Ren
27.6.2002, 6:53:30
Helevetti ku o tylysää. Eikä o ees leipää.
Tässä nyt tällaista vanhaa. Kliseisen, tekopyhän ja ylimielisen yleistunnelman selitän sillä, että tämä on tilaustyö ja kirjoitettu tunnissa, en ehkä tekisi tällaista vapaa-aikanani. Julkaistiin koululehdessä joskus viime vuonna.
Kasa hajanaisia ideoita, mutta tyyli kestää kasassa tuota toiseksi viimeistä kappaletta lukuunottamatta ihan kohtalaisesti. Kantava idea on kuitenkin sotkea yhteen vanhaa ja ultrahypermodernia kulttuuria, siinä onnistuin olosuhteet huomioon ottaen mielestäni ihan hyvin. Oli pakko sujauttaa tuonne muutama insidevitsi ja provosoiva uskonnollinen viittaus, kun kerran näin konservatiivista tekstiä pyysivät :)
Katsaus esihistoriaan
Muistaako joku vielä niitä sellaisia vanhoja huonoja aikoja, kun jokaisella 9-vuotiaalla ei ollut vielä matkapuhelinta? Tänä esihistoriallisena aikana ei myöskään ollut dinosauruksia, nimittäin Nokiaa, Soneraa ja Radiolinjaa, eikä ihmisten tarvinnut olla niiden ravintoketjun keskivaiheilla. Ihmisillä oli muutakin tekemistä kuin huolehtia yhdestä ainoasta pörssikurssista, joka ei oikeasti kosketa heidän elämäänsä millään tavalla. Ei myöskään tarvinnut elää jatkuvassa pelossa siitä, että oma 9-vuotias tippuu tietoyhteiskunnan kehityksestä, mikäli se nyt ei äkkiä saa omaa (ja ainakin yhtä hintavaa kuin naapurin pojalla olevaa) mobiilia yhteydenpitosolutionia.
Esihistoriaksi tätä kautta kutsutaan tietenkin siksi, että silloinhan meillä ei ollut mitään mahdollisuutta välittää tai merkitä tietoa muistiin, toisin kuin nykyään, kiitos niiden 160 (tai jotain) merkin. Sivistys oli katoamassa kuin Rooma ikään, Paavin valta oli tiukka.
Onneksi nykyään asiat ovat paljon paremmin. Jo ensimmäisen kerran kun valistusfilosofit sanoivat ”Mä oon tässä R-kioskin kohdalla”, oli ihmiskunta, tai siis lähinnä tosi edistykselliset suomalaiset, nähnyt hohtavan valon kajastavan synkimpäänkin risukasaan, välillä jopa Hervantaan asti.
Siitä eteenpäin yksilön ihmisarvo on vain kasvanut. Jokainen yksilö on niin tärkeä, että kenen tahansa pitää olla tällä hetkellä tavoitettavissa. Lähimmäisenrakkaus, jota muutama messiaskin on jo ehtinyt julistaa, toteutui vihdoin. Mikäli osa heistä ei olisi noussut kolmantena päivänä taivaaseen, he varmaan kaikki kääntyilisivät haudoissaan, liikutuksen makeita kyyneliä vuodattaen. Ilmaisunvapauttakaan ei enää voi kontrolloida. Tämän on varmasti jokainen ikätoverini havainnut, jos kännykkäänsä vastaa perjantai-iltaisin.
Enää ei tarvitse ihmisen miettiä asioita eteenpäin, Carpe diem ja menoksi, kuten usea ”uusia kokemuksia” janoava teinityttö ja –poika sanoisi. Jos sinun tulee lähimmäistäsi tapaaman, ei sinun tarvitse kuin sanoa ”Mä soittelen sulle sitten”, jonka jälkeen kaikki on sovittu. Ei äärettömän vaivalloisia, joskus jopa raastavaan stressiin ja ahdistukseen johtavia järjestelyjä. Soitto vaan ja se on sillä selvä.
Tieteet ja taiteet ovat tästä vapaudesta tietenkin vain vahvistuneet. Maailmankirjallisuus kiertää sms-sanomina ala-asteikäiseltä toiselle mm. blondivitsien, reproduktioon liittyvien kaskujen sekä Sodan ja rauhan muodossa. Olisipa kulturellin nuoren äiti tästä tietoinen, niin kyllä varmasti rinta paisuisi ylpeydestä omaa taiteilijavesaa ajatellessa. Voisipa hän vaikka hakea kunnalta taideapurahaakin.
Kuvataide elää myös voimakkaasti. Vaikka jotkut luopiot ja muutenkin tuhmat ihmiset yrittävät lastensa luovuutta padota ”jos minulla oli lapsena kurjaa, niin sitten sinullakin on” -asenteella asetetuilla niin kutsutuilla saldorajoilla. Vaan ei huolta, liittymäni voitte ehkä kahlita, mutta mieltäni ette! Lukuisia esimerkkitapauksia tiedän, jossa nuori taidepioneeri käyttää vähäisistäkin varoistaan suuren osan erilaisten kuvataiteen merkkipaalujen tilaamisen kännykkäänsä. Näiden taideteosten aiheet liikkuvat yleensä samoissa realistisessa ja urbaanissa maastoissa kuin kirjallisuudenkin.
En epäile sitä yhtään, että tätä lukiessasi tunnet piston sydämessäsi, mikäli kehittyvällä nuorellasi ei vielä matkapuhelinta ole. Heti vaan jouluna ostamaan, niin ehkä kaikki ei ole vielä menetetty. Mikäli vanhat kulttuurivastaiset piirisi eivät kuitenkaan ratkaisua hyväksy, voithan aina sanoa ekaluokkalaisestasi ”No kun en minä muuten saa sitä kiinni”.
Tässä nyt tällaista vanhaa. Kliseisen, tekopyhän ja ylimielisen yleistunnelman selitän sillä, että tämä on tilaustyö ja kirjoitettu tunnissa, en ehkä tekisi tällaista vapaa-aikanani. Julkaistiin koululehdessä joskus viime vuonna.
Kasa hajanaisia ideoita, mutta tyyli kestää kasassa tuota toiseksi viimeistä kappaletta lukuunottamatta ihan kohtalaisesti. Kantava idea on kuitenkin sotkea yhteen vanhaa ja ultrahypermodernia kulttuuria, siinä onnistuin olosuhteet huomioon ottaen mielestäni ihan hyvin. Oli pakko sujauttaa tuonne muutama insidevitsi ja provosoiva uskonnollinen viittaus, kun kerran näin konservatiivista tekstiä pyysivät :)
Katsaus esihistoriaan
Muistaako joku vielä niitä sellaisia vanhoja huonoja aikoja, kun jokaisella 9-vuotiaalla ei ollut vielä matkapuhelinta? Tänä esihistoriallisena aikana ei myöskään ollut dinosauruksia, nimittäin Nokiaa, Soneraa ja Radiolinjaa, eikä ihmisten tarvinnut olla niiden ravintoketjun keskivaiheilla. Ihmisillä oli muutakin tekemistä kuin huolehtia yhdestä ainoasta pörssikurssista, joka ei oikeasti kosketa heidän elämäänsä millään tavalla. Ei myöskään tarvinnut elää jatkuvassa pelossa siitä, että oma 9-vuotias tippuu tietoyhteiskunnan kehityksestä, mikäli se nyt ei äkkiä saa omaa (ja ainakin yhtä hintavaa kuin naapurin pojalla olevaa) mobiilia yhteydenpitosolutionia.
Esihistoriaksi tätä kautta kutsutaan tietenkin siksi, että silloinhan meillä ei ollut mitään mahdollisuutta välittää tai merkitä tietoa muistiin, toisin kuin nykyään, kiitos niiden 160 (tai jotain) merkin. Sivistys oli katoamassa kuin Rooma ikään, Paavin valta oli tiukka.
Onneksi nykyään asiat ovat paljon paremmin. Jo ensimmäisen kerran kun valistusfilosofit sanoivat ”Mä oon tässä R-kioskin kohdalla”, oli ihmiskunta, tai siis lähinnä tosi edistykselliset suomalaiset, nähnyt hohtavan valon kajastavan synkimpäänkin risukasaan, välillä jopa Hervantaan asti.
Siitä eteenpäin yksilön ihmisarvo on vain kasvanut. Jokainen yksilö on niin tärkeä, että kenen tahansa pitää olla tällä hetkellä tavoitettavissa. Lähimmäisenrakkaus, jota muutama messiaskin on jo ehtinyt julistaa, toteutui vihdoin. Mikäli osa heistä ei olisi noussut kolmantena päivänä taivaaseen, he varmaan kaikki kääntyilisivät haudoissaan, liikutuksen makeita kyyneliä vuodattaen. Ilmaisunvapauttakaan ei enää voi kontrolloida. Tämän on varmasti jokainen ikätoverini havainnut, jos kännykkäänsä vastaa perjantai-iltaisin.
Enää ei tarvitse ihmisen miettiä asioita eteenpäin, Carpe diem ja menoksi, kuten usea ”uusia kokemuksia” janoava teinityttö ja –poika sanoisi. Jos sinun tulee lähimmäistäsi tapaaman, ei sinun tarvitse kuin sanoa ”Mä soittelen sulle sitten”, jonka jälkeen kaikki on sovittu. Ei äärettömän vaivalloisia, joskus jopa raastavaan stressiin ja ahdistukseen johtavia järjestelyjä. Soitto vaan ja se on sillä selvä.
Tieteet ja taiteet ovat tästä vapaudesta tietenkin vain vahvistuneet. Maailmankirjallisuus kiertää sms-sanomina ala-asteikäiseltä toiselle mm. blondivitsien, reproduktioon liittyvien kaskujen sekä Sodan ja rauhan muodossa. Olisipa kulturellin nuoren äiti tästä tietoinen, niin kyllä varmasti rinta paisuisi ylpeydestä omaa taiteilijavesaa ajatellessa. Voisipa hän vaikka hakea kunnalta taideapurahaakin.
Kuvataide elää myös voimakkaasti. Vaikka jotkut luopiot ja muutenkin tuhmat ihmiset yrittävät lastensa luovuutta padota ”jos minulla oli lapsena kurjaa, niin sitten sinullakin on” -asenteella asetetuilla niin kutsutuilla saldorajoilla. Vaan ei huolta, liittymäni voitte ehkä kahlita, mutta mieltäni ette! Lukuisia esimerkkitapauksia tiedän, jossa nuori taidepioneeri käyttää vähäisistäkin varoistaan suuren osan erilaisten kuvataiteen merkkipaalujen tilaamisen kännykkäänsä. Näiden taideteosten aiheet liikkuvat yleensä samoissa realistisessa ja urbaanissa maastoissa kuin kirjallisuudenkin.
En epäile sitä yhtään, että tätä lukiessasi tunnet piston sydämessäsi, mikäli kehittyvällä nuorellasi ei vielä matkapuhelinta ole. Heti vaan jouluna ostamaan, niin ehkä kaikki ei ole vielä menetetty. Mikäli vanhat kulttuurivastaiset piirisi eivät kuitenkaan ratkaisua hyväksy, voithan aina sanoa ekaluokkalaisestasi ”No kun en minä muuten saa sitä kiinni”.