yksisiipi
1.11.2003, 10:43:58
Paljon en tarinoita kirjoittele, mutta silloin tällöin. Tässä taas yksi outo teos, jonka kirjoitin synkän syysillan masentamana.
Halla (19.10.2003)
Tyttö tyhjässä huoneessa nojasi varjoisessa nurkassa kovaa ja kylmää seinää vasten. Hän istui suolaisen vesilammikon päällä hameenhelmat kostuneina. Hän itki, hän oli itkenyt monta yötä samalla paikalla. Hän paleli. Ikkuna oli auki ja huokaili hallaa enteilevää syysilmaa verhoja heilutellen. Kuu katseli lähes täysin pilviseltä ja mustalta taivaalta tyttöä suoraan silmiin, hänen lävitseen. Kuu ei puhunut, ilme ei värähtänytkään. Se oli jäätynyt kuoliaaksi tyhjä katse kasvoillaan. Silti se katsoi tyttöä, suoraan silmiin, syvemmälle.
-Tule luokseni, sanoi ääni ulkoa.
Tyttö vaikeroi ja sai itkun seasta sanottua vain yhden sanan. "Ei" hän kivi kurkussaan sanoi posket helmeillen suolaisia kyyneliä. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin ikkunaa ja sen takana kimmeltävää kuuta. Huoneessa ei näkynyt ympärillä mitään muuta kuin kuunvalossa kimmeltävä kyynellammikko joka oli kastellut tytön hameen. Pimeys peitti alleen kaiken muun, se pyöri ympärillä näkymättömänä. Vain ulkoa tulleen sanat ja ulkona himmeänä heijastava maisema kaikui hänen ajatuksissaan. Hän toisti sanaa "ei" itkien. Hänen silmiään kirveli ja maisemat näkyivät painajaismaisen kristallisessa puvussa pelottavammilta kuin olivatkaan. Kylmä seinä nojasi häneen.
-Tule luokseni, ääni toisti.
Tyttö painautui lujemmin kylmää seinää vasten pää polviaan vasten. Pimeys kiersi hänen ympärillään tuulen laulu mukanaan. Toistaen vain yhtä sanaa hän niiskutti ja toivoi, että aamu tulisi pian. Kuu katsoi kuolleena tyttöä, näki hänen lävitseen. Verhot tanssahtelivat kylmän ja jäätävän tuulen puhalluksen mukana raivokkaasti kuin tuli. Tyttö paleli, kylmyys alkoi puremaan kyyneliä hänen poskillaan. Hän värisi viluisena, hänen silmiään särki. Hän näki kyynelten läpi, polviensa välistä kyynellammikosta heijastuvan kuun. Hän sulki silmänsä, painautui yhä voimakkaammin kylmää seinää vasten. Hiljaisuus humisi ikkunasta sisään ja kaikui huoneen tyhjissä varjoissa.
-Tule luokseni, kuului ulkoa.
Nyt tyttö ei osannut enää vastata, häntä itketti ja pelotti liikaa. Kaiku soi ympärillä varjoissa, tuuli puhalsi kylmänä iskien hampaitaan hänen poskilleen. Hän värisi, pelosta ja kylmästä, piti silmiään kiinni että pimeä menisi pois. Hän näki silti vain pimeää. Hän avasi hetkeksi silmänsä. Sillä hetkellä hän tunsi olonsa oudoksi, silmät eivät enää itkeneet. Poskilla oli vain muisto kyynelistä. Silmät kirvellen hän katsoi ikkunalle ja näki kun pieni tyttö astui siitä ulos kadoten pimeyteen. Huone oli pimeä. Varjoissa kimalsi vain kuun valaisema kyynellammikko ja siniseksi jäätynyt tyttölapsi.
Halla (19.10.2003)
Tyttö tyhjässä huoneessa nojasi varjoisessa nurkassa kovaa ja kylmää seinää vasten. Hän istui suolaisen vesilammikon päällä hameenhelmat kostuneina. Hän itki, hän oli itkenyt monta yötä samalla paikalla. Hän paleli. Ikkuna oli auki ja huokaili hallaa enteilevää syysilmaa verhoja heilutellen. Kuu katseli lähes täysin pilviseltä ja mustalta taivaalta tyttöä suoraan silmiin, hänen lävitseen. Kuu ei puhunut, ilme ei värähtänytkään. Se oli jäätynyt kuoliaaksi tyhjä katse kasvoillaan. Silti se katsoi tyttöä, suoraan silmiin, syvemmälle.
-Tule luokseni, sanoi ääni ulkoa.
Tyttö vaikeroi ja sai itkun seasta sanottua vain yhden sanan. "Ei" hän kivi kurkussaan sanoi posket helmeillen suolaisia kyyneliä. Hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin ikkunaa ja sen takana kimmeltävää kuuta. Huoneessa ei näkynyt ympärillä mitään muuta kuin kuunvalossa kimmeltävä kyynellammikko joka oli kastellut tytön hameen. Pimeys peitti alleen kaiken muun, se pyöri ympärillä näkymättömänä. Vain ulkoa tulleen sanat ja ulkona himmeänä heijastava maisema kaikui hänen ajatuksissaan. Hän toisti sanaa "ei" itkien. Hänen silmiään kirveli ja maisemat näkyivät painajaismaisen kristallisessa puvussa pelottavammilta kuin olivatkaan. Kylmä seinä nojasi häneen.
-Tule luokseni, ääni toisti.
Tyttö painautui lujemmin kylmää seinää vasten pää polviaan vasten. Pimeys kiersi hänen ympärillään tuulen laulu mukanaan. Toistaen vain yhtä sanaa hän niiskutti ja toivoi, että aamu tulisi pian. Kuu katsoi kuolleena tyttöä, näki hänen lävitseen. Verhot tanssahtelivat kylmän ja jäätävän tuulen puhalluksen mukana raivokkaasti kuin tuli. Tyttö paleli, kylmyys alkoi puremaan kyyneliä hänen poskillaan. Hän värisi viluisena, hänen silmiään särki. Hän näki kyynelten läpi, polviensa välistä kyynellammikosta heijastuvan kuun. Hän sulki silmänsä, painautui yhä voimakkaammin kylmää seinää vasten. Hiljaisuus humisi ikkunasta sisään ja kaikui huoneen tyhjissä varjoissa.
-Tule luokseni, kuului ulkoa.
Nyt tyttö ei osannut enää vastata, häntä itketti ja pelotti liikaa. Kaiku soi ympärillä varjoissa, tuuli puhalsi kylmänä iskien hampaitaan hänen poskilleen. Hän värisi, pelosta ja kylmästä, piti silmiään kiinni että pimeä menisi pois. Hän näki silti vain pimeää. Hän avasi hetkeksi silmänsä. Sillä hetkellä hän tunsi olonsa oudoksi, silmät eivät enää itkeneet. Poskilla oli vain muisto kyynelistä. Silmät kirvellen hän katsoi ikkunalle ja näki kun pieni tyttö astui siitä ulos kadoten pimeyteen. Huone oli pimeä. Varjoissa kimalsi vain kuun valaisema kyynellammikko ja siniseksi jäätynyt tyttölapsi.