PDA

View Full Version : Jurassic Park



Gabriel
10.7.2003, 4:21:47
Hassua millaisia ajatuksia assosioituu aamuneljän ja -viiden välisenä kellonaikana. Tämäkään ketju ei olisi nähnyt aamuvaloa ellen olisi hakannut jo ties monta kymmentä T-Rexauria Balamb Gardenin Training Centerissa pyrkimyksenäni saada opetettua Diabokselle Mug (Squall on btw. levelillä 45, enkä ole käynyt vielä edes ensimmäistä kertaa Timberissä - repikää siitä) FFVIII:n ollessa taas läpipeluun alla. Nopeastihan sitä tuli Searchia käyttäneeksi ja samalla todenneeksi ketjun olemassaolemattomuuden.

Jurassic Parkin ensimmäinen osa on ehkä ensimmäinen koskaan näkemäni kunnolla mieleenpainuva elokuva (seuraavana taisi tulla Alien 3 jonka näin kahdeksan ikäisenä, mutten mene silti takuuseen asiasta). Dinosaurukset ovat aina olleet lähellä mielenkiintoani, ja eritoten pikkulapsena olin aivan hulluna niihin. Siksi on ymmärrettävää, että alkuperäinen Jurassic Park kolahti ja kovaa. Kyseessä on myös omasta mielestäni elokuvatrilogian (jos se nyt jää trilogiaksi) paras osa, mutta se saattaa johtua siitä että kyseessä oli ensimmäinen näkemäni kunnon elokuva. (Olisin kyllä saattanut pienempänä tykätä Jurassic Park 3:sesta enemmän johtuen siinä esiintyvistä pterodactyluksista ja spinosauruksesta, mutta vaikka se onkin teknisesti ykkösosaa parempi ei sen onnistuminen kokonaisuutena ole läheskään ykkösen tasoa. Dinosaurukset olivat siinä todella hienot - eritoten Velociraptorit - mutta ichtyosauruksia jäin edelleen kaipaamaan.) Se on sellainen teos jonka voisi yhä laittaa VHS-nauhuriin pyörimään - eikä ainoastaan nostalgian tähden - ja joka ei vieläkään tunnu oikein tylsältä. Elokuva ei ehkä ole se mitä sanoisin ikiklassikoksi, mutta se on selvästi ruostumatonta terästä jota ajan entropisoiva hammas ei kuluta.
...Alkuperäinen Jurassic Park jätti unohtumattoman vaikutuksen, joten jatko-osaa tuli hyvin innolla odotettua. Jurassic Park 2: The Lost World osoittautui hieman katseltavaa peruskamaa paremmaksi, muttei yltänyt lähellekään legendaarista ykkösosaa. Elokuvassa oli jokin epämääräinen joka mättäsi. Jokin kokonaiskuvassa. Ehkä se oli suurehko panostus toimintaan. Ensimmäisessä Jurassic Parkissa oli ihka aitoa kauhua (autot sateessa oli mahtava kohtaus), mutta kakkosessa jyristeltiin läpi kuin panssarivaunulla ikään. Paikoin elokuva meni myös todella huonoksi Godzilla-parodiaksi jonka toteutus oli aivan naurettava verrattuna alkuperäisiin japanilaisiin Godzilloihin. Myöskin melkein kantajansa pituiset aseet eivät tuntuneet kovin luontevilta ykkösosan hermojaraastavan kauhunsekaisen jännityksen jälkeen. Jotain hyvää kakkososassakin oli - nimittäin mielenkiintoiset dinosauruslajit (enpä spoilaa), mutta kolmonen onnistui siinäkin paremmin. Kolmonen kuitenkin lankesi samaan kuoppaan kuin kakkonenkin - nimittäin liialliseen toimintaan. Vaikka pyssyjen räiske elokuvasta (onneksi) suurimmalta osalta puuttuikin, niin jo silkka aseiden läsnäolo voi saada aikaan tunnelman toiminnallisuudesta. Lopussa olevan pelastumiskohtauksen nähneet tietävätkin mitä tarkoitan, ja se lähenteli jo enemmänkin komediaa kuin toimintaa. Nationalismi hiiteen, ainut mikä nostaa kolmososan kakkosen yläpuolelle on _todella_ hieno toteutus mitä dinosauruksiin tulee.

Epäkohdistaan huolimatta on Jurassic Park aina ollut melko lähellä sydäntäni, ja veikkaan että myös tulee olemaan. Ykkösosa ansaitsee ehkä 70% kunniamaininnasta, mutta on sijansa niillä jatko-osillakin. Voin myös sanoa, että jos elokuvateattereihin ilmestyy Jurassic Park IV - enkä todellakaan tiedä toivonko sitä vai en - niin sen menen katsomaan varmasti.

Ensimmäisen Jurassic Parkin erinomaista krediitsit vyöryy -lopetusmusiikkia soimaan tähän. :)

Uber Weapon
10.7.2003, 7:00:38
Tuossa oli taas tyhjentävä analyysi omasta leffa suosikista. Dinot ovat olleet uskomattomuudessaan aina myös omaa mustaa sydäntäni lähellä. Jotenkin jo pelkkä ajatus jostain apatosauruksen kokoisesta ELÄVÄSTÄ elukasta saa aikaan sellaisen jännän tunteen. Dinot olivat vaan niin hemmetin isoja, ja se kopsahtaa syystä tai toisesta kovaa. Joten tätä taustaa vastaan on varmaankin hyväksyttävää olla tavalla tai toisella innostunut Jurasic Parkeista. Ja siis itsekin jaan innostuneisuuden niihin.

Ensimmäinen leffa meni ihan vaan ihastellessa niitä dinosauruksia, joskin minä olin nähnyt Alieneita yhden jos toisenkin jo ennen Jussi Puistoa joten minulle sen lopun "paetaan Raptoria sisällä" tuntui pikkuisen Alien ripiltä. Alussa olleet puistossa pällistelyt ja autossa Tyrannisaurus Kurkon pelkäilyt taas ovat ehkä vieläkin nannaa.

Katsoin kyllä kakkosen ja kolmosen (teatterissa) mutta jotenkin ne ei enää aiheuttanut samaa Shock & Awe reaktiota. Kyllähän niissäkin oli kiva dinoja hämmästellä, mutta kun se oli jo tehty aiemmin ja jotenkin juonen ohuus paistoi enemmän kuin vähän läpi...

Niin, ja jollei fffin miittiä tehdä JurasicPerk 4 ensi-iltaan, tehdään Goopin kanssa sitten oma, eiks vain?

(Jotain minun dinojen (ja muiden SUURTEN elukoiden) voyerismistani kertoo se että minusta se jenkki-Gozilla oli itse asiassa helvetin hyvä leffa, siis ja vain sen itse liskon takia.)

psaijai
10.7.2003, 10:04:53
Dinot ovat olleet myös minulle suuri kiinnostuksen kohde. Ei ehkä enää nykyisin siinä määri mitä nuorempana, mutta kyllä se välillä laittaa ajattelemaan niiden elämää ja varsinkin sitä UW:n mainitsemaa kokoa. Olisi kiva päästä hetkeksi katsomaan millaista niiden maailmassa todellisuudessa oli.

Elokuva, siis Jurassic Park on munkin mielestä yksi kaikkien aikojen leffa saavutuksista. Kapun mainitsema ?autot sateessa? kohtaus on kyllä yksi parhaimmista ja muutenkin koko elokuvan tarina on mielenkiintoinen. Lisäksi dinot oli tehty hienosti mitä siihen aikaan nyt pystyi tekemään. Onhan siitä jo 10 vuotta kun ensimmäinen elokuva tuli. Myös juttu DNA:sta ja sen avulla kehitetyistä dinoista oli mielenkiintoinen.

Pidin tuosta leffasta itse asiassa niin paljon, että minulta löytyy tuollainen Jurassic Park laukku. Siinä on se video, lippis, leffan OST, kello (patteri loppu), saaren kartta sekä vihko jossa on tietoa DNA:sta ja leffassa olevista dinoista. Löysin sen tässä yks päivä kun siivosin, sillä en muistanut ollenkaan, että minulla on edes sellainen. Vois kattoa leffan jokupäivä. :)

Jatko-osat ovat ärsyttäneet todella paljon. Minun mielestä ne oli tuhoon tuomittu jo alusta alkaen. Varsinkin kun tieto kolmos osasta toi sisälleni jo jonkinlaista vihaa. Miksi loistava leffa pitää mennä pilamaan aina surkeilla jatko-osilla? No jotkut tietenkin saattavat pitää myös näistä jatko-osista, mutta minä ainakaan en. Niissä ei ole sitä samanlaista tuntumaa mitä oli ensimmäisessä osassa. Ainut hyvä puoli molemmissa on se, että esitellään uusia dinosauruksia. Muuten ne ovat mielestäni aika surkeita ja tarinat sekä varsinkin jotkut kohtaukset menevät kyllä yli.

No tämäkin on vain bisnestä ja jos myy niin totta kai tehdään lisää, joten pakko kai kestää se.

Roakel
10.7.2003, 12:00:30
Dinot kiinnostavat minua edelleenkin suuresti ja ehkä enemmänkin, pienemoänä ajattelin lähinnä sitä kuinka "makeen näköisiä" ne olivat, mutta nykyään kun ajattelen niitä niin mieleen tupsahtaa vain jäänteitä ja tiedemiehiä jotka koittavat selvittää että mikä eläin on kyseessä. :(

Jurassic Park kuului minun ensimmäisiin "kauhu" (mihin genreen se edes kuuluu?) elokuviin jota näin ja ihastuin heti. Olin vain nähnyt Dinoja lehdissä ja kaiken maailman keräilykorteissa joita ostelin päivittäin ja sitten kun näki niiden liikkuvan tv-ruudulla niin se tuntui kummalliselta, olivatko ne niin todellisen näköisiä? Sitä en tiedä. Ympäristöt ensimmäisessä Jurassic Parkissa olivat vähän likaisen näköiset, olen aina pitänyt niitä sellaisina likaisina eikä minkäänlaisina viidakkoina, vaikka olihan se koko alue dinopuisto. Pienempänä kun näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran niin karsin pois monta kohtausta menemällä keittiöön ja odottamalla että ne menisivät pois, eli kaikki tylsät kohtaukset tuli katsottua. Mitä niihin kahteen muuhun osaan tulee, ne eivät olleet yhtä hyviä kuin tämä vanha. Vaikka ne olivatkin ulkoasultaan paljon laadukkaamman näköisiä niin ne eivät silti olleet jänniä, kolmas JP kuuluu tylsimpiin elokuviin mitä olen ikinä nähnyt.

Oliko Jurassic Parkin ikäraja todellakin elokuvateattereissa k-12/k-9?

Clacier
10.7.2003, 12:34:49
Olen ollut kiinnostunut dinoista jo ties kuinka kauan mutta into on vähitellen laantunut vuosien kuluessa, koska yksikään kaverini ei pidä dinosauruksista >.< Minua pidetään jo sinänsä kummajaisena kun olen lohhareiden ja sisiliskojen perään mutta sitä ei ilmeisesti voida ymmärtää miksi dinosaurustenkin ^^

En omista muita kuin ensimmäisen Jurassic Park -leffan. Muutkin oli tarkoitus hankkia, mutta ei jotenkin innostanut. Pidin kyllä kahdesta uudemmastakin mutta syyt siihen miksi ne eivät iskeneet yhtä hyvin kuin ensimmäinen osa, taisivat tulla jo selväksi. Ja vaikka tuo ykkönenkin on sinänsä aika vanha leffa ja vaikka uusimmissa onkin parempia tehosteita sun muuta niin jotain niistäkin puuttuu. Erinomaisia leffoja mielestäni kumpikin mutta se jokin mikä ykkösosasta teki niin hyvän oli jäänyt pois.


Miksi loistava leffa pitää mennä pilamaan aina surkeilla jatko-osilla?

Ihmiset on yksinkertaisesti ahneita xD Vähät siitä miten paljon jatko-osiin ikinä panostetaankaan kunhan niistä vain saadaan lisää rahaa. Kyllähän Disneyn klassikkoleffoillekin tehdään koko ajan mielestäni entistä surkeampia jatko-osia. Osa on kyllä ollut ihan kelvollisia mutta se suurempi osa taasen... -_-'

Yose
10.7.2003, 13:13:46
Aloitetaan yhdellä Quotella:

Oliko Jurassic Parkin ikäraja todellakin elokuvateattereissa k-12/k-9? Kyllä oli. Mitä ihmeellistä

Itse näin Jurassic Park ykkösen ensimmäistä kertaa ollessani kahdeksanvuotias. Silloin pidin kyseisestä elokuvasta erittäin paljon. Kun näin sen myöhemmin, niin se ei kolahtanut enää niin paljoa, mutta ihan ookoo leffahan se on vieläkin. Ne Dinosauruksethan siinä elokuvassa oli kaikkein hienointa, silloin kahdeksan vuotiaana, ja kaikki semmoinen, tykkäsin varsinkin Velociraptoreista, ja se on ollut suurimman aikaa elämästäni Lempidinosaurukseni, ja on vieläkin. Toisella katselukerralla yritin keskittyä enenmmän juoneen, ja muuhun hienoon, kyllähän se oli ihan hyvää kamaa, ja onhan se todella hyvä elokuva, kun katsoo aikaa milloin se on tehty, ja kuolematon leffahan se on, mutta en kuitenkaan laske sitä henkilökohtaisiin omiin suosikki leffoihini.

yksisiipi
10.7.2003, 18:47:40
Ensimmäinen Dinopuisto oli joskus jurakaudella suosikkielokuvani ja katsoimme sen jouluna pikkuveljeni saadessa sen lahjaksi varmaan kymmenen kertaa peräkkäisinä päivinä. Ehkäpä ne helvetin isot ja pelottavat saurukset tekivät vaikutuksen, kuten myös kakkososassakin. Ykkönen on todella yksi merkittävä elokuva efekteistään, mutta kakkonen on vain vähän edellistä huonompi jatko-osa. Eipä silti, pidän molemmista elokuvista edelleen, jonkun verran. Kolmosta en ole nähnyt, mutta enpä usko, että olisin mitään menettänytkään jos en näe.

Gabriel
11.7.2003, 0:30:06
Niin, ja jollei fffin miittiä tehdä JurasicPerk 4 ensi-iltaan, tehdään Goopin kanssa sitten oma, eiks vain?
Tietenkin. Elokuva jonka aiheena ovat dinosaurukset on aina melkein pakko katsoa (kuten itse sanoitkin, ne elukat pelastavat paljon elokuvassa joka voisi muuten olla sangen kehno), ja hyvä elokuvaseura luonnollisestikin käy. Leffaanmeno voi myös olla oiva tekosyy miittailemiseen, saa pidettyä yllä epäsosiaalisen imagoakin.


Dinot ovat olleet myös minulle suuri kiinnostuksen kohde. Ei ehkä enää nykyisin siinä määri mitä nuorempana, mutta kyllä se välillä laittaa ajattelemaan niiden elämää ja varsinkin sitä UW:n mainitsemaa kokoa. Olisi kiva päästä hetkeksi katsomaan millaista niiden maailmassa todellisuudessa oli.
Tuossa on varmasti yksi tärkeimmistä syistä miksi alunperin pidin siitä elokuvasta niin hirveän paljon (ja miksi pidän edelleen). Vaikka elokuvan dinosaurukset eivät olekaan aitoja, niin tuon seikan voi unohtaa elokuvaa katsellessaan ja laskeutua illuusion helmaan jossa hyväksyy automaattisesti näkemänsä kyseenalaistamatta sen todenperäisyyttä. Dinosaurukset olivat parhaimillaankin vain kuvia kirjoissa (tai ehkä surkeita hahmoja vielä surkeimmissa piirrossarjoissa), ja Jurassic Park oli jotain jokin joka vei lähemmäksi niitä.
...Muistuupa mieleen kiistat bussissa katsottavasta videosta kuudennen leirikoulun aikoihin jolloin Jurassic Park jakasi porukan mielipiteet aika voimakkaasti kahtia. Yksi henkilö sanoi pienempänä elokuvan katsottuaan pelänneensä liikaa pimeydestä yhtäkkiä esille putkahtavaa Tyrannosaurus Rexiä jotta olisi voinut mennä yöllä vessaan. =) Jurassic Park olikin sitten yksi niistä elokuvista jotka opettajamme hylkäsi kaksi- ja kolmetoistavuotiaille sopimattomina teoksina.

Niin, ja "autot sateessa" on se kohtaus jossa oli se vuohi ja ne mielettömän siistit yökiikarit. :)


(mihin genreen se edes kuuluu?)
Tjaa-a, tiedä häntä. En mene varmuudella vannomaan, mutta itse veikkaisin yhdistelmää kauhu-seikkailu johon on ripotettu pienehkö annos sci-fiä.


Ensimmäinen Dinopuisto oli joskus jurakaudella suosikkielokuvani ja katsoimme sen jouluna pikkuveljeni saadessa sen lahjaksi varmaan kymmenen kertaa peräkkäisinä päivinä. Ehkäpä ne helvetin isot ja pelottavat saurukset tekivät vaikutuksen, kuten myös kakkososassakin. Ykkönen on todella yksi merkittävä elokuva efekteistään, mutta kakkonen on vain vähän edellistä huonompi jatko-osa. Eipä silti, pidän molemmista elokuvista edelleen, jonkun verran.
Tässä ketjussa on siis tullut hyvin esille se, että ensimmäisen Jurassic Parkin paremmuus jatko-osiinsa nähden on lähempänä absoluuttista kuin relatiivista totuutta. Jokin siinä leffassa vaan on niin pirun onnistunutta kun kerta sitä jaksaa katsoa aina vaan uudestaan ja uudestaan. Oikein legendaarinen elokuva, todellakin.


Kolmosta en ole nähnyt, mutta enpä usko, että olisin mitään menettänytkään jos en näe.
Helvetin hienot raptorit, muttet muuta oikeastaan.

psaijai
11.7.2003, 12:43:58
Alkujaan kirjoittanut Gabriel van Kascanos

(mihin genreen se edes kuuluu?)
Tjaa-a, tiedä häntä. En mene varmuudella vannomaan, mutta itse veikkaisin yhdistelmää kauhu-seikkailu johon on ripotettu pienehkö annos sci-fiä.
Kotelon kannessa lukee pelkästään seikkailu, mutta elokuva maikkakin sanoi että genren voi jokainen itse päättää itselleen. Ei ole olemassa vain yhtä ainoaa jokaiselle leffalle.

Kannattaa muuten katsoa se uudelleen. Itse katsoin sen eilen illalla ja avautu vähän paremmin kuin edellisestä kerrasta on varmaan ainakin viisi vuotta. Tajus joitain asijoita joita ennen en ollut edes hoksannut.

The Lord ZXV
11.1.2007, 18:45:57
Ensimmäinen osa oli loistava jo uutuutensa puolesta, pidän kovasti dinosauruksista ja siksi katsoin näitä leffoja.

Kakkososassa olivat pääosassa T-Rexit ja siksi se oli kaikista paras.

Kolmonen oli nyt vain sellainen jatko-osa joka nyt oli vain tehty.

Jurassic Parkit ovat kyllä hyviä ja kaikki jotka pitävät dinosauruksisata eivät taatusti pety, itsekään en pettynyt ja suosittelen elokuvia lämpimästi kaikille dino faneille.

pensu
11.1.2007, 19:30:30
Oivoi minä rakastan dinosauruksia! n__n ! Ja Jurassic Parkia! Olen nähnyt kaikki nuo kolme elokuvaa. Ikävä kyllä ainut josta muistan kunnolla, on kolmonen, kun minulla on se DVD:llä vain. Paitsi että, eikös tuossa vähän aikaa sitten tullutkin telkkarista.. kakkonenko se oli? Joo, siinä nauroin ihan hirveästi sille kohdalle, missä oli se kyltti "Tervetuloa yhdysvaltoihin - ei kotieläimiä tai vihanneksia tästä eteenpäin" tjsp, ja se T-Rex jyräsi läpi. : D Näin jonkin aikaa tuon leffan jälkeen sellaista unta, missä Tyrannosaurus asui meillä, mutta olen varmaan kirjoittanut siitä uniketjuun (niinkuin muistakin dinosaurusunistani), joten ei siitä sen enempää sitten.

Tykkään JP leffoissa melkeinpä kaikesta, mutta varsinkin toteutus on huippua joka leffassa, ja koko ideakin on mahti. Hahmot ovat aika todentuntuisia (tai ovat niinkuin joku oikea ihminen ihan hyvinkin voisi olla), vaikka enhän tosin voi dinosauruksista tietää, kun en yhtäkään ole vielä päässyt tapaamaan. Muts muuten dinosaurusten eleet ja puuhat vaikuttavat oikein luonnollisilta, ja niitä on kiva katsoa. Leffoihin valitut dinot ovat myös kovin kiinnostavia jok'ikinen. :3

Ömm, olen aika huono puhumaan elokuvista, mutta halusin vain tulla hehkuttamaan, joten tämä valitettavasti jää nyt tähän. Katson joskus uudestaan kaikki kolme, ehkä minulla sen jälkeen on enemmän sanottavaa. Ps. Minulla on myös kaksi Jurassic Park -peliä!