Atmis
22.9.2008, 18:49:31
Terppa jäbät ja Heebo.
Meikälle lyötiin tässä naamalle semmoinen äidinkielen kurssi. Kurssilta sitten lyötiin naamalle semmoinen homma, kuin esseen kirjoittaminen vapaavalintaisesta aiheesta. Kaikki opiskelijakollegani ovat tylsiä paskahattuja ja päätyivätkin tekemään esseitä jostain tieteellisistä paska-aiheista, kuten geenimanipuloitu safka tai sydän- ja verisuonitaudit. Mutta meikä halusi tehdä esseen, jonka kirjoittaminen on hauskaa. Tiedepaskan kirjoittaminen ei nähkääs ole hauskaa. Deadline on huomenna, joten kirjoittaminen lankesi tälle illalle. Kävin ostamassa kaljaa ja ryhdyin kirjoittamaan. Lopulta olin niin tyytyväinen lopputulokseen, että päätin jakaa koko homman teidän kanssa. Tosin saattaa olla, että olen tyytyväinen siksi, että olen kaljoissa. Anyways, nauttikaa jäbät ja Heebo ja pliis kommatkaa!
Rock-musiikki on Saatanan salajuoni
Rock-musiikki on villinnyt nuorisoa jo yli puoli vuosisataa. Sinänsä viattomalta vaikuttavan viihteen vauhdikkaan pinnan alla piilee raaka totuus. Koko rock-kulttuuri kulminoituu lopulta itseensä sielunviholliseen, Saatanaan. Yleisemmällä tasolla Saatanan päämäärä on kaiketi kerätä syntisten sieluja Helvettiin ja vain Luoja tietää mitä Saatana heillä tekee. Mikä olisikaan parempi tapa kasvattaa syntisiä, kuin altistaa heidät elämäntavalle, joka ihannoi syntiä, haureutta ja kapinallisuutta. Sex, drugs and rock 'n' roll. Rockin pyhä kolminaisuus. Itsessään jo suoraa ivaa kristinuskoa kohtaan.
Rock-musiikin saatanallisuus asetetaan helposti naurettavaan valoon. Mikä on ymmärrettävää, sillä hengelliseen ajatteluun kykenemättömän kannalta aihe onkin täysin naurettava. Helpoin tapa kumota väittämät on yksinkertaisesti todeta, että Saatanaa ei ole olemassakaan. Toisella tapaa ajateltuna Saatanan voidaan katsoa olevan ikuinen entiteetti, joten viimeiset viisikymmentä vuotta ovat Saatanan kannalta vain pitkäveteinen aamupäivä. Miksi Saatana edes vaivautuisi tekemään niin lyhytaikaisia suunnitelmia? Mikä Saatanaa ylipäätään motivoi? Eikö helpompi tapa tehdä ihmisistä syntisiä olisi vain riivata heidät tappamaan toisensa?
Saatanan olemassaolon kieltäminen on varmasti parhain tapa pelata Saatanan pussiin. Jokainen rock-fani on varmasti saanut kuulla moralisointia musiikin saatanallisuudesta ja tästä on helppo pestä kätensä julistautumalla ateistiksi. Miljoonapäinen ateistinen yleisö tekemässä syntiä, Saatanan karkkikauppa.
Saatana pelkää Jumalaa. Jumala on ainoa maailmankaikkeuden Saatanaakin voimallisempi olento. Jotta Saatana pärjäisi kilpailussa, Hänen on toimittava epäsuorasti. Ihmiskunnan brutaalin historian aikana Saatanalle ehkä sallittiinkin suoraviivaisempia toimintatapoja syöstä ihmiset synnin tielle. Nykyisenä sivistyksen aikakautena Saatanan tulee vaikuttaa ihmisiin huomaamatta. Yleisesti hyväksytyn huvin, musiikin, välityksellä Saatana levittää sanomaansa nuorison mieliin. Jumalan vastaisku saatanalliselle rockille lienee gospel-musiikki, jota löytyy myös verhottuna rockiksi. Vaikka rokkaavan gospelin peruselementit ovatkin samaa kauraa, kuin muunkin rock-musiikin, vastaavaa maailmanlaajuista suosiota se ei ole koskaan saanut. Synti houkuttaa, synti myy. Olkoonkin kyseessä lyhytaikainen ilmiö, se on silti helvetillisen tehokas. Piste Saatanalle.
Bändien sanoituksista, nauhoitusten piiloviesteistä ja lavarekvisiitasta löydetään yhtenään symboliikkaa joka väkisin väännetään viittaamaan Saatanaan. Lienee silti aiheellista kysyä, onko tämä kaikki sittenkään väkisin väännettyä? Tunntetuimpana varmaankin pirunsarvia symboloiva käsimerkki, jossa nyrkkiin suljetusta kädestä nostetaan pikkurilli ja etusormi pystyyn esittämään sarvia. Hyvin samankaltainen käsimerkki löytyy viittomakielestä. Erona ainoastaan myös pystyyn nostettu peukalo. Viittomakielessä tämä merkki tarkoittaa: ”Minä rakastan sinua.” Rock-musiikissa tämä merkki tarkoittaa: ”Minä rakastan Saatanaa.”
Toisinaan artistit eivät edes viitsi turvautua symboliikan verhoon, vaan kertovat aivan suoraan kannattavansa Saatanaa. Esimerkkinä olkoon Mötley Crüe nimisen yhtyeen Wild Side kappale. Kappaleen lyriikat on osittain rakennettu muistuttamaan Isä meidän-rukousta. Kappale sisältää fraaseja, kuten: ”Our Father, who ain't in Heaven.” ja ”Holy Mary, pray for us on the wild side.” Viittaukset lienevät jo kohtuullisen selviä. Ei tarvetta ”väkisin vääntämiselle.” Lisähuomatuksena mainittakoon, että jokaisen Mötley Crüen levyn pintapainatusta koristaa pentagrammi. Pentagrammi tosin juontaa juurensa muihin pakanauskontoihin kuin saatananpalvontaan, mutta kristillisyyttä se ei ainakaan edusta.
Rock-kulttuurissa yleinen sanonta on: ”Live fast, die young.” Vanhemmiten ihmisillä on tapana viisastua ja katumuksella puhdistautua synneistään. Saatanan pyrkimys onkin lunastaa sielut nuorena, jolloin syntisyys on vielä vallalla. Tästä ilmiöstä on todisteena epävirallinen 27 Club. 27 Clubilla tarkoitetaan joukkoa muusikoita, jotka ovat kuolleet epämääräisissä olosuhteissa 27-vuotiaana. Ilmiö on niinkin vahva, että 27-vuotiaana kuolleet muusikot muodostavat jopa tilastollisen piikin. Muusikon todennäköisin kuolinikä on siis 27-vuotiaana. 26- tai 28-vuotiaana kuoleminen on muusikolta harvinaisempaa. Jännä yhteensattuma? Tuskin. Jos tutkitaan lukua 27, havaitaan sen olevan numero kolmen kuutio, kolme potenssiin kolme siis. Tätä kääntelemällä päädymme laskuun 3+3, joka on tunnetusti 6. Potenssilaskut sisältävät aina käsitteen ”joku kertaa jokin” Kolme kertaa kuusi, kääntyykin tässä tapauksessa luvuksi 666. Pedon luku. Pistetilanne Saatanan hyväksi 666-0.
Tämän esseen kirjoittaja soittaa kitaraa rockbändissä. Hän on rikkonut yhdeksää käskyä Kymmenestä. Viides käsky jääneekin rikkomattomaksi. Tätä esseetä kirjoittaessaan hän on juonut seitsemän olutta, polttanut kaksitoista savuketta ja kuunnellut saatanallisia rockbändejä, kuten Velvet Revolver ja Skid Row. Esseen kirjoittamisen jälkeen hän on aikeissa harrastaa esiaviollista seksiä. Hänen sielunsa on väistämättä tuomittu Helvettiin ja hänestä se on helvetin hauskaa.
Kiitos, kiitos, kiitos. Nyt lähden tästä esiaviolliselle seksille. Terppa jäbät ja Heebo.
Meikälle lyötiin tässä naamalle semmoinen äidinkielen kurssi. Kurssilta sitten lyötiin naamalle semmoinen homma, kuin esseen kirjoittaminen vapaavalintaisesta aiheesta. Kaikki opiskelijakollegani ovat tylsiä paskahattuja ja päätyivätkin tekemään esseitä jostain tieteellisistä paska-aiheista, kuten geenimanipuloitu safka tai sydän- ja verisuonitaudit. Mutta meikä halusi tehdä esseen, jonka kirjoittaminen on hauskaa. Tiedepaskan kirjoittaminen ei nähkääs ole hauskaa. Deadline on huomenna, joten kirjoittaminen lankesi tälle illalle. Kävin ostamassa kaljaa ja ryhdyin kirjoittamaan. Lopulta olin niin tyytyväinen lopputulokseen, että päätin jakaa koko homman teidän kanssa. Tosin saattaa olla, että olen tyytyväinen siksi, että olen kaljoissa. Anyways, nauttikaa jäbät ja Heebo ja pliis kommatkaa!
Rock-musiikki on Saatanan salajuoni
Rock-musiikki on villinnyt nuorisoa jo yli puoli vuosisataa. Sinänsä viattomalta vaikuttavan viihteen vauhdikkaan pinnan alla piilee raaka totuus. Koko rock-kulttuuri kulminoituu lopulta itseensä sielunviholliseen, Saatanaan. Yleisemmällä tasolla Saatanan päämäärä on kaiketi kerätä syntisten sieluja Helvettiin ja vain Luoja tietää mitä Saatana heillä tekee. Mikä olisikaan parempi tapa kasvattaa syntisiä, kuin altistaa heidät elämäntavalle, joka ihannoi syntiä, haureutta ja kapinallisuutta. Sex, drugs and rock 'n' roll. Rockin pyhä kolminaisuus. Itsessään jo suoraa ivaa kristinuskoa kohtaan.
Rock-musiikin saatanallisuus asetetaan helposti naurettavaan valoon. Mikä on ymmärrettävää, sillä hengelliseen ajatteluun kykenemättömän kannalta aihe onkin täysin naurettava. Helpoin tapa kumota väittämät on yksinkertaisesti todeta, että Saatanaa ei ole olemassakaan. Toisella tapaa ajateltuna Saatanan voidaan katsoa olevan ikuinen entiteetti, joten viimeiset viisikymmentä vuotta ovat Saatanan kannalta vain pitkäveteinen aamupäivä. Miksi Saatana edes vaivautuisi tekemään niin lyhytaikaisia suunnitelmia? Mikä Saatanaa ylipäätään motivoi? Eikö helpompi tapa tehdä ihmisistä syntisiä olisi vain riivata heidät tappamaan toisensa?
Saatanan olemassaolon kieltäminen on varmasti parhain tapa pelata Saatanan pussiin. Jokainen rock-fani on varmasti saanut kuulla moralisointia musiikin saatanallisuudesta ja tästä on helppo pestä kätensä julistautumalla ateistiksi. Miljoonapäinen ateistinen yleisö tekemässä syntiä, Saatanan karkkikauppa.
Saatana pelkää Jumalaa. Jumala on ainoa maailmankaikkeuden Saatanaakin voimallisempi olento. Jotta Saatana pärjäisi kilpailussa, Hänen on toimittava epäsuorasti. Ihmiskunnan brutaalin historian aikana Saatanalle ehkä sallittiinkin suoraviivaisempia toimintatapoja syöstä ihmiset synnin tielle. Nykyisenä sivistyksen aikakautena Saatanan tulee vaikuttaa ihmisiin huomaamatta. Yleisesti hyväksytyn huvin, musiikin, välityksellä Saatana levittää sanomaansa nuorison mieliin. Jumalan vastaisku saatanalliselle rockille lienee gospel-musiikki, jota löytyy myös verhottuna rockiksi. Vaikka rokkaavan gospelin peruselementit ovatkin samaa kauraa, kuin muunkin rock-musiikin, vastaavaa maailmanlaajuista suosiota se ei ole koskaan saanut. Synti houkuttaa, synti myy. Olkoonkin kyseessä lyhytaikainen ilmiö, se on silti helvetillisen tehokas. Piste Saatanalle.
Bändien sanoituksista, nauhoitusten piiloviesteistä ja lavarekvisiitasta löydetään yhtenään symboliikkaa joka väkisin väännetään viittaamaan Saatanaan. Lienee silti aiheellista kysyä, onko tämä kaikki sittenkään väkisin väännettyä? Tunntetuimpana varmaankin pirunsarvia symboloiva käsimerkki, jossa nyrkkiin suljetusta kädestä nostetaan pikkurilli ja etusormi pystyyn esittämään sarvia. Hyvin samankaltainen käsimerkki löytyy viittomakielestä. Erona ainoastaan myös pystyyn nostettu peukalo. Viittomakielessä tämä merkki tarkoittaa: ”Minä rakastan sinua.” Rock-musiikissa tämä merkki tarkoittaa: ”Minä rakastan Saatanaa.”
Toisinaan artistit eivät edes viitsi turvautua symboliikan verhoon, vaan kertovat aivan suoraan kannattavansa Saatanaa. Esimerkkinä olkoon Mötley Crüe nimisen yhtyeen Wild Side kappale. Kappaleen lyriikat on osittain rakennettu muistuttamaan Isä meidän-rukousta. Kappale sisältää fraaseja, kuten: ”Our Father, who ain't in Heaven.” ja ”Holy Mary, pray for us on the wild side.” Viittaukset lienevät jo kohtuullisen selviä. Ei tarvetta ”väkisin vääntämiselle.” Lisähuomatuksena mainittakoon, että jokaisen Mötley Crüen levyn pintapainatusta koristaa pentagrammi. Pentagrammi tosin juontaa juurensa muihin pakanauskontoihin kuin saatananpalvontaan, mutta kristillisyyttä se ei ainakaan edusta.
Rock-kulttuurissa yleinen sanonta on: ”Live fast, die young.” Vanhemmiten ihmisillä on tapana viisastua ja katumuksella puhdistautua synneistään. Saatanan pyrkimys onkin lunastaa sielut nuorena, jolloin syntisyys on vielä vallalla. Tästä ilmiöstä on todisteena epävirallinen 27 Club. 27 Clubilla tarkoitetaan joukkoa muusikoita, jotka ovat kuolleet epämääräisissä olosuhteissa 27-vuotiaana. Ilmiö on niinkin vahva, että 27-vuotiaana kuolleet muusikot muodostavat jopa tilastollisen piikin. Muusikon todennäköisin kuolinikä on siis 27-vuotiaana. 26- tai 28-vuotiaana kuoleminen on muusikolta harvinaisempaa. Jännä yhteensattuma? Tuskin. Jos tutkitaan lukua 27, havaitaan sen olevan numero kolmen kuutio, kolme potenssiin kolme siis. Tätä kääntelemällä päädymme laskuun 3+3, joka on tunnetusti 6. Potenssilaskut sisältävät aina käsitteen ”joku kertaa jokin” Kolme kertaa kuusi, kääntyykin tässä tapauksessa luvuksi 666. Pedon luku. Pistetilanne Saatanan hyväksi 666-0.
Tämän esseen kirjoittaja soittaa kitaraa rockbändissä. Hän on rikkonut yhdeksää käskyä Kymmenestä. Viides käsky jääneekin rikkomattomaksi. Tätä esseetä kirjoittaessaan hän on juonut seitsemän olutta, polttanut kaksitoista savuketta ja kuunnellut saatanallisia rockbändejä, kuten Velvet Revolver ja Skid Row. Esseen kirjoittamisen jälkeen hän on aikeissa harrastaa esiaviollista seksiä. Hänen sielunsa on väistämättä tuomittu Helvettiin ja hänestä se on helvetin hauskaa.
Kiitos, kiitos, kiitos. Nyt lähden tästä esiaviolliselle seksille. Terppa jäbät ja Heebo.