PDA

View Full Version : Nainen ja Mies. K-18



Uber Weapon
4.8.2003, 11:25:57
****Varoitus****
Sisältää k-18 tavaraa. Lukeminen omalla vastuulla.
Teitä ON varoitettu.
****Varoitus****

Mies istui keskikokoisen tanssiravintolan pöydässä. Tai kyseessähän olisi enemmän jonkinlainen diskopaikka. Sellainen jonne nuoret tulivat hankkimaan seuraa. Musiikki oli niin kovalla että kaikki vuorovaikutus oli pakko tehdä lähinnä kehonkielen kautta. Kauniit ihmiset kieputtivat kehojaan piiskaavan musiikin tahdissa miehen juodessa huutamisesta kuivaan kurkkuunsa jotain Pina Colada drinkkiä.

Suun kuivuus ei auttanut juurikaan mutta mies yritti silti jatkaa samaan pöytään vain vähän aikaa sitten tulleen naisen kanssa keskustelua.
-Tiiätsä mikä tää biisi on? Mies huusi kohti punatukkaista naista.
-En. Tämmöstä hirveetä teknopaskaa!
-Joo, paskaa!
-Mitä?
-Siis tää biisi on kyllä ihan paska!
-Joo, niin on! Nainen huusi takaisin ja palkitsi miehen kauniilla hymyllä. Miehen katse tosin siirtyi aika nopeasti naisen punaisen puvun etumukselle ihailemaan sen kurveja.
-Mä voisin lähtee himaan! Ei täällä jaksa enää olla! Nainen huusi.
-Joo, mäkin taidan lähtee.

He kulkivat yhdessä paikan alakertaan jossa musiikki helpotti hieman heidän tullessaan portsarin pikku linnoitukselle. Ovimies oli juuri sen näköinen jolle ei tultaisi mitään poikkipuolista sanaa sanomaan, tai jos tultiin tiedettäisiin kyllä että herättäisiin jossain lääkärissä.

Murahtaen poke antoi heille heidän takkinsa. Ja he tulivat ulos Helsingin lämpimään kesäyöhön. Mies ei polttanut mutta koska hän oli nähnyt naisen polttavan hän kysyi:
-Voitsä myydä mulle yhen tupakan?
Nainen katsoi miestä hymyillen ovelasti. Sitten hän otti askistaan valkofiltterisen savukkeen. Nosti sen ohuille mutta hyvin kauniille ja selkeille punaiseksi maalatuille huulilleen. Imaisi tulen päähän miehen katsellessa lumoutuneena tätä näytöstä. Sitten hän pidätti savua keuhkoissaan viimein kuin pidätellen antoi savun tupruta huuliensa välistä.

Nainen ojensi savukkeen filtteri puoli edessä miehelle. Valkoisessa filtterissä oli selkeät punaiset huulipunan jäljet. Mies otti savukkeen ja nosti sen huulilleen maistaen naisen jättämän maun.

-Haluutko saattaa mut kotiin? Mä asun tässä lähellä? Nainen kysyi vaihtaen painoa jalallaan.

Mies imi savukkeen paksua yskittävää savua hieman täristen.

-Joo. Mies vastasi ääni käheänä lievästä hämmästyksestä ja illan aikana huutamisesta. Nainen tarjosi käsikynkkää johon mies tarttui.

-Etkös sä ollu joku vakuutusasiamies tai jotain? Nainen kysyi.
-Joo, mä oon yhessä vakuutusfirmassa töissä... Mies vastasi vähän takellellen.
-Sä oot aika kookas. Harrastatko jotain punttisalia tai jotain?
-Öh... Joo, tai siis...
Nainen naurahti heleästi ja otti tukevamman otteen miehen kädestä. He kulkivat kohti lähellä olevaa kerrostaloa. Pihalla oli monta keskikokoista japanilaista autoa sekä muutamia nuoria heilumassa kaljapulloineen.

He menivät rapunoven läpi pimeään käytävään. Naisen käsi laskeutui alas miehen takamukselle. Mies hätkähti hieman naisen rohkeaa otetta muttei yrittänyt estää.

Ovelle tultuaan nainen irrottautui miehestä ja kaivoi avaimet. Nainen laittoi valot päälle, heitti laukkunsa korituolille ja pöyhi punaista tuuheaa harjaansa kulkien kohti keittiötä. Mies jäi seisomaan hieman epävarmana eteiseen katsellen naisen katoamista asunnon kätköihin.

-Ota vaan takkia ja kenkiä pois ja käy peremmälle. Kuului keittiöstä.

Nainen tuli keittiöstä viini pullon kanssa ja johdatti miehen olohuoneeseen. Mies istui ruskealle nahkasohvalle naisen viereen. Nainen ojensi viinillä täytettyä lasia hymyillen viekottelevasti. Mies otti kädet hieman täristen lasin vastaan. He skoolasivat ja maistoivat punaista nestettä.

-Odotatko hetken jos laitan jotain vähän mukavampaa päälle? Nainen kysyi.
-Joo... Toki... Mies vastasi taas hieman takellellen.

Nainen katosi makuuhuoneeseen jättäen miehen omine ajatuksineen viinilasin kanssa pieneen olohuoneeseen. Hän siemaili viiniä tiuhaan katsellen edessään olevaa kirjahyllyä ja miettien mitä tuleman piti.

-Tuletko auttamaan tämän vetoketjun kanssa? Kuului makuuhuoneesta. Mies suorastaan pomppasi pystyyn ja meni varovasti makuuhuoneen ovelle.

Nainen oli selin ovea päin ja mies huomasi ettei hänellä ollut enää punaisia sukkahousuja mekon alla.

-Onko... Siis onko sun vetskari juuttunut?
-Eiku avaa se vaan...

Mies otti varovasti selän vetoketjusta kiinni ja hellästi veti sitä alaspäin. Naisen mekko putosi ja mies näki etten naisella ollut mitään sen alla. Mies katsoi naisen sulavia kauniita muotoja. Nainen kääntyi hymyillen ja nosti kätensä ylös kuin tarjoten pystyjä rintojaan miehelle. Mies tuijotti suu auki edessään näkyvää kauneutta. Nainen nautti miehen katseesta ja sitten tarttui miehen päähän painaen huulensa miehen huulille. Mies vastasi hermostuneesti naisen tuliseen suudelmaan.

Nainen suuteli kauan miehen yrittäen vastata parhaansa mukaan. Sitten nainen polvistui miehen eteen ja alkoi aukomaan housuja. Mies katsoi sitä kuin hiiri kissaa juuri ennen iskua. Housut putosivat alas ja saivat myös miehen bokserit rinnalleen.

Nainen katsoi hieman pettyneenä miehen löysänä roikkuvaa elintä, mutta tarttui siihen kiinni ja alkoi imeä.

-Hei. Älä. Mies takelteli.
-Mitä? Nainen sanoi ottaen yhä levossa olevan peniksen pois suustaan. Nainen katsoi miestä kummissaan.
-Sä oot kaunis ja kaikkee mutta ehkä tää menee liian nopeesti...

Nainen kurtisti kulmiaan ja katsoi miestä tiukasti. Huomattuaan miehen tärisevän naisen ilme pehmeni ja hän nousi ylös. Nainen hymyili miehelle ja meni sängylle makaamaan selällään hajareisin.

-Tule vaan tutkimaan ja tutustumaan. Ei tässä ole mitään kiirettä. Nainen sanoi puristaen toista rintaansa.

Mies tuli kasvot punaisina sängylle ja naisen viereen ja varovasti kosketti toista noista kauniista kummuista tuntien nännin kovettuvan kämmentä vasten. Mies otti kummallakin kädellä kiinni rinnoista ja kumartui imemään vaaleanpunaisia nipukoita. Nainen voihki kannustavasti ja mies laskeutui pehmeälle vatsalle ja sen kautta hänen kauniiden reisiensä välissä olevalle punaisten karvojen peittämälle vaolleen.

Nuoltuaan hetken kosteaa ja valmista vakoa nainen ei enää kestänyt vaan yritti vetää miehen päälleen. Mies tuli kokonaan naisen päälle ja yritti asettaa edelleen pehmeää siitintään turpealle vaolle. Ähistyään aikansa ja epäonnistuneena mies kellahti naisen viereen.

-Sori... Ei tää nyt toimi... Sitä paitsi ei oo kondomiikaan... Mies sanoi katkonaisesti hengittäen raskaasti.
-No, miten meidän ois tarkotus saada kortsu sulle kun ei sulla seiso. Onkos sulla ollut joitain epäonnistumisia?

Nainen oli noussut toisen kätensä varaan kyljelleen ja katseli miestä terävillä vihreillä silmillään. Kun mies ei vastannut nainen nousi ylös ja venytteli. Mies katseli naisen selkää hikoillen vahvasti.

-No, kiva oli nähdä tai jotain... Nainen sanoi yrittämättä peitelllä pettymystään.

-Voi olla että nähdään taas joskus... Nainen sanoi tarkoittamatta sitä ja laittoi aamutakin päälleen.

Mies yritti pitää itsensä kasassa pukeutuessaan. Puettuaan mies meni eteiseen ja laitettuaan kengät ja takin päälleen katsoi vielä näkisikö naista. Mutta nainen oli kadonnut jonnekin.

Ulkona olivat edelleen samat japanilaiset autot ja ryyppäävät teinit miehen kulkiessa yksin kohti kotia.

Gabriel
4.8.2003, 12:09:40
Hmm, siinähän vasta oli erikoislaatuinen loppu joka teki tästä tarinasta enemmän kuin silkan pornonovellin. Ehkä se oli heitetty sinne ainoastaan lukijan kiusaksi nimenomaan sillä hetkellä jolloin tämä arveli noiden kahden pääsevän vauhtiin? :D

Positiivisesti erosi kyllä quntele.fi:n massatusinatarinoista (joiden sisään on kyllä mahtunut pari luettavaakin kamaa), mutta toisaalta en paljoa eroottista kirjallisuutta lueskele, joten en voi sanoa. FF-lemonit ovat mieleeni paljon enemmän kuin tällainen IRL-eroottinen kirjallisuus, joskin tämä oli oikein luettavaa kamaa (vaikka tällaisena teaserina toimikin, eikä välttämättä siinä tarkoituksessa kuin pornonovellit yleensä). Voin sanoa myös itse pitäneeni tämän loppuratkaisusta enemmän kuin tällaisten tarinoiden tavallisesta kulusta; se erotti tämän massasta.

Kielellisesti (hehehe) tarina oli kunnossa, ottamatta lukuun muutamia yhdyssanavirheitä. Eivät ne mitenkään tarinan lukua häirinneet, mutta huomautanpa tässä nyt kuitenkin kun palautettakin postaan.

Työpaikallasiko tämän rustasit? Taitaa olla siellä olla välillä melko tylsää. ;)

Yose
4.8.2003, 12:17:32
Ovimies oli juuri sen näköinen jolle ei tultaisi mitään poikkipuolista sanaa sanomaan, tai jos tultiin tiedettäisiin kyllä että herättäisiin jossain lääkärissä. Jaa, ettei vaan sattuisi olemaan sinä?

Ja tarina oli kaikipuolin, paitsi päätökseltään hyvin kuvailtu, ja kerrottu perinteinen baari-ilta (Siis päätös oli hyvä, mutta ei perinteinen), ja tuo lopputulos juuri oli tarinan parasta antia, Uuberin päätökset ovat yleensä aina hyviä, ja tarinat itsessään nopeakulkuisia, hyvää ja helppoa tekstiä, joissa keskitytään olennaiseen, mitään huonoa, en varsinaisesti osaa tästä sanoa, en mitään huonoa. K-18 tavaraa ehkä (Ja vähän miinusta siitä, jos jostain), mutta Yyberin tarinat luen aina silti, ne ovat mukavia, no kirjoittelehan taas.

gosu
4.8.2003, 15:12:35
Alussa oli tosi hyvin kuvailtu tuo baari, pystyin kuvittelemaan todella hyvin, kun ne huutaa toisillleen. Itselleni ehkä vähän outo tarina... ei kellään voi olla seisomatta jos nainen ottaa "sen" suuhun.. Minulla itselläni seiso tätä lukiessani, mutta kyllä se tuossa lopussa sitten loppu :D.Mutta kirjoita ihmeessä lisää, seuraavalla kerralla vaikka ihan kunnon tarina? ;) siis, että siinä päästäisiin ihan itseasiaan ^^;;. Osaat kirjoittaa tällaisia "pornahtavia" tarinoita, ehkä siksi että sinulta löytyy jo tuota ikää ja olet varmaan jo baarissa pariin otteeseen käynyt eli osaat kuvailla sitä jo hyvin. Lisää tämmösiä, mutta muista myös olla varuillasi, että ei ole minun vika jos saat potkut.

Jeth
4.8.2003, 15:22:37
Tarina itsessään oli *AHEM* mielenkiintoinen :D Mutta oliko niiden autojen pakko olla japanilaisia :P Kuvailit kaikki paikat todella hyvin ja typojakaan ei näkynyt. Eli kaikinpuolin hyvä stoori. :rispekti: lisää vaan!

Uber Weapon
5.8.2003, 11:48:52
Alkujaan kirjoittanut Gabriel van Kascanos
Hmm, siinähän vasta oli erikoislaatuinen loppu joka teki tästä tarinasta enemmän kuin silkan pornonovellin. Ehkä se oli heitetty sinne ainoastaan lukijan kiusaksi nimenomaan sillä hetkellä jolloin tämä arveli noiden kahden pääsevän vauhtiin? :D

Voin sanoa myös itse pitäneeni tämän loppuratkaisusta enemmän kuin tällaisten tarinoiden tavallisesta kulusta; se erotti tämän massasta.

Koko tarina oli tarkoitettu vain pohjustamaan loppua. Siis loppu oli koko tarinan idea.



Työpaikallasiko tämän rustasit? Taitaa olla siellä olla välillä melko tylsää. ;)
En, ainoastaan postasin.



Yose rustas
quote:
--------------------------------------------------------------------------------
Originally posted by Yyberi
Ovimies oli juuri sen näköinen jolle ei tultaisi mitään poikkipuolista sanaa sanomaan, tai jos tultiin tiedettäisiin kyllä että herättäisiin jossain lääkärissä.
--------------------------------------------------------------------------------

Jaa, ettei vaan sattuisi olemaan sinä?

Ei. Se en ollut minä. Minä en ole pelottavan näköinen tahallani, myöskään en ole portsari. Mutta kyllähän tuo kyseinen portsari on eräs tuttuni. Itse asiassa kaikilla hahmoilla on tietty "innoittajansa".

K-18 tavaraa ehkä (Ja vähän miinusta siitä, jos jostain),
Jollei se olisi ollut k18 olisin tuntenut itseni rajoitetuksi. Ja koska tuossa pyrittiin realismiin olisi ollut mielestäni typerää ruveta sensuroimaan.

Demonrayn postaus
Itselleni ehkä vähän outo tarina... ei kellään voi olla seisomatta jos nainen ottaa "sen" suuhun.. Minulla itselläni seiso tätä lukiessani, mutta kyllä se tuossa lopussa sitten loppu.

Tarinahan kertoi impotenssista. Ja rivien välissä löytyy kyllä ihan tarkasti miksei sillä seissyt. Impotenssi vaan on tabu josta en ole vastaavaa koskaan lukenut joten kirjoitin sitten itse.


Mutta kirjoita ihmeessä lisää, seuraavalla kerralla vaikka ihan kunnon tarina? siis, että siinä päästäisiin ihan itseasiaan ^^;;.
Mahdollisesti. Vaikken pidäkään pelkästä panokirjallisuudesta. Jokin pointti siinäkin olisi oltava. YAOI:ta voisin kirjoittaakin.

Jethin postaus
Mutta oliko niiden autojen pakko olla japanilaisia?
Tämän tekstin jokaiselle paikalle on esikuva, myös Naisen asunnolle. Ja sen talon edessä vaan sattuu aina olemaan japanilaisia pikkuautoja. Se on muuten opiskelija poksi.

-Rixu-
22.8.2003, 17:29:21
No, tuota...
Ehkä vähän liian lyhyt. Kaikki tapahtui nopeasti ja lukija jäi vähän kyydistä. Alussa ainakin.
Vuorosanat olivat vähän töksähteleviä ja minun mielestä aika kliseisiäkin. Siis tuolla baarissa.
Erottui kuitenkin loppunsa puoleen muista tämä tyyppisistä tarinoista.


Vaikken pidäkään pelkästä panokirjallisuudesta. Jokin pointti siinäkin olisi oltava. YAOI:ta voisin kirjoittaakin.
Juu, kyllä kiitos Yaoi'ta. Kannatetaan. ^^

Uber Weapon
25.8.2003, 8:02:49
Alkujaan kirjoittanut -Rixu-
No, tuota...
Ehkä vähän liian lyhyt. Kaikki tapahtui nopeasti ja lukija jäi vähän kyydistä. Alussa ainakin.
Vuorosanat olivat vähän töksähteleviä ja minun mielestä aika kliseisiäkin. Siis tuolla baarissa.
Erottui kuitenkin loppunsa puoleen muista tämä tyyppisistä tarinoista.

Asiat joskus käyvät nopeasti.

Vuorosanojen töksähtävyydestä puhuttaessa puolustaudun sillä että jos löydät baarista paljonkin sulavapuheisia ihmisiä niin kerro ihmeessä minulle sen baarin osoite. Suomalaiset kun ovat aika tökstöks puhujia. Kliseisyys taas oli harkittua. Kliseinen alku -> lukijalle muodostuu oletuksia, mutta oletukset eivät täyty.

Enkuli
26.8.2003, 0:02:52
Hm. mielenkiintoista. Hyvin kirjoitettu tarina, jossa tarinan arkisuus oli otettu ainakin huomioon, japanilaisia autoja myöten (niitähän suomessa loppujen lopuksi riittää).
Kuvailu. Siitä minä tykkäsin. Hallitset selvästi sen homman ainakin tämän kaltaisissa tarinoissa. Baari erityisesti nappaa pisteet kotiin.
Dialogi oli sopivan arkista, mikään kaunistelu ei tuohon olisi sopinutkaan.

Pitäisiköhän jotain rakentavaakin kritiikkiä tästä vielä antaa. Olen nyt kyllä sen verran koomassa että enpä hirveästi keksi. Lyhyyskään ei oikeastaan haitannut, turhalla pitkittämisellä oltaisiin menty vain metsikköön.

Ja kun olen koomassa niin en sitä miehen impotenssin syytä osannut rivien välistä lukea. Valaise, jos haluat.

Ja kirjoita lisää.

-Enkuli, musta siivekäs

Dimmy
5.9.2003, 14:23:55
Noniin, huomattavasti parempi kuin tuo ensimmäinen, vaikka olenkin kanssasi erimieltä kilseisyyden ja töksähtelevyyden käytöstä tyylikeinona. Vrt. Silmäntappoväritkin ovat kyllä sinänsä tyylikeino, mutta tuskaa niitä silti on lukea. Kirjoitus tyylistä tuli tälläkertaa mieleen lähinnä joku teininovelli kaikkine tarpeettomine yksityiskohtineen ja kirjoittajan kielteinen asenne tanssipaikkoja, niissä käyviä ihmisiä ja yhdenillan juttuja paistaa liikaa lävitse. Lisäksi tuo poke-kohtaus on täysin tarpeeton eikä palvele tarinaa millään tavalla.
Sisällöllisesti juttu oli muuten täyttä rautaa. En voi sanoa loppua arvanneeni, vaikka kyllähän tuo olisi ennalta pitänyt nähdä. Demonraylle tiedoksi että jos kemiat eivät oikeasti osu pätkääkään yhteen ja mies jännittää niin se on ihan sama mitä nainen tekee. Jos ei seiso niin ei seiso. Muuten, oliko tässä taustalla mahdollisesti myöskin ajatus miehen seksuaalisesta kokeneisuudesta maskuliinisuuden mittarina, ts. mies ei tuntenut itseään varmaksi huomattavasti kokeneemman naisen kanssa?

Uber Weapon
5.9.2003, 14:32:42
Alkujaan kirjoittanut Dimmy

Kirjoitus tyylistä tuli tälläkertaa mieleen lähinnä joku teininovelli kaikkine tarpeettomine yksityiskohtineen ja kirjoittajan kielteinen asenne tanssipaikkoja, niissä käyviä ihmisiä ja yhdenillan juttuja paistaa liikaa lävitse.
Ja omia ajatuksiaan ja asenteitaahan ei saakaan laittaa tekstiin.


Lisäksi tuo poke-kohtaus on täysin tarpeeton eikä palvele tarinaa millään tavalla.
Ohhoh? Eli loppu olisi ollut: He menivät naisen huoneeseen ja yrityksistä huolimatta miehellä ei seissyt. Sitten mies meni pois. Äärimmäisen mielenkiintoinen näkökanta kertakaikkiaan. Itse taas näen että jos poke kohtausta ei olisi ollut olisi tekstistä pudonnut jotain semmoista mitä siinä pitää olla pois.

Muuten, oliko tässä taustalla mahdollisesti myöskin ajatus miehen seksuaalisesta kokeneisuudesta maskuliinisuuden mittarina, ts. mies ei tuntenut itseään varmaksi huomattavasti kokeneemman naisen kanssa?
Sekin.

Dimmy
5.9.2003, 16:36:17
Ja omia ajatuksiaan ja asenteitaahan ei saakaan laittaa tekstiin.

No, tuollaisesta sävystä tulee mieleen lähinnä jonkin sortin moraalisaarna ja "koska minulla ei ole tuollaisissa paikoissa kivaa niin ei varmasti ole kenelläkään muullakaan." Tokihan omia ajatuksiaan ja asenteitaan saa tekstiin laittaa, mutta tuo tosiaankin kuullosti puhkikulutetulta pintaliito kulttuurin "kritisoimiselta".




Eli loppu olisi ollut: He menivät naisen huoneeseen ja yrityksistä huolimatta miehellä ei seissyt. Sitten mies meni pois.

Sitä vastoin kun nyt se on: mies ja nainen tapaavat tanssipaikassa, lähtevät yhdessä, ottavat takit pokelta, menivät naisen huoneeseen ja yrityksistä huolimatta miehellä ei seissyt. Sitten mies meni pois. Siis vähän tarkemmin, mikä ihme sen poke kohtauksen funktio mukamas on, yhden puolihauskan heiton lisäksi?

Uber Weapon
5.9.2003, 16:41:37
Alkujaan kirjoittanut Dimmy
Sitä vastoin kun nyt se on: mies ja nainen tapaavat tanssipaikassa, lähtevät yhdessä, ottavat takit pokelta, menivät naisen huoneeseen ja yrityksistä huolimatta miehellä ei seissyt. Sitten mies meni pois. Siis vähän tarkemmin, mikä ihme sen poke kohtauksen funktio mukamas on, yhden puolihauskan heiton lisäksi?

Ai hemmetti, et kai sinä tarkoittanut sitä että poke kohta oli turha sitä kohtaa missä ne oli "vahtimestarin" luona? Herran jestas. Minä luulin että sinä ruikutit poke=porno kohdasta... Mun vika jos tosiaan tarkoitit sitä vahtimestaria.

Oletetaan että tarkoitit vahtimestaria = Se nyt oli siinä. Baareissa on poke. Ei perusteltua miksi se on siinä. Ehkä se vain on siinä. Ehkä minusta oli kiva kirjoittaa siitä. Mutta myönnän sen turhuuden.

Purity
5.9.2003, 21:36:27
No kommentoinpa nyt minäkin sitten.

Uberin tarinat ovat omalaatuisia, ja sen takia miellyttävää luettavaa. Tämän tarinan luin joskus aikaa sitten, ja en jaksa uudelleen lukemaan etsiäkseni virheitä, joita en muista. Kuitenkin ihan yleisesti, niin pilkutus ja yhdyssanat ovat niitä asioita, joihin kannattaisi eniten panostaa. Kerronta on hyvää ja sujuvaa, ja aiheetkin ovat näissä lukemissani tarinoissa (eli siis kaikissa, jotka foorumeilla olet julkaissut) hyviä. Ainut lukunautintoa haittaava juttu on ollut ne pilkku- ja yhdyssanavirheet. Eivät nekään minua suuremmin haittaa, mutta aina se on mukavampaa lukea tekstiä, jossa noita virheitä ei ole - tai on mahdollisimman vähän.

Itse mielsin tarinan niin, että mies oli täysin kokematon seksin suhteen. Kuka nyt muuten yrittäisi sitä sinne velttona työntää? Impotenssista kertominen ihan jees, siitä kun ei paljoa kirjoitella. Se on aina plussaa kun uskaltaa (ja/tai osaa) kirjoittaa asioista, joista niin kovin paljon ei tarinoita näe.


Nuoltuaan hetken kosteaa ja valmista vakoa nainen ei enää kestänyt vaan yritti vetää miehen päälleen.
Tuo kohta pisti hymyn huulille, nimittäin kieliopillisesti tuo tarkoittaisi, että nainen nuoli itse itseään (tai no, silloin siinä olisi pitänyt lukea vakoaan. Pointti kuitenkin, ettei miestä ole millään tavoin tuossa lauseessa määritelty tekijäksi). Notkeaa, sanoisin. ;)

Dimmy
6.9.2003, 13:34:04
Minä luulin että sinä ruikutit poke=porno kohdasta... Mun vika jos tosiaan tarkoitit sitä vahtimestaria.

;D Heh, jo ihmettelinkin mitä järisyttävän syvällistä siinä VAHTIMESTARI kohtauksessa oikein missaan. Siis ei se kohtaus minua suoranaisesti ärsyttänyt tai pahemmin edes häirinnyt, kunhan nyt pisti silmään. Mikä lie flash-back lukion äidinkielen tunneilta...