PDA

View Full Version : Teidän tuotokset



The_Sipi
23.10.2002, 23:31:39
Kun nopeesti kattelin tätäkin osastoa, niin täällä jotkut ovat kirjoitelleet omia novelleja ja niitä olemme sitten saaneet ihastella ja kauhistella. Mut nyt näin yleisesti kysyisin, että kuinka paljon ootte tuota tekstiä vääntäneet ja kuinka paljon niitä on julkaistu (joko täällä tai muualla)?

Itelläni itse novelleja en oo vielä saanut tehtyä (tai yhteen paikkaan tein kerrasta pitkähköä jatkokertomusta (jonka juoni kehitty sitä mukaan kuin sitä kirjoitti) ja oli puolessa välissä kun se paikka otti sen fantasiaosaston pois ja sinne meni mun tekstikin sitten :( . Nyt on ollu ajatuksissa että tekis tällasia "indie-novelleja", että keksis vaikka väkisin (mulla on pari aihetta valmiina jo nyt) jonkun aiheen kuun alussa ja päättäis sen tavalla tai toisella kuun lopussa ja jos oikein pahasti jäis kesken niin joskus puolen vuoden päästä vois pitää sellasen keskeneräisten töiden saattamista päätökseen, mut kuitenkin niin, että yleensä seuraavan kuun eka päivä alottais uuden työn. Jos vaikka saisin novellin 14 päivässä valmiiksi, niin kehittelisin ja muokkaisin sitä niin, että kuun viimesenä päivänä olisi viimeiset tarkistukset tarinan ja kieliopin osalta ja sit se olis finito. Vielä kuitenkaan tiedä, tuleeko tästä mitään, mutta pitänee kokeilla (kun kirjottaminen on kuitenkin niin hauskaa).

Tämän otin esille siksi, että tänään ilmestyi koulussamme tämän lukuvuoden eka koululehti (vissiin jo 25. vuosikerta), jossa oli mun ensimmäinen julkaistu pakina. Mä kirjotan siinä nimimerkillä ja jonkun typerän journalistisen etiikan takia mun piti paljastaa oikea henkilöllisyyteni jollekin lehden parissa työskentelevälle, vaikka alun perin mun piti kirjottaa täysin tuntemattomana. Ikävä kyllä näin ei kuitenkaan tapahtunut mutta eipä se mitään, pääasia, ettei mun ryhmänohjaaja (joka on myös sen koululehden taustalla häärimässä) paljasta nimimerkkini henkilöllisyyttä (sillä ei oo vissiin oikeutta tehä niin, jos mä oikein muistin sen höpinät alkulukuvuodesta).

tuure
24.10.2002, 10:20:38
Täältä ne löytyy... Lähes kaikki. Parhaat ainakin.
Sparkle --> Fantasy (http://tuure.mercuria.net/sparkle)

Siis Fantasy-osiosta löytyy mun jutut.
Kuten varmaan huomaatte, kirjoitan harvoin mutta paljon. FF:t ei jaksa enää innostaa, oon jo jonkin aikaa suunnitellu <mainos> uutta pitempää tekstiä, jossa yhdistyy scifi ja fantasia, paino kuitenkin fantasialla.</mainos> Odottakaahan vain!

Gabriel
24.10.2002, 10:36:57
Originally posted by penetrator
FF:t ei jaksa enää innostaa, oon jo jonkin aikaa suunnitellu <mainos> uutta pitempää tekstiä, jossa yhdistyy scifi ja fantasia, paino kuitenkin fantasialla.</mainos> Odottakaahan vain!
Kheh, minä olen omaperäisyydessäni ruvennut kehittämään tarinaa jossa yhdistyy fantasia ja kauhu. :)

Se on kuitenkin sen verran pitkä etten ole vielä edes aloittanut, koska yritän saada juonesta edes jonkinlaisen käsityksen päässäni. Sanon kuitenkin, että minusta oma kirjoitustyylini jossa on pienen pieni ripaus vaikutteita H.P. Lovecraftista ja J.K. Rowlingista voisi ainakin minusta olla...mielenkiintoinen. =)


Mutta varsinaiseen aiheeseen. Kirjoitelmiani löytyy tämän foorumin Fiktio & Kirjallisuus -osastolta, joskin suuri osa on tuhoutunut erinäisten puhdistusten aaltojen aikana. Esimerkiksi yksi valmis novellini Verensä Vangit (kiitos btw. nimestä, Ragnarok) ei selviytynyt iB:stä vBullettimeen. Se kuitenkin löytyy minulla koneeltani ja lisäksi myös printattuna, olen myöskin harkinnut koko jutun uudelleenjulkaisemista kokonaisena näillä foorumeilla ihan vaikka nostalgiamielessä tai jos joku tahtoo sen lukea. Ja onhan tullut monia uusia jäseniäkin. Don't know - can't tell.

Koneeltani löytyvät kuitenkin lähestulkoon kaikki kirjoitelmani koskaan, alkaen ihan Nimettömästä Tarinasta (varmaan vain Eliitti tunnistaa tarinan) ja FFfin talesta (keskeneräinen edelleen ja aina tuleekin olemaan) ihan kaikkiin täällä julkaisemattomiin teksteihin asti.

P.S. Potri, Nimettömästä Tarinasta tulikin mieleen - jatka sitä The Moonlight Legend -tarinaasi. Ei vastaväitteitä.

Raziel86
26.10.2002, 13:48:17
Minä en osaakaan muuta kuin kirjoittaa!!
Legend of Dragoon, Magic knight Rayearth ja Neon Genesis Evangelion on inspiraationani mutta silti...Noiden yhdistelmä on ainoa jota osaan...Ja sen per..Minä teen hyvin!! Omia hahmoja on muutamia joiden kuvia ei ole mutta profiileja kyllä. Nehän mä vielä tarviin iskeen jonnekin..

Arwie
26.10.2002, 14:20:22
Tuollahan minulla on omia alle 20-sivun pituisia novelleja ja 500-sivun mittaisia romaaneja laatikot ja levykkeet täynnä. Toistaiseksi en muistini mukaan tuolle Fiktio ja kirjallisuus-osastolle laittanut kuin pari runoa ja muutaman pätkän sitä Element Controllers-tarinaa. Lähes kaikki kirjoitukseni ovat fantasia-rakkauskertomuksia ja seassa on ainakin 3 FF8 ja 2 FF9 fanfiktiota sekä juuri nyt työn alla FF10-fanifiktio. Näistä muutaman olen antanut parhaan ystäväni lukea, mutta nämä sivustot tuskin koskaan tulevat niitä näkemään.

Seyana
26.10.2002, 14:55:54
Tänne on olen joskus pari tarinanpätkää laittanut.
Laatikot ovatkin sitten täynnä kaikenmaailman vihkoja, kirjoitan nimittäin joskus käsin..
tällä hetkellä tekeillä Ardea niminen fantasiajuttu, josta vaikuttaa tulevan melkoisen pitkä. Harkitsen sen tänne laittamistakin..
Muutamia FF-aiheisia fanifiktioita olen kirjoittanut, mutta niitä en ole minnekään laittanut. Pari hyvää ystävääni on lähinnä kirjoituksiani lukenut, ja nyt myös luovan kirjoituksen opettajani.
Suunnitteilla on myös kertomus jossa Seyanan ja Ardean tarinat yhdistyisivät, ja mukaan tulisi vielä kolmaskin tyyppi. Asiaa tässä hankala selittää, kun ette ole Seyanaa tai Ardeaa lukeneet..

Kirjoittaminen on minulle harrastus, ja tekstiä syntyy joka päivä. Yleensä vain seuraavana päivänä en enää olekaan tyytyväinen aikaansaanokseen..

Malokan
26.10.2002, 17:59:02
Tekstiä teen tietyssä mielessä paljon, sillä PJ:na (pelinjohtaja) toimiminen edellyttää tätä.
Tarinoita on tullut kirjoiteltua jonkun verran, ja yhden olen täälläkin julkaissut.

Tällä hetkellä työskentelen suuren projektin parissa: tarkoitus olisi luoda kokonainen maailma.
Tarina on edennyt jo muutaman sivun, mutta nyt se on jäähyllä kunnes saan maailmaa vietyä eteenpäin.

tuure
26.10.2002, 20:23:26
Alkujaan kirjoittanut Kitten
Tuollahan minulla on omia alle 20-sivun pituisia novelleja ja 500-sivun mittaisia romaaneja laatikot ja levykkeet täynnä.
Noh, hyvä nainen, mitä enää odotat? Julkaise niitä! :D "Uudet tapaukset" ovat aina mielenkiintoisia!

Kassi
26.10.2002, 22:36:25
Vanhin kirjoittamani tarina minkä muistan oli kuusiliuskainen kertomus hullusta tiedemiehestä joka uhkosi tuhota Maapallon Kuuhun rakentamillaan peileillä... ala-asteella viidennellä ja kuudennella kirjoitin trippimäisiä juttuja Venäjän presidentti Keltsinistä joka ratsasti tankilla Amerikkoihin, ja setäni romutuskelpoisesta Opel-henkilöautosta.

Ala-asteen äidinkielentuntien huippukohta oli tosin Varastetun kruunun tarina, joka taitaa vieläkin olla tallessa, jossa salapoliisit Holmes ja Watson (joka yrjösi tuon tuostakin) tutkivat lentokoneessa tapahtunutta rikosta.

Kuudennen lopulla alkoi sitten scifin kirjoittaminen 'tosissaan'. Kesken jäänyt Delta Cygnus IV kertoi Yhdistyneiden Kansakuntien Avaruusjoukkojen sähellyksestä ensimmäisen toiseen tähtikuntaan rakennetun siirtokunnan parissa. Mukana oli tähtienvälistä huumekauppaa, valtava terroristiorganisaatio ja mystinen kuolemantapaus joka liittyi ilmalukkoihin ja petolliseen avaruuslaivan kapteeniin.

Yläasteen alkumetreillä otin tuntumaa jaarittelevaan scifiin ja kirjoitin 20 sivua a4-vihosta syöneen jutun siitä mitä tapahtuu kun vieras äly kohtaa meidät.

Seitsemännen ja kahdeksannen luokan välissä kirjoitin tieteisromaanin, jonka nimi on joko Berenike tai Kentann. En ole varma kumpi se oikeastaan on.

Se ei ollut mitenkään innovatiivinen tai kliseevapaa, mutta pituutta oli huimat 250 liuskaa. Joskus lähitulevaisuudessa Maahan rysähtää vieraan sivilisaation kauppa-avaruusalus, ja huomataan että ao. sivilisaation edustajat ovat ihmisiä siinä missä mekin. Puolessavälissä ollaan jo tähtienvälisen sisällissodan, taas petollisen tähtialuksen kapteenin ja Kirkkonummen kokoisen avaruusaluksen parissa.

Kahdeksannen ja yhdeksännen välillä aloin kirjoittamaan fanfictionia vuoroaikastrategiaan Sid Meier's Alpha Centauri joka sijoittuu vuoteen 2100 ja siitä eteenpäin. Olen kirjoittanut kaksi kokonaista tarinaa, The Homeworld on mielestäni tähän mennessä paras kokonaisvaltainen työni, Aldebaran taas erääseen fanien tekemään laajennusosaan kirjoitettu taustatarina.

Viime joulukuussa ryhdyin tusinan muun AC-fiktion kirjoittajan kanssa yhteiseen projektiin nimeltään Beyond Alpha Centauri joka kertoo ihmiskunnan vaiheista 28. vuosisadalla lähiavaruudessa. Itse kirjoitan aurinkokunnassamme sijaitsevan Maan Koalition (Coalition of Earth) edesottamuksista, ja BAC:iin olen kehittänyt omasta mielestäni kaksi parasta henkilöhahmoani, aurinkokunnassamme seikkailevan/sekoilevan parivaljakon Greg ja Filkins.

Tällä hetkellä työstän Beyond Alpha Centaurin ohella toista romaania. Se tulee olemaan, yllättäen, myös scifiä, mutta tulee keskittymään enemmän juoneen ja henkilöhahmoihin kuin edelliset tarinani. Kirjoittaminen on nyt ns. ideointivaiheessa, mitään konkreettista parin dialogivedoksen ja hätäisesti kyhätyn aikajanan ohella ei ole. Myös kouluni verkkolehteen - http://www.aamulehti.fi/verkkokipina - olen osallistunut. Ensi numerossa ilmestyy artikkelini animesta.

Siinä lyhyesti (älkää sanoko mitään) kaikki mainitsemisen arvoinen mitä olen kirjoittanut ainakin melkein loppuun. Keskeneräisiä töitä on lukemattomia.

Edit - unohtui mainita 8. luokalla koulun kirjoituskilpailussa ensimmäiselle sijalle päässyt tarina Nikolaus. Löytyy vielä yli kahden vuoden jälkeen koulun nettisivuilta: http://www.mantta.fi/yla/nikolaus.htm

Arwie
27.10.2002, 11:44:12
Originally posted by penetrator

Noh, hyvä nainen, mitä enää odotat? Julkaise niitä! :D "Uudet tapaukset" ovat aina mielenkiintoisia!

Olen jo kauhuissani kun tiedän, että paras ystäväni lukee juttujani. Miten käy, kun pistän niitä foorumeille, jossa tiedän useamman sadan olevan vapaa lukemaan niitä?

Deux
28.10.2002, 9:18:29
Minä kirjoittelen aika paljon mm. novelleja. Jotkut vaan jäävät kesken, kun alotan toisen.
Nettiin olen pistänyt vain yhden, nimittäin http://foorumit.fffin.com/showthread.php?threadid=771 . Anteeksi pieni mainostus ^.~
Se on jäänyt kuitenkin taka-alalle, koska kirjottelen nyt toista juttua jonka aion myös laittaa tänne.
Mutta joskus se tuntuu aika turhalta, koska täällä ei kommentoi niitä paljon kukaan ^-...

Senshi
31.10.2002, 11:02:36
tässä on mun kirjottama stoori... on niin nolo ja on tehty varmaan vuonna yks ja kaks... on mulla parempiakin mutta ne on taas semmosia niin pitkiä että ei hullukaan jaksa lukee.
http://www.angelfire.com/ego/stayup/stoori.html

Melkor
19.9.2003, 13:53:45
Kovin paljoa ei ole novelleja tullut kirjoiteltua. Paitsi nyt olen työstämässä pidempää fantasiakertomusta. Valmista tekstiä ei ole kuin jotain 3 a4:sta, mutta eiköhän se paperien määrä tuosta vielä kasva.
Stoori kertoo kahden kääpiön ja yhden haltian seikkailusta omassa kyhäämässäni fantasia maailmassa (juonta en rupea tässä selostamaan tuon tarkemmin, liian keskeneräinen). Luvassa on kaikennäköisiä juonenkäänteitä, jännitystä, rakkautta ja romantiikka; tulevaisuus näyttää...
Yritän kylläkin vältellä kopioimasta lukemiani fantasiakirjoja, että ihan omaa tekstiä pitäisi syntyä ja omasta päästä.
Uusia rotuja en viitsinyt ruveta luomaan, joten lainasin ne suoraan Tolkienilta ja myös kaikki mitta yksiköt (virsta, jalka, jne.)

Ehkäpä sitten joskus vaivaudun laittamaan se tänne luettavaksi, jos siitä nyt kelpoa satua tulee.

Aiona
19.9.2003, 16:05:20
On tullu kirjoiteltua aikas paljon.
Tuotoksiani löytyy täältäkin. Lukekaa vain :)
Kaikenlaista on tullut kirjoiteltua ja olen aikeissa laittaa erään tuotokeni tänne ensiviikolla. Pitempiäkin projekteja on tekeillä, mutta kun sitä konetta ei kotoa löydy niin on vain hieman vaikeuksia asiassa.

LizzieFox
22.9.2003, 13:48:12
Minä olen kirjoitellut ties minkälaisia yleensä scifi aiheisiatarinoita mutta yhtäkään en ole julkaissut missään. Äitini ja mummoni ovat ainoat jotka niitä ovat lukeneet. Kerran mummoni aikoi julkaista ihan kirjapainamossa tai siellä yhden koira tarinani jossa oli siis myös hyvin värikkäitä kuvia.

Nyt olen alkamassa työstämään sitä lasten kirjaa.. Mutta empäs tiedä uskaltaako sitäkään kenellekkään näyttää sitten kun se alkaa valmistua.

yksisiipi
22.9.2003, 14:26:44
Olen muutamia erittäin lyhyitä novelleja kirjoittanut tyylisuuntana satumainen fantasia. En jaksa leikitellä miljoonilla roduilla tai vaikeasti lausuttavilla ja plagioiduilla nimillä, mieluummin luon oman pienen maailman täyteen peikkoja, haltioita tai keijukaisia. Valmiiksi asti työstäminen on sitten astetta hankalampaa kuin ideoiden keksiminen, mutta sanat seuraavat sanoja ja ennen pitkää sanat muodostavat valmiin tarinan. Nyt on monta keskeneräistä teosta. Inspiraatiota tuottavat lähinnä jotkut runot, musiikki, lyriikat, piirrokset tai joskus joku kirjakin. Esimerkiksi Lovecraft ja Tolkien ovat inspanneet joihinkin tarinaideoihin. Nopeammin valmistuvat tarinat ovat yleensä kuitenkin täysin omia hengentuotoksiani ilman erityisiä viittauksia johonkin suurempaan eepokseen, ennemminkin yleismaailmallista satumaailmaa. Nyt on sellainen kiva FFFin häröily tekeillä, saas nähdä saanko sitä koskaan valmiiksi.

Kreifi
22.9.2003, 14:48:59
Onhan täälläkin ihan kivasti nähty minun novelleitani. Netissähän niitä tulee julkaistua.

Yleensä kirjoitan aika lyhyitä pieniä novelleja, joissa on ideaa. Harjoittelen erilaisia tyylejä. Erilaisia kertomuksia. Erilaisia tapoja. Harjoitteluahan ne yleensä vai ovat. Tietenkin tarinat ovat sellaisia, millaista haluan kirjoittaa.

Minusta irtoaa lähinnä vain runoja ja lyhyitä novelleja. Pidempiin teksteihin ei niin hirveästi riitä into, kun en kuitenkaan saa siitä itseäni miellyttävää, eikä muita jaksa kiinnostaa. Monia ideoita kuitenkin on - ehkä joskus.

Mitä sitten kirjoitan? Fantasia nyt kiehtoo kaikkia. Suomi on täynnä paskoja fantasiakirjailijoita ja olisihan se kivaa olla yksi heistä, mutta ei oikein innosta (kyllä, pakko se on silti kirjoittaa se iso fantasiatarina). Velmut tarinat, jotka omalla kierollaan tavallaan voisivat olla totta, ovat ehkäpä tällä hetkellä - ja jo jonkin aikaa - olleet lähellä sydäntäni. Ehkäpä pian minulta alkaa tulla fantasiatarinoita (ei peikko-örkki -kamaa, vaan enkeleitä ja muuta hassuttelua).

Nyt on suunnitelmissa saada pieni oma novelli"kirja" kasaan. Kuvittaja jo olisi. Pitäisi vaan puhtaaksikirjoittaa, viimeistellä (ottaa jopa pari parannusehdotusta huomioon) ja tulostaa nämä kaikki kirjoitukset. Varmaan runon kaksi, tai ehkä runoelmiakin tämä teos tulisi sisältämään. Pitää vaan miettiä, että miten siitä saisi siistin.
Je, ja sitten myyn sitä kalliilla hinnalla ja rikastun.


Originally posted by yksisiipi
Olen muutamia erittäin lyhyitä novelleja kirjoittanut tyylisuuntana satumainen fantasia. En jaksa leikitellä miljoonilla roduilla tai vaikeasti lausuttavilla ja plagioiduilla nimillä, mieluummin luon oman pienen maailman täyteen peikkoja, haltioita tai keijukaisia.Ja ero on?

yksisiipi
22.9.2003, 18:05:54
Originally posted by yksisiipi
Olen muutamia erittäin lyhyitä novelleja kirjoittanut tyylisuuntana satumainen fantasia. En jaksa leikitellä miljoonilla roduilla tai vaikeasti lausuttavilla ja plagioiduilla nimillä, mieluummin luon oman pienen maailman täyteen peikkoja, haltioita tai keijukaisia.

Originally posted by Kreifi
Ja ero on?

Tarkoitin lähinnä sitä, että en kirjoita sellaisesta rotukirjosta kuin vaikkapa Salvatore tai Weiss Tolkienia apinoiden, vaan keskityn muutamaan enemmän satumaiseen rotuun, kuten juuri niihin peikkoihin, haltioihin ja keijukaisiin. Eikä kyse ole samanlaisista roduista kuin edellämainittujen paksuissa romaaneissa, en kuvaa peikkoja julmiksi olennoiksi, enkä haltioita samanlaisiksi iäisiksi ja jumalaisiksi olennoiksi. Keijukaisista taas harvemmat suuret fantasiakirjailijat kertovat. Tajusitko?

Kreifi
22.9.2003, 18:39:15
Originally posted by yksisiipi
Tarkoitin lähinnä sitä, että en kirjoita sellaisesta rotukirjosta kuin vaikkapa Salvatore tai Weiss Tolkienia apinoiden, vaan keskityn muutamaan enemmän satumaiseen rotuun, kuten juuri niihin peikkoihin, haltioihin ja keijukaisiin. Eikä kyse ole samanlaisista roduista kuin edellämainittujen paksuissa romaaneissa, en kuvaa peikkoja julmiksi olennoiksi, enkä haltioita samanlaisiksi iäisiksi ja jumalaisiksi olennoiksi. Keijukaisista taas harvemmat suuret fantasiakirjailijat kertovat. Tajusitko?Minä en määrittele fantasikirjallisuutta kahden kuppasen kirjailijan mukaan.

Rivien välistä vain luin "minä en kirjoita sellaista tylsää matkivaa vaan jotain omaperäistä".
Hassua, että ensin haukutaan (minusta vaikutteiden ottaminen ei ole paha asia, suoranainen matkiminen kylläkin, joskaan sekään ei aina) ja sitten sanotaan oman olevan omaperäistä, vaikka se sitä ei todellisuudessa ole.

yksisiipi
22.9.2003, 18:46:33
Originally posted by Kreifi
Minä en määrittele fantasikirjallisuutta kahden kuppasen kirjailijan mukaan.

Rivien välistä vain luin "minä en kirjoita sellaista tylsää matkivaa vaan jotain omaperäistä".
Hassua, että ensin haukutaan (minusta vaikutteiden ottaminen ei ole paha asia, suoranainen matkiminen kylläkin, joskaan sekään ei aina) ja sitten sanotaan oman olevan omaperäistä, vaikka se sitä ei todellisuudessa ole.

Luit väärin. Tarkoitin sitä, että en halua tieten ruveta matkimaan liian tuttuja ja kliseisiä fantasiakuvioita, vaan kirjoitan jotain mitä en itse ole kirjasta lukenut samalla mielenkiinnolla. Tietenkin otan vaikutteita mistä ja miten paljon minua huvittaa, mutta en mieluusti yhden kirjan kansien välistä. Vaikutteiden ottaminen on päinvastoin hyvä asia, toisin kuin rautalangasta vääntäen väität minun tarkoittavan. Eikä siinäkään mitään vikaa, jos joku haluaa kirjoittaa lainaten kaikki teemat esikuvaltaan, minä en vaan niin tee. Tuskin minunkaan tekeleeni omaperäisiä ovat, jostain kirjoista tai muista teoksista käyttämäni teemat ovat peräisin, en ole muuta väittänytkään.

Eliza Liv
23.9.2003, 7:56:26
Mjuu, onhan tuota tullut kirjoitettua. Joitakin plörinöitä on nähtävillä näilläkin sivustoilla.
Tällä hetkellä panostan kuitenkin eniten taruuni Orn, vaikka muitakin tarinoita on aluilla. Orn on scifillä höystettyä fantasiatarina, jonka aloitin joskus about neljä vuotta sitten traumaattisen lapsuuskokemukseni takia.
Orn on kuusiosainen seikkailufantasia, jonka kolmas osa on lihakirveellä hutkittu alkupalanen. Ensimmäinen osa on jo käynyt mutkin kustantajalla, mutta 400 sivuista fantasiatarinan alkupätkää he eivät olleet kiinnostuneet julkaisemaan. Pyysivät lisää tekstiä, he julmat! Nyt tarkoituksenani olisi lähettää heille Ornin kolme ensimmäistä osaa, kunhan vain saan sen valmiiksi. Mutta 2500 sivuinen fantasiaromaani ei taida myydä esikoisteoksena, eh?
Ja kuten postini alussa mainitsin, Orn ei ole ainut tarina jota työstän. Niitä on kymmeniä. Pitäisi vain löytää aikaa, että saisin kaikki kirjoitettua. Novelleja ei ole pahemmin tullut kirjoitettua, sillä kirjoitustyylini on liian...pitkävetinen? Ei, en vain saa survottua paljoa asiaa pieneen tekstiin. Minun on survottava paljon asiaa suureen tekstiin! No joo... juttui siis on.

"Kirjoittaminen on yksi prosentti inspiraatiota, yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia hikoilua ja monta litraa kahvia."
-sanon minä.

Eliroaero
7.10.2003, 15:48:18
Olen kirjoittanut monia tarinoita, mutta kaikki aikaisemmat kalpenevat nykyisen rinnalla. Tällä hetkellä kirjoitan suunnitelmaa tarinalle: Valaspartio - Pimeyden Aikakausi.

Kyseessä on iso pala purtavaksi. Valaspartio on ollut olemassa jo pitkään. Keksin sen alle kouluikäisenä isoveljeni avaruusseikkailun ansiosta.

Materiaalia on tullut vuosien varrella lisää ja jutut sen kuin paranevat.

Kyseessä on "Scifi-fantasia-sekametelisoppa". Tarina sijoittuu tulevaisuuteen, vuoteen 2082 RLA (Reaali-aikaa) ja siitä vuoteen 2087. Valaspartion tai oikeastaan koko SATOn (Suomen Avaruus Teknologia Organisaatio johon partio kuuluu) vanha vihollinen Shamlioch Shade jonka päämääränä on aina ollut Storycentaurin (Supergalaksijoukko toisessa ulottuvuudessa jossa meidän mielikuvituksen tuotokset ovat todellisia) saaminen valtaansa.

Hän muodostaa Perexis Vanoga Axeriazin tai PVA:n kyseessä on valtava pahuuden voimien liittouma joka käynnistää suurhyökkäyksen Storycentauria vastaan. Hyvän voimat joutuvat yllätetyiksi ja he häviävät taistelun.

Uusi Aicekna lom Shamos (Pimeyden Aikakausi) on alkanut. Tarinan ensimmäinen osa kertoo paosta vankila-alukselta takaisin yhdelle SATOn aluksista joka jäi PVA:lta huomiotta :D.

Siitä sitten lähdetään toteuttamaan mystisten Avaruuden Vartijoiden ennustusta ja "keräämään valon kipinät yhdeksi valtavaksi valopylvääksi pimeyden keskellä."

Sanalla sanoen mennään keräämään hyvän puolustajat yhdeksi rintamaksi joka myöhemmin saa nimen "Lumina Unifis" (Yhdistynyt Valo). Samalla aiheuttaen PVA:lle niin paljon päänvaivaa kuin mahdollista ja välttemällä kiinnijäämistä parhaan mukaan.

Tiedossa on huumoria, hurjaa menoa, tukalia tilanteita, mystiikkaa, älyttömiä etäisyyksiä, älyttömyyksiä, uusia tuttavuuksia ja myös tuttuja henkilöitä ;).

Tarinoita on syntynyt "muutama" sieltä täältä aikajanaa mikään niistä ei ole vielä valmis.

Ferithem
7.10.2003, 17:40:44
Minä voisin kutsua kirjoittamista harrastuksekseni. Rakastan kaikenlaista kirjoittamista, ja tällä hetkellä minulla on tekeilllä kaksi pidempää fantasiakertomusta ja yksi sähköpostin välityksellä toimiva roolipeli, jota kirjoitan ihan vakavissani. Juttujani en ole netissä julkaissut kuin muutaman, joista esimerkkinä jokunen päivä sitten tännekin laittamani Koiranpentu. Anteeksi pienoinen mainostus.