nox
25.9.2002, 16:22:13
En hirvittävän usein tätä aluetta seuraa joten en ole varma onko tämmöisestä asiasta ollut puhetta. Jos on niin eipä sitten mitään.
Asiani siis:
Esimerkiksi FAQiin tai grafiikkaosastolle voisi laittaa ohjeistusta oman avatarin tekoon. Itselläni oli aikaisemmin ongelmana se että en saanut tehtyä aviksista tarpeeksi keveitä jotta foorumit olisi ne huolinut. Tajusin vast ikään että kuva pitää olla index color muodossa. Itselläni oli RGB. Tälläisiä pieniä teknisiä valaistuksia voisi siis laittaa jonnekkin esille jotta ihmiset pystyisivät itse omiaan kuviaan aviksina käyttää...jahka vaan omistaa jonkun ohjelman. Esim Photarin tms. Vaikka sen ohjelman omistaakin niin on sitä vaan niin prkl:n hankala käyttää jos siitä ei tiedä mitään. *on kokemusta*
Sama juttu signujen kanssa. Itse olen huomannut kuinka hienoja signuja voi tehdä kun ei tee niistä laatikon muotoisia. [Esim omani] Kun en mikään tekniikan nero ole niin tämän toteuttaminen vaati minulta pientä miettimistä. Signuthan nyt voipi olla periaatteessa kuinka raskaita tahansa joten ei ole sillä saralla samaa ongelmaa kuin aviksien kanssa.
Kaikkia muitakin yleisiä keinoja ja konsteja [tutoriaaleja] olisi graafiseen alaan perehtymättömien varmasti mielenkiintoista lukea, jotta pääsisi lähemmäksi unelmiensa signu/aviskuvia. Tiedän että jotkut eivät viitsi suoraan kysyä signujen tekijöiltä palvelusta mutta eivät itsekään varsinaisesti osaa vaikka siihen olisin mahdollisuus.
Photoshopin kanssa tälläisiä pieniä yksityiskohtia on paljon mihin saattaa takertua. Esim "layer"-asiat yms. Ja niitä on todella hankala keksiä itse jos niistä ei tiedä. Samaten tallennusmuodot, rajaus, resoluution määrittäminen bittimäärä yms yms...
Yksinkertaiset turoriaalit olisivat mielestäni poikaa ainakin seuraavista:
1.Avatarin teko
2.Laatikko-signun teko
3.Gif-signun teko [ei laatikko]
Ja siitä voisi sitten täydentää aina kun tulee jotakin mieleen esim efektien teko yms. Olen sitä mieltä että monikin täällä olisi kykenevä tekemään omia signuja ja aviksia pienellä suunnan annolla. Voin tarjoutua kirjoittelemaan joitakin ohjeita jos vaan ihmisiä asia kiinnostaa.
Kömments!