Miten haluaisit viettää kesäisen päivän?

[Kreifi]

JÄÄTELÖHETKI


Aurinko porotti erittäin lämpimästi ja minä nautin siitä sulkemalla silmäni ja kohottaen katseeni ylös taivaisiin. Musta paitani tuntui hyvin kuumalta ihoani vasten ja tunne oli miellyttävä. Yritin pysyä rauhallisena, mutta en onnistunut siinä. Laskin katseeni ja otin aurinkolasit pois päästäni. Tuijotin häntä pitkään, en edes tiedä kuinka kauan, aikaa ei ollut. Viha ja kostonhalu nousivat jälleen pinnalle ja mukava päivä oli kaukana tästä hetkestä. Nousin seisomaan ja suuntasin askellukseni päättäväisesti häntä kohti. Hän oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin, enkä voinut tätä kauneutta ihaillessani estää kyyneltä vierähtämästä poskelleni. Rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Siksi minun oli tehtävä tämä.
En muista mitä ajattelin sen sata metriä, kun kävelin hänen luokseen, mutta luultavasti mielessäni poukkoilivat muistot yhteisistä hetkistämme. En tiedä olivatko ne iloisia hetkiä – luultavasti ne kaikkein synkimmät.
Olin jo melkein hänen edessään, kun katseemme kohtasivat. Luin nopeasti hänen kasvoiltaan hämmennyksen ja ehkä pienoista pelkoa tai säikähdystä. En kuitenkaan antanut hänen tuntemustensa vaikuttaa tekemisiini mitenkään.
”Minä vihaan sinua”, sanoin rauhallisesti ja vedin aseen povitaskustani.
Hän yritti nousta ylös, mutta työnsin hänet takaisin penkille istumaan ja painoin aseen hänen otsalleen hyvin kovakouraisesti.
Varmasti ilmoille olisi raikunut apuhuuto, mutta tilanne oli niin epäuskottava, että en sitä kuullut, enkä usko hänen huutaneenkaan apua.
PAM!
Ammuin häntä suoraan päähän. Veri ruiskahti penkille värjäten sen osittain punaiseksi. Minä katsoin kuolevan ruumin veltoksi muuttumista, kaiken elämän pakenemista. Sydän pumppasi vielä verta ja tasaisin väliajoin se syöksi verta penkille ja siitä maahan. Pian sydän pysähtyi ja rakastettuni oli kuollut.
”Aina sanoin, että sinulla on maailman kaunein sielu – en usko, että sinulla on sielua lainkaan”, totesin ja tiputin aseen hänen vierelleen.
Hetken katselin tuota kuollutta ruumista. Ihmisiä alkoi kerääntyä ympärilleni, vaikka en ollut heistä yhtäkään huomioinut. Käänsin selkäni entiselle tyttöystävälleni – nyt kuolleelle entiselle tyttöystävälleni – ja astelin ostamaan jäätelöä. Tänään oli hyvä jäätelöpäivä.



Voisiko tämä olla yksi niistä tavoista?

[Illuusia]

En ole onnettomuudekseni ikinä aiemmin vaivautunut lukemaan näitä kirjallisuusosaston kertomuksia, mutta tällä kertaa päätin vaivautua. Ja olin yllättynyt. Mielettömän yksinkertaisen raaka, silti syvällinen juttu. Tuollaiset saa tajuamaan miten helppo on kuolla, ja että täytyy elää niin kuin viimeistä päivää...

Kreifi, hyvin karmiva tämä sinun hmm...tarinasi. Olet silti onnistunut saamaan samalla siihen tunnetta, minua vihlaisi tuo "Minä vihaan sinua."

Ei, en silti viettäisi kesäpäivääni tuolla tavalla.

[Candice]

Kun te tuolla irkin puolella tästä (kai se tämä tarina nyt oli?) niin kamalasti keskustelitte niin olihan minunkin pakko tämä käydä lukaisemassa. Ihan hyvä. Ihan hyvällä tarkoitan hyvää ja että tässä oli reilusti särmää, mutta silti... jotain pientä jäi puuttumaan. Johtunee minusta. Tai ehkä siitä, että tämä novelli oli kovin lyhyt. En tiedä, jäi hivenen ontto olo, mutta muuten kyllä miellyttävää luettavaa.

Arvatkaa rupesiko tekemään mieli mansikkajäätelöä? Voisin jopa kuvitella itseni viettämässä näin kesäpäivääni, mutta vain kuvitella. Ei minussa ole vielä riittävästi vihaa tuollaiseen :)

[Usagi]

Sopivan lyhyt, hyvä novelli, joka on kirjoitettu "hassulla" tyylillä. Tarkoitan lähinnä tuota loppua, tuosta noin vain tapetaan tyttöystävä ja lähdetään ostamaan jäätelöä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Siinä on jotain outoa. Päähenkilöllä mahtaa olla kummallisia ajatuksia päässään, hän ei näytä tajuavan mitä tekee. Tunnelma on muutenkin aika unenomainen. Tuohan voisi hyvin olla jonkun näkemä uni.

[Yose]

Ihan mukava tapa viettää kesäpäivä, varmaankin kiva ostaa jäätelöä kun on juuri nähnyt paljon punaista (punainen on rakkauden väri). Olisit tarjonnut jäätelöä tyttöystävällesikin, hänellekkin olisi varmaan maistunut. Novelliksi tuo on juuri mahtava, olet lyhentänyt ajatuksesi niin, ettei tämä ole venynyt liian pitkäksi, vaan pysyyn kokajan asiassa, on nopea ja helppolukuinen. Juuri sopivan Kreifimäinen novelli, vaikka aluksi vähän ihmettelin kun otsikko oli Jäätelöhetki, ja kirjoitelma alkoi sanoilla "Auinko porotti...".

[Enkuli]

Kreifi you sick bastard. Tällä tavalla ei saa harhaanjohtaa lukijoita... tosin en kyllä odottanutkaan mitään kuvausta jäätelön syönnistä. Olisin ehkä kuitenkin revennyt enemmän jos päähenkilö olisi puhunut nimenomaan jäätelöstä tuossa ja sitten lopulta ampunut jäätelön pitkin seiniä. Some twisted love, no?

-Enkuli, musta siivekäs

[Narbeleth]

Mukavan lyhyt, yksinkertainen ja tarpeeksi sairas minun makuuni. Taustalla on selvästi paljon, mitä ei tarinassa selitetä ja se laittaa ajattelemaan. Sitten voisin mainita ne samat asiat hieman pidemmin mitä jo ircissä eilen sanoin.

Eli Sannan nimen mainitsemisen olisi voinut korvata jollain muulla kuvauksella. Keksiä ehkäpä jotain paljon henkilökohtaisempaa ja kahdenkeskeisempää (joku oma hellyttelynimi ehkäpä).

Lisäksi olisin mielelläni halunnut saada selville minkälaista jäätelöä hänen oli tekemisensä jälkeen tehnyt mieli. Jäätelö on niin lähellä sydäntäni ja tuollaiset pienet, oikeastaan mihinkään liittymättömät yksityiskohdat muuten niin yksinkertaisissa tarinoissa tekevät niistä värikkäämpiä.

[Gabriel]

Tekstilläsi oli ainoastaan yksi todella suuri vaikutus minuun: se järkytti. Aluksi pelkäsin päähahmon (kertojan minä-hahmo) menevän lyömään entistään, mutta se oli vielä paljon pahempaa. Koin sen yksinkertaisesti järkyttäväksi.

Se oli kuitenkin hyvää tekstiä, sillä se oli kielellisesti helppotajuista ja miellyttävää (kielellisesti, kielellisesti) luettavaa.

Kertomus pisti myös ajattelemaan syvemmin, sekä miettimään mitä minä tekisin tuossa tilanteessa. Päädyin lopulta siihen, että tarjoaisin entiselleni jäätelön, muistelisin hänen kanssaan yhteisiä hetkiämme ja juttelisin nykyisiä kuulumisia.

[Sami E]

Kiinnostava taidonnäyte. Toisin kuin Usagi, minä näen tämän hyvin eksaktina tekstinä, se on tiukkaa ja tarkkaa, ei häilyvää, utuista velliä, ja siten teksti on miellyttävää.

Alku tuntuu hieman ristiriitaiselta - ensimmäiset kaksi riviä antavat olettaa, että henkilö nauttii olostaan. Kolmas kertoo, että kemikaalit ovat lähteneet liikkeelle ja kuudes että nyt ei ole enää kivaa. Toisaalta kolmas, neljäs ja viides antavat vahvan syyn olettaa, että henkilö ei huomannut entistään vasta, vaan juuri ennen tekstin alkua. Ainoa sopiva tulkinta on, että murhaaja ei aluksi haluaisi tehdä sitä minkä tekee, ja yrittää tuudittautua päivän mukavuuteen. No, ehkä ajoit juuri tätä takaa?

Muthah. Pidän erityisesti noista kahdesta ensimmäisestä virkkeestä (miinus sana hassu) ja verikohtauksen analyyttisesta eksaktiudesta. Tuo mieleen toimintaelokuvan, jonka verinen kuolemakohtaus on muutettu huolella sanalliseksi. Tässä mininovellissa onkin samaa tuntua kuin nykyajan verisissä filmipätkissä - tylyä, kylmää väkivaltaa, joka tuntuu käytännössä itseisarvolta. Kaiken kaikkiaan, en lopulta saa tästä kovin paljoa irti - jotain kuitenkin. Murhaaja ei tunnu pystyvän hyväksymään sitä mitä tapahtui, ja hän pelastaa entisensä itseltään.

Se jäi vaivaamaan, eikö verta roiskunut hänen päälleen.

[Mayatar]

Kirjoitit sitten tämän, hyvä. Minusta olisit kuitenkin voinut olla mystillisempi, vähemmän vihjaileva. (Tai sitten minä vain pidän loppua itsestäänselvänä, koska tiesin sen etukäteen.)

Eräs erittäin hassu asia häiritsee minua todella paljon. Kerronta muuttuu yhtäkkiä preesensistä imperfetktiin ja siitä taas preesensiin. Huomaat sen varmaan itsekin kun luet tekstin uudelleen. Aikamuodot ovat muutenkin aika sotkussa.

"Tuijotin häntä pitkään, en edes tiedä kuinka kauan, aikaa ei ollut. Viha ja kostonhalu nousivat jälleen pinnalle ja mukava päivä oli kaukana tästä hetkestä. Nousin seisomaan ja suuntasin askellukseni päättäväisesti häntä kohti. Hän oli yhtä kaunis kuin aina ennenkin, enkä voinut tätä kauneutta ihaillessani estää kyyneltä vierähtämästä poskelleni. Rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Siksi minun oli tehtävä tämä."

Minusta tämä kappale on jotenkin hyvin pliisu. Siinä käytetään kauhean voimakkaita sanoja jotka sitten syövät toisensa. Lisäksi tuo on sanottu noin monia kertoja.

Loppu on hieno ja idea on hieno, toteutukseen et kai ole käyttänyt kauheasti aikaa.

Uskallanks mä enää men Kreifin kaa jädel?

[Kreifi]

Kiitos kiitos. Olen erittäin yllättynyt, että kommenttia ssapui näinkin paljon (saa vielä lisääkin tulla).

Käydäänpäs heti asiaan.

Muutamia muutoksia tein. Sannan poistin, koska minustakin se särähti ikävästi korvaan. Pakko myöntää, että viimeisellä oikolukukerralla ajattelin, että hän -sanan korvaa Sanna, ja niin se korvasikin. Ei hyvä, mutta uskon sen nyt olevan huomattavasti parempi.

Toinen korjaus on hassu -sanan (ja muutaman muun) poistaminen. Hassu tunne ei selvästikään ollut oikein kuvaamaan henkilön kokemia tuntemuksia. Mitään korvaavaa kyseinen kohta ei saanut.


Kirjoitteli Usagi
Päähenkilöllä mahtaa olla kummallisia ajatuksia päässään, hän ei näytä tajuavan mitä tekee.Kyllä, päähenkilö, eli kertoja ei ole täysin tasapainossa, eikä tajua teonsa merkitystä. Toki hän ymmärtää, että sanna, tuo tyttö, rakastettu, on ikuisesti poissa, mutta ymmärtääkö hän todella mitä se tarkoittaa?


Kaapin sanomaa
Tekstilläsi oli ainoastaan yksi todella suuri vaikutus minuun: se järkytti. Aluksi pelkäsin päähahmon (kertojan minä-hahmo) menevän lyömään entistään, mutta se oli vielä paljon pahempaa. Koin sen yksinkertaisesti järkyttäväksi.Kun taas irkissä muutamat sanoivat tätä hauskaksi. Noh, kuten itse sanoin, suhtautua voi monella tapaa, nämä kaksi tapaa nyt lähinnä tulevat mieleen.

Tarina on vakava tarina - toisen ihmisen kuolemaa voisi pitää aina vakavana, etenkin jos kyseessä on murha/tappo.
Kerrontatyylin tarkoitus on kuitenkin olla hiukan ... no, lapsellinen ja ei niin vakava, vaan pikemminkin hauskuuttava. Päähenkilön suhtautuminen kuolleeseen ruumiiseen on jotakuinkin samalla tasolla kuin pikkulapsella, joka katselee suolia Braindeadissa. Lisäksi päähenkilö ei koe mitään järkytystä tai yökötystä, johtuen tuntemuksistaan henkisellä puolella, siksi hänen on vain helppo lähteä ostamaan jäätelöä, aivan kuin tilanne ei olisi vaikuttanut häneen mitenkään.


Se oli kuitenkin hyvää tekstiä, sillä se oli kielellisesti helppotajuista ja miellyttävää (kielellisesti, kielellisesti) luettavaa.Tämä lämmitti todella sydäntäni. Rakastan omaa tyyliäni, mutta harmittelen aina kuinka nykivää, yskivää ja epäselkeää se on.


Samin sanoja...
Alku tuntuu hieman ristiriitaiselta - ensimmäiset kaksi riviä antavat olettaa, että henkilö nauttii olostaan. Kolmas kertoo, että kemikaalit ovat lähteneet liikkeelle ja kuudes että nyt ei ole enää kivaa. Toisaalta kolmas, neljäs ja viides antavat vahvan syyn olettaa, että henkilö ei huomannut entistään vasta, vaan juuri ennen tekstin alkua. Ainoa sopiva tulkinta on, että murhaaja ei aluksi haluaisi tehdä sitä minkä tekee, ja yrittää tuudittautua päivän mukavuuteen. No, ehkä ajoit juuri tätä takaa?Päähenkilö tietää ihan alusta lähtien, että se tyttö istuu siellä penkillä.

Ottakaamme huomioon, että tämä kaikki on siis päähenkilön suusta (siksi juuri minä muoto). Kuten voimme huomata, alussa ja lopussa päähenkilö käyttäytyy kuin kaikki olisi ihan normaalisti, mitään erikoista ei ole tapahtunut, eikä tule tapahtumaan. Hän ei siis pidä tätä tapausta mitenkään isona juttuna (vaikka se sitä onkin) johtuen siitä, että henkilö on pahasti tunnevammainen. Vai pitäisitkö ihmistä, joka tappaa tyttöystävänsä saatuaan kenkää, järin tasapainoisena?

Itse en missään vaiheessa ajatellut, että päähenkilö ei olisi halunnut tehdä tätä, vaikka sekin sopii kyllä erittäin hyvin. Mitä minä tätä henkilä tunnen, hän tuskin olisi ottanut entistään enää takaisin...


Mayaliini
Loppu on hieno ja idea on hieno, toteutukseen et kai ole käyttänyt kauheasti aikaa.Noin kymmenen minuuttia kirjoittamiseen. Meni fiiliksellä ja aika nopeaan, tuskin kymmentäkään minuuttia.
Puolisen tuntia oikolukuun ja korjauksiin.

En ihan ymmärrä mitä Maya puhui aikamuodoista. Preesens ja imperfekti menee sekaisin, koska preesenssit ovat lainausmerkeissä ja niiden kuuluu olla siten, koska ovat vuorosanoja.

Yritin ihan tosissani etsiä tuosta jotain oikeita aikamuotovirheitä, mutta en sellaisia löytänyt. Olisin erittäin kiitollinen jos joku osaisi näyttää...

[Mayatar]

Alkujaan kirjoittanut Kreifi
Yritin ihan tosissani etsiä tuosta jotain oikeita aikamuotovirheitä, mutta en sellaisia löytänyt. Olisin erittäin kiitollinen jos joku osaisi näyttää...

En tarkoittanut periaatteessa kieliopillisia virheitä vain tyylillisiä. Asia on mausta kiinni.

Hetken katselin tuota kuollutta ruumista. Ihmisiä alkoi kerääntyä ympärilleni, vaikka en ollut heistä yhtäkään huomioinut. Käänsin selkäni entiselle tyttöystävälleni – nyt kuolleelle entiselle tyttöystävälleni – ja astelin ostamaan jäätelöä. Tänään oli hyvä jäätelöpäivä.

Esimerkiksi tässä kappaleessa ollaan ensin preesensissä ja sitten todetaan, Tänään oli hyvä jäätelöpäivä. En keksi perusteltua syytä imperfektille, siksi minua alkoi kummastuttaa viime kerralla kuin luin. Tänään sanan suhteen imperfektin käyttö on hassua. Jos tarina on imperfektissä niin jotenkin luontevammalta tuntuisi Se oli hyvä jäätelöpäivä. Tai sitten tuo olisi parempi lainauksissa preesensissä.

En muista mitä ajattelin sen sata metriä, kun kävelin hänen luokseen, mutta luultavasti mielessäni poukkoilivat muistot yhteisistä hetkistämme. En tiedä olivatko ne iloisia hetkiä – luultavasti ne kaikkein synkimmät.
Olin jo melkein hänen edessään, kun katseemme kohtasivat. Luin nopeasti hänen kasvoiltaan hämmennyksen ja ehkä pienoista pelkoa tai säikähdystä. En kuitenkaan antanut hänen tuntemustensa vaikuttaa tekemisiini mitenkään.

Lisäksi imperfekti häiritsee tässä kappaleessa, koska tuntuu epätodelliselta, että joku muistaisi noin tarkkaan toisen yksittäiset sävähdykset, jostakin tapahtumasta. (Varsinkin kun hän ei muista mitä muistoja hän ajatteli kävellessään.)

Tartun pikkuseikkoihin joilla ei ole mitään väliä, mutta onko siinä jotain uutta? :p

[Kreifi]

Originally posted by Maya
En tarkoittanut periaatteessa kieliopillisia virheitä vain tyylillisiä. Asia on mausta kiinni.Tai tyylillisiä hienouksia.


Esimerkiksi tässä kappaleessa ollaan ensin preesensissä ja sitten todetaan, Tänään oli hyvä jäätelöpäivä. En keksi perusteltua syytä imperfektille, siksi minua alkoi kummastuttaa viime kerralla kuin luin. Tänään sanan suhteen imperfektin käyttö on hassua. Jos tarina on imperfektissä niin jotenkin luontevammalta tuntuisi Se oli hyvä jäätelöpäivä. Tai sitten tuo olisi parempi lainauksissa preesensissä.Voisin selittää jotain kakkaa taiteellisuudesta tai sitten voisin selittää, että tuo tapahtui tänään. :P


Lisäksi imperfekti häiritsee tässä kappaleessa, koska tuntuu epätodelliselta, että joku muistaisi noin tarkkaan toisen yksittäiset sävähdykset, jostakin tapahtumasta. (Varsinkin kun hän ei muista mitä muistoja hän ajatteli kävellessään.)Mitä tämä kaikki kertoo tuosta sadan metrin kävelystä? Mitä se kertoo kohtaamisesta?


Tartun pikkuseikkoihin joilla ei ole mitään väliä, mutta onko siinä jotain uutta?Minä jo luulin, että kyseessä oli oikeasti jotain typeriä mokia.

[Sami E]

Alkujaan kirjoittanut Kreifi
Päähenkilö tietää ihan alusta lähtien, että se tyttö istuu siellä penkillä.

Juuri tämän käsityksen tekstistä saakin. Mutta sitä on vaikeampi sovittaa alkuun. Ehkä on tosiaan väärin odottaa tällaisen ihmisen tunteilta logiikkaa. Mutta silti tuntuu kummalta, että hän on tyttöystävänsä läsnäolosta tietoisena kuitenkin kahden ensimmäisen virkkeen ajan hyvissä tunnelmissa. Jos siis oikein ymmärrän, henkilö siirtyy mukavista tunnelmista synkkyyteen noin vain — mukava *naps* synkkä *naps* mukava — mutta se tuntuisi järkevämmältä, että hän synkkenisi heti tyttöystävästään tietoiseksi tultuaan. Se että hän tietää tytöstä, ja olosta siinä vielä hetken aikaa ennen mielensä tummumista, tuntuu oudolta.


Itse en missään vaiheessa ajatellut, että päähenkilö ei olisi halunnut tehdä tätä, vaikka sekin sopii kyllä erittäin hyvin. Mitä minä tätä henkilä tunnen, hän tuskin olisi ottanut entistään enää takaisin...

En ajatellut minäkään niin että hän tätä takaisin kaipaisi, vaan tulkitsin tuon havaitsemani haluttomuuden niin, että kertoja "pelastaa" tämän tyttöystävän "tältä itseltään", mutta vastenhakoisesti, vain koska hän "tietää", että se on "pakko".


En ihan ymmärrä mitä Maya puhui aikamuodoista.

En minäkään.


Lainannut ja kirjoittanut Maya

Hetken katselin tuota kuollutta ruumista. Ihmisiä alkoi kerääntyä ympärilleni, vaikka en ollut heistä yhtäkään huomioinut. Käänsin selkäni entiselle tyttöystävälleni – nyt kuolleelle entiselle tyttöystävälleni – ja astelin ostamaan jäätelöä. Tänään oli hyvä jäätelöpäivä.

Esimerkiksi tässä kappaleessa ollaan ensin preesensissä --

Lainatussa tekstissä kaikki aikamuodot ovat imperfektejä, eikä tekstinpätkässä poiketa missään vaiheessa preesensiin?