Taivaansininen

[Fimzy]

Siitä on aikaa, kun viimeksi laitoin tänne kirjoituksiani, mutta kirjoittamista en ole lopettanut missään vaiheessa. Pidempiä raapustuksia en oikein viitsi/uskalla laittaa, mutta tämä on sopivan lyhyt, jos vaikka joku jaksaisi lukeakin tämän.

Tämä on parisen vuotta vanha teksti, jota parantelin. Hain tässä enemmänkin tunnelmointia, en niinkään juonta, joten taustat ym. jäävät aika etäisiksi. Ja ei, en tykkää mistään rakkaushömpistä, mutta välillä saatan kirjoittaa vähän sen tapaista. Koitan kuitenkin vältellä ihan hirveitä kliseitä ja imeliä rakkaudentunnustuksia. Hain tähän viatonta ja suloista tunnelmaa. Niin ja syksyä! Miten onnistui?



Taivaansininen

Punainen.

Sehän on rakkauden väri? Niin sanotaan.
Sanotaan myös, että se on sodan väri.
Vihan väri.
Veren väri.

Kohotan katseeni kahvikupistani ja kohtaan taivaansiniset silmät. Poika katselee minua arvioivasti, kuin miettien seuraavaa siirtoani. Puhallan kuumaa juomaani ja katsahdan ympärilleni. Punaiseksi sisustettu kahvila on miltei täynnä ihmisiä. Puheensorinaa kuuluu joka puolelta.
Huokaisen hiljaa.
Poika kohottaa kysyvästi toista kulmaansa, mutta minä vain hymyilen vastaukseksi ja nostan valkean kupin huulilleni. Juoma on vielä turhan kuumaa. Tiedostan sen, mutta haluan vältellä vielä edes hetken tulevaa keskustelua. Minä olen niin huono sanomaan mitään!
Säpsähdän tahtomattani. Kuuma juoma polttaa kieleni ja tuntuu pahalta kitalaessa ja kurkussa. Lasken kupin takaisin pöydälle ja katson ulos pienestä ikkunasta.

Vesisade rummuttaa valkeaa ikkunalautaa. Värikkäät sateenvarjot täplittävät alla olevaa katua. Kasvoilleni kohoaa lämmin hymy. Silmiini pistää kirkkaankeltainen sateenvarjo, jonka kantaja horjahtaa pahan näköisesti. Juuri kun odotan hänen kaatuvan vesilätäkköön, minua vastapäätä istuva poika yskäisee ja vavahdan takaisin ajatuksistani.
”Pidätkö sateesta?”
Rypistän hämmentyneenä kulmiani. Juuri sadetta pakoonhan minä olin tähän kahvilaan tullut! Hymähdän hiljaa.
”En oikeastaan.”
Poika hymyilee varovasti ja katsahtaa ikkunasta ulos.
”Minusta sade on.. virkistävää vaihtelua.”
Naurahdan hänen vastaukselleen ja nostan kahvikupin taas huulilleni. Kitkeränsuloinen kahvi polttelee taas jo valmiiksi karheantuntuista kieltäni. Puhallan juomasta nousevaa höyryä, kunnes kyllästyn ja asetan kupin pöydälle.

Pojan taivaansiniset silmät seuraavat tarkasti jokaista liikettäni. Minä niin pidän hänen silmistään! Katson niitä hetken aikaa vain yrittääkseni löytää niistä jotain uutta, mutta turhaan. Olen ehkä uppoutunut niihin liian usein. Olen vain tuijottanut tuijottamasta päästyäni, etsinyt sävyeroja ja pieniä pisteitä, kunnes poika on muuttunut vaivaantuneeksi ja saanut pientä punaa poskilleen. Annan hymyn kohota huulilleni ja käännän katseeni pois. Katselen pöytien ympärillä istuvia ihmisiä ja poimin pätkiä eri keskusteluista yrittäen löytää niistä yhtenäistä tarinaa. Karannut koira, pankkikriisi ja uutuuttaan loistava auto eivät vain sopineet millään tapaa yhteen! Poika istuu aivan hiljaa juoden omaa kaakaotaan.
”Etkö pidä kahvista?”
Näen, kuinka hän säpsähtää kysymystäni.
”En oikeastaan.”
”En minäkään”, sanon ja naurahdan pojan yllättyneelle ilmeelle.
”Kahvin juonnista on vain tullut jonkinlainen tapa.”
Poika nyökäyttää pienesti päätään. Hiljenemme taas omiin mietteisiimme. Kahvilan punainen ympäristö saa oloni varovaiseksi. Rakkauden, veren ja vihan väri saa ihoni vain kananlihalle. Kuinka inhottavaa!
”Onko sinulla kylmä?” poika kysyy, kun kiedon neulettani tiukemmin ympärilleni.
”Vähän, ehkä.”
Hymähdämme molemmat yhtä aikaa, mikä saa kasvoillemme kohoamaan varovaiset virnistykset.

”Sade taitaa loppua kohta”, poika sanoo pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen.
Katsahdan hämmentyneenä ulos ikkunasta. Ohuet auringonsäteet tunkeutuvat pilviverhon läpi saaden autojen katoille ja puiden oksille kertyneet vesipisarat kimaltelemaan. Sade on enää hyvin pientä tummien pilvien alkaessa väistyä auringon edestä. Pian katu tulvii valosta ja sateensuojistaan poistuvista ihmisistä. Kaikki peittyy sumeaan kultaan.
”Minun pitäisi varmaan lähteä”, poika sanoo työntäen itseään kauemmas pöydästä.
Kohotan katseeni häneen ja tuijotan tiiviisti ja kysyvästi.
”Nyt jo?”
”Olen istunut tässä jo tunnin”, hän naurahtaa vastaukseksi vältellen katsettani.
Huokaan raskaasti ja nousen ylös. Jätämme kuppimme pöydälle ja astelemme vaitonaisina ulos kahvilan lasiovista. Kauppa, johon ovet vievät, ei ole punainen. Tunnen pientä helpotusta ja kävelen pojan perässä liukuportaille. Vasta ulkona uskallan avata suuni.
”Mikä on lempivärisi?”
Poika katsahtaa minua kysyvästi ja kurtistaa mietteissään kulmiaan.
”Vihreä.. ehkä. Sinun?”
Hymyilen hänelle, kuin hänen olisi pitänyt jo tietää vastaukseni.
”Sininen. Taivaan sininen.”

Niin, sininen.
Taivaan väri.
Mutta samalla myös surullisuuden ja viileyden väri.
Pidän niin paljon hänen silmiensä sinisestä. Se on viaton.
Ne silmät eivät koskaan tulisi kertomaan pahasta. Eivät, jos saisin itse sen päättää.

Meinaan kompastua kadulle jääneeseen kirkkaankeltaiseen sateenvarjoon. Kasvoilleni kohoaa varovainen hymy, kun asetan sen nojaamaan kirjakaupan seinää vasten. Kävelen hymy yhä huulillani kohti bussipysäkkiä. Jopa taivas näyttää valoisammalta kuin ennen. Se on sininen, kirkas ja loistavan sininen.

~

Käytin nähtävästi tapahtumapaikkana erästä täälläpäin ollutta kahvilaa, sekä tuttuja katuja (ei voi erehtyä kirjakaupasta..). Minulla oli ajatuksenani kirjoittaa tällaisia ikään- kuin - katkelmia useampikin, mutta se jäi ideatasolle. Olisi ollut kiva koota tällaisista sellainen tunnelmointipaketti. Minusta on kiva kirjoittaa pieniä irtonaisia tarinoita yksittäisistä henkilöistä! // Niin ja tässä oli hieman ideana tällainen värien vastakkainasettelu, mutta se näyttää jääneen vähän taka-alalle. Minulla on hirveästi tällaisia vanhoja, muutaman sivun mittaisia raapustuksia, joita ole nyt viime aikoina lukenut läpi ja korjaillut sieltä täältä. Mielenkiintoista hommaa, kun huomaa muuttuneensa kirjoittajana.

Mutta enemmittä puheitta olisi kiva kuulla mielipiteitä, parannusehdotuksia, kritiikkiä.. :)

[Leech]

Hain tähän viatonta ja suloista tunnelmaa. Niin ja syksyä! Miten onnistui?

Oikein hyvin.. tällä hetkellä on sellanen fiilis että tällaista voisi lukea nyt enemmänkin. Kuvittelin tarinan sekä mangana että näyteltynä ja hyvältä näytti. Vaikea mun on nyt mitään tämän suurempaa kritiikkiä antaa. Tää oli vaan liian lyhyt, olisi voinut olla kolme-neljä kertaa pitempi. Tai sitten ei x) Mutta ton pituisia tarinoita lukisi mielellään lisääkin silloin tällöin.

Pitäsköhän sitä katsoa nyt Nanaa vai joku Won Kar-wain leffa.. syksy tosiaan lähestyy. Eikä oikeastaan haittaa yhtään.

[Lacrima]

Olisi tosiaan ollut ihan toivottavaa, että tarina olisi jatkunut. Tuollaisena se vaikuttaa enemmän kirjan alulta tai jonkinlaiselta takaumalta, katkenneelta filmiltä.

Vähän kliseisen makeahan tuo on, mutta ei sikäli haittaa, koska kliseistä genren tunnistaa ja tuossa nyt oli niitä aivan vähän. Mutta enemmän sisältöä teksti/tarina kaipaisi. Tuollaisenaan se ei tunnu kestävän sitä aikaa, jonka tarinassa antaa olettaa sen kestävän ja siten se on tynkä.

Mutta kivasti kirjoitat ja tykkäsin lukea. Harmitti vain se tarinan lyhyys.

[Fimzy]

Oho, olen lomaillut tietokoneella olosta nyt koulujen alettua ja ihan positiivista huomata, että kommenttia on tullut! Kiitos paljon teille molemmille!

Ja kyllä, lyhyys on tosiaan ongelmana ja tuli se itsekin huomattua, kun moneen kertaan luin läpi. Vanhasta tekstistähän tässä on kyse ja olin sillä hetkellä sellaisissa pilvilinna-maailmoissa (=luin ihan hirveästi kaikkea romantiikkahömppää ym.), että tällaisia tuli kirjoitettua silloin enemmän kuin riittävästi. :p Nyt taas.. tuli jo vuosi sitten kiintiö täyteen hömppäjutuista ja koulujen alettua kirjoitusinto vain hiipuu ja hiipuu ihan vain hirveän kiireen takia. (selittelynmakua)

Mutta ihan mahtavaa saada kommenttia, varsinkin kun en ole tekstejäni uskaltanut pitkään aikaan julkaista! :lovetus: Nyt istun väärällä koneella, joka ei sisällä mitään uudempaa materiaalia, mutta kunhan omalle kannettavalle pääsen, niin voisin katsella ja miettiä, jos sitä jotain tähän saisi lisää ja jos sitä jotain uutta löytäisi, mitä voisi laittaa.

Minulla on todella huono tapa jättää tarinoitani kesken. Minulla on tietokoneella useita aloituksia ja lopetuksia eri tarinoille, mutta ne jäävät aina syystä tai toisesta vaiheeseen. Olen varma, että tähänkin minulla oli hahmoille nimet, menneisyydet ja tulevaisuudet mietittynä, mutta en vain ole päässyt ideatasolta eteenpäin. Ja minulla on paha tapa jaaritella ja kertoa asioita, mitkä tuskin hirveästi ketään kiinnostavat, joten pitemmittä puheitta kiitos paljon kommenteista! Olen ihan innoissani!