Omenarosvo
22.8.2008, 19:17:56
Sain viimein yhden rästipelin pois listoilta pyörimästä. Ostin Suda51:n viimeisimmän keväällä ja se on kummitellut takaraivossa siitä lähtien. Yllättävää kyllä, kun homman sai käyntiin tuli peli ahmaistua parilla istumalla.
Spoilerivaroitus!
Huonommat puolet ensin. En tiedä millainen kieroutunut mieli haluaisi tuottaa pelin joka tarkoituksellisesti koettelee pelaajan hermoja. Tarkoitan nyt kaikkia pääkenttien väliin jääviä osioita joissa ajellaan moottoripyörällä pitkin Santa Destroyn kaupunkia ja kerätään rahaa tulevaa murhaustehtävää varten. Rahaa hankitaan erilaisilla sivutöillä esimerkiksi skorpioonien metsästyksellä, graffitien jynssäämisellä, ruohonleikkuulla, autojen tankkaamisella jne jne. Jokainen näistä on kuin parodia jostain ikivanhoista tietokonepeleistä. Oma suosikkini on auton tankkaus ja ruohonleikkuu, mutta rahaa saa vähän kuluneeseen aikaan nähden... etenkin pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Random gangstereiden lahtaamistehtävistä saa paljon enemmän rahaa, mutta niiden haaste on jotain aivan muuta: yksi osuma ja tehtävä epäonnistuu. Vaihtoehtoina on joko tehdä vähän rahaa helposti tai paljon rahaa helvetin tuskaisesti. Itse pääsin näitä yhden osuman murhatehtäviä läpi ehkä muutaman koko 12 tunnin aikana!
Sivutehtävät eivät edes ole ärsyttäviä sen vuoksi että ohjaus ei toimisi tai peli olisi muuten epäreilu niiden aikana. Eikä siksikään että niiden suorittamisessa loppujen lopuksi kestäisi liian kauan. Rahaa saa nopeasti kasaan ellei välillä halua tuhlata rahojaan uusiin vaatteisiin tai pikku upgradeihin. Vikaa on vain omassa kärsimättömyydessä. Tappelu on tämän pelin suola, joten mieli tekisi päästä jo seuraavaan tehtävään.
Santa Destroy toimii jonkinlaisena "mission selectinä". Moottoripyörän hallinta on aluksi todella outoa, mikä johtuu varmaan siitä että kamera on tiukasti lukittunut sen taakse eikä sulavaa kääntymisen vaikutelmaa synny. Pyörän hallinnasta tulee kyllä ajan myötä vaivatonta. Jossain on verrattu Santa Destroyssa ajelua GTA:n, mutta minusta tässä ei ole kyse mistään sellaisesta. Korkeintaan peli pilailee sen kustannuksella kuten kaiken muunkin kanssa.
Sitten hyviin puoliin joita on paljon.
Taistelu on näyttävää ja äänekästä. Wiimoten heilutuskikat istuvat toimintaan suht buenosti. Ehkä paremmin kuin missään muussa Wiipelissä Super Mario Galaxyn lisäksi. Painiliikkeet toimivat paremmin one-on-one -pomotaisteluissa, kun ympärillä ei ole hirveätä apinalaumaa josta päästä nopeasti eroon. Valomiekan pattereiden lataaminen Travisin köyriessä on aina yhtä friikin näköistä. Ylipäätään tappelu on yksinkertaista mutta toimivaa. Uusia liikkeitä ja upgradeja saa sen verran ettei pääse kyllästymään.
Juoni on jotain totaalisen mahtavaa ja äärimmäisen kamalaa samanaikaisesti. Animepornofriikki voittaa nettihuutokaupasta valomiekan, kohtaa baarissa kauniin naisen jota haluaa nussia, alkaa sen vuoksi tappamaan kymmentä maailman parasta salamurhaajaa. Noh, nämä salamurhaajat voittavat friikkiydessään kaikki Metal Gearin klassikkopahikset, mikä on jo aika kova juttu. Ensimmäiset kaksi tai kolme pomoa ovat vielä suht normaaleja videopelipomoja. Yksi yhtä vastaan ja jokaiseen löytyy oma taktiikkansa. Vähintään viidennen pahiksen jälkeen touhu alkaa mennä aivan överiksi. Jokaista pomoa edeltää puhelinkeskustelu, jossa edellä mainittu kaunis nainen haukkuu Travisin luuseriksi jonka häviämistodennäköisyys on jotain 3522%. Puheluiden jälkeen käydään vielä pieni omituinen ajatustenvaihto varsinaisten bossien kanssa.
Sitten on tämä popkulttuuriviittausten viidakko. Travis Touchdown on mallinnettu Johnny Knoxvillea mukaillen. Pelin rakenne on sekametelisoppa erilaisia klassikoita (metal gear, final fight, devil may cry, GTA, star wars). Esineet on kätketty isoihin aarrearkkuihin ja jokaisen pomon jälkeen saa ison pikselimössöisen sydämen (zelda?). Travisin näkemä uni on old school arcade shooter. Valomiekka on selkeä Star Wars-juidu, mutta viimeisessä kentässä vastaan tulee ensin monta Darth Vader -asuista valomiekkavastusta, ja niiden jälkeen vielä pelin "päävastus" jonka ääni murisee matalalta "pelottavan" kypärän sisältä. Ennen kuolemaansa pahis jopa kertoo olevansa Travisin isä. Varsinaisen pääpahiksen kohtaaminen onkin ihan oma lukunsa. Välienselvittely on pikakelattu läpi, "ettei peli jumiudu ikärajatarkastamoon ja myöhästy julkaisusta". Yllättävät juonenkäänteet vain jatkuvat loppukuvissa (Travisin kadonnut kaksoisveli?)
Grafiikat ja äänet ovat tyylitietoisesti väsätyt. Etenkin äänet ovat täyttä rautaa. Kaikenlaisia videopelipiipityksiä sekoitettuna modernimpaan matskuun. Hyviä biisejä unohtamatta. Kuvasta ja äänestä voisi kirjoittaa kokonaisen hehkutuspostauksen, niin olennainen osa ne ovat tätä peliä. Grasshopperilla on tällä osa-alueella erityinen vahvuus.
En yhtään ihmettele jos NMH on myynyt hieman alle odotusten, koska siitä ei ennalta osaa yhtään arvioida mitä on luvassa. Siinä vaiheessa kun homman päälle alkaa ymmärtää, niin eteen tulevat outoudetkin loksahtavat paikalleen kokonaisuudessa. Toivon että mahdollisimman moni nauttisi pelistä (että saan vielä jatko-osan koneeseeni), mutta en toisaalta ihmettele jos moni kääntyy pois jo alkupuoliskon aikana :) Itsellänikin kesti vähän aikaa, mutta matkan edetessä No More Heroesista kuoriutui todellista timangia.
Spoilerivaroitus!
Huonommat puolet ensin. En tiedä millainen kieroutunut mieli haluaisi tuottaa pelin joka tarkoituksellisesti koettelee pelaajan hermoja. Tarkoitan nyt kaikkia pääkenttien väliin jääviä osioita joissa ajellaan moottoripyörällä pitkin Santa Destroyn kaupunkia ja kerätään rahaa tulevaa murhaustehtävää varten. Rahaa hankitaan erilaisilla sivutöillä esimerkiksi skorpioonien metsästyksellä, graffitien jynssäämisellä, ruohonleikkuulla, autojen tankkaamisella jne jne. Jokainen näistä on kuin parodia jostain ikivanhoista tietokonepeleistä. Oma suosikkini on auton tankkaus ja ruohonleikkuu, mutta rahaa saa vähän kuluneeseen aikaan nähden... etenkin pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Random gangstereiden lahtaamistehtävistä saa paljon enemmän rahaa, mutta niiden haaste on jotain aivan muuta: yksi osuma ja tehtävä epäonnistuu. Vaihtoehtoina on joko tehdä vähän rahaa helposti tai paljon rahaa helvetin tuskaisesti. Itse pääsin näitä yhden osuman murhatehtäviä läpi ehkä muutaman koko 12 tunnin aikana!
Sivutehtävät eivät edes ole ärsyttäviä sen vuoksi että ohjaus ei toimisi tai peli olisi muuten epäreilu niiden aikana. Eikä siksikään että niiden suorittamisessa loppujen lopuksi kestäisi liian kauan. Rahaa saa nopeasti kasaan ellei välillä halua tuhlata rahojaan uusiin vaatteisiin tai pikku upgradeihin. Vikaa on vain omassa kärsimättömyydessä. Tappelu on tämän pelin suola, joten mieli tekisi päästä jo seuraavaan tehtävään.
Santa Destroy toimii jonkinlaisena "mission selectinä". Moottoripyörän hallinta on aluksi todella outoa, mikä johtuu varmaan siitä että kamera on tiukasti lukittunut sen taakse eikä sulavaa kääntymisen vaikutelmaa synny. Pyörän hallinnasta tulee kyllä ajan myötä vaivatonta. Jossain on verrattu Santa Destroyssa ajelua GTA:n, mutta minusta tässä ei ole kyse mistään sellaisesta. Korkeintaan peli pilailee sen kustannuksella kuten kaiken muunkin kanssa.
Sitten hyviin puoliin joita on paljon.
Taistelu on näyttävää ja äänekästä. Wiimoten heilutuskikat istuvat toimintaan suht buenosti. Ehkä paremmin kuin missään muussa Wiipelissä Super Mario Galaxyn lisäksi. Painiliikkeet toimivat paremmin one-on-one -pomotaisteluissa, kun ympärillä ei ole hirveätä apinalaumaa josta päästä nopeasti eroon. Valomiekan pattereiden lataaminen Travisin köyriessä on aina yhtä friikin näköistä. Ylipäätään tappelu on yksinkertaista mutta toimivaa. Uusia liikkeitä ja upgradeja saa sen verran ettei pääse kyllästymään.
Juoni on jotain totaalisen mahtavaa ja äärimmäisen kamalaa samanaikaisesti. Animepornofriikki voittaa nettihuutokaupasta valomiekan, kohtaa baarissa kauniin naisen jota haluaa nussia, alkaa sen vuoksi tappamaan kymmentä maailman parasta salamurhaajaa. Noh, nämä salamurhaajat voittavat friikkiydessään kaikki Metal Gearin klassikkopahikset, mikä on jo aika kova juttu. Ensimmäiset kaksi tai kolme pomoa ovat vielä suht normaaleja videopelipomoja. Yksi yhtä vastaan ja jokaiseen löytyy oma taktiikkansa. Vähintään viidennen pahiksen jälkeen touhu alkaa mennä aivan överiksi. Jokaista pomoa edeltää puhelinkeskustelu, jossa edellä mainittu kaunis nainen haukkuu Travisin luuseriksi jonka häviämistodennäköisyys on jotain 3522%. Puheluiden jälkeen käydään vielä pieni omituinen ajatustenvaihto varsinaisten bossien kanssa.
Sitten on tämä popkulttuuriviittausten viidakko. Travis Touchdown on mallinnettu Johnny Knoxvillea mukaillen. Pelin rakenne on sekametelisoppa erilaisia klassikoita (metal gear, final fight, devil may cry, GTA, star wars). Esineet on kätketty isoihin aarrearkkuihin ja jokaisen pomon jälkeen saa ison pikselimössöisen sydämen (zelda?). Travisin näkemä uni on old school arcade shooter. Valomiekka on selkeä Star Wars-juidu, mutta viimeisessä kentässä vastaan tulee ensin monta Darth Vader -asuista valomiekkavastusta, ja niiden jälkeen vielä pelin "päävastus" jonka ääni murisee matalalta "pelottavan" kypärän sisältä. Ennen kuolemaansa pahis jopa kertoo olevansa Travisin isä. Varsinaisen pääpahiksen kohtaaminen onkin ihan oma lukunsa. Välienselvittely on pikakelattu läpi, "ettei peli jumiudu ikärajatarkastamoon ja myöhästy julkaisusta". Yllättävät juonenkäänteet vain jatkuvat loppukuvissa (Travisin kadonnut kaksoisveli?)
Grafiikat ja äänet ovat tyylitietoisesti väsätyt. Etenkin äänet ovat täyttä rautaa. Kaikenlaisia videopelipiipityksiä sekoitettuna modernimpaan matskuun. Hyviä biisejä unohtamatta. Kuvasta ja äänestä voisi kirjoittaa kokonaisen hehkutuspostauksen, niin olennainen osa ne ovat tätä peliä. Grasshopperilla on tällä osa-alueella erityinen vahvuus.
En yhtään ihmettele jos NMH on myynyt hieman alle odotusten, koska siitä ei ennalta osaa yhtään arvioida mitä on luvassa. Siinä vaiheessa kun homman päälle alkaa ymmärtää, niin eteen tulevat outoudetkin loksahtavat paikalleen kokonaisuudessa. Toivon että mahdollisimman moni nauttisi pelistä (että saan vielä jatko-osan koneeseeni), mutta en toisaalta ihmettele jos moni kääntyy pois jo alkupuoliskon aikana :) Itsellänikin kesti vähän aikaa, mutta matkan edetessä No More Heroesista kuoriutui todellista timangia.