Uber Weapon
3.7.2003, 15:47:21
Ajatus tuli kuin verouudistus, jota oli valmisteltu huolella ja salaa kertomatta siitä kenellekään, mutta kun ajatus tuli se oli selkeä ja voimakas. Ei sellainen pieni päähän pisto vaan pitkällisen ali- ja ylitajuisen pohdinnan tulos. Ajatus sinänsä ei yllättänyt Peteriä, mutta ehkä ajatuksen lopullisuus ja varmuus hermostutti jopa sen saajaa.
Kaikki se mikä oli painanut mieltä ja aiheuttanut rintaa kouristavaa kipua tuntui merkityksettömältä kun ajatus oli tehnyt itselleen mukavan ja pysyvän pesän Peterin mieleen. Ajatus oli jopa todellinen kuningas ajatus. Sehän ratkaisisi kaiken. Poistaisi tuskan, epätoivon. Ja ennen kaikkea kaikki jotka kuulisivat lopullisesta tuloksesta saisivat ansaitsemansa tönäyksen. Miksen auttanut? Miksen nähnyt? Olisinko voinut sen estää? Miksi minä sanoin hänelle niin? Tätä kaikki miettisivät.
Peter hymyili itsekseen ja hypähti sängystä lattialle. Miten jalat olivatkaan niin kevyitä? Rintaa kuukausia kiristänyt nyrkki oli hellittänyt jäisen otteensa ja henki tuntui kulkevan kuin virtaava puro. Peter hypähti uudelleen ilmaan, tällä kertaa vain tunnustellen keveyden ihanuutta. Kyllä. Se olisi tänä yönä.
Ehkä parasta olisi olla kirjoittamatta mitään typerää ja surkeaa viestiä. Kyllä kaikki tajuaisivat ilmankin. Ja silloin kukaan ei voisi luulla ettei se koskisi häntä. Juuri niin. Jos minä yksilöisin ihmiset niin he huomaisivat vaan sen mitä minä heistä kirjottaisin. Parasta olisi antaa kaikkien vain miettiä.
Peter kulki hiljaa vanhempiensa huoneeseen. Isä, tuo turvonnut oranki ja äiti, nainen joka aina luuli tienneensä mikä on oikein. Ajatus heidän itsesyytöksistään ja surustaan sai Peterin hymyilemään taas. Hyvänen aika. Tuntuu kuin en olisi hymyillyt vuosiin. Aivan kuin se suorastaan sattuisi poskiin. Kuin lihakset joita ei olisi joutunut käyttämään pakotettaisiin toimimaan yht´äkkiä.
Isän sängyn alla vuodevaatelaatikossa olisi haulikko. Isän haulikko. Se haulikko jolla olisin halunnut ampua. Mutta minun ei annettu. No, hän tulee miettimään mitä hän teki väärin. Hän toivoo että olisi leikkinyt kanssani kun olin pieni. Ollut tukemassa kun minulla oli vaikeaa.
Hitaasti ja äänettömästi vuodevaatelaatikko tuli esiin sängyn alta.
-Mitä? isä kysyi unisesti herättyään ja hieroen pieniä siansilmiään.
Peter jähmettyi paikoilleen. Nyt se heräsi! Miten minä selitän hänelle? Mitä minä voisin tahtoa vuodevaatelaatikosta keskellä yötä? En mitään!
-Pete? Isä kysyi jo hereillä olevana.
-Mitä sinä täällä tähän aikaan?
Peter oli hiljaa.
-Mee sänkyys siitä! Isä tuhahti ja kääntyi kyljelleen ja veti peiton korviin.
En saa nyt luovuttaa. Se on tänään. Tänä yönä.
Vuodevaatelaatikko oli nyt kokonaan ulkona ja haulikko näkyi siinä päällä. Isä kääntyi uudelleen.
-Mitä sä sieltä haet? Mee nukkuu siitä!
Peter veti henkeä ja sanoi:
-Minä haluan haulikkosi.
-Mitä ihmettä sinä teet haulikolla keskellä yötä? Nyt suu poikki mee nukkumaan ettei tartte heittää sua! Isä oli selvästi vihainen. Hänet oli herätetty keskellä yötä kesken kauniiden unien.
-Minä aion suorittaa itsemurhan. Peter sanoi keräten voimiaan.
Isä tuijotti häntä suu ammollaan. Sitten isä kääntyi vaimonsa puoleen ja tökkäsi tätä kylkeen sormellaan.
-Hei! Maria! Herää! Peter aikoo tehdä itsemurhan!
-Mitä? äiti mutisi silmät ristissä.
-Pete aikoo tappaa itsensä!
-Aiotko? Äiti oli nyt hereillä ja katsoi poikaansa.
-Kyllä. Peter sanoi ääni säristen.
-Ai, mutta sehän on loistava ajatus! Äiti sanoi nousten ylös ja halasi Peteriä.
-Menen kertomaan sinun veljellesi! Äiti sanoi kipittäen kohti toisen poikansa huonetta.
-Ja aiot tehdä sen haulikollani? Isä kysyi istuen nyt sängyn reunalla ja poimi haulikon vuodevaatelaatikosta.
-Jos aiot ampua suuhun kannattaa melkein käyttää tätä täyteistä panosta. Katsos kun haulit osuvat suun kautta kallon pohjaan ne joskus vaan kimpoaa siitä ja sitten vaan naama tuhoutuu mutta henki jää. Ja eikai kukaan niin tahdo, eihän? Isä sanoi tarkastaen haulikon piippua ja työnsi kumpaankin pesään jykevän täyteisen latauksen.
-Hei! Broidi! Aiotsä viimein tosiaan tappaa ittes?
-Voi, kyllä! Niin hän äsken sanoi! Äiti sanoi hymyillen.
-Siistii! Saanksmä tulla kattoo? Hei kai mä saan sen huoneen sitten?
-Kyllä, kyllä! Mutta ole nyt hiljaa. Ai, mutta minunhan pitää kertoa veljelleni ja sinun isällesi, Reinollekin! Äiti sanoi isälle ja meni makuuhuoneen nurkassa olevalle puhelimelle.
-No, Pete. Mennäänpäs me katsomaan miesten kesken joku hyvä paikka missä sitten ammut itsesi! Isä sanoi ja otti haulikon ja poikansa mukaan ja meni ulos.
Reino oli jo kahdeksissakymmenissä ja joutui kävelemään keppiä apunaan käyttäen, mutta kuitenkin hän oli paikalla jo puolen tunnin päästä. Marian veli Jaakko tuli hetkeä myöhemmin mukanaan iso shampanjapullo jota hän kertoi säästäneensä juuri tätä varten. Jaakko läimäytti Peteriä selkään rohkaisten tätä ja Reino kiisteli Peterin isän kanssa olisiko parempi tehdä se ihan joen rannalla vai sitten keskellä aukiota.
Loppujen lopuksi päädyttiin siihen että parasta olisi jos Peter seisoisi keskellä aukiota ja että Jaakko yrittäisi poksauttaa shampanjan samaan aikaan kuin haulikko laukeaisi.
Peter oli siinä keskellä aukiota ja hänellä oli isän lataama haulikko kädessä. Siinä puoli-ympyrässä seisoi hänen sukulaisensa. Aurinko pilkisti jo taivaanrannan takaa valaisten laihan pojan. Tuuli tuiversi Peterin hiuksia kun hän nosti piipun huulilleen. Jaakko katsoi innostuneen näköisenä ja piti peukaloaan korkilla. Sitten kuului kaksois poksaus ja muut hieman harmittelivat Jaakolle siitä että se pullo ei ollut auennut samaan aikaan kuin haulikko lauennut. Mutta päivän alkua pidettiin hyvänä enteenä.
Linnut lauloivat serenadejaan aamun kuulaudessa iloisen perheen juodessa shampanjaa. Jopa pikku-Kimmokin sai vähän shampanjaa. Eihän sitä nyt tälläistä tapahdu joka päivä...
Kaikki se mikä oli painanut mieltä ja aiheuttanut rintaa kouristavaa kipua tuntui merkityksettömältä kun ajatus oli tehnyt itselleen mukavan ja pysyvän pesän Peterin mieleen. Ajatus oli jopa todellinen kuningas ajatus. Sehän ratkaisisi kaiken. Poistaisi tuskan, epätoivon. Ja ennen kaikkea kaikki jotka kuulisivat lopullisesta tuloksesta saisivat ansaitsemansa tönäyksen. Miksen auttanut? Miksen nähnyt? Olisinko voinut sen estää? Miksi minä sanoin hänelle niin? Tätä kaikki miettisivät.
Peter hymyili itsekseen ja hypähti sängystä lattialle. Miten jalat olivatkaan niin kevyitä? Rintaa kuukausia kiristänyt nyrkki oli hellittänyt jäisen otteensa ja henki tuntui kulkevan kuin virtaava puro. Peter hypähti uudelleen ilmaan, tällä kertaa vain tunnustellen keveyden ihanuutta. Kyllä. Se olisi tänä yönä.
Ehkä parasta olisi olla kirjoittamatta mitään typerää ja surkeaa viestiä. Kyllä kaikki tajuaisivat ilmankin. Ja silloin kukaan ei voisi luulla ettei se koskisi häntä. Juuri niin. Jos minä yksilöisin ihmiset niin he huomaisivat vaan sen mitä minä heistä kirjottaisin. Parasta olisi antaa kaikkien vain miettiä.
Peter kulki hiljaa vanhempiensa huoneeseen. Isä, tuo turvonnut oranki ja äiti, nainen joka aina luuli tienneensä mikä on oikein. Ajatus heidän itsesyytöksistään ja surustaan sai Peterin hymyilemään taas. Hyvänen aika. Tuntuu kuin en olisi hymyillyt vuosiin. Aivan kuin se suorastaan sattuisi poskiin. Kuin lihakset joita ei olisi joutunut käyttämään pakotettaisiin toimimaan yht´äkkiä.
Isän sängyn alla vuodevaatelaatikossa olisi haulikko. Isän haulikko. Se haulikko jolla olisin halunnut ampua. Mutta minun ei annettu. No, hän tulee miettimään mitä hän teki väärin. Hän toivoo että olisi leikkinyt kanssani kun olin pieni. Ollut tukemassa kun minulla oli vaikeaa.
Hitaasti ja äänettömästi vuodevaatelaatikko tuli esiin sängyn alta.
-Mitä? isä kysyi unisesti herättyään ja hieroen pieniä siansilmiään.
Peter jähmettyi paikoilleen. Nyt se heräsi! Miten minä selitän hänelle? Mitä minä voisin tahtoa vuodevaatelaatikosta keskellä yötä? En mitään!
-Pete? Isä kysyi jo hereillä olevana.
-Mitä sinä täällä tähän aikaan?
Peter oli hiljaa.
-Mee sänkyys siitä! Isä tuhahti ja kääntyi kyljelleen ja veti peiton korviin.
En saa nyt luovuttaa. Se on tänään. Tänä yönä.
Vuodevaatelaatikko oli nyt kokonaan ulkona ja haulikko näkyi siinä päällä. Isä kääntyi uudelleen.
-Mitä sä sieltä haet? Mee nukkuu siitä!
Peter veti henkeä ja sanoi:
-Minä haluan haulikkosi.
-Mitä ihmettä sinä teet haulikolla keskellä yötä? Nyt suu poikki mee nukkumaan ettei tartte heittää sua! Isä oli selvästi vihainen. Hänet oli herätetty keskellä yötä kesken kauniiden unien.
-Minä aion suorittaa itsemurhan. Peter sanoi keräten voimiaan.
Isä tuijotti häntä suu ammollaan. Sitten isä kääntyi vaimonsa puoleen ja tökkäsi tätä kylkeen sormellaan.
-Hei! Maria! Herää! Peter aikoo tehdä itsemurhan!
-Mitä? äiti mutisi silmät ristissä.
-Pete aikoo tappaa itsensä!
-Aiotko? Äiti oli nyt hereillä ja katsoi poikaansa.
-Kyllä. Peter sanoi ääni säristen.
-Ai, mutta sehän on loistava ajatus! Äiti sanoi nousten ylös ja halasi Peteriä.
-Menen kertomaan sinun veljellesi! Äiti sanoi kipittäen kohti toisen poikansa huonetta.
-Ja aiot tehdä sen haulikollani? Isä kysyi istuen nyt sängyn reunalla ja poimi haulikon vuodevaatelaatikosta.
-Jos aiot ampua suuhun kannattaa melkein käyttää tätä täyteistä panosta. Katsos kun haulit osuvat suun kautta kallon pohjaan ne joskus vaan kimpoaa siitä ja sitten vaan naama tuhoutuu mutta henki jää. Ja eikai kukaan niin tahdo, eihän? Isä sanoi tarkastaen haulikon piippua ja työnsi kumpaankin pesään jykevän täyteisen latauksen.
-Hei! Broidi! Aiotsä viimein tosiaan tappaa ittes?
-Voi, kyllä! Niin hän äsken sanoi! Äiti sanoi hymyillen.
-Siistii! Saanksmä tulla kattoo? Hei kai mä saan sen huoneen sitten?
-Kyllä, kyllä! Mutta ole nyt hiljaa. Ai, mutta minunhan pitää kertoa veljelleni ja sinun isällesi, Reinollekin! Äiti sanoi isälle ja meni makuuhuoneen nurkassa olevalle puhelimelle.
-No, Pete. Mennäänpäs me katsomaan miesten kesken joku hyvä paikka missä sitten ammut itsesi! Isä sanoi ja otti haulikon ja poikansa mukaan ja meni ulos.
Reino oli jo kahdeksissakymmenissä ja joutui kävelemään keppiä apunaan käyttäen, mutta kuitenkin hän oli paikalla jo puolen tunnin päästä. Marian veli Jaakko tuli hetkeä myöhemmin mukanaan iso shampanjapullo jota hän kertoi säästäneensä juuri tätä varten. Jaakko läimäytti Peteriä selkään rohkaisten tätä ja Reino kiisteli Peterin isän kanssa olisiko parempi tehdä se ihan joen rannalla vai sitten keskellä aukiota.
Loppujen lopuksi päädyttiin siihen että parasta olisi jos Peter seisoisi keskellä aukiota ja että Jaakko yrittäisi poksauttaa shampanjan samaan aikaan kuin haulikko laukeaisi.
Peter oli siinä keskellä aukiota ja hänellä oli isän lataama haulikko kädessä. Siinä puoli-ympyrässä seisoi hänen sukulaisensa. Aurinko pilkisti jo taivaanrannan takaa valaisten laihan pojan. Tuuli tuiversi Peterin hiuksia kun hän nosti piipun huulilleen. Jaakko katsoi innostuneen näköisenä ja piti peukaloaan korkilla. Sitten kuului kaksois poksaus ja muut hieman harmittelivat Jaakolle siitä että se pullo ei ollut auennut samaan aikaan kuin haulikko lauennut. Mutta päivän alkua pidettiin hyvänä enteenä.
Linnut lauloivat serenadejaan aamun kuulaudessa iloisen perheen juodessa shampanjaa. Jopa pikku-Kimmokin sai vähän shampanjaa. Eihän sitä nyt tälläistä tapahdu joka päivä...