Gabriel
13.9.2003, 12:55:55
Yllätyksekseni ja harmikseni huomasin ettei tästä elokuvasta olekaan ketjua foorumeilla. Mikäs teihin on ihmiset mennyt kun musikaalielokuvien peruspilarista ei täällä olla juteltu? Onhan kyseinen genre ehkä vähän vähemmän suosittu, mutta olettaisi West Side Storyn olevan tunnettavuudessaan jotain Sound of Musicin luokkaa. Kuitenkin, kun tämä on mielestäni oman ketjun arvoinen ja searchillä tällaista löytämättä etsiskelin, niin sitten aloitan sellaisen.
Ysiluokan aikoihin oli englannin tunnilla suunnitelmissa katsoa kyseinen spektaakkeli, mutta minä olin ikävä kyllä silloin poissa. Taisin olla kipeä sillä kyseinen kolmituntinen teos ei ole mitään sellaista jonka kaksoistunnilla katsoo, silloinkaan jos välitunnin jättää väliin. (Sitä paitsi se taisi olla alkuvuodesta jolloin olin yhtäjaksoisesti 8 päivän ajan noin 38-39,3 asteen kuumeessa, joten nuo osuvat varmasti päällekäin.) Silloin en osannut asiaa harmitella oikeastaan yhtään, sillä oppikirjassa kirjoitettu lyhyt selostus elokuvan juonesta ja menosta ei ollut mitään säväyttävää. Ei se kyllä mikään Titanicin kaltainen elämys sitten ollutkaan kun katsomaan pääsin, mutta ehdottomasti paljon parempi kuin mitä olin odottanut.
...Tänä kesänä tuli leffa kullan seurassa katsottua, ja oikein hyvähän se oli. Toisaalta, kun ottaa huomioon että ainoat näkemäni musikaalit (West Side Storyn lisäksi siis) ovat South Park ja Sound of Music, niin eipä minun säväyttämiseksi kenties kovin paljoa tarvitakaan. =) Leffa kuitenkin vetosi kaltaiseeni romantikkoon, vaikka romanttisuuden ja kylmien väreiden aiheuttamisen saralla Titanic onkin paljon vahvempi (toisaalta WSS ei olekaan fatalismia henkivä elokuva ja Titanic on sitä paitsi käsittämätön mestariteos). Traagisen rakkauden lisäksi oli myös mielenkiintoista ja ihan hauskaakin seurata jengien toilailuja, puhumattakaan sitten poliisiherrasta joka "tietää jonkin olevan meneillään muttei sitten mitään muuta". Nuorisojengien kovistunnelmaa kuitenkin söi se ajoittainen steppailu ja baletti keskellä koripallokenttiä ja maanalaisia autoparkkeja, mutta olihan sitä kivaa seurata hymy huulilla. Oikeastaan kaikessa hassuudessaan söpöäkin katseltavaa. ^^
Loppu ei minua ihan kyyneliin saanut (muistaakseni ainoastaan Deep Impact ja Titanic ovat kyenneet moiseen), muttei se kaukanakaan ollut. Minulla on oikeastaan aika hyvä toleranssi kaikenlaisten itkukohtausten suhteen, pysyiväthän silmät kuivina koko Moulin Rougenkin ajan. Se on kyllä myönnettävä, että West Side Story oli koskettavampi romanttinen elokuva jota olen nähnyt pitkään aikaan ja josta en oikeastaan huonoja puolia löydä. Se oli paikoin tasapaksua, paikoin oikein hyvää - ja nuo kaksi jakautuvatkin sitten fifty-fifty. Lopputuloksena on hyvä elokuva jonka voisin mielelläni katsoa toisenkin kerran, mieluiten sopivassa seurassa (en katso elokuvia yksin ollenkaan, ja West Side Story on jotain sellaista johon tarvitaan tietynlainen seura). Oikein hyvä elokuva kyllä, paljon parempi kuin mitä olin ennen sen katsomista odottanut ja yksi parhaista tämän vuoden aikana näkemistäni leffoista. :)
Suosittelen kaikille elokuvista pitäville.
Ysiluokan aikoihin oli englannin tunnilla suunnitelmissa katsoa kyseinen spektaakkeli, mutta minä olin ikävä kyllä silloin poissa. Taisin olla kipeä sillä kyseinen kolmituntinen teos ei ole mitään sellaista jonka kaksoistunnilla katsoo, silloinkaan jos välitunnin jättää väliin. (Sitä paitsi se taisi olla alkuvuodesta jolloin olin yhtäjaksoisesti 8 päivän ajan noin 38-39,3 asteen kuumeessa, joten nuo osuvat varmasti päällekäin.) Silloin en osannut asiaa harmitella oikeastaan yhtään, sillä oppikirjassa kirjoitettu lyhyt selostus elokuvan juonesta ja menosta ei ollut mitään säväyttävää. Ei se kyllä mikään Titanicin kaltainen elämys sitten ollutkaan kun katsomaan pääsin, mutta ehdottomasti paljon parempi kuin mitä olin odottanut.
...Tänä kesänä tuli leffa kullan seurassa katsottua, ja oikein hyvähän se oli. Toisaalta, kun ottaa huomioon että ainoat näkemäni musikaalit (West Side Storyn lisäksi siis) ovat South Park ja Sound of Music, niin eipä minun säväyttämiseksi kenties kovin paljoa tarvitakaan. =) Leffa kuitenkin vetosi kaltaiseeni romantikkoon, vaikka romanttisuuden ja kylmien väreiden aiheuttamisen saralla Titanic onkin paljon vahvempi (toisaalta WSS ei olekaan fatalismia henkivä elokuva ja Titanic on sitä paitsi käsittämätön mestariteos). Traagisen rakkauden lisäksi oli myös mielenkiintoista ja ihan hauskaakin seurata jengien toilailuja, puhumattakaan sitten poliisiherrasta joka "tietää jonkin olevan meneillään muttei sitten mitään muuta". Nuorisojengien kovistunnelmaa kuitenkin söi se ajoittainen steppailu ja baletti keskellä koripallokenttiä ja maanalaisia autoparkkeja, mutta olihan sitä kivaa seurata hymy huulilla. Oikeastaan kaikessa hassuudessaan söpöäkin katseltavaa. ^^
Loppu ei minua ihan kyyneliin saanut (muistaakseni ainoastaan Deep Impact ja Titanic ovat kyenneet moiseen), muttei se kaukanakaan ollut. Minulla on oikeastaan aika hyvä toleranssi kaikenlaisten itkukohtausten suhteen, pysyiväthän silmät kuivina koko Moulin Rougenkin ajan. Se on kyllä myönnettävä, että West Side Story oli koskettavampi romanttinen elokuva jota olen nähnyt pitkään aikaan ja josta en oikeastaan huonoja puolia löydä. Se oli paikoin tasapaksua, paikoin oikein hyvää - ja nuo kaksi jakautuvatkin sitten fifty-fifty. Lopputuloksena on hyvä elokuva jonka voisin mielelläni katsoa toisenkin kerran, mieluiten sopivassa seurassa (en katso elokuvia yksin ollenkaan, ja West Side Story on jotain sellaista johon tarvitaan tietynlainen seura). Oikein hyvä elokuva kyllä, paljon parempi kuin mitä olin ennen sen katsomista odottanut ja yksi parhaista tämän vuoden aikana näkemistäni leffoista. :)
Suosittelen kaikille elokuvista pitäville.