Kreifi
31.8.2008, 15:24:50
Yritinpä pitkästä aikaa kyhätä taas jotain, kun ei tunnu irtoavan sitten millään. Viimeistely on vielä vaiheessa, mutta ajattelin, että pistän tänne tällaisenaan ennen kuin lykästän pitkästä aikaa tekstejäni jonnekin Aukeaan.
RTF-tiedosto ladattavissa täältä (http://personal.inet.fi/koti/kreifi/index/seksias.rtf). RTF:n lataaminen on suositeltavaa, sillä tekstissä on muutaman sivun verran mittaa (ja siinä on kursiivitkin kohdallaan!).
-----
SEKSIÄ, SAATANA
Hellyys ei ole helppo asia. Hellyys ei ole mikään ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, vaan pikemminkin erikseen hankittava lisäosa. Hellyyttä osoitetaan vain kun ollaan sillä tuulella tai halutaan seksiä. Oikeastaan, kun ollaan sillä tuulella tai halutaan seksiä, niin ihminen on valmis tekemään ihan mitä vain.
Jorma oli kuitenkin erilainen. Hän oli hyvin hellä ja kiltti mies. Ehkä hiukan reppana, mutta reppanat yleensä ovat kilttejä ja helliä. Reppanuuden ja hellyyden suhdetta on tutkittu jonkin verran. Mitään varsinaisia tuloksia asiasta ei ole saatu, mutta hellyttävyys harvemmin liittyy asiaan millään tavalla. Mikä käykin hyvin selväksi, kun katselee Jormaa. Häntä kun ei voi pitää kovinkaan hellyttävänä tai suloisena, ellei sitten ole hukannut noiden sanojen merkitystä tyystin sisäisellä pohdinnalla, joka ei ole koskaan kovinkaan suotavaa ellei mukana ole tarvittavia suojavarusteita Yleensä vähämäismääräksi suositellaan yhtä litraa viinaa, mutta on raportoitu, että pienemmilläkin määrillä on tultu toimeen, mutta näitä tietoja ei ole vahvistettu.
Palatkaamme nyt Jormaan ja vieläpä oikein konkreettisella tasolla. Jorma oli varsin vaikuttava mies, lähinnä mahansa ja kovin rujon ja epäeroottisen ulkonäkönsä ansiosta. Siis tarkoitan todellakin, että hän oli vaikuttava näiden ominaisuuksien johdosta. Sitä kompensoimaan Jumala, tai kuka lieneekään, oli rakentanut Jormaan sisälle hellyysominaisuuden, joka teki miehestä poikkeuksellisen hellän, ellei jopa ainutlaatuisen lajissaan tässä suhteessa.
Kaikki hyvä, tai miksei pahakin, päättyy kuitenkin aikanaan. Näin kävi Jormallekin 12. marraskuuta 1997. Jorman aamu oli sellainen perinteinen aamu. Töihin olisi pitänyt lähteä, mutta Jorma oli hiukan kipeä. Hyvin vähän, mutta tarpeeksi. Kuten yleensäkin tylsinä sairaslomapäivinä, Jorma istui sohvallaan television edessä katsellen uusintana edellisen päivän saippuasarjoja, joita aamupäivisin näytettiin yksinäisille ja syrjäytyneille ihmisille. Niitä katselleen he sitten tunsivat itsensä joko paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi. Jorman kupla oli niin vahva, etteivät nuo sarjat pystyneet vaikuttamaan häneen, vai oliko lie kyse siitä, että kissa sylissä vei niin paljon huomiota, ettei Jorma pystynyt keskittymään siihen mikä television anti oli.
Olette varmaan kuulleet sen pitkän ja helvetin tylsän kertomuksen siitä kuinka pienet asiat voivat vaikuttaa ratkaisevasti koko loppuelämään? No, kuvittele sellainen selitys tähän.
Postiluukku kolahti. Se oli vain pieni postiluukun ääni, mutta silti se muutti Jorman elämää suuresti. Joskus pienen pienet asiat.... (siis tähän tarkalleen)
Tietenkin Jorma tiesi, mitä postiluukusta saattoi tulla, olihan hän odottanut sitä jo kaksi viikkoa, mutta jostain kumman syystä Jorma ei muistanut nyt koko asiaa, joten hän ei liikauttanut rasvaista persettään sen enempää. Toistaiseksi toki.
Kahvikupin tyhjennettyään Jorma kuitenkin uutta kupposta hakiessaan päätti katsastaa postin. Lattialla eteisessä oli pieni ruskea paketti, joka oli juuri ja juuri mahtunut postiluukusta sisään. Jorma muisti välittömästi mitä hän olikaan tilannut, mikä merkitsi yksinkertaisesti sitä, että kaikki muu posti jäi lattialle ja tämä ruskea paketti kuljetettiin olohuoneeseen avattavaksi. Jorman silmät olivat jotakuinkin samassa asennossa kuin lapsella, joka löytää kerrostalon kokoisen karkkivuoren.
Katsokaas kun Jorman elämä ei ollut kovinkaan jännää, mielenkiintoista saati tapahtumarikasta. Olihan Jorma nuorena poikana ollut varsin villi ja viriili nuori mies, mutta 30 vuotta oli tehnyt tehtävänsä tälle ennen niin voimakkaalle ja mahtavalle ”Conanille”. Tämä ongelma oli kuitenkin ratkaistavissa. Ei sillä, että Jormasta olisi saanut sitä nuorukaista, joka hän nuoruudessaan oli, mutta pientä piristystä elämään oli saatavissa yhdellä ruskealla paketilla Hollannista.
Sieniä, saatana.
Sieniäpä juurikin. Niitä sisälsi tämä Jorman elämyspaketti (nimi, jolla sitä myytiin eräällä nettisivustolla). Paketin sisällä oli kymmenen kuivunutta tattia (sienien tarkka nimi, muoto ja koostumus sensuroitu toim. huom.) ja lappu:
Kiitos hyvä Asiakkaamme loistavasta valinnasta!
Olette tilanneet elämyspaketti ykkösen. Elämyspaketti ykkönen on tarkoitettu aloittelevalle matkustajalle. Jos kuitenkin olette kokenut matkustaja, niin tästä paketista löytyy Teillekin iloa. Jos taasen ette ole matkustaja ollenkaan, etkä ole tilannut tätä pakettia, niin ohessa on tilinumero, johon voitte maksaa Teille toimitetun tuotteen.
Elämyspaketti ykkönen on varsin simppeli paketti. Teidän tulee noudattaa vain ohessa annettuja annoksia ja matkanne sujuu luultavasti hyvin ja koette sen mielekkääksi. Vasemmalla paino ja oikealla painon määräämä annostus.
Paino (kg) Annos (sientä)
<45 --- 1
45-65 --- 2
65-80 --- 3
80-100 --- 4
100< --- 5
Kiitos tilauksestanne ja toivottavasti teistä tulee pysyvä asiakkaamme.
Terveisin
Olech Azelpan, TatterWoods Oy, toimitusjohtaja
Jorma silmäili annosmääriä ja tuli siihen tulokseen, että hänen painollaan piti ottaa vähintään kuusi sientä, joten hän otti kahdeksan. Nettisivuilta hän oli lukenut, että elämyspaketti yksi oli täysin turvallinen, eikä mitään riskejä liittynyt sen kanssa matkaamiseen, joten sieni tai kaksi liikaa ei voinut tehdä pahaa, mutta katsoessaan mahaansa hän oli kovin vakuuttunut siitä, ettei kuusikaan sientä riittäisi vielä mihinkään. Kahdeksan sientä siis, ne Jorma poimi käteensä. Pakettiin jäi vielä kaksi sientä, liekö sillä sitten mitään merkitystä.
Jorma pisti musiikkia soimaan, sillä hän oli lukenut, että se olisi hieno juttu. Hän vaihtoi myös kanavaa televisiosta ja kuin sattuman oikusta sieltä tuli dokumentti afrikkalaisista tuliketuista, jotka söivät jotakin hassua kaktusta, josta meni ketun nuppi sekaisin.
Kulaus kahvia, sieni mahaan, kulaus kahvia, sieni mahaan - Jormalla oli jo oma toimiva järjestelmänsä sienien suhteen.
Olette varmaankin kuulleet joskus riivajaisista ja jos ette, niin kerrottakoon teille nyt näistä pienistä olennoista. Riivajaiset elävät ns. toisessa ulottuvuudessa. Tämä toinen ulottuvuus on tavallaan päällekkäin oman maailmamme kanssa, joten ulottuvuudesta toiseen matkaaminen on mahdollista, joskaan ei helppoa.
Riivajaiset ovat pieniä harmaita suippokorvaisia olentoja, jotka usein kätkevät hyvinkin epämiellyttävän näköisen kehonsa isoon rumaan perunasäkin näköiseen asuun, joka on käytännössä säkki, jossa on aukko mistä tulee pää ja kaksi aukkoa molemmille käsille. Kolmas aukko, eli pussin suu onkin sitten jalkoja varten.
Johtuen ehkä siitä, että riivajaiset ovat rumia ja suurimmaksi osaksi elävät keskenään, heillä on myös erittäin huono näkö. Riivajaisten kulttuurin, tekniikan ja tieteen kehittyessä he kehittivät myös näkölasit, jotka siis silmälaseina tunnetaan meille niin tutussa maailmassa. Silmälasit ratkaisivat varsin tehokkaasti huononäköisyysongelman, mutta aiheutti toisen vieläkin suuremman ongelman. Riivajaisilla kun on tapana tulla tähän meidän ulottuvuuteemme (tai Jorman, kuka sen sitten omistaakaan) ja vallata ihmiskehoja. Kuten ulottuvuudesta toiseen siirtyminen, ei myöskään kehon valtaaminen ole helppo homma. Siitä yksinkertaisesta syystä, että maailmankaikkeus menisi ihan sekaisin jos siellä vaan hypittäisiin ulottuvuudesta toiseen ja vaihdeltaisiin kehoja mielin määrin. No kuitenkin, ihmiskehon valtaaminen vaatii tiettyä aineettomuutta ja yhdistymistä kehoon hengellisellä tasolla ja kuten kaikki keskimääräistä älykkäämmät ihmiset ymmärtävät, silmälasit eivät voi tehdä näin. Ihmiskehon valtaamisen yhteydessä silmälasit jäävät kehon ulkopuolelle, mikä ei ole järin hyvä asia riivajaiselle, sillä manaaja (jonka tarkoitus on siis häätää riivajaiset ihmiskehosta) pystyy helposti bongaamaan missä riivajaiset ovat ja kenen kehon he ovat ottaneet hallintaansa ja näin ajaa riivajaisen takaisin omaan ulottuvuuteensa pelaamaan niitä samoja tylsiä lautapelejä, joita kukaan ei enää haluaisi pelata, mutta tekemisen puutteessa kaikki haluavat pelata niitä. Ikävä kyllä, näkölasiaikakaudella oli jonkin verran debattia siitä, että kaikki, joiden kotoa löytyi silmälasit (tai jopa useampia!) eivät olleet riivattuja. Yhtä kaikki, riivajaiset päättivät lopettaa näkölasikokeilun ja sitä myötä myös koko näkölasiaikakauden.
Siitä huolimatta, että syntyy ehkä vaikutelma riivajaisten heikohkosta älykkyydestä, riivajaiset eivät kuitenkaan ollet tyhmiä olentoja, vaan jopa viekkaita. Sitä todistaa hyvin trippiaikakausi, joka oli valloillaan juurikin niihin aikoihin kun Jorma sienensä sai. Tämä asia selvinnee tarkemmin myöhemmin, mutta nyt keskusteluun, joka käytiin erään tylsän lautapelin yhteydessä vuonna 1997 joskus marraskuussa.
”Sun vuoro”, erittäin ruma riivajainen sanoi.
”Eikä oo, Maken vuoro se on”, vieläkin rumempi riivajainen vastasi.
”Missä se Make sitten on?”
”Tais mennä kuselle.”
”Ai. No siirrä se sen puolesta.”
Rumempi riivajainen kohautti olkiaan, eli perunasäkki heilahti epämääräisesti.
”Voitin”, rumempi riivajainen sanoi siirtonsa jälkeen.
”Katos pentelettä”, erittäin ruma riivajainen tokaisi ja tuijotti pelilautaa. ”Maken vika.”
Piip piip piip piip piip, erittäin ruman riivajaisen digitaalinen kello alkoi hälyttää, mikä jotakuinkin lopetti kaiken keskustelun ja pelaamisen kymmenen metrin säteellä. Kaikki tiesivät mitä se tarkoitti ja kaikki kuolasivat erittäin rumaa riivajaista
”Jipii!” se huusi ja hyppäsi korkealle ilmaan muiden mutistessa jotakin lottovoitosta.
”No, pidä hauskaa”, rumempi riivajainen totesi mukamas kannustavasti, mutta oikeasti hän oli varsin kateellinen, sillä hän oli viimeksi päässyt valtaamaan neljä ja puoli vuotta sitten.
Sen jälkeen, kun trippauslaki oli tullut voimaan, valtaaminen oli muuttunut paljon harvinaisemmaksi, mutta huomattavasti turvallisemmaksi. Trippauslaki sääti, että vallata sai vain matkaajia, muut olivat kiellettyjä kohteita. Riivausneuvosto oli jakanut kaikille hienot digitaaliset kellot, jotka ilmoittivat tarkasti kenen vuoro oli vallata ja missä kohde oli. Lievästä passivoitumisesta johtuen riivajaisten yhteiskunnassa olikin keskusteltu paljon ylipaino-ongelmasta. Se tosin ei koskenut erittäin rumaa riivajaista, sillä vaikka hän oli uskomattoman ruma, hän oli silti varsin solakassa kunnossa. Se oli hyvä, sillä se helpotti ulottuvuuksien välillä siirtymistä, eikä siitä ollut haittaa valtaamisessakaan.
Erittäin ruma riivajainen vilkutti hyvästiksi ja katosi sitten pienen ääniefektin saattelemana.
Jorman matka osoitti merkkejä todellisesta alkamisestaan, kun erittäin ruma riivajainen oli välitilassa. Tilassa, joka oli saanut nimensä välilihasta. Jokainen peppuseksiä harrastanut tietää kyllä mistä nimi juontaa juurensa, mutta suodaan tämä tieto myös niille, jotka eivät tähän kermaiseen unelmaan ole päässeet tutustumaan. Siitinhän kostutetaan ensin emättimessä, jonka jälkeen se viedään välilihaa pitkin anukseen ja työnnetään sisään. Tämä matka välilihaa pitkin on odotuksia ja innostusta täynnä ja kukaan sitä kulkeva ei osaa ajatella mitään muuta kuin lahjaa, jonka perillä saa. Siitä nimi välitila.
Sillä välin, kun Jorma tutustui piikikkäiden ja punaisten kettujen tapaan keskustella atomien kanssa ja erittäin ruman riivajaisen nautiskellessa välitilassa tulevasta jättipotistaan, Jorman kissa, Herra Mortensson saattoi ehkäpä suureksi epäonnekseen kiinnostumaan kahdesta yhdellä jalalla seisovasta pienestä, mutta varsin maukkaasta sateenvarjosta.
Kissalla on kolme tapaa kiinnostua. Ensimmäinen ja ehkäpä omalla tavallaan tärkein ja hallitsevin tapa kiinnostua on seksuaalinen tapa (oliko tämä lie kenellekään yllätys?). Toinen tapa kiinnostua on hyvin piikikäs ja terävä tapa, eikä nyt ole kyse sarkasmista. Kolmas tapa kiinnostua on se tapa, jota Herra Mortensson noudatti, eli syöminen ja niin tuo harmaavalkoinen kissanretku söi Jorman viimeiset tatit. Tyytyväisenä makupalasta kissa hyppäsi sängylle ja pisti pötkölleen. Ei kestänyt kauaakaan, kun kissa tutustui uuteen varsin erikoiseen maailmaan, joka oli sen verran vakuuttava kaikilla rintamilla, että kissa, sikäli mikäli se nykyisen tiedon valossa on mitenkään mahdollista, oli hyvin lähellä menettää järkensä.
Jorma, mies joka ei ollut kovinkaan tunnettu hyvistä valinnoistaan teki kerrankin huonon valinnan. Kerrankin siksi, että tämä huono valinta olikin loppujen lopuksi hyvä valinta. Jormaa katsokaas alkoi kusettamaan, tosin aluksi hänestä tuntui siltä, että hän olisi ollut suihkussa ja se sai hänet jokseenkin rauhattomaksi, sillä hän ei osannut uida ja viemäri oli tukossa. Viemärin virkaa tosin ajoi Bringles-purkin kansi, joka oli ollut olohuoneen lattialla juurikin siinä samaisessa kohdassa jo kolmisen viikkoa. Edes kissa ei ollut sitä siirtänyt. Se tosin johtui täysin siitä, että se oli lattiassa purkalla kiinni.
Jorma pääsi kuin pääsikin vessaan, mutta sieltä siirtyminen takaisin settingiin osoittautui vaikeaksi. Ei sillä, että se olisi mitenkään Jormaa kiinnostunut, sikäli mikäli hän olisi pystynyt millään tavalla edes ajattelemaan asiaa, sillä hän keskittyi liskojen paritteluun uima-altaalla.
Juuri sillä samaisella hetkellä olohuoneesta kuului äärimmäisen vähän vakuuttava tai yleensäkään huomiota herättävä poks, ja perunasäkkiin pukeutunut riivajainen ilmestyi huoneeseen.
Riivajainen tarkasteli ympäristöään sillä näkökyvyllään mikä hänellä nyt sattui olemaan. Huone vaikutti juuri siltä, millaiseksi se oli kuvauksessa kuvailtu. Erittäin ruma riivajainen toki olisi halunnut tarkistaa koordinaatit, mutta samasta syystä kuin näkölasit, digitaalinen kello piti jättää hänen omaan ulottuvuuteensa, eli jos (ja kun) hän palaisi, se olisi joko a) varastettu, tai b) rikottu. Erittäin rumalla riivajaisella tosin ei ollut minkäänlaista tarkoitusta palata omaan maailmaansa, joten sinänsä digitaalisesta kellosta huolehtiminen ei ollut mitenkään ajankohtaista juuri nyt. Sen sijaan ajankohtaista oli valtaamisen saattaminen alkuun.
Riivajaisten heikohkoa näkökykyä oli korvaamassa aisti, jonka avulla he pystyivät tunnistamaan elävän kohteen, jopa 2 metrin päästä. Varsin hyödyllinen kyky, kun ajatteli valtaamista. Jos et usko, niin kokeilepa elää kirjahyllyn kehossa yksi ikuisuus.
Valtaamisen kokeminen on kovin yksilöllistä. Herra Mortensson oli sitä mieltä, että se tuntui hyvinkin pitkälti siltä kuin joku kiimainen kookas uroskissa olisi erehtynyt luulemaan viatonta trippaavaa nuorta poikakissaa tulevien pentujensa äidiksi.
Vessassa omaa tutkimusretkeään tekevä Jorma kuuli kyllä kissan parahduksen, mutta viestin kulkiessa hänen korvistaan aivoihin, se oli muuttanut muotoaan joksikin, joka muistutti meteoriitin iskeytymistä maahan, mikä aiheutti sen, että Jorma piiloutui pesukoneen ja seinän väliin, mikä taasen oli kovin yllättävää ottaen huomioon kuinka vähän tuossa välissä oli tilaa.
Jorman ostamien sienten vaikutus kesti noin kuutisen tuntia. Moni varmaan sanoisi, että vain kuusi tuntia, mutta tässä tapauksessa se oli oikeastaan ihan hyvä asia. Jos tämä ei tunnu uskottavalta, niin kokeilepa itse miltä tuntuu herätä pesukoneen ja seinän välistä yltä päältä oksennuksessa ja hiukan kusessakin, kun trippi on päällä.. Vaikutuksen kestäessä sen kuusi tuntia, oli Jorma hyvinkin järjissään heräämisensä aikoihin, ja jos mies ei nyt tiennyt mistä oli kyse, niin ainakin hänellä oli erittäin hyvä aavistus. Aavistustakaan hänellä ei ollut siitä, että miten tuolta päästäisiin pois, sillä pesukone nojasi hyvinkin vahvasti kylpyammeeseen, eikä tuntunut hievahtavan, vaikka sitä kuinka yritti rynkyttää, mikä muuten oli lähinnä seksuaalista kontaktia toisen kappaleen kanssa, mihin Jorma oli päässyt viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen.
Jorma lopetti pesukoneen ja seinän välissä ähkimisen huomattuaan Herra Mortenssonin, joka istua kökötti likaisella vessan matolla tuijottaen miestä silmät kahtena huonosti käsin valmistettuna lasipallona.
”Tämä ei ole sitä miltä tämä nyt näyttää. Katsos ne sienet... äh, sinä olet kissa, et sinä mitään tajua”, Jorma selvitti asianlaitaa.
Moni tosiaan kuvittelee, etteivät kissat tajua, mikä on niin väärä fakta kuin olla ja voi, mutta Herra Mortensson ei ihan oikeasti tajunnut juurikaan mistään mitään Ja jos ei Herra Mortensson tajunnut, niin ei voida sanoa, että erittäin ruma riivaajakaan olisi täysin ollut perillä asioista. Sen verran toki, että ymmärsi ettei kaikki ollut ihan niin kuin piti.
Oliko kyse sitten rasvaprosentin rajusta laskusta, ylemmistä voimista vai erittäin ruman riivajaisen jippoja, Jorma pääsi iltaan mennessä pois omasta pienestä ansastaan. Jorman onni, ettei pesukone ollut metsästäjän loukku ja jos olikin, niin huonosti tehty.
Eipä Jorma jotenkin tyhjentävässä olotilassaan keksinyt oikein muuta kuin sen minkä hän aina keksi melkeinpä ihan missä olotilassa tahansa, eli television eteen nauliutumisen ja ammattimaimaisen kanavasurffaamisen.
Eipä voi Herra Mortenssonia / erittäin rumaa riivajaista kehua valinnastaan ajankäyttöön, sillä he istua möllöttivät sängyllä ja tuijottivat vuoroin televisiota ja vuoroin Jormaa. Ei ollut miehellä aavistustakaan mitä tuon yhdistyneen olennon päässä liikkui, mutta toisaalta, ei ollut tällä riivatulla kissallakaan sen paremmin käsitystä toiminnastaan.
Jossakin vaiheessa, mitä luultavammin mainostauolla, erittäin ruman riivajaisen mieleen tulvahti hyvin selvä käsitys siitä mitä oli tapahtunut. Ilmaisu mieleen tulvahti tosin voi olla hitusen harhaanjohtava, sillä kyse oli pikemminkin siitä, että hän teki muutamia näköhavaintoja, jotka olivat jokseenkin hämmentäviä. Kun hän katsoi itseensä, hän näki hyvinkin tavanomaisen kissan ja kun hän katsoi toisaalle, näki hän varsin tuhdissa kunnossa olevan mehevän paistin, millä tässä tapauksessa viitataan Jormaan. Tämä havainto oli yksiään vakuuttamaan erittäin ruman riivajaisen siitä, että jossakin oli menty metsään. Ainoa looginen päätelmä tässä tilanteessa oli tietenkin se, että se oli Jorman vika.
Erittäin rumalla riivajaisella oli käsissään (tai pikemminkin tassuissaan) vakavanlaatuinen ongelma. Kissasta ei pääsisi pihalle ilman manaajaa ja jos sellainen hommattaisiin, niin se tuskin antaisi riivajaisen siirtyä Jormaan tai yleensäkään jäädä tähän ihmisten ja kissojen maailmaan. Mikä tietenkin tarkoitti sitä, että nyt oltiin kissassa. Kissassa oleminen ei ehkä alkuun kulosta kovin pahalta, mutta kun ottaa huomioon sen, että riivajaiset ovat luonnostaan vapaudenkaipuisia olentoja ja sitten miettii millaista lemmikkikissan elämä on, niin huomaa kyllä missä mättää.
No, erittäin ruman riivajaisen piti kuitenkin ottaa ilo irti siitä mitä hänellä on. Vähän kuin juhlisi näkkileivällä, mutta erittäin nälkäisenä.
Erittäin ruma riivajainen odotti, että Jorma kävisi nukkumaan, mikä ei tapahtunutkaan ihan heti, mutta hänen onnekseen Jorma nukahti mikä ajoi saman asian. Kun Jorma oli kiltisti astellut unimaailmaan, erittäin ruma riivajainen tiesi tilaisuutensa koittaneen. Hän ei ehkä osannut puhua ihmissanoja kissalla, mutta jokainen itseään kunnioittava riivajainen osasi loitsia kissojen kielellä. Jos nyt varsinaisesta loitsimisesta voidaan puhua, kyseessä oli kuitenkin ihan puhdasta psykologiaa.
Erittäin ruma riivajainen tunkeutui Jorman aivosoluihin ja solutti sinne eräitä varsin mielenkiintoisia ajatuksia ja ehkä muutaman haluntyngänkin. Prosessi ei ollut mikään helppo, kuten varmasti kaikki soluttamista opiskelevat tai soluttamista ammatikseen tekevät tietävät.
Kuin taikaiskusta (mutta ei kuitenkaan taikaiskusta, tehtäköön selväksi se) Jorma pomppasi istualleen uniasennostaan, joka muistutti hyvin pitkälti itkevän lapsen sikiöasentoa.
”Viinaa, jumaluta, nyt on pakko saada viinaa”, Jorma tokaisi päättäväisenä. Ja viinaahan oli silloin saatava. Riivajainen olisi tuulettanut saavutuksensa johdosta, ellei se luultavasti olisi paljastanut häntä.
Jorma puki ykköset päällensä, mikä käsitti flanellipaidan, valkoiset lenkkarit ja farkut. Eihän Jormalla ollutkaan kuin ykköset ja työvaatteet ja järkikin nyt sanoo, ettei työvaatteissa lähdetä baariin hillumaan, paitsi tietenkin jos sattuu olemaan töissä baarissa, jolloin se on hyvin pitkälti jopa suotavaa.
Matkalla baariin Jorma teki sitä mitä matkalla baariin tehdään, eli poltti tupakkaa ja käveli. Jotkut käyttävät taksia, jolloin tupakka jää pois, joten kyseeseen tulee lähinnä autossa istuminen. Jorma valitsi tupakan ja kävelemisen, kuten suurin osa tekee.
Baarissa taasen... no, Jorma teki sitä mitä baarissa tehdään, eli kiskoi alkoholijuomia naamaansa hyvinkin tehokkaasti, näytti ääliöltä tanssilattialla ja todisti olevansa ääliö kommunikoidessaan muiden, lähinnä naisten, kanssa.
Juottoloissahan siis käy kahdenlaisia miehiä. Tai monenlaisia, mutta kahdenlaisia miehiä, jotka etsivät naista. Alaluokkia on sitten muutama, mutta älköömme puuttuko niihin tässä vaiheessa. Ensimmäinen ryhmä on se, joka jumittuu siihen yhteen naiseen tai pöytään, eikä lähde kulumallaan pois vaikka kaikille muille on täysin selvää, ettei miehellä ole mitään jakoa tai hänen edes haluttaisiin jäävän pöydän välittömään läheisyyteen. Toinen ryhmä onkin sitten hiukan älykkäämpi ryhmä kun ensimmäinen. Siihen ryhmään kuuluvat ymmärtävät milloin heitä ei kaivata tai milloin mahdollisuudet ovat menneet, joten he siirtyvät seuraavaan pöytään. Jorma kuului ryhmään kaksi. Jorma kuului myös ryhmään kaksi eräässä toisessa luokitellussa. 1. Saa, 2. Ei saa.
Tosin, eipä Jorma ihan jokaisessa pöydässä käynyt. Hän jätti melkein suosiolla väliin ne pöydät, joissa miesten osuus seurueesta oli yli 50%, mikä pitkällä tähtäimellä saattoi olla illan saldosta huolimatta ihan hyvä ratkaisu.
Jorman kohtalo oli ikävä... hei, odottakaas, eihän ilta vielä ohi ole. Muistatte kai Herra Mortenssonin eli erittäin ruman riivajaisen. Hänhän oli mennyt räpläämään Jormaa, josta johtuen Jorma oli lähtenyt kiskomaan varsin maistuvia alkoholijuomia (oikeastaan pahoja, mutta kaikki sanovat maistuvia, koska ei kukaan joisi mitään pahaa etenkään kun yleensä se johti älykkyysosamäärän radikaaliin laskemiseen, tavallaan tuplasti typeryyttä), mutta tämä oli ollut vasta vaihe yksi. Seuraava asetus alkoi potkia, kun Jorma baarista pihalle asteli.
Tilanne ei ollut kovinkaan provosoiva, ainakaan kenenkään muun mielestä kuin Jorman, sillä baarin ulkopuolella oli käynnissä perinteinen parisuhdekeskustelu baari-illan päätteeksi. Jorma näki asian hyvin toisella tavalla ja ryntäsi puolustamaan heikkoa naista vaarassa kuin ritari valkean ratsunsa ja miekkansa kanssa. Jormalta tosin puuttui ratsu vaikkakin hänen askelluksensa vaikutti siltä, että jonkin kyydissä tässä nyt mentiin. Miekankin virkaa toimitti terassituoli, joka sattui olemaan puuta.
”Ai saatana”, oli jotakuinkin kaikki mitä Jorma sai aikaan puisella terassituolilla.
Jorman onneksi hän oli kuitenkin massiivinen mies ja vaikka lihakset nyt eivät olleetkaan miehessä kovinkaan hallitsevassa roolissa, niin sen verran ytyä käsivarresta löytyi, että nyrkki viimeisteli sen, minkä terassituoli oli aloittanut ja tämä uhkaava lohikäärme oli päihitetty sankarillisella hyökkäyksellä.
Kiitokseksi prinsessa vei ritarin majataloon, sillä linnanherra saattaisi jossakin vaiheessa tulla kotiin lievästä verenvuodosta huolimatta. Ratkaisu oli sinänsä ihan hyvä, sillä hovineidot tuntuivat linnan sijasta olevan majatalossa, vaikka eipä tuolla niin merkitystä ollutkaan, kun kumpikaan ei tarvinnut hovineitojen palveluksia, mitä nyt hissinnappia piti painaa. Varsin maagisia kapistuksia nuo nousulaitteet.
Selvitetäänpä nyt yksi asia. Jorma oli ollut aikoinaan kovinkin viriili ja villi mies, ja ulkomuodoltaankin varmaan jonkun mielestä ihan ok miehenalku. Viriiliys ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarkoittanut, että hänellä olisi ollut kovinkaan paljon seksuaalisia kokemuksia toisen ihmisen kanssa, sillä vakavissa piireissä pussailua ei sellaiseksi lasketa. Jorma oli, jos sen nyt tässä ihan suoraan annetaan tulla, poikuutensa varsin hyvin säilyttänyt miehenreppana. Joku käyttäisi varmaan termiä tuhkamuna, mutta se saattaisi olla loukkaavaa ja nykyisen tiedon valossa jopa virheellinen väittämä.
Eipä silti, ei tällä tiedolla juurikaan vielä tässä vaiheessa ole merkitystä, sillä itse aktiin tai muuhun seksuaaliseen toimintaan asti pääseminen ei onnistunut
Jorma ei ollut ihan ymmärtänyt, että prinsessa halusi vain ja ainoastaan melaa mekkoon, joten Jorma arpoi mitä tekisi ja miten tilanteen selvittäisi. Hän päätyi yllättävästi varsin miehekkääseen tapaan ratkaista asia ja kailotti melkein heti näiden kahden päästyä hotelliin: ”Seksiä, saatana!”
Yleiseksi yllätykseksi Jorman valitsema lähestymistapa oli poikkeuksellisen tuloksekas, sillä prinsessa heitti vaatteensa välittömästi pois. Vaatteiden alta paljastui... no muutama tissinmöllikkä ja jokunen läjä karvoja pillun peittona. Varsin hyvin muodostunut oli tuo prinsessa, joskaan ei ehkä mikään katseennaulitsija millään mittarilla.
Jorma otti oppia mestarista ja heitti itsekin vaatteensa pois. Se ei ollut ehkä ihan niin sulavaa ja eroottista tai millään tavalla kaunista katsottavaa kuin prinsessalla, mutta ainakin se oli käytännöllistä.
Prinsessa katsoi hetken Jormaa kasvoihin ja siirsi sitten katseensa hänen mahaansa pitkin navan yli haarojen väliin. Ei voi sanoa, että tämä prinsessa olisi mikään lutka ollut, ainakaan enää, vaikka vähän lutkamaista hänen käytöksensä oli, mutta kenenpä prinsessa ei olisi ollut? Kuitenkin, prinsessa oli nähnyt kattavan oman osansa mulkuista. Oli ollut pientä, ryppyistä, valtavaa, kookasta, massiivista, vaikuttavaa, jykevää, nakkimaista, ympärileikattua, vähän vähemmän ympärileikattua, tattimaista, vinoa, käyrää, kurvikasta, keikistelevää, koreaa, kaunista, eläväistä jne., mutta koskaan hän ei ollut nähnyt söpöä mulkkua. Vai pitäisiköhän puhua kikkelistä, kun söpöys otettiin esille tässä yhteydessä.
Moni mies kokisi söpön kikkelin jossakin mielessä loukkauksena, se on sinänsä ihan normaalia, eikä vika ole siinä tapauksessa miehessä, vaan kikkelissä.
”Oiiii kun se on söpö”, prinsessa sanoi ja otti askeleen lähemmäksi ja venytti kyseisen liikkeen yhteydessä kaulaansa muutaman sentin päästäkseen tarkistelemaan tätä poikkeuksellisen söpöä kappaletta lähempää.
Jorman reaktiot etenivät jotakuinkin tähän malliin: hämmennys -> suuri hämmennys -> valtava hämmennys -> viha -> suuri viha -> valtava viha (=raivo, rage).
”Perkele!” Jorma huusi ja nappasi prinsessaa hiuksista kiinni.
Sen jälkeen Jorma esitteli prinsessan naamalle kuinka hyvin majatalon huone oli siivottu pölyistä. Prinsessa epäonneksi esittelyn sivutuotteena tuli murtunut nenä, irronnut silmämuna, kolme haljennutta hammasta ja neljä katkennutta. Tämän lisäksi joitakin vaurioita syntyi solisluun, lapaluun, kylkiluun, jalkapöydänluun (no vittu, keksikää itse luiden nimiä, ei ole helppoa) ja muutamaan muuhun paikkaan, mutta merkittävimmät vauriot tulivat kuitenkin naamaan.
Prinsessan mielestä olisi ollut hurjan kivaa jos esittelykierros huoneessa olisi päättynyt tähän. Oikeastaan hänen mielestään olisi ollut hurjan paljon kivempaa jos hänen kihlattunsa olisi hakannut tämän nyttemmin vain mielisairaaksi ihrapalloksi paljastuneen entisen ritarin hyvin pitkälti siihen kuntoon, ettei tämä pystyisi itse kävelemään kotiin. Prinsessan mielestä toki olisi ollut kivaa myös kihlautua ihanan miehen kanssa, mutta viimeistään tässä vaiheessa prinsessa tajusi, että harvoin saa mitä haluaa. Ei vaikka olisi kuinka ihana ihminen.
Prinsessa sai siis höykytystä jos ei nyt oikein isän kädestä, niin ainakin Jorman kädestä, eikä Jorma ei ollut enää ollut kovinkaan hellä mies, pikemminkin erittäin väkivaltainen. Ehkä se oli se kolmas asetus.
Siinä vaiheessa, kun Jorma alkoi saada jonkinlaista otetta todellisuudesta, hän havaitsi olevansa himpun verran veressä. Ja siinä vaiheessa olisi pitänyt alkaa ajatella, mahdollisimman järkevästi tietenkin. Ikävä kyllä Jorma ei pystynyt tähän, joten hän kiipesi ikkunan kautta ulos. Siitä johtuen, että rännejä ei ollut tehty ylipainoisia ihmisiä varten, vaan ainoastaan kuljettamaan vettä, Jorma mätkähti maahan, sanotaanko nyt mukavasta korkeudesta, ja loukkasi kätensä ja mursi muutaman kylkiluun. Ei kuitenkaan mitään liian vakavaa, joten Jorma hoippui suhteellisen hyvässä kunnossa takaisin kotiin, ja siellä hän sammui sohvalle roskaruoka-annoksensa viereen, jonka hetkeksi valtaan päässyt Herra Mortensson hävitti mustaan aukkoon, jota kutsuttiin myös kissan mahaksi.
Yötä tuppaa seuraamaan aamu ja aamua useimmiten päivä ja baarireissun venähtäessä pikkutunneille, kuten tapana on, herääminen ajoittuu päivään, sängystä nouseminen taasen iltaan ja töihin meneminen lykkääntyy päivällä. Näin kävi Jormankin tapauksessa.
Jorma ei ikinä varsinaisesti pinnannut töistä, hän vain otti kovin raskaasti pienenkin nuhan. Voisi sanoa, että hän piti huolta terveydestään, vaikka ei asia ihan niin ollutkaan. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa Jorma rehellisesti lintsasi töistä, eikä hänelle tullut siitä minkäänlaisia tunnontuskia, joten sitä linjaa jatkettiin vielä muutama päivä.
Kun Jorma vihdoin saapui työpaikalleen, oli hänellä sen verran alkoholia veressä, että luistimia lapselleen ostamaan tullut äiti ilmoitti asiasta ylemmälle taholle ja Jorma sai viikon sairaslomaa ja varoituksen. Salaa pienessä mielessään (vai erittäin ruman riivajaisen mielessä?) Jorma olisi halunnut potkut, mutta mies tuntui varsin tyytyväiseltä tähän ratkaisuun.
Hyvästä, oikeasta, hienosta, kauniista ja yleensäkin täydellisestä tai mahdollisimman hyvästä elämästä on kohtalaisen monta käsitystä, mutta silti kaikkien tulisi noudattaa sitä yhtä. Tämä aiheuttaa lievän ongelman tarkastellessamme Jorman tilannetta viikon sairaslomalla.
Kiltti, hellä, rauhallinen, syrjäytynyt, kovin reppana ja muutenkin kohtalaisen säälittävä ihmisyksilö oli kokenut muutoksia, jotka eivät ehkä olleet hänen oma valintansa. Mies oli väkivaltainen, jossakin määrin mielisairas, itsekeskeinen, alkoholiin menevä, sikamainen (tai jopa suoranainen sika), seksuaalisesti suurimmaksi osaksi negatiivisella tavalla latautunut ja muutenkin sellainen ihminen, jota suurin osa kutsuisi kusipääksi ja idiootiksi. Mutta Jormalla oli kivaa ja hän nautti, eikä hän ollut ainoa, joka eli tähän tyyliin
Jorman sairasloma kului samaan malliin kuin tapahtumat, jotka olivat johtaneet alunperinkin sairaslomalle.. Naisia meni, naisia tuli, osa naisista ei päässyt koskaan takaisin elämäänsä kiinni, johtuen tietyistä muutoksista, joita Jorma oli tehnyt heidän kehoihinsa. Muutama mieskin sai osansa Jorman uudesta minästä, mutta miesten suhteen Jorma ei ollut aina ihan niin onnekas taistelun lopputuloksen suhteen kuin naisten kanssa, mutta se ei tätä tiejyrää tuntunut useimmitenkaan haittaavan.
Vaikka Jorman itsetunto olikin viimeiset parikymmentä vuotta taistellut siitä, että missä kohtaa maailmankaikkeudessa on alin piste, hän ei silti ollut ikinä kyseenalaistanut elämäänsä ja tyyliään elää, ja nyt kun Jorman itsetunto oli ottanut jonkinlaisen hypähdyksen, hän teki tällaista kyseenalaistamista vielä vähemmän, käytännössä siis yhtä paljon, eli ei ollenkaan. Eräs tapaus kuitenkin muutti Jorman ajatuskulun suuntaa ja sillä oli hyvin paljon tekemistä sen kanssa kun vallatun kehossa alkaa tapahtua muutoksia, joihin valtaaja enemmän tai vähemmän vaikuttaa. Pienessä kehossa muutokset ovat nopeampia, suurempia ja näkyvämpiä (tai kuuluvampia, kuten kohta pääsemme toteamaan). Kissa on kovin pieni otus.
Sairaslomaa oli jäljellä vielä seuraava päivä, joten Jorma päätti juhlistaa sitä tarjousviineillä, jotka hän oli kaupasta ostanut mielestään hyvään hintaan. Miehen teki kovasti mieli mennä puistoon, siitäkin huolimatta, että viima ulkona tuppasi olemaan kovin kylmä, mutta jokin Jorman päässä sanoi, ettei hän ollut ihan sillä asteella, että puistossa viinipullon kanssa istuskelu kuuluisi kuvioihin. Jonkinlainen järki elämässäkin oli säilytettävä, joten Jorma valitsi sen toisen vaihtoehdon ja viinipullojen tyhjentämisen kotioloissa Reijo Taipaleen ja lauantai-illan prime time -ohjelmiston parissa.
Noin yleisesti ottaen Jorman ilta ja yö oli kovin tavanomainen, Jormalle, mutta nyrkkejään hän ei päässyt heiluttelemaan. Itse asiassa, baarissa tapahtui jotain kovin kummallista, sillä vain muutama minuutti sen jälkeen, kun Jorma oli päässyt pöytään, lyöttäytyi hänen seuraansa selvästi jo parhaat päivänsä ohittanut ylimeikattu hyvin paljon huoraa muistuttava korppi... nainen.
Nainen oli selvästi löytänyt jonkin loppuelämänsä viimeisen kipinän ja aikoi todellakin sytyttää kokon. Vaikka Jorma ei ollutkaan mikään malli, tai edes läheskään ok-mies, niin oli hänelläkin jokin taso ja vaikka ei olisi ollutkaan, ei naista olisi silti kelpuutettu. Tai no ehkä jos Jorma olisi ollut erittäin humalassa, mutta silloinkin vain jos nainen ei olisi missään vaiheessa avannut suutansa.
Tuo harakka, kertoi kaiken rinta-, kohtu- ja muista syövistään. Hän kävi läpi sukupuolitautinsa, alkoholisminsa, mielisairautensa, koko paskan elämänsä, kaikki epäonnistumisensa jne., tajuatte varmaan kenestä puhumme. Ja jos joku ei ymmärtänyt, niin käykääpä lähiräkälässä istumassa parina iltana, niin huomaatte kyllä kenestä on kyse.
Jormaa ei missään vaiheessa kiinnostunut juuri ollenkaan. Hän oli jopa pyytänyt naista poistumaan pöydästä, mutta mulkun perässä juoksevia naisia on kahdenlaisia. Ensimmäinen ryhmä... tämä taitaakin olla jo tuttu juttu, joten emme varmaankaan paneudu siihen nyt sen enempää, kunhan vain tulee selväksi, että tämä nainen oli tullut jäädäkseen tähän pöytään.
Sen sijaan, että Jorma olisi vaihtanut pöytää tai jopa juottolaa tai mikä mukavampaa, esitellyt naiselle siivoojien laadukasta työn jälkeä baarin lattian suhteen, Jorma sai vieläkin paremman idean, mikä sai hänet naurahtamaan. Nainen toki luuli, että hänen kertomuksensa mätäpaiseesta pakarassa oli ollut naurun aiheuttaja ja yhtyi nauruun, vaikkei edes itsekään tiennyt, että mikä siinä nyt oli edes hauskaa. Kaipa mätäpaiseet sitten olivat jotenkin kiva juttu.
Siinä vaiheessa kun tuli kyseeseen päättää ilta ydinräjähdysmäiseen orgasmiin molempien osapuolien taholla ja tahdosta, esille nousi kuitenkin pieni ongelma, sillä naisella ei varsinaisesti ollut asuntoa. Hän oli viimeiset neljä kuukautta loisinut kaverinsa asunnossa, mahtavassa 24 neliön kämpässä, jossa asui neljä ihmistä. Ikävä kyllä, siellä oli sattunut jonkinlaista riitautumista. Ei ihan sitä tavanomaista, vaan astetta pahempaa, mikä oli johtanut ainakin muutaman päivän asunnottomuuteen. Poikkeuksellisesti Jorma salli naisen tulla luokseen, mitä hän ei ollut tehnyt vielä ikinä.
Eipä sillä niin väliksikään, sillä Jorma oli tehnyt kuitenkin periaatepäätöksen itsensä hillitsemisen suhteen. Hän ei tekisi naiselle mitään kovin pahaa. Toki hänellä oli se hauska juttu, mikä sai Jorman aina paikka paikoin hihittelemään, mutta ei mitään vaarallista, ei mitään vakavaa.
Naisen ärsyttävyys ei ikävä kyllä laskenut alemmalle tasolle missään vaiheessa. Oikeastaan se ei kyllä edes haitannut, sillä Jorma osasi sulkea korvansa, mutta siinä vaiheessa, kun nainen alkoi vaatia taksia, Jorma ei pystynyt estämään vitutuksen nousemista päänuppiin. Mies kuitenkin käsitteli nämä negatiiviset kokemukset hyvin aikuismaisesti ja hommasi sen vitun taksin perkeleen huora jumalauta.
Taksikuski oli mukava ja hänellä oli kaksi lasta ja kaunis mies. Jormaa kiinnosti. Baarilintua taasen kiinnosti mitä Jorman haarovälissä olisi ja taksikuskia kiinnosti lähinnä päästä mahdollisimman äkkiä eroon tätä rakkauden ilosanomaa levittävästä parista.
Jokainen varmaan tietää kuinka intohimoisen esittäminen on vaikeaa. Ja jos asiasta ei ole omakohtaisia kokemuksia, niin siihen voi perehtyä leffavuokraamon kautta. Jorma kuitenkin oli käynyt iltanäyttelijöissä joskus lapsena, vaikka sillä nyt ei ollutkaan mitään merkitystä, sillä Jorma osasi näytellä hyvin ilman iltanäyttelijöitäkin.
Tilanne vaikutti erittäin intohimoiselta, vaikka toinen osapuoli ei ihan tuon tunteen vallassa ollutkaan, toinen sitten toisenkin edestä.
Nainen levitti haaransa, otti Jormaa kädestä ja vei nuo karheat isot kourat juuri sinne minne niiden oli tarkoitus mennäkin ennen varsinaista mulkunhuljuttamista (tässä tapauksessa kyseen olisi tullut juurikin mulkunhuljuttaminen johtuen sukuelinten yhteensopimattomuudesta).
Pieni hipaisu johonkin lörtsykään, jota nainen olisi kutsunut ulkoiseksi häpyhuuleksi ja muut epämuodostumaksi, matkalla sisälle emättimeen.
”Äääk!” Jorma huusi ja juoksi keittiöön.
”Mitä?” nainen ihmetteli ja nousi käsiensä varaan istumaan makuuasennosta, mikä taasen aiheutti erikokoisten rintojen epämääräistä liikehdintään suuntaan jos toiseenkin.
Nainen sai vastauksensa hyvin pian, sillä Jorma tuli juoksujalkaa takaisin naisen luokse pari palaa talouspaperia mukanaan. Näillä muutamalla tärkeällä kappaleella oli suuri rooli, kun Jorma alkoi hieroa niillä naisen emätintä ja tokaisi: ”Tämä on ihan märkä täältä.”
Oletteko koskaan kohdannut ihmistä, joka on teitä noin kaksikymmentä kertaa älykkäämpi? Siis ainakin sen verran, että ette ole enää samalla tasolla. No varmastikin olette. Ja kuten tiedätte, tällaisessa tilanteessa tullaan enemmin tai myöhemmin siihen pisteeseen, että tämän henkilön ymmärtäminen muodostuu mahdottomaksi. Suurimmaksi osaksi hän suoltaa toki tuttuja sanoja ulos suustaan, mutta ne ovat järjestelty täysin epäloogisesti ja siten, ettei niissä ole järjenhiventäkään.
Naisesta tuntui hyvin pitkälti juuri siltä. Hän ei ymmärtänyt laisinkaan mistä nyt oli kyse, mutta nopea päätteleminen johti siihen, että hän oli kohdannut jonkin säälittävän tuhkamunareppanan, jonka ei tulisi poistua kolostaan edes ruuanhankintaan.
”Helvetin tuhkamuna”, nainen huusi ja läväytti kämmenellään Jormaa poskelle katkaisten samalla muutaman kynnen, mikä ei ollut muuta kuin oletettavissa, kun otti huomioon naisen vitamiininpuutostilat, joita oli enemmän kuin Jormalla mielenterveysongelmia.
Iskua seurasi iskua jonkin verran voimakkaampi potku jonnekin Jorman rintakehän tienoille. Vanha Jorma, tai uusivanha Jorma olisi tässä vaiheessa opettanut naiselle käytöstapoja kyläillessä, mutta uusiuusi Jorma oli hyvinkin rauhallinen. Hän keskittyi nautiskelemaan mielessään tästä jekusta, jonka hän oli onnistunut tekemään.
Jekku ei ollut miellyttänyt naista millään tavalla, joten tämä nappasi ballerinamaisen mekkonsa kainaloon ja paineli alushousut ja rintsikat päällä kylmään ulkoilmaan. Toki nainen hommasi jostakin sen verran järkeä päähänsä, että päästyään muutaman metrin rappukäytävästä pihalle, hän alkoi pukea ylleen tuota vaaleanpunaista ei-kovinkaan-valloittavaa mekkoansa. Saipa Jorma osansa performanssiesityksestä keskisormen muodossa.
Jormaa nauratti, hetken. Sitten huoneeseen laskeutui hyvin häiritsevä hiljaisuus ja Jorma katseli ympärilleen etsien jonkinlaista syytä tähän painostavaan ja ahdistavaan hiljaisuudenryöpsähdykseen.
”Tapa se”, kissa sanoi.
Jorma katsoi kissaa.
Kissa katsoi vuorostaan Jormaa ja Jorma oli näkevinään sen silmissä jotain syvällisempää, jotain mitä siellä ei ollut ennen ollut. Kissan silmästä kurkisti paholainen (mikä tietenkin oli täysin väärä olettamus sillä riivajaisilla ja paholaisilla ei ollut juurikaan mitään tekemistä toistensa kanssa).
Jorma nyökkäsi. Maailmassa on muutamia sääntöjä. Ensimmäinen liittyy jotenkin syntymiseen ja uuteen elämään. Toinen liittyy vahvasti elämän loppumiseen ja kolmas on, ettei paholaiselle vittuilla. Jorma oli tekemisissä ainakin sääntöjen kaksi ja kolme kanssa, mutta sääntöä numero kolme hän noudatti orjallisesti, kuten tuo ballerinamaiseen mekkoon pukeutunut nainen tuli pian huomaamaan.
Sinänsä ikävä kohtalo, sillä kukaan ei juurikaan jäänyt kaipaamaan tuota naista. Tuskinpa kukaan edes huomaisi hänen puuttuvan tästä maailmasta, noin niin kuin henkisellä tasolla. Monet lukuisat pienet eläimet ja ötökät kyllä havaitsisivat naisen hyvinkin selvästi ja kiitollisina, tai vastaavalla tunteella mikä niillä nyt sattuu olemaankaan, luultavasti liittyen vain ja ainoastaan kylläisyydentunteeseen.
Jormalla oli sätkäpussin pohjalla vain kuivunutta tupakansilppua, mutta kyllä siitä vielä sätkän kääri. Sätkän kääri nyt melkein mistä osasista tahansa.
Jorma sytytti tupakan ja vaipui syviin mietteisiinsä. Uusiuusi Jorma oli historiaa ja uusivanha Jorma eli uusivanhauusi Jorma oli taasen nykyhetkeä, mikä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan hyvä asia Jorman tulevaisuuden kannalta. Jormalla oli paljon mietittävää tekojensa ja elämäntyylinsä suhteen, mutta ihan kuin siinä ei olisi ollut riittävästi. Sen lisäksi hän joutui pohtimaan paholaiskissan osuutta tässä kuviossa.
Jorma, varsin simppelinä miehenä, ei pystynyt kasaamaan tätä palapeliä, joten hän päätti nukkua ainakin ennen kuin alkoi tarkastella paloja tarkemmin. Nukkumisen Jorma suoritti jossakin satunnaisessa rappukäytävässä, sillä hänen mielestään nyt ei ollut hyvä hetki jakaa sänkyään saatanan kanssa.
Puolikuollut mummo yritti todistaa itselleen kovasti, että hän pystyy ja kykenee, mikä olikin hyvä asia sillä hän pystyi ja kykeni. Reissu lähikauppaan onnistui melkeinpä ongelmitta. Samainen mummo myös herätteli Jorman rappukäytävästä kävelykepillään. Kiitokseksi herätyksestä Jorma avasi mummon rollaattorin lukon, joka oli kovin ikävässä asennossa mummon mielestä.
Vaitelias ja krapulainen Jorma käveli kohti kotiaan, vaikka hänen tarkoituksensa ei ollutkaan mennä sinne. Jormalla ei nyt vain sattunut olemaan oikein mitään muutakaan paikka minne mennä tai missä yrittää selvittää päätänsä kahdessa merkityksessä.
Jorman talon pihasta oli kaadettu puu kesällä. Vain kanto oli jäänyt, ja siihen Jorma perseensä laskikin. Varsin hyvä paikka vilpoisana aamuna mietiskellä elämäänsä. Mietiskelyyn tosin olisi tuonut huomattavasti lisää potkua yksi tupakka, ja vaikka Jorma ei ollutkaan lottovoittaja, toisin kuin eräät, onnistui hän pummaamaan nuorisoporukalta yhden tupakan vastavaateista huolimatta. Totesipa Jorma nuorison olevan varsin mukavaa porukkaa näinä päivinä. Samaa ei voinut sanoa lihavista keski-ikäisistä miehistä.
Ensimmäistä kertaa elämässään Jorma tuli siihen tulokseen, että hän oli avun tarpeessa. Kun kaikkia palasia oli siirrelty tarpeeksi, Jorma oli saanut jonkinlaisen kuvan nykyisestä tilanteesta. Oikeastaan ainoa jokseenkin järkevä ja toimiva ratkaisu tuntui olevan psykiatrin tai psykologin tai yleensäkin pääalan ammattilaisen iskevät neuvot.
Jorma tutki taskunsa ja huomasi, että rahat riittäisivät hyvin taksiin ja sitä jäisi vielä sen verran ylikin, että jonkun leivän jostakin saisi. Hyvä asia, sillä nyt Jorman ei tarvinnut käydä lainkaan kotonaan raha-asioissa, tai muissakaan.
”Nimi?” päivystävä hoitaja kysyi.
”Jorma Kullervo Kassinen”, Jorma vastasi.
”Onko KELA-korttia?”
”Tota ei”, Jorma sanoi. Olihan hänen lompakkonsa tosiaan kotona.
”KELA-kortti pitäisi olla”, hoitaja sanoi ja katsoi Jormaa.
”Eikö tätä nyt voisi hoitaa ilman sitä korttia?”
”Henkilöllisyystodistusta?”
”Ei sitäkään.”
”Käteistä? Käynti maksaa 25 euroa.”
”No, neljä euroa on”, Jorma sanoi ja vaikka hän kuinka etsi, ei rahaa löytynyt taskuista sen enempää. ”Ei laskulle saisi?”
Hoitaja katsoi pitkään Jormaa ja sanoi sitten: ”No, mikäs teitä vaivaa?”
”Pitäis jonnekin psykiatrille päästä”, Jorma totesi ja hymyili.
Kolme puuttuvaa etuhammasta olivat sen verran vakuuttavia, että hoitaja antoi päivystävälle lääkärille ajan.
”Istukaa tuonne odottamaan, teitä kutsutaan sitten”, hoitaja sanoi toivoen, että pääsisi miehestä mahdollisimman nopeasti eroon.
Toivomus toteutui ja Jorma siirtyi vastaanottotiskiltä penkille Seuran pariin odottelemaan nimensä huutamista.
Jokainenhan meistä nyt on istunut julkisen terveydenhuollon päivystyksen odotuksessa, joten me kaikki tiedämme, että siellä voi kokea muutamia asioita. Voit kokea, ettet kuulu sinne, mikä tarkoittaa sitä, että on maanantai ja olet hakemassa sairaslomaa. Tai sitten voi kokea mahtavan yhteneväisyyden tunteen muiden kanssa. Aivan kuin olisitte kaikki yhtä suurta heikkoa perhettä, jonka henkikulta on järjestelmän varassa, joka tuppaa systemaattisesti polkemaan yksilöitä. Paras vaihtoehto on tietenkin tuo ensimmäinen ja huonoin varmasti tämä viimeinen, jossa olet siinä kunnossa, ettet oikein havaitse yhtään mitään, mutta kiire on niin kova, ettei sinua vielä voida ottaa hoitoon, joten siinä makaat, kun kuumeisen lapsen pikkusisko osoittelee sinua sormellaan äidin sopertaessa jotain käytöstavoista ja esittäen, että maailma on litteä, jonka lapsetkin siitä sitten pikkuhiljaa oppivat.
Jorma laski Seuran käsistään takaisin siihen kohtaan missä lehtiä säilytettiin. Ei sillä, etteikö kaksi vuotta vanha Seura olisi ollut mielenkiintoinen. Kyse oli vain siitä, että Jorma oli lukenut jo sen ja kaikki sen kahdeksan kaveria.
Mies venytteli niskojaan, kuunteli yskimistä ja hiljaisuutta siirtyen sitten akvaarion eteen. Se oli varsin iso akvaario, oikeastaan isoin mitä Jorma oli koskaan nähnyt. Kalat olivat vaan vähissä, mikä huomattavasti heikensi akvaarion kiinnostavuutta. Tämä tosin koski vain yli 14-vuotiaita.
”Mikä kala tuo on?” pieni poika kysyi.
Jorma laski katseensa poikaan, sitten hän seurasi pojan kättä aina sormenpäähän asti, joka oli painettu akvaariolasia vasten. Poika osoitti kyljellään kelluvaa kultapunaoranssia kalaa.
”Se on monni”, Jorma vastasi.
”Monni?” poika maisteli uutta sanaa ja katsoi Jormaa säihkyvin silmin.
”Sinä et taidakaan olla kovin kipeä”, Jorma pikemminkin totesi kuin kysyi, mutta lapsi tulkitsi sen tietenkin kysymykseksi.
”Äiti sanoo, että olen sairas”, poika vastasi.
”Sanooko se äiti mikä sinulla on?”
”Ei, käski sanoa lääkärille, että kurkkuun sattuu ja on kuumetta.”
”Onko sinulla?”
”Ei, mutta äiti ei halua mennä huomenna töihin.”
Jorma tiesi tunteen, joten hänellä ei ollut enempää kysymyksiä, mutta se ei poikaa estänyt vastaamasta.
”Muutetaan huomenna äidin kanssa. Silleen, ettei isä huomaa mitään.”
Jorma katsoi lasta ja sitten haki samaisella katseellaan lapsen äitiä, mikä ei ollut kovinkaan haastava tehtävä. Lapsen äiti oli se musta pieni kolo, joka tuntui imevän ympäristöstä kaiken valon ja kauneuden. Kuin saastaa ja mätää, mikä tuhosi kaiken mihin koski.
Jorma sulki hetkeksi silmänsä ja kun hän avasi ne, ei, nainen ei ollut poissa. Tämä oli jotain mitä Jorma ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kaiken järjen mukaan jos jonkun, niin hänen olisi pitänyt nähdä tämä jo paljon aikaisemmin, mutta ei.
”Jorma Kullervo, huone kahdeksan.”, kuului elämäänsä kyllästyneen lääkärin vaimea, mutta mielenkiintoisesti kovin kuuluva ääni.
Samalla hetkellä muutama pää nousi pystyyn ja jos yhtään ihmisilmeitä pystyi lukemaan, niin ei jäänyt epäselväksi mitä noiden neljä tuntia odottaneiden mielessä pyöri Jorman astellessa vastaanottohuoneeseen.
”Päivää”, naislääkäri sanoi ja kätteli Jormaa. ”Istukaa siihen vaan.”
”Täältä ei käy ihan selväksi käynnin syytä?” lääkäri sanoi ja tarkasteli näyttöpäätettä.
”Tartteis päästä päälääkärille”, Jorma sanoi ja yritti kurkkia mitä näytöllä luki.
”Minkä takia?” lääkäri kysyi ja käänsi katseensa Jormaan.
”Ajattelin, että josko puhuisin niistä asioista sen päälääkärin kanssa”, Jorma ehdotti hieman nolona. Ei hän todellakaan tahtonut kaikille ongelmistaan kailottaa.
”Ikävä kyllä se ei ihan käy noin. Minun tarvitsee arvioida tässä vaiheessa hoidon laatu ja tarve. Onko yleensäkään tarvetta lähetteelle.”
”On. Siis tarvetta lähetteelle”, Jorma vastasi.
”Kulkaapas nyt, meillä on tässä kovasti kiire ja tuolla odottaa varmasti monta hoitoa tarvitsevaa ihmistä, joten jos teillä on jokin vaiva, niin kertokaa siitä tai olkaa hyvä ja poistukaa”, lääkäri sanoi tomerasti.
”Kulkaapas nyt saatanan turhantärkeä paska. Minulla on vakavia ongelmia, eikä minua jumalauta kiinnosta kailottaa niistä joka vitun ämmälle, joka sattuu istumaan tietokoneen edessä valkoisessa takissa. Anna nyt saatana se aika sille lääkärille tai syötän tuon helvetin näytön sinulle ja heitän koko ruman ruhosi ikkunasta pihalle”, Jorma sanoi huomattavasti tomerammin, mikä johti hiljaisuuteen, joka päättyi kirjaimiin s, e, l, v ja ä.
Tyytyväisenä, mutta siltikin jotenkin ahdistuneena ja pahantuulisena Jorma käveli pois vastaanotolta ja koko terveyskeskuksesta. Tyytyväisyys tosin kaikkosi kovin nopeasti sen jälkeen, kun Jorma huomasi saneensa ajan melkein kolmen kuukauden päähän. Miehen teki mieli niin kovasti palata takaisin ja toteuttaa uhkauksensa. Ainoa syy miksei hän niin tehnyt oli puhtaasti siinä, että ehkä se pikkupoika ei pääsisi muuttamaan jos ei olisi lääkäriä, jonka suopeasta vaikutuksesta työnantajaan pojan äiti ei saisi sairaslomaa.
Iso perse laskettiin kotisohvalle mietteliäissä, hiukan jännittyneissä ja jopa pelokkaissa tunnelmissa. Mietteliäisyys johtui siitä, kun Jorma punnitsi jälleen kerran vaihtoehtojaan. Kaksi jälkimmäistä tunnetilaa johtuivat taasen täysin puhtaasti tuosta kissasta, joka istua könötti sängyllä peittojen päälle ja tuijotti miestä.
”Älä sano mitään, älä sano yhtään mitään”, Jorma mutisi, mihin kissa vastasi siten kuten kissoilla on tapana vastata, eli ei mitenkään.
Jorma tuijotti lappua, jonka lääkäri oli ilolla hänelle antanut ja oikeastaan ensimmäistä kertaa Jorma luki sitä tarkemmin. Siinä oli mukana mainos, yksityisen vastaanoton mainos, jossa luvattiin ottaa kaikki vastaan joka päivä 06-24 ja vielä ilman jonoja. Henkilöllisyystodistusta vastaan käynnin voisi ottaa laskulle, kunhan maksaisi vain 50 euron suuruisen peruskäyntimaksun, mihin luonnollisestikin Jormalla oli varaa nyt kun hän oli kotiinsakin uskaltautunut tulemaan.
”Hoidan sinut pois päiväjärjestyksestä, saatanan katti”, Jorma tokaisi ennen kuin paiskasi oven kiinni ja katosi napakkaan talvi-ilmaan, vaikka lumesta nyt ei ollut vielä minkäänlaista havaintoa.
Vastaanotto oli ihan toista maata kuin edellinen, jossa Jorma oli käynyt. Penkit olivat pehmeitä, vaikka eipä tuosta mitään iloa ollut, kun ei niille ehtinyt istua odottamaan. Lääkärit olivat mukavia, ainakin siihen asti, kun pyysi niitä määräämään jotain toista lääkettä. Yleisesti ottaen kaikki sujui erittäin hyvin ja Jorma pääsi muutaman sananvaihdon jälkeen haluamalleen päälääkärille, joka olikin juuri palannut ruokatauoltaan, mikä tarkoitti sitä, että hän oli tyytyväinen, joskin hiukan väsyneen oloinen.
”Minä olen psykiatri Tero Ulpukka”, psykiatri esitteli itsensä. ”Meillä olisi tässä semmoinen puolisen tuntia aikaa tutustua tilanteeseesi.”
Jorma nyökkäsi.
”Katsokaas kun minulla on ongelma. En ihan täysin pysty kontrolloimaan itseäni. Eräänäkin päivänä kävin vain kaupassa ostamassa juustoa ja näkkäriä, mutta ostinkin sitten viiniä... ja runkkasi... naida... vittu.. perseeseen... kullista... spermaa... kossua... verta... imee.. raiskasi... vihainen... mulkunperkele.. vitun huora.. kuoli... anaaliin...”, Jorma kertoi tarinaansa toki jättäen sieltä tietyt kohdat pois mihin liittyi tavalla tai toisella rikoksen suorittaminen.
”Oletteko miettineet, että teillä olisi jonkinlainen seksiongelma? Tietenkin alkoholi- ja tunnepuolen ongelmien lisäksi?”
”No sitähän minä tässä juuri teille kerron, mutta katsokaas, kun se ei ole minun syyni. Kaikki alkoi siitä, kun tilasin sieniä Hollannista--”
”Odottakaas, tilasitte sieniä Hollannista?” psykiatri tarttui sieniasiaan.
”Niin, sellaisia taikatatteja, elämyspaketti ykkönen. Sitä myytiin netissä ja tilasin sellaisen”, Jorma selvitti.
”Ja mitä sitten tapahtui?”
”No söin niitä sieniä ja sitten paholainen meni kissaani ja siitä nämä kaikki ongelmat alkoivat.”
”Ymmärrän”, psykiatri sanoi. ”Onko teillä siis kissa?”
”No tietenkin on. Siinä kissassa se paholainen juuri onkin.”
”Ei kai nyt paholainen sentään kissassa ole? Entä jos se paholainen onkin teissä?”
”Ei ei ei, kun se on siinä kissassa.”
”Ymmärrän varsin hyvin”, psykiatri sanoi, eikä hänellä oikein ollut enää tarvetta kyselläkään mitään, sillä tilanne vaikutti varsin selvältä.
”Määrään teille tällaisia. Otatte näitä aina, kun tuntuu siltä, että alatte kiihtyä tai ajatuksenne alkaa laukata. Suosittelen kuitenkin, että otatte näitä myös kolme kertaa päivässä, aamulla, illalla ja päivällä.”
Jorma katsoi psykiatria. ”Mitä me sille kissalle tehdään?”
”Ei sille tarvitse tehdä mitään. Nämä lääkkeet ratkaisevat koko ongelman ja jos tuntuu siltä, että ongelmat jatkuvat, niin tulet tänne ja katselemme siitä sitten miten jatkamme.”
Jorma nyökkäsi.
”Yksi tärkeä asia vielä”, psykiatri sanoi. ”Älkää enää syökö niitä sieniä.”
”En toki. Ei niitä olekaan enää. Kaksi niitä jäi, mutta ne ovat kadonneet jonnekin”, Jorma sanoi ja kohautti olkiaan.
”Hyvä. Ja tulkaa heti uudestaan jos ei tunnu helpottavan.”
Jorma nyökkäsi jälleen, otti pilleripurkkinsa ja siirtyi hakemaan varsin muhkean laskun. Tosin, kukapa laskusta välittäisi, kun kädessä purkki rauhoittavia ja kohta elämä olisi taas yhtä hymyä ilman paholaisia.
Jorman sohva oli kahdenistuttava, ihan vain sen takia, koska isompaa sohvaa ei olisi saanut tähän asuntoon mahdutettua tinkimättä joko sängystä tai televisiotasosta, joten sohva oli kahdenistuttava. Toinen puoli sohvasta oli lommollaan, kun taas toinen puoli koskematon muutamaa kissankarvaa lukuun ottamatta. Oli siis varsin selvää missä Jorma tuppasi istumaan, siinähän tuo ukko istui nytkin - pilleripurkki kädessään.
Jorman valtasi jotenkin niin tuttu tunne, kun hän luki purkin kylkeen kirjoitettua tekstiä.
”1 tabletti aamuisin, päivisin ja iltaisin ja 1-2 tablettia tarvittaessa yleiseen ahdistukseen ja rauhattomuuteen.”
Hetken Jorma kirosi, ettei tässä ollut pillereiden määrää suhteessa painoon, mutta hän oletti, että 2 pilleriä oli tarkoitettu sellaiselle 75 kiloiselle kepukalle, joten hän otti tuplasti sen määrän.
Ei mennytkään kovin kauaa, kun Jorma huomasi, että hommahan alkoi luistaa varsin hyvin. Hän oli selvästi rentoutuneempi. Ajatukset pysyivät tietyllä tapaa paremmin koossa. Tai eivät, mutta ainakaan ne eivät olleet niin ahdistavia ja pelottavia. Ja typerä visailuohjelmakin vaikutti selkeästi keskimääräistä paremmalta.
Yksi asia ei kuitenkaan muuttunut. Kissa. Jorma olisi voinut vaikka vannoa, että kissa kuiskutteli hänelle sängyltä latinalaisia sanoja, sillä visailuohjelmassa puhuttiin vain suomea. Jormalla oli kuitenkin lääkärin määräämä ratkaisu tähän ongelmaan ja se ratkaisu oli hänen edessään pöydällä.
Pilleripurkin kansi aukesi ja Jorma tuplasi annostuksensa, mikä osoittautui hetken päästä erittäin hyväksi ratkaisuksi, sillä nyt vasta kaikki tuntuikin olevan hyvin, mitä nyt tuppasi väsyttämään aika kovasti.
Yksi asia ei kuitenkaan muuttunut. Kissa. Jorma olisi voinut vaikka vannoa, että kissa kuiskutteli hänelle sängyltä latinalaisia sanoja, sillä visailuohjelmassa puhuttiin vain suomea. Jormalla oli kuitenkin lääkärin määräämä ratkaisu tähän ongelmaan ja se ratkaisu oli hänen edessään pöydällä.
Pilleripurkin kansi aukesi ja Jorma tuplasi annostuksensa, mikä osoittautui hetken päästä erittäin hyväksi ratkaisuksi, sillä nyt vasta kaikki tuntuikin olevan hyvin, mitä nyt tuppasi väsyttämään aika kovasti.
Yski asia ei kuitenkaan muuttunut. Kissa--
”Jumalauta!” Jorma huusi ja nappasi kissaa päästä kiinni.
Jorma huomasi, että kissalle oli paljon helpompi esitellä pölyn koostumusta kuin naisille, etenkin jos verrattiin niihin isompiin naisiin. Ja kissahan se tutustui. Erittäin ruma riivajainen ei oikein nauttinut tilanteesta, eikä hän voinut millään tavalla tulla siihen tulokseen, että tämä projekti olisi oikein missään suhteessa onnistunut.
Kun Jorma oli aikansa hakannut kissaa pöydänkulmaan, televisioon, sängynpäätyyn, lattiaan ja moneen muuhun paikkaan, hän pisti sen roskapussiin, solmi pussin tiukasti ja kiikutti koko hökötyksen jäteastiaan.
Paskempi homma erittäin rumalle riivajaiselle, sillä riivajaiset kun tuppaavat kuolemaan sikäli mikäli heidän valtaamansa keho sanoo sopimuksen irti maailmankaikkeuden hengellisen puolen kanssa. Eipä silti, ei paljon parempi vaihtoehto se manaajakaan olisi ollut, sillä se olisi tietänyt taas lukemattomia vuosia niitä helvetin typeriä lautapelejä.
Jorma nukkui hyvin. Paremmin kuin pitkiin aikoihin. Hän nukkui pitkälle iltapäivään ja jos laskelmat paikkaansa pitävät, niin hän nukkui samalla myös pitkälti pommiin, mikä ei ollut kovin vakavaa, sillä kirje työsopimuksen irtisanomisesta oli kolahtanut jo postiluukusta.
Aamulla, tai Jorman aamulla, mies tunsi olonsa mitä mainioimmaksi. Kaikki se raskas taakka, jota oli hänen harteilleen kasattu tuntui olevan kokonaan poissa. Olo tuntui kaikin tavoin kovin keveältä ja hänen teki mieli lähinnä vain raikasta ruukkusalaattia ja vaaleata leipää. Leipä ja salaatti sai kuitenkin jäädä väliin, sillä Jormalla oli kova kiire kertomaan pelastajalleen pelastumisestaan. Ikävä kyllä, se kuitenkin maksoi sen 50 euroa plus se mitä laskulle nyt sitten sattuikaan tulemaan.
”Kiitos kiitos!”, Jorma sanoi innoissaan psykiatrille ja ravisti tämän kättä voimakkaasti.
Psykiatri, kuten kuka tahansa normaali ihminen, veti kätensä pois ravishtelusta ja katseli kummastuneena kiittelemään tullutta miestä.
”Pelastitte minut. Kaikki on taas hyvin”, Jorma iloitsi. ”Kiitos lääkkeidenne, sain voimaa hävittää sen saatanallisen kissan.”
”Anteeksi mitä?” psykiatri kummasteli.
”Niin, pieksin sitä kattia niin kauan, ettei siinä enää henki pihissyt. Heitin sen roskapussiin ja jäteastiaan. Siellä se nyt on. Tosin jalan hukkasin, en tiedä mihin kummaan se meni, mutta suurin osa kissasta on nyt kuitenkin poissa”, Jorma selitti suu hymyssä.
”Ai”, psykiatri ei onnistunut, eikä edes yrittänyt jakaa Jorman iloa ja onnea.
”Istukaapas tuohon hetkeksi, palaan aivan pian”, psykiatri sanoi.
Niin, tosiaan, erittäin ruman riivajaisen digitaalinen kello meni rikki erään vauhdikkaan ja barbaarisen shakkipelin yhteydessä. Ja kissan jalka tosiaan löytyi myöhemmin, kun Jorman vuokraisäntä tyhjensi asuntoa. Herätti suurta kummastusta miksi Jormalla oli ollut kissan jalka kahvikupissaan.
RTF-tiedosto ladattavissa täältä (http://personal.inet.fi/koti/kreifi/index/seksias.rtf). RTF:n lataaminen on suositeltavaa, sillä tekstissä on muutaman sivun verran mittaa (ja siinä on kursiivitkin kohdallaan!).
-----
SEKSIÄ, SAATANA
Hellyys ei ole helppo asia. Hellyys ei ole mikään ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, vaan pikemminkin erikseen hankittava lisäosa. Hellyyttä osoitetaan vain kun ollaan sillä tuulella tai halutaan seksiä. Oikeastaan, kun ollaan sillä tuulella tai halutaan seksiä, niin ihminen on valmis tekemään ihan mitä vain.
Jorma oli kuitenkin erilainen. Hän oli hyvin hellä ja kiltti mies. Ehkä hiukan reppana, mutta reppanat yleensä ovat kilttejä ja helliä. Reppanuuden ja hellyyden suhdetta on tutkittu jonkin verran. Mitään varsinaisia tuloksia asiasta ei ole saatu, mutta hellyttävyys harvemmin liittyy asiaan millään tavalla. Mikä käykin hyvin selväksi, kun katselee Jormaa. Häntä kun ei voi pitää kovinkaan hellyttävänä tai suloisena, ellei sitten ole hukannut noiden sanojen merkitystä tyystin sisäisellä pohdinnalla, joka ei ole koskaan kovinkaan suotavaa ellei mukana ole tarvittavia suojavarusteita Yleensä vähämäismääräksi suositellaan yhtä litraa viinaa, mutta on raportoitu, että pienemmilläkin määrillä on tultu toimeen, mutta näitä tietoja ei ole vahvistettu.
Palatkaamme nyt Jormaan ja vieläpä oikein konkreettisella tasolla. Jorma oli varsin vaikuttava mies, lähinnä mahansa ja kovin rujon ja epäeroottisen ulkonäkönsä ansiosta. Siis tarkoitan todellakin, että hän oli vaikuttava näiden ominaisuuksien johdosta. Sitä kompensoimaan Jumala, tai kuka lieneekään, oli rakentanut Jormaan sisälle hellyysominaisuuden, joka teki miehestä poikkeuksellisen hellän, ellei jopa ainutlaatuisen lajissaan tässä suhteessa.
Kaikki hyvä, tai miksei pahakin, päättyy kuitenkin aikanaan. Näin kävi Jormallekin 12. marraskuuta 1997. Jorman aamu oli sellainen perinteinen aamu. Töihin olisi pitänyt lähteä, mutta Jorma oli hiukan kipeä. Hyvin vähän, mutta tarpeeksi. Kuten yleensäkin tylsinä sairaslomapäivinä, Jorma istui sohvallaan television edessä katsellen uusintana edellisen päivän saippuasarjoja, joita aamupäivisin näytettiin yksinäisille ja syrjäytyneille ihmisille. Niitä katselleen he sitten tunsivat itsensä joko paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi. Jorman kupla oli niin vahva, etteivät nuo sarjat pystyneet vaikuttamaan häneen, vai oliko lie kyse siitä, että kissa sylissä vei niin paljon huomiota, ettei Jorma pystynyt keskittymään siihen mikä television anti oli.
Olette varmaan kuulleet sen pitkän ja helvetin tylsän kertomuksen siitä kuinka pienet asiat voivat vaikuttaa ratkaisevasti koko loppuelämään? No, kuvittele sellainen selitys tähän.
Postiluukku kolahti. Se oli vain pieni postiluukun ääni, mutta silti se muutti Jorman elämää suuresti. Joskus pienen pienet asiat.... (siis tähän tarkalleen)
Tietenkin Jorma tiesi, mitä postiluukusta saattoi tulla, olihan hän odottanut sitä jo kaksi viikkoa, mutta jostain kumman syystä Jorma ei muistanut nyt koko asiaa, joten hän ei liikauttanut rasvaista persettään sen enempää. Toistaiseksi toki.
Kahvikupin tyhjennettyään Jorma kuitenkin uutta kupposta hakiessaan päätti katsastaa postin. Lattialla eteisessä oli pieni ruskea paketti, joka oli juuri ja juuri mahtunut postiluukusta sisään. Jorma muisti välittömästi mitä hän olikaan tilannut, mikä merkitsi yksinkertaisesti sitä, että kaikki muu posti jäi lattialle ja tämä ruskea paketti kuljetettiin olohuoneeseen avattavaksi. Jorman silmät olivat jotakuinkin samassa asennossa kuin lapsella, joka löytää kerrostalon kokoisen karkkivuoren.
Katsokaas kun Jorman elämä ei ollut kovinkaan jännää, mielenkiintoista saati tapahtumarikasta. Olihan Jorma nuorena poikana ollut varsin villi ja viriili nuori mies, mutta 30 vuotta oli tehnyt tehtävänsä tälle ennen niin voimakkaalle ja mahtavalle ”Conanille”. Tämä ongelma oli kuitenkin ratkaistavissa. Ei sillä, että Jormasta olisi saanut sitä nuorukaista, joka hän nuoruudessaan oli, mutta pientä piristystä elämään oli saatavissa yhdellä ruskealla paketilla Hollannista.
Sieniä, saatana.
Sieniäpä juurikin. Niitä sisälsi tämä Jorman elämyspaketti (nimi, jolla sitä myytiin eräällä nettisivustolla). Paketin sisällä oli kymmenen kuivunutta tattia (sienien tarkka nimi, muoto ja koostumus sensuroitu toim. huom.) ja lappu:
Kiitos hyvä Asiakkaamme loistavasta valinnasta!
Olette tilanneet elämyspaketti ykkösen. Elämyspaketti ykkönen on tarkoitettu aloittelevalle matkustajalle. Jos kuitenkin olette kokenut matkustaja, niin tästä paketista löytyy Teillekin iloa. Jos taasen ette ole matkustaja ollenkaan, etkä ole tilannut tätä pakettia, niin ohessa on tilinumero, johon voitte maksaa Teille toimitetun tuotteen.
Elämyspaketti ykkönen on varsin simppeli paketti. Teidän tulee noudattaa vain ohessa annettuja annoksia ja matkanne sujuu luultavasti hyvin ja koette sen mielekkääksi. Vasemmalla paino ja oikealla painon määräämä annostus.
Paino (kg) Annos (sientä)
<45 --- 1
45-65 --- 2
65-80 --- 3
80-100 --- 4
100< --- 5
Kiitos tilauksestanne ja toivottavasti teistä tulee pysyvä asiakkaamme.
Terveisin
Olech Azelpan, TatterWoods Oy, toimitusjohtaja
Jorma silmäili annosmääriä ja tuli siihen tulokseen, että hänen painollaan piti ottaa vähintään kuusi sientä, joten hän otti kahdeksan. Nettisivuilta hän oli lukenut, että elämyspaketti yksi oli täysin turvallinen, eikä mitään riskejä liittynyt sen kanssa matkaamiseen, joten sieni tai kaksi liikaa ei voinut tehdä pahaa, mutta katsoessaan mahaansa hän oli kovin vakuuttunut siitä, ettei kuusikaan sientä riittäisi vielä mihinkään. Kahdeksan sientä siis, ne Jorma poimi käteensä. Pakettiin jäi vielä kaksi sientä, liekö sillä sitten mitään merkitystä.
Jorma pisti musiikkia soimaan, sillä hän oli lukenut, että se olisi hieno juttu. Hän vaihtoi myös kanavaa televisiosta ja kuin sattuman oikusta sieltä tuli dokumentti afrikkalaisista tuliketuista, jotka söivät jotakin hassua kaktusta, josta meni ketun nuppi sekaisin.
Kulaus kahvia, sieni mahaan, kulaus kahvia, sieni mahaan - Jormalla oli jo oma toimiva järjestelmänsä sienien suhteen.
Olette varmaankin kuulleet joskus riivajaisista ja jos ette, niin kerrottakoon teille nyt näistä pienistä olennoista. Riivajaiset elävät ns. toisessa ulottuvuudessa. Tämä toinen ulottuvuus on tavallaan päällekkäin oman maailmamme kanssa, joten ulottuvuudesta toiseen matkaaminen on mahdollista, joskaan ei helppoa.
Riivajaiset ovat pieniä harmaita suippokorvaisia olentoja, jotka usein kätkevät hyvinkin epämiellyttävän näköisen kehonsa isoon rumaan perunasäkin näköiseen asuun, joka on käytännössä säkki, jossa on aukko mistä tulee pää ja kaksi aukkoa molemmille käsille. Kolmas aukko, eli pussin suu onkin sitten jalkoja varten.
Johtuen ehkä siitä, että riivajaiset ovat rumia ja suurimmaksi osaksi elävät keskenään, heillä on myös erittäin huono näkö. Riivajaisten kulttuurin, tekniikan ja tieteen kehittyessä he kehittivät myös näkölasit, jotka siis silmälaseina tunnetaan meille niin tutussa maailmassa. Silmälasit ratkaisivat varsin tehokkaasti huononäköisyysongelman, mutta aiheutti toisen vieläkin suuremman ongelman. Riivajaisilla kun on tapana tulla tähän meidän ulottuvuuteemme (tai Jorman, kuka sen sitten omistaakaan) ja vallata ihmiskehoja. Kuten ulottuvuudesta toiseen siirtyminen, ei myöskään kehon valtaaminen ole helppo homma. Siitä yksinkertaisesta syystä, että maailmankaikkeus menisi ihan sekaisin jos siellä vaan hypittäisiin ulottuvuudesta toiseen ja vaihdeltaisiin kehoja mielin määrin. No kuitenkin, ihmiskehon valtaaminen vaatii tiettyä aineettomuutta ja yhdistymistä kehoon hengellisellä tasolla ja kuten kaikki keskimääräistä älykkäämmät ihmiset ymmärtävät, silmälasit eivät voi tehdä näin. Ihmiskehon valtaamisen yhteydessä silmälasit jäävät kehon ulkopuolelle, mikä ei ole järin hyvä asia riivajaiselle, sillä manaaja (jonka tarkoitus on siis häätää riivajaiset ihmiskehosta) pystyy helposti bongaamaan missä riivajaiset ovat ja kenen kehon he ovat ottaneet hallintaansa ja näin ajaa riivajaisen takaisin omaan ulottuvuuteensa pelaamaan niitä samoja tylsiä lautapelejä, joita kukaan ei enää haluaisi pelata, mutta tekemisen puutteessa kaikki haluavat pelata niitä. Ikävä kyllä, näkölasiaikakaudella oli jonkin verran debattia siitä, että kaikki, joiden kotoa löytyi silmälasit (tai jopa useampia!) eivät olleet riivattuja. Yhtä kaikki, riivajaiset päättivät lopettaa näkölasikokeilun ja sitä myötä myös koko näkölasiaikakauden.
Siitä huolimatta, että syntyy ehkä vaikutelma riivajaisten heikohkosta älykkyydestä, riivajaiset eivät kuitenkaan ollet tyhmiä olentoja, vaan jopa viekkaita. Sitä todistaa hyvin trippiaikakausi, joka oli valloillaan juurikin niihin aikoihin kun Jorma sienensä sai. Tämä asia selvinnee tarkemmin myöhemmin, mutta nyt keskusteluun, joka käytiin erään tylsän lautapelin yhteydessä vuonna 1997 joskus marraskuussa.
”Sun vuoro”, erittäin ruma riivajainen sanoi.
”Eikä oo, Maken vuoro se on”, vieläkin rumempi riivajainen vastasi.
”Missä se Make sitten on?”
”Tais mennä kuselle.”
”Ai. No siirrä se sen puolesta.”
Rumempi riivajainen kohautti olkiaan, eli perunasäkki heilahti epämääräisesti.
”Voitin”, rumempi riivajainen sanoi siirtonsa jälkeen.
”Katos pentelettä”, erittäin ruma riivajainen tokaisi ja tuijotti pelilautaa. ”Maken vika.”
Piip piip piip piip piip, erittäin ruman riivajaisen digitaalinen kello alkoi hälyttää, mikä jotakuinkin lopetti kaiken keskustelun ja pelaamisen kymmenen metrin säteellä. Kaikki tiesivät mitä se tarkoitti ja kaikki kuolasivat erittäin rumaa riivajaista
”Jipii!” se huusi ja hyppäsi korkealle ilmaan muiden mutistessa jotakin lottovoitosta.
”No, pidä hauskaa”, rumempi riivajainen totesi mukamas kannustavasti, mutta oikeasti hän oli varsin kateellinen, sillä hän oli viimeksi päässyt valtaamaan neljä ja puoli vuotta sitten.
Sen jälkeen, kun trippauslaki oli tullut voimaan, valtaaminen oli muuttunut paljon harvinaisemmaksi, mutta huomattavasti turvallisemmaksi. Trippauslaki sääti, että vallata sai vain matkaajia, muut olivat kiellettyjä kohteita. Riivausneuvosto oli jakanut kaikille hienot digitaaliset kellot, jotka ilmoittivat tarkasti kenen vuoro oli vallata ja missä kohde oli. Lievästä passivoitumisesta johtuen riivajaisten yhteiskunnassa olikin keskusteltu paljon ylipaino-ongelmasta. Se tosin ei koskenut erittäin rumaa riivajaista, sillä vaikka hän oli uskomattoman ruma, hän oli silti varsin solakassa kunnossa. Se oli hyvä, sillä se helpotti ulottuvuuksien välillä siirtymistä, eikä siitä ollut haittaa valtaamisessakaan.
Erittäin ruma riivajainen vilkutti hyvästiksi ja katosi sitten pienen ääniefektin saattelemana.
Jorman matka osoitti merkkejä todellisesta alkamisestaan, kun erittäin ruma riivajainen oli välitilassa. Tilassa, joka oli saanut nimensä välilihasta. Jokainen peppuseksiä harrastanut tietää kyllä mistä nimi juontaa juurensa, mutta suodaan tämä tieto myös niille, jotka eivät tähän kermaiseen unelmaan ole päässeet tutustumaan. Siitinhän kostutetaan ensin emättimessä, jonka jälkeen se viedään välilihaa pitkin anukseen ja työnnetään sisään. Tämä matka välilihaa pitkin on odotuksia ja innostusta täynnä ja kukaan sitä kulkeva ei osaa ajatella mitään muuta kuin lahjaa, jonka perillä saa. Siitä nimi välitila.
Sillä välin, kun Jorma tutustui piikikkäiden ja punaisten kettujen tapaan keskustella atomien kanssa ja erittäin ruman riivajaisen nautiskellessa välitilassa tulevasta jättipotistaan, Jorman kissa, Herra Mortensson saattoi ehkäpä suureksi epäonnekseen kiinnostumaan kahdesta yhdellä jalalla seisovasta pienestä, mutta varsin maukkaasta sateenvarjosta.
Kissalla on kolme tapaa kiinnostua. Ensimmäinen ja ehkäpä omalla tavallaan tärkein ja hallitsevin tapa kiinnostua on seksuaalinen tapa (oliko tämä lie kenellekään yllätys?). Toinen tapa kiinnostua on hyvin piikikäs ja terävä tapa, eikä nyt ole kyse sarkasmista. Kolmas tapa kiinnostua on se tapa, jota Herra Mortensson noudatti, eli syöminen ja niin tuo harmaavalkoinen kissanretku söi Jorman viimeiset tatit. Tyytyväisenä makupalasta kissa hyppäsi sängylle ja pisti pötkölleen. Ei kestänyt kauaakaan, kun kissa tutustui uuteen varsin erikoiseen maailmaan, joka oli sen verran vakuuttava kaikilla rintamilla, että kissa, sikäli mikäli se nykyisen tiedon valossa on mitenkään mahdollista, oli hyvin lähellä menettää järkensä.
Jorma, mies joka ei ollut kovinkaan tunnettu hyvistä valinnoistaan teki kerrankin huonon valinnan. Kerrankin siksi, että tämä huono valinta olikin loppujen lopuksi hyvä valinta. Jormaa katsokaas alkoi kusettamaan, tosin aluksi hänestä tuntui siltä, että hän olisi ollut suihkussa ja se sai hänet jokseenkin rauhattomaksi, sillä hän ei osannut uida ja viemäri oli tukossa. Viemärin virkaa tosin ajoi Bringles-purkin kansi, joka oli ollut olohuoneen lattialla juurikin siinä samaisessa kohdassa jo kolmisen viikkoa. Edes kissa ei ollut sitä siirtänyt. Se tosin johtui täysin siitä, että se oli lattiassa purkalla kiinni.
Jorma pääsi kuin pääsikin vessaan, mutta sieltä siirtyminen takaisin settingiin osoittautui vaikeaksi. Ei sillä, että se olisi mitenkään Jormaa kiinnostunut, sikäli mikäli hän olisi pystynyt millään tavalla edes ajattelemaan asiaa, sillä hän keskittyi liskojen paritteluun uima-altaalla.
Juuri sillä samaisella hetkellä olohuoneesta kuului äärimmäisen vähän vakuuttava tai yleensäkään huomiota herättävä poks, ja perunasäkkiin pukeutunut riivajainen ilmestyi huoneeseen.
Riivajainen tarkasteli ympäristöään sillä näkökyvyllään mikä hänellä nyt sattui olemaan. Huone vaikutti juuri siltä, millaiseksi se oli kuvauksessa kuvailtu. Erittäin ruma riivajainen toki olisi halunnut tarkistaa koordinaatit, mutta samasta syystä kuin näkölasit, digitaalinen kello piti jättää hänen omaan ulottuvuuteensa, eli jos (ja kun) hän palaisi, se olisi joko a) varastettu, tai b) rikottu. Erittäin rumalla riivajaisella tosin ei ollut minkäänlaista tarkoitusta palata omaan maailmaansa, joten sinänsä digitaalisesta kellosta huolehtiminen ei ollut mitenkään ajankohtaista juuri nyt. Sen sijaan ajankohtaista oli valtaamisen saattaminen alkuun.
Riivajaisten heikohkoa näkökykyä oli korvaamassa aisti, jonka avulla he pystyivät tunnistamaan elävän kohteen, jopa 2 metrin päästä. Varsin hyödyllinen kyky, kun ajatteli valtaamista. Jos et usko, niin kokeilepa elää kirjahyllyn kehossa yksi ikuisuus.
Valtaamisen kokeminen on kovin yksilöllistä. Herra Mortensson oli sitä mieltä, että se tuntui hyvinkin pitkälti siltä kuin joku kiimainen kookas uroskissa olisi erehtynyt luulemaan viatonta trippaavaa nuorta poikakissaa tulevien pentujensa äidiksi.
Vessassa omaa tutkimusretkeään tekevä Jorma kuuli kyllä kissan parahduksen, mutta viestin kulkiessa hänen korvistaan aivoihin, se oli muuttanut muotoaan joksikin, joka muistutti meteoriitin iskeytymistä maahan, mikä aiheutti sen, että Jorma piiloutui pesukoneen ja seinän väliin, mikä taasen oli kovin yllättävää ottaen huomioon kuinka vähän tuossa välissä oli tilaa.
Jorman ostamien sienten vaikutus kesti noin kuutisen tuntia. Moni varmaan sanoisi, että vain kuusi tuntia, mutta tässä tapauksessa se oli oikeastaan ihan hyvä asia. Jos tämä ei tunnu uskottavalta, niin kokeilepa itse miltä tuntuu herätä pesukoneen ja seinän välistä yltä päältä oksennuksessa ja hiukan kusessakin, kun trippi on päällä.. Vaikutuksen kestäessä sen kuusi tuntia, oli Jorma hyvinkin järjissään heräämisensä aikoihin, ja jos mies ei nyt tiennyt mistä oli kyse, niin ainakin hänellä oli erittäin hyvä aavistus. Aavistustakaan hänellä ei ollut siitä, että miten tuolta päästäisiin pois, sillä pesukone nojasi hyvinkin vahvasti kylpyammeeseen, eikä tuntunut hievahtavan, vaikka sitä kuinka yritti rynkyttää, mikä muuten oli lähinnä seksuaalista kontaktia toisen kappaleen kanssa, mihin Jorma oli päässyt viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen.
Jorma lopetti pesukoneen ja seinän välissä ähkimisen huomattuaan Herra Mortenssonin, joka istua kökötti likaisella vessan matolla tuijottaen miestä silmät kahtena huonosti käsin valmistettuna lasipallona.
”Tämä ei ole sitä miltä tämä nyt näyttää. Katsos ne sienet... äh, sinä olet kissa, et sinä mitään tajua”, Jorma selvitti asianlaitaa.
Moni tosiaan kuvittelee, etteivät kissat tajua, mikä on niin väärä fakta kuin olla ja voi, mutta Herra Mortensson ei ihan oikeasti tajunnut juurikaan mistään mitään Ja jos ei Herra Mortensson tajunnut, niin ei voida sanoa, että erittäin ruma riivaajakaan olisi täysin ollut perillä asioista. Sen verran toki, että ymmärsi ettei kaikki ollut ihan niin kuin piti.
Oliko kyse sitten rasvaprosentin rajusta laskusta, ylemmistä voimista vai erittäin ruman riivajaisen jippoja, Jorma pääsi iltaan mennessä pois omasta pienestä ansastaan. Jorman onni, ettei pesukone ollut metsästäjän loukku ja jos olikin, niin huonosti tehty.
Eipä Jorma jotenkin tyhjentävässä olotilassaan keksinyt oikein muuta kuin sen minkä hän aina keksi melkeinpä ihan missä olotilassa tahansa, eli television eteen nauliutumisen ja ammattimaimaisen kanavasurffaamisen.
Eipä voi Herra Mortenssonia / erittäin rumaa riivajaista kehua valinnastaan ajankäyttöön, sillä he istua möllöttivät sängyllä ja tuijottivat vuoroin televisiota ja vuoroin Jormaa. Ei ollut miehellä aavistustakaan mitä tuon yhdistyneen olennon päässä liikkui, mutta toisaalta, ei ollut tällä riivatulla kissallakaan sen paremmin käsitystä toiminnastaan.
Jossakin vaiheessa, mitä luultavammin mainostauolla, erittäin ruman riivajaisen mieleen tulvahti hyvin selvä käsitys siitä mitä oli tapahtunut. Ilmaisu mieleen tulvahti tosin voi olla hitusen harhaanjohtava, sillä kyse oli pikemminkin siitä, että hän teki muutamia näköhavaintoja, jotka olivat jokseenkin hämmentäviä. Kun hän katsoi itseensä, hän näki hyvinkin tavanomaisen kissan ja kun hän katsoi toisaalle, näki hän varsin tuhdissa kunnossa olevan mehevän paistin, millä tässä tapauksessa viitataan Jormaan. Tämä havainto oli yksiään vakuuttamaan erittäin ruman riivajaisen siitä, että jossakin oli menty metsään. Ainoa looginen päätelmä tässä tilanteessa oli tietenkin se, että se oli Jorman vika.
Erittäin rumalla riivajaisella oli käsissään (tai pikemminkin tassuissaan) vakavanlaatuinen ongelma. Kissasta ei pääsisi pihalle ilman manaajaa ja jos sellainen hommattaisiin, niin se tuskin antaisi riivajaisen siirtyä Jormaan tai yleensäkään jäädä tähän ihmisten ja kissojen maailmaan. Mikä tietenkin tarkoitti sitä, että nyt oltiin kissassa. Kissassa oleminen ei ehkä alkuun kulosta kovin pahalta, mutta kun ottaa huomioon sen, että riivajaiset ovat luonnostaan vapaudenkaipuisia olentoja ja sitten miettii millaista lemmikkikissan elämä on, niin huomaa kyllä missä mättää.
No, erittäin ruman riivajaisen piti kuitenkin ottaa ilo irti siitä mitä hänellä on. Vähän kuin juhlisi näkkileivällä, mutta erittäin nälkäisenä.
Erittäin ruma riivajainen odotti, että Jorma kävisi nukkumaan, mikä ei tapahtunutkaan ihan heti, mutta hänen onnekseen Jorma nukahti mikä ajoi saman asian. Kun Jorma oli kiltisti astellut unimaailmaan, erittäin ruma riivajainen tiesi tilaisuutensa koittaneen. Hän ei ehkä osannut puhua ihmissanoja kissalla, mutta jokainen itseään kunnioittava riivajainen osasi loitsia kissojen kielellä. Jos nyt varsinaisesta loitsimisesta voidaan puhua, kyseessä oli kuitenkin ihan puhdasta psykologiaa.
Erittäin ruma riivajainen tunkeutui Jorman aivosoluihin ja solutti sinne eräitä varsin mielenkiintoisia ajatuksia ja ehkä muutaman haluntyngänkin. Prosessi ei ollut mikään helppo, kuten varmasti kaikki soluttamista opiskelevat tai soluttamista ammatikseen tekevät tietävät.
Kuin taikaiskusta (mutta ei kuitenkaan taikaiskusta, tehtäköön selväksi se) Jorma pomppasi istualleen uniasennostaan, joka muistutti hyvin pitkälti itkevän lapsen sikiöasentoa.
”Viinaa, jumaluta, nyt on pakko saada viinaa”, Jorma tokaisi päättäväisenä. Ja viinaahan oli silloin saatava. Riivajainen olisi tuulettanut saavutuksensa johdosta, ellei se luultavasti olisi paljastanut häntä.
Jorma puki ykköset päällensä, mikä käsitti flanellipaidan, valkoiset lenkkarit ja farkut. Eihän Jormalla ollutkaan kuin ykköset ja työvaatteet ja järkikin nyt sanoo, ettei työvaatteissa lähdetä baariin hillumaan, paitsi tietenkin jos sattuu olemaan töissä baarissa, jolloin se on hyvin pitkälti jopa suotavaa.
Matkalla baariin Jorma teki sitä mitä matkalla baariin tehdään, eli poltti tupakkaa ja käveli. Jotkut käyttävät taksia, jolloin tupakka jää pois, joten kyseeseen tulee lähinnä autossa istuminen. Jorma valitsi tupakan ja kävelemisen, kuten suurin osa tekee.
Baarissa taasen... no, Jorma teki sitä mitä baarissa tehdään, eli kiskoi alkoholijuomia naamaansa hyvinkin tehokkaasti, näytti ääliöltä tanssilattialla ja todisti olevansa ääliö kommunikoidessaan muiden, lähinnä naisten, kanssa.
Juottoloissahan siis käy kahdenlaisia miehiä. Tai monenlaisia, mutta kahdenlaisia miehiä, jotka etsivät naista. Alaluokkia on sitten muutama, mutta älköömme puuttuko niihin tässä vaiheessa. Ensimmäinen ryhmä on se, joka jumittuu siihen yhteen naiseen tai pöytään, eikä lähde kulumallaan pois vaikka kaikille muille on täysin selvää, ettei miehellä ole mitään jakoa tai hänen edes haluttaisiin jäävän pöydän välittömään läheisyyteen. Toinen ryhmä onkin sitten hiukan älykkäämpi ryhmä kun ensimmäinen. Siihen ryhmään kuuluvat ymmärtävät milloin heitä ei kaivata tai milloin mahdollisuudet ovat menneet, joten he siirtyvät seuraavaan pöytään. Jorma kuului ryhmään kaksi. Jorma kuului myös ryhmään kaksi eräässä toisessa luokitellussa. 1. Saa, 2. Ei saa.
Tosin, eipä Jorma ihan jokaisessa pöydässä käynyt. Hän jätti melkein suosiolla väliin ne pöydät, joissa miesten osuus seurueesta oli yli 50%, mikä pitkällä tähtäimellä saattoi olla illan saldosta huolimatta ihan hyvä ratkaisu.
Jorman kohtalo oli ikävä... hei, odottakaas, eihän ilta vielä ohi ole. Muistatte kai Herra Mortenssonin eli erittäin ruman riivajaisen. Hänhän oli mennyt räpläämään Jormaa, josta johtuen Jorma oli lähtenyt kiskomaan varsin maistuvia alkoholijuomia (oikeastaan pahoja, mutta kaikki sanovat maistuvia, koska ei kukaan joisi mitään pahaa etenkään kun yleensä se johti älykkyysosamäärän radikaaliin laskemiseen, tavallaan tuplasti typeryyttä), mutta tämä oli ollut vasta vaihe yksi. Seuraava asetus alkoi potkia, kun Jorma baarista pihalle asteli.
Tilanne ei ollut kovinkaan provosoiva, ainakaan kenenkään muun mielestä kuin Jorman, sillä baarin ulkopuolella oli käynnissä perinteinen parisuhdekeskustelu baari-illan päätteeksi. Jorma näki asian hyvin toisella tavalla ja ryntäsi puolustamaan heikkoa naista vaarassa kuin ritari valkean ratsunsa ja miekkansa kanssa. Jormalta tosin puuttui ratsu vaikkakin hänen askelluksensa vaikutti siltä, että jonkin kyydissä tässä nyt mentiin. Miekankin virkaa toimitti terassituoli, joka sattui olemaan puuta.
”Ai saatana”, oli jotakuinkin kaikki mitä Jorma sai aikaan puisella terassituolilla.
Jorman onneksi hän oli kuitenkin massiivinen mies ja vaikka lihakset nyt eivät olleetkaan miehessä kovinkaan hallitsevassa roolissa, niin sen verran ytyä käsivarresta löytyi, että nyrkki viimeisteli sen, minkä terassituoli oli aloittanut ja tämä uhkaava lohikäärme oli päihitetty sankarillisella hyökkäyksellä.
Kiitokseksi prinsessa vei ritarin majataloon, sillä linnanherra saattaisi jossakin vaiheessa tulla kotiin lievästä verenvuodosta huolimatta. Ratkaisu oli sinänsä ihan hyvä, sillä hovineidot tuntuivat linnan sijasta olevan majatalossa, vaikka eipä tuolla niin merkitystä ollutkaan, kun kumpikaan ei tarvinnut hovineitojen palveluksia, mitä nyt hissinnappia piti painaa. Varsin maagisia kapistuksia nuo nousulaitteet.
Selvitetäänpä nyt yksi asia. Jorma oli ollut aikoinaan kovinkin viriili ja villi mies, ja ulkomuodoltaankin varmaan jonkun mielestä ihan ok miehenalku. Viriiliys ei kuitenkaan tässä tapauksessa tarkoittanut, että hänellä olisi ollut kovinkaan paljon seksuaalisia kokemuksia toisen ihmisen kanssa, sillä vakavissa piireissä pussailua ei sellaiseksi lasketa. Jorma oli, jos sen nyt tässä ihan suoraan annetaan tulla, poikuutensa varsin hyvin säilyttänyt miehenreppana. Joku käyttäisi varmaan termiä tuhkamuna, mutta se saattaisi olla loukkaavaa ja nykyisen tiedon valossa jopa virheellinen väittämä.
Eipä silti, ei tällä tiedolla juurikaan vielä tässä vaiheessa ole merkitystä, sillä itse aktiin tai muuhun seksuaaliseen toimintaan asti pääseminen ei onnistunut
Jorma ei ollut ihan ymmärtänyt, että prinsessa halusi vain ja ainoastaan melaa mekkoon, joten Jorma arpoi mitä tekisi ja miten tilanteen selvittäisi. Hän päätyi yllättävästi varsin miehekkääseen tapaan ratkaista asia ja kailotti melkein heti näiden kahden päästyä hotelliin: ”Seksiä, saatana!”
Yleiseksi yllätykseksi Jorman valitsema lähestymistapa oli poikkeuksellisen tuloksekas, sillä prinsessa heitti vaatteensa välittömästi pois. Vaatteiden alta paljastui... no muutama tissinmöllikkä ja jokunen läjä karvoja pillun peittona. Varsin hyvin muodostunut oli tuo prinsessa, joskaan ei ehkä mikään katseennaulitsija millään mittarilla.
Jorma otti oppia mestarista ja heitti itsekin vaatteensa pois. Se ei ollut ehkä ihan niin sulavaa ja eroottista tai millään tavalla kaunista katsottavaa kuin prinsessalla, mutta ainakin se oli käytännöllistä.
Prinsessa katsoi hetken Jormaa kasvoihin ja siirsi sitten katseensa hänen mahaansa pitkin navan yli haarojen väliin. Ei voi sanoa, että tämä prinsessa olisi mikään lutka ollut, ainakaan enää, vaikka vähän lutkamaista hänen käytöksensä oli, mutta kenenpä prinsessa ei olisi ollut? Kuitenkin, prinsessa oli nähnyt kattavan oman osansa mulkuista. Oli ollut pientä, ryppyistä, valtavaa, kookasta, massiivista, vaikuttavaa, jykevää, nakkimaista, ympärileikattua, vähän vähemmän ympärileikattua, tattimaista, vinoa, käyrää, kurvikasta, keikistelevää, koreaa, kaunista, eläväistä jne., mutta koskaan hän ei ollut nähnyt söpöä mulkkua. Vai pitäisiköhän puhua kikkelistä, kun söpöys otettiin esille tässä yhteydessä.
Moni mies kokisi söpön kikkelin jossakin mielessä loukkauksena, se on sinänsä ihan normaalia, eikä vika ole siinä tapauksessa miehessä, vaan kikkelissä.
”Oiiii kun se on söpö”, prinsessa sanoi ja otti askeleen lähemmäksi ja venytti kyseisen liikkeen yhteydessä kaulaansa muutaman sentin päästäkseen tarkistelemaan tätä poikkeuksellisen söpöä kappaletta lähempää.
Jorman reaktiot etenivät jotakuinkin tähän malliin: hämmennys -> suuri hämmennys -> valtava hämmennys -> viha -> suuri viha -> valtava viha (=raivo, rage).
”Perkele!” Jorma huusi ja nappasi prinsessaa hiuksista kiinni.
Sen jälkeen Jorma esitteli prinsessan naamalle kuinka hyvin majatalon huone oli siivottu pölyistä. Prinsessa epäonneksi esittelyn sivutuotteena tuli murtunut nenä, irronnut silmämuna, kolme haljennutta hammasta ja neljä katkennutta. Tämän lisäksi joitakin vaurioita syntyi solisluun, lapaluun, kylkiluun, jalkapöydänluun (no vittu, keksikää itse luiden nimiä, ei ole helppoa) ja muutamaan muuhun paikkaan, mutta merkittävimmät vauriot tulivat kuitenkin naamaan.
Prinsessan mielestä olisi ollut hurjan kivaa jos esittelykierros huoneessa olisi päättynyt tähän. Oikeastaan hänen mielestään olisi ollut hurjan paljon kivempaa jos hänen kihlattunsa olisi hakannut tämän nyttemmin vain mielisairaaksi ihrapalloksi paljastuneen entisen ritarin hyvin pitkälti siihen kuntoon, ettei tämä pystyisi itse kävelemään kotiin. Prinsessan mielestä toki olisi ollut kivaa myös kihlautua ihanan miehen kanssa, mutta viimeistään tässä vaiheessa prinsessa tajusi, että harvoin saa mitä haluaa. Ei vaikka olisi kuinka ihana ihminen.
Prinsessa sai siis höykytystä jos ei nyt oikein isän kädestä, niin ainakin Jorman kädestä, eikä Jorma ei ollut enää ollut kovinkaan hellä mies, pikemminkin erittäin väkivaltainen. Ehkä se oli se kolmas asetus.
Siinä vaiheessa, kun Jorma alkoi saada jonkinlaista otetta todellisuudesta, hän havaitsi olevansa himpun verran veressä. Ja siinä vaiheessa olisi pitänyt alkaa ajatella, mahdollisimman järkevästi tietenkin. Ikävä kyllä Jorma ei pystynyt tähän, joten hän kiipesi ikkunan kautta ulos. Siitä johtuen, että rännejä ei ollut tehty ylipainoisia ihmisiä varten, vaan ainoastaan kuljettamaan vettä, Jorma mätkähti maahan, sanotaanko nyt mukavasta korkeudesta, ja loukkasi kätensä ja mursi muutaman kylkiluun. Ei kuitenkaan mitään liian vakavaa, joten Jorma hoippui suhteellisen hyvässä kunnossa takaisin kotiin, ja siellä hän sammui sohvalle roskaruoka-annoksensa viereen, jonka hetkeksi valtaan päässyt Herra Mortensson hävitti mustaan aukkoon, jota kutsuttiin myös kissan mahaksi.
Yötä tuppaa seuraamaan aamu ja aamua useimmiten päivä ja baarireissun venähtäessä pikkutunneille, kuten tapana on, herääminen ajoittuu päivään, sängystä nouseminen taasen iltaan ja töihin meneminen lykkääntyy päivällä. Näin kävi Jormankin tapauksessa.
Jorma ei ikinä varsinaisesti pinnannut töistä, hän vain otti kovin raskaasti pienenkin nuhan. Voisi sanoa, että hän piti huolta terveydestään, vaikka ei asia ihan niin ollutkaan. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa Jorma rehellisesti lintsasi töistä, eikä hänelle tullut siitä minkäänlaisia tunnontuskia, joten sitä linjaa jatkettiin vielä muutama päivä.
Kun Jorma vihdoin saapui työpaikalleen, oli hänellä sen verran alkoholia veressä, että luistimia lapselleen ostamaan tullut äiti ilmoitti asiasta ylemmälle taholle ja Jorma sai viikon sairaslomaa ja varoituksen. Salaa pienessä mielessään (vai erittäin ruman riivajaisen mielessä?) Jorma olisi halunnut potkut, mutta mies tuntui varsin tyytyväiseltä tähän ratkaisuun.
Hyvästä, oikeasta, hienosta, kauniista ja yleensäkin täydellisestä tai mahdollisimman hyvästä elämästä on kohtalaisen monta käsitystä, mutta silti kaikkien tulisi noudattaa sitä yhtä. Tämä aiheuttaa lievän ongelman tarkastellessamme Jorman tilannetta viikon sairaslomalla.
Kiltti, hellä, rauhallinen, syrjäytynyt, kovin reppana ja muutenkin kohtalaisen säälittävä ihmisyksilö oli kokenut muutoksia, jotka eivät ehkä olleet hänen oma valintansa. Mies oli väkivaltainen, jossakin määrin mielisairas, itsekeskeinen, alkoholiin menevä, sikamainen (tai jopa suoranainen sika), seksuaalisesti suurimmaksi osaksi negatiivisella tavalla latautunut ja muutenkin sellainen ihminen, jota suurin osa kutsuisi kusipääksi ja idiootiksi. Mutta Jormalla oli kivaa ja hän nautti, eikä hän ollut ainoa, joka eli tähän tyyliin
Jorman sairasloma kului samaan malliin kuin tapahtumat, jotka olivat johtaneet alunperinkin sairaslomalle.. Naisia meni, naisia tuli, osa naisista ei päässyt koskaan takaisin elämäänsä kiinni, johtuen tietyistä muutoksista, joita Jorma oli tehnyt heidän kehoihinsa. Muutama mieskin sai osansa Jorman uudesta minästä, mutta miesten suhteen Jorma ei ollut aina ihan niin onnekas taistelun lopputuloksen suhteen kuin naisten kanssa, mutta se ei tätä tiejyrää tuntunut useimmitenkaan haittaavan.
Vaikka Jorman itsetunto olikin viimeiset parikymmentä vuotta taistellut siitä, että missä kohtaa maailmankaikkeudessa on alin piste, hän ei silti ollut ikinä kyseenalaistanut elämäänsä ja tyyliään elää, ja nyt kun Jorman itsetunto oli ottanut jonkinlaisen hypähdyksen, hän teki tällaista kyseenalaistamista vielä vähemmän, käytännössä siis yhtä paljon, eli ei ollenkaan. Eräs tapaus kuitenkin muutti Jorman ajatuskulun suuntaa ja sillä oli hyvin paljon tekemistä sen kanssa kun vallatun kehossa alkaa tapahtua muutoksia, joihin valtaaja enemmän tai vähemmän vaikuttaa. Pienessä kehossa muutokset ovat nopeampia, suurempia ja näkyvämpiä (tai kuuluvampia, kuten kohta pääsemme toteamaan). Kissa on kovin pieni otus.
Sairaslomaa oli jäljellä vielä seuraava päivä, joten Jorma päätti juhlistaa sitä tarjousviineillä, jotka hän oli kaupasta ostanut mielestään hyvään hintaan. Miehen teki kovasti mieli mennä puistoon, siitäkin huolimatta, että viima ulkona tuppasi olemaan kovin kylmä, mutta jokin Jorman päässä sanoi, ettei hän ollut ihan sillä asteella, että puistossa viinipullon kanssa istuskelu kuuluisi kuvioihin. Jonkinlainen järki elämässäkin oli säilytettävä, joten Jorma valitsi sen toisen vaihtoehdon ja viinipullojen tyhjentämisen kotioloissa Reijo Taipaleen ja lauantai-illan prime time -ohjelmiston parissa.
Noin yleisesti ottaen Jorman ilta ja yö oli kovin tavanomainen, Jormalle, mutta nyrkkejään hän ei päässyt heiluttelemaan. Itse asiassa, baarissa tapahtui jotain kovin kummallista, sillä vain muutama minuutti sen jälkeen, kun Jorma oli päässyt pöytään, lyöttäytyi hänen seuraansa selvästi jo parhaat päivänsä ohittanut ylimeikattu hyvin paljon huoraa muistuttava korppi... nainen.
Nainen oli selvästi löytänyt jonkin loppuelämänsä viimeisen kipinän ja aikoi todellakin sytyttää kokon. Vaikka Jorma ei ollutkaan mikään malli, tai edes läheskään ok-mies, niin oli hänelläkin jokin taso ja vaikka ei olisi ollutkaan, ei naista olisi silti kelpuutettu. Tai no ehkä jos Jorma olisi ollut erittäin humalassa, mutta silloinkin vain jos nainen ei olisi missään vaiheessa avannut suutansa.
Tuo harakka, kertoi kaiken rinta-, kohtu- ja muista syövistään. Hän kävi läpi sukupuolitautinsa, alkoholisminsa, mielisairautensa, koko paskan elämänsä, kaikki epäonnistumisensa jne., tajuatte varmaan kenestä puhumme. Ja jos joku ei ymmärtänyt, niin käykääpä lähiräkälässä istumassa parina iltana, niin huomaatte kyllä kenestä on kyse.
Jormaa ei missään vaiheessa kiinnostunut juuri ollenkaan. Hän oli jopa pyytänyt naista poistumaan pöydästä, mutta mulkun perässä juoksevia naisia on kahdenlaisia. Ensimmäinen ryhmä... tämä taitaakin olla jo tuttu juttu, joten emme varmaankaan paneudu siihen nyt sen enempää, kunhan vain tulee selväksi, että tämä nainen oli tullut jäädäkseen tähän pöytään.
Sen sijaan, että Jorma olisi vaihtanut pöytää tai jopa juottolaa tai mikä mukavampaa, esitellyt naiselle siivoojien laadukasta työn jälkeä baarin lattian suhteen, Jorma sai vieläkin paremman idean, mikä sai hänet naurahtamaan. Nainen toki luuli, että hänen kertomuksensa mätäpaiseesta pakarassa oli ollut naurun aiheuttaja ja yhtyi nauruun, vaikkei edes itsekään tiennyt, että mikä siinä nyt oli edes hauskaa. Kaipa mätäpaiseet sitten olivat jotenkin kiva juttu.
Siinä vaiheessa kun tuli kyseeseen päättää ilta ydinräjähdysmäiseen orgasmiin molempien osapuolien taholla ja tahdosta, esille nousi kuitenkin pieni ongelma, sillä naisella ei varsinaisesti ollut asuntoa. Hän oli viimeiset neljä kuukautta loisinut kaverinsa asunnossa, mahtavassa 24 neliön kämpässä, jossa asui neljä ihmistä. Ikävä kyllä, siellä oli sattunut jonkinlaista riitautumista. Ei ihan sitä tavanomaista, vaan astetta pahempaa, mikä oli johtanut ainakin muutaman päivän asunnottomuuteen. Poikkeuksellisesti Jorma salli naisen tulla luokseen, mitä hän ei ollut tehnyt vielä ikinä.
Eipä sillä niin väliksikään, sillä Jorma oli tehnyt kuitenkin periaatepäätöksen itsensä hillitsemisen suhteen. Hän ei tekisi naiselle mitään kovin pahaa. Toki hänellä oli se hauska juttu, mikä sai Jorman aina paikka paikoin hihittelemään, mutta ei mitään vaarallista, ei mitään vakavaa.
Naisen ärsyttävyys ei ikävä kyllä laskenut alemmalle tasolle missään vaiheessa. Oikeastaan se ei kyllä edes haitannut, sillä Jorma osasi sulkea korvansa, mutta siinä vaiheessa, kun nainen alkoi vaatia taksia, Jorma ei pystynyt estämään vitutuksen nousemista päänuppiin. Mies kuitenkin käsitteli nämä negatiiviset kokemukset hyvin aikuismaisesti ja hommasi sen vitun taksin perkeleen huora jumalauta.
Taksikuski oli mukava ja hänellä oli kaksi lasta ja kaunis mies. Jormaa kiinnosti. Baarilintua taasen kiinnosti mitä Jorman haarovälissä olisi ja taksikuskia kiinnosti lähinnä päästä mahdollisimman äkkiä eroon tätä rakkauden ilosanomaa levittävästä parista.
Jokainen varmaan tietää kuinka intohimoisen esittäminen on vaikeaa. Ja jos asiasta ei ole omakohtaisia kokemuksia, niin siihen voi perehtyä leffavuokraamon kautta. Jorma kuitenkin oli käynyt iltanäyttelijöissä joskus lapsena, vaikka sillä nyt ei ollutkaan mitään merkitystä, sillä Jorma osasi näytellä hyvin ilman iltanäyttelijöitäkin.
Tilanne vaikutti erittäin intohimoiselta, vaikka toinen osapuoli ei ihan tuon tunteen vallassa ollutkaan, toinen sitten toisenkin edestä.
Nainen levitti haaransa, otti Jormaa kädestä ja vei nuo karheat isot kourat juuri sinne minne niiden oli tarkoitus mennäkin ennen varsinaista mulkunhuljuttamista (tässä tapauksessa kyseen olisi tullut juurikin mulkunhuljuttaminen johtuen sukuelinten yhteensopimattomuudesta).
Pieni hipaisu johonkin lörtsykään, jota nainen olisi kutsunut ulkoiseksi häpyhuuleksi ja muut epämuodostumaksi, matkalla sisälle emättimeen.
”Äääk!” Jorma huusi ja juoksi keittiöön.
”Mitä?” nainen ihmetteli ja nousi käsiensä varaan istumaan makuuasennosta, mikä taasen aiheutti erikokoisten rintojen epämääräistä liikehdintään suuntaan jos toiseenkin.
Nainen sai vastauksensa hyvin pian, sillä Jorma tuli juoksujalkaa takaisin naisen luokse pari palaa talouspaperia mukanaan. Näillä muutamalla tärkeällä kappaleella oli suuri rooli, kun Jorma alkoi hieroa niillä naisen emätintä ja tokaisi: ”Tämä on ihan märkä täältä.”
Oletteko koskaan kohdannut ihmistä, joka on teitä noin kaksikymmentä kertaa älykkäämpi? Siis ainakin sen verran, että ette ole enää samalla tasolla. No varmastikin olette. Ja kuten tiedätte, tällaisessa tilanteessa tullaan enemmin tai myöhemmin siihen pisteeseen, että tämän henkilön ymmärtäminen muodostuu mahdottomaksi. Suurimmaksi osaksi hän suoltaa toki tuttuja sanoja ulos suustaan, mutta ne ovat järjestelty täysin epäloogisesti ja siten, ettei niissä ole järjenhiventäkään.
Naisesta tuntui hyvin pitkälti juuri siltä. Hän ei ymmärtänyt laisinkaan mistä nyt oli kyse, mutta nopea päätteleminen johti siihen, että hän oli kohdannut jonkin säälittävän tuhkamunareppanan, jonka ei tulisi poistua kolostaan edes ruuanhankintaan.
”Helvetin tuhkamuna”, nainen huusi ja läväytti kämmenellään Jormaa poskelle katkaisten samalla muutaman kynnen, mikä ei ollut muuta kuin oletettavissa, kun otti huomioon naisen vitamiininpuutostilat, joita oli enemmän kuin Jormalla mielenterveysongelmia.
Iskua seurasi iskua jonkin verran voimakkaampi potku jonnekin Jorman rintakehän tienoille. Vanha Jorma, tai uusivanha Jorma olisi tässä vaiheessa opettanut naiselle käytöstapoja kyläillessä, mutta uusiuusi Jorma oli hyvinkin rauhallinen. Hän keskittyi nautiskelemaan mielessään tästä jekusta, jonka hän oli onnistunut tekemään.
Jekku ei ollut miellyttänyt naista millään tavalla, joten tämä nappasi ballerinamaisen mekkonsa kainaloon ja paineli alushousut ja rintsikat päällä kylmään ulkoilmaan. Toki nainen hommasi jostakin sen verran järkeä päähänsä, että päästyään muutaman metrin rappukäytävästä pihalle, hän alkoi pukea ylleen tuota vaaleanpunaista ei-kovinkaan-valloittavaa mekkoansa. Saipa Jorma osansa performanssiesityksestä keskisormen muodossa.
Jormaa nauratti, hetken. Sitten huoneeseen laskeutui hyvin häiritsevä hiljaisuus ja Jorma katseli ympärilleen etsien jonkinlaista syytä tähän painostavaan ja ahdistavaan hiljaisuudenryöpsähdykseen.
”Tapa se”, kissa sanoi.
Jorma katsoi kissaa.
Kissa katsoi vuorostaan Jormaa ja Jorma oli näkevinään sen silmissä jotain syvällisempää, jotain mitä siellä ei ollut ennen ollut. Kissan silmästä kurkisti paholainen (mikä tietenkin oli täysin väärä olettamus sillä riivajaisilla ja paholaisilla ei ollut juurikaan mitään tekemistä toistensa kanssa).
Jorma nyökkäsi. Maailmassa on muutamia sääntöjä. Ensimmäinen liittyy jotenkin syntymiseen ja uuteen elämään. Toinen liittyy vahvasti elämän loppumiseen ja kolmas on, ettei paholaiselle vittuilla. Jorma oli tekemisissä ainakin sääntöjen kaksi ja kolme kanssa, mutta sääntöä numero kolme hän noudatti orjallisesti, kuten tuo ballerinamaiseen mekkoon pukeutunut nainen tuli pian huomaamaan.
Sinänsä ikävä kohtalo, sillä kukaan ei juurikaan jäänyt kaipaamaan tuota naista. Tuskinpa kukaan edes huomaisi hänen puuttuvan tästä maailmasta, noin niin kuin henkisellä tasolla. Monet lukuisat pienet eläimet ja ötökät kyllä havaitsisivat naisen hyvinkin selvästi ja kiitollisina, tai vastaavalla tunteella mikä niillä nyt sattuu olemaankaan, luultavasti liittyen vain ja ainoastaan kylläisyydentunteeseen.
Jormalla oli sätkäpussin pohjalla vain kuivunutta tupakansilppua, mutta kyllä siitä vielä sätkän kääri. Sätkän kääri nyt melkein mistä osasista tahansa.
Jorma sytytti tupakan ja vaipui syviin mietteisiinsä. Uusiuusi Jorma oli historiaa ja uusivanha Jorma eli uusivanhauusi Jorma oli taasen nykyhetkeä, mikä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan hyvä asia Jorman tulevaisuuden kannalta. Jormalla oli paljon mietittävää tekojensa ja elämäntyylinsä suhteen, mutta ihan kuin siinä ei olisi ollut riittävästi. Sen lisäksi hän joutui pohtimaan paholaiskissan osuutta tässä kuviossa.
Jorma, varsin simppelinä miehenä, ei pystynyt kasaamaan tätä palapeliä, joten hän päätti nukkua ainakin ennen kuin alkoi tarkastella paloja tarkemmin. Nukkumisen Jorma suoritti jossakin satunnaisessa rappukäytävässä, sillä hänen mielestään nyt ei ollut hyvä hetki jakaa sänkyään saatanan kanssa.
Puolikuollut mummo yritti todistaa itselleen kovasti, että hän pystyy ja kykenee, mikä olikin hyvä asia sillä hän pystyi ja kykeni. Reissu lähikauppaan onnistui melkeinpä ongelmitta. Samainen mummo myös herätteli Jorman rappukäytävästä kävelykepillään. Kiitokseksi herätyksestä Jorma avasi mummon rollaattorin lukon, joka oli kovin ikävässä asennossa mummon mielestä.
Vaitelias ja krapulainen Jorma käveli kohti kotiaan, vaikka hänen tarkoituksensa ei ollutkaan mennä sinne. Jormalla ei nyt vain sattunut olemaan oikein mitään muutakaan paikka minne mennä tai missä yrittää selvittää päätänsä kahdessa merkityksessä.
Jorman talon pihasta oli kaadettu puu kesällä. Vain kanto oli jäänyt, ja siihen Jorma perseensä laskikin. Varsin hyvä paikka vilpoisana aamuna mietiskellä elämäänsä. Mietiskelyyn tosin olisi tuonut huomattavasti lisää potkua yksi tupakka, ja vaikka Jorma ei ollutkaan lottovoittaja, toisin kuin eräät, onnistui hän pummaamaan nuorisoporukalta yhden tupakan vastavaateista huolimatta. Totesipa Jorma nuorison olevan varsin mukavaa porukkaa näinä päivinä. Samaa ei voinut sanoa lihavista keski-ikäisistä miehistä.
Ensimmäistä kertaa elämässään Jorma tuli siihen tulokseen, että hän oli avun tarpeessa. Kun kaikkia palasia oli siirrelty tarpeeksi, Jorma oli saanut jonkinlaisen kuvan nykyisestä tilanteesta. Oikeastaan ainoa jokseenkin järkevä ja toimiva ratkaisu tuntui olevan psykiatrin tai psykologin tai yleensäkin pääalan ammattilaisen iskevät neuvot.
Jorma tutki taskunsa ja huomasi, että rahat riittäisivät hyvin taksiin ja sitä jäisi vielä sen verran ylikin, että jonkun leivän jostakin saisi. Hyvä asia, sillä nyt Jorman ei tarvinnut käydä lainkaan kotonaan raha-asioissa, tai muissakaan.
”Nimi?” päivystävä hoitaja kysyi.
”Jorma Kullervo Kassinen”, Jorma vastasi.
”Onko KELA-korttia?”
”Tota ei”, Jorma sanoi. Olihan hänen lompakkonsa tosiaan kotona.
”KELA-kortti pitäisi olla”, hoitaja sanoi ja katsoi Jormaa.
”Eikö tätä nyt voisi hoitaa ilman sitä korttia?”
”Henkilöllisyystodistusta?”
”Ei sitäkään.”
”Käteistä? Käynti maksaa 25 euroa.”
”No, neljä euroa on”, Jorma sanoi ja vaikka hän kuinka etsi, ei rahaa löytynyt taskuista sen enempää. ”Ei laskulle saisi?”
Hoitaja katsoi pitkään Jormaa ja sanoi sitten: ”No, mikäs teitä vaivaa?”
”Pitäis jonnekin psykiatrille päästä”, Jorma totesi ja hymyili.
Kolme puuttuvaa etuhammasta olivat sen verran vakuuttavia, että hoitaja antoi päivystävälle lääkärille ajan.
”Istukaa tuonne odottamaan, teitä kutsutaan sitten”, hoitaja sanoi toivoen, että pääsisi miehestä mahdollisimman nopeasti eroon.
Toivomus toteutui ja Jorma siirtyi vastaanottotiskiltä penkille Seuran pariin odottelemaan nimensä huutamista.
Jokainenhan meistä nyt on istunut julkisen terveydenhuollon päivystyksen odotuksessa, joten me kaikki tiedämme, että siellä voi kokea muutamia asioita. Voit kokea, ettet kuulu sinne, mikä tarkoittaa sitä, että on maanantai ja olet hakemassa sairaslomaa. Tai sitten voi kokea mahtavan yhteneväisyyden tunteen muiden kanssa. Aivan kuin olisitte kaikki yhtä suurta heikkoa perhettä, jonka henkikulta on järjestelmän varassa, joka tuppaa systemaattisesti polkemaan yksilöitä. Paras vaihtoehto on tietenkin tuo ensimmäinen ja huonoin varmasti tämä viimeinen, jossa olet siinä kunnossa, ettet oikein havaitse yhtään mitään, mutta kiire on niin kova, ettei sinua vielä voida ottaa hoitoon, joten siinä makaat, kun kuumeisen lapsen pikkusisko osoittelee sinua sormellaan äidin sopertaessa jotain käytöstavoista ja esittäen, että maailma on litteä, jonka lapsetkin siitä sitten pikkuhiljaa oppivat.
Jorma laski Seuran käsistään takaisin siihen kohtaan missä lehtiä säilytettiin. Ei sillä, etteikö kaksi vuotta vanha Seura olisi ollut mielenkiintoinen. Kyse oli vain siitä, että Jorma oli lukenut jo sen ja kaikki sen kahdeksan kaveria.
Mies venytteli niskojaan, kuunteli yskimistä ja hiljaisuutta siirtyen sitten akvaarion eteen. Se oli varsin iso akvaario, oikeastaan isoin mitä Jorma oli koskaan nähnyt. Kalat olivat vaan vähissä, mikä huomattavasti heikensi akvaarion kiinnostavuutta. Tämä tosin koski vain yli 14-vuotiaita.
”Mikä kala tuo on?” pieni poika kysyi.
Jorma laski katseensa poikaan, sitten hän seurasi pojan kättä aina sormenpäähän asti, joka oli painettu akvaariolasia vasten. Poika osoitti kyljellään kelluvaa kultapunaoranssia kalaa.
”Se on monni”, Jorma vastasi.
”Monni?” poika maisteli uutta sanaa ja katsoi Jormaa säihkyvin silmin.
”Sinä et taidakaan olla kovin kipeä”, Jorma pikemminkin totesi kuin kysyi, mutta lapsi tulkitsi sen tietenkin kysymykseksi.
”Äiti sanoo, että olen sairas”, poika vastasi.
”Sanooko se äiti mikä sinulla on?”
”Ei, käski sanoa lääkärille, että kurkkuun sattuu ja on kuumetta.”
”Onko sinulla?”
”Ei, mutta äiti ei halua mennä huomenna töihin.”
Jorma tiesi tunteen, joten hänellä ei ollut enempää kysymyksiä, mutta se ei poikaa estänyt vastaamasta.
”Muutetaan huomenna äidin kanssa. Silleen, ettei isä huomaa mitään.”
Jorma katsoi lasta ja sitten haki samaisella katseellaan lapsen äitiä, mikä ei ollut kovinkaan haastava tehtävä. Lapsen äiti oli se musta pieni kolo, joka tuntui imevän ympäristöstä kaiken valon ja kauneuden. Kuin saastaa ja mätää, mikä tuhosi kaiken mihin koski.
Jorma sulki hetkeksi silmänsä ja kun hän avasi ne, ei, nainen ei ollut poissa. Tämä oli jotain mitä Jorma ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kaiken järjen mukaan jos jonkun, niin hänen olisi pitänyt nähdä tämä jo paljon aikaisemmin, mutta ei.
”Jorma Kullervo, huone kahdeksan.”, kuului elämäänsä kyllästyneen lääkärin vaimea, mutta mielenkiintoisesti kovin kuuluva ääni.
Samalla hetkellä muutama pää nousi pystyyn ja jos yhtään ihmisilmeitä pystyi lukemaan, niin ei jäänyt epäselväksi mitä noiden neljä tuntia odottaneiden mielessä pyöri Jorman astellessa vastaanottohuoneeseen.
”Päivää”, naislääkäri sanoi ja kätteli Jormaa. ”Istukaa siihen vaan.”
”Täältä ei käy ihan selväksi käynnin syytä?” lääkäri sanoi ja tarkasteli näyttöpäätettä.
”Tartteis päästä päälääkärille”, Jorma sanoi ja yritti kurkkia mitä näytöllä luki.
”Minkä takia?” lääkäri kysyi ja käänsi katseensa Jormaan.
”Ajattelin, että josko puhuisin niistä asioista sen päälääkärin kanssa”, Jorma ehdotti hieman nolona. Ei hän todellakaan tahtonut kaikille ongelmistaan kailottaa.
”Ikävä kyllä se ei ihan käy noin. Minun tarvitsee arvioida tässä vaiheessa hoidon laatu ja tarve. Onko yleensäkään tarvetta lähetteelle.”
”On. Siis tarvetta lähetteelle”, Jorma vastasi.
”Kulkaapas nyt, meillä on tässä kovasti kiire ja tuolla odottaa varmasti monta hoitoa tarvitsevaa ihmistä, joten jos teillä on jokin vaiva, niin kertokaa siitä tai olkaa hyvä ja poistukaa”, lääkäri sanoi tomerasti.
”Kulkaapas nyt saatanan turhantärkeä paska. Minulla on vakavia ongelmia, eikä minua jumalauta kiinnosta kailottaa niistä joka vitun ämmälle, joka sattuu istumaan tietokoneen edessä valkoisessa takissa. Anna nyt saatana se aika sille lääkärille tai syötän tuon helvetin näytön sinulle ja heitän koko ruman ruhosi ikkunasta pihalle”, Jorma sanoi huomattavasti tomerammin, mikä johti hiljaisuuteen, joka päättyi kirjaimiin s, e, l, v ja ä.
Tyytyväisenä, mutta siltikin jotenkin ahdistuneena ja pahantuulisena Jorma käveli pois vastaanotolta ja koko terveyskeskuksesta. Tyytyväisyys tosin kaikkosi kovin nopeasti sen jälkeen, kun Jorma huomasi saneensa ajan melkein kolmen kuukauden päähän. Miehen teki mieli niin kovasti palata takaisin ja toteuttaa uhkauksensa. Ainoa syy miksei hän niin tehnyt oli puhtaasti siinä, että ehkä se pikkupoika ei pääsisi muuttamaan jos ei olisi lääkäriä, jonka suopeasta vaikutuksesta työnantajaan pojan äiti ei saisi sairaslomaa.
Iso perse laskettiin kotisohvalle mietteliäissä, hiukan jännittyneissä ja jopa pelokkaissa tunnelmissa. Mietteliäisyys johtui siitä, kun Jorma punnitsi jälleen kerran vaihtoehtojaan. Kaksi jälkimmäistä tunnetilaa johtuivat taasen täysin puhtaasti tuosta kissasta, joka istua könötti sängyllä peittojen päälle ja tuijotti miestä.
”Älä sano mitään, älä sano yhtään mitään”, Jorma mutisi, mihin kissa vastasi siten kuten kissoilla on tapana vastata, eli ei mitenkään.
Jorma tuijotti lappua, jonka lääkäri oli ilolla hänelle antanut ja oikeastaan ensimmäistä kertaa Jorma luki sitä tarkemmin. Siinä oli mukana mainos, yksityisen vastaanoton mainos, jossa luvattiin ottaa kaikki vastaan joka päivä 06-24 ja vielä ilman jonoja. Henkilöllisyystodistusta vastaan käynnin voisi ottaa laskulle, kunhan maksaisi vain 50 euron suuruisen peruskäyntimaksun, mihin luonnollisestikin Jormalla oli varaa nyt kun hän oli kotiinsakin uskaltautunut tulemaan.
”Hoidan sinut pois päiväjärjestyksestä, saatanan katti”, Jorma tokaisi ennen kuin paiskasi oven kiinni ja katosi napakkaan talvi-ilmaan, vaikka lumesta nyt ei ollut vielä minkäänlaista havaintoa.
Vastaanotto oli ihan toista maata kuin edellinen, jossa Jorma oli käynyt. Penkit olivat pehmeitä, vaikka eipä tuosta mitään iloa ollut, kun ei niille ehtinyt istua odottamaan. Lääkärit olivat mukavia, ainakin siihen asti, kun pyysi niitä määräämään jotain toista lääkettä. Yleisesti ottaen kaikki sujui erittäin hyvin ja Jorma pääsi muutaman sananvaihdon jälkeen haluamalleen päälääkärille, joka olikin juuri palannut ruokatauoltaan, mikä tarkoitti sitä, että hän oli tyytyväinen, joskin hiukan väsyneen oloinen.
”Minä olen psykiatri Tero Ulpukka”, psykiatri esitteli itsensä. ”Meillä olisi tässä semmoinen puolisen tuntia aikaa tutustua tilanteeseesi.”
Jorma nyökkäsi.
”Katsokaas kun minulla on ongelma. En ihan täysin pysty kontrolloimaan itseäni. Eräänäkin päivänä kävin vain kaupassa ostamassa juustoa ja näkkäriä, mutta ostinkin sitten viiniä... ja runkkasi... naida... vittu.. perseeseen... kullista... spermaa... kossua... verta... imee.. raiskasi... vihainen... mulkunperkele.. vitun huora.. kuoli... anaaliin...”, Jorma kertoi tarinaansa toki jättäen sieltä tietyt kohdat pois mihin liittyi tavalla tai toisella rikoksen suorittaminen.
”Oletteko miettineet, että teillä olisi jonkinlainen seksiongelma? Tietenkin alkoholi- ja tunnepuolen ongelmien lisäksi?”
”No sitähän minä tässä juuri teille kerron, mutta katsokaas, kun se ei ole minun syyni. Kaikki alkoi siitä, kun tilasin sieniä Hollannista--”
”Odottakaas, tilasitte sieniä Hollannista?” psykiatri tarttui sieniasiaan.
”Niin, sellaisia taikatatteja, elämyspaketti ykkönen. Sitä myytiin netissä ja tilasin sellaisen”, Jorma selvitti.
”Ja mitä sitten tapahtui?”
”No söin niitä sieniä ja sitten paholainen meni kissaani ja siitä nämä kaikki ongelmat alkoivat.”
”Ymmärrän”, psykiatri sanoi. ”Onko teillä siis kissa?”
”No tietenkin on. Siinä kissassa se paholainen juuri onkin.”
”Ei kai nyt paholainen sentään kissassa ole? Entä jos se paholainen onkin teissä?”
”Ei ei ei, kun se on siinä kissassa.”
”Ymmärrän varsin hyvin”, psykiatri sanoi, eikä hänellä oikein ollut enää tarvetta kyselläkään mitään, sillä tilanne vaikutti varsin selvältä.
”Määrään teille tällaisia. Otatte näitä aina, kun tuntuu siltä, että alatte kiihtyä tai ajatuksenne alkaa laukata. Suosittelen kuitenkin, että otatte näitä myös kolme kertaa päivässä, aamulla, illalla ja päivällä.”
Jorma katsoi psykiatria. ”Mitä me sille kissalle tehdään?”
”Ei sille tarvitse tehdä mitään. Nämä lääkkeet ratkaisevat koko ongelman ja jos tuntuu siltä, että ongelmat jatkuvat, niin tulet tänne ja katselemme siitä sitten miten jatkamme.”
Jorma nyökkäsi.
”Yksi tärkeä asia vielä”, psykiatri sanoi. ”Älkää enää syökö niitä sieniä.”
”En toki. Ei niitä olekaan enää. Kaksi niitä jäi, mutta ne ovat kadonneet jonnekin”, Jorma sanoi ja kohautti olkiaan.
”Hyvä. Ja tulkaa heti uudestaan jos ei tunnu helpottavan.”
Jorma nyökkäsi jälleen, otti pilleripurkkinsa ja siirtyi hakemaan varsin muhkean laskun. Tosin, kukapa laskusta välittäisi, kun kädessä purkki rauhoittavia ja kohta elämä olisi taas yhtä hymyä ilman paholaisia.
Jorman sohva oli kahdenistuttava, ihan vain sen takia, koska isompaa sohvaa ei olisi saanut tähän asuntoon mahdutettua tinkimättä joko sängystä tai televisiotasosta, joten sohva oli kahdenistuttava. Toinen puoli sohvasta oli lommollaan, kun taas toinen puoli koskematon muutamaa kissankarvaa lukuun ottamatta. Oli siis varsin selvää missä Jorma tuppasi istumaan, siinähän tuo ukko istui nytkin - pilleripurkki kädessään.
Jorman valtasi jotenkin niin tuttu tunne, kun hän luki purkin kylkeen kirjoitettua tekstiä.
”1 tabletti aamuisin, päivisin ja iltaisin ja 1-2 tablettia tarvittaessa yleiseen ahdistukseen ja rauhattomuuteen.”
Hetken Jorma kirosi, ettei tässä ollut pillereiden määrää suhteessa painoon, mutta hän oletti, että 2 pilleriä oli tarkoitettu sellaiselle 75 kiloiselle kepukalle, joten hän otti tuplasti sen määrän.
Ei mennytkään kovin kauaa, kun Jorma huomasi, että hommahan alkoi luistaa varsin hyvin. Hän oli selvästi rentoutuneempi. Ajatukset pysyivät tietyllä tapaa paremmin koossa. Tai eivät, mutta ainakaan ne eivät olleet niin ahdistavia ja pelottavia. Ja typerä visailuohjelmakin vaikutti selkeästi keskimääräistä paremmalta.
Yksi asia ei kuitenkaan muuttunut. Kissa. Jorma olisi voinut vaikka vannoa, että kissa kuiskutteli hänelle sängyltä latinalaisia sanoja, sillä visailuohjelmassa puhuttiin vain suomea. Jormalla oli kuitenkin lääkärin määräämä ratkaisu tähän ongelmaan ja se ratkaisu oli hänen edessään pöydällä.
Pilleripurkin kansi aukesi ja Jorma tuplasi annostuksensa, mikä osoittautui hetken päästä erittäin hyväksi ratkaisuksi, sillä nyt vasta kaikki tuntuikin olevan hyvin, mitä nyt tuppasi väsyttämään aika kovasti.
Yksi asia ei kuitenkaan muuttunut. Kissa. Jorma olisi voinut vaikka vannoa, että kissa kuiskutteli hänelle sängyltä latinalaisia sanoja, sillä visailuohjelmassa puhuttiin vain suomea. Jormalla oli kuitenkin lääkärin määräämä ratkaisu tähän ongelmaan ja se ratkaisu oli hänen edessään pöydällä.
Pilleripurkin kansi aukesi ja Jorma tuplasi annostuksensa, mikä osoittautui hetken päästä erittäin hyväksi ratkaisuksi, sillä nyt vasta kaikki tuntuikin olevan hyvin, mitä nyt tuppasi väsyttämään aika kovasti.
Yski asia ei kuitenkaan muuttunut. Kissa--
”Jumalauta!” Jorma huusi ja nappasi kissaa päästä kiinni.
Jorma huomasi, että kissalle oli paljon helpompi esitellä pölyn koostumusta kuin naisille, etenkin jos verrattiin niihin isompiin naisiin. Ja kissahan se tutustui. Erittäin ruma riivajainen ei oikein nauttinut tilanteesta, eikä hän voinut millään tavalla tulla siihen tulokseen, että tämä projekti olisi oikein missään suhteessa onnistunut.
Kun Jorma oli aikansa hakannut kissaa pöydänkulmaan, televisioon, sängynpäätyyn, lattiaan ja moneen muuhun paikkaan, hän pisti sen roskapussiin, solmi pussin tiukasti ja kiikutti koko hökötyksen jäteastiaan.
Paskempi homma erittäin rumalle riivajaiselle, sillä riivajaiset kun tuppaavat kuolemaan sikäli mikäli heidän valtaamansa keho sanoo sopimuksen irti maailmankaikkeuden hengellisen puolen kanssa. Eipä silti, ei paljon parempi vaihtoehto se manaajakaan olisi ollut, sillä se olisi tietänyt taas lukemattomia vuosia niitä helvetin typeriä lautapelejä.
Jorma nukkui hyvin. Paremmin kuin pitkiin aikoihin. Hän nukkui pitkälle iltapäivään ja jos laskelmat paikkaansa pitävät, niin hän nukkui samalla myös pitkälti pommiin, mikä ei ollut kovin vakavaa, sillä kirje työsopimuksen irtisanomisesta oli kolahtanut jo postiluukusta.
Aamulla, tai Jorman aamulla, mies tunsi olonsa mitä mainioimmaksi. Kaikki se raskas taakka, jota oli hänen harteilleen kasattu tuntui olevan kokonaan poissa. Olo tuntui kaikin tavoin kovin keveältä ja hänen teki mieli lähinnä vain raikasta ruukkusalaattia ja vaaleata leipää. Leipä ja salaatti sai kuitenkin jäädä väliin, sillä Jormalla oli kova kiire kertomaan pelastajalleen pelastumisestaan. Ikävä kyllä, se kuitenkin maksoi sen 50 euroa plus se mitä laskulle nyt sitten sattuikaan tulemaan.
”Kiitos kiitos!”, Jorma sanoi innoissaan psykiatrille ja ravisti tämän kättä voimakkaasti.
Psykiatri, kuten kuka tahansa normaali ihminen, veti kätensä pois ravishtelusta ja katseli kummastuneena kiittelemään tullutta miestä.
”Pelastitte minut. Kaikki on taas hyvin”, Jorma iloitsi. ”Kiitos lääkkeidenne, sain voimaa hävittää sen saatanallisen kissan.”
”Anteeksi mitä?” psykiatri kummasteli.
”Niin, pieksin sitä kattia niin kauan, ettei siinä enää henki pihissyt. Heitin sen roskapussiin ja jäteastiaan. Siellä se nyt on. Tosin jalan hukkasin, en tiedä mihin kummaan se meni, mutta suurin osa kissasta on nyt kuitenkin poissa”, Jorma selitti suu hymyssä.
”Ai”, psykiatri ei onnistunut, eikä edes yrittänyt jakaa Jorman iloa ja onnea.
”Istukaapas tuohon hetkeksi, palaan aivan pian”, psykiatri sanoi.
Niin, tosiaan, erittäin ruman riivajaisen digitaalinen kello meni rikki erään vauhdikkaan ja barbaarisen shakkipelin yhteydessä. Ja kissan jalka tosiaan löytyi myöhemmin, kun Jorman vuokraisäntä tyhjensi asuntoa. Herätti suurta kummastusta miksi Jormalla oli ollut kissan jalka kahvikupissaan.