View Full Version : Paras elokuva, jonka omistatte
Necroth
28.1.2003, 19:01:14
Musiikki osastolla on vastaava, paitsi levyjä koskeva joten, nyt sitten tänne. Tälläinen on voinut olla jo, mutta eipä ole enää.
Eli, kertokaa paras elokuva jonka omistatte. Ei ole väliä onko DvD tai VHS. Mieluiten pienet perustelut, ei tarvitse pitkää jos ei keksi.
Enemmän kuin yhdenkin voi laittaa jos jaksaa.
Minulla on aika monta elokuvaa mutta hyviä niistä ovat vain pari:
LOTR Sormuksen ritarit, VHS: Katsoin elokuvissa ja ajattelin sen nähtyäni että on se videollekin hommata. Ei sitten kumminkaan tullut mieleeni hankkia sitä DVD:lle mutta, eipä se nyt niin kauheasti haittaa.
Takaa HAETTU! (VHS): Eli, Leslie Nilsenin huippu komedia elokuvasta, Takaa aettu. Se jaksaa naurattaa vielä monen kerran jälkeenkin. Siihen on sotkettu monista elokuvista kohtauksia sun muita juttuja, kuten Tähtien sodan laser-miekka ja muita.
Muita hyviä elokuvia minulta sitten ei löydykkään. Kaikkiin muihin olen jo kyllästynyt. Nähty varmaan liian monta kertaa.
Edit// Nauhoitetutkin lasketaan, jos on hyviä omasta mielestä.
psaijai
28.1.2003, 19:15:36
Ei ole montaa elokuvaa mutta niistä muutamista yksi nousee kyllä ylitse muiden. Princess Mononoken DVD joka on tullu katottua jo ainakin viiteen kertaan. Yksi parhaista leffoista mitä on olemassa eikä sovi vähätellä vaikka onkin animea. Perusteluihin ei nyt oikein muuta kuin hyvä tarina, hyvin piirretty... ja sitä jaksaa katsoa uudelleen ja uudelleen. Elokuva ei ole hyvä jos sen jaksaa katsoa vain kerran.
Eipä minullakaan noita VHS:siä niin kamalasti ole, ja DVD:tä ei ollenkaan. Kai itse nauhoitetut lasketaan mukaan? Niitä meinaan löytyy aika paljon.
Dance Me Outsite on aika mainio elokuva, jonka tyttöystäväni on nauhoittanut. Se ei ole kovin tunnettu elokuvan, joten en jaksa perustella mikä siinä on niin hyvää.
Toinen tosi hyvä on Kerran Sotureita. Se vaan on niin karu, että sitä jaksaa katsoa aina vaan. Se siis kertoo tälläisestä uusi-seelantilaisesta maori-perheestä, ja sen ongelmista jne. Sen on on ohjannut Lee Tamahori, joka ohjasi uusimman Bondin. Pääosaa, perheen isää, esittää Tamuera Morrison, joka esitti myös Jango Fettiä SWII:ssa. Se ei ole kovin kiva leffa mutta tosi hyvä.
Monty Pythonin, Holy Grail jaksaa naurattaa aina. Olen feffan hillitön fani.
Alkuperäisistä VHS nauhoista mitä löytyy, paras on varmaan tuo Pelastakaa sotamies Ryan sekä George A. Romeron legendaariset zombi-elokuvat Day of the Dead -trilogia. uh, että ne oksettaa. -)
Alkujaan kirjoittanut psaijai
Elokuva ei ole hyvä jos sen jaksaa katsoa vain kerran.
Minusta voi olla. Jotkut elokuvat vain ovat joko niin raskaista aineksista tehty, ettei sitä jaksa katsoa moneen kertaan. Tai niin vaikuttava, että siitä menisi hohto, jos sen katsoo useasti. Tämän takia oikeastaan ostankin enimmäkseen vain juonellisesti yksinkertaisia massaviihdeleffoja, joita katsoo useaan kertaan. Ne eivät ole koskaan "hyviä" mutta niistä voi silti pitää. (Jos ymmärrätte.)
Mutta sitten niistä, joita pidän ihanina, eli kaikki musikaalit ja vanhat elokuvat. Ehkä tämänhetkinen suosikkini on hiljattain ostamani Phantom of the Opera-DVD, jossa vain on sitä jotain. Vaikkei se tarjonnutkaan sellaista kauhua kuin odotin, niin siinä oli sitä jotain.
Tätä seuraavat musikaalit West Side Story, Moulin Rouge ja Laulavat sadepisarat (kaikki DVD:inä). WSS ja MR ovat todella vaikuttavia musiikillisesti ja sopivat erityisesti silloin, kun haluan nähdä leffan, jossa itkee ja varmasti. Laulavista sadepisaroista taas tulee aina hyvälle tuulelle. Yksinkertaista.
Vaikea sanoa, onhan noita hyviä elokuvia vaikka kuinka, mutta jos otetaan sen mukaan mikä on luultavasti katsotuin, niin tulos on yllättävä. Olen melko varma että useimmiten olen katsonut elokuvan Mortal Kombat, joka löytyy videolta. Elokuvana ihan ok, mutta se ja varsinkin naurettavaksi väännetty MK2 on hyvä katsoa fanipoika-asenteella.
Strike Commando (aka. "Cobra force")
Tämä Bruno Mattein mestariteos, italialainen Rambo-kopio 80-luvulta on pienehkön videokokoelmani aarre. En valitettavasti löytänyt leffaa suomesta, joten tilasin sen hollannista asti, ja siinä on siksi vähän hassut tekstitykset hassulla kielellä. Ainoa konkreettinen haitta niistä on se, että suomenkieliselle TODELLA huonolle käännökselle (nimien kirjoitusasu vaihtuu kesken leffan jne.) ei pääse nauramaan.
Elokuvan juoni on pitkälti kopioitu Rambo 2:sta, toisin sanoen yksi mies tappaa koko vietnamin irvistellen ja huutaen sotaretkensä lomassa. Myös joitain kohtauksia, siis juonen lisäksi, on kopioitu lähes suoraan ("juoksu riisipellon läpi kranaatinheitintulen alla").
Elokuvan epäloogisuus, kamerakämmit, lukuisat jatkumovirheet, tekniset epätarkkuudet ja lukemattomat muut asiat tekevät Strike Commandosta unohtumattoman mutta hieman lyhytikäisen katseluelämyksen. Näyttelijätyö on avutonta, hahmot kliseisiä (etenkin venäläinen sadistibodariupseeri Jagoda ja hänen chixinsä Olga) ja moni muukin asia on kerrassaan loistavasti.
Jos joku a) omistaa tarvittavat laitteet vhs-kasetin muuttamiseksi divx:ksi b) asuu tampereella tai pääkaupunkiseudulla c) tahtoo hikisen nörtin luokseen hänen valitsemakseen päiväksi, niin tulen mielelläni visiitille elokuvan kera. Tätä kulttuuripläjäystä jakaisin mielelläni muidenkin kanssa, mutta itsellä ei oikein ole noita laitteita.
Kansikuva muuten tässä: http://personal.inet.fi/muoti/mikael.muurinen/sc.jpg
// Edit: ...tai tilatkaa oma täältä: http://www.xs4all.nl/~bacteria/videos.htm . Posti EU:n sisällä kulkee suht halvalla.
Rachel
29.1.2003, 10:14:02
Jos telkkarista nauhoitettuja leffoja ei lasketa mukaan niin minun videohyllystäni ei paljon valinnanvaraa löydy. Mutta sittenhän se paras elokuva on helppo nimetä. Evil Dead ykkönen. Se on elokuva, joka pelotti minua kaikkein eniten kun katsoin sen ensimmäisen kerran ~10-vuotiaana. Mitään muuta kauhuleffaa en ole miettynyt ja pelännyt niin monena iltana. Sen jälkeen pidin pienen tauon kauhuelokuvien katselussa.
Kun täytin 18 vuotta, päätin mennä lainaamaan Evil Deadin samasta vanhasta videovuokraamosta kuin se silloin aikoinaan vuokrattiin. Vuokraamon omistaja kertoi että hän on juuri myymässä sitä, eikä se ole liikkeessä. No, sovittiin kaupoista ja hain elokuvan myöhemmin samalla viikolla. Ei se enää pelottanut niin kuin silloin pienenä, mutta oli silti erittäin hyvä leffa. :)
Toinen hyvä filmi jonka omistan on Bram Stokerin Dracula.
Kosmetiikkamies
29.1.2003, 10:48:23
Ei mullakaan kauhiasti noita leffoja oo mut paras DVD on Léon- The Professional (R1) ja Paras VHS on Gladiator...
yksisiipi
29.1.2003, 11:29:55
Noh, jos ihan vaan mainitsisin pari leffaa videokokoelmastani.
Pulp Fiction
Tarantinolla ei varmaankaan yhtään elokuvaa, josta en pidä. Pulppari on sitten se huipputeos. Juoni on sen verran hankala, mutta nerokkaasti esitetty muutamassa osassa ja ihan väärässä järjestyksessä, että se antaa pikkaisen mietittävää. Ja Pulpparihan on sen verran cool, että siitä pisteet.
Once Upon A Time In China
Mahtava historiallinen elokuva juuri sieltä, mistä sen pitää: Kiinasta. Tarina on hyvä, varsinkin tämäntyyppiseen elokuvaan. Mukava katsoa hienoa juonta ja Jet Lin taistelutaitoja. Aivan mainio elokuva.
Kellopeliappelsiini
Stanley Kubrick on myös sellainen ohjaaja, joka saa elokuvansa näyttämään aina todella hyviltä. Kellopelissä on erittäin juonekas tarina, ja siitä saa poimia erittäin paljon erinäisiä sanomia, joita Kubrick on taitavasti ottanut esille. Lisäksi Malcolm McDowell on vakuuttava roolissaan.
"And what's so stinky about it?"
Diamond
29.1.2003, 11:30:43
Mulla on aika kauheesti vhs leffoja ja paras leffa olisi varmaan hellraiser. ja dvd:llä olisi LotR special extended version dvd.
Leviathan
29.1.2003, 12:24:30
LOTR:n DVD ja suurin osa on tämän elokuvan nähneetkin, joten en tätä elokuvaa nyt perustele.
Hohto VHS, kauhu elokuva villitykseni alkulähde ja perustaja. Ensimmäistä kertaa katsoessani ajattelin että plääh taas yksi tylsä ilta tylsän kauhuelokuvan ääressä, mutta, mutta olinkin aika jäykkänä elokuvan ajan. Elokuvassa ei liioitella verellä, eikä siinä ole teinejä kirkumassa puukko kädessä juoksentelevaa miestä. Näyttelijät osaavat hommansa ja musiikki on ihanaa piinaavaa kauhuelokuva rimputusta ja juuri musiikki saikin minut pelkäämään, koska se soi jatkuvasti eikä silloin tiedä milloin pitäisi tapahtua jotain. Olen sen leffan katsonut noin kymmenisen kertaa ja silti se saa aina minuun joitain pelon väristyksiä.
silent_deadly
29.1.2003, 12:52:58
No nepä on nuo:
Fast and furious
Pääosissa löyty Vin Diesel ja Paul Walker.
Elokuva kertoo los angelesin laittomista katukilpailu kaahareista.
Paul Walker esittää undercover poliisia joka soluttautuu katukilpailuihin. Paulin esittämä henkilö rakastuu erään hyvän katukaaharin siskoon ja siinähän sitte ollaan. En ossoo selittää.
Residen evil
Pääosissa Michelle Rodrigues ja Milla Jovovich.
En jaksa kirjottaa. Ööhh. Ettikää arvostelut jostain.
Aivan mahtava leffa.
MUST SEE!!!
Dancer in the dark. Elokuvan lauluosuudet ovat hienoja ja Björk istuu päähenkilön rooliin kuin nenä silmään. Tarina on koskettava ja saa ajattelemaan yhtä sun toista maailmasta ja elämästä. Tarina on ehkä hieman ennalta-arvattava ja Selman kärsimyksiin keskitytään liikaa, mutta silti filmi onnistui todella vakuuttamaan minut. Tämä elokuva tosiaan jää mieleen.
Princess Mononoke. Asetelma ihmisten ja luonnon yhteenotosta ei ole loppujen lopuksi mitään uutta, mutta toteutus on tässä tapauksessa aivan omaa luokkaansa. Piirrostyyli ja musiikki ovat loistavia, henkilöhahmot mielenkiintoisia ja tarina moniulotteinen - kukaan ei ole yksinomaan hyvä tai paha tässä elokuvassa. Sanomaakin löytyy runsaasti.
//ua ua. lisäilläänpäs vähän.
My Neighbor Totoro. Kertomus kahdesta japanilaisesta pikkutytöstä, jotka ongelmia kohdatessaan kutsuvat apuun pörröisen Totoro-olennon, jonka vain lapset voivat nähdä. Pala lapsuuden taikaa. Melkein tuli itku silmään lopputekstejä katsellessa.
Type-R
29.1.2003, 21:01:36
Lord of The Rings - Fellowship of the ring
Ei voi paljon muuta sanoa kuin mahtavaa viihdettä!
Kirjan henki on saavuttu hyvin ja mahtavat maisemat ovat kaunista katseltavaa. Näyttelijät ovat myös hyviä rooleissaan. Elokuva josta ei saa sanottua pahaa millään. Vesikielellä odottamaan Two Towersin DVD:tä...
Seitsemän
Todella sairasta psykologista jännitystä... Aivan mahtavaa! Brad Pitt on loistava uutena kyttänä murhien kaupungissa. Kevin Spacey myös on vakuuttava häiriintyneenä kuoleman enkelinä. Erinomainen leffa, jonka painostava tunnelma, näyttelijät ja erityisesti loppukohtaus tekivät minuun ainakin suuren vaikutuksen.
FightClub
Brad Pitt rulettaa tässäkin leffassa parinaan Loistava Edward Norton. Yllätyksellinen ja mustaa huumoria pursuava leffa.
Vivi_Ornitier
29.1.2003, 21:56:49
No paras minkä ite omistan on ehkä Matrix. Mut jos puhutaan siitä mitä kotona on nii toi Lord of the rings fellowship of the ring. Mulla ny ei oo omana hirveesti mitää joku 5 leffaa mitkä oon tahtonu hankkia ja porukat ei oo ostanu sitä. Sit koneella no siellä on jotain 30 leffaa + 20 cd:llä.
Rocky I-V Dvd Boxset. Aivan loistavaa, Syltyn parhaimmat elokuvat, poislukien IV ja V jotka olivat aikamoisia floppaajia molemmat.
Tämä on kohtalaisen helppo kysymys, koska en paljoa leffoja omista.
Parhaan palkinto ei kuitenkaan ihan niin helposti irtoa, sillä hyllystä löytyvät elokuvat ovat kaikki loistavia.
Kolmen taistohan siitä tulee, lotr, Reguiem for a Dream (katso!) ja Dancer in the Dark (katso!).
lotria en halua valita. Se on upea leffa, mutta se on kuitenkin vain lotr. Siinä ei ole mitään erikoista, vaikka onkin varmasti genrensä paras leffa.
Joten jää vain nuo kaksi. Niistä en oikeasti osaa sanoa kumpi vie parhaan paikan.
(sille, joka ei jaksanut lukea koko postia, mikä kyllä olikin turhaa lätinää)
Vastaus on siis: Reguiem for a Dream JA Dancer in the Dark.
Ja jos joku ei ole noita kahta (tai toista) nähnyt, niin nuo ovat pakko nähdä. Jos et ole nähnyt, olet varmasti menettänyt jotakin.
en osta kasetteja, enkä dvd:itä. nauhallekin on jäänyt vain muutama, mikä kyllä harmittaa. Itse asiassa mulla on valittavissa lastenelokuvista, jotka on äänitetty vuosina jeesus ristillä (johan vitsin murjaisin.. =) ) ja fear 'n loath in las vegas. Ja koska miusta tuo Pelkoa ja inhoa Las vegasissa on sangen mainio elokuva, niin sepä sitten.
Yakuzan tuomio:Melkosta ninja toimintaa päät irtoo ja veri lentää!!!
Amaterasu
5.2.2003, 16:58:25
Varmaan Taru sormusten herrasta.Hyvää fantasiaa :) .
Paras video olisi ehkä The one ja DVD olis Kiss of the dragon, kummitkii on kauheet ninja tappeluu veri lentää ja sellasta.
sketsie
6.2.2003, 20:45:16
Spider Man
Elokuva kertoo pojasta joka sai hämähäkin pureman ja hän sai hämähäkin taidot kiipeillä seinillä ja liitää mseitin avulla joka paikkaan. Elokuvassa on tosi hyvä efektejä jotka ovat kovalla työllä tehtyjä.
Tuntematon sotilas
Tämä nyt siis on tuo Edvin Laineen versio. Mielestäni ehdottomasti klassikko, joka kaikkien kuuluisi edes kerran elämässään nähdä. Pidän tästä elokuvana, vaikka kirjana onkin parempi. Eikä edes huonone mitä enemmän sitä katselee.
Scream
Ihana teinikauhun alullepanija. Samalla myös minun kauhukokoelmani alullepanija. Minulla ja tällä elokuvalla on pitkä historia. Lisäksi tässä on iki-ihana Jamie Kennedy (katsokaa nelosta perjantaisin niin tiedätte mistä puhun) ja Skeet Ulrich. Hyvä esimerkki siitä että jatko-osat eivät ole mitään ensimmäisen elokuvan rinnalla (tosin kyllä kakkonenkin hyllystä löytyy ja katseltava sekin on).
Sormusten herra
En edes perustele...
bigspin
21.2.2003, 21:02:25
No minä en paljon elokuvia omista, mutta ainakin pari hyvää leffaa on ja kaksi ovat tässä:
Forest Gump: Jep, olen katsonut elokuvan nyt noin 5 tai 6 kertaa enkä ole siihen vielä kyllästynyt.Kaikki elokuvassa on hyvää, ohjaus, juoni ja varsinkin musiikki.Elokuvassa on myös monia herkkiä kohtia ja Tom Hanks suoriutuu tehtävästään loistavasti.
Suosittelen.
Speed: Juu tämähän on aika klassikko toiminta elokuva ja voisihan tästä ajatella että tämä on taas tällänen perinteinen jenkkiactiononemansuperman, mutta ei minusta ole ja voisinkin ehkä sanoa että tämä on yksi minun suosikki toiminta elokuvista.
Tässäkin on juoni hyvä ja tunnus musiikki jää hyvin soimaan päähän.Tätäkin suosittelen =)
Edit: Typoja löyty
Star Wars- episodit I, II, IV, V ja VI
Eli Star Wars -saaga. Tarkkasilmäisimmät ovat varmaankin huomanneet, että olen SW-friikki. Mahtava sci-fin ja fantasian sekoitus, jossa on taustalla vanha hyvän ja pahan ikuinen taistelu. Lisäksi mestari John Williamsin musiikki on elokuvien parhaimmistoa.
Fight Club
Parhaita ellei paras elokuva kautta aikojen. Se siitä.
Das Experiment
Loistava saksalainen trilleri. Olen nähnyt vasta kerran, mutta ainakin toistaiseksi se oli käsittämättömän taitavasti tehty. Kyllä saksalaiset osaavat.
Amores Perros
Edellämainitun elokuvan ohella parhaita "ulkomaisia" elokuvia. Hienoa tarinankerrontaa, kuvausta ja editointia.
Pitäisi vielä hankkia Kuudes aisti, Memento ja American History X, niin lempielokuvat olisivat kaikki koossa. Mutta rahatilanne estää.
PhoenixFlame
2.3.2003, 16:19:39
Itse omistan vain yhden veehooässän: ...Taru sormusten herrasta..
Ostan vain videoita jotka ovat todella sen arvoisia. (1) Mutta Koht puolii tilastot karttuu kahella, 8-mile ja lotr2
snaketus
2.3.2003, 16:29:20
No laitan pari kun en osaa parasta päättää..
The Fast and The Furious (Hurjapäät), koska näyttelijät on hyviä, soundtrack loksahtaa, hienoja autoja, kauniita naisia ja sitten se tärkein eli rakastan japanilaisten autojen tuunausta.
True Lies (Tosi Valheita), Iso Arska parhaimmillaan, en tiedä muista mutta mun mielestä tämän leffan huumori on sitä laadukkainta.
The Return of The Jedi (Jedin Paluu), rakastan star warsia.
Braindead on paras leffa mitä minulla on koskaan ollut....
Parempaa zombie verimässäily komediaa saa hakea :)
...heh... Rotta-apina joka levittää vaarallista tautia, joka muuttaa zombiksi :D
Expendable
5.3.2003, 21:17:12
Fight Club-Varmaan yksi parhaimmista elokuvista,jota minä olen
nähnyt.Elokuva on täynnä elämän suuria viisauksia/totuuksia.
Eliza Liv
11.3.2003, 12:44:55
Näitäkin on niin paljon. Mutta suurimmaksi tähdeksi nousee Taru Sormusten herrasta (kaikki tietää? <- typerä kysymys.)
Tarina on vain niin koskettava ja koska se on fantasiaa, sitä suuremmalla syyllä.
Ja sitten kaikki Star Warsit, jotka tietenkin luovat yhden kokonaisen tarinan perheestä, joka eli kauan sitten kaukaisessa galaksissa... Mitäs tässä voi muuta sanoa? Pikaisena perusteluna molemmista, että elokuvamaailman parasta antia. :D
Lotr ja The Rock... loistavia leffoja
Mayatar
3.4.2003, 13:20:54
Minä omistan kaksi hyvää elokuvaa Magnolia ja Dancer In the Dark. Dancerin mainitsin jo täällä jossain ketjussa niin nyt palkinnon saa Magnolia. Erittäin loistava elokuva + monta positiivista adjektiivia superlatiivissa.
Spam
Kuten olen jo niin monta kertaa sanonut paras elokuva mikä hyllystä löytyy on The Evil Dead (Join us...) koska se nyt on vaan niin loistava.
Lähelle parasta yltää myös ikuisesti rakas The Texas Chainsaw Massacre sillä se on antanut suuntauksen niin monelle nuorelle ohjaajalle.
mindless
6.4.2003, 19:54:47
Ehdottomasti Battle Royale Special edition-DVD.
Pitihän se nyt hankkia itselleen, kun se oli vaan niin hyvä.
Se on sekä paras näkemäni elokuva, että paras elokuva jonka omistan.
Ne jotka sen ovat nähneet, niin tietää miksi suosittelen sitä kaikille.
//Kai minun täytyy myös mainita Kamikaze Taxi. Jokin siinä on, miksi se EI ole _kaikista paras_ näkemäni/omistamani elokuva, mutta se on minulle kuitenkin kovin rakas. ^^
Katson sen vähintään kerran kuukaudessa, joskus melkein joka päivä. Se on (elokuvan takakannesta lainattuna) niin "surumielisen kaunis". Totta ,_,
(Ja onhan se Japanilainen elokuva, siitä plussaa ^^)
VHS:t möin pois vähän aikaa sitten, joten löytyy vain DVD:itä.
Kokonaisuutena (elokuva + extrat ja muut ominaisuudet (äänet)) paras DVD on kepeesti LoTR: FoTR - SEE. Siinä on sen verran paljon todella hyviä extroja, kuten kommentti raidat ja elokuvan tekoa käsittelevät dokkarit. Ja itse elokuva on lisä minuutteineen hyvä (parempi kuin teatteri versio). Hyvänä kakkosena tulee The Matrix Revisited vaikka ei elokuvaa sisälläkkään.
Pelkästään elokuvan osalta sanoisin The Game ja juuri perjantaina ostettu Mulholland Drive. The Game löi minulta kyllä jalat alta heti, kun sen näin. Hyvät näyttelijät ja ohjaus tekivät tästä nautittavan ja tunnelmallisen elokuvan. Sitten Mulholland Drive. Tämän elokuvan tunnelma on kyllä parasta mitä olen nähnyt. Se pitää otteessaan alusta loppuun. Ohjaustyö tässäkin erittäin hyvä.
Omistin Matrixin VHS:nä mutten vielä DVD:nä joten en pääse nyt ylistämään sitä. :(
Ööh paras elokuva jonka omistan. Hmm en kyllä omista kovin montaa elokuvaa.
No laitetaan vaikkapa Galdiator, Blade 2 ja Iron Monkey.
Gladiatorissa on muutama nätti taistelukohtaus. Varsinkin se alun Roomalaiset vs. Germaaniset barbaarit taistelu oli ihan suht vaikuttava.
Blade 2, noniin tässä onkin sitten siinä mielessä omaperäinen sankari että ei taida olla koskaan tehty mitään toista elokuvaa joka ylistäisi päähahmoaan edes lähes niin paljon kuin Blade-elokuvat. Blade on sitä ja Blade on tätä. Blade tappaa nuo ja Blade tappaa nämä, ja aina niin hienosti kuin kuvitella saattaa. Tairinassa hiukan epäloogisuuksia yms., mutta toiminta on nättiä.
Iron Monkey taas on nimenomaan sitä perus Kiinamättöä menneisyyden Kiinassa. Eipä ole valittamista. :D
Jabberwokki
9.4.2003, 9:07:07
Lempparini on Lord of the Rings: Fellowship of the Ring...mutta eipä siitä sen enempää.
Ja saman tien yhdeksi parhaista näkemistäni elokuvista nousee juuri ostamani Princess Mononoke, joka on aivan loistava...ehkä jopa parempi kuin odotin. Eipä ole Miyazakia turhaan ylistetty, sen verran hienoja kohtauksia ja maisemia elokuva sisältää.
Parhaita elokuvia on liikaa, mutta voiton vie Ice Age. Vaikka onhan se piirretty niin silti, joka kerta jaksaa nauraa niille vitseille.
Muita on sitten Atlantis, Keisarin uudet kuviot, TSH ja muut piirretyt ja ne leffat, joita en maininnut.
Niitä on liikaa, kuten jo sanoin. "Parempi liikaa kuin liian vähän" sanoi Pikku Myy yhdessä muumissa.
tähän on aika helppo vastata RESIDENT EVIL tottakai!
paitsi onhan Predator 2 ja muut k-18 kauhu/äksön filmit hyviä
//Ja onhan Star Wars I, II, IV, V, VI kanssa hyviä
ÄÄh mä luulin jo vastanneeni tähän, no joo. Parasta elokuva antia mitä minulta löytyy on tietenkin Tsh:1, joka nyt ei liiemmin perusteluja kaipaa, mutta sanotaan nyt, että kaikki oli tässä elokuvassa mahdollisimman onnistunutta, jokaikinen yksityiskohtakin. Ja sitten kaikki mahdolliset Star Warssit, jotka minulla taitaa olla kaikki. Hyvää kamaa, joskaan tätäkään nyt ei liiemmin perustella tarvihte. Juoni on hyvä, ja näyttely onnistunutta, eikä paljookaan huonoja puolia.
Assassin
1.8.2003, 14:32:28
The Thing Loistava ja ehkä Carpenterin paras elokuva kyllähän ne tehosteet näyttää hieman vanhentuneilta ja loppuölliltä odotin enemmän.Mutta silti ehdottomasti paras elokuva pienen pienestä kokoelmastani.
Sukellusvene U-96 Mahtava ja tunnelmallinen elokuva Saksalaisen U-96 sykelluveneen miehistön vaiheista.Ahdistava tunnelma on käynnissä lähes koko leffan ajan.Jos meinaatta tämän hankkia niin hankkikaa kolme ja
puolituntinen Director,s Cut versio.
Elokuvista sanoisin että paras elokuva on DAS BOOT sukellusveneet ja kaikki laivat yleenä ovat aina olleet lähellä sydäntä.
Das Bootista pidän koska se kertoo aikansa sukellusvene sodasta lähes raa´an yksityiskohtaisesti.
-Itsellä olevista elokuvista paras lienee STAR TREK IV.
Menneisyyteen 80- luvulle meno oli hyvä idea ja siinä juoni oli kohdallaan ja Glingonien petolinnut on siistin näköisiä.
-Jos lisätään vielä ´joku anime niin paras lienee DETONATOR ORGUN. Pidin näet sen hienoist futuristisista musiikeista jotka ovat kuin 80 luvun syntikka musiikkia parhaimmillaan ja aiheesta yleensä. Lähemmäs kaksaataa vuotta sitten kadonneen retkikunnan jälkeläiset palaavat maahan teknologialla joka on tuhansia vuosia edellä aikaansa. Ja aikovat tuhota maan niin kuin sadat muut maailmat jotka he ovat jo tuhonneet tuhonneet.
Jos Sormusten herran ja Taistelu Galliasta- elokuvan väliltä pitää valita, niin eipä siinä paljoa tarvitse pähkäillä! No sormusten herra tieteski. :D
7th heaven
7.8.2003, 18:16:52
Oma feiföritti leffa on vissii Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.
Hienot taistelukohtaukset. Ja musatki sopii Todella hyvin!!!
(Voisin sanoa samaa "Hero" leffan kanssa myös)
Mutta koska olen tällainen Jet li fani. Niin parhaimmistooni kuuluu Kiss of the dragon, Romeo must die, The One ja Hero :)
Jos jollain on jotain valittamista, niin H@i$t@k@@ P@$K@ :confused:
Zaphod
14.8.2003, 13:52:50
Kaikkein parhaimmat elokuvat jotka omistan:
Battle Royale (vhs)
- Aivan mahtava elokuva kuten mindless tuolla ylhäällä jo mainitsikin. Suosittelen lämpimästi kaikille ihmisille jotka pitävät selviytymistarinoista..
Matrix (dvd)
- Tätä jaksaa katsoa aina vaan ja uudestaan vaikka se ensimmäinen kerta elokuvateatterissa onkin ylitsepääsemätön kokemus.
Meet the Feebles (dvd)
- Aivan ehdoton elokuva kaikille Peter Jacksonin ystäville! Erittäin synkkä ja ahdistavasti tehty muppets show parodia jolle ei löydy vertaista. Myös muut PJ:n elokuvat kuten Braindead ja Bad Taste rokkaavat ikuisesti ja kovaa! vaikka en niitä omistakkaan:/
Hyllystä löytyvät myös helmet Requiem for a dream sekä LOTR.
Niio hästii!!
Xuador
16.8.2003, 21:27:31
No mä en omista nii hirveen paljoo leffoi ja ne mitkä onistan on DVD:t.
Jackie Chanin leffat on kyl oli muiden, mul on vaa Rush Hour 2 ja The Tuxedo.
SnowCrow
3.9.2003, 21:11:03
Paras.. Hmmm... Taitaapi olla Star Wars 2:nen DvD:llä.
Moulin Rouge sekä Leijonakuningas. Molemmat sellaisia että jaksaa katsoa monestikin. Hävettää vain etten omista Battle Royalea enkä Gilbert Grapea.
LizzieFox
4.9.2003, 8:00:13
Ehkäpä paras elokuva jonk aomistan on Bring it on (älkää naurako, jotkun teinit tykkää teini leffoista). Valitsin siksi sen parhaimmaksi elokuvakseni koska sen olen katsonut ainakin 15 kertaa! Pääosassa on yski lempinäyttelijöistäni eli Kirsten Dunst.
Toinen elokuva joka saa paljon pontseja omituisuudetsaan on Teenage Caveman. Se on jotenkin niin jännittävän erilainen muihin elokuviini verrattuna. Ihan erilainen kun osasin odottaa.
moogle
24.9.2003, 22:20:57
Parhaat leffat jotka omistan ja jaksan katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja....
Niin ne siis ovat:
-Crow (Siis se alkuperänen mis on Brandon Lee)
Syyt:
Siinä on tosi mahtava tunnelma ja Brandon Lee on ah niin ihana!
-Interwiew with the vampire (Veren vangit)
Syyt:
Rakastan vampyyri-leffoja, ja tämä on niistä paras!
-Sormusten herran ekat osat (tietysti)
Ei kaipaa perusteluja!
Joo on niitä tietysti paljon muitakin tosi hyviä, mut paras piti valita ja noi nyt on kaikki tasaveroisen parhaita! :)
Sanon itsekkin että taru sormusten herrasta 1 ja 2....Parasta fantasiaa, sille voikin antaa jo vähän :rispekti::tiä
Life.....is only going to death....or is it?
Parhaat leffat, joita omistan:
1. Beloved- rakastettu
(todella hyvä yliluonnollinen draama)
2. Aavesoturi
(Kiinalaiseen kansantarinaan perustuva kummitustarina)
3. Go gals
(Japanilaisten koulutyttöjen meininkejä)
4. Battle Royale
(Kunnia tälle mainiolle elokuvalle!)
Minun paras on varmaankin ehdottomasti The Lord of The Rings -the fellowship of the ringin special extended edition.
Huippu materiaalia, huippu pois leikattuja kohtauksia... Olen varmaan katsonut kyseisen leffan jo 20 kertaa DVD:ltä ja muistan miltei kaikkien repliikit ulkoa. Nyt vain odottelen sitä jouluna julkaistavaa uutta LOTRin laajennettua erikois DVD-pakettia.
^-^
The Mynthon Fighter
8.10.2003, 10:24:46
The Last Boyscout
------------------------------------------------------------------------------------
En ole ostellut aikoihin uusia videoita mutta paras minkä omistan on MTV3:seltä aikoja sitten nauhoitettu The Last BoyScout. (Viimeinen partiopoika) Elokuva kertoo entisesta salasen palvelun agentilta (tai mitä ne nyt ikinä ovatkaan) joka sai potkut lyötyään senaattorilta 4 hammasta kurkkuun. Nyt hän on yksityisetsivä. Kun hän palaa Las Vegas:ista pelaamasta hänelle tulee puhelu kolleegaltaan joka tarjoaa keikkaa 500 dollarista. (by the way etsivän nimi on Joe hallenbeck) Keikka on serurata stripparia koska häntä uhkaillaan. Strippari ammutaan liikenneruuhkassa ja Joe ja tytön poikaystävä lähtevät selvittämään murhaa.
+realistisuus
+ei liikaa räiskintää
+juoni
-Joen ramboilu
-tehosteet
Kokonaisuutena 8+
Torspa
11.10.2003, 18:00:54
Noh....pistetään sitten paremmuus järjestykseen kolme elokuvaa:
1.Leijonakuningas
Aivan mahtava. Hyvää musiikkia, tarina on sitä
perus disney huttua, mutta toimivaa semmoista^^.
Ainut miinus - ääninäyttelijät, varsinkin simban.
Haluaisinpa nähä sen englannin kielisen version.
2.TSH: Sormuksen Ritarit
Jotenkin iskee paremmin kuin Kaksi Tornia.
Hyviä taistelukohtauksia ja onpahan jotenkin mukaansa vetävä.
Ja musiikit....
tulee ihan kylmiä väreitä kun niitä kuulee.Ja ne
sopivat elokuvaan täydellisesti. Vaikia keksiä mitään
miinusta mutta jäipähän silti kakkoseksi.
3.Viidakkokirja(piirretty)
Tässä elokuvassa on kaikkea musiikkia, huumoria ,
toimintaa. Ja kaikki on hyvää.
edit// Leijonakuningas tuli, näin sen, se voitti.
Gabriel
11.10.2003, 18:11:36
Ehdottomasti Stephen Kingin kirjaan perustuva Rose Red. Kyseessä on yksi harvoista onnistuneista kummitustaloaiheisista kauhuelokuvista, ja pituuttakin löytyy tarpeeksi. 245 minuuttia takaa sen, ettei jää paha mieli liian lyhyestä kokemuksesta. Missään vaiheessa ei tule myöskään haukoteltua, pituus on ahdettu täyteen laatua.
Mitenkäs tässä nyt kehuisi sitä kuitenkaan spoilaamatta. Noh, näyttelijätyö on oikein hyvää, mutta hahmot ovat tämän todellinen vahvuus. Vihdoinkin on uskallettu yrittää jotain uutta, ja naistohtorin (en muista nimeä kun tuosta on kuitenkin aikaa jolloin sen viimeksi katsoin) käytös sai paikoin niskakarvat nousemaan pystyyn. Vaikka jotkut henkilöt olivatkin turhan lähellä tiettyjä stereotypioita onnistui Rose Red kuitenkin henkilöhahmoissaan olemaan paljon keskivertoa omaperäisempi elokuva. Erikoistehosteitakaan ei käytetty kuin tarvittaessa, joskin eritoten lopussa näkyvät aaveet olivat hieman liian latteita tässä mahtavassa kokonaisuudessa. Hehkuva valoilmiö jossa oli ihmisen tunnistettavat piirteet oli hieman liian B-luokan juttu muuten onnistuneessa elokuvassa.
Rose Red on elokuva, jota suosittelen kenelle tahansa hyvistä elokuvista pitävälle jotka eivät kavahda pitkää teosta, jossa on painotettu juoneen ja henkilöihin eikä toimintaan.
Roakel
11.10.2003, 18:42:51
On pakkoa myöntää etten omista yhtäkään elokuvaa joka ansaitsisi parhaimman elokuvan tittelin ja se johtunee siitä että suurin osa elokuvistani ovat komedioita, hieman vakavemmat elokuvat olen käynyt vuokraamassa videovuokraamosta eivätkä yksikään ole päätynyt videohyllyyni.
Kesällä innostuin jostain kumman syystä Godfather nimiseen elokuvaan joka on maailmalla tunnettu ja loistava teos kaiken kaikkiaan, kyseessä on trilogia joka perustuu Italiaisen mafiaperheen ympärille joka kiehtoo minua valtavasti kun oma sukunikin tulee Italiasta (he eivät sentään kuulu mafiaan). Juoni on osittain hieman sekava ja välillä se pistää miettimäänkin että mitä "he oikein tuollakin lauseella tarkoittivat?" kun he nostavat ylös aika paljon tapahtumia jotka ovat tapahtuneet ennen tätä Trilogiaa, se ei periaatteessa haittaa lainkaan sillä kunnon elokuvassa pitää olla jonkinlainen selostus menneestä. Itse elokuvasta on hankala mennä sanomaan mitään kun se on niin laaja ja se pohjautuu niin moneen tapahtumaan että pääkin menee ihan sekaisin, mutta todella hyvä se joka tapauksessa on.
pehmo
11.10.2003, 18:44:14
Omistan n.80 videokasettia+valmiskasetit/DVD:t eli yhteensä joku sata. Kulla sieltä pari hyvää elokuvaa lyötyy.
Breakfast club 80-luvun teinileffa, 5 nuorta joutuu jälki-istuntuun lauantaina aamusta kello 18 illalla. He kaikki edustavat eri ihmistyyppia urheilija/hienohelma/lukutoukka/"kovis"/outo. Elokuva on hyvä kuvaus erilaisten ihmisten yhdistymisestä.
Elävien kuolleiden yö mukavia zombeja, tyhmiä ihmisiä ja 50-luku. Se pitää vain kokea, Varsinkin lopun dramatiikka yllättää suuresti. Pitää joskus hommata muut osat. Tämä on sitten enemmän komedia kuin kauhuelokuva.
Matrix 1&2Eilen ostamani toinen osa pyörii vieläkin päässäni. Ensimmäisen osan ajattelu on vain hävinnyt, mutta tilalla onkin sitten näyttäviä taisteluita. Muutenkin hyvin tehty elokuva.
Star Wars episode 1 ainut minkä omistan, mutta hieno elokuva ja ehkä joukon ainut jonka jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan. Sellainen hepponen, mutta toimiva. Episode 2 oli liian juonenpitoinen ja sen tapahtumat olivat melkein arvattavissa. Samoin kuin Matrix 2.
Bodom
26.10.2003, 17:41:05
Vaikea sanoa... Kai se on tuo Lord Of The Rings - The Fellowship Of The Ring Special Extended Edition (huh! Olipas pitkä nimi)
anttoonius
26.10.2003, 20:50:19
1. Mathieu Kassovitz: La Haine, Ranska
Erittäin realistinen, rujo, tyylikäs ja hauska kuvaus kolmesta ranskalaisesta mellakoitsijasta ja heidän elämästään joka on elokuvassa ikäänkuin nivottu yhteen päivään, tai siis kaikki mainittavat asiat. Kovistellaan, poltellaan pilveä ja hakataan kyttiä. Mahtava elokuva!
2. K. Kieslowski: Kolme Väriä: Sininen, Puola
Taide-elokuva parhaimmillaan. Ehkä hieman hitaasti etenevä taideteos. Elokuvan keinoin kuvattua draamaa parhaimmillaan, juoni etenee aluksi varsin hitaahkosti, mutta lopulta alkaa paljastua salaisuuksia ja asioita, jotka todellakin ovat merkityksellisiä. Ahh noita värejä ja musiikkia.
3. Quentin Tarantino: Pulp Fiction, U.S.A.
Jeah! Quentin Tarantinon vuonna 1994 tekemä kulttiklassikko, joka on yksi hienoimmista amerikkalaisista 1990-luvulla tehdyistä elokuvista. Loistavaa näyttelijäntyötä ja erinomaisen kekseliästä huumoria ja ironiaa (varsinkin joissain väkivaltaisissa kohtauksissa), musiikit ovat kaikki aivan vatun schöönii tavaraa ja mahtavasti leffaan ujutettu. Hyvä Quentin ja kamut!
Sori, tuli vähän lyhyt viesti. editoin tätä ehkä myöhemmin.
Hienoa
27.10.2003, 10:50:06
Monta hyvää leffaa omistan, mutta eipä taida niistä olla kuin yksi, jota tulee katseltua kerta toisensa perään. That is 'The clockwork orange'.
Taidokkaasti ohjattu, musiikkia on käytetty hyvin, yhteiskunta- ja muu kritiikki on aina leffassa plussaa.
Että vaikka ko leffa aiheuttaakin aina kakomisreaktiota, se pitää kattella aina välistä, on se sen verran hieno taideteos.
olipas lyhkäsesti perusteltu. perustelen uudelleen kun saan aivoni takaisin.
Matrix -DVD on paras mitä meiltä löytyy. :) Se on yksi parhaimmista elokuvista mitä olen ikinä nähnyt. Lors of the rings: Sormusten ritarit on meillä VHS -kasettina ja se on myös huippu! Kaksi torniakin on aivan uskomaton leffa mut harmi ku meillä sitä ei oo....vielä ;)
Dimmy
29.10.2003, 19:09:03
Noin elokuvan laadun puolesta en osaa sanoa, paha noita on järjestykseen mennä laittamaan, mutta muuten pienen DVD-kokoelmani suurin kyrvän jatke on kyllä The Beyond tin-case versiona. Rajoitettu ja numeroitu painos (no joo, painos on 20.000, mutta kuiteskin, oman on numero 4182), sisällä leffan lisäksi pahville painettuja versioita leffan mainosjulisteista ynnä kirja jossa kerrotaan sekä kehutaan leffaa että ohjaajaansa Lucio Fulchia. Eikä toki suotta.
Kyseessähän on siis surrealistinen, synkkä ja sairas Gore-elokuva, jossa juonta on lähinnä nimeksi ja logiikkaa ei edes sen vertaa, mutta jostain syystä se ei haittaa katselunautintoa pätkääkään. On tullut katsottua lähemmäs kymmenisen kertaa ja aina vaan paranee.
Paitsi se saamarin hämähäkki kohtaus.
Itse DVD:llä ei tosin taida olla mitään ekstroja normaali versioon verrattuna, mutta eipä tuolla nyt niin väliksikään, se tärkein kuitenkin löytyi eli Necrophagian "And you will live in terror"-video, joka tosin on heidän videokseen vähän köyhä. Josta taasen tuli mieleeni että paras musiikkivideo jonka omistan on nimen omaan tuon Necrophagian "Through the eyes of the dead." En kyllä toisaalta muita musiikki videoita omistakaan, mutten jaksa uskoa että millään bändillä olisi parempia kuin nuo.
Ei voi vaan yhtä sanoa kun niitä on niin monta:
Raging Bull Mahdollisesti maailman paras leffa. De Niron uskomaton roolisuoritus, intensiiviset nyrkkeilyjaksot, mahtava tarina ja upea visuaalinen ulkoasu. Kaikki tämä löytyy tästä Martin Scorsesen ehdottomasti parhaasta leffasta. Myös dvd-julkaisu on parasta laatuaan.
"You never got me down Ray, i never went down"
Once Upon A Time In The West
Maailman kenties paras westerni(länkkäri, mikä sana). Überkova näyttelijäkaarti kivinaama Bronsonista hehkeään Claudia Cardinaleen, Morriconen aina mahtavat musiikit, wou. Tunnelmalataus on huippuluokkaa ja räjähtää huippuunsa lopun upeassa Harmonica vs Frank duelissa. Dvd:n kotelo ehkä hienoin näkemäni.
Das Boot
Saksalaista laatutyötÄ. Kenties realistisin näkemäni leffa. Klaustrofobinen ilmapiiri on käsinkosketeltavissa kun syvyyspommeja putoilee niskaan. Dvd julkaisussa ehkä hieman toivomisen varaa.
"It's a long way to Tipperary"
The Wild Bunch
Toinen loistava, hieman erilainen western. Bloody Sampan ehdoton taidonnäyte. Loppukohtaus jossa heebot ottaa yhteen meksikaanien kanssa on yksi upeimmista. Pientä miinusta epäkäytännöllisestä kaksipuolisesta levystä.
Reservoir Dogs
Tarantinon paras leffa. Leffasta löytyy paras dialogi koskaan. Kova näyttelijäkaarti ja yleismeininki vielä kovempi. 70-luvun hittisoundtrack siivittää letkeää mutta paikoittan myös veristä leffaa.
"Are you gonna bark all day, little doggie, or are you gonna bite?"
Huoh, ei jaksa enää listata. Vielä jäi uupumaan loput Tarantinot, muut Leonet, Romeron deadtrilogia, Kummisedät, Alienit, Kurosawat, Bruce Lee pätkät, Corbuccin Suuri Hiljaisuus, Fargo, Elefanttimies, Goodfellas, loput Scorseset, John Woon honkkaripätkät, Suuri Pakoretki, Platoon, Kubrickit, jne, jne.....
Todella hyvia elokuvia, jotka toivon omistavani, on aika paljon, mutta mita minulla itse asiassa on hyllyssa...?
TSH -trilogia on ehdottomasti yksi lempisaagojani/elokuvia. Musiikki, tunnelma ja maisemat ja nayttelijat ovat mahtavia. Ja kun on kaikista kolmesta viela special extended edition, niin on elokuvailta valmis.
Pirates of the Caribbean on toinen 'lemppari'. Voin katsoa elokuvan uudestaan ja uudestaan, vasymatta vitseihin ja nayttelijoihin (paitsi Keira Knightleyyn).
Ja eras mahtava elokuva, jonka aion omistaa ennen kuin vuosi paattyy (ja katsoa toistuvasti), on Donny Darko, joka todella saa sinut miettimaan elamaa ja aikaa. Taytyy rakastaa poikaa joka nakee yliluonnollisia asioita ja sotkee kaikkien elamat elamalla pidempaan kuin oli tarkoitus.
"All around me are familiar faces
Worn out places, worn out faces
Bright and early for their daily races
Going nowhere, going nowhere
Their tears are filling up their glasses
No expression, no expression
Hide my head I want to drown my sorrow
No tomorrow, no tomorrow
And I find it kinda funny
I find it kinda sad
The dreams in which I'm dying
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very mad world mad world"
Minulla on nuita elokuvia niin säälittävän vähän, mutta parhaat niistä varmaan ovat:
Any given Sunday (Minä päivänä tahansa):
Al Pacino raivoaa koko elokuvan läpi, Stonen ohjaus on aikaansa edellä, ja elokuva kertoo lajista josta niin paljon pidän. Jamie Foxx, Cameron Diaz tekevät myös hienot roolit. LL Cool J on yllättävän hyvä, tosin, ei häneltä luonnenäyttelyä vaaditakkaan.
The Replacements (Korvikkeet)
Toinen elokuva samasta lajista, mutta nyt huumorilla höystettynä. Hauskaa riittää, jos ei anna toiston ja elokuvirheiden häiritä (lähinnä sääntöjen kanssa on ongelmia). Ennalta-arvattavaa, mutta maittavaa tavaraa.
Ja lajihan oli tuo rapakon takana pelattava jalkapallo.
Para5ite
12.6.2006, 17:42:55
hyökkäys poliisiasemalle 13
Se on yksin kertaisesti vielä paras elokuva jonka oon nähnyt, koska siinä on hyvä tarina systeemi,verta,räiskintää ja poliiseja.
Idea siinä elokuvassa on simppeli ensin joku ihmeen teurastaja kriminaali saadaan kiinni ja sitä viedään vankilaan mutta tuleekin lumi myrsky ja vanki autolla pitää mennä poliisi asemalle yöksi. sinne sitten on jäänyt 2 naista ja pari kyttää. kun vangit on vity putkaan niin sinne hyökkää ihan kipeen paljon kieroutuneita kyttiä jolla on kaikki maholliset aseet mukana. sitten oikeiden poliisien on pakko ruveta tekemään yhteis työtä rikollisten kanssa. tuossa on hyvä idea joten tässä on paras jonka omistan:up:
Noh tietysti elokuva Atlantin valli murtuu (The Longest Day). Kyseessä on siis 1962 toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva jonka jostain ale-laarista bongasin muutamalla eurolla. Itseasiassa haluaisin omistaa kyseisen lajityypin elokuvia enemmänkin, mutta niiden saanti on hieman hankalaa, onneksi tosin nykyään tehdään paljon uusia julkaisuja vanhoista laatuelokuvista.
TrillKill
22.6.2006, 21:42:36
Paras elokuva minkä omistan on aivan varmasti Detroit Rock City joka on omistettu KISS:ille ja siinä neljä poikaa yrittää selviytyä detroittii KISSin keikalle mutta heillä tulee kaikki esteitä ja silleen todella hauska elokuva ja sitte vielä sokerina pohjalla siinä soi KISS:iä kokoajan
Tosi mahtava elokuva suosittelen lämpimästi kaikille jotka tykkää komedioista ja rock musiikista :up:
Mithril
26.6.2006, 15:32:26
Life Aquatic with Steve Zissou
Vaikea määritellä mikä tuossa leffassa niin kiehtoo, mutta siinä on aivan kaikkea: draamaa, mustaa huumoria, toimintaa, fantasiaa... ihan mielettömän hieno pätkä. En tiedä listaisinko ykköseksi, mutta hipoo kyllä täydellisyyttä.
Myös Hana-Bi on yksi leffahyllyni helmiä. "Zen-like tranquility meets with skull-shattering violence" oli johonkin kirjoitettu Kitanon leffoista, ja aika hyvin tuntuu kuvaavan. Ehdottomia suosikkejani.
Sananium
14.7.2006, 10:56:58
Niitä on parikin.
Das Boot
Cuomin sanoja voisin allekirjoitella tässä. Löysin kerran kauan sitten kirpparilta parilla eurolla VHS:nä Directors Cut -versiona ja olihan se pakko ostaa. Todella realistinen ja hyvillä näyttelijöillä varustettu elokuva. Tunnelma on käsinkosketeltava. Juuri mitään pahaa sanottavaa ei ole.
Lentävien Tikarien Talo
Jotenkin tykkään tästä elokuvasta. Se on visuaalisesti niin ihanan upea elokuva. Lisäksi tunnelma on hieno. Musiikitkin sopivat hyvin eri kohtauksiin ja maisemat ja taistelut ovat nannaa. Todella hyvä elokuva. Mielestäni Takeshi Kaneshiro on vain joskus aika tönkkö tyyppi.
Veren Vangit
Anne Ricen mestariteokseen perustuva elokuva. Todella hieno elokuva vampyyreistä. Näyttelijät on valittu juuri oikein tähän elokuvaan, sillä Tom Cruise on aivan samannäköinen, kuin kirjassa kuvailtiin hänen hahmoaan. Myös juoni on tässä hyvä ja vetävä. Veren Vangeissa kiehtoo myös se tunnelma, mikä laahaa mukana koko elokuvan ajan. Ja vampyyrit eivät ole mitään rumia öllejä.
Tangentti
15.7.2006, 14:45:48
Jaa-a kylläpä meikäläiseltäkin hyviä leffoja löytyy mutta tässä top3 huonoimmasta parhaimpaan- järjestyksessä.
3.Die Hard
Häpeällisesti olen vain kerran tämän huippuhyvän leffan katsonut ja siitäkin on jo vuosi. Tosin muistan aika hyvin vieläkin joten en ole katsonut mutta pian taas voisi. Kakkosenkin olen ostanut mutta se oli kuin ykkönen mutta eri paikassa vaan tapahtumat ja kolmosta en enää osta vaikka se onkin ihan ok leffa mutta ei huvita enää sitä ostaa.
2.The Rock- Paluu helvettiin
Loistava elokuva. Kaikkien toiminta leffojen ystävien pitäisi nähdä tämä ja miksei muidenkin. Näyttelijäkaartikin on hyvä sillä mukana on Nicholas Cage ja Sean Connery. Juonikin on hyvä vaikka ehkä hieman hupaisakin ( vanha pappa ja kemisti hakkaa jotain 20-30 merijalkaväen miestä). Paras repliikki joka on Conneryn suusta: " Looser try their best, winners go home and fuck the prom queen. "
1.Star Wars I-VI
IV-VI on hienossa Vaderin naamalla koristellussa dvd-paketissa, III dvd:nä ja I sekä II vhs:nä mutta pitää nekin joskus ostaa dvd:nä. En jaksanut koko ketjua lukea mutta olen varma että joku on jo kehunut nämä täällä maasta taivaaseen (luultavasti Lord JF) joten kommentoin vaan että hyvä elokuvasarja.
Ja lopuksi asia joka saa monen aamupuurot menemään "väärään kurkkuun" tai mihinkä kellonaikaan tätä luettekin mutta en ole nähnyt Taru sormusten herrasta-trilogiasta muuta kuin ensimmäisen osan.
// Faust, kiitos muistuttamisesta ,että omistan Commandon.Se on kyllä äijä leffa.
Critis
15.7.2006, 19:30:51
Pistän minäkin tälläisen top3 listan parhaimmasta huonoimpaan.
1. Star Wars I-VI
Kaikkihan nämä leffat tuntee, jos joku ei tiedä mikä Star Wars on niin hyi hyi sinua, nämä kuuluvat jokaisen itseään kunnioittavan leffa friikin yleissivistykseen. Kaikki SW-leffat ovat mahtavan hyviä leffoja, mutta uudempi Trilogia vähän heikompaa verrattuna vanhaan saagaan. Uudemman Trilogian heikoin osa on mielestäni Episodi 1 ja vahvoin taas Episodi 3. Mahtava juoni/tarina, hahmot, erikoistehosteet, musiikki, ja Star Wars istestään tekee tästä kokonaisuudessaan mahtavan scifi/fantasia eepoksen. Kyllä George Lucas on nero, ei voi muuta sanoa.
2. The Omen Trilogy I-III
Mahtava kauhuleffa Trilogia joka ehdottomasti ansaitsee kakkos paikan omassa top3 listassani. Synkkä ja pelottava tunnelma luovat oikeanlaisen tunnelman näissä leffoissa ja näissä ei roiskita verta nykyajan kauhuleffojen tyyliin. Musiikki on pelottavaa ja sopii elokuvaan ja sen karmivan synkkään tunnelmaan. Tappo/kuolema kohtaukset on hyvin tehty, jokainen kohtaus on erilainen ja omaperäinen. Damien Thorn osaa olla ''evil'' ja jokainen näyttelijä vetää hänen roolinsa mahtavasti, paitsi itse pidin kolmos osan Damieniä huonoimpana muihin verrattuna.
3. LOTR Trilogy I-III
Tämä pääsee kolmos sijalle, onhan tämä sen verran kova Trilogia myös. Kirjoja en ole lukenut kun en oikein ole näitä ''kirjan lukemisen ystäviä'', mutta eipä tuon takia ollut paineita elokuvan laadun suhteen. Ja kyllä LOTR Trilogia iski minuun siitä huolimatta vaikka kirjoja en ole lukenut. Hienon näköiset fantasiamaisemat ja fantasia yleensä, hahmot, örkit/muut otukset, juoni/tarina. Kaikki nuo elementit olivat leffoissa hyvin onnistuttu tekemään ja toimivat hyvin. Roolisuorituksista ja mahtavasta fantasiamaisesta musiikista tulee lisä plussa leffoille.
Commando.
Tässä on se elokuva, joka tekee miehestä Miehen. Elokuvan juoni on suunnilleen tämä: Arskan tytär kaapataan. Juonella ei ole oikeastaan mitään väliä, splatteri alkaa jo alkumetreillä. Commandossa on legendaarisia lausahduksia, jotka ovat jääneet elämään. Elokuvan toiminta on aivan omaa luokkaansa (Arska potkaisee kahta tyyppiä samaan aikaan päähän, ampuu kolmea pensaasta hyppivää sotilasta ja heittää sirkkelinterän joka katkaisee yhden sotilaan käden. HUOM. Kaikki tapahtui samaan aikaan). Elokuvan ikimuistoisin kohta on ehdottomasti lopputaistelu, jossa ruumiita tuli jonkun laskujen mukaan nelisensataa. Ah-Nuldikin oli vielä huippukunnossa, hänen rasvattu vartalonsa melkein sokaisi näkökentän.
Maailman paras elokuva, piste.
"You're a funny guy, Sully. That's why I'm going to kill you last."
Evil Dead-trilogia :lovetus:
...ihan mahtavava "kauhu" klassikko, hyvää erittäin "mustaa" huumoria. jos joku tietää kyseiset lehvat niin tietää mistä puhun.
Avain pakoon(eng. shawshank redemption)
Imdb:n sivuilla(international movie database) tämä elokuva on rankattu yhdeksi maailman parhaista leffoista ja sanoisinko että paras vankiloihin liittyvä Draama-leffa tämä "pätkä" onkin kesto n. 3 tuntia mitä ei edes huomaa koska leffa suodastaan imaisee katselijan mukaan leffaan.:cool:
Yksi lensi yli käenpesän
Mahtava pätkä ja eritoten jack nicholson on tässä leffassa todella loistava (kuten yleensäkin) Muistoihini tästä leffasta on jäänyt myös jackin ja erään tietyn intiaanin välinen sosiaalinen kanssakäyminen, mikä muuttuu dramaattisesti leffan edetessä:lovetus:
Leijona kuningas: Omistan kaikki kolme osaa mutta ykkonen on ainut legendaarinen.
Elokuvasta tekee parhaan se että se oli katsotuin leffa sillon kun se tuli meillä. Joka päivä tuli katottuu ja joka kerta itkin kun mufasa kuoli. Elokuva oli myös ensimmäinen sega megadrive pelini, joten sillä on pelaamis historiaani vaikutusta. Yksinkertaisesti paras leffa jonka omistan ja paras piirretty elokuva jonka tiiän.
Omistan vain muutaman hassun leffan, vuokraan enemmänkin. Siksi pakko myöntää että kyllä se Hayao Miyazakin Liikkuva Linna. Itkeä märisen joka kerta kun katson sen, niin vain on nätti tarina ja kaunis toteutus musiikkeineen ja eläväisine animaationeen. Kirja oli vielä ihanampi. Eikä kukaan kuollut leffassa. Piirretty mikä piirretty.
1. Kill Bill vol. 1
En ole ikinä ihastunut johonkin elokuvaan samalla tavalla kuin tähän Quentin Tarantinon mestariteokseen. Vaikka monet sanovat Kill Billiä herran huonoimmaksi tuotokseksi, minun mielestäni leffa on juuri sitä, mittä kostontäytteisen toimintaelokuvan tulee ollakin; verinen, raaka, täynnä toimintaa ja mustaa huumoria sekä loistavat hahmot omaava tuotos.
Ostin Kill Billin heti, kun sen sai Suomessa VHS:lle ja sen jälkeen olen katsonut elokuvan niin monta kertaa, etten edes laskuissa pysy. Leffa on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin loistava, ettei siihen voi kyllästyä.
Kakkososa oli aluksi pettymys, mutta opin parin katselukerran jälkeen nauttimaan siitäkin lähes yhtä paljon kuin ykkösestä.
2. 28 päivää myöhemmin
Zombie-elokuvia olen katsellut jo pienestä asti ja tämä brittituotos oli positiivinen yllätys. Vaikka kaikenlaiset virus-katastrofileffat tympivät minua aika lailla, tässä elokuvassa hieman klisheinen juoni ei menoa haitannut. Sain tämän joskus lahjoituksena poikaystävältäni, sillä hän uskoi minun pitävän leffasta enemmän kuin hän. Ja oikeassa oli.
3. Yojimbo
Akira Kurosawan mestariteos. Näin tämän ensimmäisen kerran joskus ihan pikkuisena ja muutama vuosi sitten päätin ottaa selvää, mikä leffa oli kyseessä. Sattumalta luin arvion tästä leffasta ja etsin sen oitis käsiini. Se oli yhtä hyvä kuin olin muistellutkin.
Kurosawan elokuvissa on aina ollut "sitä jotakin" ja Yojimbo on Seitsemän samurain ohella yksi parhaista elokuvista miesmuistiin.
Elokuva jonka omistan ja jota olen varmasti katsonut enemmän kuin muita on Pirates of Caribbeanin ensimmäinen osa. Olen itsekkin yllättynyt, että jaksoin katsoa sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Muita ovat samalla muut Johnny Deppin elokuvat, minulla on pieni kokoelma täällä ja tykkään katsella niitä kovasti.
Toinen on Disneyn elokuvat. Kyllä, myönnän. Minä en yksinkertaisesti pysty kyllästymään näihin klassikoihin, kuten Kaunotar ja hirviö tai leijonakuningas. Niitä jaksaa katsoa yhäkin, uudestaan ja uudestaan. :D
Pidän myös kovassa arvossa erilaisia kauhuelokuvia sekä japaniin liittyviä elokuvia (viimeisin oli: Viimeinen Samurai sekä monia Asian vision julkaisemia leffoja sekä Japanista ostettuja). Niitä minulla on myös sen verran ettei niistä oikein osaa nyt heti sanoa parhaimmistoa. Kauhua olen kuitenkin katsonut eniten kuin muita genrejä ja sieltä löytyy monia suosikkeja.
cstrife
28.4.2007, 20:30:22
Itselläni näitä suosikkileffoja on aika monta, enkä oikein osaa sanoa mikä niistä olisi se paras, joten pistän mielestäni parhaimmat leffat 1. sijalle, eli:
1. Afrikan kuningatar, Yojimbo, Ben-Hur, Avain pakoon.
Nuo kuuluu minun elokuvien ykköskastiin, ja noista on vaikea päättää mikä olisi se paras, mutta jos pakko olisi valita niin kallistuisin tuohon Afrikan kuningattareen, koska elokuva sijoittuu periaatteessa kokonaan sellaiseen pikku veneeseen, ja se on aika rohkeaa ohjaajalta, mutta ohjaaja onnistui luomaan siihen hienon tunnelman,ja juoni on hyvä, eikä elokuvan äärestä pääse pois jos on vähän katsonut. No Yojimbo, tästä voisi oikeastaan sanoa samaa, että tunnelma on hyvä, ja juoni kiinnostava. Ben-Hur ensimmäisen kerran näin tästä pätkän kun olin pieni, ja se iski jo silloin, ja kerran kävelin sitten Anttilassa ja näin tämän elokuvan hyllyssä, ja heti tietenkin otin koriin, kun muistin miten hyvä elokuva se oli ollut, ja miksi, no mielestäni siksi, koska tähän on osattu tehdä aito usko, ja kuuliaisuus. Tarkoitan sitä, että elokuva ei näytä ollenkaan näytellyltä, vaan oikealta, aidolta.
Ja Avain pakoon, noh, aiemmin mainittiinkin tästä elokuvasta jo, että elokuva imaisee katsojan mukaansa.
Eternium
19.5.2007, 21:36:29
Niitä on ihan älyttömästi. Luultavasti Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (olen saatanan teiniperkele) tahi Sin city. POTC on melko kulunut, mutta toimiva.
Sain tuossa joku joulu sitten joululahjaksi LOTR:ROTK 4 DVD:n pakkauksen. Ja jumalauta että on järisyttävä paketti. Elokuvankin olen katsonut reippaasti yli 10 kertaa. (Yli menee enään alkuperäinen star wars trilogia joka pitääkin taas katsoa pitkästä aikaa)
Mutta mielenkiintoisimmaksi kertapläjäykseksi tässä paketissa koin ne Making-of-dokumentit. Vaikkei niitä useampaan kertaan katsokaan niin silti ne herättivät kylmiä väreitä välillä, elokuvan tekemiseen on käytetty laittoman paljon aikaa, rahaa ja luovuutta. Varsinkin pienoismallit on aika uskomattomia. Ja se yks tyyppi joka väänsi Barad-dûrin 3d-mallia kuukausien ajan melkeen yötä päivää. Tämä tiimi tuntuu sellaiselta joka kykenee tekemään elokuviin ihan mitä tahansa.
Pitäisi melkeen jostain katella ne 1- ja 2-osien 4-packit. Voisi sitten kuluttaa tehokkaasti yli 10 tuntia päivästäni katsomalla LOTRit putkeen : D
The Lord ZXV
6.10.2007, 17:36:47
Auughthhng....
Pahan pisit joten on pakko laittaa Top 3. (Ei ole järjestyksessä koska en vain tiedä mikä olisi paras)
3. STAR WARS. Episode VI: Return of the Jedi: Tämä on vanha elokuva ja näin tämän hyvin nuorena mutta silti se on parempi kuin moni uusista leffoista. Tässä on sitä puhdasta tyyliä ja se on upea päätös. Darth Vader on loistava. Ja hyvän elokuvan kruunaa loistava lopputappelu Se että Vader tuhoaa Sidiouksen on kirsikka kakun päälle, se on täydellinen päätös.
2. Lord of the Rings: Return of the King(special edition): Upean trilogian paras elokuva. Olen mieletön THS fani ja tämä elokuva kruunaa kaiken ja se on ansiollisesti vuoden 2003 Oscarinsa ansainnnut.(Valitan PotC). Specil Editon on 48 minuutin lisämatsulla vielä parempi. Tämä nyt on se yksi parhaista elokuvista mitä tiedän.
1. Pirates of the Caribean: Curse of Black Pearl. Paras merirosvoelokuva jonka olen ja nähnyt ja parhaaksi taitaa tulla jäämään. Näin tämän ensi kertaa elokuvateatterissa ja se oli sen vuoden parhaita elokuvia. Tämä on käytännössä pakko katsoa jos ei sitä ole vielä nähnyt. Jack Sparrox rulez...
Kaikki ovat mahtisarjoista joten on vaikea päättää mikä on loppujen lopuksi se paras...
shaiana
7.10.2007, 16:36:59
Parasta omistamaani elokuvaa ei voi sanoa noin vaan. Tai siis toki Lordinkin mainitsemat kassamagneetit, joista tykkään itsekin kanssa, on semmoisia, mitä kattelee mielellään, mutta onko ne nyt niinkään parhautta? Vanha Star Wars -trilogia on ihan mielettömän upea eeppisyydessään ja kivassa tunnelmassaan (unohtamatta sitä ihanan laajaa universumia, mitä ei varmaan kukaan enää voi tuntea täysin kunnolla). Lord of the Rings on kiva, Pirates of the Caribbean on kiva ja mitä muuta. Kuitenkin ne kaikki on vähän semmoisia elokuvia, mitä ei ole tarkoitettu haastamaan mitenkään. Ne on tarinoita, mitä seurataan vierestä ja tempaudutaan ehkä mukaan fanityttöilemään, mutta ei sitä sillä tavalla ajattele erityisemmin niitä, eikä tarvitse käydä läpi mitään voimakkaita tunteita (tai siis no, sellaisia tunteita, jotka oikeasti olisivat hyödyksi eivätkä vain... olisi). Tarkoitan, etteivät ne haasta mitenkään ajattelemaan tai pohtimaan juttuja syvällisemmin.
Oikeasti parhaita elokuvia on ne leffat, jotka saa aikaan vahvoja tunteita, joiden käsittelemiseen menee aikaa. Semmoiset leffat, mitkä riipaisee sen verran syvältä, että ihan oikeasti haastautuu ajattelemaan asiaa tarkemmin ja ehkä jopa tajuaa, ettei asia menekään ihan niin mitä ennen ajattelin. Tietysti on aika vaarallista olla liian altis tällaiselle, mutta toisaalta ei maailmassa nyt niin paljoa ole oikeasti merkittäviä elokuvia, joista voisi joku vaikuttua enemmän kuin olisi terveellistä. Loppujen lopuksi on hyvä aina muistaa, että kyse on pelkistä elokuvista.
En nyt itse voi sanoa, että olisin törmännyt mihinkään, mikä olisi vaikuttanut minuun mitenkään niin kauhean syvästi. Nimenomaan syvästi, kyllähän minä ihastun elokuvahahmoihin ja -maailmoihin herkästi, eläydyn vahvasti ja koen tunteet leffojen kautta voimakkainakin, mutta ei voi sanoa, että esimerkiksi The Last Samurai olisi mitenkään muuttanut persoonaani. Ei mikään ole. Mutta kyllä esimerkiksi Dead Poets Society sai ajattelemaan aika laajastikin yhteiskunnan painostuksen merkitystä, läheisten ihmisten painostuksen kaikennäköisiä vaikutuksia ja sen sellaista, mitä ei muuten ole tullut ajateltua, ja nyt sitten tuntuu, että osaan hakea syitä esim. ihmisten käyttäytymisiin paremmin. On helpompi antaa vaikka anteeksi pahoja sanoja, jos löytää ns. lieventäviä asianhaaroja porukan painostuksesta tai jostakin. Ylipäätään monet elokuvat ovat tuoneet miulle enemmän näkökulmia, mistä voin käsitellä asioita... ja siten aivotoimintani hidastuu entisestään käydessäni yhä useampia asioita läpi ennen kuin sanon mitään ääneen. Kuvitelkaa tähän vanhaa tietokonetta, jolle tuottaa vaikeuksia pyörittää Photoshoppia.
Omasta hyllystäni parhaimmistoksi raakkaisin Cast Awayn, Dances With Wolvesin ja The Last Samurain. Ei niistä mitkään ole mitään yhteiskuntakriittisiä tai muuten vaikuttamaan pyrkiviä leffoja, mutta ne herättävät harvinaisen voimakkaita tunteita. Cast Awayssa se on sääli, joka on varsinkin lopussa mielettömän musertava; Dances with Wolvesissa ja Last Samuraissa se on lähinnä suru jonkin sellaisen menettämisestä, mitä ei itsellä edes ollut. Kahdessa viimeisessä on tarinat, jotka sinänsä auttavat kanavoimaan kaikkia sivuun heitettyjä pikkuharmien aiheuttamia negatiivisia tunteita, joita ei muuten vain tule käsiteltyä ja lopulta ne unohtuisivat kokonaan (yleensä ne siinä vaiheessa sitten katoavatkin, mutta kyllä oon huomannut, että jos ei itke välillä tunteita pihalle, minkälaisia tahansa, niin tulee jotenkin ahdas olo). Oikeasti koskettavat elokuvat on loistavia pitämään ihmisiä järjissään. :)
Jos sanotaan parhaita elokuvia pikkuisen elokuvahyllyni ulkopuolelta, niin aiemminkin mainitsemani Dead Poets Society on kova sana. Amistad oli oikein hyvä myöskin, minkä lisäksi tylsästi luettelen jatkoksi A Perfect Worldin, Brokeback Mountainin ja Unforgivenin.
Viihtyisiä parhauksia on vanha SW -trilogia, Indiana Jonesit, The Rock, Rocky, LotRit, Kill Billit, Pulp Fiction, PotCit, Disney -hömppä ja lie mitä vielä. Itse omistan vain pari ensimmäistä, LotRit ja ensimmäisen Pirates of the Caribbeanin. Erityisesti tykkään SW -maailman laajuudesta ja siitä kaikesta fandomista, mitä sen ympärille on rakentunut.
Sininenkissa
7.10.2007, 16:46:08
Plaah, tää on tosi vaikea kysymys, koska niitä on aivan älyttömästi. Suurinpiirtein kaikki elokuvat jotka ostan, ovat hyviä ja tykkään niistä. Muuten en ostaisi, koska olen pihi, todella pihi rahan suhteen.
Yhdeksi voisin ainakin sanoa Totoron, joka varsinaisesti ei ole minun ostama. Se on nauhoitettu joskus kauan sitten kasetille, kun se telkkarista tuli ja minä rakastin sitä jo pienenä. Aivan ihana elokuva, suloinen ja mielikuvituksellinen. Voisin sen melkein olevan paras anime-elokuva mitä olen katsonut, koska sillä on niin paljon tunnearvoa. Piakkoin pitäisi ostaa se DVD myöskin, alennukseen kun on tullut.
Muita voisin mainita Jackie Chanin leffoja - Shanghai Noon, - Knights, Rush hour 1 & 2 joista pidän kovasti ja on moneen kertaan tullut katsottua. Muutenkin kun pidän Jackie Chanista, tietysti nuo elokuvat olivat pakko hankintoja, varsinkin Shanghai Noon. Sen olen vain katsonut niin monesti jo, että muistan elokuvan päätapahtumat ulkoa. Köyhän miehen poreamme, lol. Ai kenellä lapsellinen huumorintaju?
Silent Hill on myös mainitsemisen arvoinen, koska minä pidin siitä vaikka sille haukkua on tullutkin. Ostin sen juuri vähän aikaa sitten alekorista, kun se sieltä onneksi löytyi. 7¤ taisin siitä maksaa, joka on ihan sopivasti mielestäni siitä elokuvasta. Juoni on mielenkiintoinen, juuri sopivan Silent Hillmainen, mutta toteutus ei ollut ihan sitä luokkaa. Kauhua en nähnyt elokuvassa nimeksikään, PHootakin kuolasin sydämmet silmissä ja veri ei minua kammota. Nurse-kohtaus on aivan mahtava, pidän siitä miten ne naiset liikkuvat ja natisevat.
Mitäs muuta? Ei minulla oikeastaan muuta asiaa ole. En omista kovinkaan paljon omia elokuvia, suurinosa on minun ja pikkusiskoni yhteisiä tai isäni, joten päätin karsia niitä jonkin verran pois. Muuten tästä postista tulisi aivan liian pitkä ja tylsä. Disneyn Tarzan ja Aarreplaneetta pitää vielä mainita, lempielokuviani.
kuvotus
7.10.2007, 17:44:55
Ehdottomasti Muumipeikko ja pyrstötähti!
Juonellisesti aivan mahtava, sopii kaikein ikäisille, sisältää kaikkea hauskaa pornohiirille (=niille, jotka etsivät kaikesta kaksimielisyyksiä), ei ole liian pitkä, on hyvin piirretty, on hyvin dubattu, jajajaja..
No, olette luultavasti kaikki katsoneet ko. elokuvan, enkä usko kenekään pitävän sitä huonona. Ja se nyt yksinkertaisesti sattuu olemaan paljon parempi, kuin jokin ylikaupallinen Pirates of the Garibbean- sarja, tai juoneton Harry Potter-fiasko... Hyi olkoon, voin pahoin pelkästä ajatuksesta.
Naskali
14.10.2007, 22:13:38
Itse en omista paljao elokuvia (no satoja mutta iso osa telkkarista tallennettuja tai suurboxien mukana) kun iso osa on leffaharrastaja isoveljeni DVD;eitä tai yhteisiä ostoksia. Mutta parhaat elokuvat ostan itselleni. Tässäpä top 5, ensin mieleen tulevat ovat ne parhaat koska pysyvät mielessä:
1: Hercules: Hyvät musiikit ja hahmot. Ainoat huonot asiat ovat Herculeksen kiiltokuvapoikaisuus, joka tosin tuo mukaan camppia, ja tällaiselle historian tutkijalle silmiin iskevät epätarkkuudet.
2: Basil hiiri: Mun ja Barret-leijonamielen yhteinen DVD. Sherlock Holmes kopio disney-piirrettynä, hyvät laulut ja hyvät hahmot.
3: Cowboy Bebop elokuva: Äääähhhh, visuaalisesti upea ja hienot hahmot, juoni jäi mieleen vaikkei niin hieno ollutkaan.
4: Violence Jack: Pelkkä nimi oikeuttaa listalle.
5: Romero DVD-boxi: Kaikki zombie-trilogian osat lempielokuviani.
The_Sipi
15.10.2007, 10:58:32
The Truman Show ehdottomasti. Minä olen hehkuttanut sen loistavuutta niin monessa ketjussa täällä, etten taida nyt jaksaa pidempiä jorinoita alkaa kirjoittamaan. Lyhykäisyydessään sanottava, että leffa on täydellinen viihdepläjäys ja Jim Carrey roolissaan loistava. Tarina on mukaansa tempaava, ja tietyllä tavalla äärimmäinen visio tosi-tv:stä. Leffa on kiinnostava myös siinä suhteessa, että se julkaistiin, ennen kuin Big Brotherin kaltaiset tosi-tv-sarjat tulivat. Tietenkään leffan kaltaista tilannetta ei oikeasti voisi syntyä, mutta Big Brother on jo osoittanut, että siihen suuntaan on jo menty.
Sivuhuomiona huomautettakoon, että mulla on tällä hetkellä parisenkymmentä leffaa odottamassa BB:n loppumista. Kun se loppuu (ja tämä tylsä kansalaisen @-kurssi), niin sitten alkaa Sipin huushollissa leffakarkelot! Sorry :P, kyseessä on yksityistilaisuus, johon vain minut on kutsuttu!
The Lord ZXV
22.5.2008, 17:29:16
Parhaat elokuvat (jos ei lasketa mitään trilogioita kuten Sormusten herrat ja piratesit ym.)
Erittäin vaikeaa valita mutta tässä olisi top 5.
Viides elokuva on Phone Booth. Colin Farrell tekee hyvin suorituksen mutta myös pisteet Kiefer Sutherlandille loistavasta työstä, erittäin uskottavaa. Pisteet elokuvalle loistavasta lopetuksesta.
Neljäs elokuva on Tom Cruisen tähdittämä draama Last Samurai. Elokuva on koskettava ja samalla se tarjoilee loistavaa taistelua. Tom Cruise tekee loistavan suorituksen tässä loistavassa elokuvassa josta ei puutu oikein mitään, paitsi lopputaistelu, mies vastaan mies. Loppu on kuitenkin hyvä.
Kolmantena pyörii loistava toimintaelokuva jota tähdittää Hugh Jackman. Elokuva on Van Helsing. Aikanaan trailerit olivat loistavia ja elokuva on myös niin loistava kuin odotin, suuressa osin. Loistavaa menoa ja loistava päärooli. Loppu toimii, ja samoin lopputaistelu.
Kakkosena on David Cronenbergin loistava väkivaltainen trilleri History of Violence. Mortensen loistaa roolissa Tom Stallina joka löytää itsestään yllätävän piirteen, joka on hyvin väkivaltainen. Loistava elokuva loistavalta ohjaajalta. Lopetus ei kuitenkaan ole elokuvan tasoinen.
Ehdoton ykkönen on David Cronenbergin loistava trilleri Eastern Promises. Puhdas tyyli on tyyliä ja tämä leffa on täynnä sitä. Viggo Mortensen tekee yhden elokuvamaailman parhaista roolisuorituksista. Nikolai Luzhin on loistava hahmo. Elokuvan lopetus on myös lähes täydellinen.
Evil Dead-trilogia :lovetus:
...ihan mahtavava "kauhu" klassikko, hyvää erittäin "mustaa" huumoria. jos joku tietää kyseiset lehvat niin tietää mistä puhun.
-:up:Asiaa! Kunnon klassikko ja mahtavat muovailuvahahirviöt ykkös osan lopussa!
Itselläni SAW 1 on paras omistamani elokuva. Siitä ei pääse yli, eikä ali. Piste, ja muillakin joilla on saw1 niin myöntäkää pois että se on paras omistamanne elokuva, kyllä minä tiedän että se on!
Heebo
23.10.2008, 13:23:13
Eiköhän tämä (http://www.imdb.com/title/tt0120669/) vie sen parhaimman omistamani elokuvan tittelin. Enään ikinä anna sitä pois kun on kaverilla majaillut viimeisen kuukauden .. Ikävä :(
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.