PDA

View Full Version : 10 vuotta takana, mitä edessä?



Jackal von ÖRF
3.5.2011, 10:59:24
Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta Final Fantasy Finlandin perustamisesta*. Mitä muistoja teillä on menneistä vuosista ja millaiseksi haluaisitte FFfinin kehittyvän tulevaisuudessa? Entä millä toimilla halutunlaiseen tulevaisuuteen päästään?

* Viralliseksi perustamispäiväksi lasketaan sivuston ensimmäisen uutisen julkaisupäivä.

Riku
3.5.2011, 11:04:02
Paljon olen sivustolle itsekin velkaa.

FFfinin kautta on ollut mahdollista tutustua upeisiin ihmisiin, se on se tärkein asia jonka olen tätä kautta saavuttanut. Ilman Omenarosvon Smash Bros Olut-miittiä tuskin olisin koskaan myöskään Tampereelle muuttanut, sitä kautta kun sain syitä käydä Tampereella jatkossakin, ja täällä on nyt muutama vuosi tullutkin asuttua sitten. :)

Toiveita ei juurikaan tulevaisuudelle ole. Lähinnä toivoisin uusia jäseniä, kun moni vanha on idlaantunut, eikä uusia ketjujakaan tule enää ahkerasti mitä ennen.

Nyarlathotep
3.5.2011, 11:52:01
Olihan tämä foorumi aikoinaan kova juttu, vaikka nykyään tuleekin postailtua erittäin harvakseltaan. Jäsenenä on kuitenkin tullut pian oltua seitsemän vuotta ja FFfinin foorumit ovat ehdottomasti olennainen osa internet-historiaani, lapsuuttani ja nuoruuttani. Pieneksi harmiksi ei koskaan tullut missään miitissä vierailtua ja nykyään laskenkin oikeastaan pois sellaisen mahdollisuuden, kun niissä pyörivä porukka on sen verran toisilleen tuttua niin ei sinne viitsi oikein täysin ulkopuolisena tulla mukaan kun foorumikaan ei ole enää yksi niistä elämän henkirei'istä, joita se joskus ammoisina aikoina minulle merkitsi. Muutamia foorumilaisia on toki tullut livenä tavattua esimerkiksi festareilla ja keikoilla ja onpahan yksi parhaimmista kavereistanikin vanha aktiivi (Ildjarnille vaan terkkuja, vaikka tuskin tuleekaan tätä lukemaan), joten siinäkin asiassa foorumilla on osittain näppinsä pelissä.

Finin pienehköstä idlaantumisesta olen toki harmissani. Nykyään kun tuntuu siltä, että uusia aktiivijäseniä ja todellisia asiakirjoittajia pulpahtaa esille ehkä noin pari kappaletta vuodessa vanhojen aktiivien tippuessa pois monikertaisella määrällä. Samaten foorumilaisten keski-ikä on noussut kohisten, millä on hyvät ja huonot puolensa. Musiikki-alueen "kuoleminen" harmittaa, koska musiikista on kuitenkin vuosi vuodelta tullut itselleni tärkeämpää ja ei oikein edes huvittaisi keskustella siitä muualla kuin täällä, koska sen verran musiikkimaultaan päteviä henkilöitä jäsenlistasta kuitenkin löytyy.

Gauntness
3.5.2011, 14:11:53
...

Kreifi
3.5.2011, 14:43:43
Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta Final Fantasy Finlandin perustamisesta*. Mitä muistoja teillä on menneistä vuosista ja millaiseksi haluaisitte FFfinin kehittyvän tulevaisuudessa?Hyviä muistoja. Paljon on naurettu ja todella vähän on itketty. <3

Toiveena ois et näist modehommist alkais pikkuhiljaa samaan sitä liksaa. :I Ois meinaa jo ihan hyvät ikälisät. ;)

The death Magic
3.5.2011, 18:43:51
mjaa, paljon on hyviä muistoja alkuaikain hauskanpidosta sekä miiteistä joissa on ollut mukana. ja paljon hyviä ystäviä on tullut tavattua tätäkin kautta :)

FFfinin kehityksestä on vaikea sanoa mitään koska foorumin sekä foorumin jäsenten vanhetessa tästä on tullut yhä enemmän vain marinafoorumi jossa ihmiset purkaa pahaa oloaan sekä vitutustaan/paskaa elämäänsä päivittäin. Ei siinä tietenkään mitään vikaa ole, mutta sivueffektinä hauskanpito unohtuu kokonaan. Tai ehkä hauskanpidosta on tullut enemmän miittien yksinoikeus?

The_Sipi
3.5.2011, 20:10:02
Muistan, kuinka löysin FFVI:stä piilotetun hahmon ja rupesin sitten miettimään, josko olisi muitakin sivuhahmoja löydettäviä WoRissa, joten menin nettiin ja tuli löydettyä tänne, jossa sitten asiaa kysyinkin (http://foorumit.fffin.com/threads/2555-Mog-ja-Umaro-ja-hahmojen-treenaus-in-FF6?p=49364&viewfull=1#post49364). Loppu onkin sitten historiaa. Olin ollut parilla foorumilla jo tätä ennen aktiivisesti (Klamydia ja englanninkielinen Tomb Raider -fanifoorumi), mutta tämä foorumi se vasta räjäytti tajunnan. Totta kai ajattelin olevani aika anonyymina liikenteessä ja niinpä tänne on tullut suodettua enemmän tavaraa kuin mihinkään muuhun vuosien aikana ja asioita, joista en ole juuri muualla huudellut, edes ja varsinkaan perheen parissa; miten olisin voinut tietää, että melkein viiden vuoden päästä kirjautumisestani uskaltautuisin tapaamaan netti-immeisiä. :D Paljon oli asiaa silloin joskus ja hehtaaripostauksia tuli todella usein asiasta kuin asiasta. Jossain vaiheessa viisut täytti elämäni täysin ja silloin pidinkin ykkösfooruminani yhtä viisufoorumia, mutta muuten tämä foorumi onkin ollut se ykkönen aina. Niin se on nytkin, kun olen tuolta viisufoorumiltakin poistunut ja ainoa toinen aktiivisesti seuraamani foorumi, leffa-aiheinen sellainen, on todellinen pellefoorumi. Täällä on kivaa. Viime vuosina olen kyllä vähentänyt kirjoittelua, kun ei mulla ole kuitenkaan ollut kunnolla mitään sanottavaa. Tai no, kaikki on suhteellista; olen mä melkein neljässä vuodessa saanut tuhat postia kokoon. Kuitenkin kirjoittamieni viestien pituudet ovat pudonneet huomattavasti alkuvuosien viestien pituuksista. Tosin myönnän, että tähän viestien pituuksien vähenemiseen vaikutti paljon se, että Viisukuppilassa ne viestien pituudet olivat monesti tyyliin muutaman lauseen mittaisia, joten ei täälläkään niin laajalti enää jaksanut. Nykyään en jaksa yleensä edes osallistua mihinkään quotesotiin, kun tätä nykyä väki on kuitenkin niin vanhaa, että niitä syntyy jostain hiton taloudesta, kasvissyönneistä tai vastaavista, joista en osaa sanoa juuri juuta tai jaata.

Miittailusta sen verran, että kyllä mä muistelen huvittuneena ekoja miittikertoja, kun olin niin ulkona kaikista. Kännimiitissähän käytiin ekana syömässä ja en saanut sanaa suustani, kun porukka tuntui vain muistelevan vanhoja miittejä, joten vaikeaa oli siinä mennä mihkään mukaan. Aurajoen rannassa sentään vähän juttelin Kipen ja Mickeyn kanssa, mutta sekin tahtoi jäädä sitten siihen. Suokkimiitissä en paljon paremmin pärjännyt, vaikka ainakin Taavi yritti ottaa kontaktia ja kävin seikkailemassa Micin ja jonkun toisen, jonka nimeä en tiennyt, kanssa siellä pimeissä tunneleissa... niin ja tietty uimassakin, mutta en mä silloinkaan paljon puhunut. Seuraavassa virallisessa miitissä (puoltoista vuotta myöhemmin) sosiaalinen kyvykkyyteni oli jo ihan toista luokkaa. Tähän väliin mahtui sitten ainakin yksi so called epävirallinen tapaaminen (eli väki pääosin finiläisiä, mutta ei oikea miitti) ja silloinkin olin aika onneton. Nykyään sitten tuleekin käytyä oikein urakalla miiteissä ja niitä oottelee oikeasti innolla, eikä hirveällä kauhulla niin kuin silloin 2007.

Niin ja onhan täällä tapahtunut vaikka mitä hauskaa silloin tällöin, vaikka monet perinteet, kuten kirjoituskilpailut onkin jäänyt pois (no en jaksaiskaan kirjoittaa enää). Kyllähän edelleen silloin tällöin tulee puun takaa ihan hupaisiakin tempauksia, mutta onhan tässä sekin, että kun ihmiset on vanhentunut, niin menokin on vähän rauhoittunut. Totta kai yleinenkin aktiivisuus vähentynyt vuosien mittaan, mutta riittäähän täällä edelleen päivittäin ihan tarpeeksi juttua ja vaikka ei jaksakaan itse kirjoitella, niin jaksaa ainakin lukea.

Täällä(kin) sen on nähnyt, kuinka pieni maailma osaakaan joskus olla, kun foorumilla törmää tyyppiin, joka ensin paljastuu saman kaupungin asukiksi ja muutamaa vuotta myöhemmin entiseksi isobroidin kaveriksi, vaikka en ite koskaan tavannut ja sitten molemmat muuttaa Raumalta pois omille teilleen ja monta vuotta myöhemmin, kun ollaan taas päädytty samaan kaupunkiin, saankin sitten kuulla, että tää tyyppi on hajottamassa mun työpaikan julkisivun seinää. :D

Jackal von ÖRF
3.5.2011, 21:26:04
Tämän paikan elinehtona on, että jatkuvasti tulee sisään uutta väkeä - nopeammin kuin vanha väki idlaantuu. Ja jotta väkeä eksyisi tänne foorumeille, niin itse sivusto on siinä avainasemassa. Jollain keinolla pitäisi siis saada sivusto rakentumaan itsestään, jotta vältyttäisiin ylläpidon ja sisällöntuottajien idlaantumisen aiheuttamalta riskiltä.

Kävi äsken mielessä, että sivuston voisi saada ikiliikkuvaksi hyödyntämällä pelimekaniikkaa (http://techcrunch.com/2010/08/25/scvngr-game-mechanics/) kuten mm. StackOverflow (http://stackoverflow.com/). Eli palkitaan sivuston käyttäjiä sisällön luomisesta ja tehdään siitä ikään kuin peliä, niin että se houkuttaa ihmisiä tekemään asioita mitkä samalla edistävät sivustoa ja yhteisöä.

Voidaan vaikka antaa pisteitä sisällön tuottamisesta (esim. 10 pistettä yhden varusteen tietojen lisäämisestä jonkin pelin varustelistaan, 10 pistettä typon korjaamisesta, 200 pistettä hahmoesittelyn kirjoittamisesta) ja mitaleja erilaisten asioiden tekemisestä (esim. pronssimitali ensimmäisen uutisensa kirjoittamisesta, hopeamitali yli 10 henkilön kommentoiman artikkelin kirjoittamisesta, kultamitali memen luomisesta - esim. Mjölnir). Myös sivuston sisällön moderoinnista voidaan jakaa palkkoita - näin saadaan myös sivuston laadunvalvonta itseään ruokkivaksi.

Tässä on yksi artikkeli siitä miten sopivia pelimekanismeja voi lähteä kehittämään: http://mashable.com/2010/07/13/game-mechanics-business/

Mitä mieltä olette tällaisesta ideasta? Sen toteuttamisessa on toki iso urakka (lue: olen liian idlaantunut tehdäkseni sen itse), mutta ehkä voisin saada sen teetettyä yliopiston kautta opiskelijoiden harjoitusprojektina.

Substance
4.5.2011, 16:13:50
Itse olen ollut täällä vasta kolme vuotta. Välillä olen jaksanut käydä enemmän, välillä vähemmän, mutta alussa oli hirmuinen hinku päästä sinne 1000 viestiin heti. Nohh, mulla menee semmoinen vartti lyhyehkön viestin kirjoittamiseen ja pahimmillaan toista tuntia, jos yritän saada jotain suurempaa aikaan. Ei sellaisia viestejä viitsi kirjoittaa edes paria kuukaudessa.

Takaisin kevääseen 2008. Olin 16 v. ja olin kirjoitustaidollisesta vinkkelistä tällaisen keskustelufoorumin tarpeessa. Joka lauseesta löytyi miljoona pilkkua ja asia lähti välillä lapasesta. Nyt en normaalisti pyri sanomaan kuin yhden asian per viesti. Jaksavatpahan muut ehkä lukeakin sen.

Saa nähdä mitä foorumille tapahtuu tulevina vuosina. Itse haluaisin nähdä uuden sukupolven nousun vanhojen foorumilaisten edelleen vahvasti vaikuttaessa, sillä ikähaitari venyy nyt pääasiassa sieltä yläpäästä. Kuka minun kanssani puhuu uskonnosta, anaaliseksistä, aseista ja avaruudesta, kun "kaikki muut" ovat käyneet nämä keskustelut jo aiemmin?

Critis
5.5.2011, 10:20:33
Oma FFfin aikani täällä on ollut niin ylä kuin alamäkeä, enimmäkseen on hyviä muistoja ja vähemmän huonoja, vaikka kyllä itsekkin muistelisin saaneni paskaa niskaan alkunyyppä aikoinani. Ihan jees paikka tämä on vaikka nykyään olenkin enemmän idlaantunut, niin silti jaksan täällä käydä ja jopa joskus jotain postata.

Hawie
5.5.2011, 10:25:04
Koskaan en ole tyystin poistanut FFFiniä muistojeni syövereistä. Taannoin se oli ainoa paikka missä uskalsin harrastaa sosiaalista kanssakäymistä, vaikkakin se rajoittui tekstin kirjoittamiseen ja lukemiseen, hymiöt bonuksena. Jossain vaiheessa löytyi elämä netin ulkopuolelta, ja tietokoneen käyttäminen jäi vähemmälle. mutta koskaan se ei ole täysin kadonnut. Se on vain.. mennyt hukkaan.

Välillä mua on harmittanut etten tänne paljoa kirjoittele. Kun ei aina välttämättä uskalla! Tai sitten on ollut joku tarve yllättää ihmiset postaamalla jotain uber nerokasta, mikä sitten ei olekaan ollut niin hienoa ja sitten ollaan tosi nolona. Mutta eihän mun tarvi olla kuin oma itseni. :) mitä olen (tai olen pyrkinyt) olemaan loppujen lopuksi.

Miitteihin oon halunnu osallistua, mutta jengi jotka niitä järkkää ja jotka paikalle ilmestyy on jo ennestään tuttuja. Ikä on myös yksi juttu. Meikäläinen on niin nuori vielä, ja kun paljon oon tykänny olla itseäni vanhempien ihmisten seurassa, niin kokemuksesta tiedän että jossain vaiheessa mieleen hiipii tunne että taidan olla ihan väärässä paikassa. En tiedä onko se virheellistä, mutta yleensä pidän tilanteen avoimena, sillä uusiin ihmisiin on kiva tutustua.

Mä en koe itseäni vanhaksi käyttäjäksi, vaikka liityin joskus n. kahdeksan vuotta sitten. Ehkä se riippuu kuinka aktiivisena täällä on jaksanut olla. Nyt kun irtaannuin feisbuukista, lopullisesti toivonmukaan, niin en ajattele Fffinin olevan enemmän korvike kuin paluu tuttuun ja turvalliseen.

En tiedä, minä vain viihdyn täällä ja toivon rentoa meininkiä ja avoimuutta. shoutboxi vois olla hauska, niin ihmiset ei turhia spämmäile. :P

Riku
5.5.2011, 10:28:43
Te, jotka ette syystä tai toisesta miitteihin uskallaudu edes tässä kohtaa, niin älkää huoliko. Onhan se fakta että suurin osa tuntee jo entuudestaan, mutta samalta lähtöviivalta melkein kaikki ovat aikoinaan lähtenyt. En minäkään tuntenut ketään kun ensimmäiseen miittiin osallistuin, paitsi osaa hiukan netin kautta.

Rohkeasti vain mukaan miitteihin. :)

Raton
7.5.2011, 8:50:41
Itse mitä kuusi vuotta ollut ainakin rekisteröityneenä käyttäjänä ;D ja ennen sitä' tuli kyllä selailtua foorumeita. Nuorempana lähinnä kiinnosti FF-pelit ja eri konsolit, kun nykyään taas niiden lisäksi vähän monet muutkin asiat.

Miitteihin haluaisin osallistua kunhan pääsen pois heinäkuussa intistä ja muutto johonkin "lähempänä kaikkia" paikkakuntaan tapahtuu. Tällä hetkellä itärajalta turhan pitkä matka jonnekin Oulu-miitteihin ym :P

Fae
7.5.2011, 14:18:43
Totesin, että mun sosiaalinen elämä tällä hetkellä sisältää ehkä tasan kaksi ihmistä, jotka ei ole sidoksissa tähän foorumiin mitenkään, ja toinen niistäkin on broidi.

Aika surullista oikeastaan.

Saria
8.5.2011, 20:04:18
Täällä ollut tosiaan pitkään aktiivinen kävijä ja epäaktiivinen kirjoittaja. Ei minulla tunnu koskaan olevan mitään ihmisiä kiinnostavaa sanottavaa niin en paljoa kirjoittele.. kovasti olen aina yrittänyt muuttaa tapoja mutta niin.. mutta voisin kyllä yhtyä täysin tuohon Gauntnessin mainitsemaan grafiikka-alueen kuolemasta. Ois hienoa jos saisi sen piirustuskerhonkin käyntiin niin voisi toipua hirmusesta art blockista. Mut juu ihan kiva täällä on käydä katselemassa mitä ihmisille kuuluu ja mikä vituttaa ja ilostuttaa.. Koitetaan jatkaa samaan malliiin mutta voisi tekohengitystä antaa noille kuoleville aluielle.

Saruwatari
10.5.2011, 18:33:23
Kirjoittamisen kannalta minulla on sellainen on/off-suhde foorumissa. :> Joskus on sellaisia kausia, että kirjoittelee vähän enemmän ja sitten se hiipuu taas melkein idlaamisen tasolle.

Olen tutustunut täällä vain yhteen ihmiseen kunnolla ja olen iloinen, että tutustuin häneen. :) Mutta muihin en ole tutustunut mikä on sinänsä harmi, sillä täällä on tosi kivan oloista porukkaa. Miitteihin en ole (uskaltanut) mennä sen takia, että vaikka pystyn puhumaan eri ihmisten kanssa niin pelkään tuntevani itseni niissä kiusaantuneeksi kun vaikuttaa aina siltä, että miiteissä käyvä porukka tuntee toisensa jo hyvin. :/ Meh - kivaa niissä varmasti olisi, mutten ole uskaltanut vain mennä mukaan.

Tunnen itseni vielä nuoreksi (hohoh. mähän olenkin niin vanha muutenkin!) käyttäjäksi ehkä siksi, että täällä on niin monta henkilöä jolta tulee kypsää tekstiä ja erittäni hyvää argumentointia, johon en itse oikein pysty. :> En kuitenkaan tunne itseäni mitenkään ulkopuoliseksi.

Hah. Tunnustan, että valehtelin alussa tänne kaikenlaista. Sellaisia pikku valheita joissa paisuttelin totuutta, ja joilla ei ollut paljoakaan merkitystä mutta ajattelin kasvattavani niillä virtuaalipenistäni. Ja postausten pituutta! Nyt en pidä enää tärkeänä postausten määrää, pituutta tai valkoisia valheita.

Vaikka olen useammankin kerran idlettänyt oikein urakalla, niin kyllä minä vielä täällä käyn aika aktiivisesti lukemassa viestejä.