ORPG: Taustatiedot ja hahmoprofiilit

[Purity]

Älkää pelästykö tämän viestin pituutta. Viestissä on kerrottuna pääpiirteittäin koko maailman taustatiedot ja ohjeet hahmon luontiin, joten tekstiä on luonnollisesti paljon. Näin pitkiä viestejä ei ORPG:ssä tule esiintymään, normaalipituudet jäävät paljon lyhyemmiksi.

Tähän ketjuun EI kysymyksiä. Kysymykset joko minulle PM:llä, irkissä, tai tähän (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?s=&threadid=5710) ketjuun. Lukaiskaa vielä tuon linkitetyn ketjun ensimmäinen viesti jos ette sitä vielä ole lukeneet.

Edit: Perustimme ORPG:lle oman kanavan IRCnetiin, #fffin.orpg, jossa voi kysellä ja keskustella ORPG:stä myös. Kanavalle ei tietenkään ole mikään pakko tulla, vaan se on vain asioiden helpottamiseksi.

Tarinaketju ilmestyy lyhyen ajan sisällä, mutta muistakaa, että teidän täytyy saada minun hyväksyntäni hahmoprofiilillenne (luen kyllä tätä ketjua, että siitä ei tarvitse erikseen ilmoittaa, hyväksyntä tai hylkäys saapuu PM:llä).

Ilmoittautuminen tapahtuu siis postaamalla hahmoprofiili, ei muunlaisia ilmoittautumisia.

---

Taustatietoja:

Maailma:

Tämä ORPG sijoittuu maailmaan nimeltä Cylmar. Cylmar koostuu kolmesta mantereesta, jotka tunnetaan nimillä Meroth, Syranth ja Groth. Meroth on mantereista suurin ja pääosin ihmisten asuttama. Syranth on eteläinen, runsasmetsäinen, ja haltioiden asuinseutua. Groth on mantereista pienin ja tuntemattomin, sekä maaston vaikeakulkuisuuden että vaarallisten olentojen vuoksi. Kääpiöt asuttavat karun mantereen monia vuoria.

Tässä (http://koti.mbnet.fi/purity/kuvat/kartta_pieni.jpg) on maailmasta erittäin suuripiirteinen kartta, jotta pystyisi suunnilleen hahmottamaan tärkeät sijainnit ja mannerten suhteet toisinsa. Maailmassa on siis toki paljon muutakin kuin karttaan merkityt kohteet, mutta ne eivät ole tällä hetkellä tärkeitä. Kartta on siis ennemminkin näyttämään millainen maailma on, eikä antamaan mittasuhteita.

Matka Zeasta Delmaitiin kestää noin yhdeksän päivää (kävellen, laskien kävelyä 10 tuntia päivässä, hitaammilla ja heikommilla menee luonnollisesti enemmän. Myöskin taakkojen raskaus hidastaa matkankäyntiä, ja ottaen huomioon olosuhteet, eli käynnissä olevan sodan, matka vie mitä suurimmalla todennäköisyydellä yli sen yhdeksän päivää), eli vastaa noin 450km matkaa.

Tärkeät kaupungit:

Zea on toinen Merothin kahdesta suurkaupungista. Zea on kaunis kaupunki, mutta silläkin on omat slummialueensa, joissa rahattomat ja kodittomat ihmiset asuvat. Rikkaat ihmiset eivät kiinnitä slummeihin huomiota, vaan sulkevat silmänsä niiden kärsimyksiltä.

Delmait on Merothin toinen suurkaupunki, joka oli pitkään ollut Zean liittolainen. Delmaitin entinen kuningas Estir Hineald oli Zean kuninkaan hyvä ystävä, mutta noin puoli vuotta sitten Hinealdin menehdyttyä maan johtoon astui uusi kuningas, Ragon Woreig. Woreig on kaikkea muuta kuin edeltäjänsä, ja vallanhimoissaan tämä julistikin pian sodan Zeaa vastaan.

Sodan myötä suurin osa Merothin mantereesta jakautui kahdelle eri puolelle. Monet pienemmät kaupungit liittoutuivat Zean kanssa toivoen myöhemmin saavansa jatkaa samanlaista elämää kuin ennenkin, monet kaupungit taas liittoituivat Grothin kanssa, tahtoen rahaa jota kuningas Woreig heille lupaili.

On myös monia neutraaleja kaupunkeja, jotka eivät ota osaa sotaan millään tavalla ja elävät melko rauhallisesti elämäänsä kauempana sodasta. Pikkukaupunkeja saa itse luoda tarpeen vaatiessa. Huomatkaa, että kaikki muut kaupungit Merothin mantereella ovat huomattavasti pienempiä kuin Zea ja Delmait. Muita kaupunkeja ei tässä esitelläkään, vaikka niitä tietenkin on. Nämä eivät siis ole nyt valmiiksi suunniteltuja, vaan niitä luodaan sitten kun haluaa.

Tärkeitä hahmoja (npc:itä):

Ylipapitar Nidale Lumin - parannuksen jumalan, Alheronin haltiaylipapitar. Nidale on kaunis, kuten haltiat yleensäkin. Hänen hiuksensa ovat pitkät ja mustat, ja silmät vihreät. Ruumiiltaan hän on normaalipituinen ja hoikka. Luonteeltaan hän on ystävällinen, tahtoen auttaa jokaista joka on avun tarpeessa - ellei tämän auttaminen tarkoittaisi pahaa muille. Nidalen usko jumalaansa on vahva, ja asemansakin vuoksi hänen rukouksensa ovat paljon tehokkaampia kuin tavallisten pappien. Nidale pukeutuu kuten Alheronin ylipapittaren tulisikin - kokonaan valkoisiin pukuihin, hieman paremmasta kankaasta tehtyihin kuin tavallisten pappien, mutta hänen pukunsa ovat kuitenkin koristeettomia.
Huom. Vorakin, tuskan jumalan, papit pukeutuvat myös valkoiseen. Heidän pukunsa muistuttavat Alheronin pappien pukuja, mutta Vorakin pappien asut ovat yleensä koristeellisempia ja kalliimmasta kankaasta tehtyjä.

Kuningas Dyren Sathol - vanhahko, mutta hyvässä kunnossa niin ruumiillisesti kuin mielellisestikin oleva parrakas mies. Ystävällinen ja kiltti, kansan rakastama kuningas, joka osaa olla ankara tarpeen vaatiessa. Käytännössä koko Zean kansa kunnioittaa kuningastaan, ja vaikka Dyren ei hallitsekaan muuta kuin Zeaa, kunnioittavat häntä myös monien muiden Merothin kaupunkien asukkaat.

Kuningas Ragon Woreig - Dyreniä nuorempi, myöskin hyvärakenteinen kuningas. Kansa pelkää häntä, ja sen takia suostuukin tämän vallan alle. Myöskin kuninkaan turhat lupaukset rahasta ja vallasta houkuttelevat ihmisiä tämän joukkoihin. Woreig on vallanhimoinen ja rakastaa myös verisiä näytöksiä.

Tarina:

Eletään Delmaitin ja Zean välisen sodan loppuhetkiä. Sodan alkaessa Delmaitin voitto näytti olevan selvä kaupungin joukkojen ollessa lähes kaksinkertaiset vastustajansa joukkoihin verrattuna, mutta Zean kaupunki sai uuden toivonkipinän parannuksen jumalan Alheronin ylipapittaren Nidale Luminin esiinastumisen myötä. Nidale johdossaan Alheronin papit ja papittaret rukoilivat kaupunkinsa puolesta, antaen sotilaille uusia voimia ja kestävyyttä, kaupungille uutta toivoa, sekä parantaen haavoittuneita.

Delmaitin voitto ei enää näyttänytkään varmalta, mutta Zean vahvistunut asema heikkeni taas, kun kuninkaan piirissä paljastui olevan petturi. Tämä oli auttanut pienen joukon Delmaitilaisia sisälle kuninkaan linnaan öiseen aikaan, ja joukot sieppasivat Nidalen mukanaansa ja oletettavasti veivät tämän Delmaitiin. Kukaan ei tiedä kuka petturi on, mutta suurella todennäköisyydellä tämä on vieläkin kuninkaan linnassa.

Ilman Nidalea ei tavallisten pappien rukouksista ole enää paljoakaan hyötyä ja Zea on tällä hetkellä luhistumisen partaalla.

Rodut:

ORPG:n käytännöllisyyden nimissä kaikki rodut puhuvat samaa yleiskieltä. Eri rotujen edustajien puheessa olisi kuitenkin hyväksi käyttää eroavaisuuksia. Ihmisten puheeseen ei toivottavasti tarvitse antaa enempää vinkkiä, haltiat puhuvat kaunistelevasti ja kirosanattomasti, kääpiöt suht ihmismäisesti, maahiset nopeasti (sanoja voi kirjoittaa yhteen tämän korostamiseksi), örkit kömpelösti, puoliörkit ajoittain kömpelösti, puolihaltiat ihmismäisesti.

Cylmarissa elää useita erilaisia rotuja. Näitä rotuja saa luoda itsekin lisää, kunhan kertoo tarpeeksi uudesta rodusta. Tosin oman hahmon tulee kuulua johonkin alapuolella lukeviin rotuihin, ei siis itsekeksittyjä rotuja omalle hahmolle. Uusista roduista ei saa tehdä ylivoimakkaita tai liian erikoisia. Jos tahtoo luoda jonkun uuden rodun (joka siis tulisi jossain määrin olemaan osa tarinaa, tällaisen rodun edustajia voisi olla npc:inä siis kyllä, vaikkakaan pelaajien hahmoina ei) tulee minulta kysyä hyväksyntä ensin, PM:llä tai irkissä.

Ihmiset ovat yleisin rotu Cylmariassa, ja heistä en kerrokaan tämän enempää. Kaikki osallistujat ovat kuitenkin tietääkseni ihmisiä, joten uskoisin kaikkien tietävän millaisia olemme.

Kääpiöt ovat ärtsympiä ja kunniakkaita pieniä olentoja. Yleensä myös paksuhkoja. Miespuolisilla kääpiöillä on lähes poikkeuksetta pitkä ja tuuhea parta, ja se parta onkin heidän suurin ylpeydenaiheensa. Aseenaan kääpiöt käyttävät useimmiten kirvestä, jota käyttävätkin taitaen. Kääpiöt ovat taitavia rakentajia, he osaavat muokata kiveä paljon taitavammin kuin mikään muista roduista Cylmarissa. Yleisesti ottaen kääpiöt eivät tule hyvin toimeen haltioiden kanssa. Kääpiöt elävät keskimäärin noin 400-500 vuotiaiksi. Kääpiöillä on hyvä näköaisti pimeässä. Kääpiöt asuvat suurimmaksi osaksi Grothin vuoristoissa, mutta heitä tavataan myös Merothin Pohjoisilta vuorilta. Syranthilla kääpiöitä ei asusta.

Haltiat ovat yleensä kauniita ja hoikkia, noin ihmisen pituisia. Heidän hiuksensa ovat yleensä tummia, ja muuta karvoitusta heille ei kasvakaan (eli siis haltiahahmoille ei partoja tai viiksiä). Haltiat ovat pitkäikäisiä, ja elävät yleensä noin 800-900 vuotiaiksi. Vaikka he muuten muistuttavatkin melkoisesti ihmistä, ovat nämä kaksi rotua silti helppo erottaa toisistaan - haltioilla on suipot korvat, sekä paljon kauniimmat ja sirommat kasvonpiirteet kuin ihmisillä. Tämä rotu rakastaa rauhaa ja inhoaa kuolemaa. Sen takia haltiamaagit keskittyvätkin yleensä pelkästään parantaviin ja suojaaviin taikoihin. Monet haltiat paheksuvatkin hyökkääviä loitsuja käyttäviä haltioita. Paheksuntaa haltioiden keskuudessa aiheuttaa myös Vorakin palvonta. Haltiat ovat yleensä hyviä jousen kanssa, johtuen heidän tarkasta näöstään, joka sallii heidän nähdä pimeässä melkein kuin normaalisti ja valossa taas paljon tavallista pidemmälle. Haltiat osaavat myös kulkea lähes joka paikassa äänettömästi niin halutessaan. Haltiakaupungit ovat piilossa Syranthin metsissä, ja monen sijaintia eivät edes muut kuin haltiat itse tiedä. Merothissa haltioita on vähän, Grothissa ei lainkaan. Monet haltiat väheksyvät muita rotuja, ajatellen olevansa itse paljon parempia. Sen takia haltioita ei yleensä ihmiskaupungeissa asukaan. Muutaman poikkeustapauksen joukossa on Alheronin ylipapitar Nidale, joka asui Zeassa kunnes tämä siepattiin Delmaitiin.

Puolihaltiat ovat ihmisen ja haltian sekoituksia. Tämä rotu ei tosin ole mitenkään yleinen, koska kuten sanottu, haltiat usein halveksivat muita rotuja. Puolihaltioiden elämä on yleensä vaikeaa, sillä ihmisille he muistuttavat liikaa haltioita ja haltioille taas liikaa ihmisiä. Rakkauselämäkin tuottaa heille suruja, sillä ihmisrakkaudet kuolevat vielä puolihaltioiden ollessa nuoria, ja haltiarakastaja taas jäisi suremaan puolihaltian kuollessa ensin. Tämä rotu elää yleensä noin 300-400 vuotiaaksi. Puolihaltioilla on yleensä myös hyvä näkö, tosin ei niin hyvä kuin täysiverisillä haltioilla. Toisin kuin haltioilla, puolihaltioilla kasvaa muutakin karvoitusta kuin hiukset. Puolihaltioita tavataan eniten Merothin mantereelta. Muutamia tavataan myös Syranthista, sen sijaan Grothissa heitä ei asu.

Maahiset ovat kääpiöitäkin pienempiä olentoja, niin pituudeltansa kuin paksuudeltansakin, jotka elävät keskimäärin 350-500 vuotiaiksi. Nämä pienet olennot puhuvat paljon ja nopeasti, ja muiden rotujen on usein vaikea saada selkoa heidän puheestaan, elleivät he tarkoituksella puhu hitaammin. Tosin jos heitä pyytää puhumaan hitaasti he yleensä puhuvatkin sitten hi-taas-ti, käytännössä tavuttaen sanomisensa, jotta viesti varmasti menisi perille. Maahiset rakastavat keksintöjä, ja väsäävät yleensä jos jonkinlaisia härveleitä, jotka yleensä eivät edes toimi kunnolla. Jos joku keksintö joskus sattuu toimimaan on se yleensä hyödytön tai muuten vain täysin epäkäytännöllinen. Poikkeuksiakin tietenkin on. Maahiset asuttavat Merothin mantereen Pohjoisia vuoria.

Örkit ovat luonteeltaan ilkeitä ja verenhimoisia. He ovat suurikokoisia ja heidän ihonsa on usein vihertävä. Nämä olennot ovat voimakkaita taistelijoita, mutta tyhmyys on heidän heikkoutensa. Örkit eivät kykene ajattelemaan pitkälle, vaan toimivat sen kummemmin ajattelematta. He eivät myöskään kykene käsittämään liian monimutkaisia asioita, ja heidän puheensa on lähes poikkeuksetta takeltelevaa ja epäselvää. Örkit eivät tee mitään hyvää hyvyyttään vaan ajattelevat vain omaa nahkaansa. Nämä olennot elävät yleensä korkeintaan 60-vuotiaiksi. Harva örkki kuolee vanhuuteen, heidän kuolinsyynsä on yleensä tyhmyys tai taistelut. Muutamia örkkiyhteiskuntia löytyy Merothin pohjoisosista, mutta suurin osa asuttaa Grothin mannerta.

Puoliörkit ovat ihmisen ja örkin risteytyksiä, lähes poikkeuksetta syntyneet raiskauksen tuloksesta, sillä kukapa ihminen vapaaehtoisesti ottaisi örkin vuoteeseensa. Puoliörkit eivät myöskään loista älyllään, tosin he ovat sentään hieman viisaampia kuin täysiveriset örkit. Jotkut puoliörkit ovat perineet enemmän ihmisen ominaisuuksia, ja tekevät joskus asioita ihan hyvää hyvyyttäänkin. Kukaan puoliörkki ei tosin ole koskaan luotettava, ja monesti jopa niiden kaikkein inhimillisimpien yksilöidenkin örkinveri pettää ja heistäkin tulee verenhimoisia. Yleisesti ottaen kaikki rodut, paitsi ehkä örkit, halveksivat puoliörkkejä, jopa niitä viisaampia yksilöitä, ja sen takia heidän elämänsä ei koskaan ole helppoa. Puoliörkit elävät yleensä korkeintaan 70 vuotiaiksi, tosin usein he kuolevat jo aiemmin. Lähes kaikki puoliörkit asuvat Merothin mantereella. Suurin osa asustaa pohjoisessa vuoristojen tuntumassa, mutta rotu on levinnyt lähes koko mantereen alueelle.

Jumalat:

Cylmarissa jumalia on muutamia, mutta tässä tekstissä esitellään niistä vain kaksi: Alheron, parannuksen jumala, ja Vorak, tuskan jumala. Jumalia saa luoda itse, mutta kysykää ensin minulta lupa siihen PM:llä tai irkissä. Ottakaa huomioon, että jumalien määrä tullaan pitämään alhaalla, joten miettikää mahdolliset jumalehdotuksenne tarkoin sitä ajatellen. Huomioikaa myös, että hahmo voi palvoa vain yhtä jumalaa kerrallaan, eikä vaihdokset - ainakaan yhtäkkiset - ole suotavia.

Minkään jumalan papit tai papittaret eivät osaa taikoa, mutta heidän rukouksillaan on maagisia vaikutuksia. Alheronin pappien rukoukset pystyvät parantamaan rukouksien kohdetta, ainakin tiettyyn rajaan asti. Kuolemasta ei ketään kuitenkaan voi herättää. Sekä Alheronin että Vorakin pappien ja papitarten rukoukset pystyvät myös antamaan kohteellensa uusia voimia. Vorakin papit eivät tosin kykene parantamaan rukouksillaan, mutta pystyvät aiheuttamaan erilaisia sairauksia, joskus jopa kuolemaan johtavia, mutta usein vain heikentäviä.

Kaikki eivät suinkaan palvo jumalia, vaan palvovat ovat paremminkin vähemmistö. Palvojiin suhtaudutaan usein epäluuloisesti, koska jumalien olemassaolo ei tavalliselle kadunmiehelle ole itsestäänselvyys. Vorakin palvojia yleensä pelätään, koska he ovat usein väkivaltaisia.

Suurin osa Alheronin palvojista ovat haltioita, kun taas Vorakin palvojat ovat pääasiassa örkkejä tai puoliörkkejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lähes koko rotu palvoisi, vaan palvojat ovat vähemmistö, kuten mainittua. Maahiset ja kääpiöt eivät yleensä palvo mitään jumalia, ihmiset voivat palvoa mitä vain.

Taikuus:

Cylmarin rodut ovat tottuneita taikuuteen, mutta sitä pystyvät käyttämään vain velhot. Nämä voivat tosin sitoa taikuutta esineisiin lumouksin, mutta tämä on vaikeaa ja hidasta. Lumotut esineet - joita toki siis voi käyttää kuka vain - ovatkin harvinaisia ja arvokkaita. Velhoksi tuleminen vaatii pitkää opiskelua, joka luonnollisesti vie aikaa ruumiinharjoitteilta, eli velhohahmo ei voi olla fyysisesti kovinkaan vahva. Käyttäkää omaa järkeänne velhonne taikuudenkäytössä, mitään varsinaisia rajoitteita ei ainakaan vielä nähdä tarpeellisiksi.

Taikuus ei ole sidottuna elementteihin, tai oikeastaan yhtään mihinkään, eli velho voi osata loitsuja laajalta alueelta, mutta vain suppeahkon määrän. Loitsujen oppiminen on hidasta prosessia, joka tapahtuu loitsukääröjä tai -kirjoja lukemalla ja harjoittelemalla. Opiskeltavan loitsun jo osaava velho voi nopeuttaa oppimista jonkin verran auttamalla loitsua opiskelevaa. Yleisimpiä loitsukääröjä ja -kirjoja saa ostettua suurimmista kaupungeista, kun taas voimakkaampia loitsuja on vaikea löytää kirjoitetussa muodossa.

Örkit ja puoliörkit eivät voi olla velhoja vähäisen älykkyytensä takia. Kääpiövelhot taasen ovat erittäin harvinaisia, johtuen rodun luonteesta - kääpiö tarttuu mieluummin paksuilla sormillaan kirveeseen kuin loitsukirjaan.


Hahmon luonti:

Varmistakaa, että olette lukeneet ja ymmärtäneet ylläolevat tiedot ennen kuin luotte hahmonne. Hahmon luonti tapahtuu täyttämällä allaolevat kohdat. Tehkää hahmonne Cylmarin maailmaan sopivaksi, ja huomatkaa, että hahmon tulee aloittaa Merothin mantereelta. Ottakaa myös huomioon, että muutkin tulevat kirjoittamaan hahmostanne, joten hahmoprofiilin tulee olla huolella tehty ja mietitty. Jos hahmollanne on vaikkapa käyttäytymiseen liittyviä erityispiirteitä, mainitkaa se Muuta tärkeää -kohdassa.

Helpointa on tehdä hahmoista ihmisiä, etenkin kun Meroth on pääosin ihmisten asuttama. Tarkkailkaa myös teitä ennen postanneiden hahmoprofiileja, ettei pelaajahahmoiksi tule liikaa Merothissa harvinaisempia rotuja. Jos eksoottisempien rotujen edustajia tulee liikaa, puutun asiaan.

Etunimi:

Sukunimi:

Sukupuoli:

Rotu:

Ikä: Ottakaa huomioon hahmonne rotu ja hahmoluokka tätä miettiessänne, esim. 20-vuotias ei voi olla täysinoppinut velho.

Hahmoluokka: Esim. velho, taistelija, varas, jne. Kohtaan voi myös merkitä "Ei varsinaista hahmoluokkaa", jolloin hahmosi ei ole minkään eritysalan osaaja. Ottakaa huomioon hahmonne rotu, esim. velhona oleminen vaatii älykkyyttä, eli örkit tai puoliörkit eivät voi olla velhoja.

Ulkonäkö: Tässäkin ottakaa huomioon rotu, kts. Rodut. Huom, kuva ei missään tapauksessa ole välttämätön! Huom myös, pelkkä kuva ei riitä.

Luonne: Ottakaa huomioon rotu.

Aseet: Ei kävelevää asevarastoa! Aseita tulee pystyä kantamaan järkevästi mukana, kyseessä ei ole nyt Final Fantasy, jossa miekat tungetaan taskuihin. Ottakaa taas huomioon rotu: maahinen ei voi kanniskella mukanaan valtavaa sotakirvestä.

Taiat: Vain velhot voivat käyttää taikoja - ei poikkeuksia! Itse loitsuja ei tarvitse määritellä, suurpiirteinen kuvaus riittää. Käyttäkää järkeä hahmonne osaamassa loitsumäärässä.

Mahdollinen lemmikki: Tämä kohta ei ole missään nimessä välttämättömyys. Ottakaa huomioon lemmikin käytännöllisyys, nurkassa nukkuva pullea maalaiskissa unohtuu helposti tarinasta pois. Käyttäkää tässäkin kohdassa omaa järkeänne, ylivoimakkaita olentoja ei voi olla lemmikkeinä.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Ylilyönnit pois, ei liikaa vahvuuksia. Hahmo ei myöskään voi olla kuolematon.

Heikkoudet: Hahmollasi täytyy olla heikkouksia.

Tausta: Kunnollinen tausta täytyy olla. Jos hahmosi ei halua kertoa taustastaan muille, mainitse siitä Muuta tärkeää -kohdassa, mutta kirjoita kuitenkin tausta kokonaisuudessaan tähän. Pitäkää tausta järkevän pituisena, esimerkki näkyy alempaa omasta profiilistani.

Muuta tärkeää: Kertokaa hahmonne erityispiirteistä tässä. Huomatkaa, että tähän kohtaan ei välttämättä tarvitse kirjoittaa mitään.


---


Oma profiilini (tätä voi käyttää esimerkkinä)

Etunimi: Rina

Sukunimi: Mariin

Sukupuoli: Nainen

Rotu: Ihminen

Ikä: 21

Hahmoluokka: Varas

Ulkonäkö: Pirteän näköinen nuori ja melko hoikka nainen. Rinan hiukset ovat lyhyet ja hiukan punertavat, silmät vihreät. Vaikka onkin käytännössä varaton, elättäen itsensä pienillä varkauksilla, ei sitä heti hänen pukeutumisestaan huomaisi. Yllään hänellä on nahkainen liivi, jonka alla valkea kangaspaita. Rinan vyötäröllä olevalla nahkaisella vyöllä roikkuu useita pieniä pusseja, jonne hän saa helposti säilöttyä pieniä tavaroita, kuten esimerkiksi varastamiaan sormuksia, yms. Lisäksi naisella on päällään mustat kangashousut, sekä puolisääreen ulottuvat nahkaiset saappaat.

Rinan kasvot (http://koti.mbnet.fi/purity/kuvat/kasvot.jpg) (kuva pelistä Neverwinter Nights)

Luonne: Tämä nuori varas on luonteeltaan pirteä ja iloinen. Ulkoapäin hän näyttää melko huolettomalta, vaikkakin osaa ajatella myös syvällisesti tarpeen vaatiessa. Rina rakastaa puhumista ja onkin usein äänessä. Puheidensa perusteella Rina vaikuttaa myöskin huolettomalta, ja nainen onkin oppinut olemaan paljastamatta todellisia ajatuksiaan muille kuin niille joihin hän todella luottaa. Hänen luottamustaan on vaikea ansaita, sillä varas on tottunut olemaan epäileväinen kaikkia kohtaan, eihän hän muuten varkaana pärjäisikään. Rina ei ole luonteeltaan paha, tosin ei sen enempää hyväkään. Neutraali olisi ehkä parempi sana kuvaamaan häntä - jos ystävällisenä oleminen tai 'hyvisten' auttaminen näyttää olevan hänelle hyödyllisintä, on hän heidän puolellansa. Jos taas 'pahisten' auttaminen tarjoaa enemmän etuja, auttaa hän heitä. Tärkeintä hänelle on oma nahkansa, ja hätätilanteessa hän olisi valmis pettämään kenet tahansa pelastaakseen itsensä. Tosin hän usein esittää luotettavaa apulaista, onhan se paljon hyödyllisempää kuin tehdä heti selväksi ettei häneen voi luottaa.

Ase: Toisen saappaan sisälle kätketty pieni tikari.

Taiat: Ei taikoja.

Mahdollinen lemmikki: Rinan mukana kulkee hänelle uskollinen nuori korppi, Kiri.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Rina on taitava suustaan, ja pystyykin usein välttämään muuten taisteluun johtavat tilanteet neuvottelutaidoillaan. Nainen osaa myös kulkea lähes äänettömästi. Tarpeen tullen hän on myös yhtä nopea liikkeiltään kuin suustaankin, tämä taito kun on kehittynyt hänen jäädessään kiinni taskuvarkaista. Rinan korppiystävä on myös osoittautunut hyödylliseksi tietoja hankittaessa.

Heikkoudet: Fyysisesti Rina on heikko, ja taistelutilanteisiin joutuessaan käytännössä avuton. Rina ei kanna mukanaan minkäänlaisia suojia, vaan kulkee normaaleissa vaatteissa, joten hän on hyvin haavoittuvainen, eikä pieni tikari tarjoa paljoakaan suojaa.

Tausta: Rina syntyi pikkukaupungissa nimeltä Narak (joka on nykyään sodan suhteen neutraali), ja asuikin siellä suurimman osan tähänastisesta elämästään. Hänen perheensä oli köyhä, ja tyttö tahtoi auttaa vanhempiaan alkamalla varastaa heille rahaa ja elintarvikkeita - ei ylellisyyksiin asti, vaan niin että he pystyivät elämään kunnollisesti. Hänen vanhempansa olivat ylpeitä tyttärestään, luullen tämän hankkineen itsellensä hyvän työpaikan. Rina ei koskaan hennonnut kertoa vanhemmilleen totuutta, sillä hän tiesi heille olevan kova isku jos heille joskus selviäisi heidän ainoan tyttärensä olevan pahainen varas. Kolme vuotta sitten, eli olleessaan 19-vuotias, Rina jätti pienen kotikaupunkinsa kertoen vanhemmilleen suuntavan matkansa suurkaupunki Zeaan paremman työpaikan toivossa.

Matka Zeaan vei noin viikon ja sen ajan Rina elätti itsensä suurimmalti osalti hymyilemällä kauniisti juopuneille, ja joskus selväpäisillekin, miehille matkan varrella olevissa majataloissa. Näin Rina sai heidät yleensä tarjoamaan hänelle aterian, ja pärjäsi taas seuraavalle majatalolle asti. Jos joskus hänen puhetaitonsa eivät riittäneetkään löytyi nurkasta yleensä ainakin yksi tarpeeksi juopunut, jotta hän uskalsi kokeilla varastaa kolikon tai pari ilman suurempaa kiinnijäämisen riskiä.
Yhdellä kertaa ollessaan taskuvarkaissa Rinan käteen ei osunutkaan yhtään kolikkoa, vaan pelkkä arkisen näköinen puinen sormus. Koska tyttö ei muutakaan löytänyt päätti hän pitää sormuksen toivoen saavansa siitä edes jonkun verran rahaa myydessään sen. Sormus paljastui kuitenkin täysin arvottomaksi, ainakin kauppiaille. Tosin pidettyään sitä sormessaan muutaman päivän ajan Rina huomasi ymmärtävänsä eläimiä, ja pystyvänsä kommunikoimaan niiden kanssa. Tyttö päätteli sormuksen kuuluneen jollekin velholle, ja päätti pitää esineen arvelleen siitä olevan vielä hyötyä. Matkansa varrella tyttö ystävystyikin erään korpin kanssa, jonka nimesi Kiriksi.

Saapuessaan viimein Zeaan tyttö jatkoi elämäänsä varkaana, sillä huomasi sen olevan paljon hyödyllisempää itselleen kuin töiden hankkiminen. Zeassa hän asuu vieläkin, elättäen itsensä samalla tavalla kuin aiemminkin.

Muuta tärkeää: Rina ei koskaan kerro kenellekään pystyvänsä kommunikoimaan eläinten kanssa nimenomaan sormuksen takia, eikä yleensä paljasta edes tätä kykyä. Jos häneltä kysytään Kiristä nainen yleensä vastaa korpin alkaneen seurata häntä hänen joskus pelastettuaan ja hoidettuaan korpin kuntoon. Hän ei halua paljastaa korpin avulla saamiensa tietojen lähteitä, jonka vuoksi jotkut luulevat hänen osaavan jopa ennustaa, mikä ei tietenkään ole totta. Näitä väitteitä nainen ei kommentoi millään tavalla, vaan yleensä vaihtaa vain aihetta tai on kuin ei olisi kuullut mitään.

Eläinten kanssa kommunikointi onnistuu siis ikäänkuin telepaattisesti, Rina ei puhele ääneen korpilleen tai muille eläimille. Sormus ei tarjoa kontrollia eläimiin, vaan vain kommunikaatioyhteyden näihin. Tämän takia Rina harvoin puhuu toisille eläimille kuin korpilleen, ellei se ole välttämätöntä.

Muistakaa että Kiri on korppi, jolla on myös korpin äly ja muisti. Tämä ei siis läheskään aina tajua kaikkia ihmisten puuhasteluja, eikä korpin muisti myöskään riitä turhan pitkälle. Jos siis olisi oletettu tilanne että Kiri joutuisi olemaan liian kauan erossa Rinasta, korppi tuskin enää muistaisi ystäväänsä. Kiri kuitenkin seuraa Rinaa lähes joka paikkaan, joten Rina pysyy hyvin tämän muistissa.

Rina ei myöskään ole mikään suurluokan varas, vaan enemmänkin taskuvaras. Hän varastelee juuri sen verran että pystyy elämään, ei siis kokoa itselleen mitään rikkauksia. Hänen käytännön kokemuksensa rajoittuu pelkästään taskuvarkauksiin ja muutamiin murtoihin.


Säännöt

Ennen kuin aloitat kirjoittamisesi

Ennen kuin kirjoitat tarinaan hahmosi tulee olla hyväksytty (ilmoitan hyväksynnästä joko PM:llä tai irkissä)
Varmista että olet lukenut kaikkien pelaajien hahmoprofiilit sekä kaikki tarinassa olevat viestit
Kun päätät jatkaa tarinaa, varaa ensin itsellesi vuoro. Eli kirjoita "varattu" ja sen jälkeen editoi tilalle itse tarina. Varausaikaa on kuusi tuntia, jos sinulla menee tätä kauemmin aikaa voi kuka tahansa varata seuraavan vuoron, vaikka et olisikaan vielä saanut tarinaasi valmiiksi. Poistan viestit joiden varausaika on mennyt umpeen, kunhan vain näen ne
Vain yksi varaus kerrallaan (eli ei viestejä tyyliin "mä kirjoitan kun toi on saanut valmiiksi")
Muistakaa ettei koko varausaikaa ole pakko käyttää, aika on pitkä vain jottei tule turhan kiire


Kirjoittaessasi

Muista oikeinkirjoitus! (varsinkin kappalejako)
Jos olet muokannut hahmoprofiiliasi sen jälkeen kun postasit sen, mainitse tästä ensimmäisen tarinaan kirjoittamasi viestin alussa (kts. alempi kohta huomautuksista)
Älä muuta hahmoprofiiliasi enää sen jälkeen kun hahmosi on jo kirjoitettu sisään tarinaan
Voit tehdä viestin alkuun tai loppuun lyhyitä huomautuksia tärkeistä viestiäsi koskevista seikoista [*size=1](huomautus tähän, tähdet pois)[*/size]:llä. Älä kuitenkaan huomauttele keskellä tekstiä
Älkää käykö huomautuksissa keskustelua tarinan suunnasta tai vastaavasta, tällaiset kuuluvat tähän (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?s=&threadid=5710) ketjuun
Voit käyttää lihavointia ja kursiivia korostamaan joitain sanoja tai kohtia tekstissäsi, mutta älä käytä muita erikoismuotoiluja (värit yms.)
Muiden pelaajien hahmoja ei saa kirjoittaa sisään tarinaan ilman pelaajan hyväksyntää tähän
Muiden pelaajien hahmoja ei saa tappaa, tai aiheuttaa heille mitään pysyvää vahinkoa (vammaa, arpea, yms) ilman pelaajan lupaa
Jos et ole varma onko jokin sallittua, kysy tästä minulta ennen kuin kirjoitat sen - jos käykin niin ettei kyseessä oleva asia ole sallittua menee hukkaan aikaa ja vaivaa
Älä kirjoita mitään, mikä muuttaisi tarinan pääsuuntaa (älä esim. lopeta sotaa kesken kaiken)
Uusia jumalia tai rotuja ei saa luoda ellei saa minulta siihen ensin lupaa


Kirjoittamismäärää koskevat rajoitukset

Käyttäkää järkeä viestienne pituudessa. Esimerkkipituus löytyy aloitusviestistä
Älkää kirjoittako useammin kuin kerran kolmessa päivässä. Harvemminkin saa toki kirjoittaa, mutta useammin ei. Käyttäkää järkeänne tässä - kirjoittakaa sen verran ahkerasti, että hahmonne ei pääse muilta unohtumaan. Yksin matkustavilta vaaditaan enemmän ahkeruutta kuin muilta, sillä jos on ryhmässä kirjoittavat muutkin ryhmässä olevat hahmostasi
Tarkkailkaa milloin muut ovat kirjoittaneet viestinsä - tarinaketjuun ei enempää kuin kolmea viestiä päivässä



Muita tärkeitä seikkoja

Älä kirjoita Nidalen tekemisistä yms. (hahmot saavat puhua Nidalesta kyllä, mutta eivät olla tekemisissä tämän kanssa)
Tarinan ei tarvitse pyöriä Nidalen ympärillä, hahmoilla saa ja mielellään onkin muuta sisältöä elämässänsä kuin Nidalen pelastaminen tai vartioiminen
Ei mitään kiirettä hahmosi esittelyssä - tämän ei tarvitse ilmestyä tarinaan heti ensimmäisessä mutkassa
Pyrkikää jakaantumaan pieniin ryhmiin. Ei siis suurta määrää hahmoja yhtäkkiseen rykelmään, muttei myöskään neljäätoista yksinäistä suttakaan. Koko tarinaa ei voi kulkea läpi sooloillen, mutta heti alussakaan ei tarvitse ryhmässä olla
Cylmarin rahayksikköinä toimivat yksinkertaisesti kulta-, hopea- ja pronssirahat (kolikoita, ei seteleitä). Sata kuparista vastaa yhtä hopeaa, ja sata hopeaa vastaa yhtä kultaista. Yksikin kultakolikko on suhteellisen arvokas, ja sillä pystyy elämään kahden viikon verran hyvätasoisessa majatalossa (yksi yö hyvätasoisessa majatalossa siis maksaisi noin seitsemän hopeaista). Kultarahat ovat arvokkaita, eikä tavalliset pulliaiset välttämättä edes näe niitä elinaikanansa.

----

Kreditsit Welcille kun se auttoi mua tämän kanssa. ^^

[q-me]

Etunimi: Odo

Sukunimi: Tussle

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Ikä: 51

Hahmoluokka: Salamurhaaja (Varas)

Ulkonäkö: Odon arvokkailta, mutta vanhoilta ja hieman riutuneita kasvoilta paistaa suuri elämänkokemus. Hänen pitkät harmaat hiuksensa vain korostavat Odon karismaattisuutta. Hän on pituudeltaan hieman keskivertoa miestä pidempi, paljon se sitten onkaan, ja ruumiinrakenteeltaan vankka ja vahva, mutta samalla myös notkea ja nopea. Hänen niin kutsuttu työnsä vaatii sitä.

Vaatetukseltaan hän on arvokas. Hänen yönsininen hupullinen viitta tekisi kunniaa kuninkaallisillekin. Muutenkin hän suosi tuollaista tummansinistä mukavaa, mutta "hiljaista" vaatepartta. Toisin sanoen, koruille ja muille tilpehööreille ei Odon vaatetuksessa ole tilaa. Minkäänlaista panssaria ei Odo kanna, sillä salamurhaajan ammatissa kaikki ylimääräinen paino on vain haitaksi. Odolla on nahkaiset hansikkaat; nahkainen vyö, jossa roikkuu muutamia pusseja; ja hieman polvien alapuolelle ulottuvat saappaat.

Tässä olisi kuva Odosta. (http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/v/_/v_juuso/1057577504012.jpeg) Ja tuo kuva on pelistä Thief The Dark Project. Tai jotakin sinne päin.

Luonne: Odon luonnetta on hyvin vaikea määritellä. Itse asiassa hän yksin tietää millainen hän todella on. Tämä johtuu siitä, että Odo kävi läpi Zean salamurhaajien killan rankan koulutuksen, josta vain parhaat karsiutuvat. Koulutus ei sisältänyt pelkästään fyysistä harjoittelua, vaan käyttäytymissääntöjä, hovietikettiä ja valeasuja jne... Hän siis osasi olla tarpeen vaatiessa hauska, ujo, röyhkeä, kohtelias, rauhallinen tai pelokas. Tämä tekee hänestä hieman salaperäisen. Todellisuudessa hän on, no, vanha. Karismaattinen ja arvokas, hieman hiljainen sekä viisas. Työnsä takia joku voisi pitää Odoa rikollisena ja pahana ihmisenä, mutta ihmisten pistäminen pois päiviltä on Odon mukaan vain työn varjopuoli. Hän tekee vain työtä käskettyä, mutta on muuten lainkuuliainen.

Ase: Odolla on pitkäjousi, mutta sitä hän käyttää tuskin koskaan. Se on hänellä kotonaan. Sen sijaan hän turvautuu mieluummin kahteen pitkään tikariinsa sekä muutamaan heittoveitseensä.

Taiat: Ei hallitse kykyä taikoa.

Mahdollinen lemmikki: Ei ole...

Muut kyvyt ja vahvuudet: Odon salamurhaajien killalta saadut taidot ovat hänen suurin vahvuutensa. Hän tietää miten käsitellä tavallisia ihmisiä, aatelisia sekä kuninkaallisia. Hän on äärimmäisen taitava liikkumaan varjoista varjoihin huomaamattomasti sekä paikasta toiseen muullakin tapaa, kuin kadulla kävelemällä. Toisin sanoen pitkin kattoja ja viemäreitä.

Heikkoudet: Ajan myötä on ikä alkanut painaa Odon harteita. Hän on myös vakavasti sairas, ollut jo jonkin aikaa. Sairaus riuduttaa Odoa ja se on alkanut näkyä sekä hänen fyysisessä kunnossaa, että henkisessä. Muutaman kerran on jo hengen lähtö ollut lähellä sairaskohtauksen iskiessä silloin, kun Odo on sitä vähiten odottanut tai kaivannut...

Tausta: Odo on koko ikänsä asunut Zeassa. Ollessaan kolmentoista, hänen vanhempansa pistivät hänet Zean salamurhaajien killan oppiin. Koulutus kesti monta vuotta, sisältäen oppeja laidasta laitaan. Salamurhaajalle on tärkeää sekä tuntea aseensa vaikkapa unissaan että miten käyttäytyä ihmisten parissa ja salata heiltä oma todellinen luonne. Koulutuksen jälkeen hän tunsi monista kasveista saatavat myrkyt sekä näiden mahdolliset vastamyrkyt. Hän osasi olla äänetön ja nopea. Hän osasi olla jotakin, mitä hän ei ollut, ja ne olivatkin miltei kaikki mitä hän tarvitsi.

Ollessaan kahdenkymmenen, hän lopulta oli suorittanut tutkintonsa. Hän oli viimein salamurhaaja. Silloin hän aloitti pienemmillä "keikoilla" ja niitä riitti. Kolmenkymmenen vuoden kuluessa hän saavutti arvostusta ja kohosi killan arvoasteikolla todella korkealle. Ajan myötä hänen "keikkansa" muuttuivat vaativimmiksi ja yhä suuremmiksi, mutta niitä oli yhä harvemmin.

Eräänä päivänä, Odon ollessa hieman yli neljänkymmenen, hän törmäsi kadulla surkeaan ilmestykseen. Nuori rähjäinen poika tuijotti Odoa pelokkaasti, mutta uhkaavasti. Odo näki että poika oli selvästi nälkiintynyt ja väsynyt, luulatavasti orpo kuten monet muut lapset slummeissa. Silti Odo sääli poikaa. Odo näki hänessä jotakin erikoista. Odo ei tiennyt miksi, mutta hän ajatteli sen johtuvan niistä silmistä, jotka tuikkivat niin uhmakkaasti ja niin vaarallisesti.

Odo sai pojan rauhoittumaan ja vei tämän killan tiloihin, jossa poika sai syödä, juoda sekä levätä. Ruokapöydässä poika kertoi kohtalon kolhimasta retkestään, joka toi hänet Zeaan. Hänen nimensä oli Zack Enduro ja hän oli orpo, aivan kuten Odo oli arvellutkin. Sinä yönä Odo valvoi myöhään ajatellen asioita. Hän ei olisi uskonut koskaan ottavansa itselleen oppipoikaa, mutta Zackissa oli jotakin erityistä. Pojasta voisi vanhempana tulla jotakin. Ja niin Odo pyysi poikaa jäämään.

Zack osoittautui lahjakkaaksi oppilaaksi ja hän opiskeli uutterasti. Kahden vuoden ajan Odo opetti Zackille ammattinsa oleellisia asioita aina lukkojen avaamisesta aseiden käsittelyyn. Varttuessaan Zackista tuli hieman vaikea, ja Odolla oli hänen kanssaan ongelmia. Odo olisi toivonut voivansa saattaa Zackin koulutuksen loppuun, mutta se ei ollut mahdollista. Niinpä Odo kirjoitti ystävälleen, joka lupautui ottamaan Zackin huostaansa. Ja niin Zack lähti, eikä Odo ole kuullut hänestä sen koommin.

Odon 50. syntymäpäivä ei ollut kovin mieluinen. Hän oli muutamaa päivää aikaisemmin pilannut erään keikan, hän oli pyörtynyt eikä "työtä" oltu saatettu loppuun asti. Killan johto ei tästä suuremmin pitänyt ja siirsi Odon pienelle lomalle. He ajattelivat Odolla olevan vain hieman stressiä. Niin Odokin ajatteli. Hän ei olisi voinut olla paljoakaan enemmän väärässä.

Seuraavan vuoden kuluessa Odon olo kävi vain pahemmaksi. Aian silloin tällöin hän sai vakavia kohtauksia, henki ei kulkenut ja kuume nousi. Hän alkoi itsekin olla huolissaan. Mikään tunnettu lääke tai rohto ei auttanut. Odo oli jo luopua toivosta, kun hänelle kerrottiin Alheronin ylipapittaresta, Nidale Luminista. Odo harkitsi Nidale Luminin puheille menemistä. "Killalla oli suhteita, joten hän varmasti pääsisi kertomaan Nidalelle sairaudestaan", Odo ajatteli. Muutamia päiviä myöhemmin Nidale Lumin kidnapattiin ja Odon mahdollisuus parantua valui tyhjiin kuin hiekka sormien läpi. Tällaista Odo ei suvaitsisi, hän ei aikonut kuolla. Hän aikoisi löytää Nidale Luminin ja parantua sairaudestaan. Tämä vain oli valitettavasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta se ei Odoa pidättelisi. Näkymät parantumisesta puhalsivat tuulta Odon purjeisiin. Hän alkoi päästä vauhtiin...

Muuta tärkeää: No juuri nyt ei tule mitään mieleen. Lisäilen sitten, jos jotain erityisen tärkeää muistan/keksin.

Niin juu, ja pahoittelen että menin nyt lupaa kysymättä keksimään Zeaan salamurhaajien killan. Toivottavasti siitä ei nyt kauheasti haittaa ole. Voihan sen muuttaa ihan varkaiden killaksi niin kaikki varjoissa hiippailijat olisivat sitten tervetulleita sinne, olivatpa he sitten varkaita tai salamurhaajia :)

[Purity]

Hahmojen kuvista nyt sitten sen verran, että älkää ottako mitään valmista hahmoa hahmonne kuvaksi. Eli siis ei mitään hahmoa pelistä/elokuvasta/yms. Selventääkseni asiaa tuo minun hahmoni kasvojen kuvat ovat siis pelistä Neverwinter Nights. Peliä pelanneet tietävätkin että siinä luodaan hahmo vähän samaan tyyliin kuin tässä ORPG:ssä, eli siis tuolla kuvalla ei valmiiksi ole mitään nimeä, taustaa, tai mitään osaa kyseisessä pelissä. Jos jollain hahmolla on sellaiset vaatetukset, joita et tunne osaavasi kuvailla kunnolla, voit laittaa kuvan. Tai tuon tapaiset kasvonpiirteet.. älkää kuitenkaan ottako esim. jonkun FF-hahmon kasvoja ja laittako niitä oman hahmonne kasvoiksi.

Muistakaa myös, että se kuva ei ole missään suhteessa pakollinen, vaan kirjallinen kuvailu käy vallan hyvin. Jos kuva ei mitenkään tue hahmonne kuvausta, tai auta hahmottamaan hahmon ulkonäköä tai vaatetusta paremmin, jättäkää se laittamatta.

[auron_86]

Etunimi: Zack

Sukunimi: Enduro

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Ikä: 22

Hahmoluokka: Vaeltaja/palkkasoturi

Ulkonäkö: Zack on noin 170 cm pitkä, laiha, jopa nälkiintyneen näköinen, ja ikäistään vanhemmalta näyttävä nuori mies joka huokuu surun ja yksinäisyyden auraa. Kasvot ovat laihat, ja niillä on usein tympääntymistä tai surua kuvastava ilme, joka tosin jää usein piiloon hänen viittansa hupun varjoon. Oikeassa poskessa on silmäkulmasta miltei koko posken poikki ulottuva pitkä, pystysuora, arpi. Hiukset ovat mustat ja suorat, ja ne ulottuvat häntä olkapäille. Silmät ovat tumman siniset, ja niissä on tuike jonka takia häntä ei usein puhuttaessa katsota silmiin.

Päällään hän pitää mustaa viittaa jonka päässä on huppu. Ihoa vasten hänellä on valkoinen tunikka jonka päällä on rengaspaita. Rengaspaidan päällä on valkoinen, kankainen paita. Kaiken tämän päällä on vielä tummanruskea, jäykkää nahkaa oleva takki, jonka saa tarpeen tullen kiinni kokonaan. Ruskealla nahkavyöllä roikkuu hänen miekkansa, rahapussi, ja toinen pussi joka sisältää hyödyllisiä tarvikkeita, kuten tulukset ja sideharsoja. Housut ovat mustaa kangasta, ja jaloissa hänellä on mustat saappaat. Käsissä on mustat hansikkaat jotka eivät niinkään suojaa muulta kuin kylmyydeltä. Kaikki vaatteet ovat enemmän tai vähemmän nuhruisia, eikä tarvitse olla velho että huomaan että hän on vaeltaja.

Zackin kasvot (http://nwn.unforgottenrealms.net/downloads/portraits/crosbie/nwnrhi.jpg) (Neverwinter Nightsista)

Luonne: Zack on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, jopa töykeä persoona, joka välittää vain siitä että saa maksun työstään. Baareissa hän vetäytyy nurkkaan ja kuuntelee sieltä muiden puhetta, toivoen joko saavansa tietoa mahdollisesta uhristaan tai kuulevansa kenen kotoa saisi sinä iltana helpoiten varastettua rahaa. Töitä saadessaan hän hoitaa hommansa, kerää rahat ja häipyy sen jälkeen, välittämättä siitä kumman puolen hyväksi tekee töitä, hän työskentelee sille joka tarjoaa eniten, vaikka tämän motiivit olisivatkin pahat. Hän ei luota keneenkään, ja tekee sen selväksi heti tehtävän alussa, jottei tämän harteille uskottaisi toisen ihmisen henkeä. Murha tehtävät eivät ole mieluisia, mutta hän tekee ne valittamatta, jos siitä vain maksetaan tarpeeksi. Hän ei päästä ihmisiä lähelleen helposti, koska on joutunut kestämään niin monen rakkaan ihmisen pois menon, ettei enää kestäisi sitä uudestaan. Zack puhuu vähän, mutta se ei tarkoita sitä että hän olisi tyhmä, usein Zack saa enemmän tietoa työnantajastaan tarkkailemalla kuin puhumalla, ja käyttää havaintojaan hyväkseen säälittä. Silloin kun hänen tarvitsee puhua, hän sanoo asiansa suoraan, joskus jos maksua ei suostuta antamaan hän käyttää vaivihkaista uhkailua. Itsestään hän ei paljasta usein edes nimeään, eikä kukaan muuta halua tietääkään Zackista leijuvan salaperäisyyden takia. Muita rotuja vastaan hänellä ei ole mitään, mutta hän pitää erityisesti kääpiöistä näiden luonteen takia. Ventovieraita hän vihaa, hän ei puhu heille sanaakaan, ja jos joku joskus häneltä jotain kyselee hän ei vastaa mitään. Taisteluissa Zack hyödyntää myös miekkansa huotraa, ja tappaa vihollisensa nopeasti ja säälimättömästi.

Zack ei ole tunteeton, ei edes ylimielinen, vaikka se usein siltä näyttääkin, hän on haudannut tunteensa vahvan muurin taakse, ja teeskentelee ettei välitä kunnes uskoo siihen itsekkin. Itseään hän ei pidä muita ihmisiä parempana, koska nämä ovat valinneet oman tiensä, kuten hänkin aikoinaan. Usein Zack kuitenkin tuntee huvittuneisuutta tai ärtyvyyttä muita kohtaan, joko näiden typeryyden tai teitämättömyyden takia. Ulospäin hän näyttää hiljaiselta ja syrjäänvetäytyvältä, mutta hän kamppailee mielessään kaiken aikaa syyllisyyttä ja surua vastaan. Zackin lukuisten menetysten takia hän päätti aikoinaan peittää tunteensa kaikilta, jottei kukaan enää kärsisi enää hänen takiaan, eikä hän joutuisi enää itse petetyksi. Joskus hän raottaa muuriaan satunnaisille henkilöille jotka tuovat hänelle mieleen hänet itsensä, tai joista hän huomaa oikeasti välittävänsä. Zackin muuri pitää kuitenkin miltei aina, ja hän uskoo itsekin välillä ettei hänellä ole enää tunteita, vaikka ne vain odottavat ja mylläävät rauhaisan ulkokuoren alla.

Aseet: Vasenta säärtä vasten heiluu hänen pitkä katanansa, jonka kädensija on päällystetty mustalla langalla jotta ote pitäisi paremmin. Pikaiseen tiirikointiin ja köysien katkaisuun hänellä on oikean säären sisäpuolella ohut tikari.

Taiat: Ei taikoja

Lemmikki: Ei lemmikkiä

Muut kyvyt ja vahvuudet: Katupoikana ja Odon opissa ollessan ollessaan Zack oppi tiirikoimaan helppoja lukkoja, liikkumaan hiljaa sekä piiloutumaan varjoihin, ja näistä kyvyistä on hänelle edelleen hyötyä jos hänen on määrä murhata joku huomaamattomasti, tai kun hän yrittää vältellä vartijoita tai muita ihmisiä. Hän on hyvin nopea ja ketterä jaloistaan, ja pystyy usein lävistämään vihollisensa ennen kuin tämä ehtii vetää edes miekkaansa esiin. Vuosien mittaan hän on myös oppinut käyttämään katanaansa nopeasti ja taitavasti, ja pystyy samalla kertaa taistelemaan jopa neljää aseistettua vihollista vastaan. Pahassa paikassa Zack osaa ajatella selkeästi ja järkevästi ja pitää päänsä kylmänä.

Heikkoudet: Vaikka Zack onkin nopea jaloistaan, hän on heikko fyysisesti, eikä kestä vahvan vastustajan miekaniskujen voimaa. Hänen töykeytensä saa hänet myös usein vaikeuksiin, kun hän saattaa tokaista tärkeälle virkamiehelle sanoja jotka tulkitaan uhkaukseksi. Lisäksi hänen ajatuksensa ovat usein synkkiä, ja saattavat saada hänet näkemään painajaisia tai ajattelemaan liikaa asioita jotka voivat vaivata esimerkiksi taistelussa.

Tausta: Zack syntyi Azemin kaupungissa, joka on Merothin etelä rannikolla sijaitseva suuri satamakaupunki. Hänen perheensä oli varakas kauppias-suku jota arvostettiin. Hänen isänsä liittyi armeijaan pitääkseen perheen kunniaa yllä myös taistelukentillä, mutta sai pian surmansa rosvojoukon keihäästä. Tuohon aikaan Zack oli viisi-vuotias, ja isän menetys oli hänelle kova pala. Pian sen jälkeen kaupungissa raivosi kova kuume, joka riisti hengen Zackin siskolta ja äidiltä. Hän itse jäi luultavasti henkiin vain sen takia että vietti paljon aikaa kaupungin ulkopuolella. Armeija saapui pian paikalle laittamaan kaupungin karanteeniin, mutta otivat säälistä joukkoihinsa kaupungista karanneen Zackin, vastoin tämän tahtoa.

Vastentahtoinen palvelus jäi kuitenkin lyhyeksi kun hänet annettiin seuraavassa kaupungissa paikallisen orpokodin hoiviin. Pahaksi onneksi omistaja oli kieroutunut vanha eukko, joka harjoitti orjakauppaa salaa. Zackin kaltaiset terveet lapset myytiin orjaksi hyvään hintaan. Seuraavat neljä vuotta Zack vietti elämäänsä kurjissa oloissa orjana eräässä rikkaassa perheessä. Ruokansa hän sai miltei aina näpistää, ja kiinnijäämisestä seurasi rangaistus. Tällöin hän oppi avaamaan lukkoja, hiipimään hiljaa ja näpistämään nopeasti. Isäntä oli kuitenkin tyytymätön työhön, ja myi muutaman orjansa Mygon vuoristokaupunkiin saakka, ja heidän joukossa oli Zack.

Mygossa Zack myytiin orjaksi keskiluokan perheeseen, jota hän ei kestänyt kuitenkaan kauaa, vaan onnistui karkaamaan sieltä ja matkustamaan jäniksenä vankkureissa Zeaan. Kaduilla ollessaan hän kohtasi varaskillan jäsenen Odon, joka poikaa säälien otti tämän luokseen. Aluksi hänen oli tarkoitus vain olla killassa yön yli, mutta kun Odo päätti opettaa Zackia puolustamaan itseään, ettei tämä enää olisi täysin avutonta vihollistaan vastaan.

Viikot venyivät kuukausiksi, ja Odo opetti Zackille käyttämään tikaria, ja katanaa ja liikkumaan varjoissa. Kahden vuoden kuluttua Zack oli kehittynyt niin nopeudessa kuin taidoissaan, ja katanasta oli tullut hänen aseensa. Vaikka Odo olisikin halunnut jatkaa koulutusta, hän ei enää pystynyt huolehtimaan Zackista, vaan päätti lähettää tämän velhoystävänsä luo pieneen vuoristokylään, ja niin Zack sai lähteä killasta mukanaan aseet ja varkaan koulutus. Kylässä Zack oppi velho luona lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan, ja tutustui Cylmarin historiaan ja rotuihin. Vuoden hän opiskeli velhon luona, jonka jälkeen velho sai oppilaita ja Zack lähti kiertelemään yksi mannerta.

Kuukauden vaeltelun tuloksena Zack päätyi suurelle farmille töihin, jonka omistaja otti tämän siipiensä suojaan. Siellä hän ystävystyi tilan omistajan pojan Kerin kanssa, ja ihastui tämän siskoon Katiin. Farmilla hän vietti kuusi vuotta, jonka aikana farmilla työskentelevä ex-sotilas jatkoi hänen koulutustaan katanan parissa. Keristä, Katista ja Zackista tuli parhaat ystävät, ja Zack tunsi sielunsa viimein lepäävän.

Onnea ei kuitenkaan jatkunut loputtomiin, Zackin ollessa 17-vuotias alueella puhkesi kahden rikkaan perheen välinen valtataistelu. Tästä syystä toinen perheistä otti farmin haltuunsa käyttäen sen ruokavaroja omien sotilaidensa ruokana. Farmin väki ei kestänyt sortoa kauaa, vaan he lähettivät salaa lähetin hakemaan apua Zean joukoilta. Zean joukot saapuivat, ja taistelu oli pikainen, mutta kohtalokas. Hyökkäys alkoi äkkinäisesti, ja kesti vain hetken, mutta siinä ajassa farmin haltuunsa ottaneen perheen joukot tappoivat puolet farmin väestä, mukaan luettuna Kerin, ja Zackin kihlatun Katin. Kerin onnistui pelastaa Zack hyökkäyksen alussa uhraamalla itsensä Zackin rintaan tarkoitettuun miekkaan, ja Kat suojasi rakastaan toiselta miekaniskulta, joloin Zack viimein sai katanansa käsiinsä.

Se oli lopullinen naula Zackin arkussa, hän valitsi tiensä, ja auttoi Zean joukkoja teurastaen katanallaan yhteensä kuusi vihollista, ja hänen ystäviensä tappajan. Sinä samaisena päivänä Zack hautasi ystävänsä ja vannoi; ettei antaisi enää kenenkään kärsiä hänen takiaan. Sanomatta hyvästejä tai kiittämättä Zeaanien joukkoja hän keräsi kaatuneilta tavaraa ja katosi iltahämärään, palkintonaan vain arpi jonka oli saanut Katin ja Kerin tappajalta. Kahdesta nahistelevasta perheestä hän ei enään sen jälkeen kuullut, mutta hän oletti että ne oltiin pantu ruotuun lopullisesti. Hieman sen jälkeen hän nostatti tunteilleen muurin, ja alkoi vaeltaa Merothissa, tehden tehtäviä tai hommia joita ihmiset uskoivat hänelle eri kaupungeissa. Ajan kuluessa hänen tunteensa peittyivät ja unohtuivat, vaikka hän edelleen kamppailee pitääkseen ne piilossa. Yhä tänäkin päivänä hän vaeltaa, uskoen että vain siten hän pystyy olemaan sekaantumatta toisten ihmisten asioihin tai elämään, ja maksamaan velkansa. Nyt kun sota on ollut käynnissä jo puoli vuotta, ja tiedot Nidalen sieppauksesta ovat levinneet laajalta, kaupunkien keskinäiset kärhämät nostavat päätään, joka taas tietää Zackille runsaasti töitä.

Muuta Tärkeää: Rahat jotka hän saa keikoiltaan ovat suuri arvoitus. Sen perusteella mitä hän on tehnyt voisi päätellä että hänellä on omaisuus kasassa, näin ei kuitenkaan ole. Osittain tämä johtuu siitä että paljon rahaa kuluu elintarvikkeisiin, sillä Zack ei ole halunnut nähdä nälkää sitten orja aikojensa. Toisekseen paljon rahaa menee erilaisten lähteiden, kuten vakoojien, jutuuttamiseen. Loppujen rahojen kohtalo on hämärän peitossa. Zack tietää itse että ei ole tienannut paljoa, mutta jatkaa silti vaeltelua.

Tietoa siitä onko Zack todettu kuolleeksi kotikaupungissaan hänellä ei ole, vaikka onkin muutaman kerran vaeltanut kaupungin ohitse. Samoin hän ei tiedä mitä hänen orjakauppiailleen on tapahtanut, eikä hän suoraansanottuna välitä.

[Gabriel]

Etunimi: Drynn

Sukunimi: Sannin

Sukupuoli: Mies

Rotu: Puolihaltia

Ikä: 133

Hahmoluokka: Velho

Ulkonäkö: Pitkä ja hoikka ruumiinrakenne joka on velhoksi suhteellisen lihaksikas johtuen ankarista fyysisistä harjoituksista joiden tarkoituksena on edesauttaa keskittymiskykyä. Pukeutuu karmiininpunaiseen samettia olevaan hupulliseen viittaan jonka alla on vielä hupullinen musta kaapukin. Asusteet käytännöllisiä mikäli tahtoo salata henkilöllisyytensä/rotunsa/sukupuolensa; vetämällä päähän molemmat kaavut hukkuvat kasvot suhteellisen syviin varjoihini (ja viitan voi luonnollisestikin kietoa itsensä ympäri). Jalkineina sandaalit.
...Rodulliset piirteet ovat melko selvät. Korvat ovat suhteellisen suipot (joskin aavistuksen verran ihmismaisemmat kuin puolihaltioilla yleensä) ja silmät suuret (mikä viittaa hyvään näköön). Silmät ovatkin sangen merkillinen piirre Drynnissä - silmäterät ovat suhteellisen suuret ja väriltään harmahtavan ruskeat, pupillit taas kuin ylöspäin "venytetyt": kapeat ja pitkät. (Ei ole kuitenkaan varmaa näyttävätkö Drynnin silmät oikeasti siltä vai onko se vain hänen taikuutensa aikaansaannosta [kts. Drynnin taiat].) Kasvot ovat kalpeat ja piirteiltään terävät johtuen hyvin esillepiirtyvistä kasvoluista (terävä leuka ja hyvin esillepiirtyvä leukaluu voi näyttää hyvinkin vaikuttavalta, kuten myös korkea otsa sekä jyrkät ja terävät silmäkuopat). Mustat, ohuet ja täysin suorat hiukset ovat noin 30 senttimetrin pituiset. Pituutta ei kuitenkaan yleensä nähdä, sillä hiukset on kammattu suoraan taaksepäin kaavun hupusta sisään. Ei viiksiä eikä partaa. Pituus 178 cm, paino 76 kg.

Luonne: Vähäpuheinen (muttei epäsosiaalinen) eksentrikko. Vähäpuheisuus johtuu Drynnin halusta tutustua ihmiseen tarkemmin ennen kuin puhuu hänen kanssaan jonninjoutavia syvällisempiä. Tarkempi tutustuminen vaatisi taas pidempää tutustumisaikaa, ja Drynn on matkannut suurimman osan ajastaan yksin kulkien kaupungista kaupunkiin vailla mitään erikoisempaa päämäärää. Se ei tietenkään estäisi muihin tutustumista, mutta Drynn ei pitänyt kovinkaan todennäköisenä saavansa matkakumppanin mukaansa päämäärättömille hortoiluilleen. (Asia muuttuu kyllä hyvinkin todennäköisesti nyt kun Drynn on alkanut kiinnostua Merothin poliittisesta tilanteesta ja hakeutuu kohti Delmaitia.) Drynn on älykäs, ja vastapainona älykkyydelle toimii ylimielisyys. Sisimmässään Drynn toivoo mahdolliselta vakituiselta matkakumppaniltaan ainakin toista kahdesta ominaisuudesta, mieluiten molempia. Sosiaalisissa tilanteissa (joissa hän ei tunne ihmisiä kovinkaan hyvin) Drynn istuu mieluiten hiljaa ja tarkkailee muiden tekemisiä. Se ei ole ainoastaan epäsosiaalisuutta, vaan auttaa myös oppimaan kyseessä olevien ihmisten luonteenlaadusta ja tietyistä käyttäytymispiirteistä. Hän on kykenevä niin empatiaan kuin antipatiaankin, ja hänen suhtautumisensa muihin riippuu pitkälti siitä millaisina hän näkee ihmiset omassa oikea ja väärä -kuvassaan (joka ei kyllä ole millään tavoin mustavalkoinen). Drynn kykenee onnekseen kätkemään tuntemuksensa sangen hyvin tarpeen vaatiessa, senkin varalta jos hän näkee syytä inhota tai kunnioittaa jotain henkilöä suhteellisen paljon. Tuntemuksiensa kätkemisen avuksi hän voi käyttää myös taikuuttaan.
...Yhteenveto: Hiljainen ja tarkkailevainen henkilö jolla on omat arvot ja joka ei käyttäydy pyhimyksen eikä lieronkaan tavoin.

Aseet: Yksi isompi heittotikari ja kolme puukkoa, kaikki kätkettyinä joko kaavun tai viitan taskuihin.

Taiat: Drynn on erikoistunut illuusiotaikoihin. Ne mahdollistavat varsinaisen taistelukohtauksen välttämisen ja suhteellisen turvalliset hyökkäykset. Taikojaan käyttäen Drynn voi luoda harha-aistimuksia ja kätkeä asioita (mm. itsensä tai vihollista kohti lentävän heittotikarin). Vielä enemmän tehoa taisteluissa antavat hypnoottiset kyvyt (joita Drynn kehitti nuorempana opiskellessaan loitsuja opettajansa kanssa), jotka yhdistettyinä illuusiotaikoihin voivat olla hyvinkin tehokkaita onnistuessaan. Hypnoosi vaatii kuitenkin paljon enemmän keskittymistä kuin taikuus, joten se on myös vaikeampaa saada onnistumaan.

Lemmikki: Pieni (suunnilleen rotan kokoinen) suurisilmäinen apina jota Drynn ei ole onnistunut tunnistamaan miksikään tuntemansa lajiksi. Apina on poikkeuksellisen vanha, eikä ole osoittanut mitään vanhentumisen merkkejä siitä päivästä lähtien jolloin Drynn ensimmäisen kerran näki sen ollessaan 35-vuotias. Sinä aamuna jolloin apina ilmestyi Drynn huomasi olevansa yksin mökissään. Hänen haltioiden sukua oleva isänsä (joka toimi myös hänen opettajanaan taikuuden ja hypnotismin alalla) oli yksinkertaisesti lähtenyt jättämättä Drynnille viestiäkään. Pikallisen pohdinnan jälkeen Drynn oli varma siitä että hänen isänsä oli lähtenyt omatoimisesti ja yksin. Kamppailun jälkiä ei ollut, mutta Drynn huomasi lähteneen joidenkin henkilökohtaisten esineiden ja muutamien vaatteiden olevan poissa myös. Samana aamuna Drynn tapasi ensimmäisen kerran apinansa joka oli kulkeva hänen mukanaan vanhentumatta aivan tähänkin hetkeen saakka. Lemmikistä ei ole koskaan ollut Drynnille varsinaista hyötyä - se ei ole pelastanut hänen nahkaansa, hän ei osaa kommunikoida sen kanssa, eikä sillä tunnu olevaan mitään merkillepanemisen arvoisia varkaan kykyjäkään - mutta yhtä kaikki hän kantaa sitä yleensä viittansa taskussa, jo yksinkertaisesti siitä syystä että on suhteellisen hankalaa erota olennosta joka on ollut mukana 98 vuoden ajan. Joskus Drynnin ja apinan tahdot ovat käyneet yksiin, ja Drynn on ymmärtänyt mitä apina (jota hän sanookin yksinkertaisesti apinaksi) tahtoo sekä päinvastoin. Varsinaista yhteistyötä ei ole kuitenkaan koskaan ollut, ja Drynn pitää apinaansa mukanaan osittain siksi koska on kiintynyt ja tottunut tähän, ja osittain siksi koska epäilee apinan tekevän joskus jotain erikoista ja hyödyllistä.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Jo aiemmin mainittu hypnotismi. Toinen merkillepantava kyky on suostuttelu. Drynn kykenee ajamaan tahtonsa läpi joskus silkalla suostuttelulla käyttämättä lainkaan taikoja tai yleensä tarkoitukseen aivan liian vaivalloisia olevia hypnoottisia kykyjä. Valiten tarkoin painotukset tavujen kohdalla sekä sopivat äänensävyt ja sanavalinnat Drynn kykenee useimmiten ajamaan tahtonsa läpi suostuttelulla (eritoten jos hänen puhuttelema henkilö on älyllisesti vähälahjainen [kuten esimerkiksi örkki]).

Heikkoudet: Fyysinen heikkous. Vaikka Drynnin ruumiinrakenne on hitusen tavallista velhoa lihaksikkaampi ei hän ole koskaan ollut mies miestä vastaan -taistelutilanteessa, vaan on aina pärjännyt käyttämällä taikuuttaan ja muita kykyjään. Siksi fyysistä voimaa ja taistelukokemusta vaativassa taistelussa ei Drynn pärjäisi.
...Kompastuminen omaan nokkeluuteensa. Drynn ei ylimielisyytensä vuoksi ota muiden neuvoja kovinkaan vakavasti (ellei ole todennut kyseessä olevaa henkilöä poikkeuksellisen älykkääksi tai kunnioita häntä muuten vain), ja toimkii usein siten miten parhaaksi näkee. "Erehtyminen on puolihaltiallista", sanoo sanaparsi, ja Drynn on useammankin kerran kompastunut omaan nokkeluuteensa.

Tausta: Drynnin tausta ei ole kovin mielenkiintoinen. Hän syntyi Merothin mantereen itäisessä osassa yksinäisessä metsän syvyyksissä sijaitsevassa mökissä. Äitiään hän ei muista nähneensä, ja hän asui ensimmäiset 35 vuottaan isänsä kanssa synnyinsijoillaan jossa hän oppi isältään taikuutta ja hypnotismia. Eräänä aamuna hän huomasi isänsä lähteneen vailla mitään varoitusta ja jättämättä viestiä. Samana aamuna hän tapasi ensimmäisen kerran apinan joka on kulkenut hänen mukanaan siitä asti ja josta ei näytä olevan paljoakaan muuta hyötyä kuin seura. Drynn jatkoi taikuuden opiskeluaan itsenäisesti erikoistuen illuusiotaikojen alalle. Joskus hän työskenteli jollain maantilalla päivä- tai ruokapalkalla, mutta liikkuvuutensa vuoksi hän ei ole koskaan ollut vakituisessa työpaikassa. Drynnillä on ollut elämänsä aikana muutama läheisempi ystävä ja muutama rakastajar; he ovat henkilöt jotka asuvat kaupungeissaan ja joiden luona Drynn käy aina mikäli sattuu kyseisessä kaupungissa vierailemaan. Sydänystäviä tai petipuuhia joihin sisältyy myös heikkoa romantiikkaa läheisempiä ihmissuhteita ei hänellä ole. Drynn on vaeltanut suurimman osan elämästään vailla ainoana pysyvänä päämääränään kehittää taikuuttaan, mutta Zean ja Delmaitin välinen sota on saanut hänen mielenkiintonsa. Nykyään Drynn matkaa kohti Delmaitia olematta yhtään selvillä siitä mitä hän sieltä oikein tahtoo (hän on kyllä ollut kaupungissa ennenkin - kuten melkein kaikissa Merothin kaupungeissa - mutta hän ei ole koskaan varsinaisesti pyrkinyt mihinkään kaupunkiin, vaan seurannut tietä ja mennyt siihen kaupunkiin/kylään joka tulee vastaan).

Muuta tärkeää: Drynnillä on sukunimi, mutta hän ei käytä sitä esittäessään itseään. Hänet tunnetaan vain hänen etunimensä perusteella.

[Malokan]

Etunimi: Nalia

Sukunimi: Aegherien

Sukupuoli: Nainen

Rotu: Puolihaltia

Ikä: 72

Hahmoluokka: Palkkasoturi

Ulkonäkö: Nalia näyttää nuorelta vaikka onkin todellisuudessa vanha ihmisten mittapuulla. Kirkkaansinisten silmien katse on pistävä huolimatta alati hymyilevästä suusta. Hänen vaatetuksensa on erikoinen: pitkä, puoliväliin reittä ylettyvä punainen takki, samanväriset, leveät punaiset housut, vaalea paita, leveä kangas kiedottuna vyöksi (päät roikkuvat selän puolella polvien paikkeilla), mustat pitkävartiset saappaat (jäävät housujen alle), rannesuojat sekä metallinen kasvosuojus, joka pitää hiukset poissa silmiltä. Rannesuojus suojaa kämmentä (ei sormia) ja lähes koko käsivartta aina kyynärpäähän asti. Ranteen puolella on avonainen loivan U:n mallinen aukko, joka mahdollistaa suojan riisumisen nopeasti. Kasvosuojus suojaa otsaa sekä ennen korvia tulevaa osaa päästä että leukaa. Hiukset ovat suorat, väriltään mustat ja pituudeltaan olkapäille ulottuvat. Nalia on melko pitkä ihmisnaiseksi ja ruumiinrakenteeltaan solakka. Pahamaineiset korvat jäävät hiuksien alle. Vasemmassa korvassa on pieni viiltohaava (tarkista tausta).

Luonne: Itsepäinen, ylpeä ja itsekeskeinen olisivat hyviä sanoja kuvaamaan Naliaa. Häneltä ei liikene erityisemmin kunnioitusta. Toisaalta Nalia on hyvin luotettava kun hänen kanssaan kerran ystävystyy. Kunnia merkitsee hänelle paljon, joten toimeksianto suoritetaan hinnalla millä hyvänsä. Vaikka Nalia nauttiikin huomion keskipisteenä olemisesta - positiivisen sellaisen - ei hän pahemmin puhu. Yleensä hänen puheensa ovat oudolla tavalla pilkkaavia - tavalla jonka vain hän ymmärtää. Käytökseltään Nalia on etäinen, jatkuvasti hymyilevä ja kohteliaasti puhuva. Hänen tapoihinsa ei kuulu suuttua. Yhteenveto: hymyilee paljon, puhuu harvoin ja sekin vähä on outoa.

Aseet: Yli seitsemän jalkaa pitkä ase, joka koostuu sauvasta ja siihen kiinnitetystä suuresta terästä; kaksi leveää tikaria (takin alla piilossa).

Taiat: Ei taikoja.

Lemmikki: Ratsuna toimii hevonen. Hevonen kantaa kaikki Nalian matkavarusteet sekä vaatteet. Hevosella ei ole nimeä - sehän on vain eläin - joten Nalia viittaa siihen tarvittaessa sanalla ratsu.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Kuten luokasta voi päätellä, Nalia on tehokas taistelija. Hänen aseensa silpoo helposti
pienempiä haarniskoja kuin ilmaa. Tarvittaessa hän osaa myös toimia seurapiireissä ylhäisen asenteensa ja koulutuksensa ansiosta.

Heikkoudet: Sosiaaliset suhteet. Nalialla ei erityisemmin ole ystäviä eikä oikeastaan halua hankkia niitä. Hän on sivistynyt, mutta ei oppinut. Mitään erityistä haarniskaa Nalialla ei ole. Nalia välttää kaikkea rahvaanomaista, yleensä hakeutuen hyväluokkaisiin majataloihin jne. Rahaa kuluu paljon, mutta sitä ei silti tuhlata.

Tausta: Tarinani on laaja – kokonaisen eliniän pituinen – ja verinen. Se sisältää monia sellaisia asioita jotka haluaisin unohtaa. Monia henkilöitä, niin rakastettuja kuin vihattujakin, joiden soisin katoavan mielestäni. Elän kahden maailman välissä kuulumatta kumpaankaan. Tämä on kiroukseni; puoliksi ihminen, puoliksi haltia. Aikojen saatossa minua on pilkattu useilla nimityksillä: puoliverinen, äpärä, narttu ja jopa luopioksikin kutsuttu. En kuitenkaan koskaan luovuttanut, eikä aikomukseni ole tehdä niin vielä pitkään aikaan. Tämä on minun tarinani, minun taisteluni. Nimeni? Nalia Aegherien.

Ensimmäiset valonsäteet pääsivät hyväilemään kasvojani kymmeniä vuosia sitten. Äitini, Leanfalian, joka oli silloin hyvin nuori haltia ja hyvin, hyvin rakastunut isääni Hertemiin, on ensimmäinen muistoni. Isäni oli ihminen, ylimys Delmaitin loisteliaassa kaupungissa. Kuulin usein kuinka monet katsoivat kateellisena sitä kaikkea mitä omistin: kauniita vaatteita, upeita koruja, vanhempieni vankkumattoman rakkauden sekä kaiken mitä ikinä tohdin pyytää. Kuitenkaan he eivät nähneet pintaa syvemmälle. Vaikka minut kuvailtiin kauniiksi ja erinomaiseksi lapseksi, olin sisältäni sekasortoisessa tilassa. Vanhempani eivät koskaan riidelleet minun läsnä ollessani, mutta olin hyvä piileskelemään ja toisinaan pääsin todistamaan näitä riitoja. Isäni halusi salata puoliverisyyteni. Äitini vastusti aluksi, mutta oli lopulta samaa mieltä. Riidat olivat rajuja, mutta uskon silti heidän rakastaneen toisiaan syvästi. Silloin en vielä ymmärtänyt heidän riitansa perimmäistä syytä ja se satutti minua – tiesinhän aiheen koskevan minua, mutta en osannut sanoa mikä minussa oli vikana. Lopulta onnellinen lapsuus meni ohi – ja sen mukana autuas tietämättömyys – jolloin sain tietää enemmän itsestäni kuin koskaan ennen. Olin usein kummastellut miksi korvani olivat suuremmat kuin muiden, ja miksi minun täytyy pitää hattua niiden peittona liikkuessani ulkona. Äidillänikin oli suuret korvat ja kaupungilla olin nähnyt lukuisia ”pitkäkorvia”, kuten heitä lapsuudessani kutsuin, joten en voinut ymmärtää miksi minun täytyi piilottaa omani. Kuten yleensä, sain tietää vanhempieni pitämän salaisuuden muilta lapsilta. Puolihaltiat eivät olleet toivottuja. Isäni ja äitini suhdetta ei katsottu hyvällä, ja monet toivoivatkin sen loppuvan. Minun olemassaoloni oli kuitenkin symboli heidän rakkaudestaan sekä kahden eri rodun lujasta ja mahdollisesta yhteiselosta. Silloisella kovin yksinkertaisella päättelykyvylläni päätin sitten ratkaista ongelman, jolloin kaikki olisi taas hyvin. Vanhempieni ollessa muualla, kävin varastamassa keittiöstä veitsen. Tarkoituksena oli lyhentää korviani. En kuitenkaan ehtinyt saada aikaan suurempaa vahinkoa, sillä vanhempani sattuivat palaamaan juuri parahiksi estämään tekoni. Muistan vieläkin jokaisen kyyneleen jonka he vuodattivat – ja niitä oli paljon. Arvelin tehneeni taas jotain pahaa, jälleen kerran ymmärtämättä mitä.

Pian tuon tapauksen jälkeen, isäni päätti hankkia yksityisopettajan. Minun oli tarkoitus oppia lisää maailmasta ja erityisesti itsestäni. Herra Peandel oli ystävällinen, mutta minun makuuni aivan liian tosikkomainen. En koskaan muista hänen nauraneen ääneen. Tehokas opetus sisälsi tarinoita historiasta, matemaattisia ongelmia, kielellisiä harjoituksia sekä yleissivistävää tietämystä. Kaikki se tieto kiehtoi mieltäni, ja olin innokas oppimaan lisää. Täten minua suuresti harmittikin, kun herra Peandel sitten eräänä päivänä kertoi opettaneensa minulle kaiken tietämänsä. Olin kovin surullinen, mutta hän rohkaisi minua opiskelemaan omin päin. ”Paljon tietoa mahtuu pienimpäänkin mieleen”, oli hänen lempilauseensa. Niihin aikoihin olin lähestymässä kuudettatoista ikävuottani. Ajat olivat muuttuneet sitten lapsuuteni hetkien. Joka päivä sain kuulla uutisia levottomuuksista kaupungilla, kun erinäiset ryhmittyvät ottivat yhteen. Tai kenties sitten vain tiedostin ympäröivän maailman paremmin. Minua ei enää päästetty talon ulkopuolelle. ”Liian vaarallista”, he sanoivat. Tyydyin täten pysymään sisällä, mutta se ei minua pitkään haitannut. Utelias mieleni löysi isäni vaikuttavan kokoisen yksityiskirjaston, jota aloin innoissani selaamaan läpi. Kulutin useita vuosia lukiessani kirjoja mitä uskomattomimmista asioista: tarinoita kaukaisista maista, ihmeellisistä eläimistä ja rohkeista sankareista. Erityisesti sankaritarinat kiehtoivat mieltäni – varsinkin ne joissa sankari oli nainen. Levottomuudet eivät kuitenkaan laantuneet, ja hieman sen jälkeen kun täytin 22, ne syttyivät ilmiliekkiin. Kaupungin kaarti sai tilanteen hallintaan, mutta tapahtumat jättivät syviä haavoja moneen mieleen. Ajat olivat huonot, monet näkivät nälkää ja taudit levisivät ympäri kaupunkia. Isäni menehtyi noina kauheina aikoina – ei nälkään tai sairauteen – vaan ihmisten verenhimoon. Rahvas syytti ylimystöä kaikesta kurjuudesta ja isäni joutui hyökkäyksen kohteeksi ollessaan kaupungilla. Olin äitini kanssa kotona takkatulen ääressä, kun uutinen tavoitti meidät. Sinä yönä en nukkunut. Oloani pahensi vain äitini hiljainen itku – minun nähteni hän ei itkenyt. Tilanne paheni nopeasti, sillä ainoastaan isäni valta oli suojannut minua ja äitiäni. Monien silmissä olimme nyt puolustuskyvyttömiä. Halusin taistella takaisin, mutta äitini kielsi tämän. Silloin suutuin hänelle ja purin kaiken vihani joka oli patoutunut heikkoon ruumiiseeni. Sanoin monia asioita jotka pahoittivat meidän molempien mielen. Häpesin sanomiani myöhemmin, mutta en kyennyt pyytämään anteeksi. En kestäisi nähdä äitini järkyttyneitä kasvoja – en enää koskaan. Tein päätökseni ja karkasin kotoa.

Hartain toiveeni silloin oli oppia taistelemaan. Olin luvannut itselleni pyhästi, että kykenisin puolustautumaan tarvittaessa. Kukaan ei enää uhkaisi henkeäni. Liityin Delmaitin armeijaan siinä toivossa että saisin opetusta aseenkäsittelyssä. Se oli kuitenkin turhaa, sillä minua kohdeltiin kuin saastaa. Heidän silmissään olin pelkkä puolihaltia, vaivainen nainenkin vielä. Ei sellaisille ollut tilaa heidän uljaassa armeijassaan. Tein kuitenkin kaiken sen mitä he määräsivät. Toimet olivat raskaita ja monesti kykenin vain vaivoin raahautumaan yöpuulle. Ajan myötä kuitenkin vahvistuin, selvisin heidän pilkastaan ja kykenin suorittamaan minkä tahansa annetun tehtävän. Asekoulutusta en saanut, mutta fyysisessä kamppailussa olin tasavertainen heidän kanssaan. Tämän sai eräs nuori upseeri yllättäen huomata. Yöllä hän hiipi makuupaikkaani. Tarkat aistini havaitsivat hänet jopa syvästä unestani, ja kurottautuessaan ylleni, potkaisin häntä jalkoväliin. Mies ulisi niin kivusta kuin yllätyksestäkin. Hänen pyöriessään avuttomana maassa juoksin karkuun. Upseerin kimppuun käymisestä rangaistus oli kuolema, eikä kukaan uskoisi – tai välittäisi – mitä oikeasti oli tapahtunut. Silloin alkoi vaeltajan elämäni. Kiertelin ympäri maata vailla suuntaa selviten vain niukin naukin hengissä. Kerjäläiselämäni kuitenkin katkesi kun kohtasin sekalaisen seurueen, ”Routaratsut”. Joukkoon kuului niin ihmisiä, haltioita, kääpiöitä kuin örkkejäkin, jopa muutama maahinen. He olivat palkkasotureita. Pyytäessäni suojaa he antoivat sen ja lämpimän ruuan. Ihmettelin tätä, mutta sitten sain tietää heidän jokaisen olleen joskus kiertolainen. Tämä joukkio ei hylkäisi ketään rodun, sukupuolen tai aseman vuoksi. Ensimmäistä kertaa sitten kotoa karkaamisen jälkeen olin tervetullut johonkin. Ajattelin ensin viipyä heidän mukanaan vain niin kauan että voimistuisin taas tarpeeksi jatkaakseni matkaa. Päivät kuitenkin venyivät viikoiksi ja viikot lopulta kuukausiksi. Lopulta ymmärsin että en voinut jättää heitä, olin nyt osa tätä ryhmää. Heidän joukossaan opin myös käyttämään asetta. Hyvän näköni vuoksi olin erinomainen jousenkäsittelijä, mutta henkilökohtaisesti en pitänyt jousista – ne olivat liian epävarmoja lähitaistelussa. Kokeilin lukuisia aseita, mutta mikään ei tuntunut olevan mieleinen. Keihäs oli muuten hyvä, mutta yksin taistellessa siitä ei olisi apua. Kokeilinkin muokata sitä hieman ja asetin entisen terän sijalle suuremman, miekan terän. Yllättävää kyllä, kokeiluni toimi, vaikka ase olikin hieman epävakaa. Pyysin joukon seppää tekemään siitä vankemman ja näin syntyi nykyisinkin käyttämäni ase.

Koimme monia asioita yhdessä, minä ja tuo kirjava joukkio. Vuosikymmeniä matkasin heidän joukossaan uusien tullessa ja vanhojen kuollessa. Menetin monta hyvää ystävää, mutta sain myös monia uusia. Hyväksyin sen osana palkkasoturielämää, vaikka salaa sisimmissäni surinkin kaatuneita tovereitani. Sainkin tuona aikana lisänimen ”Hymysurma”, sillä tapanani oli hymyillä jatkuvasti, minun keinoni kohdata lohduton todellisuus. Pian se levisikin koko joukon keskuuteen ja he alkoivat kertoa siitä vitsejä. Kaiken on kuitenkin loputtava ajallaan, ja näin kävi myös kaikenkarvaisen joukkioni. Loppu tuli suuren kahakan muodossa. Meidän osastomme oli tarkoitus halkaista vastustajan rivit, joten olimme hyökkäyksen kärjessä. Vastarinta oli kuitenkin arvioitua kovempaa ja joukkomme kärsi kovat tappiot. Vain minä ja muutama muu selvisimme elossa. Routaratsut oli kuitenkin tuhoutunut ja niin me muutamat eloonjääneet hyvästelimme toisemme. Muistelen heitä yhä aina hymyillessäni, tovereita jotka eivät hylänneet minua vaan hyväksyivät minut sellaisena kuin olin. Paluu takaisin kiertolaiselämään oli haikea. Tällä kertaa kuitenkin kykenin elättämään itseni, sillä taistelutaitoni olivat hyvät. Ajat olivat epävarmat ja henkivartijalla olikin runsaasti käyttöä. En kuitenkaan kiintynyt mihinkään pitkäksi aikaa, vaan suoritin paljon pienimuotoisia töitä siirtyen aina paikasta seuraavaan. Lopulta levottomuudet Zean ja Delmaitin välillä kantautuivat minunkin korviini, ja päätin suunnata kohti Delmaitia – lähinnä sen lupaaman palkkion johdosta.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, palaan takaisin kotikaupunkiini.

Muuta tärkeää: Nalia voi myös hankkia rahaa toimimalla pienimuotoisena "seuralaisneitinä". Hän ei kuitenkaan tarjoa seksipalveluita, joten tähän pyrkivät saavat tutustua hänen taistelutaitoihinsa. Hän hymyilee paljon, mutta ei siitä huolimatta iloinen tai ystävällinen. Mahdollisista töistä hän valitsee parhaiten tuottavan, mutta se sitten suoritetaan riippumatta muista tekijöistä. Nalia ei aktiivisesti pyri hakeutumaan tapahtumien keskipisteeksi, vaan antaa niiden edetä omalla painollaan. Lisäksi hän välttelee sukunimensä käyttöä Delmaitissa.

- - -

Ilmoitus: Nalian aseesta. Koska se on tavattoman pitkä (yli kaksi metriä), ei sille ole mitään erityistä
kantotapaa. Täten Nalia pitää asetta jatkuvasti kädessään. Satulassa on pidike asetta varten,
joten ratsastaessa Nalia voi käyttää molempia käsiään. Pakon edessä aseen voi laittaa "vyön" poikki,
mikäli pitää esimerkiksi kiivetä vaivalloista estettä pitkin.

[Arwie]

Etunimi: Scarlett (Scar)

Sukunimi: Merteil

Sukupuoli: nainen (esiintyy miehenä)

Rotu: Ihminen

Ikä: 23

Hahmoluokka: Palkkasoturi

Ulkonäkö: Hoikka ja noin 168 senttiä pitkä. Hiukset ovat punaruskeat, silmät ruskeat, kalpeaihoinen. Pukeutuu nahkasaappaisiin, ruskeisiin repaleisiin housuihin ja tummanvihreään viittaan.

Luonne: Ainoastaan poikien kanssa kasvanut Scarlett on tyly ja ylimielinen, ja avaa suunsa yleensä juuri silloin kun siitä on eniten harmia ja tunkee nenänsä asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mistä syystä hän on taitavampi hankkimaan uusien ystävien sijasta uusia vihamiehiä. Ylpeytensä tähden Scarlett ei pysty koskaan myöntää olleensa väärässä, mikä ärsyttää usein ihmisiä. Härkäpäinen ja nenäkäs villikko, jonka kanssa kykenee tulemaan toimeen vain hyvin harva.

Aseet: Jousi, kantaa vyöllään myös käytännöllistä veistä.

Mahdollinen lemmikki: Uskollinen Argo-hevonen, väriltään ruskea ja päässä valkoinen piirto.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Nopea juoksija ja hyvä kiipeilijä sekä sekä mestari, mitä tulee valehteluun ja näyttelemiseen, mistä syystä hän onkin pärjännyt pojan roolissaan niin pitkään.

Heikkoudet: Vaikka Scarlett on hyväkuntoinen ja taitava jousenkäsittelijä, hänen fyysinen voimakkuutensa ei ulotu lähitaisteluihin, syistä suurin on se että hän ei osaa käyttää miekkaa ja on siis miekkataistelun tullessa vastaan käytännössä avuton.

Tausta: Scarlett ei ole koskaan tuntenut oikeita vanhempiaan. Hänen ollessaan neljän vanha hänet löysi Delmaitin kaduilta neljä orpopoikaa, joita Scarlett oppi ajan mukana ajattelemaan veljinään. Jotta pojat eivät olisi katsoneet häntä ylen, Scarlettin piti oppia luopumaan tyttömäisyydestään ja näyttää ja käyttäytyä kuin poika, ja lopulta hän alkoi itsekin haluta unohtaa alkuperäisen sukupuolensa peläten menettävänsä uskottavuutensa soturina todellisten kasvojen paljastuessa.
Hän eli koko lapsuutensa veljiksi kutsumiensa poikien kanssa kaduilla, varastellen tullakseen toimeen, ja näiden poikien oppien ansiosta hänestä tuli 18-vuotispäiväänsä mennessä mestarillinen jousiampuja. Myöhemmin veljistä jokainen liittyi kuningas Woreigin lupausten vuoksi armeijaan ja saivat surmansa sodassa. Scarlettilla on siis myös henkilökohtainen syy vastustaa Woreigin valtaa.
Tapauksen jälkeen Scarlett luopui myös näpistelyistä ja alkoi ansaita elantonsa Delmaitissa palkkasoturina mitä tahansa työtä yksinkertaisesta karjanpaimentamisesta suojelutehtäviin ja pariin murhaankin.

Erään kapakkaretken jälkeen Scar päätyi juttelemaan (Candicen hahmon) Minervan kanssa ja tuntee tätä siis jonkin verran, vaikkei tähän ylimpänä ystävänään suhtaudukaan, eikä siis myöskään ole paljastanut hänelle todellista sukupuoltaan.

Muuta tärkeää: Tärkeintä lienee se, että Scarlettin todellista sukupuolta ei tiedä kukaan- ellei hän itse vahingossa tai tahallaan paljasta. Esittäytyessään hän käyttää nimestään lyhennystä Scar.

[Welc]

Etunimi: Khars

Sukunimi: Dran

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Ikä: 26

Hahmoluokka: Velho

Ulkonäkö: Tummanruskeat, olkapäille yltävät hiukset; vielä rypytön otsa, joka tosin alkaa näyttää uurtumisen merkkejä; ystävälliset, ruskeat silmät tuuheahkojen kulmakarvojen alla; tavanomainen, hienopiirteetön nenä, kuin myös suu; parrattomat kasvot.

Ruumiinkunnoltaan heikohko, kuten magianharrastajat yleensäkin. Khars ei kuitenkaan ole magianopintojensa parissa tukevoitunut, vaan paremminkin jättänyt aterioita väliin, joten varreltaan hän on heiveröinen. Vaikka onkin laiha, ei Khars silti ole lyhyt, vaan keskimittainen.

Laihan vartalonsa velho verhoaa useimmiten kaapujensa kätköihin. Maastossa liikuttaessa kaapu on useimmiten väriltään ruskea, sisätiloissa ja kaupungin sisällä käytettäväksi Khars valitsee harmaan kaavun. Muu vaatetus - paita, kangashousut, nahkasaapikkaat, matkustettaessa nahkaliivi - noudattaa samaa kaavaa väreiltänsä: matkaa tehtäessä värit eivät ole turhan huomiotaherättäviä, kun taasen turvallisiksi tiedetyissä sisätiloissa voi pukeutua vapaammin. Värit ovat kuitenkin poikkeuksetta rauhallisia - Khars ei voi sietää ajatusta kirkkaista väreistä yllänsä. Velho asettaa asusteissaan mukavuuden muodikkuuden edelle, eikä siksi välttämättä aina anna asemansa oikeuttamaa vaikutelmaa.

Luonne: Khars on ystävällinen, jopa lempeä, vaan tarpeentullen myös peräänantamaton ja jyrkkä. Pehmeämmän puolensä hän harvoin antaa näkyä muuten kuin ystävällisyytenä, tuntemattomien ihmisten kanssa asioitaessa Khars toimii yleensä viileän nopeasti.

Maagikko on kärsivällinen ja rauhallinen, eikä hevin menetä hermojaan, kuin myöskään panikoi tositilanteessa. Kharsilla on taipumuksia pohdiskella asioita, eikä olla turhan hyväuskoinen ja luottavainen, mutta luottaa vankkumattomasti magiaansa, ja uskoo selviytyvänsä sen avulla - mihin koitoksiin sitten joutuukaan.

Aseet: Tikari vyöllä, yksinkertainen puusauva kädessä. Sauvan pinta paljastaa kuitenkin lähempää katsottaessa riimuketjuja, jotka vahvistavat sauvaa huomattavasti, tehden siitä lähestulkoon tuhoutumattoman. Erikoisempi sauvan ominaisuus on käyttäjänsä komennosta syttyä tuleen, kuitenkaan käyttäjäänsä vahingoittamatta.

Taiat: Osaa suojaloitsuja fyysisiä ja maagisia hyökkäyksiä vastaan. Tuntee joitakin parantavia ja hyökkääviä loitsuja. Erikoistunut tuliloitsuihin, sekä suojaaviin että hyökkääviin.

Työnsä ansiosta Khars tuntee taikuutta laajahkosti, tuliloitsujen saralta kiitettävän paljon.

Mahdollinen lemmikki: Ei lemmikkiä.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Ei erikoisia vahvuuksia.

Heikkoudet: Fyysinen heikkous, varauksellinen suhtautuminen tuleen.

Tausta: Khars syntyi Zeassa suhteellisen varakkaaseen perheeseen toiseksi lapseksi. Hänen isänsä oli vakuuttunut taikuuden mahdollisuuksista, ja perheen molemmat pojat saatiinkin opiskelemaan magiaa. Opiskeluntäyteinen lapsuus sai äkkinäisen katkoksen, kun Khars yhdeksän vuoden iässä sai todistaa veljensä kuolemaa. Tämä oli päättänyt kokeilla oppilaitoksestaan löytynyttä kääröä, jossa selostettiin jotakin hyökkäävää tuliloitsua. Kokeilu päättyi kuitenkin surullisesti maagisen tulen niellessä veljen ruumiin hetkessä tämän tehtyä virheen loitsussa. Khars kuuli veljensä kiljahduksen, ja oven avattuaan näki vain veljensä kytevät tuhkat.

Tämä tapaturma muutti nuoren elämää jyrkästi, saaden tälle aikaan jonkinasteisen pakkomielteen tuliloitsujen tutkimista kohtaan. Hän suoritti opintonsa loppuun, ja pääsi vanhempiensa ansiosta vähäiseen virkaan kuninkaan linnaan. Hän toimi työssään uutterasti, ja nousi vähitellen korkeampiin virkoihin. Nykyään Khars on yksi kuningas Dyrenin kahdestatoista maagista.

Muuta tärkeää: Veljensä kohtalon vuoksi Khars on varovainen tulen kanssa, joskus jopa turhankin kanssa. Hyökkäävien tuliloitsujen kanssa velho on tarkkana, eikä käyttele niitä holtittomasti. Taistelun uhatessa hän on aina valmis loitsimaan pari suojaloitsua, mutta tuntee jonkinasteista kunnioitusta taikuutta kohtaan, ja selvittää asiat mieluummin ilman magiaa. Sauvansa tuliominaisuutta Khars on haluton käyttämään muuten kuin pakon edessä.

[Purity]

EI enää velhoja eikä puolihaltioita hahmoiksi!

Poikkeus tehdään Candicen ja Prometheuksen kanssa (velhona olemisena, ei puolihaltiana), vain koska he ilmoittivat tätä päätöstä ennen tekevänsä velhon. Muuten tässä on jo tarpeeksi velhoja, ei sitä pelkällä velhoporukalla voi matkustaa.

Puolihaltioita taas on jo monta, ja he ovat harvinaisia, joten ei lisää niitäkään. Jos haluaa voi vielä PM:llä tai irkissä kysellä tästä, mutta muuten ei.

Älkää myöskään sekoittako valmiina olevia rotuja ilman minun lupaani! VAIN ne rodut mitä tällä hetkellä ovat listattu, ellei minulta sitten saa lupaa.

Muistakaa myös tehdä profiilinne kunnolla! Osallistujia on mitä ilmeisimmin tulossa monta, ja jos ette noiden ohjeiden perusteella osaa profiilia tehdä voidaan teidät hylätä tarinasta kokonaan. Tietenkin saa kysyä siihen tarkoitetussa ketjussa (ei siis tässä ketjussa) tai vaikka PM:llä/irkissä, mutta jos ei sitäkään tee ja silti ei osaa, voi pois jääminen olla hyvinkin mahdollista.

[Prometheus]

Etunimi: Nyomer

Sukunimi: Filikheion

Sukupuoli: Mies

Rotu: Haltia

Ikä: 183

Hahmoluokka: Druidi

Ulkonäkö: Rotunsa keskimääräisissä elinvuosissa suhteellisen nuori lajinsa edustaja. Nyomerin kasvonpiirteet ovat kapeat sekä hieman kulmikkaat ja luisevahkot, sisältäen kuitenkin haltioille ominaista pientä siloisuutta. Hänellä on pitkät hopeanharmaat olkapäiden yli yltävät hiukset ja hyvin tummat, siniset silmät. Nyomer on pituudeltaan keskivertoihmisen kokoinen, mutta ruumiinrakenteeltaan hoikka ja kapea, kuten haltiat yleensä. Nyomerin normaali, peittelemätön liikehdintä on sulavaa ja hitaan arvokasta, muiden rotujen mielestä joskus ehkä liiankin koppavaa.

Nyomer pyrkii näyttäytymään kaduilla ihmisten lähettyvillä mahdollisimman huomaamattomana ja pukeutuu siksi haltiapiirteet hyvin peittävään, maahan yltävään, hupulliseen, nahkaisen rintasuojuksen omaavaan mustanvihreään viittaan, jonka voi helposti vetää vartalon suojaksi milloin mistäkin syystä. Viitan alla Nyomer kantaa kevyttä haaleanvihreää haltiatekoista takkia sekä tukevammasta, mutta samasta kankaasta kudottuja, hopeanharmaita housuja. Jalkineinaan hänellä on mustaksi värjätyt nahkasandaalit (joka tapauksessa aika tyylikäs tyyppi).

Otsallaan Nyomerilla on kangaspanta, jolla hän tarpeen vaatiessa kiinnittää suippokorvansa, ja peittää ne hiuksiinsa. Valkeahkolla vyöllään hän kantaa kahta kultaisin lehtikaiverruksin koristeltua tikarituppia ja yrttipussia.

Tuli sittenkin se suuntaa antava kuva pojasta (http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/p/r/prometheus/1057865562100.jpeg) (tämäkin pelistä, nyt nimeltään Baldur’s Gate 2). Älkää huomioiko leuan arpia.

Luonne: Tyynen rauhallinen lähes joka tilanteessa. Vaatimattomana Haltiana ja druidina Nyomer antaa enemmän arvoa luonnon ja kaiken elävän tasapainolle kuin yhteiskunnalliselle hyvän ja pahan taistelulle. Hän on nokkela ja varovainen puheissaan eikä anna kenenkään yllättää tieten tahtoen keskusteluissa tai missään muuallakaan, mm. valppautta vaativissa tilanteissa.

Nyomer on yleensä ottaen ivallinen muita ei-haltioita kohtaan ja jättää huomiotta heidät lähes tyystin, jos lajitovereita on paikalla (tämä ei koske ystäviä). Sarkastisen leikilliset tokaisut ovat arkipäivää Nyomerin läheisyydessä liikkuville ihmisille. Hän voi myös usein naurahtaa hillitysti toisten vastoinkäymisille, varsinkin motoriikkaan liittyvät kömpelyydet huvittavat häntä.

Pienimuotoinen uteliaisuus henkilökohtaisia asioita kohtaan on Nyomerin näkyvin luonteenpiirre. Hän saattaa antautua keskusteluun ja johdatella varovaisesti juttukumppaniaan paljastamaan menneisyytensä haamuja. Nyomer ei ole tuppisuu ja mieluiten etsii keskustelutoverin majataloissa ja kapakoissa, jos sellaiseen eksyy. Suuremmassa joukossa ollaan hillitympää jutustelijaa, mutta ei silti jätetä joskus vähän ilkeitäkin huomautuksia vähemmälle. Nyomer osaa myös olla hiljaa, jos huomaa tilanteen sellaista vaativan.

Haltiana Nyomer saattaa katsoa muita kuin oman rotunsa edustajia väheksyen riippuen siitä millaisen vaikutelman hän heistä ensisilmäyksellä saa (likaisuus ja karkeus on aina pahasta, iloisuus ja tyyneys hyvästä). Hän ei lopulta kuitenkaan halua satuttaa ketään henkisesti, ainakaan paljon, eikä fyysisesti, ellei hän tunne itseänsä jossain määrin uhatuksi. Nyomer ei myöskään ole sidottu ensinäkemyksiinsä ja on valmis korjaamaan kantaansa, jos näkee sille tarvetta.

Taistelua ja tappamista haltia vihaa, ja yrittää siksi pysytellä hieman kauempana tilanteista, jotka saattaisivat johtaa kyseisiin toimiin. Joskus on kuitenkin pakko tarttua aseisiin. Luonnon ja oman itsensä etu menee yleensä muiden edelle ellei sitten druidi ole luonut läheistä liittolais- tai ystävyyssuhdetta ympärillä oleviinsa. Kyseenalaisen puolueettomuutensa takia Nyomer ei kuitenkaan mene luomaan uusia kontakteja ja liittolaisia suinpäin, mutta jos niitä kehittyy, hän vaihtaa puolia vasta kun huomaa periaatteidensa olevan vaarassa.

Aseet: Kaksi pitkähköä tikaria tupeissaan vyöllä.

Taiat: Nyomer on erikoistunut loitsuissaan lähinnä parantaviin ja aisteja sekä psyykettä muokkaaviin taikoihin. Taidoissaan hän ei ole pystynyt etenemään kovin pitkälle, muttei ole täysin noviisi. Nyomerin taikoja ovat suuriakin vammoja parantavat loitsut, näkymättömyys (paljastuu hyökätessä), uhrin kykyjen ja aistien heikentäminen (sokeuttaminen, häkellyttäminen, pelottelu) ja pienet fyysisiltä iskuilta suojaavat loitsut.

Lemmikki: Ei ole. Mutta villit eläimet eivät ole hyökkääväisiä druidia kohtaan, ellei niitä ole lumottu, tai ne eivät ole muutoin taian vaikutuksen alaisena. Ne antavat Nyomerin kulkea rauhassa ja ongelmitta läpi Cylmarin erämaiden.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Nyomerilla on kaikki haltioiden vahvuudet, kuten pimeänäkö ja äänettömän ja vaivihkaisen liikkumisen taito. Druiditaitojensa ansiosta hän voi myös sekoittaa yrteistä muutamia rohtoja ja juomia.

Tämän lisäksi druidi pystyy muuntautumaan lyhyeksi ajaksi suden muotoon, jolloin hän on voimakkaampi, nopeampi ja pystyy kommunikoimaan muiden susien kanssa. Nyomer pystyy myös muuttumaan kyyhkyseksi, jolloin hän pääsee tutkimaan paikkoja ja tilanteita, joihin hän ei tavallisesti pääsisi käsiksi. Kyyhkysmuodossaan Nyomer voi jutustaa eri lintujen kanssa. Eläimenä Nyomer ei voi kuitenkaan keskustella muun, kuin lajin kanssa, johon hän on sillä hetkellä muuntautunut.

Heikkoudet: Vaikka Nyomer on suhteellisen vaatimaton mitä hänen olemukseensa tulee, saattaa hän joskus luottaa liikaa omiin kykyihinsä druidina ja velhona. Haltia on myös fyysisesti melko heikko, jos hän ei taistelussa pääse yllättämään vastustajaansa, on hän yksinään heikoissa kantimissa. Sudeksi muuntautuminen vie hetken, mutta ei pärjää silloinkaan yksin suurta joukkoa vastaan. Usein tehokkaimmiksi puolustuskeinoiksi väijytyksen sattuessa jää piiloutuminen tai pakeneminen.

Druidin fyysisiä ominaisuuksia muokkaavat taiat, kuten näkymättömyys ja sokeuttaminen ovat suhteellisen lyhytaikaisia vielä hiukan kehittymättömien taitojen vuoksi. Parantaminen vie sitä enemmän voimia, mitä suuremmista ja vakavammista haavoista on kyse. Täydellisemmän parantamisen jälkeen tarvitaan paljon lepoa.

Haltian ylimielinen asenne toisiin rotuihin voi koitua hänen kohtalokseen.

Tausta: Nyomer syntyi Syranthin mantereen yhdessä syrjäisimmissä haltiakaupungeissa Skircathissa, jossa hänen vanhempansa Mindual ja Ekretlon Filikheion elävät edelleen onnellisina elämäänsä. Vaikka suoranainen luonnon palveleminen ei nuorta haltiaa kiinnostanutkaan, hän rakasti suuresti luonnossa, etenkin Syranthin vehreissä metsissä, liikkumista ja metsän rikkaan elämän seuraamista.

Noin 50 vuotta sitten Nyomer oli lopulta ymmärtänyt druidien opit kutsumuksekseen. Vuosien aikana hän oli kehittänyt yhä tiukemman siteen luontoon, ja nyt hän oli valmis palvelemaan sitä kaikella voimallaan. Aloitteleva luonnonpalvoja liittyi seutunsa druidiyhteisön jäseneksi aloittaen pohjalta. Joka päivä hän oppi yhä uutta luonnosta, tasapainosta ja maailmasta.

Samoihin aikoihin Nyomer kiinnostui harvinaisemmasta metamorfoosio- ja transformaatiomagiasta sekä haltioiden keskuudessa niin sanotusta kielletystä taikuudesta. Hiljakseen, toisten haltioiden ja druidien tietämättä, hän yritti harjoittaa ja opiskella muutostaikuutta, jonka avulla mielen- ja muodonmuutoksista tulisi mahdollisia. Useimmat haltiat eivät pitäneet Nyomerin uudesta suuntauksesta, ja siksi, peittääkseen tekonsa, hän muiden silmien edessä opiskeli pelkästään parantavaa ja suojaavaa magiaa, joka vaiensi epäilyt jostakin epäsuotuisammasta taikuuden haarasta. Syranthin lähteet kielletystä magiasta loppuivat kuitenkin lyhyeen, eikä uutta tietoa löytynyt enää. Kiinnostus vaaralliseksi kutsuttuun taikuuteen jäi kytemään, vaikka kuinka häntä yritettiin palauttaa takaisin maan pinnalle. Nyomer tunsi, että omien kykyjensä ja taikuuden avulla hän todella pystyisi edesauttamaan päämääriensä saavuttamista.

Parinkymmenen vuoden kuluttua yhteisön paine kasvoi liian suureksi, koska Nyomer ei enää täydellisesti pystynyt piilottelemaan kykyjään ja kiinnostuksenkohteitaan. Hän päätti lähteä kotikaupungistaan jättäen samalla myös druidiyhteisönsä taakseen. Paennut druidi samoili Syranthin metsiä vieraillen muun muassa haltioiden mahtavassa pääkaupungissa. Pian kuitenkin haltia tunsi tarpeen tutustua myös Merothiin ja sen kaupunkeihin. Aikeinaan laajentaa maailmankuvaansa, ja vierailla paikoissa, joista hän oli vain lukenut, Nyomer nousi ensimmäiseen sopivaan laivaan ja aloitti purjehduksen kohti länttä.

Cylmarin suurimmalla mantereella Nyomer vaelteli kaupungista toiseen yöpyen majataloissa, hylätyissä heinäladoissa ja metsissä käyttäen joskus kyseenalaisia voimiaan päästäkseen haluamiinsa paikkoihin. Jatkuvat ihmisten katseet ja tuijotukset ärsyttivät haltiaa, joten pukeutuminen peittävämpään viittaan alkoi tuntua hyvältä idealta. Hupullisen viitan turvin Nyomer pääsikin liikkumaan helpommin ja huomaamattomammin kaupunkien tungoksen lävitse. 30 vuoden ajan hän tutustui ihmisten kulttuuriin ja tapoihin vieraillen useasti sekä Delmaitissa että Zeassa.

Vuosi sitten Estir Hinealdin aikoihin ennen kahden kaupungin välistä uuvuttavaa sotaa Nyomer yritti asettua hetkeksi aloilleen Delmaitin kaupunkiin hengähtääkseen kauan kestäneestä matkustelusta. Pian hän kuitenkin joutui kahnauksiin sikäläisten kaupunkilaisten kanssa ammattinsa ja taikojensa takia, joita hän sattui vahingossa toteuttamaan väärässä paikassa väärään aikaan. Metamorfoosio haltiasta sudeksi puolustustarkoituksessa rosvoilta jo valmiiksi epäilevän tuomaan nähdessä oli liian altista pahoille juoruille. Kaupunkilaiset ajoivatkin velhon piakkoin pois uhaten tätä perään vielä roviolla.

Nyomer joutui jälleen tien päälle ja vaelteli pitkin Merothia, kunnes sai viimein kuulla Zean kaupungin vanhassa kirjastossa säilytettävän ikivanhoja kirjoja ja pergamentteja jo häntä kauan kiinnostaneesta kielletystä magiasta, jota ei ollut päässyt kunnolla tutkimaan asuessaan Syranthissa…

Muuta tärkeää: Nyomer on haluton puhumaan yhteiskunnasta tai Cylmarin poliittisesta tilanteesta, jos siihen ei ole aivan välttämätöntä tarvetta. Myös tieto käynnissä olevasta sodasta on melko vähäistä.

Haltia kätkeytyy hupullisen viittansa suojiin aina kulkiessaan kaupungeissa. Hupun hän ottaa pois vasta majataloissa, jos silloinkaan, ja päästessään kaupunkien ja kylien ulkopuolelle.

Nyomer saattaa joskus käyttää taikojansa tai muodonmuutostaitoaan saadakseen haluamansa ja päästäkseen paikkoihin, joihin tavallisesti ei ole asiaa. Kykyjään hän käyttää kuitenkin varoen ja suojassa muiden katseilta, jottei Syranthin ja Delmaitin kaltaisia tapahtumia enää pääsisi tapahtumaan.

Kohtalaisen uteliaana Nyomer yrittää saada uusia keskustelukumppaneita paljastamaan jotakin mielenkiintoista itsestään ja menneisyydestään. Omasta historiastaan hän ei puhu, sehän tiedetään jo.

Vaikka Nyomer ei perusta suuremmin muista roduista, on hän pohjimmiltaan sosiaalinen henkilö, jonka kanssa ei ole vaikeuksia jutustella, paitsi politiikasta. Druidi ei suostu puhumaan örkeille tai puoliörkeille, jos lähettyvillä on haltioita, ihmisiä, puolihaltioita tai druideja, joiden kanssa jutustelu käy edes laatuun. Kun paikalla ei ole ketään muita, niin keskustelua saattaa syntyä, silloinkin vastahakoista.

Loput tärkeät käyttäytymiseen liittyvät mallit löytyvätkin luonne-kohdasta.

[Candice]

Etunimi: Minerva

Sukunimi: Naga

Sukupuoli: nainen

Rotu: ihminen

Ikä: 17

Hahmoluokka: Kai tytön voisi laskea velhoksi, mutta taiat ovat hyvinkin alkeellisia.

Ulkonäkö: Lyhyt, noin 155 cm ja paino on suht' normaali. Muotojaan hän korostaa pukeutumalla nahkakorsettiin, joka antaa myös tietynlaisen suojan. Housut ovat mustat ja löysät ja jaloissaan hänellä on sandaalit, joilla on helppo ja kevyt kävellä vaikeakulkuisessakin maastossa. Hänellä on myös musta viitta, jossa on kauniit koristeompeleet punaisella silkkilangalla (isänsä vanha viitta), jonka hän mielellään pukee päällensä ja tuntee olonsa näkymättömäksi. Ei hän tietenkään muutu näkymättömäksi, mutta niin hän rakastaa kuvitella. Minervalla on suuret kirkkaat siniharmaat silmät ja tumman ruskeat hiukan pörröiset joskin suorat hiukset, joita hän yleensä pitää kiinni, sillä nämä tulevat tielle ollessaan auki. Hänellä on pisamia nenänvarressa, jotka saavat hänet näyttämään ikäistään nuoremmalta. Hän voisi olla ihan viehättävän näköinen nuori naisenalku jos hän ei olisi jatkuvasti suu mutrussa ja ahdistuneen oloinen. Hän ei ole rakenteeltaan voimakas vaan pitemminkin jäntevä ja kiinteä.

Luonne: Antaa itsestään aluksi häijyn ja ylimielisen kuvan uusille ihmisille. On kuitenkin hauras ja haavoittuvainen, mutta tämän ymmärtävät hyvin harvat ensimmäisten tapaamisten perusteella. Hyvin syvällä sisimmässään hän on lempeä ja herkkä, mutta tuo puoli ei nouse usein esiin vieraassa seurassa. Minerva ei puhu paljoa aluksi, mutta tutustuessaan paremmin saattavat puhehanat hyvinkin aueta. Tähän vaaditaan kyllä kunnon tutustumista.
Minerva usein kerskuu, liioittelee ja toisinaan lähestulkoon valehteleekin voittaakseen muiden hyväksynnän (ristiriitainen ihminen, mutta niinhän ne ihmiset aina) tai jos siitä on hänelle muilla tavoin hyötyä. Älykkäät ja syvälliset ajatuksensa hän pitää aina omana tietonaan, sillä häntä ovat aina ärsyttäneet älykkyyttään esiintuovat ihmiset (Ihailua? Kateutta? Kuka tietää).

Aseet: pienet nyrkit ja terävät hampaat. Tarvittaessa (hyvin harvoin siis) ne alkeelliset taiatkin pääsevät hyötykäyttöön ja sitten on isältä peritty nunchaku (tästä oli irkissä kamala vääntö, aseen nimestä siis ja jos nyt on jollakulla vielä 120% varmaa tietoa oikeasta nimestä niin saa korjata). Tummanruskeat kirsikkapuusta tehdyt kepit, joita yhdistää punainen tuommoinen... kettinkikö on oikea termi?

Taiat: Kuten jo usein mainittu hyvin alkeellisia pikkuisia taikoja, joilla selviää jokapäiväisestä elämästä hiukan helpommin. Yksinkertaisia kuten esimerkiksi joku "patronus" (hyvin yksinkertainen suoja-loitsu, keksin Potterista ampukaa vain jos tahdotte tuosta hyvästä). Myös nuotiot saa helposti palamaan vähän loihtimalla, mutta mihinkään suuriin taikoihin hän ei pysty, ei vielä.

Lemmikki: Valkoinen rotta nimeltä Romulus (juu, keksin Rooman perustajasta, antakaa nyt tämän kerran anteeksi tämä plagiointi). Harvoin kovinkaan hyödyllinen, mutta kun kerran tottelee ja on sisäsiisti niin miksi siitä pitäisi luopua? Romulus toimii myös vahtikoirana tarvittaessa. Se viihtyy Minervan viitan suojissa ja tytön nukkuessa rotta pysyy hereillä ja pitää huolen, että mitään ei varasteta (ne hampaat ovat kuitenkin aika terävät). Minervalla on ollut Romulus 9 vuotta, mikä on harvinaisen pitkä elinikä tavalliselle rotalle(?), mutta Romulus on sitkeä jyrsijä.

Muut kyvyt ja vahvuudet: nopeat refleksit, jotka ovat pelastaneet usein taistelutilanteissa. Muutenkin taisteluominaisuuksista tulee mieleen kissa. Hän on notkea ja nopea, kömpelyyttä hänessä esiintyy tuskin koskaan. Hänen kissamainen viehkeytensä on auttanut usein muissakin tilanteissa ja tarvittaessa hän pystyy omaksumaan muiden ihmisten piirteitä ja käyttämään niitä hyväkseen. Minerva on nopea oppimaan lähes mitä tahansa. Päättäväisyytensä ansiosta hän yleensä suorittaa loppuun asti sen, minkä on aloittanutkin.


Heikkoudet: Hän ei ole fyysisesti vahva, vaikka saakin toisinaan ikävääkin jälkeä aikaiseksi. Lisäksi Minerva saattaa helposti erehtyä haastamaan riitaa ihmisten kanssa ja arvioi itsensä ja vastustajansa väärin. Lisäksi hänen liian pehmeän puolensa tullessa esiin häntä saatetaan helposti käyttää hyväksi, kyseessä kuitenkin on vasta 17-vuotias sinisilmäinen lapsi. Hänellä on myös nuoren fysiikka eikä hän välttämättä jaksa paljoa kerralla vaan tarvitsee välillä lepoakin, enemmän kuin täysikasvuinen mies tai nainen. Myös hänen kerskailunsa ja liioittelunsa on usein saattanut hänet pulaan.

Tausta: Minervan äiti oli erittäin kaunis, lempeä ja hyvä ihminen, mutta hän kuoli synnyttäessään ainoan tyttärensä. Tytön velhoisä opetti lapselleen kaiken tämän tarvitseman tiedon ja hieman taikuuden alkeita niin, että hän pärjäisi maailmassa yksinään jos joskus sellainen aika koittaisi. He asuivat pienessä kylässä Zean pohjoispuolella, mutta sodan aikana kylä tuhoutui ja he joutuivat lähtemään isompiin kaupunkeihin (Zeaan). Minerva oli hymyilevä lapsi, joka luki paljon ja rakasti isäänsä yli kaiken. Tämä hankki tyttärelleen lemmikiksi rotan (Romulus) ja muutenkin suorastaan palvoi tätä, sillä hän muistutti niin suuresti äitiään ja oli muutenkin täydellinen lapsi.

Minervan ollessa 14 hänen isänsä menehtyi äkillisesti jättäen tyttärensä orvoksi. Vuoden kestäneen masennuksen jälkeen (tuo vuosi muutti tytön ulkokuoreltaan kovaksi) Minerva keräsi kaiken, mitä arveli tarvitsevansa ja lähti kiertämään maailmaa. Isä jätti sen verran omaisuutta tyttärelleen, että hän pärjäisi tarvittaessa ja jatkuvasti Minerva yritti saada jotain töitä ja pyrki saamaan katon päänsä päälle. Kerjäämään hän ei kuitenkaan koskaan alentunut. Lopulta hän päätyi Delmaitiin ja siellä hän on nyt asunut vuoden. Sodassa hän on puolueeton ja sen takia joutui useamman kerran tappeluihin, joissa hänestä kehittyi kiitettävä erilaisten taistelutekniikoiden käyttäjä.

Joskus ajautuessaan muistelemaan isäänsä kapakassa ollessaan hän saattaa sortua useampaan oluttuoppiin (voiko näin nuoressa vaiheessa puhua lievästä alkoholismista vai onko oikea termi "perjantaiteini"?) ja saattaa muuttua äärimmäisen aggressiiviseksi tai todella sydämelliseksi. Eräänä tälläisenä iltana hän tapasi myös (Arwien hahmon) Scarin ja tutustuikin tähän ihan kohtuullisella tasolla.

Muuta tärkeää: Minerva ei mielellään puhu menneisyydestään

[Kurko]

Taustatarinan lukeminen ylimpänä olevien perustietojen jälkeen on ehkä viksuinta, sillä se on aika pitkä ja vaikuttaa muihin kohtiin.

Etunimi: Gardon

Sukunimi: Frosthill

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Ikä: 27

Hahmoluokka: Varas

Ulkonäkö: Gardon on vajaa 180 pitkä ja ei kovin roteva ruumiinrakenteeltaan, tosin miehekkään näköinen joka tapauksessa. Partaa ei pahemmin ole, hiukset ovat varsin lyhyet ja vähän sivulle kammatut. Silmät ovat sinertävät ja hiusten väri tummanruskea. Gardonin yllä on useimmiten musta kaapumainen viitta ja sen alla musta tukeva asuste ja mustat housut ruskean vyön kanssa. Ilman kaapua musta asuste on edustuskelpoinen jotta sillä voi kulkea vähän muuallakin kuin köyhälistön alueilla. Kaavun huppua Gardon ei pidä tavallisesti päänsä päällä kuin hämärissä työtehtävissä.

Thief pelin hahmoa ollaan tarjottu tänne aiemmin, mutta kunhan ei ihan identtiseksi kuvittele niin vähän hahmotusmallia voi ottaa esim. tästä kunhan vain muistaa että tuo viitta on enemmänkin kaapu: http://www.thief-thecircle.com/media/promotional/showimage.asp?source=./t2-composite-brickwall.jpg

Luonne: Gadon on luonteeltaan hiljainen ja varautunut, mutta keskusteluissa puhuu selkeällä, tosin ei kovinkaan eloisalla äänellä. Yleensä tottunut toimimaan yksin, mutta tarvittaessa toimii myös yhteistyössä. Useimmiten kuitenkin avaa suunsa vasta kun tuntee siihen tarvetta. Työtehtävissään vastuuntuntoinen ja suunnitelmallinen, tosin varautuu myös ennalta arvaamattomiin takaiskuihin. Työnsä vuoksi kärsivällinen, sillä välillä oikeaa tilaisuutta täytyy odotella hetki jos toinenkin. Hätiköinti ei ole hänen tapaistaan.

Lapsuutensa vaikutteiden myötä osaa olla myös herrasmies, vaikkakin itse persoona on kylmentynyt myöhempien kokemusten myötä. Joskus traumat aiheuttavat ahdistuneisuutta. Hän mm. hymyilee lähes koskaan. Laittaa useimmiten oman hyödyn etusijalle, mutta toisaalta pitää sopimuksista kiinni ja on sen kautta luotettava. Lainkuuliainen hän ei ole, mutta ei luonteeltaan paha. Lähinnä neutraali. Osaa kiintyä läheisiin ihmisiin/eläimiin hyvinkin tiukasti, mutta hänen lähelle pääseminen on usein hankalaa, eikä hänellä sen puoleen oikeastaan ystäviä ole ollutkaan historiikissa mainitun koiran jälkeen.

Aseet: Hän tavallisesti kantaa kaapunsa alla lyhyttä miekkaa itsepuolustukseksi. Työtehtäviä varten häneltä löytyy myös kätevän kokoinen jousipyssy ja varkaan perustarpeita vastaavia esineitä kuten tiirikat ja pamppu tainnuttamiseen (aina ei ole hyvä tappaa).

Taiat: Ei omaa varsinaisia taikuuden tuntemusta, mutta taikaesineiden käyttö ei ole hänelle tuntematonta, vaikkei niitä omistakaan ja tunnistaa yleisimpiä taikoja jotta voi reagoida niihin.

Lemmikki: Ei lemmikkiä.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Hän taitaa varjoissa piileskelyn ja useita muita varkaan taitoja kuten tiirikoimisen ja kukkaron viemisen. Mikään maailman ketterin hän ei ole, mutta varjosta toiseen livahtaminen ja taakse hiipiminen onnistuu. Pakeneminen liian pahasta tilanteesta on myös nopea toimitus. Fyysinen kunto on oikein hyvä, eikä hengästy kovin helposti.

Heikkoudet: Gardon ei ole kovinkaan vahva fyysisesti, joten suora taistelu vahvan vastustajan kanssa on aina suuri riski. Hän ei myöskään käytä mitenkään hyvin suojaavia panssareita joka tekee entistä haavoittuvaisemmaksi. Henkiset traumat aiheuttavat joskus mielen sekavuutta ja keskittymiskyvyn heikkenemistä. Hän on myös turhankin perso naiskauneudelle.

Tausta: Gardon syntyi varakkaaseen perheeseen joka asui Zean rikkaiden ihmisten alueella mukavassa ja tilavassa talossa. Hänet ristittiin nimellä Richard Ernst Goldensky ja hänen perheeseensä kuului isä Robertto ja äiti Luciaana sekä kaksi vuotta vanhempi sisko Cassandra. Richard oli pienestä pitäen ujo ja mieluummin pysyi kotona äitinsä kanssa kuin lähti isän mukana reissaamaan. Suku oli yleisesti ottaen varakasta, mutta eivät tulleet oikein toimeen keskenään. Richard ei tutustunut oman perheen lisäksi muihin sukulaisiin kuin setäänsä Thestoriin ja hänen vaimoonsa jonka nimeä ei koskaan muistanut. Kavereita Richardilla ei myöskään ollut ujouden vuoksi ja äiti oli omalta osaltaan myös ylisuojeleva, eikä patistanutkaan poikaa pihalle talosta.

Elo oli mukavaa ja rauhaisaa niin kauan kunnes he muuttivat Zean ulkopuolelle varsin suureen kartanoon koska Roberton bisnekset olivat olleet voitokkaita ja rahatilanne salli muuttamisen (tosin Richardilla ei ollut mitään käsitystä isänsä työstä). Muuton tapahtuessa Richard oli 10 vuotta vanha. He ehtivät asua kartanossa kaksi kuukautta kun tapahtui jotain joka käänsi Richardin elämän ylösalaisin. Koko perhe oli kovaa vauhtia järjestämässä Cassandran 12-vuotis syntymäpäiväjuhlia ja kiireen vuoksi isä lähetti poikansa ruokatarvike ostoksille lähimpään kauppaan joka oli Zean lähettyvillä. Äidille tämä ei tietenkään kertonut sillä hän olisi pelännyt liikaa poikansa turvallisuuden puolesta ja isä sanoikin pojan olevan yläkerrassa leikkimässä. Richardin kauppareissu meni suhteellisen mukavasti kun sai änkytettyä asiansa kauppiaalle, hän ei ollut päässyt ujoudestaan eroon vieläkään. Kotiin palattuaan kartano oli raunioina eikä tietoakaan eloonjääneistä jäljellä vain palavat rauniot eikä mitään tietoa siitä mitä oli tapahtunut.

Paikalle tiensä löytäneet viranomaiset löysivät puutarhasta Richardin joka oli enemmänkin tärisevä ihmisraunio kuin elävä ihminen. Kun häneltä kysyttiin minne hänet voisi viedä, esim. sukulaisia, niin hän ei tietenkään osannut sanoa muuta kuin änkyttäen setänsä nimen. Thestor asui varsin pienessä asunnossa Zean varsin hyvillä asuin alueilla ja parin yön majoittamisen jälkeen vastahakoisesti otti Richardin elätettäväkseen.

Thestorin vaimo oli kuollut vuosi sitten ja se näkyi, sillä Thestor ratkesi ryyppäämään selvästi useammin ja elämän tasapaino oli hyvin järkkynyttä. Elintaso oli alkanut hitaasti mutta varmasti laskea vaikka vielä vaimonsa kanssa olivat varakkaita ja hyvinvoivia. Heillä ei ollut lapsia, mutta koira löytyi ja tähän koiraan Richard oli tykästynyt kovin, sillä se oli jotakuinkin ainoa lapsuuden ystävä kun setä toi sen mukanaan kun kävi kyläilemässä. Elämä Thestorin luona oli kaikkea muuta kuin onnellista, sillä Richard jäi vähälle huolenpidolle, välillä unohti ruokkia hänet ja tunteenpurkaukset usein kohdistuivat Richardiin tai koiraan, useimmiten väkivaltana.

4 vuotta tätä jatkui ja talo alkoi olla köyhyyden partaalla. Richard oli tähän mennessä syvästi katkeroitunut setäänsä kohtaan ja lopulta viimeinen pisara tuli eräänä syksyisenä sunnuntai-iltana. Thestor oli jälleen juonut ja löi koiraa koska se haukkui ikkunasta näkemäänsä kissaa. Tämä isku oli muutenkin heikolle koiralle liikaa ja Richard totesi sen kuolleeksi. Richard surmasi setänsä raivoissaan ensimmäisellä teräaseella joka keittiön pöydältä sattui käteen. 14-vuotias Richard järkyttyi teostaan, mutta ei halunnut joutua pidätetyksi vaan pakeni köyhälistön asuinalueelle piileksimään. 15-vuotiaana vaihtoi nimensä Gardon Frosthilliksi ja piti itsensä hengissä lähinnä varastelemalla tai pieniä hanttihommia tekemällä.

Gardon joutui pariinkin otteeseen kiinni tekosistaan, mutta kovin pitkiä linnareissuja ei joutunut istumaan. Taidot kehittyivät kokemuksen kautta ja varttuessaan aikuiseksi slummiympäristöissä hän oppi pitämään itsensä hengissä tilanteessa kuin tilanteessa. Ujous muuttui pelkäksi varautuneisuudeksi ja 18-vuotiaana päästessään vähän parempiin rahoihin käsiksi osti itselleen paremmat vaatteet ja lopetti rääsyissä kulkemisen. Vanhan tikarin vaihtoi lyhyeen miekkaan jonka pystyi hyvin piilottamaan mustan kaapumaisen asunsa alle. 20-vuotiaana häntä alettiin jo pitämään pätevänä palkkavarkaana, vaikka toisinaan teki muitakin töitä omatuntoaan lepytelläkseen. Asumukset muuttuivat iän karttuessa kun teini-iässä vielä pärjäili kaduilla niin myöhemmin siirtyi pieneen halpaan vuokra-asuntoon. 25-vuotiaana hankki vähän edellistä tasokkaamman vuokra-asunnon perus työväen asuinalueilta. Sodan alkamisen aiheuttanut kaaos toi Gardonille muutaman hyvin tuottaneen keikan, joten rahaa on jonkin verran säästössä pahan päivän varalta, mutta toisaalta otti myös pari kertaa osaa sotaan palkkasoturina.

Muuta tärkeää: Setänsä takia hän pelkää alkoholia eikä juo sitä itse mistään hinnasta ja tilaa kapakassakin vettä. Työtehtäviä saa yleensä luotettavien lähteiden kautta ja harvemmin tapaa asiakasta henkilökohtaisesti turvallisuutensa vuoksi. Arvoitus siitä kuka on vastuussa perheensä kuolemasta kytee yhä hänen mielessään, vai oliko kyseessä vain onnettomuus. Poliisin kirjoissa Richard Ernst Goldensky on kadonnut/kidnapattu henkilö ja Thestorin tappaja on tuntematon sekä yhä karkuteillä. Gardon ei ikinä mainitse ensimmäistä nimeään missään.

[Purity]

Ja taas yksi huomautus.

Eli jos muutatte jo postaamaanne hahmoa, ilmoittakaa siitä minulle joko PM:llä tai irkitse.

[Ilezki]

Etunimi: Arcal

Sukunimi: D' eldor

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Ikä: 28

Hahmoluokka: Varas

Ulkonäkö: Arcal on noin 182cm pitkä. Hänellä on pitkät, lähes puoliselkään ulottuvat teräksenharmaat hiukset. Hän on laiha pituuteensa nähden. Kasvoiltaan Arcan on komeahko (kauneus/komeushan on katsojan silmissä), tosin hänen vasemmassa poskessa on arpi. Hänen silmänsä ovat väriltään siniset, ja ne tuikkivat tukahdutetun elämänilon sekä ahdistuksen kalpeaa valoa. Monet hänet nähneet henkilöt kokevat juuri hänen silmänsä oudoksi valotipaksi muuten niin tummaan henkilöön.
Päällään hänellä on tummanharmaa hupullinen viitta, jonka alla on tumma puuvillapaita. Hänen kaulassaan roikkuu hopearisti. Arcal ei käytä suojia, koska pitää niitä epäkäytännöllisinä. Hänen housunsa ovat tyyliinsä sopivat, tummanharmaat. Hänellä on myöskin vyö, jossa on erinäisiä taskuja. Vyöllä roikkuu myös yksi tikari, ja hänellä on selässään huotra, jossa on miekka. Hän ei tosin osaa käyttää miekkaansa kovinkaan hyvin. Jalassaan hänellä on saappaat, joiden sisällä on salataskut tikareille (jotka tosin ovat tyhjillään, sillä Arcal kokee nämäkin epämukaviksi). Hänellä on valkoiset sukat.

Kuva saattaa seurata myöhemmin.

Luonne: Arcal on hiljainen, ja pyrkii välttämään puhumistilanteita. Hän ei ole syrjäänvetäytyvä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta vieras joka tulee häneltä kysymään jotain saa luultavasti yrittää uudelleen muutaman kerran uudelleen. Hän ei siis pidä kovinkaan paljoa ventovieraille puhumisesta, ja pyrkii jättämään nämä omaan arvoonsa, ellei sitten kyseisellä henkilöllä ole jotain erityistä arvoa. Hän elää enimmäkseen varastamalla, mutta ei taida sitäkään täysin kunnialla taida, mutta pystyy elättämään itsensä. Hänellä on paha tapa halveksua ihmisiä, etenkin niitä joilta hän on päivittäisen toimentulonsa vienyt. Hänellä on taipumus nousta ylimieliseksi joskus, tosin hän hautoo ajatuksiaan vain omassa päässään, ja harvemmin ilmoittelee niistä muille. Hän suuttuu tietyssä mielessä helposti. Hänen luonnettaan voisi kai yhdellä sanalla kuvata välinpitämättömättömäksi.
Hän ei välitä taistella, ja pyrkii välttämään niitä tilanteita. Mutta joskus käy kuitenkin niin, että agressiot nousevat pintaan, ja hän taistelee täydellä antaumuksellaan. Uskollinen hän ei ole missään nimessä, ja oma henkiriepu on hänelle asia numero yksi. Tämä onkin syy miksi hän ei taistelusta välitä.

Aseet: Tikari, joka roikkuu taskuvyöllä, ja miekka joka roikkuu selässä huotrassaan.

Taiat: Ei ole

Mahdollinen lemmikki: Ei ole

Muut Kyvyt ja vahvuudet: Hän osaa painostaa ihmisiä hyvin helposti halutessaan, luultavasti koska ihmiset pelkäävät tämän ulkomuotoa ja elämäntapoja. Hän on myöskin tavallista ketterämpi. Joskus jokin outo, ikäänkuin menneen ajan kokemus, ohjaa hänen miekkakättään, ja erityisen vihaisena saattaa pystyä ihmeellisiin liikkeisiin ja suorituksiin miekallaan.

Heikkoudet: Tunnevammainen tietyssä määrin. Hän ei ole kovinkaan vahva, josta jo hänen ulkomuotonsa kielii. Myöskään hän ei osaa käyttää miekkoja kovin hyvin, ja on kömpelö suojavarusteiden kanssa. Hän inhoaa hämähäkkejä sydämmensä pohjalta, vaikkei sitä ilmaisekkaan muille.

Tausta: Arcal muistaa elämästään vain viimeiset kahdeksan ja puoli vuotta. Kaikki tapahtumat sitä ennen ovat hänelle täyttä mustaa. Kahdeksan vuotta sitten hän heräsi luolassa vain vaatteet päällään, ja muistinsa tyhjänä. Hän oli yltäpäältä hämähäkkien peitossa, ja hänen vieressään lojui ruumiita sekä erinäisiä nyyttejä. Ravisteltuaan itsensä puhtaaksi hämähäkeistä, ja päästyään eroon paniikista joka johtui muistinmenetyksestä, hän löysi erään nyytin päältä hopearistin. Tämän toiselle puolelle oli kaiverrettu Teksti "A. D' e". Nyyttien vieressä makasi kaksi ruumista, joilla oli kummallakin vitivalkoiset asut, ja punaiset ristit viitan selässä. Hänellä itselläänkin oli samanlainen viitta, muuten niin tummien vaatteidensa kanssa Hän tutki luolan perinpohjaisesti, ikäänkuin jonkinlaisen vaiston johdattelemana, kenties jokin tapa joka oli jäänyt hänelle muistinsa menettämisen jälkeen. Hän löysi sieltä tikarin, miekan, sekä tumman hupullisen viitan. Nämä hän otti mukaansa.

Päästyään ulos luolasta hän vietti nelisen vuotta vaelellen ympäri maailmaa tutkien menneisyyttään sekä valkoviittaisia miehiä, joiden ruumiita hänen jaloissaan oli, ottaen nimekseen hopearististä kehitettyjen nimikirjainten mukaisen nimen. Hän elätti itsensä varastamalla. Hyvän ketteryytensä takia hänestä kehittyi mukiinmenevä taskuvaras, ja hän pystyikin elättämään itsensä mainiosti siten. Ollessaan erään pikkukaupungin majatalon baarissa eräänä iltana, vain saadakseen mahantäytettä seuraavana päivänä jatkuvalle matkalleen, astui sisään kaksi valkoviittaista miestä. Kummallakin oli punainen risti viittansa selässä. Nämä keskustelivat majatalon isännän kanssa jonkinaikaa.

Arcal seurasi sitä sivusilmällään. Isäntä nyökkäili miesten kysymyksiin, ja lopuksi osoitti Arcaliin. Miehet kääntyivät hänen suuntaansa. Myöhemmin illalla kun hän päätti lähteä jatkamaan matkaansa, miehet yllättivät tämän majatalon ulkona olevalla sivukujalla, josta hän aikoi oikaista päätielle. Heillä oli miekkansa vedettyinä, ja heidän ilmeistään näki aikeidensa olevan vihamieliset. Hän otti vaistonvaraisesti tikarin vyöltään. Toinen miehistä sanoi ainoastaan sanat "Kuolema petturille", ja hyökkäsi. Näytti hyvin pahasti siltä, että Arcal jäi alakynteen. Häntä kismitti sisäisesti se, ettei pystynyt voittamaan näitä valkoviittoja. Toinen miehistä viilsi miekallaan hänen poskeensa suuren orastavan haavan. Tämä laukaisi Arcalin sisällä suuren vihanpurkauksen. Vaistonvaraisesti hän tarttui miekkaansa, jota oli vain muutaman kerran huonoin lopputuloksin käyttänyt. Viisi minuuttia myöhemmin mystisten hyökkääjien vitivalkoiset viitat olivat tahriintuneet omistajiensa punaiseen vereen. Hänellä ei ollut mitään käsitystä miten oli miekkaansa heilutellut näin tuhoisin aikaansaannoksin, se kaikki tuntui tulevan vaistonvaraisesti. Hän laittoi miekan takaisin huotraansa, ja marssi takaisin majataloon. Hetken painostettuaan isäntää (tämäkin tuntui tulevan vaistonvaraisesti), suostui mies kertomaan valkoviitoista. Nämä kuuluivat kuulemma jonkin sortin salaseuraan, jonka jäsenet koulutetaan lapsista asti. Valkoviitat vaeltelivat kylissä, ja veivät ihmisten lapsia koulutettaviksi. Isäntä kertoi myös, että Arcalin kuvaukseen vastaavaa miestä oli etsitty jokseenkin saman ajan kuin miten pitkälle Arcalin muisti kantoi. Hän palasi vielä ruumiiden luo, ja vei toiselta taskuvyön.

Tämän jälkeen hän vaelteli vielä noin vuoden maailmalla, kunnes lopulta ajautui Zeaan, ja on siellä sen jälkeen pysynyt, elellen enimmäkseen varjoisilla kujilla, joskus harvakseltaan uskaltautuen majataloihin varastettua leipää (ja pahimmassa tapauksessa rottaa) paremmalle ruokavaliolle.

Muuta huomautettavaa: Arcal pyrkii pitämään nimensä salassa, ja kovin monelle hän ei sitä usko. Elellessään Zeassa hän on ansainnut tiettyjen paikallisten keskuudessa lempinimen Synkkä varas. Hän ei ole mikään suuren luokan varas, mutta satunnaisesti on varastanut jotakin ruokaa suurempaa.

[Mickey]

Etunimi: Ridogar

Sukunimi: Kharon

Sukupuoli: Mies

Rotu: Ihminen

Ikä: 49

Hahmoluokka: -

Ulkonäkö: Ridogarilla on pitkät ja hyvin tummat hiukset. Ne ovat sekaisin ja usein peittävät myös suuren osan hänen kasvoistaan.
Hänellä ruskeat silmät joista paistaa se valtavan pitkä matka joka hänellä on takanaan. Muutamat rypyt kasvoilla todistavat myös jo alkavaa vanhuutta.
Pituutta hänellä on yli 190 cm ja vartaloltaan hän on normaali. Hänen ihonsa on poikkeuksellisen tumma.
Hän pukeutuu yksinkertaisiin mustiin housuihin ja ruskeaan paitaan. Lisäksi hänellä on repaleinen, musta viitta, joka ulottuu polviin asti. Hän ei käytä saappaita, vaan jalkojen ympärille käärittäviä, mustaksi värjättyjä hirvennahkasuikaleita, jotta hänen askeleensa olisivat hiljaiset.
Hänellä on pitkä arpi otsasta vasemman silmän yli aina leukaan asti. Tämä haava ei silti sokeuttanut häntä.

Luonne: Ridogar on puhelias mies. Monilapsisen perheen jatkuva vilinä ja erittäin ystävälliset ja iloiset vanhemmat muokkasivat hänen persoonansa pohjasta iloisen ja puheliaan. Myöhemmin yksin jäätyään hän lauloin usein kuunnellessaan lintuja ja muita metsän ääniä.
Silti ulkokuori on kova. Monet yksinäisyyden vuodet ja epärehelliset ihmiset ovat tehneet pienen muutoksen. Tietty sopntaani avoimuus on osittain kadonnut ja hän on vaikeammin lähestyttävä kuin ennen. Kuitenkin sodan ja synkkyydenkin keskellä iloisuus paistaa läpi hänestä, ainakin jossain muodossa.
Hänen isänsä oli kaikkea väkivaltaa ja "puolien ottamista" vastaan. Niinpä Ridogar ei taidoistaan huolimatta ole sodassa kenenkään puolella eikä auta ketään. Ridogar on itsensä ja maailman puolella. Pitkät vuodet ovat opettaneet hänelle ihmisen pienuuden ja paljon viisautta, jota hän jakaa muille ihmisille; sopivan paikan tullen.

Ase: Pitkä, koristeltu miekka vasemmalla kupeella. Viimeinen muisto isästä.

Taiat: Ei ole. Ridogar pelkää taikuutta ja välttelee sitä.

Lemmikki: Suuri, sutta muistuttava koira nimeltään Tigon, joka seuraa ja tottelee isäntäänsä uskollisesti.

Muut Kyvyt ja vahvuudet: Vaikkei Ridogar omista hevosta hän on silti erinomainen ratsastaja. Myös vuosikymmenien vaeltelu on antanut hänelle loistavan kyvyn väijyä ja pyydystää riistaa. Ansat ovat siis myös tuttuja.
Miekkailu sujuu myös hyvin, vaikkei mikään mestari siinä olekaan, sen voi kuitenkin lukea vahvuudeksi.

Heikkoudet: Hän ei osaa ampua jousella juuri ollenkaan. Lisäksi ikä on alkanut heikentää hänen kuuloaan jonkin verran.

Tausta Ridogar oli seitsemänhenkisen perheen toiseksi vanhin lapsi. Alunperin perhe asui pienellä saarella Merothin länsipuolella. He muuttivat kuitenkin tulvien vuoksi pois saarelta kun Ridogar oli neljän.
Uutena asuinpaikkana oli Merothin saari, aivan metsän rajoilla. Siellä he viljelivät pientä maapalstaa ja elivät seitsemän vuotta tämän jälkeen. Sitten metsästä tullut ryöstöjoukko tappoi kaikki muut jäsenet hänen perheestään paitsi Ridogarin itsensä ja hänen vanhemman veljensä Fedagarin. He muuttivat metsään ja asuivat siellä miten taisivat.
Kolme vuotta tämän jälkeen Fedagar kuitenkin katosi. Ridogar seurasi veljensä jälkiä, jotka kuitenkin loppuivat kymmenkunta kilometriä ennen Zean kaupunkia aivan tyystin. Siitä asti Ridogar on elänyt täysin yksin; vain kuusi viimeistä vuotta hänen seuranaan on ollut Tigon-koira.

Muuta huomautettavaa: Ridogar joutui velhon lumoamaksi kun hän oli 17-vuotias. Velho katsoi häntä silmiin, lumosi pojan ja vei kaikki hänen rahansa. Siitä lähtien Ridogar ei ole katsonut ihmisiä silmiin vaan välttelee tuttujenkin ihmisten katsetta. Lisäksi hän ei luota velhoihin yhtään.


//Pientä muutosta kehiin.

[Purity]

Tästä eteenpäin älkää tehkö hahmostanne 'synkisteliää'.

Noin puolet, tai ehkä ylikin (en jaksa laskea) hahmoista on vähäpuheisia, jotka eivät luota kehenkään, ja enempää tällaisia hahmoja ei kaivata. Tarkkailkaa siis itseäsi ennen ilmoittautuneiden hahmoprofiileja, ja yrittäkää tehdä hahmostanne erilainen.

Ei myöskään enempää varkaita.

[Kreifi]

Etunimi: (Tomin, vanha nimi) Arakiel Örkinsurma

Sukunimi: (Redill, vanha nimi)

Sukupuoli: Mies.

Rotu: Ihminen.

Ikä: 32

Hahmoluokka: Seikkailija/Shamaani

Ulkonäkö: Arakiel pukeutuu aika rääsyihin. Hänen vaatteensa ovat useinkin hyvin kuluneet. Hän pukeutuu vihreään, punaiseen, harmaaseen, mustaan. Yleensä hänellä on päällään ihan tavallinen paita ja tavalliset housut. Kylmempinä ilmoina hän käyttää myös takkia. Jos hänellä ei ole takkia, hänellä on vihreä lämmin hupullinen puoliviitta.

Arakiel ei kuitenkaan ole likainen tai pukeudu likaisiin vaatteisiin. Hän tuoksuu lähinnä metsältä tai luonnolta. Yksi hänen harrastuksiaan onkin makoilla lammissa tai pienissä järvissä ja kuunnella lintujen laulua.

Arakielillä on olkapäille ylettyvät tummat hiukset, jotka ovat useimmiten sekaisin. Hänellä on usein myös sänkeä, joskaan hän ei anna sen kasvaa kunnon parraksi asti. Arakielin voisi mieltää komeaksi, ainakin jos hiukan rentun näköiset miehet ovat makuun. Ruumiinrakenteeltaan hän on lihaksikas, mutta hoikka.

Luonne: Arakiel on yksinäinen susi, mutta kun hän saapuu johonkin kaupunkiin matkoiltaan, hän menee mieluusti majataloon juomaan olutta ja juttelemaan. Hän rakastaa myös keskusteluja leiritulella. Arakiel viihtyy ihmisten parissa erittäin hyvin, mutta usein matkoillaan hän rakastaa yksinäisyyttä jota hän kokee.

Arakiel on hyvin avulias. Jos joku on pulassa, Arakiel on auttamassa.

Aseet: Katana ja joskus varsijousi. Vyöllä 4 heittoveistä ja tikari. Pitkä, kevyt ja ohut veitsi piilotettuna paidan alle (kotelossa, joka on sidottu ruumiiseen kiinni).

Taiat: Saa yhteyden henkiin ja henget voivat toteuttaa Arakielin pyyntöjä.

Lemmikki: Arakielillä ei ole lemmikkiä, mutta hän tulee luonnonläheisenä erittäin hyvin toimeen eläinten kanssa. Ne antavat hänen lähestyä ja jopa koskettaa. Onpa jopa käynyt niin, että Arakiel on nukkunut saman puun alla eläinten kanssa. Arakiel ei kuitenkaan osaa kommunikoida eläinten kanssa, hän vain ymmärtää niitä paremmin kuin tavallinen ihminen ja eläimet tietävät, että Arakiel ei vahingoita niitä.

Kyvyt ja vahvuudet: Arakiel tulee erittäin hyvin toimeen luonnossa (eläinten kanssa). Hänen vahvuuksiinsa kuuluu taito, jolla hän käyttää lumottua katanaansa. Arakiel on myös poikkeuksellisen nopea ja ketterä. Hän oli jo luonnostaan nopea, mutta Nagrkhin miekka (katana) ja siinä asustava henki Arkkhiel lisäsivät hänen nopeuttaa ja ketteryyttään entisestään.

Arakiel on henkisesti vahva, ja aika fiksu. Hänellä on tapana mahdollisuuksien mukaa vierailla kirjastoissa tai muuten lukea.

Heikkoudet: Arakiel ei voi katsoa sivusta jos viattomat joutuvat kärsimään. Hän olisi varmaankin valmis uhraamaan henkensä muiden puolesta. Arakiel on osittainen shamaani. Hänellä ei ole täyttä koulutusta ja siksi henkiin yhteyden ottaminen on aina pienoinen riski. Arakiel kärsii myös pienestä rakkaudenkaipuusta, joka ajaa hänet joskus ongelmiin. Tunteidensa puolesta Arakiel on aika lapsi.

Tausta: Arakiel jäi hyvin pienenä orvoksi örkkien hyökätessä Pohjoisilta vuorilta hänen kyläänsä. Osa kyläläisistä selviytyi, Arakielin ollessa yksi heistä. Mostill niminen vanhempi mies (teurastaja) otti orvon Arakielin luokseen ja alkoi tälle isähahmoksi. Arakiel viihtyi Mostillin luona hyvin, mutta jo 15-vuotiaana Arakiel kiinnostui enemmän siitä, että mitä maailmalla oli hänelle tarjottavaa.

Arakiel vaelteli muutamia vuosia kunnes hän tapasi erakon (Den). Arakiel ystävystyi erakon kanssa, joka näki jo kaukaa Arakielin puhtaan sydämen. Den opetti taistelutaitoja ja shamanismia nuorelle Arakielille. Arakielin ollessa 25-vuotias, eräänä päivänä, kun hän palasi Denin luokse, olivat örkit tuhonneet tuon torpan ja tappaneet Denin. Arakiel vannoi kostoa vanhempiensa ja Denin puolesta. Hän lähtikin örkkijahtiin.

Arakiel vaelteli vuorilla teurastaen örkkejä, hänen elämässään ei ollut muuta sisältöä. Erään taistelun tiimellyksessä maa sortui Arakielin alta ja hän tippui johonkin unohtuneeseen (puolijumalan) temppeliin. Arakiel löysi temppelistä monia arvokkaita esineitä, mutta hän jätti ne rauhaan vaikka temppeli oli hylätty. Hän kuitenkin huomasi mustan katanan, joka veti miestä puoleensa, Arakiel ei voinut vastustaa tuon maagisen miekan kutsua. Arakiel otti miekan, mutta hän joutui kohtaamaan temppelin vartijan, joka ei hyväksynyt moista varkautta. Taisto oli pitkä ja Arakiel meinasi hävitä tuon taiston kärsiessään pahoja vammoja. Arakiel kuitenkin taisteli paremmin kuin hänen olisi tullut osata ja hän voitti temppelin vartijan. Tietämättään Arakiel kirosi itsensä tuona päivänä, sillä hän oli ottanut käteensä pikimustan Nagrkhin miekan, joka oli ikivanhan julman puolijumalan ase ja tuossa aseessa asui edelleen Arkkhiel henki.

Arakiel kyllä tunsi, että jokin oli muuttunut, hän ei vaan tietänyt mikä. Hän otti itselleen liikanimen Örkinsurma ja hylkäsi vanhan nimensä kokonaan. Tuosta päivästä lähtien Arakiel onkin esittäytynyt Arakiel Örkinsurmana.

Viimeiset vuodet Arakiel on viettänyt kuljeskellen ympäri Merothia, viattomia puollustaen (lukuisia sodan jalkoihin jääneitä). Arakielin puhdas sydän on onnistunut tähän päivään asti vastustamaan miekan pahaa henkeä.

Muuta: Arakiel asuu Nindellin kylän liepeillä Merothin metsän reunassa. Hän ei vietä paljoakaan aikaa kotonaan, mutta siellä hänellä on varusteita ja vaatteita, ei kuitenkaan mitään arvokasta, koska hän elää askeeettista elämää.

Arakiel näkee edelleenkin painajaisia vanhempiensa ja Denin kuolemasta, kuten myös temppelin vartijasta, joka melkein tappoi Arakielin.

[Mayatar]

Etunimi: Hina
Sukunimi: Kaunismieli
Sukupuoli: nainen
Rotu: puoliörkki
Ikä: 20
Hahmoluokka: kokki

Ulkonäkö: Pienikokoinen örkiksi, kuitenkin tietenkin isompi, kuin ihmiset ja haltiat. Vankkarakenteinen ruumis, jota alati uunissa ja hellalla paistuvat herkut eivät suinkaan pienennä. Paksu vihreä iho ja mustat puolipitkät hapsottavat hiukset. Pukeutuu vaaleanpunaiseen hörhelömekkoon ja valkoiseen esiliinaan, jotka luovat surkuhupaisan kontrastin muun ulkomuodon kuvottavuuden kanssa. Tarkemmin katsomalla voi huomata loistavan liilat, varsin kauniiksi luokiteltavat silmät.

Luonne: Rakastaa ruokaa, kukkia ja vaaleanpunaista väriä. Ei tohtisi tehdä pahaa kärpäsellekkään, mutta tappaa kyllä riistaa ja kotieläimiä, jos niistä voi muodostaa hyvän aterian. Ensivaikutelma on varsin epäörkkimäinen, mutta pohjimmiltaan Hina on örkki. Vaikka hän käyttäytyy ystävällisesti toisia kohtaan ja kokkaa mitä maistuvampaa ruokaa niin pohjimmiltaa hän on pelkuri ja luottaminen häneen on aina riski. Hina innostuu helposti yksinkertaisista älynväläyksistä ja hössöttää niistä niin, että toisilta menee yleensä hermot. Niin ja älynlahjoja tälle romuluiselle lapsoselle ei tietenkään ole annosteltu liian kanssa.

Aseet: paistikauha ja lihanuija
Tekevät vahvaan fysiikkaan yhdistettynä yleensä pahaa jälkeä.

Taiat: Ei taikoja.

Mahdollinen lemmikki: Ei lemmikkiä.

Muut kyvyt ja vahvuudet: Kokkaustaito ja vahva fyysinen olemus ovat Hinan vahvuudet.

Heikkoudet: Hina on puoliörkki, joten hänelle ei ole annettu mahtavia älunlahjoja. Hänen ulkomuotonsa herättää ennakkoluuloja, ja se huomataan aina, kun hän tulee uuteen kaupunkiin. Normaalit örkin heikkoudet, tosin verenhimoa ei esiinny, kuin erittäin kärjistetyssä tilanteessa.

Tausta: Hina on syntynyt raiskauksesta ja hänen äitinsä jätti hänet nuorena Delmaitin vuoriston tuntumaan. Sieltä hänet löysivät kaksi kohtuullisen laajaan örkkiyhteisöön kuuluvaa örkkiä, jotka veivät tytön mukaan omaan yhteisöönsä. Aika nopeasti huomattiin, että Hina ei ole täysiverinen örkki ja häntä alettiin halveksimaan. Örkkiyhteisössä halveksuttuna oleminen ei kuitenkaan eroa paljonkaan halveksuttamattoman örkin elämästä, joten Hina eli aika tyytyväisenä elämäänsä.

Eräänä kertana kuitenkin Hinalla oli kova nälkä ja väsymys, kun hän tuli metsästysretkeltään. Hän huomasi herttaisen mökin lähellä vuoria ja päätti mennä sisään ja pakottaa sen asukkaan tekemään hänelle ruokaa. Mökissä asustava mummo valmisti pelonsekaisin tuntein örkille loistoaterian ja Hina ihastui siihen, ja ulkona näkemäänsä puutarhaan niin, että ei enää suostunut lähtemään pois mökistä. Aluksi mummu pelkäsi ja vihasi Hinaa ja teki kaiken pakosta. Vähitellen kuitenkin tytön ihmismäiset ominaisuudet alkoivat kasvaa kaltaisensa seurassa ja mummo alkoi jopa pitää tytöstä.

Mummo kuoli, ja Hina oli todella surullinen, ja päätti pukea päälleen tämän mekon ja esiliinan ja ottaa mummon sukunimen, ja olla elämässään samanlainen kuin rakas ihanteensa.


Muuta tärkeää: Hina ei lähde taisteluun kuin vahvan ärsykkeen saattelemana. Jos joku hänelle todella ystävällinen ollut joutuu uhatuksi Hina reagoi. Myöskin omaa nahkansa hän pelastaa, jos se vain on mahdollista, (yleensä juoksemalla karkuun).

[Purity]

Eli siis, jotta ei varmasti jää huomaamatta niin tämän ketjun ensimmäisen viestin loppuun on editoitu säännöt, lukekaa ne!
Rahojen suhdeluku toisiinsa on myös muuttunut (tämäkin muutos editoitu sinne), se on nyt 100 eikä 10, joten pitäkää se myös mielessä!

Ja pitäkää myös mielessä että tähän ketjuun ei uusia hahmoprofiileja, ainakaan ennen kuin toisin ilmoitetaan.

[Purity]

Uusia hahmoprofiileja otetaan vastaan, mutta lähettäkää ne ensin minulle PM:llä (useammassa osassa, jos on tarvetta) ja odottakaa hyväksyntääni ennen kuin postaatte ne tähän ketjuun.

Muistakaa myös lukea kaikki viestini tässä ketjussa, ja tehkää hahmonne niiden rajoitteiden mukaan.

Tiedoitteena vielä se, että irc-kanavan op-asiat ovat kunnossa, joten sinne voi taas joinia.

Leikitään kaikki Postataan ORPG:seen -leikkiä, jee! \o/

// ja se vielä, että jos jostain syystä kestää kauan ennen kuin vastaan PM:ään niin pommittakaa minua uudella. Pari päivää ei ole kauan.

[Arma]

Etunimi: Neven

Sukunimi: Aureole

Sukupuoli: nainen

Rotu: haltia

Ikä: 314 vuotta

Hahmoluokka: Delmaitin kuninkaan henkivartija ja "neuvonantaja"

Ulkonäkö: 165 cm pitkä Neven on haltioiden tapaan kaunis ja ruumiinrakenteeltaan siro (antaa väärän kuvan, Neven on fyysisesti hyvässä kunnossa). Nevenin siroja kasvoja varjostaa oikealla ohimolla aivan hiusrajassa oleva arpi. Hänellä on myös arpi kurkun kohdalla. Nevenin mustat hiukset yltävät ristiselkään, jotka on yleensä palmikoitu yhdellä letille niin että suipot korvat jäävät piiloon. Otsallaan Neven kantaa ohutta hopeista pantaa, jossa on pieni safiiri keskellä (panta on velhojen tekemä hallintaväline). Erikoisen, myös haltioiden keskuudessa, Nevenistä tekee hänen hopeiset silmänsä.

Neven pukeutuu peittävään mustaan viittaan. Viitta on haltiatekoa, joten sen ominaisuudet vaihtelevat sään mukaan (vilpoisa tai lämmin), sitä ei tarvitse myöskään pestä. Viitan sisäpuolella on pieniä taskuja mm. rahoille ja todella iso huppu, joka piilottaa kasvot täydellisesti. Viitan alla Nevenillä on yönsininen paita, jossa on pitkät avautuvat hihat (hihansuu n.15 cm leveä) ja suhtavara kaula-aukko, joka on ylhäältä vähän nyöritetty. Paidan alla hänellä on ohut musta poolo ja nahasta tehdyt rannesuojat (yltävät ranteesta kyynärpäähän). Jalassaan Nevenillä on mustat pehmeästä nahasta tehdyt saappaat (yltävät hiukan polven alapuolelle) ja mustat housut. Asukokonaisuuteen kuuluu myös leveä nahkavyö ja mustat sormikkaat.

Luonne: Neven on iloinen, seurallinen, ilkikurinen, temperamenttinen ja viisaampi miltä näyttää. Kaiken kaikkiaan arvoituksellinen tuttavuus. Vuosien kuluessa Neven on oppinut kärsivällisyyttä, mutta ei voi arvaamattomalle ja hiukan ivalliselle luonteelleen mitään. Hopeisen pannan takia Nevenistä on kuitenkin tullut välinpitämätön.

Aseet: n.120 cm pitkä jousi, johon taiat (ei hyökkäävät eikä parantavat) eivät tehoa ja suojaa myös Neveniä taioilta. Kaksi SAIta (http://kobudo.okinawa.free.fr/weapons/sai/index.html), jotka ovat saappaiden varsissa.

Taiat: ei taikoja, paitsi pieni silmienvärin muutos –loitsu (muuttaa silmät tummansinisiksi)

Mahdollinen lemmikki: ei ole

Muut kyvyt ja vahvuudet: Nevenin hopeiset silmät omaavat muinaisen salaisuuden, niihin katsova ei pysty valehtelemaan. Hän fyysisesti hyvässä kunnossa ja erittäin ketterä sekä omaa haltioiden kyvyt liikkua huomaamattomasti ja erinomaisen näön. Hän on erinomainen taistelija ja osaa sekä jäljittää hyvin että käyttäytyä juonikkaan hovietiketin mukaan.

Heikkoudet: Neven kammoaa merillä oloa ja korkeita paikkoja, mutta sietää niitä pakosta. Myös temperamenttinen luonne voidaan lukea heikkoudeksi.

Tausta: Olen asunut suurimman osan elämästäni Merothin mantereella. Perheemme lähti Syranthin metsistä minun ja kaksoisveljeni Halinorin ollessa 2-vuotiaita. Vanhempamme eivät koskaan kertoneet lähtömme syytä, mutta minulla oli epäilykseni. Luulen sen johtuneen silmistäni. Erään tunnetun legendan mukaan hopeiset silmäni olivat suuri siunaus ja minut olisi pitänyt kasvattaa kylän vanhimpien tahdon mukaan. Kaikesta päätellen vanhempani kieltäytyivät ”kunniasta”, joten arvelisin meidän karanneen.

Asetuimme asumaan pienen maalaiskylän laitamilla olevaan metsään. Kylä oli neljän päivämatkan päässä Zeasta luoteeseen. Isäni käytti velhon taitojaan hyväkseen rakentaessaan meille talon. Talomme taitaa olla vieläkin siinä kunnossa mihin sen jätin. Kyläläiset suhtautuivat epäilevästi kaikkiin muukalaisiin ja meihin vieläkin epäluuloisemmin, koska olimme haltioita. Äitini ja isäni olivat ihmisrakkaita ja kyläläisten suhtautuminen suretti heitä. Ollessani 5-vuotias äiti lähti yksin kylälle hoitamaan asioita ja palasi kotiin kiihdyksissään pyytäen isää opettamaan minulle pienen loitsun. En ymmärtänyt asiaa silloin, mutta opettelin loitsun äidin mieliksi. Loitsun tarkoituksena oli muuttaa silmäni hopeisista tummansinisiksi muutamaksi tunniksi. Äitini pyynnöstä käytin loitsua aina ollessani tekemisissä muukalaisten kanssa. Muutaman päivän päästä kotiimme alkoi virrata kyläläisiä, jotka halusivat vanhempieni apua kuka mihinkin.

Halinorin ja minun täyttäessä 20 vuotta isä alkoi opettaa Halinorille velhoutta ja äiti yritti saada minua kiinnostumaan parantamisesta. Olin epähaltiamaisen temperamenttinen ja osoitin mieltäni liittoutumalla kylän nuorukaisten kanssa. Opettelin tappelemaan ja jäljittämään. Viimein äiti luovutti. Vuodet kuluivat äidin parantaessa ihmisiä, isän korjatessa esineitä, Halinorin harjoitellessa velhoutta ja minun harjoitellessa fyysistä voimaa.

Kylään tuli harvoin muukalaisia eivätkä hekään tulleet metsiin asti. Olimme juuri viettäneet 100-vuotis syntymäpäiväämme, kun huppupäinen muukalainen saapui suoraan talollemme. Muukalainen halusi isän valmistavan hänelle maagisen miekan. Isä epäröi, mutta suostui muukalaisen kuiskattua jotain. Miekan valmistamiseen meni vuosi ja muukalainen asui meillä sen aikaa. Tämä n.60-vuotias puolihaltia opetti minulle taistelulajeja ja SAIn käyttöä. Viimein miekka oli valmis. Saatuaan sen käteensä mies kääntyi arvaamatta ja surmasi äitini, isäni sekä veljeni. Tunsin Halinorin tuskan. Mies kääntyi seuraavaksi käydäkseen kimppuuni. Hän yritti leikata kurkkuni auki, mutta onnistuin väistämään hiukan. Hän luuli minun kuolevan pian - sillä veri virtasi alas kaulaltani - ja jätti minut valumaan kuiviin. Yhtäkkiä näin äitini liikahtavan ja ryömin hänen luokseen. Viimeisillä voimillaan hän paransi minut, muistoksi jäi arpi. Jonkin ajan kuluttua kyläläisiä tuli katsomaan miksi muukalainen oli ratsastanut kuin itse Vorak olisi ollut kintereillä. He auttoivat minua hautaamaan perheeni. Heidän lähdettyään keräsin vähän tavaroita (mm. isän musta haltiaviitta), muonaa ja lähdin etsimään perheeni surmaajaa.

Seurasin Häntä ympäri Cylmaria, paitsi Hän ei käynyt Syranthissa. Hänen seuraamisensa oli helppoa, sillä kukaan ei voi valehdella katsoessaan silmiini. Tapasin erään henkilön, jolla oli yhteyksiä kääpiöihin ja maahisiin, joten kääpiötkin sietivät minua hänen takiaan. Ihmisystäväni kuoli pian vanhuuteen. Vuosien kuluessa opin paremmaksi taistelijaksi ja jäljittäjäksi. 230-vuotis syntymäpäiväni lähestyessä olin Merothin pohjoisilla vuorilla, kun sain Hänet kiinni. Taistelu oli armoton, mutta viimein voitin hänet oveluudella. Jäljelle jäi suunnaton tyhjyys ja arpi. En tiennyt mitä tehdä, joten jäin vuorille. Vuorten kääpiöt suostuivat pyyntööni ja miekka murskattiin paloiksi. Ystävystyin pian Bran nimisen kääpiön kanssa ja juuri hän pinnoitti jouseni murskatun miekan osilla. Näin sain taiankestävän aseen. Branin ja hänen vaimonsa Tulin ottivat minut siipiensä suojaan ja viimein muutkin kääpiöt alkoivat viihtyä seurassani paremmin.

Kerran ollessani Branin kanssa metsällä näin örkkijoukon hyökkäävän ratsastusseurueen kimppuun. Ilman mainittavaa syytä menin auttamaan. Pelastin sattumalta Delmaitin silloisen kuningattaren. Hän palkkasi minut henkivartijakseen ja seuralaisekseen. Silloin alkoi elämäni hovissa. Kerran kuningatar huomasi silmäni vahingossa, muisti legendan ja päätti pitää minut valttikorttinaan. Vuosien kuluessa olin useiden kuninkaiden ja kuningattarien salainen ase, henkivartija ja ennen kaikkea ystävä. Puoli vuotta sitten kuningas Hineald menehtyi äkillisesti. Valtaan nousi Ragon Woreig. Woreigin päästessä perille minusta hän laittoi hopeisen pannan päähäni. En tarkkaan ottaen tiedä mihin kaikkeen tämä panta pystyy, mutta niin kauan kuin se on päässäni tiedän seisovani kuninkaani takana, varjoissa valmiina astumaan esiin paljastaakseni valehtelijan.

Muuta tärkeää: Hopeinen panta on todellakin velhojen tekemä hallintaväline, joka estää Neveniä karkaamasta. Pannan vastaanottavaa kappaletta eli sormusta kantaa itse Woreig. Neven ei irrottaa pantaa tuntematta kipua, joten hän on jättänyt sen aloilleen. Pannassa on pieni sivu vaikutus… sitä pitänyt ei muista mitään ajasta, jolloin kantoi pantaa. Pantaa pitävästä tulee ikään kuin tahdoton nukke.

Nykyään Neven pystyy muistelemaan perhettään hymyssä suin vaipumatta synkkämielisyyteen. Perheensä menettämisestä lähtien Neven on kuitenkin suhtautunut pienellä epäilyksellä sekä haltioihin että puolihaltioihin ja välttelee heitä mieluiten.

Johtuen elämästään kääpiön kanssa Neven puhuu melkein kuin tavalliset ihmiset.

Silmienvärin muutos -loitsua ei voi perua, joten sen loppumista täytyy odotella. Kun Neven on tehnyt tämän pienen loitsun hänen silmänsä ovat normaalit, joten silloin niihin katsovat voivat valehdella.

Vaikka Neven on erittäin hyvä taistelija hän käyttää kykyjään nimenomaan puolustautumiseen. Hän on vuosien saatossa oppinut erilaisia taistelutyylejä ja hänen nykyinen tyylinsä on sekoitus niiden hyvistä puolista.