Bahis
9.12.2009, 21:42:51
Tossa jokin aika sitten kirjoitin taas pientä tekstin poikasta. Ei mitään hirveän päämääräistä, kunhan suolsin ja väritin omaa elämääni,ongelmia ja muiden ongelmia erittäin rankalla kädellä. Sain omasta mielestäni ainakin jonkin asteista luettavaa.
En takaa tekstin olen äidinkielellisesti yhtään oikein.:eh:
Sivusta seuraaja
Koko elämäni olen ollut sivusta seuraaja, olen yrittänyt olla muuta, se vain ei ole toiminut. Olen katsellut vierestä ja yrittänyt olla tukena kun ihmiset ovat alkaneet murtua. Olen myös todistanut kun ihmiset ovat muuttuneet jotakuinkin parempaan, tosin harvoin.
Olen itse näin myöhemmin pystynyt toteamaan kun oma elämäni on muuttunut huonompaan, ja myös parempaan, tosin aina vain väliaikaisesti. En ole koskaan saavuttanut mitään, minulle on lähinnä vain tuotu kaikki eteeni, en ole taistellut sitä vastaan. Se on tuntunut luonnolliselta, myös säälittävältä. Säälittävältä kun en ole itse ansainnut mitään, tehnyt asioiden eteen töitä, ja silloin harvoin kun olen yrittänyt ovat asiat menneet yleensä maahan.
Olen alkanut pelätä epäonnistumisia jo hyvin varhoin, siksi yritän välttää kaikkea missä voin epäonnistua, se ei ole toiminut. Olen epäonnistunut monia kertoja veljenä, sekä siskolleni että veljelleni ja poikana, äidille ja isälle. Ystävilleni en ole tuottanut pettymiksiä, ainakaan usein, sillä ylpeilen. Kerran olen myös töissä pärjännyt hyvin, se on ehkä suurin ylpeyden aiheeni. Tein työt niinkuin käskettiin, kunnolla, jälkeenpäin minua on kehuttu, silloin olen tuntenut erittäin suurta hyvää oloa. Tyttöjen ja naisten kanssa olen epäonnistunut, jos nyt en eritttäin surkeasti niin ainakin surkeasti.
Nyt olen kuitenkin taas yrittänyt lopettaa sivusta seuraajan rooliani. Olen huomannut sen tuottavan, taas kerran, suuria vaikeuksia. Nyt vaikeudet ovat olleet suurimpiani, olen muuttunut depressiiviseksi, elämään tyytymättömäksi, en sentään itsemurhan haluiseksi, mutta omaa elämää vähätteleväksi ja siitä vähän välittäväksi. En tunne enää suuria onnen puuskia kuten ennen, nauran tosin lähes yhtä paljon, en vain saa siitä samanlaista hyvän ja turvallisen olon tunnetta kuin ennen. Nauruni on onttoa, kuten myös elämäni.
Olen kuitenkin ollut paljon hanakammin kiinni ”uudessa alustani”, en ole luovuttanut kesken. Tai lähinnä en ole pystynyt. En ole enää pystynyt palaamaan siihen samaan huolettomaan tilaan jonka ennen tunsin. Koskaan en ole pystynyt sanomaan varmasti mitä haluan, nyt viellä vähemmän. Ennen halusin ehkä lääkäriksi, tai puurtamaan kemian ja fysiikan pariin. Nyt en näe niissä paljoakaan hehkua. En ole pystynyt enää näkemään mitään tulevaa, toisaalta olen lakannut huolehtimasta siitä mitä tulevaisuus tuo mukanaan, suurimmaksi osaksi aikaa.
Koska en enää pysty palaamaan siihen mitä olin, olen juotunut sopeutumaan. Se on ollut osittain erittäinkin helppoa. On ollut helppoa todeta että osa ajatusmaaimastani on omastamielestäni parempi kuin ennen. Olen myös alkanut ottaa ongelmia hieman enemmän huomioon ja sen seurauksena selvittämään niitä. Elän nykyään paljon enemmän hetkessä.
Sopeutuminen on myös ollut osittain myös vaikeaa. Kun saavutan erittäin masentuneen tilan, joita on melko usein, alan ajattelemaan kaikenlaisia ongelmia. ”Selviänkö huomisesta, osaanko tehdä mitään oikein, olenko muuttumassa pahaksi, onko minulla oikeita ystäviä, antavatko ihmiset samalla rakkaudella ja ystävyydellä takaisin jota minä heille annan, olenko oikeasti rehellinen ja ollaanko minulle rehellisiä”, kaikki nämä kysymykset ja monet, monet muut pyörivät päässäni ja tuhoavat, eivät vain minun, vaan myös muiden päivän.
Samassa olen huomannu keitä ovat ne ystävät joihin haluan luottaa, joihin voin luottaa ja joiden haluan voivan luottaa minuun. Heitä ei ole monta, kuitenkin tarpeeksi jotta pystyn pitämään kiinni omasta itsestäni. Heidän avulla pystyn määrittelemään helpommin kuka olen ja miksi olen muuttumaksa ja millaiseksi haluan muuttua.
En aio enää vain olla sivusta seuraaja, haluan vihdoin onnistua oman elämäni elämisessä. Haluan että minut huomataan sellaisena joka olen, ja sellaisena jota esitän. Haluan saavuttaa paljon, vaikka en tiedä mitä haluan saavuttaa. Haluan että pystyn joskus taas elämään samaa huoletonta eloa kuin ennen, tällä kertaa tosin, en halua olla vain sivusta seuraaja.
En takaa tekstin olen äidinkielellisesti yhtään oikein.:eh:
Sivusta seuraaja
Koko elämäni olen ollut sivusta seuraaja, olen yrittänyt olla muuta, se vain ei ole toiminut. Olen katsellut vierestä ja yrittänyt olla tukena kun ihmiset ovat alkaneet murtua. Olen myös todistanut kun ihmiset ovat muuttuneet jotakuinkin parempaan, tosin harvoin.
Olen itse näin myöhemmin pystynyt toteamaan kun oma elämäni on muuttunut huonompaan, ja myös parempaan, tosin aina vain väliaikaisesti. En ole koskaan saavuttanut mitään, minulle on lähinnä vain tuotu kaikki eteeni, en ole taistellut sitä vastaan. Se on tuntunut luonnolliselta, myös säälittävältä. Säälittävältä kun en ole itse ansainnut mitään, tehnyt asioiden eteen töitä, ja silloin harvoin kun olen yrittänyt ovat asiat menneet yleensä maahan.
Olen alkanut pelätä epäonnistumisia jo hyvin varhoin, siksi yritän välttää kaikkea missä voin epäonnistua, se ei ole toiminut. Olen epäonnistunut monia kertoja veljenä, sekä siskolleni että veljelleni ja poikana, äidille ja isälle. Ystävilleni en ole tuottanut pettymiksiä, ainakaan usein, sillä ylpeilen. Kerran olen myös töissä pärjännyt hyvin, se on ehkä suurin ylpeyden aiheeni. Tein työt niinkuin käskettiin, kunnolla, jälkeenpäin minua on kehuttu, silloin olen tuntenut erittäin suurta hyvää oloa. Tyttöjen ja naisten kanssa olen epäonnistunut, jos nyt en eritttäin surkeasti niin ainakin surkeasti.
Nyt olen kuitenkin taas yrittänyt lopettaa sivusta seuraajan rooliani. Olen huomannut sen tuottavan, taas kerran, suuria vaikeuksia. Nyt vaikeudet ovat olleet suurimpiani, olen muuttunut depressiiviseksi, elämään tyytymättömäksi, en sentään itsemurhan haluiseksi, mutta omaa elämää vähätteleväksi ja siitä vähän välittäväksi. En tunne enää suuria onnen puuskia kuten ennen, nauran tosin lähes yhtä paljon, en vain saa siitä samanlaista hyvän ja turvallisen olon tunnetta kuin ennen. Nauruni on onttoa, kuten myös elämäni.
Olen kuitenkin ollut paljon hanakammin kiinni ”uudessa alustani”, en ole luovuttanut kesken. Tai lähinnä en ole pystynyt. En ole enää pystynyt palaamaan siihen samaan huolettomaan tilaan jonka ennen tunsin. Koskaan en ole pystynyt sanomaan varmasti mitä haluan, nyt viellä vähemmän. Ennen halusin ehkä lääkäriksi, tai puurtamaan kemian ja fysiikan pariin. Nyt en näe niissä paljoakaan hehkua. En ole pystynyt enää näkemään mitään tulevaa, toisaalta olen lakannut huolehtimasta siitä mitä tulevaisuus tuo mukanaan, suurimmaksi osaksi aikaa.
Koska en enää pysty palaamaan siihen mitä olin, olen juotunut sopeutumaan. Se on ollut osittain erittäinkin helppoa. On ollut helppoa todeta että osa ajatusmaaimastani on omastamielestäni parempi kuin ennen. Olen myös alkanut ottaa ongelmia hieman enemmän huomioon ja sen seurauksena selvittämään niitä. Elän nykyään paljon enemmän hetkessä.
Sopeutuminen on myös ollut osittain myös vaikeaa. Kun saavutan erittäin masentuneen tilan, joita on melko usein, alan ajattelemaan kaikenlaisia ongelmia. ”Selviänkö huomisesta, osaanko tehdä mitään oikein, olenko muuttumassa pahaksi, onko minulla oikeita ystäviä, antavatko ihmiset samalla rakkaudella ja ystävyydellä takaisin jota minä heille annan, olenko oikeasti rehellinen ja ollaanko minulle rehellisiä”, kaikki nämä kysymykset ja monet, monet muut pyörivät päässäni ja tuhoavat, eivät vain minun, vaan myös muiden päivän.
Samassa olen huomannu keitä ovat ne ystävät joihin haluan luottaa, joihin voin luottaa ja joiden haluan voivan luottaa minuun. Heitä ei ole monta, kuitenkin tarpeeksi jotta pystyn pitämään kiinni omasta itsestäni. Heidän avulla pystyn määrittelemään helpommin kuka olen ja miksi olen muuttumaksa ja millaiseksi haluan muuttua.
En aio enää vain olla sivusta seuraaja, haluan vihdoin onnistua oman elämäni elämisessä. Haluan että minut huomataan sellaisena joka olen, ja sellaisena jota esitän. Haluan saavuttaa paljon, vaikka en tiedä mitä haluan saavuttaa. Haluan että pystyn joskus taas elämään samaa huoletonta eloa kuin ennen, tällä kertaa tosin, en halua olla vain sivusta seuraaja.