View Full Version : Neon Genesis Evangelion
Kaiowas
22.5.2003, 13:12:46
Löysin yksi päivä kyseisestä sarjasta DVD-boxin ja nyt haluaisin kuulla sen nähneiltä mielipiteitä. Onko se hyvä? Kannattaako maksaa 159€? Mieli tekisi kovasti ostaa, mutta 159€ on kuitenkin aika paljon, varsinkin sitten jos se osoittautuu huonoksi.
Originally posted by Kaiowas
Löysin yksi päivä kyseisestä sarjasta DVD-boxin ja nyt haluaisin kuulla sen nähneiltä mielipiteitä. Onko se hyvä? Kannattaako maksaa 159€? Mieli tekisi kovasti ostaa, mutta 159€ on kuitenkin aika paljon, varsinkin sitten jos se osoittautuu huonoksi.
Jos ajatellaan yleisesti animen kannalta, Evangelionhan on kiistatta yksi tärkeimmistä vaikuttajista. Hyvä laatu, hyvät tuotantoarvot, eli taiteellisesti ajateltuna Evangelion on erittäin laadukas.
Itse sisältö kuitenkin jakaa mielipiteet. Jos haluaa vain ja ainoastaan viihtyä, eikä vaivata päätään liikaa, Evangelion ei ole oikea valinta. Ensimmäiset 11 jaksoa ovat kyllä ihan hauskaa ja välillä aikamoista "no-brainer" -menoa, mutta kun päästään viimeiseen kahteen jaksoon tuntuu kuin olisi siirtynyt huomaamattaan katsomaan eri sarjaa. Juoni mutkistuu (vähän liikaakin), psykohöpinää lapataan eteen kiihtyvällä vauhdilla (sarja siis tukossa viittauksia kaikenlaisiin psykologian käsitteisiin. Sarjan luojan uskotaan käsitelleen omia henkisiä ongelmiaan sarjan avulla) ja juutalainen mytologia pumpataan melkein kuoliaaksi.
Ainoa tapa jolla siis voisin kuvitella jonkun toteavan Evangelionin olevan huono on, ettei yksinkertaisesti pidä itse tarinasta tai pysty samaistumaan henkilöhahmoihin. Tällaisiin henkilöihin en kuitenkaan ole paljoa törmännyt. Useimmat ovat pitäneet Evangelionista edes jonkin verran.
Jos on nähnyt Serial Experiments Lainin ja pitänyt siitä, Evangelion on aivan ehdoton. Ja kyllä Evangelion minusta ainakin kuuluu ihan yleissivistykseen, jos haluaa jotain tietää animesta.
Muuten, mistä olisit saamassa DVD-setin 159 eurolla? Ja onko tuo vielä Suomesta? Kiinnostaisi nimittäin. Täytyy vain saada jostain DVD-soitinkin.
"To conclude, Neon Genesis Evangelion is a disturbing and thought-provoking story about a boy who has to save the world, and it is a must-see for anyone who wants to give his or her neurons a good stir." (Pätkä artikkelista (http://www.gamerswave.com/anime1902.htm) jonka kirjoitin eräälle sivustolle, tarkoituksena esitellä sarja.)
auron_86
22.5.2003, 17:22:52
Originally posted by Kassi
Muuten, mistä olisit saamassa DVD-setin 159 eurolla? Ja onko tuo vielä Suomesta? Kiinnostaisi nimittäin. Täytyy vain saada jostain DVD-soitinkin.
Pakko puuttua taas tähänkin keskusteluun, mutta ainakin
videodivarista (http://www.videodivari.com) saa NGE Perfect Collectionin hintaan 149.90 €. Näkyypä myynnissä olevan ainakin myös DaR ja EoE. Tuolla on yleisestikin paljon animea myytävänä, osa laadukasta, osa roskaa. Taisinpa nähdä tuolla jossain Serial Experiment Lain Perfect Collectioninkin myytävänä suhteellisen halpaan hintaan.
psaijai
22.5.2003, 17:43:49
No minä en ainakaan ostaisi. Monet ovat kehuneet sarjaa mutta en ymmärrä mikä siinä on niin erityisen hienoa. Minä ainakin pitkästyin siinä monessakin kohassa eikä todellakaan ollut mitään erikoista sarjassa. Tollasella rahamäärällä saa paljon parempaakin tavaraa ja kyllä tällänen (http://www.avutonankka.com/psaijai/animelist.php?d=49#39) laatu riittää ainakin minulle tuon sarjan osalta vallan mainiosti.
Osta mielummin vaikka Studio Ghiblin (http://www.animenfo.com/animestudio,64,crsacf,studio_ghibli.html) leffoja.
Juu, ei minustakaan kyllä 160 euron investointi ihan tuntemattomaan animeen viisasta ole. Ethän sinä voi etukäteen tietää että pidätkö siitä vai et. 160 euroa voisi käyttää vaikka uuteen nettiyhteyteen jolla voisi hiukan makustella erilaista animea ja katsoa mitä ostaa, ennemmin kuin katua.
Originally posted by auron_86
Pakko puuttua taas tähänkin keskusteluun, mutta ainakin
videodivarista (http://www.videodivari.com) saa NGE Perfect Collectionin hintaan 149.90 €. Näkyypä myynnissä olevan ainakin myös DaR ja EoE. Tuolla on yleisestikin paljon animea myytävänä, osa laadukasta, osa roskaa. Taisinpa nähdä tuolla jossain Serial Experiment Lain Perfect Collectioninkin myytävänä suhteellisen halpaan hintaan.
Muuten hyvä, mutta videodivari panttaa jostain syystä tuota DVD-settiä alle 18-vuotiailta. Ja EoE on jostain syystä Region 4:ää...
auron_86
22.5.2003, 19:00:09
Originally posted by Kassi
Muuten hyvä, mutta videodivari panttaa jostain syystä tuota DVD-settiä alle 18-vuotiailta. Ja EoE on jostain syystä Region 4:ää...
Näkyipä tuolla olevan Region 2:nkin EoE, tai sitten voit ostaa tuolta Region X:n, joka on erittäin mukava pikku laite, eikä tarvitse välittää regioneista. Ja tietääkseeni kaupan setä pikkuista lisämaksua vastaan voi tehdä DVD-soittimestasi alueettoman (jos sellaista nyt koskaan ostat).
Tuo 18-vuoden ikäraja onkin kinkkisempi... Voit tietysti kokeilla vain soittaa sinne ja tilata sen, hyvällä tuurilla menee läpi (minulla meni ainakin eräässä toisessa liikkeessä) kunhan vain osaat selittää sen että olet alaikäinen. Tai sitten voit pyytää jotakuta tuttua tekemään tilauksen puolestasi (aika noloa tosin).
Originally posted by auron_86
Tuo 18-vuoden ikäraja onkin kinkkisempi... Voit tietysti kokeilla vain soittaa sinne ja tilata sen, hyvällä tuurilla menee läpi (minulla meni ainakin eräässä toisessa liikkeessä) kunhan vain osaat selittää sen että olet alaikäinen. Tai sitten voit pyytää jotakuta tuttua tekemään tilauksen puolestasi (aika noloa tosin).
Kävi kyllä mielessä että jaksavatkohan ne edes kysyä papereita tai mitään, tosin ei minulla rahaa nyt olisikaan joten turha murehtia...
Tietysti regioneistahan pääsisi kyllä eroon jos menee sorkkimaan DVD-ROM-aseman firmwarea. Ei pitäisi olla hankalaakaan. Soitinta en kyllä näillä näkymin ole ostamassa.
samiloop
22.5.2003, 22:33:51
En pitänyt Evangelionin lopusta. Liian vähän mitään oikeaa uutta ja ihmeellistä sanottavaa, mitä ei olisi jo tullut pohdittua liiankin läpikotaisin. Gomu Gomu Hammeria Shinjin leukaperiin ja sitten jatketaan One Piece-linjalla... Eiköhän tuota introvertticrappia ehdi jokainen harrastaa tarpeeksi omallakin ajallaan...
Köh.
Kaiowas
23.5.2003, 1:25:17
Tarkoituksena on kyllä ottaa nyt ainakin aluksi muutama jakso netistä. Tarkoituksena oli vähän kartuttaa teidän mielipiteitä ja katsoa onko se loppujen lopuksi niin hyvä kun on väitetty. Mukavaahan kyllä olisi jos dvd kokoelmaa koristaisi 8dvd:n boxi...Mutta vidodivarin lisäksi se löytyy www.leffat.com:sta R2:na ja www.filmifriikki.fi:stä R0:na, mutta hinta on siellä 199€.
Tässä irkissä juuri äskettäin kuulin, että suuresti arvostettu Neon Genesis Evangelion alkaa Suomessa SubTV:ltä.
Ei vielä tiedetä tuleeko sarja ulos subattuna tai dubattuna, mutta toivotaan subattua versiota, vaikkei se todennäköistä olisikaan.
Linkki: http://forums.animeunioni.org/viewtopic.php?t=1419
//Threadit combinoitu.
-Arwen
Jarkkopekka
6.9.2004, 6:58:24
Saman jutun kuulin eilen Messengerissä yhdeltä kaverilta, en mitään topicia uskaltanut tehdä kuulopuheena. Mutta jos tämä näin monelta taholta tulee, niin totta se varmaan on. :O
NGE:n englanniksi dubattu versio on ihan säälittävä. Mutta ei voi mitään. Parempi sekin kuin ruotsin- tai saksankielinen. En ehkä halua tietää. <-- kuvitelkaa naseva Tuisku-soundi.
Tämä on kyllä aika hyvä uutinen, Itä-Urbanzian dubbauksilla tai ei. En nyt välttämättä tajunnut niitä kaikkia hienouksia ja filosofisia superviisauksia jonka takia kaikki sanovat tätä hienoksi, mutta ei tämä siltikään mikään huono sarja ollut. Joskaan ei mene minun puolivälikastini yli enää. Enemmän olen kiinnostunut siitä, saako NGE faneja ja sitä kautta SubTV uusia ohjelmia. Huva huva SubTV! \o/
// Yo, typot.
Muutamna jakson olen tuota katsonut, eikä oikein sytyttänyt, mutta jos sitä ruvetaan televisiosta näyttämään, niin varmasti kaikki jaksot menevät nauhalle.
Mieluisin ulostulohan ehkä olisi japaninkielisenä ja suomiteksteillä, sillä tuskin subi rupeaa englanniksi niitä tekstittämään, kun ei ole noita muitakaan. Kumminkin on englanti dubit niin kuin on nähty jo monessa sarjassa.
Teksti tv:ssä oli juttua jokin aika sitten, että NGE:sta oltaisiin tekemässä elokuva, minä sain sen käsityksen että oikeilla näyttelijöillä.
Onhan tuo nähty jo enkä ymmärrä miten sitä pidetään niin hyvänä. Sarja on kuitenkin aika varmasti dubattu, joten silloin en siihen kyllä vilkaise. Ärsyttää kun anime pitää aina raiskata ennen kuin sitä voidaan näyttää täällä. Toisaalta onhan parit leffat nähty tekstitettyinä, joten pieni toivo kai elää, mutta Dragon on myös dubattu, joten taitaa sekin toivo hiipua. Valitettavasti.
Voi v*ttu! Arvatkaa kenellä animen ystävällä ei näy Subia? En ole ennen tutustunut kyseiseen sarjaan, mutta olisi ollut aikomus ostaa kaikki ilmestyneet jaksot DVD:lle, jos rahaa olisi joskus ollut. Nyt tämä käsittääkseni suosittu sarja näytetään (mahdollisesti) telkkarista. Tämä tietää digiboxin hankintaa.
LizzieFox
6.9.2004, 12:14:16
Jeah! Eilen katsoinkin Subbaria ja siella sanottiin illalla että kyseistä sarjaa aletaan pian näyttää kun animea on kyselty niin paljon. Odotan innolla sitä jo nyt. Toivon kuitenkin että se on puhuttu sillä kielellä mille se on tehty alkuperäisestikkin ja tekstit olisivat suomeksi.Voisi laittaa Subbarin vesipostiin viestiä ja kysellä. Kellään tietoa milloin se lähtee pyörimään? Vai pyöriikö jo?
Riku: Kannattaa ostaa se digiboxi jos sen avulla näkee subbarin. Sub näyttää useasti kaikkea iki ihanaa ohjelmaa ja elokuviakin <3
// Tässä tutkin juuri subin sivuja ja lähetin palautetta juuri tuosta duppasu systeemistä ja huomasin että siellä ei lukenut missään mitään NGE:sta..
Hmm.. Siellä luki yhdessä kohdassa näin:
"Onko Subille tulossa lisää animea? Mitä?
Vastaus: Syksyllä 2004 Dragonball Z ja Sailor Moon ovat Subin ainoat animesarjat. Lisää yritetään hankkia.
"
Mutta minusta ne eilen sanoivat että Neon Genesistä aletaan näyttää. Ehkäpä subin sivuja ei ole vain päivitetty.
Kuulin tästä itsekkin eilen illalla siinä viiden minsan "vastataan kysymyksiin" tuokiossa ja kyllähän siinä tuli pienet kylmät väreet kun kuulin että NGE:tä tullaan subilla näyttämään, vaikken nyt sarjasta sen kummemmin pitänytkään.
Kunhan vielä saisi tietää onko sarja dubattu vai ei (mitä se ilmeisemmin tulee olemaan) ja mikä tulee olemaan esitysaika niin kaikki olisi ihan ok. Kunhan he eivät valitse esitysajaksi aamua.
Dubbia/subia ihmetteleville, tuolla animeunionin foorumillahan sanottiinkin että:
"Hei!
Kyllä, sarja on hankittu Subille. Sopimuksen mukaan se pitäisi saada alkuperäiskielellä japaniksi ja tekstittää suomeksi. MAteriaali ei ole vielä saapunut maahan, joten en pysty tarkistamaan asiaa. Sarjan sijoituspaikkaa ei ole vielä päätetty, mutta menee 2005 vuoden puolelle. Tiedotamme asiasta lähempänä vuoden vaihdetta.
Mukavia animehetkiä
t. Maaretta Subista
Ja nyt on kyllä todellakin aivan käsittämättömän kummallinen olo. Juuri pääsin kommentoimasta Yle Teeman animehankintoja tähän malliin: "Sitten voidaan puhua asiasta kun televisiosta tulee vaikkapa Evangelionia." Aamulehden Valo-liitteessäkin uutisoitiin live action -elokuvaan liittyvä huhu ("Jennifer Gartner Misatoksi").
Minua kyllä kutkuttaa suomennuksen lopputulos. Vaikkapa entry plug? Itse olen pähkäillyt ajan kulukseni tuolle suomennosta jo vuoden päivät, enkä ole hyvää keksinyt.
Mielenkiintoinen litmus-testi tämä on joka tapauksessa, kiehtovaa on varmasti seurata sarjan esittämisestä kehkeytyvää keskustelua. Toteutuvatko "tosifanien" pahimmat painajaiset (hartaimmat toiveet?) ja teilataanko "kamala piirretty" täydellisesti vai eikö kukaan välitäkään meidän omasta hartauden kohteestamme? Elitismirauhaseni ainakin surkastuu, kun Evasta nyt tulee tavistavaraa.
Gabriel
6.9.2004, 18:26:02
Kassi on kuin mikäkin solaarinen ekspertti: 11 vuoden välein sanotaan jotakin mutta huippuhetkien välissä ollaan ihan hiljaa. :D Tässä tapauksessa auringonpilkkujen sijasta on kyseessä anime, mutta kuitenkin.
Hyväähän tuo Suomen aika aneemiselle animetilalle tekee, sillä Neon Genesis Evangelion on kuitenkin hieman eri luokkaa kuin joku Dragon Ball Z tai se-joku-tyhmä-sarja-jossa-oli-pääosassa-planeettojen-mukaan-nimettyjä-koulutyttöjä. Jos satun muistamaan ja viitsimään, voin ehkä seuratakin.
Kassi on kuin mikäkin solaarinen ekspertti: 11 vuoden välein sanotaan jotakin mutta huippuhetkien välissä ollaan ihan hiljaa. :D Tässä tapauksessa auringonpilkkujen sijasta on kyseessä anime, mutta kuitenkin.
Täälläkin muistetaan vielä. :)
Makuutan tällä hetkellä kotisivutilaa paljolti tyhjänä. Nyt kuitenkin voisi kirjoittaa Evangelionin tiimoilta sellaisen "Kassi-setä valistaa" -henkisen esittelysivuston legendaarisen Varjojen paratiisin (http://www.cs.tut.fi/~leopold/Babylon5/) malliin. Tyyli olisi tiukan itseironinen, pahimman evangelionismin karistin jo sen verran kauan sitten että voin suhtautua siihen huumorilla.
Olisikohan tuollaiselle yhtään tarvetta? Kieltämättä tämän funktion täyttää jo hillitön määrä englanninkielisiä sivuja, ja keskiverto Evangelionin katsoja varmasti hallitsee kielen enemmän kuin hyvin. Tyhjänpäiväisiä "X suomeksi!"-sivuja on sen sijaan jo liiankin paljon - mutta en väitä etteikö siellä olisi vähän omaa ja uuttakin.
Gabriel
6.9.2004, 19:34:58
Täälläkin muistetaan vielä. :)
Siinähän vaiheessa olisi maailmankirjat sekaisin, mikäli unohtaminen kuuluisi internetin ominaisuuksiin. :)
Tuollainen perehdyttämissivusto kuulostaa ainakin minusta kuin Evangelioniin käytännössä tutustumattoman sangen hyvältä. Mitä nyt sarjan maineen tiedän, mutta sen lisäksi en juurikaan mitään (paitsi että Asuka on söpö). Varmastihan tuollaisia valistussaitteja on netissä jo ihan kiitettävä valikoima, mutta jotenkin sitä luottaa enemmän tuttujen nimien kykyyn tuottaa materiaalia. Jos Kassi-setä siis tahtoo, niin ainakin minä lupaudun lukemaan tuotoksen läpi. (Kunhan ei turhia flässejä. ;) )
Varmastihan tuollaisia valistussaitteja on netissä jo ihan kiitettävä valikoima, mutta jotenkin sitä luottaa enemmän tuttujen nimien kykyyn tuottaa materiaalia. Jos Kassi-setä siis tahtoo, niin ainakin minä lupaudun lukemaan tuotoksen läpi. (Kunhan ei turhia flässejä. ;) )
Luottamuksesta kiitokset - ja vaikkei Internet unohdakaan, niin ihmiset yleensä niin tuppaavat tekemään.
Flässeihin minun taitoni eivät taivu, eikä liiemmin makunikaan. Tällaisen (http://kotisivu.dnainternet.net/anttinor/) sainkin jo kyhättyä kokoon, mitään mullistavaa siellä ei vielä ole, mutta tyylistä saa vähän osviittaa. Lisäksi 2005 voi sitten röyhistellä rintaansa ja sanoa "minä olin fani jo vuosia ennen teitä, hah".
Nimi on mitä on, mutta tarkemman pohdinnan jälkeen ei suinkaan huono. Onhan Evangelion ensimmäisenä vähän varttuneempien anime-sarjoista tekemässä tänne "valistusmatkaa", ja sarjan nähneet voivat todeta sanavalinnan olevan osuva.
Edit: Nimi on nyt "Ensimmäinen isku". Alkuperäisen nimen ("Suomen ristiretki", uugh) symboliikka säilyy mutta yhteys itse sarjaan on tiukempi. Lisäksi ei tarvitse hokea Suomea koko ajan.
toracha
7.9.2004, 11:41:49
Katsoin joskus 20 jaksoa sarjasta ja pidin kovasti. Vihdoinkin saan käyttöä 'ammattimaisille' videoilleni jotka pölyyntyvät nurkassa. Ei tämä ihan top viitoseen pääse tässä huoneessa mutta aika lähelle kumminkin... sen verran laadukas muistelen evankeliumin olevan.
Berrycake
8.9.2004, 11:05:37
Onpa onni, että täällä reijässä on sentään jotakin sivistyneeseen maailmaan viittaavaa, nimittäin Sub TV. Kiitos kaapeli teeveellemme. katsoin tässä muuan päivä sitten Subia ja siellä oli joku isokenkäinen Sub-täti vastailemassa vesipostiin, silloin tämä mainitsi Neon Genesis Evangelionin. Hurraa, hurraa! Kansan ääni sai näköjään vaikutusta aikaiseksi, animea tulee siis lisää. Naikkonen ei kertonut millä kielellä NGE tulee pyörimään televiisiossa... ja jos se on dubattu niin mille kielelle. Varmaan jenkkidubit tulee olemaan jos on. Kaikista makoisin olisi luonnollisesti japani-äänet ja suomi- subit. Mutta luultavasti joudumme kuuntelemaan jenkkiturinaa ja lukemaan suomennokset niistä. Kelpaa silti minulle ainakin, ei sitä jo laadukasta ohjelmaa telkkarista paljon muuten tulekaan.
Sarjaan en ole kovin kerennyt syventymään vielä, mutta tuleepahan ainakin nyt tutuksi sekin kunnolla.
Jee jee jee.
Archux
10.9.2004, 14:35:30
Aah! Kerrankin telkusta tulee kunnon animea. Siis ihan eri luokkaista kuin nuo tällä hetkellä pyörivät roskat.
Kyllä Subi on aivan ylivoimainen kun halutaan katsoa muutakin kuin jotain perhanan realityjä vuorokauden ympäri. Tavallisesti nuo muut kanavat niin kankeita etteivät uskalla mitään poikkeavaa tilata, mutta Subilla uskalletaan ottaa riskejä. :rispekti:
Durane
12.9.2004, 17:33:03
Olipas mukava uutinen. Neon Genesis Evangelion on yksi suosikeistani Naruton ja Cowboy Bebopin rinnalla. Mechat kiinnostavat ja piirrosjälki on laadukasta, joten mikäs siinä. Ainakin tilaa säästyy koneelta.
Hieman jännityttää kuitenkin, että mitähän armaat kukkahattutädit tästä sanovat. Huonolla tuurilla Evangelion leimataan lapsipornoksi ja lapset sisäänpäinkääntyneiksi hyypiksi.
Nostrovia
12.9.2004, 19:59:47
Kerrankin tuolle digiboxille tulee käyttöä, kunnon käyttöä.
Katsoin genesiksen pari kuukautta sitten ja se oli aika hyvä, vaikkei pääsekkään listani kärkisijoille niin kyllä sen vielä telkkarista katsoo, ihan vaan siinäkin toivossa, että subtv hankkii vielä lisää animea :)
Dagger
12.9.2004, 21:18:00
Jos Eva on lapsipornoa niin mikseivät ne puutu Simpsoneihin ja muihin törkyanimaatioihin?
En katso telkkaria, joten enpä varmaan tuotakaan pahemmin katsele. Jos silti tämän hetkinen huhu pitää paikkansa ja tuo tulee japaniksi puhuttuna, niin pari jaksoa loppupäästä voisi vilkuilla.
Anime ja FF-fani
10.10.2004, 16:04:16
Luin pari päivää sitten Pelaaja-lehdestä, että kyseinen sarja tulee Sub-tv:lle japaninkielisenä ja suomeks subattuna. Lisäksi siellä sanottiin, että kyseistä sarjaa aletaan näyttää ensvuoden alussa. Ah ja voi, en jaksa odottaa, että sitä aletaan näyttää subbarilla.
Eilen ennen Farscapea katsoneet saattoivat kuulla sen ihme akvaario naisen höpinän. Subilta alkaa uusi animesarja ja se on Neon Genesis 'Evangelion ja se tyttö puhui että alustavien tietojen mukaan se olisi alkuperäiskielellä, eli japaniksi puhutta ja vain subattu.
En ole varma onko täysin varmaa tietoa mutta näin se nainen vastasi katsoja kysymyksiin.
OmniWepon
22.11.2004, 16:48:41
Eilen ennen Farscapea katsoneet saattoivat kuulla sen ihme akvaario naisen höpinän. Subilta alkaa uusi animesarja ja se on Neon Genesis 'Evangelion ja se tyttö puhui että alustavien tietojen mukaan se olisi alkuperäiskielellä, eli japaniksi puhutta ja vain subattu.
En ole varma onko täysin varmaa tietoa mutta näin se nainen vastasi katsoja kysymyksiin.
Aika hyvä jos alkaa ^_^
vaikka minulla ne onkin jo CD:eillä....
Mutta hyvä näi :up:
Tiedätkö tarkkaa alkamis aikaa?
Nyarlathotep
22.11.2004, 20:09:47
Itsekkin kuulin eilen tästä kun katsoin SubTV:tä eilen. Nenon Genesis Evangelion japaninkielisenä on todellakin parempaa kuin uusintoina taas alkanut Dragonball Z. SubTV alkaa näyttämään Neon genesis evangelionia suurinpiirtein joulun jälkeen mikäli oikein kuulin. Erittäin varteenotettava vaihtoehto tämä NGE ainaisen DBZ:n tilalle. Hyvä SubTV.
LizzieFox
23.11.2004, 9:22:15
Hei tästä on informoitu jo aikoja sitten! :) http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=10371
Mutta sitä en tiennyt että se puhutaan alkuperäiskielellä.
Hyperion
30.11.2004, 13:02:45
Paljosta vetoa että ongelmia tulee, johtuen NGE:n varsin rankoista aiheista. Joko ns. 'kukkahattutädit' hermostuvat väkivallan (psyykkisen tai fyysisen) takia. Tai sitten joku hermostuu uskonnollisten viittausten takia.
Chigusa^Miang
30.11.2004, 15:10:10
Laitan nyt tämän vielä tähänkin. Ainakin Anttilasta saa jo ostettua NGE dvd:t 1 ja 2. Suomitekstitys on yhtenä vaihtoehtona. Hinta vajaa 20e.
Toivon kovasti, että tämä on merkki siitä etteivät kukkistädit kiellä ja sensuroi ja hälise tästäkin. Nyt tosin ei niin paljon tarvi odotella Subin jaksoja, kun ainakin nuo kaksi ensimmäistä levyä löytyvät itseltä hyllystä. Toivottavasti vain julkaisevat enemmänkin kuin nuo.
Odotellaan nyt vielä Perfect Collectionia, nuohan on aika hintavia sinänsä. Toivon, että koko paketin hinnaksi tulisi joku 120 e, olisi järkevissä rajoissa vielä. Aika kova vienti näillä kahdella julkaistulla levyllä on kuulemma ollut, ykkösosaa harvasta paikasta löytyy. Fiksu tilaa vaikka netanttilasta niin saa ehkä paremmin.
Miharu-san
30.11.2004, 16:26:07
Ainakin Anttilasta saa jo ostettua NGE dvd:t 1 ja 2. Suomitekstitys on yhtenä vaihtoehtona. Hinta vajaa 20e.
Kävin juuri äsken katsomassa sieltä netistä noita... En meinannut uskoa silmiäni ^^;
Kun yleensä täällä Suomessa ei ole kaupassa animeita (ainakaan täällä Keravalla...) :eh:, joten kiitos ja kumarrus :yay:
Chigusa^Miang
1.12.2004, 15:33:21
Neon Genesis Evangelion alkaa näkymään 2.1.2005 sunnuntaina, ja SubTv:ltä siis. Suomeksi tekstitettynä, japaniksi puhuttuna. Näin sanoo Subin ohjelmatiedottaja. "Yay! ^.^"
Arthor
2.12.2004, 16:19:54
olen juuri innostunut animen katsomisesta ja sarjahan on
Neon Genesis Evangelion eli nge.olen nähnyt vain kaksi
ensimmäistä osaa ja olivat todella mielen kiintoisia.
mutta juoni hiukka tökkii..johtunee siitä että olen
nähny vain ne kaks ensimmäistä jaksoa.ja jos joku kiltti vois
kertoa vähän juonen tynkää siitä alusta elikkäs
kaikki jotka ovat nge:tä seuranneet innokkaasti keskustelemaan
aiheesta.ja voisitte kommentoida ohjelman hyviä että
huonoja puolia.ja sen haluasin tietää että onko ohjelmassa
muita robotteja kuin ne kaksi alussa?ja kertokaa joku
niiden kahden robotin nimet siitä alusta(ja jos pelissä
on muitakin roboja nii niiden nimet myös,ja kuvatkin ovat
tervetulleita)ja kertokaa mikä on lempi robottinne??
ja innokkaasti postaamaan.mutta jos ei mitään sanomista älä
sano mitään.perustelkaa kaikki minkä voi.
Neon Genesis Evangelion alkaa näkymään 2.1.2005 sunnuntaina, ja SubTv:ltä siis. Suomeksi tekstitettynä, japaniksi puhuttuna. Näin sanoo Subin ohjelmatiedottaja. "Yay! ^.^"
Et sattuisi tietämään mihin aikaan? Toivottavasti yhdeksän ja yhdentoista välillä~
Olen katsonut pari jaksoa NGE'tä koneelta, mutta se oli sekava ja niissä jaksoissa oli jenkkidubit, niin en oikein tahtonut katsella enempää. Nythän tuota voisi alkaa katsomaankin.
(Eikös ne uskonnollisjutut tule vasta aika lopussa sarjaa? Vai olenko ihan väärässä?)
Archux
3.12.2004, 21:01:37
Et sattuisi tietämään mihin aikaan? Toivottavasti yhdeksän ja yhdentoista välillä~
Olen katsonut pari jaksoa NGE'tä koneelta, mutta se oli sekava ja niissä jaksoissa oli jenkkidubit, niin en oikein tahtonut katsella enempää. Nythän tuota voisi alkaa katsomaankin.
(Eikös ne uskonnollisjutut tule vasta aika lopussa sarjaa? Vai olenko ihan väärässä?)
Ei siinä kyllä viitata Raamattuun muuten kuin lainaamalla enkeleiden nimiä.
Olihan siinnä Adam ja Evangelionit (joiden lyhennne on kovin ylättäen Eva =) ). Aatami ja Eeva, näinollen. Jos et tahdo spoilaantua, älä lue alla olevaa. Eivätkös Evangelionit olleet juuri Adamista luotuja tai jalostettuja? Vai muistanko/käsitinkö nyt asian ihan väärin. Muistaakseni Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta. Jostain syystä en hirveästi innostunut sarjasta kun sitä ensimmäistä kertaa katsoin. Ensimmäiset jaksot olivat ihan mielenkiintoisia (tosin koko sarjan ajan enkelit olivat mitäänsanomattomia ja lähinnä säälittäviä) siihen laatikkoenkeliin asti. Minkä takia sen piti olla juuri neonsininen laatikko... :eh: Itkettää vähempikin. Siitä sekoilusta ja kristinuskon hyväksikäytöstä olisi voinut saada todella viihdyttävän, ahdashenkisen ja erinomaisen sarjan aikaiseksi, mutta rikkinäinen, ja ikävän usein täytejaksoilla lihavoitettu juonirakenne ja sarjan läpi ilmenevä teinipelleily laskivat innostusta kovin, kovin kovin paljon. Pari viimeistä jaksoa katsoin kyllä mielelläni, Ikarin mielen selvittäminen oli todella hienoa katsottavaa. ;) Kaverini nukkui kuitenkin ne jaksot ja valitti lopputasitelun uupumista. =)
Kyllähän minä tämän voisin vielä uudestaan vilkaista, josko saisin paremman otteen sarjasta, mutta pakko sanoa että on tämä vähän yliarvostettu sarja. Odotan kuitenkin uusiutuvaa näkemystä animen saralla suomalaisellekin rahvaalle. Toivottavasti positiivisessa mielessä. ;)
edit\\ Viittauksia raamattuun löytyy lukuisia muitakin. Mm. Nervin supertietokoneen kolme osasta oli nimetty itämaantietäjien mukaan.
Prometheus
4.12.2004, 14:23:31
Tämähän on ihan hieno juttu. Ja jos ei jouduta kärsimään suomi-/enkkudubbauksesta, niin vielä hienompi juttu. En ole koko sarjaa katsonut, mutta pidän sarjasta paljon. Jos ja kun se Subilla alkaa pyörimään, niin saanpa vihdoin katsottavakseni tuon kokonaan.
Laitan nyt tämän vielä tähänkin. Ainakin Anttilasta saa jo ostettua NGE dvd:t 1 ja 2. Suomitekstitys on yhtenä vaihtoehtona. Hinta vajaa 20e.
Toivon kovasti, että tämä on merkki siitä etteivät kukkistädit kiellä ja sensuroi ja hälise tästäkin. Nyt tosin ei niin paljon tarvi odotella Subin jaksoja, kun ainakin nuo kaksi ensimmäistä levyä löytyvät itseltä hyllystä. Toivottavasti vain julkaisevat enemmänkin kuin nuo.
Minä kävin Anttilassa etsimässä noita levyjä, olisi pitänyt olla myös FF: Unlimitedia, mutta eivät tienneet mitään asiasta. Vai olikohan se Kodin ykkösen mainos sitten? Ensimmäinen levy löytyy itseltäni jo, sain kympillä mutta ilman suomitekstejä (mahdollisuus espanjankielisiin dubbeihin, yay). Ainakin Filmifriikissä olen noita neljän jakson levyjä nähnyt 29,90 euron karmeaan hintaan. Oulussa on tuo kauppa, mutta netissä jostain syystä kerrotaan vain, että on tulossa varastoon, josko sitten ovat loppuneet kaikki kerralla. :P
Odotellaan nyt vielä Perfect Collectionia, nuohan on aika hintavia sinänsä. Toivon, että koko paketin hinnaksi tulisi joku 120 e, olisi järkevissä rajoissa vielä. Aika kova vienti näillä kahdella julkaistulla levyllä on kuulemma ollut, ykkösosaa harvasta paikasta löytyy. Fiksu tilaa vaikka netanttilasta niin saa ehkä paremmin.
Filmfriikkiin on ainakin kyseinen paketti, 8 levyä, tulossa, tosin se on julkaistu jo kai paljon aiemmin. Liekö sitten, että Suomeen on tulossa vasta nyt. Hinnaksi on koko paketille pistetty 129,90 euroa. Yhden levyn hinnaksi tulisi siis noin 16 euroa, mikä ei olisi paha hinta ollenkaan. Kokonaishinta on kuitenkin minulle kerralla ostettavaksi aika paljon.
Chigusa^Miang
6.12.2004, 20:38:02
Minä kävin Anttilassa etsimässä noita levyjä, olisi pitänyt olla myös FF: Unlimitedia, mutta eivät tienneet mitään asiasta. Vai olikohan se Kodin ykkösen mainos sitten? Ensimmäinen levy löytyy itseltäni jo, sain kympillä mutta ilman suomitekstejä (mahdollisuus espanjankielisiin dubbeihin, yay). Ainakin Filmifriikissä olen noita neljän jakson levyjä nähnyt 29,90 euron karmeaan hintaan. Oulussa on tuo kauppa, mutta netissä jostain syystä kerrotaan vain, että on tulossa varastoon, josko sitten ovat loppuneet kaikki kerralla. :PItse tilasin levyt kaukoviisaana Netanttilasta, postikulut kun eivät ole kahdelle levylle kuin päälle 2e kun mahtuvat postiluukusta tulemaan. Kävin myös paikallisessa Anttilassa etsiskelemässä levyjä sen jälkeen kun sain TopTenin mainoksen noista, mutta eipä näkynyt ei. Ei ollut myöskään Final Fantasu Unlimitedia eikä Full Metal Panicia, joita mainostettiin NGE:n kanssa. En tosin kysellyt ovatko lopussa vai mitä. Mutta suosittelen nettikaupasta tilaamista, taitaa saada varmemmin. Niin ja dvdon.comista saa noita myös (hintaan 20.95 e), tosin ykköslevylle on mystisesti laitettu puhutuiksi kieliksi englanti ja italia...mutta lienee kirjoitusvirhe. Hope so.
Filmfriikkiin on ainakin kyseinen paketti, 8 levyä, tulossa, tosin se on julkaistu jo kai paljon aiemmin. Liekö sitten, että Suomeen on tulossa vasta nyt. Hinnaksi on koko paketille pistetty 129,90 euroa. Yhden levyn hinnaksi tulisi siis noin 16 euroa, mikä ei olisi paha hinta ollenkaan. Kokonaishinta on kuitenkin minulle kerralla ostettavaksi aika paljon.Ooh, ne ovat sitten reilusti laskeneet paketin hintaa, koska minä olen kuolannut sen perään jo ainakin puolitoista vuotta ja se on aina maksanut 149-150 euroa. Ehkä ovat nyt fiksuina lakseneet hintaa kun levyjä tulee myyntiin yksittäisinä ihan tavarataloihinkin. Vai olisiko tuo sitten Suomiversio tuosta paketista, koskapa aina ennen Filmifriikillä on tuota ollut saatavilla, eikä mitään "tulossa..."
No, jäämme odottamaan ja katsomaan tilannetta. Miten mulla on paha aavistus, että sarjan julkaiseminen Suomessa jää kesken johonkin neljänteen levyyn... :eh:
Et sattuisi tietämään mihin aikaan? Toivottavasti yhdeksän ja yhdentoista välillä~En valitettavasti tiedä. Toivokaamme kuitenkin ilta-aikaa, jolloin kukksitädit eivät älähdä niin herkästi.
Eikä nyt kannata liian tosissaan ottaa noita muka "kristinusko/raamattuvertauksia". Sarjassa ei oikeasti ole mitään muuta syvällisempää uskontoteemaa kuin erinäiset Raamatun paikkojen/hahmojen yms. nimet. Sarjassa viljellään paljon myös saksankielisiä nimiä. Tämä siksi, että näin kuulostavat huomattavasta khuulimmilta, mysteerisimmiltä ja scifimäisimmiltä.
Klikka (http://spotti.mtv3.fi/servlet/amulet?template=subtv_kevat2005/ohjelmakartta/ohjelmakartta_index.html)
Subin kevät ohjelmistoa. :> Tuon linkin mukaan NGE tulisi sunnuntaisin kello 23. Sivun esittelyssä sanotaan:
"Neon Genesis Evangelion
(Neon Genesis Evangelion)
UUTUUS! Japanilainen aikuisten anime. 14-vuotias Shinji Ikari päätyy useampien vuosien erossa olon jälkeen samaan kaupunkiin, Neo Tokyo-3:seen, isänsä kanssa. Hän joutuu pilotiksi jättimäiseen biologiseen humanoidiin nimeltään EVA01. Shinjin tehtävänä on suojella maailmaa tunkeilijoilta, jotka tunnetaan nimellä enkelit. Hän joutuu kamppailemaan ristiriitaisten ajatusten parissa ja kyseenalaistamaan kylmän isänsä todellisia motiiveja. 32-osaisesta sarjasta nähdään kevään aikana 19 ensimmäistä jaksoa. Tuotanto: A.D Vision, Inc. "
Häiritsee tuo '32-osaisesta sarjasta', eikös siinä ole 25 tai 26 jaksoa + ne elokuvat?
Se on ihan hyvä juttu että Suomen tv;stä alkaa tulemaan kunnon animea muutakin kuin jotain DragonballZ roskaa. (kuinka joku voi katsoa sarjaa jossa ei ole muuta juonta kuin hakataan kaikki pahikset maanrakoon? ja yksi taistelu kestää neljä jaksoa? Tosin Kensihinissä kesti yksi taistelu oliko se nyt viisi vai kuusi jaksoa.)
Tosin itse en oikein ymmärrä sitä Evangelionia se juoni on niin sekava. Olen kyllä lukenut sarjakuvaakin. mutta ei tuossa elokuvassa saa mitään selvää siitä mikä on homman nimi. Tuntuu siltä että käsikirjoittajilla ei ole ollut mitään hajua mitä tehdä vaan muuttanut jonkin verran alkua sarjakuvast ja sitten on ideat loppuneet ja loppu on kehitetty sitten extemporee kirjoittaessa.
Toivotaan että suomeen tulee muutakin kunnon animea kuten Kenshiniä, Gundami, Macrossia. Irresponsible captain Tylor olisi myös yksi hyvä vaihtoehto. :)
Chigusa^Miang
9.12.2004, 13:57:14
No nyt oli NGE:t viimeinkin tavoittaneet paikallisen Anttilan hyllyt. Sainpa sitten itsellenikin omat levyt. Suomikäännös vaikuttaa ihan onnistuneelta, vaikka välillä tulee olo, että jotain jäi pois, kun puhe jatkuu kauemmin mitä käännösteksti vastaavasti. Enkkukäännös on se vanha tuttu, keltaisella isolla fontilla tehty.
Suomikäännöksessä on parasta ehkä se, että termit on jätetty silleensä, eikä esimerkiksi Human Instrumentality Projectia ole käännetty miksikään noloksi suomi-vastineeksi. =)
Enkkudubbi kuulostaa ihan kamalalle. Ei sillä voi katsoa NGE:tä, hirveää raiskausta.
En ole vielä levyjä kokonaan katsonut, mitä nyt pätkiä sieltä täältä, mutta ensivaikutelma on ainakin hyvä. Extroja on laimeanlaisesti, vain hahmotietoja, ainakin näissä kahdessa levyssä.
Hyvä Suomi!
Dagger
9.12.2004, 16:12:18
Itse kyllä olin tyytyväinen noihin Suomi-DVD:hin. Oli kerrassaan huvittavaa kun tuttuni hankki joskus 90-l lopulla törkeällä summalla koko sarjan itselleen ja minä sain aivan samat levyt vain 13,60¤/kpl! Tekstitykset kyllä olivat erilaiset kun Pohjoismaihin nuo markkinointiin ja puuttui kerrassaan kamala espanja- ja ranskadubbaus. :>
Suomitekstityksessä ärsytti lähinnä, että jos tuli japaniksi jokin kyltti, niin se luki englanniksi käännettynä ja vieläpä suomeksi päälle. Samoin hahmojen repliikkejä vedettiin peräkanaa vain - -merkin erottamana. Ymmärtää sen jos dialogia tulee kamalalla nopeudella, mutku.. Ja minkä takia Zankoku na Tenshi no These:n lyriikat pitää suomitekstityksen aikana tulla englanniksi tai romanjilla? Eipä muu pahemmin ärsyttänyt vaikka lyön vetoa, että suomitekstitykset on revitty jostain eng. subtitleistä. En myöskään piittaa jos tekstiä ei olla käännetty ihan suoraan jos sopii tilanteeseen eikä johda harhaan (es. ekassa jaksossa Misato taisi sanoa japaniksi malliin "sori olen myöhässä", ja suomitekstityksessä "hyppää kyytiin", mutta molemmat nyt kävivät tilanteeseen ja ei ole kamalan olennaista).
Ostakaa pois, hyvä sarja eikä maksa paljoa! Toivottavasti loput DVD:t ja elokuvat tulevat mahd. pian. En ole kiinnostunut katsomaan sarjaa telkkarista vaikka mahdollisuudet olisivat aika täydelliset.
unknown
11.12.2004, 12:09:21
Anttilasta löysin pari NGE anime DVD:tä.
P.S Onko sarja katsomisen aroinen?
Mukavaa, että SubTV:llä aletaan vihdoinkin näyttämään kunnon animea. ^_^ Tosin on sieltä hyvääkin animea tullut kuten Magic Knight Rayearth (Taikasoturit). Mutta Sailor Moon ja DBZ...ei kiitos :P No on kyllä tarkoitus alkaa katsomaan silloin kun NGE:tä alkaa tulla telkkarista, ensimmäinen jakso tulisi muistaakseni 2. tammikuuta. Aion siis katsoa sitten kun sitä tulee. :)
Jiriki
11.12.2004, 15:01:21
No onneksi jotain hyötyä tuosta helkkaristakin on, kun ei sille oikein mitään käyttöä vielä ole löytynyt. Subtv:tä en kovin arvosta, mutta vähemmän kyllä yllätyin, että sarja sitten tulikin subtv:ltä.
Anttilasta löysin pari NGE anime DVD:tä.
P.S Onko sarja katsomisen aroinen?
On.
Archux
12.12.2004, 21:57:33
Anttilasta löysin pari NGE anime DVD:tä.
P.S Onko sarja katsomisen aroinen?
On, mutta ei taida sinulla olla ikää yli suosituksen. ;)
Diamond
13.12.2004, 21:06:47
Klikka (http://spotti.mtv3.fi/servlet/amulet?template=subtv_kevat2005/ohjelmakartta/ohjelmakartta_index.html)
Subin kevät ohjelmistoa. :> Tuon linkin mukaan NGE tulisi sunnuntaisin kello 23. Sivun esittelyssä sanotaan:
Voi ei Eikai tohon aikaan! kun silloin tulee painii sunnuntai illassa ei saa sitä tehdä että jättäis Raw:n pois ohjelmistosta, muuten menen hirttää jonku subtv:n toimituksesta. Mutta onneksi sitä ei tuu kuin 26 jaksoa joka on helpotus koska silloin ei tule liian pitkää taukoo painin katsomisessa. =)
Kassi
14.12.2004, 18:00:07
Klikka (http://spotti.mtv3.fi/servlet/amulet?template=subtv_kevat2005/ohjelmakartta/ohjelmakartta_index.html)
[...]
Häiritsee tuo '32-osaisesta sarjasta', eikös siinä ole 25 tai 26 jaksoa + ne elokuvat?
Kiitos tiedosta, tuohan olikin mielenkiintoista nähdä. Profiloitu hyvin myöhäisiltaan, fiksusti aseteltu. Nauhat pyörimään tai sitten väsyneenä maanantaina töihin tai kouluun, on sitä Babylon 5:nkin kohdalla siedetty.
Mutta mitä ihmettä, aikovatko ne alkaa näyttää sitä jo nyt vuodenvaihteen jälkeen?
Tiedonanto kuitenkin huolestuttaa kovasti. Ensinnäkin, 32 osaa? Jos Subtv näyttäisi päälle neljä Director's Cut -osaa ja tulkitsisi End of Evangelionin vielä kahdeksi osaksi, olisin onnesta soikeana, mutta epäilen kovasti ettei ihan näin ole.
Lisäksi, miksi ihmeessä ensimmäisetä 19 jaksoa? Tuossa luvussa ei ole minkäänlaista logiikkaa. Sarja itse jää tuossa kohtaa pahasti kesken, esimerkiksi jaksoon 13 lopettaminen olisi ollut luontevampaa jakson 14 ollessa ns. kertausjakso. Pelkään, että tarinan kaari (Jos sellaista Evassa lopulta onkaan?) jää torsoksi, ja Subtv tekee samat kuin Nelonen teki ST: Voyagerille, eli näyttää vain osan.
"Tuottanut ADV" myös säikäytti, eivät kai ne vaan sittenkin näytä englanninkielistä dubbausta? Jos materiaali olisi lisensoitu ADV:lta (jos sillä on oikeudet Eurooppaan) ja teksitetty suomeksi suoraan japanista, tuskin siellä noin seisoisi.
No nyt oli NGE:t viimeinkin tavoittaneet paikallisen Anttilan hyllyt. Sainpa sitten itsellenikin omat levyt. Suomikäännös vaikuttaa ihan onnistuneelta, vaikka välillä tulee olo, että jotain jäi pois, kun puhe jatkuu kauemmin mitä käännösteksti vastaavasti. Enkkukäännös on se vanha tuttu, keltaisella isolla fontilla tehty.
Suomikäännöksessä on parasta ehkä se, että termit on jätetty silleensä, eikä esimerkiksi Human Instrumentality Projectia ole käännetty miksikään noloksi suomi-vastineeksi. =)
Tämä onkin mielenkiintoinen, joskin hiukan tylsä ratkaisu. Minulla on fetissi suomeen siinä suhteessa, että olisin halunnut nähdä mitä suomentaja keksisi. Omiin silmiini tuollainen teksti näyttänee varmaan vain lähinnä tönköltä. Tosin erittäin positiivista jos pahoja kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheitä ei ole, DVD-kotelon takakansiteksti ("korkeateknologia") antoi ymmärtää muuta kun kaupassa noita katselin. Löytyvät muuten esim. Tampereen Sokokselta lastenosastolta, mutta kaipa tuon ymmärtää, minne muuallekaan ne laittaisi.
Veikkaisin muuten vaikka Collection 0:1:n hinnan verran vetoa, että jos Subtv:ltä kerran tulee suomeksi teksitettyä Evangelionia, tekstitys on sama kuin tuossa Eminan ("http://www.emina.se/) maahantuomassa DVD-versiossa.
Enkkudubbi kuulostaa ihan kamalalle. Ei sillä voi katsoa NGE:tä, hirveää raiskausta.
Olen täysin samaa mieltä, esimerkiksi Gendoun hahmo muuttuu aivan erilaiseksi dubbauksessa, laskelmoivasta viekkaasta miekkosesta jossa on häivähdys kylmää paskiaista jonkinlaiseksi pahaiseksi kelmiksi. Ei näin.
Chigusa^Miang
14.12.2004, 19:08:22
Tämä onkin mielenkiintoinen, joskin hiukan tylsä ratkaisu. Minulla on fetissi suomeen siinä suhteessa, että olisin halunnut nähdä mitä suomentaja keksisi. Omiin silmiini tuollainen teksti näyttänee varmaan vain lähinnä tönköltä.Minulle tuo taas oli helpotus, kun muistelee esimerkiksi Star Warsien "Läjäyttimiä", "Talsijoita" ja "Mahtikoppaa". Toki nämä ovat esimerkkejä suht...umm...luovasta käännöstyöstä, joten ehkä Evassa tätä ei olisi tapahtunut. Noiden jälkeen olen kuitenkin helpottunut, ettei Evassa työskennellä HERMO:ssa tai vastaavaa. ;D
Olen täysin samaa mieltä, esimerkiksi Gendoun hahmo muuttuu aivan erilaiseksi dubbauksessa, laskelmoivasta viekkaasta miekkosesta jossa on häivähdys kylmää paskiaista jonkinlaiseksi pahaiseksi kelmiksi. Ei näin.Itse en katsonut kuin puolen minuutin pätkän kohdasta, jossa Shinji ekan kerran astuu Evaan. Jo siinä Shinji vaikutti lobotomiselta ääliöltä, eikä Ritsukon äänikään antanut kuvaa älykkäästä tiedenaisesta. Tai sitten tämä on vain tottumuskysymys.
Diamond
14.12.2004, 19:37:39
Nauhat pyörimään tai sitten väsyneenä maanantaina töihin tai kouluun, on sitä Babylon 5:nkin kohdalla siedetty.
Niin olikin mutta onneksi tv2 vaihtoi sen esitysaikaa lauantaille joten sen jälkeen ei ollut enään väsynyt koulussa. onneksi oli se siirto muuten olisi ollut aina tosi väsynyt nauhoittaa niitä jaksoja.
Kassi
14.12.2004, 21:00:26
Minulle tuo taas oli helpotus, kun muistelee esimerkiksi Star Warsien "Läjäyttimiä", "Talsijoita" ja "Mahtikoppaa". Toki nämä ovat esimerkkejä suht...umm...luovasta käännöstyöstä, joten ehkä Evassa tätä ei olisi tapahtunut. Noiden jälkeen olen kuitenkin helpottunut, ettei Evassa työskennellä HERMO:ssa tai vastaavaa. ;D
Tähtien sota ei ehkä ole aivan paras esimerkki tästä. Tietysti MTV3:lla esitetyn käännöksen jälkeen esim. Mahti muuttui Voimaksi, joka olikin vähän siedettävämpi.
Kääntäjänä olisin itse pitänyt vähän hauskaa juuri esimerkiksi järjestöjen nimien kanssa. Japanilla on historiallisia siteitä Saksaan, siksi saksan kielen käyttö on animessa yleistä: tämän vuoksi olisin yrittänyt tuoda asian ehkä samanlaiseen asiayhteyteen Suomen kohdalla ja täten antanut instituutioille nimiksi Själ ja Hjärn. Nerv olisi pysynyt Nervinä. Tämä viittaus olisi tosin luultavasti mennyt useimpien katsojien hilseen yli täydellisesti. :)
Itse en katsonut kuin puolen minuutin pätkän kohdasta, jossa Shinji ekan kerran astuu Evaan. Jo siinä Shinji vaikutti lobotomiselta ääliöltä, eikä Ritsukon äänikään antanut kuvaa älykkäästä tiedenaisesta. Tai sitten tämä on vain tottumuskysymys.
Voi toki olla että dubbauksessa äänenpainot olivat samanlaiset kuin japanilaisessa versiossa - Japanissa/japanissa äänenpainot eri persoonilla ovat vain kulttuurierojen johdosta erilaiset, ja luulemme äänenpainojen käytön englannissa olevan väärin vain koska englantia paljon enemmän kuulleina tiedämme, miten äänenpainot englannissa menevät.
drazil
17.12.2004, 2:02:08
Kyllähän sitä valvomista ja seuraavana päivänä koulussa nukkumista tuli harrastettua jo B5 aikoihin ja samalla tavalla tulee monelle käymään NGE kanssa :confused: Mutta NGE ei kuitenkaan niin pitkä sarja ole että siitä mitään pidempi aikaisia valvomis ongelmia tulisi... Mainio sarja mikä tuli jo yläasteella katsottua muutamia vuosia takaperin, ja heti hopeanuolen jälkeen toisena anime sarjana minkä olen nähnyt...
Morofo
17.12.2004, 20:51:32
No tämähän on mukavaa! NGE:etä tuli katsottua 4 jakson verran. Onneksi se alkaa tulla Subilta kun DBZ:een alkaa jo kyllästyä. Huumori aika pahaa laatuu (akka juo 100 prosenttista viinaa ;D ).
Juripa
25.12.2004, 21:07:36
Täällä on puhetta tuosta dubbauksesta, en kylläkään jaksanut kahlata koko ketjua läpi mutta huomasin, ettei kukaan ole vielä saanut vahvistusta asiasta. SubTV:n vesipostissa ilmoitettiin että Neon Genesis tulee ihan Japanin kielellä, ja Suomeksi tekstitettynä :) Minuakin on alkanut jo kiinnostaa tämä ohjelma.
Kassi
25.12.2004, 21:53:55
Täällä on puhetta tuosta dubbauksesta, en kylläkään jaksanut kahlata koko ketjua läpi mutta huomasin, ettei kukaan ole vielä saanut vahvistusta asiasta. SubTV:n vesipostissa ilmoitettiin että Neon Genesis tulee ihan Japanin kielellä, ja Suomeksi tekstitettynä :) Minuakin on alkanut jo kiinnostaa tämä ohjelma.
Vesipostin puheet ovat vanhaa tietoa, mutta kun sellaisiin ei ole ollut tapana luottaa. Uskon sitten kun näen. :)
Z-e-r-o
27.12.2004, 1:48:10
Joo kyllähän tämä on varman nakki... tosin NGE on jo tullut tutuksi joten aivan yhdentekevä julkaisu. Neo Genesis Evangelion ei ehkä kumminkaan omasta mielestäni ole suositeltava ihan ensimmäiseksi Animeksi koska se ei tempaa kaikkia katsojia mukaansa. Jokin tunnelmallisempi anime olisi ollut parempi vaihtoehto.
Noh mutta otetaan mitä saadaan ja toivotaan lisää, mutta parempaa ^^
KuroJin
28.12.2004, 14:13:27
Onhan tuo upea asia, olen vain nähnyt sen :P
se on tosi että sitä ei ensimmäisenä animena kannata katsoa.
Loppu oli sen verran erikoinen että en ekalla katsomalla tajunnut kaikkea mitä tapahtui. Mutta ei voi muuta sanoa kuin upea homma etttä supi näyttää animea suomen kansalle :)
drazil
29.12.2004, 14:44:59
Vesipostin puheet ovat vanhaa tietoa, mutta kun sellaisiin ei ole ollut tapana luottaa. Uskon sitten kun näen. :)
Subin ohjelmatiedottajan mukaan se on japaniksi puhuttu ja suomeksi tekstitetty.
Kassi
30.12.2004, 21:42:40
Subin ohjelmatiedottajan mukaan se on japaniksi puhuttu ja suomeksi tekstitetty.
No kai se on uskottava. :) Joku DVD:t omistava saa sitten kertoa onko tekstitykset napattu suoraan niistä, tai siis onko kääntäjä sama.
Mutta, mietinpä sitten että minkälaisiakohan ne jaksonnimet ovat suomeksi.
Ensimmäinen jakso on englanniksi "Angel Attack", joten "Enkeleitten hyökkäys" on luonteva, mutta miksei "Enkelten"? "Enkeleitten" kuulostaa kankealta. Noh, pieni valittamisen aihe on se.
Verrataanpa japanista suoraan englanniksi käännettyjä jaksonnimiä ja virallisia englanninkielisiä nimiä ja ehdottelen vielä itse hyvää suomennosta. Pyrin siihen että käännös on mahdollisimman jakson kannalta osuva mutta samalla uskollinen alkuperäisnimelle.
Eli siis 1. "Japanista suoraan käännetty nimi" / "Virallinen englanninkielinen nimi" / "Oma ehdotukseni suomennokseksi"
2. "Unfamiliar Ceilings" / "The Beast" / "Hirviö"
3. "A Phone That Doesn't Ring" / "A Transfer" / "Siirto" tai ehkä "Tulokas"
4. "The Rain, After You've Run Away" / "Hedgehog's Dilemma" / "Siilin dilemma"? Leikki leikkinä; tähän en keksi oikein mitään. "Karkulainen"?
5. "The Other Side of Rei's Heart" / "Rei I" / "Rei 1" kai ajaisi asiansa, juonen kannaltakin se olisi ihan hyvä vaihtoehto.
6. "Showdown: Tokyo-3" / "Rei II" / "Rei 2", katso ed.
7. "That Which Man Builds" / "A Human Work" / "Ihmisen luomus"
8. "Hurrican Asuka" / "Asuka Strikes!" / Öööh, "Asuka iskee". Antakaa anteeksi.
9. "A Moment When Hearts Are as One" / "Both of You, Dance Like You Want to Win" / "Tanssimalla voittoon"? "Tanssikaa voittaaksenne"? Tämähän menee vaikeaksi, en kadehdi kääntäjää enää ollenkaan.
10. "Magmadiver" / "Magmadiver" / "Magmasukeltaja", tai suomalaiskäännösten perinteitä seuraten ehkäpä "Sukellus tulivuoreen".
11. "Within the Still and the Dark" / "The Day Tokyo-3 Stood Still" / "Päivä jona Tokio-3 seisahtui". Ilmeisesti vanha scifiviittaus on tupsahtanut mukaan vasta käännösvaiheessa, mutta voi sen puolestani säilyttää.
12. "The Cost of a Miracle Is" / "She Said, 'Don't Make Others Suffer for Your Personal Hatred'" / "Ihmeen hinta"
13. "Angel Intrusion" / "Lilliputian Hitcher" / "Tunkeutuja"
14. "Seele, Throne of the Soul" / "Weaving a Story" / "Sielun valtaistuin" tai ehkä brutaalisti "Tähän mennessä tapahtunutta"
15. "Lies and Silence" / "Those Women Longed for the Touch of Others' Lips, and Thus Invited Their Kisses" / "Valheita ja hiljaisuutta"
16. "A Sickness Into Death, And What Comes After" / "Splitting of the Breast" / Tähän etsisin jaksosta jonkun kolmannen vaihtoehdon, kummastakaan ei saa toimivaa suomenkielistä versiota. "Rinnan halkaiseminen"? Juupa juu.
17. "Fourth Children" / "Fourth Children" (sic) / "Neljäs Lapsi"
18. "A Choice for Life" / "Ambivalence" / "Ambivalence" ei käänny hyvin, "Kaksiarvoisuus"? Taas hakisin itse jaksosta jotain kolmatta vaihtoehtoa.
19. "A Battle for Men" / "Introjection" / "Introjektio" ei kyllä toimi, "Taistelu" sopisi jakson tapahtumiin riittävästi.
20. "The Shapes of Hearts, the Shapes of People" / "Weaving a Story 2: Oral Stage" / Englanninkielinen käännös tuo mukaan turhia freudilaisuuksia, "Ihmisen hahmo ja sielun muoto" varastaisin fansubbauskäännöksestä.
21. "The Birth of Nerv" / "He Was Aware That He Was Still a Child" / "Nervin syntymä"
22. "Humanly, If Nothing Else" / "Don't Be" / "Ole edes ihminen"
23. "Tears" / "Rei III" / Teemassa pysyen "Rei 3", olkootkin että "Kyyneleet" olisi jaksolle nimenä täysosuma.
24. "The Final Messenger" / "The Beginning and the End, or "Knockin' on Heaven's Door" / "Viimeinen sanansaattaja" tai ehkä vähän raflaavammin "Viimeinen enkeli"
25. "An Ending World" / "Do You Love Me?" / "Maailmanloppu" toisi vipinää ohjelmatietoihin.
26. "The Beast That Shouted 'Love' at the Heart of the World" / "Take Care of Yourself" / "Pidä huolta itsestäs", ja niistä jotka kärsii, anna, almu sille joka elääkseen sen tarvii... eh.
Lähde jaksonnimille (http://www.everything2.org/index.pl?node_id=595924).
Anime ja FF-fani
6.1.2005, 3:35:56
Ihan mukavalta vaikuttavilta käännöksiltä.
Mutta nyt siihen asiaan: Minä sain tässä jouluna vähän rahaa niin ajattelin osta NGE-Perfect Collection DVD-setin, mutta kun minä en ole ihan varma onko tuo anime ihan sopivaa minun ikäiselleni. Tässä en meinaa väkivaltaa tai veren paljoutta, vaan p****a ja s****ä, sekä myös psygologista kauhua (en tykkää kahuelokuvista ja -ohjelmista niin paljon. hui!).
Minä katsoin, näin ja nauhoitin. (tai jotain...) Kyllä sitä odotettiinkin se muutama kuukaus vaikka sarja jo kertaalleen nähty onkin. Tahtoo lisää.
Käännös oli oikein hyvälaatuinen. Ei ollut mitään tuulesta temmattuja sanoja vaan suoraan sanottuna laatua.
Mutta nyt siihen asiaan: Minä sain tässä jouluna vähän rahaa niin ajattelin osta NGE-Perfect Collection DVD-setin, mutta kun minä en ole ihan varma onko tuo anime ihan sopivaa minun ikäiselleni. Tässä en meinaa väkivaltaa tai veren paljoutta, vaan p****a ja s****ä, sekä myös psygologista kauhua (en tykkää kahuelokuvista ja -ohjelmista niin paljon. hui!).Ei sarja suoraan sannottuna raaka ole, lukuunottamatta jaksoja 19 ja 20, suurempi huoli on sarjan psykologisessa vaikutuksessa. Jaksot 19 ja 20 olivat melko karuja. Raakoja ja aika raskaita mielelle. En erityisemmin nauttinut niistä. Ja kyseisten jaksojen jälkeen sarja menee hiukan erikoiseksi. Ei mitenkään pelottavaksi tai vastaavaa vaan vaikeaselkoiseksi ja hämmentäväksi. Siinä mielessä varauksella hankittava. Hyvä sarja silti on vaikka ei aivan animeiden kärkeen omalla kohdalla yllä.
Subtv löytyy mutta Anime kritisoijana ei koko touhu kylläkään kiinnosta.
Mutta voisihan sitä piruuttaan katsoa jokusen jakson. Jos ei muun niin ainakin sen takia että löytyisi kunnon perustelut(niitä kun jaksetaan vinkua) laajemmalle kritiikille.
Ensimmäinen jakso on englanniksi "Angel Attack", joten "Enkeleitten hyökkäys" on luonteva, mutta miksei "Enkelten"? "Enkeleitten" kuulostaa kankealta.
Minäkin kiinnitin tuohon huomion. Se on jotenkin, miten nyt sanoisi, tökeröllä tavalla suomennettu. Elkeeke kysykö mitä tökerö meinaa.. En edes tiedä onko se mikään sana. Jos minä olisin ollut suomentajana, olisin luultavastikin 99,9% varmuudella laittanut jakson nimeksi "Enkelten hyökkäys".
Ensimmäistä kertaa sarjaa katson vaikka onkin ollut tarkoitus hankkia netin kautta jaksoja, mutta kun se kerta televisiosta tulee, niin pääsee paljon helpommalla. Ja halvallakin pääsee kun nauhoittaa jaksot, niin ei tarvitse sitten DVD:täkään hankkia, paitsi tietenkin sitten NGE -elokuvat ^.^
Tulisipa SubTV:ltä muutakin yhtä hyvää animea. DBZ ja Sailor Moon ei innosta...
Davidson
18.1.2005, 13:04:27
Sarja tuli sittenkin Subille, ja vielä sillä parhaimmalla eli alkuperäisellä kielellä, hienoa! Kyllä sen heti näkee, että sarja on ihan eri tasoa kuin jotkut DBZ:t taikka Pokemonit, kun tätä jopa on jaksanut kattoo ihan ensimmäisestä jaksosta lähtien. Vielä en osaa heittää omaa arviota, kuinka korkealle tämä ajan mittaan omalla asteikollani nousee, mutta sarja kyllä vaikuttaa aika lupaavalta. Pikkasen häiritsee vain Evangelionissa tietty sekavuus ja hidas tempo, jolla sarjaa viedään eteenpäin, kun tällaiseen ei ole aikaisemmin tottunut. Niin, ja aivan kuin jaksot olisivat tavallista lyhyempiä, jos verrataan ainakin muihin näkemiini anime-sarjoihin. Anyway, ihan kivalta siis vaikuttaa kuitenkin eli tästä on hyvä jatkaa.
Hohhoijjaa. On tullut se sarja kerran nähtyä ja the movie löytyy kaapista.
Jotenkin puisevan oloinen sarja. Kyllä sitä tulee paremman puutteessa katsottua, mutta ei se ole niin hyvä kuin ihmiset hehkuttaa. RahXephon on paljon mielenkiintoisempi kun se pääsee alkamaan kunnolla. Evangelionista on tullut nähtyä liian monta esittelypätkää joissa kaikki action kohtaukset on näytettym, jolloin sarjaa tulee katsottua vain juonen takia. Mutta yllätys yllätys juoni hajoaa käsiin loppua kohden ja sekin jää kesken.
Sarjassa ei tapahdu minkäänlaista hahmojen "kasvua" kun juoni on idealtaan hyvä ja toteutukseltaa löyhä niin sitä toivoisi. Toki siinä sitä "kasvua" yrittää tapahtua ja vaikuttaa siltä, että juoni ja hahmot edistyvät, mutta yllätys yllätys. Kirjoittajilta loppui näemmä ideat kesken ja koko homma jää kesken ja lössähtää kasaan.
Ihan katsottava tosin sitä en voi kieltää.
SDNKorento
18.1.2005, 20:25:49
No, sarja on pyörinyt muutaman jakson ajan ja kiinnostusta on valtavasti. Tosin miten tavallinen yleisö on ottanut NGE:n vastaan? Onko katsojaluvuista mitään tietoa, sillä sarjan menestys takaa varmasti lisää laatu-animea.
Sarutobi
21.1.2005, 16:24:58
Sanotaan että petyin sarjaan.... mitä nyt olen kattonut... prkl sehän on sailor moonin ja magicknights:in sekoitus... sanotaan näin että DBZ takas!!! Olis ollu parempi jos olisivat mieluummin pistäneet narutoa pyörimään :D Parempaa animea kehiin...
Yhen jakson olen nyt kattonut ka kysyisin että mikä ihme tässä oikein viehättää?
Alussa, heppu joka näyttää aivan pilvessä olevalta pikkulapselta istuu ohjaamossa ja kuuntelee selostusta, pari heppua tappelee ja huutelee toisilleen. Sitten ihastellaan. "Vau, robottei, siistii" Sitten tulee taistelu yhen robotin kanssa. Uskomattoman kömäpelösti toteutettu.
Niin ja väliin tungetaan sitten tuhat still kuvaa missä kamera liikkuu mutta hahmot ei. Sitten kun hahmoilla on mitä typerimmät ilmeet.
Siis missä idea?!?!?
Ainut pienoinen plussa tulee että sarja on japaniksi eikä enkuksi dubattu.
Hyi :down:
Yhen jakson olen nyt kattonut ka kysyisin että mikä ihme tässä oikein viehättää?
Alussa, heppu joka näyttää aivan pilvessä olevalta pikkulapselta istuu ohjaamossa ja kuuntelee selostusta, pari heppua tappelee ja huutelee toisilleen. Sitten ihastellaan. "Vau, robottei, siistii" Sitten tulee taistelu yhen robotin kanssa. Uskomattoman kömäpelösti toteutettu.
Niin ja väliin tungetaan sitten tuhat still kuvaa missä kamera liikkuu mutta hahmot ei. Sitten kun hahmoilla on mitä typerimmät ilmeet.
Siis missä idea?!?!?
Ainut pienoinen plussa tulee että sarja on japaniksi eikä enkuksi dubattu.
Hyi :down:
No sanotaan nyt vaikka että sarjan toinen puolisko on erilainen kuin ensimmäinen. Ensimmäinen puolisko on lähinnä perus sci-fiä toiminnalla höystettynä (joka muuten pieksee DBZ:n naurettavan pelleilyn mennen tullen). Puolen välin jälkeen sarja muuttuu psykologisemmaksi ja synkemmäksi ja juonikin alkaa pikkuhiljaa pilkahdella.
unknown
22.1.2005, 9:26:02
Muuttuuko päähenkilön luonne sarjan mukana? Hänen asenteensa äsyttää reippaasti(hai, hai... :eh: ).
Ei muutu, paitsi pahempaan päin nykyisestä. Ei sen nyt niin väliä ole, mielestäni on paljon parempi, että Shinjistä tehtiin teini-ikäinen angstaava nörtti.
Soul Reaver
22.1.2005, 11:40:32
Joo, nyt voisi tulla kommentoimaan, kun on jo vähän hajua siitä millainen anime on kyseessä.
Pettymään en ainakaan joutunut, johtuuko siitä että scifi ei minuun niin pure ja siksi yritin pitää odotukset melko alhaalla, ettei pettymyksiä sattuisi. Onneksi NGE hyppäsi helposti noiden odotusten ylitse.
Taustatarina on laatua, ei ehkä sitä mullistavinta sorttia, mutta silti kiehtovaa. Tulevaisuuden miljöö on onnistuttu toteuttamaan tyylikkäästi, ja (onneksi) ei niin mielikuvituksellisesti. Tyylikästä ovat myös taistelut, sillä olen kovin kiintynyt ideaan, että kaksi värikästä ja paranormaalia jättiotusta tappelee samalla kun kaupunki ympäriltä hajoa pappilan peräpirtin päreiksi. :up:
Tarina ei vielä oikein nappaa, Shinjin pärjäileminen ihmissuhteiden kanssa olisi paljon kiinnottomampaa ilman hyvää dialogia (ja kunnon suomennostakaan), mutta juonenjuttukin alkaa mennä paljon paremmin, kun kylkiäisenä on kunnon äksöniä.
Tämä on jo runsaasti keskivertoanimen yläpuolella tälläisenään, mutta kuulopuheista olen saanut käsityksen, että paranee loppua kohden. Hyvin on NGE saanut mielenkiintoni napattua, odotan seuraavaa jaksoa innolla.
Sanotaan että petyin sarjaan.... mitä nyt olen kattonut... prkl sehän on sailor moonin ja magicknights:in sekoitus...NGE:llä, MKR:llä sekä Sailor Moonilla on saman verran yhteistä kuin mitä Hellsingillä ja DBZ:lla on. Eli hätinä yhtään mitään. Joku perusteema saattaa kohdata noissa kolmessa ensimmäisessä, mutta siihen se yhtäläisyys jääkin.
sanotaan näin että DBZ takas!!! Olis ollu parempi jos olisivat mieluummin pistäneet narutoa pyörimään :D Parempaa animea kehiin...Naruton alku sai minutkin paremmin koukkuun kuin NGE:n vastaava, mutta älä nyt hyvä mies sentään lopullista tuomiota ala vielä lausumaan kun vasta kolme jaksoa on näytetty.
Ja mitään DBZ:tä takaisin oteta, vastahan subbari pääsi huonojen animeiden suosta. :P
Sarutobi
22.1.2005, 14:58:24
NGE:llä, MKR:llä sekä Sailor Moonilla on saman verran yhteistä kuin mitä Hellsingillä ja DBZ:lla on. Eli hätinä yhtään mitään. Joku perusteema saattaa kohdata noissa kolmessa ensimmäisessä, mutta siihen se yhtäläisyys jääkin.
Naruton alku sai minutkin paremmin koukkuun kuin NGE:n vastaava, mutta älä nyt hyvä mies sentään lopullista tuomiota ala vielä lausumaan kun vasta neljä jaksoa on näytetty.
Ja mitään DBZ:tä takaisin oteta, vastahan subbari pääsi huonojen animeiden suosta. :P
Kyllä... se on yhtä P*ska kuin sailor mooni ja ne robotit on MKR:stä ( tai sitten MKR on kopioinu ne tästä... mutta saanu tuloksesta paljon paremman) tai sitten mielipiteeni johtuu siittä että scifi on syvältä... eikö siittä ole näytetty vasta 3 jaksoa...
DBZ oli paljon rennompaa katottavaa :P kuin jonkun pienen kersan ongelmia, joka vihaa isäänsä... ja sitten jännittäviä kohtauksia sinulla 30 sek aikaa sitten akku sammuu... ja viimesellä sekunnilla sitten se Enkuli tuhoutuu... niin...LOL!... jos subbi on menossa parempaan suuntaan animen suhteen niin syön vanhat sukkani
Kyllä... se on yhtä P*ska
Vaikka minä en nyt ole nähnytkään yhtään jaksoa NGE:tä, niin silti haluan kysyä, että miksi se on paskempi? Kun sinulla ei taida olla siihen minkäänlaista syytä.
jos subbi on menossa parempaan suuntaan animen suhteen niin syön vanhat sukkani
Subbi meni heti parempaan suuntaan kun DBZ lopetettiin. Siinä ei sitten ole mitään hyvää.
Itse en siis ole vielä nähnyt yhtään jaksoa sarjasta, kun en ikinä muista nauhoittaa niitä jaksoja. No pitää sitten jostain erikseen hommata nämä jaksot ja katsoa ne läpi jotta osaa NGE:stä jotain sanoa. NGE taitaa olla nyt eka kunnon animesarja jota TV:stä tulee. Jatkais vain samaa rataa ja alkasi näyttää muitakin lisensoituja sarjoja kuten Fullmetal Alchemistia, Fullmetal Panicia ja FF Unlimitediä.
Nyarlathotep
22.1.2005, 15:11:22
Kyllä... se on yhtä P*ska kuin sailor mooni ja ne robotit on MKR:stä ( tai sitten MKR on kopioinu ne tästä... mutta saanu tuloksesta paljon paremman) tai sitten mielipiteeni johtuu siittä että scifi on syvältä... Yhtäkkiä mieleeni muistuu ajat kun kavereiden kanssa kiisteltiin että digimon on kopio pokemonista ja toisinpäin. Jos robot muistuttaa toisen sarjan roboja niin se ei välttämättä tarkoita sitä että ne on kopioita. Jokaisella on omat mielipiteet hyvästä animesta.
DBZ oli paljon rennompaa katottavaa :P kuin jonkun pienen kersan ongelmia, joka vihaa isäänsä... ja sitten jännittäviä kohtauksia sinulla 30 sek aikaa sitten akku sammuu... ja viimesellä sekunnilla sitten se Enkuli tuhoutuu... niin...LOL!... jos subbi on menossa parempaan suuntaan animen suhteen niin syön vanhat sukkan Niin. DBZ oli "rentoa", mutta samalla se oli juonetonta kohellusta. Kliseistä sellaista. Pakostakin katsojia alkaa pännimään tällainen sonta jossa vain huudetaan ja hakataan muita. Sukat? Tabascolla vai ilman? Tuonko servetin? SubTV on menossa reilusti parempaan suuntaan animea ajatellen ja se on hyvä juttu.
Soul Reaver
22.1.2005, 16:21:57
[flametusta oftopikin kustannuksella]
Kyllä... se on yhtä P*ska kuin sailor mooni ja ne robotit on MKR:stä ( tai sitten MKR on kopioinu ne tästä... mutta saanu tuloksesta paljon paremman) tai sitten mielipiteeni johtuu siittä että scifi on syvältä... Hah, pahoittelen jos en oikein sulata näkökantaasi hienojen perustelujen takia. "NGE on P*ska sillä se on yhtä P*ska kuin Sailor Moon" jne. (psst... p*ska kirjoitetaan pienellä. Se ei ole mikään erisnimi. Mutta silloin kun sana p*ska aloittaa lauseen, niin sitten isolla.)
Jaa-ah, vai robokopiointia. MKR tuli ensin, mutta mistään kopsauksesta mielestäni ei ole kyse. Ensinnäkin, nämä Magic Knightien käyttämät "robotit" eivät ole lähimainkaan robotteja, pikemminkin jumalhahmoja tai voimakkaita taikaolentoja, jotka ovat ottaneet robottimaisen ulkomuodon. Mutta jos keskitytään pelkästään ulkonäköön, niin saat varautua syyttämään aika monta muutakin scifisarjaa, joissa on jättirobotteja. =)
eikö siittä ole näytetty vasta 3 jaksoa...No joh. Puheittesi perusteella vihaat NGE:a, mutta tiedät sen ohjelmatiedot paremmin kuin NGE:sta pitävä? =)
DBZ oli paljon rennompaa katottavaa :P kuin jonkun pienen kersan ongelmia, joka vihaa isäänsä... ja sitten jännittäviä kohtauksia sinulla 30 sek aikaa sitten akku sammuu... ja viimesellä sekunnilla sitten se Enkuli tuhoutuu... niin...LOL!... jos subbi on menossa parempaan suuntaan animen suhteen niin syön vanhat sukkaniDBZ on rennompi, aivan. Johtunee siitä että jossain vaiheessa koko hommasta lähti selkäranka kokonaan. Mahtoi olla juuri silloin kun DB:n nimi vaihtui DBZ:ksi.
Tuo mainitsemasi "jännittävä kohta" taasen oli ennalta-arvattava klisee, kyllä, mutta oletko miettinyt kuinka DBZ kiertää aidan aina matalimmasta kohdasta? Paha setä tuloo ja hakataan sitä, voi ei se ei tepsi ku sil on nii hirvee voimataso niinq, mut sitte joku hepaa ja buustaa voimiansa puolisen tusinan jakson verran ja sitten parinkymmenen jakson jälkeen paha setä on hakattu maan rakoon. Ja uutta pahaa setää kehiin vaan. Selkärangan puututtua DBZ ei edes yritä ponnistaa ylös sisäelimien ja lihaksiensa turvin, vaan jää tantereelle inhottavaksi epäsikiöksi.
Ja syöt sukkasi? Jos subin animetarjonta on parantunut? Pistä levy kutoselle ja kiehauta vedessä, niin se menee kurkusta alas paremmin. Tarkista sukkasi kumminkin vielä geiger -mittarilla, nykyajan sukista kun ei koskaan tiedä.
[/flametusta oftopikin kustannuksella]
Laureloth
22.1.2005, 17:41:48
Ihanaa, meille hankittiin juuri tänään digiboksi eli nyt mäkin pääsen kattomaan NGE:tä Subilta! Jeejee. Olen lukenut sitä mangana ja se on aivan ihana. :lovetus:
Kyllä silloin ärsytti kun kuulin että se alkaa subilla ja meillä ei ollut digiboksia...
Sarutobi
22.1.2005, 20:25:01
Vaikka minä en nyt ole nähnytkään yhtään jaksoa NGE:tä, niin silti haluan kysyä, että miksi se on paskempi? Kun sinulla ei taida olla siihen minkäänlaista syytä.
Taisin myös sanoa etten pidä scifistä, joten se voi suurimmalta osalta johtua siittä :P
Niin. DBZ oli "rentoa", mutta samalla se oli juonetonta kohellusta. Kliseistä sellaista. Pakostakin katsojia alkaa pännimään tällainen sonta jossa vain huudetaan ja hakataan muita. Sukat? Tabascolla vai ilman? Tuonko servetin? SubTV on menossa reilusti parempaan suuntaan animea ajatellen ja se on hyvä juttu.
Sub-tv ei ole menossa parempaan suuntaan koska:
1. Se ei enään pistä MKR pyöriin ( jäi kahesti vimppa jakso väliin :( ) luultavasti
2. Se lopetti DBZ...
3. Se pyörittää VIELÄ sailor moonia ( ja vielä ruotsiks dubattu hyi...)
4. Se alkoi pyörittään NGE:tä...
enempää syitä ei tule mieleen
en sittenkään ota sukkia... ottaisin sisäfilettä... kiitos ja servetti mukaan kans
Hah, pahoittelen jos en oikein sulata näkökantaasi hienojen perustelujen takia. "NGE on P*ska sillä se on yhtä P*ska kuin Sailor Moon" jne. (psst... p*ska kirjoitetaan pienellä. Se ei ole mikään erisnimi. Mutta silloin kun sana p*ska aloittaa lauseen, niin sitten isolla.)
Ei jos se on OIKEIN ÌSO P*ska... ja kuka tykkää kattoa nuoren kersan ongelmia ja samalla tokion pelastamista??? :huh:
Jaa-ah, vai robokopiointia. MKR tuli ensin, mutta mistään kopsauksesta mielestäni ei ole kyse. Ensinnäkin, nämä Magic Knightien käyttämät "robotit" eivät ole lähimainkaan robotteja, pikemminkin jumalhahmoja tai voimakkaita taikaolentoja, jotka ovat ottaneet robottimaisen ulkomuodon. Mutta jos keskitytään pelkästään ulkonäköön, niin saat varautua syyttämään aika monta muutakin scifisarjaa, joissa on jättirobotteja.
Se on sinun mielipide ja toi toinen on minun :P... MKR robotit olivat ( muistaakseni) robotteja jostain ulottovuudesta... Ajattelin tätä robo hommaa niinku näitten ohjelmien välillä
No joh. Puheittesi perusteella vihaat NGE:a, mutta tiedät sen ohjelmatiedot paremmin kuin NGE:sta pitävä?
Enkun pidän merkintöjä että monta jaksoa on menny että se loppuu ja että DBZ tulee takas ( toivottavasti...) :P
DBZ on rennompi, aivan. Johtunee siitä että jossain vaiheessa koko hommasta lähti selkäranka kokonaan. Mahtoi olla juuri silloin kun DB:n nimi vaihtui DBZ:ksi.
Tuo mainitsemasi "jännittävä kohta" taasen oli ennalta-arvattava klisee, kyllä, mutta oletko miettinyt kuinka DBZ kiertää aidan aina matalimmasta kohdasta? Paha setä tuloo ja hakataan sitä, voi ei se ei tepsi ku sil on nii hirvee voimataso niinq, mut sitte joku hepaa ja buustaa voimiansa puolisen tusinan jakson verran ja sitten parinkymmenen jakson jälkeen paha setä on hakattu maan rakoon. Ja uutta pahaa setää kehiin vaan. Selkärangan puututtua DBZ ei edes yritä ponnistaa ylös sisäelimien ja lihaksiensa turvin, vaan jää tantereelle inhottavaksi epäsikiöksi.
Ookko huomannu että NGE ehtii aidan matalimman kohdan ja kääntyy pois ja soittaa taksin... Olisko ollu ekassa jaksossa kun se (mikä se kersa nyt olikaan) niin näkee sen robotin ja sitten "NO i can't do it" tyyliin ja sitten tulee se toinen pilotti ja sitten tulee iso PUM ja sitten se kersa "I do it" tyyliin...
SDNKorento
22.1.2005, 21:07:55
Ei jos se on OIKEIN ÌSO P*ska... ja kuka tykkää kattoa nuoren kersan ongelmia ja samalla tokion pelastamista??? :huh:
Makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä, miu kiinnostaaa. Näin realistina minua kiinnostaa enemmän maanläheinen angstaaminen kuin errr...mielikuvituksettomat mätöt. Lisäksi ohut siivu kristinuskon mystiikkaa luo tunnelmaa ja mukavan sairaat kohtaukset inhorakkautta.
Tässä vielä eväitä. Artikkeli asettaa koko NGE:n huonouden uuteen valoon.
http://koti.phnet.fi/otaku/eva/evangelion.html
Ookko huomannu että NGE ehtii aidan matalimman kohdan ja kääntyy pois ja soittaa taksin... Olisko ollu ekassa jaksossa kun se (mikä se kersa nyt olikaan) niin näkee sen robotin ja sitten "NO i can't do it" tyyliin ja sitten tulee se toinen pilotti ja sitten tulee iso PUM ja sitten se kersa "I do it" tyyliin... Katso sarjaa eteenpäin. Huomaat, että juuri tämä on Shinjin luonne. Hän ei olisi tahtonut tehdä sitä, toivoo että hänen ei tarvitisis tehdä mitään, ja että ihmiset pitäisivät hänestä sellaisenaan. Kuullessaan isänsä ja muiden toteavan, ettei hänestä ole mihinkään, eikä kukaan kaipaa häntä ellei hän tee kuten käsketään, hänen on vähän pakko tehdä mitä käsketään, eli ohjata Evaa. Onhan se toteutus välistä pikkaisen kömpelöä, sen olisi voinut paremminkin tehdä, mutta kun ajattelee, (ja todellakin ajattelee. Sitä ei tarvinnut DBZ:ssa tehdä. Siksi en tahdo katsoa sitä) sarja toimii. Jo kolmosjakson alku kertoo taas siitä, mitä Shinjin mielessä pyörii.
Archux
23.1.2005, 22:38:08
Tosiaan, DBZ:ssahan ei juonta juuri ollut.
Kuten joku jo aijemmin sanoi, homma toistaa itseään loputtomiin yhtä kaavaa seuraten.
1. Paha setä tulee.
2. Paha setä antaa köniin Gokulle ja muille.
3. Goku treenaa niin p*rkeleesti.
4. Goku antaa pahalle sedälle köniin.
5. Aloita uudelleen kohdasta 1.
Hommaa ei myöskään auta se että yksi taistelu kestää useamman jakson tai se että sekä Toriyaman tyyli että vanhentunut animaatiotekniikka saavat sarjan näyttämään varsin järkyttävältä noin ulkoisesti.
Puolet hahmoista on täysin hyödyttömiä, ja ainoa jolla on munaa on Vegeta, mutta hänkin kaatuu paikoitellen naurettaviin kliseisiin.
Niin, ja Evangelionit eivät todellakaan ole robotteja. Sarjaa seuraamalla selviää, että kyse on jostain aivan muusta, mutta enpäs paljasta, sillä kyseessä on valtava spoileri. Sama päteee enkeleihin. Vakuutan, että varsinainen juoni ei ole vielä edes alkanut avautua.
puputtaja
11.2.2005, 16:11:50
Olen alkanut katsomaan kyseistä sarjaa, ja olen lukenut netistä sarjasta.Mutta en ole saanut kunnolla selville tätä:
Onko toi end of evangelion siis tavallaa lopetus "jakso"(elokuva) koko sarjalle, että se kannattaisi katsoa 26 jakson jälkeen. Ja mikäs sit toi death and rebirth on. ja kannattaako sekin katsoa ja sijoittuuko se mihin väliin?
Olen alkanut katsomaan kyseistä sarjaa, ja olen lukenut netistä sarjasta.Mutta en ole saanut kunnolla selville tätä:
Onko toi end of evangelion siis tavallaa lopetus "jakso"(elokuva) koko sarjalle, että se kannattaisi katsoa 26 jakson jälkeen. Ja mikäs sit toi death and rebirth on. ja kannattaako sekin katsoa ja sijoittuuko se mihin väliin?
Fanien keskuudessa tästä varmaan kiistellään vieläkin, mutta olen itse sitä mieltä että kun TV-sarjan jaksot 25 ja 26 kertovat Evangelionin lopun henkilöiden sisäisestä maailmasta katsottuna, End of Evangelion kertoo lopusta sitten henkilöiden ulkopuolelta käsin.
Suosittelisin, että katsot ensin End of Evangelionin ja vasta sitten TV-sarjan jaksot 25 ja 26. Näin loppu on kuulemma helpointa ymmärtää. Itse tosin aikanani katsoin EoE:n aikoja TV-sarjan jälkeen, eikä tämä järjestyskään minusta kokonaisuutta särkenyt. Ihan kummin päin vaan siis, sanoisin.
Jos on tuoreeltaan nähnyt televisiosarjan kaikki jaksot ja Director's Cut -versiot jaksoista 21-24, Death on täysin tarpeeton. Death myytiin Japanissa alunperin sillä perusteella, että katsojat olivat End of Evangelionin tullessa teattereihin hiukan unohtaneet itse sarjan viimeisimpiä tapahtumia - EoE kun ilmestyi kolmisen vuotta itse sarjan jälkeen. Käytännössä Death siis kertaa itse TV-sarjan tapahtumat.
Rebirth puolestaan on Deathin perään houkutukseksi ahdettu pätkä, joka on oikeastaan vain ensimmäiset parikymmentä minuuttia End of Evangelionista. Eroja on, mutta ne ovat hiuksenhienoja ja lähinnä äänimaailmassa (eri ääninäyttelijöitä, hiukan muokattuja repliikkejä, Rebirthissä käytettiin TV-sarjan musiikkia uudelleen, EoE:ssä oli tilalla elokuvaa varten sävellettyä). Toisin sanoen, Death and Rebirthiä ei tarvitse nähdä, ja kokonaisuudelle sillä on annettavana vain muutama ylimääräinen pätkä, jotka näkee Director's Cut -jaksoissa (ne ja paljon, paljon enemmän).
Onhan se ihan hyvää animea, tosin Dragonballia se ei tule omalla kohdalla korvaamaan. Eniten tässä sarjassa minua riemastuttaa pikkutuhmuudet, joita viljellääkin todella tiuhaan tahtiin vaikka juonenkulku olisi niinkin vakavassa tilassa kuin maapallo on uhattuna. Hahmot ja juoni eivät ole mitään luovuden huippuja, japanilaisilla tuntuu olevan kumma fiksaatio tälläisiin massiivisille uber-roboteilla tapahtuvaan rymistelyyn. Onhan osa hahmoista persoonallisia.
Repesin kyllä kohdalle jossa se yksi pitkän sinisen tukan omaava tyttö piteli kaljatölkkiään kädessään, ja siinä taisi luka kyljessä tyyliin "100%". Aika tujua tavaraa hän tuntuu juovan :) Yhdenkään hahmon nimeä en vielä muista, koska kokemukseni tähän sarjaan rajoittautuu kolmeen jaksoon.
puputtaja
14.2.2005, 21:03:49
noniin, nyt olen koko sarjan katsonut. Itse en ole kauheasti animea katsonut, vaikka anime onkin aina kiinnostanut, muita sarjoja ei ole tullut katsottua, kuin hopeanuoli ja Taikasoturit(+tietenkin pokemon :D kunnes siihen kyllästyi, DBZ:täkin olen vähän katsonut).
----------------
+Toiminta ja Evangelionit!!!!!
+Idea/juoni
+Toteutus
+Tunnelma
+/- Juoni/idea on todella kiinnostava, mutta silti se on aivan liian sekava. En itsekään vielä juonta ole kokonaan tajunnut!
-Henkilöiden ihmisuhteet....(Eli minkäänlaista kehitystä ei tapahtunut, paitsi vähän)
-sarjan loppu(n.15 jaksosta eteenpäin juoni tapahtui todella nopeasti ja ei kerrottu, henkilöiden normaalielämästä :saarna:[esim. Mitä tapahtui Tojin ja Hikarin "suhteelle"] )
-Ehkä jopa liikaakin asiaa!
-----------------
Sarjan mokaus olikin toi juonen sekavuus ja parempi olisis voinut olla!!
Sarjasta olisi voinut olla parempi, jos esim 14-jaksosta elokuvaan oltaisiin laitettu enemmän normaalielämää, niinkuin sarjan alussa(samalla olisi voitu korjata henkilöiden ihmissuhteita ja luonnetta). Pitempi, enemmän kertomusta henkilöiden normaalielämästä, ja loppu pitempi(loppui niin nopeasti että juonesta meni väkisinkin sekaisin!) Jossain kohdissa elokuvaa rupesin jopa ajattelemaan että shinjin ja asukan suhde olisi kehittynyt!, mutta EI :eh: !
Muuta nyt ei tule heti mieleen, mutta silti katsomisen arvoinen oli!!!!!!!!!!
unknown
16.2.2005, 18:07:16
Mitä viimekertaiseessa jaksossa tapahtui? Tarkoitan Rei 2/2 jälkeistä jaksoa. Se jäi olosuhteiden pakosta katsomatta:cry:
Archux
16.2.2005, 18:42:43
Mitä viimekertaiseessa jaksossa tapahtui? Tarkoitan Rei 2/2 jälkeistä jaksoa. Se jäi olosuhteiden pakosta katsomatta:cry:
Muutama teollisuusfirma kehitti kilpailevan tuotteen Evangelioneille. NERV kuitenkin sabotoi demonstraation ja keräsi sponsorien pisteet.
Tämä uusi tuote oli siis suuri robotti, jonka voimanlähteenä toimi ydinreaktori. Robotti kuitenkin sekosi heti alussa ja siinä oli mukamas ydinonnettomuus lähellä. Onneksi oli Evangelion ja uhkarohkea Misato paikalla päivää pelastamassa. Koko "onnettomuus" oli kuitenkin pelkkää NERV:in järjestämää teatteria.
Tämä viestini tulee varmasti Neon faneille pettymyksenä. Mutta en voi tajuta kun tollasta paskaa laitetaan pyörimään ruutuun kyllä se DBZ oisi saanut jatkaa ihan hyvin Subin anime suosikkina (ainakin minun mielestäni niinkuin monen muunkin ).
Toinen asia tosta Neonista on myös se että en tajua siitä suunnilleen mitään jotai roboja siellä täällä ja pam pam...
Eipä kestä kiittää.
Tämä viestini tulee varmasti Neon faneille pettymyksenä. Mutta en voi tajuta kun tollasta paskaa laitetaan pyörimään ruutuun kyllä se DBZ oisi saanut jatkaa ihan hyvin Subin anime suosikkina (ainakin minun mielestäni niinkuin monen muunkin ).
Toinen asia tosta Neonista on myös se että en tajua siitä suunnilleen mitään jotai roboja siellä täällä ja pam pam...
Eipä kestä kiittää.
en sano takaisin pahalla, mutta samaa voisin sanoa sinulle DBZ:tä. ihmiset tykkäävät eri asiosta ja se on julma totuus. Te saitte nauttia DBZ:nne ja me nautimme nyt evangelionistamme.
Aina sillon tällön olen katsonut kun telsun ääreen eksynyt olen. Kovasti olen pitänyt ja aattelinkin hommata jostain vaikka parikytä ensimmäistä jaksoa niin voisi sitten alkaa kattelemaan oikein tohinalla. Itse juonesta en oikein ole päässyt perille, Mutta sinäänsä nuo mechat vai mitälie ovat ihan hyvä idea. Piirtojälki on aika hyvää mutta värimailma näyttää vähän kulahtuneelta, Ainakin minun silmissäni, Mutta onhan sarja +10 vuotta vanha, Vai mitenkäs paljon se olikaan... :huh:
Ihan hyvä sarja varmaankin kunhan nyt pääsisi kunnolla kattelee.
Plussaa muuten siitä kun sarja sisältää pari poikaa ketkä kattelee kieli pitkänä sen yhen muijan perään. Ne onniin perus anime juttuja että huh. ;P
puputtaja
18.2.2005, 17:35:37
Plussaa muuten siitä kun sarja sisältää pari poikaa ketkä kattelee kieli pitkänä sen yhen muijan perään. Ne onniin perus anime juttuja että huh. ;P
Valitettavasti vain sarjan alussa, muutamassa jaksossa :murjotus:
Meikä on alkanut katsoa tota ohjelmaa vasta tässä aivan viime aikoina ja olen siis hiukka hukassa noitten alkupääntapahtumien suhteen. Eli voisko joku mitenkään kertoa että mitäsiinä tapahtuu ennen kuin se yksikkö 00 ilmestyy?
Kiitos.
Olen Goku-z kanssa samaa mieltä että on sääli että DBZ hukkui (jälleen) ohjelmistosta, mutta ei tämä evakaan yhtään hullumpi ole vaikka olenkin vielä vähän hukassa. =)
puputtaja
24.2.2005, 17:35:57
Yksinkertaisesti ku vastaa, niin Shinji sai kirjeen isältään, jossa häntä pyydettiin tulemaan tokio-3:seen. Shinji saapui juuri ensimmäisen hyökkäyksen aikaan ja pääsi eva 01:sen pilotiksi. Eva "sekosi" ja voitti ensimmäisen enkelin. Koulussa shinji sai turpaan luokkakaverilta, jonka sisko oli loukkaantunut ensimmäisessä taistelussa.(Sopivat myöhemmin ja heistä tuli kavereita) Yhden taistelun jälkeen shinji päätti erota nerv:stä, mutta ei sitten lähtenytkään. Pari muuta taistelua ja sitten oltiinkin jo 8 jaksossa. Tossa ehkä kaikki tärkeä. Ei tuu nyt muuta mieleen!
Laitoin spoileriks, jos tätä lukee jotkut jotka vasta aloittavat katsomaan sarjaa!
Darruel
25.2.2005, 15:21:33
En Evan ensimmäisiä jaksoja subbarilta nähnyt mutta sain ne koneelle ja näin olen nyt nähnyt sarjan ihan kunnolla alusta tähän jaksoon joka Subilla on menossa. Pidän sarjasta kyllä kovasti ja hieno teko SubTV:ltä ottaa se ohjelmistoonsa. Autetaan vähän animea nostamaan päätään Suomessa. Kyllähän toisaalta Evaa saa jo Anttilan hyllyltä, kuten monia muitakin.
sipuli
25.2.2005, 21:54:23
Olisin todella iloinen, jos joku voisi kertoa mitä tapahtui 19.2 tulleessa neonissa. Olin silloin riparilla, eikä perkuleen tv nauhottanut sitä. Ihan vain etten olis sunnuntain hukas..
puputtaja
26.2.2005, 8:41:27
19.2-> 20.2? :D
Misato, Shinji, Toji ja Kensuke menivät öö... "laivueelle?" jolla eva 02:sta kuljetettiin. Siellä he tapasivat Asukan(hauska kohtaus ;D ), 02:sen pilotin. Vähän ajan päästä Enkeli hyökkäsi(vedestä). Asuka otti Shinjin mukaan ja he ottivat 02:sen. Aloittivat taistelun, mutta joutuivat mereen(B-tyypin varustus, ei toimi vedessä) Enkeli söi evan puoliksi suuhunsa. Misato keksi juonen. He vetivät "virtakaapelilla" enkeliä lähemmäks ja upottivat kaksi sotalaivaa. Asuka ja Shinji saivat 02:sen toimimaan(kun se ei aluksi toiminut^) ja aukaisivat enkelin suun. Laivat osuivat suuhun ja tykittivät kaikilla tykeillä. PUM. enkeli räjähti ja eva 02 lensi takaisin laivan kannelle. Kensuke ja Toji varsinkin olivat koulussa iloisia ettei, heidän tarvitsisi kestää enää Asukaa. Mutta Asuka tulikin samalle luokalle :D
Onneks oon riparin jo käyny! ;)
Ehkä vielä tärkeämpää noista tapahtumista, jos vielä mahdollista (tai olihan se Asukan hameen heilahdus ehkä juonellisesti merkittävin asia koko jaksossa =) ):
Laivalla porukka tapaa Kajin, ilmeisesti Misaton entisen miehen, joka on mitä ilmeisimmin jossain tekemisissä Nervin kanssa. Loppuvaiheilla Kaji lentää kopterilla pois alukselta (Misato ei oikein tykännyt) ja lopussa näytetään muutaman sekunnin pätkä kun Kaji tuo Ikarille salkun jonka sisään on säilötty pieni alkion muotoinen elävä organismi, jota Ikari kutsuu Aatamiksi, ensimmäiseksi ihmiseksi. Tiedä sitten mitä tuot tarkoittaa, toivottavasti saan siitä tällä kertaa selvää. =) Valoittaisivat tarkemmin noita tuollaisia asioita. Ensimmäisellä katsomiskerralla sarjasta jäi moneltakin osaa kovin tyhjä olo, kun jotkin asiat jäivät täysin alustamatta ja setvimättä.
Sini-san
26.2.2005, 17:07:54
Olen Goku-z kanssa samaa mieltä että on sääli että DBZ hukkui (jälleen) ohjelmistosta, mutta ei tämä evakaan yhtään hullumpi ole vaikka olenkin vielä vähän hukassa. =)
Olen ikävissäni siitä että Dbz loppui ja tämä nähtävästi tuli tilalle mutta ois saanut tulla jotain parempaa kuten vaikka suoraa Narutoa japanin kielisenä ja englannin kieliset tekstit MITÄ VARTEN MEITÄ MUUTEN KOULUSSA OPETETAAN ENGLANTIA!!! Omapa on asiansa niiten jotka ei osais. Ketä kiinnostaa tuollaiset "APUA ROBO HYÖKKÄÄ JA AKKU LOPPUU!!" katsoin yhen jakson jolloin:
Jakson nimi oli neljäs enkeli ja siinä sitten se pää ukko sai turpaan siltä tyypiltä (joka ponngahti sen ohjelman lempihahmo Genesissä top 10 listan ykköseks) Koska oli miltein tappanut sen (oliko se?) pikku siskon romauttamalla kerrostalon sen niskaan
Dbz lopetettiin heikon katsoja luvun takia mutta tuskinpa miltein kukaan tota robo sarjaa seuraa TOSISSAAN!!! :mad: (kuin minä ennen pokeminia :D ) Sais lopettaa koko saatanan sarjan.
puputtaja
26.2.2005, 18:13:14
Siis tää on aika vitun tyhmää, et tollaset jonkun vitun DBZ:tan katsojat tulee urputtaa NGE:stä ku ovat katsoneet yhden jakson. Katsokaa koko sarja ja tulkaa sit urputtamaan! :prkl:. Oma mieli piteeni tosin DBZ:stä on :down:. Ja eiköhän ne suomenkieliset tekstit ole sen takia, että tämä on suomen televisio. Ja sitäpaitsi esim NGE:ssä on sellaisia sanoja joista ei pakolla ole edes jotkut tulkitkaan kuullut! Minä katson tota ainakin tosissani. Kun olin katsonut ekan jakson, meni noin 1viikko, kun olin katsonut kaikki muutkin ja elokuvan!
Kaikukoppa
26.2.2005, 21:02:24
Olen ikävissäni siitä että Dbz loppui ja tämä nähtävästi tuli tilalle mutta ois saanut tulla jotain parempaa kuten vaikka suoraa Narutoa japanin kielisenä ja englannin kieliset tekstit MITÄ VARTEN MEITÄ MUUTEN KOULUSSA OPETETAAN ENGLANTIA!!! Omapa on asiansa niiten jotka ei osais. Ketä kiinnostaa tuollaiset "APUA ROBO HYÖKKÄÄ JA AKKU LOPPUU!!" katsoin yhen jakson jolloin:
Jakson nimi oli neljäs enkeli ja siinä sitten se pää ukko sai turpaan siltä tyypiltä (joka ponngahti sen ohjelman lempihahmo Genesissä top 10 listan ykköseks) Koska oli miltein tappanut sen (oliko se?) pikku siskon romauttamalla kerrostalon sen niskaan
Dbz lopetettiin heikon katsoja luvun takia mutta tuskinpa miltein kukaan tota robo sarjaa seuraa TOSISSAAN!!! :mad: (kuin minä ennen pokeminia :D ) Sais lopettaa koko saatanan sarjan.
Minä taas en ymmärrä tota Dbz........ pari hahmooo taistelee ja huuta Kamehamehaa...... on siinäki järkee............. :down: mut taas tää NGE on yks parhaimmista animeista jota oon koskaan nähny...... ja yhdyn samaa jota jo edellinen sanoi: Te Dbz Fanit saitte nauttia DBZ:nne ja me nautimme nyt evangelionistamme
SDNKorento
26.2.2005, 21:12:08
Ihan hyvä sarja varmaankin kunhan nyt pääsisi kunnolla kattelee.
Plussaa muuten siitä kun sarja sisältää pari poikaa ketkä kattelee kieli pitkänä sen yhen muijan perään. Ne onniin perus anime juttuja että huh. ;P
Trikki, kyseessä on pientä huumoria kliseitä kohtaan. Kyseinen "klisee" loppuu kuin seinään sarjan puolivälillä. Muutenkin sarja ratsastelee kliseillä ^^.
Dbz lopetettiin heikon katsoja luvun takia mutta tuskinpa miltein kukaan tota robo sarjaa seuraa TOSISSAAN!!! (kuin minä ennen pokeminia ) Sais lopettaa koko saatanan sarjan.
Kweh, ainakin ostovoimaisempi väki seuraa NGE:tä toisin kuin eräs sarja, joka on suunnattu viikkoraha-viikareille =) . Ja kiroilla ei saa, sillä son rumaa
Dbz lopetettiin heikon katsoja luvun takia mutta tuskinpa miltein kukaan tota robo sarjaa seuraa TOSISSAAN!!! :mad: (kuin minä ennen pokeminia :D ) Sais lopettaa koko saatanan sarjan. Mikä vika roboteissa on?
Mutta minä itse ainakin katson sarjaa mielenkiintoisen maailmankuvan, DB:tä ainakin loppupäähän suunnatessa paljon synkemmän tarinan ja mielenkiintoisten henkilöhahmojen takia, en niiden actionkohtausten vuoksi. Joita, suoraan sanottuna, DBZ:ssa oli vain ja ainoastaan. Muuta ei sitten löytynytkään. En tahtoisi sanoa tätä, mutta kyllä se on ehkä aivottominta rävellystä mihin olen vielä törmännyt. =) Aivot-nollilla räimettä löytää animen parista helpommin ja parempaakin saa kunhan vähän jaksaa etsiä.
Gokussa oli kyllä asennetta, mutta Shinji on niin paljon kekseliäämpi hahmo, muiden NGE:n hahmojen kera, että hahmoihin on kovin paljon helpompi samaistua ja tämä luo sarjaan syvyyttä. Dragonballissa sitä ei siis ollut, juuri nimeksikään. Parin hahmon kuolemaa animen saralla en kovin syvälliseksi vielä laskisi. Katsokaa lapset jotain oikeaa. Elfen Lied on taidetta. ;)
ps. En siis ole koskaan ymmärtänyt mikä Dragonballissa oli niin hehkeää.
Shenlong
Olen ikävissäni siitä että Dbz loppui ja tämä nähtävästi tuli tilalle mutta ois saanut tulla jotain parempaa kuten vaikka suoraa Narutoa japanin kielisenä ja englannin kieliset tekstit MITÄ VARTEN MEITÄ MUUTEN KOULUSSA OPETETAAN ENGLANTIA!!! Omapa on asiansa niiten jotka ei osais. Ketä kiinnostaa tuollaiset "APUA ROBO HYÖKKÄÄ JA AKKU LOPPUU!!"
Dbz lopetettiin heikon katsoja luvun takia mutta tuskinpa miltein kukaan tota robo sarjaa seuraa TOSISSAAN!!! (kuin minä ennen pokeminia ) Sais lopettaa koko saatanan sarjan.
Minä en tosiaankaan enää jaksa vain lukea noiden urputtajien viestejä, joten sanon nyt suorat sanat! Voi ei! miten kliseen kuuloista :eh:
Dbz on ehkä maailman huonoin anime sarja jossa ei ole mitää muuta kuin jotain tappeluita. Onhan niitä NGE, mutta on siinä jotain muutakin esim. hauskaa tilanne komiikkaa ja ihmissuhde sotkuja. Tietysti, jos on liian nuori ymmärtämään sarjaa, niin ei voi mitään. Kannattaa katsoa sarjasta ainakin viisi jaksoa, jolloin voi sanoa onko sarja hyvä vai huono. Ei yhden jakson perusteella.
Jos ne tekstit tulis enkun kielisenä kukaan ei varmaan telkkaria kattois, sillä miks anime tekis jonkun poikkeuksen tekstityksen suhteen? Ja on se mukavanpaa lukea omaa äidinkieltään tekstinä, kun siihen on mahdollisuus..
ja niitä robootteja näytetään noin viisi-kymmenen minuuttia koko jaksossa..
Ei ihme että nämä DBZ-fanboyt eivät pidä NGE:stä, jos eivät kerran ymmärrä siitä mitään. NGE on oudoin sarja kautta aikojen, se pistää miettimään erityyppisiä asioita mitä sarjassa oikeasti tapahtui ja miksi siihen päädyttiin. Toisella ja kolmannella NGE:n katsomiskerralla siinä alkaa sarjan juoni vasta oikein avautumaan, tai ainakin siitä löytyy paljon lisäjuttuja mitä ei ekalla kerralla ole huomannut.
Netissäkin on tehty paljon fanisivuja ratkomaan NGE:ssä olevia pulmia, ja mitä oikeastaan sitten tapahtuikaan. On olemassa erilaisia näkemyksiä sarjan lopusta ja muista hieman sekavista kohtauksista. Tässä (http://homepage.mac.com/jubei1/evangelion/nerv/nerv2.html) on loistava sivu niille jotka ovat saattaneet menettää yöunensa NGE:n takia. HUOM. sisältää paljon spoilereita, joten varautukaa. Itselleni kävi juuri noin, että menetin yöunet ensimmäisen katsomiskerran jälkeen, ja en nukkunut varmaan pariin kuukauteen kunnolla.
Samaisilta sivuilta tuossa ylempää on aivan loistavasti sanottu analyysi(pistin laatikkoon, kun saattaa sisältää hieman spoilia) NGE:stä:
"Neon Genesis Evangelion is not about giant robots or angels or secret organizations or multifaceted lies propagated as truth. It's about a boy, the people who inhabit his world, and how he chooses to deal with them and himself. In a specific sense, the new genesis is Shinji's growth in his understanding of who he is and the knowledge that what he becomes has always been his choice."
Sini-san
3.3.2005, 16:06:20
No joo. Voisinhan mine katsoa toisen jakson, mutta en viitsi vaivautua rahaamaan takamustani TV:n eteen sunnuntai iltana klo 23. enpa mine sitten menettanyt youniani, oudon jakson helmoissa... Onhan nauhoitus =)
(olen hotellissa tv tietokoneella ja nappaimistosta puuttuu a joissa ei ole pisteita... ><)
Oh No!! Suututinko NGE -fanit ja fanittaret kimppuuni? Voi ei! Kohta oven takana oottaa hirmuinen lauma NGE -faneja mua tappamaan?! No sori sori... Voihan sarja olla ihan hyve mutta enpa rupea seuraamaan, koska minulla on jo tarpeeksi seuraamista... NIMITTAIN NARUTO!! Hyve sarja!! OU JEE!!
Pay Gried
3.3.2005, 18:22:12
Oh No!! Suututinko NGE -fanit ja fanittaret kimppuuni? Voi ei! Kohta oven takana oottaa hirmuinen lauma NGE -faneja mua tappamaan?! No sori sori... Voihan sarja olla ihan hyve mutta enpa rupea seuraamaan, koska minulla on jo tarpeeksi seuraamista... NIMITTAIN NARUTO!! Hyve sarja!! OU JEE!!Shenlong, ketään ei kiinnosta moinen postin pitkitys. Eikä ihmisiä varmaan kiinnosta sekään, että ilmoitat katsovasi sellaista laatusarjaa kuin Naruto. Enpä usko, että ihmiset lähtevät nyt juoksemaan kohti nykyistä olinpaikkaasi kaulimet ja paistinpannut kädessä heiluen ja hölkkyen. Ei me sentään niin väkivaltaisia olla (vai ollaanko?).
Minen välitä NGE:stä.
// Okei, kiitokset tiedosta, Razakin. Itse kun en ole koskaan päässyt noihin dvd:ihin käsiksi.
Razakin
3.3.2005, 18:33:15
Arvostan suuresti sitä, ettei SubTv ole hankkinut dubattua osiota tällekin sarjalle. DBZ:sessäkin nämä englantilaiset dubit saivat yökkäämään. Hyvä, että tajusivat pitää alkuperäiset äänitykset. <3 Kaikki lempparihahmoni eivät menettäneet kasvojaan tässä suhteessa, arigato. Shinji sai pitää rakkaan naisääninäyttelijänsä. Olisivat USA:ssa varmasti laittaneet hänen tilalleen joko kimeä- tai sitten möreä-äänisemmän näyttelijän, että Shinji parka olisi joutunut kärsimään. Olisi kyllä mielenkiintoista, jos he olisivat kääntäneet kokonaan Shinji-kunin. Mister Shinji, ehkä?
Mitä itse katsoin joskus dvd-versiota NGE:stä niin jenkkidubin Shinji kuulosti yhtä samanlaiselta 'whining-bastardilta' kuin japsiversion Shinji. Muutenkin dubbi minusta oli alussa samaa tasoa kumminkin puolin. Ja kunin jättivät vaan kääntämättä, eihän Amerikassa ole samanlaisia lisänimipäätteitä.
Mutta jooh, parempi tylsyys tämä kuin typerä DBZ, olisivat vaan pistäneet Cowboy Bebopin tulemaan. Silloin kiittäisin SubTV:tä kulttuuriteosta.
Roxsheena
6.3.2005, 13:55:19
Olen ihan koukussa tähän sarjaan. Olen ollut ensimmäisestä jaksosta asti, jota en aluksi ehtinyt edes katsomaan, joten oli valvottava uusintaa odottaen yömyöhään vieläpä kouluiltana. Aluksi sarja ei oikein iskenyt, kun tapahtumat eivät tahtoneet aueta ja koko anime vaikutti liian psykologiselta ja jopa hieman pelottavalta minulle. Shinji oli hiljainen ja surullinen (ja on vieläkin) ja ei vaikuttanut kovin kivalta päähahmolta.
Kesti hyvän aikaa, eli noin kolme jaksoa ennen kuin todella aloin tajuta kuinka nerokas anime tämä onkaan. Monimutkaisia juonenkiemuroita ei ole edes tarkoitus tajuta heti. Olen alkanut myös kiintyä hahmoihin, jopa niihin Shinjin älyvapaisiin kavereihin, jotka vaikuttivat aluksi niin stereotyyppisiltä ja tylsiltä. Pakko myöntää, että NGE on saanut minut välillä pelottavan hyvin elämään mukana tapahtumissa. Siinäkin kohdassa kun Shinji meinasi suudella sitä ärsyttävää Asukaa alkoi ihan omassakin vatsassa perhoset lennellä ^^.
Tulen ehdottomasti seuraamaan tätä animea jatkossakin. Erinomainen sarja.
Neon Genesis Evangelion. Siis täydellinen valinta. Itse ajattelin ensiksi, että sehän on taas joku teinien kakka sarja, mutta päätin katsoa ekan jakson. Ja olen koukussa. Olen jo nähnyt ne kaikki jaksot, mutta miten, siitä ei enempää.
Ja kyllä oli hyvä sarja. Tykkään. Suosittelen KAIKILLE.
Aivan loistava todellakin. Ainoastaan yksi jakso jäänyt välistä, mutta sekin on jo liikaa. Ja niinkuin monet muutkin, suosittelen minäkin tätä sarjaa ehdottomasti.
Niin hyvä että pitää ostaa, oon säästänyt jo aika kauan että saan Neon Genesis
Evangelion Perfect Collection boxin jossa tulee kaikki jaksot (ainakin näin olen sen käsittänyt).
Olin aiemmin nähnyt pari NGE:n jaksoa alusta joiden perusteella en oikein hyvää kuvaa sarjasta vielä saanut, mutta nyt kun olen seurannut sarjaa Subilla niin olen kyllä alkanut pitämään kovasti, varsinkin Asukan tultua mukaan
Buah. Olen pitänyt sarjasta koko ajan. Se vaan oli niin huippu se eka jakso... Kakkosta en tosin kattonu, eli vähän mietytti kolmosen tekemiset...
Nyt vaan Shinjistä en enää niin paljon tykkää, kun se tuijottelee Asukan rintoja... Ja Reitäkin...
Ja Asukakin on ärsyttävä. Koko ajan... Rei on paras... Se ensimmäinen lapsi... ^_^
Animangari
16.3.2005, 17:14:24
Hyvä sarja. Näyttöaika on kyllä aika myöhään, mutta onneksi videot on keksitty. Kuvanlaadusta täytyy kyllä sanoa että se on täys kymppi! Olen aika kriittinen. Melkein kaikista animeista löytyy jokin piirtotyyli ongelma, joka häiritsee, mutta Evangelionissa sitä ei ole. Piirtäjät ovat tehnet ihan mielettömän hyvää jälkeä! :D
Mun mielestä ihan hyvä anime :D en vaan tajuu kunnolla sitä juonta ehkä loppu päästä tajuan sitten... Tykkään siitä Asukanista todella paljon niin hauska :D En tajua sitä Reitä se on niin apaattinen sanoo vaan pari sanaa ja tuntuu siltä et Reillä ja Shinjin isällä olisi jotain säpinää toivottavasti ei O_o Itselläni on omat käsitykset Enkeleistä mutta en viitti sano sitä koska en tiedä olen oikeassa :shy:
Sixpounder
27.3.2005, 9:56:53
Dbz lopetettiin heikon katsoja luvun takia mutta tuskinpa miltein kukaan tota robo sarjaa seuraa TOSISSAAN!!! :mad: (kuin minä ennen pokeminia :D ) Sais lopettaa koko saatanan sarjan.
Te Dbz Fanit saitte nauttia DBZ:nne ja me nautimme nyt evangelionistamme
Juuri niin kaikukoppa! DBZ oli hyvä, mutta Neon Genesis Evangelion on jo ultimatea :D Ja Shenlong, sinähän sitä akkua siinä eniten seuraat varmaan vai? Juttu on jännittävä ja toimintaa riittää. Ja NGE:tä on tullut katsottua kaikki jaksot. Shinji rulettaa! Minusta paras jakso oli kun Shinji, Asuka ja Rei kaikki yhdessä tuhosivat sen ihme pommienkelin.
Jos toimintaa ja taisteluita haluatte, kattokaa NGE:tä! Tulee muuten myös sopivasti. Ennen sitä Madventures ja sen jälkeen Smackdown!
puputtaja
4.4.2005, 15:54:43
Pakko oli taas tulla tänne ylistämään :bow: tota sarjaa. Toi on kyllä varmasti yksi animehistorian parhaita sarjoja! Välillä pitää todellakin miettiä, mistä koko hommassa on kyse ja siksi sen jaksaakin katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Välillä sarja on hauska, siinä on toimintaa ja se on myös surullinen. Esitysaika on kyllä paska, mutta ymmärrettävää sarjan viimeisten jaksojen takia. Itseasiassa tämän sarjan myötä aloin katsomaan animea!
ja samalla sanon myös tän: DBZ on PASKA ;D
Sir Edmund
4.4.2005, 16:47:52
Pahus kun en jaksanut alkaa ottamaan alusta alkaen sarjan jaksoja nauhalle. Nyt pitää kai sitten tyytyä ostamaan Anttilasta DVD:llä kaikki saatavilla olevat jaksot. Vai tulevatko SubTV:ltä ne jaksot, jotka ovat saatavilla Anttilasta vai jotain muita?
puputtaja
4.4.2005, 17:25:45
samat 26 jaksoahan ne tulee tv:stä kun mitkä on anttilassa. Anttilassahan ei taida vielä kaikki jaksoja olla? Ja tv:ssä ei varmaankaan tulla näyttämääm end of evangelionia, joka kannattaa katsoa!
The Guardian
14.4.2005, 14:16:49
Itse en oikein sarjasta perusta...jaksot liian lyhyitä ja henkilöt persoonattomia...
en käsitä miksi se on huippusuosittu,kaveritkin sitä hehkuttaa,mutta ei todellakaan iske meikäläiselle...
ja lisäksi subtv:lle TAAS kiitoksia siitä että aikakin on oikein huolella suunniteltu...kyllä se pahinaan anime-nälkään,vielä kävisikin...mutta se aika...huoh, sitte on mukavaa mennä maanantaina kouluun "aamunraikkaana" kun on nge:n katsonut... :enkeli:
Muuten, monet ovat tuosta NGE:n tuloajasta valittaneet, ja on tainnut monikin siitä ihan Subille asti pistää kommenttia, sillä ennen NGE tuli muistaakseni klo 23:00, nykyään 22:35, eli on se hieman aikaisemmin, ja ihan siedettävä tuo aikahan on, sillä ei stiä NGE:tä voi oikein aikasemminkaa laittaa, kun ei sitä varmaan suurin osa suomalaisista kato, joten jos NGE:tä näytettäisiin ns. "prime-timella", eli 17:00-20:00, niin siitä tulisi Subin katsojaluvuille tappiota, sillä eijhän aikuiset (joita on suurin osa suomesta) katso mitään NGE:tä vai katsooko ne?(sillä Prime-timelle pääsee vain sellaiset sarjat, joita katsotaan) Että sellaista. Jos vituttaa tuo näyttämisaika, niin voittakaa lotossa muutaman kerran ja ostakaa Subin osakkeita koko rahalla, niin ehkä pääsette vaikuttamaan asiaan. xD.
M1green1
19.4.2005, 10:17:39
Kaikki jaksot olen katsonut tähän mennessä mitä on tullut Subtv:ltä ja kokoajan jakso jaksolta sarja paranee! Ekat jaksot eivät olleet kovin hyviä, mutta jaksoissa, missä Asuka alkaa ilmestymään mukaan, niin sarjasta alkoi tulemaan mielenkiintoisempi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisin Asukasta, vaan juuri hän on mielestäni sarjan ärsyttävin henkilö. Ohjelman jaksot tuntuvat vain olevan vielä keskimääräistä lyhyempiä, mitä normaalisti anime jaksot kestävät. Se on huono juttu. :( Hyvä kuitenkin, että subi tajus laittaa sitä esittämisaikaa vähän aikaisemmaksi.
Ja myös se alkutunnari roks. :cool:
Lord JF
28.6.2005, 11:43:19
Voisiko joku vahvistaa seuraavan käsitykseni:
Nyt viime sunnuntaina tullut jakso oli oikeastaan sarjan viimeinen ja nyt subilta tulee sitten kuusi director's cut jaksoa. Arvelisin näin, koska luulen nähneeni subin teksti-tv:llä jotain tämän suuntaista ja sarjan on tarkoitus loppua 7.8 johon on sopivasti kuusi viikkoa. Lisäksi viime jakson nimi oli Finale ja olin joskus laskenut, että sarjan pitäisi loppua näihin aikoihin. En kuitenkaan ole asiasta aivan varma ja siksi kaipaisinkin vahvistusta tiedoilleni. Se on kuitenkin varmaa, että End of Evangelionia sub ei näytä, koska sitä ei ole hankittu Suomeen.
Siis nythän se loppui, ne alkuperäiset jaksot siis joita oli 26. Ja olen kuullut, että subtv esittää myös "end of evangelionin", ainakin näin sanottiin yhdessä palaute osiossa. Ensi viikolla tulee ainakin ohjelma tietojen mukaan "director's cut", jakso.
Siinäpä minun tietoni aiheesta.
Voisiko joku vahvistaa seuraavan käsitykseni:
Nyt viime sunnuntaina tullut jakso oli oikeastaan sarjan viimeinen ja nyt subilta tulee sitten kuusi director's cut jaksoa. Arvelisin näin, koska luulen nähneeni subin teksti-tv:llä jotain tämän suuntaista ja sarjan on tarkoitus loppua 7.8 johon on sopivasti kuusi viikkoa. Lisäksi viime jakson nimi oli Finale ja olin joskus laskenut, että sarjan pitäisi loppua näihin aikoihin. En kuitenkaan ole asiasta aivan varma ja siksi kaipaisinkin vahvistusta tiedoilleni. Se on kuitenkin varmaa, että End of Evangelionia sub ei näytä, koska sitä ei ole hankittu Suomeen.
Joops, tietosi oli totta.
Pitää varmaan vielä katsella nuokin pidennetyt jaksot, vaikka en usko, että ne tarjoavat minulle oikeastaan mitään. Jos nuo tulivat samassa paketissa, kun muutkin jaksot, niin ymmärrän, miksi Subtv ne näyttää, mutta toivon, että eivät erikseen menneet maksamaan jostain director's cut jaksoista. Olisivat ostaneet erikseen sen EoE:n ja minäkin olisin taas saanut voida pahoin :).
Mutta olipa hieno sarja loppujen lopuksi. Nyt kun mietin, niin sarjaahan on mahdoton ymmärtää, ainakaan kokonaan sitä, ensimmäisellä katselukerralla. Eikä seuraavalla, tai sitä seuraavalla... Pienten yksityiskohtien ja ''sivujuonten'' määrä on uskomaton. Ihmeellistä onkin, että kun suuri osa niistä on merkityksetöntä.
Ja Shinjistä tyksin. Hieno loppu oli, ei sellanen ''final showdown with the bad guy''-loppu, kun olisin odottanut. Herran angstaus oli hienoa katseltavaa ja osaa ainakin kiljua hienosti ^^.
Ja olen kuullut, että subtv esittää myös "end of evangelionin", ainakin näin sanottiin yhdessä palaute osiossa
Wau!
Jos tämä on totta, niin... Wau! Mikähän on ikäraja ;)? Itse voisin jopa harkita K-18:sta, mutta kaipa se 15 on lähempänä.
NGE on todella hyvä sarja, hahmot ovat syvällisiä ja niihin kiintyy (Rei.... :lovetus:) helposti. Toimintaa ei niin hirveästi ole mutta laatu korva määrän tällä kertaa. Filosofinen pohdiskelu lyö joskus läskiksi mutta eipä minua niin kauheasti haittaa. Neon Genesis Evangelion on yksi animen kulmakiviä ja suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa jotain uutta.
Sananium
7.3.2006, 8:47:55
Neon Genesis Evangelionhan alkaa uusintakierroksena Subbarilta jo huomenna (yöllä, eli toisinsanottuna torstaina), 8.3.2006 klo 00.45. Aika myöhään, mutta tosifanittaja katsoo vaikka neljän aikaan yöllä. Itselläni on kolme DVD:tä sarjaa, joten pariin viikkoon/kuukauteen ei tarvitse TV:n edessä töllöttää. Ja onneksi menen kouluunkin klo 12 torstaina. :)
Hyvä, että SubTV alkaa näyttämään uudestaan tätä, koska loppupään jaksot jäivät harmikseni näkemättä. Ei nimittäin ollut vielä digiboksia.
NGE on hyvä sarja, tosin en joskus tajua siitä mitään. Paitsi kun olen pari kertaa katsonut saman jakson, alan jo hieman tajuamaan.
Celebsi
7.3.2006, 14:21:41
Öttöö!:shok: Melkein putosin tuolilta, kun luin Sananiumin viestin! Siis aivan loistavaa! :yay:
(<---Tuo hymiö ei kuvasta tämänhetkisiä tuntemuksiani läheskään kunnolla...Koittakaa kuvitella se 10 kertaa innostuneemmaksi, niin sitten ollaan lähellä.;D )
Mutta siis, Neon genesishän on aivan loistava, ensimmäinen truu animerakkauteni. No, jossei hopeanuolta lasketa siis. Viimeksi kun sarja tuli subilta, katsoin kaikki jaksot mitä vain voin. En kuitenkaan nähnyt alkupään jaksoja, koska sain tietää liian myöhään, että sarjaa siellä näytettiin. Nytpä tarjoutui onneksi loistava tilaisuus paikata tämä aukko!
Khyllähän minulta löytyy yksi dvd:llinen neon genesistä, joka ei kylläkään suostu toimimaan. Mutta vaikka toimisikin, niin eipä se paljoa auttaisi, sillä levyltä löytyvät jaksot 18-20... Minä pöljä kun näköjään aloitin sarjan keräämisen näköjään keskeltä...=/
Hihoo! En malta odottaa huomiseen! Aijuu... Pikkuveli täyttää huomenna 18... No, pakko siinä tapauksessa lähteä baarista ajoissa kotio, jotta näkee ton! Tällä kertaa on ihan hyvä, että tulee noin myöhään!
Itse en subbarilta ole NGE:a katsonut, enkä luultavasti katsokkaan, sen verran myöhään tulee, ja videoihin ei ole subia ohjelmoitu, joten nauhottaminenkaan ei onnistu. Mutta olen kyllä kaikki jaksot nähnyt.
Omana mielipiteenäni sarja on turhan yliarvostettu. Kyllähän tuon läpitse katsoi ja osittain se onkin aivan mukiinmenevää viihdettä, mutta sarja on nostettu suuremmalle jalustalle, mitä olisi tarve. Piirrustusjälki on toki hyvää ja musiikit on onnistuneita, mutta siihen se jääkin. Tarina on vähän ontuva, tai ainakin sekavat jaksot tekevät siitä sellaisen. Itse jaksojen välillä ei tunnu välillä olevan minkäänlaista sidosta toisiinsa (varsinkaan loppupään osassa jaksoista). Muutenkin aika sekavan oloinen tarinankerronta. Tämähän kun on tehty suhteellisen pienellä budjetilla, sen kyllä huomaa. Jaksoja jos olisi laitettu jonkinverta lisää (about 5) olisi tarinaa saatu rauhoitettua jolloinka asiat saataisiin käytyä lävitse hieman hitaammin, eikä sarjaa/jaksoa olisi katsottava pariin, kolmeen kertaan läpi, ennen kuin sen asiat saa sisäistettyä kunnolla. Toisaalta toiset tykkäävät ja toiset eivät. Ja kyllähän tämän nyt läpi katsoi ja saattaa olla että vielä joskus katsoo uudestaan, mutta mitään suurta uudelleenkatsomisen hinkua sarja ei minussa herättänyt.
Revaivataan nyt tämä topic, sillä NGE on viime aikoina saanut uutta materiaalia.
Eli onko täällä joku seurannut noita Rebuild of Evangelion -julkaisuja? Näitähän on tähän mennessä ilmestynyt vasta kaksi kappaletta (neljästä); kolmatta voitaneen odottaa tänä vuonna.
Itse olen siinä mielessä huonossa tilanteessa, että vaikka pidän NGE:sta hyvin paljon (en yleensä edes seuraa animeita; kuulun pikemminkin tähän "anime lähtee lapsesta hakkaamalla" -jengiin), en tätä uudelleenlämmittelyä uskalla lähteä katsomaan ennen kuin on tiedossa, ryssivätkö tekijät sarjan lopun. End of Evangelionin loppu oli juuri kaikessa kauniissa toivottomuudessaan täydellinen. Ei kenelläkään sattuisi olemaan mitään insider-tietoa tästä asiasta?
Revaivataan nyt tämä topic, sillä NGE on viime aikoina saanut uutta materiaalia.
Eli onko täällä joku seurannut noita Rebuild of Evangelion -julkaisuja? Näitähän on tähän mennessä ilmestynyt vasta kaksi kappaletta (neljästä); kolmatta voitaneen odottaa tänä vuonna.
Itse olen siinä mielessä huonossa tilanteessa, että vaikka pidän NGE:sta hyvin paljon (en yleensä edes seuraa animeita; kuulun pikemminkin tähän "anime lähtee lapsesta hakkaamalla" -jengiin), en tätä uudelleenlämmittelyä uskalla lähteä katsomaan ennen kuin on tiedossa, ryssivätkö tekijät sarjan lopun. End of Evangelionin loppu oli juuri kaikessa kauniissa toivottomuudessaan täydellinen. Ei kenelläkään sattuisi olemaan mitään insider-tietoa tästä asiasta?
Alunperinhän Annon suunnitelmissa oli tehdä kolme elokuvaa, jotka enemmän ja vähemmän seuraisivat alkuperäisen sarjan juonta tiivistetysti ja nimenomaan se neljäs ja viimeinen osa muodostaisi uuden, vaihtoehtoisen lopun koko sarjalle. Mitään konkreettista tietoa sen sisällöstä ei kuitenkaan ole, sillä pelkästään kolmas osa "Quickening" tulee kakkosen lopun varjossa eroamaan alkuperäisestä sarjasta suuresti.
Lopun ryssiminen ei minua hirveästi enää huoleta, sillä homma on lähtenyt lapasesta jo nyt kahdessa ensimmäisessä leffassa. Ylipäätään se, että Anno tarttui mestariteokseensa uudestaan on ihan käsittämätöntä kaiken sen valossa miten ehdoton mies oli taiteensa suhteen vielä 90-luvun puolella. Se näkyi jaksojen 25 ja 26 puolustuksena ja ihan siinä miten EoE oli kaikkea muuta kuin perinteisessä mielessä tyydyttävä lopetus sarjalle. Voi vain arvailla mitkä tekijät lopulta tähän Rebuild-projektin aloittamiseen vaikuttivat - oliko kyseessä halu lypsää enemmän rahaa Eva-fanikrääsällä vai ihan vain aito suhtautumisen muutos tuohon vuonna 1996 ilmestyneeseen sarjaan.
Evangelionin rikas symboliikka on ehkä mahdollista sisällyttää näihin elokuviin, eikä Annon mestarilliset lahjat "ohjauksen" (jos tälläistä termiä voi piirroselokuvien kanssa käyttää) saralla ole kadonneet mihinkään. Leffat ovat näyttäviä ja kyllähän fanipoikana sitä hykertelee, kun alkuperäistä sarjaa vaivaavat framejen kierrätykset loistavat poissaololtaan. Ongelma kuitenkin syntyy siitä, että Evangelion on vain aivan liian laaja teos sisällytettäväksi neljään puolentoista tunnin elokuvaan. Hahmojen kehitys tuntuu pakotetulta tälläisessä tapahtumavyörytyksessä ja Evangelionin paras anti, eli ne syvääluotavat taidehomostelu psykoanalyysijaksot loistavat poissaololtaan. Informaatiota on aivan liian paljon ja valitettavasti tässä vaiheessa ollaan menty mielummin näyttävien toimintakohtausten ehdolla.
Kyllähän noi leffat kuitenkin kerran katsoi ihan mielenkiinnosta ja hahmojen köyhyys ei haittaa niin paljon, koska Shinji, Rei ja Asuka ovat kuitenkin niitä samoja tuttuja hahmoja jotka tuntee jo perinpohjin näin fanipoikana. Hahmoissa on substanssia automaattisesti, koska niiden tekoja ja reaktioita tulkitsee kuitenkin sen valmiin profiilin pohjalta mikä on mielessä ja jota on vaikea unohtaa. Kummastuttaa kuitenkin yleisesti näiden aikaansaama hehkutus, mutta toisaalta se taitaa juontua lähillä sellaisten ihmisten suusta, joiden mielestä alkuperäinen sarja on parhaimmillaan vain toimintakohtauksissa ja muuten sitten sekava, keskeneräinen, yliarvostettu jne. :murjotus:
MSandt
17.4.2011, 21:23:24
Itse kuulun siihen porukkaan, joka ei pitänyt noista psykoseikkailuista, mistä johtuen en edes halua tiedostaa jaksojen 25 & 25 olemassaoloa. Minulle EoE on sarjan lopetus, jaksot 25 & 26 vaan budjettisyistä päivässä kasattuja sekamelskoja. Tätä ei auta se, että pidän Shinjiä täydellisen vastenmielisenä hahmona, joten ei pahemmin kiinnosta kuunnella tyypin angstailua kahden kakskytminuuttisen jakson ajan.
En itsekään pidä noita toimintakohtauksia mitenkään erityisen kiinnostavina, minulla kun ei ole mitään mecha-fetissiä. Sarjan mytologia on sen kantava voima.
Miksi olla tiedostamatta 25 ja 26 olemassaoloa? Kaikkein vedenpitävimmät teoriat osoittavat kaikki siihen seikkaan (faktaan!), että EoE näyttää pitkälti mitä oikeassa maailmassa tapahtuu ja sarjan oikeat kaksi vikaa jaksoa vain yksityiskohtaisemmin mitä Shinjin päässä liikkuu third impactin aikana. Ne eivät ole toistensa vastakohtia, ne täydentävät toisiaan tavalla jota ilman koko sarja olisi paljon huonompi. Sarjan kaksi viimeistä jaksoa ovat oikea ehtymätön lähde löytää vastauksia hahmojen käytökseen, joita ilman koko homma tuntuisi oikeasti järjettömältä angstaamiselta mistä sarjaa turhaan usein syytetään niiden toimesta jotka eivät hommaa tajua. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että EoE:lle tulee antaa enemmän painoarvoa ja omasta mielestäni se on kaikkine puolineen vaikuttavimpia teoksia mitä animaation tahi elokuvataiteen saralla on koskaan tehty. :)
MSandt
18.4.2011, 23:58:03
Juu, en kyseenalaista tuota näkemystä kahdesta viimeisestä jaksosta; ne vain yksinkertaisesti vaativat, että olet nähnyt myös EoE:n. Muuten kuvittelisi sarjan jättävän haikean maun, sarjan kun ei ollut tarkoitus loppua siten kuin se loppui (eli jaksoihin 25 & 26). Shinjiä fanittaneet varmaan pitävät tästä puutteellisesta lopetuksesta, kun taas meille muille ei olisi jäänyt yhtään mitään, jos EoE:ta ei olisi julkaistu. Shinji olisi minun puolestani saanut vaikka kuolla angstailuunsa ja vastenmieliseen käytökseensä, joka oli oikeastaan vielä törkeämpää EoE:ssä, mutta ei yhtä paljon esillä.
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.