View Full Version : Paradise Lost
Tordragon
27.10.2002, 2:02:49
Tykkäsi joku näistä bänditopikeista tai ei, niin meni jo.
Jos teidän ei tee mieli kumarella tämän nimen edessä niin teeskennelkää edes ^^
Kyllä tämä minua oikeasti kiinnostaa, lähinnä myös se, että löytyykö teistä ketään Paradise Lostin kannattajaa? Mielipiteet ovat tervetulleita ja elekää kehdatko yhdellä rivillä asiaan vastata, jooko?
Teki mieleni tällainen ketju aloittaa, ihan vain vaikka tuon uuden levyn, Symbol of Life, myötä. Sanotaan, että tuo levy kyllä teki vaikutuksen ja valoi uskoa siihen, että kohta nähdään se Draconian Times osa II. Nämä pari aikaisempaa, lähinnä Host ja Believe in Nothing, kyllä tiputtivat hieman uskoa bändiin. Tai Host ainakin oli kyllä järkytys kun ensimmäistä kertaa kuulin joskus pari vuotta sen ilmestyessä. Mielenkiintoinen levy suorastaan, One Second oli jo itsessään hyvä, vaikkakin keventyneenä, mutta tuo Host kyllä antoi uuden merkityksen kevyelle soundille. Uusi levy kyllä tosiaan nosti fiiliksiä, soundien mentyä raskaamman suuntaan. Ei sillä, kyllähän tuo tunnelma yhtä melankolinen levyltä toiselle on ollut, aina. Mutta soundit..
Ymmärrän kyllä tuon kehityksen, esimerkiksi sen, että kokeillaan kevyemmältä pohjalta samaa musiikkia ja sitä rataa. En minäkään jaksaisi vääntää vuosikymmentä samoilla soundeilla ja riffeillä, en mitenkään. Helppoahan se fanipohjalta on aina kitistä kun lempibändi vaihtaa linjaa, mutta kun ajattelee minkä määrän ko. orkesteri soittaa omia kappaleitaan keikkojen ja harjoitusten myötä niin kyllä ymmärrystä pitäisi löytyä, myös fanipohjalta.
Ei tosin ole vieläkään tullut tuon Draconian Timesin voittanutta, kun tämä levy vielä oli syy miksi tähän bändiin ratkesin, joskus vuosina 1995-96. Yksi tärkeimmistä bändeistä minulle edelleenkin ja soittakoon vaikka teknoa niin minä kyllä kusetan itseäni ja pidän siitäkin *grin*
yksisiipi
28.10.2002, 13:23:07
Melko hyvää musiikkia bändi on työstänyt. Minuun iski koviten levy Draconian Times joskus ilmestymisensä aikoihin, enkä ole sen jälkeen juuri kuullut levyä. Seuraava levy (olikohan se Host) oli ihan kohtuullinen, vaikka alkoikin kuullostaa turhan popahtavalta goottimetallilta. Muita levyjä en ole kuullutkaan. Ihan hyvä bändihän tuo on.
Tordragon
30.10.2002, 3:57:38
Originally posted by yksisiipi
Melko hyvää musiikkia bändi on työstänyt. Minuun iski koviten levy Draconian Times joskus ilmestymisensä aikoihin, enkä ole sen jälkeen juuri kuullut levyä.Tuo levy on Jumala! Hassua tosiaan, että tuohon aikoihin sain vielä päänsärkyä siitä raskaammasta metallista, tai raskaampi soundisesta metallista. Kokeilin tuon jälkeen vanhempia levyjä, kun tuolloin tuo tosiaan oli uusin, niin sain vain päänsärkyä jostakin Shades of Godista, Icon tosin rokkasi hieman enemmän. Reilun vuoden jälkeen nämäkin levyt sitten kolisivat. Kun ihmisiltä yleensä kysytään niin tuo Draconian Times on se suosikki, se tai sitten Icon. Se on sinällään hassu levy, sillä siinä ei ole ainuttakaan biisiä, joiden yli tekisi mieli skipata. No ehkä sen Last Timen yli, käsittämätön kappale ja videonkin tekivät vielä siitä. Tämä siis, että minulle se on todella harvinaista, etten hypi yli kappaleiden. En minä tuon jälkeen moneen levyyn ole törmännyt, jossa tämä toistuisi.
Seuraava levy (olikohan se Host) oli ihan kohtuullinen, vaikka alkoikin kuullostaa turhan popahtavalta goottimetallilta.One Second oli siitä seuraava, ja tästä alkoikin soundi sitten keventyä. One Second on kyllä hyvä levy, sellainen kesälevy ^^, mutta tuokin kyllä laski hieman fiiliksiä, vielä kun tosiaan Draconian Timesin jälkeen tuli. Ei tässä poppia juurikaan ollut, mutta tästä seuraavassa eli tuossa Hostissa sitä vasta olikin. Se levy kyllä järkytti, oikeasti. Efektien läpi vain ajettu kaikki ja muutenkin meno on sillain elektronisempaa. Muuten voisi toimia, muttei Paradise Lost sellaista osaa soittaa *grin* Tällaisen laskun jälkeen olikin hyvä odotella Hostista seuraavaa, eli Believe in Nothingia, mietti, että mitä sieltä oikein on tulossa tällaisen jälkeen. Siitä tosin alkoi taas soundit mennä raskaammiksi tähän nykyiseen levyyn asti. Rok rok.
Muita levyjä en ole kuullutkaan. Ihan hyvä bändihän tuo on.Suosittelen kuuntelemaan, mitään enempää en voi sanoa. Hyvä bändi parhaimmasta päästä, sanotaan mieluummin näin ^^
JonVonRox
30.10.2002, 20:07:21
..mutta ensimmäinen levy jonka ostin oli Icon ja se säväytti silloisen Metallican suurinpiirtein tuonelaan. Remembrance, Embers fire, True Belief, Deus Misereatur, Christendom olivat todella kovia. Draconian Times levyltä Hallowed Land, Enchantment ja Shadow Kings taas sytyttivät parhaiten. As I Die nyt on legenda muutenkin, Mutta myöhemmistä tuotoksista ainoastaan So Much is lost, Say Just words & One second ovat olleet kuunneltavia. Toivottavasti saadaan vanha Paradise Lost jossain vaiheessa takaisin.. olisi jo nimittäin aikakin.
Tordragon
6.11.2002, 0:57:55
Originally posted by JonVonRox
Remembrance, Embers fire, True Belief, Deus Misereatur, Christendom olivat todella kovia. Draconian Times levyltä Hallowed Land, Enchantment ja Shadow Kings taas sytyttivät parhaiten. As I Die nyt on legenda muutenkin, Mutta myöhemmistä tuotoksista ainoastaan So Much is lost, Say Just words & One second ovat olleet kuunneltavia. Toivottavasti saadaan vanha Paradise Lost jossain vaiheessa takaisin.. olisi jo nimittäin aikakin. True Belief on eittämättä yksi Paradise Lostin parhaimmista. Kumma tosin, etten minä sitten Iconilta löytänyt muita hyviä kappaleita kuin nuo mainitsemasi. Poison vaan puuttui. Siis, kun Iconia aina haukutaan helposti Draconian Timesia paremmaksi. Kun vielä miettii, sitä entistä rumpalia, Archeria, ja hänen anti-innovaatio komppeja/fillejä Iconilla tai siitä vanhempaan. Oli hyvä syy miksi se heppu lähti: ei osannut soittaa *grins* As I Die todella on legenda, mutta kyllä siinäkin alkaa ennen pitkää naurattamaan ne rummut, tai lähinnä fillit. Taisi peräti yksi olla koko kappaleessa. Ei toki haitanne, mutta huvittaa vain.
Davidson
1.11.2006, 17:51:37
Kuulin Paradise Lostia joskus kauan aikaa sitten Host-levyn muodossa, jonka lainasin paikallisesta kirjastosta Jyrkissä näytetyn, levyltä lohkaistun "hittibiisin" musiikkivideon innoittamana. Lopputulema oli lopulta kuitenkin se, että musiikki oli aivan liian tylsää minun herkille korvilleni tätä "hittibiisiä" lukuunottamatta. Samoihin aikoihin kuulin myös One second -nimisen kappaleen, ja siitä sitä vastoin pidinkin aika paljon ja pidän vieläkin. Nämä kaksi kappaletta eivät kuitenkaan innostaneet tarpeeksi lähteä koluamaan yhtyeen tuotantoa, joten bändi unohtui pian. Vasta tämän vuoden puolella tulin eräänä päivänä ajatelleeksi koklata bändiä taas pitkästä aikaa Josko nyt tärppäisi -mielialalla. Ja ylläripylläri, tärppäsi.
Draconian Times kuulosti suorastaan yllättävän hyvältä, mikä oli siinä mielessä hieman yllätys, että olin kuullut yhtyeen olevan enemmän doomiin päin, ainakin alkutuotantonsa osalta, ja laulajan omaavan möyryävämmän vokalisointityylin. Nämä kuvailut eivät yleensä ole omiaan herättämään suurinta mielenkiintoani musiikkia kohtaan, mutta kokeilumielellä kuuntelemaan lähdettyäni pyrin suhtautumaan mahdollisimman avoimesti edessä olevaan kuuntelu-urakkaan.
Levyn kuuntelun yhteydessä huomasin pian, että laulu ei kuulosta mitenkään erityisen rankalta, vaikkakin sopivan munakkaalta: tuli itse asiassa vähän Hetfield mieleen, mikä ei ole lainkaan paha asia. Kappaleetkin osoittautuivat omalla tavallaan kiehtoviksi - vähän laahaavimmiksi verrattuna siihen, mitä normaalisti kuuntelen. Yhtään varsinaista heikkoa lenkkiä ei ainakaan ole vielä tullut vastaan aina, kun olen levyn pyöräyttänyt vaihteeksi taas käyntiin. Tasaista kamaa.
Mutta tulipa taas osoitettua se, mikä ero on tutustua yhtyeeseen yleisesti suositellun levyn ja vähemmän suositellun levyn kautta.=)
Kyllähän sitä Paradise Lostiakin on kuunneltu jo jonkin aikaa. Poikakaverini tähän bändiin minut tutustutti (yllätys yllätys) ja opin kyllä nopeasti pitämään bändin musiikista. Jotkut levyt, jotka kuulostavat kyllä enimmäkseen tavalliselta tusinarokilta eivät minua kovin kiinnosta, mutta raskaampi tuotanto yhtyeeltä on tullut jäädäkseen minun musiikkimakuuni.
Ensimmäinen biisi, jonka bändiltä kuulin, oli Mouth. En ole ihan varma miltä levyltä tämä biisi on, itse kun en yhtään bändin levyä omista. Kuulin kappaleen radiosta aikoinaan ja tykästyin siihen nopeasti. Muita sen tyylisiä tuotoksia en kuitenkaan PL:ltä kuuntele.
QStockissa kävin viime kesänä poikien live-esiintymistä tuijottamassa ja hyvältähän se kuulosti. Paradise Lost oli itse asiassa melkeinpä ainoa syy, miksi koko festarille jaksoin raahautua.
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.