lopetti.



Edited by Gabriel on 19.5.2002 11:25

[Potri]

Cropola katsoi suurta kaupunkia ja sen edessä olevaa kaukana erottuvaa kuilua. Joissakin kaupungin rakennelmissa on kiiltävä, puhdan pinta. Niitä heijastui aamun auringonvalossa kylpiessään voimakas valonsäde, jonka Cropolakin pystyi kaukaa erottamaan. Se oli oikeastaan kaunis näky. Kuin tuhannet auringot nousisivat kaupungista.

Kohta Cropolan ja miehen takana kuuluu matalaa kopinaa, joka nopeasti alkaa voimistua. Kaukaa ruohikkoa pitkin näyttää lähestyvän jokin hahmo. Ei, vaan monta hahmoa, hevosten selässä. He ovat punaisiin pukeutuneita miehiä, mustien hevosten selässään.
&quot;Nopeasti&#33; Suojaan&#33;&quot; Mies huudahtaa. &quot;Nuo ovat Viimeisen auringon jäseniä. Jos me osumme heidän tielleen, ei hyvä tule.  Jos he näkevät että olemme täällä he ryöstävät meidän, luultavasti tappavatkin.&quot;
&quot;Hah&#33; Minä teen niistä selvää&#33; Astu taaksemmaksi, isoisä.&quot; Cropola huudahtaa ja vetäisee miekkansa esiin.
&quot;Hölmö&#33; Et selviäisi yhdestäkään noista. Heidän nopeat keihäänsä lävistäisivät sinut ja jäisit vain heidän hevosien jalkoihin.&quot; Vanha mies sanoo ärtyneenä. &quot;Nyt&#33; Justaan mahdollisimman nopeasti vuorien luokse, turvaan. He ovat saattaneet jo nähdä meidät.&quot; Mies sanoo heidän vetäytyessään suurilta nurmilta kohti Gentanjan vuoria, jonka juuren suojassa heidän kylänsä sijaitsee.

Myöhemmin, kallioiden suojasta, Cropola näkee kuinka noin 5 miestä ratsastaa heidän ohitseen kohti länttä, kohti muinaista kaupunkia. Jonkinajan kuluttua he katoavat horisonttiin ja jälleen Cropola näkee vain loputtoman ruohotasangon, jonka takana jättimäinen kaupunki kukoistaa.

Edit: typö.



Edited by Potri on 19.5.2002 12:05

[absinthe]

-Isoisä... Croppola sanoi ja kääntyi katsomaan taakseen, mutta huomasi tämän jo hyppivän itsekseen kalliota alas kylään joka oli aivan kukkulan takana.
-Isoisä... hän naurahti ja juoksi tämän perään. Juostessaan hän vilkuili vielä taakseen kaupunkia ja kuvitteli sitä kaikkea loistoa mikä siellä odotti. Jonain päivänä hän vielä pääsisi sinne asti turvassa. Ja paljon pidemmälle.

Croppola hidasti vauhtiaan ja vaipui syvälle ajatuksiinsa. Hän muisteli äitiään, sen verran mitä hänelle oli jäänyt tästä mieleen. Croppolan ollessa hyvin pieni suuri joukko miehiä oli ratsastanut kylään. Hän muisti vain suuren palon. Naisia ja lapsia kuljetettiin vankkureissa pakoon, miehet yrittivät epätoivoisesti puolustaa kotiansa. Kaikki turhaan.
Croppola muisti istuneensa piilossa kaivon takana ja katselleensa kuinka muun mies oli nostanut äidin ratsaille. Hän ei ollut kuullut paljonkaan heidän keskustelustaan, vain itonaisen pätkän. Sen hän muisti selvemmin kuin mitään muuta.
-...ja koska Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa niin on määrännyt. Arvon rouva, teistä tulee vielä mainio...

Croppola oli ajatuksissaan ehtinyt jo kylään asti. Hän kulki katse maassa ja käsi vyöllään hyvin miettiväisen näköisenä. Edestä, suoraan häntä päin suhahti nopeasti hahmo, ja ennenkuin Croppola ennätti huomata tätä, hamo jo törmäsi Croppolaan.
-Hei varoisit vähän&#33; Ääni huusi alhaalta. Croppola heräsi ajatuksistaan ja vilkaisi maahan.
-Siinähän sinä olet... Croppola sanoi ja ojensi kätensä. Hahmo, joka oli osoittautunut tytöksi, nousi ylös.
-Isäsi etsii sinua kaikkialta. Mene nopeasti pellolle, hän odottaa jo. Tyttö tuhahti ja putsasi mekkoaan. Sitten hän lähti päättäväisen näköisenä kävelemään rinnettä alas pellolle ja mumisi itsekseen jotain.
-Mokoma on aina niin olevinaan ja vain siksi että oma isoisä on... saisi katsoa vähän eteensä...
-Ja Yuria&#33; huusi Croppola tytön perään.
Tyttö kääntyi nopeasti ja vihaisen näköisenä.
-Minä tiedän että sinulla on kissoja vajassa&#33; Sitten Croppola purskahti nauruun ja jatkoi matkaansa kylän halki kaivolle.



Edited by Ally on 19.5.2002 17:31

[Eetupatukka]

Croppola käveli kaivon luo, jonka ympärystä oli koristeltu punaharmailla kivensirpaleilla, joita löytyi yllinkyllin ympäröiviltä vuorilta. Siitä hän kääntyi vasemalle suunatten kohti hieman sivussa olevaa kotimökkiään, kävellessään hän näki juuri kylän ulkopuolella olevan niukan kasvillisuuden seassa miehen, tarkemmin katsellessan hän huomasi pitkän terävän nenän, jossa on monia pieniä arpia kuten poskissakin ja olkapäille ulottuvat mustat ja kiiltävän rasvaiset hiukset joita ei oltu pesty aikoihin. Croppola jäi katselemaan vielä hetkeksi, mutta kun miehen pää nytkähti huomaamattomasti häntä kohti, Croppola jatkoi kiireesti kulkuaan. Pian hän käveli kylän hiljaisen asukkaan Ilezkin ohi.

-Ilezki, tiedätkö kuka on tuo mies, joka istuskelee kylämme liepeillä?

Mies oli hetken hiljaa, ja käänsi sitten katseensa kohti Cropolaa.

-En minä tiedä, se on hiipaillut täälä jo pari tunta, saapui silloin, kun olitte vuorilla.

Heti sen sanottuaan, Ilezki jatkoi laahistamistaan. Croppola jätti hänet rauhaan, tietäen, ettei Ilezkistä saisi enempää tietoa, muuta kuin kirveellä, mutta hän ei sellaista omistanut. Niinpä hän heitti vieraan mielestään, ja jatkoi matkaa kotiansa kohti, missä hänen pappa-kultansa jo varmaan odotteli.



Edited by Eetupatukka on 19.5.2002 19:53

[muumuu]

Samaan aikaan jossain kaukana, jossa linnut lauloivat ja purot solisivat, ratsasti kaunis neito Firion gargantillaan pitkin hiekkatietä.
Hän tuhahti ja mutisi: Tassko ne tänne tulevat, kuolevat kumminkin.
Sitten viereisestä metsästä pyrähti monta, merikotkan kokoista yksisilmäistä lintua. Firion hyppäsi Gargantin selästä ja teki käsiliikkeen, linnut kiljuivat kivusta kun he muuttuivat vihreiksi ja poksahtivat vihreänä limana taivaan tuuliin.
-Seuraava saa maistaa myös Poisonia, tai firagaa, en nyt osaa päättää. Sitten hän hyppäsi takaisin Gargantinsa selkään ja jatkoi matkaa.
-Hyvää päivää neiti. Sanoi reippaan oloinen herra joka käveli reippaasti eteenpäin ja tervehti Firionia.
-Aaaaah, rakas Lindblum, olen täällä taas&#33; Huusi Firion ja kaikki kääntyivät katsomaan häntä.
-Tuota öööh... älkää välittäkö tuosta.... minä vain... Hän selitteli ja lähti karkuun, kun oli laittanut Gargantin &#39;parkkiin&#39;

Tapahtumia eräästä kievarista:
-Kuules eukko, tuoppas minulle kaljaa ja äkkiä&#33; sanoi örisevä puliukko
-Enpäs tuo, en ole nyt vuorossa. Pinchie sanoi &#39;ilkeästi&#39;.........

[Croppola]

&quot;Hei, tyttönen ei tuo ole oikea tapa puhua asiakkaille. Joten laitappa tuohon söpöön pakkaukseesi liikettä ja hae minulle yksi kylmä huurteinen.&quot; Mies sanoo ja koittaa läimäyttää Pinchi:ä takamukselle. &quot;Usko jo en ole vuorossa&#33;&quot; Pinchi sanoo ja tartuu nopeasti miestä kädestä ja vääntä sitä komean rusahduksen saattelemana. &quot;AAUUHHH&#33;&#33; Sinä senkin pikku...&quot; Mies huudahtaa ja on nostamassa tervettä kättään lyöntiin. Pinchi sulkee silmänsä ja odottaa saavansa ilkeän tällin naamaansa, mutta lyöntiä ei kuulu. Ihmeisään Pinchi avaa silmänsä ja näkee miehen kontallaan lattialla kyynelet silmissä ja purren hammasta. Pinchi näki tappelu pukarin takana iso kokoisen miehen joka väänsi lähentelijän tervettä kättä. Apuun tullut mies oli kukapa muukaan kuin...



Edited by Croppola on 19.5.2002 21:14

[Adeíron]

.. Chang. Pinchi pyytää häntä jättämään lattialla makaavan miehen nuljakkeen rauhaan ja astelee baaritiskin taakse. Chang jättää miehen lattialle uikuttamaan ja menee takaisin pöytäänsä istumaan mumisten jotain epäselvää. Pinchie poistuu takahuoneeseen. Hän tietää Changin tarkoittaneen hyvää, muttei tahtonut tulla puolustetuksi. Se ei vain sovi hänen imagoonsa, vaikkakin saa Pinchien kasvoille pienen hymyn häivähdyksen.

Ixion nousee temppelin kuluneita portaita ylös huolestunut ilme kasvoillaan. Ikivanha sauva kolahtaa joka toisella askelmalla ja pappi vaikuttaa olevan täysin omissa mietteissään. Hän kiiruhtaa askeleitaan. Keskipäivän tukahduttava aurinko hiostaa hänen selkäänsä ja huojentuneena Ixion kiipeää vielä portaiden viimeisen askelman. Turhan innokas oppipoika rientää hänen luokseen ja aloittaa korvia särkevän kysymystulvansa, mutta pappi ohittaa hänet sanaakaan sanomatta ja kiiruhtaa suoraan temppelin ylimmän papin puheille.
&quot;Ixion, vanha ystävä&#33;&quot; ylin pappi huudahtaa Ixionin astuessa hänen työhuoneeseensa. &quot;Emme olekkaan tavanneet aikoihin&quot;, hän hymähtää mutta vakavoittaa ilmeensä huomattuaan Ixionin vaitonaisuuden. &quot;Onko jotain sattunut?&quot; ylin pappi kokeilee. Hetken hiljaisuus. &quot;Niinkin voisi sanoa&quot; vastaa karhea ääni.



Edited by Adeíron on 19.5.2002 21:31

[Ragnarok]

...&quot;Minulle on todellakin huonoja uutisia... Lestarin kylä on kaatunut...&quot;. Seuraa hetken hiljaisuus. Viimein ylipappi tokaisee:&quot; Miten se kävi?... oliko valloitus verinen?&quot;. &quot; Ei onneksi... mutta siihen onkin syynä omat seikkansa. Kuuleman mukaan verta ei paljolti &nbsp;vuodatettu... sillä portit avattiin heitä varten sisäpuolelta.&quot; Vastasi Ixion. ylipappi mumisee hetken ajatuksissaan, ja sanoo sitten lopulta huolestuneeseen ääneen: &quot;Siis &nbsp;petturi... näin siis kaatui mahtava Lestarin kylä, noiden Viimeisen Auringon-palvojien käsiin... Ne kirotut bolsevismin jäänteen kannattajat... He ovatkin saaneet viime aikoina paljon valtaa lähivaltakunnissa... Vakoojia on jo varmaan täällä urkimassa tietoja... käske vartijoiden tarkkailla erityisesti kaikkia muukalaisia, tai muuten epäilyttävää toimintaa&quot;. &quot;Tänäänkin näin epäilyttävän hahmon piilottelevan läheisissä metsiköissä.&quot; &nbsp;sanoi Ixion keskeyttäen ylipapin puheen. Tähän ylipappi vastasikin kevyesti naurahtaen:&quot; Älä ole niin kevytmielinen jakamaan tuomioita, sillä pyytettömät syytteillä on paha tapa osoittua vääriksi... Kärsivällisyyttä... Vain aika voi näyttää meille todellisen totuuden.&quot;
Sitten Ixion kiitti pappia tämän valaisevasta viisaudesta, jonka tämä oli hänen kanssaan jakanut, ja lähti matkalle kuljettamaan ylipapin viestiä kylän johtajalle. Päivä oli alkanut jo hämärtyä, ja se langetti syvät ja pimeät varjonsa, teiden ja nurkkauksien päälle... Koskaan ei ollut nuo, ennen niin tutut ja turvalliset varjot näyttäneet, yhtä pimeiltä ja pelottavilta kuin ne nyt olivat...



Edited by Ragnarok on 20.5.2002 18:13

[Yuria]

(Jos joku voisi kertoa meikäläiselle vähän enemmän tästä fanficin kirjoittamisesta kun en paljoa tiedä... Vaikka olenkin lukenut yllä olevat säännöt... <!--emo&:eh:--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/eh.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':eh:'><!--endemo--> )

Samoihin aikoihin...

Yuria kävelee pellolle ja kiroaa Croppolaa.
&quot;Mitä hän meinasi sillä, tiedän että sinulla on kissoja vajassa...?&#33; En nyt oikein tajua...&quot; Tyttö miettii vihoissaan.
&quot;Ja mitä minä täällä teen?&#33;?&#33; &quot; Tiukkaa hiljaa ja lähtee kohti jonkinlaista tönöä lähellä pientä puroa pitkin askelin hiukset liehuen.

<span style='color:#888888'>Ideana on yksinkertaisesti jatkaa tarinaa. Tämä sinun jatkosi ei nyt kovin hääppöinen ollut, mutta olkoon nyt tämän kerran.</span>

<span style='color:gold'>Tarina alkaa haperoitua, vaikka vasta ensimmäinen sivu on meneillään. Jos oikein laskin, niin tässä on jo kolme juonenhaaraa meneillään, joista vain ensimmäinen on päässyt kehittelyssään alkuun - eli sekin vaatii kehittelyä ainakin kymmennen viestiä lisää ennen kuin tarinassa alkaa olla jotain pohjaa, josta lähteä kehittämään juonta. Te ette ole Tom Clancyjä, ettekä siten pysty pomppimaan juonessa paikasta toiseen. Sovitaan, että ympäristöä ei saa vaihtaa alle puolen viikon välein. k?
PS: Pidä delete-sormi virkeänä.
// Jackal</span>

<span style='color:red'>Jos kerran näin on, niin sanos mitä juonenhaaraa me sitten jatketaan? Minusta on loogisin Mikin viestistä, hänhän se kaikkein ensimmäisenä kirjoitti ja täten tarinan aloitti.
Perkeleen peelot teitäkin, jos ei ympäristö miellytä ei tarvitse heti luoda uutta maisemaa/juonenhaaraa&#33; Miltä yhtäkkiä kuulostaisi 25 juonenhaaran tarina?
-Gab</span>

<span style='color:#888888'>Eihän tästä mitään romaania ole tarkoitus tullakkaan. Pääasia, että tarina etenee jotenkin ja että porukat on aktiivisesti mukana. Älkää te nyt siinä turhia häslätkö, hiljaa hyvä tulee, jne.</span>



<!--EDIT|Ally|21.5.2002 16:22-->

[Noirre]

Ximere saapuu lähelle krouvia. Pitkän matkan jälkeen minkänäköinen paika tahansa kelpaa jalkojen lepuutukseen... Vaikka paikka näyttää Ximerestä viiden tähden räkälältä, hän astuu sisään.
Heti sisääntuloaukon vieressä olevassa pöydässä on joukko remuajia joista yksi koittaa läimäistä jotakuta naista takapuolelle. Ximere tuhahtaa kun tyttö kipakasti vääntää ahdistelijan kättä ja on saada tällin naamaansa, kunnes paikalle saapuu isokokoinen mies. Nainen luikehtii pieni hymynkare suupielissään takahuoneeseen ja isokokoinen mies taasen poistuu krouvista. Ximere on tullut tapaamaan paikan omistajaa, ja koska ahdisteltu nainen näytti olevan osa-aikainen työntekijä, Ximere lähtee hänen peräänsä. Takahuoneessa hänelle osoitetaan yläkertaan johtavia portaita kun hän kyselee äskeisen naisen perään. On outoa, että takahuoneeseen saa tulla niin ja Ximere epäilee hiukna, mutta lähtee kuitenkin naisen perään. Hänen täytyy saada tietää...

[Shai]

Tarholin kylän ainoassa Majatalon/Kievarissa nurkkapöydässä istuu mies sulautuneena varjoihin katsellen ihmis hulinaa. Majatalo on täynnä pakolaisten ja muiden ihmisten aiheuttamaa virtaa. Mies tarkkailee kylmän rauhallisesti iki Vihreillä silmillään ihmishulinaa, tarkkailen jokaista ihmistä. Silloin hän huomaa kuinka sisään astuu mies, jolla on esiin pistävät kasvot. Terävä Nenä ja arpinen naama.Katsoessa miestä silloin hän myös huomasi kuinka sisään astui sisään nuori tyttö. Hän osasi arvioida tämän iän vain katsomalla häntä. Noin viidentoista tai kuudentoista vuotias, harvinaisen kaunis ihmisnainen päätteli mies vaikkei nähnyt kuin puolet hänen kasvoistaan. Silloin hän huomasi kuinka mies kääntyi katsoen hänen suuntaansa. Mies lähti kävelemään häntä kohti.

Tällävälin Croppola on kävelemässä kohti kotiaan, joka on aivan kylän äärilaidoilla lähellä Varjometsää. Yhtääkkiä Croppola pysähtyy katsoen Varjometsää, muistaen pienenä kuulemansa varoitukset metsästä...

-Isoisä miksi tuonne metsään ei saa mennä? Kysyi Croppola Kovaäänisesti Isoisältään.
-Rakas lapsenlapseni, miksi sinä sen haluat tietää?
-Koska minä olin tänään menossa sinne ja....
-MITÄ&#33;&#33; Huudahtaa Croppolan isoisä pelästyttäen pienen Croppolan.
-Anna anteeksi että huudin, mutta lupaa minulle Croppola ettet KOSKAAN mene sinne metsään.
-Mutta Isoisä...
-Ei mitään muttia. Siinä metsässä asuu...
-Asuu mitä Isoisä?? Croppola uteliaana kysyy isoisältään.
-Siellä asuu... mustia lohikäärmeitä.Kerron sinulle nyt sen tarinan. Ennen vanhaan tämä metsä oli Kauneuden metsä. Siellä asusti Valkoisia, kauneuden ja hyvyyden lohikäärmeitä. Se oli kunnes Mustat Lohikäärmeet hyökkäsivät niiden kimppuun tappaen suurimman osan niistä. Loput jotka selvisivät hengissä pakenivat heitä muuttaen jonnekkin. Mustat Lohikäärmeet muuttivat asumaan sinne ajettuaan Valkoiset lohikäärmeet pois ja heti tämän jälkeen metsään muuttui. Se muuttui nykyiseen muotoonsa, Varjojen metsäksi...

Croppola katsoi metsään päin. Kaikki puut joita pystyi näkemään olivat kuolleet ja muuttuneet hirvittävän näköisiksi. Metsän ympärillä oli noin metrin leveä kaistale jossa ei kasvanut mitään. Ei ruohoa, ei kukkia, ei mitään. Croppola katsoi metsään ja tunsi tämän Metsän pahuuden.
- Tässä metsässä asustaa suuri paha. Toivon etten koskaan joudu menemään sinne.



Edited by Ninja on 21.5.2002 17:50

[-Aeris-]

Yöllä, Croppolan nukkuessa hänen unissaan lentelevät valkoiset ja mustat lohikäärmeet. Lohikäärmeet ovat todella suuria ja pelottavia kaarrellessaan ilmojen halki. Kauneuden metsä on todellakin kaunis ja vihreä, kuin jostakin maalauksesta, kuin ihana illuusio. Yhtäkkiä taivaan peittävät tummat pilvet ja kaikkialle lankeaa pimeys. Lohikäärmeet, niin mustat kuin valkoisetkin katselevat hermostuneesti ympärilleen ihmetellen. Taivas alkaa muuttua punaiseksi ja tummenee kokoajan. Isoin mustista lohikäärmeistä, mustien lohikäärmeiden johtaja, vanhin, nousee siivilleen ja syöksyy yllättäen pelon ja vihan sekaisin tuntein valkoisten lohikäärmeiden sekaan, luullen että he ovat aiheuttaneet tämän kaiken. Se päästää mielettömä karjaisun, joka aiheuttaa suuren sekasorron kaikkien lohikäärmeiden kesken. Mustat lohikäärmeet hyökkäävät valkoisten kimppuun ja valkoiset yrittävät kaikkensa puolustaakseen toisiaan. Taivas on muuttunut täysin tummanpunaiseksi ja kaikkialla kuuluu vihaisten ja hätääntyneiden lohikäärmeiden karjuntaa.. Croppola herää painajaisestaan hiestä märkänä ja nousee ylös sängystään...



Edited by -Aeris- on 21.5.2002 19:24

[Deux]

Croppola suunnistaa ulos ja jää hetkeksi ulos kuuntelemaan linnun laulua. Hän muistaa yöllä näkemänsä painajaisen ja värähtää. Onneksi päivästä näyttää tulevan kaunis; taivaalla ei ole pilviä ja aurinko porottaa ikävästi häntä silmiin. Hän katsoo kaukana olevaan metsikköön. Jostain kuuluu rasahdus. Croppola on varma että joku tarkkailee häntä. Hän yrittää siristää silmiään, mutta ei nää ketään missään. Taas räsähdys&#33; Ihan kuin oksa olisi katkennut. Croppola muistaa taas painajaisensa ja kylmät väreet kulkevat pitkin hänen selkää. Ei kai vaan...



Edited by Tiffany on 21.5.2002 21:05

[muumuu]

-AAH&#33; vihdoinkin pääsin pois sieltä metsästä&#33; Ixion ulahtaa ja Croppola säikähtää.
-Ku-kukas sinä oikein olet? Kysyy Croppolapelokkaalla äänellä.
Ixion vetää hupun alas ensimmäsitä kertaa vuosiin toisen ihmisen edessä ja sanoo:
-Tervehdys nuori mies, nimeni On Ixion, olen viereisestä kaupungista, Shienistä, ja päätin tulla katsomaan tätä paikkaa, tunnen suuren hyvän taikuuden auran täällä. Ixion sanoo ja yskäisee.
-Hyvän taikuuden&#33;? Croppola älähtää hämmästyneenä.
-Kyllä. Se aura johtaa juurensa luultavasti metsästä josta tulin, siellä on mitä kauniimpia yksilöitä Blackus Dragonuksia, eli mustialohikärmeitä.
He menivät metsään vaikka Croppola aluksi aristeli ja hidasteli.
-Mutta eivätkö ne ole vaarallisia, isoisäni ainakin sanoi niin? Croppola kysyi
-Ei ole, jos osaa käsitellä niitä oikein, mutta nyt riittää höpinät, katso, tuolla ne ovat&#33; Ixion puheli innoissaan ja meni erään vanhan yksilön luo ja silitti sitä kaulasta ja tämä muuttui kuin sylivauvaksi.
-Katsos, minähän sanoin sinulle. Ixion sanoi.

Kun he olivat ihastelleet hetken lohikäärmeitä, he menivät takaisin pellolle.
-Mikä tuo oikein oli&#33;? Croppola huudahti kun kuuli risahduksen.
-Anteeksi, pelästytinkö teidät? sanoi tyttö, jonka olemme tavanneet minun aiemmassa viestissä, Firion
-Et suinkaan tyytöseni, tule tänne vain, mutta minä alankin tästä lähteä ennenkuin tulee myöhä. Ixion sanoi ja Firion huusi:
- No hyvästi sitten jos emme tapaa enää, mutta minä menen nyt kotiini. Sanoi Croppola ja juoksi kotiinsa
- Kyllä me tapaamme vielä montakin kertaa, meidän kylämmehän ovat naapureita, vain tuo metsä on kyliemme välissä, mutta poikanen, riennäppäs nyt kotiisi, isoisäsi varmaan odottaa sinua. Ixion sanoi lempeästi
-Ixion&#33; voinko minä tulla mukaan? Olen aina halunnut käydä shamaanien kylässä&#33; Firion sanoi täynnä intoa ja energiaa.
-Tosin, minun Gargantini on vielä Lindbluminparkissa, noh kyllä se siellä pärjää, onhan se tutujeni hyvässä hoidossa. Firion jatkoi.

Kun He saapuivat kylään Ixion esitteli heille paikkoja ja he kuulivat risahduksen
-Pläääh&#33; luenko minä tätä karttaa koko ajan väärin vai miksi menen aina jonnekkin hevonkuuseen?&#33; Sanoi Pinchie hätäisesti
-Oih anteeksi, minun pitäisi päästä Shienin kylään hakemaan lisää heidän erikoistaanne.
-Olet oikeassa paikassa tyttöseni, samanverran muutkin muutaman vuoden olet ottanut? Ixion kysyi
-kyllä kiitos. Pinchie sanoi.
Sitten kuului kamala karjaisu ja metsästä nousi kamala savu.....



Edited by vivi89 on 21.5.2002 21:12

[Adeíron]

Ixion näytti huolestuneelta ja sanoi: &quot;Taas se tapahtuu, johtaja on raivostunut. Minä hoidan tämän. IXION&#33;&quot; Hän alkoi muuttaa muotoaan ja kietoutui savuverhoon joka sai Firionin ja Pinchien yskimään. Karjahdukset kuuluivat metsästä yhä vain pelottavampina, mutta he eivät vielä nähneet mitään. Pian, yhtä nopeasti kuin savu oli tullutkin, se myös hälveni ja Ixion oli muuttanut muotoaan joksikin koiramaiseksi olennoksi. Hänellä oli pitkä, terävä sarvi aseenaan, ja suustaan Ixionin koiramuoto syöksi kipunoivaa sahköä. Se lähti hyökkäykseen ja huusi karjaisevalla äänellä: &quot;Post Magic&#33;&quot;
Tytöt vilkaisivat nopeasti toisiaan ja kuin yhteisestä ajatuksesta lähtivät juoksemaan Ixionin perään.

Metsä oli tiheään kasvanutta ryteikköä, jossa oli erittäin vaikea liikkua, mutta Ixion riuhtoi osan pusikosta juurinen irti mikä helpotti taivalta hieman. Pinchie haistoi selvästi kitkerän savun ilmassa. Hän pysähtyi hetkeksi taittamaan sopivan oksan pensaasta ja otti sitten Firionin kiinni. He kuulivat kuinka jokin valtava olento karjui jonkin matkan päässä ja Firion alkoi tuntea uhkarohkeaa uteliaisuutta tuota olentoa kohtaan. Sen täytyi olla jo lähellä, täytyi... &quot;Kirottua. Jos se on jotain tärkeää, olisin niin kovasti tahtonut maalata sen...&quot; Pinchie sanoi.

Tytös juoksivat ulos ryteiköstä ja huomasivat olevansa metsän keskelle jääneen aukion reunassa. Aurinko paistoi kirkkaana ja metsä tuntui valoisammalta ja ystävällisemmältä kuin kylästä päin katsottuna.
Ensin he eivät lainkaan käsittäneet miksi Ixion oli pysähtynyt keskelle aukiota, mutta sitten Pinchie nosti katsettaan ja osoitti vaitonaisena ylöspäin. Hän ja Firion katsoivat huolestuneina taivasta, jonka kirkkaassa sinessä lenteli suurin musta lohikäärme, jonka he olivat eläissään nähneet.



Edited by Adeíron on 21.5.2002 22:22

[Potri]

Musta lohikäärme kaarteli edestakaisin ilmassa heidän yläpuolellaan katselleen maata punaisilla silmillään. Näytti kuin se etsisi jotain. Lohikäärme huomasi selvästi allaan seisoskelevat ihmiset, mutta jatkoi silti liitelyään.
Kohta musta jättiläinen karjaisi jälleen korviahuumaavasti kurkkunsa täydentä. Ixion ja tytöt heittäytyivät maahan pidelleen korviaan. Sitten Ixion ponkaisi ylös.
&quot;Se se oli&#33; Miksen heti tajunnut&#33;&quot; Ixion huudahti. &quot;Tulkaa, meidän on lähdettävä&#33;&quot; Hän ehti sanoa ennen kuin kymmenet mustat lohikäärmeet nousivat ilmaan eripuolilta metsää. Ne kohosivat suoraan taivaisiin ja olivat hetkessä näkymättömissä.
&quot;Mitä ihmet...&quot; Pinchie yritti sanoa, mutta huomasi, ettei itsekkän pystynyt kuulemaan omaa ääntään. Mitään ei pystynyt kuulemaan. Oli täysin hiljaista. Ixion ja Firion seisoivat jähmettyneenä paikoillaan katsoen kohti taivasta. Pilvet heidän yläpuolellaan kuihtuivat hetkessä olemattomiin. Ja taivas alkoi muuttua aste asteelta punaisemmaksi. Sitten hiljaisuus päättyi ja kolmikon korvissa alkoi kuulua voimakasta huminaa.
&quot;Loputon... Aurinko...&quot; Ixion kuiskaisi, kun ilma heidän ympärillään alkoi kuumenemaan ja taivas muuttui liekehtivän punaiseksi. Sitten maasta puhkesi loistamaan satoja valopatsaita, jotka kohosivat kilometrien korkeuksiin. Pinchie siristi silmiään, muttei pystynyt näkemään muuta kuin punaisen hohdon. Hän yritti vetää ilmaa keuhkoihinsa, mutta ei pystynyt hengittämään. Vielä hetken hän yritti liikkua, juosta suojaan, muttei tuntenut enää raajojaan. Sitten kaikki pimeni.

Cropola heräsi mökissään kovaan jyrinään. Hän katsahti heti ympärilleen ja huomasi ettei vaari ollut tuvassa. Ikkunasta tulvi himmeästi punaista valoa. Cropola heitti yömyssynsä nurkkaan ja ryntäsi ovelle, ulos pimeyteen. Oli yö, mutta silti hän saattoi erottaa oranssin valonkajon vuoren toisellapuolen. Tottumuksen omaisesti Cropola juoksi kallioille ja kiipesi kukkulan päälle. Hän näki kuinka kymmenien metrien korkuiset lieskat kohosivat varjometsästä. Enemmän Cropolan huomio kiinnittyi kuitenkin kaukana siintävään Muinaiseen kaupunkiin, joka hohti orassin valon valaisemana vuorille saakka. Kaupunki näytti paljon suuremmalta, kun hän oli koskaan pystynyt näkemään. Useamman kilometrien pituinen rakennelma, joka näytti vain jatkuvan ja kohoavan yhä korkeammalle loisti nurmitasankojen takana. Tuhannet oranssit säteet kohosivat siitä pilvien peittämään mustaan taivaaseen.
Sitten se lakkasi. Kaupunkia ei enää näkynyt, ei valoja, ei loistoa, vain yön pimeys. Cropola huomasi hänen vaarinsa seisovan takanaan.



Edited by Potri on 21.5.2002 23:19

[Moppi]

&quot;Mikä se oli?&quot; huudahti Croppola kiihdyksissään isoisälleen. &quot;Se oli... valoilmiö.&quot; sanoi Croppolan isoisä hänelle. &quot;Sano nyt mikä se oikeasti oli&#33;&quot; Croppola jatkoi kiihtynyttä huutamistaan. &quot;Musta lohikäärme aiheutti sen... Se oli Mustan lohikäärmeen taika, ei kenties vahvin mutta silti hyvin tuhoisa.&quot; &quot;Miksi se sitten lakkasi noin äkisti?&quot; &quot;Lohikäärmeet ovat oikukkaita eläimiä, tuo oli varmaankin vain pelottelu, sillä se lopetettiin taialla. Mutta mennään tupaan, siellä näemme toistemme kasvonpiirteet, mikä edistää huomattavasti keskustelua.&quot; Croppola koki turhaksi väittää vastaan, sillä hänen isoisänsä lähti jo kävelemään alas kukkulalta. He Löysivät helposti takaisin tupaan, missä he istuivat pöydän ääreen, pöydän jota valaisi yksinäinen kynttilän lepattava valo joka ei valaissut edes pöydän kulmia. Croppola huomasi tämän pöydän ääressä ensimmäistä kertaa isoisänsä kasvojen syvät uurteet, hän näytti vanhentuneen vuosia edellisestä päivästä. &quot;Niin, missä sinä olit äsken?&quot; kysyi Croppola. &quot;Olin hakemassa ystäviä apuun Muinaisen kaupungin pelastamiseksi, mutta onneksi lohikäärme sammutti sen ajoissa. Arvasin heti sinun menneen kukkulalle kun näin sinun lähteneen tuvasta.&quot; isoisä sanoi rauhoittavaan sävyyn &quot;Mutta menkäämme nyt nukkumaan, aamulla koko tilanne näyttää selvemmältä.&quot; hän jatkoi. Croppola käveli sänkyynsä sanomatta sanaakaan, mutta kesti pitkään ennen kuin hän sai unen päästä kiinni.

[Jenova]

Pinchie raotti varoen silmiään, mutta sulki ne samantein tiukasti, &nbsp;kovin kirkkaan valon sokaistessa hänet. &nbsp;
-”ohh, hän virkoaa …” kuului kirkas nuoren neidon ääni Pinchien vasemmalta puolelta.
-”Jo oli aikakin.” tummempi nais-ääni kaikui jostakin kauempaa.
Pinchie raoitti silmiään uudelleen, täynnä uteliaisuutta, mutta samalla pelkoa.
Hän huomasi tuijottavansa kirkkaansiniseen silmäpariin ja hätkähti hieman.
-”Huomenta… O-oletko sinä oikeasti enkeli? &nbsp;Täti sanoo niin..” tyttö pompahteli Pinchien vierellä ja kuiskasi, Pinchie huomasi tytön silmien laajenevan.
-”Umh…Olenko mikä…?...Enkeli…” Pinchie naurahti, mutta tuntiessaan viiltävän kivun kyljessään hän parahti ja hiljeni sitten. ”Missä…Missä minä olen?...olenko..kuollut…?” Hän katsoi itseään selvästi paria vuotta nuorempaa tyttöä silmiin ja hengitti raskaasti.

[Sami E]

&quot;Minä haen vettä&quot;, kuului nuori naisääni hänen läheltään.

&quot;Tämä on Tarhol&quot;, sanoi tyttö. Pinchie hengitti rennommin, osaksi tytön rauhallisen vastauksen ja olemuksen vuoksi.

Hetken hiljaisuuden päästä tyttö sanoi, &quot;Minä olen Sapphire.&quot; Huomaamattaan Pinchien kasvot kääntyivät hymyyn. &quot;Se on kaunis nimi&quot;, hän kehui tyttöä, ja jatkoi, &quot;Minä olen Pinchie, hauska tavata.&quot;

&quot;Minä tiesin sen. Hauska tavata&quot;, sanoi tyttö, ja nyt Pinchie huomasi, mikä tytön ilmeessä ja äänessä oli erikoista: totisuus, mutta hänen olemuksessaan oli myös positiivisen ylpeyden tuntua.

&quot;En minä ole oikeasti enkeli&quot;, naurahti Pinchie, ja Sapphire vastasi, itsevarmana: &quot;Minä tiesin sen.&quot; Pinchie hymyili nuorelle tytölle ja nousi. Kipu hänen kyljessään muistutti itsestään, mutta ei pahasti.

Hän kuuli miehen äänen oikealta puoleltaan, ja kääntyi sitä kohtaan. Mies oli suunnilleen samanikäinen kuin Pinchie, hänellä oli hyvin siniset silmät, lyhyet tummanruskeat hiukset ja keskivahvat kasvonpiirteet.

&quot;Terve&#33; Croppola olen, vanha pappa Ixion antoi minulle tehtäväksi kantaa sinut Varjometsästä tänne kylään, turvaan.&quot;

Pinchie hämääntyi hiukan, mikä oli hänelle varsin epätavallista. &quot;Siellä metsässä, yhtäkkiä tuli kauhea hiljaisuus ja sitten kauhea, sokaiseva valo, me pyörryimme. Tiedätkö, mitä olisi voinut tapahtua?&quot;

Croppola ajatteli heti isoisäänsä: &quot;Kuulostaa oudolta. Ehkä meidän olisi parasta kysyä tuosta vaariltani. Hän tietää paljon tarinoita oudoista asioista. Vasta vähän aikaa sitten hän kertoi minulle tarinan pahoista mustista lohikäärmeistä.&quot;

Croppola toivoi, että vaarilla olisi parempi vastaus tähän pulmaan kuin edellisenä yönä Jumalten Muinaisen Kaupungin &quot;valoilmiöön&quot;. Mutta mitä jos tapahtumat olivat yhteydessä?

&quot;Lohikäärmeistä.&quot; Yhtäkkiä Pinchien aivot räjähtivät toimimaan. &quot;Ixion&#33; Firion&#33; Näitkö heitä siellä metsässä?&quot;

&quot;Firion on tuolla.&quot; Croppola osoitti kauas Pinchien taakse kylään, kaivolle, josta Firion oli palaamassa veden kanssa. &quot;Ixion... kun tulin metsään, hän hoiti teitä. Firion oli jo hyvässä kunnossa, sinä olit yhä tajuttomana. Vaihdomme muutaman sanan, ja hän antoi teidät minun hoiviini.&quot; Pinchien ilme värähti hieman. &quot;Hänellä oli kova kiire takaisin Shieniin.&quot;

En voi kertoa vaarille, että menin metsään, ajatteli Croppola harmissaan. Hänen isoisänsä oli suorastaan kammonnut metsää, mutta Croppola oli käynyt siellä jo kaksi kertaa. Se ei ollut ainakaan päiväsaikaan mitenkään kauhistuttava, jos ei kovin kauniskaan...

Pinchie otti puheenvuoron. &quot;Niin, meidän piti mennä Shieniin... Olimme jo metsän toisella puolella, mutta sitten palasimme metsään Ixionin mukana. Sitten jotain tapahtui, oli mustia lohikäärmeitä, hirveä valo...&quot;

&quot;Hyökkäsivätkö mustat lohikäärmeet teidän kimppuunne?&#33;&quot; hätkähti Croppola.

&quot;Ei, ei, ei se voinut olla niin. Ne olivat aivan kesyjä Ixionin kanssa. Sinä näit sen itsekin. Paitsi niiden johtaja, mutta eivät ne muut olisi tehneet mitään kärpäsellekään...&quot; mietti Pinchie.

&quot;Mutta minun vaarini tarina...&quot;

Pinchie keskeytti. &quot;Tarinat ovat tarinoita. Tiedän mitä näin, ja se tarina ei voi olla ainakaan täysin tosi. Mustat lohikäärmeet eivät voi olla oikeasti pahoja.&quot;

Croppola ei halunnut ruveta väittelemään asiasta, mutta ei ollut täysin varma, kumpi oli oikeassa, hänen vaarinsa vai tämä tomera nuori nainen. Jos vaarin tarina ei ollut totta, oliko muitakin asioita joissa hänen vaarinsa saattoi olla väärässä..?



Edited by Sami E on 22.5.2002 20:46

[absinthe]

Min poistin kaikki turhanpäiväiset kommentit. Ja niitä ei tarvitse tulla lisää. PISTE. Koittakaa saada lisää hahmoja tarinaan.

[David A. Mage]

&quot;Jos mustat lohikäärmeet eivät olekaan pahoja, niin miten on laita muiden isoisän tarinoiden..&quot; Croppola mutisi vaipuessaan mietoksiinsa. &quot;Äh.. Tästä ei tule mitään, minun taitaa olla pakko kertoa isoisälle totuus..&quot;
Croppolan löytäessä isoisänsä, hän alkoi vielä epäröimään, mutta rohkaisi itseään ja alkoi kertomaan.
&quot;Isoisä..&quot; Croppola aloitti &quot;Minä kävin Varjometsässä ja...&quot;
&quot;MITÄ&#33;?&#33; Mitä sinä siellä teit ja miksi ylipäätään sinne menit varoituksistani huolimatta&#33;&quot; Isoisä karjaisi keskeyttäen Croppolan puheet.
&quot;Anna nyt minun puhua loppuun&#33; Mustat lohikäärmeet eivät ole täysin julmia olentoja, jos nyt ovat lainkaan. Eräs mies, Ixion, &quot;raahasi&quot; minut Varjometsään, ja osoitti lohikäärmeistä sellaisen puolen, jota ei tarinoidesi perusteella ole olemassakaan. Hän sai nimittäin erään vanhan yksilön vaikuttamaan aivan kesyltä vain koskettamalla sitä ja Varjometsän suulla puhui jostain suuresta hyvän taikuuden aurasta.&quot;
&quot;Oletko nyt aivan varma siitä, että kuka tämä Ixion edes on?&quot; Napautti Croppolan isoisä terävästi kuunneltuaan tarkasti Croppolan sanoman. &quot;Ja milloin oikeastaan hänet edes tapasit?&quot; Hän lisäsi.
&quot;No, itse asiassa vasta äskettäin, mutta hänen puheensa ja tekonsa olivat aika vakuuttavia. Ja jos lohikäärmeet ovat todella sellaisia, niin miten on asian laita muiden kertomiesi tarinoiden kanssa? Keitä ovat Viimeisen auringon jäsenet? Mikä on Jumalten Muinainen Kaupunki?&quot;
&quot;Viimeisen auringon jäsenistä saamani tiedot ovat tosia, olen itse heidän tekosiaan nähnyt, enkä yhtään pitänyt näkemästäni. Pysy kaukana heistä, lapsenlapseni, jos henkesi on sinulle kallis...&quot; Mies sanoi aidosti huolestuneena &quot;Mitä taasen Jumalten Muinaiseen Kaupunkiin tulee...&quot;
Odotettuaan vähän aikaa vastausta Croppola huomasi isoisänsä olevan syvissä mietteissään ja päätteli, ettei häntä kannattaisi häiritä, joten hän hyvästeli hänet ja lähti pois puoliksi odottamaan tietoja, joita hänen isoisänsä mahdollisesti saisi pääteltyä sekä puoliksi miettimään itse kokemaansa toivoen saavansa kaikesta edes minkäänlaista selkoa. Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti liian pienessä ajassa ja hän tarvitsi selkeästi enemmän aikaa miettiäkseen tapahtunutta perinpohjaisesti...



Edited by David.A.Mage on 22.5.2002 21:57

[Deux]

Ajatuksissaan hän käveli ja ennen kuin huomasikaan hän oli taas Varjojen metsässä, mytta Croppola ei huomannut mitään; jatkoi vaan kävelemistä. Pian hän olikin jo syvällä metsässä. Pian hirveä rääkäisy herätti hänet ajatuksistaan. &quot;Mitä ihmettä?&quot; Croppola ajatteli. Hän katsoi vaistomaisesti taivaalle, mutta ei huomannut siellä mitään erikoista. &quot;Kuvittelinkohan minä?&quot; Croppola ajatteli. &quot;Niin sen täytyy olla.&quot; Sitten Croppolan päähän iskeytyy ajatus: &quot;Missäs minä oikeen olen?..(katsoo ympärillen) Täällä taas.&quot;

Croppola kääntyy palatakseen takaisin, mutta tajuaa samassa ettei edes tarkalllen tiedä missä hän on. Croppola alkaa miettiä mitenköhän täältä pääsee pois ja osaisivatko muut hakea häntä täältä. Hän sattuu katsomaan ylös ja näkee taas mustan lohikäärmeen. Croppola hätkähtää. &quot;Mitähän tämä merkitsee?&quot; hän miettii, eikö huomaa hänen takanaan olevaa hahmoa. Hahmo laittaa käden Croppolan hartialle. &quot;Täällähän sinä olet? Enkö minä varoittanut sinua tästä metsästä??&quot; isoisä sanoo. &quot;Ai se oletkin sinä. Melkein säikäytit minut&quot; Croppola vastaa. &quot;Näin muuten äsken sen lohikäärmeen taas&quot; Croppola jatkaa. Isoisä kurtistaa kulmiaan.



Ei enää ainuttakaan viestiä sinulta tälle sivulle. LUE OHJEET&#33;&#33;&#33;



Edited by Ally on 23.5.2002 15:04

[Croppola]

&quot;Sinuna en veljeilisi liikaa sen Ixionin kanssa.&quot; Isoisä sanoo Cropolle katsoen itsekkin taivaalle. &quot;En luota siihen mieheen. Tapa jolla hän sinun puheitten mukaan pystyy kesyttämään mustia lohikäärmeitä ei ole inhimillistä.&quot;
Cropo mietti hetken aikaa Iso-isänsä sanoja ja alkoi itsekkin ajatella että siinä vanhassa miehessä täytyi olla jotain ihmistä suurempaa. Ja mikä tämä puhe hyvästä Aurasta oikein oli. Tarkoittiko hän Mustia lohikäärmeitä? Mutta isoisän mielestä Mustat lohikäärmeet olivat kaiken pahan juuri. Juuri Mustien lohikäärmeiden takia metsästäkin oli tullut Varjometsä.
&quot;Tule meidän on aika poistua täältä. Mitä kauemmin olemme täällä sen todennäköisemmin joudumme lohikäärmeen ruuaksi&quot; Isoisä sanoi Cropolle ja herätti tämän mietteistään.
&quot;Ööh, joo siis mennään.&quot; Cropo sanoo ja lähtee seuraamaan isoisäänsä.
Cropo seurasi isoisäänsä joka määrätietoisesti johti heitä ulos metsästä.
&quot;Näytät tuntevan yllättävän hyvin tämän metsän.&quot; Cropo sanoi kun äännettömyys alkoi tympimään häntä.
&quot;Hiljaa&#33;&quot; Isoisä sähähti ja laittoi käden korvan päälle niinkuin olisi kuunnellut jotain kaukaista ääntä.
&quot;Älä säikähdä nyt, mutta minusta tuntuu että meitä seurataan.&quot;

(Croppola nimen vois muuttaa Cropoksi. Kuulostais vähän järkevämmältä. Jos passaa tässä vaiheessa enää Ally? Vanhoja viestejä ei tarvitse alkaa editoimaan.)



Edited by Croppola on 23.5.2002 14:06

[Yuria]

Isoisä ja Cropo katsovat taakseen ja huomaavat uhkaavan vaaran, lohikäärmeen.
Se ei näytä olevan normaali, koska sen väritys on aivan muuta kuin &quot;neutraali&quot;. Sen värit kulkevat sateenkaaren väreissä suomuja pitkin ja sen pitkä kaula nykii lohikäärmeen ottaessa vauhtia siivillään. Se lentää hiljaa ja tuntuu ettei se edes liikkuisi sen hiljaisuuden takia.
&quot;Isoisä... Mikä tuo on...?&quot; Cropo kysyy ihmeissään ja katsoo lohikäärmettä.
&quot;Ei ainakaan normaali lohikäärme... Se... Se on jonkun tekemä&#33;&quot; Isoisä vastaa hiljaa.
&quot;Jonkun...? TEKEMÄ?&#33;?&#33; Eihän lohikäärmeitä pysty tekemään... Niitä voi kutsua, mutta TEHDÄ&#33;&quot; Cropo sanoo hieman hädissään.
&quot;Pystyy niitä tekemään, poikaseni... Mutta siihen tarvitaan paljon tahdonvoimaa ja taitoa... Ja jos katsot sen selkään, siellä istuu joku...&quot; Isoisä sanoo ja koittaa tiirailla ihmistä lohikäärmeen selässä.

Lohikäärme tekee syöksylaskun maahan kovalla vauhdilla. Hiekka pöllyää lohikäärmeen laskeutuessa. Isoisä näkee heti kuka lohikäärmen selästä laskeutuu, mutta Cropolla kestää hieman aikaa.
&quot;Hemmetti... Teidän ei olisi pitänyt huomata minua... Minulla oli tylsää ja päätin varjostaa teitä, mutten onnistunut näköjään kovinkaan kauaa...&quot; Yuria tiukkaa hieman murheissaan ja katselee noita kahta silmät kiiluen.

[Kurko]

-Hieno lohikäärme sinulla, Cropo sanoi ihaillen sen värejä. Hän oli jo kokonaan unohtanut pelätä sitä, koska lohikäärme oli niin kaunis väritykseltään.
-Eikä vain hieno, vaan maailman parhain lohikäärme, Yuria alkoi selittämään innokkaasti, mutta Cropon isoisä keskeytti.
-Ennen kuin kerrot enempää, niin selittäisitkö miksi halusit varjostaa meitä? Yuria oli avaamassa suutaan, kun yllättäen heidän takaa alkoi kuulua töminää.
-Suojaan&#33;, Cropo huusi ja juoksi sivustalle jossa kasvusto oli hieman tiheämpää. Sitten hän huomasi että Yuria jäi paikalleen tuijottamaan päälle rynnivää lohikäärmettä. Cropo ryntäsi hakemaan Yuriaa ja sai hänet pois tieltä viimetipassa.
-Mikä lohikäärmettäni vaivaa&#33; Hän on ollut aina niin rauhallinen ja kiltti&#33; Yuria huusi, sillä hän jostain syystä osasi odottaa Cropon isoisältä vastausta, jonka hän myös antoi.
-Joku on riivannut sen mielen&#33; Se ei ole tällä hetkellä tuntemasi lohikäärme, vaan joku hallitsee sen jokaista ajatusta ja liikettä&#33;
-Piiloudutaan tuonne heinikkoon, Cropo sanoi ja alkoi ryömiä kohti alavaa heinikkoa josta häntä ei nähtäisi helposti, ja Yuria tuli perässä. Myös Cropon isoisä tiesi ettei tilanne ollut toivoton, ja piiloutui. Joku hallitsee lohikäärmeen mieltä, mutta sen kehittyneitä aisteja hän ei voinut hyödyntää. Lohikäärme etsi piiloutuneita hanakasti, mutta alkoi selvästi jo turhautua.



Edited by King II on 23.5.2002 22:24

[Gabriel]

Croppola alkoi huolestua. Jos lohikäärme ei kohta luovuttaisi se löytäisi heidät ja hyvin nopeasti. Croppola tunsi jo lohikäärmeen hengityksen hajun eikä tiennyt kestäisikö hän olla liikkumatta - muista puhumattakaan. Sitten yhtäkkiä kuului heidän takaansa juoksuaskeleita. Croppola ei uskaltanut vilkaista, mutta joku hyppäsi hänen yli läähättäen ja juoksi kohti lohikäärmettä. Lohikäärme karjashti ja sitten kuului viilto kun miekka pureutui lohikäärmeen lihaan. Taas kuului lohikäärmeen karjahdus ja tällä kertaa myös miehen huuto. Lopulta kuului lisää viiltoja ja lohikäärme hiljeni. He nousivat ylös.

&quot;Minun lohikäärmeeni...minun rakas lohikäärmeeni...&quot;, Yuria sanoi itku kurkussa, &quot;Se on kuollut...tapettu...&quot;, hän alkoi nyyhkyttää.
&quot;Tapettu?&quot;, kuului ääni lohikäärmeen ruumiin luota, &quot;Ei, ei tapettu. Mutta onnistuin jotenkin sammuttamaan sen tajunnan. Ihan typerää ryntää lohikäärmeen kimppuun...olisin voinut menettää henkeni teidän takia.&quot;, sanoi ääni ja heidän kiinnittäessä huomionsa sinne he näkivät ränsistyneen, väsyneen - mutta nuorehkon - näköisen kärähtäneen näköisen miehen. Miehen kasvot olivat täynnä arpia ja hänen hiuksensa olivat niin rasvaiset, että aurinko heijastui niistä. Yhtäkkiä Croppola muisti:
&quot;Hei, sinähän...&quot;, hän sanoi mutta mies tunkesi nopeasti väliin:
&quot;Olin kylässäsi - kyllä. Nimeni on Afshiphotep, Croppola, ja ei - en halua tietää teidän muiden nimiä&#33; Haluan vain tietää, että te ärsytätte minua suunnattomasti noilla typerillä sietämättömillä leikeillänne lohikäärmeitten kanssa&#33;&quot;, Afshiphotep huusi ja hänen suustaan pärskyi sylkeä. Vaikka mies oli nyt selvä, saattoi Croppola erottaa yhä heikon alkoholin tuoksun hänen suustaan.
&quot;Minä...en ymmärrä.&quot;, sanoi Yuria. Hän oli nyt paljon rauhallisempi todettuaan lohikäärmeen hengittävän. Afshiphotep loi häneen erittäin vihaisen katseen.
&quot;Kannattaisi sitten ehkä ottaa selvä asioista, enne kuin rupeaa leikkimään ennustetuilla asioilla&#33;&quot;, hän huusi raivopäissään. He katselivat häntä ymmärtämättä mitään. Afshiphotep aloitti vain puhumisen - häntä ilmiselvästi kyllästytti kuuntelijakuntansa.

&quot;Rauniokaupunki kyläsi vieressä, Croppola. Sinä muistat sen? Niin muistat, muuten et nyökkäisi. Se on kaiken tämän avain. Tai ei, ei avain. Se on vain muinainen esimerkki Vanhojen Edesmenneitten aseista ja heidän aiheuttamasta tuhosta. Radioaktiivinen säteily - tuo kaupunki on täynnä sitä&#33; Sen tuhoamisessa ei käytetty ydinasetta, vaan hävittäjälentokoneita, mutta sen uumenissa sijaitsee vahingoittunut reaktori. Ja vaikka ydinaseilla tuhottiin suurin osa - pää kiinni, kuunnelkaa&#33; Mitä?&#33; Ydinase?&#33; Sanotaan vaikka, että se on niin kauhistuttava kapistus että saisi teidän jumalannekin kukistettua eikä parhaimmatkaan &#39;loitsunne&#39; ole sen aiheuttaman tuhon rinnalla mitään&#33; Eli siis, ydinreaktori - ja se on kapine jolla Vanhat Edesmenneet tuottivat sähkönsä - se on vahingoittunut, on ollut jo vuosisatoja. Siitä lähtevä radioaktiivinen säteily - ja SE taas on ydinenergian jättämä saaste, rutto joka tuhoaa kaiken elämän&#33; Oletteko pohdiskelleet miksi on niin paljon epämuodostuneita ihmisiä ja eläimiä? Tiedättekö mistä johtuu, että kaikki vanhuksenne kuolevat nopeasti ja te vanhenette nopeasti?&#33; No minäpä kerron&#33; Vahingoittuneesta ydinreaktorista on vuotanut radioaktiivista säteilyä vuosisatojen ajan ja se on myrkyttänyt kaiken lähellä olevan elävän perimän&#33; Kannatte itsessänne kuoleman siementä&#33;
Ja näitä ovat lohikäärmeet - uskomattomia luonnonoikkuja, radioaktiivisuuden vahvistamia&#33; Ehkä kaksi sopivasti saastunutta olentoa tapasi ja paritteli ja tuloksena oli lohikäärme tai sitten - tai EI MITÄÄN, minä en tiedä&#33; Joka tapauksessa vaikuttaa radioaktiivinen säteily lohikäärmeiden soluihin positiivisesti ja ne vahvistuvat siitä&#33;
Ja tässä tulee ironioista suurin - Suurten Edesmenneitten on ennustettu tulevan takaisin kaikkine sairaine ja hirmuisine armeijojeen lohikäärmeiden muodossa kantaen mukanaan sitä kaikkea joka toi heille turman ja heidät tuo - heidän oma tuhonsa&#33; Radioaktiivisuus mahdollisti lohikäärmeitten synnyn ja se myös tappoi kaikki Vanhat Edesmenneet. He sen myös loivat ja he ovat tulevan takaisin lohikäärmeiden hahmoissa. Niin on ennustettu ja ainoa tapa estää se kauhistuttava kohtalo on ehkäistä se. Se taas tapahtuu minimoimalla epäluotujen - lohikäärmeitten - uhka.&quot;, Afshiphotep lopetti.

Croppolan isoisä nauroi.
&quot;Mitä uskomatonta typeryyttä&#33; Ennustuksia?&#33; Suurten Edesmenneitten paluu? Ydinreaktori muinaisen kauan sitten tuhoutuneen &#39;Los Angelesin&#39; katujen alla?&#33; Olet säälittävä pikku hullu&#33;&quot;, hän nauroi Afshiphotepille. Vasta nyt mies huomasi hänet. Raivostuen Afshiphotep liikkui Croppolan isoisän luo ja sylkäisi häntä kasvoihin&#33;
&quot;Häpeän että pelastin henkesi vaarantamalla omani&#33;&quot;, hän huusi, &quot;Pelastin sen hengen, joka on syyllistynyt niihin hirmutekoihin&#33; Sinä lipevä otus, tapoit heidät kaikki joukkoinesi&#33; Montako heitä oli - sata?&#33; Enemmän?&#33; Minä olin niin pieni, en muista enää, mutta henkiin minä siitä ainoana jäin&#33; Aivan, senkin käärme&#33; MINÄ jäin eloon enkä minä ole unohtava, vaan sen asian olen minä kostava, senkin inhottava saastainen mato&#33;&quot;



Edited by Gabriel on 23.5.2002 22:59

[-Aeris-]

Afshiphotep käänsi selkänsä heille ja lähti nopein askelin kohti kyläänsä jupisten vihaisesti itsekseen.
Croppola katsoi hänen peräänsä ja mietti kaikkea mitä hän kertoi ydinaseista, lohikäärmeistä, edesmenneistä ja kaikesta muusta, mistä Croppola ei koskaan ollut aikaisemmin kuullut puhuttavan. &quot;Älä välitä hänestä.&quot;, isoisä huokasi, laittoi kätensä Croppolan olkapäälle ja jatkoi, &quot;Kuten näit, hän oli hyvin humalassa ja tuskin huomenna edes muistaa mitä hulluja on puhunut.&quot;
Croppola ei voinut kuitenkaan unohtaa Afshiphotepksen vihaista ilmettä ja hirveitä sanoja isoisälleen. Hän ei uskonut että Afshiphotep olisi humalapäissään keksinyt tuon kaiken. &quot;Isoisä, mistä tässä on oikeasti kyse, kerro minulle, äläkä valehtele, sillä minä en voi uskoa että Afshiphotep olisi keksinyt tuon kaiken omasta päästään.&quot;, Croppola sanoi ja katsoi isoisäänsä vaatien tätä vastaamaan. &quot;Älä viitsi poikani, älä viitsi kutsua minua valehtelijaksi tuon hullun sijaan&#33; Minä en kuuntele tuollaista puhetta sinulta&#33;&quot; isoisä puuskahti vihaisesti ja kääntyi lähteäkseen, mutta sanoi vielä: &quot;Minun asiani ei ole pakottaa sinua uskomaan yhtään mihinkään, mutta yksi asia sinun on uskottava viimein, tänne metsään ei ole tulemista enää. Ymmärrätkö?&quot; Croppola katsoi hiljaisena isoisäänsä ja häpesi sanojaan ja syytöksiään. Yuria katseli hiljaa heidän keskusteluaan ja silitteli samalla kaunista lohikäärmettään joka hengitti hiljaa.



Edited by -Aeris- on 26.5.2002 18:37

[Gabriel]

Afshiphotep marssi vihaisena metsän syvyyksiin. Hän oli kohdannut ihmisen jota vihasi eniten - Croppolan isoisän. Hän alkoi taas hautautua elämänsä ensimmäisiin muistoihinsa. Liekit, karjunta, salamat ja mielipuolisen naurun. Sekä se haju&#33; Palavan lihan etova haju&#33; Ja ruumiit, joihin olivat sulautuneet kuumuudesta johtuen erilaiset esineet. Ja se kuinka hän oli joutunut piiloutumaan moisten alle jotteivät he löytäisi häntä. Eivät he häntä löytäneetkään, mutta he jättivät häneen ikuisen arven. Se oli hyvin kauhea muisto ja se jäyti hänen sisuksiaan kuin mikäkin loinen. Afshiphotep oli hautautuneena kauheisiin muistoihinsa ja tässä tilassa jos jokin lohikäärme olisi hänet yllättänyt, olisi hän myös kuollut. Hänet myös yllätettiin, henkilö ei hänelle pahaa halunnut.

&quot;Kukas se miekkonen siellä kävelee? Hyvänen aika, sinähän näytät ihan tapetulta&#33;&quot;, ääni kuului jostain Afshiphotepin vierestä. Hän yritti kääntyä ja vaikka olikin vesiselvä oli Yurian lohikäärme saanut häneen lihashaavan käteen ja se sykki voimakkaasti. Afshiphotep kaatui ja yritti leikkiä kuollutta. Hänen kasvojensa eteen tuli suuri ruskea saapas ja silmäkulmastaan hän näki osan henkilön valkeasta sileästä säärestä ja kuinka se päättyi kaapuun.
&quot;Haloo?&quot;, henkilö kysyi. Häntä tönäistiin saappaankärjellä kasvoihin. Raivo leimahti Afshiphotepissa ja hän kaatoi hahmon vetäen samalla tikarin oman viittansa helmoista. Sitten hän kompastui ja kaatui henkilön päälle. Ja sitten hän näki hänet.

Ihminen osoittautui nuoreksi naiseksi ja hyvin kauniiksi sellaiseksi. Nainen oli pukeutunut viittaan, jonka huppu oli kuitenkin rytäkässä pudonnut pois. Mutta nuo kasvot - kauniit kasvot...oliko hän nähnyt naisen aiemminkin? Hän ei unohtaisi tätä ja hän muisti jonkun, joka näytti hyvin samalta.
Lapsuuden aikainen ihastus. Ei, rakkaus.
Afshiphotep oli tyrmistynyt. Eikö hän ollut nähnyt rakkaansa palavan liekeissä, sortuvan ja sulavan muodottomaksi mytyksi? Sillä aikaa kun Afshiphotep pohdiskeli oli nainen vetänyt oman tikarinsa esiin.
&quot;Varo nyt vähäisen, ystäväiseni&#33;&quot;, hän sanoi leikkisästi. Yleensä olisi Afshiphotep vastannut kärkkäästi ja jopa loukkaavasti, mutta tällä kertaa hän vain sopersi:
&quot;Kuka...mikä sinun nimesi on?&quot;, hän kysyi.
&quot;Noh, ihmiset kutsuvat minua Serenaksi.&quot;, nainen väläytti hyvin kauniin hymyn. Afshiphotep oli pitkään hiljaa. Serena? Oliko se se nimi?
&quot;Haloo? Entä sinä?&quot;, nainen kysyi. Afshiphotep havahtui.
&quot;Minä...minun nimeni on Afshiphotep.&quot;, hän sanoi ja nainen hymyili.
&quot;Mitä jos...nousisit päältäni?&quot;, Serena kysyi. Afshiphotep nousi ja katsoi Serenaa pitkän tovin. Pakko myöntää - nainen oli hyvin kaunis.



Edited by Gabriel on 27.5.2002 15:06

[Ragnarok]

Hetken nuo kaksi ihmistä arvioivat katseillaan toisiaan. Molemmat hypistelivät tikareita käsissään uhkaavasti. Jännitys ilmapiirissä tihenentyi noiden kahden välillä. Molemmat eivät saaneet sanottua sanaakaan, he vain katselivat toisiaan unohtaen muun maailman ympärillään. Tilanteen äkillinen kiusallisuus alkoi vaivata molempia osapuolia.
Yhtääkkinen kova rasahdus läheisessä pusikossa herätti molemmat &quot;horroksestaan&quot;.  Afshiphotep kääntyi nopeasti ympäri ja otti askeleen taaemmas. Hän katseli tovin ympäriinsä tarkkaillen ympäristöänsä, muttei kyennyt näkemään mitään aluskasvillisuuden läpi. Sitten hän käännähti Serenan puoleen, joka seisoi hiljaa, mutta valppaana hänen takanaan. &quot;Olisi parasta jos lähtisimme. Metsät kuhisee lohikäärmeitä ja muita hirviöitä... muista kaksijalkaisista puhumattakaan&quot;, hän sanoi.
&quot;Ehkä olisi, mutta se ei tarkoita että luottaisin sinuun&quot;, sitten hän katsoi Afshiphotepia tylysti silmiin kylmän päättäväisillä silmillään. Nuo silmät jotka olivat kovettuneet kohtalon kovassa kohtelussa. Afshiphotepia oikein hirvitti ajatella mitä hirveää , muuten noin siro ja hempeä nainen olisi voinut kokea ansaitakseen noin julman kuoren. Mutta hän ei ollut mies puhumaan tukahdetuista tunteista ja menneistä muistoista. Niin paljon on menetettyä, mutta niin paljon on myös maailmalta saatavissa. Mutta he molemmat olivat ihmisiä, joidenka ohi nuo elämän onnelliset olivat lipuneet hirvittävällä vauhdilla.
Serena oli lähtenyt jo edellä, mutta Afshiphotep seurasi häntä tietämättä edes päämäärää. Mutta hän tiesi, että jokin hänessä pakotti seuraamaan tuota mysteeristä naista.
Mutta heidän huomaamatta myös kaksi olentoa seurasi heidän liikkeitänsä. Lyhyillä jaloillaan he juoksivat hitaasti, mutta peräänantamattomasti. Maa antoi periksi heidän raskaiden saappaitensa alla, mutta Afshiphotep oli liiaksi omissa maailmoissaan tätä huomatakseen. Serena ja Afshiphotep lähestyivät kylää, mutta niin myös lähestyivät heitä seuraavat &quot;varjot&quot;.



Edited by Ragnarok on 27.5.2002 16:24

[Noirre]

Serana käveli päättäväisesti eteenpäin. Hänen ei tarvinnut vilkaista taakseen, mies seurasi kyllä, hän tiesi sen. Mutta niin seurasi jokin muukin...

Serena nosti oikean kätensä kuin hieroakseen niskaansa,tarrtui tikarin kahvaan, käännähti ja heitti sen suoraa takana olevaan puuhun kiinni. Afshiphotep sai Serenan kädestä kiinni juuri kun veitsi lähti siitä.
-Mitä ihm....?&#33;
Serena katsahti ylöspäin ja siristi silmiään. Afshiphotep kateli hetken tämän tuijotusta, mutta päästi siten tämän kädestä irti. Serena käveli puun luokse ja irrotti tikarinsa siitä. Sitten hän tarttui hameensa helmasta kiinni ja nosti sen ylös oikean reiden paljastaen. Ylhäällä jalassa Afshiphotep näki varmasti mielenkiintoisimman sukkanauhan ikinä- se oli nahkainen pitsejä lukuunottamatta ja siinä oli ainakin kolme lenkkiä. Serena pujotti Tikarin toisen samanlaisen viereen ja heitti helman alas ja jatkoi kävelemistä.
-Eh...kuinka monta tikaria kannat mukanasi?
-Mutta kulta pini, jos kertoisin sen sinulle tietäisit montaako etsiä, Serena sanoi ja heilautti hiuksiaan. Sitten hän vilkaisi kujeilevasti takanaan kävelevään mieheen ja naurahti helähtävällä äänellä.
-Älä pelkää, en käytä niitä sinuun... niin kauan kun et tee mitään typerää, hän jatkoi ja leikki veitsen kärjellä. Afshiphotep nielaisi. Viesti oli tullut selväksi; katsoa sai muttei koskea.

Sitten he saapuivatkin jo kuapunkiin.

[Gabriel]

Tämä oli niin epäsuosittu että Ally antoi luvan poistaa viesti per sivu -tsydeemin.

<span style='color:gold'>Miten olisi jos viesti per sivu -tsydeemi on oletuksena voimassa, mutta jos ketju on ollut hiljaisena yli kolme päivää (kuten tämän viestin tapauksessa), niin tuohon sääntöön saa tehdä poikkeuksen?
// Jackal</span>

<span style='color:red'>Mainio ehdotus. Tehdään sitten näin. <!--emo&:)--><img src="http://www.fffin.com/ikonboard/non-cgi/emoticons/smile.gif" border="0" valign="absmiddle" alt=':)'><!--endemo--></span>


Heidän saapuessaan kaupunkiin oli Afshiphotepin lihashaava todella pahan näköinen ja punainen. Lisäksi hän alkoi voida pahoin. Kun Afshiphotep kerran kompastui ja putosi maahan melkein kasvoilleen sai Serena hänen viitastaan kiinni ja esti mitä ilmeisemmin nenän murtumisen.
&quot;Voi hyvä mies, sinut pitää viedä lääkärille&#33;&quot;, Serena sanoi Afshiphotepille kumartuen miehen kasvojen luo tutkiakseen niitä tarkemmin. Afshiphotep taas tuijotti Serenan kasvoja.
Kaunis iho, nuo syvät ja lempeät mutta jotenkin niin kovat silmät, tapa kuinka tuuli leikitteli Serenan hiuksilla ja heitti ne hänen kasvoilleen, Serenan lempeä katse...
&quot;Lopeta&#33;&quot;, kuului ääni Afshiphotepin mielessä, &quot;Haluatko saattaa hänetkin turmaan?&#33; Et kykene huolehtimaan kunnolla edes itsestäsi, mato&#33; Kuinka voit kuvitellakaan rakastavasi häntä?&#33;&quot;, tuo ääni sanoi. Afshiphotepin kasvot synkistyivät niin, että Serena kavahti taaksepäin.

Afshiphotep nousi. Hänen kasvoissa kuvastui lujuutta, kovuutta mutta myös tuskaa.
&quot;Minä en tarvitse muuta kuin ryypyn.&quot;, Afshiphotep sanoi, &quot;Kovan ja tehokkaan lasillisen...&quot;, enempään hän ei ehtinyt, sillä Serena paukautti häntä kämmenellään poskelle. Afshiphotep astui tyrmistyneenä taaksepäin.
&quot;Katso itseäsi&#33;&quot;, Serena huusi ja kauhistuen Afshiphotep näki tämän silmissä muodostuvan kyyneleitä, &quot;Olet pelkkä säälittävä juoppo&#33; Juoppo jolla on kyllä taistelutaitoja, mutta ennen pitkää kuolet noin&#33; Olen nähnyt tämän ennenkin ja tiedän että kuolet&#33; Ota ote itsestäsi&#33;&quot;, yhtäkkiä Serena ratkesi nyyhkyttämään ja takoi nyrkillään Afshiphotepin rintaa. Afshiphotep tiesi mitä se merkitsi - hän oli kärsinyt siitä myös. Mutta hän sai tuollaisen kohtauksen vain, jos näki kyliä liekeissä, ihmisiä sortuvan maahan ja...

Afshiphotep pudisti päätään. Hän tarttui lujasti, mutta hellästi Serenan ranteista ja odotti naisne kääntävän katseensa häneen. Afshiphotep ei kuitenkaan ollut varma kestäisikö naisen katsetta. Hän ei missään nimessä halunnut vahingoittaa Serenaa, mutta hän oli heikko, hän ei kyennyt huolehtimaan edes itsestään, miten hän voisi muka pitää huolen Serenasta? Afshiphotep hymähti. Tarkkaa toistoa äänen sanoista. Ja hänen haavansakin - tuntui kuin se olisi tulessa. Voi miten hän halusikaan ryypyn, hän tarvitsi ryyppyä. Mutta hän ei kyennyt ottamaan tätä vastuuta. Hän tiesi, että jos hän Serenasta välittämättä lähtisi juomaan hän vain pahentaisi naisen tilannetta. Hänen demoninsa olivat samanlaiset - olkoon ihminen kuinka vieras tahansa ei Afshiphotep voinut olla sortumatta hysteriaan nähdessään tämän palavan. Serenalla oli samanlaisia muistoja toisen demonin - alkoholin suhteen. Afshiphotep ei todellakaan tiennyt mitä tehdä.



<!--EDIT|Gabriel|06.6.2002 19:00-->

[Ragnarok]

Serena lopetti nyyhkyksensä, ja  päästi irti Afshiphotepista ja kääntyi ympäri tahtomatta katsoa Afshiphotepia silmiin. Koitin ottaa hänet syleilyyn lohduttaakseni häntä, mutta Serena esteli ja heitti minut kauemmaksi. Hänen kääntyessään näin hänen itkemisestä punaiset silmät ja kuinka viimeiset kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.
Minua alkoi vaivata tämä yllättävä tilanne, joka oli päässyt tapahtumaan. Se riipoi sisintäni. Tuo omatunto, joka oli niin pitkään ollut hiljaisena. Vaikka luulin tukahduttaneeni tunteeni, niin nyt... nyt pitkästä aikaa nuo tukahdetut muistot pääsivät taas valloilleen.

Viiltävä tuska herätti minut taas omista maailmoistani, ja tunsin kuinka lihashaavaa koski.
Katselin ympärilleni ja huomasin, että ollessani ajatuksissani oli Serena lähtenyt jo jonnekkin. Etsin häntä hetken katseellani ympäristöstä, ja näin hänet. Hän oli jo edennyt pitkän matkaa pääkatua.  
Lähdin juoksuun kivusta piittaamatta ja sain hänet viimein kiinni. Hän oli mennyt omituiseen rakennukseen pääkadun varrella. Liikkeessä en ollut koskaan käynyt, enkä nimeäkään tiennyt koska en osannut lukea.
Kohta Serena tuli ulos mukanaan oudon näköinen nuori nainen, jonka lukuisat korut helisivät tuulessa kuin tuulikello.
&quot;Hän on Ximere, paikallinen parantajatar&quot;, Serena sanoi. Katselin Serenaa ihmeissäni, sillä hänen kasvonsa olivat muuttuneet taas tutun tylyiksi ja koppaviksi, eikä aiempia murheen jälkiä kyennyt enää edes näkemään.
&quot;Kyllä tämä vie vain hetken&quot;, ja sitten parantajatar tarttui minua kädestä kiinni vieden liikkeeseensä.
Siellä hän paranteli Afshiphotepia valelemalla haavaan rohtojaan, mantraamalla, taikomalla, ja sitomalla kääriliinan lihashaavani päälle.
&quot;Se on kuin melkein uusi, kunhan vain välttelet sen rasittamista&quot;, Ximere sanoi ja opasti hänet ovelle.
Katselin hetken etsien Serenaa katseellani, mutten nähnyt häntä.
&quot;Minne Serena on mennyt?&quot; Kysyin Ximereltä.
&quot;Hän on mennyt jo pois majataloon. Häntä alkoi jo nukuttaa, eikä hän malttanut odottaa kunnes paransin teidät.&quot;
Sitten kiitin parantajatar, ja annoin hänelle muutaman kolikon palkkioksi. Lähdin etsimään Serenaa, ja majataloa johon hän oli majoittunut.

Saapuessani majatalon edustalle näin, kuinka sen valot kajottivat pimeydessä. Iloista, mutta nuotin vierestä menevää laulua kuului kadulle.
Astuin sisään ja näin kuinka paikalliset olivat tulleet viettämään iltaa. Kaljatuopit kalahtelivat vastakkain ja iloinen nauru kuului kuului paikallisten kovan pälpätyksen lomasta.
Kävelin baaripöydän luokse, jossa baarimikko kiilloitteli suuria olutkolpakoitaan. Baarimikon tukevaa olemustaan vain lisäsi nuo suuret viikset, jotka törröttivät pitkin hänen poskipieliään ja esiliina, joka juuri ja juuri mahtui hänen päälleen.
&quot;Miten olisi vähän lämmikettä&quot;, hän kysyi.
Pudistin päätä, ja kysyin: &quot;Oletko tavannut nuorta naista täällä tänä iltana.&quot;
&quot;Vaikka kuinka monta&quot; sanoi, ja lopetti kiillottamisen.
&quot;Sellaista nuorta rämäkkää, itsepäistä ja hyvin tuitupäistä naista.&quot;, sanoin.
&quot;Sellainen tanssijatar vai?&quot;, hän sanoi johon nyökkäsin hyväksyvästi, &quot;Juu onhan täällä sellainen. Oikea sisupussi, mutta näytti uneliaalta ja halusi vuokrata huoneen yöksi. Siinä olisi kyllä kesyttämistä.&quot; Sitten hän otti pienen snapsilasin, ja kaatoi siihen pienen ryypyn viskiä. Hän pamautti lasin eteeni, ja nojautui lähemmäksi.
&quot;Talon piikkiin. Näin villihevosen kesytykseen. Tuollaista tammaa ei ilman rohkeusjuomaa, uskaltane kohdata.&quot; Hän supisi korvaan ja naurahti rämäkästi sen lisäksi. Sitten hän neuvoi myöskin huoneen sijainnin.
Katselin hetken lasia arvioiden... miettien... harkitsien, mutta sitten lopulta päätinkin vain kiittää baarimikkoa ja lähdin kohti Serenan huonetta.
Saavuin huoneen ovelle ja aion koputtaa, mutta ennenkuin koputin ovea päätinkin aluksi katsoa avaimenreiästä.
Serena nukkui reiän vastapäätä olevalla sängyllä sikeästi. Päätin olla herättämättä häntä, joten lähdin alakerran kapakkaan.

Etsiydyin baaripöydän luokse ja istahdin alas. Samalla huomasin että baarimikon antama lasillinen oli vieläkin koskemattomana paikallaan.
Istuin tovin... istuin toisenkin, mutta aika tuntui hidastuneen ympärilläni. Katselin ympärilleni, mutta katseeni kiinnittyi vähän väliä lasiin. Se piinasi minua. Toivoin että joku olisi juonut sen tai edesvienyt sen pois silmieni edestä, mutta ei. Lasi seisoi pöydällä ilman että kukaan siihen tarttuisi. Sen makean kiiltävä neste seisoi paikallaan hiljaisena, mutta kuitenkin niin kutsuvana.
Se kutsui minua. Tunsin kuinka sen suloinen kutsu kidutti minun sisintäni ja mieltäni.
Nousin ylös ja lähdin kävelemään, varmoilla ja tasaisilla askelmilla kohti tyhjää istuinta lasin vieressä.
Istuin alas ja otin lasin käteeni katselin sitä arvioiden, ja naurahdin itselleni ja omituisille ajatuksilleni.
Aloin kääntämään kättäni kaataakseni sen sisällön maahan, mutta käteni ei totellut käskyä. Yritin uudestaan, mutta ei vieläkään. En yksinkertaisesti kyennyt. Laskin lasin eteeni baaritiskille, ja katselin sitä kuitenkaan päästämättä otettani siitä. Katselin sen kultaisen ja kaunista nestemmäistä koostumusta. Samalla katselin kuinka vääristynyt kuva heijastui lasin kauniin kiilotetuilta pinnalta. Nostin lasin ylös ja katsoin tarkemmin. Näin kuvan säälittävästä olennosta, jonka
anovat ja surulliset kasvot katsoivat takaisin. Katsoin omaa peilikuvaani.

Istuin tovin, istuin toisenkin ja katselin tyhjää lasia edessäni arvioiden... miettien... pohtien.
Lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen huikkasin baarimikolle, &quot;Saisinko samanlaisen.

Edit: typåja... typåja, niitä piisaa vaikka loppumattomiin.



Edited by Ragnarok on 06.6.2002 19:06

[Sami E]

Baarin nurkkapöydässä istui eräs vain vähäistä huomiota herättävä pari. Toinen, nainen, näytti olevan ihminen, mutta otsasta hiusten ali esiin tulevat pienet sarvet tekivät tämän olettamuksen kyseenalaiseksi. Hänellä oli täysin valkoiset pitkät hiukset, ja harmaa kaapu, mutta persoonana hän ei näyttänyt olevan väritön: nainen oli kiireessä selittämässä jotain vastapäätä istuvalle mustakaapuiselle miehelle. Juttu oli varmasti jotain naisen suuhun sopimatonta, päätellen tämän silmien ja irvistyksien huvittuneesta ilkikurisuudesta.

&quot;Ja sitten Chamyu&#39;u nosti Ylian vasemmalle olkapäälleen ja Gyian oikealle, ja nousi portaat ylös&#33;&quot; hän päätti, ja jäi odottamaan mustakaapuisen maagin vastausta.

&quot;Minä en maksa sinulle viihteestä, Oka&quot;, Celebrati totesi kuivasti naiselle. Hänen totinen ilmeensä ei värähtänytkään. Miten jo kolmannen lasillisen Käärmeenhappoa kumonnut mies saattoi olla näin vakavissaan?

&quot;Et vai&#33;&quot; pilkkasi Oitaki maagia ja tönäisi tätä kevyesti pöydän yli. Valkoinen maagi mustassa kaavussa punastui, ja Oitaki huomasi, että oli jälleen saanut tämän mököttämään. Hän päätti olla kiusaamatta miestä enempää, ja vaipui mieleensä, nauttimaan alkoholin tuomasta herkullisesta rentoutuksesta.

Vähän ajan päästä Celebrati kuitenkin havahtui. Oitaki itsekin oli tuntevinaan jotain, mutta valkoinen maagi tietenkin olisi tällaisille asioille herkempi kuin luostaristaan karkoitettu pappismunkki.

&quot;Jokin on vialla&quot;, keski-ikäisen oloinen maagi totesi ja nousi. Oitaki ei olisi välittänyt tehdä asialle mitään, vaikka tiedostikin vaaran, mutta ilmeisesti tämä hänen tämänhetkinen työnantajansa ei antaisi hänen vain istua ja...

&quot;Mukaani, Oka&#33;&quot; kuului voimakasääninen komento jostain majatalon oven luota.

He astuivat kylän pimeään yöhön, Celebrati rauhallisesti ja Oitakin hänen jälkeensä kiiruhtaen. Siinä samassa Celebrati lähti kulkemaan kylän itärajaa kohti varmoin askelin. Alkoholista huolimatta täydellisessä taistelukunnossa oleva Oitaki seurasi.

Kylän liepeillä puolentusinaa ihmistä hääräsi täyttä vauhtia, muutama lisää seurasi tilannetta. He näyttivät kokoavan jotain metallista.

Celebrati katsoi kaukaisuuteen magiansa lahjoin. Mustaa olentoa olisi vaikea erottaa hyvin läheltäkään pimeässä, mutta maagi saattoi katsella sitä tarkkaan kaukaisesta asemastaan.

Sillä oli kuusi raajaa, joiden varassa se rymisteli määrätietoisesti kylää kohti. Jokainen raaja oli kovan mustan luupanssarin suojaama, lisäksi panssari muodosti teräviä piikkejä, jotka raatelisivat helposti miehen. Raajat yhtyivät pallomaiseen keskiruumiiseen, jossa välähti välillä monikennoinen punainen silmä. Celebrati vetäytyi katsomasta olentoa.



Edited by Sami E on 09.6.2002 23:26

[Noirre]

Serena heräsi kapasta kuluvaan nauruun joskus keskipimeän jälkeen. Hän nousi unisena, suoristeli hiukan pukuaan, otti avaimem pöydältä ja suuntasi alakerran kapakkaan.

Jotenkin hän arvasi, että Afshiphotepkin olisi siellä.

Serena kävi puhumassa hiljaa baarimikolle, joka kiillotti koko ajan suurehkon kokoista lasituoppia. Mies taisi olla itsekkin hiukan tuiterissa, mutta Serena ei välittänyt siitä Afshiphotep piti saada nukkumaan, ja hän tiesi, ettei onnistuisi siinä muuten. Tämä oli silkkaa bisnestä.

Serena hyppäsi yhdelle pöydälle seisomaan samalla &nbsp;kun baarimikko huusi muille, että jos he taputtaisivat, nainen tanssisi heille. Serena otti viitan pois päältään ja antoi sen tippua lattialle paljastaen läpinäkyvän, vihrean sävyisen tanssiasun. Siihen kuuluivat yläosa, joka alkoi rintojen alapuolelta ja jätti olkapäät paljaaksi. Siinä oli väljät hihat ja leveät rannekappaleet, jotka muodostivat yhdessä pussimaiset hihansuut. Hameessa taas oli leveä lantiokappale, joka oli niin alhaalla että Serenan luut näkyivät jonkin matkaa. Sukkanauhoissa kiinni olevat veitset välkkyivät ohuen aknkaan läpi ja saivat miesten siilmät selälleen. Serena vielä avasi hiuksensa ja antoi kiharaputousten pudota selkäänsä pitkin. Sitten hän läimäytti kätensä hitaasti päänsä yläpuolella pystyyn.

Kaikki seurasivat perässä.

Serena liikutti lantiotaan hitaassa kaaressa silmät suljettuina ja löi silloin tällöin kätensä yhteen. Hän nosti jalkaansa ja pyöri yhdellä jalalla ja alkoi kiihdyttää taputusten vauhtia. Sitten hän hyppäsi seuraavalle pöydälle keskelle miesjoukkoa niin, että näiden tuopit tippuivat lattialle kilisten.

Koko tämän ajan he taputtivat rytmissä.

Serena lopetti taputtamisen ja antoi juoppojen kapakassa istujien hoitaa sen. Hän antoi rytmin mennä selkärankaansa pitkin ja verensä kohista kun tanssimisen huuma sai hänet valtaansa. Hän pyöräytti lantiotaan, väänteli käsiään, nosti jalkaansa ja pyörähti. Hän siveli kasvojaan ja vatsaansa oikealla kädellään ja nosti sitten molemmat kätensä kattoa kohti ja pyörähti taas. Koko ajan tahti kiihtyi.

Lopulta hän oli tanssinut tiensä baaritiskille takaisin, sinne missä Afshiphotep istui.

Mies ei ollut taputtanut, vain tuijottanut. Serena hyppäsi sulavasti tiskille, pyörähti ympäri vielä kerran ja hyppäsi spagaadiin tönäisten jaloillaan kaikki tiskillä olleet paukut kauemmas. Afshiphotep hyppäsi pystyyn ja katsoi naistam silmiin ja kurkotti kättään tätä kohti.

Sitten hän pysähtyi, perääntyi ja juoksi yläkertaan.

Serena hyppäsi sulavasti pois tiskiltä, noukki maasta viittansa ja käveli pois hiljaisuuden vallitessa. Hän meni turvallisin mielin nukkumaan ja odotti aamuun tietäen, että hänet herätettäisiin.

[Gabriel]

Afshiphotep nukkui. Hän tiesi olevansa unessa, mutta tiesi olevansa myös paikassa joka oli olemassa. Hän oli itsensä sisällä, hänen oma mielensä oli aineellistunut. Kaikkialla oli vain pimeää. Loputon tyhjyys jossa vain hän oli.

Afshiphotep käski Valkeuden tulla ja miljoonat tähdet syttyivät.
Ja Afshiphotep joutui toteamaan, että Valkeus oli hyvää. Seuraavaksi oli vuorossa Äiti Maa ja Afshiphotep nosti kätensä luodakseen myös hänet. Hänet kuitenkin keskeytti naisen ääni.

&quot;Et sinä Äitiä Maata tarvitse. Onhan sinulla minut.&quot; kuului ääni Afshiphotepin takaa. Siellä oli Serena, yhtä suuri ja mahtava kuin hänkin, leijuen olemattomuudessa. Mutta Afshiphotep huomasi, että naisella ei ollut vaatteita. Surullisena nosti Afshiphotep kätensä luodakseen Serenan päälle vaatteet, mutta nainen esti.
&quot;En minä niitä tarvitse. Minä tarvitsen sinua. Ei. Ei, minä en tarvitse sinua. Sinä tarvitset minua.&quot;, Serena käänsi päänsä hieman vinoon ja kikatti hänelle. Afshiphotep kuitenkin erotti äänessä ilkeyttä, pahantahtoisuutta ja vihamielistä leikkisyyttä.
&quot;Katsotaanpas...mitä minä kykenen luomaan...&quot;, Serena teeskenteli muka pohdiskelevaa. Sitten hänen katseensa kirkastui.
&quot;Niinpä tietenkin&#33; Katso&#33;&quot;, ja Serenan käteen ilmestyi palava tulitikku.
&quot;EI&#33;&quot;, Afshiphotep karjahti. Hän tiesi mikä oli tuleva ja keräsi kaiken jumalallisen voimansa paiskatakseen tikun olemattomuuden syövereihin ennen kuin se ehtisi palaa loppuun. Hän sinkosi sen satojen tuhansien, tuhansien miljoonien valovuosien päähän kun se paloi loppuun. Tikku oli tietoinen. Se ajatteli. Se tiesi, että kun se palaa loppuun; se kuolee. Täten se suuntasi liekkinsä kaikkeen olemassaolevaan. Afshiphotepin maailmankaikkeus, jossa oli vain tähtiä, hän ja Serena - se kaikki räjähti.

Mahtava räjähdys saavutti heidät heti, meni hänen ohitseen, valui hänen ympäri vilkaisematta häneen kahdesti ja suuntasi voimansa Serenaan. Nainen nauroi ilkeästi samalla kun hän paloi.
&quot;Sinä tarvitset minua...muttet kykene suojelemaan minua&#33;&quot;, naisen nauru oli aavemaista ja täytti Afshiphotepin tuskalla kuten myös se näky kuinka Serena suli, käpertyi hiiltyneeksi muumioksi ja kuoli liekkien nuoleskellessa häntä. Afshiphotep huusi...

...ja heräsi. Uni. Uni se oli ollut. Ehkä todellinen jossain toisessa maailmankaikkeudessa, muttei tässä. Varmuuden vuoksi Afshiphotep meni kuitenkin tarkistamaan oliko Serena elossa. Hän oli. Ja nukkui syvästi. Näky sai Afshiphotepin sydämen täyttymään hellyydellä ja myös rakkaudella, mutta siihen kuului myös surua. Oli varhainen aamu ja hän palasi nukkumaan. Ennen nukahtamistaan mustaan unettomaan uneen kaikuivat hänen päässään yhä nuo edellisen unen sanat;
&quot;Sinä tarvitset minua...muttet kykene suojelemaan minua&#33;&quot;

[Shai]

Samaan aikaan läheisessä huoneessa Mies oli polvistunut lattialle meditoimaan. Miehen vieressä lepäsi Miekka. Hänellä ei ollut paitaa päällä paljastaen hänen lihaksikkaan yläruumiin. Hänen Yläruumiissa, rintakehässä oli kaksi Arpea jotka alkoivat olkapäiden kohalta ja jatkuivat viistosti alaspäin poikkileikaten toisensa muodostaen X:n hänen Rintakehäänsä. Hänen Hopean väriset hiuksensa näyttivät hehkuvan kuunvalon ansiosta. Naamassa miehellä oli monia pienia arpia. Ne olivat joko harjoituksien ansiota, tai varkaita ynnä muita pikku rikollisia vastaan taistellessa sattuneita. Mutta yhdet arvet erottuivat selvästi hänen naamastaan. Molempien silmien alapuolella oli arvet jotka muodostivat X:n. Kuitenkin hänen kasvonsa olivat kauniit huolimatta arvista. Tämä johtui hänen haltiaverestään, joka erottui hänen suipoista korvistaan, jotka ei kuitenkaan ollut kuten normaaleilla haltioilla. Hänen hartiansa olivat leveät kuten ihmisillä ja hän ei ollut pitkä kuten haltiat. Näistä huomasi jo ettei hän ollut Haltia.

Meditoidessaan hän pyysi ykseyteen, tilaan jossa hän pystyi aistimaan elämän väreilyt. Hän tunsi kuinka läheisessä huoneessa mies astui käytävään kävellen hänen viereiseen huoneensa ja kun hän palasi takaisin huoneensa. Hän tunsi kuinka alhaalla baarissa oli vielä tuvan täydeltä ihmisiä. Hän jopa tunsi kuinka hämähäkki käveli Baaritiskillä ja kuinka yhtääkkiä sen elämänväreilyt katosivat. Yhtääkkiä hän tunsi uuden väreilyn, joka alkoi huolestuttaa häntä. Hän tunsi Väreilyn, pahan elämän väreilyn. Hän ei pystynyt havaitsemaan mistä tämä tuli. Hän tunsi sen tulevan aivan selkänsä takaa ja sitten se tulikin jo hänen edestä ja kohta jo sivulta. Hänen Mantelinen muotoiset silmänsä aukenivat. Hänellä oli epätavallisen kirkkaan vihreät silmänsä, joita ihmiset eivät mielellään katsoneet. Jotkut hänen tuntemansa ihmiset olivat sanoneet nähneensä painajaisia joissa Vertäimevä demoni jolla oli samanlaiset silmät oli jahdannut heitä koko yön. Hän nousi ylös laittaen samantien hänen Nahkapanssarinsa - jota hän paitana käytti - päälleen. Samalla hän nosti miekkansa maasta ja laittoi tämän takaisin tuppeensa, ja asetti tämän vyötärölleen vasemmalle puolelle. Hän nosti toisen, isomman miekan tupen ja kiinnitti tämän myöskin vyötärölleen, oikealle puolelle. Hän myös kiinnitti ranteisiinsa Rannesuojukset johon oli kiinnitetty monia heittoveitsiä. Hän asetti Sarjan shurikenejä Nahkapanssariinsa, ja kiinnitti Tikarin ja tämän kotelon vasempaan reiteensä. Hän laittoi hänen ihmeellisen päällys pukunsa päällen. Tämä oli omituisen näköinen puku koska tämä muistutti kaapua ja takin sekoitusta. Puku yletti aina hänen jalkoihinsa asti. Puku peitti hänen hänen alla olevat puvut ja aseistuksen. Vain hänen suuremman miekan tuppi oli vapaana, koska takissa ei ollut ollenkaan oikean puolen jalalle menevää Liedettä joka olisi peittänyt tämän puolen. Vasemman puolen oli taas kiinnitetty hänen vasemman puoleiseen jalkaan hihnoilla. Tämä esti hänen vastustajiaan näkemästä hänen tikariaan ja Pienempää miekkaa. Hän laittoi Huivinsa päähän joka peitti hänen suunsa, korvansa ja nenänsä näkyvistä. Hän otti myös poikki reppunsa jossa hänen muut varusteet olivat ja laittoi tämän selkäänsä. Hän otti myös pienet lasit, jotka estivät ihmisiä näkemästä hänen silmiään, käteensä. Hän käveli ikkunan luokse ja kiipesi nopeasti tätä kautta Katolle. Hän kiipesi luisumatta katon harjalle johon hän kyykistyi pysyen täydellisessä tasapainossa. Hän jäi katsomaan tähtiä, ja huomasi erään tähden joka näytti liikkuvan. Hän seurasi katseellaan tätä tiettyyn kohtaan asti, ja käänsi alaspäin. Hän katsoi horisonttiin jossa oli Muinaisten kaupunki. Hän tunsi sieltä tulevan ihmeellistä väreilyä, sillä vaikka hän oli lopettanut meditoimisen hän pystyi vielä kauan sen jälkeen aistimaan väreilyn, vaikkei enää vahvasti. Hän ajatteli muinaisten kaupunkia ja mitäköhän siellä mahtoi asua tai mahtoi olla asunut. Hän oli aiemmin matkustuksillaan törmännyt muhin samantapaisiin kaupunkeihin, vaikka ne olivatkin raunioina tai niiden paikalla oli suuria kraatereja ja eikä niistä ollut mitään jäljellä, hän tunsi niissäkin pienoista väreilyä. Hän katsoi tätä Muinaisten kaupunkia ja ihmetteli miten se oli säästynyt samanlaiselta tuholta kuin muut kaupungit. Äkillisesti hän nousi ylös ja kiskaisten katseensa pois tästä ja katsoen alas maahan. Hän hyppäsi katolta alas maahan laskeutuen pienelle kujalle kuin kissa, vaikka pudotus oli yli 6 metriä. Hän lähti kävelemään pois päin Majatalosta ilmoittamatta omistajalle, että ei tarvinnut enää huonetta. Heti kun kääntyi kujalta pois hän törmäsi nuoreen naiseen.

[Crimson]

Naisen valkoisen kaavun huppu oli päässä, mutta silti ei kasvoja pystynyt kunnolla näkemään.
Hetkessä naisella oli kädessään aseensa, pitkä Murasameksi tunnistettava ase, joka oli tehty hopeasta. Ase lepäsi rennosti naisen oikeassa kädessä, tuon toisen kurkulla, vasemmalla puolella muttei tuo mieskään toimettomaksi jäänyt, ehei, hän oli ottanut liudan shurikeneja oikeaan käteensä ja viskannut yhden suoraan naisen vatsan läpi niin nopeasti, ettei nainen pystynyt väistämään, tai edes aavistamaan miehen hyökkäystä. Nainen päästi tuskanhuudon ja lensi hieman taaksepäin kyyry-asentoon. Nainen ei ollut iloinen.
"Tuo ei ollut kohtelias tapa tervehtiä neiti-ihmistä...!!!" Huudahti nainen ja nousi ylös kyyrystä. Katsoi hetken aivan hiljaa miestä, ja mies alkoi miettimään; " Mitä minä muka tein...? Puolustin itseäni, kun toinen uhkasi Murasamella! Ei hänen pitäisi NOIN ärtynyt sen takia olla... Tai no.... Antaa olla... Toivon nyt vaan ettei hän saa mitään raivonpuuskaa ja tapa minua...!"
Samaa ajatteli myös nainenkin; "Tuo oli TÖRKEÄÄ!!! Niin käsittämättömän TÖRKEÄÄ! Herran pitäisi olla onnellinen että suojelin vain itseäni, enkä viiltänyt häneltä kurkkua auki! Nyt voisinkin tehdä sen ilomielin, mutta minulla ei oikeastaan ole syytä... "Haava" paranee suunnilleen tunnin kuluttua... Ja minun piti olla vain läpimeno matkalla... Luoja..."
Nainen hymähti ja laski aseensa, sanoi sitten kuuluvalla äänellä, että mies varmasti kuulisi."Sinä!"
Mies katsoi hetken aikaa ympärilleen, toivoen että nainen tarkoittaisi jotakuta muuta.
"Tuo, mitä äsken teit, oli hyvin... hyvin... " Naikkonen alkoi miettimään sanaa jota etsi.
Mies pudisti päätään ja ehdotti "Sopiiko röyhkeää?"
"Juuri sitä!!! Tiesin että ihmiset suojelevat itseään aina, mutten ikinä arvannut että joku ääliö, kuten sinä, HYÖKKÄÄT!!!"Nainen mutisi, mutta korosti ääntään viimeisen sanan kohdalla.
"Mutta kuka se uhkasi minua Murasamella?!" Mies murahti.
"Mutta en hyökännyt! Sinä senkin...." Nainen mutisee jotain ja nostattaa käsiään sitten hieman taivaalle. "Rhaini, kuule minua ja tule hakemaan minut pois täältä... Tarvitsen pikaisen parantumisen!" Hän sanoi hiljaa ja mies kuuli ulvonnan taivaasta. Se oli kuin susi, mutta sudet eivät miehen mielestä vielä lentänyt, vaikka jotkut heistä jumalia ovatkin.
Se sai miehen uteliaaksi, mikä se taivaassa oleva otus on...?
Mies sai tietää hetken päästä; Taivaasta tuli harmaa suden näköinen lohikäärme.
Lohikäärmeen keho oli kuin sudella, mutta häntä oli liskomainen ja hopeapanssarilla päällystetty, kuten myös korvat, jotka ovat piiskamaiset. Silmät ovat kuin kärpäsellä ja ne vuotavat verta.
Nainen hyppää lohikäärmeensä selkään, jonka mies kuuli kutsuttavan Rhaini.
Se oli uskomattoman kaunis eläinlohikäärme, vaikka näyttikin kuitenkin niin pelottavalta...
Nainen otti huppunsa pois päästään.
Sen alta paljastui tyttö, jonka nimen mies oli joskus kuullutkin, Yuria, kutsuja joka tekee omat kutsuttavat lohikäärmeensä.
Tytön sinivihreät, suuret silmät tarkkailevat miestä. Hopeanharmaat, mustaraitaiset hiukset ovat jonkin verran sotkussa, mutta mies voi nähdä niiden alta otsakorun.
Toinen käsi pitää haavaa joka on koko ajan umpeutumassa, mutta hyvin hiljaa ja tuskallisesti.
"Kuulehan... Kun me seuraavaksi tapaamme... Toivot ettet olisi ikinä edes törmännyt minuun! Päästin nyt sinut liian vähällä!!!"
Lohikäärme lehahtaa lentoon ja katoaa jonnekkin, mutta mies voi nähdä, että lohikäärme tekee pakkolaskun jonnekkin lähelle.
Mies miettii hetken aikaa meneekö auttamaan, mutta päättää sitten, ettei mene. Katsoo Shurikenejan kädessä, ja sitten eteenpäin. Siellä on maassa vielä se yksi, jolla hän tänään lävisti Yurian vatsan.

(/Missä muuten ne hahmokuvaukset on? En löytänyt niitä tuolta topiceista...\)

[Blank]

No pirulauta. Olen muistaakseni sen jo ilmoittanut että tuo profiilien laitto ei pelaa, ja jos minua ei tarkemmin informoida parannuksista siihen pulmaan menen ja läiskäisen hahmoni tälle sivulle.

[Sami E]

Originally posted by Blank
No pirulauta. Olen muistaakseni sen jo ilmoittanut että tuo profiilien laitto ei pelaa, ja jos minua ei tarkemmin informoida parannuksista siihen pulmaan menen ja läiskäisen hahmoni tälle sivulle.

Fooruminvaihdoksessa ketjujen osoitteet muuttuivat, oikea osoite on tässä: http://youzen.fffin.com/vbulletin/showthread.php?s=&threadid=210

---

"Kuinka lähellä se on?" huusi joku mies Celebratin ja Okan takana. "Lähellä! Viisi minuuttia ja se on täällä!" kuului vastaus mieheltä kaksikon sivulla. Jonkun käsi tarttui Celebratia olkapäästä ja käänsi hänet ympäri. "Arvon maagi, voitteko auttaa meitä? Emme saa konetta valmiiksi tarpeeksi ajoissa, jos tuo hirviö ehtii tänne."

"Sitä varten olen tässä", Celebrati totesi vakavasti. Hän viittasi Okan luokseen.

"Meidän täytyy viivyttää tuota mustaaluuta. Teen tulitaian, jota se toivottavasti pelästyy." Oka nyökkäsi, ja siirtyi etäämmälle maagista, joka nosti kätensä, sulki silmänsä ja keskittyi tulevaan loitsuun.

Hetket kuluivat ja mustaluu eteni määrätietoisesti kohti kylää. Oka aisti jännityksen ja epätoivon ilmapiirin. Celebrati vain seisoi paikallaan, vaikka mustaluun etenemisen äänetkin kuuluivat jo hyvin. Siten maagi aukaisi silmänsä, puristi kätensä nyrkkiin ja tokaisi "Kaipaatko lämmikettä!"

Kommentti kuulosti Okasta täysin tilanteeseen sopimattomalta, mutta se ei kai ollut osa loitsua. Celebratin edestä maasta lähti korkea tulivana, joka syöksyi mustaluuta kohti, kasvaen koko ajan leveyssuunnassa, kunnes hirviötä vastassa oli valtava tulimuuri, joka levittäytyi kaarena sen kulkureitille. Vain Oka saattoi seurata, mitä tapahtui: kylän miehet kokosivat puolustuskonettaan epätoivoisesti, ja Celebrati puristi päätänsä, irvistäen kuin kivusta. Oka kiiruhti hänen rinnalleen. "Oletko kunnossa?" hän tivasi, pidellen maagia. Tämä ei vastannut.

Tulimeri riehui kaukaisuudessa, ja Oka näki että mustaluu oli pysähtynyt. Se teki levottomia liikkeitä tulen ja kylän suuntaan. Oka haistoi palaneen ruohon ja tuuli toi liekkien lämmön hänen iholleen, ja tapahtumat eivät kehittyneet mihinkään suuntaan turhauttavan pitkältä tuntuvaan aikaan. Mustaluu näytti aikovan kiertää liekit, mutta sitten magia alkoi heiketä, ja rohkaistunut olento valmistautui rynnistämään heikkenevän tuliseinän läpi.

Celebrati nosti päänsä katsoakseen tilannetta juuri tarpeeksi aikaisin nähdäkseen hirviön tulevan liekkien läpi. "Pahalainen..." Oka irrotti otteensa, kun maagi sulki silmänsä ja ojensi kätensä uudelleen. Mustaluu tuli suoraan heitä kohti, mutta Oka ei voinut jättää maagia. Kyse oli enemmästäkin kuin hänen henkivartijan pestistään. Oka katsoi miehiä. Laite oli melkein valmis. Se oli jo käytännössä heidän luonaan, kun Celebratin toinen loitsu oli valmis, ja uusi tuliseinä, entistä paljon heikompi, levittäytyi maagin ja henkivartijan takana, jättäen kyläläiset taakseen. Sitten maagi parahti ja pyörtyi. Oka toimi vaistonvaraisesti, ymmärtäen että hän ei ehtisi raahata maagia turvaan, joten hän päätti kiinnittää hirmun huomion itseensä.

Oka loikki hirviötä kohti, ja se tosiaan huomasikin hänet, jarruttaen vauhtiaan ja katsoen naista kohti valtavalla kennosilmällään. Oka tuli sen eteen, löi sitä sauvallaan, tuloksetta tietenkin, mutta se huomasi iskun ja hänet. Oka liukui hirviön alle, ja ehti juuri pois alta kun se yritti murskata hänet alleen. Sen vasen etujalka iskeytyi maahan siinä, missä Oka vain hetkeä sitten oli ollut, ja sitten vasen keskijalka pyyhkäisi ilmaa, harmittomasti Okan kannalta. Hän pomppasi ketteräsi jaloilleen ja yritti juosta vuorille päin, mutta otus ehti kiertää itsensä hänen eteensä, ja Okan oli pakko juosta takaisin kylää kohti. Olento kuitenkin saavutti häntä, ja sai sivallettua hänen jalkaansa. Oka kaatui, ja se tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes hän oli yhtäkkiä maassa. Sitten karmiva kipu raastoi hänen heiveröistä ihmisruumistaan häviävän hetken ajan, kunnes Okan silmissä pimeni.

Mustaluu nousi naisen ruumiin yltä ja varmisti hänen kuolemansa iskemällä jalkansa naisen ruumiin läpi. Se katsoi edessään olevaa laantuvaa tuliseinää. Juuri silloin tulen takaa syöksyi massiivinen harppuuna, joka lävisti sen monikennoisen silmän, tunkeutui sen ruumiiseen ja teki lopun hirviöstä.

---

Oka voidaan herättää henkiin, jos Feynadren / Neruneru palaa joskus.

[Noirre]

Serena loikoili sängyllä katsellen kattoon. VIimeiltaista edeltävänä iltana esitetty hurja tanssi tuntui hänen jäsenissään. Olkoonkin, että hän oli tanssija, aina kun hän antoi rytmin viedä itseään se lopulta uuvutti hänet. Lisäksi Serenan vatsaan sattui. Hän mietti mitä oli syönyt, muttei keksinyt kerrassaan mitään mikä olisi voinut olla pilaantunutta. Hän odotti vielä jonkin aikaa että kipu menisi pois, ja hyppäs sitten ylös sängystä. J9os lojuminen ei kerran auttanut, mitä hyötyä siitä oli?
Yhtäkkiä häntä alkoi huipata. Hän mätkähti takaisin sängylle nähden jokapuolella vihreitä kuvioita. Hän kurkotti vaivalloisesti viinilasin yöpöydältään ja nuuhkaisi sitä.
"Myrkytetty."

Enempää hän ei kerinnyt sanoa ennen kuin vajosi tiedottomuuteen.

[memo]

Parin päivän päästä Serena heräsi sängyssään heikkona ja autuaan tietämättömänä tapahtuneesta. Hän yritti nousta sängystä, mutta tunsi kuinka myrkky vaikutti joka liikkestä yhä vain enemmän. Yhtäkkiä Afshiphotep saapui paikalle ja murahti:
"Sinut myrkytettiin, mutta etsin koko yön parantajaa, joka voisi sinut parantaa, ja vihdoin löysin sellaisen. Jiriki tule sisään!"

Komea nuorimies sipsutteli sängyn viereen ja rupesi mutisemaan jotain, ja kohta Serena tunsi miten myrkky häipyi hänen kehostaan."Kiitos Jiriki! Kuinka voin ikinä kiittää?!"-Serena huudahti. Siihen Jiriki sanoi tyynesti: "Eihän tämä mitään, kunhan hinnasta sovitaan. Sopisko pari tonnia?"

Serena äimistyi pahanpäiväisesti...

[Gabriel]

"Ei hätää", Afshiphoteph sanoi Serenalle. Sen jälkeen Afshiphoteph kääntyi Jirikin puoleen ja sanoi hankkivansa tarvittavan rahamäärän ennen kuin päivä olisi ohi. Jonkin ajan verran mietittyään Jiriki suostui ja sanoi jäävänsä Serenan luo siihen asti kunnes Afshiphoteph palaisi.

Punaviittainen Afshiphoteph marssi ulos kaupungin kaduille. Hän alkoi vaellella melko päämäärättömästi yksinkertaisesti etsien sopivaa kohdetta. Ensimmäisenä hänen näkökenttäänsä osui yksinäinen mies joka oli pukeutunut vain hieman tavallista kansaa parempiin vaatteisiin. Ei, liian köyhä. Seuraavaksi hän huomasi muutaman sangen lihaksikkaan ulkomaalaisen miehen eikä hänen katseensa pysynyt heissä kahta sekuntiakaan. Vaikka hän olikin taitava teräaseiden käsittelijä ei hän noista miehistä selviäisi eikä hän lisäksi uskonut että heillä olisi tarvittava määrä rahaa.
Afshiphoteph vaelsi useita tunteja löytämättä juuri ketään tarpeeksi sopivaa. Vasta tuon pitkän ajan kuluttua hän näki hennon ja lyhyen miehen joka oli pukeutunut kalliisiin vaatteisiin ja joka aivan varmasti kanniskeli tarpeellista rahamäärää mukanaan. Afshiphoteph päätti seurata kyseistä miestä ja hyökätä hänen kimppuunsa heti kun tilaisuus tulisi.

[Noirre]

Serana istui sängyn laidalla ja yritti saada ajatuksiaan selkeytetyiksi. Myrkyn jälkihuurut tekivät ajattelemisen vaikeaksi ja häntä huimasi hiukan. Muutaman metrin päässä Jirikiksi esittäytynyt muukalainen istui vihellellen ja katseli kynsiään. Afshiphoteph oli poissa. Hakemassa rahoja, Serena muisi ja alkoi hieroa ohimoaan. Häntä heikotti edelleen. Sitten hän meni pitkälleen ja antoi kaiken ympärillään olevan kadota pimeyteen silmiensä takana.

Kukakohan myrkytyksen oli järjestänyt? Serena ajatteli ja huokaisi sitten pitkään. Hänen vaistonsa varoittivat menettämästä huomiokykyä Jirikin lähellä, mutta Serena oli vain liian väsynyt. Nälkäkin korvensi hänen sisuskalujaan. Uni saapui hetken päästä ja tuuditti kaikenlaiset huolet mukanaan.

Jiriki nousi seisomaan ja leyhytteli kättään Serenan kasvojen edessä. Sitten hän päätti mennä syömään jotakin, sillä alakerrasta leijailevat tuoksut hiersivät veden hänen kielelleen ja hän huomasi olevansa nälkäinen. niinpä hän lähti huoneesta lukiten oven ja ajatteli, ettei kukaan kuitenkaan kiipeäisi näin korkealle ikkunasta.

Paha vain ettei kukaan ollut tutkinut huonetta.

Tummiin pukeutunut hahmo tuli ulos kaapista ja seisoi hetken paikallaan, kuunellen. Jonkin ajan päästä hän lähestyi Serenaa ja nosti tämän olkapäilleen. Sitten kaapista tuli toinen henkilö.
"Senkin idiootti! Minähän snaoin, että sen yrtin kanssa on oltava varovainen! Melkein ytapoit hänet!"
"Anteeksi anteeksi... Pääsemmekö me täältä ulos?"
"Kaapista pääsee viereiseen huoneeseen. Mennään jo! Ota sinä hänen tavaransa, minä kannan naisen."

Muutaman minuutin päästä huone olikin jo tyhjillään.

[Jubei]

Samaan aikaan Afshiphoteph oli juuri hyökkäämässä miehen kimppuun. Hänen tarkoituksenaan oli murtaa miehen niska yhdellä tarkalla iskulla. Mutta pieni muukalainen ottikin häntä kädestä kiinni ja paiskasi hänet seinään.

"Mitä hittoa" Afshiphoteph ajatteli. "Kukaan ei ole noin nopea. Ei kukaan muu kuin..."
"Afshiphoteph" kuului vastaus.
"Jeremiah, vanha ystäväni"
"Siitä todellakin on kauan, kun tapasimme. Olikos se jossain Urgagsen pesässä?"
"Jossain sielläpäin."
"Miksi muuten yritit käydä kimppuuni?"
"Eräs ystäväni myrkytettiin. Parantaja paransi hänet, mutta minulla ei ollut rahaa maksaa siitä."
"No näytäppäs tietä, minä voin kyllä lainata rahat vanhojen aikojen kunniaksi."


Muutaman minuutin päästä he saapuivat kapakkaan.
"kuka tuo ystäväsi on" kysyi Jiriki.
"Eräs vanha ystäväni, joka tuli maksamaan palveluksistasi."
"No rahaa sitten pöytään vaan."
"Odotas, haluamme nähdä ensin potilaan."
"Miten vain" Jiriki kohautti olkiaan.
He saapuivat huoneeseen ja....
"Mitä hittoa" Afshiphoteph huudahti, "Serena on kadonnut!!!"