PDA

View Full Version : Salaiset Aeonit

Kepakko
9.6.2002, 18:37:25
FFX:ssä on tavallisten aeonien lisäksi myös salaisia aeoneita (yllätys, yllätys), joiden saaminen voi olla hankalaa, joten tässäpä ohjeet.

Yojimbo:
Tämän palkkasoturin saa helposti. Mene Calm landsiin ja siellä ylä vasemmalle, josta pääsee paikkaa jossa tapeltiin defender x lopparia vastaan. Sillan vierestä lähtee reitti kanjoniin, mene sinne. Kanjonissa on tallennuspaikasta vasempaan luola jossa Yojimbo sijaitsee. taistele tiesi luolan perälle jossa on teleportti paikka. Mene teleporttiin ja valitse chamber of the faith. Kun Yojimbo kysyy mitä tahdot häneltä, valitse alin vaihtoehto, tällöin hän pyytää 250 000 gilliä. Tästä voi hieman tinkiä. Maksa ja Yojimbo on sinun.

Anima:
Animan saamisen vaikeus riippuu ihan siitä, monestako temppelistä olet löytänyt aarrearkun destruction spheren avulla. Anima löytyy Baajin temppelistä , joka näkyy ilmalaivan kartassa kunhan olet ensin sen paikantanut. Se taisi olla aika lähellä besaidin saarta. Tämä baaj ruins on sama paikka kuin mitä ihan pelin alussa, jossa se suuri kala melkein söi Tiduksen.
Kala on tälläkin kertaa siellä, mutta nyt paljon pahempana. Voita se ja mene ovesta sisään mitä se vartioi. kun pääset huoneeseen missä on kuusi patsasta (yksi patsas kutakin temppeliä kohden), lähesty patsaita ja niiden päälle syttyy kuvat, jos olet löytänyt juuri sen temppelin aarteen. Kun kaikki patsaat ovat sytytetty, huoneen päässä oleva suoja häviää ja pääset hakemaan animan. Patsaat eivät kerro, minkä temppelin patsaita ne ovat, joten tässä lista:

ylävasen=besaid (valfor)
keskivasen=Macalania (Shiva)
alavasen=Dome (ynalescan temppeli)
yläoik=Bevelle (bahamut)
keskioik=Djoze (Ixion)
alaoik=Kilika (Ifrit)

Magus Sisters:
Tämän saamisessa onkin tekemistä, mutta on se sen arvoista. Pitää pyydystää kaikki eläimet gagazet vuorilta. Eläinareenan pitäjä antaa sinulle key itemin, taisi olla blossom crown. Mene sitten Remaria temppeliin. (Aja chocobo calm landsin ala vasempaan osaan, jossa on sillan rämä ja höyhen maassa, paina x ja chocobo lentää kuilun yli kielekkeelle, josta sitten pääset remaria temppeliin) Temppelissä tappele kaikkia omia summoneitasi vastaan. Sinulla pitää vissiin olla myös anima ja yojimbo. Summoneri tais antaa toisen key itemin, Flower Scepterin. Käytä Blosson crownia ja Flower scepteriä temppelin perällä olevaan oveen. Nämä poistaa oven suojat ja pääset hakemaan Magus Sisterssin. Magus sisters onkin sitten pelin paras Aeon.

Nämä Aeonit voi saada vasta kun olet saanut ilmalaivan. (paitsi yojimbon voi varmaan saada aikaisemminkin)
Tuossa se taisikin olla, en nyt muuta ainakaan muista. Lisään heti jos huomaan, että jotain puuttuu. Ilmoittakaa, jos on jotain epäselvyyksiä.

Edited by Kepakko on 10.6.2002 14:04

Kepakko
9.6.2002, 20:19:45
Originally posted by Kepakko @ 09.6.2002 19:37
Aja chocobo calm landsin ala vasempaan osaan...
Joo, kirjoitin väärin. Tarkoitin alaoikeaan paikkaan. Tarkemmin sanottuna, kun ensimmäisen kerran tulet calm landsiin, niin siitä heti oikealle ja pitäisi löytyä rämä silta ja höyhen.

Seyana
9.6.2002, 20:27:23
Tuota edit nappia kannattaa käyttää, niin ei tarvitse tehdä tuplaposteja.
Tuosta Yojimbosta sen verran,että pitääkö olla mennyt Seymour siellä vuorila ennekä sen saa?Kun siitä voisi olla aika hyvä apu taistelussa,johon olen täysin jumiutunut..
//älä huomioi koko kysymystä, tajusin just ettei mulla oo mtn ilmalaivaa :eh:
//typå

Edited by Nazna on 09.6.2002 21:29

Potri
9.6.2002, 20:37:23
Originally posted by Nazna @ 09.6.2002 21:27
Tuosta Yojimbosta sen verran,että pitääkö olla mennyt Seymour siellä vuorila ennekä sen saa?Kun siitä voisi olla aika hyvä apu taistelussa,johon olen täysin jumiutunut..
//älä huomioi koko kysymystä, tajusin just ettei mulla oo mtn ilmalaivaa :eh:
Kyllä sen Yojimbon saa heti kun pystyy Cafe of stolen faythiin menemään. Kannattaa tarjota sille 150001 giliä, niin se pudottaa vähitellen hintaa jonnekkin vähän alle 200000 giliin asti. Sitten vain maksat sen pyytämän summan kolminkertaisena niin saat kaupanpäälle kaksi teleport sphereä.

Edited by Potri on 09.6.2002 21:38

psaijai
12.6.2002, 12:27:43
Kolmin kertasena? Onko toi okikeesti totta? Tässähän täytyy alkaa kerämään rahaa ihan kunnolla. Ei löydy edes 300 000 ja mä en saa sitä laskemaan hintaa alle 200 000:n. :(

Bahamut
12.6.2002, 18:49:27
Yojimbosta tarvii aina maksaa yli 190,000 Giliä, mut se on aeoneista tärkein jollei aio tuhlata 50 tuntia statsien parantamiseen muutamia TODELLA vaikeita salavihuja vastaan... en ala spoilaa nyt nimillä, mut täältä löytyy niitä koskevia threadeja jos jo arvasitte mitä tarkotan. Jos ette, niin viimeistään kohdatessanne sellasen tiedätte mitä tarkotan (edellyttää yli imbesillin äota silti)... ;D

Edited by Bahamut on 12.6.2002 19:52

Ugluk
26.7.2002, 8:11:22
Et kertonut miten Animan saa ilman et löytäis kaikkii aarteita temppeleistä.

Celeb
26.7.2002, 8:37:05
Originally posted by Ugluk
Et kertonut miten Animan saa ilman et löytäis kaikkii aarteita temppeleistä.
Se ei ole mahdollista. Sen voi vain saada keräämällä kaikista temppeleistä Destruction Spheret. Mukaan lukien Zanarkand.

Kyllä sen Yojimbon saa heti kun pystyy Cafe of stolen faythiin menemään. Kannattaa tarjota sille 150001 giliä, niin se pudottaa vähitellen hintaa jonnekkin vähän alle 200000 giliin asti. Sitten vain maksat sen pyytämän summan kolminkertaisena niin saat kaupanpäälle kaksi teleport sphereä.
Yksi kysymys. Minkä vaihtoehdon valitsen niistä kolmesta, jotta saisin sen laskemaan hintaa noin paljon.

samiloop
26.7.2002, 19:52:35
Originally posted by celebrati
Yksi kysymys. Minkä vaihtoehdon valitsen niistä kolmesta, jotta saisin sen laskemaan hintaa noin paljon.

Kirjoitin Yojimbon kolmesta vaihtoehdosta ja niiden vaikutuksista toiseen topicciin. http://youzen.fffin.com/vbulletin/showthread.php?s=&threadid=654&pagenumber=2

Hinta laskeutuu muistaakseni tasan 190.000, kun tarjoaa ensin 150.001, sitten 150.002, ja sitten 190.000.

Rune
3.8.2002, 11:27:24
No niin, peli vaan alusta. En ole käynyt mitään noista destruction sphere himmeli hommeleista. No, katotaan sitten kun olen pelannut pelin läpi......

Purity
3.8.2002, 12:52:49
Originally posted by Rune
No niin, peli vaan alusta. En ole käynyt mitään noista destruction sphere himmeli hommeleista. No, katotaan sitten kun olen pelannut pelin läpi...... Ei se suinkaan meinaa, että pitäisi peli aloittaa alusta. Jokaiseen näistä temppeleistä pääsee takaisin, paitsi Bevelleen. Olen kuullut, että sieltä ei tarvitsisi edes aarretta saada, mutta tämä ei kuitenkaan ole varmaa.

Tosin Besaidin, ja Macalanian temppeliin pääsy meinaa kyllä, että ensiksi pitää voittaa pari vaikeampaa bossia (joista Macalanian temppeli varsinkin on hankala).

Kuitenkin mikään pakko tässä ei ole peliä aloittaa alusta (vaikkakin noiden kahden bossin voittaminen voi olla vaikeampaa kuin pelin aloittaminen alusta).

Rune
3.8.2002, 21:06:37
Bevellestä taisin sen kuitenkin hommata.... Mutta en noita Dark Aeoneita rupea mättämään! Kohtasin Ixionin vahingossa, ja se tulla tappoi kaikki kerralla kun käytti Thundajan. 99999 vahinkoa..... eeeeh. :confused:

Seyana
6.8.2002, 20:07:08
Mutta en noita Dark Aeoneita rupea mättämään!
säästä rahaa ja hanki Yojimbo. Mene tappelemaan ja toivo zanmatoa. Dark Aenoneista ei ole silloin vastusta nimeksikään.
tietenkin jos et halua mennä niitä pienelläkään huijauksella, vaan kouluttaa ja hakata darkit ukoillasi, niin tee sitten niin...

Ja jotta saat kutsuttua yojimbon taisteluun ennenkuin Dark aeon ehtii vetämään mitään, laita jollekin aseeseen first strike. jos et laita yunalle, niin älä ota Yunaa tappeluun, vaan vaihda tappelussa heti aluksi se, jolla on first strike yunaan.

Zantetsuken
14.8.2002, 21:41:32
Bevelleä ei oikein voi missata kun siihen tarttee sen D-Spheren et pääsee sen sokkelon läpi.

Ne eivät ole varsinaisesti ne aarteet mitä pitää kerätä vaan ne D-spheret joita pitää käyttää.

Aarteista on kyllä vaikee mennä ohi jos käyttää D-spherejä.

Toivottavasti en sekottanut ketään pahasti...

Braska
29.11.2003, 19:14:09
Alkujaan kirjoittanut Kepakko
FFX:ssä on tavallisten aeonien lisäksi myös salaisia aeoneita (yllätys, yllätys), joiden saaminen voi olla hankalaa, joten tässäpä ohjeet.

Yojimbo:
Tämän palkkasoturin saa helposti. Mene Calm landsiin ja siellä ylä vasemmalle, josta pääsee paikkaa jossa tapeltiin defender x lopparia vastaan. Sillan vierestä lähtee reitti kanjoniin, mene sinne. Kanjonissa on tallennuspaikasta vasempaan luola jossa Yojimbo sijaitsee. taistele tiesi luolan perälle jossa on teleportti paikka. Mene teleporttiin ja valitse chamber of the faith. Kun Yojimbo kysyy mitä tahdot häneltä, valitse alin vaihtoehto, tällöin hän pyytää 250 000 gilliä. Tästä voi hieman tinkiä. Maksa ja Yojimbo on sinun.

Nämä Aeonit voi saada vasta kun olet saanut ilmalaivan. (paitsi yojimbon voi varmaan saada aikaisemminkin)
Tuossa se taisikin olla, en nyt muuta ainakaan muista. Lisään heti jos huomaan, että jotain puuttuu. Ilmoittakaa, jos on jotain epäselvyyksiä.

Edited by Kepakko on 10.6.2002 14:04

Muuten tuo Yojimbo PITÄÄ saada ennen ilmalaivaa, koska jos sen käy hakemassa vasta ilmalaivan jälkeen se antaa vain strengh spheren.(En ole itse kokeillut, joten en ole aivan varma.Tuolla (www.fffin.com/ff10/vinkit-aeonit.php) ainakin sanottiin niin.)

//Olin väärässä, sen voi hakea sen jälkeen kun on saanut ilmalaivan.

Maguswarrior
11.12.2003, 14:57:00
Nämä ekstra aeonit ovat kyllä aika mukavia, mutta jos pyydystät ne kaikki, niin viimeinen loppari on pidempi... Mikä ei sinänsä ole paha asia.

Magus sistersit ovat kyllä aika merkillisiä, kun niitä on kolme...
Se tuo kivasti lisää "exitementtia" aeon, touhuihin! :)

Rikku
18.12.2003, 13:49:24
Eli ku multa puuttuu sen ekan postin mukaan ixionin aarre ni miten saan sen ku kuvittelin jo ett sain sen ainaki mut ilmeisesti en saanu...? vai voiks sitä enää saada ku oon jo ilmalaivassa..

Braska
18.12.2003, 14:06:49
Originally posted by Rikku
Eli ku multa puuttuu sen ekan postin mukaan ixionin aarre ni miten saan sen ku kuvittelin jo ett sain sen ainaki mut ilmeisesti en saanu...? vai voiks sitä enää saada ku oon jo ilmalaivassa..

Voi kyllä kuulostaa oudolta, mutta on totta.Minä ainakin pääsin sinne.Tietty sinne ei pakosti pääse sinun tallennuksesasi.Se saattaa johtua missä vaiheessa juonta on.Kokeile vaan.Ethän sinä siinä mitään menetä... =)

PS.Tämä menee off-topiciksi. Jatkakaa "Miten ne aeonit hankitaan", keskustelua voi jatkaa täällä. (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?s=&threadid=6019&perpage=15&pagenumber=1)

Zephiroth
22.12.2003, 18:09:02
Hehe.... kyllä ne salaiset aeonit on helppo saada... Yojimbosta on ollut erittäin paljon hyötyä eli kaikille joilla sitä ei ole KANNATTAA HANKKIA.....tuolla aiemmin sanottiin että Yojimbo tai 50 tuntii treenausta..... löytyy molemmat.......

Auron, The Hero
24.12.2003, 13:12:43
Mun mielestä Yojimbo ja Amina ovat ne parhaimmat salaiset Aeonit.

Animan overdrive tekee kamalan määrä Damagea jos sinulla on sille 255 strenghtiä ja Yojimbon Zanmato tappaa yhdestä. Wau.

Mä tapoinki kaikki Dark Aeonit Yojimbolla ja Animalla!

Mut mä en helposti tapa mun omia Magus sistereitä. Kiitos kun on Auto-life. Mutta siinäkään ei ole tarpeeksi haastetta. =/

Braska
1.1.2004, 10:20:22
Originally posted by Rikku
Eli ku multa puuttuu sen ekan postin mukaan ixionin aarre ni miten saan sen ku kuvittelin jo ett sain sen ainaki mut ilmeisesti en saanu...? vai voiks sitä enää saada ku oon jo ilmalaivassa..
Upsista!Minähän unohdin itse vastaamisen!Joo, jos haluat päästä temppeleihin sinun pitää tappaa sin, ja sitten ihmiset on taas iloisia ja päästää temppeleihin.

Lateksi
3.1.2004, 17:30:47
Oletteko huomanneet FFX-kannen takana olevan kuvan? Siinä Yuna on juuri kutsumassa aeonia taisteluun. Siinä listassa on Aeon "Kit Fox". SEhän saattaa olla, että sen nimeä on vaihdettu, muttaa kysynpä muuten vaan, että jos joku tietää asiasta jotain, tai löytää netistä tietoo tohon. Itse olen koittanu etsiä, mutta löysin jonkun espanjankielisen jutun, eikä innostanut kääntää.

Braska
3.1.2004, 17:38:53
Originally posted by Lateksi
Oletteko huomanneet FFX-kannen takana olevan kuvan? Siinä Yuna on juuri kutsumassa aeonia taisteluun. Siinä listassa on Aeon "Kit Fox". SEhän saattaa olla, että sen nimeä on vaihdettu, muttaa kysynpä muuten vaan, että jos joku tietää asiasta jotain, tai löytää netistä tietoo tohon. Itse olen koittanu etsiä, mutta löysin jonkun espanjankielisen jutun, eikä innostanut kääntää.

Tälle on jo keskustelu (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?s=&threadid=6008&highlight=mysteeri).Hmph, et sitten jaksanut etsiä itse.

Woomera
24.1.2004, 12:18:44
Kun mää sain Magus sisterssit niin mä yllätyin... kylläkin positiivisesti mutta luulin että ne on ihan eri näkösiä ja se on kyllä hienosti keksitty että niitä on kolme ja niillä on erillaisia komento vaihtoehtoja :D

vkarper
26.1.2004, 10:51:27
Mä tapoinki kaikki Dark Aeonit Yojimbolla ja Animalla!

Yojimbosta on ollut erittäin paljon hyötyä eli kaikille joilla sitä ei ole KANNATTAA HANKKIA

Yojimbon zanmato mielletään aika monessa paikassa huijaukseksi. Täytyy tunnustaa että käytin sitä Seymouria vastaan Gagazetilla ja päätin etten enää edes koske tuohon värikimaraan, pelistä lähtee maku jos siitä niin helppoa tekee. Mielummin tuskailen tunnin tappaessani jotain örvelöä ja käyttäessäni erilaisia taktiikoita kuin puolessa minuutissa zanmatolla. Ja lopussa se tunne kun vihu viimein kaatuu ilman mitään instant death keinoja...

Nyt on Dark Aeoneiden tappo ILMAN Yojimboa edessä, saa nähdä mitä tulee, Dark Valefor on voitettu ja Shiva melkein :) Propsit niille jotka pelaavat pelin ilman Yojimboa :rispekti:

Leon
26.1.2004, 12:12:59
Originally posted by vkarper

Juu oon samaa mieltä tuosta. Itse käytin Yojimboa ja zanmatoa ensimmäisen kerran Siniä vastaan kun se pitää tappaa ennen ku se avaa suunsa (aika koomista :)). Sen jälkeen en oo ees katsahtanut Yojimboa kohti ja tällä hetkellä kehittelen tyyppejäni Monster Arenalla :) (anteeks aiheesta poikkeaminen)

Antza
26.1.2004, 12:58:11
Originally posted by vkarper

Yojimbon zanmato mielletään aika monessa paikassa huijaukseksi. Täytyy tunnustaa että käytin sitä Seymouria vastaan Gagazetilla ja päätin etten enää edes koske tuohon värikimaraan, pelistä lähtee maku jos siitä niin helppoa tekee. Mielummin tuskailen tunnin tappaessani jotain örvelöä ja käyttäessäni erilaisia taktiikoita kuin puolessa minuutissa zanmatolla. Ja lopussa se tunne kun vihu viimein kaatuu ilman mitään instant death keinoja...

Nyt on Dark Aeoneiden tappo ILMAN Yojimboa edessä, saa nähdä mitä tulee, Dark Valefor on voitettu ja Shiva melkein :) Propsit niille jotka pelaavat pelin ilman Yojimboa :rispekti:

Itsekin olen sortunut käyttämään Yojimbon tappavaa Zanmatoa dark Aeoneita vastaan. Mutten ole kylläkään käyttän sit helppoja vastuksia kuten Seymoria vastaan. Kerran kun pelasin peliä läpi niin kehitin heppujani niin maan perhanast ja mul oli Tiduksella blitz ace jo enne ixioni temppelii. Iskin jokaisella normaalilla iskullakin 9999. Eipä ollu sit ku pääsin johoki gagazetille nii kovin vaikee hakata Seymorii.

Mutta kannustan kehittämään tiimiä että voittaisitte darkit ilman zanmatoa, se ei ole niin vaikeaa ku luulis.
Itse olen onnistunut näin:
Valitsin tällaisen jengin mutta eiköhän se muillakin hepuil suju.
Eli mul on Tidus, Yona ja Wakka käytös. Statsit on kaikki siin lähel 255, suurin osa on 255. Suurimman osan Aeoneist hakkasin kokonaan ilman Aeoneit. Ja näin sitten hakkasin aeonit:

Valefor:Tein kerran Wakkalla attack reelssin ja homma oli sil selvä.
Kerran olen myös hakan sen Animan Oblivionil. Helppo ku mikä.
Ifrit: Hastega vaa kehii ja sit armotonta mättöö.
Ixion: Sama homma. Muistaakseni kerran hakkasin Ixionin magussistereil kokeilu mieles.
Shiva: Tää on yllättävän helppo kun sul on defence ja evansion 255. Taas samaa armotont hakkaamist. Yleens hommaan Wakkalle owerdriven et sit taas attack reelssiä.
Bahamut:Hakkasin bahamutin ennen kun olin ees kunnol kehittän porukkaani. Häpeän mutta käytin Zanmatoa.
Yojimbo: Tämä se oli mielen kiintost ku piti hakata se oliks se ny kolme vai neljä kertaa. Ekal kerral, josta olen melko ylpeä :rispekti: hakkasin Yojimbon kokonaan käyttämättä omia Aeoneita. Myöhemmil kerroil käytin Animaa ja Magussistereitä. Myös Shiva oli hyödyksi.
Magussisters ja Anima: Zanmato :(

Eli aika hyvä saavutus vaik ite sanonki. Pelaamiseen mul on menny muistaakseeni jotaa 170 tuntii. Monstereiden pyydystäminen oli aika tuskaa.

Sit viel et kaikil käytös ollei on hp:ta jotaa 55 000 . :rispekti: :love:

Yrittäkää pois. :enkeli: kyl työ pystytte siihen

Antza
26.1.2004, 13:00:06
Originally posted by Woomera
Kun mää sain Magus sisterssit niin mä yllätyin... kylläkin positiivisesti mutta luulin että ne on ihan eri näkösiä ja se on kyllä hienosti keksitty että niitä on kolme ja niillä on erillaisia komento vaihtoehtoja :D

Jos olet pelannu Final Fantasy IV:tä nii siin on myös Magussisters.

Rikku
26.1.2004, 14:53:05
onko mitään mahdollisuutta tietää ett saaks yojimbo zanmaton? onks siihe vaik joku gil määrä?? se ei meinaan ikinä tee sitä ku haluisin.. heh..
oon voittanu vast dark valeforin (ilman zanmatoo) mut nyt yritän parannella ukkoja ett voisin voittaa niit muitaki drak aeoneja ku ei se zanmato tuu ikinä... ja ehkä se ois tylsää voittaa ne sillä..

Braska
26.1.2004, 15:04:39
Originally posted by Rikku
onko mitään mahdollisuutta tietää ett saaks yojimbo zanmaton? onks siihe vaik joku gil määrä?? se ei meinaan ikinä tee sitä ku haluisin.. heh..
oon voittanu vast dark valeforin (ilman zanmatoo) mut nyt yritän parannella ukkoja ett voisin voittaa niit muitaki drak aeoneja ku ei se zanmato tuu ikinä... ja ehkä se ois tylsää voittaa ne sillä.. Se riippuu siitä paljonko olet sille antanut.Jos olet antanut jotain 20 gil aikaisemmin, niin nyt on vaikeampi saada zanmato.Myöskin riippuu tuurista pitää vaan yrittää ja yrittää... Anna 100 000 gil niin ainakin tulee. :D

Antza
27.1.2004, 8:41:24
Originally posted by Braska
Se riippuu siitä paljonko olet sille antanut.Jos olet antanut jotain 20 gil aikaisemmin, niin nyt on vaikeampi saada zanmato.Myöskin riippuu tuurista pitää vaan yrittää ja yrittää... Anna 100 000 gil niin ainakin tulee. :D

Sinulla on hyvinkohdeltu Yojimbo joka tekee helposti zanmaton mutta Rikkulla Yojimbo ei ehkä suostu tekeen sit yhtä helpost.
Rikkun kannattas ehkä mennä joneki Besaidin tapaseen paikkaan jos on helppoi vastuksii. Siel sit kehität Zanmatoa. Koita aina välil vähentää rahamäärää jonka annat Yojimbolle ja sitku se tekee Zanmaton mielestäsi tarpeeksi alhaisell hinnal =D ,niin siirryt paikkaan jos on vähä vaikeempii vastuksii.

Jossaa, ei muistaaksee fffinis, nii ole perusteellinen Yojimbon kehitys menetelmä.En ole tuota itse testanna mut :huh: kaverini testasi ja hänen on tosi helppo tehdä nykyään Zanmato.

Rikku
27.1.2004, 11:48:48
Mä annan sille yojimbolle mitä sattu joskus 1 gilin joskus 100000 gilii.. heh.. ja se on tehny zanmaton ehkä 3 kertaa ja oon pelannu jotai 107 tuntii.. mut en kyll ees käytä sitä kovin usein... :D

Braska
27.1.2004, 15:57:32
Voit myös antaa ihan hirmusen raha määrän niin sit tekee zanmaton.Käy omega ruinsseilla ja mene taisteluun jossa tulee arkku.Avaa se, joskus sieltä tulee mimic vihollinen, ja kun sen tappaa saa 50 000 giliä.Tee pari kertaa niin on aika paljon rahaa, ja sitten voit antaa paljon rahaa Yojimbolle.
Tekeekö muuten Yojimbosi usein daigoron?Jos tekee se on epätyytyväinen ja sen jälkeen on vaikeampi saada zanmato.Sitten sinun pitää tehdä se tyytyväiseksi niin että teet jonkin verran wakishshasia(mikä onkaan) tai kozukaa.Pieni vinkki siinä.

Antza
28.1.2004, 10:54:19

Mitä minä olen lukenut ulkomaalaisilt sivuilt nii kuten sanoit nii kun Yojimbo tekee daigoron nii sen jälkeen on paljon vaikeempi saada tekeen se Zanmato, ja kun se tekee Wakizhashin nii se on olevinaan helpompi tehdä. Mutta Kozuka onkin sitte asia erikseen; kun Yojimbo tekee sen nii sil ei oo myönteistä, EIKÄ kielteistä vaikutusta.

Kuitenkin paras tekniikka saada Yojimbo tekemään Zanmato on että heti kun Yojimbon saa käyttöön, niin heti ekasta kerrast lähtien annat Yojimbolle tarpeeks rahaa et se tekee Zanmaton nii eikä mittää muuta ni sit tulee mahtavii tuloksii. Mut jos se tekee kerranki esimerkiksi wakizhashin nii Zanmaton tekeminen on taas paljo vaikeampaa. Tämä tekniikka toimii oikeasti.

Braska
28.1.2004, 15:01:29
Alkujaan kirjoittanut Antza

Mitä minä olen lukenut ulkomaalaisilt sivuilt nii kuten sanoit nii kun Yojimbo tekee daigoron nii sen jälkeen on paljon vaikeempi saada tekeen se Zanmato, ja kun se tekee Wakizhashin nii se on olevinaan helpompi tehdä. Mutta Kozuka onkin sitte asia erikseen; kun Yojimbo tekee sen nii sil ei oo myönteistä, EIKÄ kielteistä vaikutusta.

Kuitenkin paras tekniikka saada Yojimbo tekemään Zanmato on että heti kun Yojimbon saa käyttöön, niin heti ekasta kerrast lähtien annat Yojimbolle tarpeeks rahaa et se tekee Zanmaton nii eikä mittää muuta ni sit tulee mahtavii tuloksii. Mut jos se tekee kerranki esimerkiksi wakizhashin nii Zanmaton tekeminen on taas paljo vaikeampaa. Tämä tekniikka toimii oikeasti. Mutta tässä rikkun tapauksessa näköjään hän ei ole saanut joka kerta zanmatoa, niin kuin minä olen saanut, joten vinkistäsi ei ollut paljoa hyötyä.Tässä tapauksessa yritä saada se tekemään aika monta kertaa zanmato, niin myöhemmin se on helpompi saada.Annat vaan rahaa rahaa ja rahaa... niin kyllä siitä sitten.

vkarper
1.2.2004, 8:25:05
Yojimbosta ja sen motivaatiosta:

If Motivation Is | Attack Performed
------------------------------------
0 to 31 | Daigoro
32 to 47 | Kozuka
48 to 63 | Wakizashi (single)
64 to 79 | Wakizashi (all)
80 or greater | Zanmato or Wakizashi (all)

Payment | +Motivation
------------------------|---------------------------------------
0 Gil | Yojimbo dismisses himself
1-3 Gil | 0
4-7 Gil | 4
8-15 Gil | 8
16-31 Gil | 12
32-63 Gil | 16
64-127 Gil | 20
128-255 Gil | 24
256-511 Gil | 28
512-1023 Gil | 32
1024-2047 Gil | 36
2048-4095 Gil | 40
4096-8191 Gil | 44
8192-16383 Gil | 48
16384-32767 Gil | 52
32768-65535 Gil | 56
65536-131071 Gil | 60
131072-262143 Gil | 64
262144-524287 Gil | 68
524288-1048575 Gil | 72
1048576-2097151 Gil | 76
2097152-4194303 Gil | 80
4194304-8388607 Gil | 84
8388608-16777215 Gil | 88
16777216-33554431 Gil | 92
33554432-67108863 Gil | 96
67108864-134217727 Gil | 100
134217728-268435455 Gil | 104
268435456-536870911 Gil | 108
536870912-999999999 Gil | 112

Action | C. Change
-------------------------------------------------
Pay 0 Gil | -20
Yojimbo dies | -10
Dismiss w/out paying | -3
Uses Daigoro | -1
Uses Kozuka | No Change
Uses Wakizashi (single) | +1
Uses Wakizashi (all) | +3
Uses Zanmato | +4

Overdrive, is very small, but nonetheless adds in. If
Yojimbo's Overdrive gauge is full, it will add 2 to his motivation.

Braska
1.2.2004, 9:01:36
Tuossahan pitäisi ladella aivan älyttömiä summia, jottta se tekisi zanmaton!Minulla riittää aivan hyvin vaikka 10 000-100 000 giliä.Onko tuossa mitään järkeä?Minä en ainakaan tajua tuota taulukkoa.

Edit//Juu, nyt tajusin.

vkarper
1.2.2004, 14:28:01
Tuossahan pitäisi ladella aivan älyttömiä summia, jottta se tekisi zanmaton!Minulla riittää aivan hyvin vaikka 10 000-100 000 giliä.Onko tuossa mitään järkeä?Minä en ainakaan tajua tuota taulukkoa.

Siis Yojimbon motivaatiomittari on kumulatiivinen, se ei resetoidu takasin alkupisteeseen taistelun/dismissin jälkeen (ellet sitten tee jotain mikä poistaa motivaatiota). Tottakai saat sen tekemään zanmatoa vaikka maksamalla 1 gil jos oot kehittäny sen motivaatiota tarpeeks. Alussa voi joutuakin maksamaan muutamaan kertaan pari miljoona giliä mutta sitten se zanmato tulee aina vaan helpommin kun häiskällä on motivaatio korkealla. Muistaakseni 225 oli korkein mahdollinen, josta 161 on saavutettavissa kehittämällä häiskää ja loput 64 on täysin sattumanvarasesti arvottu kun maksat hälle.

nappa
4.2.2004, 18:30:27
Yritin lukaista tätä threadia läpi enkä ollut löytävinäni seuraavaa vinkkiä: Yojimbon on ainakin jonkun verran helpompi saada Zanmato jos Yojimbo on Overdrivessa.

Jubei
4.2.2004, 19:07:13
Zanmato vinkki: Maksa Yojimbolle 1000 giliä niin kauan kunnes se tekee Zanmaton joka taistelussa. Sitten menet vaikeaan vastukseen ja maksat kymppitonnin....NAKS....buahahahahaaa

SCSA
4.2.2004, 19:23:07
Suosittelen tätä: Koska mitä huonompi vastustaja, sitä todennäköisimmin tekee Zanmaton. Mene Besaidiin tappelemaan KOKO ajan Yojimbolla weeklingejä vastaan ja anna rahaa noin 100-1000 per maksuerä. Tee niin kauan kunnes melkein, joka kerta tulee Zanmato.

Itse olen saanut Yojimbon tekemään Dark Ixionille Zanmaton 128 gilillä (ylijämät). Ja homma todellakin toimii

wad3
7.2.2004, 18:33:39
Miten paljon yleensä heitätte Yojimbolle, et se heittää Wakizhashin tai Zanmaton? Mä heitän jotain 5000 - 15000giliä. Mutta harvoin käytän tätä vihollisen :nuija: .

Tomppa
9.2.2004, 19:23:32
mulla se tekee kyllä joka kerta wakisashin kun annan sille 1gil :D

mutta yojimbossa (dark)pitää antaa 850000gil :confused: JOTEN MEEN BESAIDIIN =/ ja koulutan tyyppejä monter areenalla :P

Braska
9.2.2004, 20:17:33
Originally posted by Tomppa
mulla se tekee kyllä joka kerta wakisashin kun annan sille 1gil :D

mutta yojimbossa (dark)pitää antaa 850000gil :confused: JOTEN MEEN BESAIDIIN =/ ja koulutan tyyppejä monter areenalla :P Tuohan on aivan väärä väittämä.Etkö ole lukenut vkarpperin Yojimbo selostusta?Se rahasumma on kumulatiivinen.Mitä enemmän rahaa annat sitä helpommin zanmato tulee.(Tuo vkarpperin taulukko on tuossa ylempänä.)

korppis
10.2.2004, 21:38:29
Dark Shiva.. aijai, pitäisi kehittää _vähän_ hahmoja, että Dark Shivan kanssa pystyisi tapella. Yojimbolle Overdrive täyteen ja summonataan Yunan Grand Summonilla ja puolet rahoista Yo:lle, niin kylä lähtee Zammato.

Sitten menisin makalania templeen ja saisin sen aarteen sieltä ja sitten Anima. Taino taino, pitää vielä se Geosgaeno tappaa :/

Antza
12.2.2004, 16:37:32
Uskokaa pois ;) , paras tapa voittaa kaikki darkit on kehittää omia tyyppejä niin maan perkeleest että voitat ne normaalilla partyllasi.

Tämä on kuitenkin vain minun tapani ja kyl nuo muutkin kikat tuntuu toimivan. Mul teki Yojimbo joskus zanmaton 1 gilil aika pahoikii vastuksiin. :rispekti: ME

SCSA
12.2.2004, 21:14:52
Noh...

Periaatteessa jos käyttää Don Tonberry Trickkiä (tietenkin niin että kaikilla on parhaat aseet) niin se toimii tietenkin myös.

Hieman off-topic mutta anyways...

Antza
10.3.2004, 15:52:22
Originally posted by SCSA
Noh...

Periaatteessa jos käyttää Don Tonberry Trickkiä (tietenkin niin että kaikilla on parhaat aseet) niin se toimii tietenkin myös.

Hieman off-topic mutta anyways...

Mitä tolla tricil tarkotetaan? Valaiskaa :confused: :P olen tiedon haluinen.

Ja tompalle onnittelut :rispekti:
Onko millaset characterit?

Daiki
11.3.2004, 14:59:13
Originally posted by wad3
Miten paljon yleensä heitätte Yojimbolle, et se heittää Wakizhashin tai Zanmaton? Mä heitän jotain 5000 - 15000giliä. Mutta harvoin käytän tätä vihollisen :nuija: .
Noin paljon? Kerran annoin sille 8 giliä ja teki Wakizashin, kerran annoin 100 giliä [usko pois...! En itsekkään tiedä miten ihmeessä] niin teki Zanmaton :confused: Heh . . . Mites nyt noin... Varmaan pelkää miu jos ei tee Zanmatoa alhasesta rahasummasta :D Zoukki zoukkina...

Wiseman
17.3.2004, 19:33:03
Kyllä salaiset aeonit olivatkin mukavia, vaikka en saanutkaan muita kuin Yojimbon. En saanut Bevellessä työnnettyä sitä kirottua pilaria... :prkl:

Ultima Weapon
18.3.2004, 14:11:00
Mä en saa muutako 230 000 tuhatta giliä mun pitää maksaa sille koska se haluaa aluksi 300 000 ja mun kamun FF10:ssä se haluu 250 000 alussa miksei mun FF10:ssä se haluu 250 000 giliä :prkl: :huh:

Daiki
18.3.2004, 14:19:58
Originally posted by Ultima Weapon
Mä en saa muutako 230 000 tuhatta giliä mun pitää maksaa sille koska se haluaa aluksi 300 000 ja mun kamun FF10:ssä se haluu 250 000 alussa miksei mun FF10:ssä se haluu 250 000 giliä :prkl: :huh:

Etkös muista mitä minä sinulle silloin sanoin? :huh:

Tingi tingi, kyllä se halvemmalla antaa :D

Ted
18.3.2004, 20:27:25
Pyh se Zanmato mitään huijausta ole! Jos kerran on kyseinen hyökkäys peliin annettu ja mahdollistettu, niin ihan hyvillä mielin sitä voi käyttää. Ei ole huijaamista. Itse ainakin häikäilemättä käytän, kun ei ole kärsivällisyyttä/taitoa selvitä vastuksesta muutoin. Turhaan sitä päätään hakkaa seinään jonkun rasittavan paskiaisen takia, kun voi hoitaa sen yhdellä sivalluksella. Tietysti jos on taipumusta masokismiin, niin siitä vaan. Jokainen tyylillään.

Zanmato on herran siunaus meille vähälahjaisille.

Nimim. "Dark Aeoneja Zanmatolla murskannut"

Ashe
19.3.2004, 8:34:36
Yojimbo on aika mahtava. Ja toisella pelikerralla olen sitten muutkin salaiset Aeonit löytänyt.

Mutta Yojimbo ensin. Taisin tosiaan vasta toisella pelikerralla ensimmäisen kerran nähdä Zanmaton, ja olin ihan että 'WHOAA!!'. Summoneerasin Yojimboa vähän joka satunnaistappelussa että se motivaatioleveli nousisi ja syötin sille jotain 600 tai 1100 giliä(sen verran kun suunnilleen parin tappelun jälkeen Calm Landsilla sai rahaa niin enpä menettänyt paljoakaan) kunnes Zanmato oli ainakin seuraavassa hyökäyksessä, kun se ensin teki ilmaisen Wakizashin(tai jopa Zanmaton, pari kertaa).

Minua huvitti suuresti kun Yuna kipitti antamaan Yojimbolle rahaa, ja pidin oikein summonanimaatioita aikani pitkällä versiolla kunnes Magus Sistersien tullessa kuvioihin olin ikäänkuin pakotettu laittamaan sen lyhyelle, nukahtamisvaaran takia.

En pidä Zanmatoa mitenkään 'halpana', (tylsää) duunia senkin hyökkäyksen eteen pitää tehdä,
(spoilaa jostain ei-mistään-niin-tärkeästä mutta jostain mielenkiintoisesta kuitenkin ja kaikki tietää tän nyt ehkä kuitenkin)
ja itse olen tähän mennessä lahjonut Yojimbon hakkaamaan D. Valeforin, (koska se oli tielläni). Tämä tapahtui ehkä noin kolmisenkymmentä kertaa, koska huomasin että D. Aeon jättää mahdollisesti *gasp* Ribbon-armorin, ja minähän halusin sellasen ihan ehdottomasti Rikkulle, tai edes Auronille. Kyllästyin kuitenkin ja se meni sitten Tidukselle. Samasta syystä D. Shivan hakkaaminen kestää.. ja kestää.. ja kestää..
Yojimbo on sen verran hyvissä väleissä Yunan kanssa että se tekee Wakizashin jo kutsuttaessa(=vuoro ohi) ja sitten Shiva ehtii tappaa Yojin ja hahmoni. Ja sitten jos sen saa hengiltä.. Icejotain-Weapon/Armormikäolikaan=Reset. ARGH!
Maksan muuten Yojimbolle moisesta palveluksesta 2048 giliä, mikäli tämä ketään kiinnostaa. Plus Grand Summon mikä oikeastaan varmaankin vain pahentaa asioita.

Yojimbon Zanmato-kaavassa on muuten sellainenkin juju että eri vihuilla on eri Zanmato-leveli, eli siis Zanmato-kynnys on korkeampi. Hankala örkki=korkeampi leveli.

Anima on tuo jotenkin mun mieleen Hellraiser-elokuvat. Mitenköhän näinkin on päässyt käymään..

Magus Sistersit sitten.. no, näitä tulee kutsuttua lähinnä Monster Arenalla kun pitää päästä eroon jostain liian suuresta. Ja niistä pitää päästä eroon ihan siksi että niiltä saa hyviä tavaroita. Mutta ei minunkaan Magus Sistersini kaikelle pärjää ja omat suht huonot hahmoni velä vähemmän, kun on nekin monsterit jotka tykkää countteerata kaikkeen ultimalla.. Sigh.

Ja koska en ole itse ajatellut tarpeeksi ajoissa niin kysyn:
Saako Magus Sistersit ennen ilmalaivaa? En nyt ihan heti jaksa aloittaa kolmatta tallennusta, mutta mielestäni Belgeminen Yojimboa ja Animaa(joita ei siinä vaiheessa tarvitse välttämättä olla) ei tarvinnut hakata, koska sen esineenhän sai jo Bahamutin hakkaamisen jälkeen, muistaakseni. Ja Gagazetiltähän ei ole pitkä matka palata takaisin..

//Asia selvä.
Ts. Blossom-item=True, Flower-item=True, Anima=False, Magus Sisters=False. Blah. Ei mene jakeluun mutta olkoot. Yritän sitten keksiä Animan merkityksen siinä kun seuraavaksi jaksan pelata uuden pelin. Tai sitten minulta on vain jäänyt jotain huomioimista välistä. Hyvin yleistä.
Täytyy muuten mennä tsekkaamaan se Mr. D. Yojimbo. Jäänyt kokonaan huomaamatta, hehe.

Arma
19.3.2004, 9:51:43
Originally posted by Ashe
Ja koska en ole itse ajatellut tarpeeksi ajoissa niin kysyn:
Saako Magus Sistersit ennen ilmalaivaa? En nyt ihan heti jaksa aloittaa kolmatta tallennusta, mutta mielestäni Belgeminen Yojimboa ja Animaa(joita ei siinä vaiheessa tarvitse välttämättä olla) ei tarvinnut hakata, koska sen esineenhän sai jo Bahamutin hakkaamisen jälkeen, muistaakseni. Ja Gagazetiltähän ei ole pitkä matka palata takaisin..
Tarvitset ilmalaivan sillä ilman Animaa et voi saada Maguseja ja Animaa taas et saa ilman ilmalaivaa.

Antza
19.3.2004, 14:48:19
Originally posted by Arma

Tarvitset ilmalaivan sillä ilman Animaa et voi saada Maguseja ja Animaa taas et saa ilman ilmalaivaa.

Niin siis pieni korjaus, Animaa ei saa ilman ilma-alusta ja Magus-sisters:it taas saa vain jos on jo Anima. Eli siis niitä ei tosiaan saa ennen kuin on ilma-alus.

Ja jos haluaa hakata aeon:eita jotta saa

hyviä armoreita niin kannattaa mennä tappeleen D.Yojimboa vastaan. Tapat sen joka kerta vaa pari kertaa jotta se ei kuole kokonaan ja pääset hakkaamaan sitä vielä jatkossakin.

Griffin's Heart
21.3.2004, 8:04:42
minä taisin maksaa Yojimbosta jotain... 230 000 gil. Tiedän, tiedän että olisi pitänyt tinkii enemmän mutta en jaksanu kun rahaa tulee heti kun menee otteleen. (Tiduksella Gilventure-ase käytössä)
Ei mikään halpa mutta kannatti. :up:
Mitäköhän se kaikilla niillä rahoilla tekee? :huh:

Rikku
24.3.2004, 7:16:52
Tuli mieleen ett jos tappelee Dark yojimboo ja sitte ei voita sitä vaik vikalla kerralla ni saaks ne aiemmin saadut itemit pitää sillee ett silt vois periaatteessa saada loputtomiin niit aseita??

karpo90
28.6.2004, 14:46:35
Se ei ole mahdollista. Sen voi vain saada keräämällä kaikista temppeleistä Destruction Spheret. Mukaan lukien Zanarkand.

Celeb.... Voi sinua. Ei se D-spherejen kerääminen mitään autava, vaan niiden avulla temppeleistä saadut aarteet. Ja TED. Yoyimbo on huijausta ja itsekkin käytin sitä kolmeen ensimmäisenn D.Aeon (D. Valefor, D.Ifrit, sekä eka taistelu D. Ixionia vastaan). En enää... Ei ukkoni ole vielä muiden drakkien tasoa, mutta kohta on :mad: Whahahahahahaaa * nauraa mielipuolisesti*.

pian... hyvin pian....

Andros
29.6.2004, 14:38:45
Yojimbosta tarvii aina maksaa yli 190,000 Giliä, mut se on aeoneista tärkein jollei aio tuhlata 50 tuntia statsien parantamiseen muutamia TODELLA vaikeita salavihuja vastaan... en ala spoilaa nyt nimillä, mut täältä löytyy niitä koskevia threadeja jos jo arvasitte mitä tarkotan. Jos ette, niin viimeistään kohdatessanne sellasen tiedätte mitä tarkotan (edellyttää yli imbesillin äota silti)... ;D

Edited by Bahamut on 12.6.2002 19:52

Yojimbo on ilman muuta pelin tärkein aeon, vaikka vaatiikin rahaa hyökätäkseen. En olisi ikinä onnistunut voittamaan dark aeoneita ilman Yojimbon Zanmatoa. (Yunalla kannattaa olla korkea Luck niin Yojimbo tekee Zanmaton halvemmalla. Mulla on Yuna Lck 30 ja Yojimbo tekee mulle Zanmaton yhestä gillist) :D

Mog The Moogle
2.7.2004, 15:10:47
:doggy:

oon mennyt pelin kerran läpi mut en ole saanut magus sistereitä & Animaa.
olen aloittanut uuden pelin mutta en tiedä yhtään miten saisin sen Animan. olen siinä kohdassa kun piti voittaa Chocobo Eater(Lucan jälkeen) mutta en ole kerännyt mitään aarteita muuta kun yhdestä temppelistä...
voiko temppeleihin päästä takaisin ilman että törmäät niihin "mustiin" aeoneihin?? ja voiko ne voittaa jollakin tavalla? se on mun suurin probleema...
onko kukaan käynyt siellä Omega Ruins- paikassa? jos ette ole niin ei kannata mennä ennenkuin ainakin Auronilla on attack 179 ja olet saanut sen su per-aseen missä on Break Damage Limit.
jos haluaa saada helposti AP niin kannattaa pyydystää Omega Ruinsista Master Tonberryn ja Varunan ja mennä sitten Monster Arenaan!!!niistä saa ihan kivasti rahaakin. :) :cool:

Jonitzu
18.7.2004, 11:19:22
Minulla on ikävä ongelma Magus sisterin kanssa koska en saa käytettyä näitä key itemeitä... xD

Miae
15.6.2005, 17:44:34
:doggy: Mikä on se Zanarkandin arkku, joka pitää ottaa??
Kun en ole sitten ollenkaan varma olenko ottanut sen.... :( Kun päätin että juuri tällä pelikerralla saisin kaikki aeonit....

Voisiko joku kertoa, että mikä arkku se on siellä Zanarkandissa??
Kenties se, mistä saa Sun crestin?? :huh:

Yaden
15.6.2005, 18:19:03

Sun crestin saat sieltä paikasta, missä taistelit Yunalescaa vastaan.
Zanarkandin cloister of trials arkku, se pitää hakea, kun saat ilmalaivan (mahd. nopeasti) ja kato loput täältä; www.fffin.com/ff10/vinkit.php

Dorianthem
15.6.2005, 18:28:48
:doggy: Mikä on se Zanarkandin arkku, joka pitää ottaa??
Kun en ole sitten ollenkaan varma olenko ottanut sen.... :( Kun päätin että juuri tällä pelikerralla saisin kaikki aeonit....

Sun pitää tulla myöhemmin takaisin Zanarkandiin ja siellä tulee tas yksi palikka tehtävä, mutta tässä sinun täytyy löytää kaikki valkoiset neliöt. Tämän jälkeen ilmestyy muistaakseni jonnekkin se destruction-sphere. Viet sen siihen isomman alueen sphere-aukkoon.

adenipoo
16.6.2005, 2:15:27
Andros: Yojimbo on ilman muuta pelin tärkein aeon, vaikka vaatiikin rahaa hyökätäkseen. En olisi ikinä onnistunut voittamaan dark aeoneita ilman Yojimbon Zanmatoa. (Yunalla kannattaa olla korkea Luck niin Yojimbo tekee Zanmaton halvemmalla. Mulla on Yuna Lck 30 ja Yojimbo tekee mulle Zanmaton yhestä gillist)

kiitti kiitti kiitti tosi paljon kun laitoit ton tänne. mie olen yrittänyt varmaan yhteensä 50h saada tapettuu viimeisen darkaeonin, siis mulla se on yojimbo. 5kertaa pitää tappaa se niin 4 kertaa olen vain saanut. olen joskus jopa rukoillut että se tekisi sen zanmaton, puhunut englanniksi kaikkee että olen hänen jumalansa ja hänen täytyy tehdä se zanmato x5 peräkkäin, kertonut viisauksii sille samalla kun oon pelannut munapystyssä itse darkaeon yojimboo vastaan

kaikkeen sitä ihmisetkin joutuu tekemään tietokoneen takia ;D

Dimish
16.6.2005, 7:27:11
:doggy:

oon mennyt pelin kerran läpi mut en ole saanut magus sistereitä & Animaa.
olen aloittanut uuden pelin mutta en tiedä yhtään miten saisin sen Animan. olen siinä kohdassa kun piti voittaa Chocobo Eater(Lucan jälkeen) mutta en ole kerännyt mitään aarteita muuta kun yhdestä temppelistä...
voiko temppeleihin päästä takaisin ilman että törmäät niihin "mustiin" aeoneihin?? ja voiko ne voittaa jollakin tavalla? se on mun suurin probleema...

se riippuu mistä paikasta olet ottanut. jos otit ekasta paikasta, sinulla ei ole hätää, jos muistat ottaa shivan temppelistä. kaikki muut "mustat" aeonit tulevat seuraavissa paikoissa
Dark valefor: juuri ennen valeforin templeä (olen tappanut, :rispekti: )
Dark ifrit: Siellä missä oli al bhedien home, juttele naiselle niin hän päästää sut sinne
dark Ixion: Thunder Plainseilla, puhu miehelle joka nojaa semmoista tolppaa päin siellä jossain
Dark Shiva: Juuri ennen shivan templeä
Dark Bahamut: Siellä paikassa missä yuna leskaa vastaan tapeltiiin, siinä sisään käynnillä (en tarkoita koko sen stadiumin sisään käyntiä vaan sen huoneen missä yunaleskaa vastaan taisteltiin)
Dark Yojimpo: Care of the stolen faythissä, mene ihan perälle sen tele poortin avulla ja lähde kulkemaan takaisin päin. tämä pitää tappaa 5 kertaa
Dark Anima:mene paikkaan jossa tapoit seamorin kolmannen kerran. Mene sinne missä heitettiin palloa wakkalla. heitä palloa uudestaa. tulee "animaatio". mene ihan koko paikan alkuun ja voita alkaa listimään tätä über vihollista (saaa healtia jokasesta elementistä, veäppä taioilla rehellisesti läpi niin nostan hattua)
Dark magus sisters: Tulee murhroom rock roadin alussa. Kaksi tai kolme tyttöö tulee kysymään sulta jotain ja sen jälkeen taisteletkin jo niitä vastaan.

Eetami
17.6.2005, 17:58:16
Huom! Saatta olla spammia.

Eikös tämä kaikki löydy ihan vinkeistä? (http://www.fffin.com/ff10/vinkit.php)

Jos vaikeiksia Dark Aeoneissa voi katsoa hahmonkehitys -oppaan (http://www.fffin.com/ff10/vinkit-hahmonkehitys.php). Ihan vinkkinä vaan ;).

/edit:
niin ja jos ei vinkkejä osaa katsoa, voi kysyä kysymyksensä täältä (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=12906). Muistakaa sitten myös katsoa, jos siellä olisi jo sama kysymys kysytty.

//edit:
Pyydän syvästi anteeksi tästä postista.. Olin ärtynyt.. Tämän saa sopimattomana poistaa..

///edit:
Niin ja jatkakaa vaan kyselyä ja jutustelua.

Dimish
25.6.2005, 13:06:58
:doggy:

onko kukaan käynyt siellä Omega Ruins- paikassa? jos ette ole niin ei kannata mennä ennenkuin ainakin Auronilla on attack 179 ja olet saanut sen su per-aseen missä on Break Damage Limit.
:cool:
ihan tiedoksi vain, siellä pärjää vaikka olis vain kolme miekka miestä ja kaikilla 90 strenu, tosin niillä kannattaa olla joku 8000 enuja, vähempikin riittää. eikä tarvi olla mitään super asetta, capture asekkin riittää.

Lord of the Ronso
26.6.2005, 19:16:19
ihan tiedoksi vain, siellä pärjää vaikka olis vain kolme miekka miestä ja kaikilla 90 strenu, tosin niillä kannattaa olla joku 8000 enuja, vähempikin riittää. eikä tarvi olla mitään super asetta, capture asekkin riittää.

Siis mitä??????
Menin 4000-5000 enuu ja str 70 + trio of 9999 ilman celestial weaponeita.... ottakaapa mallii

Amira
1.7.2005, 4:25:10
:doggy: Mikä on se Zanarkandin arkku, joka pitää ottaa??
Kun en ole sitten ollenkaan varma olenko ottanut sen.... :( Kun päätin että juuri tällä pelikerralla saisin kaikki aeonit....
Tarkoitat varmasti destruction Sphere arkkua, joka sisältää aarteen Animan saamiseksi. Kun olet voittanut Yunalescan mene Temppeliin takaisin uudestaan, jolloin uusi tehtävä ilmestyy taululle. Tällä kertaa sinun on löydettävä kaikki valkoiset palikat maasta, tämä tarkoittaa kumpaakin huonetta [Esimerkkinä; 3 on ensimmäisessä huoneessa ja loput seuraavassa [tämä on esim. ei pidä paikkaansa]]. Kun löydät ne kaikki menet aiempaan huoneeseen jossa jossakin vaiheessa piti muistaakseni työntää ne patsaat "sisään" siitä sivuilta ja ottaa joku ilmestyvä sphere ja viedä se sinne seuraavaan huoneeseen jolloin seinä pamahtaa ja saat arkkusi. En nyt muista tuota tarkasti, mutta kyllä tuolla luulisi pärjäävän sen kohdan.

Jos et ole varma oletko sen ottanut, mene Temppeliin josta saa Animan ja tarkasta puuttuuko kyseisen patsaan kohdalta Sphere.

Voisiko joku kertoa, että mikä arkku se on siellä Zanarkandissa??
Kenties se, mistä saa Sun crestin?? :huh:
Arkussa on yksi tarvittava esine Celestial Weaponeihin. Se on samassa "huoneessa", jossa taistelit Yunalescaa vastaan. Jos et hakenut arkkua samalla nyt sinun on voitettava Dark Bahamuth ennenkuin pääset sen hakemaan. Arkku sijaitsee portaiden päässä, etsi.

voiko temppeleihin päästä takaisin ilman että törmäät niihin "mustiin" aeoneihin?? ja voiko ne voittaa jollakin tavalla? se on mun suurin probleema...
Tottakai ne voidaan voittaa ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin vastukset. Jotkut käyttävät helppona tapana Yojimbon Zanmatoa, mutta itse käytän verta ja hikeä kouluttaessani hahmojani ja voittamalla ne ilman Yojimbon kutsumista kertaakaan taistelun aikana. Ihan miten kukin haluaa. Dark Aeoneihin kuitenkin tulee törmäämään useimpien Temppeleiden yhteydessä tai jos yrität päästä johonkin aiemmista kaupungeista kuten Besaidiin.

onko kukaan käynyt siellä Omega Ruins- paikassa? jos ette ole niin ei kannata mennä ennenkuin ainakin Auronilla on attack 179 ja olet saanut sen su per-aseen missä on Break Damage Limit.
Siis sinne kannattaa suunnata heti, kun on tilaisuus. Uusia paikkoja ei kannata paeta, voit pyöriä save pointin lähistöllä ja kouluttaa siinä sekä kokeilla kuinka kovia vastuksia örkit ovat sinulle. Itse ainakin olin heti menossa syvälle luolaan, mutta vasta myöhemmässä vaiheessa menin loppuun saakka. [Tämä sen takia, koska en yksinkertaisesti löytänyt pidemmälle, heehee]. Paikka on ihan kiitettävä alussa koulutuskäyttöön.

Siis mitä??????
Menin 4000-5000 enuu ja str 70 + trio of 9999 ilman celestial weaponeita.... ottakaapa mallii
Trio of 9999. Pitääkö muuta edes sanoa ilmaistakseni kuinka turha kommenttisi oli?

Clichet
14.7.2005, 1:55:51
Kaikkihan nuo salaiset aeonit tuli hankittua joista yojimbo osoittautui kullan arvoiseksi sen zanmato hyökkäyksen ansiosta. Nyt olen hakannut jokaisen dark aeonin vain yojimbon zanmatoa käyttäen. Animaa metsästin pitkään ja ku lopulta sen sai nii eihän sitä edes käyttäny ollenkaa :D, sama juttu magus systerseillä. Eikös sen yojimbon saa halvimmillaan jollaki 195 000:lla.

Irethia
1.8.2005, 22:14:31
Elikkäs elikkäs... Yojimboa ei tullut hankittua ennen ilmalaivaa, joten en nähtävästi siis saa sitä? No, ei se mitään. Dark Aeonit voi olla pahoja :D .
Toinen juttu... Voi mennä hieman ot:ksi...
Omega Ruins? Kuinka hyvä siellä pitää oikein olla :huh: ?? Auronilla on tällä hetkellä parhaimmat HP:t hahmoistani ja silläkin vain vähän yli 5000... Muilla n. 2000-4000... Hahmonkehitysoppaan olen jo parikin kertaa läpi lukaissut, mutta kun ei pikku pääni sitä oikein ymmärrä.. huoh.. Joudunkohan nyt pelaamaan kiltisti vain juonen läpi ja se siitä... :eh: ...
Anteeksi tietämättömyyteni ja tänne kirjotteluni, vaikka eihän tämä nyt alkua lukuunottamatta tänne kuulukkaan :shy: !

/edit
Yojimbo ilmalaivan jälkeen.. no mutta mutta. Sittenhän kaikki on hyvin :) .

Eetami
1.8.2005, 22:31:10
Elikkäs elikkäs... Yojimboa ei tullut hankittua ennen ilmalaivaa, joten en nähtävästi siis saa sitä?

Siis täh? Enhän minäkään sitä ennen ilmalaivaa hankkinut, mutta kyllä se minulla vaan siellä Aeon listassa komeilee. Ihan samalla tavalla sen saa ennen ilmalaivaa, kuin sen jälkeenkin.

Shpongled
4.8.2005, 13:25:38
säästä rahaa ja hanki Yojimbo. Mene tappelemaan ja toivo zanmatoa. Dark Aenoneista ei ole silloin vastusta nimeksikään.

Tuo Zanmato on saatavissa ihan paljon paremmilla mahdollisuuksilla kuin vain toivomalla. esim Dark Animaan sai Zanmaton noin 1:25 (puhdas arvaus) kun Yojimbolle tarjosi noin +2500000gil (Mutta mahdolliuus on siltikin pieni ellet ole yhteensä antanut Yojimbolle hunajaisen summan giliä, olisikohan ollut jotain päälle 10-20 milj. gil). Mitä enemmän tarjoat rahaa ja olet tarjonnut yhteensä, sitä paremmat mahdollisuudet.

Mitä pahempi monsteri, sitä enemmän joudut rahaa tarjoamaan. esim Dark Magus Sistersiin Zanmato mahdollisuus on miltei olematon..

Ja sitten tämä Yojimbon moraalisuhde Yunaan, tätä ei näe missään mutta siellä se on.. Eli, mitä enemmän olet käyttänyt Yojimboa ja mitä enemmän olet tarjonnut sille yhteensä giliä ja vielä se että kuinka paljon juuri sillä kertaa tarjoat rahaa, sitä parempi mahdollisuus saada Zanmato suoraan Summonista tai tarjoamalla rahaa.

Sananium
1.9.2005, 12:25:43
Eli, mitä enemmän olet käyttänyt Yojimboa ja mitä enemmän olet tarjonnut sille yhteensä giliä ja vielä se että kuinka paljon juuri sillä kertaa tarjoat rahaa, sitä parempi mahdollisuus saada Zanmato suoraan Summonista tai tarjoamalla rahaa.
Tämä toimii myös sillalailla, että tarjoaa tavallisissa tappeluissa aina 101 gil, niin Zanmaton mahdollisuus kasvaa. Sitä täytyy tietenkin tehdä aika kauan, mutta rahaa ei pala niin paljoa kerralla. Parin tunnin päästä minullekin tuli Zanmato kokoajan "suoraan Summonista." Dark Magus Sisters on sitten eri juttu... Siinä se ei tule melkein koskaan, mutta kun uurastaa kauan, niin kyllä sekin sieltä joskus useamminkin tulee kuin kerran kymmenessä yrityksessä.

Ilmoittakaa jos nyt ymmärsin väärin... :shy:

No-one
20.9.2005, 15:01:17
Elikkäs elikkäs... Yojimboa ei tullut hankittua ennen ilmalaivaa, joten en nähtävästi siis saa sitä? No, ei se mitään. Dark Aeonit voi olla pahoja :D .
Toinen juttu... Voi mennä hieman ot:ksi...
Omega Ruins? Kuinka hyvä siellä pitää oikein olla :huh: ?? Auronilla on tällä hetkellä parhaimmat HP:t hahmoistani ja silläkin vain vähän yli 5000... Muilla n. 2000-4000... Hahmonkehitysoppaan olen jo parikin kertaa läpi lukaissut, mutta kun ei pikku pääni sitä oikein ymmärrä.. huoh.. Joudunkohan nyt pelaamaan kiltisti vain juonen läpi ja se siitä... :eh: ...
Anteeksi tietämättömyyteni ja tänne kirjotteluni, vaikka eihän tämä nyt alkua lukuunottamatta tänne kuulukkaan :shy: !

/edit
Yojimbo ilmalaivan jälkeen.. no mutta mutta. Sittenhän kaikki on hyvin :) .

Kysit, kuinka hyvä kannattais olla Omega Ruinseissa. Minusta sinun kannattaisi vielä vähän treenata. Siellä on kaksi vapaaehtoista Bossia, ja minulla toisessa niistä oli noin 8000HP (ainakin) kaikilla hahmoilla, ja Lululla reilut viissataa MP:tä. Voitat Bossit helposti jos sinulla on Magus Sisters tai Anima. Muista varustaa jollekkin eturivissä olevalle hahmollesi "First Strike" -ability, että pääset Great Malboroa pakoon tai hanki hullu Agility.

HeavyLord
22.9.2005, 7:02:20
Kylmiä väreitähän tässä tulee kun lukee Yojimbon ja Zanmaton käytöstä!
Kerran olen Zanmatoa tarkoituksella käyttänyt (Dark Ifrit) mut sit kyl lopetin tallentamatta!
Minusta Zanmato ON huijausta!
Koska Zanmaton käytössä ei ole kyse taidosta vaan siitä että ei muuten pärjää =/

Ai niin, mielestäni Anima on paras Aeon.
Pain tekee aika hauskaa vahinkomäärää tavallisiin vihollisiin ja pahemmat möröt kaatuu Oblivionista :D
Kaiken lisäksi tykkään Animan ulkonäöstä ^^
Hieno tuskissaan oleva mörkö, joka leijuu kahden ulottuvuuden (Ainakin minusta...) välissä. Me likes!

gaara9
17.10.2005, 12:15:18
kaikki riippuu luckista Kaikki riippuu oikeastaan suhteesta Yojimbon kanssa.. alussa mulla meni jotai 200-500k per zanmato mut nyt saan kevyesti jollai 100gil...

Amira
17.10.2005, 13:52:27
Hyvät ihmiset. Yojimboa on käytettävä taisteluissa paljon, joka parantaa niin sanottua Yunan ja Yojimbon "suhdetta" ja täten Jimbo tekee vahvempia iskuja useammin ja vähemmästä raha summasta. Itse maksoin/maksan sille poikkeuksetta 1Gilin, joskus saatan olla anteliaalla päällä niin hän saa 10Giliä ja kyllä jätkä on Zanmaton tehnyt ja tekee myös usein omin päin ilman, että minun täytyy maksaa ollenkaan, joten käytätte sitä paljon ja tulos seisoo lopussa.

Tosin jos nyt lähdette pelaamaan Yojimbolla joka vastuksessa ja yritätte vain saada Yunan välejä tämän kanssa paremmiksi voi homma käydä aika raskaaksi. Suosittelisin vain pyytämään sitä usein taisteluissa pitkin peliä ja näin kyseinen Aeon siinä sivussa lämpenee. Jos suhde Jimboon on huono voit maksaa sille vaikka miljoonan eikä siltikkään ole takuita, että se tekisi mitään Zanmatoon päinkään.

Sitten tuohon Luck kysymykseen. Itselläni on hahmoillani [including Yuna] kaikilla Luck 255, mutta enpä ole koko pelin aikana missään vaiheessa tarvinut Yojimbon apua ja nyt kun olen sen pari kertaa pyytänyt avittamaan ei jätkä suostu tekemään mitään joka muistuttaisikaan hyökkäystä, mutta vähitellen tulee koko ajan parempia iskuja. Zanmatosta saisin kuitenkin vain unelmoida. ;]

Zanmato ei mielestäni ole huijaamista. Se on isku siinä missä muutkin ja käytön takiahan se on peliin laitettu, tosin kyllähän se on totta että Zanmato on se helpompi tie ulos vaikaista taisteluista, joten jos sitä suoraa on käyttänyt voittaakseen jonkin Dark Aeonin on turha tulla sillä kehuskelemaan.

harmaa-kettu
8.11.2005, 14:31:48
Mun mielestä voisi olla semmonen aeonon, joka tulis joskus kesken tappelun, koska se olis mun mielestä hyvä juttu jos olisi kuolemaisillaan...
mut se on vain mieleen juolahtava ajatus

Sananium
8.11.2005, 15:20:11
Mun mielestä voisi olla semmonen aeonon, joka tulis joskus kesken tappelun, koska se olis mun mielestä hyvä juttu jos olisi kuolemaisillaan...En tiedä muista, mutta minulle tästä tulee ihan mieleen Gilgamesh FFVIII:sta. Sen pärähtäminen ilmoille (kuulostipa flatukselta) on aina sellainen tuska ( ;D )... Vielä jos kympissä tulisi aina samanlainen ma(h)anvaiva, niin... Mutta tulipahan vielä mieleen, että ainahan aeonit kutsutaan kesken tappelun.

Shagrat
17.11.2005, 15:58:59
Muistaakseni FF7:ssa pystyi käyttämään Phoenix summonia, kun kaikki hahmot kuoli, jonka jälkeen se Phoenix herätti ne kaikki taas henkiin. En ole kyllä yhtään varma, mutta näin muistelisin. Ehkä siihen tarvittiin myös "final attack" materiaa, että hahmo käytti sitä summonia.. :huh:

Sananium
17.11.2005, 16:18:51
Muistaakseni FF7:ssa pystyi käyttämään Phoenix summonia, kun kaikki hahmot kuoli, jonka jälkeen se Phoenix herätti ne kaikki taas henkiin. En ole kyllä yhtään varma, mutta näin muistelisin. Ehkä siihen tarvittiin myös "final attack" materiaa, että hahmo käytti sitä summonia.. :huh:Juups, tuollainen on mahdollista. Vaan miten tuo liittyy salaisiin aeoneihin...? :huh:

No eipä liity paljoa mitenkään tuo ylempi postinikaan! Tai no... vähän...

GolliM
22.6.2006, 22:45:02
Ohohohoho, taidan laittaa omat kommenttini FFX:n salaisista aeoneista.

Yojimbo

Tätä käytin ensimmäisessä tallennuksessani paljon, kun halusin animan ja oli jäänyt aarteet keräämättä ;D. Toisessa en käyttänyt yhtään ja kolmannessa olen kerran epätoivoissani kutsunut kolmannessa seymour tappelussa ja taisi aikamoinen mäihä käydä, kun jäbä teki tonnilla zanmaton vaikka välit olivat täysin nollassa =). Otti päähän kun en halunnut voittaa vastusta zanmatolla, mutta sillä oli muutenkin vain 5000 hp jäljellä niin en restartanut :eh:.
On hyvä, ettei Yojimbo tule kesken taistelun, kasissa Gilga--- tuli vikan vastuksen toisen muodon kimppuun! Olisin halunnut voittaa sen itse, mutta kun ei, niin ei =)! Kolmannen ja neljännen vuodon se olio jätti onneksi väliin!

Anima

Anima on mahtava, animan tupla overdrive kaataa melkein kaiken, painilla pärjää pitkälle jos vastus ei ole immune. Täysin turha anima silti on, kun parempiakin on olemassa. Animaa käytän todella harvoin ja vain silloin, jos Magusit häviävät.
Anima on myös ruma ja sillä on liian huono defence.

Magus sisters

Tappokoneita. Piste. Aluksi Magusit iskivät melko vähän, Mindy ehkä 99999 critical razzialla, mutta yhden päivän Yunankoulutuksella sain Cindyn ja Mandyn strenghtit ja defencet 255 eikä Sandykaukana tule (passado iskee 20 000/isku) Magusit ovat paljon parempia kuin omat tyyppini tällä hetkellä ja näillä hakkaankin kaikki Monster arenan viholliset sen sijaan, että hakkaisin niitä tunnin ajan omilla "9999 - 30 000" äijilläni. Jos vielä saisi itse määrätä, mitä magusit tekisivät, ei yhtään taistelua voisi hävitä ;D!
Ovedrive on hieman tehoton, kuusi iskua on aivan liian vähän (vaikka iskeekin kaikkiin), pitäisi olla 10. Laitoin aeon-animaatiot shortille, koska en kestänyt delta attackin näytöstä.

Suosikkini ovat Mindy ja Sandy. Cindysta ei ole mitään apua, kun se koko ajan pitää taukoa, vaikka hahmot kaipaavat auto-lifeä =). Sandyn "Passado" on mahtava apu, mutta se tekee sitä liian harvoin. Mindy iskee lähes poikkeuksetta razzialla viisi yhdeksikköä :lovetus:. Magusit ovat parhaita aeoneja, koska niitä on KOLME.

Caladbolg
23.6.2006, 10:07:54
ja minähän kun vihdoin olen jaksanut kehittää hahmojani(yunaa ;)) niin kaikilla aeoneilla on täydet statsit.. pistän sen verran aikaisempaa vastaan, että Anima on mielestäni yksinkertaisesti huippu! itse käytän lähes pelkästään animaa.. Pain on loistava (hasten kanssa) esim. monster arenan flania vastaan.
Kun käytän Magus sistereitä (harvoin) Mindy rulettaa:eh:. Kun hän tekee passadon niin sehän tekee monia vastuksiakin vastaan yli 100 000-150 000 dmg.. Cindy ja Sandy.. ovt periaatteessa turhia.. (paitsi haste ja parannus)
Yojimbo..yojimbo..yojimbo.. Ai että minä vihaan tuota.. Sen "suhteen" kehitys on nii ****** että hermot menee.. En käytä koko ukkoa ikinä ellei sitten ole pakko.. Eihän se tee edes 6 miljoonasta gilistä (uskokaa pois.. tosiasia) zanmatoa, vaan Wakizashin.:prkl::saarna:

Paine
28.6.2006, 12:09:28
Vai muka salaisia aeoneita?

Jaa-a.. En nyt tiedä onko ne NIIN salaisia, mutta kumminkin ne jotenkin on. Kaikki oli kohtalaisen helppo saadakkin. Eli ei mitään ongelmia. Paitsi tämän Yojimbon kanssa oli vähän ongelmia aluksi. Kuten se raha oli aika iso tekiä. Maniskaa ei tahtonut löytyä ei ensinmäistäkään ropoa, kunnes jäi kouluttamaan Mt. Gagazetille joksikin aikaa. Magnus Sisterit on ihan hyvä, muttei luotettavia todellakaan. Siksi yritän aina mahdollisesti tehdä attackia. Anima on kyllä paras. Se oli kaikista helpoin saada, mutta silti paras.

Xtriimi
28.6.2006, 12:51:16
Paras niistä "salaisista Aeoneista" on Anima koska Anima tekee minulla aika massiivista dmgea .. Vaikka kyllä Wakkani on parempi attack reelsin kanssa
.. Wakka tekee 99999 joka attackilla :)

spiralcut
28.6.2006, 16:02:55
:P vai että salaisia aeoneita. Kaikki saa todella helposti ja minulla on kaikki
(alapuolella mietteitä)

Paras kaikista "salaisista" aeoneista on tietenkin
Magus sisters
täytyy myöntää että on ärsyttävää kun nämä muijat iskee satunnaisia hyökkäyksiä, tai pitävät taukoja (varsinkin se mössö). Mutta kun he, ja minä satumme oikein hyvälle tuulelle niin kyllä sitä yhteistyötäkin löytyy. Magusien hyökkäykset iskevät paljon, mikä on tietenkin vain hyvä juttu (se mössö :evilgrin: ). Kaikki osaavat jonkun hyvän hyökkäyksen jopa mössökin osaa auto-lifen ja parannus taiat joten rispekstit niille kaikille.

Yojimbo
:evilgrin: Yunalla on suhde häneen :D . Eli ei tarvitsa maksaa sellaisia yhdeksänmiljoonaayhdeksäntuhattayhdeksänsataayh deksänkymmentäyhdeksän
- tyylisiä summia. Joskus paljon alle kymppitonnikin riittää Zanmaton tekemiseen.
muut iskut ovatkin aika ähtäristä. Minulla kun yritin voittaa Braskas final aeonia Yojimbon zanmatolla, niin tämä ilmestyy taisteluun ja iskee ilman maksua Wakizashin, jota sen EI missään nimessä olisi pitänyt tehdä koska nyt tämä final aeon pieksi Yojimbon hengiltä. (Seuraavalla kerralla onnistuin)
yritin päästä tämän taiston silloin mahdollisimman nopeasti läpi.

Anima
Ei minun mieleeni. Onhan pain tietenkin hieno isku ja vie paljon, mutta aeon ei ole minun mieleen. Tämä aeon on kuitenkin hyvä, niinkuin kaikki "salaisista" aeoneista pitääkin. Kuitenkin tätä ei tule käytettyä niin paljon kuin esim: Maguseja. Animassa on taiat ovat toinen hyvä puoli, eikä attack ole mikään luuseri damagen tekijä.

Siinä minun mielipiteeni.

Taateli
6.7.2006, 11:00:25
niin toi dark yojimbo on aika lailla paha vastus ku se pitää tappaa 3 vaiko 4 kertaa? mutta vaikka onnistuisikin zanmato se pitäis nujertaa vielä parikertaa ja ku se kerran käyttää jotain daigoroo iskun vastaanottaja kokee 99999 vahinkoo ja kivettyy ja häviää taistelu areenalta.... minun kaveri on onnistunut nujertamaan kaikki dark aeonit mutta hän on pelannut kyseistä peliä 279 tuntia ja on neljä ukkoa niin hyviä kun voi olla :D =) yt on jotkun on peli hulluja:huh: mutta eipä silti kyllä final fantasyt on parhaita pelejä eipä sille oikeen mitään maha :S ;D

marjaherttua
21.7.2006, 19:21:42
Yojimbosta tarvii aina maksaa yli 190,000 Giliä, mut se on aeoneista tärkein jollei aio tuhlata 50 tuntia statsien parantamiseen muutamia TODELLA vaikeita salavihuja vastaan... en ala spoilaa nyt nimillä, mut täältä löytyy niitä koskevia threadeja jos jo arvasitte mitä tarkotan. Jos ette, niin viimeistään kohdatessanne sellasen tiedätte mitä tarkotan (edellyttää yli imbesillin äota silti)... ;D

Edited by Bahamut on 12.6.2002 19:52

Mitääh? yojimbohan on turhin aeon koko pelissä! Tai no mielipide kysymys mutta on se turha. zanmato vie vaan maun pelistä :'( Mielummin kehittää. Itselläni meni eka muisti niin perseelleen yojimbon takia. Vikassa lopparissa ukkojen max hp oli parhaillaan n. 4500 -.- ja yojimbo oli paras kaveri :D

carnaviero
22.7.2006, 8:06:41
Jees. Minäpä olen saannut kaikki aeonit (myös salaiset). Vaikein aeon oli Anima, mutta tutkintojen ja pelaamisen jälkeen lopulta sain sen, seikä tuntun niin vaikealta. Miulla on myös Yks tapettu dark aeoni saldossa, Dark valefor.
Siitä ihmetyin, kun voitin sen ilman Yojimbon Zanmatoa. Kova oli tappelu. Olen tyytyväinen saamini Aeonehin.
Olen siinä melko lailla samaa mieltä Marjaherttua, että zanmato imee mehut pois jännityksestä.

Shokun
29.7.2006, 22:32:14
just just, mulla o kaikki salaiset aeonit, sekä tapettu melkein kaikki dark aeonit...

ainoastaan dark yojimbo puuttuu...:(
Kaikki muut tappanu zan matolla, milläs muullakaan? ;D

Xtriimi
30.7.2006, 12:35:38
No dark Yojimbo on vaikein ja sitä on vaikee voittaa muulla kun Zanmatolla, koska jos et itse tee ensimmäisellä vuorolla Zanmatoa niin Dark Yojimbo tekee sen :/

Tonishi
30.7.2006, 12:48:16
Njooh, en ole tappanut kaikkia Dark Aeoneita. En vain osaa... Plus se kehityskään ei oikein kiinnosta @_@. Dark Bahamutin tapoin Zanmatolla, koska halusin saada sen sun crestin, unohdin ottaa aikaisemmin. Dark Valeforin sitten tapoin ihan reilusti. Muita olen yrittänyt, mutta turpiin tulee. :<

Shokun
30.7.2006, 16:39:32
no jaa.. ei se aina tee heti zan matoa, ei edes yleensä...
Mutta ku se pitää tappaa 4 kertaa, ni siinä menee liikaa rahaa, ku tekee 4 zan matoa... mulla yleensä menee se 1m et se tekee sen...

vähän off-topicia, mut tietääkö kukaan hyvää rahantekotapaa ff kympissä?

//oops, sry...:)

Xtriimi
30.7.2006, 16:43:12
vähän off-topicia, mut tietääkö kukaan hyvää rahantekotapaa ff kympissä?

Itse kerään rahaa sillain, että tapan monsuja omega ruinseilla ja samalla tulee rahaa kun on gillionaire (<-- en ole varma onko oikein kirjoitettu) ja tietysti tavaroita joita niiltä saa nii ne voi myydä hyvään hintaan =)

The Noob
30.7.2006, 17:36:15
vähän off-topicia, mut tietääkö kukaan hyvää rahantekotapaa ff kympissä?
Arrghhh! Ei näin, katso ensin sivulta ensin finin FFX vinkit osiosta ennenkun kysyt täältä. Tässä linkki scrollaa ihan alas! http://www.fffin.com/final-fantasy-x/vinkit/hahmonkehitys

seymour
8.8.2006, 15:21:43
Nappaa: Bandersnatch, Ahriman, Dark Flan, Grenade, Grat, Grendel, Bashura, Mandragora, Behemoth, Splasher, Achelous ja Maelspike Alue: Mt. Gagazet Palkinto: Blossom Crown
Mun pitäis saada Magus sister mut mä en löydä tota Ahriman hirviöt et saisin taas Blossom Crown. Voiks joku kuvailla vähä mist se löytää. Apu:(

carnaviero
8.8.2006, 15:31:59
Kyllä se löytyy, kun vain jaksat etsiskellä. Nyt tietenkin laittaisit jonkun: "Olen kyllä etsinyt hemmetin kauan, mutta en oo löytäny."
En oikein voi antaa mitään tarkempia neuvoja, mutta sanoisin, että varmaan melko lähellä sitä paikkaa, jossa rökitit Seymourin. Siis ei sen jälkeen vaan sitä ennen.

//Ja onkos sinulla edes sitä Flower Sceptreä?

_Antza_
3.9.2006, 16:38:39
Siis tuosta Animasta.. Kun pelaan taas vaihteeks FFX läpi niin tuli sellain ongelma et en saanu sitä secret itemii sielt bevellestä, joten oliks se jotenkin niin et sen voi korvata jollain tavalla.. Kun sinne Beven temppeliin ei enää pääse.:huh:

Dorianthem
3.9.2006, 17:34:47
Siis tuosta Animasta.. Kun pelaan taas vaihteeks FFX läpi niin tuli sellain ongelma et en saanu sitä secret itemii sielt bevellestä, joten oliks se jotenkin niin et sen voi korvata jollain tavalla.. Kun sinne Beven temppeliin ei enää pääse.:huh:Min sekoilin nyt. Tarkistin tosiaan FFfinin vinkeistä ja siellä oli tällainen:

Vain Bevellen temppelin aarteen voi jättää välistä jos haluaa Animan nopeammin. Jos et saanut käsiisi Bevellen aarretta, mene uudelleen Zanarkandin temppeliin. Aktivoi "valolattioilta" kaikki valkoiset neliöt. Tällöin ensimmäiseen huoneeseen ilmestyy Destruction Sphere, joka toisen huoneen näyttöpäätteeseen laitettuna räjäyttää aarteen esiin. Nyt Bevellen aarre on korvattu.

Sase
3.9.2006, 18:15:07
Olet kyllä aika taituri, jos missasit sen. Se oli se arkku suoraan siinä temppelin lopussa keskellä tietä. Missasitko aivan varmasti sen? Jos sen edes voi missata, niin sitä ei voi hakea enää.
Jotta sen saa piti hankkia noita Bevelle Spherejä ja niillä leikkiä jotakin. Palkinnoksi sait Kimahrille keihään jossa on Str+20%, Str+10% ja Str+5%. Saattoi olla vielä yksi tyhjä paikka.

remedy
4.9.2006, 12:14:46
Kaikki salaiset Aeonit olen hankkinut, ensimmäisenä Yojimbon jo heti ensimmäisen Calm Lands visiitin jälkeen. Yojimbon ja Yunan suhde on erinomainen, ja yleensä tekee joko suoraan Wakizashin kaikkiin, tai sitten Zanmaton kun maksaa vähän. Yhtään bossia en ole Zanmatolla hoidellut, vain satunnaistaisteluja. Dark Aeoneista olen nyt voittanut Valeforin, Ifritin ja Ixionin, ilman Zanmatoa (Aeoneja olen ainoastaan käyttänyt Dark Aeonien Overdriven suojana). Ixionia ei ole nykyisessä tallennuksessa menty läpi, sillä en ole saanut siltä vielä hyvää suojaa, mutta olen sen voittanut monen monta kertaa. En sanoisi Zanmatoa huijaukseksi, mutta kyllä se peli-innon vie jos vaikka käyttää Zanmatoa voittaakseen Bosseja tai Monster Arenan hirviöitä, itse en käyttäisi.

Magus Sisters on kyllä hyvin kätevä, mutta en sitäkään käytä kovin usein. En ole Aeoneja (Yunaa) jaksanut vielä kehittää niin paljoa, että ne olisivat parempia kuin omat parhaat taistelijani. Mukava kolmikko sinänsä. Ja hyvä esim. ottamaan vastaan Dark Aeonejen Overdrivet.

Animan sain jo aika heti sen jälkeen kun olin saanut ilmalaivan, mutta en muista että olisinko häntä kutsunut kertaakaan. En vain pidä tästä Aeonista. Vaikka on hyvät iskut ym. niin en näe Animassa mitään niin erikoista, että hänet viitsisi kutsua taisteluun.

Dark Aeoneista vielä sen verran, että kyllä joku päivä vielä menen ne kaikki (ja Penancenkin) ilman Zanmatoa.

Auronjii
4.9.2006, 13:01:59
Jeejee.. Minulla on kans kaikki salaiset aeonit! Ja tapettuna dark valefor (tai jotain sinne päin.) Sekin vain sen takia että sain Auronskille sen viimosen overdriven. Ja häpeäkseni myönnän että käytin Zanmatoa =) .

Yojimbon sain ensimmäisenä. Hmmm.. Täytyy sanoa että Yunani ja yojimboni suhde on melko omalaatuinen. Joskus se tekee suoraan maksamatta zanmaton ja joskus sille taas täytyy maksaa miljoonia siitä, että se tekee edes wakizaöplöppöööpööö (krhm... Eihän minulla ole yhtään huano nimimuisti.) Ihan kätevä aeonsku.

Animan sain toisena. Minä jotenkin tyksin. En niinkään sen ulkomuodon takia vaan muuten vain. Varmaan pikemminkin sen tarinan takia.

Nee loppu aika... Viimestelen viestin sitten kotona (Koulussa nyte ollaan.. )

// Dodiii. Täälä taas!

Animasta voisin jatkaa, että animan fayth on melko sympaattinen neikkonen. Tämän muuten sain työllä ja tuskalla. En minä pitkään aikaan uskaltanut Zanarkandista sitä destruction spherellä tai sillä niin saatavaa aarretta uskaltanut mennä hakemaan, kun luulin, että se pimee pahamuttis tulloo ja hyökkää nenille.

Nih. Sitten Magus sisters. Möh. Se oli kans aikas hassu tapaus. Taistelin sitä Belgemineä vastaan. Olin kaikki muut aeonit pieksenyt ja jäljellä oli Anima. Doh. Sitten Anima tuli ja pieksi minun aeonit. Kaikki paitsi Yojimbon. Huoh. Laitoin sitten sen areenalle ja olin valmis resetoimaan koko koneen. Käteni pysähtyi reset-nappulan päälle, kun huomasin, että jätkähän rupesi sooloilemaan sinne pienet Zanmatot. Noh, enhän minä valita tai mitään.

GoldenSephiroth
23.9.2006, 16:27:47
Niin siis pieni korjaus, Animaa ei saa ilman ilma-alusta ja Magus-sisters:it taas saa vain jos on jo Anima. Eli siis niitä ei tosiaan saa ennen kuin on ilma-alus.

Ja jos haluaa hakata aeon:eita jotta saa

hyviä armoreita niin kannattaa mennä tappeleen D.Yojimboa vastaan. Tapat sen joka kerta vaa pari kertaa jotta se ei kuole kokonaan ja pääset hakkaamaan sitä vielä jatkossakin.

Miten nii ei saa ilman animaa maguseja? ^-_-_-^ mitä mä oikein sönkkäsin ku ei siihen niitä tarvita (ne oli maguseille)
Vaan pitää joka temppelissä etsiä myös destruction sphere:n avulla aarre. (ja jos ei bevellessä sitä saanut voi sen korvata zanarkandisa)

kimahri23
17.10.2006, 20:30:39
ihan niikö kukaan ei sitä tienny mulla on kaikki aeonit.suosittelen muuten lämpimästi animan hankkimista ja ku sitä treenaa paljo nii se iskee overdrivellä 2 miljoonaa itekki ku tapoin dark shivaa se teki puoli milliä vahinkoo mut mä kyl resetoin koska sain ihan supon kaman.mut ei sitä ehkä sittekäää ihan kaikki tiiä. ps: animaa ei todellakaan voi saada ilman kaikkii destruction sperejä joten ihan turha haaveilla.