psaijai
12.11.2003, 20:03:06
Eli löytyi tässä yksi päivä AddictingGames.com (http://www.addictinggames.com/) osoitteesta tällainen mukava pikku peli (http://popcap.com/gamepopup.php?theGame=insaniquarium). Tämän parissa todellakin aika rientää ja esimerkiksi parin tunnin hyppytunti koulussa menee joutuisaan. Toimii siis ihan internet selaimessa ilman mitään rekisteröintejä.
Varoitus heti, sillä pelistä voi tulla vähän sormi kipeäksi ja hitaalla yhteydellä ei juuri kannata koittaa. Koulussakin tökkii pahasti loppuvaiheessa.
Eli kuten pelin ohjeissakin sanotaan, niin tarkoituksena on ruokkia kaloja pitäen ne hengissä. Tarpeeksi ruokittuaan ne alkavat kasvaa ja tekemään rahaa, jota pitää sitten kerätä. Tavoitteensa on saada kokoon sellainen summa, jolla saa ostettua kolme munan palasta, jotta pääsee seuraavalle tasolla. Tason vaihtuessa saa sitten jonkin apu olennon, joka auttaa kalojen kasvatuksessa seuraavalla tasolla. Myös ostamalla erilaisia esineitä pelin aikana saa helpotettua kasvatusta.
Toki myös vaaroja on. Välillä ilmestyy erilaisia hirviöitä, jotka tekevät tuhojaan. Pelin edetessä asetta täytyy kehittää tai sitten valita joitain apuolentoja tätä varten. Ostettua saa myös muitakin kaloja, jotka tekevät esimerkiksi timantteja ja erilaisia muitakin esineitä, jotta ne munankuoret tulevat mahdollisiksi ostaa.
Itse olen jaksanut pelata tämän kerran vain läpi. Pelissä on kaksi kenttää, joissa vaikeustaso vaikeutuu aina levelin läpäistyä. Kuitenkin niin, että aina lähdetään samasta lähtötilanteesta seuraavalle levelille kuin edelliselle lähdettiin. Peli kesti varmaan vajaa 1½h ennen kuin oli pelattu läpi...lisäksi vielä luki, että kolmas kenttä tulossa pian. :D Sit tätä vasta saakin paukutella.
Kokeilkaa ihmeessä. Jäätte varmasti koukkuun. :D