PDA

View Full Version : Grandia



Ashe7
25.1.2009, 4:13:54
Grandia on Game Artsin suunnittelema konsoliroolipeli, joka aikoinaan ilmestyi ensimmäiseksi Sega Saturnille 1997. Nykyisin pelisarja on kuitenkin tunnettu Sony Playstationilla, jolla se debytoi 1999 Japanissa/Usassa ja 2001 Euroopassa. Mielestäni Grandia onnistui jopa haastamaan suuren ja mahtavan Final Fantasy VII:n, kun aikoinaan pelasin näitä molempia aika samoihin aikoihin. Grandiassa oli mukavaa: toimiva juoni, pelihahmot ja niiden välinen kemia/huumori, pomotaistelut ja muutenkin taistelusysteemi oli tyylikäs, kun sai aika-ajoin tyrmätä pomoa niin, että sen toiminto meni cancelille juuri kun se oli tekemässä jotain tappoiskua. ;D Grandia -pelisarjasta on tullut myös 2 jatko-osaa, joissa on molemmissa oma tarinansa. Itse olen pelannut myös Grandia 2 monta kertaa läpi ja tykkäsin siitäkin paljon, vaikka häviääkin lähes jokaisella osa-alueella ensimmäiselle. Grandia 3 sitten julkaistiinkin vain Japanissa ja Jenkeissä. Kotoa löytyy modattu PS2, mutta harmikseni en ole vielä löytänyt itselleni omaa Grandia 3. No niin tuli jotain turistua tähän, joten sanokaa mielipiteitä tästä rpg-sarjasta ja muutenkin Grandiaan liittyen. :D

ghaleon
11.2.2009, 10:36:15
Jos haluat hankkia Grandia 3 niin ainakin tuolta Amazonilta (http://www.amazon.com/Grandia-III-Playstation-2/dp/B000BKSGH8) näyttäis löytyvän varsin edullisestikkin.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa olen itsekin aikoinaan pelannut ja kyllähän ne keskiverto JRPG:n ohi menee. Ei kylläkään ole kuin harmaat mielikuvat enää itse peleistä.

Elpy
11.2.2009, 11:13:28
Jos haluat hankkia Grandia 3 niin ainakin tuolta Amazonilta (http://www.amazon.com/Grandia-III-Playstation-2/dp/B000BKSGH8) näyttäis löytyvän varsin edullisestikkin
Tuo on USA:n amazon ;). ELi kun lisätään postikulut niin ei varmasti tuu halvaks. Vilkaiskaapa mieluummin amazon.co.uk josta tulee suomeen helposti ja halvasti.

edit: itseasiassa katsoinkin tuolta .co.uk ja ei näkynyt olevan tuota kolmosta...

ghaleon
11.2.2009, 12:06:47
Tuo on USA:n amazon ;). ELi kun lisätään postikulut niin ei varmasti tuu halvaks. Vilkaiskaapa mieluummin amazon.co.uk josta tulee suomeen helposti ja halvasti.

edit: itseasiassa katsoinkin tuolta .co.uk ja ei näkynyt olevan tuota kolmosta...
Johtuen siitä, ettei kyseistä peliä ole eurooppassa julkaistu ja uk sivusto ei kai myy usan julkaisuja. Ei ne postikulut nyt muistaakseni kovin hirveän isot olleet tuoltakaan. En kyllä mene takuuseen, mutta esim. play-asia ei ainakaan paljoa ota. Heiltä ei ikävä kyllä löydy kuin japsi versio.

Kokeilin kylläkin huvikseni tuota tilausta niin voi olla, että nuo käytettyjä myyvät eivät usan ulkopuolelle tuolla toimita. Sitten tietty meneekin hieman hintavammaksi, jos pitää uusi hankkia :)

Edit: Eli tässäpä noita postituskuluihin (http://www.amazon.com/gp/help/customer/display.html/ref=hp_navbox_596184_ways?nodeId=596194) liittyvää tietoja tuolta usan amazonilta. Eli eipä nuo ole kuin muutamia dollareita. Tai no jos erittäin innokas on ja haluaa pelin äkkiä lätäkön yli niin kyllähän tuota hintaa sitten tulee...

Ashe7
11.2.2009, 14:50:48
Jos haluat hankkia Grandia 3 niin ainakin tuolta Amazonilta (http://www.amazon.com/Grandia-III-Playstation-2/dp/B000BKSGH8) näyttäis löytyvän varsin edullisestikkin.

Sarjan kaksi ensimmäistä osaa olen itsekin aikoinaan pelannut ja kyllähän ne keskiverto JRPG:n ohi menee. Ei kylläkään ole kuin harmaat mielikuvat enää itse peleistä.

Muuten kyllä, mutta en ole perehtynyt tuohon jenkkiamazoniin tai amazoneihin muutenkaan, joten ei aavistustakaan onko se helppoa sieltä tilailla. Play.com on sentään helppo tilata, muttei sielläkään ole jenkkipelejä. :(

Omenarosvo
11.2.2009, 14:53:36
Mitenkäs noissa jenkkilöiden nettikaupoissa menee tulliasiat? Kokemuksia?

Play.comissahan ei tarvitse huolehtia tullista, mutta arvonlisäveroa aletaan makselemaan sen 45 euron ylittyessä (per tuote). Samoin jos jenkeistä tilaisi.

Wompatti
11.2.2009, 20:01:45
Mitenkäs noissa jenkkilöiden nettikaupoissa menee tulliasiat? Kokemuksia?

Play.comissahan ei tarvitse huolehtia tullista, mutta arvonlisäveroa aletaan makselemaan sen 45 euron ylittyessä (per tuote). Samoin jos jenkeistä tilaisi.

Nythän tulliraja juuri nousi. Eli tullia ei enää tule, oliko se nyt alle 150 euron tuotteista. Tulli on kylläkin ainakin peleistä 3,5 prosenttia, joten on aika sama tuleeko sitä vai ei. Vero Yhdysvalloista tilatessa sen sijaan tulee, jos hinta ylittyy tuon 45 euron. Jotkin kaupat merkitsevät tilauksen lahjaksi ja ilmoittavat väärän hinnan. Juuri sen takia ettei tulisi kalliita veroja. Tähän ei kuitenkaan kannata luottaa. Kannattaa aina ennen tilausta laskea kuinka paljon tavara maksaa tullin ja veron kanssa. Eli tuotteen hinta + postikulut + tulli + vero. Tulli ja vero maksetaan aina postikulujen jälkeen.

ghaleon
19.2.2009, 15:20:36
Muuten kyllä, mutta en ole perehtynyt tuohon jenkkiamazoniin tai amazoneihin muutenkaan, joten ei aavistustakaan onko se helppoa sieltä tilailla. Play.com on sentään helppo tilata, muttei sielläkään ole jenkkipelejä. :(
Ainakin tuolta brittein amazonista ei ole ollut mitään ongelmia tilauksien kanssa. Kattelin vaan, että näkyy olevan ettei nuo Grandia 3 myyjät tuolla amazon.comissa ilmeisesti kukaan lähetä pelejä usan ulkopuolelle. Ainakaan nuo mitkä katoin. Mikä lienee tuossakin esteenä.

Noh seuraava mistä kattelisin niin ebayn kautta. Näkyy olevan yks usa versio myynnissä ebay.co.uk (http://cgi.ebay.co.uk/ULTRA-RARE-GRANDIA-3-PS2-RPG-BOXED-2-DISCS-US-VERSION_W0QQitemZ130288597793QQcmdZViewItemQQptZUK _PC_Video_Games_Video_Games_JS?hash=item1302885977 93&_trksid=p3286.c0.m14&_trkparms=72%3A1687%7C66%3A2%7C65%3A12%7C39%3A1%7C 240%3A1318) huutokaupassa. Usan myyjillä enemmänkin, tuon kautta ei luulis olevan ulkomaille lähetyksessä ongelmia. Ei kyllä hajuakaan kuinka korkeeksi noissa ruukaa tuolla hinnat nousta.

Drizzy
19.2.2009, 18:26:05
Itse olen kanssa kuullut aikoinani ihan hyvää Grandiasta. En ollut aiemmin edes tiennyt että Grandiasta on muitakin osia kuin tuo ps1 osa. Youtubesta katselin videoita ja tuo Grandia 3 herätti kiinnostukseni ja meinasin jo että tilaan sen tuolta Amazonista. Luin kuitenkin vähän arvosteluita + boardeja niin kaikkialla sanotaan että tarina ja hahmot on sitten heikkolaatuisia ja lapsellisia. Onko täällä päin ketään kuka voi tähän sanoa jotain? Itse en ole turhan tarkka tarinoiten suhteen normaalisti, mutta tuo "lapsellinen" osa laittoi jo vähän mietityttämään. Varsinkin kun tarinaa on ilmeisesti paljon, mutta se on huonoa.

Mutta taistelusysteemi tuossa on ilmeisesti ihan kuningasluokkaa, joten voisi jo sen takia hankkia. Ja senkin takia, että meikä on vähän puutteessa kun ei ole pitkään aikaan päässyt mättämään kunnon japsiropeja, kun tuo Ps3 tarjontakin on vähän hanurista.

Todennäköisesti tulen tuon pelin hankkimaan, jos en nyt lähiaikoina niin tässä kevään mittaan.

Ashe7
19.2.2009, 20:10:18
Drizzi3: Juurikin tarina, musiikit ja hahmot olivat Grandia 1 ja 2:ssa aivan loistavia. Kolmosesta paha sanoa, mutta kyllä tykkäisin jo pelkästään taistelusysteemin ansiosta, se vain on mahtavan hyvä fiilis, kun saa toteuttaa tappo-iskun juuri, kun bossi on tekemässä jotain super -liikettä, eli se menee cancelille ja toiset apurit pääsevät "aikajanassa" edelle bossia. Perhana, kun jäi eurooppaan julkaisematta...

HeavyLord
10.3.2009, 15:24:13
Ykköstä pelasin ihan jonkin matkaa emulaattorilla ja olihan se ihan mukava, vaikka Justinin ulkonäkö (se hemmetin hattu! Hirveä hökötys) ja luonne ei miellyttänyt. Syystä tai toisesta, peli jäi kesken mutta hyvät kokemukset jäi.

Muutama vuosi sitten nappasin Grandia II mukaan kun halvalla lähti ja onkin vieläkin yksi PS2 rope suosikeistani. Taistelusysteemi on yksinkertaisesti hauska (samasta syystä pidin aikoinaan ykkösestä) ja tarina/hahmot ihan ok (ei mitään Chrono Trigger tai FF VI-VII tasoa ;P). Vähän kyllä valitan turhasta helppoudesta, etenkin loppupään pomot olivat ihan naurettavan helppoja, ainakin jos edes muutamalla hahmolla oli perus erikoisisku (Tenseiken Slash, Impact Bomb... You know, ne mitkä aiheuttivat cancel efektin) masteroitu. Pitäisi kyllä tässä lähiaikoina pelata uudelleen läpi, helppoudesta huolimatta taistelut olivat nautinnollisia.

Ashe7
16.3.2009, 2:34:47
^^ Etenkin Grandia 2:sen loppubossi oli kyllä niin keponen, että huhhuh. Harmittavaa, koska siinä oli huikea loppuboss -theme taustalla, mutta ei sillä ollut edes kunnon tappoliikkeitä. :eh: Grandian 2:sen pahimmat bossit löytyivät semi lopusta se toukka (valmar) ja melfice. Grandia 2 oli tosiaan muuten aika täydellinen rpg -peli, vaikka olisi siinä saanut olla vaikka bonusluolastoja hullulla bossilla. Samat asiat pätee kyllä ykkösosaankin huikea peli, mutta loppubossi oli floppi.

Candice
8.8.2009, 15:35:49
Voisko joku ylläpidon mahti-ihminen yhdistää? (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=1438)

Minulla iski vähän aikaa sitten hirveä himo pelata ykköstä. Valitettavasti en vain vielä ole saanut aikaiseksi, koska minulla ei ole harmainta hajua mihin modattu pleikkarimme on piilotettu (tosiaan meillä se USA-versio tuosta pelistä). Pitäisi järjestää tänne jonkin sortin suuretsintä, ehkä samalla löytyisi allekirjoittaneen yölamppu ja mp3-soitin...

Kakkosen aloitin uudelleen joku vuosi sitten. Tarkoituksena oli nyt mennä peli läpi 100%:sti, mutta minulla yksinkertaisesti paloi hermot siellä raunioilla (raul hills?), kun yritin metsästää huippuitameita ja kuolin joka saamarin viholliseen, joka vastaan tuli. Siinä vaiheessa päätin, että ykkönen onkin minun lemppari ja kakkoseen en hetkeen koske pitkällä tikullakaan.

Tykkään edelleenkin kummankin pelin musiikista kovasti!