PDA

View Full Version : [Päätetty 16.4.2009] Yhteisön rakenne ja päätösten tekeminen



Jackal von ÖRF
15.4.2009, 21:23:35
Jotta seuraava ehdotus hyväksytään, pitää kaikkien päättäjien kannattaa sitä. Kunkin päättäjän tulee vastata tähän ketjuun "Kannatan" tai "Vastustan", jälkimmäisessä tapauksessa myös kertoen vastustamisen syyn. Päättäjiä ovat tällä hetkellä: Celeb, Echo, Gabriel, Jackal von ÖRF, Kreifi, Wompatti.


-------


Yhteisön rakenne ja päätösten tekeminen

Seuraavien menettelyjen perimmäisenä tavoitteena on, että (1) yhteisö ei ole riippuvainen yksittäisistä avainhenkilöistä ja (2) yhteisön jäsenet ottavat vastuuta yhteisön edistämisestä ja kokevat sivuston omakseen.

Näihin tavoitteisiin pyritään tekemällä päätökset yhteisössä konsensus-pohjaisesti (http://en.wikipedia.org/wiki/Consensus_decision-making). Silloin kunkin päättäjän sana on samanarvoinen, eikä yhden avainhenkilön poistuminen lamauta koko yhteisöä. Koska päätöksissä pyritään yhteisymmärrykseen, niin kaikki päättäjät ovat päätöksien takana, minkä odotetaan pitävän yhteisö yhtenäisenä ja edistävän yhteisön jäsenten vastuuntuntoa.

Yhteisön päätäntävaltaisia jäseniä kutsutaan päättäjiksi. Päättäjät valitsevat uusia päättäjiä aktiivisten perusjäsenien joukosta, ottaen huomioon kuinka kyseinen jäsen on edistänyt yhteisöä ja sivustoa. Päätökset siitä, ylennetäänkö jokin jäsen päättäjäksi, tehdään päättäjien kesken poissa yleisön silmistä, jotta kielteinen ylennyspäätös ei aiheuta mielipahaa.


Päätöksiä tehdään seuraavan prosessin mukaisesti:


Tehdään esityslista ja käsittellään kaikki esityslistalla olevat asiat järjestyksessä. Esityslistan tekijänä voi olla kuka tahansa yhteisön jäsenistä.

Keskustellaan asiasta päämääränä tunnistaa asiaan liittyviä mielipiteitä, asianhaaroja ja ehdotuksia. Keskusteluun voivat osallistua kaikki yhteisön jäsenet.
Keskustelun pohjalta kootaan virallinen ehdotus, joka esitetään yhteisön päättäjille.
Testataan konsensusta: Kukin päättäjä ilmoittaa, että tukeeko vai vastustaako hän ehdotusta. Kaikilta päättäjiltä pitäisi saada vastaus, jotta vältetään hiljaisuuden tulkitseminen hyväksymiseksi. Mutta jos jokin päättäjä ei ole käynyt sivuilla yli kahteen viikkoon, hänen vastaustaan ei tarvitse jäädä odottamaan.
Jos kaikki päättäjät eivät tukeneet ehdotusta, niin ehdotuksen vastustajat esittävät huolensa liittyen ehdotukseen. Keskustelua jatketaan tavoitteena ottaa kantaa ja selkeyttää esiin nostettuja huolia.
Ehdotusta muutetaan ja muotoillaan ottaen kantaa päättäjien huoliin. Konsensusta testataan uudestaan. Tämä sykli jatkuu, kunnes lopulta kaikki päättäjät tukevat ehdotusta.

Tehdyt päätökset dokumentoidaan netissä julkisesti näkyvälle sivulle, jotta niihin voidaan viitata myöhemmin.


Niissä tapauksissa, joissa ei päästä konsensukseen millään, mutta asia on silti niin tärkeä, että se pitää päättää, voidaan käyttää seuraavaa menettelyä:


Pyritään konsensukseen siitä, että asiasta tehdään äänestys.
Äänestetään itse asiasta ja eniten ääniä saanut vaihtoehto hyväksytään.


Äänestyksiä pitäisi kuitenkin pyrkiä välttämään, koska niillä on riskinä repiä yhteisöä moneen osaan.

Jackal von ÖRF
15.4.2009, 21:28:12
Kannatan.

Wompatti
15.4.2009, 21:42:54
Kannatan.

Celeb
15.4.2009, 22:06:32
Kannatan.

Gabriel
15.4.2009, 22:16:42
Kannatan.

Echo
16.4.2009, 9:34:41
Kannatan.

Kreifi
16.4.2009, 12:41:34
Kannatan.

Hauskasti luin juuri tässä joku päivä artikkelin yrityksen päätöksentekijöistä. 5% oli jääräpäisiä muutosvastustajia, missäköhän meillä ne on? ;) Olikohan joku 10-15% loogisikia järjellisiä vastustajia, joita kannattaa kuunnella.

Jackal von ÖRF
16.4.2009, 22:59:48
Kaikki päättäjät tukevat ehdotusta, joten nämä säännöt ovat siis jatkossa käytössä. Jos niitä halutaan myöhemmin muokata, niin se tapahtuu saman päätösprosessin mukaisesti.

Kirjoittelen huomenna alkuperäiseen ketjuun (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=21143) keskustelunavauksen seuraavista asioista, joista pitää päättää.