Kippe
7.3.2003, 15:11:56
Tällainen tuli tehtyä aikanaan koulun lehteen.
Matti T käveli Helsingin keskustassa kohti työpaikkaansa. Työpaikka oli erään pienehkön pohjois-eurooppalaisen valtion raha-asioista vastaava instituutio, tuttavallisemmin valtionvarainministeriö tai vielä tuttavallisemmin pelkkä Ministeriö, isolla m:llä. Ministeriö sijaitsi parisataa vuotta vanhassa venäläismallisessa uusklassista tyyliä edustavassa rakennuksessa, jonka etuoven Matti T avasi paikalle saavuttuaan tottuneella nykäisyllä. Hän tervehti aulassa seisoskelevaa vahtimestaria ja jatkoi kulkuaan kohti Mekkaansa, toisessa kerroksessa sijaitsevaa työhuonettaan, jossa häntä odotti uskollisesti ylväs läjä papereita sekä sähköpostilaatikollinen viestejä.
Nämä paperit ja viestit olivat olemassa sen takia, että joku valopää oli aikanaan keksinyt pätsin nimeltä budjettiriihi, joka sotki Ministeriön arjen pitkäksi aikaa vuosittain. Erityisen harmillista tämä oli Matti T:n kannalta, sillä hän oli tyypillinen keskitason paperisotamies, jonka käsien kautta kulki suuret määrät eri tahojen, rahankerjuupyyntöjä sekä Ministeriön suuren ylipääjohtajan, Sauli N:n vastauksia. Vastausten joukosta saattoi löytää hyvällä onnella muutaman myönteisenkin kappaleen. Muoniolaisen kokeiluananasviljelmän tarvitsemat tuet eivät näemmä vaa’assa paljoa paina, kun toisesta kupista löytyy ulkomaanvelan lyhennyksiä, EU-jäsenmaksuja sekä eurojen syytämistä uhkapelejä harrastaviin valtio-omisteisiin teleyhtiöihin.
Matti T ryhtyi käymään papereitaan läpi arkki arkilta. Vaikka hän olikin luonteeltaan varsin rauhallinen ihminen, loputon paperimäärä onnistui synnyttämään hänen aivoissaan turhautuneisuuden kipinän. Jokainen paperi, johon hän laittoi Ministeriön leiman, jokainen sähköposti, jonka hän lähetti eteenpäin, jokainen tietyn nimenomaisen paperin tärkeyttä painottava puhelinsoitto ruokki tuota kipinää ja samalla Matti T:n turhautuneisuutta. Matti T arveli turhautuneisuuden johtuvan pelkästä rutiinin puutteesta, joten hän pyrki kiihdyttämään tahtiaan. Paperiläjä ei näyttänyt kutistuneen yhtään, vaikka hektisen ähellyksen ansiosta Matti T:n toimistosta oli jo lähtenyt laatikoittain leimattuja papereita. Tämä tulosten näkymättömyys aiheutti Matti T:lle äkillisen sisäisen hermoromahduksen, kun patoutunut turhautuneisuus pääsi purkautumaan erinäisinä psykologisina oireina.
Matti T oli yleensä hyvän henkisen tasapainon omaava henkilö, joten hän päätti purkaa paineensa mätkäisemällä rei’itintä pariin otteeseen ja tyhjentämällä roskakorin. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti riittänyt ja pöydän ääreen palattuaan hän vaipui rationaalisen tajunnan vetäytyessä taka-alalle unen ja tajuttomuuden väliseen tilaan. Tässä nimenomaisessa tilassa hän koki varsin erikoisia ilmestyksiä. Unessa hänen eteensä ilmaantui ikävän vasemmistolaiselta vaikuttava henkilö, joka käski hänen haistattaa pitkät fasistiselle järjestelmälle ja polttaa koko pulju. Hänen taaksensa ilmestyi yhtäkkiä toinen henkilö, konservatiivisen oloinen mies, joka vaati häntä välttämään moista humpuukia – kyllähän järjestelmää täytyy pitää pystyssä, sillä se on kaiken edistyksen elinehto. Näiden kahden hahmon räikeä vastakohtaisuus ihmetytti Matti T:tä varsinkin, kun hän huomasi heidän molempien esittävän häntä itseään.
Matti T:n persoonat alkoivat väitellä keskenään kiivaasti, joskin molemmat yrittivät samalla vakuuttaa häntä omien näkemystensä oikeellisuudesta. Väittely oli varsin tasainen pitkän aikaa, mutta vääjäämättä porvaripuoliskon akateemissävytteinen argumentointi pääsi voitolle punikkipuoliskon kapakkafilosofiasta. Sen seurauksena Matto T:n henkinen tasapaino palautui hänen yleisen elämänkatsomuksensa siirtyessä oikealle tämän persoonien taiston jälkeen. Materiaalinen Matti T heräsi työpöytänsä äärestä muistamatta unestaan mitään ja alkoi leimata papereita tyynenä niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Matti T oli tietämättään pelastanut koko valtioneuvoston linnan häneltä itseltään, mutta se tieto on ollut häneltä salassa – ainakin siihen asti kunnes hänen sisäinen punikkinsa päättää nostaa päätään jälleen kerran.
Matti T käveli Helsingin keskustassa kohti työpaikkaansa. Työpaikka oli erään pienehkön pohjois-eurooppalaisen valtion raha-asioista vastaava instituutio, tuttavallisemmin valtionvarainministeriö tai vielä tuttavallisemmin pelkkä Ministeriö, isolla m:llä. Ministeriö sijaitsi parisataa vuotta vanhassa venäläismallisessa uusklassista tyyliä edustavassa rakennuksessa, jonka etuoven Matti T avasi paikalle saavuttuaan tottuneella nykäisyllä. Hän tervehti aulassa seisoskelevaa vahtimestaria ja jatkoi kulkuaan kohti Mekkaansa, toisessa kerroksessa sijaitsevaa työhuonettaan, jossa häntä odotti uskollisesti ylväs läjä papereita sekä sähköpostilaatikollinen viestejä.
Nämä paperit ja viestit olivat olemassa sen takia, että joku valopää oli aikanaan keksinyt pätsin nimeltä budjettiriihi, joka sotki Ministeriön arjen pitkäksi aikaa vuosittain. Erityisen harmillista tämä oli Matti T:n kannalta, sillä hän oli tyypillinen keskitason paperisotamies, jonka käsien kautta kulki suuret määrät eri tahojen, rahankerjuupyyntöjä sekä Ministeriön suuren ylipääjohtajan, Sauli N:n vastauksia. Vastausten joukosta saattoi löytää hyvällä onnella muutaman myönteisenkin kappaleen. Muoniolaisen kokeiluananasviljelmän tarvitsemat tuet eivät näemmä vaa’assa paljoa paina, kun toisesta kupista löytyy ulkomaanvelan lyhennyksiä, EU-jäsenmaksuja sekä eurojen syytämistä uhkapelejä harrastaviin valtio-omisteisiin teleyhtiöihin.
Matti T ryhtyi käymään papereitaan läpi arkki arkilta. Vaikka hän olikin luonteeltaan varsin rauhallinen ihminen, loputon paperimäärä onnistui synnyttämään hänen aivoissaan turhautuneisuuden kipinän. Jokainen paperi, johon hän laittoi Ministeriön leiman, jokainen sähköposti, jonka hän lähetti eteenpäin, jokainen tietyn nimenomaisen paperin tärkeyttä painottava puhelinsoitto ruokki tuota kipinää ja samalla Matti T:n turhautuneisuutta. Matti T arveli turhautuneisuuden johtuvan pelkästä rutiinin puutteesta, joten hän pyrki kiihdyttämään tahtiaan. Paperiläjä ei näyttänyt kutistuneen yhtään, vaikka hektisen ähellyksen ansiosta Matti T:n toimistosta oli jo lähtenyt laatikoittain leimattuja papereita. Tämä tulosten näkymättömyys aiheutti Matti T:lle äkillisen sisäisen hermoromahduksen, kun patoutunut turhautuneisuus pääsi purkautumaan erinäisinä psykologisina oireina.
Matti T oli yleensä hyvän henkisen tasapainon omaava henkilö, joten hän päätti purkaa paineensa mätkäisemällä rei’itintä pariin otteeseen ja tyhjentämällä roskakorin. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti riittänyt ja pöydän ääreen palattuaan hän vaipui rationaalisen tajunnan vetäytyessä taka-alalle unen ja tajuttomuuden väliseen tilaan. Tässä nimenomaisessa tilassa hän koki varsin erikoisia ilmestyksiä. Unessa hänen eteensä ilmaantui ikävän vasemmistolaiselta vaikuttava henkilö, joka käski hänen haistattaa pitkät fasistiselle järjestelmälle ja polttaa koko pulju. Hänen taaksensa ilmestyi yhtäkkiä toinen henkilö, konservatiivisen oloinen mies, joka vaati häntä välttämään moista humpuukia – kyllähän järjestelmää täytyy pitää pystyssä, sillä se on kaiken edistyksen elinehto. Näiden kahden hahmon räikeä vastakohtaisuus ihmetytti Matti T:tä varsinkin, kun hän huomasi heidän molempien esittävän häntä itseään.
Matti T:n persoonat alkoivat väitellä keskenään kiivaasti, joskin molemmat yrittivät samalla vakuuttaa häntä omien näkemystensä oikeellisuudesta. Väittely oli varsin tasainen pitkän aikaa, mutta vääjäämättä porvaripuoliskon akateemissävytteinen argumentointi pääsi voitolle punikkipuoliskon kapakkafilosofiasta. Sen seurauksena Matto T:n henkinen tasapaino palautui hänen yleisen elämänkatsomuksensa siirtyessä oikealle tämän persoonien taiston jälkeen. Materiaalinen Matti T heräsi työpöytänsä äärestä muistamatta unestaan mitään ja alkoi leimata papereita tyynenä niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Matti T oli tietämättään pelastanut koko valtioneuvoston linnan häneltä itseltään, mutta se tieto on ollut häneltä salassa – ainakin siihen asti kunnes hänen sisäinen punikkinsa päättää nostaa päätään jälleen kerran.