View Full Version : oletteko huomanneet..
eli tällä kertaa aihena olisi ihmetellä ff peleissä olevia outoja tai epäloogisia asioita:
Itse ainakin huomasin sen ettei ff 7(ja ysissä):kassa ole selviä vaatekauppoja, Midgarissa on yksi, mutta onko se vaatettanut koko slummia alueen? samoin Midgarissa on koko pelin ainut kirkko(ja minkä uskonnon) ja Gongatassa ainut "selkeä" hautausmaa(vai olenko täysi väärärssä)
toinen on loputon tavaroiden saanti, tavara ei lopu kaupoista vaikka kuinka ostaisi.
Sitten ff5:ssa kun mennään sinne toiseen maailmaan, vai oliko ulottuvuuteen kaikki puhuvat englantia.
ja vos Eiko on elänyt ikänsä yksin niin miten hän on oppinut puhumaan saatikka kokkaamaan.Tähän saattaisi olla vastaus, että Mooglet ovat opettaneet häntä.?
Ja miten on mahdollista että Tidus osaa pelata Blitzballia tulevaisuudessa, luulisi lajin muuttuneen tuhannessa vuodessa. Ja kuten näimme ffx:sän alkuvideossa em. pallopelin kenttänä toimiva Spere(en muista miten kirjoittettiinn)ball kuplan läpi voi mennä(lentää, mutta pelatessa se ei onnistu:prkl: ) mutta silti pallo pysyy kasassa, vai onko teknologia kehittynyt noin pitkälle?
Originally posted by pohjaventtiili
ja vos Eiko on elänyt ikänsä yksin niin miten hän on oppinut puhumaan saatikka kokkaamaan.Ja miten on mahdollista että Tidus osaa pelata Blitzballia tulevaisuudessa, luulisi lajin muuttuneen tuhannessa vuodessa.
Eiko ei elänyt koko ikäänsä yksin, vaan sen isoisänsä kanssa. Luultavasti tämä opetti Eikoa kokkaamaan, koska tiesi, että tyttö joutuu kuitenkin vielä elämään yksin. Eikä oglop ruuassa kerro kovin hyvistä kokkaustaidoista. =)
Spira on muuttunut hyvin vähän aikojen saatossa. Se on jäänyt Yevonin takia junnaamaan paikoilleen, kehitys ei ole sallittua. Joten tuskinpa blitzballin sääntöjen muuttamistakaan on koettu tarpeelliseksi.
Miksei Daggerille heitetty encho screeniä silloin kun se sitä tarvitsi? =)
Huoh. Tuskin Square jaksoi laittaa jonkin loogisen selityksen joka ikiseen asiaan, siitähän tulisi loputon kierre. Mielestäni tämä on aivan turhaa pilkunviilausta.
Final Fantasyt pelit keskittyvät juonen kertomiseen ja hahmoihin tutustumiseen, ei siihen miten he saavat päivittäiset ruokansa ja vaatteensa.
minua ei ainakaan kiinnostaisi tietää mistä nuo henkilöt vaatteensa saavat, tai nähdä heidät tekemässä päivittäiset tarpeensa.
Niera Kuuranpoika
8.6.2003, 17:46:23
Sitten ff5:ssa kun mennään sinne toiseen maailmaan, vai oliko ulottuvuuteen
kaikki puhuvat englantia.
Tähän löytyy selitys pelin tarinasta. Alunperinhän nuo kaksi maailmaa olivat yksi ja sama maailma, kunnes ne kauan sitten jakautuivat kahtia. Tästä syystä molempine maailmojen olosuhteet ovat samankaltaiset.
Whee, postaus nro. 666 \o/
Tämä on aikas turha ketju, täyttä pilkunviilausta, niinkuin snac jo sanoikin. Mistään pelistä ei voida tehdä täydellistä, ja se vaikeuttaisi ja tylsentäisi peliä, ja pistäisi koko varsinaisen tarinan varjoonsa, jos koko ajan pitäisi keskittyä syömiseen ja pukeutumiseen, ja lopputulos olisi siinä, että ei olisi enää Final Fantasya, vaan kaksi simssiä, koska simmssisähän ei muuta tehdäkään kuin syödään tehdään tarpeet ja nukutaan, ja silti siinä menee turhaan aikaa. Joten nuo 'epäkohdat' on varmasti tarkoituksella jätetty huomioimatta. Nuo hautasmaat ja kirkotkin ovat turhia pelin juonen kannalta, ja suurin osa kylistä on niin pieniä, että ei niihin vain mahdu mitään sellaista. FF Pelit ovat muutenkin vähän synkkiä, niin en minä ainakaan haluaisi nähdä joka paikassa kirkkoja ja hautausmaita. Loputon tavaroiden saantikin on vain pelattavuuden kannalta hyvästä. Miksi ette vielä ala valittamaan siitä, että kun oikeassa elämässä ei löydy arkkuja keskeltä katuja, mutta FF:ssä löytyy. Koettakaa ymmärtää, että ne on pelejä, eikä oikeaa elämää, ja niistä löytyy pakosti pelin sujuvuuden kannalta tärkeitä 'epäkohtia'. Ei peleistä voi koskaan aivan täydellisiä tehdä.
Ferithem
10.6.2003, 19:14:55
Ihmettelenpä vain, miksi hahmojen vaatteet eivät likaannu, heidän taisteluissa saamansa vauriot eivät näy päällepäin (poikkeuksena Squallin söpö arpi otsassa, ja tietysti Seiferin myös) ja miksi hahmot änkevät toistensa sisälle (huh).
Ja miksei Final Fantasyissa ole sairaaloita, vain rähjäisiä majataloja, poppamiehiä, velhottaria ja ihmelääkkeitä? Miksi kaikki on niin oho-hän-kuoli-hupsista-mutta-heräsi-uudelleen-henkiin-rakkauden-voimasta?
Juuri epätodellisuuden takia pelit ovat pelejä, eikä tosielämää.
Ceassa
11.6.2003, 12:19:39
Originally posted by Seraphina
Ihmettelenpä vain, miksi hahmojen vaatteet eivät likaannu
Samaa asiaa sivuten, miksi hahmot eivät koskaan vaihda vaatteitaan, miten he voivat pärjätä samalla vaatetuksella niin lumisessa vuoristossa kuin lämpimällä rannikollakin?
Taukopaikoissa ei ole vessoja. :P Eikä sankaripoppoo koskaan peseydy, hyh hyh. Eikä liioin syö.
Sitten jos aletaan kunnolla välimerkin kanssa rakastelemaan, niin miten hahmot jaksavat koko ajan juosta, miksi he eivät vanhene, miten viholliset voivat noin vain yhtäkkiä ilmestyä tyhjästä, miksi hahmot eivät vuoda verta vaikka kokisivat minkälaisia iskuja, miksi he eivät osaa toimia omatoimisesti vaan odottavat aina vaan pelaajan äksänpainallusta??+
No härregyyd, ne ovat PELEJÄ, eivät mitään täydellisiä simulaatioita tosielämästä. Ei takerruta tällaisiin pikkuasioihin, jooko, vaan nautitaan peleistä niiden kaikessa epätäydellisyydessään kuten ennenkin.
Alkujaan kirjoittanut Ceassa
Taukopaikoissa ei ole vessoja. :P Eikä sankaripoppoo koskaan peseydy, hyh hyh. Eikä liioin syö.
Tähän on ihan pakko kommentoida!
Kyllä FF7:aan oli sisällytetty yksi vessa joka sijaitsee Icicle Innissä siellä alakerran baarissa. Ja kun kerran välimerkkiä hyväillään niin saman tien kommenttia: Miten se sama "hemmo" voi istua koko pelin ajan siellä vessassa? Onko hän kenties sairas :huh:
Alkujaan kirjoittanut Doga
Kyllä FF7:aan oli sisällytetty yksi vessa joka sijaitsee Icicle Innissä siellä alakerran baarissa. Ja kun kerran välimerkkiä hyväillään niin saman tien kommenttia: Miten se sama "hemmo" voi istua koko pelin ajan siellä vessassa? Onko hän kenties sairas :huh:
itse asiassa ff7:kan Rocket town nissä, wallet marketissa(siellä pubissa), Shinran päämajassa ryömitään wc:stä ilmanvaihtokuiluun!! ja melkein joka paikassa on vessa.
ehkä niitä ei ole tarkoitus käyttää pelin aikana, mutta itsepidän siitä etä tuollainen "todellisuuden piirre" on huomioitu, sillä nehän ovat osa juonta ff7:kassa. Vai?
ja noiden vessojen(+ muu fygienia) käyttö voidaan mielestäni laskea siihen aikaan kun hahmot nukkuvat.
olisin kyllä halunnut vessat kaikkin muihinkin peleihin, vaikka peleissä on pääasia on jouni ja pelaaminen, niin silti pienet epäselkyydet käyvät hermoille.
joka pelissähän on vankilakin niin miksi ei "isoissa kaupungeissa" ole sairaaloita tai minkäänlaisia tehtaita?(tähän on ihan pakko laittaa tietoiskuna, että ffx:ssä on nunnia;) )
Taas tuo likaantuminen ja "haavoittomuus" ilmetyttää eniten siinä kohtaa jossa tapaa Selphien ensi kertaa, tämä rynyää kalliolta alas ja ei saa naarmuakaan, vaikka hänen jalkansa ovat paljaana. TOisaalta en kyllä haluaisi että hahmot kylpevat veressä, vielä tähän että miksi ihmiset kuolevat jos on olemassa Life-taika?
nytkun aloitin niin myös jatkan. Ajan käyttö on kaikkein hämäävin asia, jos rupeaa laskemaa ff 7:kan kestoa reaaliajassa niin peli ei kestä kuin 2-3 "tapahtuma" viikkoa. johon sisältyy minusta aika paljon käsiteltävää jokaiselle ihmiselle.
Pienet ruhjeet ja niiden korjaaminen vaikka laastarilla tai jolklain olisi ok(joka häviäisi vähän ajanpäästä). En voi itselleni mitään minä vain olen tälläinen pilkunussija! -PISTE! :eh: :huh:
Geosgaeno
15.6.2003, 2:36:34
Kummaa on myös se että jos hahmot kastuvat, he eivät vaihda kuiviin vaatteisiin. Tai jos taistelussa hahmoon käytetään fire taikaa vaatteet eivät edes tummu hiukkastakaan...
Outoa on myös se ((Tämä häiritsee minua))
että sää ei vaihtele missään paikassa, aina samanlainen sää tietyssäpaikassa. Olisi hauskaa esim kympissä jos Besaidissa alkaisi satamaan vettä etc.
FFX:ssä kun vaihtaa tappelussa ukkoja niin se vain juoksee pois ja toinen tulee tilalle niin miksei ne toiset jotka ovat "tappelun reunalla" voi parantaa porukoita jos kaikki tappelussa kuolevat, kun tulee vain "game over"
:huh:
Geosgaeno
15.6.2003, 10:20:56
Alkujaan kirjoittanut make
FFX:ssä kun vaihtaa tappelussa ukkoja niin se vain juoksee pois ja toinen tulee tilalle niin miksei ne toiset jotka ovat "tappelun reunalla" voi parantaa porukoita jos kaikki tappelussa kuolevat, kun tulee vain "game over"
:huh:
Niin ja tyhmää on myös se että jos joku kuolee, ei kukaan 'tappelun reunalla' olevista ukoista tule auttamaan taistelussa tai edes raahaamaan sitä 'delannutta' ukkoa...
*huok.*
Ferithem
15.6.2003, 10:27:36
Miksei Alexandrian linnan parveke romahtanut, kun Brahne oleskeli siellä? Miksi Cloudin kädet ovat kuin sian sorkat (kenttätilassa vai miksikä sitä nyt sanotaan), miksi Garnetin oranssi puku ei likaantunut hänen matkustaessaan suolakurkkusäkissä, miten ihmeessä Yuna pärjää vaikka Macalaniassa topilla? Mitä varten tavalliset kaupunkilaiset puhelevat niitä näitä, mikseivät he vain ole hiljaa niin kuin todellisuudessa? Eikö kenellekään ole opetettu, ettei tuntemattomille saa jutella?
Storm Summoner
16.6.2003, 16:39:08
Ilmalaivoista ei lopu bensa, kukaan ei syö, ei juo, eikä käy vessassa. Minne FF seiskassa Tiny Bronco ja Buggy katoavat kun ryhmä joutuu Junoniin?
Migelus
16.6.2003, 16:57:15
Juuh onha siin kympissä sekin että kun Tidus ja Wakka siinä alussa hyppäävät veteen ja uiskentelevat siellä niin heidän tukkansa eivät mene lainkaan sekaisin.
Sitten vielä Wakan uintityyli. Kokeilkaapa joskus ihan piruttain uida tarzania (kroolia) veden alla.. Ei siitä tule lasta eikä pas...
Niin, onhan niissä peleissä paljon epäloogisuuksia. Itseäni ei ainakaan kiinnostaisi mennä fantasia-/seikkailupelissä minnekkään kuselle, saatika sitten syömään. Tai voisihan Square ottaa ideasta vaarin ja kehitää näistä elintoiminnan ylläpitämiseen liittyvistä toiminnoista viihdettä:
- minipeli, jossa pitää osua pönttöön. (;D) Jos laskee hutia, joutuu siivoamaan seuraavan päivän ja strenght-arvo laskee.
- minipeli, jossa syödään. Jos syö liikaa, niin joutuu lepäämään päivän mährynä (kuuluisaa "vääksy-slangia" tuo mähry -sana) sängyssä. Jos taas syö liian vähän, niin ei saa täysiä healtheja seuraavalle päivälle.
On asioita, jotka kannattaa vain ajatella tapahtuvan, vaikkei niitä näytetä. Voihan FF-hahmot käydä wc:ssä ennen vaikka ennen nukkumaanmenoa tai sen hienon unimusiikin aikana. Näitä on aika turha miettiä, koska eipä näistä (ainakaan minun mielestäni) järkevää peliviihdettä saisi aikaiseksi. Eli parempi vain hyväksyä se, että Cloudilla kestää rakko sen +-100 tuntia. :P
Ferithem
18.6.2003, 15:16:39
Tuosta tulikin mieleeni seiskan Costa Del Sol, jonka majatalon vessan Barrett valtasi... eipä ollut majatalon pitäjä kovin tyytyväinen tilanteeseen, heh heh...
Ja vielä yksi kysymys - mikseivät hahmot hikoile? Kestääkö muka 24h antiperspirantti koko peliajan, joka tod. näk. kestää hitusen kauemmin?
Sepirotti
18.6.2003, 18:37:37
Mul on tää juttu mainittuna jossai muussaki jutuss mut sanotaa viel kerra...
Koko FF X:n aikana ei mainita Tiduksen nimeä koska sen voi vaihtaa pelin alussa. Tuskin edes Yuna tietää sen nimee.
The beast
19.6.2003, 12:25:31
Eli tämä on kysymys Aeriksesta, eli siitä, kun se KUOLEE. Eli miksi ne ei herättäneet Aerista henkiin Phoenix downilla? Se on järjen vastaista, etteivät ne tehneet niin, kyllähän se pilaa mahtavan juonen etc., mutta silti...
//Edit Sorry, en huomannut. :shy:
Alkujaan kirjoittanut The beast
Se on järjen vastaista, etteivät ne tehneet niin, kyllähän se pilaa mahtavan juonen etc., mutta silti... [/B]
Phoenix down ja vastaavathan eivät varsinaisesti herätä henkiin, vaan virvoittavat pyörtyneen (eikös seiskassakin puhuttu K.O.:sta?) hahmon. Aeriksen tapauksessa tämä ei toiminut koska hän ei ollut pelkästään K.O.
Ja tämän kaltaisille jutuille on jo oma ketjunsa.
FireAdept
19.6.2003, 15:33:45
Alkujaan kirjoittanut Potri
Phoenix down ja vastaavathan eivät varsinaisesti herätä henkiin, vaan virvoittavat pyörtyneen (eikös seiskassakin puhuttu K.O.:sta?) hahmon. Aeriksen tapauksessa tämä ei toiminut koska hän ei ollut pelkästään K.O.
Ja tämän kaltaisille jutuille on jo oma ketjunsa.
Tässä tapauksessa menemme epäloogisuuksista kolmanteen. Miten sitten hahmot kestävät räjähdyksiä, miekalla viiltelyjä ja kaikkea mahdollista ainoastaan pyörtymällä?
Olisin sitä paitsi quotannut Daggerin Echo Screenit Aeriksen Phoenix Downeilla, mikäli Phoenix Downeja ei olisi mainittu.
Kun joku nyt on ihmetellyt, miten sankarit pystyvät tekemään kaikennäköistä syömättä ja nukkumatta, on ihan pakko muistuttaa niistä majataloista. Kai niissä on jonkinnäköiset peseytymis- ja nukkumatilat. Niitä ei vain näytetä, vaan heti kun maksu on annettu, ruutu menee mustaksi ja hetken kuluttua tulee taas esiin.
Mutta miten paras aika suorittaa erilaisia minipelejä, nukkua, shoppailla ja keskustella ihmisten kanssa on juuri silloin, kun kaveri roikkuu kielekkeellä, meteoriitti on iskemässä maahan tai on joku muu kiireellinen asia. Ja miten mitään "this is our only chance" -juttua ei voi tyriä?
Thuei'iral
19.6.2003, 16:33:44
Eipäs nyt pilailla koko pelin tunnelmaa syömällä. Jotkut haluavat varmaankin mieluummin päästä pelissä eteenpäin kuin katsoa kuinka ihmiset syövät, nukkuvat, peseytyvät etc. Ajatelkaa nyt miten tunnelma laskisi (tai nousisi) jos esim. Yunalla olisi samallaiset ruokailutavat kuin Zellillä.
Silti minusta on kyllä epäloogista, että albhedissä on vain vaihdettu kirjaimia. Siis eihän siinä ole mitään järkeä paitsi jos koko kieli on tarkoitettu erottamaan AlBhedit muista. Miksi kokonainen kansa alkaisi puhua sellaista? Siinähän kestäisi vaikka kuinka kauan opetella! :ooh:
The beast
19.6.2003, 18:34:07
Alkujaan kirjoittanut Thuei'iral
Silti minusta on kyllä epäloogista, että albhedissä on vain vaihdettu kirjaimia. Siis eihän siinä ole mitään järkeä paitsi jos koko kieli on tarkoitettu erottamaan AlBhedit muista. Miksi kokonainen kansa alkaisi puhua sellaista? Siinähän kestäisi vaikka kuinka kauan opetella! :ooh:
Eikös ne ole ihan eri "lajia"? Miettikää vaikka sitä kohtaa, kun Rikku liittyy joukkoon("uudestaan"). (Vinkki, sen silmät on erilaiset) Eli yritän höpöttää, että Al Bhedit ovat "eläimiä"(ihmisen näköisiä, mutta onhan ihminenkin eläin). Ja nyt kumoan väitteen, että eläimet eivät voisi oppia ihmiskieliä, papukaijat osaavat matkia ihmisiä.
Otaako hullukaan selvää tuosta... :D
Bartz-87
23.6.2003, 13:09:17
Ok tässä tulee erittäin typerä vastaus tohon Blitzball juttuun. Ainoa kohta josa nähtiin että joku tyrmättiin pois sieltä areenalta oli FFX:n alkukuvissa, kun Tidus mättäs sen muijan sielt pois. Ehkä Spiran Blitzball-areenat on erilaisia ;)
Se on kans outo FFX:ssä et kun kuolee niin tappelun jäkeen on kuitenki 1 energiaa vaikka on KUOLLU.
David A. Mage
6.7.2003, 18:18:09
Geosgaeno
Alkujaan kirjoittanut make
FFX:ssä kun vaihtaa tappelussa ukkoja niin se vain juoksee pois ja toinen tulee tilalle niin miksei ne toiset jotka ovat "tappelun reunalla" voi parantaa porukoita jos kaikki tappelussa kuolevat, kun tulee vain "game over" Niin ja tyhmää on myös se että jos joku kuolee, ei kukaan 'tappelun reunalla' olevista ukoista tule auttamaan taistelussa tai edes raahaamaan sitä 'delannutta' ukkoa...
*huok.*Tämä ainoastaan tekisi pelistä liian helpon, ja ehkä Summonereilla ja hänen vartijoillaan on jonkinlaiset säännöt tai jotkin...
FireAdept
Tässä tapauksessa menemme epäloogisuuksista kolmanteen. Miten sitten hahmot kestävät räjähdyksiä, miekalla viiltelyjä ja kaikkea mahdollista ainoastaan pyörtymällä? Koska heillä on yllään upouusi Platinum Armor? Pläh. FF Tactics on kiva. Siinä sentään voi heittää henkensä.
Mutta miten paras aika suorittaa erilaisia minipelejä, nukkua, shoppailla ja keskustella ihmisten kanssa on juuri silloin, kun kaveri roikkuu kielekkeellä, meteoriitti on iskemässä maahan tai on joku muu kiireellinen asia. Ja miten mitään "this is our only chance" -juttua ei voi tyriä? Kylläpä voi. Yleensä tällaisissa paikoissa on joku pomo joka tulee tappaa, ja jos ei onnistu -> game over. Tosin jos nyt tarkoitat näitä taistelumoodin ulkopuolella tapahtuvia, täytyy minun ilmaista tämä FFVII:n kuuluisa "There's no gettin' offa this train we're on" -kohtaus. Sen voi tyriä.
The beast
Eikös ne ole ihan eri "lajia"? Miettikää vaikka sitä kohtaa, kun Rikku liittyy joukkoon("uudestaan"). (Vinkki, sen silmät on erilaiset) Eli yritän höpöttää, että Al Bhedit ovat "eläimiä"(ihmisen näköisiä, mutta onhan ihminenkin eläin). Ja nyt kumoan väitteen, että eläimet eivät voisi oppia ihmiskieliä, papukaijat osaavat matkia ihmisiä.Paljon suuremmalla todennäköisyydellä Al Bhed on vain eri rotu. Eristyksissä vain on kehittynyt erilaiseksi tai mahdollisesti pidemmälle. Onhan heidän teknologiansakin korkeammalla kuin Yevoninpalvelijoiden, jotka loikkaavat kattoon kuullessaan sanan machina.
make
Se on kans outo FFX:ssä et kun kuolee niin tappelun jäkeen on kuitenki 1 energiaa vaikka on KUOLLU. Korjaus ties kuinka monetta kertaa topicissa: Hahmo ei ole kuollut. Hän on tyrmätty. Eli K.O. Eli Keijo. Ja tuolla tapaan vältetään kätevästi kuluttamasta ylimääräisiä Phoenix Downeja.
Edit:// Yksi (1) sana vaihdettu paremmin ymmärrettäväksi.
Ja minusta on paljon loogisempaa että hahmolla on aina taistelun jälkeen 1 HP, vaikka hän olisi pyörtynyt taistelun tiimellyksessä. On aika outoa, jos porukka taistelun jälkeen raahaa vain puolikuollutta kaveriaan ympäri maita ja mantuja, eikä vaikka läimi vähän poskille ja heitä päälle kylmää vettä... Jos näin ei kuolleetkin virkoa niin on jo kumma... =) On se noin paljon järkevämpää (+ helpompaa. Eipähän tarvitse aina kuluttaa yhtä ylimääräistä phoenix downia tai käyttää niitä (minulle ainakin) arvokkaita Magic Pointeja).
Kyllä FF8:issa Squall & muut vaihtavat vaatteet pariinkin otteeseen. FF7:assa Cloud & muut vaihtavat vaatteita kun lähtevät laivalla Junonista ja eihän slummissa mitään vaatteita osteta.
Mutta kasissa junat peruuttavat jos joku kävelee niitä päin.
Clacier
12.7.2003, 11:39:40
*repsii pahasti lukiessaan aiempia viestejä* xD
Ehkä FF-hahmot eivät vaihda vaatteitaan siksi koska yöpyessään jossain majatalossa he laittavat ne pyykkiin ja aamulla kun porukka jatkaa matkaansa vaatteet ovat taas puhtaita x] Ja vaikka jossain majatalossa ei näkyisikään vessoja tai kylpyhuoneita pelin aikana, niin pakko siellä on silti niitä olla, koska aika surkeaa olisi jos jollakulla ei olisi edes omaa vessaa ja joutuisi jatkuvasti käyttämään naapurin pönttöä.
Ja ajatelkaa miten säälittävää on kun tyypit joutuvat raahaamaan kaikkia niitä aseitaan ja haarniskoitaan mukanaan pitkin planeettaa ristiin rastiin moneen otteeseen. Ja aina niitä ostetaan vain lisää ja lisää. Eikö olisi jo aika kohtuutonta vaatia että heidän pitäisi vielä kantaa mukanaan älyttömiä matkalaukkuja jotka ovat täynnä vaatteita, unileluja [xD], hammasharjoja, hiustenkuivaajia ja muuta?
- minipeli, jossa pitää osua pönttöön. (;D) Jos laskee hutia, joutuu siivoamaan seuraavan päivän ja strenght-arvo laskee.
- minipeli, jossa syödään. Jos syö liikaa, niin joutuu lepäämään päivän mährynä (kuuluisaa "vääksy-slangia" tuo mähry -sana) sängyssä. Jos taas syö liian vähän, niin ei saa täysiä healtheja seuraavalle päivälle.
xDDD *kuolee nauruun kuvitellessaan tilanteita* Mikäli tuollainen peli joskus ihan piruuttaan tehtäisiinkin niin itse en ainakaan koskisi siihen pitkällä tikullakaan :eh:
Lloope
12.7.2003, 12:18:06
Oma selitykseni näihin "outoihin" tapauksiin on, että VAIKKA ff:t ovat monen elämäntarkoitus, niin ne silti ovat vain pelejä ja peleissä, kuten ei elokuvissakaan ole keskitytty joka ikisen pilkun viilaamiseen, koska siitä olisi tullut aivan järjettömästi lisää työtä ja harva edes ajattelee moisia. Oikeassa elämässä moisten pikkuseikkojen selitys syntyy ihan luonnostaan, mutta koska peleissä tavallaan pelinkehittelijät voivat niille hahmoille luoda vaatteet tyhjästä ja ruoan samoin, niin näitä ei välttämättä tule pelinkehittelijöiden edes ajateltua.
Originally posted by FireAdept
Tässä tapauksessa menemme epäloogisuuksista kolmanteen. Miten sitten hahmot kestävät räjähdyksiä, miekalla viiltelyjä ja kaikkea mahdollista ainoastaan pyörtymällä?Koska se on epärealistinen peli?
Final Fantasystä olisi myös voinut tehdä huomattavasti realistisemman (hahmoilla ei viittätuhatta hp:tä), mutta ei se enää olisi sama peli. Minusta tuollaisista asioista valittaminen on jo aika naurettavaa, kuten on kaikki nukkumis- ja syömisongelmat.
aijommi
13.7.2003, 10:11:00
Alkujaan kirjoittanut pohjaventtiili
Ja miten on mahdollista että Tidus osaa pelata Blitzballia tulevaisuudessa, luulisi lajin muuttuneen tuhannessa vuodessa. Ja kuten näimme ffx:sän alkuvideossa em. pallopelin kenttänä toimiva Spere(en muista miten kirjoittettiinn)ball kuplan läpi voi mennä(lentää, mutta pelatessa se ei onnistu:prkl: ) mutta silti pallo pysyy kasassa, vai onko teknologia kehittynyt noin pitkälle?
Lucan blitzball turnauksessakin käsittääkseni oli pallo, joka täytettiin vedellä. Siis niinkuin lasinen pallo. Pelin alussa taas sphere pallo muodostui jollain ihmeen sähköllä, eli se oli pelkkää vettä. Siksi sen läpi pystyi lentämään. Mutta esim. Lucassa oli lasinen pallo, joka täytettiin vedellä. Olen itsekin miettinyt samaa asiaa.
Tommistus
22.7.2003, 19:23:20
Miten Amarantin letti pysyy aina samanlaisena ja yhtä c00lina? Ketään ei syö ja juo säännöllisin ajoin ja hahmot voivat olla nukkumatta kauan? Miks ei jokaisella FF NPC hahmolla ole omaa 10 A4:n arkistoa jossa luetellaan omistamien sukkien lukumäärästä mieli seksiasentoon? Minusta näistä pikkujipoista on turha välittää, enkä sano että valitätte, mutta ainakin yritätte herättää keskustelua. Roolipeleihin pyritään tekemään mahdollisimman todellisia-epätodellisia maailmoja eli toisin sanoen fantasia maailmoja. Maailma on mahdollisimman omamme kaltainen jolloin sinusta on määrä tulla sen maailman sankari. Peli siis vain tuo vaihtelua normaaleihin arkipäivien kohelluksiin ja ei siis tarvitse olla täydellinen maailma. Jonain päivänä tehdään vielä peli joka vastaa täysin todellisuutta mutta sinne on vielä matkaa ja ketä kiinnoistaisi pelata "normaalia elämää?" Osittain hyvä että pelissä ei selitetä kaikkea. Tulisi aika paljon selitettävää ja sitä harva jaksaisi kuunnella.
Jiriki
28.7.2003, 23:25:12
Huokaus jollakin on unohtunut mitä sana "fantasia" tarkoittaa. Se tarkoittaa nimenomaan epätodellista maailmaa. Sekä unohtunut myös asian seuraukset, eli jos tuommoisia pikkuasioita ruvettaisiin korjaaamaan peli menisi piloille eikä varmasti olisi saavuttanut näin suurta suosiota.
Finaleita ei tehdä siksi että ne on todellisia vaan pelinautinnon vuoksi joka menisi kankkulan kaivoon jos peliä ruvettaisiin koristelemaan tummoisilla pikkuasioilla.
Siinä on kahdella tavalla sanottu sama asia, toivottvasti ymmärrätte. Ja ajatelkaa pari kertaa ennen kuin teette topikkia, mutta kyllähän niitä virheitä sattuu. :)
FireBlade
28.7.2003, 23:55:33
Originally posted by Tommistus
...ketä kiinnoistaisi pelata "normaalia elämää?"...
No The Simssin voi varmaankin laskea "elämäsimulaattoriksi" ja sitä kyllä varmaa haluaa pelata aika moni, koska onhan kyseinen peli lisälevyneen maailman myydyin PC-peli ja lisäksi vielä waret ja konsoliversiot puhumattakaan tulevista Sims-peleistä.
Ja tämä ei taas mitenkään liittynyt topicciin, pahoittelen :eh:
Ze Shoopuf
16.8.2003, 11:20:13
Originally posted by Jiriki
Huokaus jollakin on unohtunut mitä sana "fantasia" tarkoittaa. Se tarkoittaa nimenomaan epätodellista maailmaa.
Täysin samaa mieltä!! Siis nämä pelithän on Final Fantasyja eikä mitään Final Realeja. Ne perustuu mielikuvitusmaailmaan, jossa ei päde meidän maailmamme fysiikan lait. Eli se takrkoittaa esim. näitä taistelukohtauksia, miten viholliset ilmestyy tyhjästä ja katoaa taas jonnekin ja hahmot selviää firestä.
Ja ruoka-juoma-vessapuolen voi ajatella, että aina kun levätään niin syödään etc.
Ja vaatteet on samat vaan, että tyhmimmätkin tajuaa, kuka siinä on.
Ja se, että Tiduksen nimeä ei mainita, johtuu siitä, että nimen voi vaihtaa alussa. Miettikää, jos joku olisi nimennyt Tiduksen Peteriksi ja Yuna sanoo "Hey Tidus!". Tyhmää, vai? Tuon takia Yunan aeoneiden nimeäkään ei koskaan lausuta ääneen. Ja kampaukset ei sekoitu, vedessä, koska sitten pitäis käytttää FMV:tä ja sehän ei oikein toimi, kun ite liikutellaan hahmoa?? Eli pysyköön fantasiamaailma fantasiamaailmana, eikä yritetä tehdä siitä realistista. :D
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.