Heldy
28.6.2002, 10:56:04
Tässä nyt vaan väsäilen ensimmäistä tarinaani joka ei tule olemaan mikään raamattu... Nimeähän en ole vielä keksinyt, mutta jos teillä olisi joitain ehdotuksia, niin ottaisin niitä mielelläni vastaa..? Henkilöt eivät ole mitään erityisiä tai mistään koska ne ovat vain keksittyjä..
Maailma avartui hänen eteensä. Taivas oli silloin musta kuin eebenpuu ja salamat sinkosivat taivaalla..Syysmyrskyt olivat tulossa ja hänen piti lähteä vielä Ystävättärensä luokse niin pian kuin mahdollista, mutta hän ei tahtonut. Hän olisi halunnut jäädä myrskyn armoille niin kuin silloin, kun ei ollut mitään suojapaikkoja. Hän oli Matanya. Hän oli jo yli 20-vuotias tummahiuksinen neito. Hänen silmiään oltiin sanottu smaragdeiksi, koska ne olivat syvän vihreät. Hän oli koko lapsuudensa aikana ollut hyvässä hoidossa, mutta joutui elämään nyt yksin. Hänen perheensä oli kadonnut salaperäisesti yhden syysmyrskyn aikana aivan hänen kotinsa läheltä ja hän jäi ypöyksin. Tuolloin hän oli 5-vuotias jä hän sai elää ystäviensä varassa, joita hänellä ei siihen aikaan ollut.
Aina kun syksy tuli hänen piti matkustaa jonnekin turvaan myrskyiltä. Tänä vuonna hänen piti matkustaa Natashan luokse.
Natasha oli hänelle ilmoittanut että jos hän suvaitsee tulla pitää Matanyan itse hankkia kyyti perille. Sitähän Matanya ei halunnut järjestää koska hän halusi löytää kadonneen perheensä tai kadota itsekkin maailmaan. Hän oli syvästi päättänyt että kuolisi mieluummin kuin matkustaisi Natashan luokse, koska aina hän joutuisi palvelemaan häntä kuin koira ja häntä nöyryytettäsiin tai käytettäisiin hyväkseen. Hänen kotinsa oli suuren järven rannalla ja aallot olivat todella korkeita. Hän uskoi että hänen perheensä oli nähnyt kuun heijastuvan järven pintaan ja lähteneet seuraamaan sitä hullaantuneina ja hukkuneet järveen.
Nyt Matanya päätti odottaa kunnes kuu näkyisi ja hän menisi kuunsiltaa pitkin perheensä luokse.. Kului päiviä ja kukaan ei edes kysellyt Matanyaa, koska arvelivat että se hullu tyttö etsii vieläkin sitä perhettään, mutta he myös pelkäsivät häntä koska hänellä sanottiin olevan piileviä voimia josta Matanya ei itse tiennyt..
Hän oli aivan yksin tuulen ujeltaessa kuin susi hänen ympärillään. Alkoi satamaan ja päivät kuluivat kun hän oli kodissaan ja katsoi ikkunasta järvelle. Kului viikko ja toinen ,kun eräänä iltana tuuli ja sade hieman heltyivät ja hän arveli että nyt olisi hetki, jolloin pitäisi mennä järven rannalle. Hän tiesi, että kukaan muu ei olisi näkemässä koko tapahtumaa, koska he olivat myrskysuojissa kaukana poissa. Hän liikkui hiljaa ja varovasti päästämättä yhtä ainoaa ääntä ja hän tuli järven rantaan. Se näytti vieläkin synkältä ja Matanya oli jo kääntymässä poispäinn, kunnes yht'äkkiä, hän tunsi selkänsä takana lämpöä. Hän kääntyi takaisin ja näki että kuu paistoi kuin öinen aurinko. Järven pintaan ei heijästunut mitään jaa siihen tulivat pienet, mutta tukevat hohdokkaat portaat! Hän ihmetteli mitä oli tekeillä, mutta ymmärsi pian että hänen piti kiivetä portaat ylös, että löytäisi perheensä. Hän kiipesi ja kiipesi portaita ylöspäin ja ylöspäin ja kuvitteli että portaat eivät lopu ikinä, mutta silloin kun Matanya oli juuri vaipumassa epätoivoon, hän huomasi että portaiden päässä oli kultainen portti, jossa luki: " Suuri Voima On Juuri Sinut/Teidät Valinnut Tänne Kaiken Pahuuden Tieltä. " Hän ihmetteli että mitä pahuutta hän olisi muka paennut, kun yhtäkkiän muisti "ystäviensä" kohtelut häntä vastaan. Hän oli jäänyt ulkopuoliseksi muista ja halusi vain nähdä oman perheensä uudestaan! Hänen rakkaat isänsä ja äitinsä olivat hälle ainoat oikeat ystävät koko hänen elämässään.. Silloin portit aukesivat ja hän Tuli sisään suureen puutarhaan missä oli monia tuntemattomia ihmisiä. Kaikki toivottivat hänet lämpimästi tervetulleeksi turvaan kaikelta siltä mitä hän oli kokenut. Matanya ei ollut hämmentynyt ,mutta kyseli vain perhettään. Kukaan ei ensimmäiseksi käsittänyt, mistä hän puhui mutta sitten yksi pienikokoinen mies kertoi että he olivat suuren omenapuun alla istumassa ja mietiskelemässä.
Silloin Matanya katsoi ympärilleen ja näki paljon hedelmäpuita:
Luumuja, persikoita, omenoita, päärynöitä, kirsikoita ja monia monia muita puita, mutta hän yritti etsiä vain yhtä puuta, joka oli kaikkein suurin. Ja hän näki ison mäen jonka päällä kasvoi kolme isoa puuta: Oikealla oli päärynäpuu, keskellä Persikkapuu ja vasemmalla puolella oli se suuri omenapuu jonka alla hän näki kaksi hahmoa. Hän tiesi että ilon hetki oli käsillä ja hän melkein juoksi omenapuun luokse ja näki hänen vanhempansa. He kaikki ilahtuivat tästä iloisesta jälleennäkemisestä ja silloin Matanya kysyi:
"Te ette ole yhtään vanhemman näköisiä . Mistä se johtuu?"
Silloin hänen äitinsä, Minja, vastasi:
"Täällä vapauden kodissa ei koskaan ikäännytä, vaan eletään niin kauan kuin tahdotaan."
Hänen aviopuolisonsa nyökytteli vain vieressä ja sen jälkeen he kaikki jäivät istumaan Suuren omenapuun alle ja puhumaan asioista, mitä Matanya oli joutunut kokemaan yksinäisyydestä ja laiminlyönnistä...
Ja kommentit ovat tietenkin sallittuja.. Virheitä voi tietenkin löytyä, mutta yrittäkää olla välittämättä.. ja :rispekti: :iä kaikille ,jotka viitsivät lukea tämä tarinan loppuun saakka!
Maailma avartui hänen eteensä. Taivas oli silloin musta kuin eebenpuu ja salamat sinkosivat taivaalla..Syysmyrskyt olivat tulossa ja hänen piti lähteä vielä Ystävättärensä luokse niin pian kuin mahdollista, mutta hän ei tahtonut. Hän olisi halunnut jäädä myrskyn armoille niin kuin silloin, kun ei ollut mitään suojapaikkoja. Hän oli Matanya. Hän oli jo yli 20-vuotias tummahiuksinen neito. Hänen silmiään oltiin sanottu smaragdeiksi, koska ne olivat syvän vihreät. Hän oli koko lapsuudensa aikana ollut hyvässä hoidossa, mutta joutui elämään nyt yksin. Hänen perheensä oli kadonnut salaperäisesti yhden syysmyrskyn aikana aivan hänen kotinsa läheltä ja hän jäi ypöyksin. Tuolloin hän oli 5-vuotias jä hän sai elää ystäviensä varassa, joita hänellä ei siihen aikaan ollut.
Aina kun syksy tuli hänen piti matkustaa jonnekin turvaan myrskyiltä. Tänä vuonna hänen piti matkustaa Natashan luokse.
Natasha oli hänelle ilmoittanut että jos hän suvaitsee tulla pitää Matanyan itse hankkia kyyti perille. Sitähän Matanya ei halunnut järjestää koska hän halusi löytää kadonneen perheensä tai kadota itsekkin maailmaan. Hän oli syvästi päättänyt että kuolisi mieluummin kuin matkustaisi Natashan luokse, koska aina hän joutuisi palvelemaan häntä kuin koira ja häntä nöyryytettäsiin tai käytettäisiin hyväkseen. Hänen kotinsa oli suuren järven rannalla ja aallot olivat todella korkeita. Hän uskoi että hänen perheensä oli nähnyt kuun heijastuvan järven pintaan ja lähteneet seuraamaan sitä hullaantuneina ja hukkuneet järveen.
Nyt Matanya päätti odottaa kunnes kuu näkyisi ja hän menisi kuunsiltaa pitkin perheensä luokse.. Kului päiviä ja kukaan ei edes kysellyt Matanyaa, koska arvelivat että se hullu tyttö etsii vieläkin sitä perhettään, mutta he myös pelkäsivät häntä koska hänellä sanottiin olevan piileviä voimia josta Matanya ei itse tiennyt..
Hän oli aivan yksin tuulen ujeltaessa kuin susi hänen ympärillään. Alkoi satamaan ja päivät kuluivat kun hän oli kodissaan ja katsoi ikkunasta järvelle. Kului viikko ja toinen ,kun eräänä iltana tuuli ja sade hieman heltyivät ja hän arveli että nyt olisi hetki, jolloin pitäisi mennä järven rannalle. Hän tiesi, että kukaan muu ei olisi näkemässä koko tapahtumaa, koska he olivat myrskysuojissa kaukana poissa. Hän liikkui hiljaa ja varovasti päästämättä yhtä ainoaa ääntä ja hän tuli järven rantaan. Se näytti vieläkin synkältä ja Matanya oli jo kääntymässä poispäinn, kunnes yht'äkkiä, hän tunsi selkänsä takana lämpöä. Hän kääntyi takaisin ja näki että kuu paistoi kuin öinen aurinko. Järven pintaan ei heijästunut mitään jaa siihen tulivat pienet, mutta tukevat hohdokkaat portaat! Hän ihmetteli mitä oli tekeillä, mutta ymmärsi pian että hänen piti kiivetä portaat ylös, että löytäisi perheensä. Hän kiipesi ja kiipesi portaita ylöspäin ja ylöspäin ja kuvitteli että portaat eivät lopu ikinä, mutta silloin kun Matanya oli juuri vaipumassa epätoivoon, hän huomasi että portaiden päässä oli kultainen portti, jossa luki: " Suuri Voima On Juuri Sinut/Teidät Valinnut Tänne Kaiken Pahuuden Tieltä. " Hän ihmetteli että mitä pahuutta hän olisi muka paennut, kun yhtäkkiän muisti "ystäviensä" kohtelut häntä vastaan. Hän oli jäänyt ulkopuoliseksi muista ja halusi vain nähdä oman perheensä uudestaan! Hänen rakkaat isänsä ja äitinsä olivat hälle ainoat oikeat ystävät koko hänen elämässään.. Silloin portit aukesivat ja hän Tuli sisään suureen puutarhaan missä oli monia tuntemattomia ihmisiä. Kaikki toivottivat hänet lämpimästi tervetulleeksi turvaan kaikelta siltä mitä hän oli kokenut. Matanya ei ollut hämmentynyt ,mutta kyseli vain perhettään. Kukaan ei ensimmäiseksi käsittänyt, mistä hän puhui mutta sitten yksi pienikokoinen mies kertoi että he olivat suuren omenapuun alla istumassa ja mietiskelemässä.
Silloin Matanya katsoi ympärilleen ja näki paljon hedelmäpuita:
Luumuja, persikoita, omenoita, päärynöitä, kirsikoita ja monia monia muita puita, mutta hän yritti etsiä vain yhtä puuta, joka oli kaikkein suurin. Ja hän näki ison mäen jonka päällä kasvoi kolme isoa puuta: Oikealla oli päärynäpuu, keskellä Persikkapuu ja vasemmalla puolella oli se suuri omenapuu jonka alla hän näki kaksi hahmoa. Hän tiesi että ilon hetki oli käsillä ja hän melkein juoksi omenapuun luokse ja näki hänen vanhempansa. He kaikki ilahtuivat tästä iloisesta jälleennäkemisestä ja silloin Matanya kysyi:
"Te ette ole yhtään vanhemman näköisiä . Mistä se johtuu?"
Silloin hänen äitinsä, Minja, vastasi:
"Täällä vapauden kodissa ei koskaan ikäännytä, vaan eletään niin kauan kuin tahdotaan."
Hänen aviopuolisonsa nyökytteli vain vieressä ja sen jälkeen he kaikki jäivät istumaan Suuren omenapuun alle ja puhumaan asioista, mitä Matanya oli joutunut kokemaan yksinäisyydestä ja laiminlyönnistä...
Ja kommentit ovat tietenkin sallittuja.. Virheitä voi tietenkin löytyä, mutta yrittäkää olla välittämättä.. ja :rispekti: :iä kaikille ,jotka viitsivät lukea tämä tarinan loppuun saakka!