PDA

View Full Version : Harry Potter



Sun Elizabeth Lee
30.6.2003, 15:53:29
Joku mainitsi, ettei tästä ole keskustelua, joten suuuren suurena fanina päätin aloittaa sellaisen :D Jos tällainen kuitenkin lötyy, tämän voi poistaa.

Elikäs, mitä mieltä yleensä olette Harry Potter kirjoista? Entäpä elokuvista? Pilasivatko ne täysin teidän mielikuvanne Potter- maailmasta?

Mä rakastan Harry Potter kirjoja. Oma suosikkini on Azkabanin vanki, en ole vielä lukenut viidennettä kirjaa, odottelen sen suomennosta rauhassa ... tai en kovin rauhassa, mutta melkein :D Lempihahmoni on Ron. Se on vaan niin ihku, söpö ja ihana, varsinkin leffoissa :D :D Ja ne sen ilmeet :ooh:

Elokuvat olivat mielestäni hyviä, mutta kakkonen oli ehdottomasti parempi kuin ensimmäinen. Mielestäni ne eivät pilanneet omia mielikuviani, päinvastoin :D

LizzieFox
1.7.2003, 12:47:31
Olen lukenut kaikki muut Potter kirjat paitsi sitä uusimpaa koska sitä ei vielä ole kirjastossa.

Ensimmäisen Potter leffan katsoin ja tykkäsin myöskin.
Se tarunhohtoinen maailma on jotenkin kumma ja ihmeellisen hieno. Olisi mahtavaa nähdä jotakin semmoista ihan IRL eikä pelkästään valkokankaalta tai tv:stä.

Elokuv ei pilannut omaa unimaailmaani jonka loin kirjoja lukiessani Harry Potterista vaan päin vastoin. Antoi uusia virikkeitä.

Odottelen tässä milloin pikkusiskoni hommaa sen HP kakkos osan meille.

Uber Weapon
1.7.2003, 15:00:04
Hmmm... Minulle niistä leffoista jäi vähä semmonen maku suuhun että niitä olisi ollut tekemässä jästejä...

Sinänsä hienoja ja kaikkee mutta jotenkin ei oltu "uskallettu" tarpeeksi. Ja sen lisäksi varsinkin ykkösen Harry oli vähän turhankin "nössö" mitä kirjojen Harry ei ollut. Harryssä on munaa jos näin saa sanoa.

Joskin se Hermyn näyttelijä on sen verran namu että kyllähän häntä katselee...

Muutenkin kyllä näyttelijä valinnat ovat olleet loistavia ja kaikki ovat olleet jolleivat esikuviaan niin hiton hyviä kumminkin. Esim kakkosen tää suojautumisen pimeydeltä ope oli erilainen ku kirjassa mutta omalla tavallaan hiton hyvä.

Kirjat nyt sitten ovat lähes täydellisiä. Tämä on aika tylsä aihe mutta jos joku haluaisi siitä pistää tänne muun tavaran seassa vastauksen niin voisi myöskin mietiskellä mikä olisi Harrylle hyvä ammatti kun se on aikuinen. Oman ideani laitan spoilereihin
No, tietenkin opettaja Hogwarttiin opettamaan pimeydeltä suojautumista. Se opettajan paikkahan aina vaihtuu aivan kuin sitä pidettäisiin vapaana Harrylle.

Oma suosikkini on kirjoissa Hagrid, ja Snape. Leffoissa Hermy, Hagrid ja no Snape.

Clacier
1.7.2003, 15:25:25
Minulla on kaikki tähän mennessä ilmestyneet Harry Potter -kirjat ja elokuvat ^_^ Order of the Phoenixia en ole vielä kokonaan lukenut mutta sekin on työn alla. Oli pakko hankkia se koska suomennoshan tulee ihan liian pitkän ajan [minulle] päästä.

Kirjoista pidän kaikista. Azkabanin vanki oli ennen suosikkini, mutta OotP:ta luettuani AV siirtyi kakkoseksi. Huonoimmat kirjat ovat mielestäni Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio, mikäli niitä voi edes huonoiksi sanoa. Enemmän vain olen pitänyt noista synkemmistä osista jotka siis ovat AV ja kaikki siitä ylöspäin. Mutta toki minä kahdesta ensimmäisestäkin pidän, en kuitenkaan yhtä paljon mitä niistä muista.

Katsoin Viisasten kivi -leffan ennen kuin luin yhtään kirjaa, joten leffat eivät pilanneet mielikuviani mitenkään, koska niitä ei edes ollut xD Ainoa asia mikä vaivaa tulevassa HP-leffassa, on Lupinin näyttelijä David Thewlis, jonka suoritukset näkemissäni elokuvissa joissa hän on ollut joskus mukana, ovat olleet aivan järkyttävän surkeita. Ja Lupin on kuitenkin yksi lempihahmoistani joten hitusen kyllä ärsyttää tuo näyttelijävalinta kun tarjolla rooliin olisi ollut Ewan McGregorkin x] Mutta jos Thewlis osaa näytellä Lupinin roolin paremmin kuin mitä ne joissa olen hänet aiemmin nähnyt, niin sitten ei mitään ongelmaa.

Lempihahmoina voisin mainita Siriuksen ja Snapen, ja Lupin tietty xD Sirius idiootti vain menee kuolemaan >.<

Yose
1.7.2003, 19:06:27
Potterit ovat mahtavia, varsinkin kirjat, mutta elokuvatkin menettelevät vallanmainiosti.

Potter elokuvat eivät mitenkään pilanneet nautintoa, itseasiassa ne olivat erittäin lähelle sitä, mitä itsekin kuvittelin. Harryn tukka ei kyllä tosin ollut niin sotkuinen, kuin oikeasti niissä kirjoissa on mainittu, mutta hyvin ne lehvat olivat silti tehty.

Potter kirjat nyt ovat sitten aivan omaa luokkaansa, harvempia kirjoja niin hyviä tulee, ne ovat erittäin hienoja. Oma ehdoton suosikkini noista kirjoista on Azkabanin Vanki, ja onneksi siita kertova elokuva on seuraava, koska haluan ehdottomasti saada sen elämyksen myös valkokankaalla, Sirius Black Metal(musta) is so cool.

Jos nyt sanotaan, että mikä harrysta pitäisi aikuisena tulla, niin minä sanon, että harry ei saa mennä töihin kunnollisiin, vaan hänestä pitää tull omien voimiensa harjoittaja, jota tarvitaan erikois tilanteissa.

Ja vielä feivörit jätkät: Hagrid (niin iso, ja vähän tyhmä, mutta kiltti kuitenkin ja hauska setä) Sirius(On niin kylmän rauhallinen, ja vaan jotenkin niin siisti jätkä.) Eipä tule muita mieleen.

Roakel
1.7.2003, 22:55:09
Oma näkemykseni Harry Potter elokuvista oli täysin erilainen mitä olisin luullut, en ollenkaan pitänyt näistä kahdesta HP elokuvasta. Juoni oli jotenkin heikon tuntuinen näissä elokuvissa eikä se millään vastannut kirjojen sisään vetävää tarinaa, osa näyttelijöistä olisi voitu karsia pois. Kai se perimmäinen syy miksi en pitänyt näistä elokuvista oli nämä näyttelijät jotka eivät vastanneet odotuksiani, hyviähän ne olivat ja parempia en olisi keksinytkään, mutta jotain vääränlaista niissä oli.

Kirjat ovat asia erikseen. Ne ovat loistavia teoksia enkä millään lailla koita yhdistää niitä elokuvina, minulla on ihan erillainen mielikuva Harry Potterista omassa mielessäni ja monesta muusta henkilöstä. Koitan pysyä kiinni niissä.

Olen kuullut huhuja että he olisivat vaihtamassa näitä näyttelijöitä tulevia HP elokuvia varten, alkavat kuulema olemaan jo sen verran vanhoja näytelläkseen kyseisessä elokuvassa.

Illuusia
3.7.2003, 12:16:42
No niin, tämä on nyt sellaisen näkökulma joka ei ole HP-kirjoja lukenut, hyvä jos koskenut.

Minä itse asiassa pidin niistä kahdesta elokuvasta. Ennen rähjäsin ja olin kovaa mesoamassa jotain tyyliin "Harry Potter sukkaa" tai "Potterit voi tunkea jonnekin minne aurinko ei paista" ym., ym.. Mutta sitten näin elokuvan Viisasten Kivi. En tiedä mikä siinä oli niin erikoista, ei juonikaan paras mahdollinen mielestäni ollut, mutta kyllä käsitykseni Harry Potterista ja kaikesta häneen liittyvästä muuttui, ainakin hieman, hyväksyvämpään suuntaan.

Näyttelijät ovat vähintäänkin suloisia, varsinkin Ron Weasley punaisessa tukassaan ja pisamissaan, jotta kyllä noitakin jaksaa katsella. Tapahtumapaikat, varsinkin se koulu, olivat kauniita ja tunnelmallisia. Juoni nyt oli mitä oli, mutta leffa kokonaisuudessaan oli ihan hyvä, kuten Salaisuuksien Kammiokin. Minä pidän.

Ja lisähuomautuksena sanon, että onhan näissä elokuvissa mukana myös Alan Rickman, joka vähintäänkin pakottaa minut katsomaan tulevatkin elokuvat.

Dezibeli
3.7.2003, 17:55:35
Harry Potter kirjat ovat mahtavia, olen lukenut kaikki vähintään kaksi kertaa. Viidettä kirjaa en ole vielä lukenut, en uskalla ostaa sitä. Kai mun pitäisi van kerätä rohkeutta ja rahaa ja mennä kirjakauppaan se ostamaan, vaikka ystäväni, joilla se on, ovat sanoneet, että se on erilainen ku muut HP:t ja Harrysta on tullut ärsyttävä. Mutta, se ei tarkoita, ettenkö MINÄ siitä pitäisi. Ainut vaan, että mietin, miten se lukeminen sujuu, kyllä mun pitäisi siitä saada selvää, ku on todistuksessa enkun kohdalla kymppi :D , mutta...

Mun lempihahmo on Ron, koska se on hauska ja sellanen tavallinen tyyppi. Ja tietty Sirius!

Mä vihaan Harry Potter -leffoja sekä pelejä. Ne ovat surkeita. Vihaan erityisesti sitä, joka näyttelee Harry Potteria. Siis, se leffa oltiin onnistuttu toteuttamaan muuten hyvin, mutta ne henkilöt jotka näyttelee niitä, on ihan huonoja. Esim. se entinen Dumbledore (joka delasi), oli todella huono. Sellanen muumio jolla oli valkoinen, pitkä parta. Ku mä olisin odottanut, että se olisi ollut jotenki sellanen hassumpi ja, no, hiukan eläväisempi (?), mutta eeei, siinä oli sellanen hitaasti löntystävä muumio, jolle hereillä pysyminen tuottaa vaikeuksia. Sitä uuta Dumbledorea en sit oo vielä nähnytkään, mutta se on varmasti parempi ku se edellinen.

Ceassa
3.7.2003, 18:11:57
Kirjat ovat hyviä. Omistan kaikki, ja olen lukenut ne lähes kymmeneen kertaan, lukuunottamatta tuota uusinta Order of the Phoenixia, jonka olen ehtinyt lukea vasta kerran.

Azkabanin Vanki ja Liekehtivä Pikari ovat kirjoista ne parhaimmat. AV lähinnä mielenkiintoisen ja yllättävän juonensa ja LP monipuolisen kokonaisuutensa ansiosta. Niin ja tuo OotP oli mainio myös, se yltää näiden kahden rinnalle ihan kepeästi, vaikkakaan mitään kovin uutta se ei tarjonnut.

Jos muutama suosikkihahmo pitäisi valita, niin Draco, Ron ja Sirius. Pikkupahis, hassu vintiö ja symppis veijari, jepujee. Draco on juuri ihanan kiero, Ron aidosti hauska ja Sirius lämmin henkilö. Persoonallisia ja miellyttäviä hahmoja.Harmi tosiaan että Musta meni heittämään henkensä, darn.

Elokuvatkin ovat tavallaan ihan viihdyttäviä, mutta kuitenkaan ne eivät yllä lähellekään kirjojen tasoa, niistä vain puuttuu se jokin. Toteutus ja näyttelijät ovat ihan kiitettävän hyviä, mutta itse tarina on ollut molemmissa elokuvissa liiaksi lyhennetty ja tiivistetty. Kirjat lukeneena elokuvat tuntuvat minun mieleeni hieman liian laimeilta, mutta kuitenkin omistan molemmat leffat ja olen katsonut ne muutamaan kertaan.

//Leffoista täytyy sanoa vielä sen verran, että Tom Felton, Sean Biggerstaff ja Christian Coulson = läähläähwonkswonks. *kuvittele kirkuva teini tähän* Elokuvia katsoo vaikka pelkästään heidän takiaan, jos ei muuten. :D

Archux
3.7.2003, 22:44:02
Ne neljä ensimmäistä kirjaa on tosiaan luettu ja hyviähän ne olivat. Azkabanin vanki taitaa olla suosikkini. En paljoa muista miten se juoni siinä aukesi, mutta muistan kuitenkin että pidin siitä kovasti. Systeri sai juuri tuon OotP:n ja taidankin lukaista sen kunhan sisko saa sen ensin luettua.

Leffatkin on nähty ja ihan mukavaa viihdettä olivat vaikka eivät kirjojen tasolle yltäneetkään. Hahmot menivät kyllä päässä uusiksi kun leffat näin, mutta muuten oma alkuperäinen mielikuvani hallitsee.

nappa
4.7.2003, 15:44:17
Leffat olisivat ihan 'hauskaa ajanvietettä' muuten, mutta kun pidin kirjoista niin kovasti. Elokuvat eivät varsinaisesti olleet huonoja, mutta ne pilaavat lukunautinnon. Eri mielessä tosin luultavasti kuin luulette minun tarkoittavan, meinaan sitä että nyt kun muistan tarkalleen juonen tiivistettynä elokuvana, ei ole mitään haluja lukea kahta ensimmäistä kirjaa enää uudestaan.

Kirjoista, uusin on aivan -aska. Vihaan J. K. Rowlingia, tosissaan, ngh. Varmaan jännää kirjoittaa kirja jota porukka monta vuotta innoissaan odottaa, ja sitten kun kirja ilmestyy, loppu on tuollainen. NNNGH!

Roleplayer
4.7.2003, 16:20:23
Olen lukenut muutaman Harry Potterin ja jostain syystä en niistä pahemmin pitänyt.. Yleensä pidän kaikenlaisesta fantasiasta, mutta tästä en pitänyt yhtään. Näin ensimmäisen Harry Potter leffan joskus kun olin katsomassa lapsia jossain(jea jea sain siitä rahaa :D)se oli ihan hyvää ajanvietettä, mutta en rupeasi sitä seuraamaan jos niitä elokuvia tulisi vielä enemmän. Olen myös voinut muokata kuvani Harry Potter kirjoista kaverieni mukaan jotka haukkuvat kokoajan sekä kirjasarjaa että leffoja.(pitäisi siis varmaan joskus lukaista sarja, koska kaikki sitä hyväksi kehuvat)

Rowena
4.7.2003, 23:23:28
Onhan noita Harry Pottereita tullut luettua, neljä ensimmäistä osaa olen moneen kertaan lukenut läpi. Itse en omista yhtään kirjaa, mutta aina jostakin olen saanut näitä kirjoja käsiini, yleensä kirjastosta. Jostain kumman syystä juuri Azkabanin vankin on minunkin suosikkini, johtuen varmaan yllättävistä juonenkäänteistä ja loistavasta tarinan kerronnasta. Uusinta kirjaa en ole vielä lukenut, sitä tuskin tulen ostamaan ainakaan englannin kielisenä. Voisinhan minä sen lukaista jos satun kirjastosta löytämään.

Elokuvat oli jotenkin mielestäni pieni pettymys. Toisaalta, niin pitkiä kirjoja on varmasti vaikea ruveta tekemään elokuviksi, koska aina täytyy jättää pois juuri niitä yksityiskohtia, jotka tekevät Harry Potterin maailmasta niin hohdokkaan ja loistavan. Kyllähän niitä elokuvia katselee, mutta mieluummin luen ne kirjoina. Kummatkin videot löytyvät hyllystäni, mutta harvemmin niitä tulee katsottua.

Candice
5.7.2003, 14:11:24
Olen lukenut neljä ensimmäistä Potteria useaan kymmeneen kertaan, joten on varmaankin aika selvää, että Harryn seikkailut ovat lähellä sydäntäni. Kirjoista suosikkini on varmaankin liekehtivä pikari, tosinsenyt on hivenen synkähkö, mutta se tekee kyseisestä kirjasta vain entistä paremman.

Kirjoista yleensä pidetään enemmän, sillä ne kertovat huomattavasti laajemmin Potterin maailmasta ja niissä saa päästää oman mielikuvituksensa lentoon, kun taas elokuvat asettavat mielikuvitukselle rajat. Myös minä siis pidän enemmän kirjoista, mutta nautin suuresti myös elokuvista.

Eilen kävin ostamassa viisasten kiven (elokuvan) ja menin nukahtamaan kesken elokuva-katselmuksen. Tämä tosin ei johtunut siitä, että elokuva olisi ollut huono, ei ei, olin vain kamalan väsynyt. Mutta mitä nyt siitä muistan (voisin katsoa tänään uudestaan sen mokoman) niin kyllähän se ihan hurmaava elokuva on :). Daniel Radcliffe (Harryn esittäjä siis) on vähän ilmeetön mielestäni. Tai sitten se johtuu Ronin esittäjän ilmeikkyydestä. Samapa tuo.

Salaisuuksien kammion kävin katsomassa ystäväni kanssa jo viime talvena elokuvissa (ja keskiviikkona uudestaan maaten minun sängyllä ja tuijottaen kaverin omaa dvd:tä). Me olimme oikeasti kuin kaksi keski-ikäistä nami-tätiä kun höpötimme vain jatkuvasti tyyliin "tuosta tulee kyllä hiton hyvännäköinen isona", "onko sairasta toivoa 15-vuotiasta ottamaan tuon paidan pois?" "Miten joku noin pieni voi olla noin uskomattoman namnam?". Mutta siinä lasten kuolaamisen sivussa kyllä huomasin pitäväni kyseisestä elovasta ja paljon. En kyllä antaisi omien lasteni katsoa sitä, oli se sen verran synkkä viisasten kiveen verrattuna.

Suosikkihahmoikseni (kirjoista) voisin mainita Weasleyn kaksoset, Percy, Kalkaros ja Dobby. Kun taas elokuvissa tulee lähinnä kuolattua Malfoyta, Kalkarosta, Woodia ja Percyä. Harryn katselemisen todellakin pilaa se fakta, että poika on ihan ilmeetön. Kumma kivipatsas... Nyt pitäisi saada kaverilta se uusin Potteri lainaan ja pitäisi vielä ostaa se salaisuuksien kammio-dvd ihan ikiomaksi ja odottelen ihan levottomana kolmatta Potter-elokuvaa.

Mii laiki Harry Potter,nej nej, Mii laav Harry Potter (voiko pedofiililta muuta odottaakaan?).

Riddle
12.7.2003, 0:08:28
Olen ollut Potteristi vasta kolmisen vuotta, mutta sitäkin kovempi fani sen vähäisen aikani.
Osaan kaikki viisi kirjaa melko hyvin ulkoa (satoja repliikkejä sun uita ja plaa plaa niin edespäin) sekä suomeksi että englanniksi, ja pidin myös molemmista leffoista. Tämä lapsirakas myös meni (vaikka vannoi ettei menisi) rakastumaan Danieliin... *huokaa* kun se vaan iski sydämeeni :D
Joo, tiedetään, olen hullu. Eipäs kun Potteristi! Että silleen... Hiihii.
Lempityyppejä: Lily Evans, Remus Lupin ja Harry Potter, sekä ihan erikseen mainittuna Tom Riddle

cRaZy Al BhEd
12.7.2003, 0:19:35
juuh, hyviähän ne. oon nähny 2 leffaa ja lukenu melkein 5 kirjaa(viimenen on työn alla, 44 s. jälellä :P )ja pidin kaikista. Parhaat kirjat on 3 ja 5. Leffat oli ihan hyviä, mut ne oltais voitu tehä kyll paljon huolellisemmin. Esim. kentaurit oli huonosti tehty, Flitwick(Lipetit) ei näytä aidolta, ja basiliski oli järkytys. sellanen jättimato! miks ihmeessä hogwarstiin ois rakennettu ylli metrin halkasijaltaan olevat viemärit?? en usko, et jotain liskoa varten, ku eihän sen olemassaolosta tiietty edes. hahmot leffoissa oli hyviä, mut pari huonoo juttu löytyy: potterin hiukset, niiden ois pitäny olla kurittomat( :prkl: )ja silmien vihreet, ja malfoy on liian blondi. niin vetyperoksidi että huh. nii ja ron on pitkä, pidempi ku harry(ainaki tulevissa leffoissa pitäs olla, harry muistaakseni "katsoi ronin kasvavan ohi").
Lempihahmot kirjassa: Sirius "Musta" Black, Severus "Kalkaros" Snape ja Bill Weasley. Huomaatte varmaan, et oon heikkona pitkähiuksisiin jäbiin... hermione ja cho chang tulee heti perässä. Harrykin on hyvä, mutta...
Ja leffoissa: hermione ja hagrid

Minea
14.7.2003, 23:46:33
Olen nähnyt vain Potter esimmäisen eli Viisasten kiven.
En voi sanoa erikoisemmin pitäneeni elokuvasta, se vain jotenkin... Njääh, en tiedä. Mutta siinä on ihan hyviä näytteliöitä ja kaikkea. Minua vain ärsyttää Danielin hiusten ja silmien väri.
Mutta kakkoista en ole nähnytkään, vaikka kovasti haluaisinkin.
Kirjat olen lukenut ensimmäisen ja toisen kaksi kertaa, kolmannen ja neljännen kolme kertaa. Viitoista olen ehtinyt lukemaan jo sivulle 13 ^^ Sain sen melkein heti ilmestymisen jälkeen, sitä on jopa tullut palvottua ^^

Necroth
20.7.2003, 17:46:11
Kirjat menevät ihan kympillä mutta nämä 2 leffaa ovat olleet pahemman luokan pettymyksiä. Minusta tuntuu että ne ovat suunnattu enemmänkin nuoremmalle sukupolvelle, mutta jos eivät ole niin ovatpahan naivin leffan tehneet. Ensinnäkin se tunnelma jonka kirja sai aikaan oli aivan toisenlainen kuin kumpikaan niistä leffoista saivat aikaan. Ei ollut yhtään sama asia lukea esim: Sitä kun salaisuuksien kammiossa se basiliski (vai mikä olikaan) hyökkäsi siellä kammiossaa Harryn kimppuun, tai muita vastaavia,
Vaikka ne leffat olikin mielestäni toteutettu turhan naivistisella tavalla, niin sitä ei onneksi oltu tehty kirjoissa. Ehkeivät ne nyt ihan samalla tavalla oltu kirjoitettu kuin esim: lotr mutta silti ne eivät ollet yhtään niin lapsellisia kuin nämä leffat.
Eli suoraansanoen minulla jäi huonomaku suuhun näistä kahdesta leffasta.

Lloope
20.7.2003, 17:59:45
Omaan yhden Harry Potter kirjan ja kaikki paitsi feeniksin järjestyksen olen lukenut. Hyviä kirjoja, kumman addiktoivia. Kun alottaa lukemaan harry potteria, niin siitä ei pääse irti ennen kuin silmät sammuu kello kahdelta yöllä väkisinkin. Mahtava maailma tosiaankin ja joskus niitä lukiessa toivoo, että itsellekin yllättäen tupsahtaisi postilaatikkoon kutsu velhokouluun :D

Elokuvat olivat ihan OK; eivät mitään kovia pettymyksiä tai suuria ihastuksia. Sellaisia, että niitä nyt katsoo. Kakkonen oli mielestäni parempi kuin ykkönen elokuvana.

Miyuki
5.8.2003, 19:56:11
Minäkin pidän kovasti Potterista,etenkin kirjoista.
Elokuva meni suurinpiirtein samalla lailla niinkuin kirjassakin.
Olen lukenut kaikki ne kirjat jotka ovat tulleet.Harry Potter elokuvan kakkos osaa en ole vieläkään nähnyt. =)
Minunkin lempihahmo on Ron.Hän on niin hauska,eikä hän oikein ole yhtä hyvä loitsimaan kuin muut. :)

Burnhill
11.8.2003, 17:43:26
Kummatkin elokuvat olen nähnyt. Kyllähän nuo katsoi, mutta ei ollut mitään huippu kamaa. Parempiakin on nähty... paljon parempia.
Kirjatkin olen lukenut Liekehtivään pikariin asti. Ne ovat ihan OK! Potterit ovat niitä harvoja kirjoja, joita luin vapaaehtoisesti ;D

forever_child
18.8.2003, 20:40:13
Miksi hitossa minä en ole ennemmin kirjoittanut tähän o.O
Minä rakastan Harry Potteria. Olen nähnyt molemmat leffat monta kertaa ja lukenut kaikki kirjat..tai no, en ole lukenut vitosta mutta odotan kiltisti suomennosta ja ryntään heti kauppaan kun se ilmestyy.
Elokuvat on mielestäni tosi onnistuneita, näyttelijät on hyviä ja koko tylypahka on hyvin suunniteltu. Harmi vaan kun kolmos ja nelos leffaan vaihtuu ohjaaja niin mitenköhän muuttuu kulissit ._.

Ja kaikille tiedoksi että nelos leffan teko aloitetaan ensi keväänä..kaiketi.

skaven
27.8.2003, 17:58:53
Kaikki löytyy uusinta englanninkielistäkin myöten. Nuo on moneen, moneen kertaan luettuja, mutta tuo uusin on vasta ensimmäisellä kierroksella.

Tuli muuten tilattua Paraisilta Riihimäelle "ensi-illassa" tuo kirja, vaikka asunkin Tampereen lähistöllä. Mutta juuri tuolloin olinkin kesälomamatkalla. Turusta ei löytynyt yhtäkään kopiota, mutta tuolta Riihimäeltä sitten löytyi vielä pari.

Eli siis Härriä on tullut luettua ihan kiitettävästi.


Omaan yhden Harry Potter kirjan ja kaikki paitsi feeniksin järjestyksen
Jos nyt tarkasti katsotaan tuota, niin suomennos ei ole Feeniksin Järjestys, vaan Feeniksin Veljeskunta. Tässä spoileria.

Suomennos on aika varmasti Feeniksin Veljeskunta. Tämä liittyy juoneen, milloin Vauhkomieli, Lupin ja muut muistaakseni perustavat tämän veljeskunnan, jonka tarkoitus on estää/whatever Voldemortia.


Minua tuo uusin kirja ei niin yllättänyt. Tylypahkassa käydään muistaakseni liian vähän, vaikken kokonaan kirjaa ole jaksanut lukea. Mutta onhan tässä paljon uutuuksia, mm.

- Umbridge, pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja.
- Luna Lovegood, omituinen hemmo, jolla on selvästi isompi rooli vasta seuraavissa kirjoissa.
- "Pimeämpi" juoni
- Tonks
- Harryn ja ..sen yhden korpinkynteläisen suhde

zazu
27.8.2003, 19:41:48
Olen nähnyt molemmat leffat ja lukenut kaikki 5 kirjaa.
Kivoja ovat olleet.
Toivottavasti Kolmas elokuva ei ole kauhean erilainen, koska siinä on uusi ohjaaja... :bored:

skaven
28.8.2003, 14:48:05
Alkujaan kirjoittanut zazu
Olen nähnyt molemmat leffat ja lukenut kaikki 5 kirjaa.
Kivoja ovat olleet.
Toivottavasti Kolmas elokuva ei ole kauhean erilainen, koska siinä on uusi ohjaaja... :bored:
Vähän epäilyttää minuakin kyseinen äijä. Ennen tehnyt pari erikielistä leffaa, ja ainakin toinen niistä oli joku seksuaalisiin asioihin viittaava elokuva. :blah:

Aiona
2.9.2003, 13:20:28
Olen nähnyt elokuvat ja lukenut kirjat. Ne kaikki ovat myös kotona. Kirjat siskon kirjahyllyssä ja videot siellä, missä pitääkin.

Kirjat ovat parempia kuin leffat, koska jotain tärkeää on jätetty pois elokuvia tehtäessä.
Viisasten kivi: Shakkilaudan jälkeen olisi pitänyt tulla peikko ja sen jälkeen taikajuomat. Miksei niitä oltu laitettu?

Salaisuuksien kammio: Se kammion piti minun kuvitelmani mukaan olla pyöreä, jonka keskellä pitäisi olla Salasarin patsas (ei vain pää, vaan myös vartalo) ja siitä patsaasta sen basiliskin olisi pitänyt tulla.

Originally posted by zazu:
Toivottavasti Kolmas elokuva ei ole kauhean erilainen, koska siinä on uusi ohjaaja... Minä en ymmärrä, miksi sen ohjaajan piti vaihtua. Mutta toivotaan parasta. Azkabanin vanki on hyvä kirjana, mutta toivottavaan parasta ohjaajan ja elokuvan suhteen.

ManijaiNinja
3.9.2003, 13:22:03
Minäkin kävin katsomassa Yhden Harry Potter leffan viime vuonna: The chamber of secrets.

Oli ihan kiva. En ole kattonut eka osaa, mutta hyvin pysyi mukana juonessa... kivat näyttelijät, mutta kuva näytteli Dragon isää?

Clacier
3.9.2003, 16:49:25
Toivottavasti Kolmas elokuva ei ole kauhean erilainen, koska siinä on uusi ohjaaja...

Tietääkseni näyttelijöiden vaatetus on jonkin verran muuttunut ohjaajan myötä. Ainakin joissain kuvissa oppilailla on erilaiset [omasta mielestäni ainakin ihan oudot] kaavut mitä aiemmissa leffoissa, ja useissa kuvissa heillä on yllään jästivaatteet [plaah.]

Ja siinä leffassa on se damn Thewlis.. Parasta olisi hoitaa se Lupinin rooli kunnolla.


Minä en ymmärrä, miksi sen ohjaajan piti vaihtua.

Koska Columbuksella tuli koti-ikävä eikä hän jaksanut enää olla erossa perheestään. Siitä taas en yhtään tiedä miksi juuri Cuarón valittiin tuon leffan ohjaajaksi.


kivat näyttelijät, mutta kuva näytteli Dragon isää?

Jason Isaacs ;p

Arma
5.9.2003, 9:50:07
Elikkä kaikki kirjat on luettu ja molemmat elokuvat on katsottu. Elokuvat eivät olleet pettymys (ainakaan minulle) päin vastoin ne selvensivät paria kohtaa. Minulla kun on lukiessa taipumus hyppiä lauseitten yli ihan huomaattakin... Mutta ärsyttävin asia elokuvissa on asioiden yli hyppääminen ja jäljelle jäävät kohtaukset muutetaan jotenkin erilaisiksi. Kyllä tuon hyppimisen ymmärtää, sillä ei kai kukaan jaksa katsoa esim. 5 tunnin mittaista elokuvaa yhtäjaksoisesti.

Minua tuo ohjaajan vaihtuminen ei haittaa läheskään niin paljon kuin Albus Dumbledoren näyttelijän vaihtuminen.

No paras hahmo leffoissa... hmm... taitaa kyllä olla Hagrid niin kuin kirjoissa. Myös Sirius kuului lempihahmoihin, mutta 5. kirjan tapahtumien takia olen iloinen, että Siriusta tulee näyttelemään Gary Oldman, joka ei todellakaan kuulu suosikki näyttelijöihini.

ITIKKA
12.9.2003, 17:36:24
Luin vain puolet viesteistä, mutta....


Minä luin kirjoja ennen elokuvaa. Tarkalleen 1 vuoden ennen elokuvan tuloa. Paras on niistä Azkabanin vanki. En ole lukenut 5. kirjaa. Lempihahmot ovat Sirius ja Lupin.

Kummatkin elokuvat olen nähnyt ja mielestäni ne olivat ihan kohtuu hyviä. Itse ekokuvana ne olvat huonoja, jotka oli ympätty efekteillä, mutta kirjat lukeneille ne oli ihan kivoja. Jotenkin jäi häiritsemään se, että elokuvissa Harrystä on tehty rohkeampi kuin kirjoissa. Kirjoissa se pelkäs omaa varjoakin.

Fantasiakirjana HP ei ole mikään erityisen hyvä, mutta se on nuortenkirjana todella viihyttävä ja se on hyvin kirjoitettu/käännetty. Joskus aina pistää ne epäloogisuudet sen HP:n maailmassa, mutta se on se hinta joka täytyy maksaa Maagisen tunnelman luomiseksi.

Dorianthem
16.12.2004, 19:53:59
Ensimmäisenä, kun huomasin Harry Potter-kirjan ajattelin, että tuohan on aivan p******tä. Sitten luin ykkösen ja RAKASTUIN siihen ihanaan maailmaan... Nyt on tullut kaikki ilmestyneet Potterit luettua ja leffatkin katsottua. Kolmosleffa oli aivan mahtava, paitsi että Lupin murskasi haaveLupinini täysin. oma Lupinini on huomaavainen, kohtelias ja hieman nössö. Leffassa Lupin oli kova pornoviiksineen. Alkoi myös häiritsemään se, että Lupin puhui Jamesista suurin piirtein näin:" Joo... Oli se sun faijas ihan kiva..." Lilystä hän sitten lirkutteli tähän malliin:" Lily oli aivan mahtava, hän aina puolusti heikompiaan... Hän oli kiltti...huomaavainen...lärpätilärpätilää..."
Huomaatte varmaan, että tuntuu, kuin Lilyllä ja Lupinilla olisi ollut suhde.

Laureloth
17.12.2004, 9:00:25
Kirjat on tosi hyviä mutta leffat aika syvältä. Noin niin kuin lievästi sanottuna ja lapsiystävällisiä ilmaisuja käyttäen.
Ekat kaksi leffaa meni pilalle kun niihin yritettiin tunkea kaikki mahdollinen. Kolmonen ei ollut yhtä täyteen tupattu mutta silti odotin siitä parempaa. Kun oli kerran eri ohjaajakin ja kaikkea. Ihana kun oli vähän synkempi tunnelma.
Sitä vaan en tajua kuinka tietokoneella luodut hahmot on niin älyttömän huonoja. Katsokaa nyt vaikka Hiinokkaa. Heti huomaa että se ei oikeasti ole ollut siellä. Ankeuttajat tosin oli ihan hyvin tehty...
Kun pitäisi luetella lempparihahmoja, niin Harry Potter itse ei todellakaan kuulu siihen sakkiin. On se jotenkin vaan niin rasittava tyyppi... =) Anteeksi.
Parhaat tyypit ovat Remus Lupin, Fred & George, Viktor Krum ja kaikkein enten pidän Sirius Mustasta. Kyllä siinä kyyneleet valui, kun Sirius kuoli viidennessä kirjassa...
Tässä on minun TOP5-lista Pottereista:
1. Feeniksin kilta
2. Liekehtivä pikari
3. Azkabanin vanki
4. Viisasten kivi
5. Salaisuuksien kammio

Vanavilya
17.12.2004, 13:16:43
Kirjoista pidän todella paljon. Tosin tuossa viimeisessä Hartsa alkaa mennä siihen suuntaan, että ärsyttää minua.
Elokuvat eivät ole minun mielestä niin hyviä. Sinä olet lukenut itse samat, luonut itse oman näköiset hahmot ja maisemat. Ja sitten tulee elokuva ja saattaa pilata kaiken. Ja ettei elokuvasta tulisi superpitkää on kirjasta karsittu kaikkia olennaisiakin yksityiskohtia. Siksi kirja on parempi kuin siitä tehty elokuva. (Paitsi tässäkin on poikkeus.. TSH leffat on parempia kuin kirja.)
Ei sillä. Hartsa Potter leffat on ihan hyviä. Näyttelijät melkein oikeita paikalleen. Tosin en pitänyt herra Lupinista. Lupinilla ei ole viiksiä. Mutta ei siitä enempää..

Suosikkini ovat Hermione ja Ron, sekä tietenkin omalla tavallaan Fred&George.. Ja Kalkaros.. Ja tietenkin Voldemort..
:lovetus:

Real Emotion
18.12.2004, 12:37:59
Minä vihasin ennen Harry Potteria. Mutta kun katsoin ensimmäisen elokuvan kiinnostukseni heräsi ja päätin lainata kirjastosta toisen Potter-kirjan. Silloin minä ihastuin kirjaan todella ja nykyään olenkin lukenut kaikki Potter-kirjat kahteen kertaan. Olen myös katsonut kaikki elokuvat tietenkin. Kirjojen hahmot ovat mielenkiintoisia ja vaikka Kalkaros tuntuu aina pahalta niin voi kuitenkin huomata ettei hän niin paha olekkaan. Aina löytyy pahempaa. Pidän myös siitä etteivät kirjoissa parhaat ystävätkään ole aina sovussa. Kirjoen juoni on mutkikas ja jännittävä. Pienetkin asiat kasvavat tärkeiksi. En tiedä miten jaksan odottaa kuudetta kirjaa.


Tosin tuossa viimeisessä Hartsa alkaa mennä siihen suuntaan, että ärsyttää minua.

En tiedä tarkoititko kirjoja vai Harrya henkilöhahmona, mutta minusta molemmat ovat menossa hyvään suuntaan. Harry sen takia, koska hän kasvaa.
Ei hän voi ikuisesti ajatella kuin lapsi. Kirjat ovat taas menneet synkempään suuntaan. Minusta sekin on hyvä, koska Velhomaailmahan menee kohti sotaa. Ei silloin voi olla niin iloisissa tunnelmissa.
Ja jos Voldemort ei näyttäisi pahuttaan niin ei siitä silloin saisi minkäänlaista kuvaa, kuinka paha hän loppujen lopuksi on.

Bossi
18.12.2004, 12:56:56
Pottereista olen pitänyt ensimmäisen kirjan ilmestymisestä lähtien, ja pidän yhä edelleen. Mielestäni paras kirja on ehkä ollut Azkabanin vanki. Valintaani en osaa mitenkään erikoisesti perustella, sanonpahan vaan että tykkäsin siitä. Leffoihin olen kuitenkin hieman pettynyt. henkilöhahmot ovat kyllä samanlaisia kuin mitä olin odottanut, mutta esim. huispauskenttä oli suuri pettymys. Olisi sitä nyt voinut tehdä tietokoneella hieman suuremmaksi, eihän tuo nyt ole mitään verrattuna kirjaan. Kaikki kirjat olen lukenut, neljä ensimmäistä suomeksi ja englanniksi ja leffat nähnyt kahteen kertaan jokaisen.. (alanko muistuttamaan friikkiä? :huh: )
Kuitenkin sarja on menossa kohti lopuaan, ja se surettaa minua. Vaikka idea onkin kertoa nuoreten velhojen ja noitien taistelusta häntä-jonka-nimeä-ei-sanota ja hänen Kuolonsyöjiään vastaan. Tuossa Feeniksin killassa oli todellakin ehkä tähänastisten kirjojen surullisin kohta kun Sirius kuolee . Kuitenkin tämä mielestäni vie sarjaa yhä jännittävämpään suuntaan, sillä tapahtuman jälkeen Harry on tavallaan omillaan..

Zeio
18.12.2004, 13:03:33
Itse olen myös kova Harry Potter fani! Olen lukenut kaikki kirjat 1-5 ja ne olivat mahtavia. Odotan kovasti sitä 6. kirjaa (jos se nyt tuleekaan =/ ) Leffat eivät pilanneet mitään tai jotain :D itse asiassa ne vain paikkasivat jotain kohtia kirjasta ns. Oma suosikkini Oli Liekehtivä pikari eli 4. kirja. Jotenkin pidin siitä eniten, Huispauksen mm. sun muut olivat niin mahtavia. Mutta pidän kirjoista että leffoista.

Jasmin
18.12.2004, 13:54:28
Harry Potterit ovat parhaita koskaan lukemiani kirjoja! Lovetan J.K. Rowlingia, joka on kirjoittanut niin hauskan ja mukaansatempaavan kirja-sarjan. :lovetus: Minulla on kaikki ilmestyneet Harry Potter-kirjat ja olen lukenut ne kaikki kolme kertaa. Varasin jo kuudennen kirjan ensi vuoden joululahjaksi äidiltäni, sillä luin netistä, että se ilmestyy johonkin siihen aikaan (vaikka tuskin sitä siihen saakka saadaan valmiiksi, sillä luvattiinhan vitostakin tulevaksi suurinpiirtein vuosi etukäteen). Paras kirjoista on mielestäni Azkabanin vanki, jossa mukaan tuli myös yksi lempihahmoistani, Sirius Musta. Muita lemppareitani ovat Hermione sekä Weasleyn kaksoset. Elokuvat eivät mitenkään voisi olla kirjojen veroisia, sillä niihin ei mahdu kaikki kirjojen hauskat pienet yksityiskohdat, jotka tekevät kirjoista niin nautittavia. Olin todella tyytyväinen uuteen ohjaajaan. Kyllähän kaksi ensimmäistäkin elokuvaa olivat ihan katsottavia, mutta kolmas oli todella paljon parempi.

//Mikä väri!! Vaihdoin sen pois. Älä käytä violettia enää, kiitos. -Prometheus

Messiahcoin
18.12.2004, 15:59:13
Olen lukenut kaikki kirjat ja hyviä ovat. Joskus aikoja sitten aloitin ensimmäisen kirjan tietämättömänä koko ideasta. Lopetin, koska silloin ei kiinnostanut. Myöhemmin kokeilin uudestaan ja sitten alkoi jo kiinnostaa...
Paras kirja on mielestäni ehkä azkabanin vanki.

Elokuvista olen katsonut ainoastaan ensimmäisen ja se oli ihan katsottava. Muita ei ole tullut katsottua, eikä ole ollut hirveästi kiinnostustakaan. Toivon todella että Rowlingille ei nouse pissi päähän ja kirjojen taso laske. Näin voi tapahtua.

sipuli
19.12.2004, 18:11:50
Huomasin, ettei tähän ketjuun oo kirjoitettu pitkään aikaan eli päätimpä sitten kirjoittaa.

Eli olen lukenut kaikki Potterit ja edelleen voin sanoa et kolmas on paras kirjana, mutta elokuvana se on tähän astisista surkein. En tiedä johtuuko ohjaajasta vai uusista näyttelijöistä, mutta en itse pitänyt koko elokuvasta. Aluetta oli muokattu kirjan kulkua muutettu ja Siriuksen näytteliä oli aivan kamala, Lupinista puhumattakaan. Lupin oli kylläkin valittu paremmin kuin Sirius. Sirius näytti liian vanhalta ja Lupin liian hyvä vointiselta.

Latvis
20.12.2004, 16:13:18
Kaikki Harry Potterit on liian huippuja kirjoja. Oma suosikkini on kuitenkin Feenixin kilta. Elokuvatkin on todella hyviä.

SPOILER!.:
Kuudes kirja on varmasti aika hyvä. Sen nimi on Harry Potter and the half-blood prince. Se julkastaan näillä näkymin ensi kesänä. Tämä ei kyllä ole varmaa tietoa, mutta niin oon lukenu.

Naukseri
10.1.2005, 9:14:03
Olen lukenut kaikki suomenkieliset kirjat ja katsonut myös kaikki ilmestyneet elokuvat. Kirjoista paras oli ehdottomasti Liekehtivä Pikari ja huonoin Viisasten kivi. Elokuvista ensimmäinen on paras koska se oli kaikkein perinteisin ja kirjaa seuraava elokuva. Seuraavat elokuvat eivät seuranneet kirjan tapahtumia, vain pääpuiteittain.

Nyarlathotep
10.1.2005, 14:59:29
Olen katsonut kaikki elokuvat jotka Suomeen ovat tuppautuneet ja kotona löytyy Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio VHS:t. Olen myös lukenut kaikki viisi kirjaa. Aluksi en kirjoista välittänyt, mutta kun jaksoin lukea Viisasten kiven, niin piti heti pyytää synttärilahjaksi lisää Potter-kirjoja. Paras kirjoista en ehkä tuo Azkabanin vanki tai Feeniksin Kilta. Azkabanista olen pitänyt alusta asti joten sitä voisin väittää ehkä parhaaksi, koska jokin siinä vetää puoleensa. Huonoin kirja on Liekehtivä pikari. En pitänyt siitä jostain syystä. Se oli minusta vähän liiankin synkkä ja en myöskään pitänyt niistä kolmivelhoturnajaisista. Myös sivuhahmot olivat siinä aika aikansa eläneitä. Harry Potterit ovat parhaita fantasiaromaaneja jotka olen lukenut ja odotan kyllä tuota kuudetta Harry Potter and the half-blooded prince kirjaa.

Merya
10.1.2005, 15:47:11
Ensimmäisen kerran kuulin sanat "Harry Potter -kirjat" kun olin lukiossa ensimmäistä vuotta. Kuulin ne äidinkielen opettajaltani joka mainosti niitä erittäin hyvänä lukukokemuksena. Oli ostanut kaikki siihen mennessä (syksy 2000) suomeksi ilmestyneet kirjat lapsilleen, mutta lukenut ne myös itse. Mie olin aluks notta mitähän lie neki on, mut sitten mie aloin tutustumaan asiaan mutta en kuitenkaan innostunut asiasta pahemmin.

Muutettuani Haminaan, tutustuin erääseen aivan ihanaan tyyppiin jonka kanssa nykyään jaan Potter-innostukseni. No hän siis tutustutti minut Potter-maailmaan paremmin ja sitten olikin pakko mennä kipin kapin ostamaan "Viisasten kivi" DVD:nä ja kirjastoon lainaamaan kaikki siihen mennessä ilmestyneet kirjat. Jotenkin omituisesti ne samaiset lainaamani kirjat ovat vieläkin tuolla kirjahyllyssä.. >.< Mie rakastuin totaalisesti siihen Potter- ja velhomaailmaan. Sitten alkoikin "Salaisuuksien kammio" -elokuvan odotus ja viidennen Potter-kirjankin. Nyt sitten omistan kaikki ne kolme elokuvaa ja kirjatkin löytyy. Nyt odotan innolla kuudetta kirjaa ilmestyväksi ja neljättä elokuvaa.

Kirjoista mie tykkään kaikista eniten Azkabanin vangista sekä Feeniksin kiltasta yhtä paljon. Feeniksin kilta oli jopa paljon surullisempi kuin Liekehtivä pikari vaikka siinäkin kuoli ihminen, mutta ehkäpä Siriuksen kuolema kuitenkin koskettaa enemmän, sillä olihan hän Harryn kummisetä ja kun minä niin tykkään Siriuksesta.

Elokuvista puhuttaessa, mielestäni paras on ollut Azkabanin vanki. Cuaron onnistui erittäin hyvin ohjaamisessa ja tuomaan sen synkän ilmeen esille mikä kirjassakin. Harmi kun hän ei voinut enää jatkaa HP -elokuvien parissa..

Hmm... sekava selitys, mutta saa kelvata >.<

Leon
10.1.2005, 19:42:22
Kaikki kirjat on luettu ja kaikki ilmestyneet elokuvat on luettu. Kirjoista voin sanoa sen verran, että ekat kaksi kirjaa olivat selvästi huonompia kuin kolme viimeisintä. Jotenkin ei vaan sovi kuvaan semmoinen, että Tylypahkassa ois jotain ihmeen salahuoneita joissa on jotain höperöitä tehtäviä. Ja toisesta osasta voin ihmetellä sitä, että miten niin iso sali(?) missä se käärme oli, oltiin unohdettu. Lopuissa kirjoista on hyvät juonet ja meininki alkaa olla jo mukavan synkkää. Paras kirja tähän menneessä on kyllä tuo Feeniksin Kilta. Pitkä ja paksu, fantasialle ominaista ;)

Elokuvat ovat peruslaatua: ei mitään parhaita, mutta ei mitään surkeitakaan.
Omituisinta on se, että elokuvan tekijät ovat pistäneet jotain ihan omaa elokuviin sekaan. No ei siinä mitään, kyllähän ne jotkut lisätyt kohdat on ihan hienojakin. Yksi elokuvan tuki pillareista ovat kuitenkin hyvät näyttelijät. Kuten esim. Malfoyn näyttelijä(en muista nimeä) ja Kalkkaroksen näyttelijä(yllätys yllätys, en muista nimeä), ovat aivan mahtavia. Elokuvista en parasta osaa sanoa.

Kaikin puolin erittäin katseltavaa/luettavaa.

Luni
10.1.2005, 20:26:22
Minä olen lukenut kaikki Potter -kirjat, jotkut jopa useampaan kertaan. Neljä ensimmäistä suomeksi, viidennen englanniksi. Ne olivat ihan mukavia välipaloja, joskus ne ovat olleet ihan lempikirjojani. Teksti on kyllä jotenkin liian yksinkertaista, että voisivat lempikirjojani enää olla.

Elokuvat eivät yltäneet kirjojen tasolle. Melko hyvin elokuvat oli toteutettu ja vastasivat mielikuviani. Musiikit olivat hyviä. Elokuvien päätähdet ikäänsä nähden hyviä. Ja minä pidin englantilaisesta aksentista.
Sitten se, mikä jäi uupumaan. Minä en tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tunnelma jäi vajaaksi. Elokuvissa on päällisin puolin kaikki kunnossa, mutta jotenkin ne saivat kirjojen juonen vaikuttamaan huonolta, mielestäni.
Kaksi ensimmäistä leffaa olivat vielä ihan ok. Katsottavia. Kolmannesta en pitänyt yhtään.

Bananasplit
10.1.2005, 21:05:58
Kun ensimmäisen kerran kuulin Harry Potteresita, päättelin niiden valtavan suosion perusteella etteivät ne mitenkään voisi olla tasoistani luettavaa. Puoliväkisin minut raahattiin ensimmäistä elokuvaa katsomaan, jolloin mieleni muuttui. Luin Azkabanin vangin ja Liekehtivän pikarin vähän ennen toista elokuvaa, mutta en onnistunut saamaan Salaisuuksien kammiota käsiini ennen elokuvan näkemistä. Tästä johtuen ole suurella työllä ja tuskalla joutunut kehittämään kahdessa ensimmäisessä elokuvassa esitellyille hahmoille kasvot, jotka eivät ole heitä esittäneiden näyttelijöiden kasvot.

Kirjat ovat mielestäni erittäin nautittavia. Uusin tuntuu aina olevan paras. Tähänastisista siis Feeniksin kilta on suosikkini.

Tähänastisista elokuvista elokuvallisesti parhaana pidän Azkabanin vankia, joskin mieluiten katson salaisuuksien kammiota, koska tähän mennessä se on ainoa, jossa Jason Isaacs (Lucius) ja Kenneth Branagh (Lockhart) ovat mukana. Mielestäni Salaisuuksien kammio -elokuvassa on paras näyttelijäkaarti. En edes yritä arvostella elokuvia kirjojen pohjalta, koska kyseessä on kuitenkin kaksi kovin erilaista mediaa. Yritän nauttia kirjoista kerrotun tarinan puitteissa ja elokuvista lähinnä toteukusen ja näyttelijäsuoritusten perusteella.

Kaikki kirjat on luettu ja kaikki ilmestyneet elokuvat on luettu. Kirjoista voin sanoa sen verran, että ekat kaksi kirjaa olivat selvästi huonompia kuin kolme viimeisintä. Jotenkin ei vaan sovi kuvaan semmoinen, että Tylypahkassa ois jotain ihmeen salahuoneita joissa on jotain höperöitä tehtäviä. Ja toisesta osasta voin ihmetellä sitä, että miten niin iso sali(?) missä se käärme oli, oltiin unohdettu. Lopuissa kirjoista on hyvät juonet ja meininki alkaa olla jo mukavan synkkää. Paras kirja tähän menneessä on kyllä tuo Feeniksin Kilta. Pitkä ja paksu, fantasialle ominaista ;)

Elokuvat ovat peruslaatua: ei mitään parhaita, mutta ei mitään surkeitakaan.
Omituisinta on se, että elokuvan tekijät ovat pistäneet jotain ihan omaa elokuviin sekaan. No ei siinä mitään, kyllähän ne jotkut lisätyt kohdat on ihan hienojakin. Yksi elokuvan tuki pillareista ovat kuitenkin hyvät näyttelijät. Kuten esim. Malfoyn näyttelijä(en muista nimeä) ja Kalkkaroksen näyttelijä(yllätys yllätys, en muista nimeä), ovat aivan mahtavia. Elokuvista en parasta osaa sanoa.

Kaikin puolin erittäin katseltavaa/luettavaa.

Minä en oikein ymmärrä mikä niissä kahdessa ensimmäisessä ihmetyttää. "Höperöt tehtävät" olivat kiven suojelemiseksi ja pistetty sinne vasta samaisen kouluvuoden alussa ja Salaisuuksien kammiohan oli ilmeisesti hyvän matkaa järven yllä eikä sinne päässyt kuin kärmeskieli, ja sellainenkin vain jos tiesi mistä etsiä. Kammiotahan ei niinkään unohdettu kuin sivuutettiin taruna kun sitä ei mistään löytynyt.

Draco Malfoyta esittää Tom Felton, Lucius Malfoyta Jason Isaacs. Kalkarosta näyttelee Alan Rickman. Joo, minua kiinnostavat näyttelijöiden henkilöllisyydet.

Ceassa
12.1.2005, 13:59:12
Whee täällä oli tällainenkin. :) Olen näköjään tähän joskus jo jotain jauhanutkin, mutta on minulla lisääkin sanottavaa:

Min olen potter-fani henkeen ja vereen, vaikken siltä välttämättä heti päälle päin vaikuttaisikaan. Tulen aina ihan mielettömän hyvälle tuulelle kun alan lukemaan jotain kirjoista, Rowling on toden totta luonut ihan käsittämättömän lumoavan maailman johon on todella helppo päästä sisään ja jossa on mukava seikkailla, sieltä ei vaan tahtoisi lähteä pois sitten millään. Minen tajua enää muusta maailmasta mitään jos pääsen kunnolla uppoutumaan Pottereihin, saatan lukea kymmeniä tunteja päivässä putkeen jos vain sille päälle satun. Ja _todella_ harvat kirjat ovat koskaan saaneet minua noin pauloihinsa.

Nyt aloitin taas pitkästä aikaa lukemaan kirjoja ihan alusta lähtien (en edes muista milloin olisin viimeksi lukenut nuo kaksi ensimmäistä eeposta, kolmosesta ylöspäin on tullut kahlattua läpi ainakin kymmenkunta kertaa mutta nuo pari esikoista ovat jääneet vähemmälle huomiolle). Ja itse asiassa en ole tainnut koskaan aiemmin lukea kirjoja ihan oikeassa järjestyksessä putkeen, olen aina vaan summanmutikassa ottanut jonkin osan käteeni ja alkanut lukemaan, jos mieli on tehnyt. ^^ Silloinkin kun alkujaan tutustuin Pottereihin joskus, olisiko ollut jopa 5-6 vuotta sitten, ensimmäinen lukemani osa oli Salaisuuksien Kammio, sitten taisin lukea Viisasten Kiven, sen jälkeen Azkabanin Vangin ja Liekehtivän Pikarin. Aika kiemuraisessa järjestyksessä noita on siis tullut lueskeltua, joten nyt päätin viimeinkin edetä ihan oikeassa järjestyksessä ja lukea kaikki tähän mennessä ilmestyneet kirjat putkeen.

Kuitenkin, nyt kun olen menossa jossain Azkabanin Vangin puolivälissä (en ole jaksanut ahmia noita mitenkään hirveällä kiireellä, tyhmät työt ja tyhmä väsymys ja tyhmät kaverit rajoittavat vähän) niin olo on noiden kahden ensimmäisen kirjan jälkeen vähän kumman pettynyt. Ne ovat ihan lyhyitä ja jotenkin liian... tylsiä. Ainakin verrattuna noihin osiin 3-5, jotka viehättävät juuri niillä kokonaisilla pitkillä tarinoillaan ja monipuolisilla juonillaan ja koko asettelulla yleensäkin. VK ja SK jättivät nyt sellaisen typerän maun suuhun, koska nuo kaksi ovat - totta kai, kun ensimmäisiä sarjassaan ovat - sellaisia ikäänkuin opaskirjoja, joissa Rowlig opastaa uuden lukijan Harry Potterin elämään, kertoo mistä on kyse, selittää ja vääntää rautalangasta ja muutenkin tekee selväksi mikä koko homman nimi on. Sellaiselle lukijalle, jolle on jo varsin hyvin selvää missä mennään, nuo opastukset ovat aika tylsää luettavaa. Kahdessa ensimmäisessä kirjassa ei juurikaan tapahtunut mitään hirveän mielenkiintoista, Harrysta tehtiin vaan pariin otteeseen suuri sankari ja tarinat olivat liian pian ohitse, niistä ei oikein ehtinyt saamaan mitään irti. Minä luen huomattavasti suuremmalla mielenkiinnolla noita osia kolmosesta ylöspäin, joissa se varsinainen pääjuoni alkaa nousemaan pintaan ja tarina saa huimasti lisää uusia ulottuvuuksia. Olin jo ehtinyt tottua tuohon tiiviiseen ja jännittävään tunnelmaan, ja sitten kun minut repäistiin yhtäkkiä takaisin noiden ensimmäisten kirjojen viattomaan opasviittamaailmaan, olo oli vähän kankea.

Niin siis, älkää nyt käsittäkö väärin, kyllä minä silti pidän kaikkia Pottereita erittäin mainioina kirjoina. Oli vaan pakko päästä sanomaan jotain näistä uusista tuntemuksistani, sillä Viisasten Kivi ja Salaisuuksien Kammio eivät enää onnistuneet herättämään minussa samanlaista innostunutta olotilaa kuin aiemmin. Jännää sinänsä. Ja nyt kun tähän jo päästiin, niin jos kirjojen paremmuusjärjestyksestä puhutaan, niin minun suosikkejani taitavat olla Feeniksin Kilta ja Liekehtivä Pikari, joita Azkabanin Vanki seuraa hyvin lähellä. VK ja SK jäävät epäilyksettä pitämään huolta häntäpään sijoista. :)

Minulla oli vielä jotain muutakin mielessä mutta pomotus katselee vähän pahasti tuolta pöytänsä takaa, tulen takaisin myöhemmin -> juu ja pahoittelen mahdollisia typoja, oli kiirus

Miksi tämä on muuten elokuvaosastolla, kun topikissa kuitenkin pääasiassa puhutaan kirjoista ja Pottereista yleensä? Leffat on tyhmiksii hei (paitsi Draco on niissä ihan laeh <3)

tetsuo
14.1.2005, 13:30:06
Ennen kuin olin tutustunut Potterin kiehtovaan ja maagiseen maailmaan, inhosin sitä ihan vaan sen takia, koska se oli niin suosittu ja se vaikutti liian lapselliselta minulle. Mutta tilanne muuttui täysin kuin sain tädiltäni joululahjaksi ensimmäisen Harry Potterin, Viisasten kiven. Aloitin kirjan lukemisen jouluaaton iltana ja heti ensimmäisen sivun luettuani kirja veti minut mukaansa ja on pitänyt mielenkiintoani yllä tähänkin päivään asti. Olinkin lukenut kirjan parissa päivässä. Sitten pistin rahaa palamaan ja ostin seuraavat kolme kirjaa parin kuukauden aikana. Sain jopa kaverini suostuteltua lukemaan oman kirjahyllyssänsä lojuvan Viisasten kiven ja hänkin innostui. Siitä lähtien hän onkin aina kinunut seuraavia Pottereita lainaan heti kun olen itse saanut luettua ne.

Sarjan toinen kirja, Salaisuuksien kammio oli mielestäni parempi kuin edeltäjänsä sen lisääntyneen ”pimeyden” ja mielenkiintoisemman kerronnan takia. Ja varsinkin kirjan lopputaistelu oli erittäin jännittävä ja yksityiskohtaisesti kerrottu, toisin kuin kirjasta tehdyssä elokuvassa, joka ei vaan toiminut läheskään yhtä näyttävästi ja verisesti kuin kirjassa. Olen siis nähnyt kaksi ensimmäistä leffaa ja kolmanteen en ole uskaltanut koskea pitkällä tikullakaan. Elokuvat eivät vaan yllä siihen samaan tunnelmaan, mitä kirjat antaa. Eli kirjat siis mielestäni parempia kuin leffat, niin kuin ne niin monissa tapauksissa onkin.

Azkabanin vanki pisti vaan paremmaksi ja se esitteli erään minun suosikkihahmoistani kirjoissa, eli siis Sirius Mustan. Lupin pimeyden voimilta suojautumisen opettajana oli myös mielenkiintoinen ja salaperäinen hahmo, jonka salaisuuden paljastuminen, ankeuttajat ja lopun yllättävät käänteet tekivät tästä kirjasta huomattavasti paremman kuin kahdesta edeltäjästään.

Liekehtivä pikari on tähän mennessä mielestäni sarjan paras vaikka, lukuun ottamatta ensimmäistä lukua, alku olikin vähän tylsä, koska en oikein siitä huispauksesta ole niin erikoisesti kiinnostunut. Tarina lähteekin mielestäni kunnolla käyntiin vasta huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppupuolella. Vaikka kirja sisältääkin huomattavasti enemmän sivuja kun kolme edellistä kirjaa, tarina pysyy silti erittäin hyvin kasassa, eikä tylsiä hetkiä ollut juuri ollenkaan.

Feeniksin kiltaa jouduinkin odottamaan sen pari vuotta ennen kuin se ilmestyi suomenkielisenä painoksena. Epäilin ensiksi, että onko Rowling onnistunut pitämään sen saman tunnelman, mikä edellisistä kirjoista löytyi, koska kirjan julkaiseminenkin venyi ja venyi. Kun sitten kirjan julkaisemispäivä vihdoinkin saapui, ryntäsin heti aamusta kirjakauppaan ja kun pääsin kotosalle, aloitin lähes kymmenen tuntia kestäneen lukemisen. En vaan pystynyt lopettamaan, koska kirja oli vaan niin...hyvä.

Ja nyt, kun olen saanut luettua kaikki kirjat pariin kolmeen kertaan, niin pakko sanoa, että ajatukseni Harry Potterista ovat muuttuneet inhosta pakkosaadalisäähetinyt-mieliseen hengentilaan. Joo nyt pitää lopettaa kirjoittaminen, koska pitää välillä tehdä vähän töitäkin, mutta siis asia briiffisti: Minä tykätä lukea Harry Potteria ja suosittelen kaikkia lukemaan sitä!

Plop
4.2.2005, 20:33:30
Ise en ole kirjoja lukenut, mutta kun kävimme joskus luokan kanssa katsomassa sen ensimmäisen elokuvan, niin se vaikutti ihan hyvältä.(vaikka nyt jälkeenpäin niitä katseleekin, niin se on ehkä niistä huonoin) Niinpä kävin sitten katsomassa ne kaksi muutakin elokuvaa mitä tähän mennessä on tullut ja todella hyviä oli :) . tällä hetkellä ne löytyvät myös dvd:nä kaapista ja niitä välillä katselen.

Sini-san
26.2.2005, 10:33:35
Olen katsonut tähän mennessä kaikki Potterit ja omistan kyllä Harry Potter ja Viisasten kivi -Videon ja kirjan mutta enpä ole alkanut keräämään niitä kuin se olisi taas uusin keräily kohteeni. (Onhan tässä aikoinaan tullut kerättyä hullun lailla Pokemon -kortteja :eh: )

En väitä etteikö Potter kirjat kuin videotkin ole mahtavia... Olen käynyt koko perheen kanssa tähän asti kaikki tulleet videot katsonut elokuva teatterissa ;D

Bianca
28.2.2005, 14:36:34
Olen lukenut kaikki viisi kirjaa ja kaikista pidin todella paljon. Kylläkin viidennessä kirjassa Harry oli aika ajoin todellla raivostuttava :eh:. Niin itsekeskeinen ja utelias.. Se ei kuitenkaan lukukokemustani pilannut vaan pidän Harrysta edelleen :D.

Olen myös nähnyt kaikki kolme elokuvaa. Ne ovat kaikki olleet aina vielä edeltäjäänsä parempia. Ennen kuin näin 3:tta elokuvaa, olin kullut lähes kaikilta että se on ihan p***a, mutta kun itse näin sen niin mielestäni se oli tähän mennessä paras.. Sanokoon muut mitä sanoo.

Itse omistan vasta 3 ensimmäistä kirjaa enkä yhtään elokuvaa, mutta kaikki olisi tarkoitus hankkia.

Vielä voisin mainita, että lempihahmoni ovat Ron ja Hermione.

Fera
27.6.2005, 12:01:22
Pidän kirjoista hyvin paljon. Olen lukenut kaikki ainakin kolmesti ja pidän Rowlinginin kirjoitustavasta ja tyylistä. Lempikirjani saattaa olla joko Salaisuuksien kammio tai Azkabanin vanki. Näissä kirjoissa on jotain mistä pidän. Myös viitonen on hyvä uusine käänteineen mutta Harrysta on tullut niin teinimäinen että pahaa tekee. Kyllähän minä tiedän että hänkin kasvaa ja ihastuu jne... Mutta hänen raivokohtauksensa ja varsinkin Ronille ja Hermionelle alussa oli rasittavaa, kun hän ei kuunnellut mitä hänen parhailla ystävillään oli sanottavana. Ron on hurjan mukava ja hauska, mutta hänen kateellisuutensa Harrya kohtaan nelosessa sai minut hieman kiemurtelemaan. Hermione on näpsäkkä ja rohkea sekä mukava, mutta en voi käsittää sitä S.Y.L.K.Y. -hommaa. Kyllähän se on kaunis ajatus, mutta Hermione ei uskoisi olevansa väärässä vaikka kotitontut sanoisivat sen hänelle päin naamaa.
Muuten Potterit ovat hurjan hienoa luettavaa. Lempihahmojani ovat Lupin, Fred ja George, Hermione, Ginny Weasley, Sirius, Dumbledore, Hagrid ja Vauhkomieli. Kirjoissa ärsytti hieman sekin että melkein joka osassa Harrya inhottiin ja sitten taas ihailtiin. Näin on käynyt ykkösessä, kakkosessa, nelosessa ja viitosessa.

Elokuvat eivät pilanneet kuvaani kirjoista, ja kaikki meni kuten olin kuvitellut. Suosikkini on kolmas osa. Ykkönen, no, en vain jostain syystä jaksa katsoa nassikoita. Kakkonen on hyvä ja basiliski ehdoton ykkönen, mutta liian pitkä ja joistain kohti tylsä. Kolmonen on monisävyinen ja kaunis paketti, josta en löytänyt muuta naristavaa kuin ankeuttajien lentokyky. Lupin vastasi omaa kuvaani, ehkäpä jopa parempi kuin kirjassa ja olen aina kuvitellut hänelle viikset. Joo, Sirius oli ehkä hieman liian vanha mutta Gary kyllä hoitaa hommansa. Basiliski oli kyllä paljon parempi kuin kirjassa, sillä en osannut kuvitella sitä ihan niin upeaksi, mitä se oli elokuvassa.

Neljäs osa vaikuttaa elokuvana hyvältä katsomani trailerin (http://harrypotter.warnerbros.com/gobletoffire/index.html) perusteella, joka on vasemmassa kulmassa. Vaikkakin lyhythän se on, niin näin siitä selvästi monia kiehtovia hetkiä, jotka vaikuttavat loistavilta. Ainoastaan Madame Maxine ei vastannut kuvaani paksu jäsenisenä, räikeästi pukeutuvana ja sulkahattuja käyttävänä mutta hyvä hänkin oli. Mutta Harry ja Ron; leikatkaa hiuksenne. Heille ei minusta käy ollenkaan tuollainen hiustyyli ja pelkään sen kasvavan vielä lisää. Mutta innolla jään nelosta odottamaan, ja luulenpa, etten pety.

Kuudetta osaa odotan kovasti ja kirja vie potterit selvästikin jo eri suuntaan, eli siihen odotettuun sotaan.
Tässäpä faktoja kuudennesta osasta, jotka Rowling on itse kertonut.

-Kuudes kirja tulee olemaan lyhyempi kuin viides kirja (ja vitosen piti olla nelosta lyhyempi...).
-Nimen prinssi ei ole Harry eikä Voldemort.
-Voldemortin taustasta kerrotaan lisää.
-Matohännästä selviää lisää asioita, kuten myös se, missä hän oli viidennen kirjan ajan.
-Velhomaailma on todella lähellä sotaa, ja Harryn on hallittava omat tunteensa, jotta hän olisi mahdollisimman paljon hyödyksi taistelussa Voldemortia vastaan.
-Jästit ja velhot eivät koskaan yhdisty, mutta kuudennessa kirjassa jästit huomaavat entistä enemmän outoja tapahtumia Voldemortin uuden nousun seurauksena
-Tylypahkan hautausmaalla on tärkeä rooli tässä kirjassa.
-Henkilö nimeltä McClaggan saapuu tarinaan.
-Ruaahia on helpompi käsitellä.

Faktoja kuudennesta TAI seitsemännestä kirjasta

-Tulevissa kirjoissa selviää, mitä tapahtui Siriuksen lentävälle moottoripyörälle.
-Harryn kaikki isovanhemmat ovat kuolleet, eivätkä he ole kovin tärkeitä sarjan kannalta, mutta heistä saadaan kuitenkin tietää lisää tulevissa kirjoissa.
-Harrylla saattaa olla loppusarjassa jotain romanttista säpinää jonkun kanssa, mutta se ei ole Cho.
-Tonks on mukana tulevissakin kirjoissa, samoin Murjottava Myrtti, Narcissa Malfoy ja Viktor Krum.
-Saamme tietää, mitä Dudley näki ankeuttajien vaikutuksesta viitoskirjassa.
-Harry tuskin päätyy akateemiselle uralle (kuten Tylypahkan rehtoriksi), koska hän on kiinnostuneempi toiminnasta.
-Rowlingilla oli omat syynsä tappaa Sirius ja se tulee ilmi tulevissa kirjoissa.
-Taikamaailma saa uuden taikaministerin.
-Rita Luodikosta kuullaan vielä.

Hollow
2.7.2005, 17:49:27
Harry Potter-kirjat ovat lähes ainoita kirjoja, jotka olen jaksanut lukea (viidettä osaa en ole vielä jaksanut lukea ^^ ihan alkutekijöissä vielä), ne ovat vähän erilaista fantasiaa. Rowling todella osaa kirjoittaa. Kun tieto elokuvasta tuli ilmi, olin aivan innoissani ja leffaa tuli hypetettyä oikein kunnolla.

Harry Potter-elokuvat ovat kaikki onnistuneita teoksia ja niitä jaksaa katsoa yhä uudestaan. Kaikki henkilöt ovat juuri sen näköisiä kuin kuvittelin ja kirjojen tunnelma on loistavasti saatu siirrettyä elokuviin. Uusin leffoista, Azkabanin Vanki on suosikkini HP-elokuvista, sillä se on mukavan erilainen edeltäjiinsä verrattuna (tämä johtuu tietenkin uudesta ohjaajasta). Musiikki on mainiota, se nyt tällaisena loppuhuomautuksena. ^^

Tifa_91
4.7.2005, 20:14:17
Pläääh!! :eh:
Mä e oo mikää Harry Potter fani, joten eipä paljoo kiinnosta, elokuvat menettelevät, mutta voisivat olla vähän jännempiä, esim: ihan ku Taru Sormusten Herrasta....Se o kyl iha PARAS leffa, nii FF AC jälkee........No, mut oon kerra alottanu lukee Harry Potteri kirjaa, mut e oo mikään ahkeralukija, joten kyllästyin heti ekallasivulla ja lopetin lukemisen siihe, siis se kirja............Joten aika tylsä sarja....................

Ei millää pahal, kaikilla o omat mielipiteet ja niitä pitää kunnioittaa......no, toivoisin et myös tätäki................ :D

Amira
7.7.2005, 8:32:19
Neljäs osa vaikuttaa elokuvana hyvältä katsomani trailerin (http://harrypotter.warnerbros.com/gobletoffire/index.html) perusteella, joka on vasemmassa kulmassa.
Olin ensin katsovinani, että Ronin näyttelijä on vaihtunut. Tuli ilmi, että hiukset ne vain hämäsivät. Myös Hermione näytti todella erilaiselta. On oikeastaan ihan hauskaa seurata kuinka näyttelijät muuttuvat elokuvien mukana.

Olen lukenut ensimmäisen kirjan sekä Azkabanin vangin melkein kokonaan. En muuten ole oikeastaan innostunut niistä kirjoista mitenkään erikoisemmin vaikkakin pidän tuosta tarinasta valtavasti. En vain ole kirjaihmisiä, mutta nyt kyllä alkoi taas kiinnostamaan tuo neljäs kirja leffan takia. Hienolta n'ytti traileri.

Huhutaan, että jossain vaiheessa näyttelijät leffoissa vaihtuvat, mikä on minusta kovin harmi koska en todellakaan osaa enää kuvitella muita naamoja noiden nimien alle. Näyttelijät jotenkin kuvaavat niin hyvin hahmoja.

Leffoista olen pitänyt valtavasti. Rakastan kaikkea yliluonnollistä hömppää, joten kyllä, leffat iskivät minuun heti. Sain ensimmäisen Harry Potter DVD:n ennenkuin ihmiset täällä sitä tunsivat [Kiitos isäni] ja kyllä se heti iski. Tuota aikaisemmin en ollut sarjaan mitenkään kiinnittänyt huomiota vaikka äidiltä olinkin saanut ensimmäisen kirjan.

Fera
7.7.2005, 12:44:22
Huhutaan, että jossain vaiheessa näyttelijät leffoissa vaihtuvat, mikä on minusta kovin harmi koska en todellakaan osaa enää kuvitella muita naamoja noiden nimien alle. Näyttelijät jotenkin kuvaavat niin hyvin hahmoja. Ai vieläkö siitä huhutaan? Minä puolestani olen lukenut ettei siitä enää huhuttaisi tai puhuttaisi. Toivon kovasti etteivät näyttelijät vaihdu sillä nythän sitä tietysti ajattelee ettei kukaan pysty parempaan tai tuomaan hahmoja paremmin esille. Kyllähän näyttelijät ikääntyvät vauhdilla mikä saattaa huolettaa. Harry oli kolmaselokuvan aikaan jo sen verran vanha että olisi käynyt jo viidennestä osasta.

Ja tulipa mieleen tulee Harryn ei-niin-pöhöttävään-tukka niin en ole koskaan kirjoja lukiessani kuvitellut hänelle sojottavia hiuksia vaan ihan tavalliset mustat ja lyhyet pojan hiukset. Kukaan muu paitsi Madame Maxine ei ole ollut vastoin kuvitelmiani.


Se o kyl iha PARAS leffa, nii FF AC jälkee........ Anteeksi vain mutta minua ärsyttää jo hieman. Mistä olet muka nähnyt kyseisen elokuvan jota ei edes ole julkaistu? Ja jos olet nähnyt sen netistä niin silloin olet hommannut sen laittomia reittejä pitkin. Oikeastaan en edes usko että olet nähnyt sen, anteeksi vaan.

Sininenkissa
7.7.2005, 13:06:13
Noh, mie oon lukenut Harry Potter-kirjoja ja peräti yhden elokuvan. Hyviä ovat, kirjoihin olen faniutunut ja lainaan niitä kaverilta. ^_^

Kirjoista olen siis lukenut Viisasten kiven, Salaisuuksien kammion, Azkabanin vangin ja sitten Liekehtivän pikarin. Hyviä kirjoja ovat, kahdesta ensimmäisestä en paljoa muista koska siitä on aikaa kun luin ne. Joskus...kutosella taisi olla. Kirjailija osaa hyvin kertoa ja osaan sitten hyvin siinä mielikuvitukseni avulla kuvitella miten mikin tapahtuu. Elokuvia en ole katsonut kuin Viisasten kiven, jotenka elokuvista ei ole minulle ollut apua. Minä pidän enemmän kirjoista kuin elokuvista.

Pitäisi vielä lainata se viimeisinkin niin olisin tyytyväinen.

Amira
7.7.2005, 18:01:59
Ai vieläkö siitä huhutaan? Minä puolestani olen lukenut ettei siitä enää huhuttaisi tai puhuttaisi. Toivon kovasti etteivät näyttelijät vaihdu sillä nythän sitä tietysti ajattelee ettei kukaan pysty parempaan tai tuomaan hahmoja paremmin esille. Kyllähän näyttelijät ikääntyvät vauhdilla mikä saattaa huolettaa. Harry oli kolmaselokuvan aikaan jo sen verran vanha että olisi käynyt jo viidennestä osasta.
Eikö asiasta sitten huhutakkaan enää? No en ole kovasti näiden Potter uutisten perässä kyllä pysynytkään. Hienoa jos he päättävätkin pitää vanhat kunnon hahmot, olisi ollut mielestäni aika riski vaihtaa hahmoja kesken sarjan.

Kyllähän nuo näyttelijät näyttävät kasvavan nopeasti. Oli hauskan kuuloista, kun jo kakkos leffas Herra Potterilla oli äänenmurros, mutta toivotaan ettei aihetta mihinkään vaihtoihin tule.

Yaden
7.7.2005, 18:35:21
Eikö asiasta sitten huhutakkaan enää? No en ole kovasti näiden Potter uutisten perässä kyllä pysynytkään. Hienoa jos he päättävätkin pitää vanhat kunnon hahmot, olisi ollut mielestäni aika riski vaihtaa hahmoja kesken sarjan.

Kyllähän nuo näyttelijät näyttävät kasvavan nopeasti. Oli hauskan kuuloista, kun jo kakkos leffas Herra Potterilla oli äänenmurros, mutta toivotaan ettei aihetta mihinkään vaihtoihin tule.

Itse asiassa, se ei taida olla vielä varmaa, ketkä näyttelevät vielä Feeniksin killassa. Daniel (harry potter) esiintyy ainakin, (luin täältä (http://hpfanit.nocrew.org).)

The-Kinslayer
10.7.2005, 0:29:23
Harry Potter Elokuvien kanssa on sama Meininki kuin taru sormusten herrasta elokuvien Kanssa.. Eli kirjat ovat huomattavasti parempia, tosin jos elokuvaan tunkisi kaiken mikä kirjaan mahtuu niin elokuvan kesto ja kustannukset kohoaisivat kattoon.

Mutta se siitä. Kyllä Potter leffoista hyvä maku jäi suuhun.. Vaikka on ikääkin ja niiin pois päin niin kyllä ne viitsii katsoa. Ja kannattaakin

Magicade
27.7.2005, 0:35:55
Täytyy myöntää että olen melko suuri potter-fani! Lukenut kirjat moneen otteeseen ja leffatkin katsonut.Se maailma vaan on niin hieno!Tosin tuntuu siltä, että viimeisissä osissa tapahtuu hämmästyttävän vähän verrattuna ensimmäisiin kolmeen, vaikka sivumäärä on kasvanut tolkuttomasti! Silti pidän niitä ihanina, olen koukussa..huooh.Ja ihmettelen kovasti millainen elokuva saadaan kasaan 5 tai 6 kirjasta.4 kirjakin vaikuttaa jo hankalalta, sillä juoni hyppii pikkuasioissa sinne tänne toisin kuin ekoissa osissa.
Ja ne elokuvat kiinnostavat juuri sen takia, että haluan tietää vastaavatko elokuvatekijöiden käsitykset kirjasta omiani ja millainen elokuva kirjasta saadaan.Nyt odotan innolla 4 osaa, sillä kolme edellistä olivat hyviä.Tosin Azkabanin vanki oli turhan synkeän näköinen, pidin enemmän siitä alkuperäisestä ohjaajan maailmasta.
Tietty kirjat on parempia, leffoissa on liikaa jätetty pois ja muutettu, tosin ymmärrettävää.
huooh en malta odottaa että 7 osa tulee ulos..enää 2 vuotta!!

Grove
27.7.2005, 12:53:40
Tunnustan, itsekkin olen Potter- sarjan fani.

Kaikki Potter kirjat olen lukenut sitä mukaa kun ovat suomen kielisinä ilmestyneet, mutta nyt haluaisin kuudennen kirjan jo englanninkielisenkin kun en malta odottaa suommennosta, mutta kun se perkele on tälläkin hetkellä melkein kaikista kaupoista loppuunmyyty. Olen nimitttäin vasta lukenut kaikki aiemmat osat alusta loppuun 2 kertaa uudestaan ihan vaan muistin virkistämiseksi ja haluaisin nopeasti saada uusimmankin käsiini, ennenkuin unohdan mitään niistä muista. =/ Tähän asti kirjoista lempparini on Liekehtivä Pikari, Feeniksin Killasta en taas oikein enää pitänyt kun Harrysta oli tullut jotenkin niin kusipää.

Tähän asti kaikki ilmestyneet leffatkin olen katsonut, mutta niistä voi ihan suoraan sanoa, että ovat kevyesti huononpia kuin kirjat. Tai siis leffassa minulla on jotenkin paremmat fiilikset, mutta sitten kokonaisuudessa kirja on parempi. Jos nyt leffoista suosikin sanoisi, niin kyllä se on se viimeisin eli Azkabanin Vanki.

Sitten on tietty vielä pelit, mutta ne taas ovat ihan järkkyjä. Kaverin luona olen katsonut kun hän pelasi suomenkielistä versiota Viisasten Kivestä, ja itse olen ostranut kirpputorilta Salaisuuksien Kammion, (hintaan 4¤) vedin päivässä läpi ja seuraavana päivänä peli lähti takaisin kiertoon. Oli nimittäin aivan täyttä paskaa koko peli.

YUP
29.7.2005, 7:02:15
Harry Potter kirjat ovat ihania!! :) Viisastenkivi ja Salaisuuksien kammio oli kuitenkin hiukan parempia leffoina. azkabanin vanki oli kirjana aivan ihana ja loistava. Sirius Musta oli aivan loistava hahmo siinä kirjassa. Tykkäsin kovasti. Elokuvana siitä en tykännyt niin paljon koska jotkut hyvät kohdat siitä kirjasta ois voinu olla siinä ja jotkut kohdat leffa oli niin erilaisia. Eihän ne tietenkään ihan tarkalleen kirjan mukaa voi tehdä, mutta silti :D Nelonen kirjana oli myös aivan ihana ja leffana sitä odotellaan. Jos ei joku tiennyt niin se tulee marraskuussa :D ei ole sataprosenttisen varmaa, mutta se saattaa tulla 18 päivä. Viidennes kirja oli myös ihana loistava ja kaikkea positiivista. Luin sen loppusivuja läpi aamuun et saisin tietää miten se loppuu ... ja kyl suretti Mustan osalta.

HeavyLord
31.7.2005, 12:34:55
Harry Potter kirjat on loistavia, etenkin kolmosesta eteenpäin (ykkönen ja kakkonen ei ole ihan niin hyviä kuin loput)
Mielestäni paras kirja on ollut Liekehtivä Pikari, ehkä Kolmivelhoturnajaisten takia.

Leffat taas on kauheita.
Valitettavasti näin ensin leffan ja luin kirjan vasta sitten (valitettavaa on se että elokuva takia meinasin jättää kirjan lukematta! Onneksi oli tylsää jonka takia sitten luin sen kirjan :D)

Suosikkihahmoni on Lupin ja Villisilmä Vauhkomieli :D

Jesh
1.8.2005, 13:25:02
eikä kukaan voi valittaa et en tykkäis niistä sen takia ku en oo lukenu tai kattonu elokuvia :mad:

Eli olet lukenut ja katsonut leffat? Sori, en saanut paljonkaan selkoa viestistäsi.

Juups, en itseäni Potter-fanina pidä, mutta tunnustan kirjojen mielikuvituksellisuuden ja erinomaisuuden. Erittäin hyviä kirjoja, joskin ensimmäinen todella nautittava kirja on Azkabanin vanki. Eniten Harry Pottereissa viehättää se maailma. Rowling on luonut aivan mestarillisesti oman velho-maailmansa meidän maailmaamme ja luonut kaikkia kivoja yksityiskohtia oikeista paikoista ja tapahtumista.

Muutenkin kirjojen hahmokaarti on värikäs ja monia personnallisia ja ihastuttavia hahmoja löytyy. Helppo samaistua, toisin sanoen. Juups, nautin todella kirjoista ja odottelenkin, että pääsen lukemaan uusinta teosta. Voisi se innostaa minua taas lukemaan kirjoja.

Fumi
2.8.2005, 0:18:35
Minusta elokuvat ovat tosiaankin pilanneet mielikuvan kirjan hahmoista.
Päähenkilöt ja jotkut opettajat nyt vielä menevät elokuvissa olleen näköisinä, mutta esim. Sirius Musta ja Remus Lupin olivat aivan eri näköisiä leffassa, kun olin kuvitellut.

Itse pidän siis enemmän kirjoista, joista Viisasten kivi ja Liekehtivä pikari olivat suosikkini.

Lisäksi elokuvissa on melkeinpä pakko tehdä kaikki örvelöt tietokoneella, joten ne eivät juurikaan näytä aidoilta.
Örkitkin leffassa eri näköisiä kuin kuvittelin.
En ole nähnyt kuin kaksi elokuvaa (ekan ja tokan), enkä haluakaan nähdä muita.
Olen lukenut kaikki kirjat (olen onnellinen omistaja) ja odotan uutta kirjaa.
Taidanpa kuitenkin odottaa suomenkielistä versiota..

Parhaat hahmot minusta ovat Harry, Ron, Sirius, Lupin, Vauhkomieli ja Kalkaros.

Kairi92
13.8.2005, 19:30:07
Harry Potterit ovat erittäin hyviä kirjoina, oma lempparini on liekehtivä pikari.Mutta elokuvat onkin sitten toinen juttu, tylypahka kyllä oli sellainen kun olin ajatellutkin mutta jotenkin ne ei oiken ole mun makuun.Esim. Azkabanin vanki leffassa Hagridin mökki oli ihan eri paikassa kuin muissa ja muutenkiin siriuksen näytteliä oli pettymys.Liekehtivän Pikarin varmaan menen katsomaan, mutta jos sekiin on pettymys niin ei enää kiinnosta.Kirjat tosin on ihania =) Oma lempi hahmoni on Dobby kotitonttu, kun se on niin ihana ja sympaattinen. :lovetus: :shy: Feeniksin kilta oli muuten hyvä, mutta siriuksen kohtalo oli niin väärin.Puoliverinen Prinssi eli sarjan kuudes osa tuntuu olevan pettymys minulle (mitä nyt olen juonipaljastuksia lukenut) mutta silti se on hankittava koska voihan se yllättää ;)
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, älkää vetäkää hernettä nenään tämän takia! :D

Mici
13.8.2005, 22:04:06
Kirjoista olen tykännyt ja olen lukenut kaikki tähän mennessä ilmestyneet kirjat(suomen kielisenä).Elokuvista en ole pitänyt koska niistä ollaan poistettu niin monia kohtauksia, mutta niistä elokuvista tulisi kylläkin aika pitkiä jos niissä olisi kaikki kirjassa tapahtuneet kohtakset(olen muuten nähnyt kaikki tähän meenessä ilmestyneet).Lempi hahmoihini kuuluvat Ron ja Dobby,Siriuksesta en oikein tykännyt mutta kyllä sen luolema hieman harmitti

tetsuo
5.2.2007, 11:11:20
Seitsemännen Potterin virallinen julkaisupäivä on varmistettu!



Harry Potter -kirjasarja on valmis. Potter-tarinoiden kirjoittaja JK Rowling viimeisteli seitsemännen eli viimeisen kirjan luksushotellissa Skotlannin Edinburghissa.

- JK Rowling sai 11. tammikuuta loppuun Harry Potter And The Deathly Hallows -teoksen kirjoittamisen tässä huoneessa, kirjailija jätti omistuskirjoituksen hotellihuoneeseensa.

Viimeisen Potter-seikkailun suora suomennos olisi 'Harry Potter ja kuoleman pyhimykset'. Opuksen virallinen suomenkielinen titteli ei ole vielä tiedossa.

Potter-saagan päätösosa tulee myyntiin englanninkielisinä heinäkuun 21. päivä. Pottereiden suomennokset ovat tähän asti ilmestyneet puolisen vuotta alkukielisen kirjan jälkeen.
Woohoo! Saapi taas arvailla että minkäs kirjasarjan parissa se kesä taas menee...

Gabriel
5.2.2007, 11:39:57
Ei sitten ollut pokkaa julkaista 7. heinäkuuta.

21.7. julkaistaan toinenkin isompi juttu, Simpsonit-elokuva nimittäin tulee maailmanlaajuiseen ensi-iltaan. (Juonen tosin pystyn varmaan arvaamaankin, Simpsonit menee jonnekin lomalle, sitten jonkun pahiksen suunnitelmat pistää lomalle pisteen, minkä jälkeen kohelletaan ja lopuksi päästään lomalle. Tuollaiset elokuvat on aina sellaisia.)

21.7.2007 on muuten yhteenlaskettuna numero yksi, joka edustaa numerologiassa individualismia ja aggressiota ja johon viitataan Yangina. Yhteenlaskuprosessissa tulee vastaan peräti kahdesti numero kymmenen, joka edustaa numerologiassa jälleensyntymää. Mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää kirjan sisältöä koskien? ;)

Suomennettuun versioon en jaksa odottaa. Itse asiassa saattaa käydä niin, että menen ensimmäistä kertaa jonottamaan jotakin.

//Hah, 11 111. posti. Eli toisin sanoen 31. posti. Numerologista tosiaan!

Nelva
5.2.2007, 14:19:20
Silloin, kun Harry Potterin ensimmäinen kirja julkaistiin, olin täysin välinpitämättömällä asenteella, täysin yliarvostettua ja ketä kiinnostaa. Lapsellista touhua. Sitten olin eräänä päivänä sairaana ja poissa koulusta ja kotiin oli lainattu tutulta se ensimmäinen elokuva. Katsoin sen sitten tekemisen puutteessa (ruotsinkielisellä tekstityksellä), enkä edes vihannut sitä niin paljon kuin olisin kuvitellut. Toinenkin elokuva oli silloin tulossa teattereihin, joten olihan minun mentävä se katsomaan jo senkin takia, että siinä oli aina ihana Jason Isaacs :lovetus: Järkytyksekseni huomasin teatterissa, että suomalaisessa käännöksessä oli Luihuisia ja ties mitä ihmeellistä, ruotsiksi kun oli säilytetty nimet sellaisenaan.

Tästä eteenpäin sitten sain aikaiseksi lukea kirjatkin, mutta vasta viidennestä hankkimaan omaksi (englanniksi). Omistan huimat 2 osaa! Kokeiltuani ensin lukea suomeksi, luovutin suosiolla ja luin kirjat aina ensin englanniksi. Jälkeenpäin olen kokeillut uudestaan myös suomeksi ja onnistunut siinä, ainoastaan kuudes osa on jäänyt lukematta. Tiedän, että käännöksiä on kovasti kehuttu, mutta minä en ikävä kyllä ole siihen kovin ihastunut. Lisäksi, koska olen katsonut elokuvaa ennen lukemista, en ole myöskään voinut muodostaa omaa kuvaani päähahmoista, mikä osittain harmittaa, mutta minkäpä sille voi.

Uutta kirjaa olen odottanut sekä innolla että kauhulla, sillä siihen se koko sarja sitten jo loppuukin ja sitten pitää etsiä jotain uutta. Taas. Aivan kuten kävi LOTRin kanssa, sniif :( Minä en ole menossa jonottamaan kirjaa missään nimessä enkä, yllättäen, aio odottaa suomennosta. Tilaan kirjan nettikaupasta, jossa sen saa halvemmalla ja omakseen heti kun se ilmestyy. Pari päivää menee varmasti vain lukemiseen, kuten aikaisemminkin, mutta sillehän ei voi sitten enää mitään.

Jännitystä jännitystä! Olen kai jotenkin tylsä, kun en ole jaksanut spekuloida, mitä viimeisessä kirjassa tulee tapahtumaan, vaan pysyn kiltisti poissa keskusteluista ja tyydyn odottamaan hiljaa mitä tapahtuman tulee. Niin. Ja elokuvista omistan kaikki tämänhetkiset neljä. Enempää ei jaksa nyt kirjoittaa, pitää mennä pelaamaan Bullyä :)

Fimzy
12.2.2007, 20:30:31
Minä pidän todella paljon Potter-kirjoista. Kirjahyllyssä on nyt kaikki tähän mennessä ilmestyneet kirjat. Ja viimeistä tässä odotellaan.
Mutta niihin leffoihin. En itseasiassa pidä hirveästi. Ehkä siksi, koska olen melko pikkutarkka noiden kirjojen tapahtumiin verratessa. Tylypahka linna on kyllä todella upea. Pidin siitä eniten 1. leffassa. Jotenkin ehkä eniten vaikuttava.

Näyttelijöistä osa on hyviä, osa taas ei. Villisilmä Vauhkomieli nyt esimerkiksi oli minusta huvittava. En pitänyt ollenkaan. Olin ajatellut hänet aivan eri näköiseksi, mutta onneksi luin Liekehtivän pikari kirjan ennen kuin katsoin leffan. Harry Pottereista kiinnostuminen alkoi kun katsoin ensimmäisen ja toisen leffan. Ja sitten aloitin lukemisen.

Kalkaroksen näyttelijä on minusta parhain. Kalkaros vaikuttaa leffoissa todella uskottavalta. Toinen on sitten Dumbledoren aiempi näyttelijä. Hän oli minusta juuri sopiva rooliin. Nyt oleva näyttelijä ei kyllä pahempi ole, mutten niin pitänyt hänestä. Lucius Malfoyn näyttelijä on myös hyvä. Leffoissa kuin ilmiselvä Malfoy. Tom Felton on minusta myös hyvä näyttelijä. Semmoinen Dracon tapainen. Osaa näytellä mielestäni hyvin. Emma Watson on myös oikein sopiva Hermionen rooliin. Ykkös ja kakkos leffassa todella Hermionemainen. Hagridin näyttelijästä pidin myös paljon.

Lempi kirjaa en oikein osaa sanoa. Pidin paljon Puoliverisestä Prinssistä ja Salaisuuksien kammiosta. Liekehtivä Pikari oli kyllä pelottavin. Luin sitä aika nuorena ensimmäisen kerran, kun se oli tullut postissa enkä tajunnut mistään mitään. Feeniskin kilta oli aivan loistava. Azkabanin vangissa oli Sirius. Pidin hahmosta paljon sen jälkeen kun luin tuon kirjan läpi.

En nyt sanoisi, että leffat olisivat pilanneet käsitykseni kirjoista ja niiden maailmasta. Ehkä jotkut hahmot nyt olivat pettymys. Leffojen takia minä silti kirjoja aloin lukemaan. Mutten sinäällään pitänyt näistä elokuvista niin paljon kuin kirjoista. Lempi leffani on Salaisuuksien Kammio. Huonoin on minusta Liekehtivä Pikari. Johtunee siitä, että kyseisestä leffasta oli minusta tehty hieman liian "yliharppova". Salaisuuksien Kammio taisi olla ensimmäinen Potter leffa jonka katsoin ja minä pidän paljon Dobbysta.

Riku
9.7.2007, 13:24:52
Harry Potter saa ehkä sittenkin vielä jatkoa! (http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/542563?harry_potter)

Tai no ihan sama minulle, en ole yhtään elokuvaa nähnyt tai kirjaa lukenut. :D

Amira
9.7.2007, 17:41:38
Harry Potter saa ehkä sittenkin vielä jatkoa! (http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/542563?harry_potter)

Minä en mene uskomaan ennenkuin Rowling tiedottaa tuosta ihan virallisesti. Kotisivuillaan lukee, että hän ei tule jatkamaan Potter-sarjaa, mutta saattaa kirjoittaa joitakin Potter aiheisia kirjoja vielä, kuten velhokoulun oppikirjoja, joita hän on muistaakseni kaksi tehnyt ja pistänyt tuoton hyväntekeväisyyteen.


Minä rakastan Pottereita myös. :3 Kun ensimmäinen kirja ilmestyi niin äippä osti sen minulle lahjaksi, koitin lukea, mutta alku oli niin hämmentävä omituisine nimineen, että kirjan lukeminen päättyi aika nopeasti aloituksen jälkeen. Vasta ensimmäisen elokuvan jälkeen innostuin lukemaan kirjan, jonka jälkeen olenkin aina tylsyyden ja lukuhimon iskiessä ostanut Potter kirjan. Minulla taitaa olla kirjoja neljä tai kolme kappaletta. Leffat omistan ja olen katsonut ne täysin puhki miljoonaan otteeseen. Rakastan niitä elokuvia kovasti. Joku Potter kirja sai minut ihan kyyneliin, en kyllä yhtään muista mikä se niistä oli. :'D Rakastan fantasiaa ja scifiä, joten minulla ei ole mitää syytä olla tykkäämättä tästä upeasta teoksesta.

Vaikka en noin ulkopuolisesti mikään himo-fani olekkaan niin vähän surettaa se, että sarja on tosiaan pian loppu. Harmin paikka, kun noita on ollut niin mukava lueskella. Tilauksessa on tuo seitsemännen kirjan englanninkielinen versio jo ja saan sen varmaankin ilmestymispäivänä, eihän sitä nyt suomennosta odottaa kun joku pilaisia kuitenkin lopun minulta siihen mennessä. Seuraavaa elokuvaakin olen menossa katsomaan ensi-illan erikoisnäytökseen, mitä se nyt meinaakaan. Olen jostain syystä onnistunut saamaan liput aina noihin Potterin ensi-iltoihin melkeinpä vahingossa, siellä on aina niitä velhoiksi pukeutuneita kaikenikäisiä heppuja ja kovat on naurut ja taputukset salissa. :) En malta odottaa.


Näyttelijät on kaikki niin namuja. <3

JSH
10.7.2007, 23:31:22
Odotan lunan ja tonksin näkemistä eniten. Nevillen uusi ulkonäkö ei säväytä. se puistuttaa. Kirjan lopun tapahtumia odottelen muuten myös. j.k.Rowling vaati ohjaajalta että Siriuksen harrylle antama peili näytetään elokuvassa koska sillä on juonellista merkitystä myöhemmin

Dragoon Warrior
31.7.2007, 0:37:44
Aika alkumetreiltä lähtien olen Pottereita lukenut ja mielestäni parempaa kirjasarjaa ei tältä universumilta vielä löydy. :rispekti: it Rowlingille!

Elokuvat ovat olleet kaikki aikamoisia pettymyksiä (vaikka kyllä ne silti katsoo useampaan kertaan), vaikka näyttelijävalinnat ovatkin olleet yleensä hyviä. Viimeisin eli Feeniksin kilta oli kyllä tähänastisista paras. Elokuvat eivät ole pilanneet mielikuviani, koska kerkesin luomaan ne aikaisemmin kuin eka elokuva ilmestyi. Ja hyvä niin.

Kirjoista lempparini on ehdottomasti Puoliverinen prinssi. Deathly Hallowsia en ole vielä lukenut, joten en osaa siitä sanoa mitään. Hahmoista mielekkäimpiin lukeutuu Hermione, Dumbledore, Bellatrix ja McGarmiwa.