Mickey
9.9.2003, 20:21:25
Kengät jättivät tummat jäljet vastasataneeseen lumeen. Lunta tippuili taivaasta kauniina verhona maahan ja värjäsi koko luonnon kauniilla värillään. En tiedä miksi juoksin, se vain tuntui silloin tarpeelliselta. Enkä oikeastaan tiedä miksi olin alunperin lähtenyt ulos, tuntui vain siltä että niin piti tehdä.
Pakkanen kiristyi ja näin hengitykseni höyryävän edessäni ja tunsin jalkojeni painon pitkän juoksun jälkeen. Oli pakko pysähtyä hetkeksi ja istahtaa kylmään maahan. Taivas oli lumoavan kaunis, tähdet tuikkivat ja enteilivät todella kylmää pakkasyötä. Näin tähdenlennon halkovat taivasta säkenöivänä viiruna.
"Joku kuolee tänä yönä, niinhän isoäiti aina sanoi kun näki tähdenlennon"
Laskin käteni kylmän lumen sekaan ja tunsin paljaalla ihollani pistelevän kylmyyden, joka muuttui vähitellen puristavan kuumaksi lämmöksi. Ilta oli hämärä mutta kuu valaisi tietäni kun nousin taas ylös ja lähdin matkaan.
Mistä tulin ja minne olin menossa, sitä en tiedä. Tie kuitenkin oli ainoa vaihtoehto minulle. Lunta tuli koko ajan enemmän ja hartiani olivat jo keränneet paksun lumipeitteen ylleen. Lumi ja kylmyys toivat mieleeni kaikki entisen joulut. Muistan vain sen jouluisen tuoksun mikä äidin leipomisen ja ruuanlaiton tuloksena täytti koko talon. Ja sen valtavan iloisuuden mikä täytti koko talon. Välittikö kukaan silti oikeasti?
Hiljensin vauhtini tasaiseen kävelyyn ja katselin ympärilleni. Jokaisessa talossa kaikki näyttivät niin onnellisilta. Olinko minä oikeasti ollut vielä onnellinen?
Kävelin eteenpäin ja näin tumman hahmon edessäni. Luulin olleeni täydellisessä yksinäisyydessä, mutta vastaani käveli ihminen. Kun kohtasimme hän tervehti minua heleällä naisen äänellä. Kun silmämme kohtasivat ja näin hänen kasvonsa huomasin kuinka sievä hän oli. Silmät olivat tummat ja kasvot kauniit kuin enkelillä. Hän ei sanonut enää mitään vaan tarttui minua kädestä ja lähti kävelemään kanssani. En tuntenut enää kylmyyttä enkä ikävää, näin vain hänen kasvonsa ja silmänsä edessäni. En uskaltanut puhua mitään, puristin hänen kättään vain entistä tiukemmin ja kuljin hänen vierellään.
Saavuimme kaupungille. Kaikki paikat olivat aivain hiljaisia. Tyttö johdatti minut erään liikeen kulmalle, mikä oli piilossa kaikilta ikkuinoista katselevilta silmiltä. Hän kääntyi eteeni ja painoi minut istumaan maahan. Maa oli kylmä ja tunsin koko kehoni värisevän kylmyydestä. Sitten hän istui edelleen sanaakaan sanomatta syliini ja katsoi minua tiukasti silmiin. Tunsin hänen lämpönsä ja läsnäolonsa ja näin hänen kauneutensa. Tyttö suuteli minua hellästi ja painoi päänsä rinnalleni. Tunsin valtavan lämpimän aallon kehossani eikä talvipakkanen enää haitannut minua. Kiedoin käteni tytön ympärille enkä tuntenut enää mitään muuta kuin hänen kehonsa lämmön.
Suljin silmäni ja näin itseni tytön kanssa pelkkää tyhjää ympärillämme. Tunsin hänen huulensa vasten omiani ja havahduin unelmistani. Samalla ymmärsin onnellisuuden. Samalla tunsin sen tunteen mitä yksikään joulu, äidin ostama lahja tai isän sana ei ollut tuonut. Minä tunsin rakkautta. Suljin silmäni jälleen enkä tuntenut enää mitään muuta kuin rakkauden tätä ihanaa olentoa kohtaan. Tunsin samankaltaisuutta ja yhteenkuuluvuutta, mitä en ikinä ennen ollut tuntenut. En oikeastaan enää tajunnut todellisuutta, vaan vaivuin unen ja todellisuuden rajamaille. Kunnes viimein en enää tuntenut todellisuutta, talven kylmyys kaikkosi kehostani ja tunsin vain kuinka tuo tyttö oli lähelläni.
Aamu valkeni todella kylmänä ja lumenvalkeana. Iloiseen aamun ensimmäisenä heränneet todistivat outoa näkyä. Poika ja tyttö istuivat kaupan seinustalla sylikkäin, jäätyneinä, kuolleina. Suut hymyssä toistensa lähellä he olivat löytäneet elämänsä merkityksen. Vaikka tuo hetki kesti niin vähän aikaa, se oli molempien sydämien mielestä kuolemankin arvoista.
Pakkanen kiristyi ja näin hengitykseni höyryävän edessäni ja tunsin jalkojeni painon pitkän juoksun jälkeen. Oli pakko pysähtyä hetkeksi ja istahtaa kylmään maahan. Taivas oli lumoavan kaunis, tähdet tuikkivat ja enteilivät todella kylmää pakkasyötä. Näin tähdenlennon halkovat taivasta säkenöivänä viiruna.
"Joku kuolee tänä yönä, niinhän isoäiti aina sanoi kun näki tähdenlennon"
Laskin käteni kylmän lumen sekaan ja tunsin paljaalla ihollani pistelevän kylmyyden, joka muuttui vähitellen puristavan kuumaksi lämmöksi. Ilta oli hämärä mutta kuu valaisi tietäni kun nousin taas ylös ja lähdin matkaan.
Mistä tulin ja minne olin menossa, sitä en tiedä. Tie kuitenkin oli ainoa vaihtoehto minulle. Lunta tuli koko ajan enemmän ja hartiani olivat jo keränneet paksun lumipeitteen ylleen. Lumi ja kylmyys toivat mieleeni kaikki entisen joulut. Muistan vain sen jouluisen tuoksun mikä äidin leipomisen ja ruuanlaiton tuloksena täytti koko talon. Ja sen valtavan iloisuuden mikä täytti koko talon. Välittikö kukaan silti oikeasti?
Hiljensin vauhtini tasaiseen kävelyyn ja katselin ympärilleni. Jokaisessa talossa kaikki näyttivät niin onnellisilta. Olinko minä oikeasti ollut vielä onnellinen?
Kävelin eteenpäin ja näin tumman hahmon edessäni. Luulin olleeni täydellisessä yksinäisyydessä, mutta vastaani käveli ihminen. Kun kohtasimme hän tervehti minua heleällä naisen äänellä. Kun silmämme kohtasivat ja näin hänen kasvonsa huomasin kuinka sievä hän oli. Silmät olivat tummat ja kasvot kauniit kuin enkelillä. Hän ei sanonut enää mitään vaan tarttui minua kädestä ja lähti kävelemään kanssani. En tuntenut enää kylmyyttä enkä ikävää, näin vain hänen kasvonsa ja silmänsä edessäni. En uskaltanut puhua mitään, puristin hänen kättään vain entistä tiukemmin ja kuljin hänen vierellään.
Saavuimme kaupungille. Kaikki paikat olivat aivain hiljaisia. Tyttö johdatti minut erään liikeen kulmalle, mikä oli piilossa kaikilta ikkuinoista katselevilta silmiltä. Hän kääntyi eteeni ja painoi minut istumaan maahan. Maa oli kylmä ja tunsin koko kehoni värisevän kylmyydestä. Sitten hän istui edelleen sanaakaan sanomatta syliini ja katsoi minua tiukasti silmiin. Tunsin hänen lämpönsä ja läsnäolonsa ja näin hänen kauneutensa. Tyttö suuteli minua hellästi ja painoi päänsä rinnalleni. Tunsin valtavan lämpimän aallon kehossani eikä talvipakkanen enää haitannut minua. Kiedoin käteni tytön ympärille enkä tuntenut enää mitään muuta kuin hänen kehonsa lämmön.
Suljin silmäni ja näin itseni tytön kanssa pelkkää tyhjää ympärillämme. Tunsin hänen huulensa vasten omiani ja havahduin unelmistani. Samalla ymmärsin onnellisuuden. Samalla tunsin sen tunteen mitä yksikään joulu, äidin ostama lahja tai isän sana ei ollut tuonut. Minä tunsin rakkautta. Suljin silmäni jälleen enkä tuntenut enää mitään muuta kuin rakkauden tätä ihanaa olentoa kohtaan. Tunsin samankaltaisuutta ja yhteenkuuluvuutta, mitä en ikinä ennen ollut tuntenut. En oikeastaan enää tajunnut todellisuutta, vaan vaivuin unen ja todellisuuden rajamaille. Kunnes viimein en enää tuntenut todellisuutta, talven kylmyys kaikkosi kehostani ja tunsin vain kuinka tuo tyttö oli lähelläni.
Aamu valkeni todella kylmänä ja lumenvalkeana. Iloiseen aamun ensimmäisenä heränneet todistivat outoa näkyä. Poika ja tyttö istuivat kaupan seinustalla sylikkäin, jäätyneinä, kuolleina. Suut hymyssä toistensa lähellä he olivat löytäneet elämänsä merkityksen. Vaikka tuo hetki kesti niin vähän aikaa, se oli molempien sydämien mielestä kuolemankin arvoista.