pehmo
3.4.2009, 21:34:33
Löysin tälläisen koneeni uumenista, enkä heti muista, että olisin tämän tänne tunkenut. Kirjoitettu pelin julkaisun aikoihin. Tekstiä on hiottu valmiina varmaan 5-10 kertaa, joten motivaatio alkaa olla aika pohjassa tämän projektin suhteen. Rakenteellisesti kehno, varsinkin alku, mutta olkoon.
Saa muokata.
_________________________________________________
Crisis Core: Final Fantasy VII
Voidaan puhua että Final Fantasy X-2(2004) toi sarjan jatko-osat suuren yleisön tietoisuuteen, vaikka ensimmäinen jatko viralliseen sarjaan tehtiin jo 1994 animen muodossa. Jatko-osista onkin tullut 2000-luvulla Square-Enixille trendi. Tämän trendin edustajiksi voidaan lukea Final Fantasy XII(-2): Revenant Wings(2008), Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII(2006) kuten myös tulevat Kingdom Hearts-sarjan edustajat, jokainen tietysti eri alustalle. S-E on myös alkanut julkaista uudelleen vanhoja klassikoita, joista FF I on yksi sarjan alustakattavimpia pelejä. Kirjoitushetkellä tuorein osa on uusintapainos IV:stä(2008) Nintendon DS:lle, jota edelsi Japanin ulkopuolella ennenjulkaisematon III(2004), samaiselle alustalle. On siis vain ajan kysymys milloin uudelleenjulkaisun koura saavuttaa sarjan legendaarisimman, ja top 10 - listojen vakiokasvon, Final Fantasy VII:n.
Vuonna 2004 vain Japanissa matkapuhelimille julkaistu Before Crisis: Final Fantasy VII oli ensimmäinen osa Compilation of Final Fantasy VII- sarjaa, jonka tehtävänä on täydentää alkuperäisen pelin maailmaa. Sitä seurasivat Advent Children-elokuva(2006), Last Order-OVA-anime(2005- Japani),Dirge of Cerberus-PS2 peli sekä juuri julkaistu toistaiseksi viimeinen osa Crisis Core: Final Fantasy VII PSP- käsikonsolille. Maininnan ansaitsevat myös pelin romanisoinnit esim. Maiden who Travels the Planet.
Oikeastaan ainut populaarikulttuurin tuote, johon Crisis Corea voi verrata, on Star Wars Episode III: Sithin Kosto. Molemmissa tiedetään mikä on loppuratkaisu, mutta kuinka siihen päädytään ja mitä hahmojen taustalla tapahtuu, ovat hämärän peitossa. Tämä luo tilaisuuden, luoda monimutkaisenkin juonen kunhan se päättyy tiettyyn tilanteeseen tietyssä ympäristössä.
Final Fantasy VII jätti itseensä paljon aukkoja, joita Complication pyrkii täydentämään ja Crisis Core keskittyy niistä yhteen. Pelaaja odottaa saavansa selville mitä Nibelheimissa tapahtui sinä yönä kun Sephiroth poltti kaupungin ja sai totuuden Jenovasta, 2000 vuotta vanhasta avaruusolennosta, ja itsestään selville. Last Order näytti tästä tapahtumasta oman versionsa, mutta Crisis Core lisää pökköjä pesään ja tarjoaa tähän asti tarkimman kuvauksen tapahtumasta. Tällä kertaa tarina kerrotaan Zack Fairin silmin.
Zack on pelin alussa toisen luokan palkkasotilas Shinra nimisen yhtiön palveluksessa. Zack oli keskeinen sivuhahmo alkupeäisessä pelissä, eikä hänestä oikeastaan tiedetä muuta kuin että Cloud sai häneltä kuuluisan Buster-Miekan ja että Cloud omi tämän muistot omikseen erään tapahtumasarjan päätteksi. Alkuperäisessä pelissä myös viitataan Zackiin usein, pelaajan edes huomaamatta tätä.
Peli esittelee sarjaan uusia hahmoja, joista mainittakoon tärkeimmät: Angeal on Zackin isovelimäinen kouluttaja, ensimmäisen luokan palkkasotilas ja Buster-miekan alkuperäinen omistaja. Genesis on Angalin lapsuuden ystävä ja hän tykkää lukea sekä siteerata Loveless-näytelmää, joka näkyy pelissä jopa häiritsevästi. Cissnei on uusi kiinnitys Turk-ryhmään ja myöhemmin Zackin läheinen ystävä. Cissnei nähtiin jo Before Crisis pelissä, mutta tämä on hänen ensiesiintymisensä maailmanlaajuisesti.
Tietysti mukana on myös paljon tuttuja hahmoja, joista kirkkaimpana loistaa Aerith, jonka kirjoittaja oppi tuntemaan nimellä Aeris. Aerith saa pelissä paljon näkyvyyttä, eikä syyttä, sillä pelaaja haluaa tietää kuinka Zackista tuli tämän poikaystävä. Peli selventää suhteen kehittymistä pala palalta, muun juonen sivussa.
Vincent tekee myös pienen roolin vaikkei varsinaisesti näytäkkään naamaansa. Oman osansa peliä saavat myös Caith Sith(/Reevee Tuesti), Tifa, Cid ja Yuffie.
Pelin grafiikat ovat PSP-pelille todella hyvät ja kun välillä pääsee nauttimaan summonolentojen iskujen loistosta, ei parempaa grafiikkaa jää kaipaamaan. Peli on uskollisesti onnistunut kääntämään alkuperäisen pelin taustat kolmiulotteiseksi. Näistä parhaimmistoa edustavat Midgar slummialueineen ja Nibelheim kartanoineen. Kaikki näyttää juuri siltä miltä pitää ja sarjan fani on kuin kotonaan.
Peli itsessään on hyvin suoraviivainen ja juonenkuljetus hoituu kaavalla, välivideo, tie, jonka varrella tapellaan ja taas uusi välivideo. Videot on osattu sijoitella peliin hyvin, eivätkä niiden pituudet ehdi kyllästyttää pelaajaa.
Ääninäyttelijät ovat hahmoille sopivat, vaikkeivät kovin persoonallisina jääkään mieleen. Pitkään pelkäsin, että Mena Suvari olisi uusinut Aerithen roolinsa Kingdom Hearts II:n jälkeen, mutta onneksi näin ei ollut ja homman hoitanut Andrea Bowen sopii rooliinsa ja vetää jopa vertoja Mandy Mooren suorituksella ensimmäisessä Kingdom Heartisssa. Mainittakoon tähän vielä Maaya Sakamoto, joka on toiminut Japanissa Aerithen äänenä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Peli on harvinainen tapaus siinä suhteessa että siinä ei ole ryhmää, vaan pelaaja ohjaa pelkästään Zackiä. Peli onnistuu silti keskittymään sivuhahmojen historiaan hyvin ja jopa saamaan hahmot loistamaan poissaolollaan, jolloin kasvava hahmokaarti ei pääse ihmetyttämään pelaajaa kun hahmoilla ei ole suurempaa syytä suorata tätä. "Yksinpeli" toimii ja antaa Zackille runsaasti tilaa kehittyä.
Pelin taistelut ovat, kolmannesta persoonasta kuvattua, reaaliaikaista miekalla vihollisten mätkimistä väistöliikkeineen. Taustalla pyörii hedelmäpelimäinen ruletti, joka arpoo Zackille apuja kuten "MP kulutus 0" tai suoja fyysisiä tai taikaiskuja vastaan. Hedelmiä pelissä edustavat pelin hahmot ja numerot, joita ollessa kolme tekee Zack erikoishyökkäyksen, joka vaihtelee jokaisella hahmoilla. Rulettiin osuessa kaksi samaa numeroa nousee numeroa vastaavassa materiaalipaikassa olevan materiaalin taso. Kun lukua seitsemän on kolme kappaletta nousee Zackin taso. Aluksi tämä vaikuttaa hyvin satunnaiselta, mutta kun siihen tottuu, sujuu pelaaminen paremmin, tasot nousevat myös sopivan tasaisesti, joten puheet sen satunnaisuudesta voidaan unohtaa. Hedelmäpelin tulisi käyttäytyä Zackin sen hetkisten tunteiden mukaan, tämän vaikutus on kuitenkin aika kuvainnollinen, eikä pelatessa paljoa huomaa Zack kasvavia tunteita, vaikka peli sanoisi niiden arpakoneeseen vaikuttavan.
Hedelmäpelin kautta Zack voi välillä muistella tilanteita muiden hahmojen kanssa, joka tuo taisteluun kivan pienen tauon, mutta useasti saman kohtauksen katseleminen rupeaa tympimään. Onneksi näitä ja summonolentojen iskuja pystyy skippaamaan niin halutessaan.
Kuten arvata saattaa taiat tehdään pelissä materioiden avulla. Tällä kertaa niitä voi yhdistellä ja yhdistämisen tuloksena voi syntyä joko materia, joka antaa status bonuksia tai sitten täysin uusi materia. Juuri status bonuksien siirtely materioista toiseen on pelin suola. HP +150 % materian yhdistäessä Barrier-taikaan ja kun väliin pistää vielä muutaman tarkkaan valitun esineen saadaan Barrier-taika, joka voi antaa käyttöönoton yhteydessä jopa +180 % HP:tä lisää. Materioita pelissä voi parhaimmillaan ottaa käyttöön samaan aikaan kuusi ja pelin edetessä saatuja suojia neljä.
Pelattavaa pelissä on reilusti, vaikkei juonellinen osuus olekaan kovin pitkä mahtuu siihen syvyyttä, eikä Nibelheimin portteja kolkutella vielä kolmannen pelikerrankaan jälkeen. Pelin loppu on myös taidolla venytetty omine käänteineen. Lisää pelattavaa löytyy roimasti pienistä "Mission" nimellä kulkevista tehtävistä, joita avautuu lisää pelin edetessä. Ne ovat pääasiassa oivia tilaisuuksia hankkia harvinaisia tavaroita, materioita ja summoneita, suhkoht pienellä vaivalla.
Musiikillisesti peli lainaa VII:ltä sopivammat, ja legendaarisimmat, kappaleet, mutta eivät sen omatkaan mitään huonoja ole, vaikka taistelumusiikkina toimiva kitara renkutus ei välttämättä ole kaikkien mieleen ja pitkällä aika välillä alkaa tympimään.
Peli on tehty silmällä pitäen pääsääntöisesti faneja, jotka ovat kotonaan ja osaavat pelata peliä sen ansaitsemalla intohimolla. Final Fantasy VII:tä ennen pelaamattomat saavat pelistä kyllä irti hyvinkin paljon, mutta peli sisältää paljon viittauksia tulevaan ja muutenkin toimii parhaiten kun alla on vähintään se ainut oikea alkuperäinen Final Fantasy VII. Vaikka peli tunteja ei kerrykään yhtä paljon kuin suurempien konsoleiden peleissä, sopii peli hyvin tahkottavaksi läpi viikonlopussa tai parissa, riippuen paljonko Mission-tehtäviä haluaa suorittaa. Crisis Core: Final Fantasy VII on jatko-osa, tässä tapauksessa esiosa, joka näyttää mallia kuinka tarinaa tulee jatkaa. Tällaista lisää kiitos.
-pehmo
Saa muokata.
_________________________________________________
Crisis Core: Final Fantasy VII
Voidaan puhua että Final Fantasy X-2(2004) toi sarjan jatko-osat suuren yleisön tietoisuuteen, vaikka ensimmäinen jatko viralliseen sarjaan tehtiin jo 1994 animen muodossa. Jatko-osista onkin tullut 2000-luvulla Square-Enixille trendi. Tämän trendin edustajiksi voidaan lukea Final Fantasy XII(-2): Revenant Wings(2008), Dirge of Cerberus: Final Fantasy VII(2006) kuten myös tulevat Kingdom Hearts-sarjan edustajat, jokainen tietysti eri alustalle. S-E on myös alkanut julkaista uudelleen vanhoja klassikoita, joista FF I on yksi sarjan alustakattavimpia pelejä. Kirjoitushetkellä tuorein osa on uusintapainos IV:stä(2008) Nintendon DS:lle, jota edelsi Japanin ulkopuolella ennenjulkaisematon III(2004), samaiselle alustalle. On siis vain ajan kysymys milloin uudelleenjulkaisun koura saavuttaa sarjan legendaarisimman, ja top 10 - listojen vakiokasvon, Final Fantasy VII:n.
Vuonna 2004 vain Japanissa matkapuhelimille julkaistu Before Crisis: Final Fantasy VII oli ensimmäinen osa Compilation of Final Fantasy VII- sarjaa, jonka tehtävänä on täydentää alkuperäisen pelin maailmaa. Sitä seurasivat Advent Children-elokuva(2006), Last Order-OVA-anime(2005- Japani),Dirge of Cerberus-PS2 peli sekä juuri julkaistu toistaiseksi viimeinen osa Crisis Core: Final Fantasy VII PSP- käsikonsolille. Maininnan ansaitsevat myös pelin romanisoinnit esim. Maiden who Travels the Planet.
Oikeastaan ainut populaarikulttuurin tuote, johon Crisis Corea voi verrata, on Star Wars Episode III: Sithin Kosto. Molemmissa tiedetään mikä on loppuratkaisu, mutta kuinka siihen päädytään ja mitä hahmojen taustalla tapahtuu, ovat hämärän peitossa. Tämä luo tilaisuuden, luoda monimutkaisenkin juonen kunhan se päättyy tiettyyn tilanteeseen tietyssä ympäristössä.
Final Fantasy VII jätti itseensä paljon aukkoja, joita Complication pyrkii täydentämään ja Crisis Core keskittyy niistä yhteen. Pelaaja odottaa saavansa selville mitä Nibelheimissa tapahtui sinä yönä kun Sephiroth poltti kaupungin ja sai totuuden Jenovasta, 2000 vuotta vanhasta avaruusolennosta, ja itsestään selville. Last Order näytti tästä tapahtumasta oman versionsa, mutta Crisis Core lisää pökköjä pesään ja tarjoaa tähän asti tarkimman kuvauksen tapahtumasta. Tällä kertaa tarina kerrotaan Zack Fairin silmin.
Zack on pelin alussa toisen luokan palkkasotilas Shinra nimisen yhtiön palveluksessa. Zack oli keskeinen sivuhahmo alkupeäisessä pelissä, eikä hänestä oikeastaan tiedetä muuta kuin että Cloud sai häneltä kuuluisan Buster-Miekan ja että Cloud omi tämän muistot omikseen erään tapahtumasarjan päätteksi. Alkuperäisessä pelissä myös viitataan Zackiin usein, pelaajan edes huomaamatta tätä.
Peli esittelee sarjaan uusia hahmoja, joista mainittakoon tärkeimmät: Angeal on Zackin isovelimäinen kouluttaja, ensimmäisen luokan palkkasotilas ja Buster-miekan alkuperäinen omistaja. Genesis on Angalin lapsuuden ystävä ja hän tykkää lukea sekä siteerata Loveless-näytelmää, joka näkyy pelissä jopa häiritsevästi. Cissnei on uusi kiinnitys Turk-ryhmään ja myöhemmin Zackin läheinen ystävä. Cissnei nähtiin jo Before Crisis pelissä, mutta tämä on hänen ensiesiintymisensä maailmanlaajuisesti.
Tietysti mukana on myös paljon tuttuja hahmoja, joista kirkkaimpana loistaa Aerith, jonka kirjoittaja oppi tuntemaan nimellä Aeris. Aerith saa pelissä paljon näkyvyyttä, eikä syyttä, sillä pelaaja haluaa tietää kuinka Zackista tuli tämän poikaystävä. Peli selventää suhteen kehittymistä pala palalta, muun juonen sivussa.
Vincent tekee myös pienen roolin vaikkei varsinaisesti näytäkkään naamaansa. Oman osansa peliä saavat myös Caith Sith(/Reevee Tuesti), Tifa, Cid ja Yuffie.
Pelin grafiikat ovat PSP-pelille todella hyvät ja kun välillä pääsee nauttimaan summonolentojen iskujen loistosta, ei parempaa grafiikkaa jää kaipaamaan. Peli on uskollisesti onnistunut kääntämään alkuperäisen pelin taustat kolmiulotteiseksi. Näistä parhaimmistoa edustavat Midgar slummialueineen ja Nibelheim kartanoineen. Kaikki näyttää juuri siltä miltä pitää ja sarjan fani on kuin kotonaan.
Peli itsessään on hyvin suoraviivainen ja juonenkuljetus hoituu kaavalla, välivideo, tie, jonka varrella tapellaan ja taas uusi välivideo. Videot on osattu sijoitella peliin hyvin, eivätkä niiden pituudet ehdi kyllästyttää pelaajaa.
Ääninäyttelijät ovat hahmoille sopivat, vaikkeivät kovin persoonallisina jääkään mieleen. Pitkään pelkäsin, että Mena Suvari olisi uusinut Aerithen roolinsa Kingdom Hearts II:n jälkeen, mutta onneksi näin ei ollut ja homman hoitanut Andrea Bowen sopii rooliinsa ja vetää jopa vertoja Mandy Mooren suorituksella ensimmäisessä Kingdom Heartisssa. Mainittakoon tähän vielä Maaya Sakamoto, joka on toiminut Japanissa Aerithen äänenä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Peli on harvinainen tapaus siinä suhteessa että siinä ei ole ryhmää, vaan pelaaja ohjaa pelkästään Zackiä. Peli onnistuu silti keskittymään sivuhahmojen historiaan hyvin ja jopa saamaan hahmot loistamaan poissaolollaan, jolloin kasvava hahmokaarti ei pääse ihmetyttämään pelaajaa kun hahmoilla ei ole suurempaa syytä suorata tätä. "Yksinpeli" toimii ja antaa Zackille runsaasti tilaa kehittyä.
Pelin taistelut ovat, kolmannesta persoonasta kuvattua, reaaliaikaista miekalla vihollisten mätkimistä väistöliikkeineen. Taustalla pyörii hedelmäpelimäinen ruletti, joka arpoo Zackille apuja kuten "MP kulutus 0" tai suoja fyysisiä tai taikaiskuja vastaan. Hedelmiä pelissä edustavat pelin hahmot ja numerot, joita ollessa kolme tekee Zack erikoishyökkäyksen, joka vaihtelee jokaisella hahmoilla. Rulettiin osuessa kaksi samaa numeroa nousee numeroa vastaavassa materiaalipaikassa olevan materiaalin taso. Kun lukua seitsemän on kolme kappaletta nousee Zackin taso. Aluksi tämä vaikuttaa hyvin satunnaiselta, mutta kun siihen tottuu, sujuu pelaaminen paremmin, tasot nousevat myös sopivan tasaisesti, joten puheet sen satunnaisuudesta voidaan unohtaa. Hedelmäpelin tulisi käyttäytyä Zackin sen hetkisten tunteiden mukaan, tämän vaikutus on kuitenkin aika kuvainnollinen, eikä pelatessa paljoa huomaa Zack kasvavia tunteita, vaikka peli sanoisi niiden arpakoneeseen vaikuttavan.
Hedelmäpelin kautta Zack voi välillä muistella tilanteita muiden hahmojen kanssa, joka tuo taisteluun kivan pienen tauon, mutta useasti saman kohtauksen katseleminen rupeaa tympimään. Onneksi näitä ja summonolentojen iskuja pystyy skippaamaan niin halutessaan.
Kuten arvata saattaa taiat tehdään pelissä materioiden avulla. Tällä kertaa niitä voi yhdistellä ja yhdistämisen tuloksena voi syntyä joko materia, joka antaa status bonuksia tai sitten täysin uusi materia. Juuri status bonuksien siirtely materioista toiseen on pelin suola. HP +150 % materian yhdistäessä Barrier-taikaan ja kun väliin pistää vielä muutaman tarkkaan valitun esineen saadaan Barrier-taika, joka voi antaa käyttöönoton yhteydessä jopa +180 % HP:tä lisää. Materioita pelissä voi parhaimmillaan ottaa käyttöön samaan aikaan kuusi ja pelin edetessä saatuja suojia neljä.
Pelattavaa pelissä on reilusti, vaikkei juonellinen osuus olekaan kovin pitkä mahtuu siihen syvyyttä, eikä Nibelheimin portteja kolkutella vielä kolmannen pelikerrankaan jälkeen. Pelin loppu on myös taidolla venytetty omine käänteineen. Lisää pelattavaa löytyy roimasti pienistä "Mission" nimellä kulkevista tehtävistä, joita avautuu lisää pelin edetessä. Ne ovat pääasiassa oivia tilaisuuksia hankkia harvinaisia tavaroita, materioita ja summoneita, suhkoht pienellä vaivalla.
Musiikillisesti peli lainaa VII:ltä sopivammat, ja legendaarisimmat, kappaleet, mutta eivät sen omatkaan mitään huonoja ole, vaikka taistelumusiikkina toimiva kitara renkutus ei välttämättä ole kaikkien mieleen ja pitkällä aika välillä alkaa tympimään.
Peli on tehty silmällä pitäen pääsääntöisesti faneja, jotka ovat kotonaan ja osaavat pelata peliä sen ansaitsemalla intohimolla. Final Fantasy VII:tä ennen pelaamattomat saavat pelistä kyllä irti hyvinkin paljon, mutta peli sisältää paljon viittauksia tulevaan ja muutenkin toimii parhaiten kun alla on vähintään se ainut oikea alkuperäinen Final Fantasy VII. Vaikka peli tunteja ei kerrykään yhtä paljon kuin suurempien konsoleiden peleissä, sopii peli hyvin tahkottavaksi läpi viikonlopussa tai parissa, riippuen paljonko Mission-tehtäviä haluaa suorittaa. Crisis Core: Final Fantasy VII on jatko-osa, tässä tapauksessa esiosa, joka näyttää mallia kuinka tarinaa tulee jatkaa. Tällaista lisää kiitos.
-pehmo